Lillerikenno ja yökuvaus

Minolta-digit, Olympus-digit (ei-järjestelmädigejä)
Vastaa Viestiin
JL Anttola

Lillerikenno ja yökuvaus

Viesti Kirjoittaja JL Anttola »

Kävin lauantaina Mikkelissä asti. Oli sellainen Illumio; muutamia kohteita valastuneina kaupungilla. Oli tarkoitus testailla lillerikennoa ja kaupunginvaloja pimeän aikaan. Mainittu yhdistelmä ei ole helpoimmasta päästä. Kamerana siis Olympus OM-D E-M1, ja vielä se originaaliversio, missä on Panasonicin kenno. Tuo mainittu kenno - siis ei Panasonicin kennot yleensä, vaan tuo nimenomainen - on ehkä kohinaltaan pahin Olympuksen käyttämistä, Panan kennoista Panan tai muissa kameroissa ei minulla ole mitään kokemusta.

Ensin tavallinen kertavalotteinen kuva kaupungin kävelykadulta. Kuva on käsitelty Light Roomissa, valotuksia korjattu (varjoja ylös, hailaitseja alas jne), kohinan poistoa laitettu reippaasti, silti kohisee jonniinverran:

Kuva

Sitten samasta paikasta otettu nopealla sarjakuvauksella noin 15 kuvan sarja - siis yhdellä valotuksen ja tarkennuksen säädöllä, ja noista kuvista yhdistetty Kandao Raw+ ohjelmalla yksi kuva, joka on edelleen RAW-kuva, tai .dng, ja tuota Kandaon tuottamaa kuvaa taas säädelty Lightroomissa:

Kuva

Sitten yritin vielä enemmän temppuja. Otin noita sarjakuvia samasta paikasta viisi eri sarjaa; -2 aukkoa valotuksella, -1, nolla sekä vielä +1 ja +2 aukkoa. Yhdistin tuolla mainitulla Kandao Raw+ ohjelmalla kustakin sarjasta oman .dng kuvan, toin ne viisi kuvaa Lightroomiin, ja LR:n Mergen HDR-toiminnolla yhdistin noista viidestä yhden kuvan, se tässä seuraavana:

Kuva

Kandao osaa miettiä esimerkiksi liikkuvat ihmiset niin, että joko häviävät lopullisesta kuvasta kokonaan, tai ovat vain kerran siinä. LR:n Merge on tehnyt mielenkiintoisen valinnan noiden oikeassa alakulmassa olevien tyyppien kohdalla... Nuo sarjat on kaikki ammuttu jalustalta, mutta Kandaon pitäisi osata yhdistää myös käsivarakuvat. Testaan joku kaunis päivä. Kohina nimittäin näkyy asettuneen melko lailla noissa Kandaon kuvissa; ei taida tarvita kennoa suurentaakaan?

Onkos muilla tuosta ilmaisesta Kandaon ohjelmasta kokemuksia? Itse kyllä suorastaan hämmästyin; kaikkea sitä ihminen - vai insinöörikö - keksii!

JL Anttola
Viimeksi muokannut JL Anttola, Loka 22, 2019 22 : 37. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
Cloudcity. Uuden ajan pilvipalvelu.
jopisalo
Viestit: 938
Liittynyt: Joulu 02, 2016 17 : 04

Re: Lillerikenno ja yökuvaus

Viesti Kirjoittaja jopisalo »

tervehdys
Kiitos kokeiluista. Eikös epelissä ole eri kenno ilman vaihetarkennuspisteitä? -Jos vielä on virtaa jatkaa vertailevaa kohinatutkimusta ohjelmallinen korjaus/kameran tekemä, niin ehdotuksia: Kuvasarja miedommalla HDR valikolla/kuvasarja "tähtikirkas yö käsin" valikolla, jalustalla kuitenkin, ja kolmantena tarkennuksen pinonta kaikkein pienemmällä siirrolla. Voisi näitä tietysti itsekin vertailla, joskus...
Jos on mukavan leppeä syysyö niin voi jatkaa sillä ilmeen vaikutuksella kuvan sisältöön, kohinaan, se tutkimus jää kyllä itseltä tekemättä.
Aamukahvin kirvoittamia läntisiä mietteitä.
ps .latasin hiljan Workspace-ohjelman, sitä tässä pari iltaa ihmetellyt...
zone6
Viestit: 1241
Liittynyt: Touko 11, 2011 13 : 59

Re: Lillerikenno ja yökuvaus

Viesti Kirjoittaja zone6 »

Kohina on mulla ollut m43:ssa pienin murhe. Harvoin niissä siitä on ongelmaa tullut jos ei ole joutunut herkkyyttä ruuvaamaan tosissaan ylös.
(Lillerikenno - siinä on oikein tyypillinen suomalainen vähättelyn maku. Onneksi ei taida olla levinnyt vielä näiden foorumeiden ulkopuolelle).

Sensijaan näissäkin kuvissa näkyvä valojen flarehuntu on kiusannut usein. Tuossakin liikennevalosta leviää linssiin kauheat suttuvärit. Hyvällä optiikalla tätä varmasti ei kävisi (en ole koskaan omistanut juuri kittitasoa parempia m43-optiikoita :D ja niilläkin olen pärjännyt hyvin normaalioloissa ).

Kirkkaiden valopisteiden heijastukset on ollut se toinen kiusa. Nykyään siitä tosin kärsii moni muukin kuin m43 -kennoinen kamera. Mikrolinssit tai mitkä lie tekevät kirkkaiden valopisteiden ympäristöön sellaisia pieniä heijastuksia. Yök.
Olisiko se lyhyen rekisterietäisyyden tuoma ongelma.
Zone VI
JL Anttola

Re: Lillerikenno ja yökuvaus

Viesti Kirjoittaja JL Anttola »

Kiitokset mielenkiinnosta testiä kohtaan jopisalo ja zone6!

Jatkoin vielä näpräämistä testisarjojen kanssa. Tuo aikaisempien esimerkkien keskimmäinen kuva on tehty siitä sarjasta, mikä oli kuvattu ilman valotuksen korjausta. Siinä keskellä kuvaa olevan ison mainosvalotaulun kirkkaimmat mainokset eli tuo clas olsson on palanut melko lailla puhki. Tein vielä yhden kuvan Lightroomissa sellaisen sarjan tuotoksesta, missä valotusta oli korjattu aukko alaspäin. Se kuva suoraan Kandao Raw+:n jäljiltä oli varsin tumma, mutta kirkkaat mainokset eivät nyt olleet puhki. Siinä joutui LR:ssä vetämään varjot ja mustat täydet 100 ylös ja vielä nostamaan kokonaisvalotusta 1,5 aukkoa, tulos tuli tällainen:

Kuva

Tuo Kandao Raw+ siis tarvitsee raaka-aineekseen samalla valotuksella otetun kuvasarjan. Jos minä ymmärrän oikein, se vertaa montaa samanlaista kuvaa, ja yrittää siitä päätellä, mikä on kohinaa ja mikä kuuluu kuvaan, ja poistaa kohinan ja tarkentaa samalla kuvaa. Käsivaralta kuvatessa - minun kuvani on otettu jalustalta - kirkkaat valopisteet kuvassa auttavat ohjelmaa kohdistamaan kuvat. Eikös tuota vastaavaa "pinoamista" käytetä tähtikuvauksessa?

Myös siinä Olympuksen joissain malleissa olevassa "tähtikirkas yö käsin" SCN.valmisohjelmassa kamera itse tekee samanlaisen operaation. Ero Kandaon ja kameran ohjelmissa on siinä, että Kandao palauttaa yhdistämänsä kuvan .dng muodossa eli jonkinlaisena RAW-kuvana, mutta Olympuksen kameran ohjelma tekee yhdistäessään jiipekin. Kandaon jäljiltä sen tuottamassa kuvassa on huomattavasti enemmän käsittelyvaraa.

Tässä viimeisessä kuvassa minun kamerallani - siis Olympus EM1 originaali - jos kuvaa tuollaisen yökuvan valotuksen korjauksella -1 kertavalotuksella, ja nostaa sitten valotusta 1,5 aukkoa ja vielä erikseen 100 pongoa mustia ja varjoja Lightroomissa, niin kaikki keskiarvoa tummemmat alueet ovat pelkkää kohinaa.

Eli tuon Kandaon vahvuus on kohinan poistossa niin, että yksityiskohdat tuntuvat säilyvän, jolloin jää runsaasti pelivaraa käsittelyyn, ja lisäksi ilmiömäinen kyky ymmärtää liikkuvat kohdat, esim. kävelevät ihmiset niin, ettei omituisia artefakteja synny. Tuon yhden paikan kokemuksella vielä parempaan pääsee, jos kuvaa Kandaon ateriaksi monta sarjaa eri valotuksilla, ja laittaa Kandaon tuotokset sitten LR:n Mergen HDR:llä yhdeksi kuvaksi, mutta jos kuvissa on jotain liikkuvaa, esim. ihmisiä, ilmestyy lopulliseen kuvaan joku päätön tai pelkät jalat...

Jatketaan harjoituksia!

JL Anttola
Viimeksi muokannut JL Anttola, Loka 22, 2019 22 : 40. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
zone6
Viestit: 1241
Liittynyt: Touko 11, 2011 13 : 59

Re: Lillerikenno ja yökuvaus

Viesti Kirjoittaja zone6 »

JL Anttola kirjoitti:
Tässä viimeisessä kuvassa minun kamerallani - siis Olympus EM1 originaali - jos kuvaa tuollaisen yökuvan valotuksen korjauksella -1 kertavalotuksella, ja nostaa sitten tummat alueet 1,5 aukkoa ja vielä erikseen 100 pongoa mustia ja varjoja Lightroomissa, niin kaikki keskiarvoa tummemmat alueet ovat pelkkää kohinaa.
Multa ei löydy digiä joka tuosta selviäisi kohistelematta. En ole koskaan joutunut jälkiäsittelyssä tekemään tuollaisia 1 tai useamman aukon korjauksia valotukseen ja varjojen nostoa yli +20-30 tason.

Jos siihen joutumisesta on pelkoa, silloin mennään suoraan valottamalla pari erilaista ruutua ja yhdistämällä ne.

Kandao on tuntematon, ilmeisesti eroaa perinteisestä kuvien pinoamisesta jättämällä liikkuvat kohteet mukaan?
Zone VI
JL Anttola

Re: Lillerikenno ja yökuvaus

Viesti Kirjoittaja JL Anttola »

Kandao tekee 360 asteen kameroita, ja on kehittänyt tuon ohjelman omia tuotteitaan varten, jos olen ymmärtänyt oikein. Vinkin löysin mu43-keskustelupalstalta, siis kansainväliseltä ulkomaaksi kirjoitettuna. Kandao tarvitsee siis sarjan, minkä minimikuvamäärä on 2 ja maksimi 16, mitä se pystyy käsittelemään. Minä kuvasin Olympuksen nopea sarjakuvaus-asetuksella, sähköisellä sulkimella ja 11 kuvaa per sekunti asetuksilla nuo sarjat. Mutta puolessatoista sekunnissakin kävelijä siirtyy muutaman metrin, eli niistä se kuitenkin selvisi. Tunnisti kulkijan, ja otti sen vain yhdestä kuvasta käyttöön, arvelen minä?

Kandao aukoo kuvat Adoben konvertterilla. Ohjelmassa on kaksi minua miellyttävää ominaisuutta ylitse muiden: Se on ilmainen, ja nopea ja yksinkertainen käyttää. Minunlaiseni melkein 70-v. tumpelo oppi käytön vain yhdellä puhelinsoitolla mikrotukihenkilölle... (pojalleni). Ohjelma ei sinällään ota siihen kantaa, onko sille syötetty materiaali kuvattu peilillisellä vai peilittömällä, lillerikennolla vai kinokennolla, ja tunnistaa lähes kaikkien kameroiden rawit. Kokeiluun menee tietotekniikan osaamisen tasosta riippuen yksi tai muutama päivä...

Ohjelman ilmaisuus saattaa johtaa jatkossa siihen, että yrittävät myydä ohjelmansa jollekin isolle toimijalle. Tai sitten suosion mahdollisesti kasvaessa tulee maksulliseksi? Seuraava oma testi on käsivarakuvaus, tuolla mu43-keskustelussa eräs Olympus-mies kertoi Kandaon löytymisen jälkeen tekevänsä kaikki iltakävelyt kaupungilla ilman jalustaa, ja kuvaavansa kirkkaiden valojen kirkkauden mukaan jopa -2 korjauksella ja saa silti kelpoista jälkeä ilman mitään HDR-apua.
Maffer
Viestit: 21493
Liittynyt: Elo 20, 2008 17 : 32
Viesti:

Re: Lillerikenno ja yökuvaus

Viesti Kirjoittaja Maffer »

Lilleri tai Killeri, rohkeasti vaan 256 kuvaa ja niistä keskiarvoistus. Voi vaikka puskea sen 7 aukkoa valotusta huippuvalojen pysyessä ehjinä. Ihan soopaa sellaiset yleisesti viljellyt jutut, että alivalotus olisi muka väärä valotus. Nykyisillä digikameroilla alivalotus on ainoa tapa. ETTR kuvakin voi olla (ja monesti on) alivalotettu kun yritetään pitää valotus kennon sallimassa maksimissa.
jaava
Viestit: 1986
Liittynyt: Joulu 27, 2004 16 : 41
Paikkakunta: Espoo

Re: Lillerikenno ja yökuvaus

Viesti Kirjoittaja jaava »

JL Anttola kirjoitti:Tuon yhden paikan kokemuksella vielä parempaan pääsee, jos kuvaa Kandaon ateriaksi monta sarjaa eri valotuksilla, ja laittaa Kandaon tuotokset sitten LR:n Mergen HDR:llä yhdeksi kuvaksi, mutta jos kuvissa on jotain liikkuvaa, esim. ihmisiä, ilmestyy lopulliseen kuvaan joku päätön tai pelkät jalat...
Innostuin kokeilemaan Lightroom:n HDR vaihtoehtoja ... siis näitä:
Lightroom Photo/Photo Merge/HDR...
HDR Options: Deghost Amount None, Low, Medium, High
Ja mahdollista on näyttää myös alueet joissa haamujen poistoa on tehty
Show Deghost Overlay

Otin kolme kuvaa (A, B ja C), joissa asetelman kahta esinettä on muutettu ja LR:n "Show Deghost Overlay" on päällä. Kuvankaappaukset on Merge A+B+C/HDR/preview kuvista None, Low, Medium ja High asetuksilla:
Kuva
Ei noi automaattiasetukset kykene mihin vaan, mutta onhan niistä apua yksinkertaisissa tilanteissa.
Yo. kuvassa olevia artefakteja tai puutteita:
  • None-asennossa on kuvaan tullut rannelenkki kahteen kohtaan, mutta vain siinä esiintyy mitta kuvan B asennossa.
  • Kuvan C kiskoa ei taas esitetä missään preview kuvassa.
Sitten kun tarvii päästä päättämään täysin itse, tarvitaan kykenevämpi työkalu kuten Photoshop tai Affinity Photo.
Viimeksi muokannut jaava, Loka 26, 2019 12 : 58. Yhteensä muokattu 5 kertaa.
janne.
Viestit: 2456
Liittynyt: Maalis 01, 2009 21 : 16
Paikkakunta: Suur-Sawo

Re: Lillerikenno ja yökuvaus

Viesti Kirjoittaja janne. »

Maffer kirjoitti:rohkeasti vaan 256 kuvaa ja niistä keskiarvoistus. Voi vaikka puskea sen 7 aukkoa valotusta huippuvalojen pysyessä ehjinä.
tähän semmonen asteriski perään että toimii vain jos kuvassa halutut yksityiskohdat on jonkin matkaa kennon lukukohinatason yläpuolella. testailin tuossa yksi ilta yli 2000 kuvan mittaisilla pinoilla saisiko pimeydestä jotain irti erinäisillä tilastollisilla menetelmillä, mutta lukukohina tuntuu olevan se rajoittava tekijä näissä extremetouhuissa
Gold member of Sigma 14mm f/1.8 & 100-300mm f/4 fun club.
jaava
Viestit: 1986
Liittynyt: Joulu 27, 2004 16 : 41
Paikkakunta: Espoo

Re: Lillerikenno ja yökuvaus

Viesti Kirjoittaja jaava »

janne. kirjoitti:
Maffer kirjoitti:rohkeasti vaan 256 kuvaa ja niistä keskiarvoistus. Voi vaikka puskea sen 7 aukkoa valotusta huippuvalojen pysyessä ehjinä.
tähän semmonen asteriski perään että toimii vain jos kuvassa halutut yksityiskohdat on jonkin matkaa kennon lukukohinatason yläpuolella. testailin tuossa yksi ilta yli 2000 kuvan mittaisilla pinoilla saisiko pimeydestä jotain irti erinäisillä tilastollisilla menetelmillä, mutta lukukohina tuntuu olevan se rajoittava tekijä näissä extremetouhuissa
Oliskohan tuossa menetelmä saada senselikohtainen lukukohina kennoyksilöstä.
JL Anttola

Re: Lillerikenno ja yökuvaus

Viesti Kirjoittaja JL Anttola »

Taisin testireissulla kuvata kolmessa paikassa sarjat erilaisilla valotuksen korjauksilla, kahdessa paikassa oli liikkuvia ihmisiä kuvissa. Kandao selvisi kaikista puhtain paperein, ei haamuja yhdessäkään tuotetussa kuvassa. Mutta kun yhdistin tuolla Lightroomin Photo Merge HDR toiminnolla eri valotuksien tuotokset, oli jokaisessa puolikkaita ihmisiä eri paikoissa olijoista. Kokeilin kaikilla deghost-asetuksilla, haamujen määrä ja laatu vaihteli, mutta kaikista niitä löytyi. Eli hyväksy haamut, älä yritä yhdistää eri valotuksia, tai siirry käsityöhön jollain muulla ohjelmalla, oli tämän minun sinällään varsin vajavaisen testin loppudilemma. Kandaon vahvuus on vankka automaatio, eli nopea ja helppo käyttö. Eri valotuksista LR:ssa tehty HDR on helppo, jos kukaan ei kävele kuvissa. Siis tämän kokeilun perusteella.
JL Anttola
PS. Nyt nuppi hotellihuoneen tyynyyn opiskelutovereitten kanssa vietetyn illan jälkee. Toiset vanhenee kummasti?
Vastaa Viestiin