Lottovoiton ympäristöä (linkkikuvia)

Esittele omia kuviasi! Anna palautetta muiden kuvista!
jopisalo
Viestit: 938
Liittynyt: Joulu 02, 2016 17 : 04

Lottovoiton ympäristöä (linkkikuvia)

Viesti Kirjoittaja jopisalo »

tervehdys
Vähäluminen/lumeton talvi on mahdollistanut kotiseuturetkeilyn jatkamisen. Kuvat ovat edelleen saman peruskarttalehden alueelta.
Palataan vielä lottovoiton naapuriin, jossa olin käynyt mafferin jälkeen. Samoihin asioihin kiinnitimme huomiota, itse lisäksi olen kiinnostunut savupiipuista kun olen yhden joskus muurannut ja pari korjannut. Kuvat 1-3. Kuvassa 4. on tiedot talon asukkaista, tuosta voi jotain päätellä koska on jäänyt autioksi, sitä tietolähteeni ei osannut sanoa asuivatko loppuun saakka. Isäntä on ollut nuohooja/muurari, joka antanee selityksen tienvarren kaivolle ja padalle(tämä mafferille), olisiko ollut työvaatteiden pesupaikka. Varsinaista viljelytoimintaa ei liene ollut lainkaan.
Varsinaisesta romulanssistakin on hiukan tihkunut taustoja, pitää vielä selvitellä, senverran rupesi kiinnostamaan.

Toisen tien varrella oli ilmeisen vähällä käytöllä oleva rakennus, sähkökaapelointikin on amatöörin silmään koko lailla keskeneräinen, ovi kyllä on huolella lukittu. Kauempana samassa pihapiirissä oli aktiivikäytössä olevan näköinen polttopuulanssi jonne yksi noista maakaapeleista saattoi toimittaa sähköä. Lanssin reunalla on avolava maastouttamiskokeilussa. Kuvat 5-7.

Läheisen, eri tien viimeisen talon pihassa kaunis aitta vaikka romut häiritsevät. Täällä sähkötyö on huolellisempaa. Rapuista päätellen käynnit ovat harventuneet. Aivan autiota ei kuitenkaan, ahtaalta tuo pönttö näyttää mutta hyvä paikka harmaasiepolle? -Tämän talon ja valtiontien välillä oli kokoelma romuautoja ja pari ilmeisesti liikennekuntosta, paikka näytti jopa vakituisesti asutulta, en yrittänyt kuvia. kuvat 8,9,91 ja 92

Ei kaukana edellisistä tuli metsäkoneuraa kulkiessa vastaan eläkkeellä oleva heinäharava ja väsynyt lada, ladan omistaja oli ilmeisesti ollut hereillä kemian tunneilla ja jäänyt takaraivoon ruostumisen olevan ikäänkuin palamista, ei sammutin siihen kovinkaan hyvin näytä tehonneen. Kuvat 93-96.

Lähellä edellisiä, eri puolella valtiontietä, on ilmeisen hyväkuntoinen saabbi, pappalta jäänyt? tuossa olen käynyt kolme eri kertaa, eipä ole liikkunut. tuossa saattaisi olla vielä käypä aikio harrastajalle
kuva 97.
Kuvat:
https://drive.google.com/drive/folders/ ... sp=sharing" onclick="window.open(this.href);return false;
Cloudcity. Uuden ajan pilvipalvelu.
Maffer
Viestit: 21493
Liittynyt: Elo 20, 2008 17 : 32
Viesti:

Re: Lottovoiton ympäristöä (linkkikuvia)

Viesti Kirjoittaja Maffer »

Mielenkiintoista. Löysit asukkien haudan sitten ja näemmä rintamamiehiä isäntä. Kohtuu pitkän elämän ovat eläneet.
jopisalo
Viestit: 938
Liittynyt: Joulu 02, 2016 17 : 04

Re: Lottovoiton ympäristöä (linkkikuvia)

Viesti Kirjoittaja jopisalo »

tervehdys
Päivitystä. Kävin katsastamassa mökkikulmilla yhden vanhan torpanpaikan, josko mitä olisi jäljellä vanhasta saunasta ja navetasta. Paikalta on aikanaan myyty hirsitalo purettavaksi ja talon kivijalalle tehty suuli..Etsimiäni en löytänyt, vanha pihapiiri oli myllätty kaivurilla ja muokattu ilmeisesti perunamaaksi. Suulin ympäristöstä löytyi kuitenkin kaikenmoista vanhempaa, pikkutraktorivetoista maatalouskampetta. Omistajakin tuli selville, asuu runsaan kilometrin päässä, ei ole omissa silmissä...
Ja tuolle vihreälle aparaatille tuli omistushistoriakin.
https://drive.google.com/drive/folders/ ... sp=sharing" onclick="window.open(this.href);return false;
©pjm
Viestit: 5954
Liittynyt: Huhti 30, 2015 10 : 08

Re: Lottovoiton ympäristöä (linkkikuvia)

Viesti Kirjoittaja ©pjm »

Vihreä hirvitys semmoinen traktorin kylkeen kiinnitettävä leikkuupuimuri? Yhteen sellaiseen oon törmännyt maaseudulla.
jopisalo
Viestit: 938
Liittynyt: Joulu 02, 2016 17 : 04

Re: Lottovoiton ympäristöä (linkkikuvia)

Viesti Kirjoittaja jopisalo »

tervehdys
Puimurihan se, tunnistamista hiukan vaikeuttaa kun korrentaittotela on rikkeimenä antenneina ylös sojottamassa. Tuo yksilö on ollut uutena paikallisella ökytilalla, josta ostettu tuolle keskikokoiselle noin vuonna 1964, tilalle tuli omavoimainen leikkuupuimuri noin 1970, silloin tuo jäänyt paikalliseen suuliin, arkistoon, sieltä heivattu myöhemmin ulkokenturalle uudemman kaluston tieltä.
Käyttöjärjestelmäketjusto on kylvökoneessa, noita oli kaksi samanlaista, toisessa ketjusuoja päällä, sitten oli vielä kolmas kylvökone samaa kokoa. (kameroitten keräily mahtuu sentään, yleensä, kaappeihin, ei tarvi autiotilaa ostaa, latojan huom.)
Koluaminen on avannut ymmärtämään miksi jotkut koukkuuntuvat kotiseutuhistoriaan...(tänään kävin katsastamassa yhden puretun pihapiirin...)
jopisalo
Viestit: 938
Liittynyt: Joulu 02, 2016 17 : 04

Re: Lottovoiton ympäristöä (linkkikuvia)

Viesti Kirjoittaja jopisalo »

tervehdys
Päivitystä tänne (jos onnistuu kun taas tökkii):
Kävin vielä uudelleen "kehno sähköistys" talolla: avolavasta vielä yksi kuva (70), sitten kuva jousipaketista, jonka tarkoitus jäi viime kerralla epäselväksi (71) , nyt lumettomassa maassa siitä näytti menevän tuhti putki lumiauraan (72), lienee joku traktorin alle kiinnitettävä paketti. Päärakennuksen savupiipuista pari kuvaa (73, 74) taitaa sisäänvetäytyminen olla hyvässä alussa, jälkimmäisestä jäi kutkuttamaan miltähän välikatolla näyttää.
Varsinainen pääkohde tälläkertaa oli viereinen tila. 1970 kartalla siinä on asuinrakennus ja kolme muuta. 2000 kaksi talousrakennusta, nyt vain kivijalkoja ja sortunut (tai kumottu) navetta, kellari vaikutti hyväkuntoiselta. Tilan noin 3 hehtaarin pelto on metsitetty, taimipurkkeja ja -styroksilaatikoita oli paikalla runsaasti. Jäi paha mieli kun on taimineen jaksettu tuoda vaan ei tyhjiä viedä. (75-79) viimeisenä kaukaisimman sokkelin tuntumassa muisto vanhemmasta toimeliaisuudesta (80).
Kuvat:
https://drive.google.com/drive/folders/ ... sp=sharing" onclick="window.open(this.href);return false;
jopisalo
Viestit: 938
Liittynyt: Joulu 02, 2016 17 : 04

Re: Lottovoiton ympäristöä (linkkikuvia)

Viesti Kirjoittaja jopisalo »

tervehdys
Jatkoin kotiseuturetkeilyä, jotain pientä, mielenkiintoista löytyi, niistä ehkä kooste joskus, mutta löytyipä ns päräyttävä aarrekokoelma. Pusikosta pilkisti teräshallin kulmaa ja ajattelin ettei tuota nyt kannata ohittaakaan, eikä kannattanutkaan, heti osittain puretussa päädyssä näkyi mielenkiintoisia teräsrakenteita. Sisällä lisää, runsaasti. Kaksiraaminen saha ! portaat ja lattiat kulkukuntoiset ja kuvia niinpaljon että päätin lopettaa päivän autioretken tuohon.
Muutama räpsy:
https://drive.google.com/drive/folders/ ... sp=sharing" onclick="window.open(this.href);return false;
Tuo paikka ansaitsisi kyllä taitavan kuvaajan tutkistelun, jos niitä kuvia näkisi voisi kenties jotain oppiakin.
1970 painetulla kartalla tuota ei vielä ole, koivuista päätellen melko tovin ollut autiona, ei kovin pitkää sahaushistoriaa ole ollut. (pjm. hiukan yli 10 km antamastani majoitusvinkistä...)
©pjm
Viestit: 5954
Liittynyt: Huhti 30, 2015 10 : 08

Re: Lottovoiton ympäristöä (linkkikuvia)

Viesti Kirjoittaja ©pjm »

Nyt oot kiinnostavan paikan löytänyt! Tuolla olis paljon tutkittavaa ja kuvattavaa vaikka kahdelle ukolle. Toiminta tainnu pysähtyä liki seinään kun ei oo pahemmin "imuroitu" paikkoja. Ei niin ikäloppu tosiaan, silti eläkkeelle siirretty jo.

Tänä vuonna taitaa Porissa jäädä käymättä, ellei juhannusviikolla kerettäs päiväseltään sinne kun ollaan Turkkusen maisemissa. Koko lafka pitää lomaltapaluurahat vapaina ja sain sen takia lomaviikon kesälläkin.

Laitoin siulle yyveen liittyen karttoihin.
jopisalo
Viestit: 938
Liittynyt: Joulu 02, 2016 17 : 04

Re: Lottovoiton ympäristöä (linkkikuvia)

Viesti Kirjoittaja jopisalo »

tervehdys
Käynnistelin alkukuusta syksyn autioretkeilyä. Edelleen saman peruskarttalehden alueelta kuin aiemmat siksi tähän jatkoksi.
Seuraan tuppaavia otuksia tupsahteli noin kymmenen kävelymetrin välein (kuva1)
Tämä on autioksi merkitty jo -70 kartalla. Sokkelissa ei ole sementtiä käytetty, portaat ovat sitten massiivista valua (kuva2)

Lähellä edellistä oikein siisti maatalo ja pihapiiri, ilmeisesti mökkikäytössä kun ei ollut postilaatikkoa jonka olisi voinut tuohon yhdistää. Hiukan matkaa metsän puolelle olikin sitten kaiken moista, poissa silmistä poissa mielestä? Tässä niistä osa(3-7)

Linnnuntietä lähellä edellisiä mutta tyystin toisen kautta ja jalkamiehenä kun matkalla oli vielä varmaan taannoisen tapaninmyrskyn aikuisia "puomeja). Tämä paikka herätti runsaasti ajatuksia, tuo piilopirtti-hirsimökki on vielä 2000 kartalla asuntona, eikä muumitornista ole merkintää. Tuo korkeampi osa on täysin keskeneräinen, pihapiirissä kolmessa asiallisessa pinossa, joista tosin myrskyt siirrelleet katteita, runsaasti lautaa ja karkeampaa sahatavaraa ja tuon liikennemerkkiladon sivulla oli katettu tila jossa paneeleita. Projekti on jäänyt totaalisesti kesken...
Ladon sisältö antanee viitteitä asukin ammatista. pihapiirissä vain muutaman aarin perunamaa? joka kasvoi pääasiassa vadelmaa. Hyvin riisuttu auto oli "tien" vierellä tulijaa vastassa.
Muumitornissa oli tyylikäs aarrearkku jota oven raosta tähystelin. (kuvat 8-12)

Evästauon jälkeen toiselle puolelle valtiontietä jossa neljästä autioksi arvioidusta yksi oli aktiivisessa ja toinen jossainmäärin mökkikäytössä, kaksi muuta selkeästi hylättyjä, tosin savupiippukuvallinen saattoi olla vielä sähköistetty. Navetta tekee kuolemaa, enemmän riipaisi tuo kaunis aitta, josta katto on katoamassa. (13-15)
Toisen totaaliaution avoimesta suulista löytyi aarre: Porissa tehty tappuri (16-19)
Retkellä löytyi kaikkiaan kuusi autoa ja runsaasti hepovetoista maatalouskampetta. Sää suosi, kanttarelleja löytyi oheistuotteena pari litraa, onnistunutta lähiretkeilyä.
Mafferin toisaalla esittämä kommentti on huomioitu ja olen alustavasti tutkinut tuota kuvat.fi juttua osaisinkohan sitä ottaa käyttöön, nyt vielä linkkinä:
https://drive.google.com/drive/folders/ ... sp=sharing" onclick="window.open(this.href);return false;
Maffer
Viestit: 21493
Liittynyt: Elo 20, 2008 17 : 32
Viesti:

Re: Lottovoiton ympäristöä (linkkikuvia)

Viesti Kirjoittaja Maffer »

Kas, toi viimeisin kohde missä punainen aitta, siellä kävin toukokuussa :D

No niinkun toisaalla skriivasin, tuhansia ruutuja käsittelemättä tältä vuodelta. Osa toki joutaa kylmiltään roskikseen kun ei ole tapana kamerasta suoraan poistella.
jopisalo
Viestit: 938
Liittynyt: Joulu 02, 2016 17 : 04

Re: Lottovoiton ympäristöä (linkkikuvia)

Viesti Kirjoittaja jopisalo »

tervehdys
Maffer kirjoitti:Kas, toi viimeisin kohde missä punainen aitta, siellä kävin toukokuussa :D
Siinä talontienvarrella oli kattopeltiä ja harjapellitkin kohdalla, katselin että matalaksi mennyt suuli, muttei siinä vanhoissa kartoissa mitään suulia ole, sitten kun pääsi pihaan saakka niin tuli ihan elämys: navetan/suulin kattohan sinne lentänyt?
https://drive.google.com/file/d/1j7Qffn ... sp=sharing" onclick="window.open(this.href);return false;
JL Anttola

Re: Lottovoiton ympäristöä (linkkikuvia)

Viesti Kirjoittaja JL Anttola »

Oiskos Aila-myrskyn etiäinen katon lennättänyt, kun on noin puhdas vielä...
Mikähän on merkiltään tuo autonpätkä? Sen punasen oli tuntevinani.

Kyllä nuo vaiheeseen jääneet unelmat aina pysähdyttää. Täytyykin heti huomenna tarttua omiin, ja tehdä valmiiksi... tai lähiaikoina kuitenkin.

Kuvat aika mukavan olosia. Aurinko ainakin vähän ollut esillä, jouvuitko paljon säätelemään, vai onko HDR:llä jo alunperin otettu? Omien kokemuksien valossa tuollasessa valossa ja paikassa helposti loppuu dynamiikka, tai ainakin joutuu kirkkaita pudottelemaan ja varjoja nostelemaan aika lailla. Vai tarjooko ne 20 mpikkelsiä niin paljon dynamiikkaa, ettei enemmästä väliä?

JL Anttola
jopisalo
Viestit: 938
Liittynyt: Joulu 02, 2016 17 : 04

Re: Lottovoiton ympäristöä (linkkikuvia)

Viesti Kirjoittaja jopisalo »

tervehdys (Jaakolle erityisesti)
Otin kyllä jokusen hdr-kuvankin, tässä malliksi yksi tuosta pätkästä, samasta paikkaa kuin aiempi, kroppi pienentämättä. Siis kameran tekemä hdr1, väriavaruudeksi tulee sRGB, enkä oikein ole muutenkaan noitten kanssa päässyt sinuiksi, varmaan paljolti käsittelyn osaamattomuutta. Ehkä osaajat osaavat tästä tunnistaa entisen ajopelin, joksikin mosseksi itse veikkaan:
https://drive.google.com/file/d/1px2DD- ... sp=sharing" onclick="window.open(this.href);return false;

Tuo vastavalo auringossa on kyllä ongelma, dynamiikka loppuu alkuunsa, varjojen noston kohina on minusta kuitenkin kauniimpaa kuin originaalissa(em-1) tai onko sitä vähemmän, joissain kuvissa on workpsacen kohinanpoisto isolla. Tuo tappurin kokovartalokuva oli kaikkein hankalin kun aurinko paistoi noista raoista, yrityksiä oli useita, tuossa julkaistussa käytin olyn pikkusalamaa täytevalona, muttei sekään riittänyt tuonne etupyöriin asti, pimeään jäivät. On tuossa isossa lampussa ytyä.
Reisulla pyrin, osin täkäläisen räpsykeskustelun seurauksena, ja taannoin Kapamalta saaneeni palautteen muistaen( vielä silmien avauksesta kiitos) huolelliseen keskittymiseen jokaisen kuvan kohdalla ja pois määrä korvaa laadun- ajattelusta. Kuvankäsittely on sitten vielä alkeisopinnoissa.

Hirvikärpänen on kirjaimelllisesti kuvattu vasemmalla kädellä tg-6:lla, sattui jäämään hätistellessä niin somasti sormien väliin että oli pakko yrittää kuvaa...
temama
Viestit: 9961
Liittynyt: Maalis 13, 2008 9 : 12

Re: Lottovoiton ympäristöä (linkkikuvia)

Viesti Kirjoittaja temama »

En päässytkatsomaan kuin kroppia? Noh, ei sekään erityisen överiltä HDR kuvalta kylläkään näyttänyt. Hirvikärpästä en nähnyt?
Elämä on valokuvaajan parasta aikaa! Vîta est tempus optimum homini
jopisalo
Viestit: 938
Liittynyt: Joulu 02, 2016 17 : 04

Re: Lottovoiton ympäristöä (linkkikuvia)

Viesti Kirjoittaja jopisalo »

tervehdys temamalle
21 päivä 18.20 viestin linkissä eka kuvassa tuo hirvikärpänen jonka kuvaamista edellä kerroin
temama
Viestit: 9961
Liittynyt: Maalis 13, 2008 9 : 12

Re: Lottovoiton ympäristöä (linkkikuvia)

Viesti Kirjoittaja temama »

jopisalo kirjoitti:tervehdys temamalle
21 päivä 18.20 viestin linkissä eka kuvassa tuo hirvikärpänen jonka kuvaamista edellä kerroin
oukkidouggi.
Elämä on valokuvaajan parasta aikaa! Vîta est tempus optimum homini
jopisalo
Viestit: 938
Liittynyt: Joulu 02, 2016 17 : 04

Re: Lottovoiton ympäristöä (linkkikuvia)

Viesti Kirjoittaja jopisalo »

tervehdys
Uuden retken satoa, edelleen samoilla kulmakunnilla, samalla karttalehdellä. Nyt löytyi todellinen aikakapseli yhden tien päästä. Naamiointikoulun priimuksen lopputyö (kuva 0) taitaa olla uusinta rautaa alueella, yksityiskohdasta (1) päättelin kulkineen saattaneen olla takatuuppari skoda. Ajopelin ympäristössä kaikenlaista maatalousrompetta katon alla ja taivasalla, malliksi minulle ennen näkemätön käsikäyttöinen pikkutappuri (tai niin ainakin oletan) (2).

Päärakennus on pelastettu joksikin aikaa purkamalla savupiippu, ainakin näkyvä osa ja kattamalla yhtenäisellä pellikatolla. Pihapiirissä naamiovärinen pumppu (3), pihapiirin lähellä suuli jossa sekalaista kampetta, mm suurin koskaan näkemäni tahko (4 ja 5) , edellisen vieressä sortuneempi suuli (6) ja sauna pihapiirissä tulee hyvää vauhtia perässä(7.)

Alueella oli nyt syksyllä niin sankka punkkiviidakko etten lähtenyt hakemaan parempia kuvakulmia saunasta ja sortuneesta. Vastavaloon ei tahdo tuon olyn dynamiikka riittää mieleisiini kuviin, tahi ei käsittelytaito riitä, tai sitten vaan valottaa taivas reilusti puhki? (tämä Jaakolle kun joskus kyseli). eipä tuo ole kaukana mökkimatkalta niin saatan palata kohteelle kevätaikaan jos sattuisi tulemaan kasvuston lakoavaa lunta.
Yksi kulku-ura tuolla viidakossa kierteli, hirvi, peura vaiko kenties maffer tuollakin piipahtanut?

Lisään tähän vielä pari löytöä toisesta kohteesta, ei kuitenkaan kaukana tuolta: volkkarista pari kuvaa (nämä kääkälle, liikkuva ei sammaloidu, vai miten se meni) (11, 12) volkki oli melko hylätyn oloisen kuivanmaanmökin tuntumassa, mökin pihapiirissä pienin koskaan näkemäni huussi (14), johon lähes käyttämätön polku.
Vielä ei ole tullut kuvapalvelututkimuksista valmista, linkillä mennään:
https://drive.google.com/drive/folders/ ... sp=sharing" onclick="window.open(this.href);return false;
©pjm
Viestit: 5954
Liittynyt: Huhti 30, 2015 10 : 08

Re: Lottovoiton ympäristöä (linkkikuvia)

Viesti Kirjoittaja ©pjm »

Siun karttalehti on oikea aarre! ;)

Tuo Sokota pitäs kyllä nähdä livenä, ei autot monesti ole noin hyvin luonnon naamioimia.

Käsinveivattava tappuri vai mikä lie, niitä on näkynyt ympäri tätä maata kun retkillä ollaan oltu. Pumppu on aina onnenpotku, silloin ei tartte miettiä milloin tippuu kaivoon...

Nuo taltat olis puuntyöntaitajille ihan ykköskamaa, silloin ne tehtiin laatuteräksestä ja kestävät muuten kunnola terävinä.

Käy ihmeessä vaan joskus uudelleen tuolla tutkimassa mennyttä maailmaa.
©pjm
Viestit: 5954
Liittynyt: Huhti 30, 2015 10 : 08

Re: Lottovoiton ympäristöä (linkkikuvia)

Viesti Kirjoittaja ©pjm »

Ei ehkä tappuri vaan tuultaja eli viskuri?
jopisalo
Viestit: 938
Liittynyt: Joulu 02, 2016 17 : 04

Re: Lottovoiton ympäristöä (linkkikuvia)

Viesti Kirjoittaja jopisalo »

©pjm kirjoitti:Tuo Sokota pitäs kyllä nähdä livenä, ei autot monesti ole noin hyvin luonnon naamioimia.
Noin 12 km linnuntietä vinkkaamastani mökkipaikasta...
Auton vierellä on heinäharava jota kuvasin parista suunnasta, sitten tuon tappurin lähelle, sieltä vasta huomasin jotain puskurin tapaista...
Vastaa Viestiin