No niin, eilen aurinko paistoi aamupäivällä, ja pääsin suorittamaan testit loppuun. Ei tämä varmaan ketään kiinnosta, mutta kun aiemmin keskusteltiin, laitan lisää itselleni keräämiäni kuvia ja päätelmiä.
Ensin kertaus, eli tästä lähdettiin liikkeelle. Epäterävyysalueella omituisia artefakteja kuvassa:
Tarkennusetäisyys lintuun kameran tarkennusmekaniikkaan perustuvan ja ilmoittaman tiedon mukaan 6.8 m. Oksat, joissa tuota omituista, pystysuuntaista kuviota esiintyy, ovat lintua ja siis tarkennusmatkaa lähempänä epäterävyysalueella, etäisyys alempaan oksaa kamerasta 5,0 m ja ylempään 5,2 m. Taustalla vaaleampana epäterävyysalueella oleva pylväs on mänty, mihin etäisyys on 70 m. Etäisyydet näkyvät kuvissa alle linkatussa kansiossa, ja niissä näkyy myös se, että omenapuun oksat ovat varjossa ja tummia vasten takana auringonpaisteessa kylpevää männyn runkoa, eli näiden välillä on voimakas kontrasti, ja että omenapuun oksien pinnalla on kuoren ja jäkälän tai muun kasvuston muodostamaa, aika suurta röpelöä.
Tässä linkki etäisyydet kertoavaan kansioon:
https://flic.kr/s/aHBqjzLkez
Ja sitten testaamaan. Lintua en pyynnöstä huolimatta saanut oksalle. Kameran laitoin nyt jalustalle (alkuperäinen lintukuva otettu käsivaralta, tosin tuolilla istuen), ja otin kuvat ensin mekaanisella sulkimella valotusajoilla 1/200 - 1/400 - 1/800 - 1/1600 - 1/3200. Sitten otin saman sarjan käyttäen tärähdyksen esto -moodia sulkimessa, eli electric first curtain shutter, sähköinen etuverho, mikä pitäisi vähentää tai poistaa ns. shutter shock -ilmiö, tärähtäminen sulkimen liikkeen aiheuttamana. Ja kolmanneksi vielä sama sarja täysin sähköisellä sulkimella, eli silent shutter Olympuksessa.
Tästä kokoelmasta löytyy kaikki sarjat:
https://www.flickr.com/photos/159631330 ... 608578513/
Kamerassa oli auto-ISO ja sillä maksimiarvo, mikä teki nopeimmista kuvista tummempia, kun ei ISO mennyt niin ylös kuin olisi tarvittu.
LOPPUPÄÄTELMÄT
Tässä nimenomaisessa tapauksessa nuo omituiset kuviot epäterävyysalueella johtuvat seuraavista seikoista:
- erittäin röpelöiset oksien pinnat
- voimakas kontrasti oksien ja taustamännyn välillä
- oksat epäterävyysalueella kohdetta ja siis tarkennusmatkaa lähempänä, ja tämä kohteen ja oksien suhteellinen välimatka ehkä varsin sopiva kyseisen artefaktin syntyyn?
Omituinen kuvio on kuitenkin samanlainen kaikissa testikuvissa, eli käytetyllä suljinmoodilla ja valotusajalla ei ole mitään vaikutusta tässä kuvassa esiintyvään omituisuuteen. Kysymys voi olla objektiivin ominaisuudesta.
Seuraava testi voisi olla kuvat erilaisella aukolla, tai kokeilla ennen tuota PRO-objektiivia ostettua halpis-zuumia, 75-300, suurin aukko 300 millillä 6,3. Käytännössä testiin käytetty aika tuotti tietoa tiedon itsensä vuoksi; lintuja on vaikea komentaa tietylle oksalle, niitä kuvataan täydellä aukolla, ja olemassa olevalla kalustolla, ja artefakteja tulee jos tulee epäterävyysalueelle. Kokemuksen mukaan erittäin harvoin, kun nämä olivat ensimmäiset, ja kuvia on kovalevyllä muutamia kymmeniä tuhansia...
Tämän perusteella ei tarvi muuttaa sulkimen käyttöä mihinkään suuntaan, koska eroa sähköisen ja mekaanisen sulkimen välillä ei tässä ole.
Case closed.
Jaakko