 |
Tammikuu 2007 |
| 31.01.2007 |
| Asm
(sakari.fi) vastaa eilisiin
kysymyksiin:
"1) ilkeämielinen arvaus on se, että Ansel halusi pimittää
kuvan ottoajankohdan. Kuvaamisen aikoihin hän nimittäin työskenteli
ministeriön hommissa kuvaajana, ja kuvien tekijänoikeudet kuuluivat
työnantajalle. Kuvahan oli tietysti heti alun pitäen potentiaalinen
best seller, joten hän halusi sen oikeudet itselleen. No, Anselilla oli oikeus
tehdä omia hommiaankin välipäivinä, ja viime käden pelastus
(perikunnalle ainakin) oli se, että tuota kyseistä päivää
ei ollut Anselin ajopäiväkirjassa matkakulujen osalta; sinä päivänä
hän siten ei ollut ministeriön töissä. Muutoin kuka hyvänsä
voisi ostaa Kongressin kirjastosta kopion viidellä taalalla.
2) Kuun JA Auringon paikkojen perusteella, Auringon paikka määritettiin
varjojen avulla.
3) Kuvauspaikka oli tien penkalla. Astronomit eivät aluksi huomioineet,
että tietä oli siirretty sitten 40-luvun.
Näin ainakin Anselin elämänkerrassa (kirjassa siis) kerrotaan;
tarinoita lienee monia. Kuten se, että hän kerran vaihtoi edellisessä
huutokauppauutisessa mainitun kokoisen vedoksen päittäin saman kokoiseen
mansikkatorttuun, mieliherkkuunsa. Leipurin perikunnalle hyvä sijoitus. "
Mikael
Rantalainen, maanantaina päättyneiltä muotimessuilta kuvia.
Artur
Gajewski, Muotokuvausta
kotona - 30.1.2007. Kokemuksia kotistudiosta, kaksi salamaa ja varjo ja taustakangas.
Newface2005.net,
Hottis, kamerajalusta.
(email)
Hubblen kameralla ongelmia.
Signifer,
Varjoja kadulla
(kuuden kuvan sarja).
HS
Blogit, Työtehoseura, Hauskoja
kuvia.
Windows
Vista. Kauppalehti, Microsoftilta
ennätyssumma uuden Vistan markkinointiin. Taloussanomat, Vista
saapui Windowsin korvaajaksi.
(Foorumilta)
Linkki dpreview.comin foorumille, Olympus SLR Talk, Newest
rumours... ;) Olympus E-410, Olympus E-510, Olympus E-x. Kuusi uutta objektiivia.
Uusia salamia.
The
Online Photographer, Same
Camera, Two Configurations. Pentax K10D grip.
Dpreview.com,
Casiolta kaksi uutta kameraa.
Rob
Galbraith, Nikon
releases D80, D40 firmware updates. Ks. myös IR.
Digitalcamerainfo.com,
Canon
PowerShot SD40 -arvio. Euroopassa Canon Digital Ixus i7. Suomen Canon.
Cameras.co.uk,
Fuji
Finepix A600 Video Guide.
Cameras.co.uk,
Sony
DSC T10 Video Guide. Suomen Sony.
Cameras.co.uk,
Casio
Exilim EX-Z700 Video Guide.
Cameras.co.uk,
Casio Exilim EX-S770 Video Guide.
Trustedreviews.com,
Fujifilm
FinePix S9600 -arvio.
Wrotniak.net,
The
ZD 50 mm F/2.0 Macro lens -arvio. 4/3-systeemiä.
Luminous
Landscape, Leica
16-18-21mm f/4 Tri-Elmar ASPH.
Digit.no,
Canon
PowerShot A640 -arvio. Suomen Canon.
Macworld,
Pentax
K100D digital SLR -arvio. Ks. Perkko.fi.
|
| 30.01.2007 |
| Foorumilla
on ollut meneillään kysymys/vastaus -ketju. Asm (sakari.fi)
esitti tällaiset kysymykset (vastaukset digicamera.netin uutisissa huomenna):
"Ansel Adamsin kuva Kuun nousu on ehkä maailman tunnetuin maisemakuva
- ainakin taidehuutokaupoissa arvostetuin, siis hinnakkain.
Adams ítse ei ollut varma, milloin kuva oli otettu - edes vuotta hän
ei oikein muistanut, mihin tosin saattoi olla syynsä.
Kysytäänpä nyt sitten vaikeita (tai ei, saas nähdä...)
1) Miksi Adams saattoi olla haluton kertomaan, milloin kuva oli otettu?
2) Miten kuvausaika selvitettiin jälkeenpäin?
3) Miksi ensimmäinen ajan määritys meni hiukka pieleen?
Ja ei kun google vinkumaan - katsotaanpa...."
JoonasH,
17
kuvaa viime viikonlopulta, maisemia, pikkulintuja ja sen sellaista.
Bumba,
Valokuvia Suomesta.
HS
Blogit, Kriisikuvaajana
Karjaalla. HS:n valokuvaaja Markus Jokela paljastaa, miten Karjaan kunnan
kriisi kerrotaan kolmella kuvalla kolmessa tunnissa. Juna Helsingistä Karjaalle
lähtee klo 11.03, takaisin sitten Karjaalta klo 15, perillä ollaan kolme
tuntia.
Kaleva,
WeeGeessä
on vieraillut yli 200 000 kävijää. Tapiolan WeeGee-talossa
on viisi museota. Esillä on esim. Ola Kolehmaisen diasec-kuvia Arabimaailman
instituutista (Pariisi). Weegee.fi.
Tietokone.fi,
Photoshop
Lightroom kauppoihin helmikuussa. Puoli miljoonaa beetatestaajaa. Huhtikuun
loppuun asti kampanjahinta on 212 euroa, sen jälkeen hinta on 304 euroa.
Digivideo.fi,
Canon
XH G1 (1080i50) ja JVC GY-HD251 (720p50) HDV-kamerat esittelykiertueella Pohjois-Pohjanmaalla.
Digivideo.fi,
Ikegami
siirtymässä CMOS-kennoihin ammattikameroissaan..
Topwalks.net,
Kävelyreitit
Valencian itsehallintoalueella (Espanja). Paljon kuvia, monipuoliset esittelyt
(slideshow, reittiselostus, kartta, GPS-välipisteet,
ajo-ohjeet). Luontokuvia on 7.500 kpl. Reittien määrä yli sata,
uusia kohteita ovat Sierra Nevada (Granada ja Almeria) sekä Castellón.
Sivut myös englanniksi, saksaksi ja espanjaksi.
- "Seuraavassa päivityksessä laajennamme kasviosuutta ja lisäämme
sivustoon Mallorcan reittejä."
- "Olemme kiitollisia kaikesta palautteesta, parannusehdotuksista ja vinkeistä
Topwalksin kohentamiseksi."
Digitoday.fi,
Digitaalikamerat
pistivät Canoniin vipinää. Heikentynyt jeni avitti. Yli kolme
neljäsosaa myynnistä tulee Japanin ulkopuolelta.
MikroBitti
nro 1/2007 (runsas viikko sitten ilmestynyt).
- Kokeiltua, Panasonic DMC-L1 ja Leica D Vario-Elmarit 14-50 mm f/2.8-35.
ASPH, Valtavirtaa vastaan, 1.700 euroa. Panasonicin järjestelmädigi
noudattaa Olympuksen 4/3-standardia, se muistuttaa Olympuksen E-330-mallia. Leican
kuvanvakainobjektiivi vastaa 28-100 mm:n polttoväliä. Kookas runko,
ote on hyvä, ergonomiassa on pyritty mekaanisen kameran tuntuun. Etsinkuva
on heikko: se on himmeä ja pienikokoinen. Kaksiasentoinen salamavalon ansiosta
voi kuvata epäsuorasti ilman erillistä salamaa. Tässä paketissa
objektiivi maksaa enemmän kuin runko. Plussaa: mekaaniset käyttökytkimet,
otetuntuma, Leica-objektiivi vakaimella. Miinusta: himmeä etsinkuva, ei pienikätisille,
automaattitarkennuksen toiminta. "Laadukkaan Leica-objektiivin kanssa myytävä
Panasonicin ensimmäinen järjestelmärunko".
- Kokeiltua, Epson P-5000, Tanakka kuvapankki, 890 euroa. 80 gigan mallin
väritoisto on upea, nelituumainen vga-näyttö riittää
hyvin tarkennuksen onnistumisen tarkistamiseen ja otosten esittelyyn. Sivusuunnassakin
katselukulma on riittävä. Jpg-tiedostojen lisäksi myös raw-tiedostomuodot
sopivat laitteeseen. Valokuvien lisäksi Epson toimii yleisenä mediatoistimena,
liikkuvaa kuvaa voi näyttää ja musiikkitiedostoja kuunnella. Irrotettava
akkuk kestää vähän yli kaksi tuntia. Puolikiloinen Epson on
vähän turhan suuri, pikkuveli Epson P-3000 (40 gigaa, 649 euroa) maksaa
vähemmän. "Järeä kuvasäiliö hienolla näytöllä
ja medisasoitinominaisuuksilla".
- Patterinsäästäjät, Testissä akut ja laturit,
neljä sivua. Ks. nettijatko.
Vertailun viisi mallia lataavat sekä AA- että AAA-akkuja, latausajat
vaihtelevat 15 minuutista neljään tuntiin. Kun akut ladataan nopeasti,
niin huonona puolena on kapasiteetin jääminen maksimista. Lyhyessä
ajassa akku ei ehdi ottaa vastaan kaikkea syötettyä suurta virtamäärää.
Uudet akut pitää ladata useampaan kertaan, ennenkuin saavutetaan maksimikapasiteetti.
Ensimmäisillä latauskerroilla kannattaisi ladata hitaammin ja tehdä
lataus vasta kun akut ovat tyhjentyneet.
- Ansmann Digispeed 4, 70 euroa, *****, arvosana 8,9. Toimituksen valinta.
Rutkasti kapasiteettia. Plussaa: akkujen kapasiteetti, merkkivalot. Miinusta:
jäykät akkupidikkeet.
- Duracell CEF15KTN, 67 euroa, *****, arvosana 8,9. Toimituksen valinta.
Vartissa valmista. Plussaa: latausnopeus, akkujen kapasiteetti. Miinusta: kuljetettavuus.
- GP PowerBank V800C, 69 euroa, *****, arvosana 8,8. Toimituksen valinta.
Kaikista kaunein. Plussaa: latausnopeus, käyttöominaisuudet. Miinusta:
jatkuvasti vilkkuvat merkkivalot.
- Energizer CH1HR-EU, 69 euroa, ***, arvosana 7,7. Kehnokennoinen. Plussaa:
latausaika. Miinusta: akkujen kapasiteetti, akkujen kiinnitys laturiin.
- Hama Delta Bravo, 39 euroa, **, arvosana 7,4. Edullinen, mutta hidas.
Plussaa: luotettavatoiminen laturi. Miinusta: latauksen nopeus, akkujen kapasiteetti.
- Kasvot verkkoon, Web-kamerat vertailussa, neljä sivua. Ks. nettijatko.
Alkuaan webbikameroita käytettiin yksittäisten kuvien liittämiseen
nettisivuille, nykyisin niitä käytetään yleisesti videopuheluihin
(skype, messenger jne.).
- Logitech QuickCam Sphere, 140 euroa, *****, arvosana 9,3. Toimituksen
valinta. Kääntää pään. Plussaa: laaja kuva-ala,
toimiva kasvojen seuranta, sankaluuri mukana, terävä kuva. Miinusta:
ei kiinnity näyttöön.
- Philips SPC 900NC, 99 euroa, ****, arvosana 8,6. Värit kohdallaan.
Plussaa: erinomaiset värit, pehmeästi toimiva kasvojen seuranta. Miinusta:
hutera jalusta, mikrofonin vähäinen herkkyys.
- Microsoft LifeCam VX-6000, 100 euroa, ***, arvosana 7,5. Valoa vaativa.
Plussaa: nivelöity jalusta, kvua-alan ohjelmallinen hallinta. Miinusta: epäherkkä
kuvailmaisin, toimintojen epävarmuus.
- Creative Live! Cam Optia, 79 euroa, **, arvosana 6,9. Värit poskellaan.
Plussaa: monipuolinen ohjelmisto, tominta ilman ajurin asennusta. Miinusta: luokaton
värintoisto, kasvojenseurannan toimimattomuus.
- Helpot kotivideot, hyöty irti digikamerasta, kolme sivua. Pokkaridigilläkin
onnistuu videokuvaus. Ks. nettijatko.
- Ilmaisohjelmat, Kuvaajien partaveitsi, PhotoRazor.
Kuvien pienentämiseen, vaikkapa kansiollinen kerrallaan.
- Tulossa. Laajempi työpöytä, 22-tuuman laajakuvanäytöt
testissä. Kymppikuvatulostimet.
(Foorumilta)
Canon.co.jp, Enjoy
Digital SLR Camera. Flash-sivut. Sivut näyttävät yksinkertaisilta,
mutta kaikenlaista tietoa on helposti sulavassa muodossa.
Rob
Galbraith, Camera
Raw 3.7 slated for release at same time as Lightroom. Molemmat helmikuun 19.
Rob
Galbraith, Photoshop
Lightroom 1.0 to ship February 19. Beta on imuroitu vähän yli puoli
miljoona kertaa.
Digital
Outback Photo, Adobe
Photoshop Lightroom™ 1.0.
Luminous
Landscape, Lightroom
Illuminated. Pieni ilmainen tutoriaali.
Pixmantec
Raw Shooter Premium -lisenssin aikanaan hankkineet saavat ilmaisen Lightroom 1.0:n
(ilmoitus tulee aikanaan, kunhan ohjelma ilmestyy).
- ks. Pixmantecin
sivut, käyttäjätili (jos on unohtanut salasanan, niin sähköpostiosoitteen
ilmoittamalla tulee urli, jossa voi antaa uuden salasanan). Käyttäjätunnuksena
on sähköpostiosoite.
Makezine.com,
Top
10 Flickr hacks... (Flickr on Suomessakin suosittu kuvien talletuspaikka,
mutta kun niitä kuvien ilmaantumista ruudulle pitää odottaa puolenkymmentä
sekuntia.. ei hyvä).
Dpreview.com,
Samsungilta kolme uutta mallia.
- Samsung
i7, kolmen tuuman kosketusnäyttö, 512 megaa sisäistä muistia,
maaliskuun puolivälissä myyntiin
- Samsung
NV11, kymmenen megaa, viisinkertainen zoom, 2.7 tuuman lcd-näyttö,
$400, keväällä myyntiin
- Samsung
L74 Wide, seitsemän megaa, 28 mm, 450 megaa sisäistä muistia,
$350, keväällä myyntiin
Dpreview.com,
Canon SD900
Digital ELPH (IXUS 900 Ti) -arvio. Recommended (dpreview.comin asteikolla
tämä on jo melkein keskitasoa...). Suomen Canon.
Photographyblog.com,
Epson
P-5000 -arvio. Kuvapankki, multmediatoistin. 4.5 * / 5 *. Suomen Epson.
LetsGoDigital,
Fujifilm
FinePix S5 Pro Exclusive Preview. Viime vuoden julkistuksia, vasta nyt tulossa
myyntiin. Järjestelmädigi.
|
| 29.01.2007 |
| Valonkuvia.1g.fi,
Nazervan
- kylä Armeniassa. 2006 järjestetyn valokuvaustyöpajan satoa.
Aihaven.net,
Cuba
– "Hasta la Victoria Siempre".
Fin.afterdawn.com,
YouTuben
avulla rikkaaksi?
Vrinne,
Art
meets Ice 2007 at Korkeasaari Zoo.
HS,
Tšekkiveistäjien
vihersisilisko voitti jäänveiston Helsinki-kilpailun.
Tekniikan
Maailma 2/07 24.1.2007.
- Suihkun jälkeen, TM vertailu, värilaser 300 eurolla, kahdeksan
sivua. Mustesuihkut maksavat hankittaessa vähän, mutta käyttö
maksaa jo huomattavasti enemmän. Tulostus kestää ja kestää
ja kestää. Laserit ovat nopeita, käyttö selvästi halvempaa,
mutta ne ovat isompia, meluisampia eikä valokuvien laatu yllä mustesuihkujen
tasolle. Mukana olevissa lasereissa musteet riittävät 300 - 600 A4-kokoiseen
täysvärikuvaan, mustesuihkulla väripatruunoita kuluisi kymmenkertainen
määrä. Vertailun laserien halvin A4-värivalokuva maksaa 36
senttiä, kallein 74 senttiä. Mustesuihkulla hinnaksi tulee erikoispapereineen
yli kaksi euroa. Värilaserit tulostavat A4-värikuvan puolesta minuutista
minuuttiin.
- Canon LaserShot BP-5000, 270 euroa, yleisarvosana 8,6, ****. Hyvää:
tulostuskustannukset ja laatu. Paino ja koko. Ajurien ja käytön selkeys.
Linux- ja Mac-ajurit. Huonoa: hidas mustavalkotulostus. Ei tulostuksen keskeytysnappia.
- Samsung CLP-300N, 320 euroa, yleisarvosana 8,6, ****. Hyvää:
halvimmat tulostuskustannukset. Pieni ja kevyt. Lähiverkkoliitäntä.
Linux-ajurit. Huonoa: väritulostuksen hitaus. Pieni paperikaukalo.
- Ricoh Aficio GX3000, 240 euroa, yleisarvosana 8,5, ****. Hyvää:
hiljainen ja varsin nopea. Tulostuskustannukset. Duplekseri. Huonoa: tulostuslaatu
oletusasetuksin. Kosteus tahraa tulosteen.
- HP Color LaserJet 1600, 350 euroa, yleisarvosana 8,2, ***. Hyvää:
koko ja paino. Suomenkielinen. Huonoa: niuakt asetukset ajureissa. Hidas mustavalkotulostus.
- Konica-Minolta Magicolor 2500W, 320 euroa, yleisarvosana 7,8, ***. Hyvää:
tulostuslaatu. Koko ja paino. Nopea tekstitulostus. Huonoa: ongelmia paperinsyötössä.
Melu, käryt ja lämmöntuotto.
- Samsung CLP-510, 300 euroa, yleisarvosana 7,8, ***. Hyvää:
duplekseri. Nopea mustavalkotulostus. Linux-ajurit. Huonoa: koko, paino, tilankulutus.
Melu ja käryt. Tulostuskustannukset.
- Lexmark C500N, 350 euroa, yleisarvosana 7,3, **. Hyvää: nopea
mustavalkotulostus. Lähiverkkoliitäntä. Mac-ajurit. Huonoa: koko,
paino, tilankulutus. Melu ja käryt. Kalliit värikasetit. Tulostusasetusten
oletusarvot.
Little-people.blogspot.com,
Little people
- A tiny street art project. Little handpainted people left in London to fend
for themselves.
Earthboundlight.com,
Working
with Perspective, Subject Distance and Focal Length (Photo Tip of the Week).
Dcviews.com,
Hasselblad
launches the H3D-31, the high-end DSLR camera system.
Adobe,
Adobe
Photoshop Elements 5.0.2 update. Vista-päivitys.
Ralf
Bibinger, Exif-Viewer
2.40. Freewarea, 11.3.2005.
The
Online Photographer, The
Latest from the Rumor Mill. Annie Leibovitz oli kuvannut Canon 1Ds Mark II
-seuraajan protolla (22 megapikseliä, kooltaan puolet). Lokakuussa myyntiin?
|
| 28.01.2007 |
| Iltasanomat,
Taksikuski
ikuisti ketun ja kotkan painin. "Maailmanvalloitus alkoi YouTuben kautta,
jonne kuvat siirsi vuodenvaihteessa suomalaisesta luontokuvapankista tuntematon
henkilö ilman lupaa. " Pekka Komi oli ottanut kuvat 22.2.2006 varsinaissuomalaisella
kotkanhaaskalla. Kuvassa kettua retuutetaan ylösalaisin. Muutama linkki maailmalta:
Jyväskylän
yliopisto, Mikko
Hietaharju, Valokuvan voi repiä. Valokuvan rakenne-elementit, käyttöympäristöt
ja valokuvatulkinnan syntyminen. Väitöskirja pdf-muodossa, 257 sivua.
30.9.2006.
Katse.org,
nähtyä, Valokuvaaja
katsoo turistia. Juha Suonpää, Pyhät Paikat, matka turismin
näyttämöille, Maahenki 2007, 128 s. Kirjan arvio.
Northlight-images.co.uk,
aika uskottaviakin arvauksia/huhuja Canonin tulevista PMA-julkistuksista.
Photocritic.org,
Contrast
in photos. Photoshop, Levels ja Eyedropper.
Photomarketing.com,
Friday, January 26, 2007, Trends, Nikon secures top position in the Japanese DSLR
market. Japani, joulukuu, Nikonin osuus järjestelmädigien myynnistä
oli 47%, Canonin osuus oli 35%, Pentax 10%, Sony 6%. Canon 400D 27.3%, Nikon D80
15.5%, Nikon D40 15.5%, Nikon D200 9.1%.
C|net,
Vista
to give HD Photo format more exposure. MS:n jpeg-formaatin kilpailija. Vistassa
on sisäänrakennettu tuki HD Photo -formaatille. Adobekin tukee formaattia,
vaikka se ei ole tuettuena Photoshopin tulevassa CS3 -versiossa. Plug-in on kuitenkin
työn alla. HD Photo säilyttää enemmän yksityiskohtia,
tarjoaa täyteläisemmät värit ja vie puolet vastaavan jpeg-kuvat
talletustilasta.
Digit.no,
Canon
PowerShot A630 -arvio. Suomen Canon.
|
| 27.01.2007 |
| Jaakko
Uotila, muutamia
valokuvia.
Jarkko,
Tammikuun
teema:Samba&Pirta. Koirakuvia.
Sfnet.harrastus.valokuvaus
FAQ. Wiki, tekstiä voi lisätä kuka tahansa.
Helsingin
Huutokauppakamari, Helsingissä ke 31.1.2007 pidettävä panttihuutokauppa,
klo 17, Töölön Pantti. Lähtöhinta on vain ohjeellinen.
1 DIGI-KAMERA MINOLTA DIMAGE 7 500 e
1 MUISTIKORTTI 128MB
1 KAMERALAUKKU
- poistettu
1 DIGI-VIDEOKAMERA JVC GR-DVM5 100 e
1 LATURI + JOHDOT 1 KAUKOSÄÄDIN
LAUKKU
- 165 euroa
1 KAMERA CANON T50 80 e
1 OBJEKTIIVI SIGMA 35-70/2.8-4
- poistettu
1 DIGI-KAMERA SONY DSC-V1 5.0 MB 1 LATURI 90 e
- 100 euroa
1 DIG-IVIDEOKAMERA SONY DCR-TR7100E 2 AKKUA 120 e
1 LATURI + JOHDOT 1 LAUKKU
- 110 euroa
KAMERA CANON EOS KISS III 100 e
OBJEKTIIVI CANON 35-80/4-5.6
OBJEKTIIVI COSINA 28-300/4.0-6.3
- 92 euroa
KAMERA CANON EOS 350D 350 e
OBJEKTIIVI CANON 18-55/3.5-5.6 II
- 380 euroa
KAMERANRUNKO CANON AV-1 80 e
3 OBJEKTIIVIA 35-70/4 24/2.8 70-210/3.5 1=VIVITAR
SALAMA SUNPAK GX24B
LAUKUSSA
- 60 euroa
Helsingin
Huutokauppakamari, Turussa to 1.2.2007 pidettävä panttihuutokauppa,
klo 17. Lähtöhinta on vain ohjeellinen.
DIGIKAMERA CANON IXUS 40 4.0MP 3XOPT.ZOOM 120 e
MUISTIKORTTI SD512MB
- 90 euroa
DIGIKAMERA OLYMPUS FE-130 MUISTIKORTTI XD256MB 70 e
- 40 euroa
KAMERA MINOLTA MAXXUM 3000I 50 MM 50 e
OBJEKTIIVI MINOLTA 80-200 MM 1:4.5-5.6
SALAMALAITE MINOLTA D314I
LAUKKU
- ei tarjousta
KAMERAJALUSTA GITZO 1220 + PÄÄ 1276M 160 e
PIKALUKITUSLEVY PUUTTUU
- 120 euroa
KAMERAJALUSTA GITZO 410 180 e
- ei tarjousta
KAMERA HASSELBLAD 2003FCW 1600 e
OBJEKTIIVI ZEISS SONNAR 150/2.8 T*
2 FILMIKASETTIA
- poistettu
KAMERA HASSELBLAD 500 C/M 360 e
OBJEKTIIVI 80MM CARL ZEISS
- poistettu
KAMERANRUNKO HASSELBLAD 500C 300 e
OBJEKTIIVI ZEISS 80/2.8
- poistettu
KAMERAJALUSTA MANFROTTO 161B 260 e
- 160 euroa
KAMERA NIKON F3 1 OBJEKTIIVI 50 MM 120 e
- 150 euroa
DV-KAMERA CANON XL-1S 16XZOOM XL 5.5-88 IS 1700 e
KAUKOSÄÄDIN. LATURI. VERKKOVIRTALAITE. KÄYTTÖOHJE
LAUKKU
- poistettu
DIGIKAMERA KODAK DCS760C (NIKON F5) 600 e
1 OBJEKTIIVI SIGMA 28-70/2.8D ASP.
- ei tarjousta
DIGIKAMERA CASIO EXILIM S 500 5.0MP 3XOPT.ZOOM 120 e
SD 512MB. JOHDOT. OHJELMISTOT YM.
- 145 euroa
KAMERA CANON EOS 300V SIGMA 28-80/3.5-5.6 70 e
- ei tarjousta
DIGITAALIJÄRJESTELMÄKAMERA SIGMA SD9 600 e
SALAMALAITE SIGMA EF-500
OBJEKTIIVI SIGMA 24/2.8 SUPER-WIDE II
OBJEKTIIVI SIGMA 50/2.8 MACRO
LAUKKU TAMRAC TURBO CYBERPRO
- 500 euroa
KAMERA CANON EOS 300V 80 e
OBJEKTIIVI 28-90MM
LAUKKU
- ei tarjousta
MINI-DV KAMERA SONY DCR-HC39E 240 e
- ei tarjousta
KAMERA HASSELBLAD SWC/M BIOGON 38/4.5 T* 1500 e
FILMIKASETTI 12. ETSIN
- poistettu
Outoa
Taigaa -blogi, Ernst
Haasin kuvia Kuopiossa.
HS,
Kameravalvonta
kouluissa on yleistynyt.
Canon
You Connect -verkkolehti, tammikuu
2007.
- Voita SELPHY ES1 (yksi kysymys)
- Rakkauden musiikki (kirjoittimella voi tulostaa cd-kannen - aika yllättävää!)
- Vuoden luontokuva (luontokuva.org:in kilpailu)
- Valokuvien oikea säilytys (seitsemän kohtaa)
- Mediatallennin M80 (3.7 tuuman näyttö, 80 GB)
- Suunnittele oma T-paita (Canonin kangassiirtomateriaali)
- EOS-kuvauskurssi (viisi flash-ruudullista kurssia)
Wild
East -luontokuvakonsertti 5.2.2007, Oulun seudun ammattikorkeakoulun juhlasali,
Kotkantie 1, Oulu. Liput 12 euroa.
Lagon.nl,
LCD monitor test images.
Trustedreviews.com,
Digital
Photography Tutorial: RAW Usage.
Rob
Galbraith, CNET
looks at HD Photo format. MS:n kehittämä kuvatiedostomuoto, aiempi
nimi Windows Media Photo. Kuten jpg, mutta paljon muutakin.
The
Online Photographer, Pig.
Printers: More Info Needed... (edellisen päivään lisää).
X17
Online, paparazzi-kuvia.
Luminous
Landscape, (alkuaan Why
Is My 50mm Lens Equivalent to 80mm on a 35mm Camera and Why Is There More Depth-of-Field?),
jatkon jatkon jatko.
Fredrik
A. Rasmussen, Reviews.
Nikonin objektiiveja, Tamron, Lensbaby, Sigma, Qpcard jne.
Luminous
Landscape, Three
New Lenses From a Master Lens Maker. Zeiss M-Mount Lenses. Zeiss Distagon
T* ZM 15mm f/2.8, Biogon T* 21mm f/2.8 ZM ja C Sonnar T* 50mm f/1.5 ZM.
Makezine.com,
HOW
TO - Turn a broken digital camera into a time lapse camera.
Ephotozine.com,
RPS
in cloning blunder. RPS = Royal Photographic Society. Etusivulle oli laitettu
mustavalkokuva piippua polttavasta miehestä. Aidan /laudan kloonaus oli tehty
"vähän" huolimattomasti.
Moose
Peterson, Delkin
Sensor Scope. Tavallisten kennon puhdistusvälineiden lisäksi mukana
tulee 5 x suurentava "luuppi" sekä valolla varustettu pienoisimuri.
Hinta on vähän alle $200.
Trustedreviews.com,
Samsung
Adds SMS & HSDPA To DigiCam. HSDPA (langattomasti kuvat nettiin), SMS
(tekstiviestit).
Steve
Sanders, Nikon
D40 -arvio. Suomen Nikon.
Popular
Photography, Nikon
Coolpix S7c -arvio. Suomen Nikon.
Hothardware.com,
Dell
UltraSharp 3007WFP-HC -arvio, 30 tuuman littu.
|
| 26.01.2007 |
| Staffikuva.com,
koirakuvia.
Uusinta
marraskuulta, Vesa Huttunen, maastojalusta.
Hege.1g.fi,
Heikin kuvat.
(Foorumilta)
vähän jatkoa Kapan vastaukseen 19.1.2007 (öljyvärimaalusten
kuvaus), TR8:
"- valot kannattaa hienoviritellä niin että kohdistuvan valon
tasaisuus on alle 1/3 aukon
- alustana on kätevä valkoisella RemonttiÄssällä maalattu
styroksi
- vatupassilla kuvausalusta suoraan, kuten myös kamera (salamakengästä,
bajonetista, optiikan päästä tai filmitasolta)
- kameran saa suoraan kuvausalustaa kohti sivusuunnassa peilinpalasella (peili
keskellä alustaa, etsimen läpi pitää näkyä kameran
peilikuva ilman vääristymiä/ keskeisesti)
- maalauksen ulkopuolelle kuva-alalle joka kuvaan värikiila ja/tai harmaakiiila
- kaikki automatiikat kamerasta pois päältä, tarkennus teipillä
jumiin
- kameran edessä pitää olla lineaarinen polarisaattori, jotta ristipolarisaatio
toimii
- ympäristöstä kaikki ylimääräiset valot pois +
ikkunoiden pimennys
Kai teoskuvausta voi yrittää ns. kuumilla valoillakin ja ilman valolähteiden
polarisointia, säätö kuten edellä
- valkotasapainon säätö paperiarkilla / harmaakortilla
- oltava varovainen, ettei valaisimien lämpö sytytä tulipaloa tai
sulata/polta maalauksen pintaa (tällaistakin on kai tapahtunut ihan ammattilaisillekin...)
- heijastuksia jäänee hieman ilman valon polarisointia "
MikroPC
nro 1, 25.1.2007.
- mPC Testi, Monitoimijoiden valiojoukko, 10 sivua. Tulostin, kopiokone
ja skanneri yksissä kuorissa. Halvimmat maksavat noin sata euroa, parilla
sadalla eurolla saa jo muonipuolisemman laitteen. Testissä oli mukana 12
laitetta, verrokkina oli värilaserpohjainen monitoimilaite. Ilman mikroa
käynnistetty valokopiointi tuottaa huonompaa jälkeä kuin parhaalla
tarkkuudella mikron avulla ohjattu tulostus. Diakuvien ja negojen skannaus ei
näillä onnistu.
(100 euron hintaluokka)
- Canon Pixma MP510, 77 p., 159 euroa. mPC Valinta. Plussaa: vikkelä
perustoimissa. Miinusta: riisuttu varustus. .
- Brother DCP-540CN, 75 p., 164 euroa. Plussaa: pieni. Miinusta: paras
tarkkuus on hidas.
- HP Photosmart 2575, 74 p., 129 euroa. Plussaa: selkeä ohjaus. Miinusta:
arkinsyöttö.
- Epson Stylus DX6000, 72 p., 149 euroa. Plussaa: skannaus. Miinusta: laiteohjaus,
arkinsyöttöhäiriöt.
- Lexmark X5470, 70 p., 129 euroa. Plussaa: monipuolisuutta halvalla. Miinusta:
laiteohjaus.
- Dell Photo 926, 63 p., 143 euroa. Plussaa: hallintaohjelmisto. Miinusta:
ei kuvanäyttöä.
(200 euron hintaluokka)
- Canon Pixma MP600, 93 p., 209 euroa. mPC Voittaja. Plussaa: tarkka, vikkelä.
Miinusta: ei verkkoa vakiona.
- Epson Stylus Photo RX560, 87 p., 239 euroa. Plussaa: tulostusjälki,
skanneri. Miinusta: ei verkkomahdollisuutta.
- HP Photosmart 5180C, 87 p., 199 euroa. Plussaa: nopea toiminta. Miinusta:
äänekäs skannaus.
- Lexmark X9350, 79 p., 299 euroa. Plussaa: monipuolinen. Miinusta: valokuva-arkkien
syöttö.
- Dell Photo 966, 77 p., 224 euroa. Plussaa: hyvät laajennukset. Miinusta:
skanneri ohjaus.
- Brother DCP-750CW, 76 p., 228 euroa. Plussaa: hallinta. Miinusta: skannerin
säädöt, arkinsyötin.
- (Vertailulaite) HP Color Laserjet CM1015 MFP, 76 p., 599 euroa. Plussaa:
nopea, riittoisat värit. Miinusta: hinta, kuvatoiminnot.
- Pikatestit, Uuden hintaluokan digijärkkäri, Nikon D40, 699
euroa, 4.5* / 5 *. Kuuden megapikselin perhejärkkäri. Nikonin kilpailijat
ovat Canon 400D ja Pentax K100D, Nikonin valttina on käyttömukavuus.
Kamera painaa alle puoli kiloa, käynnistys on rivakka ja laukaisuviive olematon.
Valikot ovat selkeitä ja kieleksi voi valita suomen. Automaattitarkennus
toimii kolmella vaakapisteellä vain AF-S- ja AF-I-malleilla (sisäänrakennettu
tarkennusmoottori). Muut Nikonin objektiivit pitää tarkentaa käsin.
Valotusautomatiikka toimii, kohinaa ei ole. Pakettiobjektiivi ei ole hyvä.
- Pikatestit, Digisivellin sutii värit bittikankaalle, Wacon Intuos3
A5, 400 euroa. 4 * / 5 *. A5-koko on suosituin vapaalla kädellä piirtävillä
ammattilaisilla. Kynä liukuu lähes vastuksetta alustan sileällä
pinnalla. Ote kynästä on mainio. Alustassa on painikkeita, jotka voi
ohjelmoida mieleisekseen. Langattomalla hiirellä ei tee oikein mitään.
"Kokonaisuutena Intuos3 on kuitenkin mainio apuväline niille, joiden
pitää pystyä tekemään tarkkaa työtä vapaalla
kädellä ja epäsäännöllisten muotojen kanssa".
Digitoday.fi,
Panasonic
rynnii hd-markkinoille uusilla kameroilla. Lainaa teknologiaa ammattikameroista.
HDC-SD1:n arvioitu jälleenmyyntihinta on 1599 euroa ja HDC-DX1:n 1499 euroa.
The
Online Photographer, Current
Pigment Printers.
Luminous
Landscape, (alkuaan Why
Is My 50mm Lens Equivalent to 80mm on a 35mm Camera and Why Is There More Depth-of-Field?),
jatkon jatko.
Ephotozine.com,
Hassleblad
goes large. Hasselblad H3D-31, 31 megaa.
Consumerist.com,
Broadway
Photo's Sheisty-Looking Business Addresses. Brooklynin huijafirmoista edelleen.
Digit.no,
40%
salgsøkning av DSLR i Norge. Norjassa järjestelmädigien myynti
kasvoi 29.000 kpl (v. 2005) => 46.400 kpl (v. 2006). Osuus myydyistä kameroista
10%. Tämän vuoden arvio on 83.000 järjestelmädigiä.
Photographyblog.com,
Olympus
E-400 -arvio. Suomen Olympus.
Digicamreview.com,
Canon
EOS 400D -arvio. Suomen Canon.
Popular
Photography, Cyber-shot
DSC-H5 -arvio. Suomen Sony.
Megapixel.net,
Fujifilm
FinePix S9100/S9600 -arvio. Käytettävyys 9. Kuvanlaatu 8.4.
Trustedreviews.com,
Canon
PowerShot S3 IS -arvio. Suomen Canon.
Ephotozine.com,
Ulead
PhotoImpact 12 -arvio. Photoshop Elements ja Paint Shop Pro:n pikkuveli.
|
| 25.01.2007 |
| Työministeriö,
Valokuvaaja,
4 paikkaa, Cromag Oy, Vantaa. "Cromag Oy etsii freelancer-kuvaajaa kuvaamaan
lasten ja nuorten urheiluseuroja Uudenmaan alueella. Työ on sopimuspohjaista,
osa-aikaista keikkakuvausta, lähinnä viikonloppuisin ja arki-iltaisin,
lisäksi oma auto ja kuvauskalusto tarvitaan. Sopii esim. koulu- tai päiväkotikuvaajille,
sillä työ edellyttää kokemusta lapsi/ryhmäkuvauksesta,
kokemus urheilu- ja tapahtumakuvauksesta eduksi. Myös englannin kielen taitoa
tarvitaan". Ilta- ja viikonlopputyö, keikkakuvausta.
Tarmo
Pekola, noiseshooter.com.
Raskaaseen musiikkiin keskittynyt kuvasivusto.
- "Noiseshooter on suunnattu palvelemaan koko "metalliteollisuutta"
eli bändejä, musiikin kuuntelijoita, levy-yhtiöitä ja mediaa.
Sivustolta löytyy kuvapankki, keikkakalenteri ja etusivulle tulee lyhyt raportti
jokaisesta kuvatusta live-keikasta sekä suomeksi että englanniksi."
Appelsiinit.net,
Intia Goa.
Tekstiä ja paljon värikkäitä kuvia.
Fotoni.org,
Salamaprojekti.
Oikeata kunnon diy-henkeä, siitä vaan kukin studiosalamaa kotona rakentamaan...
(sähköasiat on syytä olla hallussa).
Kuvakulkuri.1g.fi,
Uudet
(49 kuvaa).
Valokuvatorstai,
32. haaste, aihesana on ponnistus. "Ota valokuva ilmiöstä
tai asiasta, joka kenties askarruttaa sinua ja jota mahdollisesti haluaisit muidenkin
pohtivan." Tarkoitettu bloggaajille.
- "Osallistuminen. Tarvitset kameran, ja blogin (tai muun sivuston), jossa
voit julkaista kuvasi. Näppäät annettua aihetta sivuavan valokuvan,
julkaiset sen blogillasi ja jätät staattisen linkin* (permalinkin) Valokuvatorstai-blogin
kommenttiosaston laatikkoon, jossa lukee "Kotisivusi osoite".
Art
meets Ice 27. - 28.1.2007. Jääveistoskilpailut Korkeasaaressa. Lauantaina
ja sunnuntaina klo 10 - 18. Liput ennakkoon 7 euroa, portila 8 euroa.
Kamera-lehti,
nro 1 (ilmestyi 19.1.2007), 84 sivua. Muutama poiminta.
- Kuvan oikea hinta? proluontokuva.fi,
apua hinnoitteluun kohdassa lisätietoja (hinnasto).
- Digi valloitti Pohjoisnavan, viisi sivua, suomalaiset asialla. Nikon
D200, objektiiveja ja Nikon-digipokkari.
- Suurkilpailun aktiivisarja, yhdeksän sivua tuloksia ja kuvia,
aihe vapaa. Aktiivisarjaan tuli lähes 350 sähköistä kuvaa,
yli 40 paperivedosta ja parikymmentä diaa. Lapsi- ja henkilökuvia olisi
saanut olla enemmän.
- Wildlife Photographer Of The Year 2006. Kolme suomalaista menestyi.
Kilpailu järjestettiin 43. kerran, yli 18.000 kuvaa 55 maasta. Shell
Wildlife Photographer of the Year.
- Vuoden kuvaaja Pekka Fali. Kamera-lehden kilpailun voittaja haastattelussa.
"Kuvittelin millaisen kuvan kilpakumppanini lähettäisi kisaan ja
vältin itse ottamasta samanlaista".
- Vuoden kuvaaja 07 alkaa, neljä osakilpailua. 1. aihe: Terävä.
- Nuorisokilpailu, Kamera-lehden ja Suomen Kameraseurojen liiton järjestämä,
neljä sivua kuvia.
- Kameratesti, Epäidenttiset kolmoset. Neljä sivua. Canon Powershot
G7. Nikon D40 + Nikon AF-S Nikkor 18-55 3.5- 5.6 G II. Panasonic DMC-FZ50.
- Kuvan peruselementit kohdalleen, Photoshop Elements 5, viisi sivua.
- Palkeita Balderilla, Suomen Valokuvahistoriallisen Yhdistyksen vuosittainen
tapahtuma Vanhat kamerat Helsingissä Balderin salissa 3.3.2007. svhy.org.
- Seuraava numero 2/07 ilmestyy 28.2.2007. Objektiivi ojennukseen ohjelmalla.
HP/Epson/Ca... Pro-tuloste mikä kestää? Master 2007 kalenterissa
/Hasselblad. Skannaa kaikki talteen. Lisää turvaa. Veden alle. Kuvakirja
nyt. Kuva matka. Talven tuntu. 6x6 elää!? Vuoden matkakuva -kisaan.
Kaleva,
Suomalainen
valokuvataide esittäytyy Oslossa.
Olympukselta
uusia malleja, dpreview.com. Suomen Olympukset eivät vielä toimi, mutta
toimimaan tämän aamupäivän kuluessa.
- Olympus
SP-550 UZ: 18x ultra zoom, 7 megaa, 15 x zoom, 28 mm - 504 mm, kuvanvakain.
Sisäinen muisti, xD-kortit. Suomen Olympus.
Myyntiin helmikuussa.
- Olympus
Stylus 760, 7 megaa, 3 x zoom, 37 mm - 111 mm, kuvanvakain, säänkestävä.
Suomen Olympus.
Myyntiin maaliskuussa.
- Olympus
Stylus 770 SW, 7 megaa, 3 x zoom, 38 mm - 114 mm, vedenpitävä 10
m, iskunkestävä, kylmänkestävä (-10), sisäinen muisti,
xD-kortit.. Suomen Olympus.
Myyntiin maaliskuussa.
- Olympus
FE-250, 8 megaa, 3 x zoom, 35 mm - 105 mm, 3 megan resoluutiolla voi valita
ISO 10000, sisäinen muisti, xD-kortit. Suomen Olympus.
Myyntiin helmikuussa.
- Olympus
FE-240, 7 megaa, 5 x zoom, 38 mm - 190 mm, ohut. Sisäinen muisti, xD-kortit.
Suomen Olympus.
Myyntiin helmikuussa.
- Olympus
FE-230, 7 megaa, 3 x zoom, 38 mm - 114 mm, sisäinen muisti, xD-kortit.
Suomen Olympus.
Myyntiin helmikuussa.
- Olympus
FE-210, 7 megaa, 3 x zoom, 38 mm - 114 mm, sisäinen muisti, xD-kortit.
Suomen Olympus.
Myyntiin helmikuussa.
Luminous
Landscape, Voigtlander
15mm f/4.5 Aspherical Super-Wide Heliar. Living on a Leica M8.
C|net,
Adobe's
Lightroom due January 29?
Naturephotographers.net,
Nikon
D2X Autofocus System.
Rob
Galbraith, Light
Crafts releases LightZone 2.1.1. $249.95.
IR,
Panasonic
Lumix DMC-FZ50 -arvio. Suomen Panasonic.
Cameras.co.uk,
Canon
Powershot A640 Video Guide. Suomen Canon.
Trustedreviews.com,
Fujifilm
FinePix F31fd -arvio. Suomen Fuji.
Pocket-lint.co.uk,
Canon
IXUS 850IS -arvio. Suomen Canon.
Dpreview.com,
Samsung
NV7 OPS -arvio.
|
| 24.01.2007 |
Iisalmen
Kamera/Iisalmen Kameraseura järjestävät Biennale 2007 kilpailun ja näyttelyn.
Tarkoituksena on koota monipuolinen läpileikkaus kotimaisesta valokuvataiteesta.
Kilpailuun voivat osallistua kaikki suomalaiset. Osallistuja voi olla yksittäinen
valokuvaaja tai työryhmä.
Kilpailuun osallistutaan esille pantavalla kuvakokonaisuudella, joka voi olla
vapaamuotoinen, myös installaatiot hyväksytään. Kukin osallistuja saa osallistua
vain yhdellä kuvakokoelmalla.
Kuvat tulee lähettää 30.3. 2007 mennessä.
Palkinnot:
1. palkinto 2500 euroa
2. palkinto 500 euroa
Erikoispalkintoja ja kunniamainintoja voidaan myös jakaa, mm. Kameralehden
erikoispalkinto. Palkinnonsaajat julkistetaan Iisalmen Kamera Biennale 2007 avajaisissa
la 5.5. 2007.
Kilpailun voittaja sitoutuu luovuttamaan yhden voittajasarjasta valitsemansa
kuvan tai kopion siitä Iisalmen Kamera ry:n kokoelmiin. Iisalmen Kamera ry:llä
on oikeus esittää ja julkaista kilpailukuvia veloituksetta Iisalmen Kamera Biennalen
yhteydessä ja sitä koskevassa uutisoinnissa sekä markkinoinnissa; esimerkiksi
Iisalmen Kameran omilla nettisivuilla ja Kamera-lehdessä palkittujen sarjojen
esittelyssä.
Kilpailukuvasarjoista järjestetään näyttely: Taidehalli Art
Anna Iisalmi 6.5. - 31.5.2007.
Lue
yksityiskohtaiset osallistumisohjeet Iisalmen Kameraseuran sivuilta.
Muita kilpailuja digicamera.netin
Kilpailut-sivulla.
Nettidokumentti.fi,
Valokuvaajan kuolema
herää henkiin. YLE Radio 1:ssä uusitaan ensi lauantaina 27.1.
klo 14.05 - 14.55 ja sunnuntaina 28.1. klo 23.05 - 23.55 viime syksynä lähetetty
“Valokuvaajan kuolema”. Uusimpana Martti “Kapa” Kapasen
haastattelun kolmas osa.
- aikaisemmin ilmestyneet osat + kuunneltava valmis ohjelma Arkisto:
'Valokuvaajan kuolema' Kategoria (kolmantena Kuuntelemme samaa ohjelmaa)
- tulossa vielä lisää monimuotoista materiaalia seuraavilta kuvaajilta:
Kapa, Tuomo Björksten, Jore Puusa, Ari “Nieppi” Niemelä,
Jari Silomäki ja Jenni-Justiina Niemi
Janne
Karvo, Henkka.
Kuvallinen tarina Henkasta.
Taiteen
keskustoiminkunta. Valtion valokuvataidetoimikunta, Alueellisten valokuvakeskusten
toiminta-avustukset 2007, 10.1.2007. Samat kuin viime vuonna.
- Fotocentrum Raseborg Valokuvakeskus rf, Karjaa 16 000 e
- Luovan valokuvauksen keskus ry, Jyväskylä 20 000 e
- Mikkelin valokuvataide ry, Mikkeli 16 000 e
- Pohjanmaan valokuvakeskus Lakeus ry , Lapua 6 000 e
- Pohjoinen valokuvakeskus ry, Oulu 55 000 e
- Valokuvakeskus Nykyaika ry, Tampere 30 000 e
- Valokuvakeskus Peri ry 47 000 e
- Victor Barsokevitsch-Seura ry, Kuopio 40 000 e
Warthog.fi,
muutama poiminta viime vuoden lopulta (marraskuulta).
Sfnet.harrastus.valokuvaus.digi,
Nikon
ja vanhat optiikat.
(email
A.K.) Videopostcast-sarja, photowalking.
"Robert Scoble seuraa videokamerallaan Thomas Hawkin kuvausretkiä San
Franciscon alueella. Naulitsi ainakin minut aika tiiviisti ruudun ja kuulokkeiden
ääreen. Paikoin hieman heikkoa äänenlaatua ja pimeää
kuvaa, mutta yhtä kaikki - mielenkiintoista."
Luminous
Landscape, Another
Perspective – By Nathan Myhrvold. Kommentti aiemmin ilmestyneeseen artikkeliin
"Why Is My 50mm Lens Equivalent to 80mm on a 35mm Camera and Why Is There
More Depth-of-Field?"
Diffraktio huonontaa kennon tarkkuutta jo aika isoillakin aukkoarvoilla:
Camera Max f/stop Max practical f/stop
Canon 5D f/8.6 f/9
Canon 1Ds f/9.3 f/9
Canon 1Ds Mark II f/7.6 f/8
Nikon D2X f/5.8 f/5.6
Canon 20D f/6.76 f/7.1
Canon G7 f/2.06 f/2
Photocritic.org,
Smoking
is good for you! Oikean savun kuvaamisesta + manipuloinnista.
Rob
Galbraith, Microsoft
Photo Info beefs up metadata viewing, editing in Windows. Ilmainen add-on
IE:lle, metadatan editointiin suoraan selaimesta. Ks. myös dpreview.com
ja dcviews.com.
Digitalcamerainfo.com,
Rice
University Develops Single Pixel Camera for High Quality Photos.
Makezine.com,
HOW
TO - Dimensional photography on the cheap. 3D-kuvia.
Digital
Outback Photo, Epson Stylus Pro 3800, 01/23/2007
Advanced Black and White Printing Mode Demystified.
Labs.adobe.com/downloads.
Adobe Bridge CS2 CS3 beta 2. Vaatii alleen beta 1:n.
Photographyblog.com,
PortraitProfessional
4. Muotokuvien paranteluun, $39.95.
Digitalcamerainfo.com,
Reuters
Issues New Photoshop Rules for Photographers. Jo aiemmin uutisoitu.
Bobatkins.com,
Canon
800mm f5.6 DO USM? Joko totta tai sitten ei.
Cameras.co.uk,
Panasonic
DMC FX07 -arvio. Video Guide. Suomen Panasonic.
Printerspot.com,
Canon
Pixma MP600 -arvio. Monikäyttötulostin. Suomen Canon.
|
| 23.01.2007 |
| Aukea.net,
viime viikon loppupuolelta alkaen sivusto ei ole vastannut. Nyt sivuilla on ylläpidon
tiedote. Vielä ei ole varmaa, jatkuuko toiminta.
(email
Pekka Mölsä)
"VALOKUVAAJAN KOULUTUSTA ETSIMÄSSÄ
Taas on yhteisvalinnan aika ja päätin taas kerran etsiä alan
ammattikoulutusta netistä. Opetushallituksella on yhteisvalinnan
hakukone,
josta pitäisi löytyä kaikki valtakunnassa järjestettävä
koulutus.
Päätin kokeilla koulutusnimike-
ja opintoalahakua. Valokuvaajan tutkintonimikettä ei täältä
löytynyt. Leipurikin löytyy heti. Mutta mistä löytyy valokuvaaja.
"V"-alkuisia ammattinimikkeitä on vaatturista verhoilijaan, mutta
valokuvaaja puuttuu. Lopulta kokeiltuani monta eri vaihtoehtoa, löydän
kuva-artesaanin ja media-assistentin. Selviää, että valokuvaajan
ammatti on piilotettu uusien komealta kalskahtavien, mutta mitään sanomattomien
tutkintonimikkeitten taa. Selviää samalla, että koulutusala kuuluu
"Viestintä- ja informaatiotieteisiin". Harva valokuvaajan ammattikoulutusta
etsivä tulee ajatelleeksi ammattiaan tieteenä - vaikka sitähän
se tietenkin on.
Valitaan siis koulutusalaksi viestintä- ja informaatiotieteet ja käynnistetään
haku. Tuloksena on 13 linkkiä, joista löytyy valokuvaajan ammatti- ja
erikoisammattikutkinto. Valokuvaajan ammattitutkinnon voi suorittaa Helsingissä,
Jyväskylässä, Torniossa ja Tampereella, mutta ne on tarkoitettu
yli 25-vuotialle ja etusijalla ovat jo ammatissa toimivat valokuvaajat. Entä
mistä saa alan peruskoulutusta? Nyt media-assistentti valokuvaajaksi voi
valmistua joistakin Audiovisuaalisen viestinnän perustutkinnon tarjoavista
oppilaitoksista. Kuva-artisaaniksi taas Kuvallisen ilmaisun perustutkintoon valmistavista
opinahjoista. Koulutusnimike- ja opintoalahaku ei kuitenkaan anna peruskoulutuspaikkoja.
Kokeilen seuraavaksi koulutustarjontahakua.
Nyt on hakuikkunassa monia valintoja. Huomaan, että hakukone menee sekaisin
päällekkäisistä valinnoista. Yksinkertaisuus siis palkitaan.
Valitsen ainoastaan koulutusalan eli "viestintä- ja informaatiotieteet".
Nyt on tuloksia enemmän kuin hakuikkunaan mahtuu. Tarkennan hakua valitsemalla
tutkintotyypiksi "Ammatillinen perustutkinto". Edelleenkin tulos on
liian suuri, niinpä lisätään hakuun vielä pohjakoulutus.
Nyt löytyy 63 vaihtoehtoa, joista valokuvaan suuntautuneita on 4. Tämä
ei kuitenkaan pidä paikkaansa, sillä mm. Helsingin tekniikanalan oppilaitoksessa
voi suuntautua valokuva-alan opintoihin."
Warthog.fi,
muutama poiminta viime vuoden lopulta (joulukuulta).
- cameratruck.es, Espanja,
neulareikäkamera kuorma-autossa
- Askartelu-&näpertelytuotos
#73, Kolmijalkajalustaan lähikuvausominaisuus edullisesti
- 3D Lens
For Slr Camera's
- mir.com, Fisheye-Nikkor
6mm f/2.8s, erikoistilauksesta, painoa 5.2 kg, kuvakulma 220 astetta
- mir.com, 6mm
f/5.6 Fisheye-Nikkor, ei enää valmistuksessa, tämänkin
kuvakulma on 220 astetta
- 7.12.2006,
Raynoxin DCR-CF185PRO kalansilmälisäke (pari sivua eteenpäin)
- foundphotography.com, keskikoon
lego-neulareikäkamera
- 19.12.2006,
esittelyssä Zero Image Zero 6x12B Multi Format Pinhole Camera Basic, rahteineen
ja tulleineen hinnaksi tuli 227 euroa, tilauksesta tulliin aikaa kului neljä
päivää
- Askartelu-&näpertelytuotos
#71, Korkealuokkaiset 3D lasit punaviherkuvien katseluun. Pallokalansilmäkuva
punaviherstereokuvana.
Kokoruudun kalansilmäkuva punaviherstereokuvana.
- Internet Archive Search, photography
hakusanana, 114 osumaa. Kirjoja yms., tekstit ovat täydellisinä,
samoin kuvat.
Antin
valokuvaus -blogi, Holgarocks
hyvällä asialla. On hankittu (tai oikeastaan vasta hankinnassa)
kummiperhe Pietarista. Linkki Pietarin kummiperhetoimintaan, pietarinkatulapset.fi.
Elokuvia
ja Valokuvia -blogi, Tehkää
mulle kamera. Tällä kertaa haikaillaan filmiajan Olympus Mju 2:n
digivastinetta...
Työministeriö,
Assistentti,
Törmä-Ärrälä Oy, Somero. "Olet luova, oma-aloitteinen
ja tottunut itsenäiseen työskentelyyn. Hallitset Mac-ympäristössä
InDesignin, Photoshopin, Illustratorin ja Acrobatin. Lehdentekeminen on sinulle
tuttua, hallitset myös mainoskampanjoiden suunnittelun ja olet ehkä
innostunut nettisivustojenkin rakentamisesta".
Tietoviikko.fi,
Digikuvia
hälytyskeskuksiin Yhdysvalloissa.
Wrotniak.net,
paljon asiaa Olympuksista, myös muuta.
Trustedreviews.com,
Digital
Photography Tutorial: Focal Length. Polttoväli.
Bobatkins.com,
The
Best Canon EOS Lenses. Päivitys.
IR,
Pentax:
Two new Optio digicams. Pentax Optio T30 $349.50. Pentax Optio M30, $199.95.
Molemmat mallit tulevat myyntiin maaliskuussa.
Digit.no,
Nytt
internprogram for Pentax K10D. Firmware v. 1.10.
Bobatkins.com,
Canon
EOS 40D leak from Hong Kong. Pelkkä nimi, ei muuta.
Cameras.co.uk,
Canon
Powershot A710 IS -arvio. Suomen Canon.
LetsGoDigital,
Apple
Aperture -arvio.
Photographyblog.com,
Fujifilm
Finepix S6500fd -arvio. 4 * / 5 *. Suomen Fuji.
Blogcritics.org,
Pentax
Optio A20 -arvio. Ks. Perkko.fi.
|
| 22.01.2007 |
Viikon
4 kuva: Talvipäivä
Helsingissä. (Tältä talvi näytti pääkaupungissa
päivälleen vuosi sitten).
Warthog.fi
(paljon paljon asiaa, tässä muutama poiminta, tuoreimmat ja mielenkiintoisimmat,
jatkoa sitten vähän myöhemmin).
- korttitestiä
2.1.2007, mukana Sandisk Extreme III 4Gt, Sandisk Ultra II 2Gt, Olympus xD
1Gt ja 512 Gt
- Askartelu-&näpertelytuotos
#74, Konica objektiivin asennus 4/3 kameraan
- ikea hacker, potholder
makes good as pinhole camera
- Askartelu-&näpertelytuotos
#75, Neulanreikäobjektiivin rei'itin
- Charlotte K. Lowrie, Vad
gör en bild till en bra bild?
- Peter K. Burian, Proffsfotografernas
25 tips för bra digitala bilder!
- Wrotniak.net, Sigma
50-500 mm F/4.0-6.3 DG Lens, Customizing
Your E-500, Using
Your E-500, Lenses
for the Olympus E-System Cameras
- Askartelu-&näpertelytuotos
#76, Orjasalamalaukaisin kahdella eurolla
Vesa
Huttunen, uudet
kuvat - latest photos.
Valokuvakilpailu,
Kymenlaakson
luontokuva 2007. Järjestäjänä Kymenlaakson luonnonsuojelupiiri.
Kaksi sarjaa, A. Aikuiset, B. Lapset (alle 15 vuotta kilpailun julkistamispäivänä).
Kumpaankin sarjaan voi osallistua enintään kolmella kuvalla. Kuvien
viimeinen postituspäivä on 15.9.2007.
Hannu
Korpinen, Winter.
Tuomas
Heinonen, Lauttasaari
20.1.2007, lintukuvia.
Elisanobe.net,
monenlaisia kuvia.
Heltechin
Av-viestinnän yksikon esittely, Arabianranta, Helsinki. Kaiken muun ohessa
täällä voi opiskella myös valokuvausta.
Ajankuvia
Oulusta -blogi, Tapani Pikkarainen, uutta mm. avantouinnin MM-2006.
HS,
Uutispöytälaatikko, Pitkät
putket käyttöön.
HS,
viime vuoden tapaan Neljä
luontoa. Nyt on vuorossa talvi, flashia, ääni + still-kuvat (vähän
yli 20 kpl).
Luminous
Landscape, Photography
With The Leica M8 in Marrakech.
Earthboundlight.com,
Wimberley
Sidekick: A Solution to a Problem You May Not Even Know You Have (Photo Tip
of the Week).
NASA,
Expedition
10 Earth Observation Photos. 24.000 kuvasta nämä 10 kuvaa ovat kuvaajan
suosikkeja.
Photocritic.org,
Renting
camera equipment. Suomen vuokrausmarkkinat sopivat lähinnä ammattilaisille.
Dcviews.com,
Sigma
publishes white papers on the SD14 digital SLR with Foveon sensor.
LetsGoDigital,
Olympus
E400 -arvio. Suomen Olympus.
|
| 21.01.2007 |
| Suomen
Lehtikuvaajat ry, Vuoden
lehtikuvat 2006-kilpailun tuomaristo julkistettu. Vuoden 2006 parhaat lehtikuvat
julkistetaan Helsingin kansainvälisten mediapäivien (13.4. - 15.4.2007)
avajaisten yhteydessä Helsingin messukeskuksessa. Tänä vuonna kisassa
on mukana 100 valokuvaajaa, kuvia on 2300. Mediapäivien jälkeen avataan
Sanomatalon Mediatorilla Helsingissä näyttely 24.4.2007, näyttely
jatkuu 6.5.2007 saakka. Näyttelyluetto on Mustan Taiteen kustantama Vuoden
Lehtikuvat 2006 -kirja.
Suomen
Lehtikuvaajat, Kuukauden kuvaajasarjassa vuorossa tammikuu
ja Timo Pyykkö.
Korppusaha.1g.fi,
Lego-Cityn
arkea.
Matt
Greer Photography, Black
and White Conversions.
(Foorumilta)
Juzaphoto.com, Juza
Nature Photography. Artikkelit kannattaa katsastaa.
BBC
News, Best
of your storm pictures. Brittein saareillakin oli 17 vuoteen rajuin myrsky.
Dcviews.com,
Sigma
publishes white papers on the SD14 digital SLR with Foveon sensor.
Ken
Rockwell, Nikon
D200 User's Guide.
Digitalcamerainfo.com,
InfoTrends:
Photo Merchandise Will Gross $800 Million in 2010.
|
| 20.01.2007 |
| (Email
A.H.) Valokuvauskilpailuja:
Työministeriö,
Freelance-toimittaja
ja valokuvaaja, 2 paikkaa, Suomen Lehtipuisto Oy /Frontpage Finland, Kuopio.
Osa-aikatyö kyseessä, mitä se sitten tarkoittaakin.
- "Uusi kaupunkilehtikonseptimme, aikakauslehti Tempo, etsii kaupunkilaisten
vapaa-ajasta kiinnostuneita freelance-toimittajia ja -valokuvaajia.
- Aiheitamme ovat mm. kulttuuri, liikunta, urheilu ja erilaiset tapahtumat sekä
niiden parissa toimivat ihmiset. Arvostamme vahvaa, ihmisläheistä kirjoitustapaa
sekä havainnoivaa kuvatyöskentelyä. Tarjoamme innostuneille tekijöille
kehittyvät yhteistyömahdollisuudet kaupunkijournalismin parissa. Etsimme
henkilöitä Oulun, Jyväskylän, Turun ja Kuopion kaupunkialueille.
- Hakemus juttunäytteineen 2.2.2007 mennessä. "
(Foorumilta)
Heli, Indonesian
kuvia. Riittävän isoja kuvia, bonuksena kuvaajan sanoin "kuksivat
leijonat".
Karhukamera.com,
Miljoona kuvaa
Porista. Kyse on sekvenssikuvauksesta, ilmaisohjelmistoista ja kuluttadigeistä.
Vuorokauden 1440 kuvaa yhdistetään 57 sekunnin videoksi. Kamera on Olympus
UZ-740, 3.2 megapikselin digi. Suljin on kestänyt jo yli miljoona räpsäystä.
Koko videon kesto on 11 tuntia, 993.188 kuvaa 25 kuvan sekuntivauhdilla.
Antin
valokuvaus -blogi.
Popular
Photography, Editorial:
The 15-Hour Photographer. Warm up your shutter-button finger -- here comes
Pop Photo's International Shooting-All-The-Time Day! Koko sunnuntai pitäisi
käyttää ottaen kuvia viiden minuutin välein. Nukkumiseen voi
käyttää 8 tuntia, muuhun 1 tunnin.
Rob
Galbraith, A
short profile of Magnum's Paolo Pellegrin.
LetsGoDigital,
Scuba
dive review of Olympus PT-E02 underwater case.
IR,
Light
Crafts Releases LightZone 2.1. $249.95.
Digit.no,
DxO
Labs lanserer Lighting Flickr Toy. Ilmainen, online.
Ephotozine.com,
Canon
PowerShot A710 IS -arvio. Suomen Canon.
Cameras.co.uk,
Canon
IXUS 900 Ti Video Guide. Suomen Canon.
Pocket-lint.co.uk,
Canon
Powershot G7 -arvio.
Trustedreviews.com,
Sony
CyberShot DSC-W70 -arvio. Suomen Sony.
|
| 19.01.2007 |
| Foorumilta
kyseltiin öljyvärimaalausten kuvaamisesta, tauluja olisi satakunta kappaletta.
Kapa
vastasi näin:
"Perusvalaisu on tälläinen:
Kaksi samanlaista valoa 45 asteen kulmassa taulun molemmille sivuille. Valokiilan
tulisi olla mahdollisimman tasainen. Molempien valojen eteen polarisaatiosuotimet
samansuuntaisesti ja sitten kameraan polasuodin ristiin. Näin katoaa kiillot.
Ensimmäiseen kuvaan harmaakortti tai jokin muu targetti, josta säädät
värit kohdalleen. Sitten vaan samat arvot muihin kuviin. Vielä tarkennuksena,
että ne polarisaatiosuotimet on oltava sekä valoissa, että kamerassa.
Muuten ei kiiltoja saa pois.
Mikäli teosten pinta on matta, niin noita polakoita ei välttämättä
tarvitse. Jos taas haluat teoksen pintastruktuurin esille, niin sitten menee homma
monimutkaisemmaksi. Tämä vain parinkymmenen vuoden kokemuksella."
Kai
Koskinen, Turussa
tulvii, 18.1.2007.
(email)
Kodin Kuvalehti, Koti
kuvissa -kuvakilpailu. Kuvan mukaan pitää liittää lyhyt
tarina. Pitäisi löytää muistojen täyttämä valokuva
kodista menneiltä vuosikymmeniltä. Aikaa kuvien lähettämiseen
on 10.2.2007. Kuva ja tarina lähetetään osoitteeseen Kodin Kuvalehti,
PL 100, 00040 Sanoma Magazines. Kuoreen tunnus koti kuvissa, yhteystiedot mukaan.
Viisi parasta kuvaa palkitaan Canonin kameroilla, 20 parasta kuvaa julkaistaan
nettinäyttelyssä 12.4.2007.
- "Etsi muistojen täyttämä valokuva kodistasi, lähetä
se meille ja osallistut juhlakilpailuumme. Järjestämme kuvista nettinäyttelyn,
ja kaikki julkaistavat kuvat käsitellään uuden veroisiksi Canonin
kuvankäsittelyjärjestelmällä."
- ks. myös Peter Forsgård, Canon
kuvankäsittelytekniikka... mikä ihme se on?
Eskelinen-Haili-Helenius
-blogi, Perspektiivin
korjaus ohjelmallisesti.
Katse.org,
Nähtyä, Pysymättömyyden
kauneus. Jaakko Heikkilä – Kupillinen vettä, 7.1.- 28.1.2007.
Galleria Heino, Uudenmaankatu 16–20, Helsinki.
Peik,
muutama
kuva Suomenlinnasta (yhdessä kuvassa valkohäntäkauris ui purjeveneiden
keskellä kohti Särkkää).
Artur
(18.1.2007) on tehnyt jonkinlaisen Mallisopimus-pohjan , josta muutamien tietojen
täyttämisen jälkeen saa tulostettavan version (kyse on ihan suppeasta
"sopimuksesta"). Pitää muistaa, että tällainenkin
"sopimus" on paljon parempi kuin se tavallinen tilanne, että ei
sovita yhtään mistään mitään...
Luminous
Landscape, Charles Sidney Johnson, Jr., Why
Is My 50mm Lens Equivalent to 80mm on a 35mm Camera and Why Is There More Depth-of-Field?
Rob
Galbraith, Reuters
changes procedures, dismisses supervisor after publishing altered Lebanon photographs.
Uutiskuvissa ei sallita paljoa kuvan muuttamista, kuvaan ei saa lisätä
eikä siitä saa poistaa elementtejä (vain kennolle joutuneiden pölyhiukkasten
aiheuttamat artefaktit saa poistaa tai kloonata pois). Väri- ja valomaailmaa
ei saa merkittävästi muutella.
Dpreview.com,
Canon
PowerShot A450, A460 & A550. Helmikuussa myyntiin. IR, Canon:
Two new A-series digicams. CanonPowerShot A460 $149.99, Canon PowerShot A550
$199.99.
Sigma,
Available
lenses for the Four Thirds standard digital camera system.
British
Journal of Photography, Photographers
fight back over 'pap' slur. Prinssi Williamsin tyttöystävästä
Kate Middletonista kuvaa jahtaavista valokuvaajista on noussut melkoinen kohu
Brittein saarilla.
Hackaday.com,
Digital
Rebel XT(350D) IR removal.
Rob
Galbraith, Accessorize
with Michael Bass Designs. Canonin ja Nikonin käsisalamille.
Ephotozine.com,
Minilab
gets sponsored help. Mielenkiintoinen sivusto, tarkoitettu mini lab -kioskia
pyörittävien tukisivustoksi, ihan harrastuspohjalta pyöritetään.
Ylivoimaisesti kiinnostavin osa on Foorumi
(viestejä pääsee lukemaan rekisteröitymättä).
Megapixel.net,
Canon
Rebel XTi/EOS 400D -arvio. Käytettävyys 9.6. Kuvanlaatu 9.6. Suomen
Canon.
DCRP,
Panasonic
Lumix DMC-L1 -arvio. Suomen Panasonic
(på svenska tämän mallin osalta).
Trustedreviews.com,
Canon
Selphy ES1 Photo Printer -arvio. Sublimaatiokirjoitin, kymppikuvat. Yhden
kuvan printtaukseen kului aikaa 75 sekuntia. Yhden kuvan hinnaksi tulee 21p, 0.32
euroa. Suomen Canon.
|
| 18.01.2007 |
| Foorumilla
on keskusteltu ns. Model Release -sopimuksesta. Tässä Sakari Mäkelän
(www.sakari.fi) tekemä
malleille tarkoitettu pdf-mallisopimus
(siitä saa varmasti sovittamalla itselle mieleisen).
Museot.fi,
Näyttelykalenteri.
Suomen museoiden koko vuoden näyttelyt on koottu yhden haun alle. Hakusana
valokuva tuotti 67 osumaa.
Valokuvatorstai,
31. haaste, aihesana on miksi?. "Ota valokuva ilmiöstä tai
asiasta, joka kenties askarruttaa sinua ja jota mahdollisesti haluaisit muidenkin
pohtivan." Tarkoitettu bloggaajille.
- "Osallistuminen. Tarvitset kameran, ja blogin (tai muun sivuston), jossa
voit julkaista kuvasi. Näppäät annettua aihetta sivuavan valokuvan,
julkaiset sen blogillasi ja jätät staattisen linkin* (permalinkin) Valokuvatorstai-blogin
kommenttiosaston laatikkoon, jossa lukee "Kotisivusi osoite".
Strap-photos.com,
Jussi Leinonen ja Petri Uutela, Rovaniemeltä. Esillä oli viisi kuvakokonaisuutta
(photo stories). Lisää tulee lähiviikkoina.
(M.I.
email) Jan-Erik Skata, My
Canon EOS 300D DIY repair adventure.
Jussi
Vakkala Photography Blog, Canon
TS-E 90/2.8. Kuukauden käyttökokemukset (in English).
MikroBitti
nro 12/2006 (runsas kuukausi sitten ilmestynyt).
- Kokeiltua, Maxtor Shared Storage II 1 Tt, Vaivaton verkkolevy, 750
euroa. Yksi teratavu (kaksi 500 gigan levyä), asema menee kiltisti osaksi
lähiverkkoa. Laite ei paljoa melua, pöytäkoneen hurinan vieressä
ääntä ei edes huomaa, aivan hiljaisessa huoneessa korkeahko hurina
voi ärsyttää. "Tallennustilaa kaipaavalle lähiverkon
rakentajalle laite on mainio valinta".
- Kokeiltua, Microsoft LiteCam VX-6000, Jämäkkä nettikamera,
100 euroa. Viiden megapikselin still-kuvat, videokuva on 1.3 megaa 30 kuvan sekuntivauhdilla.
Ergonomia on hyvä, kameran voi kiinnittää melkein mihin vain. Kasvojen
seuranta toimii, kuva-ala on nettikameraksi laaja 71 astetta. Hyvässä
valossa värit ja kuvanlaatu ovat kunnossa, hämärässä
tulee sitten ongelmia värien ja kohinan kanssa. Mikrofonin äänenlaatu
on hyvä, mutta herkkyys saisi olla parempi. Laite on suunniteltu toimimaan
MS:n Live Messengerin kanssa. "Hintaluokassaan keskitasoinen web-kamera Windows-käyttäjille".
- Kokeiltua, Canon EOS 400D kit ja Nikon D80 kit, D-luokan järkkärit,
900 euroa ja 1.400 euroa, sivun mittainen arvio. Canonin malli korvaa 350D:n,
Nikonin malli korvaa D70s:n. Molemmat ovat 10 megapikselin järjestelmädigejä,
näytöt ovat 2.5 tuumaisia ja nopeudet kolme kuvaa sekunnissa. Canon
käyttää edelleen cf-kortteja, mutta Nikonissa on jo sd-kortit.
Canonissa ei ole enää kameran päällä nestekidenäyttöä
(joka Nikonissa on), mutta tämän puuttumisesta ei ole paljoa haittaa.
Canonissa on automaattinen pölynsuojausjärjestelmä, josta pitäisi
olla apua. Kuvanlaadussa ei ole kummallakaan mitään valittamista, hehkulampun
valossa valkotasapaino kääntyy liikaa lämpimään. Aivan
suurimpia herkkyysasetuksia lukuunottamatta kameroiden kohinassa ei ole eroja,
totutusti Canon on ääripäässä Nikonia parempi. Canonin
kameroihin on pystykuvauskahvan saanut jo aiemmin, nyt Nikonkin seuraa Canonin
esimerkkiä. Molempien kameroiden mukana tulee hyvä suomenkielinen painettu
käsikirja. "D80 on muutamien ominaisuuksien osalta Canonia monipuolisempi
kamera, mutta samalla myös selkeästi hintavampi. Canon EOS 400D taas
on erittäin edullinen kamera laatuun ja ominaisuuksiin nähden".
- Kokeiltua, Microsoft Digital Image Suite Edition, Monipuolinen työkalupakki
digikuvaajille, 85 euroa. Mukana tulee useampi ohjelma, kuvakirjasto ja kuvaeditori
avautuvat omiin ikkunoihinsa omina sovelluksinaan. Käytettävissä
ovat normaalit kuvanmuokkaustoiminnot ja kuva-arkisto-ohjelman avainsanat yms.
Diaesityskin syntyy. Ohjelma on käännetty suomeksi, aina käännös
ei ole ihan onnistunut. "Pikkuvioista huolimatta Digital Image Suite on hankkimisen
arvoinen ohjelmisto vähänkin ahkerammalle digikuvaajalle. Kun aloituskynnyksen
yli astuu, käytössä on kerrassaan mainio sovelluskokonaisuus".
- Pokkareiden top-11, testissä taskukamerat, 11 mallia, yhdeksän
sivua. Suurin osa testin malleista on syksyn uutuuskameroita, Canonin uutuudet
ylittivät asetetun hintarajan, siksi mukaan oli otettun Canonin runsaan puolen
vuoden takaisen edellisen testin voittaja. Kodakilta oli vähän vanhempi
malli mukana (uusia malleja ei ollut tullut). Optinen etsin oli vain Canonissa.
- Canon Digital Ixus 800 IS, 5 *, 429 euroa, Vanhassa vara parempi. MB
Toimituksen valinta. Plussaa: värintoisto ja valotus, nopeus, akkukesto.
Miinusta: kohina suurilla herkkyyksillä.
- Panasonic Lumix DMC-FX07, 5 *, 399 euroa, Aavistuksen laajakulmaisempi.
Plussaa: kuvanlaatu, akkukesto, laajakulmaisuus. Miinusta: kohina suurilla herkkyyksillä.
- Fujifilm FinePix F30, 4 *, 360 euroa, Tukevaa tekoa. Plussaa: värintoisto,
kohinattomuus, akkukesto. Miinusta: nopeus varauksin.
- Pentax Optio A20, 4 *, 329 euroa, Yhden käden kamera. Plussaa: helppokäyttöisyys,
erottelukyky, näyttö. Miinusta: kohina.
- Casio Exilim EX-Z1000, 4 *, 399 euroa, Suurinäyttöisempi. Plussaa:
akkukesto, aiheohjelmien runsaus. Miinusta: värivirheet, kohina.
- Sony Cyber-shot DSC-T10, 4 *, 420 euroa, Luukun taakse. Plussaa: taskukelpoisuus,
akun ominaisuudet. Miinusta: objektiivin muotovirheet, värien syvyys.
- Olympus mju750, 4 *, 399 euroa, Roiskesuojattu. Plussaa: roiskevesitiivis,
opastavat valikot. Miinusta: pienet näppäimet, väri- ja valotusvirheet.
- Nikon Coolpix L5, 3 *, 300 euroa, Patterikamera. Plussaa: paristokäyttöisyys,
helppokäyttöiset aihevalikot. Miinusta: koko ja paino, valotusongelmat.
- Samsung NV10, 3 *, 400 euroa, Tyylikkäästi erilainen. Plussaa:
otekahva, rakenne. Miinusta: värivirheet, käyttöliittymä varauksin.
- Ko | |