Olenkohan lukenut kilpailun säännöt huolimattomasti, mutta missään en huomannut vaadittavan, että insinööri Virtasen tulisi olla mieshenkilö! Niinpä mahdollisuudet saada ihminen malliksi voivat kasvaa noin 50 %, kun naisetkin ovat käytettävissä :) Jore kyllä mainitsi jossain vastauksessaan hra Virtasesta, mutta ei alkuperäisissä "vaatimuksissa". Vai onkohan sellainen kohta jäänyt ison nokan varjoon...jorepuusa kirjoitti:Parhaita kuulemiani selityksiä ja olen sentään kuunnellut niitä satoja 30 vuoden aikana.teemupii kirjoitti:Itse joudun jäämään kisasta pois, koska en löytänyt sopivaa paitaa järkevään hintaan (tämä paita olisi "tahriintunut" tässä kuvassa...). Anyway, hyvä idea sinäänsä, mutta olisi kannattanut muistaa että amatöörikuvaajalla voi olla vaikeuksia saada henkilöitä kuvattavaksi, joten seuraavaksi kerraksi vinkiksi, että voisi tehdä sellaisen aiheen missä ei tarvita ihmiskohdetta.
Minä en ikinä anna brieffiä, jossa ei ole ihmistä. Mitä arvoa muulla on. Ei mitään minulle. Ihmisen "käsittely" on se mikä tekee valokuvauksesta haasteellista ja toisaalta saa ihmiset katsomaan kuvaa. Kuka jaksaa tuijottaa varista tolpan nokassa vuodesta toiseen? Vaikka valo vaihtuisikin vastasta myötään ja siltä väliltä.
Jokainen meistä tuntee todennäköisesti jonkun ihmisen , jollei sitä pysty koskaan pyytämään kuvaan edes mittakaavaksi niin valokuvaus jää torsoksi.
Luontokuvat on kaikki nähty, haaskat on pumpattu halpaa venäläistä ylivuotista diapamia täyteen jo vuosikymmenet ja kylmälaukuissa kohmetettuja ötököitä on pikaliimalla liimattu kukkiin samanverran.
Ihminen se on, joka lajitoverissa saa kutinaa aikaan. Vaikka sitten yhdistettynä johonkin tuotteeseen.
Kilpaillaan, jooko?
-
- Viestit: 3
- Liittynyt: Touko 25, 2004 0 : 20
-
- Viestit: 402
- Liittynyt: Marras 24, 2003 18 : 36
vai jopa n. 100% ? Elleivät naiset ole ujompia.Jules kirjoitti:Olenkohan lukenut kilpailun säännöt huolimattomasti, mutta missään en huomannut vaadittavan, että insinööri Virtasen tulisi olla mieshenkilö! Niinpä mahdollisuudet saada ihminen malliksi voivat kasvaa noin 50 %, kun naisetkin ovat käytettävissä :)
Kuka jaksaa tuijottaa ihmistä baarijakkaran nokassa vuodesta toiseen? Vaikka valo vaihtuisikin vastasta myötään ja siltä väliltäjorepuusa kirjoitti:...Kuka jaksaa tuijottaa varista tolpan nokassa vuodesta toiseen? Vaikka valo vaihtuisikin vastasta myötään ja siltä väliltä.
Luontokuvat on kaikki nähty, haaskat on pumpattu halpaa venäläistä ylivuotista diapamia täyteen jo vuosikymmenet ja kylmälaukuissa kohmetettuja ötököitä on pikaliimalla liimattu kukkiin samanverran.
Ihminen se on, joka lajitoverissa saa kutinaa aikaan. Vaikka sitten yhdistettynä johonkin tuotteeseen...
Ihmiskuvat on kaikki nähty, luuskat on pumpattu halpaa venäläistä ylivuotista vodkaa täyteen jo vuosikymmenet ja elämän kohmettamat äijät on haistellut pikaliimaa samanverran.
Linnut se on, joka toverissa saa kutinaa aikaan. Vaikka sitten yhdistettynä johonkin laajempaan ymmärtämiseen planeettamme elämän monimuotoisuudesta. ;-)
-
- Site Admin
- Viestit: 699
- Liittynyt: Joulu 08, 2002 20 : 46
- Paikkakunta: Helsinki
- Viesti: