Etusivu Foorumi Uutiset Vinkit Galleria Kortit Linkit Info
 

Heinäkuu 2010

29.07.2010   (linkki)

Elokuun uutiset 2010 ovat jo ilmestyneet...

Foorumilaisten kuvia (tai tässä tapauksessa videoita):

  • a7temi, YouTube, Ukkonen 28.7.2010 Seinäjoki nro 1 ja nro 2 (mukana ääni). "Olihan taas ukkonen viime yönä, ei oikein tahdistunut mun kuvien otto salamojen kans, otin sitten videota."

Havaintoja digimaailmasta, Petteri Järvinen, Helsingin uimarannalla ei muka saisi kuvata. 26.7.2010. Tuttu kertoi olleensa Lauttasaaren uimarannalla, kun hänelle oli tultu huomauttamaan, että omien lasten valokuvaaminen on kielletty. Samanlainen kielto on voimassa Helsingin uimastadionilla ja Kumpulan maauimalassa.

Vesa Koivunen, blogi. 33-vuotias espoolainen valokuvaaja, lähes viisi vuotta Iltalehden kuvapäällikkönä, vuoden 2008 helmikuusta freelancer, intohimona urheilun kuvaaminen.

Designsapiens blog, NYC:in matka purussa on jatketaan osasta 6, sekä sanoin että kuvin. (Viimeisin osa 7).

Kemppinen, Valekuva. Nykyään näyttäisi, että lehtikuvaajat käyttävät 200-400 -polttoväliä ihmisten kuvaamiseen. "Sama sääntö kuin journalismisssa ja kirjallisuudessa muutenkin. Ihminen irrotetaan taustastaan eli asiayhteydestä."

  • (kommentitkin voi lukea)

Porakuvia, Räpsydigin hankinta. Paikallisella kamerakauppiaalla oli tarjolla olympuksen pen. Sillä 17 millisellä ja ulkoisella etsimellä varustettuna. ...

Macmaa.com, iPhone 4:n kuukausihinnat vuosivat julkisuuteen. Puhelimen kuukausimaksut ovat 23 eurosta aina 56 euroon. Paketteja myydään kahden vuoden ja vuoden sopimuksilla, lyhyempi sopimus nostaa kuukausimaksun hintaa.

  • 16Gt malli 24kk sopimuksella 23€/kk, 32Gt malli 24kk sopimuksella 27€/kk, 16Gt malli 12kk sopimuksella 48€/kk ja 32Gt malli 12kk sopimuksella 56€/kk. Hintoihin eivät sisälly puhepaketit.
  • Kauppalehti, iPhonen kytkykauppa ottaa päähän. Tähän iPhonea on myyty Suomessa vain Soneran liittymään kytkettynä.

Uutisten päivityksessä on vuorossa useamman päivän tauko.

Photo.net, foorumi.

Boston.com, The Big Picture, Cleaning Dalian harbor. 38 kuvaa.

Boston.com, The Big Picture, 2010 Tour de France - part II. 41 kuvaa.

Flickr, The British Monarchy's photostream. Brittein saarten kuninkaallisista kuvia, tällä hetkellä melkein 700 kuvaa. Osa kuvista 1800-luvun puolestavälistä.

Telegraph.co.uk, Scott Linstead's high-speed photographs capture creatures frozen in time. 12 kuvaa. Salama pysäyttää liikkeen kuvissa. Viimeinen kuva on otettu Suomessa.

Strobist, Understanding Optical Slaves, Pt. 2. Optinen orjakenno, osa 2. Miten käytetään, mikä valitaan masteriksi. Myöhemmin viikolla tulossa Q & A -osio.

Eilinen uutinen, jonka mukaan Ansel Adamsin lasinegatiiveja vuosilta 1919 - 1930 olisi löydetty iso määrä.

Dpnow.com, Make your own super Neutral Density filter. Yhdistä kaksi polarisaatiofiltteriä. Tässä on tilapäisratkaisuna yhdistetty kaksi erikokoista polarisaatiosuodinta sinitarralla. Jos kierrekoko olisi ollut sama, niin ei olisi tarvittu sinitarraa.

YouTube, Reshaping an eyebrow - Photoshop CS5: Portrait Retouching from lynda.com. Nyt muotoillaan kulmakarvoja. Video kesto 5:47.

Digital Photography School, Photoshop: Working with Locked Pixels.

Diyphotography, DIY Camera Hard Case. Kovalaukku ja vaahtomuovia.

Photo Business News & Forum, US Open + Craigslist + PR Company = Idiocy. Kirjoituksessa purettu hyvin auki, mitä sanan käänteet oikein tarkoittavat. Suomessakin on näkynyt tämän kaltaisia ilmoituksia, joilla yritetään houkutella kuvaajia ottamaan kuvia ilmaiseksi.

Dpreview.com, Samsung announces ST80 Wi-Fi enabled compact camera. Langaton verkkoyhteys sisäänrakennettuna kameraan. Riisuttu versio Samsungin CL80- ja CL65-malleista. 14.2 megapikseliä, 35-105mm, kolmen tuuman kosketusnäyttö, ei kuvanvakaajaa. Syyskuussa myyntiin, $249.99.

Larsdareberg.blogspot.com, Åke Ericson plus NY Times. Ruotsalainen kuvaaja on stipendin turvin tutustumassa NY Times -lehden kuvatoimitukseen. 75 henkilö kaikkiaan, 24 kuvaajaa, 2 assistenttia, kuvatoimittajia.

Macworld.com, First look: Apple 27-inch LED Cinema Display. Edelleen peilikuvanäyttö (pitää työskennellä pimeässä huoneessa, jollei halua häiritseviä heijastuksia), suunnattu lähinnä kuluttajille. 2560x1440 pikseliä, $999.

Popsci.com, How To: Pair High-Quality Vintage Leica Lenses With Your Micro Four Thirds Digicam. Kannattaako?

 

28.07.2010   (linkki)

Foorumilaisten kuvia:

  • Photoblog of Mr. Markus Puustinen, Summer holiday – time for some f/1.0 fun again, 26.7.2010. "Tulipahan kuvattua koko kesäloma yhdellä linssillä täydellä aukolla. Ehkä vielä joku kaunis päivä opettelen himmentämään. Kamerana Leica M9 ja linssinä Noctilux 50mm f/1."
  • janne., immersiokuvia eli 360 asteen panoraamoja, 1, 2, 3, 4, 5, 6 "...huginilla kasaan kalansilmäkuvista ja uppaan kuvat tuonne 360citiesiin...."

YLE, Victoria Schultzin valokuvat vievät mielen maisemiin. Victoria Schultzin valokuvanäyttely Inscapes - Sisäisiä maisemia avautuu tiistaina Galleria Laterna Magicassa Helsingissä.

Digitoday.fi, Apple lisäsi puhtia pöytäkoneisiin. Uudet iMacit, Mac Pro -pöytäkoneet ja LED Cinema Display 27 tuumaa 2560x1440 (uusi versio). Ja perjantainahan iPhone 4 tulee Suomessa myyntiin.

Tekniikan Maailma, Sony lupaa nostaa pokkarin kuvanlaadun lähes järjestelmäkameran tasolle.

Tekniikan Maailma, Panasonic.

Tänään on alkanut 10.000 partiolaisen suurleiri Kilke Hämeenlinnassa. Leirin järjestelyt tehdään pääosin vapaaehtoisvoimin, ja myös valokuvausta varten on koottu osallistuvista valokuvauksen harrastajista 15 valokuvaajan ja 3 kuvatoimittajan tiimi. Tiimi huolehtii siitä, että leirin verkkosivut (www.kilke.fi), leirilehti ja ulkopuolinen media saa käyttöönsä kuvat tuoreeltaan.

Verkkouutiset, Voiko helle vaurioittaa tietokonetta? Kumpi on herkempi, kannettava vai pöytäkone. Onko pöytätuulettimesta apua.

Tietoviikko.fi, Facebookista pääsee vihdoin pois lopullisesti.

Kauppalehti, Valokuvausliikkeen kesän hitti: kamera aurinkolaseissa.

  • (Onkos tämä piilomainontaa? Miksi tällainen juttu Kauppalehdessä?)

Radionova, Poseeraa valokuvissa kuin tähdet - katso vinkit.

Iltasanomat, Parinkympin kirpputoriostos osoittautui miljoonien arvoiseksi. Uutisen mukaan olisi löydetty Ansel Adamsin lasinegatiiveja vuosilta 1919 - 1930 iso määrä. (Jos olisikin totta, niin jutussa mainittu summa on lievästi yläkanttiin).

Photo.net, foorumi.

Rob Galbraith, Found Ansel Adams negatives valued at US$200 million

The Sacremento Bee, The Frame, Pakistan water crisis. 15 kuvaa. Pakistanista on vesi loppunut.

Denverpost.com, Captured: America in Color from 1939-1943. 70 värivalokuvaa. Väri kertoo aika paljon enemmän kuin perinteinen mustavalkoinen kuva.

Thephotoargus.com, 30 Adorable Examples of Baby Photography.

Better Family Photos Weekly. Salama-asiaa, käytännönläheisesti esitettynä. Esimerkkikuvia, harjoituksia.

Luminous Landscape, Alain Briot. Composing with Color. Osa 3.

Dpanswers.com, Nikon Flash Use. Basic settings.

Thephotoargus.com, Choosing Areas of Specialization in Digital Photography.

Rob Galbraith, Sony Alpha DSLR-A900 captures 71-gigapixel panorama of Budapest. Ennätys on taas rikkoutunut, nyt sitten 71 gigan panoraama Budapestista.

PhotographyBB Online Magazine, viimeisin Issue #30 - July 2010. Pdf-lehti. Lukeminen vaatii nyt vaatii rekisteröitymisen.

Steve Sanders, Levi's "Walk Across America" Commercial Was Shot With a Canon 5D, a Tape Measure a Tripod.

Dpreview.com, Sony unveils 24mm F2, 35mm F1.8 and 85mm F2.8 Alpha lenses.

Dpreview.com, Novoflex releases Nikon G to Canon EOS mount adapters.

Dpreview.com, Pentax posts K-7 firmware update.

Pdnpulse.com, Nikon Black Lens Coffee Mug Now on Sale. AF-S 24-70mm F/2.8, termosmuki. $23.

Kamera & Bild, Det Sa Klick! 7-sivuinen pdf. Seurataan Ruotsin tuoreen hääparin Vicrotian ja Danielin kuvauksia.

Trustedreviews.com, Manfrotto 732CY tripod Review. Arvosana 9/10. Suunnattu ei-ammattilaisille, kompaktikameraa käyttäville. Hiilikuitukolmijalka. Suomen hinta on n. 160 euroa.

 

26.07.2010   (linkki)

Kaikille avoin Fotomaraton-valokuvauskilpailu järjestetään Raisiossa lauantaina 21.8.2010 klo10-22. Kilpailusarjoja on yksi: Digikuva.

Kilpailuun ilmoittaudutaan maksamalla ilmoittautumismaksu 25 € 16.8.2010 mennessä. Jälki-ilmoittautuminen kilpailupaikalla maksaa 30 €.

Klo 10 annetaan kaksi kuvausaihetta ja muut aiheet annetaan kaksi kerrallaan kahden tunnin välein kilpailutoimistosta.

Aiheet tulee kuvata järjestyksessä, yksi kuva per aihe (käytettävissä vain 12 ruutua, luovutettavien tiedostojen tulee olla peräkkäisiä). Kuvan tallennusmuotona tulee olla jpg.

Kuvausaika päättyy klo 22. Muistikortit tulee palauttaa kilpailutoimistoon viimeistään 23.

Kilpailussa palkitaan kolme parasta kuvasarjaa ja lisäksi jaetaan aihepalkintoja.

Lue lisää kilpailun sivuilta.

(Foorumilta) Alue "Aloitteleva digikuvaaja kysyy", aiheena Hääkuvaus. Fotom vastasi perusteellisesti omien kokemustensta perusteella. Lue vastaus (lähinnä kirkkokuvauksesta). .

Helsingissä toimiva Kameraseura, jäsenlehdet pdf-muodossa, Kameraseuran uutiset. Viimeisin 3/2010 (18.5.2010), 32 sivua. Aika kattava paketti seuran toiminnasta. Kameraseura ry omistaa Kamera-lehden, osa toimintaa rahoitetaan lehden tuloilla. Jäsenmäärä seurassa on kunnioitettava, noin 1.300 jäsentä.

  • Kameraseura, jäsenedut (miksiköhän eduista puuttuu Suomen valokuvataiteen museon vuosikortti? Sen taisi saada jäsen 8.50 euron hintaan, normaali hinta olisi 20 euroa. 18 v täyttäneeltä kertalippu on 6 euroa, alle 18 v pääsevät ilmaiseksi sisään).

Välähdyksiä, Hoodman HoodLoupe 3.0. Digijärkkäreiden takanäytön ansiosta valotuksen ja salamatehojen säätö on helppoa ja nopeaa. Mutta mitä tehdä tilanteessa, jossa näytöstä ei saa mitään selvää? Suomen hinta on 89 euroa.

Ylitalot.net, Kaluston käyttötilasto.

  • exif-tietojen analysointiin käy vaikkapa ExposurePlot version 1.13. Freeware-ohjelma, analysoi jpg-kuvista exif-tietojen perusteella ISO-arvot, aukot ja polttovälit.

Huomenna ei päivityksiä.

Photo.net, foorumi.

Radiant Lite Photography, What to expect in Photokina 2010? Photokina Saksassa 21.9. - 26.9.2010.

Strobist, Understanding and Using Optical Slaves, Pt. 1. Optinen orjakenno, osa 1. Tässä tutkaillaan, millainen orjakenno sopii mihinkin tarkoitukseen. Liitännät ja herkkyydet.

Pro-imaging.org, The Bill of Rights for Photography Competitions. Kansainvälinen sivusto, joka puuttuu aktiivisesti valokuvakilpailujen epäkohtiin.

Prad.de, LCD-monitors reviews. Lista monitoriarvioista.

Lensrentals.com, FWIGTEW and Other First Wedding Acronyms. Usalainen objektiivien vuokrausfirma näkee ruohonjuuritasolla kokemattomien hääkuvaajien ongelmat. Yleisimmille tapauksille on kehitty kirjainlyhennelmät.

Paulcoxphotography.co.uk, Shooting tethered with the Apple iPad. iPad ei tue suoraan kuvaamista piuhan kautta. Muutaman kiertotien avulla onnistuu.

Wikipedia.org, Internet Explorer 9. Ensi kuussa lienee tulossa beta. Jaa, mitenkähän kauan on ollut olemassa väriprofiilit? Reilusti yli kymmenen vuotta. Nyt sitten vihdoin IE tukee väriprofiileja, hurraa. Sillähän ei ole ollut paljon väliä, miltä värit näyttivät selaimessa, eihän. Ei ainakaan Microsoftin mielestä.

YouTube, Photoshop Top 40 #14 - Gaussian Blur. Kesto 11:03.

Photofocus.com, Digital IR Photography With Filters. Lyhyesti, muutama peruasia.

Adobe.com, Lens profile support in Lightroom 3. Ja Camera Raw 6.1. Lista tällä hetkellä tuetuista objektiiveista.

Alterivista.org, the fish list. Kattava lista kaikenmaailman kalansilmäobjektiiveista.

cnet, PhotoScape 3.5. Ilmainen fotoeditori. cnetissä ylivoimaisesti eniten imurointeja, yli 300.000 kpl.

Planet5D blog, Lasers can damage your Canon HDSLR camera’s CMOS sensor. Laservalo -show, pari esimerkkiä, pari videota.

Digital Outback Photo, HDR with Sony NEX-5. Sonyn NEX-3/5:n mallien automaattinen kuvien yhdistäminen (Sonyn termein HDR) tuntui aluksi markkinointikikalta. Mutta käytössä ko. toiminto onkin ihan kätevä.

 

25.07.2010   (linkki)

Kapasia.

Modern Bride, hääblogi, Dokumentaariset valokuvaajat syynissä. 2.11.2009. 12 hääkuvaajaa esittelyssä, hinnat esillä (jos löytyvät).

Timon poikkitiedepalsta, Heureka, Kaimaa kuvaamassa. Sisunautti Timothy Kopra.

  • Tuulesta temmattu? HS:n kuukausiliitteessä yritettiin selvittää, mihin tuulettimen viilentävä vaikutus perustuu. (Parillakaan lukemisella en löytänyt/ymmärtänyt selitystä HS:n jutusta. Kaiken muun tiedon ohessa tästä kirjoituksesta se vastaus sitten löytyy).

Photo.net, foorumi.

Professionalphotographer.co.uk, Elina Brotherus in Conversation with Sacha Craddock. Tällä kertaa ei liene kyse still-kuvista.

  • The Wapping Project - Bankside will present ten works, including the triptychs Spring and Baigneurs.Elina is presently long-listed for the Prix Pictet. Wapping Project Bankside, 16 September until 23 October 2010.
  • 6 September 2010 - Elina Brotherus in Conversation with Sacha Craddock

Hongkiat.com, Five Photography Tips for Amateur Photographers. Kaikista ohjeet + neljä esimerkkikuvaa.

1. Long Shutter Photography

2. Custom bokeh shapes

3. High Dynamic Range (HDR) Photography

4. Burst Zoom Photography

5. High Speed Photography

Magnumphotos.com, Land mine detecting rats. 25 kuvaa. Jättiläishamsterirottia käytetään miinanraivaukseen Afrikassa. Ne painavat 1.5kg, pituus 30-40cm. Rotta tutkii puolessa tunnissa parin sadan neliön alan, ihmiseltä tähän kuluisi pari päivää. Rotan koulutus kestää 8 - 10 kuukautta, elinikä lähes 10 vuotta.

Naturephotographers.net, Arnab Banerjee, Connections. Motto Oscar Wilden sanoin "Every portrait that is painted with feeling is a portrait of the artist, not of the sitter". Tämä pitää paikkansa myös luontokuvauksessa. Monien mielestä loistavaan luontokuvaan riittää, jos
1. löytää mahtavan paikan
2. ottaa kuvan kun valo on parhaimmillaan (auringonnousu/lasku, sininen hetki jne.)
3. teknisesti täydellinen kuva, terävä, valotus kunnossa jne.
4. kuvan eteen on nähty vaivaa, taivallettu erämäässä monta päivää, valvottu öitä jne.
Mikä näistä on tärkein? Ei yksikään, tärkein on kuvaajan oma suhde kuvattavaan kohteeseen. Mitä luontokuvaaja voi sitten tehdä?

Photoshoptutorials.ws, Polarizing Filter. Ei kovin monimutkainen, kuvaruutukaappaukset. Lopuksi vielä yleisluonteiset ohjeet, milloin ohjetta kannattaa käyttää.

Digital Photograhy School, Tips for Using Your Camera in a Hostile Environment. Nyt on kyse lähinnä vaikeista sääoloista.

Digital ProTalk, David Ziser, Business Day Thursday: How I Sell My Wedding Services. Tässä kirjoituksessa ei vielä kerrota dollareissa hintoja.

Ddisoftware.com, Qimage Ultimate. $89.95. Qimage on ollut markkinoilla jo pitkään, nyt uusi versio, vanhoja tuetaan edelleen. Qimage on tullut tunnetuksi erityisesti hyvästä tulostuslaadustaan (selkeästi parempi kuin esim. Photoshopin kautta tulostus). Väriprofiilitkin ovat olleet tuettuna jo monta vuotta.

Kamera & Bild, Test: 9 kameror som tåler vatten och stötar. Vettäpitävät digikompaktit testissä.

  • Casio EX-G1
  • Samsung WP10. Bra Köp.
  • Sony TX5
  • Fujifilm XP10
  • Olympus Tough-3000
  • Olympus Tough-6020
  • Olympus Though-8010
  • Canon D10
  • Pentax W90. Bra Köp.

Fotosidan.se, Behind the scenes till spökfotografering. Miten kuvataan kummittelua keittiössä? Paras tulos saavutetaan, kun kuvamanipulaation osuus minimoidaan. Video YouTube 3:28. Lopussa nähdään tulos, yhdistelmä useammasta erikseen kuvatusta otoksesta.

Photo.net, Adobe Lightroom 3. Lightroom 3 beta ladattiin yli 600.000 kertaa, ohjelmaa muokattiin käyttökokemusten mukaan. Päällisin puolin näyttää, että kovin paljoa ei ole muuttunut, mutta uutta on tullut (vaikkapa kohinan poisto).

  • Suomen Adobe, Adobe Photoshop Lightroom 3. Ei suomenkielistä versiota, ruotsinkielinen versio löytyy. Adobe.com, Adobe Photoshop Lightroom 3. Hinta 303 euroa, päivitys 97 euroa.
  • "With Lightroom 3, Adobe has taken its popular workflow application to the next level, with more than enough updates to make this a must-have update or first-time purchase. Regardless of skill level, photographers will find that Lightroom 3 will make short work of organizing and editing their images."

Photozone.de, Samsung NX 30mm f/2. EVIL = Electronic Viewfinder, Interchangeable Lens. Samsungin oma versio peilittömästä järjestelmädigistä. Ns. pannukakkumalli. Polttoväli vastaisi täyskennoisella 45mm. Painoa 85g, Filtterikierre on 43mm. Vähän tynnyrivääristymää, vinjetointi vähäistä. Terävyys hyvä. Värivirhettä vähän. Ainut miinuspuoli on ajoittain huonompi bokeh. Automaattitarkennus ei ole salamannopea, mutta kuitenkin riittävä. Suomen hinta on n. 300 euroa.

  • "The pricing of the Samsung NX 30mm f/2 is very competitive and it's definitely worth to have it in your bag."

 

24.07.2010   (linkki)

Foorumilaisten kuvia:

Iltalehti, Tapahtuiko tätä hyppyä koskaan? ...Maailmalle levisi nopeasti dramaattiset kuvat, joissa kookas 40 tonnin painoinen silovalas on juuri iskeytymässä koko painollaan veneen päälle....

Hopeinen Omena.

Pingstate.nu, Näyttöä hankkimassa (20-30") (tuttu ketju, pari mielenkiintoista tietoa. Aiemmin Dellin näyttöjä on Suomessa saanut vain Dellistä suoraan tilaamalla. Nyt niitä saa myös Gigantista. Ja se toinen: Delliin soittamalla ja pyytämällä tarjous näytön - Dell U2711- hinta aleni, 1.100 euroa alveineen -> 750 euroa alveineen.

Pekka Potka, Leica lenses on Olympus PEN. 23.7.2010. Leica-risteilyllä oli tilaisuus testata joitakin Leica-M -objektiiveja, joita en ollut ennen kokeillut. Nämä olivat kuvan Summilux-M 21mm f/1.4 Asph, Summarit-M 90mm f/2.5 ja Apo-Telyt-M 135mm f/3.4 Asph. Kuvasin niillä sekä M9:llä että Olympus E-P2:lla.

Iltalehti, iPhone 4 IL-Digin ensitestissä. "Kaikki näyttää paremmalta". Lyhyt kokeilu.

Photo.net, foorumi.

Boston.com, The Big Picture, Stormy skies. 37 kuvaa myrskykuvaa. Salamaa, rakeita, tornado jne.

Msnbc.com, Pilot ejects an instant before fighterjet crashes. CF-18 -hävittäjän pilotti käyttää heittoistuinta silmänräpäystä ennen kuin kone syöksyy kenttään. Neljän kuvan sarja.

Rob Galbraith, Last roll of Kodachrome shot by Steve McCurry, processed earlier this month. Tehokas otsikko, mutta kyse on nyt Steve McCurryn viimeisestä Kodachrome-kuvasta (tai kyse taisi olla viimeisestä Kodakin valmistamasta rullasta). Kodachromen prosessointi jatkuu vielä tämän vuoden loppuun.

  • 26.7.2010: Kansas.com, Last Kodachrome roll processed in Parsons. "...McCurry, well-known for his 1984 photograph of Sharbat Gula, or the "Afghan Girl," published on the cover of National Geographic magazine, requested from Kodak to shoot the last roll of 36 frames it manufactured..."

Digital Photography School, 8 Steps to Crafting Images in Lightroom.

YouTube, Adding sparkle to the eyes - Photoshop CS5: Portrait Retouching from lynda.com. Kesto 6:02.

Kamera & Bild, Svensk VG-fotograf bötfälld vid Clintons bröllop. USA:n entisen presidentin ja nykyisen ulkoministerin tytär on menossa naimisiin. Norjalaisen iltapäivälehden kuvaaja otti hääpaikkaa vartioivista pari kuvaa. Paikalle kutsuttiin poliisit, jotka kirjoittivat 100 dollarin sakon (summa olisi voinut olla paljon isompi). Elokuun 12. päivä pitää olla henkilökohtaisesti paikalla oikeudessa ja maksaa sakot. USA:ssa on lailla kielletty kuvaamasta vahteja tai poliiseja, jotka valvovat julkisia rakennuksia.

Kamera & Bild, CF-korten blir 86 procent snabbare. Sd-korttien speksejä korotettiin 25 MB/s -> 104 MB/s. Tällä hetkellä nopeimmat cf-kortit ovat standardin mukaan 90 MB/s. Seuraavaksi ovat tulossa 167 MB/s nopeuteen pystyvät cf-kortit.

Dpreview.com, Adobe Photoshop Lightroom 3 Review. Kahdeksan sivun arvio. Suomen Adobe, Adobe Photoshop Lightroom 3. Ei suomenkielistä versiota, ruotsinkielinen versio löytyy. Adobe.com, Adobe Photoshop Lightroom 3. Hinta 303 euroa, päivitys 97 euroa. Arvosana: Gold Award.

  • "Far from feeling handicapped I have been surprised by how much more efficient my workflow has become."
  • "There is no getting around the fact that Lightroom is very different to editing software like Photoshop CS, Paint Shop Pro, Nikon's Capture NX2 and all the rest. The idea of importing images into a catalog takes some getting used to, as does the idea of 100% non-destructive editing, making virtual copies, and working with files as smart objects in Photoshop, but what makes Lightroom seem so different (and difficult) at first is what makes it so versatile after extended use."

Dpreview.com, Nikon AF-S Nikkor 16-35mm 1:4G ED VR. Helmikuussa 2010 julkistettu, ensimmäinen superlaajakulma, jossa kuvanvakaaja. Täyskennoisille, vaihtoehto kalliimmille malleille 17-35mm 1:2.8D ja the 14-24mm 1:2.8G. Kroppikennoisilla 24-50mm. Vastine Canonin 17-40mm F4 L -objektiiville, kuitenkin aika lailla isompi (kuvanvakaaja). Säänkestävä. Paino 685g, filtterikierre on 77mm. Tynnyrivääristymää 16mm erittäin paljon, tarkka piirto, vankka rakenne, iso koko. Suomen Nikon. Arvosana 83%.

Digital ProTalk, Quick Tip Wednesday: My First Impressions Of Sigma's 8-16mm Super Wide Angle Lens. Kroppikennoisille. Sigma 8-16mm f/4.5-5.6 EX DC. Suomen maahantuoja Foka. Suomen hinta on n. 700 euroa.

Photographyblog.com, Wacom Intuos4 Wireless. Langaton (Bluetooth) piirtopöytä. Ei-langattomia on neljä kokoa: small, medium, large, x-large. Kuvien käsittelyyn ideaalikoko lienee medium. Langatonta mallia on vain yksi koko, joka vastaa suunnilleen mediumia (A5 Wide). Aktiivialue 223.5 x 139.7 mm, fyysinen koko 363 x 253 x 15 mm. Kuvien maskauksessa voittaa vähintään puolet ajasta, jos käyttää piirtopöytää. Suomen hinta on n. 420 euroa. Arvosana 4.5 * / 5 *.

 

23.07.2010   (linkki)

oka morikawa | blog. Suomalainen hääkuvaaja.

Petteri Löppönen Photograph.

HS, Öljyjätti BP jäi kiinni valokuvien manipuloinnista (eilinen uutinen).

Photo.net, foorumi.

Boston.com, The Big Picture, Oil spill in Dalian, China. 29 kuvaa.

Boston.com, The Big Picture, Recent scenes from Iraq. 42 kuvaa.

Thephotoargus.com, Field of Dreams – 30 Amazing Photographs to Leave You Inspired.

Guardian.co.uk, Wildlife frozen in time. Salama ja lyhyt suljinaika. 12 kuvaa.

Guardian.co.uk, A selection of the best images around the world. 16 kuvaa.

Pocket-lint.co.uk, The 15 best free images websites on the Internet.

Photographyblog.com, Futuresource Releases Report on Market Opportunity for Interchangeable-Lens Compact Cameras. EVIL = Electronic Viewfinder Interchangeable Lens, peilitön järjestelmäkamera. Kovasta markkinoinnista huolimatta peilittömien järjestelmäkameroiden osuus Euroopan markkinoista on tänä vuonna kymmenesosas tavallisten järjestelmädigien osuudesta. 377.000 kpl vs. 3.3 miljoonaa kpl. Panasonic, Olympus, Sony ja Samsung pyrkivät kovasti horjuttamaan EVIL-malleillaan Canonin ja Nikonin valta-asemaa. Ja milloin Canonilta ja Nikonilta tulevat omat EVIL-kamerat?

Photographyblog.com, How to Achieve a Speedy Workflow - Part 2.

Digital Photography School, How To Find The North Star And Why You’d Want. Miksi valokuvaajan pitäisi löytää taivaalta Pohjantähti?

Diyphotography.net, Introduction to Radio Controlled Helicopter Aerial Photography. Miten valitaan sopiva radio-ohjattava helikopteri? Yleisin hintahaitari $20 - $2.000.

YouTube, Teeth whitening with the Dodge and Sponge tools - Photoshop CS5: Portrait Retouching from lynda.com. Hampaat valkoisiksi, Photoshop CS5, video, kesto 4:21.

Strobist, Going Rogue with FlashBenders. Hohnl ja ExpoImaging olivat tähän asti tehneet yhteistyötä Hohnl-tuotteiden parissa, tuli ero, ExpoImagingilta uusia tuotteita (aika lailla Hohnlin kaltaisia). Snoot = pistevaloheijastin, gobo = ladonoviheijastin.

Notcot.com, Kata Inflatable Camera Bag- 07.14.10. Vähän isommalle videokameralla suojaa. Puhallettava, täyttö kestää yhden minuutin. $210.

Kamera & Bild, Bojkott mot Pink-konsert till stöd för Scanpix. Ruotsalainen kuvatoimisto ei pääse kuvaamaan konserttia, sanomalehdet pääsevät, mutta pitää allekirjoittaa sopimus, jonka mukaan kuvia ei saa käyttää kuin uutisoinnissa. Artistit haluavat itse myydä kuviaan vaikkapa t-paidoissa.

Popular Photography, Shoot-Out: Interchangeable Lens Compacts Shoot-Out: Interchangeable Lens Compacts. Neljä ominaisuutta testissä. Mikä näistä malleista voitti?

  • Sony NEX-5
  • Samsung NX10
  • Panasonic Lumix G2

Trustedreviews.com, Canon Pixma iX7000. Suunnattu toimistokäyttöön (ei erityisesti valokuvaajille), A3+. Isokokoinen. Canon on nopeudeltaan keskitasoa, A3-kuva tavalliselle paperille tuli kuitenkin nopeasti, 45 sekuntia. Kaksipuoleinen printtaus oli hidasta. Arvosana 7/10. Suomen Canon. Suomen hinta on n. 420 euroa.

  • "The attractions of the iX7000 over a colour laser printer are the same as for any inkjet. It produces better colour and can print quality photos on glossy photo paper."

 

22.07.2010   (linkki)

Foorumilaisten kuvia:

  • Villesuorsa.fi, Luonto kuvia Pohjolasta. "Lisäilin taas pitkästä aikaa uusia kuvia ja juttua kotisivuillen". - Yö Martinselkosen karhukojussa - Raahen Aittalahden linnustoa - Utajärven pikkukiljukotka - Suon peruskahlaaja liro - Nokikanan perhe-elämää - Työhommia Iin Ulkokrunnissa kesäkuussa ja toukokuussa.

HS, Veikko Halmetoja, Piiloon jäänyt kuvaajaryhmä uudisti nykytaidetta. Mielikuvani 1970-luvun suomalaisesta valokuvauksesta nyrjähti tänä kesänä Valokuvataiteen museossa. ... Kuvat ovat pääosin mustavalkoisia ja pienikokoisia. Ne ovat teknisesti aikansa tuotteita, mutta ilman näyttelyn tarjoamaa viitekehystä sisällöllinen ajoittaminen olisi paljon vaikeampaa.... Elonkorjaajien taide on pitkälti miellettävissä käsitetaiteeksi, hauskaksi sellaiseksi. Ilman näitä valokuvia suomalaisen käsitetaiteen historia on puutteellinen ja ohut. ...

YLE, Taiteeseen voi nyt ostaa verkosta myös käyttöoikeuksia. Kuopiossa on saatu valmiiksi Internetissä toimiva taiteen myyntikanava, jonka kautta kuvataiteilijat voivat vuokrata ja myydä teoksiaan. Uutta on se, että kaupan ovat myös teosten käyttöoikeudet. Alkuvaiheessa mukana on yhdeksän pohjoissavolaista taiteilijaa. ...Palvelun kehittämisellä Mäntyniemi on hakenut uutta liiketoimintaideaa, ja on uhrannut työlle paitsi aikaansa, myös omia rahojaan. Takana on jo pari konkurssiakin (mm. kuvapankki plugi.fi). Puolen vuoden kokeiluvaiheen teki mahdolliseksi Pohjois-Savon taidetoimikunnan ja ART360-hankkeen taloudellinen tuki. ...

Uusi Suomi, BP narahti tökeröstä kuvahuijauksesta. BP julkaisi nettisivuillaan käsitellyn kuvan Houstonissa sijaitsevasta kriisikeskuksestaan.

Suomen Lehtikuvaajat ry, Prahan taiteilijaresidenssin haku 15.8. - 15.9.2010. ...Asuntoa voivat hakea Uudenmaan taidetoimikunnan alueella asuvat eri taiteenaloja edustavat ammattitaiteilijat, taiteen tutkijat tai taidehistorioitsijat apurahaluonteisena työskentelyyn. Asuntoa luovutetaan käyttöön kolmesta viikosta kahteen kuukauteen....

Panasonicilta uutta.

Fromadifferentangle.net.

Itviikko.fi, Fujin valokuvakioskit jakoivat haittaohjelmia Australiassa.

Itviikko.fi, Applen iPad omistaa markkinat. Tutkimusyhtö arvioi, että iPadin osuus taulu-pc-markkinoista on tänä vuonna 84%. Uudet iPad-mallit tulevat ehkä ensi vuoden huhtikuussa, eri kokoisia näyttöjä sekä sisäinen kamera ovat odotettavissa.

Photo.net, foorumi.

Stern.de, Bilder des Tages 1/ 101. 101 kuvaa.

Foreignpolicy.com, Tour du Monde. Pyöräilijöitä ympäri maailmaa. 20 kuvaa.

Photo.tutsplus.com, Easily Create Stunning Panoramic Images Without an Expensive Lens

PhotoshopDisasters, MacDirectory: Scale Model. Miksei sitä kuvaa voi ottaa ihan tavallisesti kameralla? Miksi pitää aina photoshopa kuva kasaan?

Gizmodo.com, The Very Last Roll of Kodachrome Film Ever Made Was Used to Capture NYC.

Thephotoargus.com, Understanding Freelance Photography. Ensimmäinen osa artikkelisarjasta, joka käsittelee freelancekuvausta.

Macworld.com, Google revamps image search. Google on indeksoinut yli kymmenen miljardia kuvaa. Hakutulokset näytetään tiiviimmin, voi etsiä kuvia, joissa on tietyn värisiä kukkia jne.

Fujilta uutta.

Samsungilta uutta.

Rob Galbraith, Reuters: Canon working on small SLR-style digital camera. Ei taida olla kenellekään yllätys, että myös Canonilta on tulossa peilitön järjestelmäkamera. Tai ainakin pienempi järjestelmäkamera kilpailemaan Sonyn, Olympuksen ja Panasonicin peilittömien järjestelmäkameroiden kanssa.

Diyphotography.net, DIY iPhone/Camera Steadicam.

Rob Galbraith, 24-70 light leak "not a problem with normal shooting" says Nikon USA. AF-S Nikkor 24-70mm f/2.8G ED. Tavallisessa kuvaamisessa ongelma ei tule ollenkaan ilmi. Jos vaikka studiovalo osuu ihan läheltä etäisyysmittaripaneeliin, niin valovuoto on mahdollinen. Jos ongelma on tullut esille niin USA:n Nikon tutkii objektiivin ja korjaa mahdollisen vian.

The-digital-picture.com, Canon Releases EOS 7D Firmware Version 1.2.2.

Kamera & Bild, Mobilbilderna avslöjar dig. Nimettöminä lähetettyihin kännykkäkuviin voi jäädä gps-paikkatiedot. Vaikka kamerassa ei edes olisi gps:a.

Fotosidan.se, Konsten att fotografera pizza. YouTube, Domino's Pizza - Domino's Pulling the Cheese. 3:07. Valtava määrä tekemässä lyhyttä tv-mainosta. Välineitä enemmän kuin leikkaussalissa.

 

20.07.2010   (linkki)

Atson ajatukset -blogi, Sony Cyber-shot DSC-WX1 -arvostelu (kuvia ja videoita).

Mikropc.net, Sony tuo markkinoille 3d-kameroita. Sony Dsc-tx9 ja Dsc-wx5. Syksyllä myyntiin tulevien laitteiden hinnat ovat Yhdysvalloissa noin 300 dollaria ja 400 dollaria eli noin 230 euroa ja 310 euroa.

Huomenna keskiviikkona 21.7.2010 ei päivityksiä digicamera.netin uutisiin.

Photo.net, foorumi.

Thephotoargus.com, 30 Inspirational Examples of Fashion Photography.

Msnbc, The Week in Pictures: July 8 - 15. 15 kuvaa.

Pdnpulse.com, Getty Photographer Dropped Over Altered Golf Photo. Getty-kuvaaja (freelancer) ei enää kuvaa Gettylle vilpin takia.

Strobist, Cheap, Powerful On-Axis Fill. Irtosalamaa voi käyttää rengassalaman tavoin. Salama kiinni objektiiviin.

Digital Photography School, Have you ever been a victim of photo piracy?

Dpreview.com, foorumi, Bear Photography in Finland. Eipä paljon muuta kuin linkki kuviin.

Epic Edits, The 10 Second Pre-Shoot Camera Check. Mitä on syytä tarkistaa juuri ennen laukaisimen painamista.

1. PRIORITY MODE
2. SHUTTER / F-NUMBER
3. EXPOSURE COMPENSATION
4. ISO SPEED
5. DRIVE MODE
6. AUTOFOCUS MODE / AREA
7. METER MODE
8. COLOR SPACE
9. WHITE BALANCE
10. BATTERY POWER
11. FILE FORMAT
12. REMAINING SHOTS

Steve Sanders, How to Get 720p Video From Your LiveView Capable Canon Camera. Ilmainen ohjelma. Vanhemmillakin malleilla (esim. 40D) onnistuu video (pitää olla piuhalla kiinni tietokoneessa).

Bobatkins.com, The BEST Canon EOS Lenses. Päivitetty.

(Foorumilta, Esa Kivivuori) Keskustelua käydään Leica x1 -kamerasta.

"Kohta 40 v M-Leicoilla kuvanneena kuten myös lukuisilla (hyvilläkin) digipokkareilla, olen koekäytön perusteella sitä mieltä, että X1:ssä on monia erittäin hyviä puolia mutta myös käsittämättömiä puutteita - erityisesti kun huomioidaan tuotteen hintataso.

PLUSSAA:
- pokkareita parempi kuvanlaatu ISO 400-1600
- DNG taipuvat moneksi kuvankäsittelyssä
- tarkka valotuksen pistemittaus
- optiikan laatu myötä- ja sivuvalossa
- helppokäyttöinen
- nopea menun selaus ja muutenkin looginen käyttö
- muotoilusta voisivat monet merkit ottaa oppia

MIINUSTA:
- onneton LCD-näyttö, josta ei auringossa näe yhtään mitään
- liian pieni puskurimuisti
- muistikortille kirjoittaminen hidasta
- tarkennus ei aina luotettava
- objektiivin laatu vastavalossa
- aivan liian kallis
- X1 ei ole kutistettu Leica-M kolmevitosella varustettuna"

 

19.07.2010   (linkki)

Foorumilaisten kuvia:

  • drakmin, devianart, paljon kuvia
  • tonskulus (blogi Mun kuvat), aamutuimaan
  • Markku Riihinen, Vuosi 2010 - Year 2010 (viikon kuvia), week 28 (Pelko ja sen voittaminen, "Seurasin poikien valmistautumista 10 metrin lentoon. Ihan oli samat kuviot kuin omassa lapsuudessakin. 'Mene sinä ensin, tulen perässä', 'Tuletko varmasti?', 'Et tule kuitenkaan', 'Vielä ei voi hypätä - tuulee / kylmä / kuuma / ...' Lopulta alettiin nimitellä toisia pelkuriksi ja kaikille kyllä kerrottaisiin. Tämä poika lähti 15 minuutin miettimisen jälkeen jalat vapisten lentoon."

Frameful, Jorelle... (Katso kuvaa ensin vähän aikaa, mieti mitä itse siitä kirjoittaisit. Lue sitten Joren kommentti).

Photopasisalminen.com.

Luontoon.fi, Metsähallituksen Huippujutut -valokuvauskilpailu ratkennut. Huippujutut-valokuvakilpailussa etsittiin parasta Kolin kansallispuiston vaarojen huipuilta otettua kolmen kuvan sarjaa. Metsähallitus järjesti kilpailun Kolin kansallispuistossa 23.5. - 13.7.2010.

Photo.net, foorumi.

Neilvn.com, using a neutral density (ND) filter with flash. Miten käyttää harmaasuodinta + salamaa.

Lensrentals.com, The Full Frame Move. Monet miettivät siirtymistä täyskennoiseen kameraan. Mikä on parempaa, mikä huonompaa verrattuna kroppikennomaailmaan.

Earthboundlight.com, Creating Your First Script in Photoshop (Photo Tip of the Week), 6.6.2010.

Earthboundlight.com, Scripting with the ExtendScript Toolkit (Photo Tip of the Week), 13.6.2010.

Earthboundlight.com, Scripting with the Photoshop ScriptListener Plug-in (Photo Tip of the Week), 20.6.2010.

Earthboundlight.com, Preventing and Resolving Photoshop CS5 Installation Problems (Photo Tip of the Week), 27.6.2010.

Earthboundlight.com, A Bridge Just Far Enough: Adobe CS5 Mini Bridge (Photo Tip of the Week), 4.7.2010.

Earthboundlight.com, Photoshop Tall and Thin, Big and Flat: New Cache Tile Optimization Options in CS5 (Photo Tip of the Week), 11.7.2010.

Earthboundlight.com, Photoshop CS5 Content-Aware Fill is Magic (Photo Tip of the Week), 18.7.2010.

Lightstalking.com, 9 Tips for Urba Decay Photography (With Cool Examples).

Digital Photography School, File Archiving Strategy – the Bucket System.

Panasonicilta uutta lähiaikoina. 1001noisycameras.com.

Kamera & Bild, Test: Nya 24/1,4 och 70-200/2,8 från Canon och Nikon.

  • Canon EF 70-200/2.8L IS USM (ei enää myynnissä)
  • Canon EF 70-200/2.8 L IS II USM, Toppklass
  • Nikon AF-S 70-200/2.8G VR (ei enää myynnissä)
  • Nikon AF-S 70-200/2.8G VR II, Toppklass
  • Canon EF 24/1.4L USM
  • Canon EF 24/1.4L II USM, Toppklass
  • Nikon AF 28/1.4D (ei enää myynnissä)
  • Nikon AF-S 24/1.4G, Toppklass

 

17.07.2010   (linkki)

Liisa Mäkinen, Tuuli ja tuolinkantaja
Kuva: Liisa Mäkinen31.7.2010

Liisa Mäkinen on etsinyt valokuvilleen innoitusta vanhoista kansansaduista.

Tuuli ja tuolinkantaja on Liisa Mäkisen ensimmäinen yksityisnäyttely. Mäkinen on valmistunut Turun Taideakatemiasta keväällä 2010.

Galleri Luova.fi
Albertinkatu 16, Helsinki
ti-pe klo 11-18, la klo 11-16

Tuire Kurikka, Kotini ohi
Kuva: Tuire Kurikka31.7.2010

Tuire Kurikan Kotini ohi on kuvitteellinen sukukertomus, jossa kuvaaja yhdistelee omia muistojaan isoisänsä muistoihin. Kokonaisuus muodostuu valokuvista ja mustepiirustuksista.

Näyttelyn teokset ovat olleet aiemmin esillä Pohjanmaan valokuvakeskuksessa Lapualla helmikuussa 2010 ja ne ovat syntyneet osana valokuvausopintoja Novia Yrkeshögskolaniin.

Taide & Kehys Laila K
Kuninkaankatu 20, Kuopio
ma 12-16, ti-pe 9-16

Muistutus muutamasta valokuvakilpailusta:

  • HSY Vesi julistaa vesiensuojelun 100-vuotisjuhlavuoden kunniaksi kaikille avoimen valokuvauskilpailun, jonka aiheena Metropoli ja meri. Kuvat tulee lähettää 31.8.2010 mennessä.
  • 1. palkinto: 4 000 euroa
    2. palkinto: 2 000 euroa
    3. palkinto: 1 000 euroa
    Lisäksi tuomaristo voi jakaa kunniamainintoja.

Parhaista kuvista järjestetään näyttely syksyllä Virka Gallerissa Helsingissä.

Lue tarkemmin kilpailun sivuilta.

  • Docendo täyttää tänä vuonna 20 vuotta ja järjestää sen kunniaksi kaikille avoimen kuvauskilpailun aiheella ONNI. Osallistumisaikaa on 31.8.2010 asti. Kilpailussa on kolme sarjaa: 1. Ammattilaiset/aktiivikuvaajat 2. Harrastajakuvaajat 3. Nuoret (alle 16 vuotta).

Jokaisessa sarjassa jaetaan neljä palkintoa. Ammattilaissarjan pääpalkintona on 1200 euron arvoinen, vapaavalintainen objektiivi. Harrastahasarjan voittaja saa kuvausmatkan Prahaan. Nuorten sarjan paras saa Gitzo GT1550 Traveller -hiilikuitujalustan (arvo 630 euroa).

Lue tarkemmat säännöt kilpailusivuilta

  • Luomus2010 on Suomen Luonnon järjestämä kaikille avoin luontokuvakilpailu. Kuvat tulee lähettää 17.9.2010 mennessä.
  • pääpalkintona Nikon D90-runko 18-200 mm:n objektiivilla (arvo 1790 €).
  • kaksi VR:n matkalahjakorttia (arvoiltaan 140 € ja 250 €
  • pieniä yllätyspalkintoja.

Lue tarkemmat ohjeet kilpailun sivulta.

Ks. myös muita valokuvauskilpailuja Digicamera.netin Kilpailut-sivulta.

Foorumilaisten kuvia:

  • mikkosuokas.kuvat.fi, salamakuva (vähän erilainen). "Oli erittäin kova tuuli, f13, 5sec. Kaikki risut on kyllä liikkeessä.."

Snapography, The Road. 12 kpl Hipstamatic-kuvaa (iPhone sovellus).

HS, Apple korjaa iPhone 4:n antennivian ohjelmistolla ja kotelolla. Tietokoneita ja matkapuhelimia valmistavan Applen toimitusjohtaja Steve Jobs ilmoitti Kaliforniassa pidetyssä lehdistötilaisuudessa, että yhtiö aikoo korjata uutta iPhone 4:ää vaivaavan antennin toimintahäiriön ohjelmistopäivityksellä ja antamalla käyttäjille ilmaisen kotelon, jonka pitäisi estää toimintahäiriö.

Huomenna (sunnuntai 18.7.2010) ei uutispäivityksiä.

Photo.net, foorumi.

Boston.com, The Big Picture, 2010 Tour de France - part I. 40 kuvaa.

Reuters.com, World Cup best. 100 kuvaa.

Hongkiat.com, Beautiful Examples of Bokeh Photography.

Epic Edits, 13 Night Photos You Never Thought You’d See.

Photofocus.com, Simple Light for Location Portaits. Sairaalan leikkaussali, kuvaus. Mitä kuvausvarusteita mukana, miten niitä käytettiin, millaisia kuvista tuli.

Digital Photography School, How to Prevent & Edit out Reflections on Glasses. Pitäisikö kuvattavilta ottaa silmälasit pois? Miten estää heijastuksia? Miten heijastukset saa pois kuvankäsittelyllä?

Northlight-images.co.uk, Black and white printing. Käytössä Epson SP9600, 44 tuumaa ja Epson Ultrachrome. Lisäksi 7880 24 tuumaa ja Epson Ultrachrome K3 Vivid Magenta. Vanhemmassa SP9600-mallissa on käytössä ImagePrint RIP, vuonna 2004 tämän systeemin avulla saatiin erinomaisia väri- ja mv-kuvia. Miksi käyttää valmistajan omia musteita? Mikä on suosikkipaperi? Miten saadaan paras mahdollinen mv-tulos? Linkkejä.

Popular Photography, Pro DSLR Video Tips from David Harry Stewart. Kysymyksiä ja vastauksia.

Photojojo.com, Ultimate Photo Movie Roundup: Top 50 Movies Photo Fans Need to See. 50 elokuvaa, valokuvaus jossain muodossa esillä. Valokuvaaja, valokuvausta, valokuvaaja tekijänä, elokuvia valokuvaajista.

Dg28.com, Neil Turner, Colour calibrating digital camera bodies. Kaksi Canon 5D MKII -mallia ja yksi Canon 7D. Kolme kameraa, mutta samoilla asetuksilla kuitenkin erilaiset kuvat.

Naturephotographers.net, Digital Image Storage And Backup - How Safe Are You? Perusasiaa, irtokovalevyt on kirjoittajan mielestä hyvä backup-media.

Beyondmegapixels.com, Seven Pop Up Flash Tips.

  • Use a fast shutter speed
  • Use flash compensation
  • Stay close to your subject
  • Use slow shutter sync
  • Use rear curtain sync or front curtain sync
  • Diffuse your flash
  • Bounce the ligh

Thomashawk.com, Alleged Con Man Graham Hnedak Uses Flickr to Source Victims and Then Victims Get Accounts Deleted by Flickr Staff for Documenting Fraud. Flickr/Yahoo ei tee mitään, poistaa vaan varoittajan Flickr-tilejä, kun yritetään varoittaa huijarista.

Photofocus.com, Eight Tips for Getting Pets to Stand Still For A Portrait. Ohjeet lähinnä koirien kuvaukseen, mutta niitä voi käyttää soveltuvin osin myös kissojen, kanien yms. kuvaukseen, myös vauvojen tai pienten lasten muotokuviin.

IR, Olympus updates [ib] software (lehdistötiedote). [ib] tarkoittaa "image bridging, image browsing and image brightening", softa korvaa Olympus Master 2:n, ei vielä Mac-versiota, vain Windows-versio. Uusi versio 1.2 lisää värihallinnan, uutta on myös videopuolella.

Makezine.com, How-To: Build an Amateur Photography Rig. Pari linkkiä.

Popular Photography, Lens Test: Sigma 50-500mm F/4.5-6.3 APO DG OS HSM. Canon, Nikon, Sony/Minolta, Pentax, Sigma. Täyskennoisille, kuvanvakaaja. Aiempi versio (Bigma) oli ilman kuvanvakaaja, optisesti kuitenkin erilainen. Paino 1.970g, filtterikierre on 95mm (mukana adapteri 86mm kroppikennoisia varten). F/6.3 tulee käyttöön polttovälillä 244mm. Mukana vastavalosuoja ja laukku. Keskellä terävä, reunoilla pehmeä. Vääristymää paljon vähemmän kuin edellisellä versiolla. Automaattitarkennus toimii useimmiten oikein. Kuvanvakaajan teho oli 2 - 4 pykälää. Suomen maahantuoja Foka. Suomen hinta on n. 1.500 euroa.

Photo-tips-online.com, LumoPro LP160. Ominaisuudet käydään aika perusteellisesti läpi. Halvempi vaihtoehto Nikonin ja Canonin merkkisalamoille. Vähemmän ominaisuuksia.

 

16.07.2010   (linkki)

Foorumilaisten kuvia:

  • arijarvi.kuvat.fi, Lintuja ja sieltä sitten Lintu linnussa (ei kuvankäsittelyä)
  • maken.kuvat.fi, Krakova Krakovan matkalta 4-11.7.2010. Kaupungissa ja sen lähiympäristössä on todella paljon nähtävää. Yli tuhatvuotinen historia ja näkyy ja tuntuu. Kansioiden alla on kuvia jotensakin aiheittain.
  • jms.pictures.fi, Luontokuvat, Naturephotos Janne Sirviö, Uusimmat kuvat, "Uusia kuvia keväältä ja kesältä."

Työ- ja elinkeinotoimisto, Kuvankäsittelijä/taittaja, Finnkilpi Ky, P. Lehtola, Heinola. Haetaan osaavaa kuvankäsittelijää/taittajaa pysyvään työsuhteeseen. Edellytetään hyvää Photoshop- ja Indesign- ohjelmien osaamista.

Työpaikan osoite Laaksokatu 9, 18100 HEINOLA
Palkkaus sopimuksen mukaan
Työkokemus 1-5 vuotta
Työ alkaa Heti
Työaika kokopäivätyö
Työn kesto yli 12 kuukautta
Haku päättyy 31.07.2010

Työ- ja elinkeinotoimisto, Kuvankäsittelijä, Rinamet Oy/Go On Yhtiöt, Sysmä. Asiakasyritys etsii palvelukseensa kuvankäsittelijää. Henkilöltä odotetaan myös repron käsittelytaitoja. Työ tehdään 1 vuorossa päivisin 8 -16 välillä. Jos tekijä tulee kauempaa voidaan työaikoja järjestellä myös toisin. Työ on määräaikainen sairasloman sijaisuus noin 1kk. Työ alkaa 2.8.

Työpaikan osoite 19700 SYSMÄ
Palkkaus PPY TES
Työn luonne vuokratyöpaikka
Työkokemus ei lainkaan - 1v
Työ alkaa 02.08.2010
Työaika kokopäivätyö
Työn kesto 1 - 3 kk
Haku päättyy 30.07.2010 klo 12:00

HS, Apple voi joutua vetämään uuden iPhonen markkinoilta. Tietokoneita ja matkapuhelimia valmistava Apple saattaa joutua vetämään markkinoilta uuden iPhone 4 -matkapuhelimen, koska sen antenni ei toimi niin kuin pitäisi. Tänään Apple pitää tiedotustilaisuuden klo 20 Suomen aikaa.

Salamoinnin kuvaamisesta.

Hopeinen Omena.

Pingstate.nu.

Photo.net, foorumi.

Thephotoargus.com, 30 Wonderful Photos of Windmills From Around the World. (Eivätpä ole nämä tuulimyllykuvat kovin sykähdyttäviä).

The Online Photographer, Why I Needed an iPad (and You Might Not). iPadin näyttö on paljon parempi kuin kannettavan näyttö.

Diyphotography.net, The Complete Guide For Photographing Live Insects At Home.

Photo.tutsplus.com, The Complete Beginner’s Guide to Shooting Low Key. Lopussa esimerkkikuvia.

Digital Photography School, How to Shoot Light Trails. Jalusta ja pitkä suljinaika, eipä muuta tarvita.

Vimeo.com, floating point. Timelapse-video, kesto 5:23. Tokio. Kuvattu Canon 5D/5D Mark II.

Photo.tutsplus.com, Adobe Camera RAW for Beginners: Adjustment Brush-Part 1 . Video 17:49.

YouTube, Product Photography - Jewellery Tutorial. 50cm valoteltta. Korujen kuvaamista. Kesto 5:08.

YouTube, Photoshop Tutorial: Extending the Neck. Joutsenkaulu Photoshopissa. Kesto 4:54.

Instructables.com, Project: Paper-Clone. Tarvitaan vähintään 160g paperia, ei kuitenkaan yli 250g. Tarvitaan 80 - 120 liuskaa. Liimaa. Kamera. Printteri. Mallinnusohjelma (voi käyttää freewarea), Pepakura (ohjelma sharewarea, mutta tässä projektissa voi käyttää). Kustannukset kaikkiaan 10 - 30 euroa. Ei mikään helppo projekti, mutta lopussa kiitos seisoo: omasta itsestä tehty täyskokoinen klooni.

Ubergizmo.com, Nikon Removing D90 Demo Units In Preparation For Its Successor? Nikon D8000? Salamalle SB-600 seuraaja? Julkistuksia luvassa Photokina-messuilla? (21.-26.09.2010).

Kamera & Bild, Viktor Wallström tog årets Rockfoto. Voittajan sivut.

Bobatkins.com, Canon EOS 1D MkIV. Julkistettu lokakuussa 2009. 2.5 vuotta vanhaan Mark III -malliin päivitys. 16 megapikseliä, edelleen 1.3-kroppikenno, ulkomuoto ennallaan. 1D-sarjan kamerat ovat nopeita, erityisesti lehti- ja urheilukuvaajien suosiossa. Akkukahva on kiinteästi kamerassa. Pro-runko eli tiivistykset vettä, pölyä jne. vastaan. ISO-arvot aina 102.400 saakka. Tarkennussysteemiä parannettu, etsin 100%, uusi lcd-näyttö (920.000 pistettä), video 1920 x 1080, runko painaa vähän enemmän. 10 kuvaa sekunnissa. Ulkoisen salaman ohjaus 7D:n tapaan. Uusi langaton lähetin WFT-E2 II A. Suljin speksattu 300.000 laukaisuun. Kaksi korttipaikkaa, cf/sd. Suomen Canon. Suomen hinta on n. 4.800 euroa.

  • "This is not a camera for a beginner, but it is a camera that's capable of yielding outstanding results in the hands of a professional."

Steve Sanders, Canon PowerShot SD4000 IS. Euroopassa Canon IXUS 300 HS. Toukokuussa 2010 julkistetttu. HS = High Speed. 10 megapikseliä (uudempi CMOS, Canon S90-digissä vanhempi CDD), 28-105mm, 3.8-kertainen zoom (objektiivi vähän huonompi kuin Canon S90-digissä), valovoima alkaa f/2.0, 3-tuumainen lcd-näyttö (230.000 pistettä, 16:9 hd-videokuvan suhde), ei etsintä. Aukkoa ja suljinaikaa voi säätää manuaalisesti. Monenlaisia kuvausohjelmia ja kuvaefektejä. Akku kestää 250 kuvan ottamisen, painoa 175 g. Ruostumattomasta teräksestä runko, mattamusta tai hopea. ISO 3200, ISO 6400 (2.5 megapikseliä). Sarjakuvaus 3.7 kuvaa sekunnissa, 2.5 megapikselin tarkkuudella sarjakuvaus 8.4 kuvaa sekunnissa. Video 1280 x 720p. Hidastusvideokuvaustilassa (240 kuvaa/s) kuvattua materiaalia voi katsella hidastetusti. Videota kuvattaessa stereoääni ja zoomaus. Suomen Canon. Suomen hinta on n. 350 euroa.

Luminous Landscape, Plustek Optic Film 7600i-Ai Film Scanner. Mukana SilverFast Ai 6.6 Studio ja SilverFast IT8 target. Filmiskanneri. Arvio 25-sivuinen pdf (paljon kuvia, mutta myös tekstiä). Suomen maahantuojan hinta on 435 euroa.

  • "If you want a practical, immediately available, very reasonably priced and high quality scanning solution for 35mm film, the Plustek Optic Film 7600i-Ai is good value for money."

 

15.07.2010   (linkki)

YLE, Jugurttipurkkiin päätyneelle kreikkalaiselle muhkea korvaus. Korvauksen jälkeen kuvaa käytetään edelleen.

  • Fotosidan.se, Grekisk yoghurt-turk får 1,7 miljoner, Lindahl osti kuva kansainväliseltä kuvatoimisto IMS:lta, joka puolestaan oli hankkinut kuvat espanjalaiselta AGE-kuvatoimistolta. 1.7 miljoona kruunua, 181.000 euroa.
  • Aftonbladet, Greken blir turk – för två miljoner 77-vuotias kreikkalainen saa korvausta kaksi miljoonaa kruunua. Kahdeksan vuotta kreikkalainen mies mainosti Lindahlin purkin kyljessä turkkilaista jugurttia. Alkuperäinen vaatimus oli 50 miljoonaa kruunua. Kuva oli ostettu kuvatoimistolta, nyt Lindahlin meijeri pyytää korvausta kuvatoimistolta.
  • ks. digicamera.netin uutiset 10.4.2010

Iltalehti, kuvagalleria, Lukijat kuvasivat: Komeat salamat välähtelivät ympäri Suomea. 10 kuvaa.

Matkaopaslehti.fi, Näin valokuvaat lasta matkalla — 9 vinkkiä. Perusasiaa.

eDome, iPad kelpaa myös pelaamiseen.

HS, Merikilpikonna kuvasi videon kadonneella kameralla. Hollantilaisen merivoimien sotilaan kadottama kamera päätyi merikilpikonnan kuljetettavaksi Yhdysvalloissa. Kun kamera ajautui rantaan, sen muistikortilta löytyi kilpikonnan kuvaama video.

YLE, "Kuyt” voitti MM-kisojen kuvakilpailun. YLE Urheilu järjesti kuvakilpailun. Kuvagalleriassa on 24 kuvaa.

Boston.com, The Festival of San Fermin, 2010. 40 kuvaa. Härkiä ja punaista väriä riittää.

Rob Galbraith, PhotoShelter posts video interview with photographer Tim Mantoani. Video kesto puolitoista tuntia.

Thephotoargus.com, Helpful Tools for Creating, Sharing and Discovering Lighting Diagrams. Studiokuvaajille, valokaavioiden tekemiseen erilaisia välineitä.

Dpreview.com, Sony unveils NEX-VG10 E-mount HD camcorder. HD-videokamera, kroppikenno, vaihdettavat objektiivit. Mukana kuvanvakaajallinen E18-200 F3.5-6.3 OSS, yhteishinta 2.000 euroa. Voi tallentaa myös jpg-kuvia (aivan kuten NEX-3/-5), mutta ei raw-kuvia. Euroopassa myyntiin lokakuun puolivälissä.

Makeuseof.com, The Essential Guide To Digital Photography [PDF]. 59-sivuinen pdf. Ilmainen, voi lukea myös online. Perusasiaa, ei kovin syvältä, mutta kuitenkin monipuolisesti. Linkkejä jonkin verran.

Digital Photography School, How To Take Better Photos: Leave Your Camera. Ilman kameraa kokee kaiken kokonaisvaltaisemmin. Matkalla uudessa kohteessa kannattaa aluksi jättää kamera hotelliin. Muutaman päivän päästä tulee sitten parempia kuviakin.

Diyphotography.net, Attaching SLR Lenses to an iPhone. Kunnon objektiivit iPhoneen.

Digital Photography School, Which Canon Speedlite Flash Is Right for You?

  • Canon 270EX Speedlite
  • Canon 430EX II Speedlite
  • Canon 580EX II Speedlite

Amateurphotographer.co.uk, Leica camera bosses: We are back. Leica tuottaa taas voittoa, 18% myyntikasvu edelliseen vuoteen verrattuna. 5.2 miljoonan euron tappio kääntyi viime maaliskuun lopussa 3.2 miljoonan euron voitoksi.

Dpreview.com, Oloneo releases PhotoEngine Beta 1. Mielenkiintoinen softa tulossa Ranskasta. RAW, HDR, kuvien yhdistäminen (eri valonlähteet, voi valita), 32-bittiset kanavat, betaversio ilmainen. Kieli englanti.

The-digital-picture.com, New Canon ERC-E4 Camera Raincoats Coming. Kolme kokoa sadesuojia kameroille, myyntiin heinäkuussa, n. $63.

MacWorld.com, Hands on: Picnik in Picasa. Googlen ostettua Picnikin Picasaan on tullut lisää ominaisuuksia.

Photozone.de, Samyang 14mm f/2.8 IF ED UMC Aspherical (täyskenno), (kroppikenno). Canon EF 14mm/f2.8 USM L II, 2.100 euroa. Sigma AF 12-24mm f/4.5-5.6 EX HSM, 750 euroa. Samyang 14mm f/2.8 IF ED UMC, 320 euroa. Samyang-objektiiveja myydän myös tuotenimillä Bower, Rokinon, Walimes ym. Ei automaattitarkennusta. Aluksi oli ongelmia, sillä äärettömään tarkennus meni muutaman pykälän yli, epätarkkoja kuvia. Tulokset paranivat huomattavasti, kun tarkennus asetettiin vähän yli kahteen metriin. Rakenne on tukeva. Paino 552g. Pyöreän puollistuvan etulinssin takia filttereitä ei voi käyttää edessä. Mukana vastavalosuoja. Tynnyrivääristymää on paaaaaaljon, vinjetointia jonkin verran vähemmän. Tarkkuus oli erinomainen. Ei värivirheitä.

Digital ProTalk, Wednesday's Great Debate: Canon 7D or 5D Mk II - Which One Is Best For Wedding Photography?

Dpnow.com, Nokia N8 camera phone hands-on preview. 12 megapikselin CMOS. 720p HD video, 25 kuvaa sekunnissa, stereomikrofoni, 3.5 tuuman kosketusnäyttö. 16 GB muistia, lisäksti muistikorttipaikka.

 

13.07.2010   (linkki)

Digivideo.fi, Mökkitie (musiikkivideo). "5D:llä kuvattu, supernopealla aikataululla kun piti saada äkkiä video ulos kun kappale alkoi soimaan radiossa."

  • "Taustaksi kerrottakoon että tämä kotimainen musiikkivideon toteuttaja on jo tehnyt kaksi kokoillan elokuvaa videokameroilla ennen siirtymistä ff:ään."
  • YouTube, Arttu Wiskari - Mökkitie (VIDEO) kesto 3.11
  • (tätä katseli ja kuunteli mielellään, heti perään vielä toisen kerran)

HS, Kuvaamista maauimaloissa halutaan rajoittaa pedofiilien pelossa. Helsingin maauimaloiden kuvausrajoitukset ihmetyttävät uimaloiden asiakkaita.

  • "Uimastadion ilmoittaa internetsivuillaan, että valokuvaukseen tarvitaan liikuntalaitososaston lupa. Miksi?"
  • Perhekuvia pääsee Tammisen mukaan kyllä ottamaan, kunhan vain pyytää valvojilta etukäteen luvan. Julkistettaviin kuviin vaaditaan liikuntalaitososaston kirjallinen lupa.
  • Rikoskomisario Ritva Elomaa Helsingin poliisin väkivaltayksiköstä kertoo, ettei uimaloissa tai vesipuistossa kuvaaminen ole rikos, olivat kuvaajan tarkoitusperät mitkä tahansa.

Huomenna keskiviikkona ei päivityksiä.

Digitoday.fi, Applen aikakapseli reistaa. Applen langaton varmuuskopiointivempain Time Capsule voi kieltäytyä käynnistymästä. Yhtiö kutsuu takaisin ongelmalliset kappaleet. ..."jotkut arviolta helmikuun 2008 ja kesäkuun 2008 välillä myydyt Time Capsulet eivät mahdollisesti kytkeydy päälle, tai ne saattavat sammua odottamatta käynnistymisen jälkeen"....

Digitoday.fi, Kuluttajalehti iPhonen antenniviasta: Totta on. Yhdysvaltalainen kuluttajalehti Consumer Reports testasi iPhone 4:n ja totesi antenniongelman olevan totta. ... Kun sormi tai käsi koskettaa kohtaa puhelimen vasemmassa alalaidassa – tapahtuu helposti etenkin vasenkätisillä – signaali voi heiketä merkittävästi niin, että yhteyden voi menettää kokonaan jos on heikon kuuluvuuden alueella. ... kuuluvuusvikaan on helppo ratkaisu: pala ilmastointiteippiä tai jotain muuta johtamatonta materiaalia ongelmakohtaan.

Photo.net, foorumi.

Boston.com, The Big Picture, 2010 World Cup comes to a close. 44 kuvaa.

Boston.com, The Big Picture, Poverty within white South Africa. 27 kuvaa.

Black Star Rising, 12 Excuses for Shooting Photos for Free — and Why They’re Bogus. Jokainen väittämä on tuttu, hyvin harvoin ilmaiseksi kuvaaminen tuo yhtään mitään taloudellista hyötyä myöhemmin kuvaajalle.

Naturephotographers.net, Alain Briot, How To Price Fine Art Photography. Ihan järkeenkäypiä periaatteita, jotka eivät ole mitenkään sidottuja maantieteelliseen markkina-alueeseen.

Epic Edits, A Simple Method for Creating Composite Photos. Kamera jalustalle, valotus manuaalille (ettei vaihdu kuvasta toiseen), ota mahdollisimman monta kuvaa, kuvattava mahdollisimman erilaisia poseerauksia. Ja sitten photoshop.

Neilvn.com, HDR technique. Vieraileva kirjoittaja. HDR done right by Tom Kaszuba. Ohjeet siitä, miten HDR saadaan vähemmän räikeäksi ja luonnollisemman näköiseksi.

Photo.tutsplus.com, DIY: How To Create Your Own White Box for Under $10. Yksityiskohtaiset ohjeet. eBaysta vastaavia valmiiita valotelttoja saa hyvin halvalla. Video 11:26.

Walyou.com, 11 Weird and Unusual Camera Designs.

Thom Hogan, July 11. Nikonin peilitön kamera tulee, julkistus ehkä vasta ensi vuonna. Lisäksi vähän spekulaatiota tulevista malleista.

Nsd.se, Använde bilder utan lov - stäms på 50 000 kronor. Grand hotel Lapland, sivuilla käytettiin luvatta kuvia. Valokuvaaja vaatii 50.000 kruunua korvausta, 5.310 euroa.

Dpreview.com, Panasonic Lumix DMC-G2. Julkistettu maaliskuussa 2010. 18 kk ensimmäisen micro 4/3 -systeemin kameran julkistamisen jälkeen. 12 megapikseliä, 1280x720 HD-video (edeltävästä mallista G1 tämä puuttui), 3-tuumainen kääntyvä kosketusnäyttö (460.000 pistettä), uusi kuvaprosessori. Jättämällä peili pois kameran koko on saatu pienemmäksi. Mikrofoniliitäntä. Kyse on järjestelmäkamerasta, jossa on vaihdettavat objektiivit. Elektroninen etsin (1.440.000 pistettä), hyvä. Rungossa ei kuvanvakaajaa. RAW-kuvat. Kolme väriä. ISO 800 asti hyvä kuvanlaatu, ISO 3200 vielä käyttökelponen. Valotus ja tarkennus toimivat hyvin. Ergonomia kunnossa, manuaalitarkennus toteutettu erinomaisesti. Uusi kittiobjektiivi huonompi kuin edeltäjä, ISO 6400 ei voi käyttää, dynaaminen ei yhtä hyvä kuin parhailla kroppikennoisilla järjestelmädigeillä. Käyttöliittymä on vähän turhan hankala. Arvosana 72%. Suomen Panasonic. Suomen hinta on n. 700 euroa, mukana 14-42mm.

 

12.07.2010   (linkki)

Foorumilaisten kuvia:

Rupuranta.net. Periferian hilpeä dekadenssi. Wrecked on a baltic sea.

Harri Wikstrand, Valokuvauksesta. ...90% valokuvaustyöstä on ajattelua, loppu on pelkkää tekniikkaa ja suorittamista...

Sfnet.harrastus.valokuvaus.digi, Canon 550D + 200mm. Olen aikeissa lähteä Tanzaniaan safarille villielukoita ihmettelemään. Ajattelin, ettei nykyinen IXUS 970 IS oikein riitä kuvauskalustoksi. Matkan hinta on kallis, joten raha on niukassa. ...

Photo.net, foorumi.

Foreignpolicy.com, The Shadows of Srebrenica. 9.7.2010. 16 kuvaa.

Resolutionmagazine.com, nettilehti, eri kuvaajien töitä esitellään kuvian lehden muotoisena (käyttöliittymä). Uusin numero #5, sivuja satakunta.

  • "Re.solution is a new online magazine founded by a collective of seven upcoming photographers based in Stockholm"

Lensrentals.com, How Autofocus (Often) Works. Oikein tarkennettujen kuvien määrä lisääntyy huomattavasti, jos ymmärtää digikameroiden tarkennuksen periaatteet ja tarkennustavat. Entä Live View?

1001noisycameras.com, Mirrorless price wars - a visual snapshot as of July 10, 2010. USA:n markkinoiden hintoja peilittömille kamerasysteemeille.

Diyphotography.net, Scan Your Old Films For The Cost of A Happy Meal. WC-paperirullia, jeesusteippiä, vanhoja diakehyksiä. Ja tietenkin vielä järjestelmädigi.

Diyphotography.net, Low Profile, Low Cost Backdrop Wall Mount. Kulut kaikkiaan $5. Miten kiinnittää taustat seinään? USA:n Amazon myy silloin tällöin 60 tuuman levyistä HP:n mustesuihkupaperia hintaan $18, pituutta rullalla on 100 jalkaa, 30 metriä (köyhän miehen taustakartonki).

The Online Photographer, Stephen Colbert and Photoshop Save the Gulf. Vähän yksinkertaista huumoria Economist-lehden kustannuksella, video, kesto 02:54, osuus alkaa 00:20.

Luminous Landscape, Gear For Trecking Photography. On the Latest Fashion Trends in Landscape Photography. Vähän varsinaista valokuvaukseen suoraan liittyvää.

Dcviews.com, Hama introduces novel Photo Frames and Webcam. Lehdistötiedote. Digikehyksien huono puoli on ollut akuttomuus (vain muutamissa malleissa on ollut mahdollista käyttää akkuja). Nyt Hamaltakin on tullut digikehyksiä, joita voi käyttää jonkin aikaa ilman verkkovirtaa (kolmisen tuntia akkujen varassa). Hinnat ovat alle ja päälle 150 euroa.

Fotosidan.se, Rajala i Malmö fick besök av stöldliga. Varasliiga iski, 3 - 4 "asiakasta" kiinnitti henkilökunnan huomion, kun samaan aikaa toiset murtautuivat demovitriiniin ja veivät sieltä kymmenkunta L-sarjan objektiivia.

  • "Ilman pakkausta ja kuittia ei kannata ostaa uutta kallista objektiivia. Nämä taitavat kyllä mennä myyntiin ulkomailla. Sarjanumero on kuitenkin aina tallessa, kun jossain vaiheessa objektiivi menee Euroopassa huoltoon, niin ainakin se objektiivi palautetaan oikealle omistajalle. Siinä eivät auta selitykset, että on ostettu "hyvässä uskossa". Ostoksensa menettää aina, päälle vielä hyvällä tuurilla sakot varastettuun tavaraan sekaantumisesta."

Kamera & Bild, Skola: Alla kan göra film med systemkamera. Ohjeita järjestelmädigillä videoita kuvaaville.

Digital Photography School, Prizmo for Mac. $39.95.

  • English, French, German, Dutch, Italian, Spanish, Portuguese, Swedish, Danish and Norwegian. OCR language can be different from the language you use for Prizmo’s interface.

 

10.07.2010   (linkki)

Foorumilaisten kuvia:

  • Hans Lehtinen, kuva, Alastarolta viime viikonlopulta.
  • Ja voihan sitä samalla katsastaa ne muutkin kuvat, HL-Photography
    Hans Lehtinen. Mallikuvia, missikilpailuja, muotinäytöksiä, Erinäisiä duuneja, Keikkakuvia, Koneita ja laitteita, Moottoriurheiluja, Infrapunakuvia, Muita kuvia, Mobile_Images.
  • Teemu Oksanen Photography, blogi, kuvia ja tekstiä
  • Photoblog of Mr.Markus Puustinen, Summer is here big time so let’s shoot some f/1! 8.7.2010. Leica M9 ja Noctilux.

Kolme päivää sitten Foorumilaisten kuvia:

Warthog.fi, Viikonlopun Kuvausvihje® #256, Erilaisia aukkojärjestelmiä aikojen alusta, ennen viime sotia.

Pingstate.nu, Tekijänoikeusrikkomus - mitä vaatia korvaukseksi valokuvani laittomasta käytöstä?

Macmaa.com, Näin toteutetaan muotikuvaus pelkällä iPhonella (video). iPhone 3GS:n kamera sinällään on luokassaan korkeintaan keskitasoa. Käytössä olisi voinut olla vaikka halvin digipokkari. Kyse oli siitä, että malli, studio, stylisti, meikkaaja, kuvaaja yms. olivat ammattilaisia.

Huomenna sunnuntaina ei päivitetä uutisia.

Photo.net, foorumi.

Digital Photography School, Macro Photography: Mosquitoes Emerging. Hyttystä kuvaamassa. Canon EOS 5D ja Canon MP-E 65mm.

Epic Edits, Fool-Proof Photoshop Airbrushing for Dummies. Iho sileäksi ilman botoxia.

Popular Photography, How To: Retouching Tips for Perfect Portraits.

The Online Photographer, Pixels. Yksi kohta:

Kamera & Bild, Test: Spegellösa systemkameror. FRAMTIDEN ÄR SPEGELLÖS. Kun järjestelmäkamerasta otetaan pois peili ja optinen etsin, saadaan suuri ja kömpelö kamera paljon pienemmäksi. Kaikki peilittömät järjestelmäkamerat testissä.

  • Samsung NX10. 7.000 kruunua, 740 euroa.
    - Plussaa: Mycket smidigt att använda, gemontänkt.
    - Miinusta: Bildkvaliteten är inte bättre än övriga, trots större sensor. Något begränsande funktioner.
  • Olympus E-P2. 10.500 kruunua (elekroninen etsin), 1.110 euroa.
    - Plussaa: Inbyggd bildstabilisering, ligger bra i handen, exklusiv känsla.
    - Miinusta: Automatisk avstägning av sökaren saknas.
  • Olympus E-PL1. 6.300 kruunua, 666 euroa.
    - Plussaa: Inbyggd bildstabilisering.
    - Miinusta: Plastig, inte riktigt prisvärd.
  • Panasonic Lumix G2. 7.000 kruunua, 740 euroa.
    - Plussaa: Mycket för pengarna. Kompetent på flera områden. Vridbar skärm. Hög filmkvalitet.
    - Miinusta: Inga.
  • Panasonic G10. 6.300 kruunua, 666 euroa.
    - Plussaa: Mycket för pengarna. Har det mesta från de större modellerna.
    - Miinusta: Saknar auto-avstängning av sökaren.
  • Panasonic Lumix GH1. 17.000 kruunua (14-140mm), 1.797 euroa.
    - Plussaa: Bästa filmkameran bland de spegellösa kamerorna. Bra 10x- zoom. Full-HD.
    - Miinusta: Något tung och dyr med zoomen.
  • Panasonic Lumix GF1. 7.500 kruunua, 793 euroa.
    - Plussaa: Kompetent kamera i litet format. Hög filmkvalitet.
    - Miinusta: Dålig och dyr elektronisk sökare.

Dpreview.com, Samsung TL500/EX1. Helmikuussa 2010 julkistettu. 10 megapikseliä, 24-72mm f/1.8-2.4, kuvanvakaaja, käsisäädöt, ISO 3200, ei etsintä. Kolmen tuuman kääntyvä lcd-näyttö (614.000 pistettä). Sisäinen salama, ulkoinen salamakenkä. Video 640x480, monoääni. Sisäistä muistia on 1GB. Raw-kuvat. Paino 386g. Hyvä kuvanlaatu, erityisesti alemmilla ISO-arvoilla, ISO 800 -arvon jälkeen pitää käyttää RAW-kuvaa. Erinomainen lcd-näyttö. Tarkennus ja valkotasapaino toimivat hyvin. Akut kestävät pitkään. Valotus ei aina luotettava, kohinanvaimennukseen ei voi vaikuttaa, salama heikko. Käsin tarkennettaessa esikatselun tarkkuus liian pieni, ei voi luotettavasti tarkentaa. Arvosana 73%. Samsung.com/fi, lehdistötiedote. Suomen hinta on n. 410 euroa.

  • "Overall it's among the best compact cameras available if the super-bright lens is more important to your type of shooting than overall zoom reach."

Trustedreviews.com, Manfrotto 468MG Hydrostatic Ball Head. Kuulapää. Kestää paino aina 16kg asti. Korkeus 13.5cm, paino 650g. Arvosana 9/10. Suomen hinta on n. 200 euroa.

  • "The new Manfrotto 468MG ball head is a superb piece of kit for anyone using a larger DSLR or medium-format camera for wildlife, sports or action photography."

 

09.07.2010   (linkki)

Foorumilaisten kuvia:

  • mikkopylkko.1g.fi, Tuska 2010 - kollaasi. "Käväisin ensimmäistä kertaa isommilla festareilla kuvaamassa bändejä. Tämän vuoden Tuska-festarit olivat siis kyseessä. Lisää kuvia olisi tarkoitus ilmestyä syksyllä Verkkolehti Satyyrissa."

Kymen Sanomat, Ränsistynyt ja rauhaan jätetty saari. Suursaaren karunkauniit maisemat ja harvat asukkaat esiintyvät Juha Metson valokuvissa. Kotkalainen valokuvaaja Juha Metso on käynyt saarella peräti seitsemän kertaa. Maretariumin näyttely on 20 kuvan valikoima näiltä matkoilta vuosilta 2003—09.

Char & the city, Copyright Gant? Copyright Char! Gant oli napannut sivuilleen suomalaisen bloggaajan kuvan kahdesta Gantin tyynystä. Kahdesta tyynystä näkyy vai osa, ihan tavallinen tuotekuva. Mitään lupia tai korvauksia ei oltu maksettu. Kuvan ottaja oli lähettänyt kyselyn Gantille, kuva oli nyt poistettu. Saa nähdä, tuleeko mitään korvauksia (tietenkin pitäisi tulla).

YLE Pohjanmaa, Tuttuja paikkoja ilmavalokuvina. Aarno Isomäki on harrastanut ilmavalokuvausta kymmenisen vuotta. Nyt hän tuo Seinäjoen alueelta ottamansa valokuvat näytteille Seinäjoen Taidehalliin. Myös haastattelu, kesto 05:07.

  • Aarno Isomäen ilmavalokuvausharrastus alkoi siitä, kun hän ilmoittautui kurssille, jolla pääsi lentämään moottoroidulla varjoliitimellä.
  • Lentämisessä on syytä muistaa noudattaa ohjesääntöjä. Esimerkiksi kaupunkien ja taajamien päällä ei saa lentää 300 metriä matalampana. Haja-asutusalueella raja on 150 metriä
  • Aarno Isomäki, blogi, pärinäpojan jorinoita

HS, Näyttääkö lemmikkisi julkkikselta? Osallistu valokuvakilpailuun. Julkinen eläin -kilpailu, etsitään tunnettuja ihmisiä muistuttavia eläimiä. Aikaa on elokuun loppuun. Parhaat palkitaan (miten?).

  • Julkaistusta lehtikuvasta maksetaan vähintään 100 euron kuvakohtainen palkkio. Helsingin Sanomien valitseman Viikon kuvan palkkio on 50 euroa. Palkkioista suoritetaan ennakonpidätys.
    • (Muista kuvista ei sitten makseta mitään, entä muu käyttö?)
  • Kuvan/videon lähettäjä vakuuttaa, että hänellä on kaikki tarvittavat tekijän- ja muut oikeudet lähettämäänsä materiaaliin ja oikeus luovuttaa materiaali HS:lle. Lähettäjä luovuttaa HS:lle materiaaliin vapaan ja ajallisesti rajoittamattoman käyttö- ja uudelleenjulkaisuoikeuden nykyisissä ja tulevissa jakelukanavissa ja käyttötarkoituksissa samoin kuin materiaalin edelleenluovutus- ja muunteluoikeuden.
  • Tekijänoikeudet kuvaan jäävät sen lähettäjälle.
    • (Näyttää aika hyvältä noissa Lukijan kuvien säännöissä eo. kohta. Tämä virke on HS:n puolelta pelkkää sumutusta. Varmaan HS mielellään ottaisi tekijänoikeudetkin, mutta kun Suomen lain mukaan ei sentään tekijänoikeuksia ole mahdollista napata...)
  • Lähettäjällä tulee olla suostumukset kaikilta kuvassa/videossa esiintyviltä henkilöiltä siihen, että Helsingin Sanomat voi hyödyntää ja käsitellä materiaalia parhaaksi katsomallaan tavalla (esimerkiksi esittämällä kuvia/videoita www-palvelussa HS.fi ja Helsingin Sanomat -lehdessä).
    • (Muistutus: kuvien lähettäjä on tämän mukaan (korvaus)vastuussa, jos kuvissa esiintyvä löytääkin itsensä jostain kuvituskuvasta. HS voi ehtojensa mukaan myydä kuvan eteenpäin ihan minne haluaa, HS voi myös muokata kuvaa ihan mielensä mukaan. Toivottavasti kuvan lähettäjällä on oikeusturvavakuutukset kunnossa).
  • Valokuvakilpailujen järjestäjille: (onko HS:ssa kukaan tutustunut näihin ohjeisiin?)
    Suomen valokuvajärjestöjen keskusliitto Finnfoto ry verkkosivuilla (www.finnfoto.fi/lomakkeet/) on kopioitavissa heinäkuussa 2009 julkistetut:
    • valokuvakilpailujen sääntösuositukset (Valokuvakilpailun sääntörunko) sekä
    • valokuvaan kohdistuvien tekijänoikeuksien ohjeistus (Valokuvan 10 käskyä kuvan käyttäjille).

    24.10.2009 (Finnfoto ry)
    Valokuvakilpailuun osallistuvan syytä tutustua sääntöihin

Suomi24, Paljastiko valokuva petoksen? "Olin asettanut kamerani taloni tontin rajalle kuvaamaan automaattisesti minuutin välein erästä kohdetta. Itse kuvaus liittyi erilliseen kerhomme valokuvauksen tehtävään, enkä ajatellut asiaan liittyvän mitään erikoista. Koin eilen melkoisen järkytyksen siirtäessäni kuvat edelleen tietokoneelleni...."

Photo.net, foorumi.

Denverpost.com, The Game: Puyol's header enough to advance Spain to first World Cup final. Jalkapalloa. 26 kuvaa.

Reuters.com, Germany vs. Spain. Jalkapalloa. 44 kuvaa.

Thephotoargus.com, 30 Fantastic Examples of Lightning Photography.

Bloomberg.com, Nikon Plans `New Concept' SLR Camera as Early as This Year, Kimura Says. Vihdoinkin. Nikonilta on tänä vuonna (tai ainakin maaliskuuhuun 2011 mennessä) tulossa uudenlainen järjestelmädigi, nähtävästi peilitön systeemi. Nikon tavoite on kasvattaa järjestelmädigien myyntiä 80% maaliskuuhun vuoteen 2013 mennessä, 6.65 miljoonaa kpl.

Pictreat.com, ilmainen online-palvelu kasvokuvien paranteluun, ei vaadi rekisteröintiä. Ihon parantelua, punasilmäisyyden poistoa, värit kohdalleen, ynnä muuta. Automaattinen.

Popular Photography, 9 Unbelievable Camera Lenses That Actually Exist.

  • Zeiss Apo Sonnar T* 1700mm, f/4
  • Canon EF 1200mm f/5.6L USM
  • Sigma 200-500mm f/2.8
  • Canon 5200mm F/14 Mirror Lens
  • Carl Zeiss' 50mm Planar f/0.70
  • Canon S-type 50mm f/0.95
  • Leica Noctilux-M 50mm f/.95
  • Nikon's 6mm
  • Sigma 4.5mm f/2.8 EX DC HSM

Rob Galbraith, Nikon releases D3S photos shot at International Space Station. NASA käytää Nikonin kalustoa, tähän mennessä kuvia on otettu yli 700.000 kpl.

Wired.com, Gadget Lab, Stereo Lens-in-a-Cap for 3D Digital Photography. Loreo 3D-Lens-in-a-Cap maksaa $150, katselulaite $1.70. Vain järjestelmädigeille, kaksi linssiä vierekkäin.

1001noisycameras.com, Canon falls off a cliff as Nikon grabs the #1 market share in DSLRs/iLCs in Japan in H1:2010. Japanin markkinoilla Nikon ohitti Canonin.

Trustedreviews.com, USB 3.0: What Is It and Do You Want It? Kymmenen vuotta kesti USB 2.0:n valtakausi. Teoriassa USB 3.0:n nopeus on kymmenkertainen. Miten käytännössä?

Reuters.com, UPDATE 1-Canon oper profit seen up 180 pct in H1 - Nikkei. Canonin voitto vuoden ensimmäisellä puoliskolla kasvoi 180%.

Fotosidan.se, Följ med Emma Svensson på Peace & Love. Rockfoto.nu -sivuston perustajaa Emma Svenssonin toimia tallennetaan videolle, kun hän kuvaa musiikkifestivaalilla. Myös haastattelua. Kesto 9:39. Ruotsin tunnetuin rock-kuvaaja. 300 kuvaa parin kolmen kappaleen aikana. Myös kannettavan kanssa työskentelyä ja vähän kuvankäsittelyäkin.

Photographyblog.com, Panasonic Lumix DMC-G2. Julkistettu maaliskuussa 2010. 18 kk ensimmäisen micro 4/3 -systeemin kameran julkistamisen jälkeen. 12 megapikseliä, 720p HD-video (edeltävästä mallista G1 tämä puuttui), 3-tuumainen kääntyvä kosketusnäyttö (460.000 pistettä), uusi kuvaprosessori. Jättämällä peili pois kameran koko on saatu pienemmäksi. Mikrofoniliitäntä. Kyse on järjestelmäkamerasta, jossa on vaihdettavat objektiivit. Elektroninen etsin (1.440.000 pistettä), hyvä. Rungossa ei kuvanvakaajaa. RAW-kuvat. Akulla otti 350 kuvaa. Tarkennus oli nopea, ei ongelmia. Taipumus alivalottaa, mutta tämän voi ottaa huomioon jo kuvaa ottaessa. Kohina pysyy kurissa (keskitasoa). Mukana tuleva manuaali ei ole käyttäjäystävällinen. Kolme väriä. Arvosana 4.5 * / 5 *. Suomen Panasonic. Suomen hinta on n. 700 euroa, mukana 14-42mm.

David Saffir, Leica S2 Medium Format Camera. Leica SF 58 -salama ja 70mm f/2.5 -objektiivi. 37.5 megapikselin Kodakin CCD. Kuvausvauhti on 1.5 kuvaa sekunnissa. Minimalistinen ilmiasu, tuntuu kädessa erittäin tukevalta, vähän kuin turboahdettu järjestelmädigi. Vähän painavampi kuin esim. Nikon D3x. Lisävarusteena hankittava akkukahva lisää painoa. Kuvat tallentuvat Adoben DNG-muodossa. ISO 160 - 1250. Tarkennus on nopea, tarkka ja hiljainen. ISO-arvolla 640 kohina tuli kunnolla näkyviin. Ammattilaisille tarkoitettu kamera, runko $22.000, objektiivit $5.000 - $7.000.

 

08.07.2010   (linkki)

Foorumilaisten kuvia:

  • Nalho, Sääskiä
  • Janneheimonen.net, Sulkakoipikorento, pituus 33-39mm, blogimerkintä
  • Petri Kekkonen, Parc Natural del Delta de l'Ebre, "Kesälomamatka suuntautui tällä kertaa Kataloniaan. Lomasta viikon ajan asusteltiin Ebro/Ebre-joen suistoalueella, jossa suurimman osan pinta-alasta kattaa riisin viljely sekä Parc Natural del Delta de l'Ebre -kansallispuisto. Autolla tai pyörälläkin tuolla ajelee kätevästi ympäriinsä, maastoautolla olisi päässyt ainakin yhteen paikkaan joka jäi nyt näkemättä. Tyhjistä hiekkarannoista pitävän lomailijan lisäksi paikka lienee lintuharrastajille hyvä. Minähän en taas lintuja osaa kuvata enkä tunnistaa, mutta pari kuvaa kuitenkin otin."

(Foorumilta) Mikko Tolonen, DIY softbox versio 1.0. "Rumahan se on ku perhana mutta tuntuu toimivan. Seuraavaksi pitää väsätä kauniimpi versio. Ainekset:

- pahvilaatikko
- teippiä
- peilipintaista, liimapinnalla varustettua kalvoa
- Bauhausin remonttisuojamuovia (diffuusorina)
- muutama pyykkipoika ja klipsi"

Suomen Lehtikuvaajat ry, Nepal -työpaja Suomen Lehtikuvaajien jäsenille, DL 15.8.2010. Työpaja Katmandussa, Nepalissa, 17.11.-1.12.2010. (DL tarkoittanee deadlinea). Työpaja matkoineen kestää 11-13 päivää, lennoista riippuen, työpaja on 10-päiväinen. 2.246 euroa, voi hakea Lehtikuvaajarahastosta lisäksi 1.429 euroan suuruista apurahaa.

Iltasanomat, Lehden kuvahuijaus - nainen katosi Obaman vierestä. Suomenkin lehdistö reagoi muutaman päivän viiveellä. Aikaisempien tietojen kertausta, Economist ei varmastikaan pyytänyt lupaa Reutersilta ostetun kuvan muokkaukseen. Ei näin.

  • (Tällaisia kuvia - uutiskuvia - ei saa manipuloida. Kaiken lisäksi nähtävästi ilman lupaa. Lupaa ei olisi annettukaan. Hyvää mainosta Reutersillekin, Economist-lehdestä puhumattakaan).

Photo.net, foorumi.

Boston.com, Summer is here. 40 kuvaa. Esim. Intiassa lämpötila nousi 46 asteeseen.

The British Photographic Council, Industry Survey of Photographers 2010: Full results and analysis. 56-sivuinen pdf. 1.698 valokuvaaja vastaukset. Monenlaista kysyttiin, ikä, sukupuoli, freelance, miten pitkään toiminut valokuvaajaan, koulutus, onko alan koulutuksesta ollut hyötyä, työllistätkö muita, mitä valokuvauksen alueita, valokuvien oikeudet (useampi kysymys), tulot, mitä tulevaisuuden uhkia, mitä kuvien oikeuksiesi loukkauksia tiedät (useampi kysymys).

Thephotoargus.com, Weird Science – A Showcase of Caleb Charland’s Amazing Photography. Muutama yksinkertainen tieteellinen koe.

Sydney Morning Herald, Photos 1440. Viisi australialaista lehtikuvaajaa. Alle ja päälle neljän minuutin videoita.

Dpreview.com, Sony unveils Cyber-shot DSC-WX5, DSC-TX9 and DSC-T99 digital cameras. Sonylta uutta. WX5 ja TX9, 12.2 megapikseliä, Superior Auto mode (vähässä valossa kuvaamiseen, kuuden kuvan sarja yhdistetään kohinan vähentämiseksi). WX5 24-96mm, 2.8 tuuman lcd-näyttö. TX9 25-100mm, 3.5 tuuman kosketusnäyttö. Molemmissa 1080i HD-video. DSC-T99 sama kuin TX9, mutta 3.0 tuuman lcd-näyttö ja 14 megapikseliä. Kaikissa malleissa Soft Skin mode ihon virheiden korjaamiseen. Myyntiin syyskuun puolivälissä.

Strobist, Syncing Your Flash: The Recommended List. Suosituksia. PocketWizard Plus II Transceiver, miksi. Sitten RadioPopper JrX, Paul Buff CyberSyncs tai Elinchrom Skyports. Entä kaikenlaiset nimettömät mallit?

Beyondmegapixels.com, Ask Yourself Before You Click.

  • What is my subject?
  • What story am I trying to tell?
  • What feeling am I trying to generate?
  • How can I better compose the shot?
  • Who is my audience?

(Foorumilta) Pari ohjelmaa duplikaattitiedostojen etsimiseen kovalevyltä.

  • DoubleKiller, - samannimiset tiedostot - tiedostojen koko on sama - päivämäärät ovat samat - CRC32 checksum on sama
  • dupeGuru

Wedding Photographer FAIL. 0:44. Alusta ei arvaa, mitä lopussa tapahtuu. Tässä tapauksessa vararunko ei auttanut.

Thephotoletariat.com, 6 Things Photographers Like to Argue About.

  • Nikon vs. Canon
  • Film vs. Digital
  • Color vs. BW
  • RAW vs. Jpeg
  • Mac vs. PC
  • Fixed vs. Zoom

Beyondmegapixels.com, What To Do When The Colors Look Wrong.

  • Problems with the camera
  • The quality of light
  • Issues with your monitor
  • Your post-processing program

Dpreview.com, Canon releases firmware updates for EOS-1D Mark IV and Rebel T2i. Rebel T2i = Canon 550D.

 

07.07.2010   (linkki)

Foorumilaisten kuvia:

Foorumin keskusteluketjusta, Parhaimmat valokuvaukseen liittyvät "heitot" osa 2 (Sana on melkein vapaa). Monta sataa viestiä. Tässä viimeinen:

"Kaupungilla kuuntelin kaverusten keskustelua:

A: "Mulla on muuten kamera jossa on pieni kenno, koska sillä saa tarkempia kuva."
B: "Vähän muuten hyvä kenno. (Tässä aikaa oli taukoa) Mikä se kenno niinku on?"
A: "Se on kai joku juttu siellä filmin takana."
B: "Onks digikamerassa muka filmi?"
A: "Se on semmonen ikuinen filmi, niin ei pidä vaihtaa."
B: "Aijaa, digiaika on kyllä kätevä, tulee parempia kuvia ku ennen ja halvemmalla."

Oli siinä naurussa pidättelemistä :D"

(Foorumilta) Karseita lehtikuvia, osa 2. Seiska.fi, Suomi suree rakastettua runoilijaa.

  • (miksi laittaa tällainen kuva?)

Verkkouutiset, Tietokirjailija Petteri Järvinen tähyää eduskuntaan - Stubbille paikka ehdokaslistalla. Petteri Järvinen on innokas valokuvaaja, tässä olisi edunvalvoja meille kuvaajille. Ja olisihan nyt tarjolla digimaailmaan perehtynyt asiantuntija.

  • (vai pitäisikö meikäläisen ryhtyä ehdokkaaksi, hm... Olihan Kreikassakin muutama vuosikymmen sitten taksinkuljettajien puolue...)

Tähtikuvaus.info, Auringon kuvaaminen. ...Tärkein muistisääntö Auringon kuvaamisessa ja katselussa on, että Aurinkoa ei pidä koskaan katsoa optisella laitteella (olipa kyseessä sitten kiikarit, kaukoputki tai kamera) eikä paljain silmin ilman asianmukaista, nimenomaan Auringon katseluun tarkoitettua suodinta. Tämä muistisääntö pätee myös pimentyneeseen Aurinkoon. ...

Eduskunta.fi, eduskunnan oikeusasiamies Maija Sakslin, 6.7.2010, Ulosottomiehen oikeus valokuvata velallisten kotia (4-sivuinen pdf.).

  • "Kuvaaminen kohdistui rakennuksiin ainoastaan ulkoapäin. Ulosoton tänne toimittamissa kuvissa ei näy asunnon sisätiloja."
  • "Ulosotossa noudatettava suhteellisuusperiaatteen mukaisesti va lokuvaamisen tulee olla tarpeen ulosotolle säädetyn tehtävän eli tässä tapauksessa ulosmittauskelpoisen omaisuuden arvon selvittämiseksi. Suhteellisuusperiaate merkitsee myös, että kuvien ottamisen tulee rajoittua siihen, mikä on välttämätöntä tuon tarpeen toteuttamiseksi. Kantelutapauksessa valokuvaamiselle on selvityksen perusteella ollut olemassa perusteltu syy. Rakennusten kuvaaminen ulkopuolelta ei ole loukannut siten kantelijan tai muiden velallisten kotirauhan ja yksityiselämän suojaa, että toimenpidettä voitaisiin pitää suhteellisuusperiaatteen vastaisena."
  • "Otan omana aloitteena erikseen tutkittavaksi nykyisin noudatettavan menettelyn ja mahdollisen sääntelytarpeen kotirauhan piiriin kuuluvan omaisuuden valokuvaamisessa ja kuvien julkaisemisessa."

Mato78.com, NEC:ltä 27" näyttö 2560x1440-resoluutiolla. Ennakkotilattavissa n. 1.800 euron hintaan.

Photo.net, foorumi.

Digital Photography School, 17 Beautiful Images with Shallow Depth of Field. Pieni syväterävyys.

Thephotoargus.com, 32 Outstanding Examples of Portrait Photography For Your Inspiration.

The Online Photographer, Unethical Cropping? (Economist-lehteen kanteen laitettiin Obamasta "uutiskuva", jota oli melkoisesti muokattu. Kuvan merkitys on täysin muuttunut manipulaatiossa). Jatkoa keskusteluun.

Epic Edits, 10 Online Photography Portfolio No-No’s. Mitä ei saisi tehdä, jos laittaa kuvansa nettiin.

PhotoPreneur, Selling Pictures without Model Releases. Ilman mallisopimusta on turha yrittää myydä kuviaan (jos kuvassa on ihmisiä). Yksinkertaisinta on ottaa sellaisia kuvia, jotka eivät vaadi mallisopimuksia. Tai ainahan voi kuvia vaikka itsestään (tai omasta perheestään).

Photographyblog.com, How to Choose and Use Wide Angle Lenses.

Shorpy.com, Free Ice: 1900. Lämpöaalto vaivasi myös satakymmenen vuotta sitten.

Dpreview.com, Unified Color Technologies discusses HDR Expose. Uusi versio. Pyrkimyksenä ovat luonnollisen näköiset kuvat.

Amateur Photographer, Volcano photographer takes camera to extremes. Hasselbladin uusi H4D-40 on koetuksella Islannissa.

Photographyblog.com, Canon Wonder Camera. Shanghain maailmannäyttelyssä on esillä Canonin konsepti tulevaisuuden kamerasta. Ehkä vuonna 2030?

  • (kehitys kehittyy uskomatonta vauhtia, katsotaan kymmenen vuoden päästä, miten utopistisilta nämä ajatukset silloin tuntuvat...)

Guardian.co.uk, Letter: John Hedgecoe obituary. Muutama muisto John Hedgecoesta.

Dpreview.com, Compact Camera Group Test: SLR-like 'super zoom' cameras.

  • Canon PowerShot SX20 IS, jaettu ykköstila
  • Casio Exilim EX-FH25
  • Fujifilm FinePix S2500HD, halvin ja huonoin
  • Fujifilm FinePix HS10
  • Kodak EasyShare Z981
  • Nikon Coolpix P100, kolmas sija
  • Panasonic DMC-FZ35 / FZ38, jaettu ykköstila
  • Pentax X90
  • Samsung HZ25W / WB5000

 

06.07.2010   (linkki)

Elina Juopperi: Kaikki kielen puhujat -30
Valokuvainstallaatio inarinsaamelaisista
Kalottjazz & Blues Festival 2010 - festivaalitaiteilija
5.9.2010 asti

Kuva  Elina Juopperi

Elina Juopperi (s. 1975) on vuoden 2010 ja samalla 13. perättäinen jazz/festivaalitaiteilija.

Kaikki kielen puhujat -30 -valokuvainstallaatio inarinsaamelaisista koostuu 245 henkilökuvasta ja 13 kielinäytteestä, joista tietokone ohjaa saliin ääniavaruuden. Inarinsaame on yksi uhanalaisimmista saamen kielistä. Juopperin teoksessa on kuvattuna lähes kaikki inarinsaamea puhuvat. Vain 30 kieltäytyi kuvauksesta tai jäi löytymättä.

Kolarissa kasvanut Juopperi muutti parikymppisenä Pariisiin, jossa hän asuu edelleen. Hän on opiskellut taiteen maisteriksi Ranskassa.

Aineen Taidemuseo
Torikatu 2, Tornio
ti-to 11-18 pe-su 11-15
4 €, alle 18-vuotiaat ilmaiseksi.

Työ- ja elinkeinotoimisto. Kuvankäsittelijä, 4 paikkaa, Seppälän Koulukuvat Oy/Skolfoto Norden AB, Vaasa. 4 kpl kuva- ja värikorjailijoita: Valmistamaan digitaaliset kuvat tulostusta ja kuvaston painamista varten. Vaatimuksena hyvät Photoshop-taidot. (2-vuorotyö klo 7-15 ja klo 15-23) Sopii hyvin myös niille jotka lähtevät esim. tammikuussa armeijaan. Kaikkiin työtehtäviin koulutetaan. Työsuhde kestää n. 1 kuukauden. Työt alkavat elokuussa.

Työpaikan osoite Rinnakkaistie 19, 65350 VAASA
Työ alkaa 01.08.2010, Sop. mukaan
Työaika 2-vuorotyö, klo 7-15 ja 15-23
Työn kesto 1 - 3 kk
Haku päättyy 30.07.2010
Ilmoitus jätetty 05.07.2010

Sulantoblog, Langattomat salamajärjestelmät, kumpi on parempi Canon vai Nikon? Pikkusalamoilla valaisu on nykyään pop. Niitä käyttää moni kuvaaja aina harrastelijasta ammattilaiseen ja ne, jotka eivät käytä, niin haluaisivat oppia käyttämään. Salamavalaisu on parhaimmillaan, kun salama viedään kamerasta erilleen, mutta silloin pitää päättää kuinka salaman väläytys hoidetaan. Radiolaukaisimet ovat hyvä ratkaisu, mutta moni kameravalmistaja tarjoaa välkyttelyyn infrapunasäteellä toimivaa ratkaisua....

Ligthscrape, Juha Haataja. On the making of photo books (SoFoBoMo, PDF and Blurb). Kuvakirjojen teosta, tässä käytössä Blurb.

Tuomo Björksten, Havaintovihko, Hyvää sääpalvelua. Vaikka luontokuvaajille. Forecan sivuilta saa nyt maksutta sääennusteen kolmen tunnin tarkkuudella mihin tahansa Suomen paikkakunnalle.

iPhone.

Mikropc.net, Facebook helpottaa kuvien merkitsemistä. ...Kun valokuva ladataan palveluun, Facebook tunnistaa siitä nyt ihmishahmot ja kehottaa käyttäjiä merkitsemään henkilön nimen kuvaan. Tähän asti ihmiset on itse pitänyt tunnistaa klikkaamalla hiirellä. ...

Photo.net, foorumi.

Reuters.com, Pictures of the month: June. 60 kuvaa.

The Online Photographer, KGB'd! Economist-lehteen kanteen laitettiin Obamasta "uutiskuva", jota oli melkoisesti muokattu. Kuvan merkitys on täysin muuttunut manipulaatiossa.

The Online Photographer, Doctor My Eyes (Part II). Omakohtaisia kokemuksia kaihista. Leikkaus on nyt tehty.

Digital Photography School, 7 Situations When Manual focus is better than Auto.

  • Fine details in close proximity
  • Obstacles are in the way
  • Geometric confusion
  • High contrast
  • No contrast
  • Dominating features
  • Night

Strobist, It's the Lighting, Stupid. Alussa pieni piikki Olympuksen suuntaan. Muotikuvaus iPhone 3gs -kamerapuhelimella, huh huh. Video kesto 10:00.

Photo.tutsplus.com, Shooting an Incredible Lit Landscape From Start to Finish.

IR, Jalbum's iPhone app creates stunning web galleries on the go (lehdistötiedote). Ilmainen Jalbum ja ilmainen iPhone sovellus.

Diyphotography.net, Photographer Rigs An iPhone 4 To Helium Balloons To Take HD Videos. Heliumpalloja ei sentään päästetty vapaasti nousemaan.

Dpreview.com, Tokina announces 16-28mm F2.8 lens for Canon & Nikon. Täyskennoisille. $1.400. Ensin Nikon-versio elokuun alussa, sitten syyskuun puolivälissä Canon-versiossa.

Macworld.com, Reading on paper Is faster than iBooks on the iPad. Vähän yli 10% hitaampaa lukea elektronista tekstiä.

Kamera & Bild, LED-lampa med inbyggd blixt. Litepanel MicroPro Hybrid. Sopii sekä video- että stillkuvaukseen, kuusi AA-paristoa, hinta 4.000 kruunua + alv, 415 euroa + alv.

Trustedreviews.com, Adobe Photoshop CS5. Täysversio 1.035 euroa, päivitys 303 euroa. Oppilaitosversiot paljon halvempia (ehdot ovat muuttuneet, saa käyttää myös kaupallisiin töihin). Esim. USA:sta ostaminen (Eurooppaan lähettäminen) ei onnistu/estetty (USA:n hinnat ovat puolet Euroopan hinnoista). Oppilaitosversion päivittäminen onnistuu. Arvosana 10/10. Suomen Adobe.

Slrgear.com, Carl Zeiss 85mm f/1.4 Planar T* 1.4/85. Canon, Nikon, Pentax. Pyöreä vastavalosuoja, 72mm filtterikierre, täyskennoisille, paino 600-670g. Ei automaattitarkennusta. Hinta on n. $1.000. Vasta aukolla f/4 kuvat ovat täysin teräviä. Ei värivirheitä, ei vinjetointia, ei vääristymiä.

 

05.07.2010   (linkki)

Julkistamistilaisuus Jussi Aalto: Kohteena ihminen - muotokuvauksen käsikirja
(Docendo 2010) Tiistaina 6.7.2010 klo 16-18 Galleria Luova, Albertinkatu 16,00120 Helsinki.

Suomalainen muotokuvauksen uranuurtaja Jussi Aalto julkaisee uudistuneen version klassikkoteoksestaan Kohteena ihminen. Uutta teosta siivittävät viimeisen 10 vuoden aikana tapahtunut digitaalikuvauksen murros sekä tietysti Aallon henkilökohtaisten näkemysten ja kokemusten syventyminen. Teknisestä kehityksestä huolimatta valo ja ihmiset ovat yhä ennallaan.

  • "Kohteena ihminen -kirjan ensimmäinen painos ilmestyi 1984. Kun tämän klassikoksi julistetun teoksen toinen painos ilmestyi 1999, oli maailma muuttunut hyvin dramaattisesti ja valokuvaustekniikan suuri murros teki tuloaan. Nyt tekniikan murros on tapahtunut, jo se vaatii uuden oppikirjan, vaikka se ei muotokuvauksen kannalta ole ollenkaan niin dramaattinen kuin annetaan ymmärtää - valo ja ihmiset ovat edelleen ennallaan. Koska tämä on kuitenkin minun lopullinen (tässä vaiheessa) näkemykseni, laajennan ja syvennän edellisiä oppaitani ja koetan kansantajuisesti kertoa, mitä olen elämästä, ihmisistä, valosta ja valokuvauksesta omalla urallani oppinut. Kutsuttakoon tätä vaikka käsikirjaksi, vaikka tämä on pikemminkin aivo- ja sydänkirja."

Foorumilaisten (loma)kuvia:

Designsapiens blog, NYC:in matka purussa on ehditty osaan 5, sekä sanoin että kuvin.

(Foorumilta) Kyse oli Canon 5D MK II:n säänkestävyydestä. Tämä malli kuten 7D-mallikaan ei ole varsinaisesti kunnolla sääsuojattu. 1-sarjalaiset sitten ovat oikeasti sääsuojattuja, niillä voi huoletta kuvata vesisateessa, jossa vain objektiivikin on sääsuojattu. Muillakin malleilla voi varovaisuutta noudattaen kuvata pienessä sateessa. Canon 5D MK II:n omistajalla oli käytössä akkukahva, kun kamera oli lakannut toimimasta. Oli kuvattu vesisateessa. JAS-tekniikan korjauslasku olisi ollut 2470.42 euroa. Akkukahvan ja rungon välillä ei ole minkäänlaista sääsuojasta, vesi pääsee suoraan sisään.

  • Canonfieldreviews.com, 7D #1 Weather Sealing "...Some 5D Mark II users who use the battery grip have reported some problems with water leaking between the camera and battery grip...."

Suomen Lehtikuvaajat ry, Suomen Lehtikuvaajien SYYSPÄIVÄT 2010! Suomen Lehtikuvaajat järjestää jäsenilleen perinteiset Syyspäivät -seminaariviikonlopun tällä kertaa Kuopiossa 24.-26.9.2010.

Bengt valokuvaa, Suhdekeskustelua. Sigma 150-500/5-6,3 APO DG HSM. Jonkin verran objektiivista.

Photo.net, foorumi.

Thephotoargus.com, 30 Brilliant Examples of FireWorks Photography.

Smashingapps.com, 45 Extremely Remarkable Examples Of Underwater Photography.

Hongkiat.com, 50 Absolutely Stunning 3D Street Art (Paintings). Tuttu tekijä.

PhotoshopDisasters, David LaChapelle: Stumped.

  • Lachapellestudio.com, Christina Aguilera (tätä "valokuvauksen" alalajia voisi kutsua lähinnä keskinkertaiseksi photoshoppaamiseksi)

Cameradojo.com, Understanding Light Stops.

Photoshelter.com, blogi. Hyvät ja mielenkiintoiset artikkelit.

Enticing the Light, Photographing Fireworks Tutorial.

Photofocus.com, 10 Fireworks Photograph Tips.

Diyphotography.net, Surf Photography Primer. Eipä Suomessa liiemmälti surffausta harrasteta, Lauttasaarta lukuunottamatta.

Photo Attorney, Sigma Takes Extensive License From Moms and CBC Takes Your Copyright. Hyvää "mainosta" Sigmalle. Kilpailun osallistuja luovuttaa kaikki oikeudet (ilmaiseksi). Valokuvaajat erityisesti osaavat tämän jälkeen arvostaa Sigmaa. Seuraavaa objektiivia ostaessa Sigma saa tietenkin etusijan... (not).

Svenska Fotografers Forbund, TV4:s fototävling tar över upphovsrätten. Jaha, kilpailun järjestäjä taas tekee huonoa suhdetoimintaa. Kannattaako ottaa riski, että maine tahrautuu? Suomalaisten valokuvakilpailujen järjestäjien ja lukijan kuvia ilmaiseksi haalivien suomalaisten lehtien kannattaa myös harrastaa vähän itsetutkistelua. Tämä koskee erityisesti valokuva-alaa koskevia yrityksiä.

Popular Photography, Nikon 85mm F/3.5G ED DX AF-S VR Nikkor. Lokakuussa 2009 julkistettu. Kroppikennoisille, kuvanvakaaja. Makro eli 1:1, lähin tarkennus 28.6cm. Painoa 355g, filtterikierre on 52mm. Ei erotu kilpailevista malleista. Suomen Nikon. Suomen hinta on n. 550 euroa.

Rob Galbraith, Stopping action with the Paul C. Buff Einstein 640 monolight. Alle $500. Testataan lähinnä urheilukuvauksessa liikkeen pysäyttämistä.

Photofocus.com, Marshall Electronics V-LCD70XP-HDMI Field Monitor – Mini Review. Lähinnä videokuvaajille, 7 tuuman lcd-näyttö, tukeva rakenne. False color filter näyttää, ono esim. ihonväri kohdallaan. Peaking filter näyttää tarkennuksen onnistumisen. (Amazonin linkistä arvioija saa osan myynnistä...).

Pocket-lint.com, Apple iPad Camera Connection Kit. £25, 30 euroa. Tämän pitäisi tietenkin tulla iPadin mukana. Sd-kortinlukija.

Luminous Landscape, Finally Here: 10-bit LCD Graphic Monitors. Eizo ColorEdge CG 243w. 10-bittiset värit. Eizon DisplayPort ja Macin Mini-DisplayPort eivät oikein keskustellleet. Kaapelin kanssa oli ongelmia vuoden 2009 lopussa. Vuoden 2010 kesäkuun puolivälissä vasta tuli ratkaisu ongelmiin.

 

04.07.2010   (linkki)

(Foorumilta) Keijok.kapsi.fi, Canon S90 -kameran "ruumiinavaus". Kaunis alkukesän päivä, kevyt pohjoistuuli, iloinen työpaikan virkistäytymispäivää viettävä porukka ja kanootti. Siinäpä puitteet jotka johtivat kanootin kaatumiseen ja taskussa olleen uunituoreen Canon S90 -kameran kastumiseen.... (lähes kolmekymmentä kuvaa).

Kemppinen, Linssi. ...Päivän saalis viikon miettimisen ja kuukauden pohtimisen jälkeen on Panasonic Lumixiin (GF-1) istuva Vario 1:4/7-14). Sen kaverina ovat 14-140 ja kiinteäpolttovälinen Pancake....

Photo.net, foorumi.

Digital Photography School, Lightroom: Embracing Brightness.

Thom Hogan, Lens Week Recap. Mitä laajakulma oikein tarkoittaa? Myös zoomeista.

The Online Photographer, Leica S2 in the Wild. Eipä muita kokemuksia kuin että ystävällä oli mukana ko. kamera.

Shutterbug.net, World’s Most Expensive Camera. 29.5.2010 Itävallassa huutokaupattiin maailman kallein kamera. Lähtöhinta oli 200.000 euroa, loppuhinta 732.000 euroa. Edellinen ennätys oli vuodelta 2007, 576.000 euroa.

Gizmodo.com, The Life of a Turtle, Through the Eyes of a Turtle. YouTube-video, 2:04. GoPro Hero HD -kamera kiinnitettiin kilpikonnaan.

Engadget.com, Nikon and Canon DSLRs grab their own pinhole lens covers. Japanissa hinta on $50.

Fotosidan.se, Andreas Jörgensen sålde bild till Canon. Mainostoimisto löysi Fotosidan-sivustolta kuvan, jota haluttiin käyttää Canonin kirjakampanjassa "Bättre bilder".

  • canon.se/fotobok "... Nu även utökad med allt du behöver veta om HD-filmning." (jaha, päivitys), 399 kruunua, 42 euroa
  • Ja kysehän on Peter Forsgårdin ja Jukka Kolarin kirjasta Parempia kuvia. Ks. digicamera.netin uutiset 16.6.2010

Fotosidan.se, 20.000 semesterbilder blev en stop motion-film. Gotlannin-loman 20.000 still-kuvasta tehtiin video, kesto 03:06. Kamerana Canon EOS 1D Mark 3.

Kamera & Bild, Tips: 100 fotoplatser i Sverige. 100 mielenkiintoista kuvauspaikka Ruotsissa. Lauseen mittainen luonnehdinta + linkki.

 

03.07.2010   (linkki)

Outoa Taigaa, Valitut maisemat. Lisäsin saitin puolelle sarjan pohjoisen maisemia. Kuvat on otettu 9×12 -koon kameralla vuosina 1978-2003...

YLE Areena, Ykkösen aamu-tv, Kuukauden kesäkuva. Espoolaisen Harri Lahdensuon ottama kuva on valittu Aamu-tv:n kesäkuun kuvaksi. Voittajan valitsi Kamera-lehden päätoimittaja Pekka Punkari, jonka mukaan voittajakuva kuvaa mainiosti alkukesän tunnelmaa. Kesto 13:48.

Warthog.fi, Viikonlopun Kuvausvihje® #255, Todellisen ja käytössä olevan aukon ero.

Savon Sanomat, Nanna Hänninen ja pilvenpiirtäjät.

  • Savon Sanomat, Kommuunin kastajaiset. Myllyn kesänäyttelyn taiteilijat ja puuhaajat toivottavat kävijät tervetulleeksi. Taidekeskus Myllyn taidenäyttely avoinna Minna Canthin kadun 4:n 4. kerroksessa ti-su 15-20. Ja kaupunkiha on Kuopio.

Sfnet.harrastus.valokuvaus.digi, Amazon ei voi toimittaa...

  • (eikä muuten USA:n Adobekaan toimita Eurooppaan, sattuneesta syystä. Se sattunut syy on Adoben hintapolitiikka: Euroopassa hinnta ovat melkein kaksinkertaiset - vaikka ottaisi ALV:inkin huomioon...)

Pingstate.nu.

Muropaketti, YouTubeen ilmainen videoeditori. Google on lisännyt erittäin suosittuun YouTube-videopalveluunsa videoiden editointimahdollisuuden, jonka antaa palveluun rekisteröityneille käyttäjille mahdollisuuden editoida sinne lataamia videoita. Editorilla voi leikata ja yhdistää videoita ja lisäksi se tarjoaa mahdollisuuden lisätä ääntä AudioSwap-äänikirjastosta.

Iltasanomat, Persoonallisin parveke -kisa. Nyt esillä on 52 kuvaa.

Photo.net, foorumi.

Davehillphoto.com, täältä löytyy alkuperäisiä davehill-valokuvia. Seuraajia löytyy netistä monta tuhatta, myös Suomesta.

Denverpost.com, Pictures of the Week : July 2, 2010. 21 kuvaa.

Thephotoargus.com, 28 Mind Bending Examples of Optical Illusion Photography.

Digital Photography School, An Introduction to Focus Stacking. Miksi pinota kuvia? Syväterävyys kasvaa.

Neilvn.com, photography questions & answers. Kysymyksiä ja vastauksia.

  • What flash can I use at a wedding ?
  • wedding photography TTL flash or manual ?
  • when to use flash in photography ?
  • where to place the off-camera flash
  • How to get catchlights in the eyes with flash photography
  • How do I test flash sync speed
  • Nikon / Canon popup flash how to use
  • best ISO for wedding formals
  • Adobe Bridge won’t show thumbnails

Black Star Rising, My Eight Simple Rules for Digital Image Alteration. Yhden kuvaajan omat säännöt/rajoitukset digitaalisen muunteluun (manipulaation) suhteen.

  • (...joita ko. kuvaaja ei kuitenkaan itse noudata. Sekin ihmetyttää, että miksi aina vedotaan siihen, että jos filmiaikana pystyi pimiössä tekemään jotain, niin nyt on tänä päivänä sallittua tehdä samaa... Mutta ei sitten mitään muuta...)

The Online Photographer, Everything You Always Wanted to Know About Wide-Format Inkjet Printers* (*But were afraid to ask.). Viimeisin hankinta Canon iPF6300, kokemusta on kolmen valmistajan 24 tuuman mustesuihkuista. Ensimmäinen oli Epson 7600, vuonna 2003. Kolme vuotta myöhemmin HP Z3100: I.

Dpnow.com, VSO Software announces the release of VSO Image Resizer 4. Ilmainen.

Apnews.myway.com, Richard Avedon photos headed to Paris auction. Christie's, Pariisi, 20.11.2010. Avedonin valokuvaajauran pituus oli 60 vuotta, hän kuoli vuonna 2004, 81-vuotiaana. Yli 60 valokuvan kokoelman huutokauppahinnaksi arvioidaan 3 - 5 miljoonaa euroa. Kalleimman valokuvan loppuhinnaksi arvioidaan 400.000 - 600.000 euroa.

Steve Sanders, A Raid in the UK Reveals 20,000 Counterfeit Camera Cases. Brittein saarilta löytyi 20.000 kpl Canonin, Nikonin, Sonyn, Panasonicin ja Kodakin väärennettyä kameralaukkua. Lisäksi löydettiin väärennetyiksi epäiltyjä objektiiveja.

IR, Canon EOS T2i (Rebel T2i, Canon 550D). Helmikuussa 2010 julkistettu. 18 megapikseliä, kroppikenno (1.6x), valotuksen korjaus +- viisi aukkoarvoa. Kuvaustahti 3.7 kuvaa sekunnissa. Etsin 95% kuvasta (saisi olla parempi), lcd-näyttö kolme tuumaa (ei-kääntyvä, 1.040.000 pistettä, 720x480, ensimmäistä kertaa 3:2, aikaisemmin ollut 4:3). 1080p HD-video, 1920 x 1080, kuvausnopeus 30/25/24 ruutua sekunnissa. Ulkoiselle mikrofonille stereofoninen liitin. HDMI-liitäntä. Täysi tuki Eye-Fi -korteille. Sarjakuvaus 3.7 kuvaa sekunnissa. Kuvanlaatu (still/video) vastaa kallimpaa isoveljeä Canon EOS 7D:tä (muut ominaisuudet sitten eivät). Pienikokoinen. Akut kestävät optista etsintä käytettäessä vähän yli 400 kuvaa. Raw-kuvia mahtuu puskuriin kuusi. Ei suoranaisia heikkouksia, mutta ostajan on syytä ymmärtää, että kittiobjektiivit eivät näytä, mihin kamera pystyy. 75% isonveljen Canon 7D:n ominaisuuksista puoleen hintaan. Ei automaattitarkennuksen hienosäätöä (autofocus microadjustment). Suomen Canon. Suomen hinta on n. 800 euroa (pelkkä runko).

DCRP, 2010 Budget Camera Shootout. Hintahaarukka $150 - $180. Zoom 4x - 5x. 2.7 tuuman lcd-näyttö. Litiumioni-akut.

  • Canon PowerShot SD1300 IS Digital ELPH
  • Kodak EasyShare M550
  • Nikon Coolpix S3000
  • Olympus FE-4030
  • Panasonic Lumix DMC-FH3
  • Pentax Optio H90
  • Samsung SL600
  • Sony Cyber-shot DSC-W330

 

02.07.2010   (linkki)

Foorumilaisten kuvia:

Työ- ja elinkeinotomisto, Videokuvaaja, Teknari Oy, Helsinki. Syksyllä ilmestymisen aloittava uusi sähköinen media hakee kuvaajaa joka hallitsee sekä video- että still-kuvauksen (Editoinnin osaaminen plussaa) vakituiseen työsuhteeseen. Kuvattavat kohteet ovat pääsääntöisesti autoja, veneitä, moottoripyöriä ym. teknisiä laitteita. Kuvauskalustona Canon 5d mark2. Aikaisempi työkokemus Videokuvaajan/Still kuvaajan työstä pakollinen. Kilpailukykyisen palkka. Toimitus sijaitsee Helsingin ydinkeskustassa. Työsuhde voidaan aloittaa nopeasti. Haku avoinna pe 9.7. saakka.

Työpaikan osoite ludvikinkatu 3, 00130 HELSINKI
Työkokemus 1-5 vuotta
Työ alkaa 12.07.2010
Työaika kokopäivätyö
Työn kesto yli 12 kuukautta
Haku päättyy 09.07.2010

Suomen Ammattivalokuvaajat ry, Kuukauden kuvaaja, Heinäkuun kuvaaja 2010. Veera Korhonen, Porissa työskentelevä.

Pingstate.nu, Mistä Polaroid SX-70 filmiä.

Iltasanomat, Kanadalaismies tuunasi tekosilmänsä kameraksi. Langaton pieni videokamera, joka toimii pikkiruisella kolmen voltin paristolla. Tarkkuus on pieni, langatonta siirtoa varten vastaanotinta täytyy pitää poskea vasten.

Photo.net, foorumi.

Boston.com, The Big Picture, Afghanistan, June, 2010. 42 kuvaa.

Boston.com, The Big Picture, Glastonbury Festival 2010. 40 kuvaa. Euroopan isoin musiikkifestivaali.

Boston.com, The Big Picture, G20 Protests in Toronto. 42 kuvaa.

Lensrentals.com, Audio For Video. Mitä vaihtoehtoja, millaisia mikrofoneja, miten nauhoitetaan ääntä.

Digital Photography School, An Introduction to Buying Studio Flash Lights. Johdanto studiovalojen hankintaan. Mitä pitää ottaa huomioon, mitä vaihtoehtoja on.

Digital Outback Photo, Light in the Dark. 6-sivuinen pdf. HDR. Artikkeli Photo Technique -lehdessä. Lehden nettisivut phototechmag.com.

Scottkelby.com, How to Shoot Fireworks.

The Online Photographer, It's Never Too Early to Start Planning for an Eclipse. Auringonpimennykseen ei voi valmistautua liian aikaisin. Vuonna 2017 USA:ssa.

Vimeo.com, iPhone 4 versus Canon 7D. Kommentit kannattaa lukea.

Shorpy.com, Let's play LIFE: 1972. Christmas 1972 with my grandpa and his second wife. Isoisällä on hauskat värit puvussaan.

Dpreview.com, Blurb CEO on her plans to make publishers of us all. Kuvat kirjaksi, icc-profiilit, Euroopassakin on yksi paikka, jossa Blurbin kuvia printataan. Heinäkuun 15. päättyy kuvakirjakilpailu. Pääpalkinto on $25.000, tähän mennessä kisaan on osallistunut 880 kirjantekijää.

Rob Galbraith, Adobe issues Photoshop CS5 bug fix update.

Rob Galbraith, Canon USA adds third CPS repair facility, extends CPS tech support 24/7.

Fotosidan.se, Victoria & Daniel - bröllopsbilden. 90 kuvaa. Sivuston kävijöiden kuvakilpa, äänestäminen vaatii rekisteröitymisen.

Kamera & Bild, Bildskön musik på Spotify. 14 kappaleen soittolista, myös ruotsalalaista.

Photozone.de, Sigma AF 17-50mm f/2.8 HSM DC EX OS. Kroppikennoisille, uusi malli, kuvanvakaaja. Painoa 565g, filtterikierre on 77mm. Tarkennusrengas kiertyy vain 30 astetta, automaattitarkennus on nopeaa, mutta manuaalitarkennus ei ole ihan helppoa. Laajakulmapäässä tyypillinen iso tynnyrivääristymä. Täydellä aukolla vinjetoi. Keskellä jo täydellä aukko tarkka piirto, reunoilla kohtuullinen piirto, nurkissa ei tarkka. Bokeh kohtuullisen hyvä. Sigman paras objektiivi tähän mennessä tässä luokassa. Täydellä aukolla nurkat pehmeät. Tarkennus oli luotettava. Suomen hinta on n. 700 euroa.

  • "The Sigma AF 17-50mm f/2.8 HSM DC EX OS is a highly competitive APS-C standard zoom lens and Sigma's best product in this class so far."

Photographyblog.com, Samsung EX1. Helmikuussa 2010 julkistettu. 10 megapikseliä, 24-72mm f/1.8-2.4, kuvanvakaaja, käsisäädöt, ISO 3200, ei etsintä. Kolmen tuuman kääntyvä lcd-näyttö (614.000 pistettä vai 920.000?). Sisäinen salama, ulkoinen salamakenkä. Video 640x480, monoääni. Sisäistä muistia on 1GB. Raw-kuvat. Paino 386g. Tukeva rakenne, mutta jotenkin mahtuu kuitenkin taskuun. Zoomaus kestää jostain syystä 4 sekuntia (vaikka vain kolminkertainen zoom). Raw-kuvan tallennus vie aikaa 5 sekuntia (tänä aikana voi tehdä kameralla muutakin). Kasvojentunnistus 20 kasvoa. Muitakin kuvausohjelmia (vaikka akne-ihon silottaminen). Akut kestävät 250 kuvan ottamisen. Kuvatessa ja kuvia katsellessa saa näkyviin pienen histogrammin. ISO 800 -arvoon asti kohina ei häiritse. Oletusasetuksilla kuvat olivat vähän pehmeitä, terävöinnin voi tehdä joko kuvankäsittelyssä tai sitten muuttaa kameran oletussäätöjä. Kun kameran ottaa ensimmäisen kertaa kuvattavaksi, niin ensivaikutelma on se, että kaikki on kohdallaan. Arvosana 4.5 * / 5 *. Samsung.com/fi, lehdistötiedote. Suomen hinta on n. 410 euroa.

  • "Only the sluggish RAW speed and slightly bulky size (at least in comparison with the EX1's closest rival, the Panasonic LX3) detract from what is otherwise a fantastically well thought-out camera."

Dpnow.com, Datacolor Spyder3Elite monitor display calibrator review. The Elite version of Datacolor's smaller and more stylish third-generation Spyder gets tested. Helppokäyttöinen, mittaus vei aikaa pari kolme minuuttia. Suomen hinta on enemmän tai vähemmän alle 200 euroa (riippuen siitä, onko mukana projektorin kalibrointi vai pelkkä näytön kalibrointi).

 

01.07.2010   (linkki)

Foorumilaisten kuvia:

(eiliseltä kertaus) Suomen freelance-journalistit ry, Aller haluaa laajat oikeudet ja siirtää vastuut freelancereille 28.6.2010.

Ylläolevassa Allersin freelance-kuvaajille tarjoamassa sopimuksessa on joitain mielenkiintoisia kohtia, tässä yksi:

  • "Jos muusta ei ole osapuolten hyväksymässä freelancer-sopimuksessa tai muuten osapuolten kesken kirjallisesti sovittu, hyväksymisajankohtana pidetään Aineiston julkaisemispäivää."
  • (Kuka freelance-kuvaaja lähtee kuvaamaan materiaalia Allersille ilman tietoa siitä, milloin ko. keikasta saa palkan? Jos tällainen kohta sopimuksessa on, niin sitä on varmasti tarkoitus käyttää. Mutta missä mitassa?)

Jariharjula.com, Sonyn langaton salama. Itselleni on järjestelmäkameramerkiksi jäänyt Sony nimenomaan siksi että aloitin aikanaan 90-luvulla Minoltan filmijärkkäreillä kuvaamisen ja tuolta ajalta asti on nurkkiin kertynyt kyseiseen bajonettiin sopivia objektiiveja ja muuta sälää. Niinpä olenkin ilolla huomannut, että Minoltan oivallinen langaton salamajärjestelmä on käytössä myös nykyisissä Sony-digijärkkäreissä (itselläni on a200-malli)....

(Foorumilta) Oikeus ja kohtuus - kaikessa ... -blogi, Miten suojautua urkinnalta ja viranomaisten mielivallalta? Kunnon tietopaketti kaikesta siitä, miten voi piilottaa identiteettinsä internetissä. Kaiketi tarkoituksena on valita soveltuvia osia omaan käyttöön. Kaikkea ei ehkä kannata tehdä internetissä omalla nimellä. Kerran verkkoon laitettua tietoa ei helposti saa sieltä pois.

Valokuvatorstai, 173. haaste. Kesähaasteena on "Ilmastoteko". Linkit kerätään vasta elokuussa lomilta palattua. Haastekampanjan omille sivuille voi jo nyt laittaa kuviaan esille. Ilmavaivaa.fi, galleriaan voi jo laittaa kuvia.

  • Osallistuminen, ohjeet
  • 172. haaste. Haasteena "juhannus". Haasteen otti vastaan 71 kuvaajaa.

Jossain kaukana on kirjoittaja -blogi, Ihmisille, joilla on vain yksi elämä. Kolmas kappale taitaa koskettaa meitä jokaista. Onko sinulla asiat tältä osin kunnossa.

Digitoday.fi, Suomen iPhonen tilaajille tulee yksi jonotuslista. Teleoperaattori Sonera kertoo tuovansa Applen iPhone 4 –mallit Suomen markkinoille heinäkuun lopussa. Edellisen mallin myynnistä viisastuneena Sonera perustaa ennakkotilaajille yhden jonotuslistan.

Photo.net, foorumi.

The Sacramento Bee, Images of daily life in Pakistan. 28 kuvaa.

Muutama Dennis Hopper -linkki.

IR, ImageRights offers free anti-piracy service. Myös kropatut, värimuunnellut yms. kuvat löytyvät.

  • (tämä oli jo eilen digicamera.netin uutisissa)

Mighty Optical Illusions, Cool Optical Illusion, Bro!

Diyphotography.net, Homemade Lenses: What's All The Fuzz About?

IR, Sigma SD15 now available in the USA. Hinta $989. Sama 3 x 4.7 megapikselin kenno.

  • Imagerights.com, pricing Basic 250 kuvan suojaus $9.95 / kk, Standard 1.000 kuvan suojaus $19.95, Pro 10.000 kuvan suojaus $39.95.
  • "...Beginning this July, ImageRights is launching a new and exciting Recovery Program to help you recover lost revenue due to unauthorized use of your images! Free accounts will receive a 50/50 split on all revenue recovered on your behalf. Paid subscription accounts will receive a 65/35 split on revenue recovered on your behalf. That's 65% to you, and you can upgrade to a paid subscription at any time!..."

Macworld.com, Apple updates HP, Epson drivers for Snow Leopard.

Wired.com, Stampy Camera Magically Turns Photos into Rubber-Stamps.

Dpreview.com, Sony NEX camera firmware adds 3D Sweep Panorama.

Kamera & Bild, Hur sprids dina bilder på nätet? Ilmaispalvelu, suunnattu lapsille ja nuorille, Rädda Barnet on ollut ideoina. Netissä esillä olevat kuvat voivat joutua mihin tahansa. Kuvan osoite kopioidaan hakukenttään, sen jälkeen näytetään, mistä kaikkialta kuva löytyy.

Kesäkuun uutiset 2010 jollei kaikkea ehtinyt lukea...

 

 
 

Lähetä uutisvinkki:


Matti Harju

 

Armi Hölttö (näyttelyt, kilpailut, tapahtumat)

 

| sivun alkuun | Kaikki uutiset |

 

 


Hae Google:sta

Uutiset