Maaliskuu 2019

22.03.2019   (linkki)

Digicamera.netin Foorumilta.

Petteri Hautamaa, Latuja ja luontokuvausta Saariselällä. 21.3.2019. Matkailu avartaa ja tarjoaa mukavasti uusia ympäristöjä luontokuvaukseen. Ehkä siksi tartuin tilaisuuteen lähteä viikolla 9 Saariselän maisemiin. Talvinen Lappi on itselleni täysi mysteeri. Vaikka olen suhannut napapiirin paremmalle puolen vähintään reissun vuositahdilla pitkälti vuosikymmenen ajan milloin virvelivavan ja milloin kameran kanssa. Jokunen ruskareissukin tullut tehtyä. Silti ainoaksi talvireissuksi voidaan laskea kahden viikon Rovajärven kaamosharjoitus varusmiespalvelusaikana viime vuosituhannella.

Rajala Blogi, “Vakaata videota laukatessa” - gimbaali mukana Patagonian hevosvaelluksella. 21.3.2019. Tuomas Kauko lähti puolen vuoden hevosvaellukselle Argentiinaan ja Chileen viime syksynä, tavoitteenaan oppia paikallisista hevoskulttuureista, vaativien reissujen suunnitellusta, sekä dokumentoida omaa vaeltamista, että paikallisten elämää. Mukaan pakattiin kameroiden lisäksi kaksi Feiyutechin gimbaalia, Feiyutech G5 ja Feiyutech G6+. Haastattelimme Tuomasta matkan kulusta, sekä kuvaamisesesta satulassa gimbaalin avustuksella.

TE-toimisto, Muu valokuvaaja, 3 paikkaa, Seppälän Koulukuvat Oy, Helsinki. Koulu- ja päiväkotikuvaajia haetaan. Puhelin- ja autoetu. Työ alkaa maanantaina 29.7.2019 ja kestää noin neljä kuukautta.

  • Työpaikan osoite 00100 HELSINKI
  • Palkkaus Sopimuksen mukaan
  • Työkokemus ei lainkaan - 1v
  • Työ alkaa 29.07.2019
  • Työaika kokoaikatyö
  • Työn kesto 3 - 6 kk
  • Haku päättyy 01.04.2019

TE-palvelut, Muu valokuvaaja, 2 paikkaa, Frendikuva Oy. Lasten ja nuorten kanssa työskentely on luontevaa. Ruotsin kielen taitoa arvostetaan. Työ alkaa 1.8.2019 ja kestää noin neljä kuukautta. Ajokortti pitää olla. Koulukuvausta.

  • Työpaikan osoite Työ useassa osoitteessa tai etätyö
  • Palkkaus Sopimuksen mukaan
  • Työkokemus ei lainkaan - 1v
  • Työ alkaa 01.08.2019
  • Työaika kokoaikatyö
  • Työn kesto 3 - 6 kk
  • Haku päättyy 18.04.2019

TE-palvelut, Muu valokuvaaja, Realest3 Oy, Helsinki. Kiinteistövälittäjien ja rakennusliikkeiden kumppani. Osa-aikainen valokuvaaja haussa Helsingin seudun asuntokuvauksiin. Asunnot ja kiinteistöt kuvataan sisältä ja ulkoa. Still-kuvaus, 3D-kuvaus ja ilmakuvaus nelikopterilla. 10 - 15 tuntia viikossa, jatkossa työmäärä saattaa kasvaa. Kuvaukset 8 ja 18 välillä arkipäivisin. B-ajokortti ja oman auton käyttömahdollisuus. Suoritusperusteinen palkka, oman auton käytöstä korvaus.

  • Työpaikan osoite 00100 HELSINKI
  • Palkkaus Suoritusperusteinen
  • Työ alkaa Heti sopivan henkilön löydyttyä
  • Työaika muu osa-aikatyö
  • Työn kesto yli 12 kuukautta
  • Haku päättyy 31.03.2019

Älypuhelimista.

Photo.net, foorumi.

Digital Photography School.

Petapixel.com.

ePhotozine.com.

IR.

Dpreview.com.

  • Video: 10 tips for fixing Photoshop and speeding up your workflow. Kertaus eiliseltä.
  • Review: Lomography Diana Instant Square. $99. Instant-kamera, jossa vaihdettavat objektiivit (tai linssit-nimi voisi sopia paremmin, tuskin kukaan käyttää mitään kalliimpaa...). Mukana 75mm F11 kittiobjektiivi (38mm polttovälivastaavuus). Kiinteä 1/100s suljinaika. Neljä aukkovalintaa. Vaihdettava etsin. Irtosalama erikseen myynnissä. Kaksoisvalotus. Manuaalitarkennus ja manuaaliaukko. Runko iso ja kolho. Kyse on lähinnä lelukamerasta, tulos voi olla suunnilleen mitä tahansa (paitsi tietenkin teknisesti korkealaatuinen). Tässä lienee "viehätys". Arvosana 2.5 * / 5 *.

Pdnonline.com.

Thom Hogan, Recommended Mac Hardware. 21.3.2019. Hoganin päivitys, mukana Applen maaliskuiset julkistukset. Pitkä ja perusteellinen artikkeli.

Diyphotography.net, This tourist was almost swept away by a giant wave in Bali while posing for a photo.

The Online Photographer, The Most Amazing Thing About Photography Circa 2019. Älypuhelimien kamerat eivät ole käyttäjien mielestä tarpeeksi hyviä. Mutta älypuhelimet ovat aina mukana ja kuvat on helppo siirtää muiden nähtäväksi. Koko ajan tehdään valtavasti työtä älypuhelimien kameroiden kehittämiseksi. Meneillään lienee kolmas iso muutos (jota Mike on ollut todistamassa). Ensimmäinen oli helppokäyttöisten pokkarikameroiden tulo markkinoille 1980-luvulla. Toinen ja tähän mennessä isoin muutos oli siirtyminen filmistä digiin. Kolmas voisi olla isokennoiset kamerat älypuhelimissa.

Fotosidan.se, Poddradio om Fujifilm. Kesto 55:47.

Fotosidan.se, Vinnarbild uppenbart arrangerad. Kertausta. $120.000. Malesialainen kuvaaja. Sinällään säännöt eivät millään lailla rajoita tämän kaltaisen kuvan ottamista. Tilannetta ei oltu järjestetty alusta asti, ryhmä valokuvaajia vain sattui kohtaamaan kuvattavat. Mutta tällaistahan kuvaaminen välillä on. Ihan puhtaasta dokumentaarisesta lehtikuvasta ei ole kyse.

Kamera & Bild, Northrups uppföljning på "Afghan Girl" får svidande kritik. Samaa ns. tuubaa edelleen. Eikä minkäänlaista katumusta eikä minkäänlaista anteeksipyyntöä.

Kamera & Bild, Sex personer anmälda efter att ha filmat dödsolycka. Ruotsi. Kun ei oma moraali ja käytöstavat riitä, niin pitää lainsäädännöllä rajoittaa kuvaamista. Osaa aineistosta oli vielä levitetty sosiaaliseen mediaan.

Kamera & Bild, 750 kulturskapare vill att EU röstar ja till ny upphovsrättslag. Ensi viikolla äänestys.

Rumors-sivustot. Faktaa ja fiktiota.

 

21.03.2019   (linkki)

Digicamera.netin Foorumilta.

Kamera-lehti, uusimmat.

  • Fujifilmiltä edullinen järjestelmäkamera. 17.3.2019. Fujifilm X-T30 on suositun X-T20:n seuraaja ja suunnattu harrastajille, jotka haluavat tehokkaan kameran klassisesti muotoillussa, pienessä ja näppärässä rungossa helppokäyttöisin säädöin. Runko on noin 1000 euroa, myyntiin maaliskuun 2019 lopulla.
  • Asko Vivolinille Finnfoto-palkinto. 15.3.2019. Kamera-lehdessä pitkään vaikuttaneelle Asko Vivolinille on myönnetty tämänvuotinen Finnfoto-palkinto, jonka antaa Finnfoto – Suomen Valokuvajärjestöt. Perusteluissa todetaan, että Asko Vivolin on tehnyt merkittävää työtä kotimaisen harraste- ja ammattivalokuvauksen parissa: ... Finnfoto-palkinnon arvo on 5000 euroa.
  • Suodinjärjestelmä peilittömille NiSiltä. 13.3.2019. Uuden pienikokoisen M75-suodinpidikkeen ja 75 mm:n levysuotimien myötä NiSi tarjoaa uuden suodinjärjestelmän, joka on suunniteltu erityisesti pienemmille kameroille ja objektiiveille. Suodinpidike (polaarisaatiosuodin, 67mm kierreadapteri, puolikova säilytyspussi) 115 euroa.
  • Luontokuvakoulu 26: Maijan talven eläin. 15.3.2019.
  • Lähetä paras juhlakuvasi lehteen. 11.3.2019. Lähetä kuvasi, jonka pitkä sivu on vähintään 2000 pikseliä, 31.3. mennessä sähköpostilla.

Yle, Malmin arvokkaaseen taimenpuroon valui todennäköisesti dieseliä – Poliisi tutkii Longinojan päästöä epäiltynä ympäristö- ja varkausrikoksena. 19.3.2019. Tämänhetkisen arvion mukaan päästömäärä on 10–30 litraa.

Mobiili.fi, Facebook julkisti Oculus Rift S -virtuaalitodellisuuslaitteen. 20.3.2019. Oculus Rift S julkaistaan tänä keväänä 399 Yhdysvaltain dollarin hintaan.

Mobiili.fi, Apple julkisti toisen sukupolven AirPods-kuulokkeet – H1-piiri, Hei Siri ilman käsiä ja kotelo langattomalla latauksella. 20.3.2019. Alkuperäiset AirPods-kuulokkeet esiteltiin vuonna 2016 iPhone 7 -puhelinten rinnalla. Uudet AirPods-kuulokkeet ovat jo tilattavissa Applen omasta verkkokaupasta. Toisen sukupolven AirPods-kuulokkeet maksava saman verran kuin alkuperäiset eli 179 euroa tavallisella latauskotelolla tai 229 euroa uudella langatonta latausta tukevalla kotelolla.

Yle, Menneen maailman Pori nettiin katsottavaksi – Satakunnan museo digitoi lehtikuvia vuosikymmenten takaa. 20.3.2019. Kyse on lehtikuvaaja Sven Raidan Satakunnan Kansaan ottamista kuvista.

HS, Merja Käyhkö esittelee Barbie-pariskunta Ainon ja Jaakon elämää Instagramissa – Nuket eivät ole naimisissa ja sitä on monen seuraajan vaikea sulattaa. 21.3.2019. Käyhkö keräilee harrastuksekseen Barbie-nukkeja. Hän rakentaa niille koteja ja kuvaa niiden elämää Instagram-tililleen. Useimmiten otoksissa seikkailee nukkepariskunta Aino ja Jaakko.

  • Instagram, merjakayhko. 25.3k followers. Osa kuvista ihan vakuuttaviakin, käsistä sitten huomaa... Jaakko lienee Canon-kuvaaja.

Älypuhelimista.

Digital Photography School.

Dpreview.com.

ePhotozine.com.

IR.

Diyphotography.net.

Petapixel.com.

Pdnonline.com.

Lensrentals.com, blog, A Look into Bird Photography With Frans Lanting. Suomessakin vieraillut.

Rumors-sivustot. Faktaa ja fiktiota.

 

20.03.2019   (linkki)

Digicamera.netin Foorumilta.

  • Kerro kun ostit kuvaukseen liittyvää tavaraa, osa 2 (Sana on melkein vapaa).
  • Aloittelijalle jalusta (Aloitteleva digikuvaaja kysyy). 2 päivää, 24 viestiä.
  • Paras keskihintaluokan järkkäri? (Aloitteleva digikuvaaja kysyy).
  • Kuvan teettäminen (Digikuvaus).
  • Esimerkki: jpeg vs raw (Digikuvaus).
  • Sony 135 f1.8 GM (Optiikka).
    • (Lensrentals.com blogin objektiivitestit tehdään aina vähintään kymmenestä normaalisti ostetuista objektiiveista. Ja kerrotaan myös laadun vaihteluväli...).
  • Nyt sitä FE art:ia saa (Optiikka).
  • Kennokoko (Canon). Noissa pokkarikennoissa ei ole ikinä "valovoima/syväterävyys" sama isommassa kennossa. Monihan ihmettelee, miksi pokkarilla tulee aina terävä kuvaa F2.8 verratuna esim. 1.6x croppikennoon tai 35mm filmiin nähden ja se kenno on sekä kirous kuin siunaus.
  • Canonin peilitön FF, EOS R (Järjestelmädigit). Jokohan täältä löytyisi pariin käytännön kysymykseen vastauksia:
    -1) Miten R toimii 100L macron kanssa? Onko adapterin kanssa mitään sellaista ongelmaa, mikä pitäisi tietää?
    -2) Toimiiko tuo silmätarkennus oikeasti potreteissa hyvin, RF vs EF lasit?
    -3) Actionkuvaus esim EF70-200/2.8 kanssa. Vertailuna 5D4, jotain, mitä syytä tietää?
    -4) RF 24-105. Millaisia kokemuksia ko lasista. Ajaako hyvin paikkansa yleiszoomina ja kuinka paha rohjake se on?
  • (2017 - ) Sony A7III, A7RIII, A9 (Järjestelmädigit).
  • Fuji X-T3 (Järjestelmädigit). 9 uutta viestiä. Aiheena raw, kuvankäsittely.
  • Messurypistys (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). Kommentit.
  • Abstrakteja kuvamuunnelmia (Linkkejä kuviin ja gallerioihin).

Sulantoblog, 5 mistakes in photography and how to avoid them. 19.3.2019. YouTube-video, kesto 7:12. In this video I'm going to explain 5 common mistakes in photography and how you can try to avoid them.

  • Miksi kuva, mikä on pääkohde, pitää välittyjä katsojallekin.
  • Ei tarpeeksi kokeilua. Digikameralla on helppo kokeilla asetusten vaikutusta kuviin. Kovin monet eivät kuitenkaan näin tee. Kokeilemalla oppii, silloin ei opi, jos käyttää aina tietyissä tilanteissa samoja asetuksia (aukko, suljinaika, iso).
  • Liian paljon jälkikäsittelyä. Hyvä kuva ei paljoa käsittelyä kaipaa. Huonosta kuvasta tulee vain huonompi liialla käsittelyllä.
  • Vekotinhulluus. Parempi kalusto ei tee parempaa kuvaa. Kuvat voivat teknisesti parantua. Jos älypuhelimella ei saa hyviä kuvia, niin...
  • Liian monien kuvien jakaminen. Valo, aihe, tarina, asettelu. Jos kolmekin on kohdallaan => hyvä kuva. Jos kaikki neljä => erinomainen kuva. Jotkut kuvaajat tuntuvat ottavan vain hyviä kuvia. Salaisuus on että ei julkaise niitä vähemmän hyviä kuvia.
  • Instagram, sulantoblog

Peter Forsgård, Olympus 17mm F1.8 - The Best Prime Lens for Travel? 19.3.2019. YouTube-video, kesto 8:13. Olympus 17mm F1.8, is it the best prime lens for travel for MTF?

  • Polttovälivastaavuus 35mm. Micro 4/3 -systeemille. Sopii hyvin katukuvaukseen. Koon ansiosta matkakuvaukseen. Ja ulkopotretteihin.
  • Aukko F1.8, hyvä vähässä valossa. Sekunnin tai kahden suljinajat ei ongelma kun käytössä Olympuksen runkovakaaja. Manuaalitarkennus helppoa, focus peaking myös. Voi käyttää myös menneiden aikojen manuaalitarkennusta katukuvaajien tapaan. Manuaalitarkennus 3 metriin, aukko F5.6, kaikki terävää alkaen 1-1.5m - ääretön.
  • Olympus 17mm F1.8 hopea ja musta. Mukana ei tule vastavalosuojaa (ei heijastuksia, suojaa etulinssiä). Paino 120g, suodinkierre 46mm, kuvakulma 64 astetta.
  • Forsgård käyttänyt objektiivia myös ammattikuvauksessa.
  • F1.8 vinjetoin, F2.8 ei vinjetoi. (kaikille ei ole ongelma). Ei sääsuojattu.
  • 350 euroa - 450 euroa, hyvä hinta/laatusuhde.
  • (Videolla paljon katsoja. Lat. huom. joka kertaa alussa oikein odottaa, että Forsgård lausuu Friiiiiiday-sanan...).
  • Instagram, jpeterf

Miikka Pulliainen, Kojukuvausko helppoa? 18.3.2019. Olen kuullut monesti sanottavan, "no se oli kojusta kuvattu". Onko kojukuvaaminen helppoa ja minkä verran se vaatii vaivaa, tai rahaa. No rahalla saa, senkun tyrkkäät ittes sääksikojulle kuvaamaan lintua kirjolohi jaloissa tai hienoihin maisemiin Ouluun tai Kuusamoon maakotkaa kuvaamaan. Itse en ole vielä tähän päivään mennessä käyttänyt maksullisia kojuja, eikä sääksi kirjolohi jaloissa houkuta juuri muutenkaan. Maakotka kuvailu kojusta onkin sitten eri tarina.

Tivi.fi, Gmail saa pitkään toivotun ominaisuuden. Viestien ajastettu lähetys. Maksimi 50 vuotta tulevaisuuteen. Mini 2 minuuttia.

Yle, Näitkö jotain kivaa Instagramissa? – Kohta voit ostaa sen napin painalluksella. 20.3.2019. Suosittu valokuvienjakopalvelu ujuttautuu mukaan verkkokauppaan.

Tivi.fi, Tekoäly loihtii taas ihmeitä: luonnoksesta syntyy valokuvantarkka maisema. 19.3.2019.

Iltalehti, Palkittu valokuvaaja Meeri Koutaniemi ei piitannut uimahallin kuvauskiellosta - julkaisi kuvan alastonvuorolta: ”Mä en tätä tiennyt”. 19.3.2019. Valokuvaaja jakoi Instagram Storiesissa Yrjönkadun uimahallista otetun valokuvan. Uimahallissa on tiukka valokuvauskielto asiakkaiden suojelemiseksi.

  • Koko henkilökunta valvoo kiellon toteutumista koko ajan. – Siivoushenkilöstö ja uimavalvojat valvovat ja jos jotakuta edes epäillään kuvaamisesta, epäiltyä käydään muistuttamassa valokuvauskiellosta ja pyydetään poistamaan kuvat. Meillä on myös ohjelappuja ja kuvauskielto-merkkejä.

Mobiili.fi, Firefox 66 julkaistu – esto automaattisille videoille ja muita uudistuksia. (näytti toimivan...).

Älypuhelimista.

Photo.net, foorumi.

Featureshoot.com, Remembering the Life and Legacy of Patrick D. Pagnano, Street Photographer. Kysymyksiä ja vastauksia. Väri- ja mv-kuvia.

Digital Photography School.

Petapixel.com.

IR, How to develop your own photographic style within Adobe Lightroom. YouTube-video, kesto 16:12.

Dpreview.com.

Thom Hogan.

  • Nikon 50mm f/1.8 S Lens Review. Nikonin toinen kiinteäpolttovälinen uuteen Z-sarjaan (Z-bajonetti). Melkein samankokoinen kuin Nikon 35mm f/1.8 S. Ulkonäkö aika basic. Säänkestävä, kunnolla. Paino 415g. Uutta bajonettia on käytetty hyödyksi suunnittelussa, poikkeaa perinteisestä 50mm-objektiivista. 62mm suodinkierre. Mukana vastavalosuoja. Objektiivi on valmistettu Kiinassa. Tähän mennessä paras Nikonin valmistama 50mm objektiivi. Aivan erinomainen hinta/laatusuhde. Manuaalitarkentaminen toteutuksesta johtuen vähän tunnoton. Bokeh voisi olla vielä parempi. Suomen hinta on vähän alle 700 euroa (hinnassa on mukana verot). Kaupoissa.
  • Nikon 35mm f/1.8 S Lens Review. Nikonin ensimmäinen kiinteäpolttovälinen uuteen Z-sarjaan (Z-bajonetti). Näyttää vähän isommalta kuin mihin on totuttu. Pituus 8.6cm. Ulkonäkö aika basic. Paino 370g. Sääsuojattu, kunnolla. Suodinkierre 62mm. Vastavalosuoja mukana. Kiinassa valmistettu. Tarkennusrengas on leveä, pieni ongelma objektiivia vaihdettaessa. Kun yrittää siitä vääntää objektiivin paikalleen tai pois. Tarkennus hiljainen, nopea, luotettava. Terävä mutta ei ehkä ihan odotetun terävä. Nikon 35mm f/1.8 S on Hoganin käyttämistä objektiiveista kaiken kaikkiaan toiseksi terävin. Ei oikein löydy tässä luokassa kunnon kilpailijaa. Suomen hinta on vähän alle 1000 euroa (hinnassa on mukana verot). Kaupoissa.

Pdnonline.com.

  • Tamron 15-30mm F/2.8 Di VC USD G2 Lens Review. Julkistettu 31.8.2018. Täyskennoiselle. Canon EF, Nikon F (FX). Päivitys, toista sukupolvea. Kuvanvakaaja. Paino 1.11kg, enemmän kuin Sigma 14-24mm f/2.8 Art tai Nikon AF-S 14-24mm f/2.8. Vähemmän painoa kuin Canon 11-24mm f/4 USM. Pituus 14.5cm. Ei suotimia (Canon taakse geelisuotimet, poikkeava toteutus, objektiivin ja rungon kennon välissä, ei hyvä, pitää aina irrottaa objektiivi => pölyvaara). Ei kovin paljon eroa kuvanlaadussa edelliseen versioon. Terävät kuvat laidasta laitaan. Terhakka automaattitarkennus. Tässä luokassa ei kilpailijoita. Kannattava hankinta, jollei omista edellistä versiota ennestään. Suomen hinta on alle ja päälle 1.300 euroa (hinnassa on mukana verot). Kaupoissa.
  • Hair Power. 10 kuvaa ja teksti.

Diyphotography.net.

ePhotozine.com.

The Online Photographer, Killing Themselves Softly With Complexification-Saturation. Liikaa vaihtoehtoja, valintaähky uhkaa.

Rumors-sivustot. Faktaa ja fiktiota.

 

19.03.2019   (linkki)

Digicamera.netin Foorumilta.

Kuvajournalismikilpailu.fi (ex-Vuoden Lehtikuvat). Sarjavoittajat raadin perusteluineen. Kunniamaininnat. Suomen kuvajournalistit on järjestänyt Vuoden lehtikuvat -kilpailua vuodesta 1962 lähtien. Muutama vuosi sitten nimi muutettiin kuvastamaan nykyaikaisempaa tekemistä. Kuvajournalismi-kilpailussa palkitaan edellisen vuoden parhaat kuvat ja videot useassa sarjassa. Tänä vuonna kisaan osallistui 101 valokuvaajaa 2043 kuvalla.

Toni Ahvenainen, Year of the Alpha, Monipuolinen huippusuoriutuja – testissä ZEISS Batis 2/40 CF. 18.3.2019. Muutama kuukausi sitten julkaistu ZEISS Batis 2/40 CF on viides objektiivi ZEISSin valmistamassa ja monien Sony-kuvaajien suosimassa Batis-linssiperheessä. Sain poikkeuksellisen mahdollisuuden kokeilla objektiivia jo hieman ennen sen julkistusta, sillä toteutin ZEISSilleobjektiivin julkistukseen liittyvän ja laajempaa näkyvyyttä tavoittelevan mikroblogin 30 Days of Batis 2/40 CF (www.30daysofbatis.com). Tavallisesta linssiarviosta poiketen olen siis käyttänyt objektiivia jo useamman kuukauden ja arvioni perustuu näiden kuukausien aikana syntyneisiin vaikutelmiin ja testeihin sekä osittain myös ZEISSin kanssa käytyihin keskusteluihin.

  • Käytännöllistä ja monipuolista normaaliobjektiivia etsivälle ZEISS Batis 2/40 CF on kuitenkin jo tällä hetkellä olemassa oleva erinomainen valinta. Polttovälinsä puolesta se korvaa parhaimmillaan kaksi erillistä objektiivia kameralaukussa ja tarjoaa sen lisäksi vielä mahdollisuuden hyödyntää tätä mielenkiintoista polttoväliä myös lähikuvissa.
  • Hinta on tietysti tavalliselle harrastajalle kova (esimerkiksi Rajalassa 1 349 euroa), mutta kyse on samanaikaisesti myös tämän polttovälin huippuobjektiivista ja tässä mielessä se on perusteltu.
  • Huiman paljon tekstiä objektiivista ja sillä kuvaamisesta

Yle, Nuorten ilmastolakko ja viikon muita uutiskuvia. 18.3.2019. Viime viikolla nuoret vaativat ilmastotekoja ympäri maailmaa ja Etiopian lentoturman uhreja muistettiin. Katso viikon kiinnostavimmat uutiskuvat. 19 kuvaa ja kuvatekstit. Kuvat klikkaamalla isommiksi.

Petteri Järvinen, Bittimittari, Koneen vaihto on työläs prosessi ja aina tuloksena on jotain ongelmia. 18.3.2019. Niin mukavaa kuin koneen vaihto uuteen onkin, se on myös hyvin työlästä. Kannattaa vaihtaa ajoissa, sillä jos vanhan koneen levy on jo hajonnut, vaihdosta tulee 10 kertaa hankalampaa. Kun uusi ja vanha toimivat rinnakkain, vieläpä samassa verkossa, tiedostojen siirto ja asetusten selvittäminen on paljon helpompaa.

Yle, Arvokas taimenten kutupuro keskellä Helsinkiä saastui, ja tilanne on valitettavan yleinen – miten Longinojan ympäristötuho olisi voitu estää? 18.3.2019. Helsingissä viranomaiset selvittävät yhteistyössä Malmin Longinojalle aiheutuneita vahinkoja.

Älypuhelimista.

Photo.net, foorumi.

Digital Photography School.

IR.

Dpreview.com.

Petapixel.com.

Thephotoargus.com, 40 Beautiful Examples of Bokeh Photography.

ePHotozine.com.

Pdnonline.com.

Thom Hogan, Chasing Gains. 15.3.2019. Kun pikselinnyhväys ei oikein hyödytä.

Fotosidan.se, De bästa pressbilderna 2018. Ruotsissa ei ole vaihdettu nimeä (vrt. Suomi).

Rumors-sivustot. Faktaa ja fiktiota.

 

18.03.2019   (linkki)

Digicamera.netin Foorumilta.

Kuvajournalismikilpailu.fi. Voittajakuvat julkistetaan Sanomatalossa 18.3.2019 klo 17. Voittajakuvat ja videot sekä kilpailun satoa nähdään näyttelyssä Sanomatalon Mediatorilla Helsingissä 18.-31.3.2019. Kesällä näyttely siirtyy Poriin Satakunnan ammattikorkeakoulun SAMK-kampukselle 11.7.-4.8.2019 ja syksyllä Tampereelle Valokuvakeskus Nykyaikaan 31.8.-29.9.2019. (aikaisemmalta nimeltään Vuoden lehtikuvat...).

HS, Juhamatti Vahdersalo hankki ensimmäisen kameransa neljä vuotta sitten, nyt hän voitti arvostetun kansainvälisen valokuvakilpailun. 17.3.2019. Suomalaiskuvaaja on ottanut voiton ammattilaisvalokuvaajien kansainvälisessä kilpailussa jo toista kertaa peräkkäin. Kilpailun kokonaisvoitto ja FEP European Professional Photographer of the Year -tittelin haltija, oriveteläinen valokuvaaja Juhamatti Vahdersalo. Kuvituskuvasarja. Viime vuonna kilpailun voitti oululainen mainoskuvaaja Onni Wiljami Kinnunen. Tänä vuonna hän sijoittui kolmanneksi mainoskuvasarjassa.

  • Kilpailuun osallistui yhteensä yli 2 400 kuvaa ammattivalokuvaajilta ympäri Eurooppaa. Voitollaan Vahdersalo teki pienimuotoista historiaa, sillä aiemmin minkään muun maan edustajat eivät ole voittaneet kilpailua kahtena peräkkäisenä vuonna.
  • ”Hankin ensimmäisen kamerani neljä vuotta sitten. Bändini jäi silloin telakalle, ja tarvitsin uuden harrastuksen luovuuteni purkamiseen. Nyt viimeiset kaksi vuotta olen sitten tehnyt kuvaamista enenevissä määrin työkseni, lähinnä yrityskuvauksia hoitamalla.”

Tuomas Heinonen, Helmikuu 2019 – Teneriffa. Talvella on hyvä ladata akkuja ennen kevään kiireitä ja tänä vuonna niitä ladattiin Teneriffan lämmössä. Playa de las Americasista se löytyi perinteisellä lomalennolla. Mukana kulki välillä testissä ollut Canon EOS R, jolla lomakuvat hoitui näppärästi. Tuohon käyttöön uutuus kamera ainakin toimii, mutta entä hämärässä ja haastavammissa olosuhteissa – se jäi vielä auki. Toivottavasti oikean hetken tullessa saan sen testiin ja pääsen kokeilemaan -6 EV tarkennusta sekä äänetöntä kuvausta.

Ursa, Zeniittii 1/2019. Nettilehti. Poimintoja.

Älypuhelimista.

Photo.net, foorumi.

Digital Photography School.

ePhotozine.com.

Lensrentals.com, blog, Biggest Photography Announcements for the First Quarter of 2019. Canon RP. Leica Q2. Tamron 35-150mm F/2.8-4 Di VC OSD. Tamron SP 35mm F/1.4 Di USD. Tamron 17-28mm F/2.8 Di III RXD. Sigma L Mount Adapter & L Mount Art Series. Nikon Z Firmware Updates.

Dpreview.com.

Pdnonline.com.

Earthboundlight.com, Feeling Lucky? 17.3.2019.

Diyphotography.net, The Crack Light is a one year old product that you can buy on kickstarter for $5 over its retail price. Ihan uusi Kickstarter-kampanja, tuote on kuitenkin ollut markkinoilla jo vuoden. Pieni vedenpitävä älypuhelimen kokoinen valo, virta usb-liitännästä. Ja nyt sitten ihan uusi Kickstarter-kampanja, jossa hintakin on selkeästi enemmän.

Rumors-sivustot. Faktaa ja fiktiota.

 

17.03.2019   (linkki)

Digicamera.netin Foorumilta.

Ilta-Sanomat, Juhamatti Vahdersalo voitti arvostetun kansainvälisen valokuvakilpailun – katso upeat voittokuvat. 16.3.2019. Oriveteläisen valokuvaajan Juhamatti Vahdersalon kuvat niittivät mainetta eurooppalaisten ammatti­valokuvaaja­järjestöjen liiton Federation of European Professional Photographers (FEP) järjestämässä kuvakilpailussa.

Messukeskus, Kuva & Kamera. Perinteiset messut, samaan aikaan Helsingin Messukeskuksessa Pasilassa Fillari, Sport, Outdoor, Golf, Helsinki Horse Fair. Samalla lipulla kaikki. Messujen aikaan ja ovelta liput 19 euroa.
Sunnuntai 17.3. klo 10–17

-7t.fi, Kuva & Kamera 15.–17.3.2019 Messukeskus Helsinki. Kuva & Kamera on kävijämäärältään pohjoismaiden suurin ja kevään 2019 ainoa valo- ja videokuvauksen erikoistapahtuma. Se järjestetään samaan aikaan GoExpo-tapahtuman kanssa.

-Videoita, YouTube:

Taike.fi, Taiteilijaeläkkeitä jaettiin eniten visuaalisille aloille. 15.3.2019. Taiteen edistämiskeskus (Taike) on jakanut 58 ylimääräistä taiteilijaeläkettä. Hakijoita 542. Eläke myönnetään tunnustukseksi ansiokkaasta toiminnasta luovana tai esittävänä taiteilijana. Eläkkeen saajan tulee olla vähintään 60-vuotias. Täysi eläke on 1360 euroa kuukaudessa ja osaeläke puolet. Eläkkeen suuruuteen vaikuttavat hakijan eläketulot ja muut pysyvät tulot. Eläke on veronalaista tuloa. Taiteilijaeläkettä maksetaan kuukausittain runsaalle tuhannelle taiteilijalle.

  • Ylimääräiset taiteilijaeläkkeet 1.1.2019 alkaen, Visuaaliset taiteet 15kpl, sieltä valokuvaus.
  • Pirilä Marja, Tampere
  • Vera Adolfo, Vantaa

Petteri Järvinen, Bittimittari, Vanha Ivy Bridge, uusi Coffee Lake. 16.3.2019. Päivitin yhden pc-koneistani uuteen Coffee Lake -malliin. Sen Edeltäjä oli seitsemän vuotta palvellut Ivy Bridge. Vuosien kuluessa siihen oli asennettu ensin Windows 7, päivitetty Windows 8, edelleen 8.1 ja viimeisenä Windows 10.

Suomen Kuvalehti, Pokerinaama. 15.3.2019. Taiteilija Iiu Susiraja ei välitä, mitä hänestä ajatellaan.

HS, Älä jää sohvalle lojumaan, jos ei kesätyön haussa tärppää – tee kuten Eetu Hautamäki ja yhä useampi nuori. 15.3.2019. Hautamäki on innokas valokuvaaja ja käynyt kursseja kehittääkseen taitojaan. Hän alkoi myydä kuvauspalveluita yritysten viestintää varten.

Ilta-Sanomat, Turisti voi kokea ikävän yllätyksen Lapissa: Pulaan joutuvat ihmiset tuttu ilmiö – ”Tavoitteena vuoden luontokuva”. 17.3.2019.

Rantapallo.fi, Saako lentokoneessa ottaa valokuvia? Huomioi nämä säännöt ennen kuin kaivat kameran esiin. 15.3.2019. Jokaisella lentoyhtiöllä on omat valokuvausta ja videoiden ottamista koskevat säännöt. Yleisimmät rajoitukset liittyvät matkustamohenkilökunnan ja muiden matkustajien kuvaamiseen.

Tivi.fi, Viikon Softa: Doodle Mobile. 16.3.2019. Vaikea löytää kaikille sopivaa tapaamisaikaa? Kätevä ilmainen sovellus auttaa. Doodlella voi tehdä myös kyselyitä. Ilmaisversio on kattava. Vuosimaksullisella Business -versiolla saa tehtyä laajempia jopa tuhannen osallistujan kyselyitä yrityksen brändillä ja domainilla varustettuna. Androi, iOS.

Älypuhelimista.

Photo.net, foorumi.

Digital Photography School.

ePhotozine.com.

Petapixel.com.

Dpreview.com.

IR, 15 Photoshop shortcuts to help speed up your editing workflow. YouTube-video, kesto 11:09. Vielä kerran.

Kamera & Bild, Årets bild 2019: Här är alla vinnarbilderna. Ruotsin vuoden lehtikuvat.

Rumors-sivustot. Faktaa ja fiktiota.

 

16.03.2019   (linkki)

Digicamera.netin Foorumilta.

Sulantoblog, Lumix G 25mm f/1.7 or Leica DG Summilux 25mm f/1.4? 15.3.2019. YouTube-video, kesto 8:05. In this video I'm going to find out which of the two 25mm options in the Lumix line up is the better, the Lumix G 25mm f/1.7 asph. or the Leica DG Summilux 25mm f/1.4 asph. This video is filmed on the Lumix S1R camera. My name is Matti Sulanto, I'm a Lumix photographer based in Helsinki Finland. I'll publish a new video every Tuesday and Friday. My Instagram: https://www.instagram.com/sulantoblog/

  • Polttovälivastaavuus 50mm. Lumix G 220 euroa, vuodelta 2015. Leica 530 euroa, vuodelta 2011. Lumix ei tunnu mitenkään halpistuotteelta, pieni paino panee miettimään, onko mitään sisällä. Lumix G 125g, Leica 200g. Molempien mukana tulee vastavalosuoja. Molemmissa suodinkierre on 46mm. Kumpikaan ei ole sääsuojattu.
  • Käytössä ei tarkennusnopeudessa huomaa eroa, molemmat tarkentavat nopeasti. Leican kuvaan mahtuu samalta etäisydeeltä vähän enemmän. F/1.4 vs. f/1.7 huolimatta eroa on käytössä vähän, alle puoli aukkoa. Lumix G on täydellä aukolla keskeltä terävä, reunat vähän pehmeitä. Ei mitään erityistä. Leica on vähän hankalampi tapaus, optisesti vanhaa koulukuntaa. Täydellä aukolla ihan käyttökelpoisia kuvia, ehkä hieman pehmeitä. F2-aukolla selkeästi terävämpi kuin Lumix G. Kumpikaan ei ole mikään bokeh-hirviö, kuitenkin mukavasti blurratut taustat. Leicassa parempi bokeh. Molemmissa vinjetointi. Vääristymät korjattu jo kamerassa.
  • Kumpi parempi? Lumix G on ainakin varma valinta. Leica sopii jos haluaa vähän erikoisempaa ja on valmis maksamaan enemmän.
  • (paljon kuvia, voi miettiä, millaisia kuvia olisi itse ottanut...).
  • Instagram, sulantoblog

Peter Forsgård, Live ND - Long Exposure with Olympus E-M1X 15.3.2019. YouTube-video, kesto 10:38. Live ND is a very interesting feature to make long exposure with E-M1X.

  • Sisäänrakennettu harmaasuodin, toteutettu kameran softalla (useampi kuva pinotaan päällekkäin). Oletusasetuksena ei päällä (tietenkin). Toimii vain manuaali- tai aukon esivalintamoodissa. ND2 (1EV), ND4 (2EV), ND8 (3EV), ND16 (4EV), ND32 (5EV). LV Simulation on/off, esikatselu (näyttää liiketerävyyden lcd-näyttö tai elektroninen etsin). Lyhin käytettävissä oleva suljinaika ND2 - ND 32: 1/30s, 1/15s, 1/8s, 1/4s, 1/2s. Päivänpaisteella pitää aukkoa muuttaa, jos paljon, niin kuvanlaatu huononee diffraktion takia.
  • Suosituin kohde lienee liikkuvan veden kuvaaminen. Vanhankaupunginkoski, esimerkkikuvat. Ei toimi videolla (kuvat pinotaan...). Tehokkaan kuvanvakaimen ansiosta ei tarvita jalustaa.
  • Millaista jälkeä tulee, kun yhdistetään oikea harmaasuodin ja Live ND. ND32 + 5 aukon harmaasuodin => valotusaika 50s. Pelkkä 10 aukon harmaasuodin => valotusaika 15s. Hm. Olisi kaiketi pitänyt olla sama.
  • Instagram, jpeterf

Turun Sanomat, Viikon kuvat: Puu kaatuu pätkittäin, nokkoskylpy ja 3 000 munakuppia. 15.3.2019. 17 kuvaa.

HS, Iiu Susirajan vakavat valokuvat koskettavat rehellisyydellään, rohkeudellaan ja luonnollisuudellaan. 15.3.2019. Arvostelu.

Twitter, Finnfoto, Finnfoto-palkinnon 2019 sai Asko Vivolin. Finnfoto – Suomen Valokuvajärjestöt ry:n valokuva-alan Finnfoto -palkinnon 2019 saaja on kotimaisen harraste- ja ammattivalokuvauksen parissa monisäikeisen, journalistisen ja koulutuksellisen päivätyön tehnyt Asko Vivolin. 5000 euroa. Ks. 3-sivuinen pdf.

HS, Paketteja kuljettavat itseohjautuvat lennokit saapuvat Suomeen: Vantaalaiset ottavat ensi viikolla askeleen tulevaisuuteen. 15.3.2019.

Uutisvuoksi.fi, Tuhat euroa jaossa parhaan kuvan nappaajalle Ruokolahdella — Palkintoja jaetaan aina kymmenenneksi parhaalle valokuvalle. 15.3.2019. Äänestys tapahtuu Facebookissa ja kunnankirjastolla. Kuvien tulee olla tuoreita otoksia. ”Millä kuvalla sinä mainostaisit Ruokolahtea”.

Yle Areena, Jakso 10: Eve Arnold ja näyttelijättäret. Elokuvia ikuistamassa. Kesto 5 min. Eve Arnold ja näyttelijättäret. Valokuvaajat kertaavat intiimejä muistojaan tunnettujen elokuvien kulisseissa ottamistaan otoksistaan.

Messukeskus, Kuva & Kamera. Perinteiset messut, samaan aikaan Helsingin Messukeskuksessa Pasilassa Fillari, Sport, Outdoor, Golf, Helsinki Horse Fair. Samalla lipulla kaikki. Verkossa liput etukäteen 16 euroa. Messujen aikaan ja ovelta sitten 19 euroa.

  • Lauantai 16.3. klo 10–19
    Sunnuntai 17.3. klo 10–17

-7t.fi, Kuva & Kamera 15.–17.3.2019 Messukeskus Helsinki. Kuva & Kamera on kävijämäärältään pohjoismaiden suurin ja kevään 2019 ainoa valo- ja videokuvauksen erikoistapahtuma. Se järjestetetään samaan aikaan GoExpo-tapahtuman kanssa.

-Videoita, YouTube:

Ilta-Sanomat, Chrome-selain sai päivityksen – 3 isoa uudistusta. 15.3.2019.

TE-palvelut, Muu valokuvaaja, Zoomi Kuvakaupat Seppälän Valokuvaamo, Vaasa. Kesätyöntekijä asiakaspalveluun , mahdollisuus jatkaa tuntityöntekijänä syksyllä ( kuvapalvelua ja passikuvausta ).

  • Työpaikan osoite Kauppapuistikko 37, 65100 VAASA
  • Työn luonne kesätyö
  • Työ alkaa sop. mukaan
  • Työaika osapäivätyö
  • Työn kesto 3 - 6 kk
  • Haku päättyy 31.03.2019

Älypuhelimista.

Photo.net, foorumi.

Digital Photography School.

Petapixel.com.

IR.

Dpreview.com.

ePhotozine.com.

Pdnonline.com.

Fotosidan.se, Lensbaby Edge 35 Optic har tilt-funktion. $450.

Rumors-sivustot. Faktaa ja fiktiota.

 

15.03.2019   (linkki)

Digicamera.netin Foorumilta.

Petteri Hautamaa, Sarjassamme hulluja päähänpistoja - Vuorokauden luontokuvausreissu talviselle Varangille! 14.3.2019. Pohjoisen etäisyydet ovat kovin häilyviä ja saattavat kartalta nopeasti katsottuna näyttää helpoilta sutaisuilta. Jotakuinkin tuohon tapaan ajattelin, kun yhdistin villeissä visioissani viikon Saariselän lomaan yhden yön Norjan pistokeikan. Helmi-maaliskuun taitteen Saariselän hiihto-luontokuvauspätkästä täytynee raapustaa myöhemmin oma reissutarina, mutta aloitetaan tästä Kummelihenkisestä Varanginseikkailusta.

Olli Korhonen, Suonenjoen pyöreä jäälautta syntyi helmikuussa uudelleen – Ei ole koskaan tapahtunut kahdesti samana vuonna. 14.3.2019. YouTube-video, kesto 1:03.

Messukeskus, Kuva & Kamera. Perinteiset messut, samaan aikaan Helsingin Messukeskuksessa Pasilassa Fillari, Sport, Outdoor, Golf, Helsinki Horse Fair. Samalla lipulla kaikki. Verkossa liput etukäteen 16 euroa. Messujen aikaan ja ovelta sitten 19 euroa.

  • Perjantai 15.3. klo 12–20, huom! Kuva&Kamera klo 9–17*
    Lauantai 16.3. klo 10–19
    Sunnuntai 17.3. klo 10–17
    *Kuva&Kamera avoinna vain ammattilaisille pe klo 9–12.

-7t.fi, Kuva & Kamera 15.–17.3.2019 Messukeskus Helsinki. Kuva & Kamera on kävijämäärältään pohjoismaiden suurin ja kevään 2019 ainoa valo- ja videokuvauksen erikoistapahtuma. Se järjestetetään samaan aikaan GoExpo-tapahtuman kanssa.

HS, Vuoden kauneimmaksi kirjaksi valittiin Kimmo Oksasen ja Heidi Piiroisen Ohikuljetut, jossa seurataan romanialaisen kerjäläisperheen elämää Suomessa ja Romaniassa.13.3.2019. Oksanen ja Piiroinen seurasivat Mihaela Stoican ja hänen perheensä elämää kymmenen vuoden ajan.

HS, Nyt.fi, Tämä perinteisiä perhearvoja ylistävä mainos joutui nettipilkan kohteeksi, koska sitä tähdittää ”toisen naisen takapuolta arvostava poikaystävä”. 14.3.2019. Toisinaan on väliä, mitä kuvituskuvaa käyttää mainoksessaan.

  • (Mutta säästyyhään rahaa, millään muulla ei olekaan väliä. Vaikka käytännössä kaikki kampanjaan sijoitetut rahat menevätkin hukkaan.)

Jyvaskyla.fi, Luontokuvaajan vuosi – Jussi Murtosaaren valokuvaluento kansalaisopistossa 19.3.. 14.3.2019. Tiistaina 19.3. klo 18.00 Jyväskylän kansalaisopiston yleisöluennolle.

Polku.net, Maaliskuun jäsenilta. Maaliskuun jäsenilta pidetään keskiviikkona 20.3.2019 klo 18:00 osoitteessa Isokatu 56, toinen kerros, Oulu (Njetwork Inn).

Älypuhelimista.

Photo.net, foorumi.

ePhotozine.com.

  • Spring Landscape Photography Tips.
  • Fujifilm X-T30 Full Review. Julkistettu 14.2.2019. 26 megapikselin peilitön kroppikenno. Kroppikerroin 1.5x. Sama X-Trans sensori ja sama prosessori kuin isoveljellä. 20 kuvaa sekunnissa sarjakuvaus. 1.25x kropilla 30 kuvaa sekunnissa. Nopea kasvotarkennus. 4K video hyvä, mutta X-T3 edelleen parempi. Elektroninen etsin 2.36 miljoojaa pistettä. Kosketusnäyttö kääntyy yhden akselin ympäri, 1.04 megapikseliä. Wi-Fi, lisätty Bluetooth. Yhdellä latauksella 380 kuvaa. Paino 383g. Hyvä hinta/laatusuhde. Arvosana 4.5 * / 5 *. Suomen hinta, runko 999 euroa (hinnassa on mukana verot).
  • Ricoh GR III Full Review. Julkistettu 25.9.2018. Kompaktikamera. Ricoh GR II oli pieni päivitys. Ricoh GR III, monet osat kokonaan uusiksi. Ensimmäistä kertaa kosketusnäyttö, 3 tuumaa, 1.04 miljoonaa pistettä, ei käänny. 3-akselinen kuvanvakaaja, 4 stoppia. Kiinteä 28mm. Lähin tarkennus 6cm. Sisäänrakennettu harmaasuodin, 2 stoppia. Sensori 16 megapikseliä -> 24 megapikseliä. ISO 100 - 102.400. 1080/60p video, ei 4K. USB-C USB 3.0, myös lataus onnistuu tätä kautta. Bluetooth, Wi-Fi. Ei popup-salamaa, akkujen kesto vähentynyt, nyt 200 kuvaa yhdellä latauksella (aiemmin 320). Arvosana 4 * / 5 *. Suomen hinta on 950 euroa.
  • Top 13 Best Ultra Zoom Bridge Digital Cameras 20.

Digital Photography School.

Diyphotography.net.

Petapixel.com.

Dpreview.com.

Pdnonline.com.

Thom Hogan, The Next Full Frame Cameras. 12.3.2019. Sigma. Sony A7R ja Sony A9, firmwaren avulla paljon uusia ominaisuuksia. Näistä ei tulle uusia malleja tänä vuonna. Canonilta pro-objektiiveja ei-pro-runkoihin, tähän mennessä. Ei hyvä. Nikonilla sama ongelma kuin Canonilla, edullisiin peilittömiin täyskennoisiin ei ole sopivan hintaista uutta optiikkaa.

Fotosidan.se, Poddradio: Hitta din fotostil. Kesto 22:12.

Fotosidan.se, Profoto anklagar Godox för patentintrång. Syksyn Photokinassa tapahtuneen julkistuksen jälkeen Profoto on yrittänyt taivutella Godoxia luopumaan salamasta. Nyt uhkaus patenttirikkomusta. Myyjä, valmistaja, vuokraaja, maahantuoja, kaikkia voi uhata oikeus. Profoto A1:n kehitystyö vei aikaa 4 vuotta.

Rumors-sivustot. Faktaa ja fiktiota.

 

14.03.2019   (linkki)

Digicamera.netin Foorumilta.

HS, Joku raja. 14.3.2019. Kiasman valtaava valokuvaaja Iiu Susiraja hurmaa räväköillä omakuvillaan niin Suomessa kuin maailmallakin. Taiteilija itse sanoo, että hänellä on kuviensa suhteen kaksi periaatetta, joita ei suostu rikkomaan.

  • Vuonna 2004 turkulainen Pirre Karvinen (s. 1975) istuskeli Kiasman nurmikolla ja katseli nykytaiteen museota mietteliäänä. Hän oli melkein kolmekymppinen, asui ankeassa opiskelijaboksissa ja opiskeli Tikkurilassa vastentahtoisesti tekstiilialaa.
  • Nyt Pirre Karvinen on taiteilija Iiu Susiraja, ja hänen näyttelynsä avautuu huomenna perjantaina Kiasmassa. Se täyttää lähes koko kakkoskerroksen.
  • Kiasma, Iiu Susiraja. Kuivakka ilo 15.03.2019 - 28.07.2019.
  • Iisusiraja.com
  • Suomen Wikipedia, Iiu Susiraja

HS, Puoliso pyysi Anna Ruusua lopettamaan some-kanavien täyttämisen koirakuvilla – Nyt puoliso rajataan kuvista pois ja Insta-tilillä on valtavasti seuraajia ympäri maailman. 14.3.2019. ”Minulla on Instagramissa joku 60 seuraajaa ja Foxyllä melkein 50 000. Onhan se vähän hassua”, Ruusu sanoo.

  • Foxyn Instagram-tili on alusta asti ollut julkinen ja kielenä on käytetty englantia. Aluksi jotkut Instagramin perusominaisuudet tosin tuottivat Ruusulle päänvaivaa. Hän ei esimerkiksi ymmärtänyt käyttää Foxyn julkaisuissa hashtageja eli asiasanoja, joiden perusteella ihmiset löytävät julkaisuja Instagramissa.
  • Instagramiin ei ole laitettu rahaa eikä Foxylle ole ostettu seuraajia tai mainoksia, Parviainen ja Ruusu sanovat. Nyt tili on jo niin iso, että se kasvaa itsestään.
  • Instagram, corgi_foxy 47600 seuraajaa

Suomen valokuvataiteen museo, Arvaa kuva. Innostaako valokuvien ajoitus, sisällönkuvailu ja tulkinta? Tarjolla myös aikamatka 1950- ja 60-luvun Suomeen. Tervetuloa pelaamaan Arvaa kuva -peliä.

Iltalehti, Suojaa ja lähetä tiedostosi ilmaiseksi – Mozilla avasi kätevän Firefox Send -palvelun. 13.3.2019. Firefox Send -palvelun kautta on mahdollista siirtää selaimen välityksellä enintään 2,5 gigatavun suuruisia tiedostoja. Lähetys on suojattu ja tiedostojen lataamiseen tarkoitettu linkki vanhenee automaattisesti. Käyttäjä voi asettaa tiedostojen lataamiselle myös vaadittavan salasanan. Mozilla on uudella palvelullaan lähtenyt haastamaan suosittua Google Drivea, Dropboxia, OneDriveä sekä WeTransferia, jotka tarjoavat samanlaisia ratkaisuja

Älypuhelimista.

(Nebula.fi, häiriö alkoi yöllä klo 2:30 (koski käsittääkseni kaikkia Nebulan hostaamia sivustoja). Ks. tarkemmin Tuki, tekniset tiedotteet.

  • Nyt aamulla klo 8:45 korjattu. Digicamera.net toimii, mutta yöllä ei toiminut, Nebulan konesaliongelma. Ei ole pitkään aikaan ollut mitään katkoja... Nyt sitten tuli pieni katko.)

Photo.net.

Digital Photography School.

ePhotozine.com, 39 Top Portrait Photography Tutorials. Linkit tutoriaaleihin.

Petapixel.com.

Diyphotography.net.

IR.

Pdnonline.com.

Dpreview.com.

Kamera & Bild, 500px-läckan: Hackade konton kvar efter en månad. Kuukausi sitten kerrottiin, 500px-kuvasivusto oli yksi massiivisen tietomurron kohteista. Tietomurto oli tapahtunut jo 5.7.2018. 15 miljoonaa 500px-tiliä. Käyttäjä voi itse passivoida sivut, mutta tietojen poistaminen vaatii help centeriä. Johon otettiin heti yhteyttä ja pyydettiin poistamaan kaikki tiedot. Asiaan luvattiin palata muutaman päivän päästä. Mitään ei ole sen jälkeen kuulunut, yhteydenottoihin ei vastata.

Rumors-sivustot. Faktaa ja fiktiota.

 

13.03.2019   (linkki)

Digicamera.netin Foorumilta.

Sulantoblog, Simple lens buying guide -how to select the right lens. 12.3.2019. YouTube-video, kesto 6:30. In this video I'm going to explain my method of selecting a lens. By asking the right questions you can narrow down the choices and make it much easier to find the right lens to buy. My name is Matti Sulanto, I'm a Lumix photographer based in Helsinki Finland. I'll publish a new video every Tuesday and Friday.

  • YouTube-video kuvauskamera Panasonic Lumix S1R peilitön täyskennoinen järjestelmäkamera.
  • Laajakulma, standardi, telefoto, nopea telefoto. Auttaako uuden objektiivin hankinta. Miksi ostat. Ovatko kuvat sumeita, rakeisia, tarpeeksi teräviä jne. Jos käsittely ei auta... Valokuvaaja voi tulla toimeen yhdelläkin objektiivilla, kaksi tai kolme voi olla riittävästi.
  • Hypoteettinen tllanne, Sulannolla on nyt Panasonic G9 ja 12-60mm (polttovälivastaavuus 24-120mm) kittiobjektiivi. Ensimmäinen kysymys, miksi uusi objektiivi olisi tarpeen. Optinen laatu ihan riittävä kittiobjektiivissa. Kuvia otetaan aika usein vähässä valossa. Tarpeen olisi enemmän valovoimaa (isompi nopeampi maksimiaukko), myös taustaa pitäisi saada sumeaksi.
  • Sitten seuraavaksi. Kiinteäpolttovälinen vai zoom. Kittizoom ennestään, ehkä kiinteäpolttoväinen, ovat kompaktimpiakin.
  • Mikä polttoväli. Ehkä 15-25mm. (polttovälivastaavuus 30-50mm). Lightroomista voi katsoa, minkälaisilla polttoväleilla ottaa kuvia. Automaattitarkennus vai manuaalitarkennus. Automaattitarkennus on monikäyttöisempi, muillekin perheenjäsenille. Maksimiaukko. Nopeimmat aukot tarkoittavat kalliimpaa ja painavampaa objektiivia. Jäljelle jää kaksi vaihtoehtoa sopivalla polttovälillä: Lumix G 25mm f/1.7 ja Leica 25mm f/1.4. Ja vielä 20mm f/1.7. Eivät ole säänkestäviä. Sisäkäyttöön ja hyvällä säällä, joten ei merkitystä. Mutta mikä näistä kolmesta. Ei ehkä kuitenkaan 20mm (tällä polttovälillä ei paljoa kuvata). Leica on aika paljon kalliimpi. Valovoimassa eroa vain puoli aukkoa. Valitaan Lumix G 25mm f/1.7. Suomen hinta on vähän yli 200 euroa (hinnassa mukana verot).
  • Onko optisesti hyvä. Muutaman optisen testin ja muutaman arvion tarkistamisen jälkeen näyttää ihan hyvältä valinnalta.
  • Ei kannata luottaa yksinomaan arvioihin, omat mieltymykset ja kuvaustottumukset voivat poiketa paljonkin valtavirrasta.
  • (jossain vaiheessa videota olisi vonut mainita polttovälivastaavuuden, Panasonic G9:n kroppikerroin on 2x). Nyt valittiin 50mm objektiivi (polttovälivastaavuudeltaan).
  • Instagram, sulantoblog

Peter Forsgård, Afghan Girl - What did Steve McCurry say about it? 12.3.2019. YouTube-video, kesto 11:31. Steve McCurry´s iconic image The Afghan Girl has raised some conversation again. I met Steve McCurry in 2010 and had a chance to record an audio file of his talk in a small meeting of photographers. I pick three parts of this hour-long interview with Steve McCurry. The most interesting part was when Steve McCurry told how they started to look for Sharbat Gula, The Afghan Girl.

Pallopanoraamablogi, NEF-tiedostojen pakkausvaihtoehdot ja huippuvalojen väriliu'ut. 12.3.2019. Tässä viikko sitten keväisiä halokuvia käsitellessä rankalla terävöityksellä ja sinipunavähennyksellä, satuin huomaamaan että sinitaivas ja pilvet Auringon lähellä olivat pahasti posterisoituneita, ts. väriliu'ut kuvan kirkkaassa päässä olivat epäjatkuvia. Tämä on tietenkin epätoivottavaa himmeitä kirkkaus- ja värieroja, jollaisia haloilmiöt lopulta ovat, taivaalta etsiessä, eikä se varmaan hyväksi ole muutenkaan kuvanlaadullisesti. Ensiksi syyttävä sormi hakeutui raw-kääntäjän suuntaan, mutta kun epäjatkumot väriliu'uissa olivat sekä Raw Therapeella että Adoben tuotteilla samassa paikkaa, piti syyllistä hakea toisaalta.

HS, Juha Salonen sai herätyksen vuonna 2001 ja päätyi johtamaan kokonaisen puron kunnostamista talkoovoimin. 13.3.2019. Mutta harmaana maaliskuun päivänä vesi solisee Longinojalla kuin oltaisiin missä tahansa viidakossa tai tunturimaisemissa. Lehdettömät puut kaartuvat purouoman yli, ja on helppo kuvitella, miten vehreää kesällä on. ”Jos kävellään hieman eteenpäin, päästään mutkaan, jossa koskikara oleilee”, sanoo Longinojan puroyliaktiivi Juha Salonen viittilöiden.

Petapixel.com, Frozen Living for 34 Days on the Only Private Island in Central Helsinki. Pasi Markkanen. Last winter, I got the beautiful chance to spend time living and photographing on a freezing island located right in the central Helsinki. I spent 24 nights there as the cold winter turned to spring. Paljon kuvia, paljon tekstiä. Viime talvi. Ei vettä, lumella pesu. Ei sähköä.

Museovirasto, Kuva-arkistopäivät 21.–22.11.2019. 12.3.2019. Museoviraston Kuvakokoelmat ja Suomen valokuvataiteen museo järjestävät ajankohtaisiin asioihin pureutuvat Kuva-arkistopäivät joka toinen vuosi. Tänä vuonna tapahtuma kutsuu kuva-arkistoammattilaiset ja muut teemoista kiinnostuneet Kansallismuseon auditorioon torstaina ja perjantaina 21.–22. marraskuuta. Päivien ohjelma tarkentuu myöhemmin. Tapahtuma on maksuton.

Suomen valokuvataiteen museo, Valokuvauskurssit. Kolmen tunnin viikonloppukursseja pidetään lauantaisin ja sunnuntaisin. Kaikkien kurssien hinta on 100 euroa / osallistuja. Siis yksi päivä, kolme tuntia, 100 euroa.

Mobiili.fi, Windows-päivityksiin muutos: epäonnistuva päivitys ei enää kiusaa samalla tavalla. 12.3.2019. Jatkossa epäonnistunut Windows-päivitys ei enää lähde automaattisesti asentumaan uudestaan, vaan ennen päivityksen uudelleenasennusta Windows yrittää löytää epäonnistumisen aiheuttaneen ongelman.

Älypuhelimista.

Photo.net, foorumi.

Featureshoot.com, A Portal Into Another World Through Puddles on the Street.

Digital Photography School.

IR.

Pdnonline.com.

  • Sony a6400 Review. Julkistettu 15.1.2019. Sonyn uusin. 24 megapikselin peilitön kroppikennoinen. 180 astetta kääntyvä 3 tuuman kosketusnäyttö, 912.000 pistettä. Elektroninen etsin 2.359 miljoonaa pistettä. Paino 403g. 11 kuvaa sekunnissa. 4K video. Ei runkovakaajaa. Kaikenlainen tarkennus toimii, 0.02s tarkennus (Sonyn mukaan), mitattuna tarkennus + sulkimen painallus hyvässä valossa 0.5s, suljinviiveen osuus tästä 0.03s. Samat tulokset vähässä valossa. Välillä hidastelee (riisuttu malli). Sisäänrakennettu timelapse-kuvien ottaminen. Kustomoitavat näppäimet. Kuville voi antaa tähtiä. Yhdellä latauksella speksien mukaan 360 kuvaa, oikeasti paljon enemmänkin. Suomen hinta runko n. 1100 euroa (hinnassa on mukana verot).
  • How to Brush in Light in Your Photos in Lightroom.
  • PDN Photo of the Day, California Dreaming. 3 kuvaa ja teksti.

Petapixel.com.

Dpreview.com.

ePhotozine.com, Park Photography Tips.

The Online Photographer.

Diyphotography.net.

Fotosidan.se, Lomography Lomogon 32/2,5 Art har helt rund bländare. $350 - $420.

Fotosidan.se, Därför är vågformer bättre än histogram. Tuttu video.

Rumors-sivustot. Faktaa ja fiktiota.

 

12.03.2019   (linkki)

Digicamera.netin Foorumilta.

Kamera-lehti. Nro 2/2019 ilmestynyt 28.2.2019. Seuraava numero 3/2019 ilmestyy 28.03.2019.

Teemu Saloriutta, Luonnonvalo.net, Retkelle julkisilla ja muita vinkkejä maata pitkin matkustamiseen. 11.3.2019. Olen matkustanut valtavasti valokuvaus- ja vaelluskohteiden perässä. Parhaina vuosina reissun päällä on kulunut lähes jokainen viikonloppu ja taatusti jok’ikinen lomapäivä. Olen nähnyt satoja uskomattoman hienoja paikkoja ja kokenut hetkiä, joita on vaikea jälkeenpäin uskoa todeksi.

  • Lentokonetta en ole vielä matkoihini tarvinnut. Syy ei ole oikeastaan ollut ilmastonmuutos vaan paljon yksinkertaisempi: kaikkein kiinnostavimpiin paikkoihin pääsee mukavammin muilla kulkuneuvoilla.

Mynewsdesk.com, Canon tuo viisi uutta valokuvaajaa Nordic Photographer -ohjelmaan, Suomesta mukana Iiris Heikka. 11.3.2019. Lehdistötiedote. Vuonna 2016 aloitetun ohjelman tavoitteena on esitellä erilaisia kuvaajia ja vaikuttajia kaikista pohjoismaista. Näiden viiden uuden valokuvaajan myötä ohjelmassa on nyt yhteensä 20 jäsentä.

  • Canon.fi, Nordic Photographers Suomesta ennestään Pasi Salminen, Markus Varesvuo ja Petri Mast. Ja nyt siis viidentenä Iiris Heikka.

Avplus.fi, Leica esitteli uuden Q2-kameran – enemmän resoluutiota, parempi etsin ja uudistettu automaattitarkennus. 11.3.2019. Leica Q2:ssa on uusi 47,3 megapikselin täysi kenno ja Maestro II -prosessori. Hinta Suomessa on 5000 euron tietämillä.

Älypuhelimista.

  • Suomimobiili.fi, Ensituntumat taittuvanäyttöisestä Huawei Mate X -puhelimesta – Pala tulevaisuutta on jo lähes valmis. 11.3.2019. Huawein taittuvanäyttöisen Mate X:n näyttöratkaisu on mielenkiintoinen ja herättää myös paljon kysymyksiä. Kosketusnäyttö on puhelimen ulkopuolella, eikä Samsung Galaxy Foldin tapaisesti puhelimen sisäpuolella. Auki taitettuna näytön koko on 8 tuumaa ja kiinnitaitettuna laitteessa on käytännössä kaksi näyttöä, joista päänäytön koko on 6,6 tuumaa ja takaosaan jäävän näytön koko on 6,38 tuumaa. Huawein mukaan puhelimen toimitukset alkavat vuoden puolivälissä ja hintaa löytyy Euroopassa keskimäärin mukavat 2299 euroa.
  • Yle, Se taittuu, mutta riittääkö se? Yli kahden tuhannen euron kännykän ostamiselle ei löydy vielä järkiperusteita. 11.3.2019. Tabletiksi taittuva älypuhelin on houkutteleva ajatus, mutta järkiperusteita sellaisen ostoon ei helposti löydy. Samsungin Galaxy Fold maksaa noin 2 000 euroa, ja Ylen testaama Huawei Mate X vielä lähes 300 euroa enemmän. Paljon halvemmaksi tulee, jos kännykän ja tabletin ostaa erikseen.
  • Iltalehti, Testissä uunituore Samsung Galaxy S10e: Halvin versio saattaa olla paras valinta S10-perheestä. Kaiken kaikkiaan Samsung on onnistunut tuomaan laadukkaan laitteen 700–800 euron hintakategoriaan.
  • Suomimobiili.fi, Arvostelussa Nokia 8.1 – Hintaluokassaan erinomainen Nokia-puhelin. 11.3.2019. Viime joulukuussa julkaistu. 399 euroa.

Photo.net, foorumi.

Featureshoot.com, Colorful Photos of Fabric Floating in the Sky.

Digital Photography School.

  • How to Photograph Frozen Bubbles in the Cold. Suomessa erinomaiset olosuhteet tällä viikolla jäätyneiden saippuakuplien kuvaamiseen. Pakkasta pitäisi olla ainakin -20C. Ihan tavalliset saippukuplat eivät toimi tällaisissa olosuhteissa kovin hyvin. Lisänä glyseriiniä ja sokeria.
  • 10 Common Photography Mistakes Every Beginner Should Avoid.
    • 1. You’re not resetting your camera dials at the end of each shoot
    • 2. You’re shooting JPEG photos (instead of RAW)
    • 3. You’re shooting during the harsh midday hours
    • 4. You’re using Auto mode all the time
    • 5. You’re forgetting about the direction of the light
    • 6. You’re not composing deliberately
    • 7. You’re not considering the background
    • 8. You’re not practicing very often
    • 9. You’re shooting from standing height
    • 10. You’re not processing your photos

IR.

ePhotozine.com.

Petapixel.com.

Pdnonline.com.

Lensrentals.com, blog, Sony FE 135mm f1.8 GM Early MTF Results. Ihan ensimmäisiä kappaleita, ei vielä kaupoissa. Oikeastaan kaksi kappaletta. Ja ihan ensimmäisten tulosten tultua yhteys Sonyyn, sieltä lähetettiin vielä 8 uutta objektiivia lisää. Roger Cicala kertoi, että testiin tarvitaan aina vähintään kymmenen erä. Runsaan kuukauden päästä testi toistetaan, kun Sony FE 135mm f1.8 GM tulee kauppoihin. Nämä kymmenen ovat peräisin suoraan Sonylta.

Diyphotography.net.

Dpreview.com.

Kamera & Bild, Japansk gatufotograf blir årets Hasselbladspristagare. Daido Moriyama, yli 50 vuotta valokuvausta. Yli 300 kirjaa. Miljoona SEK. 13.10.2019 jakotilaisuus.

Fotosidan.se, Rolig, nyttig träning för rörelsehindrade barn och ungdomar i Jönköping. Blogi.

Rumors-sivustot. Faktaa ja fiktiota.

 

11.03.2019   (linkki)

Digicamera.netin Foorumilta.

  • Tavallisen arvo (Sana on melkein vapaa). Kun katselee Google-kartan kuvia köyhiltä tai harvaan asutuilta alueilta, joilla kamera-auto ei ole käynyt, niin usein ne esittävät jotain tunnustettua kohdetta kuten patsasta, keskusaukiota tai vastaavaa. Joukossa on myös satunnaisesti "taidepläjäyksiä", otoksia, joihin on haluttu erilainen näkökulma. Etualan täyttää alaviistosta kuvattu keltainen taksi, jonka takana on... no, jotain...
  • Sony 135 f1.8 GM (Optiikka).
  • Sony RX10 Mark IV (Nikon, Sony).
  • Waveforms are better than histograms! (Järjestelmädigit).
  • Canonin peilitön FF, EOS R (Järjestelmädigit). No niin, tässä minun kevyt tutkimukseni asiasta, EOS R jossa kiinni RF 24-105 lasi. Sama otos prosessoituna kamerassa asetuksilla Normaali ja Neutraali. Varmistin sen että jälkikäteen kamerassa prosessoitu RAW -> jpeg muunnos vastaa täysin sitä kuvaa jonka kamera prosessoi kuvanottohetkellä jpeg muotoon, näin siis jos samat asetukset käytössä.
    • Kuva otettu sisältä kolmikerrosikkunan läpi ja lumisateen läpi, mutta siitä huolimatta asia tulee selväksi. Kameran Neutraali kuva asetuksella ei kannata tehdä kamera- ja objektiivitestejä, tai ainakaan niitä ei kannata verrata eri tavalla prosessoituun verrokkikuvaan. Ja tuo erohan kuvien välillä vain kasvaa kun otetaan ikkuna ja lumisade pois välistä häiritsemästä, ja kameraan laitetaan oikea laatulinssi kiinni.
    • Kuvat rajattu suurin piirtein ruudun keskeltä. Rajaus tehty Lightroom :ssa ja talletettu ilman terävöintiä jpeg tiedostoina, jotka on sitten laitettu vierekkäin Photoshopissa. Linkin takana olevassa kuvassa pikselikoko on 1:1 alkuperäiseen kuvan kanssa.
    • Staticflickr.com. EOS R Kuva asetus: Normaali. EOS R Kuva asetus: Neutraali. (kuvan tarkoitus on havainnollistaa, mitä tapahtuu kun valitaan Neutraali. Tarkoitettu tilanteisiin, jolloin kuvaajaa haluaa mahdollisimman paljon käsitellä kuvaa: terävöittää, nostaa varjoja jne. jne.). Aika tyhjentävä kuvapari. Canon EOS R:n tuottama kuvanlaatu ei todellakaan ole huono (Pitää tietää, mitä tarkoittaa, jos valitsee asetukseksi Neutraali. Eikä lähteä syyttämään kameraa huonosta kuvanlaadusta...). Next.
  • Fuji X-T3 (Järjestelmädigit).
  • Sony A9 (Järjestelmädigit).
  • Reissailua (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). Kääkkä. Kommentit. Millähä hitolla saisin värit kohilleen. Tarttee varmaan hommata joku oikea näyttö läppärin lisäksi kun näytön kalibrointi spyderilla ei auttanu ongelmaan. Tää läppärin näyttö on hyvin kontrastiton ja tällä kun säätelee ni tulee liikaa magentaa. Liikaa sinisyys on omaa hölmöilyä kun tällä näytöllä jos säätää värilämpötilan hyväksi ne on muilla näytöillä liian keltaset omaan makuun. Sit täytyy arviosta vääntää lämpöä kylmemmäksi ja lopputulos on tässä.
  • TEEMA: Moottoriurheilu (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). Tältä talvelta rallikuvia.
  • Kiviholvisillat (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). Tässä sama wanha tuttu Keravan kiviholvisilta, mutta tällä kertaa uudella objektiivilla ja vähän eri kuvakulmasta...Tänään oli nätti ilma ulkoiluttaa itseään kameralla höystettynä ;-)
  • Abstrakteja kuvamuunnelmia (Linkkejä kuviin ja gallerioihin).
  • Petterin luontokuvat (lintukuvat) (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). Harmaapäätikka... Mustarastas, saipa auringonpaisteessa mukavasti mustaankin kuviota... Ja pönö... viherpeippo on aina vihainen...

Valovuoto.fi, Sony FE 24mm f/1.4 GM kokemuksia. 10.3.2019. Piirto on näin laajakulmaiseksi ja valovoimaiseksi objektiiviksi tämän hetken parhaimmistoa. Objektiivi kulki mukanani Sony a7R III -rungon kanssa, ja se muodostikin crop-tilassa kuvakulmaltaan 36 mm f/2.1 vastaavan objektiivin. YouTube-video, kesto 30:43. Sisällysluettelo, josta hyppäykset suoraan vastaavaan kohtaan videota.

Olli Korhonen, Videokooste luontovuoteni 2018 linnuista – Näe mm. harjalintu, merikotka, ruisrääkkä ja sepelrastas. 9.3.2019. YouTube-video, kesto 9:42. Tämänkertaisella vuosikoosteella menneestä luontovuodestani 2018 on yhteensä 83 videolle kuvaamaani lintulajia, jotka nähdään pääosin siinä järjestyksessä, kuin ne ensimmäisen kerran tuona vuonna kuvasin. Näin toimimalla toivon suomalaisen luonnon vuotuisen kiertokulun tulevan mahdollisimman hyvin esille erilaisine sääilmiöineen.

  • Myös videoiden äänet ovat samalta vuodelta, lähes kaikki autenttisia, kuvaustilanteissa taltioituneita. Kustakin lajista videolla on vain yksi otos, jolla kyseistä lajia voivat edustaa niin eri-ikäiset kuin myös kumpaa tahansa sukupuolta edustavat yksilöt tekemässä erilaisia – toivottavasti – mielenkiintoisia asioita. Lisäksi lajia videokoosteella voi edustaa niin yksittäinen lintu kuin useamman linnun ryhmä tai parvi.

Yle, Hanhen selässä matkustava merimetso ja viikon muita uutiskuvia. 11.3.2019. Viime viikolla Juha Sipilä oli hallituksen kaatumisen pyörteissä, Greenpeacen mielenosoittajat kiipesivät eduskuntatalon pylväisiin Helsingissä ja merimetso ihastutti Orlandossa Floridassa. Katso viikon kiinnostavimmat uutiskuvat. 11 kuvaa. Klikkaamalla kuva isommaksi.

Yle Areena, Tarkenna silmään, tulkitse ilmeitä. 10.3.2019. Radio. Podcastin kesto 12 min. Pää, olkapää, silmät, korvat, suu, sorkat, peppu. Mihin luontokuvaajan kannattaa tarkentaa? Silmät ovat tunnetusti tärkeät, moni luontokuvaaja pitää valokuvaa suorastaan epäonnistuneena, jos kohteen silmät ovat epätarkat. Mitä mieltä asiasta oli Lisse Tarnanen? Luontoretkellä pohdittiin myös eläinten katsetta, millaisia ilmeitä on esimerkiksi kaloilla, käärmeillä ja linnuilla. Lissen retkikaverina Nurmijärvellä oli Juha Laaksonen.

Tuomas Heinonen, Punainen kirja pitää sisällään monta Suomenojan lintulajia. 10.3.2019. Lintuparatiisi, kirja, Suomenoja-Finnoo, Luonnon ja ihmisen yhteiseloa. Kovakantinen 160 sivua. Vuonna 2017 ilmestynyt. Tilattavissa blogin kautta. 20 euroa.

HS, Kiinalaisessa verkkokaupassa köyhäkin on rikas. 9.3.2019. Tilaajille. (Jokainen lähetys tuottaa postille tappiota, sähkötuotteet voivat olla hengenvaarallisia. Tekstiileissä mitä tahansa kemikaaleja. Koruja ei tutkittu millään lailla. Suomi maksaa (postikulut). Siitä vaan tilaamaan... Artikkelin henkilö oli tilannut Kiinasta 400 kertaa erilaista krääsää...).

Älypuhelimista.

Photo.net, foorumi.

Digital Photography School.

Thom Hogan.

  • If I Were To Switch... 9.3.2019. Hogan käyttää itseään esimerkkinä, mitä kaikkea pitäisi ottaa huomioon, jos aikoo vaihtaa kameramerkkiä. Sovellettavissa mihihin tahansa merkkiin. Hogan käyttää paljon Nikonin perinteisiä järjestelmäkameroita (mutta myös paljon muutakin). Nyt on edessä hypoteettinen vaihton Sonyn A7- ja A9-peilittömiin.
    • (Vaikuttaa aika puolueettomalta yhteenvedolta. Ei kiihkoa/hypeä puoleen eikä toiseen).
  • The Blanks in the Canon RF Lens Line. 7.3.2019. Canon ei ole julkaissut mitään kunnon listaa lähivuosien RF-objektiiveista. Mutta mitä puuttuu nykytiedon valossa.
  • The Blanks in the Nikkor Z Lineup. 7.3.2019. Nikonilla jo tarkempi lista tulevista julkistuksista, mutta siinäkin on puutteita.
  • The State of Camera Sales. 10.3.2019. Numerot eivät kerro koko totuutta. Mutta alaspäin on suunta.
  • The Photographer Creates the Image. 19.2.2019. Kamerat ovat ottaneet huimia askeleita eteenpäin. Entäs valokuvaajat.

Dpreview.com, Canon EOS RP vs EOS 6D Mark II: Which is right for you? Ajattelulle ruokaa.

ePhotozine.com, Top 10 Macro Photography Tips.

IR, How to Photograph Everything with Tamara Lackey: Taking your food photography up a notch. YouTube-video, kesto 6:34.

Pdnonline.com.

Rumors-sivustot. Faktaa ja fiktiota.

 

11.03.2019   (linkki)

Digicamera.netin Foorumilta.

Sulantoblog, Sigma 56mm f/1.4 lens review -awesome lens for m4/3. 8.3.2019. YouTube-video, kesto 6:30. In this video I'm going to take a look at the Sigma 56mm f/1.4 lens for m4/3 cameras. I found out that this little Sigma is a gem, a truly wonderful lens. This video is on filmed on the Lumix S1R full frame mirrorless camera.

  • Sigma 56mm f/1.4 DC DN Dontemporary. Micro 4/3 systeemille. Ja Sony E. Julkistettu 25.9.2018. Tämä YouTube-video on sitten kuvattu täyskennoisella peilittömällä Panasonic Lumix S1R.
  • Objektiivissa tukeva rakenne, mustaa muovia mutta myös metallia. Vain tarkennusrengas liikkuu. Näyttää ihan hyvältä Panasonic G9 -rungossa. Koko suunnilleen sama kuin 50mm analogia-ajan objektiiveissa. Suodinkierre 55mm, paino 292g, ei säänkestävä. Mukana tulee vastavalosuoja. Polttovälivastaavuus 112mm. Sopii potrettikuvauksiinkin (jos ottaa askeleen kaksi taaksepäin).
  • Erittäin terävä ja paljon kontrastia heti täydellä aukolla. F8 alkaen diffraktio, Sulanto ei käyttäisi aukkoa F16 ollenkaan (vain silloin kun olisi pakko). Vinjetointia hyvin vähän (objektiivi on suunniteltu alkuaankin Micro 4/3 -systeemiin). Ei vääristymiä. Ei värivirheitä. Tarkennus nopea. Silmä- ja kasvotarkennus toimivat hyvin (Panasonic G9).
  • Osaavissa käsissä kuvat ovat erinomaisia, bokeh hieno, mukana 3D-efekti. Sulanto kokee, että tällainen lyhyt tele sopii lähinnä potrettikuvaukseen.
  • Erinomainen objektiivi, hyvä hinta/laatusuhde 420 euroa. Kevyt, pieni, optisesti ei moittimista. Säänkestävyys ainoa miinus.
  • Instagram, sulantoblog

Peter Forsgård, Olympus OM-D E-M1X - Best Settings 8.3.2019. YouTube-video, kesto 8:26.

  • Runko juuri tullut kauppoihin. Olympus-käyttäjille valikot ovat tuttuja, uutta on Live ND (ja muutakin). Video-valikoissa uutta ovat automaattitarkennuksen monet valinnat. Custom-valikoissa löytyy kustomoitavaa, paljon. Automaattitarkennus-valikoista on tulossa ihan erillinen video. Button-valikoiden kustomointia riittävästi. Center Button on uusi.
  • 60fps on nopein kuvaustahti, elektroninen etsin silloin käytössä. GPS, lämpötila, korkeus merenpinnasta. My Menu Forsgårdin mielestä paras uudistuksista, täysin vapaasti käyttäjän muokattavissa.
  • Forsgård käy yksityiskohtaisesti läpi mielestään parhaat valikkoasetukset. Näitä voi tietenkin soveltaa muihin kameroihin.
  • Suomen hinta runko on 3.300 euroa (hinnassa on mukana verot). Kaupoissa.
  • Instagram, jpeterf

Ville Suorsa, Perämeri jäätyy. 4.1.2019. Perämeri jäätyi joulu-tammikuun vaihteen myrskyjen jälkeisissä pakkasissa. Kuun vaihteessa Pyhäjoen ja Kalajoen rannoilta löytyi paljon kuvattavaa komeissa olosuhteissa, viimeisten avovesien äärellä ja lyhyen talvipäivän pehmeissä valoissa. Tammikuun toisena päivänä Kalajoen rannoilla oli raskaita vesiä ja edellisen päivän myrskyn jäljiltä korkeita maininkeja, jotka kuljettivat mukanaan komeita jäälautasia. Seuraavana päivänä rannat olivat jo jäässä, ja talvi sai otteen maisemista.

Tivi.fi, Viikon Softa: Rescuetime. 9.3.2019. Kuinka paljon todella käytät aikaa näyttöjä tuijottaen? Näin se selviää. Palveluun rekisteröinnin jälkeen laitteisiin asennetaan taustalla toimiva sovellus, jonka saa Linuxille, Macille ja Windowsille sekä mobiililaitteisiin. Myös tietokoneen nettisurffailua voi seurata Chrome- ja Firefox-laajennuksella.

Ilta-Sanomat, Alma Kaukinen teki kirpputorilta löydön, joka muutti lopulta koko elämän suunnan. 9.3.2019. New Yorkissa 1918 syntynyt Alma Kaukinen muuttui viisikymppisenä valokuvataiteilija Lady Ostapeckiksi.

Tekniikan Maailma, Salasanat talteen pilvipalveluun. 9.3.2019. Pikakoe: Bitwarden-salasanamanageri. Bitwarden on uusi avoimen lähdekoodin salasanamanageri, joka käyttää suojattua pilvipalvelua salasanojen tallentamiseen. Helppokäyttöisyyden ja monipuolisuuden ohella kiinnostavinta Bitwardenissa on päästä päähän -salaus. Käyttäjän ei siis tarvitse muistaa kuin pelkkä salasanamanagerin salasana. Muut salasanat ovat tarjolla Bitwardenissa riippumatta siitä, mikä laite käyttäjällä sattuu olemaan näpeissään. Bitwardenin pilvipalvelu synkronoi salasanat eri laitteiden ja nettiselainten välillä.

  • Windows, Mac OS, Linux, Android, iOS. Perusversio ilmainen, lisäominaisuuksia kymmenen dollaria vuodessa maksavalla premium-vuosimaksulla.

Älypuhelimista.

Photo.net, foorumi.

Digital Photography School.

IR.

ePhotozine.com, Ten Things To Teach Someone New To Photography.

Dpreview.com.

The Online Photographer, Print to Save.

Kamera & Bild, Test: Fujifilm GFX 50 R – omdesignat & kompakt. Julkistettu 25.9.2018. 50 megapikselin mittaetsintyyppinen peilitön keskikoon järjestelmäkamera. Edelliseen Fujifilm GFX 50S -malliin (2 vuotta sitten) verrattuna vähän pienempi koko ja halvempi hinta. Sensori ja prosessori ovat samoja. Kuvanlaatu on sama, kuvauskokemus aika lailla erilainen. Paino 690g (50g vähemmän). 3.69 megapikselin elektroninen etsin. 3.2 tuuman kosketusnäyttö ylös-alas 2.36 miljoonaa pistettä. Säänkestävä. Joystick tarkennuspisteen valintaa helpottamaan. Sarjakuvaus 3fps. 1080/30 video. Kameran sisäinen raw-prosessointi. Kaksi sd-korttipaikkaa, UHS-II. USB-C. Wi-Fi ja Bluetooth. Edellinen malli oli suunnattu esim. studiokuvaajille, tämä studioiden kontrolloidun ympäristön ulkopuolelle. Arvosana 76. Suomen hinta runko 4.800 euroa (hinnassa on mukana verot).

Fotosidan.se, Godox V1 utmanar Profoto A1.

Rumors-sivustot. Faktaa ja fiktiota.

 

09.03.2019   (linkki)

Digicamera.netin Foorumilta.

Kamerakoulu.fi, Muotikuvaaja Atte Tanner kertoo kuvausten suunnittelusta ja toteutuksesta. 8.3.2019. Sain viime kesänä kunnian kuvata laajan muotisarjan Häät-lehden 25-vuotisjuhlanumeroon. Ajattelin tässä artikkelissa käydä prosessin vaiheita läpi näin muotikuvaajan näkökulmasta ja samalla antaa vinkkejä muotikuvauksesta kiinostuneille. Tunnelmia kuvauksista ja ajatuksia toteutuksesta löytyy yllä olevalta videolta, jonka lopusta löytyy myös sarjan kaikki valmiita kuvat. Teksti + YouTube-video, kesto 8:58.

Rajala Blogi, Suomen Rajala Ambassador 2018 –kisan voittaja erottui joukosta edukseen. 8.3.2019. Suomen Rajala Ambassador 2018 -kilpailun voittaja on valittu. Kilpailu oli erittäin tiukka ja tasaväkinen, korkealaatuisia kuvia tuli jokaiselta kilpailijalta. Kuitenkin yksi kuvaaja kilpailijoiden joukosta erottui edukseen. Haastattelimme kilpailun voittajaa Ömer Acaria.

Turun Sanomat, Viikon kuvat: Kukkakaalijäätelö, värikylpy ja maailman pisin peitto. 8.3.2019. Viikon kuvat on yhdeksän sanomalehden yhteinen juttusarja, joka esittelee kohokohtia viikon uutiskuvista ja puheenaiheista. Katso kuvat ja lue tarinat kuvien takaa. 18 kuvaa.

TE-palvelut, Muu valokuvaaja, 2 paikkaa, Focusoiva Oy, Espoo. Koulu- ja päiväkotikuvausta. Etelä-Suomi. Kuvauskalusto talon puolesta, samoin tarvittaessa auto.

  • Työpaikan osoite 02330 ESPOO
  • Palkkaus sopimuksen mukaan
  • Työ alkaa 05.08.2019
  • Työaika kokoaikatyö
  • Työn kesto 1 - 3 kk, työn kesto n. 3 kuukautta
  • Haku päättyy 29.03.2019

Älypuhelimista.

Photo.net, foorumi.

Digital Photography School.

Pdnonline.com.

Diyphotography.net.

Petapixel.com.

Dpreview.com.

ePhotozine.com.

Thephotoargus.com, 7 Tips for Creating Excellent Forced Perspective Photographs.

The Online Photographer, The Beauty of Physical Prints.

Fotosidan.se, Sök fotoskola! Stor guide inför HT 2019. Nyt on sitten Fotosidan.se:n vuoro listata Ruotsin valokuvakoulutus. Kokopäiväinen koulutus, kestää vähintään lukukauden.

  • ks. myös 7.3.2019 Kamera & Bild, Stor guide: 79 fotokurser att söka i år. Listauksessa mukana vain ne valokuva-alan koulutukset, joiden haku ei ole mennyt umpeen. Vähintään vuoden kestäviä koulutuksia on mukana 26 kpl, 1 lukukauden kestävä. Sitten kurssimuotoiset koulutukset. Aloitukset keväällä ja syksyllä 2019.

Fotosidan.se, Hasselbladpriset till japansk gatufotograf. Daido Moriyama, miljoonaa SEK. Palkinnonjako 13.10.2019, Göteborg.

Rumors-sivustot. Faktaa ja fiktiota.

 

08.03.2019   (linkki)

Digicamera.netin Foorumilta.

Piilokoju.fi, uusimmista poimintoja.

  • Huippuhetki, 11.1.2019. Lintuja, lintulauta.
  • Pystykuva, 17.1.2019. Punatulkku.
  • Oulangan kuvia, 28.1.2019.
  • Muurin jälkeen, 13.2.2019. DDR, muurin kaatumisen aikaan.
  • OMD-E1 MkII – Suuri saatana? 22.2.2019. Loistavat kuvanvakaajat, sähköinen salamannopea sarjatuli, Procapture, makrokuvauksen oiva lisä Focus stacking ja erinomainen optiikka ovat asioita joiden vuoksi julkituon tämän viimeisen, lyhyen, kaikkien arvostelujen äidin johon sisältyy lukemattomien palstametrien kinaamisesta puristettu ydinmehu: Olympus OMD-E1 MkII Zuiko Pro-linsseillä varustettuna on varsin hyvä kamera jolla saa varsin hyviä kuvia.
    • Ja niin saa monilla muillakin kameroilla, merkistä riippumatta. Ne eivät vaan herätä suuria tunteita kuten Olympus. Kumma juttu sinänsä on se, että mulla on tuossa pöydällä vierekkäin Olympus ja Canon EOS 5D mkIV, eikä ne riitele keskenään sitten pätkääkään. Ihan hyvissä väleissä ovat ja odottavat kiltisti vuoroaan.
  • Linssilude kahdella kameralla, 27.2.2019. Canuunan nokalla 100-400 mm ja Olyssa 40-150mm zoomi. Ja mitäkö opimme tästä? Mieli tekisi sanoa ettei sitten yhtikäs mitään, mutta muutama havainto sentäs, epätieteellistä mutua toki: ...
  • DIN – Deutsches Institut für Normung, Sieg Heil ja nykypäivä, 5.3.2019. Nappasin kameran mukaan lähtiessäni täydentämään mökäöljyvarastoa, ihan vain varuilta. Olen muutaman viikon ajan ohiajaessani vilkuillut Tuusulanjärven sulapaikkaa, ja nyt siellä olikin jo kevään merkkejä.

Petteri Hautamaa, Vantaanjoen meritaimenet 2018 video julkaistu! 7.3.2019. Takana on taas melkoinen puristus kahlata läpi koko syksyn 2018 aikana kuvaamani Vantaanjoen meritaimenvideomateriaali. Kaivaa sieltä juuri ne halutut hetket ja hahmottaa tuosta palapelistä jonkinlainen elokuvamainen kymmenminuuttinen toimiva kokonaisuus. Niin ja toteuttaa tuo visio kaikkien nähtäville.

  • Lopulta kun videokokonaisuus muodostui omassa päässä valmiiksi, kirjoitin siitä seitsemänsivuiseksi venyneen seikkaperäisen käsikirjoituksen editoinnin pohjaksi. Käsikirjoituksessa mm. määritellään käytetyt videoklipit ja niistä hyödynnettävät kohdat sekä juonen kulku teksteineen ja musiikkeineen. Tästä alkaa se toinen, vähintäänkin yhtä työläs ja aikaa vievä editointivaihe.
  • kolmessa paikassa nähtävänä video.
  • Youtube: Vantaanjoen meritaimenet 2018. Kesto 10:57. Kuvattu Vantaanjoen vesistöissä syksyllä 2018 Kiitokset meritaimenen suojelutyöhön ja virtavesikunnostuksiin osallistuneille henkilöille ja tahoille.
    • (Katsoin videon, kerrankin musiikki tuki kuvaa. Tekstitystäkin oli, faktaa. Ja nousuja + laskuja, rytmitystä).

HS, Kilpailu- ja kuluttaja­virasto harkitsee, pitäisikö pääkaupunki­seudun koulu­kuvausten tilaamisesta aloittaa selvitystyö. 7.3.2019. Helsingissä ja Vantaalla hankintalakia tulkitaan siis eri tavoin: Helsingissä koulukuvien tilaamista pidetään julkisena hankintana, Vantaalla ei. Vantaankosken vanhempainyhdistyksen puheenjohtaja Sami Sillanpää kertoi keskiviikkona HS:lle, että kuvausfirmojen kanssa tehtävät sopimukset saattavat olla vanhempainyhdistyksille hyvinkin rahakkaita.

  • Julkisiin hankintoihin ja sopimusoikeuteen erikoistunut juristi Sanna Kronström on Ruuskasen kanssa eri mieltä. ”Koulukuvaukset ovat julkista hankintaa. Asiasta on markkinaoikeuden ratkaisukin”, Kronström sanoo. ”Toisin sanoen koulukuvaukset pitää kilpailuttaa hankintalain mukaan.”

Helsingin Uutiset, Espoon luontohelmeen on lyhyt matka Helsingistä – kymmeniä tuhansia kävijöitä vuodessa. 7.3.2019. Luontotalo Villa Elfvikin uudistetun näyttelyn kulmakivet ovat tuttuun tapaan lehdot, lintuvedet, Nuuksio ja saaristo. Runsaat viisi vuotta sitten Nuuksioon avattiin Espoon toinen luontotalo, Suomen luontokeskus Haltia. Luontotalon johtaja Riitta Pulkkisen mukaan Haltian tulo ei ainakaan ole vähentänyt kiinnostusta luontotalo Villa Elfvikiä kohtaan. Villa Elfvik on myös helppo retkikohde esimerkiksi Munkkiniemestä, josta luontotalolle on muutaman kilometrin matka.

TE-palvelut, Valokuvaaja 2-3 projektiin, Sihti Etelä-Suomi Oy, Vantaa. Asiakkaalle pikaisella aikataululla haussa valokuvaajaa määräaikaiseen projektiin Vantaalle. Tuotekuvaukset. Kuva otetaan valmiiksi asemoidulla kameralla, riittää että tuote asetetaan sopivaan asentoon kuvausalustalle. Kuvauksen jälkeen tuote pakataan takaisin alkuperäispakkaukseen ja viedään takaisin hyllyyn. uotteita on yhteensä noin 1800 kappaletta ja on laskettu, että projekti veisi aikaa noin 2-3 viikkoa. Töitä tehdään arkisin klo 7.30-17 välillä, yhteensä 37,5 h/vko.

  • Työpaikan osoite 01300 VANTAA
  • Palkkaus Sopimuksen mukaan
  • Työn luonne vuokratyöpaikka
  • Työ alkaa Heti sopivan henkilön löydyttyä
  • Työaika kokoaikatyö, 7.30-17 välillä, 37,5 h/vko
  • Työn kesto 11 pv - 1 kk, 2-3 viikkoa
  • Haku päättyy 15.03.2019 klo 23:59

TE-palvelut, Muu valokuvaaja, 3 paikkaa, Seppälän Koulukuvat Oy, Oulu. Koulu- ja päiväkotikuvausta. Työ alkaa maanantaina 29.7.2019 ja kestää noin neljä kuukautta. Tiedustelut sekä vapaamuotoiset, sähköiset hakemukset 24.3.2019 mennessä.

  • Työpaikan osoite 90100 OULU
  • Muut sijaintikunnat Jyväskylä
  • Palkkaus Sopimuksen mukaan
  • Työkokemus ei lainkaan - 1v
  • Työ alkaa 29.07.2019
  • Työaika kokoaikatyö
  • Työn kesto 3 - 6 kk
  • Ilmoitus jätetty 06.03.2019

Älypuhelimista.

Photo.net, foorumi.

Featureshoot.com, A Devastating Portrait of Genocide in Myanmar.

Digital Photography School, 100 Things to Photograph When You’re Out of Ideas. Luokat Nature, People, Families (yours or a friends), Kids, Photograph your friends with, Animals, Events, Photography contests, Architecture, Meaningful objects, Seasons and time of day ja Technique.

ePhotozine.com.

Dpreview.com.

Diyphotography.net.

IR.

Petapixel.com.

Pdnonline.com.

Thephotoargus.com, 30 Amazing Examples of Concert Photography.

The Online Photographer, Two Catalogs. Toinen analogisille kuvaajille, toinen Micro 4/3 systeemin kuvaajille.

Fotosidan.se, Han håller en plågsam 1800-talsprocess vid liv. Daguerrotypia. Valokuva hopeapinaiselle kuparilevylle. Positiivi, peilikuva.

Rumors-sivustot. Faktaa ja fiktiota.

 

07.03.2019   (linkki)

Digicamera.netin Foorumilta.

Valovuoto.fi, Fujifilm X-T3 kokemuksia. 6.3.2019. Fujin perinteistä peilijärjestelmäkameraa muistuttava X-T -sarjan lippulaiva on edennyt jo kolmanteen iteraatioonsa. Viime syksynä julkaistu X-T3 muistuttaa ulkoisesti edeltäjiään, mutta sisältä kamera on uudistunut lähes täysin. Tutustuimme laitteeseen pikaisesti jo Photokinan reissulla, mutta nämä kokemukset perustuvat parin viikon rauhallisempaan kokeiluun.

  • Mielestäni X-T3:ssa on markkinoiden parhaiten suunniteltu kääntyvä näyttö. En ole itse selfie-ruutujen ystävä, joten Fujin ylös, alas ja sivulle kääntyvä malli on itselleni optimaalinen. X-T -sarjan etsimet ovat aina olleet sukupolvensa valioita eikä X-T3 tee tässä tapauksessa poikkeusta. Se on tarkka, suuri ja viiveetön.
  • Suurimmat uudistukset X-T3 on kokenut prosessorin ja kennon osalta. Dataa prosessoi nyt kaksi erillistä sirua ja kenno on vaihtunut taustavalaistuun 26 megapikselin malliin. iksu valmistaja ostaa osat sieltä, missä niitä osataan tehdä ja tämä APS-C -kokoinen kenno on tällä hetkellä sarjansa kiistämätön valtias. Nopean tarkennuksen lisäksi X-T3:n sarjakuvanopeudet ovat mielestäni täysin poskettomia. Kamera ampuu automaattitarkennuksen kanssa 20 ruutua sekunnissa ja pienellä kropilla, edelleen tarkentaen, 30 ruutua sekunnissa.
  • Yllätyksekseni X-T3:n videospeksit näyttävät jopa vakuuttavammilta kuin video-orientoituneen X-H1:n. Tällä kertaa en ennättänyt tehdä mitään tolkullista videokokeilua, mutta paperilla Fujista löytyy pienellä kropilla UHD 4K 60P 10bit 4:2:0:lla ja Full HD ylinäytteistettynä koko kennon leveydeltä.
  • X-T3 näyttäisi olevan n. 700-1000e kinokoon kilpailijoita edullisempi jääden kohinoissa yhden aukon, mutta tarjoten sen tilalle todella ripeää sarjakuvausta, sääsuojausta, kahta korttipaikkaa, laadukasta etsintä ja jopa parempaa videokuvaa. Tämä on monille kuvaajille mielestäni täysin perusteltu vaihtokauppa.
  • Suomen hinta, runko alle ja päälle 1.500 euroa (hinnassa on mukana verot).

HS, Kalliit koulukuvat vievät yhä vanhempien rahat Espoossa ja Vantaalla, hintaero Helsinkiin kymmenkertainen. 7.3.2019. Vielä viime vuonna koulukuvien peruspaketti maksoi Helsingissä 20–35 euroa. Kilpailutuksen ansiosta peruskuvapaketin hinta on nyt 2,67 euroa ja kuvien postikulut 2,90 euroa. Hinnat sisältävät 24 prosentin arvonlisäveron.

  • Vastaavaan valvontaan ei ole päädytty muissa pääkaupunkiseudun suurissa kaupungeissa Espoossa tai Vantaalla. Espoossa koulukuvausten hankinta on tarkoitus kilpailuttaa ensi syksynä.
  • Tällä hetkellä espoolaislasten vanhemmat saattavat maksaa pelkästään yhdestä kuvasta 8,90 euroa. Jos kuvasta haluaa digitaalisen tiedoston, siitä saattaa joutua maksamaan 19,90 euroa.
  • Vantaalla puolestaan vanhempi saattaa joutua maksamaan yhden lapsen kuvista yhteensä lähes sata euroa, mikäli mukaan halutaan luokka- ja kaverikuvat, joista kummatkin maksavat 20 euroa.
  • Vantaalla koulukuvaus kylläkin on kilpailutuksen alainen. Kilpailutus ei kuitenkaan ole kaupungin vastuulla, vaan vanhempainyhdistysten tehtävä. Erona on siis se, että Helsingissä ja Vantaalla hankintalakia tulkitaan eri tavoin.

HS, Per Olov Jansson 1920–2019. 6.3.2019. Valokuvaaja Per Olov Jansson kuoli 7. helmikuuta 2019 Vantaalla 98-vuotiaana. Hän oli syntynyt Helsingissä 22. huhtikuuta 1920. Jansson löysi ilmaisuvälineekseen valokuvan rintamalla vuonna 1940, vaikkei ollut virallinen tk-kuvaaja. Sodassa otetut kuvat saivat huomiota ruotsalaisen Foto-lehden kilpailussa.

  • Sodan jälkeen Jansson kirjoitti ja käänsi kirjoja mutta loi uransa teollisuus- ja mainoskuvaajana. 1950-luvulla hän teki yhdessä Lars-veljensä kanssa ilma­valokuvausta Aerofoto-yhtiössä.
  • Taiteellista mainetta Jansson sai myöhään. Hän piti ensimmäisen valokuvanäyttelynsä vasta 1990-luvun lopulla, melkein 80-vuotiaana.

Canon Europe, Nature photography, Face to face: Ossi Saarinen's urban nature photograph. Ossi Saarinen has amassed hundreds of thousands of Instagram followers with his urban nature photography, most frequently featuring endearing animal photos captured in and around the city streets of Helsinki and nearby Espoo in Finland. Kysymyksiä ja vastauksia.

Etelä-Saimaa, Lapinpöllö muutti luontoharrastajan pettymyksen suureksi riemuksi Konnunsuolla — Markku J. Hytönen häkeltyi pöllöstä niin, että unohti ensin kuvata sitä. 6.3.2019. Suomen lintutieteellisen yhdistyksen Birdife Suomen ylläpitämään Tiira–lintutietopalveluun lapinpöllöstä on kirjattu 156 havaintoa tältä vuodelta. Viimeisin ilmoitettu havainto on Torniosta tiistailta ja aikaisin Seinäjoelta 5. tammikuuta.

Älypuhelimista.

Photo.net, foorumi.

Digital Photography School.

  • 5 Portrait Photography Rules You Should Probably Ignore. Kustakin kohdasta useita esimerkkikuvia. Tekstin lisäksi.
    • 1. Catchlights should only be small and round
    • 2. There should only be one catchlight
    • 3. Close-up portraits are technically wrong because the head is cut off
    • 4. Portraits without eye contact directly to the camera are technically wrong
    • 5. There should be no specular highlights on the skin
  • Simple Yet Unique Ways to Add Creativity into Your Photos.
    • #1 Experiment with double exposures or even triple exposures
    • #2 Creative images with slow shutter with intention
    • #3 Try using objects to shoot through
    • #4 Free lensing (ja mites sitten kennopöly...)
    • #5 Creative photography projects

ePhotozine.com.

  • Portrait Photography Tips For Shoots Outside.
  • Olympus OM-D E-M1X Review. Julkistettu 24.1.2019. 20 megapikselin 4/3 -systeemin peilitön järjestelmäkamera, perinteisen järjestelmäkameran koko ja ulkonäkö. Kroppikerroin 2x. Säänkestävyys huippuluokkaa, kaikkia mahdollisia ja mahdottomia ominaisuuksia. Pitkä takuu. Kaksi korttipaikkaa. Iso elektroninen 0.825x (sopii hyvin silmälasien käyttäjille), 2.36 miljoonaa pistettä (miksei tarkempi?). LiveND (harmaasuodin sisäänrakennettuna). Akut kestävät ja kestävät. Sarjakuvaus nopea, parhaimmillaan 60fps. Huippuluokkaa oleva kuvanvakaaja. Suljin speksattu 400.000 laukaisuun. Suunnattu pro-kuvaajille, urheilu ja action. Mutta myös pitkää zoomia kaipaaville. Ilman jalustaa Hi-Res -moodi 50 megapikselin kuvat. Kuvanlaatu on erinomainen, jpg-kuvissakin värit kohdallaan. Isolla ja painavalla kameralla on myös huonot puolensa. Kaikkein ensimmäisenä hinta. Valikkorakennetta voisi parantaa. Arvosana 4.5 * / 5 *. Suomen hinta runko on 3.300 euroa (hinnassa on mukana verot). Kaupoissa.
  • Panasonic Lumix FZ1000 II Sample Photos & Video. 25mm-400mm. Hinta on noin 1000 euroa, myyntiin maaliskuun lopulla.
  • Lowepro Whistler Vs Powder Rugged Backpacks Comparison. Kaksi isoa reppua vertailussa, luontokäyttöön suunnattuja. Lowepro Whistler BP 350 AW vähän yli 300 euroa vs. Lowepro Powder BP 500 AW (talviurheilu) alle ja päälle 350 euroa. Molemmat jo rinkkamaisia reppuja.

Dpreview.com.

Diyphotography.net.

Petapixel.com.

Pdnonline.com.

Lensrentals.com, blog, MTF Results for Recent Sigma Art Lenses. Sigma 28mm f1.4 DG HSM Art; Sigma 40mm f/1.4 DG HSM ja Sigma 105mm f/1.4 DG HSM Art. Ja nyt käppyrät eivät tietokoneen simulointeja vaan ihan oikeita mitattuja tuloksia. Ja kyse on objektiivin terävyydestä. Minimi aina 10 kpl kutakin objektiivia.

Kamera & Bild, Stor guide: 79 fotokurser att söka i år. Listauksessa mukana vain ne valokuva-alan koulutukset, joiden haku ei ole mennyt umpeen. Vähintään vuoden kestäviä koulutuksia on mukana 26 kpl, 1 lukukauden kestävä. Sitten kurssimuotoiset koulutukset. Aloitukset keväällä ja syksyllä 2019.

Fotosidan.se, Ny digital plattform för Scandinavian Photo. Sisältöäkin on luvassa.

Rumors-sivustot. Faktaa ja fiktiota.

 

06.03.2019   (linkki)

Digicamera.netin Foorumilta.

Sulantoblog, Panasonic Lumix S1R user experience review. 5.3.2019. YouTube-video, kesto 14:43. In this video I'm reviewing the Panasonic Lumix S1R full frame mirrorless camera based on about one week of use. I have photographed street, portraits and other subjects.

  • Objektiivi 24-105 kittiobjektiivi. Rungossa ei ihan vielä firmwaren tuotantoversiota. Panasonic Lumix S1R 47 megapikseliä, valokuvaan keskittyvä, kohtuuhyvä myös videoon. Panasonic Lumix S1 24 megapikseliä, enemmän video-ominaisuuksia.
  • Kamera on iso, ei kuitenkaan liian painava tuntien katukuvauksessa. Sama koskee potrettikuvauksesta. Kuvaaminen onnistui oikein hyvin käsineet kädessä (talvi). Virtakytkin voisi olla vähän eri paikassa.
  • Automaattitarkennus kittiobjektiivilla on nopea, yhtä nopea kuin Micro 4/3 -systeemin Panasonicilla = nopea. Kasvo- ja silmätarkennus on luotettava. Välillä kamera valitsee kauempana olevan silmän, joystickiä painamalla on helppo valita lähempänä oleva silmä, sama koskee kasvoja.
  • Nämä Panasonicin mallit voivat olla eniten kustomoitavissa kaikista kameroista. Still-kuvien ja videon asetukset voi erottaa toisistaan kokonaan. Kaikki painikkeet ja säätimet voi kustomoida melkein mihin tahansa. Kullekin kuvausmoodille voi olla ihan omat asetukset.
  • Akut tuntuvat kestävän kohtuullisen kauan, vaikka nimellisarvo kestolle ei ole kummoinenkaan. 380 kuvaa tuntuu hyvin varovaiselta arvolta. Käytössä oli koko ajan elektronisen etsimen 120 kuvaa sekunnissa päivitystahti. Aivan upea elektroninen etsin, sen kaikki mahdolliset ominaisuudet haluaa ottaa käyttöön. Kameran akkua voi ladata kamerassa tai laturissa. Laturiin käy mikä tahansa usb-c (vaatii aika lailla virtaa).
  • Dual-IS on käytössä erittäin erinomainen. Sekunnin valotusajalla tuli ilman jalustaa ihan käyttökelpoisia kuvia. Välillä kaksikin sekuntia onnistui. Näissä esimerkkikuvissa ei käytetty mitään tukeakaan. Image Stabilator Status Scope, jos päällä, näyttää livenä, onko käsi vakaa vai ei. Vihreä piste liikkuu joka suuntaan tai sitten ei paljoa liiku. Pitemmän valotuksen aikana etsin ja lcd-näyttö eivät ole päällä, vihreä piste näyttää, miten paljon kamera liikkuu valotuksen aikana.
  • Raw-tiedostot eivät vielä avaudu Lightroomissa, siksi niiden laatuun ei vielä puututa. High Res -moodissa voi ottaa 187 megapikselin kuvia. Sitä Sulanto kokeili. Jalusta tarpeen. Kahdeksan valotusta. Kuvien koostaminen kamerassa vie aikaa 30 sekuntia. Korkein ISO 3200, pisin valotusaika 1s. Poistaa kohinaa erittäin tehokkaasti. Koostetussa kuvassa on paljon yksityiskohtia, ei kuitenkaan vastaa aitoa 187 megapikselin kuvaa. Tiedostomuoto on raw.
  • Toinen High Res -moodi on tarkoitettu liikkeen aiheuttaman epäterävyyden poistoon. Kahdeksasta kuvasta valitaan yksi, jota työstetään. Tuloksena vähän pienempi tiedosto. Sulanto ei saanut tällä vielä paljoa tuloksia. Kokeilut jatkuvat.
  • Panasonic Lumix S1R/S1 ei ole suunnattu urheilu- tai action-kuvaajille. Mutta välillä on tarpeen kuvata sarjanakin. 36 raw-kuvaa voi ottaa yhteen menoon. Kuvaamista voi bufferin täyttymisen jälkeenkin jatkaa yksi kuva sekunnissa.
  • Lock-nappula on kätevä, kaikki asetukset lukitaan. Sopii hyvin vaikka studiokuvauksiin. Runsaat valikot voivat hämmentää, niistä löytyy niin paljon vaihtehtoja. Mutta Panasonicin kameroita käyttäville osa on tuttua.
  • Sulanto on ihastunut Panasonic Lumix S1R -peilittömään täyskennoiseen. Lisää on tulossa...
  • -Panasonic Lumix S1 runko 2.700 euroa.
    -Panasonic Lumix S1R, runko 3.900 euroa.
    -Lumix S 24–105 mm f/4 Macro O.I.S. 1.499 euroa. Ei vielä kaupoissa. (Suomen hinnoissa mukana verot).
  • Instagram, sulantoblog

Peter Forsgård, Live Q&A and 10.000 subs celebration! 5.3.2019. YouTube-video, kesto 1:35:12. Please join my Live video. I am having a Q&A. You can ask me anything about photography. I am also thanking all of you who have subscribed my channel. I just hit 10.000 subs today. But there is a twist.

  • Edellinen (ensimmäinen) live stream oli jouluaattona toteutettu puhelimella ei oikein onnistunut (ei siis ollenkaan), sillä Forsgård ei nähnyt. Nyt ei ongelmia. Live-session kesto yli puolitoista tuntia.
  • Instagram, jpeterf

HS, Onnea, Steissi! 5.3.2019. HS kokosi kuvat rautatieaseman satavuotisen historian varrelta.

HS, Koulukuvausten hinnat romahtivat: aiemmin kymmeniä euroja maksaneet kuvat saa nyt muutamalla eurolla. 6.3.2019. Koulukuvausten hinnat ovat romahtaneet äkillisesti sen jälkeen kun Helsingin kaupunki kilpailutti kuvaukset syksyllä 2018. Kilpailutus tehtiin, koska Helsinki halusi sekä suitsia kuvauksen hinnoittelua että tehdä toiminnasta tasapuolista ympäri kaupunkia.

  • Vuonna 2016 Kaisaniemen ala-asteen peruskuvapaketin hinta oli 22,50 euroa. Kilpailutuksen seurauksena peruskuvapaketin hinta on nyt 2,67 euroa ja kuvien postikulut 2,90 euroa. Hinnat sisältävät arvonlisäveron 24 prosenttia.
  • Vaikka valokuvausyrittäjä Ollila pitää kilpailutusta hyvänä asiana, hän toivoo siihen tulevaisuudessa muutoksia. Ollila korostaa, että kilpailuttajalla olisi hyvä olla kilpailuttamansa alan asiantuntemusta.
  • ”Nyt hinnat ovat Helsingissä ja monessa muussa kaupungissa aivan pohjamudissa. Tulevaisuudessa järkevintä olisi, jos kilpailutuksessa huomioitaisiin hinnan lisäksi muitakin tekijöitä, kuten kuvaajien ammattitaito ja vaikkapa se, kuinka kuvausyritys huomioi ekologiset asiat. Vanhemmatkin varmaan arvostaisivat näitä asioita.”

Helsingin Uutiset, Valokuvia voi tutkailla Maunula-talossa – luvassa myös luentoja aiheesta. 5.3.2019. Helsingin työväenopiston valokuvailmaisun projektipajan Rajatapauksia-näyttelyssä Maunula-talossa (Metsäpurontie 4) on esillä seitsemän valokuvasarjaa ja yksi yllätyksellinen video 6. maaliskuuta – 1. huhtikuuta talon aukioloaikoina.

  • Näyttelyn avajaistapahtuma järjestetään 10. maaliskuuta kello 13. Avajaisten jälkeen Maunula-talossa jatkuu Valokuvauksen sunnuntai -tapahtuma valokuva-aiheisilla luennoilla.
  • ea Kömi, Valokuvauksen Sunnuntai -tapahtuma. 25.2.2019. Valokuvauksen sunnuntai on avoin tapahtuma kaikille valokuvauksesta kiinnostuneille. Päivän aikana on luentoja, kuvaesityksiä ja valokuvanäyttelyjä. Maunulatalon galleriassa on Valokuvailmaisun projektipajan ryhmänäyttely -Rajatapauksia. Näyttelyn avajaiset on Valokuvauksen Sunnuntain yhteydessä 10.3 klo 13.
    • Valokuvauksen sunnuntai 10.03.2019 su 13:00 - 16:00 Maunula-talo - Metsäpurosali, 2. krs / Metsäpurontie 4, HELSINKI
    • 13.00–14.15 Valokuvausnäyttelyn avajaiset ja taiteilijatapaaminen,: Valokuvailmaisun projektipajan ryhmänäyttelyn Maunulatalon galleria 1-2 krs.
      14.15–15.00 Emilia Erfvingin ja Tuuli Rouhiaisen luento, Yhteisön voima
      15.15–16.00 FT Leena Saraste luento, Nykytaide ja kameraseurat

Yle, Tubetähti Soikku järkyttyi hakkereiden hyökkäyksestä. 4.3.2019. Mediapersoona, YouTube-vloggaaja Sonja "Soikku" Hämäläinen joutui hakkereiden hyökkäyksen kohteeksi loppusyksystä 2018. Katso kuinka kolme ammattihakkeria metsästää Soikun tietoja verkosta ja kaappaa hänen digi-identiteetin haltuunsa.

Älypuhelimista.

  • Mobiili.fi, Huawei vahvisti: P30-sarjan huippupuhelimeen tulossa erikoinen periskooppikameraratkaisu – tämän verran tulevista uutuuksista tiedetään jo. 5.3.2019. Periskooppikamera tarkoittaa tässä tapauksessa sitä, että kamerakenno on käännetty puhelimen sisällä vaaka-asennosta pystyasentoon ja valo ohjautuu linssin läpi kennolle periskoopin avulla. Tämä mahdollistaa enemmän tilaa vaativan kameran toteuttamisen ilman merkittävää kamera-alueen paksuuden kasvamista. Julkistukset 26.3.2019.
  • Mobiili.fi, Honor 8A -älypuhelin myyntiin Suomessa 179 euron hinnalla. 5.3.2019.
  • Ilta-Sanomat, Excel saa näppärän uudistuksen – kamerakännykästä on iloa. 5.3.2019. Ominaisuuden pitäisi olla tulossa Office 365:n Android-käyttäjille aivan lähipäivinä. IOS-käyttäjät saavat päivityksen myöhemmin.
  • Iltalehti, Samsung-puhelimet kärsivät päivitysongelmista – S9- ja Note 9 -käyttäjät kertovat akun tyhjenevän silmissä. 6.3.2019.
  • Länsi-Suomi, Viidennes vaihtaa kännykkäliittymää vuosittain – kilpailuttava asiakas voi päästä uskollista halvemmalla.
    • (Omakohtainen kokemus: olimme vaihtamassa liittymää. Sama liittymä oli ollut jo kuusi vuotta. Kilpailijalla oli suunnilleen samat ominaisuudet, mutta halvempi hinta. Lähetin viestin silloiselle liittymän tarjoajalle ja kerroin, että vaihdan liittymää, jollen saa samaa hintaa.
    • Tarjous tuli, ihan sama silloinen hinta. Tein sitten sopimuksen halvemmalla uuden kanssa. Sillä hetkellä kun aiempi liittymän tarjoaja sai tietää vaihdosta tuli neljänneksen halvempi tarjous, tekstiviestinä. Minun ei olisi tarvinnut kuulemma tehdä mitään muuta kuin perua uusi sopimus. Hm. Ihan periaatteessa en tällaiseen ryhtynyt. Jäi vähän huono maku... Pitää nähtävästi tehdä sopimus liittymän vaihdosta ennenkuin tulee ns. oikea tarjous...)

Photo.net, foorumi.

Digital Photography School.

ePhotozine.com.

Dpreview.com.

Diyphotography.net.

Petapixel.com.

Pdnonline.com, PDN Photo of the Day, Modern-Day Catholic Pilgrimages. 10 kuvaa ja teksti.

Fotosidan.se, Fotobok om analog fotografi. "Analog fotografering för nybörjare".

Rumors-sivustot. Faktaa ja fiktiota.

 

05.03.2019   (linkki)

Digicamera.netin Foorumilta.

Pikamulkaus.com.

  • Sony A7s. 5.8.2015. Sony A7s järjestelmäkamera. Hyvin usein kuvaajat liputtavat jonkin kameramerkin puolesta eivätkä kovin helpolla siirry toiseen merkkiin. Toki yksi hyvä syy moiseen on se, että yleensä joutuu kamerarunkoa vaihtaessa myös hankkimaan kaikki objektiivit uusiksi. Ne eivät yleensä ole keskenään yhteensopivia.
  • Testissä: Sony A7R II. 5.6.2016. Noin vuosi sitten minulla oli testissä Sony A7s -kamera ja siinä oli muutamia asioita, joiden takia en katsonut sen sopivan itselleni. Nyt minulla oli mahdollisuus saada testiin sen isovelin uusi malli eli Sony A7R II. Kamerassa oli kiinni 35mm objektiivi, mikä ainakin videokuvausta ajatellen oli juuri passeli.
  • Testissä: Sony A6500. 19.2.2019. Toimituksen testissä oli kesäaikaan Sony A6500 peilitön järjestelmäkamera, joka on edullisempi kuin esimerkiksi ammattilaiskäyttöön soveltuva A7 -sarja. Tämä kiinnosti meitä etenkin sen video-ominaisuuksien takia, joita on monessa paikassa kehuttu. Kameran rungon hinta on tällä hetkellä noin 1500€. Sillä saa laadukasta valokuvaa ja erittäin hyvää videokuvaa. Objektiivit pitää olla Sony E tai FE -tyyppisiä ellei sitten hanki sovitinta muun merkkisten kameroiden putkille. Tällöin kuitenkin menetetään usein joko automaattitarkennus tai jotain muita ominaisuuksia.
  • Canon Zoemini. 21.8.2018. Canon on esitellyt taskukokoisen tulostimen mobiililaitteille. Tulostin on nimeltään Canon Zoemini. Svh 149 euroa.

Yle, Kukkaan puhjennut keltainen narsissimeri hurmaa Lontoossa ja viikon muita uutiskuvia. 4.3.2019. Viikko kuvina. Viime viikolla Lontoossa ihasteltiin keväistä kukkamerta, Prahan eläintarhaan syntyi kirahvinpoikanen ja Rio de Janeiron täytti karnevaalihumu. Katso viikon kiinnostavimmat uutiskuvat. 14 kuvaa. Kuvat isommiksi klikkaamalla.

Yle Areena, Jakso 12: Josef Koudelka - Odysseuksen katse. Elokuvia ikuistamassa. Kesto 7 min. Josef Koudelka - Odysseuksen katse. Valokuvaajat kertaavat intiimejä muistojaan tunnettujen elokuvien kulisseissa ottamistaan otoksistaan.

Tampere.fi, Lady Ostapeckin maaginen kamera -valokuvanäyttely. 4.3.2019. Kulttuuritalo Laikun Galleriassa avautuu Lady Ostapeckin maaginen kamera -valokuvanäyttely 9.3.-31.3.2019. Amerikansuomalainen Lady Ostapeck luopui 50-vuotiaana valokuvaretusoijan ammatista ja aloitti fantasiakuvien kuvaamisen. Kulttuuritalo Laikun Galleriassa on esillä laaja kokoelma potrettikuvia yksityishenkilöiden kokoelmista. Näyttelyyn on vapaa pääsy.

  • Kulttuuritalo Laikku, Lady Ostapeckin Maaginen kamera.
  • Docendo.fi, Lady Ostapeckin maaginen kamera – Amerikansuomalainen taiteilijakutsumus (Eira Hernberg). Lady Ostapeck (1918–2017), alkujaan Alma Kaukinen, haaveili nuorena taiteilijan työstä, suoritti kuvataideopintoja ja opiskeli muotisuunnittelijaksi. Kutsumus johti avioliiton kariutumiseen, ja Alma päätyi valokuvien retusoijaksi. Hän työskenteli suurissa studioissa Manhattanilla, ja valokuvaajien mukaan hän oli the negative re-toucher with soul. Suuret lehdet tekivät häneltä tilauksia, myös New York Times. Hänen asiakkainaan oli kuuluisia taiteilijoita: muun muassa Greta Garbo tahtoi hänet kuviensa käsittelijäksi.
    • Valokuvaaja Almasta tuli hänen muutettuaan maaseudun rauhaan: hän löysi kirpputorilta vuosisadan alun Korona View -paljekameran ja alkoi ottaa nostalgian värittämiä valokuvia.
    • 27.90 euroa. Sidottu. Sivuja 160.
    • Kirjan julkistamistilaisuus Kulttuuritalo Laiku, naistenpäivänä perjantai 8.3.2019, klo 17.00.

Rajala Blogi, Canon kamera + Canon objektiivi = saat rahaa tilillesi. 4.3.2019.

Ilta-Sanomat, Kotien langaton netti mullistuu pian – tämä kaikki on uutta. 4.3.2019. Wifi 6:n standardi voi olla valmis vasta joulukuussa tänä vuonna. On mahdollista, että ensimmäiset Wifi 6 -laitteet eivät tue tekniikkaa täysimääräisesti.

Aamuset.fi, Koiravalokuvaajalle Oili Helenius saa yleensä haukut kiitokseksi. 4.3.2019. Turku.

Ikinörtti, Seniori aktiivisena Facebookissa. 4.3.2019.

Älypuhelimista.

  • Mobiili.fi, Näyttötestaaja: Samsung Galaxy S10 -puhelimissa paras näyttö mitä älypuhelimissa on nähty. 4.3.2019.
  • Helsingin kaupunki, Mobiilisovellus kertoo, kun auto pitää siirtää katujen puhdistuksen vuoksi. 4.3.2019. Helsingin kaupunki tarjoaa pysäköijien käyttöön SiirtoSoitto-mobiilisovelluksen, jonka kautta voi tilata muistutuksen ajoneuvon siirtämistarpeesta kadun aurauksen tai hiekkapesun tieltä.
  • Tivi.fi, Tältä näyttää OnePlus 7. 4.3.2019. Älypuhelinvalmistajan OnePlussan tuleva huippumalli OnePlus 7 esiintyy nyt luotettavalta vaikuttavassa vuodossa.
  • Mobiili.fi, Arvostelussa Elephone A5: Tällainen on alle kahden sadan euron älypuhelin 6,18 tuuman näytöllä ja yhteensä viidellä kameralla. 4.3.2019. Ei Suomessa myynnissä. Alle 200 euron puhelimeksi Elephone A5 vaikuttaa varsin pätevältä, mutta jo lyhyen käytön jälkeen käyttöjärjestelmän ongelmat käyvät ilmi.
  • Turun Sanomat, Poikkeaako venäläisen Yangon tietoturva muista taksisovelluksista? – Tietoturva-asiantuntija: "Oikeuksien antamista kannattaa harkita tarkkaan". 4.3.2019. –Aika monelle oikeudelle on peruste. Ilman paikkatietoa taksisovellukset eivät toimi. Myös esimerkiksi käyttäjälle viestien lähettämistä ja puhelinluettelon käyttämistä pyydetään, jotta taksisovellus toimisi asianmukaisesti ja palvelisi käyttäjää.
    • –Kun aletaan kysellä tietoja mikrofonin ja kameran käytöstä sekä esimerkiksi kalenterioikeuksia, syntyy teoreettinen riski yksityisyydensuojan kannalta.

Photo.net, foorumi.

Digital Photography School.

ePhotozine.com.

IR.

Dpreview.com.

Thom Hogan.

  • The CP+ Roundup — Mirrorless Side. 20.2.2019. Paljon uutuuksia. Ja mitä peilittömiltä on odotettavissa.
  • The CP+/WPPI Roundup, DSLR Side. 20.2.2019. Aika paljon uutuuksia.
  • Is ISO Fake? 26.2.2019. Jpg-kuvissa kannattaa ISOa ehdottomasti muuttaa kuvausolosuhteiden mukaan. Raw-kuvat ovat ihan eri maailma. Raw-kuvissa ns. ISOa voi aika lailla muuttaa jälkeenpäin, mutta ei tämäkään ole yksiselitteistä, riippuu vaikkapa raw-konvertterista.

Petapixel.com.

Pdnonline.com.

Kamera & Bild, Åke Ericson prisas för "Non Grata" i Pictures of the Year.

Kamera & Bild, Stark kritik mot Tony Northrups "Afghan Girl"-påhopp. Jaha, hra Northrup sai näpeilleen. Tällä kertaa olisi tarvittu faktojen tarkistajaa. Ei riitä, että juutuuppaa vakuuttavan oloisesti. Video otettiin heti pois, kun Steve McCurryn lakimieheltä tuli yhteydenotto.
- 1.2 miljoonaa tilaajaa Tony & Chelsea Northrup, YouTube-kanava.

Rumors-sivustot. Faktaa ja fiktiota.

 

04.03.2019   (linkki)

Digicamera.netin Foorumilta.

Yle, Ammattivalokuvaaja joutuu usein itseinhossa kierivän lohduttajaksi – näillä kolmella vinkillä onnistut valokuvissa paremmin. 3.3.2019. Yli 15 vuotta valokuvaajana toiminut arvelee, että nuorten kriittisyys itseään kohtaan on kasvanut sosiaalisen median myötä.

Yle, Analyysi: Anteeksi, saisinko kuolla ilman, että minua kuvataan? Pitäisikö Suomessakin onnettomuuspaikkojen kännykkäkuvaajille antaa sakot? 3.3.2019. Suomessa yleisellä paikalla kuvaaminen on lain mukaan jokaiselle kuuluvaa sananvapautta. Kuvata saa omaan käyttöön. Vasta yksityiselämää loukkaava tiedon levittäminen vaikkapa sosiaalisen median kautta on rangaistavaa. Ja salakatselu on kiellettyä. Ketään ei saa esimerkiksi kuvata salaa vessassa, vaikka se vessa olisikin yleisellä paikalla.

  • Mutta Suomessa ei ole säännöksiä siitä, onko tietyissä julkisissa tilanteissa kuvaaminen erikseen kielletty. Saksassa on.

Etelä-Saimaa, Kirja-arvio: Karjalaa ikuistanut realistisen valokuvauksen mestari Caj Bremer sai arvoisensa kirjan. 3.3.2019.

HS, Vainajan sähköpostitilin sulkeminen on tehty vaikeaksi. 3.3.2019. Olen lähettänyt Googlelle valokuvat kuolintodistuksesta, virkatodistuksesta, perukirjasta, passista ja jopa valokuvan hautajaisista. Siitä huolimatta en ole saanut kuolleen äitini tiliä suljettua.

HS, Seitsemän valekuvaa, joilla lietsottiin sotaa. 3.3.2019. (tilaajille). Varhain tiistaiaamuna Intian hävittäjälaivueet lensivät Pakistanin puolelle ja pommittivat terroristien leiriä. Sitä ennen vaaralliselle operaatiolle oli hankittava kansan tuki.

HS, Onko Kiinasta tilattu lelu turvallinen? 3.3.2019. (tilaajille). Tilaus Kiinasta, osa 1: Verkkokauppa toi loputtoman tavara-avaruuden parin klikkauksen päähän jokaisen postilaatikosta. Mutta voiko Kiinasta tilattujen tavaroiden turvallisuuteen luottaa? HS testautti kiinalaisesta verkkokaupasta hankitun pingviinipehmolelun. (pingviinilelu täytti normit).

Älypuhelimista.

  • Muropaketti.com, Näin noin 200 euron hintaisen Xiaomi Redmi Note 7 Pron kamera pärjää vertailussa järjestelmäkameraa vastaan. 3.3.2019. Tällä kertaa koko testi on suunniteltu täysin järjestelmäkameran eli Nikon D850:n ehdoilla. Kuvataan liikkuvaa kohdetta hyvin hämärässä, kropataan pieni osa kuvasta keskeltä, kohde on hyvin kaukana eli voimakas zoom-objektiivi jne. jne. Miten älypuhelimen kameran selvisi? (ei vaiskaan, ei tietenkään näin...).
    • Videon perusteella Redmi Note 7 Pron 48 megapikselin ja f1.8-aukkoarvon sekä ja 5 megapikselin ja f2.4-aukkoarvon kamerayksiköistä muodostuva kaksoiskamera on yllättävän kilpailukykyinen yli kymmenen kertaa enemmän maksavan järjestelmäkameran kanssa. Hyvässä valossa molempien laitteiden ottamat kuvat ovat hyvin laadukkaita, ja niiden eroja voi olla hyvinkin vaikea huomata.
  • Avplus.fi, Ei pelkkiä megapikseleitä – Trusted Reviews listasi MWC-tapahtuman kiehtovimmat kamerapuhelimet. 3.3.2019.

Photo.net, foorumi.

Digital Photography School.

Dpreview.com.

IR.

ePhotozine.com, Photographing The Sky.

Earthboundlight.com, Shooting in Bright Sunlight. 3.3.2019.

Diyphotography.net, The problem with camera phones that nobody talks about.

Rumors-sivustot. Faktaa ja fiktiota.

 

03.03.2019   (linkki)

Digicamera.netin Foorumilta.

Sulantoblog, Lumix S1R is here –time to DITCH G9 and micro 4/3? 1.3.2019. YouTube-video, kesto 6:53. Lumix S1 and S1R have raised much discussion in the micro4/3 community. In this video I'm going to tell how I feel after using both the S1 and S1R. Is micro4/3 doomed and is it time to start selling micro4/3 gear and get a full frame?

  • Joutaako Panasonic G9 kaatopaikalle nyt kun uudet täyskennoiset peilittömät Panasonic S1R ja Panasonic S1 ovat vaihtoehtoina.
  • Ihan aluksi Sulanto kertoo, että on hiljan siirtynyt takaisin käyttämään Micro 4/3 -systeemin kameroita (Panasonic Lumix). Sulanto siirtyi jo ihan alkuvaiheessa monta vuotta sitten käyttämäään MFT-kameroita, ensimmäinen oli Panasonic Lumix G1. Elektroniseen etsimeen syntyi heti rakkaussuhde. Pieni koko (ja paino) houkuttivat. Alun jälkeen Micro 4/3 -systeemi on kypsynyt ja kehittynyt, paljon myös kolmannen osapuolen valmistamia objektiiveja. Monipuolisuuden suhteen paras peilitön systeemi. Paljon objektiiveja ja lisävarusteita, kaikki kohtuuhintaisia. Vähemmän hyvää on kuvanlaatu, kunnon bokehia ei tahdo saada aikaiseksi.
  • Sulanto on käyttänyt ammattimaisesti työssään Micro 4/3 -systeemiä monta vuotta. Esimerkiksi yhtiöiden potrettikuviin. Kertaakaan ei ole tullut palautetta, että kuvissa olisi liian vähän yksityiskohtia tai että kuvien taustassa ei olisi tarpeeksi bokehia. Kuvanlaatu riittää reippaasti hyvin moneen pro-kuvauksessa esiin tuleviin tilanteisiin. Muutama vuosi sitten ammatti/siviilielämässä oli muutoksia ja Sulanto siirtyi käyttämään toista systeemiä. Mutta nyt on palattu takaisin juurille, Micro 4/3 -systeemiin ja Panasonic-kameroihin.
  • Sulannolla on kokemusta S1R- ja S1-malleista. Panasonic S1R on vähän kuin hormoneilla kasvatettu Panasonic G9 ja enemmänkin. Mutta. Kyse on aivan eri systeemistä. Pian Sigmalta on tulossa halvempia objektiiveja uuteen systeemiin. Koko ja paino eivät haittaa tietyissä olosuhteissa, silloin kun paljon muitakin kuvauspropseja, valoja, taustoja jne. Tai silloin kun asiakas haluaa mahdollisimman paljon yksityiskohtia, jotta kuva voidaan printata oikein isoon kokoon.
  • Käyttäjäkokemus näiden kahden Panasonicin systeemin välillä on aika lailla samanlainen. Panasonic G9 on erinomainen matkalla tai katukuvauksessa. Sulanto on sitä mieltä, että Panasonic jatkossakin valmistaa ja kehittää Micro 4/3 -systeemin kameroita. Perinteisiin kroppikennoisiin kamerasysteemeihin verrattuna Micro 4/3 -systeemillä on etunsa. Pitkästä historiasta huolimatta vain yksi valmistaja on rakentanut kroppikennoisiin valmiiin systeemiin natiivilaseineen.
  • Instagram, sulantoblog

Peter Forsgård, Laowa 7.5mm F2 - Ultra Wide Angle Lens 1.3.2019. YouTube-video, kesto 7:16. Laowa 7.5mm F2 - Ultra Wide Angle Lens.

  • Ja se polttovälivastaavuus on 15mm (tämä jätetään hyvin huolellisesti joka kerta kertomatta).
  • Ihan alussa Sulanto ojentaa jotakin Forsgårdille, Oodin edessä. Pieni ja kevyt Laowa 7.5mm. Vastavalosuojaa kannattaa aina pitää, suojaa kuperaa etulinssiä. Katukuvaukseen turhan laajakulmainen. Moneen muuhun oikein hyvä (vaikka interiöörikuvaukseen).
  • Täysin manuaaliobjektiivi. Mitään tarkennusta ei tarvita, jos himmentää pari aukkoa ja asettaa tarkennuksen vaikka kolmeen metriin. Kaikki kuvassa on silloin tarkkaa. Vanha katukuvauksen mestarien käyttämä tekniikka aikana, jolloin kukaan ei ollut kiinnostunut bokehista.
  • Aukkorengas saisi olla kaikissa objektiiveissa, kätevää. Pienisormisille. Ei kuvanvakaajaa (vähän säätämistä, että runkovakaaja saadaan käyttöön).
  • Mv-kuvia (osassa näkyy reunojen vääristyminen, kamera ei ole suorassa), osassa ei ollenkaan vääristymiä.
  • Kuvakulma 110 astetta. Lähin tarkennus 12cm. Suodinkierre 46mm. Mitat 5cm x 5.5cm. 170g (Standard Version) ja 150g (Lightweight Versio).
  • Ja hinta on 500 euroa (Suomen hinnassa on mukana verot).
  • Forsgård ei ollut oikein tyytyväinen ottamiinsa kuviin (yhtä lukuunottamatta). Siinä kuvassa kamera oli lattialla portaissa suoraan ylöspäin. Kuva otettiin Wi-Fin ja älypuhelimen avulla. Instagrammissa lisää kuvia.
  • Vinjetointi häiritsi, lähinnä se, että nurkissa väri vivahti siniseen. Muuten kuvanlaatu oli ok, nurkat tietenkin vähän pehmeitä.
  • Instagram, jpeterf
  • Sulantoblog, Laowa 7,5mm f/2 Ultra Wide for MFT -manual goodness. 26.2.2019. YouTube-video, kesto 26.2.2019.
  • e6 Vlogs, Ultrawide in the City | Laowa 7.5mm. 15.12.2018. YouTube-video, kesto 17:11.

Toni Ahvenainen, Year of the Alpha, Haastattelussa Sony World Photography Awards voittaja Heikki Kivijärvi. 2.3.2019. Sony World Photography Awards on yksi maailman suurimmista valokuvakilpailuista, johon osallistuu joka vuosi tuhansia valokuvaajia ympäri maailmaa. Kuvien taso on todella korkea ja esimerkiksi tänä vuonna kisaan osallistui yli 327 000 yksittäistä kuvaa. Helsingistä kotoisin oleva Heikki Kivijärvi voitti Suomen kansallisen sarjan graafisen pelkistetyllä kuvallaan talvisesta Helsingin Tuomiokirkosta, ’Tourism in Helsinki’. Haastattelin Heikkiä voiton jälkeen, kyselin fiiliksistä voiton jälkeen ja pohdimme vähän muutenkin sitä, mitä suuressa valokuvauskilpailussa voittaminen merkitsee.

Yle, Onni Rantanen osasi jo alle kaksivuotiaana ulkoa kaikki Suomen kanalinnut – nyt 15-vuotias koululainen haaveilee luontokuvaajan ammatista. 2.3.2019. Nokialainen Onni Rantanen saattaa viettää talvipäivänä koko valoisan ajan lintuja tarkkaillen. Birdlife Suomen nuorisotoimikunnan puheenjohtaja Kim Kuntze arvioi, että Suomessa on vain muutamia kymmeniä alle 18-vuotiaita harrastajia, jotka ilmoittavat havainnoistaan. Lisää nuoria aktiiviharrastajia kaivattaisiin. Heitä on houkuteltu muun muassa perustamalla alle 18-vuotiaille lintuharrastajille oma Whatsapp-ryhmä. Siinä on jäsenenä reilut parikymmentä harrastajaa, lähinnä eteläisen Suomen kasvukeskuksista.

  • Onni Rantasella on luontokuvaamisen varalle suuria suunnitelmia. – Se on ihan ammattihaave, vaikka tiedän, että on aika hankala saada siitä elantonsa, Rantanen sanoo. Maineeseen Onni Rantanen hiipii hiljalleen ainakin somen kautta. Teini-ikäinen jakaa kuviaan Instagramissa muiden teinien lailla, tykkäyksiä tulee tasaiseen tahtiin.
  • Kuusamon kansainvälisessä valokuvauskilpailussa lasten ja nuorten sarjassa Onni Rantanen sijoittui kullankeltaisella teerikuvalla toiseksi. Haaveissa on myös hakea apurahaa omaa näyttelyä varten.
  • Instagram, onnirantanen_photography

HS, ”Ihmiset tekevät saunan” – Heli Blåfield kuvasi kylpeviä suomalaisia jokaisessa maakunnassa Lapista Ahvenanmaalle. 2.3.2019.

Tivi.fi, Viikon Softa: Reji. Ei vain sanakirja ja kääntäjä: ilmainen sovellus myös opettaa kieliä. 2.3.2019. Reji muistuttaa tuttuja kielen kääntösovelluksia. Aluksi valitaan kieli ja haetaan käännös kirjoittamalla tuntematon sana. Reji hakee käännöksen, liittää mukaan esimerkkilauseen ja toistaa sanan ääneen sekä näyttää miten se lausutaan. Käännetyt sanat jäävät listalle muistiin. Tuettuja kieliä on 48. Ilmainen, iOS. Android kehitteillä.

Älypuhelimista.

Photo.net, foorumi.

Digital Photography School.

ePhotozine.com, 9 Basics To Consider Before Hitting The Shutter. Muutama sekunti vie aikaa.

Dpreview.com.

  • DPReview TV: Canon EOS RP review. 13:07. Suorat linkit videoon sisällysluettelosta. Itse YouTube-videokin kuvattu tällä Canonin täyskennoisella halpispeilittömällä. 26 megapikseliä. Oikeassa yläkulmassa vaihtuvat videoasetukset. Paljon hyvääkin. Vara-akut pitää olla. USB-lataus (myös virtapankista) onnistuu. Jos raw-kuvista (tai jpg) yrittää varjoja nostaa esiin kunnolla => kohinaa paljon enemmän kuin kilpailijoilla (pienillä ISO-arvoilla). Isoilla ISO-arvoilla hämärässä kuvatessa ei ongelmia.
    • Jpg-kuvat näyttävät hyviltä, ihonväri jne. kohdallaan. Rungossa ei kuvanvakajaa. Ei säänkestävä. Focus stackingin käyttö helppoa. Käyttöliittymä on mietitty helpoksi käyttää. Asetusten muuttaminen on vaivatonta. Silmiin tarkennus toimii nyt myös jatkuvan tarkennuksen tilassa. Helppo käyttää ja helppo ottaa käyttöön. Ei toimi kuitenkaan kunnolal, jos kohde on kovin kaukana. Jatkuva tarkennus silmiin => vain 2.5 kuvaa sekunnissa. Pitäisi olla nopeampaa.
    • Mikrofoniliitäntä, kuulokeliitäntä, joka suuntaan kääntyvä näyttö. 4K video, vain 24 kuvaa sekunnissa, rolling shutter, ei jatkuvaa tarkennusta jne. 1080/60p ja 30p, jatkuva tarkennus.
    • Kameran kohderyhmä on aloitteleva kuvaaja, amatööri. Täyskennoinen pitää saada, mutta vaatimuksena yksinkertainen käyttö. Runko on edullinen, mutta RF-objektiivit eivät ole edullisia. Silloin pitää käyttää adapteria (Canon EF- tai EF-M -objektiivit). Luultavasti vasta ensi vuonna tulee niitä halvempia Canonin RF-objektiiveja.
    • Suomen hinta on 1600 euroa, mukana sovitin/adapteri (hinnassa on mukana verot).
  • CP+ 2019: Hands-on with Tamron's trio of full-frame lenses. Kolme täyskennoiselle sopivaa objektiivia. Ei vielä hintoja.

IR, The complete guide to cutting out hair in Adobe Photoshop. YouTube-video, kesto 33:23. Nyt ei ole kyse tukanleikkuusta vaan syväyksestä.

Petapixel.com.

  • Samyang First to 3rd-Party RF Lenses: A 14mm f/2.8 and 85mm f/1.4. Canon EOS R- tai Canon EOS RP -kameroille adapteritta käyviä objektiivea löytyy vain Canonilta itseltään. Samyang pyrkii korjaamaan tämän asian. Samyangin ovat tulossa pian myyntiin. Ei vielä hintoja.
  • Aquaman Has an Impressive Arsenal of Leica Cameras. Näyttelijä Jason Momoa. Äiti valokuvaaja.
  • Ep. 314: Flippin’ Your Lid for No Good Reason – and more. Podcast kesto 40:45. Suorat linkit sisällysluettelosta kuunneltaviin kohtiin.
    • A woman with more money than sense interrupts a public photoshoot. (#)
    • Tamron unveils 3 new lenses for DSLRs and mirrorless. (#)
    • Tetenal is saved and film photography breathes a sigh of relief. (#)
    • Tokina introduces its 16-28mm f/2.8. (#)
    • Light and Sony team up to change the game. (#)
    • Ricoh steps things up with it’s GR IIII. (#)
    • Ross Lowell, inventor of gaffer tape, passes. (#)
    • Samsung’s Galaxy S10 line adds more cameras and a useful mode. (#)

Diyphotography.net, Klau Geomatics makes a gimbal to mount your Sony camera on DJI drones. Ei vielä hintaa.

Rumors-sivustot. Faktaa ja fiktiota.

 

02.03.2019   (linkki)

Digicamera.netin Foorumilta.

HS, Helmikuun parhaat kuvat. 2.3.2019. Helmikuun HS:n parhaissa kuvissa nähdään islantilaisen taiteilijan karvat, kylänraitti Vienan Karjalassa sekä Antti Rinteen paluu. 34 kuvaa. Klikkaamalla kuvat isommiksi.

Sipoon Sanomat, 90-vuotta täyttänyt Caj Bremer: Tietyt asiat kuvaamisessa säilyvät digiajasta huolimatta. 1.3.2019.

Turun Sanomat, Viikon kuvat: Veteraani-ikäiset mäkimiehet, itse tehty sähköauto ja nuoripari sikalassa. 1.3.2019. Viikon kuvat on yhdeksän sanomalehden yhteinen juttusarja, joka esittelee kohokohtia viikon uutiskuvista ja puheenaiheista. 19 kuvaa.

Rajala Blogi, Christian Anderl, Fatherhood - lempeät potretit isistä. 1.3.2019.

Yle, Ilmastonmuutos aikaistaa lintujen kevätmuuttoa Suomeen – uudesta selaimesta voi tutkia 300 lintulajin tilannetta. 1.3.2019. Suomen kansallislintu laulujoutsen viipyy Suomessa kuukauden pitempään kuin ennen. Se tulee aikaisemmin ja lähtee myöhemmin.

  • Muuttolintuselain löytyy suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi osoitteesta https://haahka.halias.fi Jos et satu olemaan varsinainen lintubongari, selaimessa on myös kuvia, joista lajien ulkonäkö selviää.

Markku Könkkölä, Mielikuva, Jyväskylän kameraseurassa 21.3. vuosikokous ja kuvauksen valmistelu. 2.3.2019.

Karjalainen.fi, Joensuulainen valokuvaaja Joona Kotilainen perusti ilmaisen kuvapankin. 1.3.2019. Kuvapankin kuvia voi käyttää vapaasti. - Olen harrastanut valokuvausta pitkään ja vuosien aikana kuvamateriaalia oli kertynyt sen verran, että ajattelin niistä olevan iloa muillekin. Koitin alkuun myydä kuviani kansainvälisissä kuvapankeissa, mutta kahden euron ansiot vuoden myyntiajalla eivät houkuttaneet. Alle 200 kuvaa.

(Digicamera.netin uutiset, 7.5.2008, kertaus).
-Mäenpää Jenni: Muokkausta ja manipulaatiota. Digitaalisen kuvankäsittelyn rajat suomalaisissa sanoma- ja aikakauslehdissä. Tampere University Press 2008.

ISBN: 978-951-44-7289-3
Tutkimus pdf-tiedostona (koko teksti), 65 sivua.

Kirjassa esitellään tutkimus, jossa selvitetään digitaalisen kuvankäsittelyn käytäntöjä suomalaisissa sanoma- ja aikakauslehdissä. Selvitys tehtiin kyselytutkimuksena vuonna 2007 Tampereen yliopiston Journalismin tutkimusyksikössä. Otoksessa olivat mukana kaikki Suomen suurimmat sanomalehdet ja lisäksi edustava otos aikakauslehdistä ja paikallisista sanomalehdistä. Kyselyyn vastasi 182 keskeistä kuvajournalismin toimijaa. Vastaajat saivat arvioitavakseen kuvapareja, joista toinen oli käsitelty ja toinen käsittelemätön. Käsittelyn hyväksyttävyyttä tuli arvioida uutiskuvan, reportaasikuvan, feature-kuvan ja kuvituskuvan kontekstissa.

Tutkimustulosten lisäksi kirjassa luodaan katsaus lehtien kuvankäsittelyn historiaan ja tulevaisuuteen.

Älypuhelimista.

Photo.net, foorumi.

Digital Photography School, Weekly Photography Challenge – Backlighting.

ePhotozine.com.

IR.

Dpreview.com.

Diyphotography.net.

Petapixel.com.

Pdnonline.com.

Fotosidan.se, Åke Ericsons bok prisas i Picture of the Year. Yhdeksän vuoden projekti päätökseen.

Kamera & Bild, Efter kritiken – Bonnier News justerar frilansavtalet. Ensi viikolla uusi sopimus kriitiin jälkeen.

Kamera & Bild, Fotohistoria: De flygande fotograferna. Ensimmäinen maailmansota. Vuonna 1918 Flygkompaniet. Etsittiin valokuvaustaitoisia asevelvollisia.

Rumors-sivustot. Faktaa ja fiktiota.

 

 

01.03.2019   (linkki)

Digicamera.netin Foorumilta.

Petteri Hautamaa, Kuvaamisikkuna. 1.3.2019. Luontokuvaustouhut haukkaavat melkoisen osan vapaa-ajasta. Kun taas vapaa-ajasta pitää nipistää kaikki liikenevät minuutit, niin prioriteettilistalla arjen puhdetyöt tuppaavat kärsimään. Otetaan nyt vaikkapa esimerkiksi ikkunoiden pesu.

Journalisti 2/2019. Ilmestynyt 28.2.2019.

  • Aina ei mene putkeen. ”Usein kaikki menee kuvauskeikalla putkeen. Joskus taas ei mene.” Lauri Rotko kertaa kolumnissaan kolme klassikkoa.
    • Tekstiä kuvan päälle. Tavoitteena saada kaunis henkilökuva terveysjuttuun. Kuvan päälle tulee tekstiä, joten vaaleaa pintaa pitäisi olla kuvan oikeassa laidassa. Kuvattavan naisen talo on tummanvihreä, porraskäytävä pimeä ja asunto sisustettu tummilla puupinnoilla. Ulos ei voi mennä, koska kuvattavan kunto ei anna myöden. Juotuani kuvauskahvit kysyn, olisiko naisella tavallista valkoista paperia. Ei kuulemma ole. Lopulta roikotan vasemmalla kädelläni kameran edessä valkoista tiskirättiä. Ihania kuvia, sanoo tilaaja myöhemmin.
  • Yllätyksiä olla pitää. Image AD Antti Grundstén on valmis perustelemaan haastateltaville, miksi jutun kuvat ovat juuri sellaiset kuin ovat.
  • Kaleva palkaton harjoittelu kummastuttaa. Palkattomat harjoittelut Kaleva-konsernin Kalevassa ja Oulu-lehdessä kummastuttavat oululaisia opiskelijoita ja ammattikorkeakoulua. Lehdet ovat käyttäneet palkattomia amk-harjoittelijoita pitkään.

Mynewsdesk.com, Samyang julkaisee superlaajakulman täydelle kennolle. 28.2.2019. 130 asteen kuvakulmalla varustettu uusi Samyang XP 10 mm f/3.5 on superlaajakulma. Siitä huolimatta se ei ole kalansilmäobjektiivi, vaan piirtää vääristämätöntä kuvaa. Samyang XP 10 mm f/3,5 toimitukset Canon EF -kiinnityksellä alkaa huhtikuussa. Nikon F -version toimitukset alkavat myöhemmin. Suositushinta: 1065 €

Älypuhelimista.

Photo.net, foorumi.

Featureshoot.com, The Extraordinary Life of Inge Morath. nge Mörath: Magnum Legacy – An Illustrated Biography. Kirja.

Digital Photography School.

ePhotozine.com.

Dpreview.com.

IR.

Pdnonline.com.

Diyphotography.net.

Petapixel.com.

Photoshelter Blog, Apple’s Uninspired “Shot on iPhone” Winners.

Fotosidan.se, Poddradio: Fokus på fullformat. Kuunneltavaa. Kesto 42:16.

Kamera & Bild, Bonniers frilansavtal kritiseras: ”Det här är vidrigt”. Kaikki oikeudet kuviin ja teksteihin, kaikissa medioissa nyt ja tulevaisuudessa. Bonniers: Dagens Nyheter, Expressen ym. ym. Svenska Fotografers Förbund ja Bildleverantörernas Förening ovat julkaisseet avoimen kirjeen, jossa kehotetaan frilancereita kieltäytymyään sopimuksesta. Yhtä kuvaa, tekstiä tai kuvitusta voi sopimuksen mukaan käyttää korvauksetta missä tahansa Bonniersin muussa lehdessä. Ehdot ovat kuulemma entistäkin synkemmät verrattuna edelliseen sopimukseen vuodelta 2016. (Jos friilancerit eivät allekirjoita, niin no hätä. Laitetaan Bonniersin vakituiset valokuvaajat ottamaan kuvat, eikös niin.)

Rumors-sivustot. Faktaa ja fiktiota.

 

Lähetä uutisvinkki:


Matti Harju

 

Armi Hölttö (näyttelyt, kilpailut, tapahtumat)

 

Helmikuun 2019 uutisiin

| sivun alkuun | Kaikki uutiset |

 

Hae Google:sta

Uutiset