Etusivu Foorumi Uutiset Vinkit Galleria Kortit Linkit Info
 

Marraskuu 2008

30.11.2008    (linkki)

Foorumilaisten kuvia:

Fotofinlandia 2008 -kuvat ovat tänään viimeistä päivää esillä Sanomatalossa Helsingissä. Tämä vuosi poikkesi aiemmista vuosista järjestelyiden osalta, ensi vuodesta ei ole vielä kantautunut tietoja. Fotofinlandiaa pyritään kehittämään ja uudistamaan. Tämän vuoden uudistuksia ei taidettu ehtiä ihan loppuun asti miettiä. Sanomatalon valokuvista eivät ensimmäisenä tule mieleen perinteiset Fotofinlandia-kuvat, välillä tuntuu, että ollaan jossain luontokuvanäyttelyssä. Kovin monentasoisia kuvia on joukossa, osasta näkee, että ne on jo alkuaan tarkoitettu sarjaksi, monet on vain jälkikäteen yhdistetty sarjaksi. Toiseksi sijoittuneen Pekka Luukkolan valokuvia oli vuosi sitten täydessä koossa (100 x 128cm) Galleria Heinossa (yhteisnäyttely: kaksi kuului Fotofinlandiassa toiseksi tulleeseen sarjaan), Fotofinlandian sääntöjen määrämä koko kuville on vain 40 x 50cm.

  • ensi vuosi on perinteiseen tapaan välivuosi, joten seuraavan Fotofinlandia 2010 -kilpailun sääntöjä ehditään nyt hyvin hioa
  • Pekka Luukkolalla on Galleria Heinossa ensi helmikuussa yksityisnäyttely
  • nettiäänestyksen tulos oli kahden ensimmäisen osalta sama kuin tuomareillakin, kolmanneksi yleisö äänesti Eero Hauta-ahon (Kameraseura), neljänneksi Onni Kinnusen (Suomen Ammattivalokuvaajat)

Tulli.fi, Matkustajatuonnin arvo- ja määrärajat muuttuvat 1.12.2008 - muutoksia myös postilähetyksiin. EU:n ulkopuolelta voi nyt tuoda ilman tullia ja arvonlisäveroa tavaraa 430 euron arvosta (lento/laiva), aiemmin summa oli 175 euroa. Korotus ei koske netistä tilattua tai lahjana saatua tavaraa. Netistä tilatusta tavarasta ei tarvitse maksaa arvonlisäveroa, jos lähetyksen arvo ei ylitä 22 euroa, tämä raja ei ole mihinkään muuttunut. Se mikä on muuttunut, on tullittomuuden raja, joka on nyt 150 euroa, aiemmin raja oli 22 euroa.

Hilavitkutin.com, X-ray Vision Camera Lens on linssi jolla näkee vaatteiden läpi. Tässä käytetään infrapunafiltteriä, still-kameroissa tulee ongelmia siinä, että valotusajoista tulee aika pitkiä. Kameran herkkyyttä infrapunavalolle voi testata vaikkapa ottamalla kuvan siitä hetkestä, kun painaa nappia kameraan suunnatusta kaukosäätimestä.

Photo.net, foorumi.

Photo.net, universal flash diffuser. Vähän isompi muovikuppi, kiinnitetään tarranauhalla.

The Online Photographer, Beast of Burden Beware. Aiheena kameroiden kantohihnat.

Kamera & Bild, Ett nytt hem för alla polaroidfantaster.

Digital Outback Photo, Panasonic Lumix G1 Lenses and Software Lens Corrections.

Photo.net, Datacolor Spyder3 Elite. Vaikka softan asennus vaatii sarjanumeron, niin asennusten määrää ei teknisesti ei rajattu. Tarkoitus kuitenkin lienee, että vain alkuperäisen ostajan koneisiin saa ehtojen mukaan ottaa kalibraation käyttöön. Helppokäyttöinen ja toimiva ruudun kalibrointi. Myös datatykit. (Imukupit on sitten tarkoitettu vain putkinäytöille...). Suomen hinta on n. 210 euroa.

 

29.11.2008    (linkki)

Potkastudios.fi, uutiset. (Flashilla tehdyt sivut, ei voi linkata yhtään mihinkään. Eikä Googlekaan löydä... Tämä on sitä nykyaikaa ja edistystä...). Sivuilta löytyy monenlaista mielenkiintoista, klikkaa vaikkapa kohtaa uutiset, useampikin mielenkiintoinen juttu...

Jani Sourander, Huumori ku(r)kkii pikseleiden takana.

Janneheimonen.net, D3x speksejä UK:ssa ilmestyneessä Nikon Pro lehdessä!!

Halo Efekti, Kuvalla voi leikkiä.

Kaleva, Iijokea kameran linssin läpi. ijoella on monet kasvot, ja valokuvaaja Kimmo Kuure tietää tämän hyvin. Hän on kuvannut joen maisemia kymmenen vuotta, ja kuvasadon parhaimmisto on nyt koottu uuteen kirjaan Vapaa Iijoki.

Taivasalla.net, Vuoden 2009 seinäkalenteri taivasalla.net -sivuston kuvilla. 1 kpl 20 euroa, 9 kalenteria ja enemmän 10 euroa / kpl.

Tekniikka & Talous, Ota kuva, se toimii linkkinä!

Joulukuun alusta tullirajat (= ilman veroja ja tulleja) muuttuvat (EU:n ulkopuolelta tavaraa tuotaessa), aikaisemman 175 euron tilalle tulee 430 euroa. Nettitilausten tullirajat nousevat myös (mutta alv pitää edelleen maksaa!). Aiempi tulliton raja 22 euroa on joulukuun alusta 150 euroa.

Photo.net, foorumi.

Canonrumors.com. Miltä näyttävät Canon EOS 5D Mark II myyntipakkaukset ja mitä paketissa on? Kuvia pohjoismaista (Tanska) ja ympäri maailmaa.

Bostom.com, The International Space Station turns 10. 32 kuvaa.

Canon Professional Network, Daniel Beltrá: Fighting for nature.

Digital Photography School, What is Your Favorite Lens?

alicia swedenborg fotograf, blogi, josta voi seurata valokuvaajan arkea, lähinnä paljon kuvia eri työtehtävistä (hää- ja potrettikuvausta).

Kuriren, Ett museum som ger bildning. Hans Johansson har nästan tusen kameror.
På onsdagen öppnade han länets första kameramuseum. All världens kameror trängs i montrarna.

  • Suomen kameramuseo sijaitsee Killinkoskella, Kamerataivas (Killinkoski sijaitsee Virtain ja Ähtärin puolivälissä kantatie 68:n varrella), auki kesäisin 1.6. - 31.9.
  • Svhy.org, Kamerataivas - Suomen kameramuseo sekä kuvia viime vuoden avajaisista

Trustedreviews.com, Nikon D90. Elokuussa 2008 julkistettu. Nikon D80:n seuraaja, 12 megapikseliä, 3 tuuman lcd-näyttö (920.000 pikseliä), live view, 4.5 ruudun kuvausnopeus. Tallentaa videota (!), 1280 x 720, videossa ei mahdollisuutta automaattitarkennukseen. Arvosana 9/10. Suomen Nikon. Pelkkä runko n. 1.000 euroa, mukana 18-105mm F/3.5-5.6G ED VR n. 1.250 euroa.

Luminous Landscape, Panasonic DMC-G1. Syyskuussa 2008 julkistettu. Uuden Micro Four Thirds -standarin mukainen. Pienempi ja kevyempi rakenne kuin aiemmin. Ei enää järjestelmäkamerassa optista etsintä, vain elektroninen etsin. Ei peiliä. Etsin vaikuttaa ainakin yhtä hyvältä kuin perinteisten 4/3-systeemin etsimet (jotka eivät ole kovin hyviä). 12 megapikseliä, ei sisäänrakennettua kuvanvakaajaa. Järjestelmäkamera, joka näyttää kompaktikameralta, ei kuitenkaan videota. Kääntyvä 3 tuuman lcd-näyttö (460.000 pikseliä), kuvasuhde 3:2 (ei kennon 4:3 -kuvasuhdetta). Adapterin avulla voidaan käyttää perus 4/3-systeemin objektiiveja. Ensi vuoden mallissa video. Arvosana 4.5 * / 5 *. Suomen Panasonic. Suomen hinta on n. 800 euroa (14-45 mm kittiobjektiivi mukana).

Digital ProTalk, Canon 100mm F2.8 Macro. Canon voisi lisätä Nikonin tavoin kuvanvakaajan tähän objektiiviin, makrokuvauksessa sille olisi käyttöä. Seitsemän vinkkiä Canonin satamillisen käyttöön. Suomen Canon. Suomen hinta on n. 570 euroa. Objektiivi.info.

The Online Photographer, Nikon 24-120mm. Nikon AF-S VR Zoom-Nikkor 24–120mm ƒ/3.5–5.6G IF-ED. Kuvanvakaaja. "Piece of sh*t..." Ei mikään huippulinssi. Halpa objektiivi, jonka hinnan pitäisi olla puolet nykyisestä hinnasta. Suomen Nikon. Suomen hinta on n. 600 euroa.

Ephotozine.com, Nikon Coolpix S610c. Elokuussa 2008 julkistettu. 10 megapikseliä, 28-112mm, 4-kertainen zoom, kuvanvakaaja, 3 tuuman lcd-näyttö. Sisäänrakennettu WiFi, langaton yhteys, käyttöönoton pitäisi olla helppoa (ja onkin kotiverkossa). Nikonin ilmoittama 0.7 sekunnin käynnistysaika tarkoittaa todellisuudessa sitä, että ensimmäisen kuvan ottaminen vie kuusi sekuntia. Värin menevät kohdalleen. Kohina vaivaa. Arvosana 6/10. Suomen Nikon. Suomen hinta on n. 300 euroa.

 

28.11.2008    (linkki)

(Foorumilta) Pekka Huttunen, Moments in Nature.

Villevaavu.org. Ihan hyvää perusasiaa.

Nelonen, Tennispalatsi päättää vuotensa valokuviin. Vuoden viimeiset näyttelyt avautuvat Taidemuseo Tennispalatsissa huomenna.

Peter Forsgård, Galleriakierros Berliinissä.

MTV3, Kuitunen järkyttyi dopingtutkimuksesta. (Mielenkiintoinen valinta kuvittamaan juttua. Ja kuvahan ei valehtele).

  • Turun Sanomatkin on käyttänyt samaa Lehtikuvan otosta, Virpi Kuitunen harmissaan lajinsa ryvettyneestä maineesta
  • (Valokuvaaja pystyy aika huomaattomillakin valinnoilla vaikuttamaan siihen, miten katsoja kokee kuvattavan. Tässä kuvassa valokuvaajan tekemä "manipulointi" on lipsahtanut jo komiikan puolelle...)

Aamulehti, Kuvakisan 33 finalistia valittu - äänestä suosikkisi! Aiheena oli hauska kuva.

Digitoday, Panasonicilta tuima tulosvaroitus. Seuraa Sonyn esimerkkiä.

Photo.net, foorumi.

Reuters, Deadly Mumbai attacks. 30 kuvaa.

Rob Galbraith, Long distance camera trigger uses walkie-talkies to send signal. Walkie-talkien avulla laukaistaan Canon/Nikon kilometrien päästä. Hintaa $90.

Pixsylated.com, Flashing At High Noon… or Simple Truths About High-Speed Sync. Miten käyttää päivänvalossa isolla aukolla salamaa? Youtube, Auto-FP High Speed Flash Tutorial.

Photocritic.org, 25 cameras with the best dynamic range.

Pdnonline.com, Editing And Impact In "Big" Photography Blogs.

Photographyblog.com, Share Your Photos with GPhotospace. Firefox plug-in, käyttää kuvien talletukseen gmailia. Jollei halua käyttää olemassaolevaa gmail-tiliä, niin voi luoda uuden pelkästään tätä webbigalleriaa varten. Pitäisi olla yksinkertaista ja helppoa.

(Foorumilta) Picvi.com, Photographers. Part1. Napattu kuvia kuvaajista ympäri nettiä. Monet kuvat olleet jo aiemmin esillä.

Kamera & Bild, Stor restorder på Canon Eos 5D mark II. Perjantaina alkaa Ruotsissa jakelu liikkeisiin, joissa ne menevät edelleen asiakkaille maanantaina joulukuun ensimmäisenä päivänä.

Kamera & Bild, Fem miljoner i skadestånd för bildanvändning. Mainostoimisto Womaxin mukaan vuonna 1999 julkaistusta bestseller-kirjasta "Funky Business" oli sopimus kuvien käytöstä vain ensimmäiseen 10.000 kappaleen painokseen.

Digitalrev.com, Canon EOS 5D MarkII. Syyskuussa 2008 julkistettu. 21.1 megapikseliä, täyden ruudun kenno, ISO 50 - 25.600, 1080p HD movie, live view, 3 tuuman lcd-näyttö (920.000 pikseliä), akun kesto parantunut, samoin pölynpoisto. 3.9 kuvaa sekunnissa, videota kuvatessa voi ottaa myös still-kuvia. Pistetarkennus vain 3.5 %. Compact Flash (miksei sd-kortteja?). Painoa 810 gr. Etsin 98%. Sulkimen kesto 150.000. Suomen Canon. Suomen hinta on n. 2.500 euroa.

Trustedreviews.com, Canon IXUS 870 IS. Syyskuussa 2008 julkistettu. 10 megapikseliä, 28-112mm, 4-kertainen zoom, kuvanvakaaja, 3 tuuman lcd-näyttö, ei optista etsintä, sd-kortit, litiumioni-akku. Arvosana 9/10. Suomen Canon. Suomen hinta on n. 250 euroa.

Photographyblog.com, Canon Digital IXUS 870 IS. Arvosana 4.5 * / 5 *.

Dpreview.com, Holidays '08 Compact Camera Group Test. Group 1: Budget cameras (sub $150). Canon Powershot A470, Canon Powershot A590 IS, Fujifilm FinePix Z20fd, Kodak Easyshare C1013, Nikon Coolpix L18, Olympus FE-360, Panasonic Lumix LZ8, Samsung L210 ja Sony CyberShot DSC-W120.

IR, Test summaries posted for multiple cameras! Canon PowerShot G10, Canon PowerShot SX10IS, Canon PowerShot SX110IS, Canon Rebel XS, Nikon Coolpix P80 ja Pentax Optio W60.

Ephotozine.com, Visico Excel VC300 Plus Studio Lighting and Flash. Hinta £189.95, 227 euroa. Arvosana 8/10.

 

27.11.2008    (linkki)

Pahat kuvat valtaavat maailman, Valokuvien teettäminen ja tilaus.

Sulantoblog, uusimpia.

Valokuvatorstai, 110. haaste. Inspiksenä on tällä kertaa "lasi".

  • Osallistuminen tavalliseen tapaan, kuvausaikaa on edelleen viikko. Ohjeet.
  • 109. haaste, Inspiksenä on tällä kertaa tekstiote. "Kunpa nykyaikainen tiede keksisi lääkkeen, joka saisi ajan tuntumaan paljon pidemmältä, niin kuin se tuntui lapsena. Mikä upea lääke. Vuosi tuntuisi vuodelta, eikä kymmeneltä minuutilta. Aikuisuus tuntuisi pitkältä ja täyteläiseltä, eikä joltakin holtittomalta tivoliajelulta. Kuka haluaisi tällaista lääkettä? Vanhemmat ihmiset varmaankin - sellaiset, joiden kuluvan ajan taju on polkaissut kaasupoljinta. Ja pitäisi kai keksiä myös lääke, jolla on vastakkainen vaikutus. ---".
    Haasteen otti vastaan 116 kuvaajaa

Panttihuutokauppa Helsingissä 3.12.2008. Lähtöhinta on ohjeellinen. (Välillä panttaaja lunastaa pantin ennen huutokaupan alkua... Kaikkea ei siis aina tule huudettavaksi).

DIGIKAMERANRUNKO CANON EOS 400 D 320 e
OBJEKTIIVI CANON EF-S 18-55/3.5-5.6 II
AKKU 1 LATURI 1 MUISTIKORTTI 2.0 GB
KAAPELIA
- 300 euroa

KAMERAPUHELIN NOKIA 3120C-1 50 e
AKKU 1 LATURI 1 NAPPIKUULOKKEET
KÄYTTÖOHJEET
- 74 euroa

KAMERAPUHELIN NOKIA N91 EI TESTATTU 150 e
LATURI NOKIA AC-3E
- poistettu

DIGIKAMERA CANON IXUS 75 7.1 MP 50 e
MUISTIKORTTI 1.0 GB 1 LATURI 1 USB-KAAPELI
AKKU
KÄYTTÖOHJEET
- 86 euroa

KAMERANRUNKO RICOH XR-X EI TESTATTU 30 e
OBJEKTIIVI RICOH 35-70/3.4-4.5
OBJEKTIIVI RICOH 50/2.8
OBJEKTIIVI CHINON 200/3.5
SALAMALAITE VIVITAR 3500 EI TESTATTU
LAUKKU
- 14 euroa

KAMERANRUNKO NIKON FE2 180 e
OBJEKTIIVI NIKKOR 43-86/3.5
LAUKKU
- poistettu

KAMERANRUNKO NIKON FE2 280 e
OBJEKTIIVI NIKKOR 180/2.8 105/2.5 35/2 35/2.8
OBJEKTIIVI NIKON 50/1.8
OBJEKTIIVI TAMRON 80-210/3.8-4
- poistettu

KAMERA YASHICA-D 80/3.5 70 e
KAMERA YASHICAFLEX 80/3.5
- poistettu

DIGIKAMERA CANON G7 10 MP 200 e
MUISTIKORTTI 16 MB 1 AKKU 1 LATURI
USB-KAAPELI
- 150 euroa

Panttihuutokauppa Helsingissä 28.11.2008. Lähtöhinta on ohjeellinen. (Välillä panttaaja lunastaa pantin ennen huutokaupan alkua... Kaikkea ei siis aina tule huudettavaksi).

DIGIKAMERA TRICE SLIMPIX 4.0MB. TARVIKKEITA
- 5 euroa

DIGIKAMERA SAMSUNG DIGIMAX A 503.USB-KAAPELI
MUISTIKORTTI
- 20 euroa

Photo.net, foorumi.

Nikon Rumors, BREAKING NEWS: IT’S HERE!!! USA:n Nikonin sivuilla oli vähän aikaa esillä kuvat Nikon D3x -mallista, 24 megapikselin sensori, sama kuin Sony A900 -mallissa. (Kuvat eivät tainneet kuitenkaan olla ihan oikeita).

Rob Galbraith, New video recorded with Canon EOS 5D Mark II posted by Vincent Laforet. Vähän alle 2 minuuttia, ei täyttä tarkkuutta.

National Geography, English Language Edition Winner's Gallery. View winners from the 2008 International Photography Contest, plus honorable mentions from each category.

IR, Adobe Publishes Configurator User Guide, Known Issues Summary. 40-sivuinen pdf.

Diyphotography.net, Exploring Small Strobes: Going Wireless. Osa 3. Esitellään eri vaihtoehtoja.

Bobatkins.com, EOS 50D, Resolution and Confusion. Yleensäkin sensorin erotuskyvystä.

Digital Photography School, Learning the Secrets of Wedding Album Design.

The Online Photographer, DxO Will Answer Your Questions

Dpreview.com, Panasonic - new flash and firmware for DMC-LX3.

Kamera & Bild, Svenska Dagbladet glömde ange att bilden manipulerats. Iltapäivälehdet ja aikakauslehdet usein tekevät kuvamanipulaatioita ja kuvamontaaseja sen kummemmin kertomatta, mutta päivälehdet eivät näin usein tee.

Photorview.com.au, X-Rite ColorMunki Photo. Ruudun ja printterin ja videoprojektorinkin kalibrointiin, bonuksena vielä voi mitata tarkan värin suunnilleen mistä vain (esim. t-paita). Suomen hinta on n. 500 euroa.

Cameras.co.uk, Olympus FE-370. Elokuussa 2008 julkistettu. 8 megapikseliä, 36-180mm, 5-kertainen zoom, metallinen runko, kuvanvakaaja, ei käsisäätöjä, 2.7 tuuman lcd-näyttö. Arvosana 81. Suomen Olympus. Suomen hinta on n. 200 euroa.

Trustedreviews.com, How To Get The Best Photo Prints. Käydään läpi muutama printteri + online printtaus.

 

26.11.2008    (linkki)

Foorumin ketjusta "Epäonnistuneet, mutta silti hienot kuvanne", poimintoja.

Taivasalla.net, neljä kuvaa joulukadun avajaisista Aleksanterinkadulta Helsingistä.

Ilkka, Uniklubin vaihtuvat maisemat. Kirja, Jarkko Tiitinen: Uniklubi, Rakkaudesta Hulluuteen. s. 208. , Like 2008. Valokuvaaja Jarkko Tiitinen on tallentanut Uniklubi yhtyeen vuoden kestäneen Luotisade kiertueen parisataa sivuisen kirjan sivuille. Pääosin mustavalkoisia kuvia on tarjolla runsaasti.

Digitoday, Jo 60 aikauslehtä luettavissa yhdestä paikasta verkossa. Voi ostaa irtonumeroita tai tilata vaikka vuodeksi. Ostokset säilyvät 365 päivää. MikroPC taisi olla ainut alaa sivuava lehti.

Viime perjantaina otin jonkin aikaa kuvia työpaikan pikkujouluissa, jotka vietettiin isossa keskustan ravintolassa. Muutama omakohtainen kokemus:

  • kuvaamiseen pitää keskittyä, alkoholia + muuta juhlimista ei voi yhdistää kameran käyttämiseen
  • Kuvattavia pitää ohjata määrätietoisesti, etukäteen voi miettiä, mitä haluaa kuvattaville sanoa ja miten ohjata. Oma-aloitteisesti kovin moni ei osaa ottaa ns. juhlailmettä.
  • kameran oma pikkusalama (jos sellainen on), ei riitä kunnolliseen kuvaamiseen, tarvitaan erillinen ulkoinen salama
  • Suora salama ei ole yleensä suositeltavaa, ravintoloissa katosta tai seinistä ei heijastaminen tahdo onnistua. Mikä tahansa salaman pehmentäjä käy, ks. vaikkapa digicamera.netin Vinkit-sivulta Digikameroiden salamat lopusta linkkilista. Itse olen pari viime vuotta tyytynyt tähän: A Better Bounce Card (tuohon voi käyttää ihan mitä tahansa valkoista/vaaleaa materiaalia).
  • Älä käytä mitään automaattiohjelmaa (p-ohjelma) salaman kanssa, tausta jää silloin mustaksi ja vain etualalla olevista kohteista näkee jotain. Kokeile mikä tapa sopii sinulle parhaiten. Yksi vaihtoehto on käyttää vaikka suljinajan esivalintaa (esim. 1/15 sekuntia tms.), salamassa voi käyttää etl/ttl-toimintoa. Canonissa p-ohjelma tarkoittaa sitä, että suljinaika on aina 1/60 sekuntia, taustasta ei tule silloin oikein mitään näkyviin. 1/15 sekunnin suljinaika tuo jo taustaa esiin, ainakin jos ISO:a on nostettu vaikkapa arvoon 500. Sopivat asetukset löytää helposti muutamalla kokeilulla.
  • Ryhmäkuvat (useampi kuin muutama ihminen) ovat hankalia. Ryhmästä löytyy aina joku, jonka silmät ovat kiinni tai ilme ei muuten ole edukseen. Siksi kannattaa ottaa useampi kuva, jotta voi sitten valikoida sen parhaiten onnistuneen.
  • Muistaa ottaa kuvia myös kutsusta ja ruokalistasta ja juhlapöydästä, mieti jo etukäteen, mikä kuva sopisi ensimmäiseksi ja mikä viimeiseksi.
  • Karsi kaikki kuvattaville epäedulliset kuvat. Jos kuvasarja on julkisesti esillä, niin kukaan tuskin haluaa huonoa kuvaa itsestään kaikkien nähtäväksi.
  • Myös jälkikäsittely kannattaa miettiä etukäteen. Satoja kuvia ei erikseen käsitellä. Yksinkertainen makro korjaa valotuksen, värit, pienentää kuvat ja terävöittää ne muutamassa minuutissa. Lopuksi sitten sopivaan muotoon nettiselaimella kätevästi katsottavaksi. Jollei omista Photoshoppia tai Photoshop Elementsiä, niin kaiken tämän voi tehdä vaikkapa yksityiskäytössä ilmaisella IrfanView-ohjelmalla.
  • Julkiseen levitykseen kuvia ei saa laittaa, mutta esim. suljettu sisäinen intra on sopiva paikka. Tai voihan niistä kuvista tehdä paperikuvat tai lähettää sähköpostilla.

Photo.net, foorumi.

Photoblog.org, tällä hetkellä listattuna 32.700 blogia. Hakusana "finland".

Dpreview.com, Adobe updates Camera Raw for CS4. Camera Raw 5.2.

Reuters, Canon says digital camera market may shrink in 2009. Ensi vuonna 40 miljardin dollarin järjestelmädigimarkkinat voivat kappalemäärinä mitattuna pienentyä.

Rob Galbraith, ShutterVoice to enable control of Canon EOS Utility by voice. Ensi kuussa myyntiin. $30. Suljinaika, aukko, ISO jne.

  • (kieltä ei ole mainittu, mutta kyse lienee englannista...)

Dpreview.com, Canon PowerShot G10. Syyskuussa 2008 julkistettu. 14.7 megapikseliä, 28 - 140 mm, 5-kertainen zoom, kuvanvakaaja, 3 tuuman lcd-näyttö (461.000 pikseliä). Optinen etsin. Painoa 350 g. Perus-ISO-arvolla studiossa jotkut kuvat ylittivät kaikki odotukset. Mutta jo ISO 800 tekee kuvasta liian pehmeän ja kohinaisen. Arvosana (vain) Recommended. Suomen Canon. Suomen hinta on n. 450 euroa.

Photographyblog.com, Panasonic Lumix DMC-G1. Syyskuussa 2008 julkistettu. Uuden Micro Four Thirds -standarin mukainen. Pienempi ja kevyempi rakenne kuin aiemmin. Ei enää järjestelmäkamerassa optista etsintä, vain elektroninen etsin. Ei peiliä. Etsin vaikuttaa ainakin yhtä hyvältä kuin perinteisten 4/3-systeemin etsimet (jotka eivät ole kovin hyviä). 12 megapikseliä, ei sisäänrakennettua kuvanvakaajaa. Järjestelmäkamera, joka näyttää kompaktikameralta, ei kuitenkaan videota. Kääntyvä 3 tuuman lcd-näyttö (460.000 pikseliä), kuvasuhde 3:2 (ei kennon 4:3 -kuvasuhdetta). Adapterin avulla voidaan käyttää perus 4/3-systeemin objektiiveja. Ensi vuoden mallissa video. Arvosana 4.5 * / 5 *. Suomen Panasonic. Suomen hinta on n. 800 euroa (14-45 mm kittiobjektiivi mukana).

Megapixel.net, Nikon D60. Tammikuussa 2008 julkistettu. 10 megapikseliä, kroppikenno, 2.5 tuuman lcd-näyttö, jonkinlainen pölynpoisto. Lcd-näyttö menee pois päältä automaattisesti, kun käytetään etsintä (95%). Nikon D60 -järjestelmädigiin käyvät sellaiset objektiivit, joissa on sisäinen tarkennusmoottori. Kuvausvauhti kolme kuvaa sekunnissa. Pieni, kevyt ja halpa. Käytettävyys 9.2. Kuvanlaatu 9.1. Suomen Nikon. Suomen hinta kittiobjektiivin (tai kahden) ja yhden salaman kanssa on n. 500 euroa.

Kamera & Bild, Olympus E-420. Pieni ja kevyt 10 megapikselin 4/3-systeemin järjestelmädigi, painoa 380 gr, kroppikerroin 2, Live View, 3.7 tuuman lcd-näyttö, langaton salamaohjaus, rungossa ei kuvanvakaajaa. Suomen Olympus. Suomen hinta n. 400 euroa (kittiobjektiivi mukana).

Shutterbug.com, Photoshop CS4. Suomen Adobe.

  • (Euroopassa joutuu maksamaan noin kaksinkertaisen hinnan USA:aan verrattuna. USA:sta ei toimitetan Eurooppaan Adoben ohjelma.)

The-digital-picture.com, Sigma 50mm f/1.4 EX DG HSM. Tarkentaminen ollut epävarmaa, 70% kuvista eivät ole tarkentaneet oikein. Muuten mainio objektiivi. Muutkin käyttäjät ovat raportoineet tarkentamisongelmista. Osalla käyttäjistä ei ole tarkentamisongelmia. Pienemmillä aukoille tätä ongelmaa ei ole. Objektiivi.info. Suomen hinta on n. 420 euroa.

Digital Photography School, Columbus V-900 GPS Voice Photo Data Logger. GPS-datan lisäksi mahdollisuus nauhoittaa äänimemo. Hinta on $140.

Ephotozine.com, Epson Stylus Photo PX700W. Monitoimitulostin. WiFi. Arvosana 7/10. Suomen Epson. Suomen hinta on n. 220 euroa.

 

25.11.2008    (linkki)

Kotkan Valokuvakeskuksen joulunäyttely
14.12.2008 asti

Kotkan valokuvakeskusyhdistys ry:n joulunäyttelyssä on esillä valikoituja parhaita paloja jäsenistön omasta tuotannosta.

Kotkan valokuvakeskus
Vuorelankulma 2, Kotka
ti-pe 13-18, la 12-16

 

 

Foorumilaisten kuvia:

  • Juhaolllila.net, Galleries. Uutta viime kesän kuvat, Summer 2008.

Sfnet.harrastus.valokuvaus.digi.

Kauppalehti, Timanttisormus siistittiin pois ministerin kuvasta. Datin manipuloitu kuva komeilee Le Figaron keskiviikkona ilmestyvän lehden etusivulla. Le Figaron narautti toinen ranskalaislehti, L’Expressen, verkkosivuillaan tänään.

Elokuvia ja valokuvia -blogin Henri on löytänyt Google Mapsin Street View -kuvapalvelusta Pariisista penkin, jossa kosittiin kahdeksan vuotta sitten. 2+7 vuotta.

Akikorhonen.org, in English.

Prosessori, GPS tulee digikameraan. Vincotechin moduuli japanilaiskameraan.

Rob Galbraith, Shipments of Canon EOS 5D Mark II to U.S. dealers commencing tomorrow. Viikon lopulla ensimmäinen erä pitäisi olla kaupoissa. (Eilen maanantaina kirjoitettu).

Photo.net, foorumi.

Trustedreviews.com, Image Editing Tutorial - Focal Plane Effects. Tämä on sitä Tilt & Shift -kuvausta, efekti tehdään kuitenkin Photoshopilla.

  • ks. digicamera.netin uutiset 18.11.2008 (lisää linkkejä Tilt-Shift -kuvaukseen)

Strobist, Colin Firth: CYA PDQ. Taas vaihteeksi yksityiskohtaiset tiedot valoista. CYA lienee Cover Your Ass. PDQ lienee Pretty Damn Quick.

Rob Galbraith, Guardian posts production Canon EOS 5D Mark II video by Dan Chung.

Ephotozine.com, Lighting on location.

Diyphotography.net, Avoiding The Double Reflection.

Lensrentals.com, Night Photography.

Kamera & Bild, Canon 50D. Elokuussa 2008 julkistettu. Käytännössä Canon 40D:n seuraaja, vaikka molempia malleja myydään rinnan ainakin tämän vuoden loppuun. Paljon uutta. 15 megapikseliä, 1.6 kroppikerroin, nopeampi Digic 4 prosessori, 3 tuuman lcd-näyttö (920.000 pikseliä), LiveView, laajennettu ISO 12.800, HDMI-liitäntä, säänkestävä runko. Suomenkieliset valikot. Suomen Canon. Suomen hinta on n. 1.200 euroa (runko).

Kamera & Bild, Canon Eos 1000D. Kesäkuussa 2008 julkistettu. 10 megapikselin järjestelmädigi, kroppikerroin 1.6, 2.5 tuuman lcd-näyttö, Canon EOS 450D:n alapuolelle. Suomen Canon. Suomen hinta on n. 450 euroa (mukana Canon EF-S 18-55/3.5-5.6 IS).

DCRP, Canon PowerShot G10. Syyskuussa 2008 julkistettu. 14.7 megapikseliä, 28 - 140 mm, 5-kertainen zoom, kuvanvakaaja, 3 tuuman lcd-näyttö (461.000 pikseliä). Optinen etsin. Painoa 350 g. Kohina tulee näkyviin ISO 400 -arviolla. Tähän mennessä paras G-sarjan kamera. Suomen Canon. Suomen hinta on n. 450 euroa.

LetsGoDigital, Panasonic Lumix DMC FZ28. Heinäkuussa 2008 julkistettu, FZ18:n seuraaja, 10 megapikseliä, 27-486mm, 18-kertainen zoom, kuvanvakaaja, 2.7 tuuman lcd-näyttö. Raw. Arvosana 77%, Recommended. Suomen Panasonic. Suomen hinta on n. 380 euroa.

J. Dennis Thomas, Sigma 12-24mm f/4.5-5.6 vs. Tokina 12-24mm f/4.

Kamera & Bild, Grupptest digitala fotoramar. Samsung SPF-85V, eStarling WFP388B, Nextbase Photomail-X.

 

24.11.2008    (linkki)

Raneolson.net (Pohjoista valoa etsimässä), galleriaan lisätty maisemakuvia.

Tähtikuvaus.info, Tilt-Shift kuvausta. 28.7.2008.

  • ks. digicamera.netin uutiset 18.11.2008 (lisää linkkejä Tilt-Shift -kuvaukseen)

Epic Edits Weblog, poimintoja.

Photo.net, foorumi.

Picdit, A 20-year-old model photographed as if she were 10, 20, 30, 40, 50, and 60 years old.

Digital Photography School, Never Give Up.

Earthboundlight.com, Should You "Maximize Compatibility" in Photoshop? (Photo Tip of the Week). Kun tallennetaan Photoshopin omassa psd-muodossa. Tiedostokoko kasvaa aika paljon isommaksi. Jollei ole erityistä tarvetta, niin ei kannata vastata kyllä kysymykseen.

Bobatkins.com, The BEST Canon EOS Lenses. Päivitetty vastaamaan nykytilannetta.

Cameralabs.com, Panasonic Lumix DMC-FZ28. Heinäkuussa 2008 julkistettu, FZ18:n seuraaja, 10 megapikseliä, 27-486mm, 18-kertainen zoom, kuvanvakaaja, 2.7 tuuman lcd-näyttö. Raw. Arvosana 8/10. Suomen Panasonic. Suomen hinta on n. 380 euroa.

Slrgear.com, Panasonic 45-200mm f/4-5.6 LUMIX G VARIO. Kroppikerroin huomioiden todellinen polttoväli on 90-400mm. Uutta Micro Four-Thirds -sarjaa. Kuvanvakaaja.

Luminous Landscape, Kiboko from Gura Gear. The Best Bag Ever For Photographers Who Fly! Repulla painoa 1.8 kg. Vastaa LowePro Pro Trekker painaa 2.5-kertaisesti. Hinta on $339.

 

23.11.2008    (linkki)

Kapasia, Miniatyyriä. Viisi minuuttia ennen avajaisia... Kolme tuntia ennen avajaisia...

HS, Helsinki näyttää erilaiselta voimistelurenkaan läpi. Olli Torkkel ja Anssi Majamäki ikuistivat pääkaupunkia linssin läpi voimistelijan näkökulmasta.

  • Torkkel ja Majamäki painattavat omakustanteista kalenteriaan 500 kappaletta. Tarkoituksena on hankkia rahaa, jotta voimisteluharrastus voi jatkua.
  • Kisahallissa aukeaa marraskuun lopussa näyttely, jossa kaksikon vuoden otosten helmet ovat esillä.

Jani Sourander, Käytin ruuvimeisseliä - katso kuvat! Nikon D1H, aukipurettuna.

Aleksanterinkadun perinteinen joulukatu avataan tänään Helsingissä, ohjelma alkaa Senaatintorilla puolenpäivän aikaan. Ks. Helsinkicity.fi.

HS, Helsingin Sanomien joulukorttikisa 2008. "HS.fi kerää lukijoiden ehdotuksia uusiksi joulukorteiksi. Ideoi ja kuvaa oma joulukorttisi. Lähetä se Lukijoiden kuvat -palveluun. Kaksitoista parasta korttia julkaistaan e-kortteina ja niiden tekijöille maksetaan 50 euron korvaus. Valinnan tekee HS.fi:n raati. Kilpailu päättyy 12.12.2008 klo 12."

  • "...Kuvan/videon lähettäjä vakuuttaa, että hänellä on kaikki tarvittavat tekijän- ja muut oikeudet lähettämäänsä materiaaliin ja oikeus luovuttaa materiaali HS:lle. Lähettäjä luovuttaa HS:lle materiaaliin vapaan ja ajallisesti rajoittamattoman käyttöoikeuden. Tekijänoikeudet kuvaan jäävät sen lähettäjälle."
  • (Tekijänoikeudet jäävät sen lähettäjälle: jos Suomen laki sallisi, niin nekin varmaan ehtojen mukaan luovutettaisiin HS:lle)

Iltasanomat, Uusin villitys: kissat kuvaavat seikkailujaan kameralla - katso! Kissan kaulaan kamera, joka ottaa kuvan joka 15. sekunti.

Foto.net, foorumi.

Kiinassa Canon EOS 5D Mark II -järjestelmädigiä myydään jo liikkeissä (todennäköisesti ei ole välitetty sopimuksista). Esim. Japanin Canonin sivujen mukaan 5D Mark II tulee myyntiin 29.11.2008, samoihin aikoihin varmaan Suomessakin.

  • esituotantomallin videosta talletettu yksi ruutu, ks. pbase.com, 1920 x 1080 -kokoa

Photoreview.com.au, Panasonic Lumix DMC-G1. Syyskuussa 2008 julkistettu. Uuden Micro Four Thirds -standarin mukainen. Pienempi ja kevyempi rakenne kuin aiemmin. Ei enää järjestelmäkamerassa optista etsintä, vain elektroninen etsin. Ei peiliä. Etsin vaikuttaa ainakin yhtä hyvältä kuin perinteisten 4/3-systeemin etsimet (jotka eivät ole kovin hyviä). 12 megapikseliä, ei sisäänrakennettua kuvanvakaajaa. Järjestelmäkamera, joka näyttää kompaktikameralta, ei kuitenkaan videota. Kääntyvä 3 tuuman lcd-näyttö (460.000 pikseliä), kuvasuhde 3:2 (ei kennon 4:3 -kuvasuhdetta). Adapterin avulla voidaan käyttää perus 4/3-systeemin objektiiveja. Ensi vuoden mallissa video. Suomen Panasonic. Suomen hinta on n. 800 euroa (14-45 mm kittiobjektiivi mukana).

 

22.11.2008    (linkki)

Tämän vuoden Fotofinlandia-voittaja on valittu, kymmennen kerran. Tämä vuosi poikkesi aiemmista, tällä kertaa kilpailuun osallistuttiin Suomen valokuvajärjestöjen keskusliiton Finnfoton jäsenjärjestöjen kilpailujen kautta (Suomen valokuvataiteilijoiden liitto ei ole Finnfoton jäsen...). Aiemminhan kuka tahansa sai lähettää kuvasarjansa kilpailuun. Finalisteja oli tänä vuonna 25 kpl, aiempina vuosina kymmenkunta. Sanomatalon Mediatorilla ovat esillä kaikki osallistuvat kilpailutyöt 17.- 30.11.2008.

Muutokset taisivat koskea vain tätä vuotta, ensi vuodesta ei ole vielä päätetty. Tietyllä tapaa Fotofinlandiasta on Suomessa muodostunut jo instituutio, arvostettu sellainen. Pääpalkintokin on 17.000 euroa. Aiempien vuosien voittajien lista on melkoisen vaikuttava. Alla vähän enemmän Heikurasta...

Kertausta digicamera.netin uutisista 4.2.2008:

"Hannes Heikuran (s. 1958) näyttely Hiljaiset kuvat Suomen valokuvataiteen museossa on ollut esillä viikon verran. Kuvia on kolmessa eri tilassa, yhteensä yli sata kuvaa 1990-luvun puolivälistä tähän päivään. Kuvien runsaudesta huolimatta näyttely ei tunnu ylenpalttiselta tai raskaalta. Heikuran huolellisesti sommiteltuja ja harmonisia otoksia jaksaa katsoa suuremmankin määrän.

Helsingin Sanomille kuvaava Heikura on monesti palkittu, hänet on mm. valittu kaksi kertaa Vuoden lehtikuvaajaksi. Heikura on ikuistanut kamerallaan urheilukilpailuja, kotimaan päivänpolitiikkaa ja maailman kriisikeskusten tapahtumia. Sen lisäksi hänet tunnetaan pienten arkisten tilanteiden mestarillisena tallentajana.

Heikuralla on selkeä oma tyyli, joka sinällään on hyvinkin perinteinen, mutta totutusta sanomalehtikuvasta erottuva. Helsingin Sanomien sivuilla hänen kuvansa yleensä tunnistaa, ne kiinnittävät huomiota visuaalisuudellaan ja esteettisyydellään. Heikuran kuvista ei löydä actionia tai erityistä särmikkyyttä, sen sijaan niille on ominaisempaa tietynlainen tapahtumattomuus, sommittelun ja värien harmonia sekä tunnelmaa luova valonkäyttö.

Viime lauantaina 2. helmikuuta Heikura esitteli Valokuvataiteen museossa näyttelynsä ja kertoi urastaan. Heikura on tunnettu lakonisesta tyylistään, ja sitähän oli mentävä kuulemaan. Kiinnostuneita oli paikalle kerääntynyt vähän alle yhdeksänkymmentä. Vajaan kymmenen minuutin jälkeen Heikura tokaisi, että ei sitten aio näistä sen enempää kertoa, mutta pyysi yleisöä esittämään kysymyksiä. Hetken käväisi jo mielessä, että tässäkös tämä nyt sitten oli, mutta onneksi museolehtori Erja Salo ei päästänyt Heikuraa ihan niin helpolla, vaan pyysi häntä kertomaan tarkemmin kussakin salissa muutamasta kuvasta. Sen jälkeen riittikin kuultavaa, reilusti yli tunnin ajan. Yleisö oli harvinaisen aktiivinen, kysymyksiä esitettiin kuvatiedostojen koosta Heikuran suosikkikuvaajaan.

Heikura kertoi iän myötä oppineensa hyväksymään, että aina ei voi onnistua täydellisesti, voi vain tehdä parhaansa. Kuvaajan on koko ajan oltava valppaana ja tarkkailtava tilannetta. Asia tai tapahtuma on saatava tiivistettyä yhteen ainoaan kuvaan.

Heikura korosti kuvaustilanteen autenttisuutta ja sanoi pitävänsä kuvien lavastamista itselleen täysin vieraana ajatuksena. Hän pyrkii viimeiseen asti välttämään kuvattavien ohjaamista. Ihmisen kunnioittamista hän piti ehdottoman tärkeänä. Hän ei koskaan halua esittää kuvattaviaan halventavassa merkityksessä tai naurettavina.

Saimme myös kuulla, että Helsingin Sanomien toimittajilla on päivän mittaan noin 1-3 kuvaustehtävää, jotka he voivat itse valita ruksaamalla esillä olevalta listalta. Heikura ei mielellään valitse henkilökuvauksia, koska ei pidä siitä että kuvattavia joutuu ohjailemaan.

Heikura on liikkeellä mahdollisimman vähällä kalustolla, mukana kulkee yleensä yksi kamerarunko. Oli yllättävää kuulla, että HS:ssa kuvia ei oteta ollenkaan raw-muodossa, vaan kaikki kuvat tallennetaan muistikortille muutaman megan jpg-kuvina. HS:n kuvaajat hoitavat ketjun alusta loppuun, kukin kuvaaja käsittelee itse kuvansa. Digitaaliselle kuvalle on tehtävä tietyt perussäädöt, kuten kuvan kontrastin ja valoisuuden korjaukset. Alivalotuksen jälkeen voidaan ottaa esille alivalottuneita kohtia. Heikura sanoi tekevänsä kuville samoja asioita, mitä aiemmin tehtiin pimiössä. Hän mainitsi viime aikoina paljolti luopuneensa tunnusmerkikseen muodostuneesta kuvan nurkkien tummentamisesta, vinjetoinnista. Sen sijaan hän käyttää alivalotusta ja vaalentaa sitten keskiosaa, jolloin reunat jäävät tummemmiksi. "Ei voida syyttää reunojen tummentamisesta..." vitsaili Heikura.

Kuvia otetaan kussakin tilanteessa runsaasti, ja lehteen tulevan kuvan Heikura pyrkii valitsemaan itse.

HS:ssa työskentelevien kuvaajien ottamat kuvat ovat nykyisin työnantajansa omaisuutta. Noin puolitoista vuotta sitten kuvaajat luopuivat sopimuksella oikeuksistaan.

Heikura on opiskellut valokuvaajaksi Taideteollisessa korkeakoulussa, jossa vaikuttajina olivat Pentti Sammallahti ja Jorma Puranen.

Kun yleisöstä joku kysyi, kenen suomalaisen kuvaajan kuvista Heikura pitää, hän kertoi arvostavansa erityisesti Ismo Höltön 60- ja 70-lukujen tuotantoa.

Vapaa-ajallaan Heikura ei kulje kamera kaulassa.

Näyttelyn yhteydessä julkaistua Hannes Heikura Photographs -kirjaa (julkaisija Musta Taide) voi ostaa museokaupasta 49 euron hintaan. Kirjassa on miltei kaikki näyttelyn kuvat. Mustan Taiteen vuositilaajat saavat myöhemmin pienemmän ja ohuemman pehmeäkantisen version näyttelykirjasta."

Linkkejä (Hannes Heikura):

Ja ihan siunatuksi lopuksi:

Foorumilainen oli voittanut Samsungin kansainvälisen valokuvakilpailun. Ks. Petteri Löppönen Photography, Samsung Photographic Competition - Winner 2008.

(Foorumilta) "Kari "Poppis" Suomela on kaverinsa kanssa hiihtämässä kohti etelänapaa.... Aika vaikuttavia kuvia, osa otettu jalustan avulla (kaksistaan mentäessä kuulemma kuvaaminen on muutoin aika haasteellista). Eräs työtuttuni päivittää tuota saittia, tarkoitus on laittaa joka päivä sinne uusia kuvia. Resoluutio ei ole kuvissa kovin kummoinen satelliittipuhelinyhteyden kalliuden vuoksi, mutta ihan riittävä kyllä että reissusta saa hyvän kokonaiskuvan.

Kamerakalustona kuulemma Nikonin D300+D700 ja jotain muuta pientä."

Skenet.fi/Näyttelyt/ Mikko Oranen: ANNI LÖPPÖNEN Hetki elämästä. Anni Löppösen valokuvat ovat kuvia matkalta. Löppösen kuvissa tunnelma ja kokonaisuus ovat merkittäviä, ei tarina tai tieto kuvan henkilöistä. Elämä on matka.

  • Approaching nowhere, Galleria Luova.fi, 23.10. - 29.11.2008, Albertinkatu 16. ti-pe 11-18, la-su 11-16. Vapaa pääsy www.luova.fi

Heikki kuvaa, Marraskuu. Yhden kuvan ottamisen tarina.

(email) Taloussanomat, kolumni, Kysyntää kuvatehtaalle. ...Jouduimme tähän muotokuvatehtaaseen sattumalta, kovan ja nerokkaan myyntityön seurauksena. Studio soitti minulle “tarjouksesta”, joka annetaan vain hyvien ja kokemuksestaan innostuneiden asiakkaiden suosittelemille henkilöille....

  • ...Poseeratut perhekuvat ovat Englannissa hyvin muodikkaita. Koko perhe asettuu rysykasaan lattialle ja kaikilla on valkoinen paita ja farkut. Valmis kuva printataan kankaalle niin, että se muistuttaa maalausta. Ja sitten se asetetaan olohuoneen seinälle...

Photo.net, foorumi.

PhotographyBB Online Magazine, Issue #10 - November 2008. Pdf-tiedosto, 54sivua.

  • Alaska
  • Night Photography
  • Winter Photography Tips
  • Digital Photography, Photoshop® CS4, and Lightroom® 2.0 Tutorials
  • foorumi

Strobist, Orbis: First Look / Ray Flash Comparison. Ensikokeilussa halpa rengassalama, $169.

Ephotozine.com, Bokeh Lens Simulation Plug-in. $199.

Photographyblog.com, Visual Similarity Duplicate Image Finder Review. Arvosana 3.5 * / 5 *. Std-versio $24.95, pro-versio $39.95.

Digital Photography School, Annie Leibovitz At Work [BOOK REVIEW].

Pdnpulse.com, Brilliant Project on Video Gamers -- Shot With Red Camera.

Rob Galbraith, Reuters remote system for covering Space Shuttle launches described in video. 10:30.

Kamera & Bild, Nytt från Nikon 1 december.

Digital ProTalk, About As Wide As You Can Get - Review of the Sigma 12-24mm Lens. Täyden ruudun kennolle, kroppikennolla ominaisuudet eivät enää olekaan niin hyviä. Kierre 82mm. Kannattaa varoa ihmisten joutumista kuvan reuna-alueille (mielenkiintoisia venymisefektejä...). Objektiivi.info. Suomen hinta on n. 750 euroa.

Ephotozine.com, Canon IXUS 80 IS, käyttäjäarvio. Ultrakompakti, 8 megapikseliä, 38-114mm, 3-kertainen zoom, kuvanvakaaja, optinen etsin, 2.5 tuuman lcd-näyttö. Suomen Canon. Suomen hinta on n. 180 euroa.

Ephotozine.com, Sony Cybershot DSC-T300, käyttäjäarvio. Tammikuussa 2008 julkistettu. 3.5 tuuman kosketusnäytöltä ohjaillaan kameraa, 10 megapikseliä, 33-165mm, 5-kertainen zoom, kuvanvakaaja, HDTV-ulostulo. Suomen Sony. Suomen hinta on n. 300 euroa.

 

21.11.2008    (linkki)

Foorumilta edelleen muutama valokuvasta sivuava blogi:

Polku.net, Syyspolku 2008 28.-30.11.2008. Luontokuvatapahtuma Syyspolku 2008 pe 28.11. klo 19 – su 30.11. Klo 12 Luotokeskus, Marjaniemi, Hailuoto Pohjoisen Luontokuvaajat ry järjestää luontokuvausviikonlopun kaikille kiinnostuneille.

Wautsi.com.

Hilavitkutin.com.

Suomen Nikonilla on joulukuun 1. päivänä aamupäivällä lanseeraustilaisuus, uutta on siis odotettavissa. Viikon päästä voi sitten netistä löytyä jo vähän tarkempiakin tietoja. D3:n seuraaja, keskikoon järjestelmädigi, uusia objektiiveja jne.

HS, Suomalainen valokuva menestyi Christie'sillä.

Photo.net, foorumi.

Washingtonpost.com, Weird, Wild, and Wacky. 19 vähän erikoisempaa valokuvaa.

Digital Photography School, 10 Astounding Astrophotos by Phil Hart.

Ephotozine.com, Your digital photos can be traced. Ainakin sille tasolle, että tiedetään, minkä merkkisellä ja millä mallilla kuva on otettu. Nyt on päästy jo 90%:n tarkkuuteen.

IR, InfoTrends Releases Landmark Study on Digital SLR Market (lehdistötiedote). Hyvin vähän uutta tietoa, tänä vuonna digijärjestelmien myynti kasvaa 16%.

ASMP (The American Society of Media Photographers), Improving a bad contract. Valokuvaajan ja newyorkilaisen kustantajan ihkaoikea sopimus.

Kamera & Bild, Kolla in Terje Hellesø på TV. Runsas 17 minuuttia haaastattelua, luontokuvaaja otti vuoden jokaisena päivänä kuvan ja julkaisi näistä kuvista kirjan.

Photo.net, Nikon D700. Perusteellinen arvio. Heinäkuussa 2008 julkistettu. 12 megapikseliä, täyden ruudun kenno, ensimmäinen Nikonin ammattilaismalli, jossa on sisäänrakennettu salama. Ulkoisesti melkein sama kuin Nikon D300, sisäisesti eli ominaisuudet ovat kuin Nikon D3:lla. Ilman akkukahvaa kuvausnopeus on 5 ruutua sekunnissa (Nikon D3:lla 9 ruutua sekunnissa). Uutta on (Nikon D3:een verrattuna) pölynpoisto, laajempi painikkeiden ohjelmoitavuus, Live View:n virtuaalihorisontti. Etsin näyttää 95% tallentuvasta kuvasta (hm...). 3 tuuman lcd-näyttö (920.000 pikseliä). Suomen Nikon. Suomen hinta on n. 2.250 euroa.

Bobatkins.com, Canon EOS 50D. Elokuussa 2008 julkistettu. Käytännössä Canon 40D:n seuraaja, vaikka molempia malleja myydään rinnan ainakin tämän vuoden loppuun. Paljon uutta. 15 megapikseliä, 1.6 kroppikerroin, nopeampi Digic 4 prosessori, 3 tuuman lcd-näyttö (920.000 pikseliä), LiveView, laajennettu ISO 12.800, HDMI-liitäntä, säänkestävä runko. Suomenkieliset valikot. Suomen Canon. Suomen hinta on n. 1.200 euroa (runko).

Thinkcamera.com, Nikon D90 and 18-105mm VR kit lens. Elokuussa 2008 julkistettu. Nikon D80:n seuraaja, 12 megapikseliä, 3 tuuman lcd-näyttö (920.000 pikseliä), live view, 4.5 ruudun kuvausnopeus. Tallentaa videota (!), 1280 x 720, videossa ei mahdollisuutta automaattitarkennukseen. Arvosana 81%, Recommended. Suomen Nikon. Pelkkä runko n. 1.000 euroa, mukana 18-105mm F/3.5-5.6G ED VR n. 1.250 euroa.

Digital Outback Photo, Panasonic Lumix G1 Review Diary. Started. Syyskuussa 2008 julkistettu. Uuden Micro Four Thirds -standarin mukainen. Pienempi ja kevyempi rakenne kuin aiemmin. Ei enää järjestelmäkamerassa optista etsintä, vain elektroninen etsin. Ei peiliä. Etsin vaikuttaa ainakin yhtä hyvältä kuin perinteisten 4/3-systeemin etsimet (jotka eivät ole kovin hyviä). 12 megapikseliä, ei sisäänrakennettua kuvanvakaajaa. Järjestelmäkamera, joka näyttää kompaktikameralta, ei kuitenkaan videota. Kääntyvä 3 tuuman lcd-näyttö (460.000 pikseliä), kuvasuhde 3:2 (ei kennon 4:3 -kuvasuhdetta). Adapterin avulla voidaan käyttää perus 4/3-systeemin objektiiveja. Ensi vuoden mallissa video. Suomen Panasonic. Suomen hinta on n. 800 euroa (14-45 mm kittiobjektiivi mukana).

Gizmodo, Panasonic Lumix DMC-G1.

Ephotozine.com, Panasonic Lumix DMC-FZ28. Heinäkuussa 2008 julkistettu, FZ18:n seuraaja, 10 megapikseliä, 27-486mm, 18-kertainen zoom, kuvanvakaaja, 2.7 tuuman lcd-näyttö. Raw. Arvosana 8/10. Suomen Panasonic. Suomen hinta on n. 380 euroa.

Ephotozine.com, Samsung GX20. Käytännössä sama malli kuin Pentax K20D. 14.6 megapikselin järjestelmädigi, sisäänrakennettu kuvanvakain, Live View, veden/pölynkestävä eli sääsuojattu, 2.7 tuuman lcd-näyttö, ISO 3200. Arvosana 7/10.

Cameralabs.com, Sony Cyber-shot DSC-T77. Elokuussa 2008 julkistettu. 10 megapikseliä, 35 - 140 mm, kuvanvakaaja, 4-kertainen zoom, 3- tuuman lcd-näyttö (230.400 pikseliä). Litteä taskukamera, viisi väri. Arvosana 77%. Suomen Sony. Suomen hinta on n. 270 euroa.

 

20.11.2008    (linkki)

Valokuvien myyntinäyttely
30.11.2008 asti

Näyttelyssä on esillä kuvia kaikkiaan kahdeksaltatoista kuvaajalta. Mukana ovat Jukka Gröndahl, Veikko Kankkunen, Ilkka Kokkonen, Kristiina Korpela, Tuire Kurikka, Maria Kärkkäinen, Elina Laukkarinen, Janne Lehtinen, Lasse Lehtinen, Sami Leminen, Timo Lietonen, Anna-Kaarina Nenonen, Juha Poutanen, Ulla Remes, Maiju Saari, Ninnie Schröder, Antti Tapaninaho ja Linda Varoma.

Myyntinäyttelyyn on vapaa sisäänpääsy!

VB-valokuvakeskus
Kuninkaankatu 14-16, Kuopio
ti, to, pe 11–17, ke 11–19, la–su 11–15
3/2 €, alle 12-vuotiaat ilmaiseksi.

Leica 24x36 - a Change in Perspective
18.12.2008

Näyttely antaa käsityksen Leica-kameralla tapahtuvan uutiskuvauksen nykytilasta. Mukana 70 työtä 19 kansainväliseltä Leica-kuvaajalta.

Näyttelyn kuraattoina on toiminut Leica World -lehden päätoimittaja Hans-Michael Koetzle.

Mukana on myös pienkuvaformaatin kehittäjän Oskar Barnackin Leica-kameran prototyypillä vuonna 1913 ottamia kuvia.

Goethe-Institut
Mannerheimintie 20 A, Helsinki
ma-to 12-18, pe 12-16

Suomen valokuvataiteen museo tänään 20.11.2008 klo 17: valokuvaaja, kuvatoimisto Gorillan toimitusjohtaja Matti Niemi perehdyttää Ismo Höltön kuviin. Museon pääsymaksu.

YLE, Suomalaisten valokuvaajien teoksia kaupaksi Lontoossa. Suomalaisten valokuvista eniten maksettiin Marko Vuokolan teoksesta The Seventh Wave 4, sen myyntihinta oli euroiksi muutettuna 18 544. Elina Brotheruksen työstä Le Printemps from 'The New Painting' maksettiin 17 800 euroa. Yli 10 000 punnalla eli yli 12 000 eurolla myytiin lisäksi Jorma Purasen, Ilkka Halson, Pertti Kekäräisen ja Ola Kolehmaisen valokuvia.

www.christies.co.uk ja sitten 19.11.2008, 8 King Street, St James's

  • ELINA BROTHERUS (b.1972 Finnish) Le Printemps from 'The New Painting', 2001, £5,000 - £7,000. Myytiin £15,000.
  • MIKLOS GAÁL (b.1974 Finnish) Demonstration Day, 2003, £12,000 - £18,000. Ei myyty.
  • DENISE GRÜNSTEIN (b.1950 Swedish), Figure in Landscape, 4, 2001, £9,000 - £12,000 (Grünstein on syntynyt Suomessa). Myytiin £7,500.
  • ILKKA HALSO (b.1965 Finnish) Rollercoaster from 'Museum of Nature', 2004, £6,000 - £8,000. Myytiin £12,500.
  • NANNA HÄNNINEN (b.1973 Finnish) Manhattan #D from 'The New Landscapes', 2004, £5,000 - £7,000. Ei myyty.
  • ISMO HÖLTTÖ (b.1940 Finnish) Father and son, The Summer Service, Oulu, 1966, £3,000 - £5,000. Myytiin £2,125.
  • ISMO HÖLTTÖ (b.1940 Finnish) Girl with pigtails, Kontula, Helsinki, 1967, £3,000 - £5,000. Myytiin £3,000. Myytiin £2,125.
  • ISMO HÖLTTÖ (b.1940 Finnish) Batman, Myllypuro, Helsinki, 1967, £3,000 - £5,000. Myytiin £2,125.
  • ISMO HÖLTTÖ (b.1940 Finnish) Boy wearing joke mask, May Day, Myllypuro, Helsinki, 1967, £3,000 - £5,000. Myytiin £2,125.
  • MARTTI JÄMSÄ (b.1959 Finnish) Untitled from 'Summertime', 1996, £3,000 - £4,000. Myytiin £3,750.
  • AINO KANNISTO (b.1973 Finnish) Untitled (Door 501), 2004, £6,000 - £8,000. Ei myyty.
  • PERTTI KEKARAINEN (b.1965 Finnish) TILA (Opening II), 2007, £8,000 - £12,000. Myytiin £10,000.
  • OLA KOLEHMAINEN (b.1964 Finnish), Untitled (No.7), 2005, £12,000 - £18,000. Myytiin £11,250.
  • PEKKA LUUKKOLA (b.1968 Finnish) Rowing, 2006, £3,000 - £4,000. Myytiin £3,750.
  • ESKO MÄNNIKKÖ (b.1959 Finnish) Kuivaniemi, 1991, £5,000 - £7,000. Myytiin £6,250.
  • JORMA PURANEN (b.1951 Finnish) Icy Prospects 31, 2006, £8,000 - £12,000. Myytiin £10,625.
  • MARJUKKA VAINIO (b.1953 Finnish), Amaryllis IV, 2002, £3,000 - £4,000. Myytiin £3,000.
  • MARKO VUOKOLA (b.1967 Finnish) The Seventh Wave 4, 2002, £6,000 - £8,000. Myytiin £15,625.

Fotofinlandia 2008 -kilpailun voittaja julkistetaan perjantaina 21. marraskuuta klo 13.00 Sanomatalon Mediatorilla. Tilaisuudessa ovat läsnä kilpailun finalistit, tuomaristo ja Finnfoton edustajat.

  •  Fotofinlandia 2008 –kilpailun tulokset julkistetaan perjantaina 21 marraskuuta klo 13.30 myös osoitteessa Fotofinlandia2008.
  • Yleisöllä oli ensimmäistä kertaa mahdollisuus vaikuttaa Fotofinlandia-kilpailun lopputulokseen. Lokakuun19. päivänä alkanut nettiäänestys päättyi 18. marraskuuta klo 12.00. Ääniä annettiin yhteensä 3537 kappaletta. Nettiäänestyksen tulos muodostaa lopputuloksissa yhden suuntaa antavan tuomariäänen.

HS, Life-lehden kymmenen miljoonaa kuvaa julkaistaan verkossa.

Jyväskylän lähellä majaileva Halo Efekti on kerännyt kunnoitusta herättävän linkkilistan valokuvausaiheisia urleja. Katso Halo Efekti's photography Bookmarks (delicious.com). 573 kpl. Heti ensimmäiseltä sivulta:

Valokuvatorstai, 109. haaste. Inspiksenä on tällä kertaa tekstiote. "Kunpa nykyaikainen tiede keksisi lääkkeen, joka saisi ajan tuntumaan paljon pidemmältä, niin kuin se tuntui lapsena. Mikä upea lääke. Vuosi tuntuisi vuodelta, eikä kymmeneltä minuutilta. Aikuisuus tuntuisi pitkältä ja täyteläiseltä, eikä joltakin holtittomalta tivoliajelulta. Kuka haluaisi tällaista lääkettä? Vanhemmat ihmiset varmaankin - sellaiset, joiden kuluvan ajan taju on polkaissut kaasupoljinta. Ja pitäisi kai keksiä myös lääke, jolla on vastakkainen vaikutus. ---"

  • Osallistuminen tavalliseen tapaan, kuvausaikaa on edelleen. Ohjeet.
  • 108. haaste, Tutkielma esineestä, kolmen kuvan sarja valitusta esineestä. Haasteen otti vastaan 78 kuvaajaa

Tietokone, Irfanview 4.20. Katsele ja käsittele kuvia kevyesti ilmaisohjelmalla.

Panttihuutokauppa Helsingissä 26.11.2008. Lähtöhinta on ohjeellinen. (Välillä panttaaja lunastaa pantin ennen huutokaupan alkua... Kaikkea ei siis aina tule huudettavaksi).

DIGIKAMERA PANASONIC LUMIX DMC-FZ5 120 e
VERKKOLATURI KAAPELIT 1 MUISTIKORTTI 512MB
OHJEET
- 120 euroa

KAMERAPUHELIN SAMSUNG SGH-E730 80 e
VERKKOLATURI 1 NAPPIKUULOKKEET
MANUAALIT
- 52 euroa

DIGIKAMERA CANON IXUS 55 5.0MP 70 e
MUISTIKORTTI 256MB
OHJEET
- ei tarjousta

OBJEKTIIVI NIKON ED AF-S NIKKOR 80-200/2.8 D 300 e
NO 205963
- 660 euroa

Digitoday, Pentaxin bling-digijärkkäri maksaa 3 000 euroa. Pentax on julkistanut kameran niille, jotka todella haluavat erottua joukosta ja jotka ovat halukkaita siitä maksamaan. Vuoden vaihteessa myyntiin tuleva erikoiserä Pentax K-m -kameroita on koristeltu Swarovskin kristalleilla. Sama kamera ilman blingiä maksaa 500 euroa.

Digitoday, Britannian sotilaille “kranaattikamera”. Brittisotilaat saavat käyttöönsä kranaattikameraksi ristityn laitteen. Sotilaat voivat ampua sen vihollisalueelle ja saada videokuvaa vihollisen toimista.

Tekniikka & Talous, Kuvan laadulla ei ole mitään väliä: Sony kokeilee 12 megapikseliä kännykkään.

Photo.net, foorumi.

Rising.blacstar.com, photojournalism, technology and ethics, What's right and wrong today? Pdf, 53 sivua (helposti luettavassa muodossa).

Photocritic.org, Photography History III - The Digital Era.

Digital Photography School, You’re only as good as your last Backup - Backup Tips and the Chance to Win a Hard Drive.

Rob Galbraith, Canon releases digital camera software updates.

Digital Outback Photo, Adobe Configurator 1.0. Mitä tällä oikein voi tehdä?

The Online Photographer, The Sony A900 and the Nikon D3.

Fotosidan.se, De 50 bästa NASA-bilderna.

Digit.no, Canon EOS 50D. (Vaikka en norjaa yhtään osaakaan, niin hyvin tästä selvän saa). Elokuussa 2008 julkistettu. Käytännössä Canon 40D:n seuraaja, vaikka molempia malleja myydään rinnan ainakin tämän vuoden loppuun. Paljon uutta. 15 megapikseliä, 1.6 kroppikerroin, nopeampi Digic 4 prosessori, 3 tuuman lcd-näyttö (920.000 pikseliä), LiveView, laajennettu ISO 12.800, HDMI-liitäntä, säänkestävä runko. Suomenkieliset valikot. Suomen Canon. Suomen hinta on n. 1.200 euroa (runko).

Cameras.co.uk, Canon IXUS 870 IS. Syyskuussa 2008 julkistettu. 10 megapikseliä, 28-112mm, 4-kertainen zoom, kuvanvakaaja, 3 tuuman lcd-näyttö, ei optista etsintä, sd-kortit, litiumioni-akku. Arvosana 85. Suomen Canon. Suomen hinta on n. 300 euroa.

Photographyblog.com, Casio EXILIM Pro EX-FH20. Julkistettu syyskuussa 2008, EX-F1:n pikkuveli, 9 megapikseliä, 26 - 520 mm, 20-kertainen zoom, kuvanvakaaja. 7.1 megapikselin kuvia voi ottaa sarjakuvauksena 40 kpl, vauhti 1 - 40 kuvaa sekunnissa. Arvosana 4 * / 5 *. Suomen hinta on n. 530 euroa.

Henrik Herranen, Sigma 50mm F1.4 EX DG HSM. In English.

Luminous Landscape, Manfrotto 685B Monopod. A Field Report and Video Review. Suomen hinta on n. 140 euroa. Ylöspäin monopodi kasvaa tarpeen mukaan, kokoon painettaessa lukittuu heti, ei tarvita mitään lukisemisvipuja tms. erikseen.

 

19.11.2008    (linkki)

Miniatyyrinäyttely
20.11. – 14.12.2008

Miniatyyrivalokuvanäyttelyn avajaisia vietetään tänään klo 18.

Galleria Harmonia
Luovan valokuvauksen keskus
Hannikaisenkatu 39, Jyväskylä
ti-su klo 11-18

 

Foorumilta edelleen muutama valokuvasta sivuava blogi:

Tarsiger.com, muutama kymmenentuhatta lintukuvaa kaikista kotimaisista lajeista, yli 2.500 kuvaa ulkomaisista lajeista. "Tarsiger on pienen kaveriporukan alkuvuonna 2003 perustama lintukuvasivusto, joka on vuosien saatossa laajentunut vähän isommankin porukan sivustoksi."

Digicameranetin uutiset 6.9.2008 (kertaus: Järjestysmiehet ja asiakkaat tappelivat Onnelan edustalla....).

  • (tämänpäiväiset uutiset: "...poliisi on saanut tutkimuksensa päätökseen ja epäilee yhtätoista miestä osuudesta joukkotappeluun, näistä seitsemän on yökerhon järjestyksen valvojia...")

Photo.net, foorumi.

Photo.net, The Digital Camera Clock. Johnston on Photography. Miten nopeasti digikameramallit vanhenevat?

Digital Photography School, Digital Storage for Your Images - Organization 101.

IR, Adobe Releases Configurator for Photoshop. Työtilan voi muokata mieleisekseen.

Pdnpulse.com, Google Images Hosting Millions of LIFE Photos.

Photocritic.org, Photography History II - The Film Era.

Npr.org, Annie Leibovitz: The View From Behind The Lens. Haastattelu, audio 7:18 + artikkeli. (Uusi kirja on juuri tullut kauppoihin).

USA:n Canon, imuroitavissa DPP531 (ylhäältä käyttöjärjestelmän valinta), sitten Digital Photo Professional 3.5.1 Updater for Windows. 17.11.2008.

Aoshi Studio, Canon 5D Mark II Hands-On extended.

Creativepro.com, Shutterstock Hits 5 Million Images. Isoin tilauspohjainen kuvapankki. (Lehdistötiedote).

Digital ProTalk, Technique Tuesday: Lightroom Or NIK Viveza? That Is the Question.

Ephotozine.com, 25% discount on all QPCard colour calibration products.

Rob Galbraith, Nikon releases firmware update for Speedlight SB-900.

LetsGoDigital, Nikon D90. Elokuussa 2008 julkistettu. Nikon D80:n seuraaja, 12 megapikseliä, 3 tuuman lcd-näyttö (920.000 pikseliä), live view, 4.5 ruudun kuvausnopeus. Tallentaa videota (!), 1280 x 720, videossa ei mahdollisuutta automaattitarkennukseen. Arvosana 81%, Recommended. Suomen Nikon. Pelkkä runko n. 1.000 euroa, mukana 18-105mm F/3.5-5.6G ED VR n. 1.250 euroa.

Cameralabs.com, Canon PowerShot SX10. Syyskuussa 2008 julkistettu. 10 megapikseliä, 28 - 560 mm, 20-kertainen zoom, kuvanvakaimesta uudet versiot, kääntyvä lcd-näyttö 2.5 (vain 230.000 pikseliä), elektroninen etsin, ulkoinen salamakenkä. Arvosana 86%, Highly Recommended. Suomen Canon. Suomen hinta on n. 400 euroa.

Ephotozine.com, Panasonic DMC FZ28. Heinäkuussa 2008 julkistettu, FZ18:n seuraaja, 10 megapikseliä, 27-486mm, 18-kertainen zoom, kuvanvakaaja, 2.7 tuuman lcd-näyttö. Raw. Suomen Panasonic. Suomen hinta on n. 380 euroa.

The-digital-picture.com, Zeiss 85mm f/1.4 ZE Planar T*. Osa 1. Ensimmäinen Zeiss, jota voi käyttää suoraan Canonissa ilman adapteria. Vain manuaalitarkennus. (Viallinen kappale, uutta odotellaan...). Hinta on $1.170.

Cameras.co.uk, Fuji Finepix J150w. Elokuussa 2008 julkistettu. 10 megapikseliä, 28 - 140 mm, 5-kertainen zoom, kuvanvakaaja, ei etsintä, 3 tuuman lcd-näyttö (230.000 pikseliä). Arvosana 77. Suomen Fuji. Suomen hinta on n. 160 euroa.

 
18.11.2008    (linkki)

Hetkinen.fi, Lahden Muotoiluinstituutin valokuvauksen opiskelijoiden kalenteri. Kalenteri ilmestyy viikolla 48 (ensi viikolla). Kahdeskymmenes ilmestymiskerta. Kalenteri on kierresidottu, 16.5 x 13 cm, kovat kannet, painos on 2.000 kpl, jokainen kappale on numeroitu. Sivuja on kaikkiaan 144.

  • Hetkinen-näyttely on esillä Helsingissä, Lasipalatsin Mbarissa joulukuussa

HS, Fotofinlandia kattaa kaikki valokuvan lajit. Fotofinlandia-kilpailu järjestetään nyt kymmenennen kerran. Ja ensimmäisen kerran uusituilla säännöillä: nyt kilpaan osallistutaan Suomen valokuvajärjestöjen keskusliiton Finnfoton jäsenjärjestöjen kilpailujen kautta, kun ennen kuka tahansa saattoi itse lähettää kuvansa suoraan kilpailuun.

  • Seurauksena on ennen näkemättömän kirjava finalistinäyttely, kun edustettuina ovat niin luonto-, lehti- ja mainoskuvaajat kuin valokuvauksen harrastajatkin. Finalisteja on peräti 25, kun heitä aikaisemmin on yleensä ollut kymmenen.
  • Sanomatalon Mediatorilla ovat esillä kaikki osallistuvat kilpailutyöt 17.- 30.11.2008.
  • yleisö voi äänestää suosikkiaan netissä tiistaihin 18.11.2008 klo 12 saakka

(via Linko) Hienoja pienoismalleilta näyttäviä tilt-shift-valokuvia eli 50 Beautiful Examples Of Tilt-Shift Photography.

Matti Sulanto, Kuka sanoo, että megapikselit eivät ratkaise?!!! Pari päivää kokeilussa Hasselblad H3D-39, keskikoon digi. Objektiivit ovat isoja, etsinkuva on iso, kuvaaminen rauhallisempaa. Takanäyttö vain kaksi tuumaa eikä kovin kummoinen. Pieni syväterävyys. Dynamiikka on parempi. Käyttökelpoinen ISO 50 - 100. Yksi kuva vie 60 megaa, Adobe DNG-muodossa 45 megaa. Aloituspaketti 80 mm normaaliobjektiivilla on 18.294 euroa.

Lapin Kansa, Ankeudesta elämään. Welcome to Shittown, Andreas Sarrin valokuvia Lapin maakuntakirjaston Lapponica-salissa 22.11. saakka.

MTV3, Taiteilijan hurja idea: Webkamera silmään.

  • (oikeastaan jo kolmen päivän takainen uutinen)

Suomen Löytötavarapalvelu, huutokauppa, ti 18.11.2008 klo 19, Käpylän Työväentalo, Vipusentie 19, 00610 Helsinki. Laturiasiat kannattaa selvittää jo etukäteen, mukana ei tule laturia. Ks. syyskuun huutokapan hintataso. Poimintoja:

  • 355 Digikamera+kotelo Canon digital IXUS60,6.0Mp, 1GB-muistikortti
  • 364 Digikamera Kodak EasyShare M883,8.0Mp,1GB-muistikortti,ei testattu
  • 368 Digikamera Canon PowerShot S3 IS,6.0Mp,2GB-muistikortti
  • 370 Digikamera+laturi+kotelo Olympus mjuu 770 SW,7.1Mp,2GB-muistikortti
  • 372 Digikamera+kotelo Panasonic Lumix DMC-FX3,512MB-muistikortti,ei suomea
  • 391 Digikamera Olympus mjuu digital 600,6.0Mp,256MB-muistikortti,ei suomea
  • 395 Digikamera Canon PowerShot SD400,5.0Mp,1GB-muistikortti
  • 397 Digikamera+kotelo Olympus mjuu720SW,7.1Mp,2GB-muistikortti, englanti/japani
  • 399 Digikamera Olympus X-835,8.0Mp,1GB-muistikortti
  • 402 Digikamera Olympus FE-330,8.0Mp,2GB-muistikortti, englanti/japani
  • 427 Sanyo Xacti E60,6.0Mp,1GB-muistikortti,2 akkua, ei suomea
  • 432 Canon digital IXUS80IS,8.0Mp Digikamera
  • 434 Canon MD110 PAL,Mini DV, ei suomea
  • 461 Samsung Digimax S500,5.1Mp,1GB-muistikortti Digikamera
  • 464 Pentax Optio E20,6.0Mp,512MB-muistikortti,englanninkielinen Digikamera
  • 467 Panasonic Lumix DMC-FX01,1GB-muistikortti,ei suomea Digikamera
  • 469 Nikon D40,18-55mm-optiiikka+Nikon SB-400+laturi+laukku Digijärjestelmäkamera + salamalaite
  • 471 Olympus FE-230,7.1Mp,1GB-muistikortti,englanti/ranska/espanja
  • 476 Sony Cyber-shot 6.0Mp,512MB-muistikortti Digikamera
  • 479 Canon IXY digital,6.0Mp,512MB-muistikortti,englanti/japani Digikamera
  • 481 Canon PowerShot A560,7.1Mp,1GB-muistikortti Digikamera+kotelo

Photo.net, foorumi.

Digital Photography School, 4 Steps To Creating Star Trails Photos Using Stacking Software.

Digital ProTalk, Confession Day Monday: I'm Out Of the Closet -I'm A RAW Shooter and My New Economic Stimulus Package. David Ziser koki herätyksen kahdeksan kuukautta sitten ja liittyi raw-kuvaajien joukkoon. Miksi?

Ephotozine.com, Pinhole photography to feature on the big screen.

Canon Professional Network, Behind the lens, Marco di Lauro: Between Duty and Downtime. Afganistania UK-sotilaiden mukana, Getty-kuvaaja.

Trustedreviews.com, Digital Photography Tutorial - Image Compression.

Photocritic.org, Photography History I - Before Film.

Luminous Landscape, DxOMark. Yli 45 kameran raw-kuvat vertailtavana. Ilmainen.

Psdtuts.com, 50 Great Photoshop Tutorials for Clever Beginners.

Alphatracks, Lens hoods: Are naked lenses ruining your images?

IR, Adobe Releases Pixel Bender.

Techon, Survey: Economic Slump Most Affects SLR Camera Sales in Japan. Eipä ole mikään kovin yllättävä tulos.

RobGalbraith, New Joe McNally Nikon Speedlight DVD now shipping. DVD myynnissä (vielä vain USA:ssa). $39.95.

Fotosidan.se, Fotobus på nätet. Muutama vähän erikoisempi sivusto, joilla voi leikitellä kuvillaan.

Photoreview.com.au, Sony DSLR-A900. Syyskuussa 2008 julkistettu. 24.6 megapikseliä, täyden ruudun kenno, kuvanvakaaja, etsinkuva 100%, 3 tuuman lcd-näyttö (920.000), 5 kuvaa sekunnissa, hdmi-out, akut kestävät 880 kuvan ottamisen verran, mukana langaton kaukosäädin, tarkennuksen hienosäätö. Suomen Sony. Suomen hinta on n. 3.000 euroa.

The Online Photographer, The Canon G10: 'I Was Wrong'. Syyskuussa 2008 julkistettu. 14.7 megapikseliä, 28 - 140 mm, 5-kertainen zoom, kuvanvakaaja, 3 tuuman lcd-näyttö (461.000 pikseliä). Optinen etsin. Painoa 350 g. Kohina tulee näkyviin ISO 400 -arviolla. Tähän mennessä paras G-sarjan kamera. Suomen Canon. Suomen hinta on n. 450 euroa.

Photographyblog.com, Canon PowerShot SX10 IS. Syyskuussa 2008 julkistettu. 10 megapikseliä, 28 - 560 mm, 20-kertainen zoom, kuvanvakaimesta uudet versiot, kääntyvä lcd-näyttö 2.5 (vain 230.000 pikseliä), elektroninen etsin, ulkoinen salamakenkä. Arvosana 4 * / 5 *. Suomen Canon. Suomen hinta on n. 400 euroa.

IR, Sony T700. Julkistettu elokuussa 2008. 10 megapikseliä, kuvanvakaaja, 4-kertainen zoom, kuvanvakaaja, 3.5 tuuman lcd-näyttö (921.600 pikseliä), sisäistä muistia on 4 GB. Pienikokoinen, 16.4 mm ohut, painoa 160 gr. Näyttö vie koko takaosan, toimii kosketusnäyttönä. Paljon kuvausohjelmia. Suomen Sony. Suomen hinta on n. 350 euroa.

LetsDoMobile, Archos 405 media player. 30 GB. 3.5 tuuman lcd-näyttö. Akut kestävät videota 4 tuntia, musiikkia 12 tuntia. Arvosana 55%. Suomen hinta on n. 200 euroa.

 

17.11.2008    (linkki)

Viikon kuva (47/48): Sydänsuruja Roomasta ja Ljubljanasta.

Helsingin hovioikeus. Antopäiväpäivä: 18.5.2007. Valokuvattavan oikeus valokuvaansa - Kuvan luvattomasta kaupallisesta käytöstä maksettava korvaus. Mallikuvaus, kuka omistaa kuvat, kenellä on tekijänoikeus, saako valokuvaaja käyttää kuvia markkinoinnissaan. Mikä päätös, kuka maksaa kantajan 15.000 euron oikeudenkäyntikulut. Kuvattava malli oli uskonut saavansa oikeudet valokuviin. Malli oli maksanut kuvaajalle 65 euroa koekuvauksista. Käräjäoikeus velvoitti mallin eli kantajan maksamaan vastaajan oikeudenkäyntikulut + muita kuluja. Hovioikeuden päätös oli toisinpäin...

  • (Sekä valokuvaajan että kuvattavan kannalta olisi paras, että allekirjoitettaisiin sopimus. Sopimuksestä käy sitten ilmi, mitkä oikeudet kuvattavalla ja kuvaajalla on kuvaan. Tämänkin oikeuskäsittelyn perusteella voi päätellä, että oikeuteen kannattaa mennä vasta sitten, kun kaikki muut vaihtoehdot on käyty läpi - eikä oikein sittenkään...)
  • (Käräjäoikeuden päätös kummastuttaa vähän, maallikollekin on ihan selvä, että valokuvaja ei voi ilman sopimusta/korvausta/lupaa käyttää mallin kuvaa nettisivujen rakenteen osana tai muuhun kaupalliseen käyttöön. Kuvien esittely kuvaajan portfoliossa on sitten aivan eri asia.)

HS, Suomalaista valokuvaa huutokaupassa Christiessä. Viidentoista suomalaisen nykyvalokuvaajan teoksia on tarjolla Christien huutokauppakamarin valokuvahuuto­kaupassa Lontoossa 19. marraskuuta.

(kertaus, digicamera.netin uutiset 29.10.2008)
www.christies.co.uk ja sitten 19.11.2008, 8 King Street, St James's

  • ELINA BROTHERUS (b.1972 Finnish) Le Printemps from 'The New Painting', 2001, £5,000 - £7,000
  • MIKLOS GAÁL (b.1974 Finnish) Demonstration Day, 2003, £12,000 - £18,000
  • DENISE GRÜNSTEIN (b.1950 Swedish), Figure in Landscape, 4, 2001, £9,000 - £12,000 (Grünstein on syntynyt Suomessa)
  • ILKKA HALSO (b.1965 Finnish) Rollercoaster from 'Museum of Nature', 2004, £6,000 - £8,000
  • NANNA HÄNNINEN (b.1973 Finnish) Manhattan #D from 'The New Landscapes', 2004, £5,000 - £7,000
  • ISMO HÖLTTÖ (b.1940 Finnish) Father and son, The Summer Service, Oulu, 1966, £3,000 - £5,000
  • ISMO HÖLTTÖ (b.1940 Finnish) Girl with pigtails, Kontula, Helsinki, 1967, £3,000 - £5,000
  • ISMO HÖLTTÖ (b.1940 Finnish) Batman, Myllypuro, Helsinki, 1967, £3,000 - £5,000
  • ISMO HÖLTTÖ (b.1940 Finnish) Boy wearing joke mask, May Day, Myllypuro, Helsinki, 1967, £3,000 - £5,000
  • MARTTI JÄMSÄ (b.1959 Finnish) Untitled from 'Summertime', 1996, £3,000 - £4,000
  • AINO KANNISTO (b.1973 Finnish) Untitled (Door 501), 2004, £6,000 - £8,000
  • PERTTI KEKARAINEN (b.1965 Finnish) TILA (Opening II), 2007, £8,000 - £12,000
  • OLA KOLEHMAINEN (b.1964 Finnish), Untitled (No.7), 2005, £12,000 - £18,000
  • PEKKA LUUKKOLA (b.1968 Finnish) Rowing, 2006, £3,000 - £4,000
  • ESKO MÄNNIKKÖ (b.1959 Finnish) Kuivaniemi, 1991, £5,000 - £7,000
  • JORMA PURANEN (b.1951 Finnish) Icy Prospects 31, 2006, £8,000 - £12,000
  • MARJUKKA VAINIO (b.1953 Finnish), Amaryllis IV, 2002, £3,000 - £4,000
  • MARKO VUOKOLA (b.1967 Finnish) The Seventh Wave 4, 2002, £6,000 - £8,000

(kertaus, digicamera.netin uutiset 29.10.2008)
Tässä sitten toteutuneiden huutokauppojen hintoja (Christie's), suomalaisten valokuvaajien töitä. Huutokauppahintoihin tulee vielä kaikenlaisia maksuja lisää monta kymmentä prosenttia.

Turun Sanomat, Itämeri, meidän meri -valokuvakilpailu, kuvagalleria 21 kuvaa. Kilpailusta ja sen lopputuloksesta vähän enemmän, ks. digicamera.netin uutiset 10.11.2008.

City-lehti, 22/2008, Studio Juurikkala, Him:n levynkannen kulissit. Valokuvaaja Ville Juurikkala (Nightwish-kuvaajana erityisesti tunnettu).

Muropaketti, Sonylta 12 megapikselin kuvasensori kamerapuhelimiin.

Shortcourses.com, Digital Desktop Studio Photography. Ilmainen, paljon asiaa. Muita ilmaisia: Using Your Digital Camera. Kirjat on tehty vähän saman kaavan mukaisesti, mallikohtaisissa kirjoissa ei tule paljoa uutta manuaaliin verrattuna.

Photo.net, foorumi.

Instructables.com, build a digital pin-hole camera. Ylimääräinen runkotulppa olisi hyvä olla.

Earthboundlight.com, Are Adjustment Layers Really Still Necessary in 16-bit? (Photo Tip of the Week).

Earthboundlight.com, Phottix Cleon Wireless/Wired Remote (Photo Tip of the Week). Nikoniin halpa kauko-lauakisin, radioaalloilla toimiva.

Diyphotography.net, Two Ways To Get Background Circles.

John Nack on Adobe, Real-world Photoshop. Photoshopin työpöytä ihan oikeassa reaalimaailmassa, rakennettu mainosta varten.

Digitalcamerareview.com, Panasonic Lumix DMC-G1. Syyskuussa 2008 julkistettu. Uuden Micro Four Thirds -standarin mukainen. Pienempi ja kevyempi rakenne kuin aiemmin. Ei enää järjestelmäkamerassa optista etsintä, vain elektroninen etsin. Ei peiliä. Etsin vaikuttaa ainakin yhtä hyvältä kuin perinteisten 4/3-systeemin etsimet (jotka eivät ole kovin hyviä). 12 megapikseliä, ei sisäänrakennettua kuvanvakaajaa. Järjestelmäkamera, joka näyttää kompaktikameralta, ei kuitenkaan videota. Kääntyvä 3 tuuman lcd-näyttö (460.000 pikseliä), kuvasuhde 3:2 (ei kennon 4:3 -kuvasuhdetta). Adapterin avulla voidaan käyttää perus 4/3-systeemin objektiiveja. Ensi vuoden mallissa video. Suomen Panasonic. Suomen hinta on n. 800 euroa (14-45 mm kittiobjektiivi mukana).

 

16.11.2008    (linkki)

Photo Raw -lehti ilmestyi muutama viikko sitten, tahti on neljä numeroa vuodessa. 31.10.2008 ilmestynyt on kaksoisnumero 3-4/2008, siinä on sivuja 116 ja hinta on 8.90 euroa. Seuraava numero ilmestyy 28.2.2009. Ensi vuonna on tarkoitus järjestää työpajojen lisäksi portfolionäyttöjä ja nettisivujen kehittäminen on työn alla, suunnitelmissa on multimediaosio. Lehti etsii uutta kuvatoimittajaa nykyisen tilalle.

  • kuvareportaasit, tekstit ja teknisetkin artikkelit ovat sopivasti tasapainossa
  • Musta Taide 4/2008, vuositilaajille on tulossa (?) Mikko Savolainen: Suomen romanit (kirja-arvostelussa), 83 s.
  • (nyt en enää löytänyt nettisivuilta tai lehdestä mainintoja siitä, että kuvaajille ei makseta valokuvien käytöstä mitään, lieneekö käytäntö muuttunut?)

Vähän näyttää siltä, että Canon EOS 5D Mark II ehtisi Suomessa vielä myyntiin marraskuun aikana. Ja myytävääkin ehkä riittää enemmän kuin aiemmin...

Photo.net, foorumi.

Leica FAQ, Leica Spotting & at the Movies.

  • (oma havainto on eiliseltä, Woody Allenin uudessa elokuvassa Vicky Cristina Barcelona vilahtaa useamman kerran Leica M6... )

Sitepoint.com, 3 Cool Tricks You Can Only Do In Photoshop CS4. Content Aware Image Resizing, Adjustment Layers (aika paljon lisää ominaisuukksia) ja 3D Painting.

(Foorumilta) Techon, Canon Tips Off Enhanced Capabilities of Its New Image Processor. Canon Inc unveiled two astonishing features of its in-house designed "Digic 4" image processing LSI for digital cameras to Nikkei Electronics at a new products presentation Sept 17, 2008....

  • 5D Mark II, 50D, I3000 IS, 920 IS, G10, SX1 IS ja SX10 IS

DCRP, Nikon D700. Heinäkuussa 2008 julkistettu. 12 megapikseliä, täyden ruudun kenno, ensimmäinen Nikonin ammattilaismalli, jossa on sisäänrakennettu salama. Ulkoisesti melkein sama kuin Nikon D300, sisäisesti eli ominaisuudet ovat kuin Nikon D3:lla. Ilman akkukahvaa kuvausnopeus on 5 ruutua sekunnissa (Nikon D3:lla 9 ruutua sekunnissa). Uutta on (Nikon D3:een verrattuna) pölynpoisto, laajempi painikkeiden ohjelmoitavuus, Live View:n virtuaalihorisontti. Etsin näyttää 95% tallentuvasta kuvasta (hm...). 3 tuuman lcd-näyttö (920.000 pikseliä). Suomen Nikon. Suomen hinta on n. 2.250 euroa.

cnet, Best LCD monitors (23 inches and above). 8 kpl.

Stockholmviews.com, Sigma 150-500mm F5-6,3 DG APO OS HSM. Filtterikierre on 86 mm, paino 1.910 g, kuvanvakaaja, pituutta 25.2 cm. Suomen hinta on n. 800 euroa.

 

15.11.2008    (linkki)

Foorumilaisten kuvia:

Digicamera.netin Foorumilla on meneillään ketju "Montako putkea?". Laukaalainen maker1 (ketjun aloittaja kahdeksan päivää sitten) kokosi tähän astisista vastauksista yhteenvedon:

"Tässä hieman yhteenvetoa tämänhetkisestä tilanteesta tämän gallupin osalta. Keskitytään nyt pelkästään määriin ja objektiivien erilaisuuteen, koska vastaukset ovat pääosin olleetkin sen suuntaisia.

Vastanneita tähän obiskakyselyyn on ollut 95, kiitos! ja tältä väeltä on löytynyt yhteensä 510 objektiivia ja näinollen keskiarvoksi muodostuu 5,4 kpl / nenä. Ääripäiden ollessa 1 kpl ja 16 kpl.
Valovoima keskimäärin f3,0 ja keskimääräinen polttoväli 87mm.

Yllättävää mielestäni on ollut se että niin paljon erilaista kalustoa on käytössä. Nimittäin 135 kpl erilaista on ollut kun tarkastellaan pelkästään objektiivin polttoväliä ja valovoimaa ( valmistajaa ei ole huomioitu ). Pelkästään, jos tarkastellaan eri polttovälejä, niin niitäkin on ollut 94 kpl erilaista.

Laajakulmaprimeja 62 kpl
Normaaliprimeja 65 kpl
Telejä 67 kpl
Macroja 44 kpl
Eli primeja yhteensä 238 kpl

Laajakulmazoomeja 60 kpl
Normaalizoomeja 83 kpl
Telezoomeja 86 kpl
Zoomeja yhteensä 229 kpl

Kaikki yhteensä 467 kpl ( 43 kpl osalta ei ollut tiedossa kuin määrä ).

Toisinsanoen aika tasaisesti on jakautunut eri "kategorioihin" ( mikä ei liene yllätys, vaan kertoo ennemminkin siitä että aika monipuolisia on harrastajien kuvauskohteet ja -tarpeet ).

Suosikit, top 25 ja risat (polttoväli ja valovoima)

                  kpl   %
1. 70-200 2,8      34  7,3
2. 50 1,8          27  5,8
3. 50 1,4          21  4,5
4. 85 1,8          17  3,6
5. 100 2,8         14  3,0
6. 70-200 4        13  2,8
7. 17-40 4         12  2,6
8. 10-20 4-5,6     10  2,1
9. 18-55 3,5-5,6   10  2,1
10. 24-70 2,8      10  2,1
11. 30 1,4          9  1,9
12. 105 2,8         9  1,9
13. 300 4           9  1,9
14. 17-50 2,8       8  1,7
15. 24-105 4        8  1,7
16. 16-35 2,8       7  1,5
17. 28 1,8          6  1,3
18. 35 2            6  1,3
19. 300 2,8         6  1,3
20. 17-55 2,8       6  1,3
21. 35 2,8          5  1,1
22. 50 1,2          5  1,1
23. 85 1,4          5  1,1
24. 135 2,8         5  1,1
25. 150 2,8         5  1,1
26. 12-24 4,5-5,6   5  1,1
27. 14-24 2,8       5  1,1
28. 70-300 4-5,6    5  1,1
29. 80-200 2,8      5  1,1
30. 100-400 4,5-5,6 5  1,1

Suosikit, top 25 ja risat ( polttovälin mukaan )

          kpl   %
1. 50      61 13,1
2. 70-200  47 10,1
3. 85      26  5,6
4. 300     16  3,4
5. 100     16  3,4
6. 35      14  3,0
7. 17-40   12  2,6
8. 105     11  2,4
9. 28      10  2,1
10. 10-20  10  2,1
11. 18-55  10  2,1
12. 24-70  10  2,1
13. 30      9  1,9
14. 12-24   9  1,9
15. 17-50   8  1,7
16. 24-105  8  1,7
17. 16-35   7  1,5
18. 24      7  1,5
19. 135     7  1,5
20. 150     7  1,5
21. 70-300  7  1,5
22. 20      6  1,3
23. 200     6  1,3
24. 17-55   6  1,3
25. 80-200  6  1,3
26. 90      5  1,1
27. 14-24   5  1,1
28. 100-400 5  1,1

Sellaisia objektiiveja, joita on ollut vain yhdellä, on 65 kpl, eli melkoisen suuri määrä myös näiden "harvinaisuuksien" osuus."

Kamera-lehden galleria, Kansikuvakilpailu. Sivulla kävijät voivat äänestää mieleistään ehdokasta joulukuun Kamera-lehden kansikuvaksi. Kuvien viimeinen lähetyspäivä oli 13.11.2008, ks. säännöt (pdf). 249 ehdokasta. Kuville voi antaa yhdestää viiteen tähteä, kaikkia kuvia voi arvostella.

Hopeinen Omena, foorumi, DTP ja kuvankäsittely, Kuvien tekijänoikeus.

Pohjoista valoa etsimässä -blogi, Kun mikään ei enää riitä…jarruta! Miten käyttää veronpalautukset.

Työministeriö, Visuaalinen koordinaattori, vuorotteluvapaan sij., YTV Pääkaupunkiseudun yhteistyövaltuuskunta, Helsinki. YTV hakee GRAAFIKKOA / TIEDOTTAJAA visuaalisen koordinaattorin vuorotteluvapaan sijaiseksi 7.1.2009 - 31.8.2009 väliseksi ajaksi. Tehtävän menestyksellinen hoitaminen edellyttää graafisen alan tai viestinnän koulutusta, kokemusta taittotöistä ja graafisen ohjeiston soveltamisesta tuotteisiin, visuaalista näkemystä sekä yhteistyökykyä ja palveluhenkisyyttä. Edellytetaään myös Adobe Indesign, Photoshop ja Illustrator -osaamista.

  • Työpaikan osoite Opastinsilta 6 A, 00520 HELSINKI
  • Työ alkaa 07.01.2009
  • Työaika kokopäivätyö
  • Työn kesto 6 - 12 kk, 31.8.2009
  • Haku päättyy 08.12.2008 klo 15:00

Yle Areena, A-talk, TV1 Torstai klo 21.05 13.11.2008. Aiheena nettikeskustelut ja mahdollinen valvonnan kiristäminen.

  • Ihmelapsen viimeiset hetket -blogi, Herra Etunimi Sukunimi ja sen kaverit
  • (Keskustelun alussa mainittu vähemmistövaltuutettu Johanna Suurpäätä loukkaava blogi (Googlen isännöimä) vahemmistovaltuutettu on "jostain syystä" juuri nyt poistettu, ennen ohjelmaa poistopyyntöihin ei oltu reagoitu.)

Digitoday, Nainen haluaa muuttaa tekosilmän digikameraksi.

MTV3, Suomalaiskuvaaja työstää kirjan Good Charlottesta. Suomen tunnetuimmaksi bändikuvaajaksi tituleerattu Ville Juurikkala aloitti tällä viikolla työskentelyn amerikkalaisyhtye Good Charlotten kanssa.

Photo.net, foorumi.

Digital Photography School, 11 Surefire Landscape Photography Tips.

The Online Photographer, Diffraction In Perspective. Diffraktion vaikutus ei kuitenkaan tule kovin helposti esiin.

Strobist, Orbis Enters the Ring. Rengassalama, $169. Kolmen viikon päästä ensimmäiset toimitukset.

Steve Sanders, Fujifilm Brings Instax 200 Instant Film Camera To U.S. Market. Instax 200 maksaa $69.99, 20-kuvan väripakkaus $28.99.

Kamera & Bild, Företag raggar fotografer. Fotomässan 2008. Tukholman viikonlopun fotomessuilla kaksi yritystä etsii valokuvaajia. Svenskt Skolfoto työllistää koulukuvaajia alihankkijoina kuvaajien yritysten kautta (mutta kalusto tulee Skolfotolta), noin 2.500 Skr päivässä, 251 euroa. Photomic hoitaa koulukuvausten lisäksi myös yrityskuvauksia, kuukausipalkka kuvaajilla on n. 20.000 Skr, 2.007 euroa.

Kamera & Bild, Grand Prix 2008, Rösta fram årets bästa bild. Lehden järjestämässä kilpailussa voi äänestää voittajakuvaa 23.11.2008 saakka. Ehdokkaita on 10.

Bobatkins.com, Canon EOS Digital Rebel XSi. Euroopassa Canon EOS 450D. Tammikuussa 2008 julkistettu. 12 megapikselin järjestelmäkamera, 1.6 kroppikenno, 3 tuuman lcd-näyttö, LiveView, pölynpoisto. 3.5 kuvaa sekunnissa (53 jpg-kuvaa, 6 raw-kuvaa). Pieni, kevyt, runko painaa 475 g. Suomen Canon. Suomen hinta on n. 600 euroa (mukana Canon EF-S 18-55/3.5-5.6 IS -objektiivi).

Digital ProTalk, My Favorite Full Frame Sensor Lens Canon's 24-105 IS Lens. Myös täyskennoisille, kuvanvakaaja. Objektiivi tuli myyntiin kolme vuotta sitten. Vastavalosuoja ja pehmeä kuljetuspussi kuuluvat hintaan. Kroppikennoisilla polttoväli on 38-168mm, vähemmän hyödyllinen kuin täyskennoisilla. Suomen Canon. Suomen hinta on n. 1.150 euroa. Objektiivi.info.

cnet, Panasonic Lumix DMC-G1. Syyskuussa 2008 julkistettu. Uuden Micro Four Thirds -standarin mukainen. Pienempi ja kevyempi rakenne kuin aiemmin. Ei enää järjestelmäkamerassa optista etsintä, vain elektroninen etsin. Ei peiliä. Etsin vaikuttaa ainakin yhtä hyvältä kuin perinteisten 4/3-systeemin etsimet (jotka eivät ole kovin hyviä). 12 megapikseliä, ei sisäänrakennettua kuvanvakaajaa. Järjestelmäkamera, joka näyttää kompaktikameralta, ei kuitenkaan videota. Kääntyvä 3 tuuman lcd-näyttö (460.000 pikseliä), kuvasuhde 3:2 (ei kennon 4:3 -kuvasuhdetta). Adapterin avulla voidaan käyttää perus 4/3-systeemin objektiiveja. Ensi vuoden mallissa video. Arvosana 3.5 * / 5 *, Very good. Suomen Panasonic. Suomen hinta on n. 800 euroa (14-45 mm kittiobjektiivi mukana).

Ephotozine.com, Datacolor Spyder 3 Elite. Ruudun kalibrointiin, Spyder 2 Pro:n seuraaja. Vaihtoehdot kuvaputki, lcd, kannetta ja dataprojektori. Arvosana 9/10. Suomen hinta on n. 210 euroa.

Cameras.co.uk, Nikon Coolpix P6000. Elokuussa 2008 julkistettu. 13.5 megapikseliä, 28-112 mm, 4-kertainen zoom, kuvanvakaaja, 2.7 tuuman lcd-näyttö (230.000 pikseliä), raw-tiedostot uutta formaattia, ethernet-liitäntä. Sisäänrakennettu GPS, kuviin tallentuu paikkatieto. Salamakenkä. Paljon ominaisuuksia, kuitenkin helppokäyttöinen. Arvosana 89. Suomen Nikon. Suomen hinta on n. 500 euroa.

Cameralabs.com, Canon PowerShot A2000IS. Elokuussa 2008 julkistettu. 10 megapikseliä, 36 - 216 mm, kuvanvakaaja, 6-kertainen zoom, 3 tuuman lcd-näyttö, AA-akut. Malli on tarkoitettu uusille kameran käyttäjille, kaikki on tehty mahdollisimman helpoksi. Hyvä hinta/laatusuhde. Suomen Canon. Suomen hinta on n. 220 euroa.

Trustedreviews.com, ATP Photo Finder Mini. Paikkatieto kuviin, akkujen kesto 16 tuntia. Ensimmäisellä kertaa signaalin löytäminen vei aikaa kolme neljä minuuttia, sen jälkeen parikymmentä sekuntia. Laitteen tallentamaa aikaa verrataan jpg-kuvan exif-tietojen aikaleimaan. Kameran kellon pitää siis olla tarkasti oikeassa ajassa. Hinta on $149.99.

 

14.11.2008    (linkki)

Jyrki Parantainen, Horisontti
16.11.2008 asti

Jyrki Parantainen, Horisontti

Jyrki Parantaisen Horisontti-näyttely on esillä Galleria Heinossa vielä tämän viikon loppuun. Parantaiselle horisontti ei koskaan ole pelkkä visuaalinen rajapinta. Häntä kiinnostaa ennen kaikkea horisontin takana avautuva näkymätön ja käsitteellinen maalilma.

Parantainen johdattaa katsojan horisontin taakse liittämällä kuviinsa linjoja ja sanoja ladaten niihin siten uudenlaisia merkityksiä. Kuviaan hän ei rakenna kuvankäsittelyohjelmassa, vaan ottaa ensin kuvan, vedostaa sen, lisää lankalinjat ja sanat neuloilla vedokseen, kuvaa vedoksen ja vedostaa sen jälkeen lopullisen teoksen.

Galleria Heino
Uudenmaankatu 16-20
ti-pe 11-17, la-su 12-16

Finnfoto, Suomen Valokuvajärjestöjen Keskusliitto Finnfoto ry:n myöntämät apurahat 2008. Yhteensä 65.780,00 euroa.

  • Mustonen Timo Tapani 2000
  • Räsänen Tapani Olavi 2000
  • Heikkilä Tapio Kaleva 1000
  • Teräväinen Aila Hellevi 880
  • Eriksson Lars Magnus 2000
  • Lehtonen Jukka Tapani 2000
  • Koivisto Jussi Esko Hermanni 2000
  • Pirhonen Pekka 2000
  • Nisonen Jorma Jyrki Juhani 2000
  • Kataila Kalle Juhani 1000
  • Havia Katrin 2500
  • Karjalainen Sami Juhani 1000
  • Peltomäki Jari Ilmari 2000
  • Pöntinen Benjam 1800
  • Hakokorpi-Jumppanen Aune Maria 1000
  • Varesvuo Markus 2000
  • Mälkönen Esa Juhani 1600
  • Mikkilä Janne Matias 2000
  • Mielikuvitus ry 1000
  • Suomen Ammattivalokuvaajat ry 8000
  • Turun Kamerat ry 3000
  • Iisalmen kameraseura ry 2000
  • SKSL ry 5000
  • Suomen Mainosvalokuvaajat ry 8000
  • Kameraseura ry 1000
  • Suomen Luonnonvalokuvaajat ry 4000
  • Suomen Ammattiluonnonvalokuvaajat ry 3000

Kertaus digicamera.netin uutisista 20.8.2008 (voi vähän jo etukäteen miettiä, josko ensi vuonna hakisi tätä apurahaa...):

Kopiosto huolehtii korvausten perimisistä, kun esimerkiksi kouluissa tai julkishallinnossa valokopioidaan osia oppikirjoista tms. Teoksista saa ottaa vapaasti valokopioita yksityiseen perhepiirissä tapahtuvaan käyttöön, muuten teosten valokopiointiin tarvitaan lupa. Kopiosto myöntää teosten käyttölupia ja tilittää perityt korvaukset teosten tekijöille tai heidän edustajilleen.

  • vuonna 2007 Kopiosto tilitti valokopiointikorvauksia kotimaahan 9.262.087 euroa, ks. jäsenjärjestöille tilitetyt valokopiointikorvaukset
  • Suomen Valokuvajärjestöjen Keskusliitto - Finnfoto ry:n osuus maksetuista valokopiointikorvauksista oli 128.255 euroa
  • Tästä summasta Finnfoto muiden järjestöjen tapaan jakaa noin puolet apurahoina Kopiosto ry:n valokuvaajille. Apurahojen myöntäminen edellyttää, että hakija on luovuttanut valvontavaltakirjan Kopiosto ry:lle.
  • Vuonna 2008 hakemuksien viimeinen jättöpäivä on 15.9.2008. Sivulla olevien yksinkertaisten lomakkeiden täyttäminen ei ole vaikeaa, jos vain on perusteltu aihe
    • "Apurahoja myönnetään sekä yksityishenkilöille että työryhmille ja valokuvausalan järjestöille mm. taiteelliseen ja tieteelliseen työhön pääasiallisesti materiaali – ja näyttelykustannuksiin sekä koulutukseen."
  • apurahoja voidaan myöntää sekä yksityisille henkilöille että työryhmille
  • Vuoden 2007 jaetut apurahat 73.730,00 euroa
  • Vuoden 2006 jaetut apurahat 57.730,00 euroa
  • Vuoden 2005 jaetut apurahat 53.500,00 euroa
  • hakemuksia on tullut, mutta lisääkin otetaan mielellään

Suomen Adobe, Lightroom 2 & Photoshop CS4. Maksuton aamupäiväseminaari ti 25.11.2008 klo 9:00 - 11:30. Paikka Finnkino, Tennispalatsi 2, Helsinki. Ennakkoilmoittautuminen on pakollinen.

Matti Sulanto, Sony Alpha 900 käyttökokemuksia. Parin päivän ajalta. Suomenkielinen käyttöliittymä, epästandardi salamakenkä (esim. radio-orjien lähetinosa ei sovi suoraan), kuvanvakain rungossa. Raw-tiedosto vie tilaa 36 megaa. Kuvanlaadussa ei ollut moittimista, ISO 400 -arvosta eteenpäin kohina haittasi. Rungon hinta Suomessa on n. 3.000 euroa.

Ylitalot.net, kuvat.fi - liian hyvää ollakseen totta?

Uusi Suomi, Mystinen revontuli avaruudessa ällistyttää – katso upea kuva.

Iltasanomat, Kamera herätyskellossa toi vankeustuomion.

Photo.net, foorumi.

Reuters, Strange and unusual. 17 kuvaa, myös kuvatekstit.

Luminous Landscape, RED Changes the Game – Again. DSMC = Digital Stills Movie Camera. Markkinoille ensi syksynä, ketjun alapäässä Scarlet, 3K video ja 4.9 megapikselin sensori, still-kuvia ja videota, aina 120 kuvaa sekunnissa. Ja kaikki raw-muodossa. Hinta lienee alle $4.000. Rakenne on modulaarinen, osat sopivat keskenään yhteen. Ketjun yläpäässä on sitten Epic, kolme versiota:
- Epic S35 13.8 megapikselin kenno, 5K videotermein, 100 kuvaa sekunnissa, Nikonin/Canonin objektiivit käyvät, runko $28.000, myyntiin ensi vuoden puolivälissä.
- Epic FF35 24 megapikselin kenno, 100 kuvaa sekunnissa, $35.000
- Epic 645 42x56mm 65 megapikselin kenno, 50 kuvaa sekunnissa, $45.000, myyntiin keväällä 2010.

Ja viimeinen malli on sitten Epic 617 186x56mm 261 megapikselin sensori, 25 kuvaa sekunnissa, $55.000, myyntiin vuoden 2010 puolivälissä.

Digital Photography School, 15 Stunning Images Using Blur to Portray Movement.

Ephotozine.com, Underwater photography techniques.

Creativepro.com, Five Lightroom 2 How-Tos.

The New York Times, Pixels Are Like Cupcakes. Let Me Explain. Eikö mukamas 15 megapikselin kamera ole kolme kertaa parempi kuin 5 megapikselin kamera?

Diyphotography.net, DIY Ghetto-Fab Portable Backdrop Stand. Taustateline, $40.

The-digital-picture.com, Canon EOS 50D. Elokuussa 2008 julkistettu. Käytännössä Canon 40D:n seuraaja, vaikka molempia malleja myydään rinnan ainakin tämän vuoden loppuun. Paljon uutta. 15 megapikseliä, 1.6 kroppikerroin, nopeampi Digic 4 prosessori, 3 tuuman lcd-näyttö (920.000 pikseliä), LiveView, laajennettu ISO 12.800, HDMI-liitäntä, säänkestävä runko. Suomenkieliset valikot. Suomen Canon. Suomen hinta on n. 1.200 euroa (runko).

Bobatkins.com, Canon EOS 40D vs. Canon EOS 50D vs. Nikon D300 vs. Nikon D90.

IR, Panasonic Lumix DMC-G1. Syyskuussa 2008 julkistettu. Uuden Micro Four Thirds -standarin mukainen. Pienempi ja kevyempi rakenne kuin aiemmin. Ei enää järjestelmäkamerassa optista etsintä, vain elektroninen etsin. Ei peiliä. Etsin vaikuttaa ainakin yhtä hyvältä kuin perinteisten 4/3-systeemin etsimet (jotka eivät ole kovin hyviä). 12 megapikseliä, ei sisäänrakennettua kuvanvakaajaa. Järjestelmäkamera, joka näyttää kompaktikameralta, ei kuitenkaan videota. Kääntyvä 3 tuuman lcd-näyttö (460.000 pikseliä), kuvasuhde 3:2 (ei kennon 4:3 -kuvasuhdetta). Adapterin avulla voidaan käyttää perus 4/3-systeemin objektiiveja. Ensi vuoden mallissa video. Suomen Panasonic. Suomen hinta on n. 800 euroa (14-45 mm kittiobjektiivi mukana).

  • (Pasanonicin suomalaiset sivut eivät toimineet muutamaan viikkoon ollenkaan, nyt vihdoin toimivat. Maahantuonti siirrettiin jokin aika sitten Ruotsiin. Panasonicia ei näkynyt ollenkaan DigiExpossa. Onkohan Suomi unohdettu nyt lopullisesti?)

Ephotozine.com, Pentax Optio S12. Tammikuussa 2008 julkistettu, 12 megapikseliä, 3-kertainen zoom, ei kuvanvakaajaa, 2.5 tuuman lcd-näyttö. Arvosana 7/10. Suomen maahantuoja Focus Nordic. Suomen hinta on n. 210 euroa.

Slrgear.com, Panasonic 14-45mm f/3.5-5.6 ASPH LUMIX G VARIO. Micro 4/3 -systeemiin, polttoväli siis 28-90mm. Ei täydellinen, mutta sopii hyvin G1-mallille.

Dpreview.com, Pentax smc P-FA 50mm 1:1.4. Filmiajalta peräisin. Painoa 220 g, filtterikierre on 49 mm. Isolla aukolla kuva on kovin pehmeä, aukkoa pienennettäessä erittäin terävä. Arvosana Highly Recommended. Suomen hinta on alle 300 euroa. Objektiivi.info.

 

13.11.2008    (linkki)

Klaus A. J. Riederer, Mustavalkoisessa elämässäni (en ole koskaan), osa IV
29.11.2008 asti

Helsinkiläisen valokuvaajan ja ammattivedostajan Klaus A. J. Riedererin Mustavalkoisessa elämässäni (en ole koskaan) -näyttely on matkannut Karjaalta Galleria Zebrasta Kaakkois-Suomen valokuvakeskukseen.

Näyttelyn valokuvilla ja niihin liittyvillä ristiriitaisilla teksteillä Riederer haluaa kritisoida nyky-yhteiskuntaa. Sen kauhukuvana hän näkee vieraantuneen pinnallisen egoistin, joka on erakoitunut omaan maailmaansa vailla kontaktia ympäristöön ja muihin ihmisiin, vaikka onkin näiden ympäröimä.

Avril Styrman, Satumaista loistoa ja avaruussaastaa
29.11.2008 asti

Valokuvakeskuksen pienessä galleriassa on esillä helsinkiläisen Avril Styrmanin valokuvia loskasta eli katujen likaamasta lumen ja jään yhdistelmästä, joka yleensä koetaan lähinnä negatiivisena.

Styrman haluaa näyttää loskan toisenlaisessa valossa: Loskan rosoisissa pinnoissa voi nähdä jopa kauneutta tai sen struktuureita voi lukea kuin uuden vuoden tinoja - löytäen tuttuja muotoja ja erilaisia tulkintoja.

Näyttelyvieraiden toivotaan kirjoittavan palautelomakkeeseen, mitä he kussakin kuvassa näkevät.

Kaakkois-Suomen valokuvakeskus ry
Snellmaninkatu 13 A (käynti pihan puolelta), Lappeenranta
ke-pe 12-17, la-su 12-15

Warthog.fi, eilen keskiviikkona Warthogilla tuli täyteen puoli vuosikymmentä intensiivistä valokuvausaiheisen sivuston päivitystä. Keskiviikko 12.11.2008.

Foorumilaisten kuvia:

  • karijokinen.com, Machine Head, 8.11.2008, seitsemän kuvaa

Jukka Tiippana, jti.kuvat.fi. Luontokuvia.

Parin viikon syysloma on ohi. Valokuvatorstai, 108. haaste. Tutkielma esineestä, kolmen kuvan sarja valitusta esineestä.

  • Osallistuminen tavalliseen tapaan, kuvausaikaa on edelleen. Ohjeet.
  • 107. haaste, viikon (Tai oikeastaan kolmen viikon) inspiksenä oli Keltainen kuu -blogin Elviksen ottama valokuva, jonka nimi on Silta nykyaikaan. Haasteen otti vastaan 130 kuvaajaa

HS, Senaatintorille tulee vaihteleva valoteos. Helsingin Senaatintorilla avautuu vuodenvaihteessa valosuunnittelija Mikki Kuntun valoteos, joka pyrkii tuomaan empirekeskustan rakennukset uudella tavalla esille.

Tietoviikko, Onko kovalevysi hajoamassa? Ääninäyte paljastaa.

Journalisti, pääkirjoitus, 6.11.2008, Tekeillä oikeuksien pakkoluovutus. ...Selvitysmies Mikko Tulokas jätti kesäkuussa opetusministeriölle lakiehdotuksen, jonka mukaan työnantajalle annettaisiin yksin oikeus käyttää työsuhteessa syntynyttä teosta ja määrätä siitä toimintansa edellyttämässä laajuudessa....

Panttihuutokauppa Helsingissä 19.11.2008. Lähtöhinta on ohjeellinen. (Välillä panttaaja lunastaa pantin ennen huutokaupan alkua... Kaikkea ei siis aina tule huudettavaksi).

DIGIKAMERA SONY CYBER-SHOT DSC-H3 8.1MPIX 110 e
AKKU 1 LATURI 1 DATA/AV-KAAPELI
MUISTIKORTTI 2GB
- 120 euroa

DIGIVIDEOKAMERA CANON DM-XL1E 3CCD 1200 e
OBJEKTIIVI CANON VIDEO XL 5.5-88/1.6-2.6 IS
OBJEKTIIVI CANON VIDEO XL 3.4-10.2/1.8-2.2
AKKU 1 KAUKOSÄÄDIN 1 LATURI
KÄYTTÖOHJEET + TARVIKKEITA
SALKKU
- poistettu

Pingstate.nu, viestejä eri aiheista.

Photo.net, foorumi.

Digital Photography School, Using Exposure Bias To Improve Picture Detail.

Photocritic.org, The quiet revolution in photography. Dynaaminen alue.

Thom Hogan, 2009 Nikon Predictions. It's that time again...

Pdnpulse.com, From the photographic oddities file. Oikeita kuvia, ei kuvankäsittelyä. Erikoinen tekniikka, tiedettä.

Rob Galbraith, Adobe Photoshop CS4 now available in trial version. Extended-versio, 30 päivän kokeilun jälkeen voi valita sitten joko perus- tai sitten tämän laajennetun version. Vaatii rekisteröitymisen.

Ephotozine.com, Three new lenses from Lensbaby. Composer (£164.99, 198 e), Muse (£99.99, 120 e), Control Freak (£170, 204 e). Esiteltiin jo Photokinassa. Myyntiin marraskuun lopussa. Tausta tai mikä tahansa kohta kuvasta sumeaksi.

Dcviews.com, Nikon releases firmware update 1.1 for the Coolpix P6000.

Pressfotografernas Klubb, Journalister får ingen kunskap i bild. De flesta journalister arbetar med bild på ett eller annat sätt i sitt yrke. Trots det är bilden lågt prioriterad på de svenska journalistutbildningarna.

Digital Journalist, Canon 5D Mark II. Syyskuussa 2008 julkistettu. 21.1 megapikseliä, täyden ruudun kenno, ISO 50 - 25.600, 1080p HD movie, live view, 3 tuuman lcd-näyttö (920.000 pikseliä), akun kesto parantunut, samoin pölynpoisto. 3.9 kuvaa sekunnissa, videota kuvatessa voi ottaa myös still-kuvia. Pistetarkennus vain 3.5 %. Compact Flash (miksei sd-kortteja?). Painoa 810 gr. Etsin 98%. Sulkimen kesto 150.000. Suomen Canon. Suomen hinta on n. 2.500 euroa.

LetsGoDigital, Sony Alpha 900. Syyskuussa 2008 julkistettu. 24.6 megapikseliä, täyden ruudun kenno, kuvanvakaaja, etsinkuva 100%, 3 tuuman lcd-näyttö (920.000), 5 kuvaa sekunnissa, hdmi-out, akut kestävät 880 kuvan ottamisen verran, mukana langaton kaukosäädin, tarkennuksen hienosäätö. Arvosana 80%, Recommended. Suomen Sony. Suomen hinta on n. 3.000 euroa.

Trustedreviews.com, Panasonic Lumix DMC-LX3. Heinäkuussa 2008 julkistettu. 10 megapikseliä, 24 - 60mm, 2.5-kertainen zoom, kuvanvakaaja, 3 tuuman lcd-näyttö (460.000 pikseliä), metallirunko. Kuvasuhteet 16:9, 3:2 ja 4:3. Ei sovi kaikille. Arvosana 10/10. Suomen Panasonic. Suomen hinta on n. 500 euroa.

Ephotozine.com, Panasonic DMC FX150. Julkistettu heinäkuussa 2008. 14.7 megapikseliä, 28-100mm, kuvanvakaaja, kuvausohjelmia (kaksi lapsiohjelmaa), 2.7 tuuman lcd-näyttö. Suomen hinta on n. 400 euroa.

 

12.11.2008    (linkki)

Daniel Andersson, Messianic Landscapes
30.11.2008 asti

Näyttely koostuu noin kolmestakymmenestä kollaasista, jotka on tehty 1800- ja 1900-lukujen vaihteen eurooppalaisia maisemia ja muistomerkkejä esittävistä postikorteista.

Daniel Andersson on syntynyt vuonna 1976 Helsingissä. Valmistuttuaan Tukholman Konstfack-korkeakoulusta 2006 hän on työskennellyt apurahan turvin Lontoossa ja New Yorkissa.

Valokuvagalleria Hippolyte
Kalevankatu 18 B, Helsinki
ti-pe klo 12-17, la-su klo 12-16

Henri Jalo & Robert Perander & Peter Eriksson, Puu
29.11.2008 asti

Kolmen valokuvaajan puuaiheinen yhteisnäyttely.

Galleria ja kirjakauppa
Laterna Magica
Rauhankatu 7, Helsinki
ma-pe 11-17, la 11-15

Suomen valokuvataiteen museon syksyn 2008 yleisöluentosarja Näkökulmia valokuvataiteeseen 12.11.- 17.12.2008 keskiviikkoisin klo 17-18. Luennoitsija valokuvataiteilija Timo Kelaranta. Vapaa pääsy. Tänään: Pelti kasaan ja orjat kyykkyyn -taiteilijairrottelua.

Mika Hakkarainen, Valokuvauksen tekniikkaa, 19-sivuinen pdf. ISO, aukko, valotusaika, valkotasapaino, syvyysterävyysalue, polttoväli, kuvausohjelmia, valotuksen mittaustavat, tarkennustavat, kuvaus salamaa käyttäen, vinkkejä kuvaustilanteisiin, kameran valinta, sanasto. Perusasiaa.

Suomenmaa.fi, Valitse suosikkikuvasi! Suomenmaan 100-vuotisjuhlavuoden kunniaksi lukijoille järjestetty valokuvakisa on edennyt loppusuoralle. Parhaat otokset on nyt valittu nettiäänestykseen. Voittaja selviää marraskuun aikana. Äänestys päättyy torstaina 20.11. klo 12.00. Eniten ääniä saaneen kuvan ottaja palkitaan digikameralla. 21 kuvaa.

Suomi24 Keskustelu, Valokuvaus. Poimintoja eri alueilta.

Uusi Suomi, "Photoshopattu" kuva Kim Jong Ilistä olikin aito? Aikaisemmat linkit digicamera.netin uutisista:

Digital Photography School, A Beginners Guide to Capturing Motion in Your Photography.

Photo.net, foorumi.

Pdnpulse.com, Helmut Newton Estate Sends Takedown Letter To Art Blog. Bloggaaja kuvitti Naomi Campbellin valokuvanäyttelystä tekemäänsä merkintää Helmut Newtonin ottamalla Campbellin kuvalla. Muutaman päivän kuluttua Newtonin kuvien oikeuksien haltijoita edustava lakifirma lähetti pyynnön poistaa kuva. Suomen laissa ns. sitaattioikeutta voi soveltaa myös valokuviin. USA:ssa on saman tapainen laki. Tähän tapaukseen sitaattioikeutta ei voi soveltaa, sillä kyse on vain pelkästä kuvituksessa, itse tekstissä ei ole mitään mainintaa Newtonista.

cnet, Underexposed, Adobe delays Photoshop.com, CS4 goodies. Online-palveluiden päivitys viivästyy muutamalla viikolla, samoin esim. Photoshop C4 Configurator -apuohjelman julkistus.

Kamera & Bild, Världens bästa Photoshopbok - för just dig. Kesäkuun numerossa ilmestynyt artikkeli, esittelyssä toistakymmentä Photoshop-kirjaa (saisivat olla vähän uudempia).

Cameralabs.com, Canon PowerShot G10. Syyskuussa 2008 julkistettu. 14.7 megapikseliä, 28 - 140 mm, 5-kertainen zoom, kuvanvakaaja, 3 tuuman lcd-näyttö (461.000 pikseliä). Optinen etsin. Painoa 350 g. Kohina tulee näkyviin ISO 400 -arviolla. Tähän mennessä paras G-sarjan kamera. Suomen Canon. Suomen hinta on n. 450 euroa.

Cameras.co.uk, Canon IXUS 980 IS. Syyskuussa 2008 julkistettu. 14.7 megapikseliä, 36 - 133 mm, 3.7-kertainen zoom, kuvanvakaaja, 2.5 tuuman lcd-näyttö (230.000 pikseliä), optinen etsin, painoa 160 g. Arvosana 85. Suomen Canon. Suomen hinta on n. 400 euroa.

Ephotozine.com, Canon Powershot A2000 IS. Elokuussa 2008 julkistettu. 10 megapikseliä, 36 - 216 mm, kuvanvakaaja, 6-kertainen zoom, 3 tuuman lcd-näyttö, AA-akut. Malli on tarkoitettu uusille kameran käyttäjille, kaikki on tehty mahdollisimman helpoksi. Suomen Canon. Suomen hinta on n. 220 euroa.

Photographyblog.com, Sharpener Pro 3. Parempaa jälkeä kuin PS:n Unsharp Maskilla. Arvosana 5 * / 5 *.

Shutterbug.com, Tamron’s SP AF70-200mm F/2.8 Di LD (IF) Macro.

 

11.11.2008    (linkki)

Itämeri Meidän Meri -valokuvauskilpailun tulokset julkistettiin eilen Turun Konserttitalolla pidetyssä Rajalan luontokuvaillassa. Voiton vei Teemu Köppä Suomenlinnasta otetulla kuvalla Valon pilkahdus. Toiseksi sijoittui Erkki Jylhä rantakivellä leikkiviä poikia esittävällä kuvallaan Eteläisillä kalamajoilla ja kolmas oli Jukka Haltimo lintukuvallaan Lapintiira. Yleisöäänestyken voitti Inga Haariston Tyyntä taidetta.

Kaikkiaan kilpailuun osallistui 440 kuvaajaa yhteensä 2608 kuvalla. Miehiä osallistujista oli 60% ja naisia 40%.

Kilpailun järjestivät Turun Seudun Luonnonvalokuvaajat r.y. ja Turun Sanomat yhteistyössä Varsinais-Suomen Luonnonsuojelupiirin ja Rajala Pro Shopin kanssa. Kilpailun tavoitteena oli Itämeri-tietoisuuden lisääminen.

Kaikki kilpailuun osallistuneet 2608 kuvaa ovat esillä Lääkäriasema Pulssin ikkunagalleriassa torstaista 13.11. lähtien kuukauden ajan. Lisäksi parhaista kuvista tullaan kokoamaan valokuvanäyttely.

Rupuranta.net, Meri-Pori, Lampaluoto. Reposaaren meritie, taustalla Reposaari. 8/11-2008. Taas vähän erilainen kuva.

HS, Jaakko Heikkilä on kuvannut sekä Armeniassa että diasporassa muualla eläviä armenialaisia. Jaakko Heikkilä: Armenian vaietut tarinat. Like. Blue book 3. 150 s. 36 e. Jaakko Heikkilä: Vaietut tarinat, näyttely 30.11. saakka Korjaamossa, (Töölönkatu 51 a-b). Ma-su 11-17.

Työvoimatoimisto, Kuvankäsittelijä, Tampereen Mac-Repro Oy, Tampere. Haussa kuvankäsittelijä, joka taitaa myös painopinnan valmistuksen. Photoshop pitää osata täysin ja visuaalista näkemys kuuluu myös vaatimuksiin.

  • Työ alkaa sop. mukaan
  • Työaika kokopäivätyö
  • Työn kesto yli 12 kuukautta

Postista oli tullut ilmoitus, että Vuoden Luontokuvat 2008 -kirja on haettavissa. Huomenna siitä sitten enemmän, kunhan on ehtinyt vähän tutustua. Viimeksi sitä tuli selailtua DigiExpossa.

  • (sellainen pieni huomio, että voittajakuva oli viimeisessä Luontokuva-lehdessä vedostettu (muunnettu värikuvasta?) paljon vaaleammaksi kuin nettiin tai Kamera-lehteen tai näyttelyyn. Sateenvarjo ei ollut enää pelkkää mustaa ja oikeasta alareunasta erotti kokonaan auton, kuvan tunnelma oli aivan erilainen. Voittajakuva, Ihminen ja luonto, Simo Mikkonen. Ei ole sattunut silmiin myöskään sitä tietoa, että millä tavoin kuva on muunnettu/käännetty mustavalkoiseksi? Nikonin järjestelmädigi lienee ollut kamerana).

Iltasanomat, 18.6.2008, Tässäkö Marilyn vanhana?

Tähdet ja avaruus, ESO julkaisi valtavan syvän taivaan kuvan. Pakkaamaton TIFF 6480 x 4239 pikseliä - 78.6 megaa.

Tietokone, Samsung esitteli tarkkoja näyttöjä. Tässä kuussa 23-tuumaisia, ensimmäisiä 2048x1152. Toimitukset Euroopan markkinoille ovat alkaneet, Syncmaster 2343BW-mallin suositushinta on noin 240 euroa.

Photo.net, foorumi.

Designobserver.com, Hiroshima: The Lost Photographs. Miten 701 kuvaa tuhoutuneesta Hiroshimasta oli joutunut kadulle kaikenlaisen roskan joukkoon? Mistä kuvat olivat alkuaan peräisin?

Digital Photography School, Interview with Music Photographer Barrie Thompson.

Trustedreviews.com, Image Editing Tutorial – Realistic Film Grain. Esimerkkiohjelmana Photoshop CS4, mutta samaa tekniikkaa voi soveltaa muihinkin kuvankäsittelyohjelmiin.

Digitaljournalist.org, Chuck Westfall, Tech Tips November 2008. Canon-asiaa.

Strobist, On-Axis Fill: Run-and-Gun Version. Tällä kertaa hyvin vähän salamaa, selostusta kuitenkin paljon.

IR, Sigma Corporation Acquires Three-layer Image Sensor Developer Foveon, Inc. (lehdistötiedote). Sigma ostaa Foveonin.

Photographyblog.com, Wolverine F2D Film Scanner. Diat ja negat digitaaliseen muotoon ilman tietokonetta. Viiden megapikselin tiedosto, viisi sekuntia, 1.5 tuuman lcd-näyttö. Laitteessa on kortinlukija, jonka kautta tiedostot talletetaan sd-muistikorteille. $149.99.

Ephotozine.com, Do you want to be a spy? Kulkukortiksi naamioitu vakoilukamera. 4 GB sisäistä muistia, video 352 x 288, stillkuvat 1280 x 1024.

Digitalprotalk, It's Revelations Monday: 8 Hours With The Canon 5D Mark II. Syyskuussa 2008 julkistettu. 21.1 megapikseliä, täyden ruudun kenno, ISO 50 - 25.600, 1080p HD movie, live view, 3 tuuman lcd-näyttö (920.000 pikseliä), akun kesto parantunut, samoin pölynpoisto. 3.9 kuvaa sekunnissa, videota kuvatessa voi ottaa myös still-kuvia. Pistetarkennus vain 3.5 %. Compact Flash (miksei sd-kortteja?). Painoa 810 gr. Etsin 98%. Sulkimen kesto 150.000. Suomen Canon. Suomen hinta on n. 2.500 euroa.

Photoreview.com.au, Panasonic Lumix DMC-FZ28. Heinäkuussa 2008 julkistettu, FZ18:n seuraaja, 10 megapikseliä, 27-486mm, 18-kertainen zoom, kuvanvakaaja, 2.7 tuuman lcd-näyttö. Raw. Arvosana 8.5. Suomen Panasonic. Suomen hinta on n. 380 euroa.

Digitalcamerainfo.com, Casio Exilim EX-FH20. Julkistettu syyskuussa 2008, EX-F1:n pikkuveli, 9 megapikseliä, 26 - 520 mm, 20-kertainen zoom, kuvanvakaaja. 7.1 megapikselin kuvia voi ottaa sarjakuvauksena 40 kpl, vauhti 1 - 40 kuvaa sekunnissa. Suomen hinta on n. 530 euroa.

 

10.11.2008    (linkki)

Viikon 45-46 kuva: Punainen matto ja Sabiinitarten ryöstö.

Huomenna 11.11. Suomen valokuvataiteen museossa Punamustavalkea 1918 - näyttelyyn liittyen:

  • Klo 11 kuvataiteilija Hannele Rantala esittää teokseensa, punamustavalkea 1918, liittyvän performanssin.
  • Klo 17-18 luento Virallisen muistamisen politiikka. VTT, politiikantutkija Veli-Pekka Leppänen.

Photo.net, foorumi.

Reuters, Pictures of the month: October. 60 kuvaa.

Diyphotography.net, PVC Backdrop/Light Stand. Liitoksia riittää, USA:n hinnoilla yhden jalustan hinnaksi tulee $11.

Digitalcameratracker.com, Teaser Photo of 25mp RED DSLR to be Announced November 13. 25 megapikselin DSMC:n (Digital Still and Motion Camera) julkistusta odotetaan 13.11.2008.

The-digital-picture.com, Canon EOS News. Canon RAW Codec 1.4 imuroitavissa. USA:n Canonin CashBack. Tämä siis vain USA:ssa. Euroopan Canonin syksyn CashBackia ei taida tullakaan (?)

  • Canon EOS 50D, - $100
  • Canon EOS 40D, - $50
  • Canon EF 70-200 f/2.8L IS USM, - $125
  • Canon EF 100-400 f/4.5-5.6L IS USM, - $100
  • Canon EF 16-35mm f/2.8L II USM, - $100
  • Canon EF 300mm f/4L IS USM, - $85
  • Canon EF 70–200mm f/2.8L USM, - $80
  • Canon EF 24–70mm f/2.8L USM, - $80
  • Canon EF 70–200mm f/4L IS USM, - $75
  • Canon EF-S 17–55mm f/2.8 IS USM, - $70
  • Canon EF-S 10–22mm f/3.5–4.5 USM, - $50
  • Canon EF 17–40mm f/4L USM, - $50
  • Canon EF-S 18–200mm f/3.5–5.6 IS, - $50
  • Canon EF 70–300mm f/4–5.6 IS USM, - $50
  • Canon EF 100mm f/2.8 Macro USM, - $35
  • Canon EF-S 60mm f/2.8 Macro USM, - $30
  • Canon Extender EF 1.4x II, - $25
  • Canon Extender EF 2x II, - $25
  • Canon Speedlite 580EX II, - $25
  • Canon Speedlite 430EX II, - $30
  • Cnaon Speedlite 430EX, - $30

Digitalcamerareview.com, Canon EOS 50D. Elokuussa 2008 julkistettu. Käytännössä Canon 40D:n seuraaja, vaikka molempia malleja myydään rinnan ainakin tämän vuoden loppuun. Paljon uutta. 15 megapikseliä, 1.6 kroppikerroin, nopeampi Digic 4 prosessori, 3 tuuman lcd-näyttö (920.000 pikseliä), LiveView, laajennettu ISO 12.800, HDMI-liitäntä, säänkestävä runko. Suomenkieliset valikot. Suomen Canon. Suomen hinta on n. 1.200 euroa (runko).

Digicamreview.com, Ricoh R10. Syyskuussa 2008 julkistettu. 10 megapikseliä, 28-200 mm, 7.1-kertainen zoom, kuvanvakaaja, ei etsintä, 3 tuuman lcd-näyttö (460.000 pikseliä), 54 MB sisäistä muistia. Paljon kohinaa ISO 400 -arvosta eteenpäin. Nopea käyttää, ei paljoa käsisäätöjä.

 

09.11.2008    (linkki)

Hyvää isänpäivää!

Foorumilaisten kuvia:

Outoa Taigaa, Rakas manipuloitu Johtaja. Maailmalle levitettyjä kuvia Kim Jong-ilistä epäillään manipuloiduiksi, eikä syyttä....

(Foorumilta) Fuji F30 oli imaissut pölyä sisäänsä, pölyhiukkanen näkyi kuvassa ikävän isona läiskänä aina samassa kohdassa. Yksi viestiketjuun kirjoittanut oli puhdistuttanut kameransa Tampereen Kamera-Servicessä, tuon operaation hinta oli 64 euroa.

  • (Työkaverilla oli Panasonicin muutaman vuoden vanhassa pokkarissa sama ongelma, ensin kuitenkin tarkistettiin, että läiskä oli kuvassa eikä lcd-näytössä. Tuolle työkaverille arvelin, että puhdistus voi maksaa lähelle 100 euroa, eipä sitten ollutkaan ainakaan Fujilla eikä ainakaan Tampereella ihan noin kallis).

Alfred Kordelinin säätiö, palkinnot ja apurahat 2008. 4.2 miljoonaa euroa, 580 saajaa. Tässä valokuvaan liittyvät.

  • Arkkitehtuurikonsultti, valokuvaaja Jari Jetsonen, emeritus professori Vilhelm Helander ja rakennusneuvos Mikko Mansikka Alvar Aallon Kaupunkitila ja asemakaavat -tutkimuksen tekemiseen sekä Alvar Aalto Cities -kirjan laatimiseen 5.000
  • Filosofian maisteri Aune Waronen-Rantamäki ja valokuvaaja Jukka Piiroinen Kristiinankaupungin puutaloista kertovan kirjan tekemiseen 4.000
  • Valokuvaaja Irmeli Jung näyttelyn järjestämiseen Ranskan kansalliskirjastossa Pariisissa 3.500
  • Valokuvataiteilija Martti Jämsä taiteelliseen työskentelyyn ja valokuvanäyttelyn järjestämiseen 7.000
  • Valokuvataiteilija Ritva Kovalainen, taiteen maisteri Sanni Seppo ja taiteilija Reiko Nireki Three Trees -näyttely- ja julkaisuprojektin toteuttamiseen shintolaisista temppeleistä ja pyhiinvaeltajista 5.000
  • Taiteen maisteri Susanna Majuri värivedosten teettämiseen 6.000
  • Valokuvataiteilija Miina Savolainen ja Värinä-työryhmä värilaboratorion laitteiden huoltamiseen sekä varustelutason parantamiseen 5.800
  • Taiteen kandidaatti Marja Söderlund ja kuvataidekriitikko Kari Alatalo Löydetty menu -kirjan valokuvien ja tekstin viimeistelyyn 2.500
  • Suomen maatalousmuseosäätiö jatkohankkeeseen aiheena muistitiedon ja valokuvien keräys suomalaisen maatilan naisten elämästä 10.000
  • Suomen valokuvataiteen museo valokuvan juhlavuoden 2009 tapahtumiin jatkohankkeena 30.000

Peter Forsgård, Barack Obaman Flickr-sivut. 50.435 kuvaa (!).

Photo.net, foorumi.

Rob Galbraith, "Market conditions" lead to price jump for EOS 5D Mark II, says Canon Canada. Näin Kanadassa. Monet isot alan liikkeet USA:ssa eivät enää ota ennakkovarauksia Canon EOS 5D Mark II -kamerasta, niitä kun on muutenkin tullut "riittävästi".

  • (Ihan vain yleisenä huomiona, että viime aikoina uusien mallien tullessa markkinoille myytävää on riittänyt yllättävänkin hyvin. Toivottavasti Canoniltakin tulee tarpeeksi kameroita niin, että ainakin jouluksi kaikki halukkaat saavat 5D Mark II -kameransa.)

IR, Nack Updates Status of Configurator, Pixel Bender, Camera Raw. Configurator (Photoshopin työtilan muokkaus - valikot jne. - mieleiseksi) tulee jakeluun parin viikon päästä. Photoshop CS4:n Camera Raw:n päivitys tulossa. Myös Pixel Blender (Flash-filtteri) parin viikon päästä.

Luminous Landscape, An exclusive interview with Henry Wilhelm. An Interview with Henry Wilhelm, Streaming Video Edition. Tai pelkkä ääni, Audio Only Edition. Kesto 68 minuuttia.

Photozone.de, Pentax SMC-DA* 16-50mm f/2.8 ED [IF] SDM. Vain kroppikennoisille, joissa todellinen polttoväli siis 24-75 mm. Rakenne on tukeva, pölyä ja kosteuttava sietävä. Filtterikierre on 77mm, painoa 565g. Laajakulmapäässä tynnyrivääristymää. Täydellä aukolla reunat pehmeitä. Suomen maahantuoja Focus Nordic (aik. Perkko). Suomen hinta on n. 750 euroa.

Ephotozine.com, Samsung L210. Tammikuussa 2008 julkistettu. 10 megapikseliä, 3-kertainen zoom, kuvanvakain, 2.5 tuuman lcd-näyttö, käsisäätöjä, pieni pokkari. Suomen Samsung. Suomen hinta on n. 160 euroa.

 

08.11.2008    (linkki)

Skenet.fi/Näyttelyt/ Mikko Oranen: ARS FENNICA 2008. Maailman tila. Oranen kävi katsomassa tämän vuoden Ars Fennica -ehdokkaiden näyttelyn Amos Andersonin taidemuseossa: "Näyttelykokemus oli niin upea ja vahva, että voittajasta viis, viisikko on saanut aikaan yhden hienoimmista ja koskettavimmista näyttelyistä miesmuistiin!"

Ruotsalaisohjaaja Jan Troellin elokuva Ikuistetut hetket sai Suomen ensi-iltansa eilen. Elokuva kertoo 1900-luvun alun naisvalokuvaajasta. Elokuvan pääosassa näyttelee Maria Heiskanen. Ikuistetut hetket on Ruotsin tämän vuoden Oscar-ehdokas.

Taiteilijaopastus tänään klo 14. Kulttuuritehdas Korjaamo, Helsinki: valokuvataiteilija Jaakko Heikkilä esittelee armenialaista diasporaa käsittelevän näyttelynsä Vaiettuja tarinoita ja kertoo työstään Kulttuuritehdas Korjaamon Galleria 1:ssä. Vapaa pääsy.

Taiteilijaopastus huomenna klo 14. Galleria Luova.fi, Helsinki: Anni Löppönen esittelee näyttelynsä Approachin nowhere. Vapaa pääsy.

Taiteilijaopastus huomenna klo 14. Hakasalmen huvila (Finlandia-talon vieressä), Helsinki: Kari Hakli esittelee Helsingissä vuosina 1967-77 ottamiaan valokuvia tutkija Jari Harjun kanssa. Vapaa pääsy.

Huomenna isän päivänä ilmainen sisäänpääsy Suomen valokuvataiteen museoon. Kuvataiteilija Hannele Rantala esittää teokseensa, punamustavalkea 1918, liittyvän performanssin tänään ja huomenna klo 14.

Keskisuomalainen, Onko tämä edes totta?

  • Kiasma, Pilviin piirretty, Pilviin piirretty – aasialaista nykytaidetta 1. 11.–1. 2. Kiasmassa (Mannerheiminaukio 2)

(kertausta) Foorumilaisten kuvia:

  • arn, all galleries sekä sieltä sitten snapshots (pbase.com, monessa kuvassa kamerana FujiFilm FinePix F100fd)

Digitoday, Panasonic nielaisee Sanyon. Kysyntä kirittää yhdistymisiä.

Muropaketti, Sony Ericsson: 20 megapikselin kamerakännyköitä vuonna 2012.

Iltalehti, Kannattaako tyylistä maksaa? IL Digin kokeilussa Applen uusi MacBook. Hinta: 1 199 euroa.

Photo.net, foorumi.

Digital Photography School, 10 Tips for Photography Students.

Strobist, New Nikon Video: 154 Minutes of CLS Goodness. Nikonin kahden ja puolen tunnin dvd. $39.95. Hyvä hankinta Nikonin salamaa käyttävälle.

The Online Photographer, Diffraction—Quantum Weirdness in Your Very Own Home. Mitä diffraktio tarkoittaa ja miten se rajoittaa objektiivin piirtokykyä?

cnet, Undersexposed, Geotagging plug-in shows maturing Lightroom.

Canon Europe, Canon Professional Network, Tips from the pros. Päivitetty, lyhyitä ja ytimekkäitä. Uusimmat:

  • Back button focus
  • Continuous shooting speed
  • Achieving Bokeh
  • Using lens hoods
  • What is correct exposure?
  • Camera histogram
  • Mirror lock
  • Optimum aperture

Lexjet.com, newsletters, In Focus Vol. 3 No. 11.

  • Monitoring Monitors Minkä ajan käytät kameraa/monitoria? Kuinka paljon rahaa olet käyttänyt kameraan/monitoriin? Miksi pitäisi sijoittaa rahaa parempaan monitoriin?
  • How can I write my own actions? (Photoshop) Pikakurssi Photoshopin makrojen kirjoittamiseen

Amateur Photographer, Kodak: Film is far from dead. Vaikka filmin myynti jatkaa laskuaan, niin tiettyjen mv-filmien myyntitrendi on muuttunut parempaan suuntaan.

Wired.com, Show Us Your Flagrant Cellphone-Use Photo. Wired etsii ns. tyhmiä kännykkäkamerakuvia. Ei sen kummempia palkintoja, kuva pitää olla jo valmiiksi netissä, ihannekoko 800 x 1200 pikseliä. Wiredin mielestä mielenkiintoisimmat laitetaan esille, sivulla kävijät voivat kertoa äänestämällä mielipiteensä kuvista.

Svt.se, Stockholm dokumenteras i tusen bilder. Kolme kuvaajaa dokumentoi Tukholmaa kahden ja puolen vuoden ajan, dialle, 60.000 kuvaa. Kuvista koostettiin yli tuhat kuvaa sisältävä 656-sivuinen kirja Dokument Stockholm.

Digital ProTalk, Reaching Out Long With The Canon 70-300mm DO IS. Pituus alle 10cm, kuvanvakaajan vaikutus kolme askelta, suodinkierre on 58mm, painoa on 720g. Suomen Canon. Objektiivi.info. Suomen hinta on n. 1.350 euroa.

Trustedreviews.com, Nikon CoolPix P6000. Elokuussa 2008 julkistettu. 13.5 megapikseliä, 28-112 mm, 4-kertainen zoom, kuvanvakaaja, 2.7 tuuman lcd-näyttö (230.000 pikseliä), raw-tiedostot uutta formaattia, ethernet-liitäntä. Sisäänrakennettu GPS, kuviin tallentuu paikkatieto. Salamakenkä. Arvosana 9/10. Suomen Nikon. Suomen hinta on n. 500 euroa.

Cameras.co.uk, Olympus MJU 1060. Elokuussa 2008 julkistettu. 10 megapikseliä, 37-260mm, 7-kertainen zoom, kuvanvakaaja, 3 tuuman lcd-näyttö, kolme väriä. Arvosana 81. Suomen Olympus. Suomen hinta on n. 330 euroa.


07.11.2008    (linkki)

Suomen valokuvataiteen museon syksyn 2008 yleisöluentosarja Näkökulmia valokuvataiteeseen 12.11.- 17.12.2008 keskiviikkoisin klo 17-18. Luennoitsija valokuvataiteilija Timo Kelaranta. Vapaa pääsy.

12.11. Pelti kasaan ja orjat kyykkyyn -taiteilijairrottelua
19.11. The Soul of a Russian Man - Mox Mäkelän MetaMatka
26.11. Hiroshima, kaksi näkökulmaa: Arnulf Rainer ja Hiromi Tsuchida
10.12. Osaako silmä tehdä kuvia? Mikä kuva valokuva on?
17.12. Yes title - kuvalla on oltava nimi. Mieluiten hyvä.

Kulttuurikunto.yle.fi: Testaa kulttuurikuntosi. Ylen Kulttuurikunto kannustaa kaikkia suomalaisia kulttuuriharrastusten pariin.

Rajala Cameran luontokuvailta ma 10.11.2008 klo 16-21.
Turun konserttitalo, Aninkaistenkatu 9. Ohjelmassa mm.

  • Itämeri Meidän Meri -valokuvauskilpailun tulokset ja palkinnot
  • Hannu Vallas: Itämeri linnun silmin
  • Jussi Leppänen: Majakkasaaret
  • Jaakko Ruola: Saaristomeri - Kevään tunnelmia Jungfruskärillä

    Lue illan koko ohjelma.

Kokemäenjokilaakson luonnonkuvaajat ry:n järjestämä kuvaviikonloppu
15.-16.11.2008 klo 11 alkaen Punkalaitumella. Tänä vuonna pääesiintyjänä on Seppo Keränen. Ohjelma löytyy yhdistyksen sivuilta.

Kansainvälisen digivalokuvauskilpailun Metro Global Photo Challenge tämän vuoden kilpailun teema oli Urban Jungle. Suomen jury on nyt valinnut 100 valokuvaa, joista yleisö voi äänestää viisi (5) Suomen edustajaa kansainväliseen loppukilpailuun. Kansainvälinen jury valitsee koko kilpailun voittajan sadan finalistin joukosta (jokaisen Metromaan viisi parasta valokuvaa). Kansainvälinen voittaja julkistetaan 2. 12. 2008. Viime vuonna voitto tuli Suomeen.

  • pääpalkintona kahden hengen matka New Yorkiin ja 1000 puntaa (GBP) matkarahaa. Lisäksi voittajavalokuva ja voittajan haastattelu julkaistaan 21 maan Metrossa, neljässä eri maanosassa.
  • Kaikki, jotka ovat osallistuneet kilpailuun ovat samalla myöntäneet Metrolle oikeuden valokuvien julkaisuun, käyttämiseen näyttelyissä ja kaikkeen muuhun Metron määrittämiin tarkoituksiin yli 20 maassa kahden vuoden ajaksi kilpailun päättymisestä eteenpäin.

Foorumilaisten kuvia:

  • GerhardB, napalm fun (armeijan käyneille tuttua puuhaa)

Jouko Leskelä, Snapshot.fi, Sain SUUNNATTOMAN postilähetyksen.

  • Lieneekö sisällä tämä? (näköispainos, Henri Cartier-Bresson, The Decisive Moment)
  • Ratkaiseva hetki vai Taskuvarkaan hetki, ...käännös Ratkaiseva hetki on aikaa kuvaavalta ilmaisultaan väärä. Hetki, johon ranskankielisessä nimessä viitataan, on ratkaisua juuri edeltävä hetki. Se on odotuksen tai ennakoinnin hetki pikemminkin kuin johtopäätöksen hetki....

Juha Kuvaa, Valokuvien jälkikäsittelyä. Video 5:26, ei selostusta, You Tube.

Photo.net, foorumi.

Digital Photography School, How to Shoot Super Macro Photos.

Ephotozine.com, How to be a good wedding photographer. Part II.

Pdnpulse.com, Another HD Movie Shot with Canon 5D Mark II.

Ephotozine.com, Photography market just keeps on growing. Digitaalikuvauksen maailmanlaajuiset markkinat kasvavat vuoteen 2013 mennessä 230.9 miljardiin dollariin, 181.5 miljardia euroa. Tämän vuoden arvio on 155 miljardia dollaria, 121.8 miljardia euroa.

cnet, Underexposed, Microsoft maps get Photosynth panoramas. MS:n ilmainen ohjelma, koostetaan monesta kuvasta 3d-näkymä.

Dpreview.com, Apple releases Camera RAW compatibility update.

IR, ZINK Imaging and TOMY Company, Ltd. Deliver First ZINK™-Enabled Product From Partnership (lehdistötiedote). Kamera + printteri yhdessä.

Lomophotography.com, LOMO LC-A - The Greatest Camera of All Time. Lomo-kirja.

IR, Sigma DP1 Firmware Update.

Dpreview.com, dpreview.com blog. Kaksi eri blogia.

Kamera & Bild, Canon Eos 50D sattes på prov. 50D:n kuvanlaatu ei ole 40D-mallia parempi, vaikka muuten 50D on kyllä erittäin hyvä kamera.

  • cnet uk, Canon EOS 50D, Elokuussa 2008 julkistettu. Käytännössä Canon 40D:n seuraaja, vaikka molempia malleja myydään rinnan ainakin tämän vuoden loppuun. Paljon uutta. 15 megapikseliä, 1.6 kroppikerroin, nopeampi Digic 4 prosessori, 3 tuuman lcd-näyttö (920.000 pikseliä), LiveView, laajennettu ISO 12.800, HDMI-liitäntä, säänkestävä runko. Suomenkieliset valikot. Suomen Canon. Suomen hinta on n. 1.200 euroa (runko).
  • Oceanlight.com, Canon 50D Initial Impression

Megapixel.net, Pentax K200d. K100D:n seuraaja, tammikuussa 2008 julkistettu. 10 megapikseliä, kuvanvakaaja, säänkestävä, ISO 1600, 2.7 tuuman lcd-näyttö, kroppikerroin 1.5. Sarjakuvaus 2.8 kuvaa sekunnissa neljän kuvan verran, ei mikään vauhtihirmu. AA-akut. Kennon pölyn löytämistä varten on oma kuvausohjelma, automaattista enemmän tai vähemmän toimivaa pölynpoistoa. Sisäänrakennettu salama, ohjeluku 13. Raw-muodoksi voi valita Adoben DNG:n tai Pentaxin oman PEF:n. Ei Live View:tä. Sarjakuvaus 2.8 kuvaa sekunnissa neljän/viiden kuvan verran. Käytettävyys 9.4. Kuvanlaatu 9.8. Ks. Perkko.fi. Suomen hinta on n. 600 euroa (mukana 18-200 mm).

Laurence Kim, Panasonic LX3 - part 3. Heinäkuussa 2008 julkistettu. 10 megapikseliä, 24 - 60mm, 2.5-kertainen zoom, kuvanvakaaja, 3 tuuman lcd-näyttö (460.000 pikseliä), metallirunko. Kuvasuhteet 16:9, 3:2 ja 4:3. Ei sovi kaikille. Suomen Panasonic. Suomen hinta on n. 500 euroa.

Slrgear.com, Canon EF 800mm f/5.6L IS USM. Painoa 4.5 kg. Suomen Canon. Suomen hinta on n. 12.000 euroa.

Photographyblog.com, Canon PowerShot E1. Julkistettu elokuussa 2008. 10 megapikseliä, 35 - 140 mm, 4-kertainen zoom, kuvanvakaaja, 2.5 tuuman lcd-näyttö, optinen etsin, kolme väriä. Arvosana 3.5 * / 5 *. Suomen Canon. Suomen hinta on n. 190 euroa.

Steve Sanders, Panasonic Lumix DMC-FZ28. Heinäkuussa 2008 julkistettu, FZ18:n seuraaja, 10 megapikseliä, 27-486mm, 18-kertainen zoom, kuvanvakaaja, 2.7 tuuman lcd-näyttö. Raw. Suomen Panasonic. Suomen hinta on n. 380 euroa.

Steve Sanders, Panasonic Lumix DMC-FX150. Julkistettu heinäkuussa 2008. 14.7 megapikseliä, 28-100mm, kuvanvakaaja, kuvausohjelmia (kaksi lapsiohjelmaa), 2.7 tuuman lcd-näyttö. Suomen Panasonic. Suomen hinta on n. 400 euroa.

Ephotozine.com, Nikon Coolpix S520. Tammikuussa 2008 julkistettu, 8 megapikseliä, 35-105mm, 3-kertainen zoom, kuvanvakain, 2.5 tuuman lcd-näyttö. Suomen Nikon. Suomen hinta on n. 150 euroa.

 

06.11.2008    (linkki)

Jaakko Heikkilä: Vaiettuja tarinoita
30.11.2008 asti

Tornion Kukkolankoskella asuvan valokuvataiteilija Jaakko Heikkilän (s.1956) armenialaista diasporaa käsittelevä Vaietut tarinat -näyttely avautuu tänään Korjaamolla Helsingissä. Heikkilä lähti ensimmäiselle kuvausmatkalleen Armeniaan vuonna 2004 Kirkko soikoon -festivaalin Armenialais-tapahtumaan liittyen. Tuolloin hänelle selvisi, että armenialaisista kaksi kolmasosaa asuu muualla. Seuraavana vuonna Heikkilä matkasikin kuvaamaan armenialaisyhteisöä Los Angelesiin, ja myöhemmin projekti jatkui Venetsiassa.

Armenialaisten suuri trauma on, ettei Turkki ole tunnustanut vuoden 1915 armenialaisten kansanmurhaa, joka vei hengen jopa 600 000-1 500 000 armenialaiselta.

Näyttely koostuu valokuvista ja videoteoksista, ja sen yhteydessä julkaistaan Liken kustantama valokuvateos Armenian vaietut tarinat. Kirja on myynnissä Korjaamo Shopissa.

Vaiettuja tarinoita nähtiin viime vuonna Suomessa Aineen taidemuseossa ja Belgiassa Lophemin taidehallissa. Vuonna 2005 armenialasiprojektin teoksia oli esillä Venetsian Biennaalissa.

Jaakko Heikkilälle myönnettiin vuonna 2007 valokuvataiteen valtionpalkinto.

  • Jaakko Heikkilä: Armenian vaietut tarinat - Unspoken destinies. Sidottu, kovakantinen, 150 sivua. Ilm: 11/2008. Like Kustannus Oy. ISBN: 978-952-01-0202-9. Hinta 36 euroa.
  • Heikkilältä on aiemmin ilmestynyt:
    Meänmaa (1992), Kirkas nöyryys (1997) ja Kukkolankoski (2005), jotka kaikki käsittelevät Tornionjokilaakson "meän kulttuuria". Pomorit (2001) taas kertoo elämästä Vienanmeren rannikon kylissä Venäjällä.

Kulttuuritehdas Korjaamo
Töölönkatu 51 b, Helsinki
joka päivä klo 11-17

Stadin satama
3.1.2009 asti

Helsingin Sataman järjestämä valokuvanäyttely pääkaupungin vanhoista satamista ja Vuosaaren uudesta satamahankkeesta avautuu tänään Narinkatorilla Kampissa.

Helsingin tavarasatamatoiminnot siirtyvät Länsisatamasta ja Sörnäisten satamasta Vuosaareen. Vuosaaren sataman laivaliikenne käynnistyy maanantaina 24. marraskuuta. Matkustajasatamat jäävät kaupungin keskustaan Eteläsatamaan ja Länsisatamaan.

Näyttelyn toteutuksesta vastaa Taideteollinen korkeakoulu, jonka oppilaat ovat kuvanneet nykysatamia sekä Vuosaaren sataman rakennushanketta syyskuusta 2006 lähtien.

Laituri (Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston uusi info- ja näyttelytila)
Narinkka 2, (Narinkatori, Kamppi) Helsinki
ti-pe 10-18, la 10-14

Foorumilaisten kuvia:

Matti Sulanto, Sulantoblog. Tahti vain kiihtyy, merkintöjä yksi per päivä, kaksi parhaassa...

  • RAW-työnkulkuni
  • Multiblitz radiosynkan kustomointia
  • ("...Ensi viikolla minulla on kokeiltavana Sony 900 sekä Hasselblad H3D
    39mp. Molemmista tulee jonkinlainen käyttöarvio blogiini. Tuo Hasseli
    ei ole mikään uutuus, mutta noista en ole ainakaan Suomeksi nähnyt
    kovin paljon juttuja. Keskikoon kamerat ovat myös halventuneet tosi
    paljon, mutta ovat toki edelleen harrastajan ulottumattomissa...")

Fotofinlandia 2008 -sivuilla yleisö on tähän mennessä käynyt äänestämässä vähän yli kaksi tuhatta kertaa suosikkiaan. Yleisön osalta äänestys päättyy 18. marraskuuta klo 12.00. Äänestää voi jättämällä sähköpostiosoitteensa (jota ei käytetä kuin tässä äänestyksessä). Kaikki pikkukuvat ovat yhtä aikaa esillä Äänestys-sivulla.

(ja tässä taas kertausta, että mistä oikein on kyse...)

Fotofinlandia 2008 -valokuvakilpailun järjestää Suomen Valokuvajärjestöjen Keskusliitto Finnfoto ry. Kilpailuun voi osallistua Finnfoto ry:n jäsenjärjestöjen vuonna 2008 järjestämien kilpailujen kautta. Kilpailuun osallistutaan 3-5 kuvan kokonaisuudella. Kukin jäsenjärjestö voi toimittaa kuvakokonaisuudet enintään neljältä valokuvaajalta. Esim. kuulumalla johonkin kameraseuraan tai vaikka luonnonvalokuvaajiin saa osallistumisoikeuden.

Tuomaristo valitsee kilpailun voittajan finalistien joukosta. Yhden tuomariäänen muodostaa internetsivuilla www.fotofinlandia.fi järjestettävä äänestys. Kilpailun palkinnot rahoitetaan Kopioston valokopiointikorvauksista kerätyin varoin.

Palkinnot:

1. palkinto 17.000 euroa
2. palkinto 4.500 euroa
3. palkinto 1.500 euroa

Palkinnot ovat verovapaita.

Tulosten julkistaminen sekä palkintojen ja kunniakirjojen jako tapahtuu perjantaina 21. päivänä marraskuuta 2008 kello 13.00. Kilpailutyöt ovat esillä Sanomatalon Mediatorilla 17.- 30.11.2008 järjestettävässä näyttelyssä. Jäsenjärjestöjen vastaavat kuvien esillepanosta.

HS ma 21.1.2008, Kulttuuri C2, vakiopalsta Miksi? Hylkäsikö Fotofinlandia valokuvataiteilijat? Tänä vuonna sääntöjä muutettiin niin, että vain Finnfoton jäsenjärjestöihin kuuluvat voivat osallistua kilpailuun. Finnfoton toiminnanjohtaja Mikko Säteri vastasi muutamaan kysymykseen.

  • Valokuvataiteilijoiden liitto ei järjestönä kuulu Finnfotoon toisin kuin esimerkiksi lehti-, mainos- ja luontokuvaajien liitot, Finnfotoon kuuluu kahdeksan jäsenjärjestöä
  • tänä vuonna haluttiin kiinnittää huomio käyttökuvaan, valokuvataide on saanut paljon huomiota mediassa
  • jäsenjärjestöt lähettävät omista kilpailuistaan (esimerkiksi Vuoden luontokuva tai Vuoden lehtikuva) Fotofinlandiaan kuvakokonaisuudet enintään neljältä valokuvaajalta
  • kilpailun tuomarointi kävi hankalaksi valtavan osallistujamäärän vuoksi, nyt Fotofinlandia toteutetaan ajatuksella 'best of the best'
  • kilpailun tuomaristo julkistetaan keväällä
  • seuraavista vuosista ei ole vielä tehty päätöksiä, tämä vuosi toimitaan näiden sääntöjen mukaan

Edelleen:

  • Suomen Luonnonvalokuvaajat ry:n ehdokkaat Fotofinlandia 2008 –kilpailuun valitaan jäsenten Vuoden Luontokuvat 2008 –kilpailuun lähettämien kuvien parhaimmistosta. Kultakin valitulta kuvaajalta käytetään 3 – 5 kuvan kokonaisuus.
  • SKsL ry eli Suomen Kameraseurojen Liitto RY, uutiset. Raati on valinnut SKsL:n vuosinäyttelyyn 2008 Vammalassa pääsevät työt. Uutuutena oli Vuoden Kuvaaja-kisa, 3 - 5 kuvan kokonaisuus. Näyttelyraati valitsi neljä parasta kokonaisuutta, joista paras palkitaan Vuoden Kuvaaja -tittelillä. Nämä neljä kokoelmaa jatkavat edustamaan Suomen Kameraseurojen Liittoa Fotofinlandia-kisaan, missä pääpalkintona on 17 000 €.
  • Suomen Ammattivalokuvaajat ry, Fotofinlandia 2008 tuomaristo (1-sivuinen pdf, jossa tuomareista kuvat + vähän esittelyä).
    • Asko Kallonen, Warner Music Finlandin tuotantojohtaja
    • Pentti Koskinen, Helsingin Sanomien lehtikuvaaja
    • Laura Malmivaara, näyttelijä – valokuvaaja
    • Tuomo-Juhani Vuorenmaa, valokuvaaja, vapaa toimittaja

Suomen Lehtikuvaajat ry, Marraskuun kuvaaja: Kimmo Kirves.

Tekniikka & Talous, Suomalainen web-keksintö löytää loiset. Suomalaiset ovat kehittäneet virtuaalisen internet-mikroskoopin, joka helpottaa loistautien diagnosointia.

  • Lasilevyllä olevasta näytteestä luodaan digitaalinen, jopa 50 000 erillisestä kuvasta koostuva kuvamontaasi, joka kattaa näytteen kokonaisuudessaan. Kuvaa voi katsoa internetin kautta missä päin maailmaa tahansa. Katsoja voi valita katsottavan alueen ja haluamansa suurennoksen.
  • Kuvan voi myös tarkentaa haluamaansa kohtaan. Tämä on toteutettu niin, että näytteestä on otettu monta kuvaa, jotka on tarkennettu eri tasoihin ja liitetty myöhemmin digitaalisesti yhteen.
  • ”Loisia tutkivien laboratorioiden löydökset eivät ole keskenään vertailukelpoisia. Laboratorioille on ollut vaikea luoda yhteisiä laatustandardeja, koska identtisiä opetusnäytteitä ei ole ollut”, Lundin sanoo. Nyt kaikki maailman opiskelijat voivat analysoida täsmälleen saman näytteen.
  • Mikroskooppikuva on jopa tuhat kertaa tarkempi kuin tavallinen röntgen- tai valokuva. Koostekuva voi sisältää yli puoli teratavua dataa.
  • Kuvapankki talletetaan viidelle eri palvelimelle Euroopassa, jotta kuvien saatavuus varmistuu.

Iltalehti, Nakukuvaa ei ole käsitelty! Kate Winslet raivoissaan.

Suomi24 Keskustelu, Valokuvaus. Poimintoja eri alueilta.

HS, A19, ilmoitus. Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliitto, 90-vuotisilotulitus, Jytyä taivaalle. To 6.11.2008 noin klo 22:30 alkaen, paras näköalapaikka Helsingin Kauppatorilta. Tulittajana SM-kultamitalisti JoHo Pyro.

  • (voi vähän jo harjoitella uuttavuotta varten)

Photo.net, foorumi.

Digital Photography School, How to Photograph a Conference - 10 Tips.

Dpreview.com, Olympuksen julkistuksia.

Pdnpulse.com, Five Photos That Cinched the Election for Barack.

Creativepro.com, Easy Video Editing in Photoshop. Yes, Photoshop. Vaatii Extended-version.

Megapixel.net, Shoot from the hip with Flipbac. Hieno innovaatio pokkarikuvaajille (myös LiveView), tätä voivat myös diy-miehet soveltaa, tarvitaan vain sopivan kokoinen peili. Tällä hetkellä 3 tuuman versio myynnissä, $19.95. 2.5 tuuman versio on tulossa.

  • Flipbac.com aukeaa vaaka- ja pystytasoon, suojaa samalla lcd-näyttöä

IR, Full Panasonic G1 Test Results Analysis posted! Syyskuussa 2008 julkistettu. Uuden Micro Four Thirds -standarin mukainen. Pienempi ja kevyempi rakenne kuin aiemmin. Ei enää järjestelmäkamerassa optista etsintä, vain elektroninen etsin. Ei peiliä. Etsin vaikuttaa ainakin yhtä hyvältä kuin perinteisten 4/3-systeemin etsimet (jotka eivät ole kovin hyviä). 12 megapikseliä, ei sisäänrakennettua kuvanvakaajaa. Järjestelmäkamera, joka näyttää kompaktikameralta, ei kuitenkaan videota. Kääntyvä 3 tuuman lcd-näyttö (460.000 pikseliä), kuvasuhde 3:2 (ei kennon 4:3 -kuvasuhdetta). Adapterin avulla voidaan käyttää perus 4/3-systeemin objektiiveja. Ensi vuoden mallissa video. Suomen Panasonic. Suomen hinta on n. 800 euroa (14-45 mm kittiobjektiivi mukana).

Ephotozine.com, Panasonic Lumix G1. Arvosana 8/10.

Cameralabs.com, Canon Digital IXUS 870IS / PowerShot SD 880IS ELPH. Syyskuussa 2008 julkistettu. 10 megapikseliä, 28-112mm, 4-kertainen zoom, kuvanvakaaja, 3 tuuman lcd-näyttö, ei optista etsintä, sd-kortit, litiumioni-akku. Arvosana 86%, Highly Recommended. Suomen Canon. Suomen hinta on n. 300 euroa.

Ephotozine.com, Nikon Coolpix P6000. Elokuussa 2008 julkistettu. 13.5 megapikseliä, 28-112 mm, 4-kertainen zoom, kuvanvakaaja, 2.7 tuuman lcd-näyttö (230.000 pikseliä), raw-tiedostot uutta formaattia, ethernet-liitäntä. Sisäänrakennettu GPS, kuviin tallentuu paikkatieto. Salamakenkä. Arvosana 8/10. Suomen Nikon. Suomen hinta on n. 500 euroa.

Steve Sanders, Canon PowerShot E1. Julkistettu elokuussa 2008. 10 megapikseliä, 35 - 140 mm, 4-kertainen zoom, kuvanvakaaja, 2.5 tuuman lcd-näyttö, optinen etsin, kolme väriä. Suomen Canon. Suomen hinta on n. 190 euroa.

Steve Sanders, Olympus Stylus 1050 SW. Elokuussa 2008 julkistettu. Iskunkestävä (1.5 m), vedenkestävä (3 m). 10 megapikseliä, litteä pokkari, 38-114 mm, 3-kertainen zoom, kuvanvakaaja, ei optista etsintä, 2.7 tuuman lcd-näyttö. Suome Olympus. Suomen hinta on n. 290 euroa.

 

05.11.2008    (linkki)

Valoa marraskuussa - neljä näkökulmaa valokuvataiteilijan työhön ja elämään

Osana Imatran 39. Taideviikkoa (15.11.-23.11.2008) järjestetään seminaari, jossa neljä kansainvälisen uran tehnyttä suomalaista valokuvataiteilijaa kertoo elämästään ja työskentelystään.

Paikka: Imatran Valtionhotellin kongressisiipi Koskisali, Torkkelinkatu 2, 55100 IMATRA.

Ohjelma
10:45 - 11:05

Ilmoittautuminen ja tervetuliaiskahvit

11: 05 - 11:15 Seminaarin avaus: Päivi Eronen Saimaan AMK/Kulttuuriakatemia ja Tatu Kosonen/Kaakkois-Suomen valokuvakeskus
11:15 - 12:25 Ulla Jokisalo
12:25 - 13:35 Jorma Puranen
13:35 - 14:15 Lounastauko
14:15 - 15:45 Sanni Seppo ja Ritva Kovalainen:
Metsään, päin honkia!
Kohtaamisia taidekentillä ja yhteiskunnassa
15:45 - 16:15 Loppukeskustelu

Seminaari on maksuton.
Sitovat ilmoittautumiset seminaariin 6.11. mennessä.

Tilaisuuden järjestävät Kaakkois-Suomen valokuvakeskus, Saimaan ammattikorkeakoulu ja Kaakkois-Suomen taidetoimikunta.

(Foorumilaisten kuvia) Photography Joni Niemelä, BW & Toned.

Hans Lehtinen Photography, Digiexpo08, kuvia.

YLE, Nettikirjoittelusta ei ole erillistä säännöstöä.

Kouvolan Sanomat, Luontovalokuvalla Lontooseen, 30.10.2008. 13-vuotias Jesse Heikkinen palkittiin jo toisen kerran Wildlife Photographer of the Year -valokuvauskilpailussa, jonka järjestäjinä toimivat BBC Wildlife Magazine sekä Lontoon luonnonhistoriallinen museo.

  • Myös Jesse Heikkisen veli Ville Heikkinen on voittanut oman sarjansa samassa kilpailussa vuonna 2004.
  • Tämän vuoden kisassa tuomaristossakin istui suomalainen kuvaaja, biologi ja Luontokuva-lehden päätoimittaja Jouni Klinga. Osallistujia kilpailussa oli 82 maasta, ja kuvia sinne lähetettiin yli 32 000.
  • Natural History Museum, Wildlife Photographer of the Year

Digitoday, Valokuva riittää avaimen kopioimiseen. Tavallinen kamera riittää. Tutkijat huomauttavat, että lukkosepät ovat tienneet tämän olevan mahdollista jo pitkään, mutta he haluavat herätellä suurta yleisöä.

  • "Flickrin kaltaisissa kuvanjakopalveluissa on paljon kuvia ihmisten avaimista, joita voi hyvin käyttää kopioiden tekemiseen. Ihmiset sumentavat luottokorttiensa ja ajokorttiensa tunnusluvut ennen kuin pistävät kuvia nettiin, mutta eivät ymmärrä että samat varotoimet vaaditaan myös avainten kanssa"
  • (tämä ei taida oikein koskettaa Abloy-maa Suomea, pieni korjaus: perinteiset Abloy-avaimet ovat helppoja...)

Suomi24 Keskustelu, Valokuvaus. Poimintoja eri alueilta.

Panttihuutokauppa Helsingissä 12.11.2008. Lähtöhinta on ohjeellinen. (Välillä panttaaja lunastaa pantin ennen huutokaupan alkua... Kaikkea ei siis aina tule huudettavaksi).

DIGIKAMERA SONY DSC-T70 8.1 MP 80 e
MUISTIKORTTI 4GB 1 LATURI 1 AKKU 1 KAAPELI
KÄYTTÖOHJEET
- 100 euroa

DIGIKAMERANRUNKO CANON EOS 400 D 400 e
OBJEKTIIVI CANON EF-S 18-55/3.5-5.6 II
AKKU 1 LATURI 1 MUISTIKORTTI 2.0 GB
2 KAAPELIA
- ei tarjousta

DIGIKAMERA SAMSUNG NV 24 HD 10.2 MP 120 e
LATURI 1 KAUKOSÄÄDIN 1 MUJISTIKORTTI 4 GB
KÄYTTÖOHJEET
- 155 euroa

DIGIKAMERA OLYMPUS MJU-MINI 5.0 MP 40 e
LATURI 1 USB-KAAPELI 1 MUISTIKORTTI 16 MB
- 46 euroa

Photo.net, foorumi.

Photographyblog.com, Q&A with Canon’s Chuck Westfall. 86 lukijakysymystä saa vastauksen. Kaikille canonisteille mielenkiintoista luettavaa. Westfall vastaa niin suoraan kuin ylipäätään on mahdollista (lukijan kannattaa laittaa lievä propaganda-suodin päälle).

Digital Photography School, How to Improve Your Wedding Photography.

Rob Galbraith, Canon EOS 5D Mark II on track to ship by end of month in U.S.

Digital ProTalk, ...Understanding High Speed Flash Sync. Video 17:32. Myös Canon/Nikon.

Diyphotography.net, Holding a Nuclear Reactor - A Balloon Shot Anatomy.

Megapixel.net, Bridge DSLR to be announced by Olympus. Uuden mallin julkistusta odotellaan tänään. Olympus E-520:n ja Olympus E-3:n väliin. Nimi lienee Olympus E-30, myyntiin uusi malli tammikuussa, hinta $1.299.

cnet, Underexposed, Photoshop.com to get more social and in sync. Seiskaversion hankkineille $19.99 / vuosi 20 GB, $39.99 / vuosi 40 GB, $99.99 / vuosi 100 GB. 11.10.2008. alkaen.

IR, Apple Releases Digital Camera Raw Compatibility 2.3. Päivitys, Aperture 2 ja iPhoto '08.

Kamera & Bild, Rekordår för digitala systemkameror. Ennen digiaikaa Ruotsissa myytiin keskimäärin 30.000 järjestelmäkameraa. Viime vuonna myytiin 815.000 digikameraa, joista 90.000 oli järjestelmäkameroita. Myynnin yhteisarvo oli 2,8 miljardia kruunua. Tämän vuoden ennusteen mukaan kompaktidigejä myydään 725.000 kappaletta (ei kasvua), järjestelmädigejä myydään 115.000 kappaletta.

Fotosidan.se, Bildbyrån Svenska Bild lägger ner. Ruotsissa markkinajohtaja on Scanpix, Svenska Bild yritti vaihtoehdoksi Scanpixille, yritys kesti vain puolisen vuotta.

Kamera & Bild, Konsten att fotografera fåglar. Uusi kirja, sivuja 128. Gunnar Aus: "Fotografera Fåglar".

Dpreview.com, Panasonic Lumix DMC-LX3. Heinäkuussa 2008 julkistettu. 10 megapikseliä, 24 - 60mm, 2.5-kertainen zoom, kuvanvakaaja, 3 tuuman lcd-näyttö (460.000 pikseliä), metallirunko. Kuvasuhteet 16:9, 3:2 ja 4:3. Arvosana Highly Recommended. 18 plus-kohtaa, 7 miinus-kohtaa. Kompaktikameraksi kohinan suhteen ei valittamista. 24 mm, valovoimaninen objektiivi ja kuvanvakaaja. 60 mm ei ulotu kovin pitkälle. Suomen Panasonic. Suomen hinta on n. 500 euroa.

Photographyblog.com, Adobe Photoshop Elements 7. Arvosana 4.5 * / 5 *. Suomen Adobe. Ei suomenkielistä versiota (ruotsinkielinen versio on ollut jo pitkään).

Bythom.com, The Coolpix, PowerShot, Lumix Challenge, 4.11.2008. Coolpix P6000, Canon PowerShot G10, Panasonic Lumix LX-3.

Cameras.co.uk, Fuji Finepix F60FD. Elokuussa 2008 julkistettu. F50fd-malliin päivitys. 12 megapikseliä, 35-105 mm, 3- kertainen zoom, kuvanvakaaja, 3 tuuman lcd-näyttö (230.000 pikseliä), etsintä ei ollenkaan. Arvosana 85. Suomen Fuji. Suomen hinta on n. 190 euroa.

 

04.11.2008    (linkki)

Slike vremena - Images of Time.
21.11.2008 asti

Kroatialaisen Fotoklub Zagrebin 115-vuotisjuhlanäyttely avautuu tänään Kameraseuran galleriassa.

Kamera-Galleria
Lastenkodinkuja 1, Helsinki
arkisin klo 11 - 17

Ammattikorkeakoulu Novia valokuvauksen opiskelijat
28.11.2008 asti

Galleria Zebra
Fotocentrum Raseborg - Valokuvakeskus r.f.
Keskuskatu 90, Karjaa
ti-to 10-18, pe 10-17, la 12-15

Joonas Antikainen, Tuntematon Kaukasia - Näkymiä muovilinssin läpi
28.11.2008

Joonas Antikainen (s. 1986) matkasi viime kesänä Kaukasiassa Azerbaidžanista Georgian kautta Armeniaan. Mukana kulki muovinen Holga-kamera, jolla hän tallensi kaukasialaista elämänmenoa ja katunäkymiä. Näyttelyssä on esillä parikymmentä kuvaa.

Cafe Red
Arkadiankatu 19, Etu-Töölö, Helsinki
arkisin klo 8-18

Suomen Ammattivalokuvaajat ry, Marraskuun kuvaaja 2008. "Marraskuun kuvaaja on vuonna 2008 poikkeuksellinen esittely; tällä kertaa esittelemme yksittäisen kuvaajan sijasta yhdistyksemme edustajien kuvat Fotofinlandia 2008 -finaalissa. Yhdistyksen edustajat ovat Katrin Havia, Liisa Karling sekä Onni Kinnunen"

Pekka Potka, blogi, Vuoden luontokuva jakaa mielipiteet, 20.10.2008.

Keskisuomalainen, Nightwish. Dark Passion Gallery - Ville Akseli Juurikkala. Nightwish. Dark Passion Gallery on lähes jokaista Suomen suurinta bändiä valokuvanneen Ville Juurikkalan kuvallinen kertomus Nightwishin ensimmäisestä maailmankiertueesta uuden laulajansa Anette Olzonin kanssa. 208 sivua.

(Foorumilta) "B&H:lta ostamani Canon 40D ilmoittaa err99 -vikaa. Vajaan vuoden vanha kamera pitäisi saada siis takuun alaiseen huoltoon. Onko kukaan lähettänyt vian saanutta kameraansa USA:sta ostamalleen nettifirmalle ja kuinka se on sujunut? Olen erityisen kiinnostunut kuinka B&H hoitaa takuunsa."

  • "Sain Suomen kilpailuvirastosta hyviä neuvoja. Kun USA:n B&H pyysi ottamaan vian vuoksi yhteyttä USA:n Canoniin ja USA:n Canon Suomen Canoniin olin kyllästynyt pallotteluun ja kysyin neuvoa Suomen kilpailuvirastolta. Sieltä neuvottiin hoitamaan asiaa tuotevastuulain kautta ja niissä pätee USA:ssa samat säännöt kuin täällä eli myyjän on hoidettava tuotteessa esiintyvä virhe ja eikös err99 kerro jo nimessäänkin jonkinlaisesta virheestä. Eli unohdetaan takuu tässä tapauksessa."
  • "Kertauksena vielä. Kannattaa ehdottomasti lukea ennen tilausta myyjän antamat lupaukset takuista ja kysyä emaililla vielä varmistus. Muuten käy kuten minulle. Err99 ilmestyttyä Canon 40D:hen otin B&H:n maksukuitin esiin, jossa käskettiin korjaustarpeen ilmenyttyä ottamaan yhteyttä valmistajaan tai maahantuojaan, koska kameralla on näiden tai B&H:n takuu. Lähetin emailin B&H:lle, kerroin er99 viasta, jolloin he pyysivät ottamaan yhteyttä Canon USA:n. Email siis sinne ja paluupostissa sain vastauksen, että he eivät korjaa vaan pyysivät ottamaan yhteyttä Suomen Canoniin... Kamera on nyt korjattavana Jas-tekniikassa näillä terveisillä. Mutta kilpailuviraston mukaan USA:n tuotevastuulaki koskee myyjää, joten vian tullessa kannattaa vedota siihen eikä takuuseen."
  • (Objektiiveilla on kansainvälinen takuu, esim. USA:sta ostettu objektiivi takuukorjataan Suomessa. Rungoilla ei ole kansainvälistä takuuta.)

Suomi24 Keskustelu, Valokuvaus. Poimintoja eri alueilta.

Iltalehti, Nettiherjaajaa mätkäistiin tuhansien laskulla. Pilkkaavat Etelä-Suomen Sanomien keskustelupalstalle kirjoitetut viestit toivat lahtelaismiehelle tuomion kunnianloukkauksesta.

Vielä ehtii osallistua Kamera-lehden Suurkilpailuun 5.11.2008 asti.

Millainen on sinun näkemyksesi joulukuun Kamera-lehden kansikuvasta? Lähetä ottamasi kansikuvaehdotus 13.11.2008 mennessä. Jpeg-pystykuvan leveys vähintään 2000, enintään 3000 pikseliä. Pääpalkintona minikannettava Fujitsu- Siemens Amilo Mini.

Photo.net, foorumi.

Digital Photography School, Portraits Competition Winners.

Strobist, Speedlinks Bucket Overflows, Flooding Basement. Kymmenen linkkiä.

The Year in Pictures, Crowngate. Annie Leibovitz ja Englannin kuningatar.

  • (alemmassa kuvassa tausta on liitetty kuvaan myöhemmin...)

cnet, Undersexposed, Flickr's 3 billionth photo: DSC_2672_1. USA:n biljoona on Suomessa miljardi.

Makezine.com, UPLOAD: Go green! Special video effects are available to anyone with a cheap camcorder and $25 of software.

Ephotozine.com, Jobo Photo GPS. Näitä kameroille tarkoitettuja gps-laitteita, salamakenkään kiinnitetään. Hinta on £159.99, 200 euroa.

Ephotozine.com, Nikon D700 offer. UK Nikon, Nikon D700:n ostajalle ilmainen Capture NX2 -softa.

Canon, Camera-museum, Balsa Wood Mock-Up Modeling Tutorial. Tällä kertaa teemme balsasta Canonin ykkössarjalaisen järjestelmädigin.

Fotosidan.se, Retusch (funkar detta??) Kun lehdessä näette tämänkaltaisen ihon seuraavan, niin tiedätte, että kuvankäsittelijä on ollut asialla.

IR, Canon EOS 50D. Perusteellinen arvio. Elokuussa 2008 julkistettu. Käytännössä Canon 40D:n seuraaja, vaikka molempia malleja myydään rinnan ainakin tämän vuoden loppuun. Paljon uutta. 15 megapikseliä, 1.6 kroppikerroin, nopeampi Digic 4 prosessori, 3 tuuman lcd-näyttö (920.000 pikseliä), LiveView, laajennettu ISO 12.800, HDMI-liitäntä, säänkestävä runko. Suomenkieliset valikot. Suomen Canon. Suomen hinta on n. 1.200 euroa (runko).

Digital ProTalk, Canon 5D Mark II. Syyskuussa 2008 julkistettu. 21.1 megapikseliä, täyden ruudun kenno, ISO 50 - 25.600, 1080p HD movie, live view, 3 tuuman lcd-näyttö (920.000 pikseliä), akun kesto parantunut, samoin pölynpoisto. 3.9 kuvaa sekunnissa, videota kuvatessa voi ottaa myös still-kuvia. Pistetarkennus vain 3.5 %. Compact Flash (miksei sd-kortteja?). Painoa 810 gr. Etsin 98%. Sulkimen kesto 150.000. Suomen Canon. Suomen hinta on n. 2.500 euroa.

  • (marraskuun lopulla odotellaan myyntiin, ollaan itsekin jonon jatkona...)

Kamera & Bild, Nikon D90. 4-sivuinen pdf. Elokuussa 2008 julkistettu. Nikon D80:n seuraaja, 12 megapikseliä, 3 tuuman lcd-näyttö (920.000 pikseliä), live view, 4.5 ruudun kuvausnopeus. Tallentaa videota (!), 1280 x 720, videossa ei mahdollisuutta automaattitarkennukseen. Suomen Nikon. Pelkkä runko n. 1.000 euroa, mukana 18-105mm F/3.5-5.6G ED VR n. 1.250 euroa.

The Online Photographer, The Sony A900: Beauty Is As Beauty Does. Syyskuussa 2008 julkistettu. 24.6 megapikseliä, täyden ruudun kenno, kuvanvakaaja, etsinkuva 100%, 3 tuuman lcd-näyttö (920.000), 5 kuvaa sekunnissa, hdmi-out, akut kestävät 880 kuvan ottamisen verran, mukana langaton kaukosäädin, tarkennuksen hienosäätö. Suomen Sony. Suomen hinta on n. 3.000 euroa.

Digit.no, Sony Alpha 900 (norjaksi).

Trustedreviews.com, Panasonic Lumix DMC-FX500. Maaliskuussa 2008 julkistettu. 10 megapikseliä, 25-125 mm, 5-kertainen zoom, kuvanvakaaja, 3-tuuman lcd-näyttö (kosketusnäyttö, myös painikkeet), hd-out, sisäistä muistia 50 Mb. Ei raw-kuvaa. Pienikokoinen. Paljon säätöjä. Arvosana 9/10. Suomen Panasonic. Suomen hinta on n. 400 euroa.

(Foorumilta) Lensrental.com, Sigma 120-400mm f/4.5-5.6 OS for Canon. Sigman mukaan kuvanvakaajan vaikutus on neljä pykälää. Periaatteessa mainio objektiivi, mutta maanantaikappaleita on ollut melkein puolet. Yhdeksästä ensimmäisestä objektiivista neljä piti palauttaa. Sigmalla on selvästi laadunvalvontaan liittyviä ongelmia. Suomen hinta on n. 700 euroa.

Cameras.co.uk, Canon Powershot A1000 IS. Elokuussa 2008 julkistettu. 10 megapikseliä, 35 - 140 mm, kuvanvakaaja, 4-kertainen zoom, 2.5 tuuman lcd-näyttö, optinen etsin. AA-akut. Pienempi ja kevyempi kuin isoveli, parempi ote kamerasta. Muuten samanlainen kuin A2000 IS. Arvosana 83. Suomen Canon. Suomen hinta on n. 180 euroa.

 

03.11.2008    (linkki)

Fennia, Parempieläke / Kilpailu. Elämäsi kuva -kilpailu. Sana "kilpailu" tarkoittaa tässä yhteydessä arvontaa, jonka palkintona on Canon EOS 450D -järjestelmädigi. Arvontaan osallistuvat sekä kilpailuun kuvia jättäneet että kuvia äänestäneet. "Kilpailu"aikaa on 21.11.2008 asti. Kuvia ei käytetä missään muussa yhteydessä kuin tässä "kilpailussa" eikä kuvaaja luovuta mitään oikeuksia "kilpailun" järjestäjälle.

  • Elämäsi kuva -kilpailun satoa, esillä erikseen vielä Top 5 eli viisi eniten äänestettyä kuvaa. Lähetettyihin kuviin lisätään vielä joku teksti.
  • (Näin naurettavaa "kilpailua" - tai arvontaa - en ole vähän aikaan nähnytkään, täysikokoisten kuvien mitat ovat 200 x 150 pikseliä. Siis täysikokoisten...)

Peter Forsgård, Digiexpossa nähtyä.

Tekniikka & Talous, Kännykkäkameroihin on tulossa nestemäinen linssi. Adaptiivinen nestelinssi ottaa 250 kuvaa sekunnissa ja toimii merkittävästi pienemmällä energialla kuin kilpailevat teknologiat.

Suomi24 Keskustelu, Valokuvaus. Poimintoja eri alueilta.

Photo.net, foorumi.

Digital Photography School, Rediscovering Backlit Subjects. Vastavalo.

National Gegraphy, Out of the Shadows. BBC:n Wildlife Photographer of the Year -kilpailun voittajan Steve Winterin kuvia lisää. Canon 400D -järjestelmäkamerat vedenpitävissä koteloissa, lumileopardit laukaisevat itse automaattisesti kamerat + salamavalon. Voittajakuvakin oli otettu tällä menetelmällä. 10 kuukautta, 30.000 kuvaa.

Earthboundlight.com, Shadows and Highlights, the Easy Way (Photo Tip of the Week). Ohjeita Photoshopin Shadow/Highligtsin käyttämiseen.

LetsGoDigital, Canon EOS 50D. Elokuussa 2008 julkistettu. Käytännössä Canon 40D:n seuraaja, vaikka molempia malleja myydään rinnan ainakin tämän vuoden loppuun. Paljon uutta. 15 megapikseliä, 1.6 kroppikerroin, nopeampi Digic 4 prosessori, 3 tuuman lcd-näyttö (920.000 pikseliä), LiveView, laajennettu ISO 12.800, HDMI-liitäntä, säänkestävä runko. Suomenkieliset valikot. Arvosana 85, Excellent. Suomen Canon. Suomen hinta on n. 1.200 euroa (runko).

 

02.11.2008    (linkki)

Taiteen keskustoimikunta, tilastotiedotteet, Taidetoimikuntien myöntämä tuki 2007. Valokuvan osuus:

  • kaikkien alojen tuki yhteensä oli 20.4 miljoonaa euroa
  • valokuvataiteen produktiotuki 100.000 euroa
  • valokuvateosten laatutuki 70.000 euroa
  • alueellinen valokuvatoiminta 230.000 euroa
  • valokuvan %-osuus kaikesta tuesta 5.4%
  • apurahan hakijoita oli 6.004 kpl, valokuvan osuus oli 36 kpl (3.7%, kasvua 1.0%)
  • apurahan saajia oli 2.605 kpl, valokuvan osuus oli 3.4%, kasvua 0.3%
  • alle 35-vuotiaita hakijoita oli 5.280 kpl, saajia 2.184 kpl, valokuvan osuus 28%/25%
  • naisia, valokuva, 48%/47% (hakijat/saajat)
  • pääkaupunkiseudulla asuvien osuus, valokuva, 50%
  • ruotsinkielisten osuus, valokuva, 7%
  • uusien hakijoiden osuus, valokuva, 19%
  • alueellisten taidetoimikuntien myöntämä tuki taiteenaloittain (%) vuonna 2007
    (yht. 4,1 milj. euroa), valokuva, 3.8%
  • myönnetty tuki nousi kokonaisuudessa vain 1% (n. 180.000 euroa), valokuvataide nousi eniten, 6%
  • alueellisten taidetoimikuntien myöntämä tuki pysyi ennallaan verrattuna vuoteen 2006, valokuvataiteen osuus oli kuitenkin pienentynyt

YLE, Internetin virtuaalihautausmaa epäilyttää tietosuojavaltuutettua. "...Tietosuojavaltuutetun mukaan hautakivissä näkyviä henkilötietoja ei lain mukaan saisi nettiin laittaa. Sivuston perustajien mukaan asiassa ei ole ongelmaa. Asian käsittely on kesken...."

  • "- Hautausmailtahan poistetaan vuosittain tuhansia hautamuistomerkkejä, ne eivät päädy mihinkään arkistoihin. Kun me järjestelmällisesti kuvaamme näitä, hautamuistomerkit saadaan arkistoitua, sanoo Päivi Porento sivuja ylläpitävästä Memorium Oy:sta."
  • Lepopaikka.fi

Iltalehti, Digiexpo 2008, video 5:18.

Photo.net, foorumi.

Diyphotography.net, Holding Onto Bouncy Emergent Toddler Moments. Neljäs ja viimeinen osa.

Digital Photography School, How to Make An Inexpensive Light Tent - DIY. Taas tehdään halvalla "valotelttaa", nyt pahvilaatikosta.

Digital Photography School, DIY Photography Gear Index. Kaikenlaisia linkkejä tee-se-itse-ihmisille.

Digital Photography School, 8 Fun Dog Photos.

Ephotozine.com, How to be a good wedding photographer. Part 1.

Strobist, CYBER COMMANDER Launched; Flash Remotes Gain Consciousness, Plot Extermination of Humans. AlienBees-salaman valmistajalta radioaalloilla toimiva kauko-ohjain, jolla voi säätää kamerasta käsin kaikkien salamoiden tehoja. Joulukuun alussa markkinoille.

USA:n Nikon, Sample Video Excerpts from Nikon’s Upcoming Creative Lighting System DVD.

Steve Sanders, Tech Corner November 2008, Smooth Moves: Your New PC. Miten toimitaan, kun uusi kone on hankittu.

USA:n Fuji, Fujifilm U.S.A. Inc. Reduces Price of FinePix S5 Pro Digital Camera. Uusi hinta on $899.95 ($1,699.95). Suomessakin tätä mallia on myyty alle ja päälle 900 euron.

Popular Photography, Sony Alpha 900. Syyskuussa 2008 julkistettu. 24.6 megapikseliä, täyden ruudun kenno, kuvanvakaaja, etsinkuva 100%, 3 tuuman lcd-näyttö (920.000), 5 kuvaa sekunnissa, hdmi-out, akut kestävät 880 kuvan ottamisen verran, mukana langaton kaukosäädin, tarkennuksen hienosäätö. Suomen Sony. Suomen hinta on n. 3.000 euroa.

(kertauksen vuoksi) The-digital-picture.com, Canon EF 50mm f/1.8 II. Canonin kevein ja pienin objektiivi. Suomen Canon. Objektiivi.info.

  • (Laitetaan tämä nyt sen takia, että normaalihinta on n. 100 euroa, mutta DigiExpo-messuilta sitä saa vielä tänään sunnuntaina 79 eurolla. Tämä on sellainen Canon-objektiivi, jonka käytännössä melkein kaikki hankkivat. Tämän parempaa hinta/laatusuhdetta ei ole.).

Anandtech.com, Sony A900: A Closer Look at 24.6MP Resolution and Noise. Sony A900 vs. Nikon D700, miten verrata 12 megapikselin ja 24.6 megapikselin täyden ruudun kennoja? Lisäksi Sony A900 Full Frame vs. Canon 5D. Miten Sony kohina taso pärjäsi?

DCRP, Panasonic Lumix DMC-G1. Syyskuussa 2008 julkistettu. Uuden Micro Four Thirds -standarin mukainen. Pienempi ja kevyempi rakenne kuin aiemmin. Ei enää järjestelmäkamerassa optista etsintä, vain elektroninen etsin. Ei peiliä. Etsin vaikuttaa ainakin yhtä hyvältä kuin perinteisten 4/3-systeemin etsimet (jotka eivät ole kovin hyviä). 12 megapikseliä, ei sisäänrakennettua kuvanvakaajaa. Järjestelmäkamera, joka näyttää kompaktikameralta, ei kuitenkaan videota. Kääntyvä 3 tuuman lcd-näyttö (460.000 pikseliä), kuvasuhde 3:2 (ei kennon 4:3 -kuvasuhdetta). Adapterin avulla voidaan käyttää perus 4/3-systeemin objektiiveja. Ensi vuoden mallissa video. Suomen Panasonic. Suomen hinta on n. 800 euroa (14-45 mm kittiobjektiivi mukana).

Digicamreview.com, Canon Powershot A2000 IS. Elokuussa 2008 julkistettu. 10 megapikseliä, 36 - 216 mm, kuvanvakaaja, 6-kertainen zoom, 3 tuuman lcd-näyttö, AA-akut. Malli on tarkoitettu uusille kameran käyttäjille, kaikki on tehty mahdollisimman helpoksi. Suomen Canon. Suomen hinta on n. 220 euroa.

Ephotozine.com, Fuji Finepix F100Fd. Tammikuussa 2008 julkistettu. 12 megapikseliä, 28-140 mm, 5-kertainen zoom, kuvanvakaaja, 2.7 tuuman lcd-näyttö, laajempi dynaaminen alue, ISO 12800 (ei käyttöä). Viiden peräkkäisen kuvan ottaminen vei aikaa 20 sekuntia. Kasvontunnistusohjelma (max. 10 kpl), ryppyjäkin siloitellaan tarvittaessa. Suomen Fuji. Suomen hinta on n. 280 euroa.

Popular Photography, Sigma 50mm f/1.4 EX DG HSM AF. Myös täyskennoisille. Aika iso, äänetön tarkennusmoottori, syväterävyysasteikko. Testitulokset jonkin verran paremmat kuin vastaavilla Canonin ja Nikonin objektiiveilla. Objektiivi.info. Suomen hinta on n. 410 euroa.

Digital ProTalk, Sigma 8mm Fish-Eye. Täyskennoisilla täysi ympyrä. Objektiivi.info (lieneekö sama kuin f/3.5 -valovoimainen?). Suomen hinta on n. 700 euroa.

Cameras.co.uk, Olympus FE-20. Elokuussa 2008 julkistettu. Perusmalli, 8 megapikseliä, 36-108 mm, 3-kertainen zoom, ei kuvanvakaajaa, 2.5 tuuman lcd-näyttö. Arvosana 81. Suomen Olympus. Suomen hinta on n. 120 euroa. (Messutarjouksena 97 euroa).

 

01.11.2008    (linkki)


Foorumilaisten kuvia:

Sulantoblog, Valokuvauksesta ja kuvien tekemisestä tarinoita. "Nimeni on Matti Sulanto ja olen valokuvannut työkseni osapuilleen 25 vuotta enemmän ja vähemmän menestyksellisesti. Kuvaan lehtiin ja yritysviestintään."

  • kirjoittajana ammattikuvaaja, muutaman vuosikymmenen kokemus
  • lokakuussa kirjoituksia on kertynyt jo 17 kpl, toivottavasti tahti säilyy...

Foorumilta viesti:

"Varastettu VR:n Intercity-junasta Vantaa-Helsinki akselilla:

- Harmaa Tamrac-kameralaukku (iso olkalaukku)
- Nikon D700 (sn. 2027782)
- Nikkor 14-24mm f/2.8 (sn. 228836)
- Nikkor 50mm f/1.4
- Nikkor 85m f/1.4
- Tamron 28-300mm VC f/3.5-6.3
- Salamalaitteet SB-600 ja SB-800 (sn. 2515775 ja 2069643)

Jos sinulla on jotain tietoa näistä, niin soita 0505746909."

Työvoimatoimisto, Digitaalinen kuvankäsittelijä, Satakunnan Taide- ja Kehysliike Pinokkio Oy, Pori. Ammattitaitoinen digitaalinen kuvankäsittelijä haussa, edellytyksenä hyvä Photoshopin hallinta.

  • www.elamyskuva.fi
  • Yhteystiedot harri.virta(at-merkki)elamyskuva.fi
  • Työpaikan osoite Sammontie 13, 28360 PORI
  • Työ alkaa heti/sopimuksen mukaan
  • Työaika kokopäivätyö
  • Työn kesto yli 12 kuukautta, vakituinen työ
  • Haku päättyy 21.11.2008

Peter Forsgård, Plugi jatkaa.

  • (Ei taida olla mikään yllätys, että konkurssipesän ostajan etunimi alkaa M:llä...)

- Suora lainaus eilisen (31.10.2008) digicamera.netin uutisista:

"Plugi-kuvatoimisto asetettiin konkurssiin 4.9.2008, ks. digicamera.netin uutiset 5.9.2008. 30.10.2008 Plugi-kuvatoimiston kuvaajasivuille (vain kuvaajille) on ilmestynyt mm. tällaista tekstiä:

  • "Konkurssi ohitse, homma jatkuu."
  • "FTP-siirrot aukeavat mahdollisimman pikaisesti."
  • "Tulemme maksamaan kaikki ennen konkurssia tapahtuneet kuvamyynnit kuvaajille 100 %:sesti, kukaan ei jää nuolemaan näppejään."
  • "Luvassa on kuvahintojen nousua ja markkinointia, ei enää 200 euron tilitysrajaa, kursseja ja entistä tiukempaa kuvakarsintaa. "
  • "....Olen tänään allekirjoittanut kauppakirjan ja maksanut Plugi Oy:n konkurssipesälle kauppasumman jolla olen ostanut Plugi Oy:n koko liiketoiminnan......"
  • (Nyt voidaan siis aloittaa/jatkaa toimintaa ns. puhtaalta pöydältä ilman raskaita kehityskuluja yms. ... Hmmm...)"

Lightscape-blogi, suomalainen bloggaa lähinnä Panasonic LX2 -kamerasta, in English.

Download.fi/tyopoytaohjelmat/kuvankasittely, suomeksi vähän esittelyä ohjelmista, freewarea että maksullista.

Kauppalehti, Kodak ennustaa myynnin yhä laskevan. Amerikkalainen valokuvausjätti Eastman Kodak on jälleen vaikeuksissa. Sen kolmannen neljänneksen myynti laski 5,0 prosenttia, eikä alamäki ole lähikuukausina oikenemassa.

Tietokone, Digiexpo avaa joulukaupan.

Photo.net, foorumi.

Natural History Museum, Wildlife Photographer of the Year. Näyttely avoinna 31.10.2008 - 26.4.2009. Eri sarjoja kaikkiaan 18. Suomalaisia kuvaajia löytyi vain yhdestä sarjasta, 11 - 14 years old, Runner-up, Whooper delight, Jesse Heikkinen. Palkittuja kuvia oli kaikkiaan noin yhdeksänkymmentä.

(Foorumilta) Lensrental.com, Front Element Scratches. Objektiivin etulinssi täysin säröillä, mutta kuvassa ei näy mitään.

Megapixel.net, Microsoft tweaks free panorama app. Composite Editor, MS:n ilmainen työkalu panoraamojen koostamiseen.

Rob Galbraith, Canon sees first drop in profits in nine years, Nikon cuts profit forecast.

IR, New 50 Mega Pixel Camera delivers incredible Image Quality (lehdistötiedote).

  • Illunis, XMV-50M (taitaa olla tarkoitettu erikoiskäyttöön)

Dpreview.com, Canon EOS 50D. Elokuussa 2008 julkistettu. Käytännössä Canon 40D:n seuraaja, vaikka molempia malleja myydään rinnan ainakin tämän vuoden loppuun. Paljon uutta. 15 megapikseliä, 1.6 kroppikerroin, nopeampi Digic 4 prosessori, 3 tuuman lcd-näyttö (920.000 pikseliä), LiveView, laajennettu ISO 12.800, HDMI-liitäntä, säänkestävä runko. Suomenkieliset valikot. Arvosana Highly Recommende (just). Suomen Canon. Suomen hinta on n. 1.200 euroa (runko).

The Online Photographer, The Sony A900: New Kicks. Syyskuussa 2008 julkistettu. 24.6 megapikseliä, täyden ruudun kenno, kuvanvakaaja, etsinkuva 100%, 3 tuuman lcd-näyttö (920.000), 5 kuvaa sekunnissa, hdmi-out, akut kestävät 880 kuvan ottamisen verran, mukana langaton kaukosäädin, tarkennuksen hienosäätö. Suomen Sony. Suomen hinta on n. 3.000 euroa.

Photographyblog.com, Canon G10 V Nikon P6000 Review.

Ephotozine.com, Nikon Coolpix P60. Tammikuussa 2008 julkistettu. 8 megapikseliä, 36-180 mm, 5-kertainen zoom, kuvanvakain, elektroninen etsin, 2.5 tuuman lcd-näyttö, AA-akut. Suomen Nikon. Suomen hinta on n. 190 euroa.

Ephotozine.com, Olympus Mju 850SW. Julkistettu tammikuussa 2008. 8 megapikseliä, 38-114 mm, ei kuvanvakaajaa, 3-kertainen zoom, vesitiivis 3 m, iskunkestävä 1.5 m, kolme väriä, 2.5 tuuman lcd-näyttö, LED Macro -apuvalo, suomenkielinen valikko. Suomen Olympus. Suomen hinta on n. 190 euroa.

Steve Sanders, PowerShot A2000 IS. Elokuussa 2008 julkistettu. 10 megapikseliä, 36 - 216 mm, kuvanvakaaja, 6-kertainen zoom, 3 tuuman lcd-näyttö, AA-akut. Malli on tarkoitettu uusille kameran käyttäjille, kaikki on tehty mahdollisimman helpoksi. Suomen Canon. Suomen hinta on n. 220 euroa.

Steve Sanders, PowerShot A1000 IS. Elokuussa 2008 julkistettu. 10 megapikseliä, 35 - 140 mm, kuvanvakaaja, 4-kertainen zoom, 2.5 tuuman lcd-näyttö, optinen etsin. AA-akut. Pienempi ja kevyempi kuin isoveli, parempi ote kamerasta. Muuten samanlainen kuin A2000 IS. Suomen Canon. Suomen hinta on n. 180 euroa.

The-digital-picture.com, Canon EF-S 18-200mm f/3.5-5.6 IS. Kuvanvakaajan vaikutus 4 pykälää. Painoa 600 gr, filtterikierre on 72 mm. Suomen Canon. Suomen hinta on n. 550 euroa.

 

Lähetä uutisvinkki:


Matti Harju

 

Armi Hölttö (näyttelyt, kilpailut, tapahtumat)

 

| sivun alkuun | Kaikki uutiset |

 

 


Hae Google:sta

Uutiset