Talvi Taskunpohjalta 2021 - 2022

Esittele omia kuviasi! Anna palautetta muiden kuvista!
Maffer
Viestit: 21496
Liittynyt: Elo 20, 2008 17 : 32
Viesti:

Re: Talvi Taskunpohjalta 2021 - 2022

Viesti Kirjoittaja Maffer »

Helmikuun loppua kohti talvi alkoi olla taputeltu länsirannikolla, mutta ajetut ladut kuitenkin pitivät Porissakin pintansa hyvin pitkälle viime vuoden tavoin. Sitä vastoin sisämassa Päijät-Hämeessä talvi vain parani paranemistaan, hanki alkoi kovettua Päijänteellä ja pian tuli aika alkaa valmistautumaan maaliskuun hiihtokauteen Suomen parhaalla baanalla. Vielä piti kuitenkin jaksaa muutama viikko lumikengät jalassa.

Helmi-maaliskuun vaihteessa pääsi hiihtämän yöllä Torpankorven ladullakin kuunvalossa. Se jäi vahvasti mieleen. Otsalamppua tarvi vain pahimmissa pöheiköissä ettei laskenut ladulta ulos varjoisessa mutkassa.

--

Porissa talvi hajoaa. Kuulemma pahimmat sohjot pitkiin aikoihin kun auraushommat jätettiin talven aikana käytännössä tekemättä kalusto- tai kuskipulan takia. Riippui keneltä kysyi. Sinänsä surullista että varaa on kuitenkin kaikenlaisene muuhun turhuuteen tuhlata.
Kuva

Asikkalassa talvi vain vahvistuu ja lumipeite kasvaa kasvamistaan. Sen verran sitä lunta piisasi että lähellä Heinolassa mittapisteellä lunta oli saman verran kun Kuusamossa ja hetkelliseti jopa enemmän. Lunta alkoi olla jo suorastaan naurettavia määriä siten, että monella normaalilla kaksisuuntaisella kadulla mahtui ajamaan vain yksi auto ja auraustraktorikin hyytyi.
Kuva

Juno Reactor soimaan ja öiselle ladulle. Kossin blutööt Porta Pro pitää pintansa tuiskussa ja pakkasessa.
Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva
Cloudcity. Uuden ajan pilvipalvelu.
Maffer
Viestit: 21496
Liittynyt: Elo 20, 2008 17 : 32
Viesti:

Re: Talvi Taskunpohjalta 2021 - 2022

Viesti Kirjoittaja Maffer »

Pyöräytin yhden jäästä läpi sulaneen lehden DNG-fileen Photoshopin kautta. Käsivaralta otin tämän hiihtolenkillä ja lopputulos on aivan samaa tasoa kuin mikä vain 12MP digi kun siihen kokoon pienensin. P20 Pro on jo aikansa elänyt eikä värikuvissa enää mätsää nykypäivän 108MP luureja. Silti tämä on ihan yhtä kelpoinen kuin se toinen X100V:llä napsuteltu lehti jäällä.

Kuva

Pistetään ny kroppikin
Kuva

Vertailuksi A7R1 kroppi pitkästä valotuksesta jossa vielä star-eater kuvanmuusitoiminto mitä ei saa pois päältä.
Kuva

Ei saa nykyisistäkään soneista pois päältä. Samaa muusia niillä tulee kun kattoo pitkiä valotuksia. Mikä siis tekisi peilittömästä kinosta luuria paremman?
temama
Viestit: 9961
Liittynyt: Maalis 13, 2008 9 : 12

Re: Talvi Taskunpohjalta 2021 - 2022

Viesti Kirjoittaja temama »

voevoe teidän kanssa. Älkää nyt huijatko itseänne tällä teknologisella sumutuksella! Miten muka nykyaikainen kinokenno häviäisi kuvanlaadussa alle tuumaselle kennolle jolla pikku lasinpala optiikalla varustettuna???!!Ei, ei ja ei. Ja kyllä mafferkin tän tietää, mutta haluaa vain leikkiä asialla.

Ihan hyvä foto silti, ei siinä mitään.
Elämä on valokuvaajan parasta aikaa! Vîta est tempus optimum homini
Maffer
Viestit: 21496
Liittynyt: Elo 20, 2008 17 : 32
Viesti:

Re: Talvi Taskunpohjalta 2021 - 2022

Viesti Kirjoittaja Maffer »

Se sumutus menee toisin päin. Miksi maksaisin tonneja kinosta mikä mankeloi kuvat ihan yhtä lailla kuin parin kympin luurimoduuuli? Enkä saa kuvapilausta pois päältä mitenkään.

Muistahan temama että myin digini pois kun totesin ne turhaksi viime syksynä. Miksi siis muuten kirjoittaisin näin? X100V oli kuriositeettina hankittu testilaite jota kehuttiin niin pilviin että se piti laittaa testiin.

Ainoa digi mikä enää oikein kiinnostaa on 54mm leveällä kennolla oleva Phase IQ3 ja 65MP Phase Akromaattiperä. Mennään sit syvään päätyyn jos kerran digistä haluaa jotain selvää eroa. Lisäksi Phase sai askarreltua periinsä HDR-Rawin. Mikä on kun ei kinolla onnistu niin millään? Häh? Nyt sellainen on luureissa ja asteikon toisessa päässä maksimit.
Vastaa Viestiin