Digicamera.net - Valokuvausfoorumi

Jouluna syödään hyvin, juodaan hyvin (kohtuullisesti, tottakai!), vietetään aikaa läheisten kanssa. Aika monelle joulun perinteisiin kuuluu kirkossa käynti. Kirkko on monelle paikka, jossa hiljennytään, rauhoitutaan, koetaan oma pienuus. Siihen voi kuulua myös musiikki, joka auttaa kokemisessa. Joskus parasta musiikkia voi olla hiljaisuus. Tänä vuonna olosuhteet meillä olivat otolliset tämän suuntaiselle kokemukselle; kotoa puoli tuntia autolla ja toinen puoli tuntia kävellen. Muutama kuvakin tuli retkeltä, mutta ei tähän tunnelmaan kuulunut välineurheilu, eli tälläistä tuli:

https://drive.google.com/open?id=1Neuo- ... QsiZz8XmPI" onclick="window.open(this.href);return false;

JL, Anttola, Neitvuori

Kirkko jossa tämmöinen kastettu pakanakin mielellään kävisi. Mahtavat on kirkkosalin maisemat!

tervehdys.
Ykköskuvan riukuaita toi mukavasti mieleen nuoruusmuistoja, kalamatkoja. Noita kun oli silloin siellä sun täällä kun vähäväkisten pari-kolme lehmää laidunsivat milloin missäkin.
Olinko muissa kuvissa kuulevinani vaimeaa ähinää ? ....----taisi olla tasamaa-asukkaan mielikuvitus...

Neitvuoren retkeily/luonnonsuojelualueen nurkalta sai Metsähallitus kait testamenttilahjoituksella joku vuosi sitten tuon pientilan, minkä lähellä on nyt parkkipaikka alueen kävijöille. Tuota asuinrakennusta kunnostettiin sekä Metsähallituksen että talkoovoimin, ja noita riukuaitoja ovat kunnostaneet kokoon kutsutuilla talkoilla ammattimiehen opastuksella. Tuossa aitojen sisään jäävällä niityllä laiduntaa kesäisin puolenkymmentä lammasta, ja Metsähallitus myy viikkovuoroja halpaan alle tuhannen euron hintaan. Siihen hintaan saa asua viikon ihan ilman mitään mukavuuksia, kunhan pitää huolen lammaskatraasta; tulijoita on enemmän kuin viikkoja, arpovat halukkaista onnelliset. Talvella voisivat myydä vastaavia viikkoja, ja lisähintaan saisi pilkkoa polttopuita seuraavankin tulijan tarpeisiin...

Parkkipaikka on melkein Saimaan rannalla, siitä on matkaa tuonne kakkosnäköalapaikalle reilu kilometri, ja noin sata metriä korkeuseroa. Aattoa vasten yöllä satoi viitisentoistasenttiä uutta lunta, mutta jo joulupäivänä puolilta päivin oli jonkunlainen polku tallattu ylös... tulevaisuuden toivoa on sillä kansakunnalla, josta jotkut - nuoretkin - tuollaisissa maisemissa kulkevat ja viihtyvät!

Meidän retkikunnasta toinen oli mäen päälle päästyään rillit huurussa, pipo ja selkä höyryten ja toinen valitteli että palentaa. Riukuaita (poistullessa eli hämärtyvässä talvipäivässä) ja ylämäkikuva (menomatkalla) ovat vaimon iPhonesta, muissa kamerana pen epl-6 ja se 14-150 kaiken kattava suttuzoomi... kuvat nopealla otteella idioottiasetuksella, ei ollut kummallekaan kulkijalle terveellistä jäädä kovin paljoa seisoskelemaan (pari astetta pakkasen puolella oli keli), eli ei kuvien teknisestä laadusta voi kalustoa syyttää.

Minun lapsuudenkodistani ei kirkkoon menty kuin jonkun häihin tai hautajaisiin - ei ole sellaista suhdetta kirkkoon, mutta tuolla lumisessa, täysin äänettömässä metsässä tai noiden maisemien äärellä jonkinlainen harras tunnelma nousee - pakanallekin...

JL

"Minun lapsuudenkodistani ei kirkkoon menty kuin jonkun häihin tai hautajaisiin - ei ole sellaista suhdetta kirkkoon, mutta tuolla lumisessa, täysin äänettömässä metsässä tai noiden maisemien äärellä jonkinlainen harras tunnelma nousee - pakanallekin..."


Kuulutaan siis samaan seurakuntaan, luonnollisesti.

Täältä Länsi-Viipurista tuonne kauaa aja, pakko yrittää kesällä ittensä tuolle mäjelle vivuta.