Peilittömään vaihto

Voit vapaasti kysyä jopa vähän tyhmiäkin.
kimakri
Viestit: 6
Liittynyt: Huhti 18, 2024 14 : 49

Peilittömään vaihto

Viesti Kirjoittaja kimakri »

Olen kuvannut jo lähemmäs kymmenen vuotta, mutta en niinkään perehtynyt tarkemmin kameroihin, joten pidän itseäni edelleen aloittelijana. Sen verran olen kuitenkin ymmärtänyt, että kohina kuvissa ei johdu minun kuvaustaidoistani, vaan laitteisto ei yksinkertaisesti riitä. Kuvaan koiria, potretteja sekä liikkeessä ja tämän lisäksi hallissa treenaavia koiria. Jälkimmäinen on se suurin ongelma. Koirahalleilla on usein kehno valaistus ja juokseva musta koira ei ole siellä helpoin kuvattava.

Tällä hetkellä minulla on Nikonin D7000, johon vanha Sigman 70-200 mm f2.8. Lisäksi käytössä Nikkorin potrettilinssejä (35 mm ja 50 mm f1.8). Eli aika minimibudjetilla on tullut kuvattua.

Olen tuskaillut saman asian kanssa ennenkin, mm. Nikonin D750 on ollut harkinnassa. Nyt kuitenkin päätin, että seuraava kamera tulee olemaan peilitön ja siinä pitää olla automaattinen tarkennus eläinten silmiin.

Alunperin aloin katsomaan Sonyn a6400 kameraa ja siihen Tamronin 28-200 mm f2.8 linssiä. Nyt alkoi kuitenkin epäilyttämään, että riittääköhän tämä minun tarpeisiini? Olen tutkinut myös Sonyn a7 III sekä Nikonin Z5 ja Z6 kameroita.

Ideana ei välttämättä tässä vaiheessa ole ostaa parasta, vaan riittävän hyvä. Joudun opiskelijana joka tapauksessa hetken säästämään kameraan varten, joten Sony a7 III ei ainakaan olisi ihan lähiaikoina tulossa. Käytettynäkin siihen ja sopivaan putkeen saa varata kohtuullisen verran rahaa. En siis kuvaa edes viikoittain, joten onkohan tuo Sonyn a7 III vähän turhan "järeä" vehje tällaiseen käyttöön? Toisaalta olisi kiva, että ne vähäiset kuvatkin onnistuisivat ja ehkä kuvausmäärät kasvaisivat, jos ainoa vaihtoehto ei olisi kuvata ulkona.

Budjetti on siis suunnilleen 1500-1800 €. Mitä vähemmän, sen parempi. Budjetissa huomioitu se, että tarkoitus ostaa saatavuuden mukaan käytettynä.
Cloudcity. Uuden ajan pilvipalvelu.
Maffer
Viestit: 21650
Liittynyt: Elo 20, 2008 17 : 32
Viesti:

Re: Peilittömään vaihto

Viesti Kirjoittaja Maffer »

Törmäät samaan ongelmaan kuin muutkin matalalla budjetilla vähässä valossa kuvaavat. Tuo A7 III olisi sellainen, että saisit AF:n tämän päivän tasolle ja samalla kohinat kuriin. Suosittelen, ettet lähde Z5 ja Z6 (mk1) vehkeisiin sekaantumaan, niiden AF ei ole Sonyn tasolla nopeudessa tai kohteen pitämisessä.

A7 mkIII + Sony 70-200/4 vois olla sellainen et nykyisten myymisen jälkeen irtoaisi melkein budjettiin. Mut toi f/4 ei toki valovoimaa paranna. Toki voit katsoa jotain diiliä Tamronin f/2.8 zoomeista Soniin.
aikaarska
Viestit: 12037
Liittynyt: Joulu 06, 2004 6 : 41

Re: Peilittömään vaihto

Viesti Kirjoittaja aikaarska »

kimakri kirjoitti: Huhti 19, 2024 8 : 26
Alunperin aloin katsomaan Sonyn a6400 kameraa ja siihen Tamronin 28-200 mm f2.8 linssiä. Nyt alkoi kuitenkin epäilyttämään, että riittääköhän tämä minun tarpeisiini? Olen tutkinut myös Sonyn a7 III

Budjetti on siis suunnilleen 1500-1800 €. Mitä vähemmän, sen parempi. Budjetissa huomioitu se, että tarkoitus ostaa saatavuuden mukaan käytettynä.
Tamron 28-200mm f/2.8-5.6 on pitkässä päässä f/5.6 eli ei tosiaan mikään valovoimainen linssi.

Sony A7III on jo aika hyvä hintaansa nähden. Mutta kyllä objektiivin pitäisi olla edelleen kohtuu valovoimainen. ..Mafferin ehdottamaa Sony 70-200/4 tai
Tamronin 70-180mm f/2.8 Di III VXD saa käytettynä kohtuuhintaan.

https://www.rajalacamera.fi/tamron-70-1 ... aytetty-24

'Why should I feel lonely ? is not our planet in the Milky way?'
Maffer
Viestit: 21650
Liittynyt: Elo 20, 2008 17 : 32
Viesti:

Re: Peilittömään vaihto

Viesti Kirjoittaja Maffer »

Juuri tuo. Kun kerran halutaan selvää parannusta kokonaisuuteen, valovoimaa ei kannata laskea heti lähtöön. Nikonilla päästään A7 mk3:sta parempaan AF:aan vasta Z8/Z9 rungoilla.
kimakri
Viestit: 6
Liittynyt: Huhti 18, 2024 14 : 49

Re: Peilittömään vaihto

Viesti Kirjoittaja kimakri »

Kiitos! Tässä olisi pian mennyt satasia hukkaan, kun olisin ilman kyselyä lähtenyt kaupoille. Mulla ei selvästikään ole objektiivien toimintaperiaatteet tiedossa, en tajunnut tuota valovoiman vähentymistä :oops: Mutta onneksi kysyessä oppii lisää! :) Pitänee siis ihan suosiolla vaan säästää ja "kituutella" vielä tovi tuolla vanhalla kalustolla.

Olenkin monesti sanonut, että huonon valokuvauksen kohteen olen valinnut. Harrastelijatasollakin kalustolta vaaditaan jotain, että saa edes kohtuullisia kuvia.
Maffer
Viestit: 21650
Liittynyt: Elo 20, 2008 17 : 32
Viesti:

Re: Peilittömään vaihto

Viesti Kirjoittaja Maffer »

No teknisesti roimasti parempaa kuvanlaatua tuolla budjetilla saa vaikka käytetyllä D4:lla ja 70-200 vr mk2:lla. Mut se on peilikamera ja sulle jää enemmän vastuulle se kohteen seuranta esim. laajennetulla keskipisteellä.
T71
Viestit: 3495
Liittynyt: Tammi 01, 2017 23 : 53

Re: Peilittömään vaihto

Viesti Kirjoittaja T71 »

kimakri kirjoitti: Huhti 19, 2024 8 : 26 Koirahalleilla on usein kehno valaistus ja juokseva musta koira ei ole siellä helpoin kuvattava.
Juokseva musta koira ei ole helppo kuin sopivassa sivuvalossa ulkona. Sisällä hämärässä lähes toivoton tapaus.
Katselehan Sony A7III + Sigma MC-11 + Canon EF 135mm f2 teleä sillä simällä.
Runko maksaa 900, adapteri satasen ja lasi n 500.
Kuvat näyttää ihan kivalta ja tuolla tarkentaa ehkä myös sisällä, mutta varmaksi ei osaa sanoa.
Tosin nyt en ole varma missä rungossa pelaa se elukoiden silmätarkennus ja näissä adapterijutuissa on vähän ongelmana se, että tarkentaako se sitten oikein hämärässä.

Voit myös miettiä out of the box. Ota mielummin potretteja siitä koirasta ja kuvaa ulkona, luonnollisessa ympäristössä tai värjää koko koira, niin tarkentaa paremmin. Kaverillani on musta kissa ja siinä oli sama tarkennusongelma siihen asti, kun se pyöri selällään lasten pihaliiduilla terassilaudoitukseen tekemissä piirroksissa hetken. Oli muuten absurdin näköinen otus, kun kylki oli täynnä lilaa "pikku-ukkoa" ja sinisiä "kukkia". Lisäksi tuo väri lähtee harjaamalla pois ja hyvä niin, koska mukulat keksi hieroa niitä liituja lopulta suoraan siihen kissaan... :mrgreen:
oktantti
Viestit: 537
Liittynyt: Tammi 10, 2005 23 : 11
Paikkakunta: Nummela
Viesti:

Re: Peilittömään vaihto

Viesti Kirjoittaja oktantti »

Itse kuvaillut koiria halleissa Sigman 85mm f/1.4 objektiivilla, runkona a7iv (a7iii vaihtui tähän nimenomaan tarkennuksen parannusten vuoksi). Tarkennuksen tai seurannan suhteen ei ongelmia. Isommissa halleissa 85mm jää vähän lyhyeksi. Oma koirakuvaaminen on sen verran pienimuotoista, että tuo on toistaiseksi riittänyt. Samyangin 135mm f/1.8 on ollut harkinnassa, kehuttu objektiivi, mutta ko. valmistajan laadunvaihtelu kun on mitä on, niin on toistaiseksi jäänyt hankkimatta.
kimakri
Viestit: 6
Liittynyt: Huhti 18, 2024 14 : 49

Re: Peilittömään vaihto

Viesti Kirjoittaja kimakri »

No ne potretit tosiaan nykyiselläänkin onnistuu ja tarve olisi saada kuvia nimenomaan treeneistä. Kesällä tietenkin helpottaa, kun osittain siirrytään pihalle, mutta loput 8 kk pitää kyllä jättää kuvaamatta.

Oma koira ei onneksi ole ihan läpeensä musta, mutta treeniporukasta löytyy myös kokomustia koiria. Värjäyshommat taidetaan jättää muille :mrgreen:

Pitää vielä miettiä, että päivittäisikö nyt aluksi tuon rungon parempaan ja pysyisi vielä peilikameroissa ja katsoisi peilitöntä sitten, kun on taas vakituisesti työelämässä.
kimakri
Viestit: 6
Liittynyt: Huhti 18, 2024 14 : 49

Re: Peilittömään vaihto

Viesti Kirjoittaja kimakri »

oktantti kirjoitti: Huhti 19, 2024 12 : 54 Itse kuvaillut koiria halleissa Sigman 85mm f/1.4 objektiivilla, runkona a7iv (a7iii vaihtui tähän nimenomaan tarkennuksen parannusten vuoksi). Tarkennuksen tai seurannan suhteen ei ongelmia. Isommissa halleissa 85mm jää vähän lyhyeksi. Oma koirakuvaaminen on sen verran pienimuotoista, että tuo on toistaiseksi riittänyt. Samyangin 135mm f/1.8 on ollut harkinnassa, kehuttu objektiivi, mutta ko. valmistajan laadunvaihtelu kun on mitä on, niin on toistaiseksi jäänyt hankkimatta.
Tää on mulle yksinkertaisesti liian kallis, jos saisin yhtäkkiä paljon rahaa, niin voisin ostaa! Ihan jo tuo a7iii on niin budjetin yläpäässä, että ei sitäkään ainakaan tänä vuonna ole tulossa. Tämäkin koko pohdinta lähti siitä, että mietin tosiaan päivitystä Nikonin D750 runkoon. Sitten aloin katselemaan peilittömiä ja tässä sitä ollaan :roll: Ja nyt alkaa taas tuntua siltä, että olisiko se Nikon tähän elämäntilanteeseen kuitenkin kaikista fiksuin valinta.
Lajina meillä on toko, eli ei vaadi niin paljoa, mitä agilitykuvaus. Mulla tuntuu aina nämä kamerahaaveet paisuvan ja lopulta totean, että budjetti ei vaan riitä.
oktantti
Viestit: 537
Liittynyt: Tammi 10, 2005 23 : 11
Paikkakunta: Nummela
Viesti:

Re: Peilittömään vaihto

Viesti Kirjoittaja oktantti »

Totta. Sun budjetilla kallistuisin käytettyyn a7iii -runkoon ja sen kaveriksi vaikkapa tuo Samyangin 135mm. Nuo mahtuu hyvällä tuurilla budjettiin ja a7iii tarkennus on erinomainen, jos vertaa nykyiseen kalustoon.
JL Anttola
Viestit: 1231
Liittynyt: Loka 17, 2021 10 : 39

Re: Peilittömään vaihto

Viesti Kirjoittaja JL Anttola »

Varmasti oikeita ohjeita, ja oikean suuntaista miettimistä alunperinkin. Pienempi kenno tuottaa enemmän kohinaa, eikös tuo seitentonninen oo kroppi? Ja uusimmissa kennot on kehittyneet, kestävät korkeampia ISO-arvoja eikä silti kohise niin paljon.

Yhden asian nostan esille. Kuvankäsittelyohjelmien kohinanpoistoalgoritmit ovat muutaman viime vuoden aikana hypänneet aivan toiselle tasolle. Voi olla, että nykyisellä kalustollasi - tuo objektiivihan on aika valovoimainen kuitenkin - voisit pelkällä kuvankäsittelyn päivityksellä päätyä aika lailla parempaan tulokseen? Valottamalla hieman yli, ja manklaamalla kuvat kohinanpoiston läpi, voisi olla kokeilemisen arvoinen homma? Ohjelman hinta satasen luokkaa... vaatii koneelta tosin aika paljon tehoja. Toki keinotekoinen kohinanpoisto ja terävöitys aina hieman muovisemmaksi kuvia muuttaa, ja toinen ongelma on käsittelyyn kuluva aika. Mutta jos kuvia ei nyt niin tuhottomasti tule...

Ei sattus tuttavapiirissä olemaan vannoutuneita käsittelijöitä, vois laittaa kokeilemaan nykyohjelmia ja sinun aikaisempia kuvia? DxO:n PureRaw esimerkiksi on yksi kehuttu, Topaz Denoise toinen. Lightroomissa on hyvä kohinanpoisto ja on monen ammattilaisen työkalu, mutta sitä ei saa kuin vuosimaksullisena, nuo muut ovat kertaostoksia.

Kuvan tarkentamiseen eivät nuo ohjelmat apua suo, siihen auttaa uusien kameroiden tarkennusalgoritmit. Jälkikäteen käsittelyssä tehtävä terävöitys tekee vielä enemmän muovisuutta, eikä suttu muuksi muutu silti. Kameroiden kohteita tunnistavat algoritmit ja liikkuvassa kohteessa pysyminen ovat aivan uusimpien kameroiden kohdalla kovasti kehittyneet, mutta siihen asiaan ei oikein budjettiratkaisuja taida olla?
AnHa
Viestit: 1780
Liittynyt: Elo 04, 2009 17 : 33
Viesti:

Re: Peilittömään vaihto

Viesti Kirjoittaja AnHa »

Mä olen varmaan hyvä vastaamaan tähän, koska mulla on ollut sekä D7000 että nyt Z6 ja monta Nikonia siitä välistä.

Älä osta Z6-kameraa toimintakuvaukseen. Jopa aloittelijoiden D3300 on parempi tarkentamaan hämärässä kuin Z6. Z6 on ensisijaisesti hyvä vaihtoehto käytettynä videokameraksi.

Osta käytetty Nikon D500. Niitä saa tällä hetkellä karvan alla 800€. Kameran kyky tarkentaa on varmasti riittävä ja todennäköisesti hintaluokassaan parasta tarjolla olevaa.

Siihen kylkeen käytetty AF-S 70-200/2.8 VR II -lasi, niin olet budjetissa.

Olen omistanut / omistan kaikki tässä mainitut kamppeet ja kuvannut niillä varmasti riittävästi.
Maffer
Viestit: 21650
Liittynyt: Elo 20, 2008 17 : 32
Viesti:

Re: Peilittömään vaihto

Viesti Kirjoittaja Maffer »

No sitä minäkin tos vähä vinkkailin. D500/D4 käytettynä on ihan soiva runko tänäkin päivänä. D500:n AF saattaa olla vähän parempi jopa.
temama
Viestit: 10043
Liittynyt: Maalis 13, 2008 9 : 12

Re: Peilittömään vaihto

Viesti Kirjoittaja temama »

Maffer kirjoitti: Huhti 20, 2024 16 : 54 No sitä minäkin tos vähä vinkkailin. D500/D4 käytettynä on ihan soiva runko tänäkin päivänä. D500:n AF saattaa olla vähän parempi jopa.
D500 ei ole peilitön, vaan edelleen satsataan peililäpsyyn. Voi olla ihan kustannustehokas ratkaisu juuri NYT, mutta ehkä voisi ajatella myös lähitulevaisuutta.
Elämä on valokuvaajan parasta aikaa! Vîta est tempus optimum homini
AnHa
Viestit: 1780
Liittynyt: Elo 04, 2009 17 : 33
Viesti:

Re: Peilittömään vaihto

Viesti Kirjoittaja AnHa »

temama kirjoitti: Huhti 20, 2024 18 : 35
Maffer kirjoitti: Huhti 20, 2024 16 : 54 No sitä minäkin tos vähä vinkkailin. D500/D4 käytettynä on ihan soiva runko tänäkin päivänä. D500:n AF saattaa olla vähän parempi jopa.
D500 ei ole peilitön, vaan edelleen satsataan peililäpsyyn. Voi olla ihan kustannustehokas ratkaisu juuri NYT, mutta ehkä voisi ajatella myös lähitulevaisuutta.
Millaisen ammattitason peilittömän+objektiivin saat ostettu 1600€:lla? Tuon verran joutuu vähentämään pelkästään poistona, jos hankkii nyt uuden Z8-tason peilittömän kameran ja käyttää sitä pari vuotta.

Sen vähän aikaa, mitä olen käyttänyt peilitöntä järkkäriä, niin en ole vielä keksinyt yhtään asiaa, missä peilittömyys olisi tarjonnut mitään merkitsevää loikkaa käytettävyydessä peilikameraan, jos kuvaa kohteita, keitä ei kameraääni häiritse, jotka eivät lennä kuin kolibri kuusimetsän hämyssä auringonlaskun jälkeen oksien lomitse ja keistä ei tarvitse ottaa 30 kuvaa sekunnissa. Videokamerakäytössä asia on täysin toinen mutta still-kuvissa ei.

Kyllä, peilittömään saa kaikenlaista infoa etsimeen ja pystyy modaamaan kameran melkein ajattelemaan itse, mutta valokuvaus on teknisenä suorituksena loppupeleissä hyvin yksinkertaista ja monta asiaa voi harjoitella tulemaan ihan omasta selkärangasta.

Mutta kaiken tämän jälkeen palaan lopulta tuohon budjettiin. Koska peilittömyys on just nyt hyvin seksikästä, ihan ammattitason kamaa saa Nikonilta ja Canonilta ennennäkemättömän halvalla.
Viimeksi muokannut AnHa, Huhti 20, 2024 20 : 13. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Galeidan
Viestit: 161
Liittynyt: Syys 27, 2006 15 : 09

Re: Peilittömään vaihto

Viesti Kirjoittaja Galeidan »

Menee hieman ohitse omasta osaamisalueestani, mutta miten olisi

Sigma 120-300mm F2.8 ja kaveriksi joko Nikon D4 tai Canonin kiinnityksellä Canon 1D X sarjalainen?

Saisit ulottuvuutta, valovoimaa ja kinokennon edut? 300mm f 2.8 pitäisi ulottua jo aika hyvin. Jos vielä enemmän tarvitsee polttoväliä, niin D500.

Ei tietty ole peilitön ratkaisu, eikä ole hajuakaan, miten tuo Sigman objektiivi tarkentaa, mutta kai sillä jotain saa osumaan? Voi olla myös hankala löytää Suomesta käytettynä.

Nikonillahan on natiivi 120-300mm f 2.8, mutta sen hinta karkaa käytettynäkin korkeaksi.
temama
Viestit: 10043
Liittynyt: Maalis 13, 2008 9 : 12

Re: Peilittömään vaihto

Viesti Kirjoittaja temama »

AnHa kirjoitti: Huhti 20, 2024 19 : 36
temama kirjoitti: Huhti 20, 2024 18 : 35
Maffer kirjoitti: Huhti 20, 2024 16 : 54 No sitä minäkin tos vähä vinkkailin. D500/D4 käytettynä on ihan soiva runko tänäkin päivänä. D500:n AF saattaa olla vähän parempi jopa.
D500 ei ole peilitön, vaan edelleen satsataan peililäpsyyn. Voi olla ihan kustannustehokas ratkaisu juuri NYT, mutta ehkä voisi ajatella myös lähitulevaisuutta.
Millaisen ammattitason peilittömän+objektiivin saat ostettu 1600€:lla? Tuon verran joutuu vähentämään pelkästään poistona, jos hankkii nyt uuden Z8-tason peilittömän kameran ja käyttää sitä pari vuotta.
Kuka tässä on hankkimassa Z8 kameraa? Kannattaa muutenkin vaihtaa Nikoneista ajoissa pois.

Täällä vaikuttaa aina tasaisen välein ilmaantuvan joukkopsyykosia näistä menneen ajan "ammattitason" kovista kameroista joita nyt kannattaisi ostaa pois vähällä rahalla. Aivan kuin suurin piirtein kätkettyjä aarteita oltaisiin lunastamassa.
Elämä on valokuvaajan parasta aikaa! Vîta est tempus optimum homini
AnHa
Viestit: 1780
Liittynyt: Elo 04, 2009 17 : 33
Viesti:

Re: Peilittömään vaihto

Viesti Kirjoittaja AnHa »

temama kirjoitti: Huhti 20, 2024 22 : 18
Kuka tässä on hankkimassa Z8 kameraa? Kannattaa muutenkin vaihtaa Nikoneista ajoissa pois.

Täällä vaikuttaa aina tasaisen välein ilmaantuvan joukkopsyykosia näistä menneen ajan "ammattitason" kovista kameroista joita nyt kannattaisi ostaa pois vähällä rahalla. Aivan kuin suurin piirtein kätkettyjä aarteita oltaisiin lunastamassa.
Vähän alkaa olla lauantai-illan juttuja.
kajac
Viestit: 184
Liittynyt: Elo 11, 2015 14 : 55

Re: Peilittömään vaihto

Viesti Kirjoittaja kajac »

Käytetty Canonin R6 nen ja siihen adapteri ja joku mieleinen EF linssi. Kroppia en itse ottaisi sisähallihommiin. Väittäsin että tuo on parasta mitä tuolla rahalla saat tuohon hommaan. Vois budjettikin riittää jos annat vanhat kamat vaihdossa.
Vastaa Viestiin