Etusivu Foorumi Uutiset Vinkit Galleria Kortit Linkit Info
 
Lokakuun uutiset ovat jo ilmestyneet

Syyskuu 2017

30.09.2017   (linkki)

Digicamera.netin Foorumilta:

Peter Forsgård ja Matti Sulanto, Valoaalloilla, podcasteja. Uusin:

Kuumaa ja kosteaa. Kesto 15:06. 29.9.2017. Tällä viikolla ollaan kuumissa kosteissa ja kansainvälisissä tunnelmissa. Matti kävi valokuvanäyttelyssä Kuala Lumpurissa ja Peter Tukholmassa. Juttelemme myös katupotreteista ja kuulemme mitä Matin muistikortti voi jne. Paljon aiheita ja ajatuksia taas kerran!

Lapin yliopisto, Vuoden revontulikuvassa hehkuu syksyinen lämpö - nähtävillä Arktikumissa 11. lokakuuta alkaen. Vuoden Revontulikuva 2017 -valokuvakilpailun on voittanut torniolainen valokuvaaja Risto Leskinen. Syksyistä lämpöä ja aitoa tunnelmaa huokuva Vuoden revontulikuva on otettu Saariselän Kiilopäällä 8. syyskuuta 2017.

Valovuoto.fi, Olympus 25mm f/1.2 Pro M.Zuiko Digital ED. 29.9.2017. Olympus- ja muutkin M4/3 kuvaajat ovat innolla odottaneet uusia automaattitarkenteisia f/1.2 tai nopeampia objektiiveja. Panasonicin erinomaisen, mutta infernaalisen kalliin 42.5mm 1.2:n rinnalle julkaistiin viime syksynä useamman satasen edullisempi Olympus 25mm f/1.2 Pro M.Zuiko Digital ED.

  • Olympus 25mm f/1.2 Pro M.Zuiko Digital ED on hienosti viimeistelty ja laadukas tuote. Se on mielestäni paras rahalla saatava m4/3-järjestelmän 25 mm objektiivi. Silti en itse ostaisi sitä, koska melkein tonnin edullisempi Olympus 25mm f/1.8 on lähes yhtä hyvä. Se ei ole fyysisesti yhtä vakuuttava, mutta se on todella kevyt, pieni ja suoriutuu optisesti lähes yhtä hyvin. 1200 euroa.

Ilta-Sanomat, Ruska levisi Suomeen – upeat kuvat vuoden kauneimmasta ajanjaksosta. 27.9.2017.

Älypuhelimista.

Photo.net, foorumi.

Digital Photography School.

ePhotozine.com.

Dpreview.com.

IR.

Pdnonline.com, Great Weekend Reads in Photography & Filmmaking. 24 linkkiä ja video.

Diyphotography.net.

Petapixel.com.

Pdnonline.com.

  • PDN Photo of the Day, Walker Evans’s Vernacular America. 12 kuvaa ja teksti.
  • Creative Uses for Gels in Filmmaking. YouTube-video, kesto 2:57.
  • Lab Test: Nikon D850. 45.7 megapikselin täyskennoinen, 7 kuvaa sekunnissa. Sama 153-pisteen automaattitarkennus kuin Nikon D5 -mallissa. ISO 64 - 25.600 (32 - 103.400). 4K video, 24/25/30p. Kääntyvä 3.2 tuuman kosketusnäyttö, 2.36 megapikseliä (sama kuin Nikon D5). Taustavalaistun CMOS-kennon edessä ei ole tarkkuutta vähentävää antialias-suodinta. Kaksi korttipaikkaa, XQD ja SD. SnapBridge, mutta jos haluaa monipuolisemman Wi-Fin käyttöön, pitää hankkia Wi-Fi -adapteri. Säänkestävä, valaistut näppäimet. Yhdellä latauksella ottaa 1840 kuvaa. Erillisessä akkukahvalla yhdeksän kuvaa sekunnissa. Ja bonuksena yhdellä latauksella 5140 kuvaa. NEF -> JPG prosessaus kamerassa. 1000 kuvaa 25 minuuttia. Siis puolitoista sekuntia raw-kuvaa kohti. Nikon suunnitteli sensorin itse, valmistus sitten toisaalla. Nikonin mukaan dynaaminen alue on parempi kuin Nikon D810-mallissa, vaikka pikselien määrä on lisääntynyt. Suljin ja peilimekanismi uusiksi, 200.000 laukaisulle speksattu. Paino 915 g, 35 g enemmän kuin Nikon D810. Suomen hinta on 4.000 euroa (hinnassa on mukana verot).

 

29.09.2017   (linkki)

Digicamera.netin Foorumilta:

HS, Hassutteleva taiteilijakaksikko esittäytyy Pariisissa – Elina Brotherus sai ensimmäisenä suomalaisena valokuvataiteilijana oman näyttelyn Pompidou-keskukseen. 28.9.2017. Esillä on noin viisikymmentä valokuvaa ja kuusitoista videoteosta. Yhtäkään ei ole nähty koskaan aiemmin; ne syntyivät helmi- ja toukokuun aikana Suomessa heti sen jälkeen, kun Brotherus oli saanut tiedon Ranskan Veikkauksen eli PMU:n Carte blanche -kilpailun voitosta. Se tarkoitti 20 000 euroa, omaa näyttelyä Centre Pompidoussa ja näyttelystä julkaistavaa kirjaa.

Yle, Hääparien uusin villitys sai säpinää valokuvaamojen hiljentyneisiin kehityskoppeihin. 28.9.2017. Kertakäyttökamerat ovat nousseet pöydille hääjuhlissa ja tuoneet digikuvien rinnalle perinteiset paperikuvat. Digikameroihin tottunut sukupolvi hakee filmillä ja paperikuvalla uusia ulottuvuuksia kuvaamiseen.

Vuoden Luontokuva 2017. Lauantai 21.10.2017, Finlandia-talo, Helsinki. Ovet aukeavat klo 12. Näyttelyt, kuvaesitykset, gaalaohjelma klo 19 asti. Juliste. Lippujen hinnat 11.50 e (katsomo takaosa), 17.50 e (katsomo keskiosa), 27.50 e (katsomo etuosa). Päälle sitten lippu.fi:n 1 euron maksu (itse tulostettu printtilippu, halvin vaihtoehto).

  • Polku.net, Vuoden Luontokuva 2017 -tapahtuma. 30.10.2017. Maanantai, klo 18. Tietomaa, Nahkatehtaankatu 6 , Oulu. Vuoden Luontokuvat 2017 -koosteessa nähdään läpileikkauksen eri sarjoihin tulleista kilpailukuvista ja kuullaan tuomariston perustelut valinnoille. Kaikenlaista muuta ohjelmaa. Liput 15 e.
  • Luontokuva.org, Vuoden Luontokuva 2017 -kilpailun tuomaristo. 24.5.2017. Vuoden Luontokuva -kilpailuun osallistui tänä vuonna 14 251 kuvaa. Koko kuvamäärästä kilpailun tuomaristo valitsi semifinalisteiksi yhteensä 1 343 kuvaa ja niistä finalistikuvien joukkoon, palkintosijoista kisaamaan, selvisi 260 kuvaa 143 kuvaajalta. Vuoden Luontokuva 2017 ja muut kilpailussa palkitut kuvat julkistetaan 21.10.2017 Finlandia-talossa.
  • Luontokuva.org, Vuoden Luontokuva 2017 -kilpailun semifinalistikuvien määrät kuvaajittain. 7.4.2017. Edellisen vuoden tapaan listalla ovat kaikki vähintään yhden puollon saaneet kuvat. Kuvia on 1343 kpl yhteensä 450 kuvaajalta. Pdf. VLK 2017 -kilpailuun osallistui 850 kuvaajaa yhteensä 14 251 kuvalla. Kilpailun tulokset julkistetaan Finlandia-talossa 21.10.2017.
    • kahdelta kuvaajalta semifinaalivaiheeseen 16 kuvaa

Yle, Bongarit villiintyivät aasialaisesta linnusta – "Megaluokan harvinaisuus on kyseessä". Aasianpääskykahlaajaa ei ole tavattu Suomessa koskaan aiemmin. Lintu näyttäytyi Joroisissa vajaan vuorokauden ajan heinäkuussa.

Ilta-Sanomat, Poliisin erikoisryhmällä salaperäinen tehtävä Helsinki-Vantaalla – tilanteen kuvanneille miehille annettiin kaksi vaihtoehtoa. Kaksi miestä oli valokuvaamassa lentokoneita Vantaalla Tikkurilantien ja lentokenttäalueen lähistöllä keskiviikkoiltana. He havaitsivat kentän vierellä aidan luona raskaasti varustettuja poliiseja. Kuvaajat lähtivät ajamaan pois paikalta, kun poliisiauto pysäytti heidät. Toisen kuvaajan mukaan kaksi siviiliasuista poliisia tuli puhumaan heille valokuvaamisesta ja halusi, että kentän lähellä otettuja kuvia poistetaan kamerasta. (kuvien palauttaminen ns. poistamisen jälkeen on hyvin yksinkertaista...).

Ilta-Sanomat, Toimintaleffan kuvauskopteri mätkähti Presidentinlinnan lähelle – sitten kuvausryhmää vietiin: ”Mustaa autoa tuli enemmänkin”. Layers of Lies -elokuvan kuvauskopteri teki pakkolaskun Presidentinlinnan lähistölle. Suomalais-iranilainen leffaryhmä lennätti kuvauskopteriaan keksiviikkona Helsingin keskustassa, lähellä Presidentinlinnaa.

Mobiili.fi, GoProlta uusi Hero6 Black -action-kamera – Fusion 360 -kamera tulee marraskuussa. Uuden Hero6 Blackin hinta Suomeen tilattaessa on 569,99 euroa GoPron omassa verkkokaupassa. Eurohinnasta ei ole vielä tietoa.

TE-palvelut, Valokuvaaja, Prologue Events Oy, Helsinki. Haetaan startup-tiimin tuotanto-organisaatioon kokopäiväistä valokuvaajaa. Asuntojen kuvaaminen, projektikuvaukset ja kuvien jälkikäsittely. Eduksi: B-ajokortti, kokemus asuntokuvaamisesta, oma kuvauskalusto (ei pakollinen). Kuvaaja palkataan kokopäiväiseksi, palkkatoiveet otetaan huomioon. Työaika on 40h / viikko, pääasiasssa 8 - 16, joustovaraa. Prologuen toimiston studio ja toimitilat ovat kuvaajan käytössä myös vapaa-ajalla. Haku päättyy 22.10.2017.

Älypuhelimista.

  • Puhelinvertailu.com, Elokuvakuvaaja vertasi LG-huippupuhelimen kameraa 50 000 euron elokuvakameraan. YouTube-video, LG:n sponsoroima.
  • Suomimobiili.fi, Arvostelussa jättikokoinen Xiaomi Mi Max 2 – edeltäjäänsä reilusti laadukkaampi. Kiinan markkinoille tarkoitettu. Näyttö 6.44 tuumaa. Kuitenkin tarkkuus vain Full HD, 1080 x 1920, ei kuitenkaan paljoa haittaa. Hintaluokka on 400 euroa. Kamerat ovat Mi Max 2 -puhelimessa keskitasoa, eikä tarjolla ole suuremmin yllätyksiä. Hyvässä valaistuksessa Mi Max 2:n kameralla saa aikaiseksi kohtalaisen hyvää jälkeä, mutta hämärässä kuvista ei kannata odottaa kovin hyviä. Xiaomi Mi Max 2:lla on mahdollista taltioida videoita tarkalla 4K-tarkkuudella tai vaihtoehtoisesti Full HD:na. 4K-tarkkuus on mukava lisäys puhelimeen ja mielestäni tämä laatukin on varsin hyvää, mutta pitää kuitenkin muistaa, ettei puhelimen kamerassa ole erillistä kuvanvakainta. Nyt tarjouksessa alle 290 euroa (toimitusajat taitavat vain olla luokkaa kuukausi).

Photo.net, foorumi.

Digital Photography School.

ePhotozine.com.

Dpreview.com.

IR.

Diyphotography.net.

Petapixel.com.

Lensrentals.com, blog, Guide to Wilderness Photography and Timelapse Filming. Mikä kamera. Mikä objektiivi.

The Online Photographer, 'The Nicest Lens I've Ever Owned'. Viesti, Voigtländer 65mm ƒ/2 Apo-Lanthar Macro for Sony E.

Pdnonline.com, PDN Photo of the Day, A Portrait of a Changing Life. 11 kuvaa ja teksti.

Kamera & Bidl, Följ med på gravidfoto – med Emelie Ohlsson. Reportaasi.

Rumors-sivustot. Faktaa ja fiktiota.

 

28.09.2017   (linkki)

Digicamera.netin Foorumilta:

Yle, Suomalaisvalokuvaaja Elina Brotherus sai yksityisnäyttelyn Pompidouhun: "Tämä on minun 15 minuuttia kuuluisuutta". Kulttuuriset kummallisuudet ovat Brotherukselle toki tuttuja, onhan hän asunut Ranskassa parikymmentä vuotta. Règle du jeu -näyttely on seurausta ranskalaisen Carte Blanche PMU -valokuvakilpailun voitosta. Kilpailuun ilmoittautumisesta voi puolestaan kiittää sosiaalista mediaa. Ensi kesänä Brotheruksen näyttely saapuu maailmalta Suomeen. Sen laajennettu versio on esillä Serlachius-museossa Mäntässä kesäkuussa 2018. Pompidou-museon Règle du jeu-näyttely on puolestaan auki 22. lokakuuta saakka.

Petri Pietiläinen, South Africa, Zimanga - 2017. Vajaan kahden viikon kuvausmatka Etelä-Afrikassa. Tunnettu unkarilainen luontokuvaaja Bence Mate on suunnitellut alueelle useita korkealaatuisia kuvauskojuja, joissa eläimiä pääsee kuvaamaan todella läheltä, tarvittaessa maan/veden pinnan tasolta ja jopa yöllä. Matkaohjelma koostui aamu- ja iltapäivän/illan/yön kojukuvauksista ja jeeppi safareista. Kuvauskalustona oli käytössä Olympuksen kaksi OM-D E-M1 Mark II runkoa ja Olympuksen ja Panasonicin objektiiveja.

  • Kuvien läpikäynti on menossa, galleriaan tulee päivittäin uusia kuvia

Mikrobitti 9/2017. Ilmestynyt 21.9.2017.

  • Mikrobitti testasi uudet tulostimet ja kuvapalvelut: onko mitään järkeä tulostaa valokuvia itse? Laitteista mukana olivat Canon Pixma TS5051, Epson Ecotank ET-2650 ja HP Envy 5540. Kaikissa mukana vielä kopio ja skannaus. Ja USB-liitäntä. Nettipalveluista vertailussa olivat mukana Fotonetti, Fujikuvat sekä Ifolor. Kuvanlaadultaan kuvapalvelutovat vakuuttavia. Nettipalvelut ovat vahvoilla, kun tulostetaan pieniä eriä melko harvoin. Printteri tulee edullisemmaksi, jos tulostetaan usein ja kymppikuvia isompaan kokoon. Canon ja HP perinteiset mustekasetit, riittävät 100 - 200 kymppikuvaan. Epsonin Ecotank-säiliöt riittävät yli tuhanteen kymppikuvaan.
  • Epson Ecotank ET-2650, pisteet 8,4. Huoletonta tulostusta. 280 e. Kallis hankintahinta, mutta musteet riittävät kotioloissa vuosiksi. Lisämusteet edullisia. Käyttöönotto ja wlan onnistuvat värilliseltä lcd-näytöltä, pc ei ole tarpeen. Ei reunatonta tulostusta, puolen sentin vaaleat reunat. iPrint-sovelluksen automaattikorjauksen poisottamisen jälkeen tulostusjälki on tyydyttävä. Tulostuskustannukset edulliset, haastavat netin tulostuspalvelut. A4-kuvat erityisen edullisia. Tulostusnopeus vaatimaton, tehokäyttäjä toivoisi kahta paperisyöttöä (A4 ja kymppikuvat).
    • Lisävärit 3 x 11 e (7500 sivua). Lisämuste 11 euroa (4500 sivua).
  • Canon Pixma TS5051, pisteet 8,0. Käytettävyys edellä. 80 e. Kompakti koko, vaalea ulkoasu. Iso lcd-näyttö, valinnat kuitenkin vieressä olevilta näppäimiltä. Puhelin liitetään tulostimen omaan wlaniin, josta tulostin siirretään osaksi kodin langatonta verkkoa Canonin sovelluksen avulla. Tulostuslaatu on tyydyttävä, kontrasti hyvä, värit eivät ole neutraaleita. Kuvanlaatuun ei voi modiilisovelluksella vaikuttaa. Edullinen A4-käytössä, kymppikuville tulee kaksinkertainen hinta kuvapalveluihin verrattuna. Nopea. Yksi paperisyöttö.
    • Lisävärit 4 x 18 e (715 sivua). Lisämuste 18 e (1800 sivua).
  • HP Envy 5540, pisteet 7,6. Halpa ja nopea. 110 e. Sopii kodin perustulostimeksi, jos tulostusmäärät ovat alhaisia. Ison paperilokerikon yläpuolella on kymppikuville tarkoitettu syöttö. Duplex eli A4-papereiden kaksipuoleinen tulostus. Kuvanlaatu kilpailijoita huonompi, kontrastia ei ole tarpeeksi, musta sekoitetaan kolmen värin avulla. Värit ylikylläisiä, muuten ei ongelmia, mutta ihon sävyt eivät ole luonnollisia. Paperit ovat kohtuuhintaisia, mutta kolme väriä sisältävät patruunat on aina vaihdettava yhden värin loppuessa. Värien loputtua tulostusta voi jatkaa mustavalkoisena.
    • Lisävärit 45 e (415 sivua). Lisämuste 38 e (600 sivua).
  • Ifolor, pisteet 8,1. Puhelimen käyttäjälle. Ainoana mobiilisovelluksia tilausten tekoon, useampiakin. Sovelluksen käyttö nettisivustojen käyttöä sujuvampaan. Poikkeaa kilpailijoista tarjonnan laajuudella sekä edullisuudella. Erityisesti kymppikuvien hinnat on poljettu alas, alennuskampanjoita on usein. Lasku tai luottokortti. Kuvat ladataan palvelimelle vasta tilauksen jälkeen. Ifolor sopii huolettomalle kuvaajalle, tasaisen laadukasta jälkeä, vaikka viimeinen silaus jää puuttumaan. Ihon sävyt toistuvat luontevina.
    • toimitusaika 4 - 5 arkipäivää. Kymppikuva 0,18 e. A4-kuva 3,56 e. Postikulut 2,95 e. (nyt menossa tarjous, kaikki kuvakoot 50%).
  • Fujikuvat, pisteet 7,3. Kallista laatua. Käyttö selkeää, kuvien lataus onnistuu puhelimesta, Facebookista, Instagrammista ja pilvipalveluista. Puhelinta käyttäen valikot jäävät liian pieniksi. Erikoisuutena mahdollisuus neliökuviin (Instagram). Jos kuvaa tullaan rajaamaan, niin kuvissa näkyvät punaiset varoitusreunat. Voi valita, että kuvat mahdutetaan kokonaan, ei rajausta. Tilaukset verkkopankin kautta. Printtien luvataan lähtevän viidessä päivässä tilauksesta. Kuvanlaadun perusteella Fujikuvat on hiuksenhieno voittaja. Värikkäiden kuvien ystäville.
    • toimitusaika 5 arkipäivää. Kymppikuva 0,25 e. A4-kuva 5,00 e. Postikulut 5,00 e.
  • Fotonetti, pisteet 7,2. Laatua hankalasti. Ohjeet iPad-tulostukseen, samat ohjeet toimivat myös puhelimille. Sivut optimoitu puhelimelle, vaikka zoomaukselta ja vieritykseltä ei vältykään. Kuvien lähetyksessä oli ongelma, tilaus katkesi muutamaan kertaan. Ongelma ratkesi, kun kuvien määrää laski ja lataili useammassa erässä. Kuvasuhde tunnistuu automaattisesti, tarjotaan oikeankokoisia kuvia kokovalikoimassa. Vaihtoehtoja on paljon. Kappalemäärää ja kuvakokoa voi vaihtaa koko ryhmälle. Oletuksena on kuvien mattapinta ja automaattikorjaus. Kuvanlaadun neutraalia sävyä kuvia käsittelevät arvostavat. Laatu on tasaista, kontrastia kaipaisi lisää. Kymppikuvien hinnat ovat kilpailukykyisiä, A4-tulosteet eivät. Yhteenvedossa näkyvät pienoiskuvat ja kuvien tulostuskoot. Kuvaamisen harrastajille.
    • toimitusaika 3 - 4 arkipäivää. Kymppikuva 0,22 e. A4-kuva 4, 22 e. Postikulut 4, 22 e.

Tekniikan Maailma, TM-testi: Inpaint-kuvamuokkausohjelma – Poista kuvista epämieluisat yksityiskohdat, tulos on kuin taikuutta. Ilmainen. Inpaint-muokkaus perustuu kuvasisällön muuntamiseen matemaattisiin osatekijöihin, joka erottaa tekijät toisistaan. Muunnos purkaa kuvatiedoston bittiröykkiöt niin, että kuvasta voidaan poistaa vapaasti valittavia kohtia. Esimerkiksi talon tai auton edessä seisova ihminen häipyy melkein jälkiä jättämättä. Samalla ihmishahmon taakse jääneet näyttävät tulevan kuvaan kuin taikaiskusta. Inpaint-muokkaus on parhaimmillaan niin huomaamaton, ettei syntesoituihin kohtiin jää mitään keinotekoisen näköistä.

TE-palvelut, Muu valokuvaaja, Realest3D Oy, Pietarsaari. Osa-aikainen asuntojen valokuvaaja. Asuntojen ja kiinteistöjen valokuvaus sisältä ja ulkoa. Still-valokuvaus, 3D-kuvaus ja ilmakuvaus (nelikopteri). Aluksi 5 - 10 tuntia viikossa, jatkossa ehkä enemmän. Työaika klo 8 ja 18 välillä. Ajokortti (B), oman auton käyttömahdollisuus.

Älypuhelimista.

Photo.net, foorumi.

Digital Photography School.

ePhotozine.com.

Dpreview.com.

IR, Shutter Release: Pentax 67 travels Iceland, how printing makes you a better photographer & more. Netistä kerättyä.

Diyphotography.net.

Petapixel.com.

Pdnonline.com.

Thephotoargus.com, Hurricane Maria: Before and After Night Satellite Images of Puerto Rico.

Fotosidan.se, Kända fotografer föreläser på Photoshop Day. Tukholma 13.10.2017 ja Göteborg 12.10.2017. Klo 9.30 - 16.00. 2995 kruunua (ei momsia).

Rumors-sivustot. Faktaa ja fiktiota.

 

27.09.2017   (linkki)

Digicamera.netin Foorumilta:

HS, Trump kysyi, mitä Ruotsissa tapahtui eilen illalla – nyt joukko maan parhaita valokuvaajia vastaa. 26.9.2017. Valokuvaprojekti Last Night in Sweden sai alkunsa, kun Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump esitti ihmetystä herättäneen lausuntonsa Ruotsin eilisillan tapahtumista. Tuoreessa valokuvakirjassa ja valokuvataiteen museo Fotografiskan näyttelyssä paikalliset valokuvaajat esittelevät arkista Ruotsia tavallisena iltana.

Antti Salovaara, Lähiluonnon huvituksia. Väärän valon alla, 26.9.2017. Pimeä tulee jo seitsemältä. Kuudelta. Viideltä. Näillä hetkillä meiltä helsinkiläisiltä viedään melkein kuusi minuuttia päivässä. Pian valtaosa kaupunkilaisen vuorokaudesta laahaa keinovalojen kelmeydessä.

Ville Suorsa, Kuvauksellinen vuorokausi Kalajoella. 26.9.2017. Syyskuun viimeisen viikon aloittanut vuorokausi Kalajoella oli todella monipuolinen valoiltaan ja sääolosuhteiltaan! Kuvaajalla riitti kiirettä koko päivän ajan. Suomen yläpuolelle parkkeerannut korkeapaine mahdollisti pitkästä aikaa kunnon yökuvaukset, koska pilvistä ei ollut tietoakaan ja tähtitaivas loisti kirkkaana. Tätä edesauttoi myös pieni uudenkuun sirppi, joka laski jo aikaisin alkuyöstä.

Aamulehti, Vielä ehdit! Valokuvafestivaali Backlight jättää maanantaina Nykyajan, Vapriikin Kielletty kaupunki puretaan sunnuntaina.

Yle, Digitreenit: Ilmainen videopuhelu onnistuu yhä useammalla sovelluksella. Asuuko ystävä tai sukulainen kaukana? Haluatko muuten vain nähdä sen, jonka kanssa puhut – tai säästää puhelinkuluissa? Apuun tulevat internetin videopuhelut. Perehdy videopuhelujen alkeisiin ja tutustu viiteen palveluun.

Älypuhelimista.

Photo.net, foorumi.

Featureshoot.com, These ‘State-Approved’ Photos from North Korea Reveal a Complex Truth.

Digital Photography School.

ePhotozine.com.

IR.

Dpreview.com.

Diyphotography.net.

Petapixel.com, Here’s 4K Cinematic Footage Shot with the iPhone 8 Plus.

Pdnonlne.com.

The Online Photographer.

Ideas.ted.com, If you really want to remember a moment, try not to take a photo. 7.9.2017. Toisaalta toisaalta. Jos kuvia ei olisi ollenkaan, niin mitä muistaisimme.

Techradar.com, Studio lighting: 4 seriously simple lighting techniques to try at home.

Lensrentals.com, blog, The Minolta 40-80mm f/2.8 Gearbox Zoom; The Clockwork Lens.

Fotosidan.se, Terje Hellesø skriver tankvärt om bildmanipulering. Sivuston Foorumilla keskustellaan kuvamanipulaatiosta. Nyt asiantuntija (omakohtaista kokemusta) osallistuu debattiin.

Fotosidan.se, Hur du hanterar bilder med STORT dynamiskt omfång i Lightroom. Blogi.

Rumors-sivustot. Faktaa ja fiktiota.

 

26.09.2017   (linkki)

Digicamera.netin Foorumilta:

MTV, Kuvat: Poikkeuksellinen lämpö toi Suomeen näyttävän ilmiön – lukijat ikuistivat henkeäsalpaavat syyssumut.

Mobiili.fi, Apple julkaisi macOS High Sierran – käyttöjärjestelmäpäivitys nyt ladattavissa Mac-tietokoneille.

Blog.e-ville.com. Kiinasta tavaraa. Toimitusajat luokkaa yksi kuukausi. Suomalainen toimittaja, ei mikään pikkuyritys. Toiminut jo monta vuotta (10 vuotta). Ja takuita ei sitten hoideta Suomessa.

Älypuhelimista.

Photo.net, foorumi.

Featureshoot.com, A Poetic Reminder of What Korea Used to Be Like.

Digital Photography School.

ePhotozine.com.

Dpreview.com.

IR, Shutter Release: Radial gradients, Zen of shooting film, Kerlee 35mm f/1.2 & Canon EOS M5 travels light. Netistä kerättyä.

Diyphotography.net.

Petapixel.com.

Thom Hogan.

The Online Photographer.

  • Fujifilm GFX Review Part I. Stephen Scharf. Julkistus syyskuussa 2016. Keskikoon peilitön järjestelmäkamera, 51 megapikseliä. Kroppikerroin 0.79x. Paino 740 g. 3.2 tuuman kääntyvä kosketusnäyttö, 2.36 miljoonaa pistettä. Elektroninen OLED-etsin, 3.69 miljoonaa pistettä. Full HD video, 30 kuvaa sekunnissa. ISO 100 - 12800 (102400). Kolme kuvaa sekunnissa sarjakuvaus. Yhdellä latauksella ottaa 400 kuvaa. Wi-Fi. Pöly- ja roisketiivis. HDMI, USB 3.0. Vähässä valossa automaattitarkennus ei ole parhaimmillaan. Sopii erityisen hyvin potretti- ja maisemakuvaukseen. Valovoimaisten objektiivein tarjonta kameralle ei ole tarpeeksi suuri. Suomen hinta on 7.000 euroa (hinnassa on mukana verot).
  • The History of the Present Era. Digitaalikameran keksiminen. New York Times The Lens.

Techradar.com.

Pdnonline.com, PDN Photo of the Day, The Surprising Beauty of Recycled Waste. 11 kuvaa.

Fotosidan.se, 10 tips: Så tar du bäst hand om din utrustning. Fotokoulu.

Fotosidan.se, En liten film om grafik. Blogi. Video, kesto 8:10. In English.

Rumors-sivustot. Faktaa ja fiktiota.

 

25.09.2017   (linkki)

Digicamera.netin Foorumilta:

HS. Kuvakoosteet.

  • 18.9.2017. Koalakarhu pelastetaan auton renkaan takaa ja yksinäinen Angela Merkel törröttää pellon keskellä.
  • 19.9.2017. Öljyvahinko tahraa rantaa ja orpo norsunpoikanen saa maitoa.
  • 20.9.2017. Juutalaismies rukoili vanhalla hautausmaalla ja lastensairaalassa kokeiltiin kauko-ohjattavia autoja.
  • 20.9.2017. Suurkaupunki maanjäristyksen armoilla – kuvakooste tuhoista ja pelastustöistä Méxicossa.
  • 21.9.2017. Chilit talikoidaan kuivumaan ja Keith Richards riffittelee Sveitsissä.
  • 21.9.2017. Näin täpärälle meni – huimat kuvat näyttävät, että nenä, heittäytyminen tai sormien ojennus ovat tuoneet voittoja.
  • 22.9.2017. Turistit kylpevät mudassa ja mies ottaa Meksikon muotoisen tatuoinnin.

HS, Minä haluan missiksi. Kuvia Suomesta osa 21. Valokuvaaja Outi Pyhärannan kuvat kertovat, miltä Miss Suomi -kandidaatit näyttävät ennen kisaa, arkioloissa. Misseys on muuttunut, mutta silti missiksi haluaa yhä niin lähihoitaja kuin oikeustieteen opiskelijakin.

Mauri Leivo, Lappalainen. 19.9.2017. Ajaa köröttelin hiekkatietä kohti mökkiämme Outokummun Juojärvellä. Satoi, oli märkää ja harmaata. Tutun karjatilan kohdalla huomasin ison linnun aidantolpalla keskellä pientä laidunpeltoa. Lapinpöllö!

Rajala Blogi, Kuvatuotteiden suosio säilyy. 22.9.2017.

Ilta-Sanomat, Annatko selaimen muistaa salasanat puolestasi? Silloin sinun tulee tietää tämä. Chrome, Firefox, Safari, Edge. Mistä löytyvät asetukset. Turvallisin vaihtoehto on käyttää salasanapankkia eli salasanojen hallintaohjelmaa. Tämä luo kaikkiin käyttämiisi verkkopalveluihin yksilölliset ja monimutkaiset salasanat. Käyttäjän tarvitsee muistaa itse vain ohjelman pääsalasana.

Blog.e-ville, Näin helposti asennat valvontakamerasarjan kotiin, mökille tai työpaikalle. 22.9.2017. (toimitusajat lienevät yleensä luokkaa kuukausi...).

Ilta-Sanomat, Vielä kerran: Yksi Gmail-vinkki lopettaa kaikki vinkit. Gmail-sähköpostitilin poistaminen pysyvästi tapahtuu nopeasti. Jos jostain syystä tulet katumapäälle, voit saada osoitteesi takaisin menemällä Gmailiin ja noudattamalla ruudulla annettavia ohjeita. Googlen mukaan myös tilin sähköpostiviestit saattavat palautua, jos tili on poistettu "äskettäin". Muussa tapauksessa viestit hävitetään pysyvästi, eikä kukaan muu voi luoda Gmail-tiliä vanhalla osoitteellasi.

Photo.net, foorumi.

Digital Photography School.

ePhotozine.com, Beginner's Tips - How To Capture Motion In Your Images.

Diyphotography.net.

Techradar.com, Best laptops for photographers and photo editing. 8 kokoonpanoa.

Petapixel.com, Ep. 214: Why Is Tony Northrup So Stingy With His Settings? – and more. Podcast. Suorat linkit sisällysluettelosta kuunneltaviin kohtiin.

Rumors-sivustot. Faktaa ja fiktiota.

 

24.09.2017   (linkki)

Digicamera.netin Foorumilta:

Peter Forsgård ja Matti Sulanto, Valoaalloilla, podcasteja. Uusin:

  • Tropiikista filmiin, kesto 22:17. Matti kertoo Malesian kuulumiset ja haastattelee paikallista valokuvaajaa Robin Wongia, jolla on seuraajia Suomessakin. Peter luki Antti Nylenin kirjan Johdatus filmiaikaan ja kertoo mitä ajatuksia se herätti.

HS, Maalaus vai valokuva? Helsingissä voi nyt nähdä klassikkomaalauksista innoittuneen näyttelyn, jossa tatuoija esittää Jeesusta ja punkpioneeri Saulia. Italialainen Andrea Angione liikkuu varjona valokuvauksen ja maalaustaiteen välimaastossa. Chiaroscuron eli mystisen valohämyn mestarin tuotannosta tosiaan löytyy maalaus nimeltä Cena in Emmaus vuodelta 1606, mutta se eroaa nyt esille ripustetusta teoksesa Cena in Emmaus, vaikka asetelma onkin näennäisesti sama. Erot eivät sinänsä yllätä, koska teoksen on tehnyt italialainen valokuvaaja Andrea Angione (s. 1977), jonka kahdeksasta isosta barokkihenkisestä valokuvasta koostuva näyttely Terribilis est locus iste avatui yleisölle tämän viikon torstaina Sinebrychoffin taidemuseossa.

  • Andrea Angione: Terribilis est locus iste. Sinebrychoffin taidemuseo (Bulevardi 40). Auki 28. 01. 2018 asti. Ti, to ja pe klo 11–18, ke klo 11–20 ja su 10–17. Näyttelyt.

Helsingin Uutiset, Valokuvassa herkkyys on se juttu. Ja valo. PORVOO | Yrittäjä Mia Koponen on sekä keskustassa toimivan Tanssivan Porvoon rehtori, tanssija, koreografi ja tanssikouluyrittäjä sekä ammattivalokuvaaja. Hän tasapainoilee kaikkien noiden aikaa vievien ammattien sekä perhe-elämän välillä. – Teen todella pitkää päivää, hän naurahtaa. Hän on pyörittänyt tanssikouluaan Porvoossa jo 10 vuotta.

Ammattibarometri.fi, Suomi (2017 / II). Työllistymisen näkymät eri ammateissa. Top 15 pulaa. Top 15 ylitarjontaa. Mikähän ammatti on Top 15 ylitarjontaa -listalla sijalla 8?

  • Tammi-Kesäkuu 2017. Avointen työpaikkojen määrä (keskimäärin kuukauden aikana): avomia työpaikkoja: 10. Työttömien ja lomautettujen määrä (keskimäärin kuukauden lopussa): 599,5. (ja mitähän nämä avoimet työpaikat sitten oikein ovat...).

Älypuhelimista.

Photo.net, foorumi.

Digital Photography School.

ePhotozine.com.

IR.

Dpreview.com.

Diyphotography.net, Is It Ethical To Sue Over Copyright Infringement? Kirjoittaja käyttää Pixsy-palvelua etsimään kuvien laittomaa käyttöä. Ensin tulee lakimiehiltä yhteydenotto, jossa vakavasti huomautetaan tekijänoikeuksien rikkeistä ja vaaditaan korvausta. Usein tämä jo riittää. Jos ei auta, niin sitten tulee haaste oikeuteen. Isojen mediatalojen ja julkisuuden henkilöiden osalta tässä ei mitään moraalisia ongelmia. Mutta entä sitten pienet yritykset ja yksityiset bloggaajat. (lievä Pixsyn mainos).

  • I Just Made $2500 From A Single Copyright Infringement – And You Can Too. 50%:n komissio.
  • Pixsy.com. Yhteistyötä lakitoimistojen kanssa USA, UK, Kanada, Australia, Hollanti, Saksa, Itävalta, Sveitsi, Belgia, Luxemburg ja Tanska. Maksu vain jos korvausta saadaan. Mutta ilmaisversiossa vain 500 kuvaa (joiden käyttöä valvotaan aktiivisesti netissä), ei takedown-ilmoituksia rikkojille. Personal, $19 per kk, 2.000 kuvaa, 20 takedown-ilmoitusta rikkojille. Advanced, $39 per kk, 30.000 kuvaa, 300 takedown-ilmoitusta rikkojille. Pro $89 per kk, 100.000 kuvaa, 900 takedown-ilmoitustasta rikkojille.
    • yksityisen käyttäjän henkilökohtaiselta Facebook-, blogi- tms. sivuilta löytyvästä kuvasta ei koskaan pyydetä maksua.
    • seurattavat kuvat voivat olla näissä paikoissa: omat kotisivut, Dropbox, Google Drive, Flick, Tumblr, 500px, Instagram, Photoshelter tai SmugMug. Myös muut sivustot mahdollisia.

Petapixel.com, Canon’s New ‘Virtual Camera’ Tech is Something Straight Out of Sci-Fi.

Kamera & Bild, Emrik Jansson: Det gäller att våga.

Fotosidan.se, SE BILDEN: Är en av de bästa analoga kamerorna på väg tillbaka? Kulttiklassikko Yashica Electro 35.

Rumors-sivustot. Faktaa ja fiktiota.

 

23.09.2017   (linkki)

Digicamera.netin Foorumilta:

Remonen.fi, Enkeleitä, onko heitä. 22.9.2017. Vuosi on kääntynyt jo syksyyn ja syksyisiin puuhiin. Syksy on tuonut mukanaan myös TSL:n valokuvauslinjan jälkimmäisen puoliskon ja osana sitä kävimme tutustumassa Francesca Woodmanin näyttelyyn ”Enkelinä olemisesta – On Being an Angel”. Francesca Woodman eli lyhyen, mutta intensiivisen ja tuotteliaan elämän. Jaetaanhan hänen tuotantonsakin viiteen eri vaiheeseen ja se on 22-vuotiaana kuolleelta taiteilijalta jo melkoinen saavutus. Francesca Woodmanin elämä ja työt ovat toimineet myös monen nykykuvaajan innoittajana.

Petteri Hautamaa, Erilainen ruskareissu! 21.9.2017. Perinteinen syyskuun toisen viikon ruskamökki Pallastunturin kulmilta oli varattu aika päiviä sitten. Reissusuunnitelmat laadittu, kartat haalittu, Leena Lehtolaisen äänikirjat valittu pitkälle ajomatkalle ja tietty auto pakattu matkatavaroilla ääriään myöten. Tänä vuonna patikoisimme kirkkaina öinä revontuliennusteiden natsatessa ylös tunturiin teltan kanssa, visioissa mm. timelapsevideot. Mallan kansallispuistoakin pitäisi päästä kiertämään ensi kertaa ja samalla jäämertakin olisi kiva käydä nuuhkimassa! Enää kaksi päivää lähtöön…

Älypuhelimista.

Photo.net, foorumi.

Digital Photography School.

ePhotozine.com.

IR.

Dpreview.com.

Diyphotography.net.

Petapixel.com.

Pdnonline.com.

Lensrentals.com, blog, Looking at Clear and UV Filter Spectrograms.

Techradar.com, Camera rumors 2017: the biggest and best camera rumors around.

Fotosidan.se, Bildmanipulering - vad är det? Fotosidanin foorumilla keskustelua.

Rumors-sivustot. Faktaa ja fiktiota.

 

22.09.2017   (linkki)

Digicamera.netin Foorumilta:

  • Verkkolehti Zeniitti (Sana on melkein vapaa). Kirjoitin pikku artikkelin tuonne:... ...Lähinnä tuon artikkelin tehtävä on antaa hiukan ideoita kuvaamiseen, vallankin aloittelevalle kuvaajalle. Muistan itse kun aloin näitä kuvaamaan, että polte oli kova. Mutta, sitten kun piti lähteä maastoon, takki oli valmiiksi jo hiukan tyhjä. Mitä, miksi, minne? Se päämääräämättömyys hiukan jopa söi intoa lähteä illan tullen mihinkään. Ja sitten lopulta kun oli lähtenyt ja katsoi tuotoksia, niistä puuttui joku. Joo, niissä näkyi tähtiä tai kuu, mutta mitä sitten? Oliko kuvassa mitään muuta katsomisen arvoista? Oliko siinä sitä fiilistä, joka paikan päällä tuntui?...
  • Filmi is murder! (Sana on melkein vapaa). Edelleen vilkasta keskustelua.
  • Manfroton surkeat jalustat? (Muut). Minulla on jokin vanha 055. Se toimii muuten hyvin käytössäni mutta lukot ovat hankalat ahtaissa paikoissa, kun ne tarttuvat jokaiseen ulokkeeseen kiinni. Saa olla varovainen, että posliinikaupassa ei kaada hyllyä.
  • Wide gamut ja sRGB -näytöt yhdessä (Kuvankäsittely). Tekisi mieli hankkia nykyisen näytön tilalle laajemman väriavaruuden näyttö ja jättää tämä kakkosnäytöksi. Vaan saako tietokoneen (windows 10) ymmärtämään helposti näyttöjen erilaiset väriavaruudet. Entä osaavatko ohjelmat vaihtaa väriprofiilia sen mukaan millä näytöllä ikkuna sattuu sijaitsemaan?
  • Linssejä (Minolta, Olympus).
  • Toimiiko Panasonicissa Olympus-salamat? (Minolta, Olympus).
  • Nikon D850 (Järjestelmädigit). 717 viestiä.
  • Pentax K-1 (Järjestelmädigit).
  • Kliseinen maisemakuva (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). Kommentit.
  • Savu. (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). Kommentit.
  • Sami Laitinen Photography (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). Kommentit.
  • Teema: Makrokuvat (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). Kommentit.
  • Strobotti.com (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). Kommentit.
  • Petterin luontokuvat (lintukuvat) (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). Pari kuvaa, ...mutta kaunis oli puro ainakin luonnossa.
  • Tuntureilla sataa lunta. (Linkkejä kuviin ja gallerioihin).

Kamera-lehti, uusin numero ilmestynyt, 8/2017.

  • Tiina Puputti, blogi, Innostu, inspiroidu ja ilmaise. 19.9.2017. Käytin Innostu, inspiroidu ja ilmaise -lausetta ensimmäistä kertaa kuvamessuilla 2011 tai 2012, kun pidin ensimmäisen luentoni messuilla silloin työn alla olleesta Valo ja valaisu -kirjasta. Halusin kirjan tekemisen aikoihin miettiä itselleni myönteisen ohjenuoran tekemiseen, ettei perinteinen ”läpi harmaan kiven” saisi valtaa ja veisi tekemisen iloa. Tästä oivalluksesta syntyi lause ”innostu, inspiroidu ja ilmaise”.
  • Osallistu Suurkilpailuun 2017, 21.9.2017. Kuvien aihe on vapaa. Arvostelussa kiinnitämme huomiota kuvien kertovuuteen ja omaperäisyyteen. Ei saa olla aiemmin julkaistu joukkotiedotusvälineissä. Kuvien viimeinen lähetyspäivä maanantai 6.11.2017. Enintään neljä kuvaa. Kymmenen parasta palkitaan.
  • Näyttelypoiminnat: syys-lokakuu, 21.9.2017.
    • Tyttöpoikatyttöpoikatyttö 4.10.–31.12.2017 Brondan kellarigalleria | Helsinki | Annankatu 16. Nina Dodd.
    • Saunassa syntyneet 13.10.–24.11.2017 Vooninki-sali | Tampere, Finlaysonin alue. Alexander Lembke.
    • Laakso L447 15.9.–12.11.2017 Turun taidemuseo | Aurakatu 26. Johanna Ketola.
  • Kirjauutuudet: syys-lokakuu, 21.9.2017.
    • Mauri Leivo Kylän linnut Docendo | 266 sivua | 34,90 euroa.
    • Reino Turunen Pilkettä silmäkulmassa Omakustanne | 72 sivua.
    • Taneli Eskola & Aila Nieminen Seurasaari Maahenki | 184 sivua | 27 euroa.
  • Viisi valokuvataidekirjaa finaaliin. Valokuvataiteilijoiden liitto ja Suomen valokuvataiteen museo jakavat tänä vuonna ensimmäistä kertaa Vuoden valokuvataidekirja -palkinnon. Ansiokkaan valokuvataidekirjan tekijälle myönnettävän, vuosittaisen palkinnon suuruus on 10 000 euroa. Ehdotuksia palkinnon saajaksi tuli 26 kappaletta.
    • Karl Henrik Edlund: Bright Hours (Journal, 2016)
    • Hertta Kiiski: I Was an Apple and I Got Peeled – But It Was a Good Thing (Kehrer Verlag, 2016)
    • Karina-Sirkku Kurz: Ungleichgewicht (Kehrer Verlag, 2016)
    • Ville Lenkkeri: Pikkukaupungin sairaskertomus (Kerber Verlag, 2016)
    • Karoliina Paatos: American Cowboy (The Angry Bat, 2016)
  • Historialliset kuvat kaikkien käyttöön, 21.9.2017. Haluaisitko seinällesi vanhan Signe Branderin kuvan? Tai syntymäpäiväkorttiin katumaiseman 1970-luvun helsinkiläislähiöstä? Nyt se on mahdollista, sillä Helsingin kaupunginmuseo on avannut valokuvakokoelmansa vapaaseen käyttöön.

Olli Korhonen. YouTube-videoita, mukana ääni. Ja kaikissa vielä teksti.

  • Hitaasti hiipivä harmaahaikara iskee kalan kuin salama kirkkaalta taivaalta. 13.9.2017. Viime lauantaina onni hymyili minulle laveasti: Kun lähdin Suonenjoelta kohti vajaan 30 kilometrin päässä kohisevaa Tyyrinvirtaa, taivas oli harmaa ja satoi vettä. Mitä lähemmäksi Tyyrinvirtaa tulin, sitä poutaisemmaksi sää muuttui, ja kun olin perillä, iltaurinko hymyili jo lempeästi poutapilvien välistä.
  • Videolla suokukkoja lähikuvassa – Auton käyttö piilokojuna lintujen kuvauksessa. 19.9.2017. Ei ole mikään salaisuus, että käytän autoani lintukuvauksissa hyvin usein piilokojuna. Sen suurenmoisin etu on siinä, että voin usein vaihtaa melko vapaasti niin kuvausetäisyyttä kuin kuvakulmaa kesken kuvausten. Edellytyksenä tällaisen kuvaamisen onnistumiselle on kuitenkin aina se, että olen ensin kärsivällisesti totuttanut kuvattavat linnut hyväksymään sekä autoni läsnäolon että olemaan pelkäämättä, kun käynnistän autoni uudelleen vaihtaakseni kuvauspaikkaa.

Tekniikan Maailma, Tätä voit kokeilla nyt omalla kuvallasi – tutkijat kehittivät tekoälyn, joka muuttaa minkä tahansa selfien pyöriteltäväksi 3d-kuvaksi. Tutkijat ovat julkistaneet netissä sivun, jolla jokainen voi kokeilla palvelua oman kuvansa kanssa. Sivustolla ensin ladataan kuva palveluun, jonka jälkeen se tuottaa hiiren tai sormen avulla pyöriteltävän 3d-kasvokuvan. Parhaiten järjestelmä toimii edestä ja läheltä otetulla kuvalla.

TE-palvelut, Graafikko, Puolustusvoimat, Maasotakoulu, Lappeenranta. Graafikko Maasotakoulun opintoasiainosastolle Lappeenrantaan. Tehtävä on määräaikainen 31.08.2019 saakka. Graafikko vastaa Maasotakoulun visuaalisen viestinnän sisäisestä ja ulkoisesta näkyvyydestä sekä laadusta. Hän suunnittelee ja tuottaa graafisen aineiston ja materiaalin sekä vastaa vaativista taittotöistä ja niiden kuvituksesta. Graafikko toimii myös valokuvaajana, vastaa visuaalisen viestinnän koulutusmateriaalista ja kouluttaa sekä ohjaa henkilökuntaa visuaalisen ilmeen käytössä Maasotakoulussa.

Älypuhelimista.

Photo.net, foorumi.

Digital Photography School.

ePHotozine.com.

Diyphotography.net.

Petapixel.com.

IR.

Pdnonline.com, PDN Photo of the Day, Recontextualizing the King of Pop. 11 kuvaa ja teksti.

Dpreview.com, Throwback Thursday: the Canon PowerShot G1. 18.9.2000. Raw, kääntyvä 1.8 tuuman näyttö, salamakenkä. 3.14 megapikseliä. 34mm - 102mm. $1.100.

Rumors-sivustot. Faktaa ja fiktiota.

 

21.09.2017   (linkki)

Digicamera.netin Foorumilta:

  • Filmi is murder! (Sana on melkein vapaa). Kuuntele Juuso Pekkinen Yle Areenassa: ... Jutussa on hyviä pointteja filmi- ja digikuvaamisesta. Mm. siitä mistä olen itsekin kohkannut täällä foorumilla eli kuinka tämän päivän digikuvaamista määritetään edelleen filmikuvaamisen kautta ja samalla jätetään koko digikuvaamisen potentiaali käyttämättä ja kahlitaan itsemme johonkin vanhaan ja menneeseen. (paljon viestejä).
  • Oprema Jena revives Biotar 58mm F2 (Optiikka).
  • Panasonic LX15 (Muut merkit).
  • Linssejä (Minolta, Olympus). Olisi kameran hankinta edessä päin tässä loppuvuodesta. Osaisiko joku tietävä suositella järkevää pakettia. Nyt tähtäimessä om-d m5 tai m10. Käyttö luontokuvaus minulla ja emännällä " jokapaikan" höylä..
  • Nikon D850 (Järjestelmädigit). 690 viestiä.
  • Canon 6D mk II (Järjestelmädigit).
  • Pentax K-1 (Järjestelmädigit).
  • DF2 ja D760? (Järjestelmädigit). Nikon.
  • Söpöimmät zombiet. Ever. (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). Kommentit.
  • Teema: Kaupunki, arkkitehtuuri, rakennukset ja rakenteet (Linkkejä kuviin ja gallerioihin).
  • Sami Laitinen Photography (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). Itse olen harrastanut valokuvausta yli kymmenen vuotta ja nyt olen siirtymässä harrastelijasta enemmän, en nyt sano ammattilaiseksi, mutta itseni työllistäväksi. Pyydän palautetta uusista nettisivuista, joita olen kovalla vaivalla muokannut. Sivuilla on myös omia videotöitäni, sekä blogit Australista ja USA:sta.
  • Reissailua (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). Kympin lähtölaskenta kohti 356 päivää ootettua viikkoa alko eilen. Yhdeksän päivän päästä pakkaan taas kamat autoon ja suuntaan kohti Kilpisjärveä ja Lyngenin alppeja. Matkakuume pistää jo kroppaa sekasin kun ei saa nukuttuakaan.
  • Puuhiksen photoshoppailut (20.9.2017) (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). Uusin versio samasta kuvasta (tausta vaihdettu).
  • Kliseinen maisemakuva (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). Kuva ja kommentit.

Pallopanoraamablogi, Tee-se-itse: EQ-5-seurantajalustaan paremmat moottorit ja hihnaveto halvalla. 20.9.2017. Syntan Sky-Watcher EQ-5 ja sen uudempi versio NEQ-5-seurantajalusta on harrastaja-astronomien keskuudessa suosittu jalusta, eikä ihme kun alle kolmella satasella saa yli kymmenen kiloa kolmijalkaa ja ekvatoriaalista päätä. Mukana siinä ei tule vakiona moottoreita, vaan jalustan seuranta on oletuksena käsivetoinen. Satasella-puolellatoista kuitenkin voi ostaa kahden moottorin paketin jalustaan jolla se seuraa taivaan liikettä jollain tarkkuudella muttei osaa itse vielä suunnistaa pitkin taivaankantta. Suunnistustaidon jalustalle eli goto-paketin voi tietenkin ostaa lisähintaan, mutta tämän paketin hinta on enemmän kuin alkuperäisen jalustan itsessään.

  • Jos haluaa selvitä halvemmalla tai muuten tykkää tee-se-itse-meiningistä, voi moottorit asentaa jalustaan itse.

Valovuoto.fi, Suomalainen yritys objektiivibisneksen aallonharjalla. Suomalainen Whitepoint Optics valmistaa objektiiveja elokuvakameroihin hyödyntäen keskiformaatille suunniteltua optiikkaa. Tämä mahdollistaa objektiivien käytön jopa 65 mm:n sensorilla varustetuissa kameroissa. Yrityksellä on edessä todellinen näytönpaikka, sillä Suomesta ei ole ennen noussut objektiivipuolen yrityksiä.

  • Objektiivien valttikorttina on 82 millin piirtoympyrä, joka on riittävän suuri peittämään Arri Alexa 65:n jättimäisen sensorin. Objektiiveja voi käyttää myös edellä mainittua sensoria pienemmillä 35 mm ja Super 35 -sensoreilla. Suuresta piirtoympyrästä on hyötyä myös siinä, että kuvassa näkyy vähemmän vinjetointia, koska objektiivi ei piirrä reunojaan myöten.
  • Hinta puhuu puolestaan Hollywood-tason elokuvamaailmaan suuntautuvilla objektiiveilla. Myyntihinnat sijoittuvat 20 000 €:n välittömään lähimaastoon objektiivia kohti. Niitä vuokrataan Helsingissä, Los Angelesissa ja New Yorkissa 200 €:n päivähintaan objektiivia kohti.

Matkustamo.fi. Matti Sulanto & co, Juuri avatusta matkablogista poimintoja. Kesällä myytiin talo, suurimmasta osasta tavaroita luovuttiin. Nyt ollaan matkalla, loppupäivää ei ole päätetty. Poimintoja.

  • Bondilla kuvakulmia hakemassa, 7.9.2017. Minusta on kiinnostavaa katsoa kuvapareja, joiden kuvat ovat eri aikakausilta. On hauska nähdä miten joku maisema tai näkymä on muuttunut vuosien saatossa. Vaikka olen valokuvannut vuosikymmeniä, niin en ole itse tuollaisia kuvapareja juurikaan tehnyt. Vuonna 2014 tuli kuitenkin minulle itselleni niin merkityksellinen tilanne, että päätin kokeilla vanha-uusi -kuvaparin tekemistä.
  • Miten meistä tuli kokopäiväreissaajia? 8.9.2017.
  • Seitsemän kilon reppu, 7.9.2017. Olemme huomanneet, että mitä pitempi matka sitä mukavampaa mitä vähemmän tavaraa. Lentoasemilla ja liikennevälineissä liikkuminen on sujuvaa, kun ei tarvitse raahata perässä isoja laukkuja. Kun tavarat ovat aina omassa hallussa, niin ne pysyvät paremmin tallessa. Siksi meillä on mukana ainoastaan seitsemän kilon käsimatkatavarat. Ai että miksi juuri seitsemän kiloa? No, se on yleinen enimmäispaino käsimatkatavaroille ns. halpalentoyhtiöillä.
  • Facebook, Matkustamo
  • Instagram, Matkustamo

HS, Matkajournalismi ja kuvien rajauspalvelu voittivat Uutisraivaaja-kilpailun. Uutisraivaajan voittajiksi on valittu kaksi joukkuetta, kertoo kilpailun järjestänyt Helsingin Sanomain säätiö. 250 000 euron palkinnon jakavat keskenään kuvienrajaussovellus Frameright ja matkailujournalismisovellus Tripsteri.

Tivi.fi, Microsoftin tekoäly kuvailee kaupunkikuvia Twitterissä: välillä menee reippaasti metsään ja ihmisiä naurattaa. Boeing kutsuu luonnostaan nimellä CityDescriber, ja tällä hetkellä projekti löytyy Twitteristä. Kyseessä on tekoälybotti, jolle esitetään yhteisöpalvelu Redditistä kerättyjä maisemakuvia. Botin tehtävänä on tunnistaa, mitä kuva esittää.

HS, Osmo Rauhalan menestys on ”valheellinen kupla”, väitti kriitikko Otso Kantokorpi – HS kysyi asiantuntijoilta, miten nykytaiteen menestystä voidaan mitata. 19.9.2017. Suomalaisista ArtFactsin tuhannen menestyneimmän listalle mahtuu kuluvaa vuotta tarkastelevalla listalla tasan kaksi: Eija-Liisa Ahtila ja Elina Brotherus.

Älypuhelimista.

Photo.net, foorumi.

Featureshoot.com, A Photographer and Her Muse Re-Stage History’s Iconic Photos.

Digital Photography School.

ePhotozine.com.

Dpreview.com.

IR.

Diyphotography.net.

Petapixel.com.

The Online Photographer.

Techradar.com.

Pdnonline.com, PDN Photo of the Day, New Cats in Art Photography. 12 kuvaa ja teksti.

Fotosidan.se, Hur du jämnar ut kontraster i Lightroom och Photoshop. YouTube-video, kesto 12:32. På svenska.

Fotosidan.se, Fotosidan-medlem vinner fotografins fredspris. Alfred Fried Photography Award. 19.000 kuvaa, 165 maata. Fotosidan-sivuston jäsen voitti 10.000 euroa.

Rumors-sivustot. Faktaa ja fiktiota.

 

20.09.2017   (linkki)

Digicamera.netin Foorumilta:

Petteri Järvinen, Bittimittari, Canon 300 mm IS F2.8 II vs I. 18.9.2017. Canonin 300-millistä pidetään yhtenä kaikkein parhaimmista objektiiveista. Vakaimellinen I-versio ilmestyi 1999, uusittu II-versio 2011. Sain lainaksi II-version pidennetyn viikonlopun ajaksi ja pääsin kokeilemaan, miten uusi eroaa vanhasta. Ainakin hinnassa on tuntuva ero. Kakkonen maksaa Rajalan sivulla tarjouksessa 6490 euroa (normaalihinta 7438 euroa), kun käytettyjä I-malleja saa Rajalalta 3000 eurolla ja netin myyntipalstalta ostettuna vielä vähän edullisemmin. Käytettyjä kakkosia liikkuu vähän, tällä hetkellä Rajalan sivulla on myynnissä yksi 5399 euron hintaan. Kalliita ovat, mutta laatu maksaa.

Petteri Hautamaa, Peukkupäivä. 17.9.2017. Viime vuonna hehkutin blogissa sieni- ja marjareissuun yhdistettyä kuvailukierrosta. Ajatuksena siis kiertää lähimetsiä, niin että kotiinviemisiksi kertyisi ainakin jotain. Tuolloin löysin muutamia peukaloispoikueita juuri elokuun alkupuoliskolla.

Blog.e-ville.com, Langaton peruutuskamera testissä. 14.9.2017. Hankimme kokeiltavaksi e-ville.com-verkkokaupasta wifi-peruutuskameran, joka lupaa lähettää peruutuskameran kuvan langattomasti suoraan älypuhelimeen tai tablettilaitteelle. Kameran ja lähettimen sisältävän paketin hinta on 69 euroa, mitä voi pitää hieman kovana, sillä langattomia näytöllisiä peruutuskamerasarjoja myydään jopa 20 euroa edullisemmin – mutta paketilla on silti puolensa.

  • Ideana hyvä mutta jokapäiväiseen peruutustarpeeseen ei välttämättä kaikkein kätevin vaihtoehto. Satunnaisemmassa käytössä kuitenkin helppo ja kätevä tapa peruutuksen avustamiseen.
  • yli 22 euroa maksaviin tuotteisiin lisää ALV, toimitusajat 2 - 4 viikkoa

TE-palvelut, Muu valokuvaaja, Foto-Veijarit Oy, Nokia. Liikkeeseen, asiakaspavelu, studiokuvaus, miljöökuvaus, kuvien käsittely. Mahdollisimman pian, muu osa-aikatyö. 6 - 12 kk.

Älypuhelimista.

Photo.net, foorumi.

Featureshoot.com, Changing the Way the World Sees Africa, in Photos.

ePhotozine.com.

Digital Photography School.

  • Review of Macphun’s Aurora HDR 2018. High Dynamic Range. Yksinkertainen käyttää. Vain Mac aiemmin. Nyt myös Windows. 28.9.2017 varsinainen julkistus. Ennakkotilaukset $89.
  • Review: Nikon D7500 with 18-140mm Kit Lens. Julkistus huhtikuu 2017. Nikon D500:n 21 megapikselin kroppikenno, halvempi hinta. Perinteinen järjestelmäkamera, paino 720 g. Sarjakuvaus kahdeksan kuvaa sekunnissa, 51 tarkennuspistettä, 4K UHD video (videokuvauksessa elektroninen vakautus, 1.5 kroppaus). Kääntyvä 3.2 tuuman kosketusnäyttö 921.6000 pistettä. Laajennettu ISO 1.640.000, muuten 100 - 51200). Yhdellä latauksella ottaa 750 kuvaa. Säänkestävä. In-camera raw-käsittely. Wi-Fi, Bluetooth (Wi-Fi ei hyvä toteutus). Suomen hinta on 1.500 euroa, runko. Runko + Nikon AF-S DX 18-140mm F3.5-5.6G ED VR, 1.900 euroa. (näissä hinnoissa on mukana verot).

Dpreview.com.

IR.

Diyphotography.net.

Petapixel.com.

Thom Hogan.

Pdnonline.com.

Rumors-sivustot. Faktaa ja fiktiota.

 

19.09.2017   (linkki)

Digicamera.netin Foorumilta:

Viikate.org, iPhoneography goes Secret Meeting. 11.8.2017. Ei lapsille. DxO One.

Yle, Kukilla kruunatut lehmät ja viikon muita uutiskuvia. 16.9.2017. 13 kuvaa.

Yle. Tuhkimotarinoita. Laura Malmivaaran ottamat valokuvat voimaannuttavat: "Suuntaa itseesi lempeä ja hyväksyvä katse!". 18.9.2017. Neljä vuotta Taideteollisessa korkeakoulussa alaa opiskellut näyttelijä nauraa, että hänen valttinsa on nopeus. – Kuvaustilanteen pitää olla helppo ja paineeton. Kun kuvattava luottaa kuvaajaan, syntyy rentoja ja luonnollisia kuvia omalla painollaan.

Mikko Lagerstedt, Vacant Beach. 12.9.2017. Vacant Beach is a series of images captured one August night after summer season on the deserted Yyteri beach, Finland

Ilta-Sanomat, Tarkista tietokoneesi: Tietoturvaohjelman mukana levisi vaarallisia haittaohjelmia miljooniin Windows-koneisiin. Suositun CCleaner-turvaohjelman mukana on levitetty haittaohjelmia miljooniin Windows-tietokoneisiin. Avastin CCleaner-tietoturvaohjelman käyttäjien kannattaa välittömästi tarkistaa tietokoneensa. Yli kahdessa miljoonassa tietokoneessa käytetään ohjelmasta versiota, jossa on mukana myös piilotettuja haittaohjelmia, arvioivat tietoturvatutkijat uutistoimisto Reutersin mukaan.

  • Teknavi.fi, Erittäin suosittu CCleaner-puhdistussovellus toikin Windows-tietokoneisiin haittaohjelman. Haittaohjelma on levinnyt CCleanerin 32-bittisen versioiden 5.33.6162 ja CCleaner Cloud 1.07.3191 mukana 12. elokuuta ja 15. syyskuuta välisenä aikana. Vielä ei tarkkaan ole tiedossa yksityiskohtia, miten haittaohjelma mukaan saatiin ujutettua. CCleaneria asennetaan keskimäärin 5 miljoonaa kertaa viikossa, joten saastuneiden laitteiden määrä on ehtinyt kasvaa merkittäväksi. Yhteensä CCleaner on ladattu jopa kaksi miljardia kertaa. CCleanerin vanha versio kehotetaan nyt poistamaan tietokoneelta ja lataamaan tilalle uusi, vähintään 5.34-versio.

Älypuhelimista.

Photo.net, foorumi.

Featureshoot.com, Haunting Photos from a Make-Believe World.

Digital Photography School.

ePhotozine.com.

Dpreview.com.

IR.

Diyphotography.net.

Petapixel.com.

Techradar.com, The 10 best digital cameras in 2017.

  • Nikon D850
  • Fujifilm X-T2
  • Sony Alpha A9
  • Nikon D3400
  • Fujifilm X100F
  • Olympus OM-D E-M10 Mark II
  • Panasonic Lumix ZS100 / TZ100
  • Canon EOS Rebel T7i / 800D
  • Panasonic Lumix FZ2000 / FZ2500
  • GoPro Hero5 Black

Pdnonline.com.

Kamera & Bild, Peter Jihde konfronterade drönarfotograf. Naapuri tuli kertomaan, että kuvauskopteri pörrää hänen tonttinsa yllä. Kuvaaja löytyi bussipysäkiltä. Ei vastannut tiedusteluihin mitään, "ilmatila on kuulemma kaikille vapaa".

Fotosidan.se, Mindepartementet stänger för gott. Skeppsholmen, Tukholma. Puolentoista vuoden jälkeen ovet sulkeutuvat. Kansainväliseen valokuvataiteeseen keskittyi. Viisisataa neliötä.

Rumors-sivustot. Faktaa ja fiktiota.

 

18.09.2017   (linkki)

Digicamera.netin Foorumilta:

Tomi Muukkonen.

  • Kiljukotka. 29.8.2017. Maanantaina 28.8.2017 Porvoosta ilmoitettiin Fulvescens-tyyppisen kiljukotka lähtevän länteen kello 13:00. Yllättäen Himalaja eli Vuosaaren kasa Itä-Helsingissä ei kuitannut lintua ollenkaan, vaan seuraavaksi sen ilmoitti kello 14:08 Hannu Sarvanne , joka staijasi 330 metrin päässä minusta. Kuvasin juuri sinisuohaukkaa Viikin pellolla, ja nyt nuijasin clangan. Poljin vimmatusti Hannun luo, mutta hän oli menettänyt linnun laitettuaan viestiä. Sitten yritimme määrittää sirosuohaukkaa, joka liiteli kauas pohjoisen puolelle ennen kuin alkoi kaarrella. Kauluria ei ollut.
  • Irlanti elokuu 2017 matkablogi. 1.9.2017. Merilintu- ja kahlaajaretkellä Irlannissa 11.8. -17.8. 2017 matkanjohtajina toimivat Avescapesin Roni Väisänen ja Pepe Lehikoinen. Irlanti on vauras maa, jossa asuu onnellinen kansa. Ventovieraitakin tervehditään ystävällisesti, kysellään kuulumisia ja toivotetaan hyvää jatkoa. Meihin lintuturisteihin suhtauduttiin vilpittömän kiinnostuneesti, eikä mistään ajettu pois, vaikka autot olivatkin joskus yksityisillä mailla. Irlannissa on tosi mukava retkeillä.

Marko Vertainen, Flickr, 365 - 2017. Kuva päivässä -projekti - julkinen versio. Tarkoituksena ottaa kuva vuoden jokaisena päivänä.

HS. Kuvakoosteet.

  • 5.9.2017. Jalkapallofaneja, karnevaaleja ja hylätty kirjasto.
  • 6.9.2017. Siivousta tulvan ja juhlien jälkeen.
  • 7.9.2017. Katso, miten Susijengin huima taival EM-koripallossa on edennyt – Lauri Markkanen nousi tähdeksi heti avausottelussa.
  • 7.9.2017. Pikkuprinssin ensimmäinen koulupäivä ja talviurheilua.
  • 8.9.2017. Kuvakooste: Taloja säpäleinä, teitä tuhoutunut ja veneitä murskana – tällaista tuhoa hirmumyrsky Irma on saanut aikaan.
  • 8.9.2017. Palava golfkenttä ja nuoralla kävelevä poliisikoira.
  • 11.9.2017. Kuvakooste: Irma-hirmumyrsky teki tuhojaan Havannassa – Pelastustöitä ja surffausta ovella.
  • 11.9.2017. Lapsimissejä ja Paavin messu satamassa.
  • 12.9.2017. Pilvenpiirtäjä ja liitovarjomies.
  • 13.9.2017. Tulvan saartama kirkko ja avaruussukkula.
  • 14.9.2017. Las Vegasin salamat ja istuinasuinen kuljettaja.
  • 15.9.2017. Irma-myrskyn tuhojen raivaus jatkuu ja Serena Williams toi vauvansa julkisuuteen.

Helsingin Uutiset, Huikea hylätty paikka keskellä Helsinkiä – katso kuvagalleria. Sörnäisten vanhat siilot liitetään Kuvataideakatemialle tulevaan uudisrakennukseen. Mitä ylemmäs mennään, sitä paksummin pulunkakkaa nuhjaantuu kenkien alla. Kiipeämme 9-kerroksisen portaikon kautta Sörnäisten rantatiellä sijaitsevan Helsingin Mylly Oy:n entisen siilorakennuksen huipulle. 13 kuvaa.

Petteri Järvinen, Havaintoja digimaailmasta, Apple pilasi iPadin - päivitysten laiminlyönti ei aina ole käyttäjän vika. 17.9.2017. Applen iPad oli ilmestyessään vuonna 2010 kuin taivaan lahja kaikille niille, joiden pitää päästä nettiin mutta jotka eivät halua perehtyä IT:n saloihin. Yksinkertainen, helppokäyttöinen laite, jossa ei ole tietoturvaongelmia. Nykyinen iPad on kaikkea muuta.

  • Niin, ne haitalliset ominaisuudet. Miksi iOS:n piti kopioida Windows-tableteista split screen -toiminto? Eikö tabletin idea ole juuri siinä, että käytetään vain yhtä sovellusta kerrallaan, ja vaihto niiden välillä on mahdollisimman helppoa. Kokemattomalta käyttäjältä Split screen, Picture-in-picture ja Slide over -toiminnot saattavat aktivoitua vahingossa, jolloin henkilö on yhtä hukassa kuin oikean tietokoneen kanssa.
  • Mitä helkkaria? Apple myy laitetta, jonka päivittäminen ei onnistu ilman wifi-yhteyttä.
  • Herää toinenkin kysymys: miten tablet-koneen päivitys voi olla kooltaan 1,2 gigatavua?!

Tekniikan Maailma, ”Kuvaaja pääsee itsekin mukaan videoihinsa” – Näin TM arvioi Axl Smithin salakuvaamiseen käyttämän kameran. Aiemmin julkisuudessa on kerrottu, että Smith käytti salakuvaamisessa Canon Legria mini X -videokameraa. Sattumoisin Tekniikan Maailma on arvioinut kyseistä kameraa pikatestissään vuonna 2014.

  • TM testi: Canon Legria mini X- videokamera. 6.3.2014. Mini X:n etevyys perustuu moneen osatekijään, joista tärkeimpiä on objektiivi. Sen kuvakulma vaihtelee hieman tallennusformaatin mukaan ja on16:9-kuvasuhteen mp4-videoissa suunnilleen sama kuin 17 mm:n kino-optiikassa. Kännykän, pokkarin ja kotivideokameran laajakulma vastaa yleensä 25-35 mm:n kino-optiikkaa, joten Canon tallentaa niihin verrattuna todella avaria näkymiä.
  • -Koska objektiivi on äärimmäisen laajakulmainen, terävyysalue ulottuu muutamasta kymmenestä sentistä äärettömään – eikä tarkentamisestakaan tarvitse huolehtia. Kameran voi lisäksi sijoittaa lähelle kohdetta. Hinta tuolloin 400 euroa.

Älypuhelimista.

Photo.net, foorumi.

Digital Photography School.

ePhotozine.com, Top Tips On Photographing Your Cat.

Dpreview.com.

Diyphotography.net, This is the only lens filter you cannot replicate behind a computer. Pyöröpolarisaatiosuodin.

Petapixel.com, Ep. 212: Nikon Doesn’t Hate Women. Promise. – and more. Podcast. Suorat linkit sisällysluettelosta kuunneltaviin kohtiin.

Earthboundlight.com, Dangerous Curves Ahead. 17.9.2017. Curves.

Rumors-sivustot. Faktaa ja fiktiota.

 

17.09.2017   (linkki)

Digicamera.netin Foorumilta:

Kameraseura.fi, etusivu. Vaikkapa Kameraseuran uutiset, pdf-muodossa. Uusin touko-elokuu, 4/2017. 40 sivua kuvaa ja tekstiä.

Taiteen edistämiskeskus, Valtion taiteilija-apurahan sai joka yhdeksäs hakija. 1.9.2017. Taidetoimikunnat ovat jakaneet 294 uutta taiteilija-apurahaa. Apurahojen pituudet vaihtelevat puolesta vuodesta viiteen vuoteen. Nyt jaetut apurahat alkavat vuoden 2018 alusta. Veroton apuraha on 1 692 euroa kuukaudessa, josta apurahan saaja maksaa pakollisen eläke- ja tapaturmavakuutusmaksun. Valokuvaus:

- Viisivuotinen apuraha
Jämsä Martti, Helsinki
Kiiveri Tanja, Helsinki
Moisander Nelli, Loviisa

- Kolmivuotinen apuraha
Koljonen Tanja, Helsinki
Ranta Vesa, Oulu

- Yksivuotinen apuraha
Albrecht Kristoffer, Inkoo
Bremer Stefan, Helsingfors
Halso Ilkka, Orimattila
Kiiski Hertta, Turku
Kurz Karina-Sirkku, Helsinki
Sirviö Sauli, Helsinki

- Puolivuotinen apuraha
Leinonen Kati, Oulu
Saarikoski Aura, Helsinki

Tivi.fi, Mistä kannattaa ostaa ja koska? Sovellus kertoo laitteiden hintatiedot nopeasti. Viikon Softa: Hintaopas. Android ja iOS.

Uusimaa, Murtovarkaat riesana? Taloyhtiö voi asennuttaa kameravalvonnan – näitä tiloja kotirauha suojaa. – Kotirauha suojaa asunnon sisätiloja, ulko-ovea, parveketta sekä asunnon yksityisessä käytössä olevaa piha-aluetta. Taloyhtiön suojattuja paikkoja ovat esimerkiksi asuintalon porraskäytävät sekä yhteiset sauna- ja suihkutilat, Sipilä erittelee. Porraskäytävät kuuluvat kuitenkin kotirauhan piiriin. Marika Sipilän mukaan siellä tai hississä saa sen vuoksi kuvata vain kyseisen portaan asukkaiden suostumuksella. Sipilän mukaan jos ulko-ovella oleva kamera kuvaa portaaseen sisään tulevia, tarvitaan jälleen portaan asukkaiden suostumukset.

Älypuhelimista.

Photo.net, foorumi.

Digital Photography School.

ePhotozine.com, 6 Architectural Night Photography Tips.

Dpreview.com.

Petapixel.com.

Diyphotography.net.

IR, Fuji GF 110mm f/2 Field Test: Fuji’s fastest GFX lens delivers terrific sharpness and dreamy bokeh. Keskoon kameralle. Julkistus huhtikuussa 2017. Polttovälivastaavuus 87 mm. Suomen hinta on 3.100 euroa (hinnassa on mukana verot).

Kamera & Bild, Test: Nikon D7500 – snabba förfiningar. Julkistus huhtikuu 2017. Nikon D500:n 21 megapikselin kroppikenno, halvempi hinta. Perinteinen järjestelmäkamera, paino 720 g. Sarjakuvaus kahdeksan kuvaa sekunnissa, 51 tarkennuspistettä, 4K UHD video (videokuvauksessa elektroninen vakautus, 1.5 kroppaus). Kääntyvä 3.2 tuuman kosketusnäyttö 921.6000 pistettä. Laajennettu ISO 1.640.000, muuten 100 - 51200). Yhdellä latauksella ottaa 750 kuvaa. Säänkestävä. In-camera raw-käsittely. Wi-Fi, Bluetooth (Wi-Fi ei hyvä toteutus). Nopea kamera käyttää. Tuntuu ammattilaisen kameralta. Ei akkukahvaa. Videokuvaus tarkennus hidas. Arvosana 81%, Toppklass. Suomen hinta on 1.500 euroa (hinnassa on mukana verot).

Rumors-sivustot. Faktaa ja fiktiota.

 

16.09.2017   (linkki)

Tampere Camera Fair 2017 Tampereella 11. – 17.09.2017. Koko päätapahtuman (15.-17.9.) ja valokuvanäyttelyiden päänäyttämönä toimii Lielahden kartano 11.−30.9.2017 (jatkettu näyttelyiden aika), minkä lisäksi teoksia esillä Ravintola Maja/Talo:n ja Pyynikin näkötornin kahvilan tiloissa.

Digicamera.netin Foorumilta:

Remonen.fi, Castle Hill Mystery. 15.9.2017. ...Pakkasin mukaani vain välttämättömimmän. 35-millinen ruuvattuna D500:een, nopeita tilanteita varten. 24-70 D810:een kiinnitettynä antaisi raskasta tukea, jos sitä tarvittaisiin....

Valovuoto.fi, Sigma 14mm f1.8 DG HSM ART. Sigman laajakulmainen 14 mm f1.8 DG HSM ART kiehtoo varmasti monia luonnon, tähtien ja vedenalaisen maailman kuvaajia. Oma arvioni perustuu pitkälti objektiivin käyttöön henkilö- ja hääkuvauksissa, jotka olivat tilaustöitä asiakkaille.

-Sigman 14 mm f1.8 DG HSM on paperilla vähintäänkin mielenkiintoinen lasi ja ultralaajakulmaista objektiivia kaipaavalle todellakin harkitsemisen arvoinen. Erityisesti omalla kohdallani pidin objektiivista dokumentaarisessa hääkuvauksessa. Monesti kuvauspaikat saattavat olla ahtaita ja 14 millimetrillä saadaan mukavasti tilan tuntua ilman kalansilmämäistä vääristymää.  Ahtaissa tiloissa kuten hotellihuoneissa kuvaa katsova saa tapahtumasta paremman kuvan, kun kokonaisuus näkyy paremmin. Lisäksi laajakulmalle poikkeuksellisen hyvä valovoima auttaa selviämään hieman himmeämminkin valaistuista juhlapaikoista.

  • Suomen hinta on vähän yli 1.600 euroa (hinnassa on mukana verot)

Aamuset, Turun keskustassa on harvinainen kameramuseo – olisitko tiennyt? Valokuvauksesta ja vanhoista kameroista kiinnostuneiden ehdoton käyntikohde Turussa on Maariankadulla Jas-kamerakaupan yhteydessä sijaitseva kameramuseo. Vuonna 2013 perustetussa museossa on esillä vaihtelevasti 600-800 kameraa eri vuosikymmeniltä. –Vanhimmat meillä olevat kamerat ovat 1800-luvun loppupuolelta. Valokuvaus harrastuksena yleistyi 1920-luvulla, jolloin kamerat tulivat tavallisen kansan saataville. Mukana kokoelmassamme on myös nykyajan digikameroita. Olemme saaneet kameroita erityisen paljon vaihdossa keräilijöiltä, kertoo kamerakaupan asiakaspalvelija Matti-Juhana Ikonen.

Mynewsdesk.com, Tamronilta uusi täyden kennon telezoom-objektiivi. 15.9.2017. Paino 1.115 kg. Täyskennoisille, kroppikennoisilla 150 - 600 mm. Säänkestävä, kosteus ja pöly. Ei vielä kerrottu myyntiintuloaikaa eikä hintaa.

Älypuhelimista.

Photo.net, foorumi.

Digital Photography School.

ePhotozine.com.

Dpreview.com.

IR.

Petapixel.com.

Diyphotography.net.

Lensrentals.com, blog, My Not Nearly Complete, But Rather Entertaining, Circular Polarizer Filter Article. Polarisaatiosuotimet kiinnostavat aina. Testitkin ovat kehittyneet UV-suotimien testauksesta (jolloin kaikki piti kehittää ihan alusta). Kuusi suodinta testissä, hinnat $102 - $200.

Pdnonline.com, Great Weekend Reads in Photography & Filmmaking. 22 linkkiä ja video.

Thephotoargus.com, 75+ Helpful Fall Photography Tips.

The Online Photographer, The Lifespan of a Digital Camera.

Pdnonline.com.

Techradar.com.

Fotosidan.se, Är kvinnliga fotografer sämre än manliga? Aasian Nikon, kiitokset siitä, että nostitte kissan pöydälle.

Rumors-sivustot. Faktaa ja fiktiota.

 

15.09.2017   (linkki)

Digicamera.netin Foorumilta:

Jouko Kinnunen, Islantia.

  • Google Kuvat. Loma 2017. 29.6.2017 - 1.8.2017. Paljon kuvia.
  • Project Moggi, blogi. Heinäkuu melkein kokonaan Islantia. Myös kuvauskopteri.

Peter Forsgård ja Matti Sulanto, Valoaalloilla, podcasteja. Uusin:

  • Matti maailmalla! 14.9.2017. Podcast, kesto 21:05. Tällä viikolla Matin kuulumiset maailmalta. Millaisella kalustolla Matti kuvaa reissullansa? Ajatuksemme uuden iPhone:n "relight" -toiminnosta. Miten naiskuva on muuttunut kuvapankkikuvissa viimeisen kymmenen vuoden aikana?

Yle, Sotakirjeenvaihtaja myi kuviaan maailman johtaville medioille – Olikin varastanut kuvat ja photoshopannut niitä. Kuka ei rakastaisi tarinaa komeasta surffaajamiehestä, joka selvisi hyväksikäytöstä, selätti leukemian ja josta tuli kuuluisa YK:n sotakirjeenvaihtaja? Kun brasilialaisvalokuvaaja Eduardo Martins ei ollut valokuvaamassa Isisin hallitsemassa Raqqassa tai Irakin Mosulissa, hänet saattoi löytää surffaamasta turkoosinväristen aaltojen keskeltä eri puolilta maailmaa. Upeat valokuvat, inspiroiva selviytymistarina ja komea ulkonäkö toivat Martinsille yli 125 000 Instagram-seuraajaa. Hänen valokuviaan käyttivät kuuluisat kuvatoimistot kuten Getty Images ja arvostetut mediatalot kuten BBC ja The Wall Street Journal.

  • Martins oli käyttänyt Hepworth-Poveyn kuvia ja photoshopannut ne muiden valokuvaajien eri konfliktialueilla ottamiin kuviin.

Kamera-lehti.fi.

  • Fotofinlandiaan myös portfoliosarja. 14.9.2017. Fotofinlandia-kilpailu on kokenut merkittäviä uudistuksia. Tuorein julkistettu uudistus on, että kisaan tulee mukaan vielä kahdeksantena kategoriana portfoliosarja, johon voi osallistua kuvakokonaisuuksilla. Fotofinlandia-kisan kuvien latausaika on 1.–15.12.2017.
    • Kilpailu on kaikille valokuvaajille avoin. Kuvauspaikka ja -aika ovat vapaat.
    • Fotofinlandia.fi
  • Sinustako Sigma-lähettiläs? 11.9.2017. Valokuvaustukku Foka hakee Suomeen Sigma-lähettilästä, joka suhtautuu kuvaan intohimoisesti, kuvaa aktiivisesti ja on halukas jakamaan käyttökokemuksia Sigman tuotteista muille valokuvaajille ja valokuvauksesta kiinnostuneille. Jos olet Canon-, Nikon- tai Sony-järjestelmäkameran käyttäjä, esiintymistaitoinen, aktiivinen sosiaalisessa mediassa ja kiinnostunut tekniikasta, olet mahdollisesti sopiva henkilö.22.9.2017 mennessä.
  • Luontokuvakoulu 14: Hyönteinen tai sieni. 14.9.2017.
  • Luontokuvakoulu 12: Päivin jäkälä. 8.9.2017.

Kamerakoulu.fi, 8 käytännöllistä vinkkiä puhelimella kuvaamiseen. 14.9.2017.

Tekniikan Maailma, Kyllä, tässä on ensimmäinen Polaroid-pikakamera kymmeneen vuoteen. Nyt myyntiin on kuitenkin tulossa jälleen uusi Polaroid-pikakamera, 119 euron hinnalla myytävä Polaroid OneStep 2. Uutuuskameraa ei valmista Polaroid-yhtiö itse, vaan Impossible Project -niminen yhtiö, joka on yrittänyt herättää henkiin Polaroid-kameroita.

IS, IS:n lukijat vangitsivat syksyn koko komeudessaan – katso vavahduttavat ruskakuvat. ("vavahduttavat"?).

Muropaketti.com, IKEA julkaisi oman lisätyn todellisuuden sovelluksen. IKEA Place -sovellus osaa sovittaa virtuaalisia IKEA-huonekaluja käyttäjän kotiin puhelimen näytön läpi katsottuna. Vain iOS 11.

Älypuhelimista.

Photo.net, foorumi.

Digital Photography School.

ePhotozine.com.

Dpreview.com.

IR, Shutter Release: Kobra flash modifier, iPhone X video specs, Lightroom secrets, tinting images and more. Netistä kerättyä.

Diyphotography.net.

Petapixel.com.

Thephotoargus.com, 60 Breathtaking Fall Images for Your Inspiration. (näitä voisi jo kutsua vavahduttaviksi, ainakin saturaationappi on väännetty kaakkoon).

Techradar.com, The A to Z of Photography: focal length.

Pdnonline.com.

The Online Photographer, The Perfect Camera is Just Around the Corner! Aina ei ihan vielä. Ensimmäinen opetus aiheesta oli kun Nikon päivitti N8008 (F-801) -mallin Nikon N8008s (F-801S) -malliin.

Lensrentals.com, blog, Understanding Camera Log & How It Can Improve Video Workflows. Joukko optioita, jotka parantavat videokuvauksen laatua. Log.

Rumors-sivustot. Faktaa ja fiktiota.

 

14.09.2017   (linkki)

Digicamera.netin Foorumilta:

Areena.yle.fi, muutama poiminta.

  • Minun maisemani valokuvakilpailu. 5.9.2017. Ylen aamu-tv. 8 min. Elokuun voittajakuvan valinnut Mika Honkalinna kertoi mikä ratkaisi voiton tällä kertaa.
  • Lapsimuotokuvat valokuvaaja Suvi Roiko.7.9.2017. Ylen aamu-tv. 11 min. Vuoden muotokuvaaja 2017 Suvi Roikon kuvauskohteet ovat haastavia, sillä muotokuvissa on lapsia ja eläimiä yhdessä. Roiko kertoo, miten tunnelmalliset muotokuvat syntyvät.
  • Klik! Vuodenvaihteessa viikon välein kymmenen jaksoa. Kunkin jakson kesto 14 minuuttia. Ammattikuvaajia laidasta laitaan, valottaa monipuolisesti alaa. Teatterivalokuvaaja, katukuvaaja, taidekuvaaja, lehtikuvaaja jne.

HS, ”Hirvittäviä kuvia” huippupoliitikoista ottanut kuvaaja sai viime vuonna valtioneuvoston kanslian kimppuunsa – Nyt hän kutsui näyttelyyn kaikki ministerit, mutta yksikään ei tullut. Piippo kuvasi eturivin poliitikkoja ollessaan työsuhteessa valtioneuvoston kansliaan valokuvaajana. Tavanomaisten kuvien ohessa hän tallensi yksityiskohtia, asentoja ja ilmeitä. Huippupoliitikkoja työssään siis. ”Halusin katsoa ministeriä inhimillisenä olentona. Osoittaa, että hän voi päättää sotemiljardeista ja samaan aikaan kengännauha on umpisolmussa.” Valtioneuvoston kanslian viestintäjohtaja hermostui kuvista ja lähetti Piipolle kirjeen, jossa kiellettiin kaikkien hänen ottamiensa kuvien julkaisu. Niitä oli kaikkiaan tuhatkunta kappaletta.

  • Sakari Piippo: Eräitä huomioita Suomen poliittisesta järjestelmästä -näyttely, Galleria Lapinlahti 6.–24. 9.2017.

Kamerakoulu.fi, Konsta Linkolan Avanto kuvaa ihmiskehon ja jääkylmän veden kohtaamisen. Avanto-valokuvanäyttely avautuu Bang Bang Galleryssa, joka toimii Aalto EE:n tiloissa Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun päärakennuksessa. Avanto-sarja vangitsee sen haavoittuvaisen hetken, kun ihmisen luonnolliset vaistot ja keho joutuvat jääkylmän veden armoille.

Mikael Rantalainen, Maiseman Lumo, Haastatteluni Matkailulehti Rukassa. 9.9.2017.

Länsiväylä, Tässä on kesäkuvakisan voittaja: "Herkkä, unenomainen fiilis" – Katso viisi ammattilaisraadin valitsemaa loistokuvaa. 1500 kuvaa osallistui.

Älypuhelimista.

Photo.net, foorumi.

Digital Photography School.

ePhotozine.com.

  • 33 Top Ways To Use Light In Your Shots.
  • The Ultimate Guide To Autumn Photography.
  • Olympus OM-D E-M10 Mark III Full Review. Julkistus 7.9.2017. Arvosana 4.5 * / 5 *. 16 megapikselin Micro 4/3 -systeemin peilitön järjestelmäkamera. Ulkonäkö edelleen retroa. Kroppikerroin 2x. Suunnattu entisille älykamerakuvaajille => helppokäyttöinen. Sensorin edessä ei suodinta. Viisiakselinen kuvanvakaaja rungossa, neljä pykälää. Uusi prosessori. 4K video (käytössä sekä runkovakaaja että ohjelmallinen vakautus, muissa kameroissa yleensä vain ohjelmallinen vakautus). Sarjakuvaus 8.6 kuvaa sekunnissa (jatkuva tarkennus 4.8 kuvaa sekunnissa). 2.36 megapikselin elektroninen etsin. 1.04 megapikselin pystysuuntaan kääntyvä kosketusnäyttö. Wi-Fi. Yhdellä latauksella ottaa 330 kuvaa. Paljon objektiiveja tarjolla, yli 140 kpl (Olympys yli 20 kpl, Panasonic yli 28 kpl, lisäksi Samyang, Sigma, Tamron, Kowa, Voigtlander jne.).
    • Suomen svh:t. Runko 749 euroa. Runko + M.ZUIKO DIGITAL 14-42 mm 1:3.5-5.6 II R 799 euroa. Runko + M.ZUIKO DIGITAL 14-42 mm 1:3.5-5.6 EZ -pancake, 899 euroa.
  • Sony FE 12-24mm f/4 G Review. Täyskennoisille. Arvosana 4.5 * / 5 *. Suomen hinta on 2.100 euroa (hinnassa on mukana verot).

Dpreview.com.

IR.

Pndonline.com.

  • Camera Review: Hands-On With Pentax’s KP DSLR. Julkistettu tammikuussa 2017. Perinteinen kroppikennoinen järjestelmädigi, kroppikerroin 1.5x. Pentax K3 II:n seuraaja, 24 megapikselin uusi herkkä sensori ja uudistunut rungon sisäinen kuvanvakaaja. ISO 819.000 (!), elektroninen suljin 1/24.000 s, mekaaninen suljin 1/6.000 s. Sama automaattitarkennus kuin K-3 II -rungossa. Säänkestävä melko kompakti runko. Optinen etsin lähes 100%. Kolmen tuuman kääntyvä näyttö, 920.000 pistettä. Kameran kahvaa (grippiä) voi vaihtaa, kolme kokoa, mukana peruspaketissa. Paljon muokattavaa valikoissa. Sisäänrakennettu salama. Full HD 60i. Seitsemän kuvaa sekunnissa. Paino 705 g. Sisäänrakennettu Wi-Fi. Yhdellä latauksella ottaa 390 kuvaa. Värit musta tai hopea. Suomen hinta on 1.300 euroa (hinnassa on mukana verot).
    • Hyvää: säänkestävä, ergonomia, vaihdettavat otekahvat (kolme kpl), kääntyvä näyttö. Huonoa: ei 4K videota, automaattitarkennus ei aina toimi, akkujen kesto.
  • Sony Expands Professional Support Services. USA, Kanada.
  • Adobe Bets Big on Virtual Reality in Update to Premiere Pro.
  • PDN Photo of the Day, Imagining the Fictional Mountains of Kong. 9 kuvaa ja teksti.

Petapixel.com.

Diyphotography.net.

The Online Photographer, Photography Isn't Getting Any Easier. Jotkut asiat toimivat nyt paremmin, nyt kuvasta tulee vähällä vaivalla terävä, oikein valotettu, tarkasti värit taltioiva. Mutta miten erottautua miljardien kuvien tulvasta. Keskinkertaisia kännykkäkuvia paremmat otokset ovat melkoisia harvinaisuuksia.

Fotosidan.se, Hur du använder pennverktyget när du ska klona. Kuvankäsittelyä. YouTube-video, kesto 8:25. På svenska.

Rumors-sivustot. Faktaa ja fiktiota.

 

13.09.2017   (linkki)

Digicamera.netin Foorumilta:

Tivi.fi, Apina hävisi, kameran omistaja voitti: kiista selfie-kuvan tekijänoikeuksista ratkesi. Muutama vuosi sitten näppäräsorminen apina otti itsestään hienon kuvan. Kiva juttu, mutta riita siitäkin saatiin aikaiseksi. Kenelle kuuluvat kuvan tekijänoikeudet? (paljon melua tyhjästä: Peta sai ajamalleen asialle julkisuutta. Oikeudenkäynnin lopputulos oli jo etukäteen selvä, eläimillä ei ole nykyisen lainsäädännön puitteissa tekijänoikeuksia. Ei Suomessakaan.).

Aamulehti, Antti Nylén kirjoitti kirjan asiasta, jota me kaikki teemme päivittäin pakkomielteisen dementian vallassa. 1.9.2017. Kaikki valokuvaavat, mutta kukaan ei ajattele valokuvaamista. Antti Nylénille filmikuvaaminen on paitsi rakkautta teknologiaan, myös hartaudenharjoitusta ja veriuhri. Muutaman viikon kuluttua ilmestyvä Nylénin kirja Johdatus filmiaikaan kertoo rakkaudesta fyysiseen valokuvaan amatöörivalokuvaajan näkökulmasta. Kauhun, vihan ja katkeruuden ympärille keriytyvistä aiheista tunnetulle raskasmieliselle esseistille on helpottavaa kirjoittaa vaihteeksi harrastuksesta, josta on vilpittömästi innoissaan. Ensi kuulemalta kirja tuntuu jopa kepeältä välityöltä. Jo muutaman sivun lukemisen jälkeen on kuitenkin todettava, ettei tämä tekijä todennäköisesti koskaan kykene välitöihin. Jokainen havainto on mietitty, tai vähintään täynnä tunnetta.

HS, Laturit ja muut sähkölaitteet reputtavat turvallisuustestejä jatkuvasti – ”Käyttäjä voi saada 230 volttia kynsilleen”. Tukes kehotti syyskuussa palauttamaan kauppoihin neljä erilaista kannettavan tietokoneen laturia. Usb-laturien testissä puolet osoittautui vaarallisiksi. Tukesin kenttätarkastaja kertoo, mitä kannattaa ottaa huomioon, kun valitsee sähkölaitetta.

TE-palvelut, Muu valokuvaaja, Avi Studio Oy. Etsitään valokuvaajaa kuvaamaan vauvauinteja pääkaupunkiseudulla. Arki-iltaisin ja viikonloppuaamuisin. Kuvauskalusto ja koulutus työnantajan puolesta. yö alkaa lokakuussa 2017 ja jatkuu noin 16.12.2017 saakka. Oma auto välttämätön.

TE-palvelut, Valokuvaaja, Express-Kuva Oy, Seinäjoki - Vaasa, Seinäjoki. Nuorisourheilu- ja koulukuvausta. Työaika painottuu iltapäivään, iltaan ja viikonloppuun. Oma kalusto oltava. Ajokortti ja auto välttämätön.

Älypuhelimista.

Photo.net, foorumi.

Digital Photography School.

ePhotozine.com.

Dpreview.com.

  • Sony announces new Cyber-shot RX10 IV with phase-detect AF and 24 fps bursts. 20 megapikseliä, tuuman sensori, kompaktikamera. Ensimmäistä kertaa tässä sarjassa kosketusnäyttö. Sama 24-600 mm kuin edeltävässä mallissa. Kuvanvakautus 4.5 stoppia. Kääntyvä 1.44 megapikselin kosketusnäyttö. 2.36 megapikselin elektroninen näyttö, prosessorin päivityksen mukana kuvan päivityksen nopeus on parantunut. 4K video. Yhdellä latauksella ottaa 400 kuvaa (aiemmin 420 kuvaa). Lokakuussa myyntiin, $1699. (hinnassa ei ole mukana veroja).
  • Hands-on with the Sony Cyber-shot DSC-RX10 IV. Sama prosessori kuin Sonyn lippulaivassa, A9-mallissa. Sama tarkennuskin siis. Sarjakuvaus 24 kuvaa sekunnissa, jatkuva tarkennus (aiemmin 14 kuvaa sekunnissa). Elektronin suljin 1/32.000 s. Bluetooth uutta. Ei harmaasuodinta. Suodinkierre kiinteässä zoomissa on 72 mm. Paljon hintaa kompaktikamerasta.
  • Aurora HDR 2018 pre-orders go live ahead of September 28 launch. Macphun. Windows ja Mac. $89 ($249).

IR.

Diyphotography.net.

Petapixel.com.

Thom Hogan, The Pros Versus the Amateurs. Applen julkistus ja Sonyn RX10 Mark IV -julkistus samaan aikaan.

Pdnonline.com.

Techradar.com, Camera rumors 2017: the biggest and best camera rumors around.

Fotosidan.se, Sony RX10 IV: Långt tele och 24 bilder/s.

Fotosidan.se, Reportage från fotofestivalen i Landskrona. Syyskuun 17. asti.

Rumors-sivustot. Faktaa ja fiktiota.

 

12.09.2017   (linkki)

Digicamera.netin Foorumilta:

HS, kuvakoosteet.

  • 5.9.2017. Jalkapallofaneja, karnevaaleja ja hylätty kirjasto.
  • 6.9.2017. Siivousta tulvan ja juhlien jälkeen.
  • 7.9.2017. Pikkuprinssin ensimmäinen koulupäivä ja talviurheilua.
  • 8.9.2017. Kuvakooste: Taloja säpäleinä, teitä tuhoutunut ja veneitä murskana – tällaista tuhoa hirmumyrsky Irma on saanut aikaan.
  • 11.9.2017. Kuvakooste: Irma-hirmumyrsky teki tuhojaan Havannassa – Pelastustöitä ja surffausta ovella.
  • 11.9.2017. Lapsimissejä ja Paavin messu satamassa.

Yle, Maanjäristyksessä tuhoutunut hotelli, vilvoitteleva koira vadissa ja viikon muita uutiskuvia. 13 kuvaa.

Yle, Helsingin rakennukset kiehtovat Instagram-kuvaajia – neljä helmeä Helsingistä, joista yksi yllättää. Helsinkiläinen arkkitehtuuri kiinnostaa kymmeniätuhansia somettajia ympäri maailman. Instagram-valokuvaajien silmää miellyttävät eniten jugend-rakennukset. Helsingin Huvilakatu vilisee innokkaita valokuvaajia. Aamuaurinko tai iltarusko, järjestelmäkameroiden sulkimet raksuttavat Ullanlinnassa. Kadulla voi myös törmätä Henri Kallioon tai Kristo Vedenojaan. He työskentelevät kumpikin rakennus- ja kiinteistöalalla sekä harrastavat valokuvausta. Intohimona on erityisesti Helsinki ja sen arkkitehtuuri.

HS, 35 valokuvan kooste: Tältä näyttävät Irman aiheuttamat tuhot Floridassa. 11.9.2017.

Ilmailuliitto.fi, Ilmailukuvakilpailu. 10 loppukilpailuun valittua kuvaa, yleisöäänestyksessä, aikaa 20.9.2017 asti. Avoimeen kilpailuun hyväksyttiin kuvia, jotka saivat olla otettu ilmasta tai maasta. Kuvauskohde sai liittyä suoraan tai taiteellisesti ilmailuun.

Aamulehti, Backlight-valokuvafestivaali kuljettaa ajasta unohtuneisiin paikkoihin – viisi näyttelyä aukeaa lauantaina.

Aamulehti, Äänestä tästä hääkuvakisan parhaita – katso 15 finaalikuvaa ja valitse suosikkisi.

Digicamera.net -sivusto.

  • Häiriö tiistaina 12.9.2017, klo 6 - 11. Sivut eivät vastanneet, Foorumille ei päässyt jne. Sama häiriö kosketti satoja muita sivustoja. Nyt OK. Tässä Nebulan (eli hosting-palvelun tarjoajan vikailmoitus): Häiriö Lauttasaaren konesalissa.

Älypuhelimista.

Photo.net, foorumi.

Digital Photography School.

ePhotozine.com.

Dpreview.com.

IR.

Diyphotography.net.

Petapixel.com.

The Online Photographer, Funny Photo Rant. Frankencameran JG avautuu.

Pdnonline.com.

Lensrentals.com, blog, Taking Apart the Sigma Cine 85mm T1.5 FF Lens.

Rumors-sivustot. Faktaa ja fiktiota.

 

11.09.2017   (linkki)

Digicamera.netin Foorumilta:

  • Apuja: Ulkoisen salaman hankinta ja sillä kuvaus (m43)? (Digikuvaus).
  • Kuukauden klassikko objektiivi 9/2017 (Optiikka). Tuli hauska idea mieleen. Voitaisiin laittaa tälläinen "kuukauden klassikko" objektiivi ketju pystyyn. Eli jos intoa riittäisi, niin joka kuukausi joku meistä voisi esitellä täällä mieleisensä "klassikko objektiivin", vähän niinkuin historian lehtien havinaa myös. Ei mitään liian vakavaa siis, mutta hauskaa ja mielenkiintoistakin - toivon. Ja idean isänä katson oikeudekseni aloittaa homma, ja tällä kertaa hieman erikoisemmalla objektiivilla vieläpä, eli:...
  • akkukesto (Minolta, Olympus). Ostin matkakameraksi OMD 10 mk ii. Vanhana Canon käyttäjänä ihmetyttää sen surkea akun kesto. Kaikkein ikävintä on, että akku tyhjenee yks kaks ennakkoon varoittamatta ja kamera menee pimeäksi. Onko niksejä akun keston pidentämiseksi. Pitäisikö esim. kamerasta kytkeä virta pois päältä heti kun lopettaa kuvaamisen. Canonissa olen tottunut siihen, että virta on aina päällä kuvausreissulla (kamera sammuttaa itse itsensä minuutin päästä, kun ei kuvaa).
  • Nikon D850 (Järjestelmädigit). 598 viestiä.
  • Pentax K-1 (Järjestelmädigit).
  • Loxodonta africana (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). Kommentit.
  • Hallassa (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). Kommentit.
  • Reissailua (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). Kommentit.
  • Luonnon omaa väriboostia (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). Harmittaa, että ei tullut otettua kameraa mukaan, kun lähdin käymään haukkaamassa happea. Aivan uskomattoman värikylläinen luonto tällaisena sadepäivänä. Kuva siis Sony Z3 kännyllä joten laatu ei aivan ole sitä parasta mahdollista.
  • Namibia (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). Pari uutta kuvaa.
  • Luuranko (2017) K-18 (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). Maffer. Pirkka-Juusto, Osa 1 - Tarjoiluehdotus.
  • 6.9.2017 - 10.9.2017 (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). Kommentit. Uutta: En viitsi nyt uutta aihetta laittaa, niin lisäilen tähän joitain uusia. Päivä päivältä alkaa tuntua siltä, että 50 millinen on juuri passeli polttoväli mulle. Aiheen kaikki kuvat otettu A7 sekä Mitakon 50/0.95 yhdistelmällä.

Rupuranta.net. Periferian hilpeä dekadenssi. 61N21E. Wrecked on a Baltic shore. Jan Eerala. Viimeisimmät. Kuvaa ja ääntä yhdessä, tarkoin harkittu minimalistinen lähestystapa. Äänimaisemia. (melkoinen annos katseltavaa ja kuunneltavaakin...).

Journalisti 10/2017. Ilmestynyt 8.9.2017. Seuraava numero ilmestyy 29.9.2017.

  • Hintarysäys. Urheilukuvaaja Juha Tammisen ura hyytyi kuvatoimiston muuttuneeseen hinnoitteluun. Juha Tammisen ura urheilun, ennen kaikkea jalkapallon, kuvaajana on komea. Kirjoittavana toimittajana aloittanut Tamminen siirtyi vähitellen kuvaajaksi jo 1980-luvun puolivälissä. Hän on kuvannut Diego Maradonan kuuluisan pujottelumaalin Englantia vastaan vuonna 1986. Hän on haastatellut ja kuvannut Pelén. Mutta vuodesta 2014 lähtien urheilukuvaamisella eläminen on ollut Tammiselle vaikeampaa kuin koskaan ennen. Tarkemmin sanoen se on ollut lähes mahdotonta. Eikä Tamminen ole yksin. Tämän jutun taustaksi haastatellut kollegat kertovat samaa tarinaa. Freelancekuvaaja pystyi aiemmin elämään urheilukuvaamisella Suomessa, mutta ei enää viime vuosina.
  • Demokratian kuivassa ytimessä. Viime vuonna valtioneuvoston kanslian pomot halusivat estää Sakari Piippoa julkaisemasta hyvän maun vastaisina pitämiään kuvia. Nyt Piippo pitää kuvista näyttelyn.
  • Arki niin kuin se on. Uwa Iduozee kuvasi lukioikäistä Edodia, koska halusi haastaa tavan, jolla kuvajournalismi ja media esittävät mustia ja ruskeita kehoja.
  • Työ, jossa on tilaa hengittää. Mediakunta auttoi Elina Salosen ammattimaisen freelanceuran alkuun. Osuuskunta kasvaa edelleen. Journalistiliiton perustamaan osuuskunta Mediakuntaan kuuluu yli 120 jäsentä. Tekijöiden kirjo on moninainen niin ammatin, iän, asuinpaikan kuin työmäärien ja laskutuksen suhteen.
  • Freelancereille kiinteä jäsenmaksu. ”Kiinteä kuukausimaksu on yksinkertainen ja selkeä. Se on jäsenen näkökulmasta käytännöllinen”, sanoo SJL:n palvelujohtaja Simon Huldén.

Valovuoto.fi, Tiia Ennala ja 24 h kauneutta. 10.9.2017. Tamperelainen valokuvaaja Tiia Ennala teki viime kesänä kiinnostavan henkilökohtaisen valokuvausprojektin, jossa hän kuvasi muotokuvia 24 tuntia putkeen. Tiian seuraajat pääsivät katselemaan hänen työskentelyään suorassa lähetyksessä, sillä hän lähetti jokaisesta kuvauksesta pienen pätkän live-videota Facebookin ja Instagramin välityksellä. En ole itse koskaan tehnyt mitään pidempää henkilökohtaista kuvausprojektia, vaikka ne ovat aina tuntuneet todella kiinnostavilta. Kysyin Tiialta haastattelua ja hän kertoi meille mielellään mietteitään henkilökuvauksesta.

HS, Maija Tammi Taylor Wessing -muotokuvakilpailun finaalissa. 7.9.2017. Valokuvaaja Maija Tammi (s. 1985) on yksi Taylor Wessing -muotokuvapalkinnon tämänvuotisista finalisteista. Muut finalistit ovat espanjalais-iranilainen César Dezfuli ja britti Abbie Trayler-Smith.

Älypuhelimista.

Photo.net, foorumi.

Digital Photography School.

ePhotozine.com, City Photo Project - Shop Signs & Window Displays.

Dpreview.com, This simple web tool helps you find the lenses you like best. Ensin valitaan galleriasta itseä miellyttäviä kuvia. Lähteenä 500px. Valitaan valmistaja. Canon, Nikon, Fuji, Sony FE, Sony A, Olympus tai Panasonic. Sitten maisemat, makro, eläimet, matkat, ihmiset, kaupunki. Nyt sitten on aika valita 20 suosikkikuvaa, niin kauan voi jatkaa selailua kunnes mieleiset löytyvät. Lopuksi sitten suosikki tai suosikit näiden valintojen perusteella.

Diyphotography.net, Build Your Own 2.5x Super Macro Rig for $230. Loittorenkaat, kääntörengas, Step-up -adapteri, irtosalama + tarvikkeet.

Petapixel.com, Ep. 210: Nikon’s Confusing New Mirrorless Patents – and more. Podcast. Suorat linkit sisällysluettelosta kuunneltaviin kohtiin.

Earthboundlight.com, Your Photos. 10.9.2017.

Rumors-sivustot. Faktaa ja fiktiota.

 

10.09.2017   (linkki)

Digicamera.netin Foorumilta:

Olli Korhonen. YouTube-videoita, mukana ääni. Ja kaikissa vielä teksti.

  • Paljastan rokkikikkani joka auttaa varisten kuvaamisessa. 24.8.2017. Varis on älykäs ja useimmiten hyvin varovainen. Huomatessaan joutuneensa tarkkailun kohteeksi se yleensä aina pakenee, mikä tekee sen kuvaamisesta lähietäisyydeltä hyvin haastavaa. Itselläni ei ole ollut useaan vuoteen tarvetta kuvata variksia, joten ehdin kesän kuluessa jo lähes turhautua Suonenjoen entisellä jätevedenpuhdistamolla viihtyvien varisten onnistuessa aina väistämään kameraani.
  • Näe läheltä kuinka harvinainen Siperian pähkinähakki käyttää suurta nokkaansa kuin kirvestä. 26.8.2017. Saada nähdä aivan lähietäisyydeltä kuinka pähkinähakki käsittelee sembramännyn käpyä, on itselleni uusi kokemus, jonka mielelläni jaan myös muille. Etenkin kun vasta läheltä kuvatulta videolta voi nähdä sen voiman, jonka pähkinähakki joutuu tuottamaan päästääkseen nokallaan käsiksi sille elintärkeisiin sembran siemeniin.
  • Valkoinen jalohaikara on illan pimeydessä kuin taivaasta laskeutunut enkeli. 29.8.2017. Pari viikkoa sitten sattunut jalohaikaran kohtaaminen oli todella visuaalisesti ikimuistoinen kokemus. Illan pimeydessä siivet levällään laskeutuva valkea jalohaikara oli kuin taivaasta ilmestyvä enkeli. Vastaavaa tunnetta ei mikään toinen kuvauskohteeni ole koskaan aiemmin tuottanut.
  • Harmaahaikara hyökkää julmasti lajitoverinsa kimppuun – Onnellinen loppu. 9.9.2017. Pari viikkoa sitten sain todistaa Rautalammin Tyyrinvirralla hyvin yllättävää tilannetta: Jälleen kerran yksi alueen paristakymmensestä harmaahaikarasta (ardea cinerea) oli ujuttautunut kalanpoikasia lokeilta suojaavan verkon alle. Tämä ei todellakaan ollut ainoa näkemäni vastaava tilanne, sillä verkon alla on niin paljon tilaa, että ne pystyvät liikkumaan ja saalistamaan siellä lähes normaalisti.

(kertaus) Digicamera.netin uutiset, 15.10.2015. Jyväskylän yliopiston julkaisuarkisto, Fotogenesis : ryhmän toiminta ja tavoitteet suomalaisen valokuvataiteen 1980-luvun kontekstissa. Tutkielma käsittelee 1980-luvulla valokuvataiteen parissa toiminutta jyväskyläläistä Fotogenesis-ryhmää. Subjektiivisen valokuvauksen puolestapuhujana tunnetuksi tullut ryhmä julkaisi omaa Fotogenesis-valokuvalehteä 1981-1985 ja järjesti lisäksi ryhmänäyttelyitä. Tutkimuksessa kartoitetaan Fotogenesiksen historiaa sekä tarkastellaan ryhmän toimintaa ja sen merkitystä suomalaisen valokuvataiteen viitekehyksessä.

Kamerakoulu.fi, Loupedeck keräsi Indiegogo-joukkorahoituksen avulla yli 366.000 euroa. 8.9.2017. Tuhansien valokuvaajien hartaasti odottama uusi kuvankäsittelylaite on viimein markkinoilla. Suomalaisyritys Loupedeck on aloittanut kauan konsolinsa toimitukset heinäkuussa, ja yritys odottaa tuotteen maailmanlaajuisen myynnin tuottavan 5-7 miljoonan euron liikevaihdon vuoden loppuun mennessä.

  • Loupedeck on tällä hetkellä myynnissä maailmanlaajuisesti 369 € hintaan. Loupedeck toimitetaan ohjelmiston kanssa, joka takaa Adobe Lightroomin saumattoman käytön. Loupedeck on konfiguroitavissa, joten käyttäjä voi mukauttaa työkaluja ja ohjelmoida esiasetettuja painikkeita.

Länsi-Savo, Deata eli Mikael Hertell kuvaa elämäänsä verkkoon omassa kodissaan — Youtube-videoita on katsottu lähes sata miljoonaa kertaa. Nyt Deatalla on 267 000 tilaajaa, videoilla on 2,4 miljoonaa katselukertaa kuukaudessa ja yhteensä näyttökertoja on yli 92 miljoonaa. Miltä se tuntuu? Tubettajan tulot koostuvat videoihin sijoitetuista mainoksista, tuotesijoittelusta tai -esittelyistä, tapaamisista fanien kanssa ja yhteistyöstä yritysten kanssa. Maamme tunnetuimpiin tubettajiin kuuluva Roni Back on kertonut, että tubettaja voi ansaita Suomessa yli 100 000 euroa vuodessa. Hertell toteaa saavansa hieman vähemmän, mutta tarpeeksi, jotta pystyy maksamaan laskunsa. Aiemmin Hertell sai palkkaa Splay Suomi Oy:n verkostosta, johon hän kuuluu. Nykyisin hänellä on oma yritys.

Älypuhelimista.

Photo.net, foorumi.

Digital Photography School.

ePhotozine.com, Gig Photography Tips Every Music Fan Needs.

Dpreview.com, Video: 3 simple Lightroom tricks you should definitely know. YouTube-video, kesto 6:30.

IR, How to photograph a special species of bird known as a Photographer.

Petapixel.com.

Diyphotography.net, How to make your own DIY magic bokeh balls with your printer.

Kamera & Bild, Test: Sony A9 – Snabb, snabbare, snabbast. Julkistettu huhtikuussa 2017. Sonyn ensimmäinen hääkuvaajille, toimintakuvaajille ja urheilukuvaajille suunnattu järjestelmäkamera. 24 megapikselin peilitön, täyskennoinen. 20 kuvaa sekunnissa, jatkuva tarkennus. Mahdollisuus täysin äänettömään kuvaamiseen. Elektronisen etsimen viive vähäinen. Rungon sisäinen kuvanvakaaja, viisiakselinen, teho viisi pykälää. Elektroninen etsin 3.7 megapikseliä, OLED, 1280 x 960. Kosketusnäyttö, 1.44 megapikseliä. 4K video, 24 kuvaa sekunnissa. Kaksi muistikorttipaikkaa. Ethernet-liitäntä. Wi-Fi. Kuuloke- ja mikrofoniliitännät. Yhdellä latauksella ottaa 650 kuvaa. Paino 673 g. Kaikilta osin ergonomia ei ole ihan kunnossa, tuntuu, että design on välillä saanut etusijan. Esim. painikkeet ovat vähän turhen pieniä.

Huippunopeaa kuvaamista. Elektroninen etsin erinomainen. Dynaaminen alue on jonkin verran huonompi kuin parhailla kilpailijoilla. Valkotasapaino ei aina oikein. Hinnan perusteella kamera on suunnattu ammattilaisille (mutta onko pienen koon takia jouduttu tekemään ergonomian suhteen kompromisseja?). Arvosana 85. Suomen hinta runko, 5.300 euroa (hinnassa on mukana verot).

Rumors-sivustot. Faktaa ja fiktiota.

 

09.09.2017   (linkki)

Digicamera.netin Foorumilta:

  • luonnonilmiöhälytysketju (Sana on melkein vapaa).
  • PSCC Focus stacking Action (Kuvankäsittely). Tein itselleni tarkennuspinoamista varten actionin PS:lle. Sitä voi käyttää myös usean kuvan yhdistelyyn. Vaan hankalammissa yhdistelyissä (paljon liikettä tai eroavaisuutta) menee hieman pieleen. (imuroitavissa...).
  • Affinity Photo (Kuvankäsittely).
  • G7x II vs G9x II (Canon).
  • Nikon D850 (Järjestelmädigit). 554 viestiä.
  • Canon EOS 5DS R mkII (Järjestelmädigit).
  • 6.9.2017 (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). Kommentit.
  • Teema: Lintupönöjä (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). No nyt lokkipönö lennossa.
  • Teema: MaisemaKuvat (Linkkejä kuviin ja gallerioihin).
  • Lc-Duck (min.Dof) (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). Hassel.
  • Hallassa (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). Tänään tuli käytyä Kotkassa, ja viimein pääsin käymään myös Hallan alueella. Olen kyllä heikkona tälläiseen kiehtovaan historiaan, josta on tavallaan elämää tihkuvaa monumenttia jäljellä, kuten wanha höyrysaha Kotkan Hallassa. Tuntuu jotenkin uskomattomalta, että se on ollut siellä jo yli 140 vuotta, ja lopettanut toimintansakin vasta vuonna 1986.

Pallopanoraamablogi, Kanadan metsäpalot Suomen taivailla. Jokainen auringonlaskun tai -nousun aikaan hereillä ja ulkoilmaan päin edes katsellut on varmaan huomannut kuinka värikkäitä taivaat ovat olleet. Värihehkun ovat aiheuttaneet Kanadassa ja Yhdysvaltain länsirannikolla vellovat metsäpalot, joista noussut pienpartikkeli on suihkuvirtausten mukana kulkeutunut tänne, melkein toiselle puolelle maapalloa.

Mikael Rantalainen, Maiseman Lumo.

Petteri Hautamaa, Sumuja ja sadetta Varangilla... 31.8.2017. Ajelin jälleen kerran kamerarepun ja tavarapaljouden kanssa kohti pohjoista. Alkoi juuri heinä-elokuun taitteen lyhyt lomapätkä, jolloin monena vuonna on tullut käytyä Norjassa muutama päivä kuvailemassa ja perään kaveriporukan kanssa Utsjoen erämaissa kalassa. Tänä vuonna pidettiin kaverin talonrakennusprojektin takia kalatouhuista välivuosi, mutta jotenkin Ruijan rantojen kutsu viekotteli minut matkaan, vaikkei aikaa hirmuisesti ollutkaan.

Mauri Leivo, Kylän linnut. 24.8.2017. Kirja kertoo kylä- ja peltomaisemien tyypillisistä linnuista ja niiden elämästä sekä myös laajalti niiden elinympäristöstä — suomalaisesta maalaismaisemasta, sen maisemallista rikkaudesta ja alkuvoimaisuudesta. Valokuvissa näyttäytyy kylämaisemien, tunnelmien ja värimaailman muuttuminen vuodenkierron eri vaiheissa. Kirjassa on runsaasti koko sivun tai aukeaman valokuvia. Kirja on kovakantinen ja kooltaan isohko (26,5 x 23,5 cm, vaaka). Kirjassa on 264 sivua.

Yle, Neljän vuosikymmenen valokuvat kertovat Lapin maisemien synnystä. Uusi maisemakuvakirja luo mielenkiintoisen katsauksen Lapin jylhiin ja ainutlaatuisiin maisemiin. Teos yhdistää maisemakuviin biologiaa, geologiaa, säätietoja ja karttoja.

  • Mela on julkaissut äskettäin omakustanteena maisemakuvakirjan Pohjoinen maisema. Käymme kirjan tekijän kanssa ihmettelemässä vanhaa maanjäristyksen jälkeä Saariselän pohjoispuolella Akupään tunturin tienoolla olevan Pahakurun reunalla.
  • Superkirja.fi, Matti Mela - Pohjoinen maisema. Kolme kirjakauppaa, hintahaitari 35.30 euroa - 51.95 euroa.

Rajala Blogi, Rajala Ambassador -kisassa hypättiin extreme-kuvien maailmaan. 8.9.2017.

Mikrobitti.fi, Google Driven työpöytäsovellus ajetaan alas: näin käytät pilvitallennusta kätevimmin. Google Drive-pilvipalvelun työpöytäsovelluksen tuki loppuu ja sovellus ajetaan alas. Google ilmoitti torstaina blogissaan, että sovellus lopettaa toimintansa 12. maaliskuuta 2018.

Ilta-Sanomat, Tietokoneen ”homotutka” lukee valokuvia pelottavan tarkasti – mitä tästä seuraa? Tekoälyn tulokset perustuivat ihmisten kasvonpiirteisiin, kuten nenän muotoon ja hiustyyliin. Tutkijoiden mukaan homoseksuaalisten miesten ja naisten kasvonpiirteet, ilmeet ja hiustyyli olivat yleensä epätyypillisiä heidän sukupuolelleen, eli homomiesten piirteet olivat keskimääräistä feminiinisempiä ja päinvastoin.

Voice.fi, Etkö viihdy kameran edessä? Ota haltuun onnistuneen poseerauksen kaava.

Älypuhelimista.

Photo.net, foorumi.

Digital Photography School.

ePhotozine.com.

IR.

Dpreview.com.

Diyphotography.net.

Petapixel.com.

Pdnonline.com.

Thom Hogan, The Sensor Wars, Cost Versus Tech. Canon käyttää Nikonin vanhaan sensoristrategiaa. Jonka Nikon on siis hylännyt.

Techradar.com.

  • Nikon D850 review. 45.7 megapikselin täyskennoinen, 7 kuvaa sekunnissa. Sama 153-pisteen automaattitarkennus kuin Nikon D5 -mallissa. ISO 64 - 25.600 (32 - 103.400). 4K video, 24/25/30p. Kääntyvä 3.2 tuuman kosketusnäyttö, 2.36 megapikseliä (sama kuin Nikon D5). Taustavalaistun CMOS-kennon edessä ei ole tarkkuutta vähentävää antialias-suodinta. Kaksi korttipaikkaa, XQD ja SD. SnapBridge, mutta jos haluaa monipuolisemman Wi-Fin käyttöön, pitää hankkia Wi-Fi -adapteri. Säänkestävä, valaistut näppäimet. Yhdellä latauksella ottaa 1840 kuvaa. Erillisessä akkukahvalla yhdeksän kuvaa sekunnissa. Ja bonuksena yhdellä latauksella 5140 kuvaa. NEF -> JPG prosessaus kamerassa. 1000 kuvaa 25 minuuttia. Siis puolitoista sekuntia raw-kuvaa kohti. Nikon suunnitteli sensorin itse, valmistus sitten toisaalla. Nikonin mukaan dynaaminen alue on parempi kuin Nikon D810-mallissa, vaikka pikselien määrä on lisääntynyt. Suljin ja peilimekanismi uusiksi, 200.000 laukaisulle speksattu. Paino 915 g, 35 g enemmän kuin Nikon D810. Suomen hinta on 4.000 euroa, kaupoissa.
    • +Iso ja kirkas etsinkuva, erittäin kehittynyt ja käytössä hyväksi havaittu automaattitarkennus. Mahdollisuus isoihin ja tarkkoihin kuviin. 19.4 megapikselin kroppitila. Eeppinen akkujen kesto.
    • -Kalliimpi kuin Nikon D810, Live View tarkennus jäljessä kilpailijoita, SnapBridge edelleen kömpelö.
  • The best cheap cameras in 2017. Kompaktikameroista järjestelmäkameroihin.
  • Camera rumors 2017: the biggest and best camera rumors around.

The Online Photographer, Fuji X-E3 Drops. Kommentit.

Lensrentals.com, blog, A Breakdown of Lighting Options Available for Photo and Video. Lyhyt markkinakatsaus.

Kamera & Bild, Facebook Marketplace nu i Sverige. Jo aiemmin Facebook on lanseerannut muissa maissa FB:n omat osto- ja myyntisivut, Marketplace. Elo- ja syyskuussa on lisätty useita maita, mukana Ruotsi. FB:n mukaan petollisia myyjiä (ja ostajia) saadaan karsittua, kun tutkii tarkasti profiilia. Ilmoituksia voi karsia vaikka sijainnin mukaan (kuinka kaukana ostajasta/myyjästä: tämä vain FB:iin kirjautuneille). Luokittelussa ei ole mukana kameroita tms.

Fotosidan.se, Ny bok och utställning visar Paul Hansens pressbilder. Fotografiska 8.9.2017 - 19.10.2017.

Rumors-sivustot. Faktaa ja fiktiota.

 

08.09.2017   (linkki)

Digicamera.netin Foorumilta:

HS, Helsingin Sanomien valokuvaaja Sami Kero voitti avantokuvillaan suuren kuvajournalismin kilpailun – ”Kuva avannoista soi, se ei vaatinut mitään taustatarinaa”. Keron esimiehet Helsingin Sanomissa valitsivat lehdestä kisaan lähetettävät kuvat. ”Sanoin esimiehelleni Markku Niskaselle, että saahan ne kuvat Ranskaan lähettää, mutta eivät ne siellä pärjää.” Kero arveli, etteivät hänen ottamansa kuvat voi pärjätä, sillä Perpignanin kuvajournalismifestivaalilla on maine perinteisten ”kovien uutisten” kuvajournalismin paikkana.

  • Perpignanin festivaali järjestettiin nyt 29. kerran, ja Helsingin Sanomat voitti tämän palkinnon kolmannen kerran. Aiemmat Helsingin Sanomien voittajat ovat olleet Meeri Koutaniemi ja Niklas Meltio.

Valovuoto.fi, Ricoh GR II. 7.9.2017. Vuonna 2015 julkaistu Ricoh GR II kuuluu kiinteäpolttovälisten premium-kompaktikameroiden luokkaan mm. Fujin X100-sarjan, Nikonin Coolpix A:n ja Leica X -sarjan kanssa. Ricohin pokkari on varustettu kiinteällä 18,3 mm f/2,8 objektiivilla ja kuva tallennetaan 16 Mpix APS-C kokoiselle kennolle. Ricohin GR-sarja on saanut maailmalla erittäin positiivisia arvosteluja, mutta silti se on jäänyt jostain syystä Fujin X100-sarjan jalkoihin medianäkyvyydessä.

  • Ricoh GR II on mielestäni mainio matka- ja näppäilykamera. Kuvanlaatu on taskukameraksi erinomainen ja aluetarkennusta helpottavat toiminnot ovat erittäin käytännöllisiä. Se on markkinoilla olevista APS-C -kennolla varustetuista kameroista ulkomitoiltaan pienin ja edullisempi kuin muut vastaavat premium-pokkarit. Kamera maksaa uutena noin 700 € ja käytettynä laite liikkuu 500-600 € hintaan.

Kilpailu.minunmaisemani.fi. Elokuun voittajakuvat - kymmenen kaikkiaan. Ja 25 semifinaaliin selvinnyttä kuvaa. Ja neljä yleisöäänestyksen suosituinta kuvaa.

  • Säännöt Kilpailuaika on 4.1.2017 – 31.10.2017. Ensimmäisen kuvan lähettämisen yhteydessä pyydetään luomaan käyttäjätunnus (sähköposti ja salasana). Kuvan lähetysnappi on etusivulla.

Pallopanoraamablogi, Kyllä, Fuji vuosi vahingossa seuraavan supertelejulkaisunsa! Katso kuva!! 9.7.2017. Ha, Pallopanoraamablogirumoursleaksin (PPBRL) pikselinlaskenta tuotti tulosta. Fuji toden totta julkaisee ensi vuonna vakaajallisen ja sääsuojatun 200mm f/2 -superteleobjektiivin. Tässä kuva hetki sitten vuodetusta objektiivien julkaisusuunnitelmasta jossa Fuji XF 200mm f/2 R LM OIS WR on mainittu.

Ilta-Sanomat, Lidlin temppu kuohuttaa: Huomasitko, mitä Suomessakin myytävien kreikkalaistuotteiden kuvista puuttuu? ...Katso itse: ylemmässä kuvassa aito maisema Santorinilta, alla Lidlin mousaka-pakkauksen kuva: ...

Nikon D850 on tullut eilen kauppoihin, Suomeenkin. Hinta 4.000 euroa.

Älypuhelimista.

Photo.net, foorumi.

Digiital Photography School.

ePhotozine.com.

Dpreview.com.

IR.

Petapixel.com.

Diyphotography.net.

Pdnonline.com.

Rumors-sivustot. Faktaa ja fiktiota.

 

07.09.2017   (linkki)

Digicamera.netin Foorumilta:

HS, Sotakuvaaja väitti parantuneensa syövästä, joutuneensa ammutuksi ja pelastaneensa pikkupojan hengen – kunnes koko tarina paljastui huijaukseksi ammattia myöten. Mikään ei pitänyt paikkaansa. Ei edes valokuvaajan oma kuva eikä nimikään.

Radiokompassi.fi, Valokuvaus on mullistunut teknologian kehittymisen myötä. Kameraseuran puheenjohtaja Markku Könkkölä kävi tiistaina Radio Kompassilla Henri Bergin haastattelussa puhumassa valokuvauksen muutoksista viime vuosikymmenten aikana sekä avaamassa Jyväkylän kameraseuran toimintaa. Podcast, kesto 7:27.

Ville Suorsa, Elokuun valotuksia. 1.9.2017. Elokuu on mielenkiintoinen ja monimuotoinen kuukausi luontokuvaajan vuodenkierrossa. Kuun alussa on vielä hyvin kesän tuntua, vaikka yöt alkavatkin jo pimenemään, ja loppukuusta luonto valmistautuu kiireellä syksyyn sekä tulevaan talveen. Lintujen syysmuutto käynnistyy kunnolla, ja joka puolella näkyy muuttomatkaan valmistautuvia vanhoja lintuja sekä kuluneen kesän poikueita. Pelloilla riittää vilskettä sekä lintujen että maanviljelijöiden toimesta.

Museovirasto, Wikipedia täydentyy Suomen kulttuuriperintökohteilla – maailman suurin valokuvauskilpailu ensi kertaa Suomessa! 1.9.2017. Wiki Loves Monuments -valokuvauskilpailu järjestetään tänä vuonna ensimmäistä kertaa Suomessa. Maailman suurimmassa valokuvauskilpailussa osallistujat kuvaavat maansa kulttuuriperintökohteita, ja kansallisen kilpailun kymmenen parasta pääsevät mukaan kansainväliseen loppukilpailuun. Kilpailun myötä Wikipedia rikastuu uusilla valokuvilla ja artikkeleilla.

  • Kuvat on tallennettava kilpailun nettisivujen kautta 1.-30.9.2017 välisenä aikana ja ne tulevat Wikipediaan kaikkien vapaasti hyödynnettäviksi ja muokattaviksi.
  • Kuva julkaistaan Wikimedia Commonsin hyväksymällä avoimella kulttuurilisenssillä (Creative Commons CC BY-SA tai avoimemmalla).
  • Kilpailuun voi osallistua myös kuvaamalla mitä tahansa muuta kiinnostavaa kohdetta, joka löytyy Kulttuuriympäristön palveluikkunasta www.kyppi.fi tai valtakunnallisesti merkittävien kulttuuriympäristöjen palvelusta www.rky.fi. Neljä sarjaa kilpailussa.
  • Suomessa sarjavoittajille kirjapalkintoja, Paras kuva, paras kuvasarja ja eniten kohteita kuvannut kuvaaja -sarjojen voittajat saavat kukin museokortin.
  • sitten vielä kansainvälisen kilpailun voittajille erikseen palkintoja
  • Wlm.wikimedia.fi, Wiki loves monuments Suomi 2017.
  • (maailman suurin valokuvauskilpailu?)

Finnfoto, Finnfoto apurhahakemus 15.9 mennessä.

Tivi.fi, Google kuvaa talosi aiempaa tarkemmin – syöttää kuvat tekoälylle. Google on päivittänyt Street view -palvelun kuvien tuotantoon käytettävät kamerat, Wired kertoo. Kyseessä on ensimmäinen päivitys kahdeksaan vuoteen. Uudet kamerat tuottavat aiempaa tarkempia kuvia ja toistavat värit paremmin.

Salon Seudun Sanomat, Suudelma käsivarsilla vei voiton kuvakilpailussa. Paikallislehtien kilpailu.

Älypuhelimista.

Photo.net, foorumi.

Featureshoot.com, Ordinary Scenes from the Extra-Terrestrial Landscape of the American Southwest. Kuvat ja haastattelu.

Fujilta uutta.

Digital Photography School.

Dpreview.com.

IR.

Petapixel.com.

Diyphotography.net.

Pdnonline.com.

Kamera & Bild, Nikon D850: Bilder i olika ISO – ladda hem JPG och NEF.

Fotosidan.se, Mer dramatiska berg med content aware scale. Blogi.

Rumors-sivustot. Faktaa ja fiktiota.

 

06.09.2017   (linkki)

Digicamera.netin Foorumilta:

Yle, Kenian muovipussikielto, Houstonin tulvatuhot ja viikon muita uutiskuvia. 5.9.2017.

Kamerakoulu.fi, Onko Tampereella kaikkien aikojen valokuvakuukausi syyskuussa? 4.9.2017. Tampereella on syyskuussa kolme kansainvälisen tason valokuvaustapahtumaa ja niiden kyljessä paljon oheistoimintoja, tapaamisia ja näyttelyitä. Kuukauden ohjelman aloittaa Backlight valokuvafestivaalin yhdistetty avajais- ja 30 vuotisjuhlaviikonloppu 8.-10.9. Jo seuraavalla viikolla on Tampere Camera Fair 11.-17.09., joka on rakentunut paikallisen valokuvaajayhteisön toimesta. Mielenkiintoinen lisä kuukauden tapahtumatarjontaan on Tampereelta ponnistavan Cameraventures.com:in laajamittaisen #saveanalogcameras -kampanjan globaalien tuloksien julkistamistilaisuus 22.9.

Yle, Äänestä paras kesäkuva. 5.9.2017. Aamu-tv:n kesäkuvakisaan tuli tänä vuonna yli 10 000 kuvaa. Näistä kuvista on karsittu nyt yhdeksän ehdokasta, joista katsojat äänestävät mielestään parhaan kesäkuvan. Valitse suosikkisi 17.9. mennessä. Huomioimme äänestyksessä vain yhden äänen kultakin äänestäjältä.

Tekniikan Maailma, TM-niksi: Tämä ilmaisohjelma kuvien käsittelyyn saisi sisältyä kaikkien Windows-tietokoneiden vakiovarustukseen. IrfanView on huomaamattoman kevyt, helppokäyttöinen ja maksuton kuvankäsittelyohjelma, jolla saa tehtyä melkein mitä vain. IrfanView sai alkunsa jo 90-luvun puolella, ja se on yhä Windowsin ilmaisohjelmien parhaimmistoa. Pienen hienosäädön ja kuvakoon muuttamisen ohella se toimii hyvin vaikkapa yleishyödyllisenä katselusovelluksena, joka avaa käytännössä kaikki kuvatiedostot sekä animaatiot.

Yle, Suosittu käännössivusto julkistaa käyttäjien yksityisiä tekstejä ja yritysten sisäisiä sähköposteja – myös suomalaisyritysten tekstejä nähtävissä. Translate.com-käännöspalvelun tekstejä julkistetaan avoimesti internetissä. Myös useiden suomalaisyhtiöiden ja yksityishenkilöiden tekstejä on helposti nähtävissä. Kyse siis Googlen käännöspalvelusta. Jos käyttää kääntämiseen, niin käytetty teksti voi tulla Googlen hakupalvelun kautta kaikkien näkyviin.

Kamera-lehti.fi, Luontokuvakoulu 12: Pekan jäkälä. 1.9.2017.

Nyt sitten sulantoblog.fi on kadonnut linjoilta.

Älypuhelimista.

Photo.net, foorumi.

Digital Photography School.

ePhotozine.com.

IR.

Dpreview.com.

Thom Hogan, They'll Be Back (Nikon, That Is). 2.9.2017. Nikonilta tulossa vielä peilitön parin kolmen kuukauden sisällä.

Diyphotography.net.

Petapixel.com.

Pdnonline.com, PDN Photo of the Day, Take a Picture, Sweetie—Prince’s Lost Photo Archives. 11 kuvaa ja teksti. Kirja.

Thephotoargus.com, Transferring Photos To Wood: 7 Helpful DIY Projects.

Fotosidan.se, Fotojobb som smäller högt. Fotosidan-jäsen pääsee kuvaamaan kansainvälista Aurora 17 -sotaharjoitusta.

Rumors-sivustot. Faktaa ja fiktiota.

 

05.09.2017   (linkki)

5.6-klubin syyskuun vieraana on Tuomo Manninen.

Manninen tunnetaan ennen kaikkea ryhmämuotokuvistaan, joita hän on kuvannut vuodesta 1995 lähtien ympäri maailmaa.

Järjestäjänä Suomen kuvajournalistit. Vapaa pääsy!

Kansallisteatterin Lavaklubi, Läntinen Teatterikuja 1, Helsinki

Lapin yliopiston Arktinen keskus järjestää Vuoden Revontulikuva -valokuvakilpailun nyt ensimmäistä kertaa. Järjestäjänä toimii Arktikumin tiedekeskus Rovaniemellä.

Revontulivalokuvakilpailun tavoitteena on kertoa revontulien kauneudesta ja monimuotoisuudesta. Vuoden Revontulikuvan tulee olla valokuva, jonka kautta katsoja voi tuntea kokevansa revontulet aidosti. Arvostelussa kiinnitetään erityisesti huomiota valokuvan väreihin, ilmaisuun sekä luovuuteen.

Kilpailu on kaikille avoin. Kukin osallistuja voi lähettää kilpailuun 1–3 valokuvaa. Kuvien tulee olla osallistujan itse ottamia ja manipuloimattomia. Kuvien tiedostokoko voi olla korkeintaa 5 megatavua.

Voittajakuvien originaalitiedostot pyydetään erikseen julkistamistilaisuutta ja valokuvanäyttelyä varten ja kilpailijan tulee toimittaa ne viikon sisällä yhteydenotosta.

Kilpailuun voi lähettää kuvia 2.9.–15.9.2017.

Kilpailun tulokset julkistetaan 29.9.2017 kello 19.30 Arktikumin tiedekeskuksessa Revontulien yö -tapahtumassa, joka järjestetään osana Tutkijoiden Yö -tapahtumaa ympäri Eurooppaa.

Palkinnot:

1. palkinto:
Kilpailun voittaja saa oman valokuvanäyttelyn Arktikumin tiedekeskukseen Rovaniemelle talvella 2017–2018.

2. palkinto: 300 euron lahjakortti

3. palkinto: 200 euron lahjakortti.

10 seuraavaksi parasta kuvaa palkitaan kunniamaininnalla.

Kaikista palkituista kuvista muodostetaan näyttelykokonaisuus, joka voi kiertää eri puolilla Suomea ja maailmaa vähintään kaksi vuotta.

Lue lisää kilpailun sivuilta

Digicamera.netin Foorumilta:

HS. Maailma kuvina.

  • 25.8.2017. Kuvakoosteessa nähdään torstaina muun muassa puolueen perustamisen vuosipäivän juhlintaa Jemenissä, tiikerihahmoja Intiassa sekä tuhoutunut keittiö Irlannissa.
  • 28.8.2017. Maanantain kuvakoosteessa nähdään muun muassa suosnorklauksen MM-kisat Walesissa ja ottelua jännittävä pieni Arsenal-fani.
  • 29.8.2017. Kuvakoosteessa nähdään torstaina muun muassa Harvey-myrsky Houstonissa, poliisin pelastusoperaatio Kabulissa ja köydenvetoa Gongshui-joella.
  • 30.8.2017. Keskiviikon kuvakoosteessanähdään tulvien tuhoja Texasissa, kurkistetaan Burning man -festivaaleille ja vieraillaan pyhiinvaeltajien mukana Mekassa.
  • 31.8.2017. Torstain kuvakoosteessa nähdään muun muassa Texasin tulvien alta pelastettu pariskunta koirineen ja tomattimurskasota Valenciassa.
  • 1.9.2017. Perjantain kuvakoosteessa nähdään Guinnessin ennätystenkirjaan päässyt hiekkalinna ja amerikkalaisen pommikonelentäjän selfie ilmaharjoituksissa Korean niemimaalla.
  • 4.9.2017. Maanantain kiinnostavimmissa kuvissa muun muassa Burning Man -festarinäkymiä, maastopalon sammutusta ja avokadoherkun valmistusta.

Iltalehti, Katso kuvat: Näillä mestarilaukauksilla suomalainen lintukuvaaja voitti arvostetun brittikilpailun. Lintuihin erikoistunut luontovalokuvaaja Markus Varesvuo voitti portfoliosarjan Isossa-Britanniassa järjestetyssä Bird Photographer of the Year -kilpailussa. Ammattiluontokuvaajana vuodesta 2005 toiminut Varesvuo pitää palkintoa yhtenä uransa tärkeimmistä. Palkintorahaksi tuli hieman päälle parituhatta euroa, mutta rahaa tärkeämpänä kuvaaja pitää mainetta ja näkyvyyttä.

-(Digicamera.netin uutiset, 2.9.2017). Petapixel.com.

Suomen Olympus.

Gotech.fi, Nikon D850 yhdistää tarkkuuden, nopeuden ja elokuvamaiset 4k-videot. 3.9.2017.

Tekniikan Maailma, Ihmiset yrittivät ottaa valokuvia auringonpimennyksestä ja tuhosivat täysin vuokraamiaan kameroita – Vuokraamo laittoi kuvat jakoon. Kuvat siis kameroista. Lensrentals.com.

Yle, Mies katsastaa dronella hyvät sienipaikat, ja se on vasta alkua: tähän kaikkeen hitiksi noussutta kuvauskopteria voi käyttää. Kuvauskopterien määrä on kasvanut valtavasti. Listasimme enemmän ja vähemmän vakavasti otettavat tavat, joihin droneja on käytetty.

HS, Lidl poisti ristin kirkon katolta kreikkalaisten tuotteidensa pakkauskuvissa – kuva­manipulaatio sai Prahan arkkipiispan tuohtumaan: ”Voi johtaa oikeiden ristien poistamiseen”. Saksalainen elintarvikeketju Lidl on joutunut kovan arvostelun kohteeksi kreikkalaisen tuotesarjansa pakkauksen takia. Pakkauksessa on kuva ortodoksisesta kirkosta Santorinin saarelta, mutta Lidl on käsitellyt kuvaa ja poistanut ristin, kertoo saksalaislehti Die Welt. Oian kylän ortodoksinen kirkko Santorinilla Kreikassa.

Mikrobitti.fi, Mikrobitti testasi ohuimmat ja kevyimmät läppärit: koko testi nyt verkossa. Huhtikuun numerossa.

Suomen Löytötavarapalvelu, löytötavarahuutokauppa 5.9.2017. Kuvallinen pdf. Löytötavarahuutokaupat. Tiistaina 5.9.2017 klo 19.00. Käpylän työväentalolla, Vipusentie 19, 00610 Helsinki. Tavaranäyttely: klo 17.30-18.45.

  • Kameroita, akkupankkeja, , puhelimia, elektroniikkaa ja kaikkea muutakin. Ostavat kauppiaat pitävät huolen, että liian halvalla ei tavara mene. Poimintoja:
  • Sony Cyber - shot DSC - WX350, 18.1 MPix, japaninkielinen, kameran päällä muutama naarmu
  • Canon EOS 1100D, objektiivi 18 - 55mm IS, 16gb muistikortti. Mukana laturi
  • Nikon D5300, 32GB SD muistikortti, Tamron AF 28 - 75mm objektiivi, Aspherical
  • Panasonic Lumix DMC - FZ18,18X Optical Zoom 28 - 504, 32GB SD muistikortti
  • Velbon BK - 3300, uusi (kolmijalka)

TE-palvelut, Muu valokuvaaja, 4 paikkaa, Helpdor Oy, Helsinki. Valokuvaajia tapahtumiin, henkilökuviin, tuotekuvaukseen, mallikuvauksiin ja moniin muihin tarpeisiin. Helpdoc.com palvelu missä ihmiset ja yritykset etsivät aktiivisesti valokuvaajia. Hakijoilla pitää olla omat laitteet.

Älypuhelimista.

Photo.net, foorumi.

Featureshoot.com, Marvin E. Newman’s Spellbinding “City of Lights”. Taschen-kirja, 170 kuvaa 1940-luvun lopulta 1980-luvun alkuun.

Digital Photography School.

ePhotozine.com.

Dpreview.com.

IR, Shutter Release: Meike 85mm macro lens, custom watermarks, 8-bit vs.16-bit & male portrait tips. Netistä kerättyä.

The Online Photographer, Not Quite News: The Nikon D850.

Diyphotography.net.

Petapixel.com.

Pdnonline.com.

Techradar.com.

Fotosidan.se, Canon bygger automatiserad fabrik i Japan. Vuonna 2019 valmis. 300.000 m2. Canon siirtää valmistusta takaisin Japaniin. Nyt 56% tuotannosta Japanissa, pian 60%. Aasian työvoimakustannukset ovat nousseet. Automatisoinnin ansiosta voidaan Japanin palkkakuluja pienentää.

Kamera & Bild, Smygfotografier från tunnelbanan – nu släpps boken. Kolme vuotta, 72 iltaa Slussenilla, ohikulkevia metrovaunuja. 150.000 kuvaa. 100 valittu kirjaan.

Rumors-sivustot. Faktaa ja fiktiota.

 

04.09.2017   (linkki)

Digicamera.netin Foorumilta:

100finnishphotographers.fi. Suomen eturivin valokuvataiteilijoita, mainoskuvaajia, muotikuvaajia, muotokuvaajia, kuvajournalisteja, dokumentaristeja, luontokuvaajia… 25.8.2017 alkaen julkistamme täällä sadan päivän ajan yhden valokuvaajan päivittäin. Samassa rytmissä nettisivujen kanssa valokuvat nähtävissä myös Äkkigallerian ikkunassa Jyväskylässä osoitteessa Kauppakatu 5. Sadantena päivänä 2.12.2017 juhlitaan suomalaista valokuvaa Jyväskylässä.

  • tähän mennessä 11 suomalaista valokuvaajaa esitelty. Heikki Willamo, Susanna Majuri, Aki Roukala, Katja Tähjä, Nanna Hänninen, Sergei Pavlov, Esa Ylijaasko, Lauri Eriksson, Nayab Ikram, Kaapo Kamu, Aki-Pekka Sinikoski. Kustakin valokuvaajasta esittelyteksti ja kymmenkunta kuvaa.
  • Links to Finnish photography

Tekniikkatalous.fi, Kameraidea syntyi juoksuhaudassa 1916 - Kottaraisenpönttö ikuisti useita valokuvauksen klassikoita. Heidecken ensimmäinen Rolleiflex-prototyyppi valmistui 1927. Sen runko oli valmistettu alumiinista. Toimintavarmuuden vuoksi Heidecke varusti kameran Compurin metallisella keskussulkimella kankaisen verhosulkimen sijaan. Objektiivit liikkuivat kameran etupaneelissa hammasrattaiden avulla.

Motouutiset.fi, Historiallinen suomalainen moottoriurheilun valokuva-arkisto halutaan pelastaa joukkorahoituksen voimin. 3.9.2017. Carita Keinänen hakee Mesenaatti-joukkorahoituksen kautta 35 000 euron rahoitusta. Hankkeen toteutumisen minimitavoite on 10 000 euroa. Keinänen sai aikanaan testamenttilahjoituksena 60 000 kuvan ja noin puolen miljoonan negatiivin arkiston.

Älypuhelimista.

  • Ilta-Sanomat, Verkkosivu puhelimeen ilman nettiä – näin se tapahtuu. Toisinaan tulee tarve saada nettisivu esille puhelimeen, vaikka verkko ei ole käytössä. Silloin se kannattaa tallentaa etukäteen. Tähän on olemassa erilaisia konsteja käyttäjän tarpeista riippuen, PCWorld kertoo.
  • Petteri Järvinen, Bittimittari, Eroon salasanoista iiriksellä ja omilla kasvoilla . Uusissa laitteissa on vihdoin tarjolla vaihtoehtoja kaikkien inhoamille salasanoille. Esimerkiksi Samsung S8 -puhelimen voi avata kasvokuvalla (vanha juttu) tai silmän iiriksellä (uusi juttu, ainakin älypuhelimissa).

Photo.net, foorumi.

Digital Photography School.

ePhotozine.com, Why Should I Create A Triptych?

Dpreview.com.

IR, Beauty found in many forms, as captured through four full frame cameras and one camera phone. Viikon kuvat.

Earthboundlight.com, The Importance of Seeing. 3.9.2017.

Petapixel.com, Ep. 208: Another Photographer Games the System – and more. Podcast. Suorat linkit sisällysluettelosta kuunneltaviin kohtiin.

Rumors-sivustot. Faktaa ja fiktiota.

 

03.09.2017   (linkki)

Digicamera.netin Foorumilta:

Tony Ahvenainen, Year of the Alpha. Tulevaisuus tänään – testissä uusi Sony α9. 2.9.2017. Yrityksen viimeisin runko on tietysti Sony α9, joka sijoittuu suositun α7-sarjan yläpuolelle ja tarjoaa taas kerran nipun uusia innovaatioita. Sony α9:n keskeisimpiin ominaisuuksiin kuuluvat muun muassa DRAMia hyödyntävä kerrosrakenteinen 24 megapikselin sensori sekä uusi Front-End LSI-väylä, joiden avulla kamera kykenee 20 fps:n sarjakuvanopeuteen ilman DSLR-kameroille tyypillisiä etsinkuvan katkoksia (’viewfinder blackout’). Uusi aikaisempaa nopeampi tarkennusjärjestelmä pitää sisällään 693 AF-pistettä, jotka peittävät käytännössä koko kuva-alan ja mahdollistavat kohteen seurannan kuvan reunoille asti ilman ongelmia.

  • Sony α9 on kuitenkin vähemmän käänteentekevä kamera niille kuvaajille, jotka ovat jo tottuneet peilittömillä kameroilla kuvaamiseen ja huomanneet itse omakohtaisesti sen, että lähes kaikki nykyiset kuvaamista muuttavat kameratekniikan innovaatiot ovat peräisin peilittömien kameroiden valmistajilta. Heidän silmissään Sony α9 näyttäytyykin pikemminkin osana versoavaa jatkumoa, jossa peilittömän kameran konseptia on synnytetty useamman kameravalmistajan voimin ja siihen liittyviä innovaatioita, kuten elektronista etsintä, kuvanvakausta, softa-puolta, pdaf-tarkennusta ym., on kehitetty ahkerasti monen valmistajan kesken.
  • Pienistä nurinoista huolimatta Sony α9 edustaa kuitenkin valokuvaamisen tulevaisuutta, tämä on harvinaisen selvää kun kameraa on käyttänyt muutaman päivän.
  • Suomen hinta on 5.300 euroa (hinnassa on mukana verot).

Rajala Blogi, Perusvinkit salaman käyttöön. 2.9.2017.

Tekniikan Maailma, TM-testi: Kannettavat tietokoneet 330–700 € – Mikä läppäri koululaiselle?

Mobiili.fi, Nokian OZO-kamera maksaa enää ”vain” 23 500 euroa. Nokia on jälleen laskenut OZO-virtuaalitodellisuuskameransa hintaa merkittävällä tavalla. Alun perin OZO tuli myyntiin vuoden 2015 loppupuolella 55 000 euron hintaan. Vuosi sitten elokuussa hinta laski 40 000 euroon ja nyt se on pudonnut 23 500 euroon eli 25 000 dollariin. OZO on suunnattu ammattilaiskäyttöön 360 asteen virtuaalitodellisuussisällön tallentamiseen. Se sisältää sekä kahdeksan kameraa että mikrofonia.

Älypuhelimista.

  • Suomimobiili.fi, Galaxy J7+ julkaistiin – Samsungin toinen kaksoiskamerapuhelin. Uusi Galaxy J7+ täydentää Samsungin jo hyvinkin laajaa Galaxy J7 -mallistoa, johon kuuluvat jo perus- ja pro-versiot. Uutuuspuhelin rakentuu 5,5 tuuman Super AMOLED -näytön ympärille, joka on tarkkuudeltaan Full HD -tasoa. Thaimaassa Galaxy J7+ rantautuu myyntiin 17. syyskuuta noin 390 dollarin hintaan. Kyseessä on todennäköisesti vain valituille markkinoille suunnattu uutuuspuhelin.
  • Tivi.fi, Suomalaisilla on uusi hittipuhelin: kärkipaikalla sama merkki jo 11 kuukautta. Elokuussa Elisan myydyimpänä puhelimena jatkaa OnePlus 5. Kärkipaikka on ollut marraskuuta lukuun ottamatta OnePlus-mallien hallussa jo vuoden ajan. Ennen OnePlus 5 -mallia kärkipaikalla keikkui 3T-malli.

Photo.net, foorumi.

Digital Photography School.

ePhotozine.com, 5 Easy Ways To Prevent Camera Shake.

IR, See Nikon Ambassador Dixie Dixon working with the D850 and download full-resolution sample images.

Dpreview.com.

Petapixel.com.

Kamera & Bild, Sophie Odelberg: Den obegränsade fantasin. Kolumni.

Rumors-sivustot. Faktaa ja fiktiota.

 

02.09.2017   (linkki)

Digicamera.netin Foorumilta:

Gamma.1g.fi, Pasin kuvat.

Yle, Tältä näyttää, kun amatööri ja kokenut kuvaaja tallentavat saman kohteen – katso kuvaparit. Koehenkilöt saivat tehtäväkseen kuvata lähikuvan, potretin ja liikkuvan kohteen. Tekniikoissa ja sommitelmissa oli todella suuret erot, joista jokainen harrastajakuvaaja voi ottaa opikseen.

Peter Forsgård, Big Mac vs. Whopper! 1.9.2017. Verkossa kiertää juttu jossa kerrotaan miten valokuvaaja Philippe Echaroux on käyttänyt Big Mac -boxia valonmuokkaajana. Valonlähteenä hän käytti taskulamppua. Matti Sulannon ja minun mielestäni asiaa piti tutkia vähän tarkemmin. Jotta Big Mac -boxin kyvyt valon muokkaajana tulee todella testattua piti se altistaa vertailuun.

Peter Forsgård ja Matti Sulanto, Valoaalloilla, podcasteja. Uusin:

  • Matin ja Peterin filmikuvaukset, 1.9.2017. Podcast, kesto 15:33. Valoaalloilla kertoo mielipiteet Nikon D850 kamerasta, Canonin uusista TS-E -objejtiiveista ja Olympus E-M10III -kamerasta. Valovuoto.fi -sivuston Jussi Koskela haastattelussa. Matin ja Peterin filmihaaste osoittautui todella haasteeksi.

Remonen.fi, Puutarhanhoitoa. 29.8.2017. Muista kiireistä johtuen on tämä Taiteiden Yö -päivitys jäänyt hieman pienemmälle huomiolle. Mutta josko nyt.

Vantaan Sanomat, Onko tämä mies kuvannut sinua Myyrmäen kaduilla? Kuvasi saattaa löytyä pian kirjasta. Myyrmäkeläinen Olli Berg lähtee kävelylenkille kameran kanssa lähes päivittäin. – Toiset lähtevät ulkoiluttamaan koiraa, minä lähden kameran kanssa, Berg naurahtaa. Berg on kuvannut neljän vuoden aikana Myyrmäessä kohtaamiaan ihmisiä. Kuvia on julkaistu Humans of Myyr York -Facebook-sivustolla yli tuhat. Sivustolla on kuvien lisäksi ihmisten tarinoita.

  • Humans of Myyr York -sivustoa seuraa yli 14 000 ihmistä. Berg muistaa kuinka alussa kuvista tykkäsi yksi tai kaksi ihmistä. – Olin, että vau! Joku tykkää näistä. Nyt tykkäyksiä voi olla monta sataa, hän sanoo.
  • Berg sai kirjaprojektiin Vantaan kaupungilta lähes 3 000 euron apurahan. Berg valitsee kirjan kuvat sekä suunnittelee kuvien järjestyksen.
  • Länsiväylä, Katukuvaaja: Tämä on Myyr York. 28.6.2014.
  • Facebook, Humans of Myyr York

Mobiili.fi, Windows 10:n merkittävä päivitys tulee 17. lokakuuta alkaen – samalla tulee Windows Mixed Reality.

Mikrobitti.fi, Voiko läppäriä ladata puhelimen varavirtalähteestä? Läppärin lataaminen onnistuu testin laitteilla periaatteessa käyttämällä usb-a/usb-c-välikaapelia. Rajoittava tekijä on kuitenkin latausteho, joka on usb-a-liitännöissä tyypillisesti enintään kymmenen wattia (5 V, 2 A). Tehokkaammissa läppäreissä se riittää hädin tuskin pitämään akun varauksen tavanomaisessa käytössä, eikä teho riitä lataamiseen lainkaan.

TE-palvelut, Asiakaspalvelija valokuvausliikkeeseen, Jukka Mäkinen Oy, Tampere. Myyjä, jolle kuvankäsittely ja kamera ovat tuttuja. Soveltuva koulutus mm. medianomi tai media-assistentti tai riittävä alan työkokemus. Ei puhelimitse yhteydenottoja. Paikka täytetään sopivan henkilön löydyttyä.

klo 11:37. Suomen Olympus eli olympus.fi. Oli tainnut unehtua domain-nimen uusiminen (yhdeksän euroa per vuosi, tämän pitäisi yleensä hosting-palvelun tarjoajan muistaa uusia. Jos niin on sovittu). Siksi nettisivut eivät ole toimineet. Harmillista mutta näitä sattuu. Yleensä joidenkin päivien päästä on taas saatu nimipalvelin kuntoon (kun tämä yhdeksän euroa on maksettu...).

  • (pieni vaatimaton vinkki, eikö tästä voisi informoida Suomen Olympuksen Facebook-sivuilla? Toissapäiväinen linkki uutuudesta osoittaa toimimattomaan verkkonimeen... "Tuotesivut aukeavat aamupäivän aikana):...".
  • (30.9.2015 kävi muuten Google.com -verkkotunnukselle vähän köpelösti, vähäksi aikaa).
  • 3.9.2017, klo 10:00, jaha, suomenkielisille tuotesivuille menevä linkki on nyt korjattu osoittamaan englanninkielisille sivuille. Käsittääkseni viikon alussa Olympuksen suomenkieliset sivut sitten taas toimivat, kunhan verkkotunnuksen uusiminen saadaan menemään prosessista läpi.
  • 4.9.2017, illalla. Olympuksen suomenkieliset sivut taas toimivat, verkkotunnushässäkkä on takana.

Älypuhelimista.

Photo.net, foorumi.

Digital Photography School.

ePhotozine.com.

Dpreview.com.

IR.

Petapixel.com.

Pndonline.com.

Techradar.com, The A to Z of Photography: Exposure compensation.

Diyphotography.net, How to create natural looking window light on set with artificial lights.

Lensrentals.com, blog, Rental Camera Gear Destroyed by the Solar Eclipse of 2017. Kaikkia vuokraajia varoitettiin etukäteen auringonpimennyksen vaaroista (silmille ja kamerakalustolle). Kaikkein eniten vahinkoja tapahtui kameroiden sensoreille, kuumuus tuhosi. Mutta myös kaikkea muuta.

Kamera & Bild, Kameradrönare tvingar SAS tanka extra bränsle. SAS:in mukaan kuvauskoptereiden holtiton lennättäminen ei enää voi jatkua.

Rumors-sivustot. Faktaa ja fiktiota.

 

01.09.2017   (linkki)

Digicamera.netin Foorumilta:

Valovuoto.fi, Miksi siirryin takaisin kinariin. 31.8.2017. Matti Sulanto. Ensimmäinen kunnollinen kokemukseni sähköisestä etsimestä on vuodelta 2008, kun kokeilin silloin uutta Panasonic G1-kameraa. Olin positiivisesti yllättynyt ja ajattelin, että joskus ehkä G1:n kaltainen kamera voisi sopia vaikka ainoaksi kameraksi. Se aika koittikin, kun Olympus E-M5 ilmestyi. Se tuntui hienolta kameralta: käytettävyys oli hyvä, tarkennus nopea ja etsinkuva sävykäs. Menin niin pitkälle, että luovuin muista kameroista ja kuvasin Olympuksella kaikki. Olin tyytyväinen.

  • Sony A7II oli ensimmäinen vakaajallinen A7 ja siitä mieleen alkoi jo hiipiä ajatus paluusta isoon kennoon. Vaikka A7II:n vakaaja ei pystynyt läheskään samaan kuin Olympuksen, niin silti kuvaaminen sai uutta varmuutta, kun tärähtäneet otokset jäivät käytännössä pois. Kun Sony A7RII ilmestyi parisen vuotta sitten, niin se vakuutti ja varmisti siirtymiseni takaisin kinariin.
  • Nyt tajuan, että Olympuksessa alunperin innostuin nimenomaan sähköisestä etsimestä ja runkovakaajasta, jotka saa tänä päivänä monessa muussakin kamerassa. Pieni koko oli plussaa, mutta varsinkin töissä kamerakaluston koko on aika usein yhdentekevä, koska mukana on kuitenkin niin paljon muuta tavaraa.

Petteri Järvinen, Bittimittari, Kokemuksia objektiiveistani. 31.8.2017. "Millä kameralla tuo on kuvattu?", minulta kysytään usein kuvista, joita on Kuvat.fi-palvelussa sekä Flickrissä. Kameralla on merkitystä vain ääriolosuhteissa, objektiivi vaikuttaa lopputulokseen enemmän.

  • Omista objektiiveistani ykkönen on Canon 70-200 F2,8 II.
  • Toinen perusputki on Canon 35 mm F1,4.
  • Kolmas peruslasi on Canonin 17-40 F4.
  • Muut putket näkevät valoa harvemmin. Canonin 135-millinen F2 on todellinen legenda, vaikkakin vanha sellainen.
  • Toinen rajatapaus on 50-millinen F 1,2, jonka ostin käytettynä.
  • Ostin aikanaan 300-millisen F2,8:n, mutta myin sen käytön vähäisyyden vuoksi. Keväällä ostin putken käytettynä takaisin.
  • Ainoa säännöllisesti käyttämäni ei-Canon on manuaalitarkenteinen Samyang 14 mm. Ultralaajakulma avaa ihan uuden maailman.
  • Näiden lisäksi käytän lähikuviin 100-millistä makroa sekä 100-400-millistä lentokone- ja luontokuviin.
  • Turisteillä näkee paljon Canonin 24-105-millistä. Olen kokeillut sitä kerran, enkä tykästynyt.

HS, elokuun parhaat kuvat. Traaginen viikonloppu Turussa ja muut elokuun tapahtumat – Kooste HS:n valokuvaajien elokuun parhaista kuvista. Helsingin Sanomien kuvaajien elokuun hienoimmissa kuvissa nähdään muun muassa festivaalitunnelmia, ensimmäisen koulupäivän odotusta sekä kokonaan uusi perhoslaji. Niissä esiintyvät myös Alma, Jari Aarnio, Valtteri Bottas, Robbie Williams sekä kahden päivän ikäinen poika Paavola.

Fin.afterdawn.com, Sony haastaa Go Pro -kamerat laadukkaalla ja kestävällä RX0:lla. Neliskanttinen action-kamera. Myyntiin lokakuussa. 850 euroa.

Sulantoblog.fi näyttää vielä olevan linjoilla (ainakin jonkin aikaa). Hyvä.

Älypuhelimista.

Photo.net, foorumi.

Olympukselta uutta.

  • Suomen Olympus (Facebook). Ylpeänä ilmoitamme uudesta lisäyksestä OM-D-tuoteperheeseemme: E-M10 Mark III (Tuotesivut aukeavat aamupäivän aikana...).
  • Tekniikan Maailma, Juuri esitelty: Olympus OM-D E-M10 Mark III sopii matkakameraksi kokeneellekin kuvaajalle. Sähköisellä etsimellä varustettu kätevän kokoinen järkkäri saa uusia ominaisuuksia suoraan Olympuksen huippumalleista. Tänään julkistettu Olympus OM-D E-M10 Mark III näyttää pitkälti samanlaiselta kuin TM:n testeissä menestyneet edeltäjänsä. 2,36 miljoonan pisteen etsin. Pystysuuntaan kääntyvä 7,6 cm:n (3”) ja 1,04 miljoonan pisteen kosketusnäytöltä. Päällä on kaksi säätökiekkoa. Kennon tarkkuus on 16,1 megapikseliä, sarjakuvaus 8,6 ruutua sekunnissa ja puskuriin mahtuu 22 raw-kuvaa. Mekaaninen suljin 60–1/4000 sekuntia. Elektroninen suljin yltää 1/16000 sekunnin valotusaikaan. ISO 100–25600. Lliikkuvan kohteen seuranta, kasvotarkennus sekä silmätunnistus. Paino 410 grammaa. Yhdellä latauksella ottaa 330 kuvaa. Värit musta tai musta/hopea. Myyntiin syyskuun puolivälissä, runko 750 euroa, runko + 14-42 zoom 800 euroa. Jos ottaa 14-42 moottori-zoomin, hinta on 900 euroa.
  • Dpreview.com, Olympus OM-D E-M10 III offers 4K video, bigger dials and beginner-friendly UI adjustments. Päivitys edullisimman luokan Olympus OM-D -runkoon. Uuden prosessorin myötä 4K video 30/25/24p, isommat säätökiekot, muotoiltu kaartuva ote pieneen kameraa. Edelleen 16 megapikselin Micro 4/3 -systeemin sensori, kuvanlaatu pyysy siis suunnilleen samana. Olympus E-M10 II -mallin 81 automaattitarkennuspistettä on päivitetty 121 pisteeseen. 8.6 kuvaa sekunnissa (aiemmin 8.5 kuvaa sekunnissa). Edelleen sama viiden akselin kuvanvakaaja rungossa, voi käyttää myös videota kuvatessa. Sama OLED elektroninen etsin, 2.36 megapikseliä ja kolmen tuuman kääntyvä kosketusnäyttö, 1.04 megapikseliä. Aloittavalle kuvaajalle suunnattu, ohjelmia yms. helpottamaan kameran käyttöä. Syyskuun lopulla myyntiin, verottomat hinnat runko $650, runko + M.Zuiko 14-42mm EZ $800.
  • Dpreview.com, Olympus OM-D E-M10 III Shooting Experience. Helppo kamera, ottaa vain käteen ja rupeaa kuvaamaan. Täysi automatiikka toimii oikein hyvin kuvia otettaessa. Auto-asento ei tietenkään toimi kaikissa tilanteissa.
  • IR, Olympus E-M10 III announced, tested: The entry-level OM-D camera gets 4K video and a friendlier interface. Kameraa pääsi kokeilemaan jo ennen julkistusta. Pari vuotta vanhaan malliin merkittävä päivitys. Suunnattu kännykkää parempaa kuvanlaatua ja monipuolisempaa kuvausta suunnitteleville. Vaikka ulkomuoto on melkein sama, speksit eivät ole paljoa muuttuneet, niin sisus on täysin uudistunut. Käyttö on pyritty tekemään mahdollisimman helpoksi.
  • IR, Olympus E-M10 III Review -- Now Shooting! 2014 vuoden alkupuolella Olympus OM-D E-10, vuoden 2015 loppupuolella Olympus OM-D E-M10 II.
  • 43rumors.com, Olympus E-M10III officially announced.
  • Petapixel.com, Olympus OM-D E-M10 Mark III: 16MP, 4K, and 5-Axis Stabilization.
  • Diyphotography.net, The new Olympus OM-D E-M10 Mark III adds 4K video and 121 point AF system.
  • ePhotozine.com, Olympus OM-D E-M10 Mark III Announced.
  • Pdnonline.com, Olympus Launches OM-D E-M10 Mark III.
  • Kamera & Bild, Olympus OM-D E-M10 Mark III: Instegskamera med 4K. Pienin ja yksinkertaisin Olympuksen OM-D -sarjassa. Uutuutena 4K video. Wi-Fi. 16 megapikselin kroppikenno, sarjakuvaus 8.6 kuvaa sekunnissa. Elektroninen etsin 2.36 megapikseliä. 121 automaattitarkennuspistettä. Myyntiin syyskuun puolivälissä. Runko 8.990 kruunua.
  • Fotosidan.se, Olympus E-M10 Mark III filmar i 4K.

Digital Photography School.

ePhotozine.com.

Dpreview.com.

IR.

Petapixel.com.

Diyphotography.net.

Pdnonline.com.

Techradar.com.

The Online Photographer, Dennis Huff Photographs the Eclipse.

Fotosidan.se, På tur med Nikon D7500. Reportaasi. Kesäkuussa oli kilpailu, jonka pääpalkintona oli Nikon D7500. Voittaja kertoo kokemuksiaan ja esittelee muutaman kuvan. Tarpeeksi isoja kuvia.

Kamera & Bild, ”Last night in Sweden” – nu är den omtalade boken ute. 100 ruotsalaista kuvaaja kertoo, millainen on aivan tavallinen ilta Ruotsissa. Seitsemän päivää kuvattiin. Kickstarter-projekti onnistui. Donald Trump otti viime keväänä Ruotsin esiin esimerkkinä siirtolaistulvasta ja terrorismista (ei oikein kuitenkaan pitänyt paikkaansa...).

Rumors-sivustot. Faktaa ja fiktiota.

 

Lähetä uutisvinkki:


Matti Harju

 

Armi Hölttö (näyttelyt, kilpailut, tapahtumat)

 

Elokuun 2017 uutisiin

| sivun alkuun | Kaikki uutiset |

 

 


Hae Google:sta

Uutiset