Käytettyjä objektiiveja Japanista...Huono idea?

Kokemuksia, vinkkejä, tullit, halvimmat paikat yms. Saksasta, USA:sta jne.
aikaarska
Viestit: 11965
Liittynyt: Joulu 06, 2004 6 : 41

Käytettyjä objektiiveja Japanista...Huono idea?

Viesti Kirjoittaja aikaarska »

Olen tilannut viimeisen 7 vuoden aikana n. 10kpl käytettyjä objektiiveja Japanista. Toki myös muualta maailmasta.

Yleisesti ottaen minulle on jäänyt hieman huono maku näistä Japanista hankituista käytetyistä.

Minusta ne ovat olleet huonommassa kunnossa kun mitä myynti-ilmoitus on antanut olettaa.

En mene nyt yksityiskohtiin, mutta minusta tämä on tapahtunut nimenomaan Japanista tilaamien objektiivien kanssa, ei niinkään esim. niiden kanssa joita olen tilannut Jenkeistä, saksasta tai Englannista.

Vaikuttaa siltä, että Japanailainen käytettyjen objektiivien myyntikulttuuri ei kaihda pientä huijaamista, ainakin jos ostaja on ulkomaalainen, toisella puolella planeettaa.
Ne ovat kuitenkin sen verran asiallisessa kunnossa, ettei niitä välttämättä jaksa palauttaa takaisin, varsinkaan jos on maksanut jo 24% alvin tullipostiin (vaikka sen saisi takaisin, ei välttämättä jaksa ryhtyä prosessiin).

Eivät kaikki Japanista hankkimani objektiivit ole olleet oletettua huonommassa kunnossa, mutta ehkä n.50% niistä kyllä.

Myydään arviolla excellent++, kuvauksessa kerrotaan että esim. saattaa olla normaalia pikku pölyhiukkasta sisällä, mutta ei mitään erityistä käytetylle objektiiville tms. Mutta paketin avatessa huomaa, että pölyä onkin melko runsaasti jota jokainen suomalainen objektiiviostaja katsoisi karsaasti...Kuvauksessa kerrotaan, että katso myyntikuvat tarkasti ennen ostopäätöksen tekemistä, miksi? Ei niistä kuvista silti selviä välttämättä ollenkaan kaikkea, kyllä se pitää kertoa ihan sanallisesti jos jotain pikku fibaa löytyy...
Sitten olen saanut objektiiveja jotka ovat ihan selkeästi optisesti epäkeskisiä. Vaikka kuvauksessa kerrotaan kyseessä olevan vallan loistavien objektiivien...

En ehkä tilaa enää Japanista. Tämä on tietysti vain minun kokemukseni, mutta en voi kieltää sitä etten ole yleisesti ottaen ollut kauhean tyytyväinen näistä Japanin ostoksistani.

Ihan varmasti sieltä tulee myös hyvää tavaraa, niin minäkin olen saanut n. 3/10 näistä objektiiveista oikein hyviä yksilöitä.

'Why should I feel lonely ? is not our planet in the Milky way?'
Cloudcity. Uuden ajan pilvipalvelu.
T71
Viestit: 3475
Liittynyt: Tammi 01, 2017 23 : 53

Re: Käytettyjä objektiiveja Japanista...Huono idea?

Viesti Kirjoittaja T71 »

aikaarska kirjoitti:Olen tilannut viimeisen 7 vuoden aikana n. 10kpl käytettyjä objektiiveja Japanista. Toki myös muualta maailmasta.
Yleisesti ottaen minulle on jäänyt hieman huono maku näistä Japanista hankituista käytetyistä.
Minusta ne ovat olleet huonommassa kunnossa kun mitä myynti-ilmoitus on antanut olettaa.
Kahden vuoden aikana 12 käytettyä tai uutta objektiivia Suomesta, Saksasta, Tanskasta, Briteistä, Belgiasta ja Italiasta. Tulos: 11/12 viallisia.
Ebayssa lähes järjestäen tavarassa oli jotain vikaa, oli myyjänä yksityishenkilö tai alan huippuosaaja. Moni on ollut silkkaa huiputtamista, mutta hyvin moni pelkästään sitä, että vanhempi herrasmies myy muistikuvan perusteella virheetöntä tavaraa, eikä ikänäön takia huomaa etulinssin pikku naarmuja, sisällä olevaa pölyä tai öljyistä himmennintä. Toki syytä on itsessäkin, kun etsin hiukan harvinaisempaa tavaraa. Aiemmin peruskauraa ostaessa luku oli jotain luokkaa 50 ostettua ja 20-25 viallista.

Suomesta liikkeistä ostetuista uusista objektiiveista jokainen oli rikki ja myös jokainen tilalle toimitettu korvaava tuote oli viallinen. Maailmalla on myynnissä isoja eriä totaalisen epäkuranttia tavaraa lähes jokaiselta merkiltä. Itse olen ostanut viallista Zeissiä, Sigmaa ja Canonia. Kaverini yritti ostaa Sonyyn laajakulmaa ja kokeili puolen tusinaa ja tulos: jokainen oli epäkesko. Myypä eräs kotimainen nettikauppa näitä epäkeskoja ja asiakaspalautuksia uudelleen uusina kertomatta mitään siitä, että tavara on asiakaspalautusta. Tätä voi miettiä siinä vaiheessa, kun olet jo palauttanut puolenkymmentä epäkeskoa takaisin ja saat viallisena palauttamasi toisesta liikkeestä uudelleen, sormenjäljet pyhittynä, uutena ja täydellä takuulla...
aikaarska
Viestit: 11965
Liittynyt: Joulu 06, 2004 6 : 41

Re: Käytettyjä objektiiveja Japanista...Huono idea?

Viesti Kirjoittaja aikaarska »

T71 kirjoitti:

Okei ;-) Otsikkoani lainaten, vaikuttaa siltä, että lähes minkä tahansa objektiivin ostaminen on huono idea... :-)

Minulla ei ole ollut ihan noin huono tuuri. Mutta Japanin kokemukseni on jäänyt jotenkin vaivaamaan. Viimeisin pettymys tapahtui tänään kun avasin paketin.

Mutta se on kyllä totta, että nykyään ihan uudetkin objektiivit voivat olla helposti hieman epätäydellisiä, jos kiltisti sanotaan. Onneksi niissä on takuu, ja useinmiten jopa toimiva palautus/vaihto oikeus. No, onhan usein näin myös käytettyjen kanssa - mutta jonnekin Japaniin asti en välttämättä viitsi kovin helposti lähteä palauttamaan. ..Muutaman kerran olen kyllä valittanut ja yhdessä tapauksessa sain hinnasta 1/4 osan takaisin paypal-tilille, korvauksena.

Olenkin viisastunut tässä viime vuosina, ja yritän perustestata objektiivin jo liikkeessä. Lähinnä epäkeskoisuuden osalta varsinkin. Käytettyjen kanssa sama homma /rajala, optotek, topshot). Kameratorilta olen saanut myös sutta&sekundaa, mutta palautus on toiminut hyvin ja rahat tulleet kiitettävän nopeasti tilille takaisin.

'Why should I feel lonely ? is not our planet in the Milky way?'
T71
Viestit: 3475
Liittynyt: Tammi 01, 2017 23 : 53

Re: Käytettyjä objektiiveja Japanista...Huono idea?

Viesti Kirjoittaja T71 »

Itse kysyn aina ulkomailta tilatessa yksityiskohtaisesti, että onko tietyt asiat kunnossa. Usein ei tosin voi kysyä, jos on jo voittanut vaikka ebaysta huutokaupan, niin pitää luottaa siihen, että tavaran tulisi olla kuvauksen mukainen ja huonoahan ei kannata edes huutaa. PayPal auttaa kummasti, koska rahat saa takaisin, jos tavara ei ole kunnossa ja tästä syystä myyjät ei hirveästi kukkoile. Jossain torissa tai huutonetissä tilanne on aivan toinen. Hyvin suuri osa kotimaisistakin käytetyistä on rikkinäistä tavaraa, mutta vain murto-osa myy niitä rehellisillä kuvauksilla.

Otsikkoon vastaten... on se huono idea, mutta pakko tilata, jos ei muualta saa.
aikaarska
Viestit: 11965
Liittynyt: Joulu 06, 2004 6 : 41

Re: Käytettyjä objektiiveja Japanista...Huono idea?

Viesti Kirjoittaja aikaarska »

Yksi syy ns. huonojen obektiivien lisääntymiseen on varmasti tarkat digikennot joilla on paljon helpompi tarkastaa objektiivien laatua kuin filmikameroilla aikanaan.

...Toisaalta minulla on ollut vanhoja filmiaikaisia objektiiveja kiinni 42mp kino digirungossa ja täytyy tunnustaa, että välillä oikein yllättyy miten tasapanoisesti niiden joidenkin linssielementit on kasattu ryhmään: ei epäkeskoisuuksia vaikka ehkä muita epätäydellisyyksiä onkin (johtuen sen ajan tekniikasta), mutta laadusta ei tingitty niin paljon kun nykyään tehdään jopa kalliiden objektiivien kanssa.

'Why should I feel lonely ? is not our planet in the Milky way?'
T71
Viestit: 3475
Liittynyt: Tammi 01, 2017 23 : 53

Re: Käytettyjä objektiiveja Japanista...Huono idea?

Viesti Kirjoittaja T71 »

aikaarska kirjoitti:Yksi syy ns. huonojen obektiivien lisääntymiseen on varmasti tarkat digikennot joilla on paljon helpompi tarkastaa objektiivien laatua kuin filmikameroilla aikanaan.
Tuntuu, että filmiaikana tavaran piti olla hyvää ja se tarkastettiin jo tehtaalla, kun taas nykyään annetaan asiakkaan tarkistaa tuote ja palauttaa, jos tuli sekundaa.
Hyvänä esimerkkinä Zeissin legendaarinen 21mm Distagon, josta metsästin pitkään hyväkuntoista käytettyä, mutta en löytänyt yhtään. Lopulta ostin uuden ja sekin oli kasattu väärin. Kaikkiaan kahdeksasta zeissistä ostin kolme, joista yksi oli optisesti ehjä ja 2 muuta lähetin tehtaalle kasattavaksi uudelleen. Toinen näistä myytiin Rajalasta "tutkittuna ja tarkastettuna" sen edelliselle omistajalle, joka myi lasin halvalla, kun ei tykännyt. Risahan se olikin. Huolto maksoi 300e ja näitä kiertopalkintoja pyörii markkinoilla tuon tuostakin. Yksikään 2010 jälkeen kasattu testaamani ei ole toiminut kuten lasin on suunniteltu toimivan...
tjn
Viestit: 35
Liittynyt: Tammi 07, 2005 8 : 39

Re: Käytettyjä objektiiveja Japanista...Huono idea?

Viesti Kirjoittaja tjn »

Jotenkin outoa että te koko ajan lyötte päätä seinään ja aina uudestaan ja uudestaan tilaatte ”epäkuranttia” tavaraa. Yleensä ostaja äänestää ”jaloillaan” eikä mene toiste tekemään samaa virhettä. Kuvaatteko te ollenkaan vai hankitteko linssejä vain testausta varten, kun noin monta tilaatte noin lyhyessä ajassa. Normikuvauksessa on aivan yks v**** hailee onko optiikka millin sadasosan epäkesko vai ei. Itse olen hankkinut 70-luvulta lähtien ehkä 20 linssiä, eikä ole yhtään haitallisesti epäkeskoa vielä löytynyt, ei uusista eikä vanhoista. Ehkä ei kannata olla niin skitso tuollaisen laadun suhteen, ottaa vaan niitä kuvia, harva kuva on pilalla moisen asian takia. (kyllä helpotti)
jaeaetee
Viestit: 437
Liittynyt: Huhti 18, 2007 23 : 13
Paikkakunta: Tre

Re: Käytettyjä objektiiveja Japanista...Huono idea?

Viesti Kirjoittaja jaeaetee »

tjn kirjoitti:Jotenkin outoa että te koko ajan lyötte päätä seinään ja aina uudestaan ja uudestaan tilaatte ”epäkuranttia” tavaraa. Yleensä ostaja äänestää ”jaloillaan” eikä mene toiste tekemään samaa virhettä. Kuvaatteko te ollenkaan vai hankitteko linssejä vain testausta varten, kun noin monta tilaatte noin lyhyessä ajassa. Normikuvauksessa on aivan yks v**** hailee onko optiikka millin sadasosan epäkesko vai ei. Itse olen hankkinut 70-luvulta lähtien ehkä 20 linssiä, eikä ole yhtään haitallisesti epäkeskoa vielä löytynyt, ei uusista eikä vanhoista. Ehkä ei kannata olla niin skitso tuollaisen laadun suhteen, ottaa vaan niitä kuvia, harva kuva on pilalla moisen asian takia. (kyllä helpotti)
Riippuu niin paljon mitä kuvaa. Kyllä mulla on ollut kuva pilalla optiikan epäkeskisyyden takia. Toki silloin kuvassa on se vika, että tekninen hyvyys on suuri osa sitä.. Hyvä kuva on hyvä kuva vaikka teknisesti ei olisikaan priima.
T71
Viestit: 3475
Liittynyt: Tammi 01, 2017 23 : 53

Re: Käytettyjä objektiiveja Japanista...Huono idea?

Viesti Kirjoittaja T71 »

tjn kirjoitti:Jotenkin outoa että te koko ajan lyötte päätä seinään ja aina uudestaan ja uudestaan tilaatte ”epäkuranttia” tavaraa. Yleensä ostaja äänestää ”jaloillaan” eikä mene toiste tekemään samaa virhettä. Kuvaatteko te ollenkaan vai hankitteko linssejä vain testausta varten, kun noin monta tilaatte noin lyhyessä ajassa. Normikuvauksessa on aivan yks v**** hailee onko optiikka millin sadasosan epäkesko vai ei. Itse olen hankkinut 70-luvulta lähtien ehkä 20 linssiä, eikä ole yhtään haitallisesti epäkeskoa vielä löytynyt, ei uusista eikä vanhoista. Ehkä ei kannata olla niin skitso tuollaisen laadun suhteen, ottaa vaan niitä kuvia, harva kuva on pilalla moisen asian takia. (kyllä helpotti)
Jos etsii ebaysta harvinaisempia objektiiveja, niin on ihan myyjän rehellisyydestä kiinni saako ehjän ja hyvän. Kyllähän sen pitäisi tajuta, että ei kukaan halua maksaa täyttä hintaa sellaisesta, jossa on kauheat naarmut takalinssissä tai kuva toisesta reunasta ihan pehmeä. Sellainen saattaa alkaa vaikka maisemakuvaajaa ahistaa... ;)
digiesko
Viestit: 53
Liittynyt: Joulu 03, 2017 14 : 28

Re: Käytettyjä objektiiveja Japanista...Huono idea?

Viesti Kirjoittaja digiesko »

Itse olen ostanut eBay:sta hiljattain 10 linssiä, näistä 4 Japanista, ilman huonoja kokemuksia Japanin osalta.

Uskoisin että eBayn Buyer's Protection suoja/PayPallin vastaava saavat myyjät varovaisiksi, samoin monet pelkäävät julkista negatiivista palautetta, ja voivat olla hyvinkin sovittelevia, jos ymmärtävät näin tältä välttyvän. Riippuu tietysti, jos jollain on vasta 100 myytyä esinettä, yksikin negatiivinen palaute painaa vs. jollain 10 000 myytyä, ei yksittäinen case ei sitten ole niin tärkeä enää.

Nämä Japanista on kuitenkin olleet kaikki 4 ihan kunnossa, yksi jopa täysin uutta vastaava. Ennen kaikkea kuvausten mukaisia, ei mitään näkyvää vikaa optiikassa, metalli- ja kumiosien kulumat näkee kuvista etukäteen. Ja sata varmasti samat linssit kuin kuvissa. Japanilaiset ammattimyyjät ottaa poikkeuksetta erinomaiset kuvat, joistan kunnon voi tarkistaa hyvin. Myös pakkaaminen on ihan asiallista. Japanista ostamisessa haittaa tietysti tuo vero, joka mätkähtää päälle.

Japanissa jotkut linssit ovat todella halpoja (kai niitä on siellä suuret määrät), jotkut toisaalta saattavat olla huomattavasti kalliimpia kuin euroopassa tai USA:ssa.

Muut linssit on ostettu lähinnä Saksasta ja Englannista enimmäkseen yksityisiltä, myös yksi Australiasta ja yksi USA:sta. Nämä kaksi vielä postissa tosin... Yksityisillä tavaran kuvaus ja kuvat vaihtelevat, pahimmat/toisaalta parhaat jos haluaa ottaa riskin on Englannissa yleiset hyvätekeväisyys myynnit. Myyjällä ei välttämättä ole mitään hajua optiikan kunnon arvioinnista, tosin kertovatkin sen avoimesti, eivätkä väitä muuta. Huusin 70-210 Beercanin tälläisestä 58eur+11eur shipping. Optisesti erinomainen, zoomauksen löysyys ainoa negatiivinen ei kaiketi kuviin vaikuttava asia tuossa. Ja mitä siis hintaan tulee, ymmärtääkseni Suomessa yleinen hinta noille on 100eur+.

Nuo Japanin ostot on tietysti vain 4 kpl, ja voinut käydä vain hyvä tuuri. Muuten kuitenkin sanoisin, että ainakin eBay (osin em. syistä) no varsin hyvä paikka ostaa, kunhan on selvillä hintatasoista ja mielellään ymmärtää huutokaupaamisen perusmekaniikan. Ja tietysti noudattaa perusvarovaisuutta, jos mikään alkaa ihmetyttämään, vaihtaa ostokohdetta, niitähän yleensä riittää, sekä tarkistaa että myyjällä on hyvä palaute.
Sony a77m2+a900
Minolta:50/1.7+70-210/4,Sony:16-50/2.8 SSM+35/1.8,Sigma:70-200/2.8EX APO+10-20HSM+400/5.6,Tamron:70-300USD+18-270PZD,Tokina:80-400AT-X
digiesko
Viestit: 53
Liittynyt: Joulu 03, 2017 14 : 28

Re: Käytettyjä objektiiveja Japanista...Huono idea?

Viesti Kirjoittaja digiesko »

...jatkan vielä näin koiralenkin jälkeen ihan konkreettisilla esimerkeillä...
Nämä ei nyt siis ole Japanista, mutta sovellettavia sinnekin, jos eBaysta ostaa.

Eli huonot kokemukset 2kpl eBay:sta vielä:

Ostin linssin saksalaiselta yksityishenkilöltä, joka möi kuolleen setänsä jäämistöä, eikä tästä syystä mielestänsä tiennyt linsseistä mitään, jonkinlaiset kuvat toki oli. Aluksi epäilin koko juttua, mutta kävin kuitenkin viestikeskustelua myyjän kanssa, ja tulin uskomukseen, että voisi luottaa. Kattohinnan määritin alas em takia, kiinnostava linssi ei ylipäätään ollut kovin arvokas. Myyjä kuitenkin sitten lähetti minulle väärän linssin, käytännössä huomattavasti kalliimman tosin. Asia hoidettiin tässä tapauksessa ilman eBayn apua herrasmiesmäisesti: palautin linssin, samalla sovimme että alkuperäinen kauppa puretaaan. En muista missä järjestyksessä asiat meni, mutta sain kaikki rahani takaisin, mukaanlukien Postin käsittämätön 28 euron postimaksu Saksaan vielä ylösopäin pyöristettynä. Jälkeenpäin opin, että tälläisessä tapauksessa, eli tuote väärä tai ei vastaa kuvausta, voi tehdä reklamaation eBay:n prosessilla. Jos myyjän kanssa ei 3 päivän sisällä päästä sopimukseen asian korjaamisesta, eBay lupaa hoitaa asian ostajan puolesta. Käytönnössä myyjän pitää tällöin palauttaa ostohinta+postimaksu +tuotteen palauttamisen postimaksu, eli korvata kaikki aihettamansa kustannukset. Rajatapauksissa eBay voi ilmeisesti myös ehdottaa hinnan alennusta.

Toinen tapaus oli halvan kiikarin osto Saksalaisesta aloittelevasta liikkeestä. Tarjosin 14,95 eur +postimaksu samalla noin 10 eur. Tuote ilmoitettiin olevan Polaroidin valmistama, paketti olikin Polaroidin brandeissä. Ilmeni kuitenkin kaksi puutetta:
a-kaulahihna puuttui, samoin puhdistusliina (ensimmäinen oli mainittu kuvauksessa, liina olisi pitänyt olla paketin päällä olevan tekstin mukaan)
b-tuotteella ei ollut Polaroidin kanssa juuri mitään tekemistä, vain Polaroid brandin käyttöoikeus oli lisensoitu. Kuten hinnasta olisi toki voinut jo päätellä, oli tuote sutta ja sekundaa, niin optisesti kuin mekaanisestikin, jopa tuohon hintaan nähden.
Otin yteyttä myyjään, joka lupasi hyvittää 3 euroa puuttuvasta hihnasta. Laitoin vastineen, jossa vaadin kaupan purkua em. casessa mainitulla tavalla (huom viittaamatta eBayn tukeen vielä tässä vaiheessa). Eivät vastanneet mitään pariin päivään. Laitoin uuden viestin samoilla ehdoilla, mutta "uhkasin" eBayn Buyer's protection prosessilla. Tällöin tuli välittömästi vastatarjous, jonka samantien hyväksyinkin. Saan maksamani tuotteen hinnan takaisin JA saan myös pitää tuotteen (ei järkeä lähettää Saksaan Postin järjettömään 28 eur hintaan).
Harvemmin onnistuu Suomalaisessa kivijalkakapassa, harva asiakas edes yrittänee ehdottaa !

Pitkät sepustukset, mutta pointti siis: Jos tuote selkeästi poikkeaa myyjän kuvauksesta, kannattaa käyttää tai kuten itse tein uhata käyttää tuota eBayn Buyer's protection -prosessia. Alussa mainittu "pölyä sisällä" ja vastaavat on tietysti vaikeampi tapaus ("beauty is in the eye of the beholder"), itse olen hoitanut siten että en ole muistaakseni ikinä ostanut linssiä, jossa mainitaan olevan mitään pölyä, sientä, hometta, naarmua, tai ylipäätään mitään vikaa optisesti. Toki karsii varsinkin juuri Japanista ostettavaa tavaraa, eli vaatii vähän enemmin etsintää ja työtä.

Ja sittenhän on vielä se PayPal:n ostajan suoja, josta minulla ei ole kokemusta. Ainoa, että luin jostain, että jos hakee korvausta molemmista yhtäaikaa, tai ylipäätään korvausta samalla jostain muualta,k on vastoin eBay:n ehtoja (se kaikki pienellä präntätty kilometrin mittainen jossain...), ja voi johtaa sanktioihin. Edelleen muistelen lukeneeni, että PayPal suojaa olisi mahdollista käyttää, vaikka ostosta olisi jo kulunut pidempikin aikan, e'Bay:lla taisi olla kuukauden aika-ikkuna.
Sony a77m2+a900
Minolta:50/1.7+70-210/4,Sony:16-50/2.8 SSM+35/1.8,Sigma:70-200/2.8EX APO+10-20HSM+400/5.6,Tamron:70-300USD+18-270PZD,Tokina:80-400AT-X
digiesko
Viestit: 53
Liittynyt: Joulu 03, 2017 14 : 28

Re: Käytettyjä objektiiveja Japanista...Huono idea?

Viesti Kirjoittaja digiesko »

Vielä yksi tuore HUONO kokemus:

Alaskassa oli juuri eBay myyjä, jolla uusimpia malleja lähinnä Nikon runkoja kalliimmasta päästä, isoja HP tulostimia (ehkei valokuva, mutta väri kuitenkin), isoja tauluTV:tä tyyliin 88 tuuman OLED, ja vastaavia hinnakkaita tuotteita.

Tarjosin sitten yhdestä 33 tuumaa leveästä väritulostimesta 20 dollaria, koska pystyisi tulostamaan A0 kokoona asti. En tarkemmin tutkinut tuotetta tai myyjääkkään, tavallaan "merkkasin" tavaran, jotta pysyisin selvillä miten hinta kehittyy.

Sitten parikin päivää olin paras tarjoaja ja huutokaupan loppukin alkoi jo häämöttää (tuollaisen hinta lienee noin 1000 eur, tai vajaa), eikä siinä mitään, mutta kun postimaksu oilsi isohko, aloin hieman selvittää, että kannattaako tarjota vaikka 30 dollaria jos sikseen tulee. Yleensähän hinnat nousee ihan loppumetreillä vielä.

Paljastui, että myyjä oli täysi huijari. Menemättä yksityiskohtiin, teeskenteli olevansa ison juuri eBay:ssakin myynnin aloittavan vakiintuneen organisaation edustaja, joka ostaa ja myy isoja määriä kauppojen "demo" ja vastaavia tuotteita. Suuresta volyymista johtuen, eivät ehdi pehehtyä tuotteisiin, siksi myyvät kuntomääritteella "for repair/for parts only" vaikka tosiasiallisesti todennäköisesti lähes priimaa. Tämä siis peitetarina, miksei tiennyt tuotteista yksityiskohtaisemmin mitään, tai ollut aitoja kuvia, kuten yleensä.

Kävin myyjän kanssa hieman keskusteluja, vastaukset tulivat aina hyvin muotoiltuina, asiallisina, ja allekirjoittajakin jopa vaihteli (Jenny, James,...), vaikutti siis normaalilta suuremman organisaation asiakaspalvelulta.

Aloin kuitenkin epäillä, ettei myyjällä todellisuudessa ole edes noita tuotteita,ja että kaikki on ihan humpuukia. Valitettavati kyseessä oli pääsääntöisesti tuhansien eurojen arvoinen kama, joten suurempikin hassi olisi ostajalle ollut tarjolla. Huomasin, että oli juuri aloittanut myynnin, ja 2 palautetta oli jo tullut nyt helmikuussa, molemmissa syytettiin joko ei toimittanut tavaraa, tai toimitti väärän, mutta ei suostunut korjaamaan tilannetta.

Tutkin myyjän taustaa, ja myynnissä olleiden tuotteiden tarjoushisoriaa, näistä kävi täysin selväksi, että kyseessä oli huijari, joka sen lisäksi että tuotteita tuskin hänellä pääsäntöisesti edes oli, myöskin syylistyi tarjoamaan omiin kohteisiinsa (tai kaveri teki..) vedättäen hintoja valheellisesti ylöspäin ja antaen mielukuvaa, että kama olisi kiinnostavaa.

Tein ilmoituksen myyjästä eBaylle eilen, ja tänään myyjä toki näkyy vielä eBay:ssa, mutta häneen ei ole mahdollista ottaa yteyttä, yhtään tuotetta myös ei ole myynnissä enää. Ikävää jos esim tuon printterin joku ehti oikeasti ostaa ja maksaa, hinta oli lopulta noin 1000 USD +rahti... Taulutelkkarien ja kameroiden lopulliset viimeiset tarjoukset olivat useita tuhansia euroja kullakin.

No, oppina ainakin itselle, vanha tutu, että jos joku näyttää liian hyvältä, heti kannattaa epäillä.

Ja muutenkin alkaa tarkistelemaan, jos yhtään epäilyttää, parhaana keinona internet + ennen kaikkea kysellä myyjältä. Sitten jos vastaukset (ja julkinen tieto) menevät täysin ristiin kuten tässä, on aika helppo päätös vaihtaa kohdetta, vaikka tunne, että menee joku kertaluonteinen huippukohde sivu suun vielä vähän vaivaisikin. Tässä lopullinen niitti oli, kun kysyin vielä kerran todellisia kuvia tuotteesta, vastauksena tyyliin: "tuote on niin iso kooltaan, että emme pysty ottamaan siitä kuvia." No kuulisti aika hassulta, kaveri myy samalla järjestelmäkameroita, ja muutenkin, koska aiemmin veruke oli, että "kamaa on niin paljon ettei ehdi".
Sony a77m2+a900
Minolta:50/1.7+70-210/4,Sony:16-50/2.8 SSM+35/1.8,Sigma:70-200/2.8EX APO+10-20HSM+400/5.6,Tamron:70-300USD+18-270PZD,Tokina:80-400AT-X
T71
Viestit: 3475
Liittynyt: Tammi 01, 2017 23 : 53

Re: Käytettyjä objektiiveja Japanista...Huono idea?

Viesti Kirjoittaja T71 »

Ei se ole veruke, ettei kuvia ehditä ottaa joka tuotteesta. Kauppa perustuu monilla volyymiin ja joka kysyjää ei ehditä palvelemaan. Lisäksi osa ostajista on täysin paranoideja ja kysyy niin monta asiaa, että on parempi jättää vastaamatta mihinkään. Vastaaminen ei ole taloudellisesti kannattavaa.

Ebayssa on myymässä 24h kohteita joka sunnuntai uusi kaapattu erittäin hyvämaineinen tunnus, jolla on sama lista kamaa myynnissä joka hemmetin kerta. Ollut jo vuosia. Siellä on kaikki huippukalliit tavarat joka segmentiltä, kuten vaikka Nikon ja Canon keräilyharvinaisuudet ja kalliit uusimmat teleobjektiivit, kilpapyöriä, elektroniikkaa yms mitä ikinä keksit. Jo pelkästään hakemalla auction ja järjestämällä tavaran halvimmasta kalliimpaan näkee joka merkillä ilmestyneet liian halvat (nollalähdöllä) huipputarjoukset, joissa huutajina on ne kaikkein kokemattomimmat, jotka eivät tajua klikata myyjän muita kohteita näytille.

Ei liity Japanista ostamiseen muuten, mutta nämä kaverit listaa useimmiten kohteita moneen maahan, jotta ostaja ajattelee saavansa tavaran halvoilla postikuluilla. Tästä syystä kohteita voi olla listattuna esim Britteihin tai Japaniin.
T71
Viestit: 3475
Liittynyt: Tammi 01, 2017 23 : 53

Re: Käytettyjä objektiiveja Japanista...Huono idea?

Viesti Kirjoittaja T71 »

Tässä päivän kaapattu tunnus. Noin 6000 kohdetta. Kohteet auki vielä 19 tuntia, ellei ebay ehdi väliin.

https://www.ebay.com/sch/seacruze/m.htm ... 7675.l2562" onclick="window.open(this.href);return false;

Cameras & Photo osastolla 1677 olematonta kohdetta. Sijaintina USA ja Ranska.
digiesko
Viestit: 53
Liittynyt: Joulu 03, 2017 14 : 28

Re: Käytettyjä objektiiveja Japanista...Huono idea?

Viesti Kirjoittaja digiesko »

Mistäs tuommoisen kaapatun tunnuksen tunnistaa ? On paljon tavaraa myynnissä hassuissa paikoissa tms ? Juuri nyt kun tuota linkkiä yllä klikkasin, oli myynnissä jotain pihakeinuja, ja semmoisia palautteen mukaan oli myynytkin jo aika monta, nyt siis ainakaan nopeasti katsoen ja minun mielestäni tuossa ei mitään outoa näkyisi...
Sony a77m2+a900
Minolta:50/1.7+70-210/4,Sony:16-50/2.8 SSM+35/1.8,Sigma:70-200/2.8EX APO+10-20HSM+400/5.6,Tamron:70-300USD+18-270PZD,Tokina:80-400AT-X
T71
Viestit: 3475
Liittynyt: Tammi 01, 2017 23 : 53

Re: Käytettyjä objektiiveja Japanista...Huono idea?

Viesti Kirjoittaja T71 »

digiesko kirjoitti:Mistäs tuommoisen kaapatun tunnuksen tunnistaa ? On paljon tavaraa myynnissä hassuissa paikoissa tms ? Juuri nyt kun tuota linkkiä yllä klikkasin, oli myynnissä jotain pihakeinuja, ja semmoisia palautteen mukaan oli myynytkin jo aika monta, nyt siis ainakaan nopeasti katsoen ja minun mielestäni tuossa ei mitään outoa näkyisi...
Tuo myyjä on saanut tunnuksensa takaisin. Enää ei näy mitään.
Viime viikonloppuna siellä oli yli 10000 kohdetta taas uudella kaapatulla tunnuksella ja sen tunnistaa niin, että laittaa viikonloppuna jonkun kalliin kohteen hakuun ja määrittelee näkymään huutokaupat (auction) ja uusimmat (time: newly listed). Silloin tulee vaikkapa hakusanalla Nikon erittäin kalliita telejä hintaan 20 euroa ja ehkä vähän päälle. Nämä kohteet on yleensä auki vain päivän, mutta viimeksi siellä oli paljon 3 päivän kohteita. Huuto tällaiseen kohteeseen voi tarkoittaa sitä, että huijari sulkee heti kohteen ja tekee sinulle suoran halvan tarjouksen. Jos maksat, niin tavaraa et saa.
Varmin tapa löytää ongelmia, on etsiä ebaysta keräilykohteita, kuten Noct Nikkor tai supertelejä tai mitä vaan noin 3000-10000 maksavaa tavaraa.
T71
Viestit: 3475
Liittynyt: Tammi 01, 2017 23 : 53

Re: Käytettyjä objektiiveja Japanista...Huono idea?

Viesti Kirjoittaja T71 »

Päivän kaapattu tunnus.
17781 kohdetta.
Cameras & photo osastolla 4211 kohdetta.

https://www.ebay.com/sch/Cameras-Photo/ ... rileysmimi" onclick="window.open(this.href);return false;

https://www.ebay.com/usr/rileysmimi" onclick="window.open(this.href);return false;
T71
Viestit: 3475
Liittynyt: Tammi 01, 2017 23 : 53

Re: Käytettyjä objektiiveja Japanista...Huono idea?

Viesti Kirjoittaja T71 »

Tällä uudella myyjällä on 5351 kohdetta, joista 1591 kameraosastolla.
Näissä on sijaintina Saksa.
Sieltä sais nyt Canonin 200mm 1.8 L:n poikkeuksellisen halvalla.

https://www.ebay.com/usr/ellenmargaret" onclick="window.open(this.href);return false;

https://www.ebay.com/sch/Cameras-Photo/ ... enmargaret" onclick="window.open(this.href);return false;
aikaarska
Viestit: 11965
Liittynyt: Joulu 06, 2004 6 : 41

Re: Käytettyjä objektiiveja Japanista...Huono idea?

Viesti Kirjoittaja aikaarska »

T71 kirjoitti:Tällä uudella myyjällä on 5351 kohdetta, joista 1591 kameraosastolla.
Näissä on sijaintina Saksa.
Sieltä sais nyt Canonin 200mm 1.8 L:n poikkeuksellisen halvalla.

https://www.ebay.com/usr/ellenmargaret" onclick="window.open(this.href);return false;

https://www.ebay.com/sch/Cameras-Photo/ ... enmargaret" onclick="window.open(this.href);return false;
Joo melko edukasta valokuvausalan kauppaa entiseltä vaatimattoman linjan maalauskauppiaalta...Kannattaa tosiaan olla hereillä!

'Why should I feel lonely ? is not our planet in the Milky way?'
T71
Viestit: 3475
Liittynyt: Tammi 01, 2017 23 : 53

Re: Käytettyjä objektiiveja Japanista...Huono idea?

Viesti Kirjoittaja T71 »

Näihin kohteisiin ei kannata huutaa edes piruuttaan, koska idea voi olla myös se, että saadaan kerättyä valikoituja ja aktiivisia sähköpostiosoitteita, joihin kohdistetaan myöhemmin edistyneitä haittaohjelmia kaappaamaan salasanoja Paypaliin ja ebayhin.
Vastaa Viestiin