Etusivu Foorumi Uutiset Vinkit Galleria Kortit Linkit Info
 

Päättyneet näyttelyt 2010

Espoossa

Tero Makkonen, Kauniit maasta nousevat
Kuva: Tero Makkonen6.12.2010 asti

Tero Makkosen tunnelmallisissa kasvikuvissa yhdistyvät kasvien moninaiset muodot, hentous, värien ja sävyjen rikkaus sekä valon vaikutus. Tavoitteena ainutkertaisen hetken pysäyttäminen.

Villa Elfvikin luontotalo
Elfvikintie 4, Laajalahti, Espoo
ma-pe klo 9-15 ja su klo 10-16

 


FotoEspoo
7.11.2010 asti

Espoolaisten kameraseurojen välisen FotoEspoo-valokuvakilpailun kuvista valittu näyttely kiertää eri puolilla Espoota tulevan syksyn ja talven aikana. Ensimmäisen kerran näyttely on nähtävissä Galleria Pikku-Sökössä, Soukanpohjan kartanon kupeessa.

Galleria Pikku-Sökö
Espoonlahdentie 14B, Espoo


EMMAPrize 2010 finalistit
29.8.2010 asti

EMMAPrize 2010 valokuvataidekilpailun voitti valokuvataiteilija Mikko Rikala (s.1977) sarjallaan Between the idea and the reality, 2009.

Yleisö valitsi nettiäänestyksessä oman suosikkinsa, joka on Filippo Zambonin (s. 1981) dokumentaarinen kuvasarja The state of things, 2010. Mikko Rikalan teossarja sijoittui yleisöäänestyksessä toiseksi.

Muut finalistit Rikalan ja Zambonin rinnalla ovat Elina Julin (s. 1979), Kimmo Metsäranta (s. 1978), Nelli Palomäki (s. 1981), Anna Katariina Pesonen (s. 1979), Jarkko Räsänen (s. 1984), Saku Soukka(s. 1982), Anu Suhonen (s. 1970) ja Linda Maria Varoma (s. 1985).

Kilpailun palkintosumman 10000 euroa lahjoitti Tapiola-ryhmä, joka lunasti summalla voittajateoksen omaan taidekokoelmaansa.

EMMA - Espoon modernin taiteen museo
Ahertajantie 5, Espoo
Avoinna 8.6.-31.8. ma suljettu, ti-pe 11-18, la-su 11-17
10/8 €, alle 18 v. ja yli 70 v ilmaiseksi.
Lippu oikeuttaa sisäänpääsyyn kaikkiin WeeGee-talon viiteen museoon.


Eeva Nikkosen muistonäyttely
©  Eeva Nikkonen28.2.2010

Näyttely on kunnianosoitus valokuvaaja Eeva Nikkosen elämäntyölle. Nikkonen syntyi 1955 ja kuoli lyhyen sairauden murtamana tammikuussa 2008.

Nikkonen valmistui Taideteollisesta korkeakoulusta 1983. Seuraavan vuosikymmenen hän kuvasi etupäässä Länsiväylä-lehdelle ja Aprill-jazzille. Näyttelyn valikoima jää kuitenkin ammattiuran ulkopuolelle ja koostuu kahdesta ääripäästä, varhaisista ja viimeisistä töistä.

Näyttelyn ovat toteuttaneet Timo Kelaranta ja Sini Kelaranta, Eevan puoliso ja tytär.

Galleria Aarni
WeeGee-talo, Ahertajantie 5, Tapiola, Espoo


Maisema tämäkin - erilaisia näkökulmia
31.1.2010 asti

Tapiolan Kamerakerhon valokuvanäyttelyn avajaisia vietetään tänään klo 17 Espoon kulttuurikeskuksen aulassa. Näyttelyn ohjaajana on ollut valokuvaaja Katri Lassila.

Espoon kulttuurikeskus
Kaupinkalliontie 10/Kulttuuriaukio 2, Espoo

Halsualla

Vuokko Lahti: Surun monet kasvot - Valokuvanäyttely romanihautajaisista.
28.2.2010

Halsuan kunnantalo
Kauppisentie 5, Halsua
ma-pe klo 9-15

Heinolassa

Pasi Parkkinen: Luontohetkiä
Kuva: Pasi Parkkinen6.11.2010 asti

Pasi Parkkisen näyttelyssä on esillä 34 luontoaiheista kuvaa, joista suurin osa esittää Suomessa ja lähialueilla kuvattuja lintuja.

Heinolan lintutarha
A.F. Aironkatu 3, Heinola
ma-pe 10-16, la-su 10-14

Helsingissä

Juho Nikkilä: N+ 1 Scenes - Digitaalisia maalauksia ja kollaaseja
Kuva: Juho Nikkilä19.12.2010 asti

Kuvataiteilija Juho Nikkilä yhdistelee N+ 1 Scenes -sarjansa teoksissa valokuvaa ja tietokonegrafiikkaa digitaalisiksi kollaaseiksi. Teoksillaan hän käsittelee toisaalta ihmisen luomia konstruktioita ja toisaalta luonnon omia toimintamekanismeja. Yhteen teokseen Nikkilä saattaa käyttää satoja kuvia ja työstäminen vie jopa useita kuukausia.

Teokset ovat esillä LED-Valotauluissa, alumiinipohjusteisina printteinä tai kankaana.

Galleria BE'19
Uudenmaankatu 19-21, Helsinki
ti, to, pe 11-17 ke 12-18, la-su 12-16


Mainosvalokuvaajat ry:n vuosinäyttely 2010
22.12.2010 saakka

Suomen Mainoskuvaajat ry:n vuosikilpailu järjestettiin jo kuudennen kerran. Edellisen vuoden tapaan kilpailuun saatttoi osallistua paitsi asiakaslähtöisillä töillä myös omaehtoisilla kuvilla.

Tänä vuonna kilpailun yhteydessä julkistettiin yhdistyksen toimittama lähes 400 sivuinen suomalaisen mainoskuvauksen historiaa ja nykypäivää valottava kirja.

Kuvat voi katsoa myös netistä.

Sanomatalon Mediatori
Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
ma-su 8-22


Siirtymiä
G10-juliste23.12.2010

Esillä on kymmenen teosta, jotka ovat syntyneet TaM Liisa Söderlundin vetämässä Kameraseuran työpajassa. Galleria-projekti 10:n toteutettiin nyt kolmannen kerran. Työpajassa eri-ikäiset ja eri taustaiset valokuvauksen harrastajat ovat kuvanneet muutosteemaa omista lähtökohdistaan ja näkökulmistaan.

Kamera-galleria
Lastenkodinkuja 1, Helsinki 
ti–pe klo 12–16


Rebecca Wilton: Queen of the Meadow
Kuva: Rebecca Wilton16.12.2010 asti

Queen of the Meadow (Niityn kuningatar) -sarja jatkaa Wiltonin pohdiskelua, jonka puitteissa hän on kuvannut joko hyvin henkilökohtaisia tai kollektiivisia muistoja sisältäviä paikkoja.

Rebecca Wilton (1979) asuu ja työskentelee Berliinissä ja Leipzigissa.

Goethe-Institut
Mannerheimintie 20 A, 6. kerros, Helsinki
ma-to 12-18, pe 12-16


Kira Gluschkoff – Everyone is Art
Kuva: Kira Gluschkoff23.12.2010

Tunnettu muotikuvaaja Kira Gluschkoff on kuvannut syöpäsäätiön Roosa nauha -kampanjaan kahdeksan rintasyöpään sairastunutta naista heille sairauden aikana voimaa antaneen asian kanssa.

Tarinansa kertovat Marja Aarnipuro, Satu Hassi, Anneli Jäätteenmäki, Sirpa Kallela, Marina Laakso, Irene Peteri, Katariina Rautalahti ja Niina Repo.

Roosa nauha on Syöpäsäätiön kampanja, jolla tuetaan kotimaista rintasyöpätutkimusta. Everyone is Art -näyttelyn yhteydessä voi halutessaan lahjoittaa Syöpäsäätiön Roosa nauha -rahastoon joko soittamalla lahjoituspuhelimeen 0600 90 211 (9,93e + pvm) tai netissä www.roosanauha.fi.

Galleri Luova.fi
Albertinkatu 16, Helsinki
ti-pe klo 11-18, la klo 11-16


Axel Antas: Obstructed Views / Geometry of Place
Kuva: Axel Antas28.11.2010

Axel Antas tutkii ihmisen suhdetta tilaan ja luontoon rakentamalla ja tallentamalla performanssien jälkiä.

Näyttelyyn kuuluu kolme uutta teosta, jotka ovat syntyneet parin viime vuoden aikana. Teos Geometry of Place pyrkii kertomaan suhteestamme tilaan ja samalla vangitsemaan sitä, Untitled ja Above tutkivat ja kyseenalaistavat aikakäsitystämme ja ajan dokumentointia.

Axel Antas asuu ja työskentelee Lontoossa.

IKKUNA. Kuvasalkku. Editio 30 + 12 AP
Saara Ekström, Sandra Kantanen, Timo Kelaranta, Anni Leppälä, Niko Luoma, Susanna Majuri, Hans von Schantz, Jari Silomäki, Saku Soukka, Sakari Viika

Valokuvagalleria Hippolyte
Kalevankatu 18 B, Helsinki
ti-pe 12-17, la-su 12-16


Marko Vuorinen: 300 Videos - Newyorkilainen pornokauppa Töölössä
Kuva: Marko Vuorinen.28.11.2010 asti

Marko Vuorisen dokumentaarinen 300 Videos -näyttely kertoo valokuvin newyorkilaisen eroottisia DVD-elokuvia myyvän 300 Video Center -liikkeen arjesta ja asiakkaista.

Osana 300 Videos -näyttelyä järjestetään 20.-21.11.2010 elokuvafestivaali 300 Videos Film Fest, jonka aikana katsotaan seksuaalisuutta käsitteleviä tuoreita dokumenttielokuvia. Näytökset ovat yleisölle ilmaisia.

Galleria Oksasenkatu 11,
Helsinki (ravintola Eliten vieressä)
ke-su klo 12-18.


Kamera Kreikassa
26.11.2010 asti

Kreikka-aiheisen kilpailun finalistien valokuvat tuovat tuulahduksen kesän lämmöstä marraskuiseen Helsinkiin.

Kamera-galleria
Lastenkodinkuja 1, Helsinki 
ti–pe klo 12–16

Alvar Kovanen: Tähdet tuikkivat - Valokuvia Olavi Virrasta Irwiniin
Alvar Kolanen: Olavi Virta.13.11.2010 asti

Mainosvalokuvaajana toiminut Alvar Kolanen kuvasi jokseenkin kaikki suomalaisen iskelmämusiikin tähdet 60-luvulta 70-luvulle. Hänen laaja tuotantonsa kattaa mm. PR-kuvia ja levyjen ja lehtien kansia sekä esimerkkejä sen aikaisen levytyksen tekniikasta.

Tähdet tuikkivat -näyttelyn yhteydessä julkaistaan myös samanniminen kirja.

Alejandro Lorenzo: Death plays chess
13.11.2010 asti

 

Galleria ja kirjakauppa
Laterna Magica
Rauhankatu 7, Helsinki
ma-pe 11-17, la 11-15


Saila ja Timo Turkka: Tytöstä naiseksi, lapsesta äidiksi
Kuva: Saila Turkka6.10.2010 saakka

Saila Turkka sairastui synnytyksen jälkeiseen masennukseen. Toipuminen alkoi, kun Turkka hakeutui lopulta psykoterapiaan ja sai lääkitystä. Lisäksi terapiakeinoksi löytyi voimauttava valokuvaus puolison kanssa.

"Tarkoituksenani herätellä ihmisiä näkemään kuinka vaikeaa äitien masennus voi olla. Ja kuinka vaikeaa hoidon saamisesta voi muodostua. Itse olen taistellut kolmessa eri kunnassa hoitoni puolesta, vaikka minulla on todettu vajaa kaksi vuotta sitten vaikea masennus ja uupumus. Äidit ja masentuneet jäävät todella yksin. Halua rikkoa masennukseen liittyviä ”tabuja”. Sairautta ei tarvitse hävetä!"

Pasilan kirjasto
Kellosilta 9, Helsinki
ma-to 9-20, pe 9-18, la 10-16


Kuva: Kai TirkkonenKai Tirkkonen: Mustan Puun Tarina
7.10.2010 asti

Kai Tirkkosen valokuvanäyttely on kunnianosoitus tansanialaisen Makonde-heimon veistotaiteelle. Ebenpuiset veistokset syntyvät köyhissä oloissa Tansanian ja Mosambikin rajan tuntumassa.

Näyttelyssä on esillä myös Makonde-veistoksia.

Helsingin kulttuurikeskus Caisa
Caisan galleria
Mikonkatu 17 C / Vuorikatu 14, Helsinki
ma-pe klo 9-18, la 11-18


Jarkko ja Laura Antikainen: Lohjansaaren unet
Lohjansaaren unet9.10.2010 asti

Lauluduo “Jarkko ja Laura” ovat toteuttaneet kollaasitekniikalla unenomaisia näkyjä Lohjansaaresta. Kuvaaminen ja kuvien tekninen työstäminen on ollut Jarkon vastuulla. Laura on keksinyt aiheita ja ideoita, ja vaikuttanut visuaaliseen kokonaisuuteen.

Galleria ja kirjakauppa
Laterna Magica
Rauhankatu 7, Helsinki
ma-pe 11-17, la 11-15


Stefan Bremer: Keskellä, täysillä
17.10.2010 asti

Korjaamo Gallerian Vaunusalissa on esillä valokuvaaja Stefan Bremerin teatteriaiheisten kuvien retrospektiivi.

Kulttuuritehdas Korjaamo
Korjaamo Gallerian Vaunusali
Töölönkatu 51 b, Helsinki
ma-su ko 11-17


Annu Kekäläinen: Pakolaiskaupunki - kertomuksia Kakuman leiriltä
Kuva: Anu Kekäläinen.17.10.2010 asti

Suomen valokuvataiteen museon Prosessi-tilassa on kirjailija ja toimittaja Anu Kekäläisen näyttely Kakuman pakolaisleiriltä. Kekäläisen dokumenttikirja Leiri - tarinoita ihmisistä jotka haluavat kotiin ilmestyy syyskuussa

Suomen valokuvataiteen museo
Kaapelitehdas, Tallberginkatu 1 G, Helsinki.
ti-su 11-18
6 / 4 / 0 €. Prosessin näyttelyihin vapaa pääsy.


Sami Parkkinen: Paratiisi
Kuva: Sami Parkkinen31.10.2010 asti

Valokuvataiteen museon Projekti-tilassa Sami Parkkisen (s.1974) valokuvasarja Paratiisi, kertoo masennuksesta ja siitä paranemisesta.

Parkkinen sairastui syvään masennukseen vuonna 2008. Vaikka kuvien ottaminen tuntui raskaalta, Parkkinen tallensi elämäänsä päiväkirjamaisiin valokuviin vuoden ajan.

Suomen valokuvataiteen museo
Kaapelitehdas, Tallberginkatu 1 G, Helsinki.
ti-su 11-18
6 / 4 / 0 €. Prosessin näyttelyihin vapaa pääsy.


Marja Helander: Pimeä, Seavdnjat
Kuva: Marja Helander31.10.2010 asti

Marja Helanderin näyttely Pimeä, Seavdnjat pohjautuu saamelaiseen luontokäsitykseen, jossa luonto on nähty animalistisena. Luonto on pyhä ja arvokas, mystinenkin ja elottomankin luonnon on ajateltu olevan elävä. Erityisesti "pyhä" käsitteenä on paikantunut korkeisiin tuntureihin, syviin järviin tai yksittäisiin maisemasta erottuviin kiviin ja puihin.

Helander tulkitsee kuvissaan uudelleen vanhaa käsitystä "pyhästä".

Näyttelyyn liittyy Tapani Rinteen luoma ääniteos.

Helsingissä asuvan Marja Helanderin (s.1965) teokset perustuvat hänen saamelaisiin sukujuuriinsa. Aiemmassa tuotannossaan hän on pohtinut identiteettiään suomalaisen ja saamelaisen kulttuurin rajalla. Helander on valmistunut Taideteollisesta Korkeakoulusta vuonna 1999.

Johanna Ilvessalo: Muistipeli
31.10.2010 asti

Hippolyten Studiossa on esillä Johanna Ilvessalon Muistipeli, jossa hän on kuvannut erilaisten linssien läpi sukunsa vanhoja valokuvia.

Valokuvagalleria Hippolyte
Kalevankatu 18 B, Helsinki
ti-pe 12-17, la-su 12-16


Petri Nuutinen: Motifs
31.10.2010 asti

Marja Pirilä: Kuin valon hengittämistä / Like a Breath in Light, sound by Anne Lorentzen
31.10.2010 asti

Pirilä & Nuutinen: Camera obscura/ Äidin ämpärit - Mother's buckets
31.10.2010 asti

Kuva: Marja Pirilä Kuva: Petri Nuutinen
© Marja Pirilä © Petri nuutinen

Marja Pirilä ja Petri Nuutinen käsittelevät Luova.fi Gallerian näyttelyissä valokuvan suhdetta tilallisuuteen, ruumiillisuuteen ja kolmiulotteisuuteen ottamalla käyttöön erilaisia kuvaus- ja vedostustapoja sekä yhdistämällä camera obscura -ilmiön arjen esineisiin.

Galleri Luova.fi
Albertinkatu 16, Helsinki
ti-pe klo 11-18, la klo 11-16


Häivähdyksiä Kaivopuiston menneisyydestä
30.9.2010 asti

Näyttelyssä on esillä valokuvia 1800- ja 1900-luvun Kaivopuistosta. Kaivopuistoon virisi vilkas ja kansainvälinen kylpyläkulttuuri 1830-luvulla Ullanlinnan kylpylälaitoksen perustamisen myötä. Kesävieraat asuivat Kaivopuiston huviloissa, joita vakituisilla asukkailla oli heille velvollisuus vuokrata. Kylpyjen lisäksi ohjelmaan kuului terveysvesien nauttimiata Kaivohuoneella. Vieraiden huvitukseksi järjestettiin myös tanssiaisia, konsertteja ja retkiä Helsingin saaristoon.

Cygnaeuksen galleria on Suomen vanhin taidemuseo. Museo sijaitsee Kaivopuistossa, professori Fredrik Cygnaeukselle kuuluneessa huvilassa.

Cygnaeuksen galleria
Kalliolinnantie 8, Helsinki
ma-su 11-17
5 € / 4 €, alle 18-v. vapaa pääsy.


Tim Bird, Linnoitus talvella. Suomenlinnan maisemia talvikuukausina
30.9.2010 asti

Tim Bird on englantilainen toimittaja ja valokuvaaja, joka asuu nykyään Helsingissä. Hänen valokuvanäyttelynsä esittelee talvisia maisemia Suomenlinnasta, joka on hänen lempipaikkansa Helsingissä.

Suomenlinna-museo Sijaintiosoite:
Suomenlinna C 74, Helsinki
ma-su 10-18
5/4/0€


Jouko Leskelä: Sesam aukene
Kuva: Jouko Leskinen3.10.2010 asti

Jouko Leskelän Sesam aukene -näyttely esittelee kuvia eri tavoin koristamalla tai "asustamalla" yksilöllistetyistä autoista.

Kuvissa on käyttäjien itsensä tuunaamia tai ammattilaisten teippaamia menopelejä sekä kuvaajan auto-oivalluksia eli Leskelän itse oivaltamia ilmestyksiä ja yhtäläisyyksiä. Niitä tunnistamalla näyttelyvieraskin voi kokea auto-oivalluksen riemua.

Joko Leskelä tunnetaan katuvalokuvauksen ja -tilannekuvauksen konkarina. Hän on ikuistanut kotikaupunkinsa Helsingin katuelämää vuodesta 1978 lähtien.

Galleri Luova.fi
Albertinkatu 16, Helsinki
ti-pe klo 11-18, la klo 11-16


Juha-Pekka Inkinen: Alkuperä
Kuva: Juha-Pekka Inkinen3.10.2010 asti

Juha-Pekka Inkinen on kuvannut turisteja kohtaamassa menneen ajan arjen Seurasaaren ulkomuseossa.

Juha-Pekka Inkinen on valmistunut valokuvaajaksi Lahden Muotoiluinstituutista 1986. Hän on osallistunut moniin näyttelyihin kotimaassa ja ulkomailla. Päällimmäisinä teemoina Inkisen tuotannossa on ollut yhteiskunnan tila ja aika.

Valokuvagalleria Hippolyte
Kalevankatu 18 B, Helsinki
Galleria avoinna heinäkuussa ma-pe 12-17
muulloin ti-pe 12-17, la-su 12-16


Fashion Photo Helsinki
Kuva: Daniela Talvitie19.9.2010 asti

Näyttely esittelee brasilialaisen valokuvaajan Daniela Talvitien muotikuvat 11 suunnittelijan uusimmista mallistoista, sekä itse mallistojen asuja.

Designmuseo
Korkeavuorenkatu 23, Helsinki
Ti 11-20, ke-su 11-18
8 €/ 7 € / 3 € / Lapset ja peruskoululaiset ilmaiseksi

Tuomo Manninen: Snow whites
12.9.2010 asti

Ryhmämuotokuvistaan tunnettu Tuomo Manninen on tällä kertaa koonnut näyttelyn viime talvena ottamistaan autokuvista. Talvi 2010 oli poikkeuksellisen runsasluminen, ja siitä muistuttavat myös Mannisen kuvaamat valkoisen vaipan alle kätkeytyneet autot.

Kulttuuritehdas Korjaamo
Galleria (Korjaamohalli)
Töölönkatu 51 b, Helsinki
Galleria: ma-su ko 11-17


Lars Eriksson: Niin kauan kuin maa pysyy
Kuva: Lars Eriksson11.9.2010 asti

Lars Erikssonin Niin kauan kuin maa pysyy -näyttelyssä on esillä kaksi kuvakokonaisuutta peltomaisemasta ja sen muuttumisesta.

Viljapellon kahdeksan vuodenaikaa tarkastelee maanviljelysmaisemaa puhtaasti esteettisestä ja visuaalisesta näkökulmasta. Kiinnostuksen kohteena on ollut maan pintarakenne ja värit sekä valo ja säätilan vaikutus pellon pinnan ilmiasuun. Visuaaliselta kannalta Eriksson löytää peltomaiseman vuodenkierrossa kahdeksan vaihetta: kyntö, kylvö, oras, kasvu, heinänkorjuu, kypsä vilja, sänki, lumen peitto.

Teoskokonaisuus on esillä Kellarigalleriassa.

Toinen kuvakokonaisuus, Muistoja latomereltä, kertoo vanhan latokulttuurin vähittäisestä katoamisesta. Pohjalaista lakeutta satoine ja tuhansine latoineen kutsuttiin ennen latomereksi. Näyttelyn vanhemmissa kuvissa ladot ovat vielä ryhdissään ja käytössä heinävarastoina. Tänä päivänä on vain lakeus ja siinä muutama luhistumaisillaan oleva latovanhus.

Muistoja latomereltä on esillä Tiiligalleriassa ja Pieni Näyttämö -tilassa.

Galleria ja kirjakauppa
Laterna Magica
Rauhankatu 7, Helsinki
ma-pe 11-17, la 11-15


Charlotta Boucht: Site Specific
Auki 1.9.–3.9. klo 12–17 (Vain kolmen päivän ajan!)

Helsinki Design Week 2010:een kuuluva Site specific -valokuvanäyttely on nähtävillä Elefanttikorttelissa vain kolmen päivän ajan.

Elefanttikortteli, Katariinankatu 3, sisäpiha
klo 12–17
Teoksia esillä myös ravintola Raflassa, Uudenmaankatu 9

Mariefors Blues
5.9.2010 asti (Prosessi-tila)

Anne Pelanteen tulkinta tämän päivän uinuvasta ruukista Kellokoskella.

Näyttelytilassa nähdään myös Ruukinpatruuna Torsten (Totti) Carlanderin (1902-2003) kaitafilmejä, joita hän tallensi 1930-luvulta alkaen useiden vuosikymmenien ajan Kellokosken ruukissa ja sen ulkopuolella.

Astu sisään camera obscuraan
31.8.2010 asti

Valokuvataiteen museon pihalla voi astua sisään taiteilija Heidi Lunabban suunnittelemaan camera obscuraan.

Opastettu käynti ti-la klo 13-17 ja su klo 14-15. Vapaa pääsy. Suljettu 25.-26.6. juhannuksena.

Suomen valokuvataiteen museo
Kaapelitehdas, Tallberginkatu 1 G, Helsinki.
ti-su 11-18
6 / 4 / 0 €. Prosessin näyttelyihin vapaa pääsy.


Kuva: Riku NikkiläRiku Nikkilä: Arabian vuodenajat
30.8.2010 asti

Riku Nikkilän näyttely Arabian vuodenajat esittelee merellisiä kuvia Arabianrannan ja Vanhankaupunginlahden ympäristöstä.

Arabianrannan kirjasto
Hämeentie 135 A, Helsinki


Mika Piipponen, Karhuja suolla
Kuva: Mika Piipponen31.8.2010 asti

Audiovisuaalisen viestinnän opiskelija Mika Piipponen on kuvannut lopputyönäyttelyynsä karhuja Kuhmon maisemissa.

Respecta / Orton 2. krs
Tenholantie 10, Helsinki
(paikalla opasteet näyttelyyn)


Claire Aho – Helsinki
Kuva: Claire Aho5.9.2010 asti

Näyttely vie katsojan 50 mv-valokuvan siivittämänä keväiseen Helsinkiin ja vuoteen 1968. Claire Aho oli saanut tehtäväkseen kuvata kotikaupunkiaan Kielissä, Saksassa, järjestettävää Neljä Pohjoismaista pääkaupunkia -näyttelyä varten. Suomessa Kekkonen aloitti kolmatta kauttaan ja maailmalla kuohui poliittisesti, mutta Ahon lämminhenkisissä kuvissa ihmiset elävät tavallista arkeaan eikä maailman myrskyistä näy jälkeäkään.

Näyttelyn ajan Virka Kinossa pyörii non-stopina Claire Ahon haastattelu - haastattelijana toimittaja Päivi Istala.

Claire Aho (s. 1925) on kirjailija Juhani Ahon ja taitelija Venny Soldan-Brofeldtin pojantytär. Hän aloitti elämäntyönsä valokuvaajana 1940-luvulla. Ahosta tuli suomalaisen värivalokuvauksen uranuurtaja. Hän on kuvannut lehti- ja mainoskuvia, mutta erityisesti hänet tunnetaan värikkäistä muotikuvistaan. Hän on tehnyt myös useita dokumenttielokuvia, muun muassa Helsingin olympialaisista 1952.

Virka Galleria
Pohjoisesplanadi 11-13, Helsinki
ma-pe 9-19, la-su 11-17


AITA 2010 PLANKET
5.9.2010 asti

Kameraseuran järjestämässä Aita 2010 Planket -näyttelyssä on tänä vuonna noin 30 osallistujaa. Näyttelyn teema oli vapaa, jolloin jokainen kuvaaja on saanut laittaa esille itselleen tärkeitä kuvia.

Helsingin Rautatieasema, Läntinen halli
Rautatieaseman aukioloaikoina


Art Fair Suomi 2010
05.09.2010 asti

Järjestyksessä kuudes Art Fair Suomi järjestetään
28.08.-05.09.2010. Mukana nykytaiteen koko kirjo äänitaideteoksista performanssiin, piirustuksista maalauksiin sekä valokuvasta videoinstallaatioihin.

Tilaisuuden järjestävät MUU ry sekä Valokuvataiteilijoiden Liitto ry.

Kaapelitehdas, Puristamo & Valssaamo
Tallberginkatu 1 C, Helsinki
ke-pe 11-21, la-su 12-17


Foto Signe Brander
Foto Signe Brander29.8.2010 asti
Helsingin kaupunginmuseon Hakasalmen huvilassa Foto Signe Brander -näyttely esittelee runsaan valikoiman näkymiä sadan vuoden takaisesta Helsingistä.

Signe Brander (1869-1942) kuvasi Helsinkiä asukkaineen vuosina 1907-1913 keskustan pääkaduilta laitakaupungin takapihoille. Hän on kiistatta nimekkäimpiä ja rakastetuimpia Helsinki-kuvaajia. Suosiosta kertoo jotain se, että Helsingin kaupunginmuseon vuonna 2004 julkaisemaa, nyt loppuunmyytyä Signe Brander, Helsingin valokuvaaja -teosta painettiin lopulta 15 000 kappaletta.

Noin 900 valokuvan kokoelmasta näyttelyyn on valittu 79 kuvaa, jotka tarjoavat poikkileikkauksen Branderin Helsinki-kuvien tuotannosta. Digitoimalla vanhat lasinegatiivit kuvatiedostoiksi niistä on saatu esiin uusia yksityiskohtia. Kuvat ovat esillä suurikokoisina (70 x 100 cm) vedoksina.

Marraskuussa 2009 Helsingin kaupunginmuseo julkaisee näyttelyyn liittyvän samannimisen kirjan, johon on valittu yli 100 valokuvaa, joista osa myös näyttelyn ulkopuolelta. Myyntiin tulee myös Signe Brander -seinäkalenteri.

Hakasalmen huvila
Mannerheimintie 13 D,
ke-su klo 11-17
Helsingin kaupunginmuseon kaikkiin kohteisiin on ilmainen sisäänpääsy.


Kimmo Räisänen: Luonnollinen elämä
Kuva: Kimmo Räisänen29.8.2010 asti

Kimmo Räisänen on koonnut isästään ottamia kuvia Luonnollinen elämä -näyttelyksi.

Freelancer lehtikuvaaja Kimmo Räisänen, (s. 1961) on valmistunut valokuvaajaksi Lahden taideteollisesta opistosta 1987 ja on siitä lähtien asunut ja työskennellyt Helsingissä.

Anni Löppönen: Resident Alien, Ca, Usa
Kuva: Anni Löppönen29.8.2010 asti

”Monet kokemukset ovat kirjoitetut ruumiiseeni ja sanojeni ulottumattomiin. Tuttuus ja vieraus, myyttisyys ja arkipäiväisyys ovat tutkimisen arvoisia. Olen kiinnostunut myös ajatuksista jotka liittyvät jälkien jättämiseen. Tyhjän sängyn pelkoon, kysymykseen, jääkö minusta jälki tänne Kaliforniaan”, Anni Löppönen kuvaa näyttelynsä teemoja.

Valokuvaaja Anni Löppönen (s.1981) on opiskellut valokuvataidetta viimeisen vuoden mm. Linda Connorin ja Henry Wesselin opissa San Francisco Art Institutessa.

Galleri Luova.fi
Albertinkatu 16, Helsinki
ti-pe klo 11-18, la klo 11-16


After Sauna Art - Elonkorjaajat ja valokuva
Kuva: J.O Mallaner.Antero Kare, Olli Lyytikäinen, Jan-Olof Mallander, Carl- Erik Ström, Ilkka Juhani Takalo-Eskola, Kirsti Takalo-Eskola, Erik Uddström, Peter Widén, Philip von Knorring, Stuart Wrede sekä Keiji Uematsu.
29.8.2010 asti

Valokuvataiteen museon näyttely tarjoaa ensimmäisen laajan katselmuksen 1970-luvulla syntyneen kokeellisen Elokorjaajat-ryhmän valokuviin. 1970-luku oli valokuvauksessa dokumentarismin vuosikymmen, mutta näyttely todistaa että toisinajattelijoitakin aikakaudelta löytyy.

Elonkorjaajat-ryhmän taiteilijat käyttivät alusta alkaen taiteensa tekemisessä monia eri välineitä, joiden joukossa valokuvaus on ollut heitä kaikkia yhdistävä tekijä.

Ennen kaikkea ryhmä muistetaan erilaisista performansseista ja käsitetaiteesta. Ideat syntyivät usein saunan lauteilla, mihin viittaa näyttelyn nimikin, After Sauna Art.

Näyttelyssä on esillä mm. Carl-Erik Strömin kuva-sana-runoelmia, Ilkka Juhani Takalo-Eskolan esityksiä kameralle, Jan-Olof Mallanderin paperiveistoksia, Erik Uddströmin humoristisia hääkuvia ja Stuart Wreden poliittisia kollaaseja.

Olli Lyytikäisen lähes sadasta polaroid-kuvasta koostuva raskaana olevaa naista esittävä Yhden yön työ avataan näyttelyssä mallin näkökulmasta.

After Sauna Art -näyttelyyn liittyy runsaasti kuvitettu julkaisu:

After Sauna Art. Toim. Kati Lintonen.
Kirjoittajat: Elina Heikka, Antero Kare, Jan-Olof Mallander, Anja Olavinen, Anna-Kaisa Rastenberger ja Carl-Erik Ström.
128 sivua, 28 €. Maahenki ja Suomen valokuvataiteen museo.

Kuva yllä: J.O. Mallander: Sarjasta Paperiveistosmappi 1972-1974.

Ihmisiä Suviyössä - Pieni episodinäyttely
Minna L. Henriksson, Helga Härenstam, Harri Pälviranta, Rosemarie Särkkä, Kristin Tårnesvik, Marjaana Kella, Tatu Hiltunen, Wagner Morales, Juha Nenonen, Sari Poijärvi, Jouko Lehtola, Jari Silomäki, Nisse (Nils) Andersson, Raakel Kuukka, Ben Kaila, Aulis Nyqvist, Arno Rafael Minkkinen, William Klein, Mikko Hietaharju, Matti A. Pitkänen, Pauli Ukkonen ja Kalle Kultala.
Ihmisiä Suviyössä29.8.2010 asti

Ihmisiä suviyössä -näyttely käsittelee lempeästi kliseitä kansallisuudesta, pohjoisen kesän valosta ja ihmisistä yöttömässä yössä. Toisaalta näyttely muistuttaa, että valoisaan yöhön ja kansallistunteeseen liittyvät myös pimeät puolet ja väkivalta.

Museovieras voi katsoa uistonpenkillä istuen Sillanpään romaaniin perustuvan Valentin Vaalan elokuvan Ihmiset suviyössä vuodelta 1948. Elokuva esitetään non-stop.

Kuva yllä: Elokuvan mainosvalokuva, Valentin Vaala: Ihmiset Suviyössä, 1948.

Sari Tervaniemi, Rikkoutunut lapsi
29.8.2010 asti

Projekti-tilassa Sari Tervaniemen Rikkoutunut lapsi - näyttelykokonaisuus käsittelee lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa.

Suomen valokuvataiteen museo
Kaapelitehdas, Tallberginkatu 1 G, Helsinki.
ti-su 11-18
6 / 4 / 0 €. Prosessin näyttelyihin vapaa pääsy.


Denise Grünstein: Figure Out
Denise Grünstein15.08.2010 asti

Kiasmassa on kevään ja kesän ajan esillä valokuvataiteilija Denise Grünsteinin 2000-luvun tuotantoa laajasti esittelevä näyttely.

Suomalaissyntyinen Denise Grünstein (s. 1950 Helsingissä) on Ruotsin kuuluisimpia valokuvaajia. Hän on taiteellisen työskentelynsä ohella saavuttanut mainetta muoti- ja mainoskuvillaan. Hän on myös kuvannut lukuisia julkisuuden henkilöitä.

Näyttelyssä on mukana neljä valokuvasarjaa. Figure Out -sarjan kuvissa pääosaan nousevat hiukset, joihin kuvien hahmot kätkeytyvät arvoituksellisesti. Malplacé -teossarjassa taiteilija palaa lapsuutensa maisemiin Suomeen. Suurikokoisissa Figure in Landscape -sarjan maisemissa liikutaan toden ja kuvitteellisen rajamailla. Mustavalkoinen sarja Zone V on syntynyt taiteilijan Itä-Euroopan matkojen tuloksena. Kuvien teemat viittaavat taiteilijan juutalaisiin juuriin. Näyttelyssä on mukana myös Denise Grünsteinin ensimmäinen videoteos Kaikki liha on kuin ruoho, joka liittyy Firgure Out -teokseen.

Kaikkiaan esillä on noin 40 valokuvateosta ja yksi videoinstallaatio.

Denise Grünsteinin valokuvateokset ovat romanttissävyisiä ja lavastetun asetelmallisia sekä tunnelmaltaan surrealistisia.

Grünstein kuvaa perinteisellä ison negatiivikoon palkkikameralla.

Näyttely on koottu yhteistyössä tukholmalaisen Galleria Charlotte Lundin kanssa.

Grünsteinia on esillä myös Korjaamolla.
Denise Grünstein: Dear Prudence 30.5. saakka.

Nykytaiteen museo Kiasma
Mannerheiminaukio 2, Helsinki
ti 10-17, ke-pe klo 10-20.30, la-su klo 10-18
8 €/6 €Alle 18-vuotiaat ilmaiseksi.
Kuukauden ensimmäisenä keskiviikkona vapaa pääsy klo 17-20.


Saana Wang: H U J I A L O U
Kuva: Saana Wang6.8.2010

Saana Wangin Hujialou –sarja pohjautuu samannimiseen asuinalueeseen Itä-Pekingissä Kiinassa. Sijainniltaan keskeinen Hujialoun alue on häviämässä pilvenpiirtäjien tieltä.

Saana Wangin teokset sijoittuvat dokumentaarisen ja fiktiivisen kuvan rajamaastoon. Kuvissa eri ikäiset ihmiset esiintyvät Peking-oopperan maskeihin meikattuina.

Saana Wang on syntynyt Helsingissä v. 1979. Viime vuonna hän voitti ensimmäisen palkinnon its#photo -valokuvakilpailussa Triestessä, Italiassa. Wang palkittiin 10 000 euron rahapalkinnolla ja vuoden opiskelustipendillä School of Visual Arts'ssa New Yorkissa. Wang on suorittanut BA-tutkinnon Gerrit Rietveld Academiessa Amsterdamissa, ja hän suorittaa parhaillaan taiteen maisterin opintoja Aalto-yliopiston taideteollisessa korkeakoulussa, Helsingissä. Wang on asunut Pekingissä useaan otteeseen eri mittaisia ajanjaksoja.

Valokuvagalleria Hippolyte
Kalevankatu 18 B, Helsinki
Galleria avoinna heinäkuussa ma-pe 12-17
muulloin ti-pe 12-17, la-su 12-16


Liisa Mäkinen, Tuuli ja tuolinkantaja
Kuva: Liisa Mäkinen31.7.2010

Liisa Mäkinen on etsinyt valokuvilleen innoitusta vanhoista kansansaduista.

Tuuli ja tuolinkantaja on Liisa Mäkisen ensimmäinen yksityisnäyttely. Mäkinen on valmistunut Turun Taideakatemiasta keväällä 2010.

Galleri Luova.fi
Albertinkatu 16, Helsinki
ti-pe klo 11-18, la klo 11-16

Benjamin Katz: Baselitz
Benjamin Katz: Baselitz1.8.2010 asti

Taidemuseo Tennispalatsissa on esillä saksalaisen Georg Baselitzin uusimpia maalauksia ja veistoksia esittelevä näyttely. Georg Baselitzin teosten lisäksi museossa pääsee tutustumaan valokuvaaja Benjamin Katzin Baselitzista ottamiin kuviin. Katz on ikuistanut Baselitzin elämää ja taidetta usean vuosikymmenen ajan.

Baselitzin ja Katzin välinen ystävyys sai alkunsa jo 1950-luvun lopulla molempien opiskellessa samassa taidekoulussa. Opintojensa jälkeen Katz (s. 1939) toimi galleristina ja kuraattorina 1970-luvun lopulle asti, jolloin hän ryhtyi freelance-valokuvaajaksi. Luontevaksi kuvauskohteeksi valikoitui taiteilijat ja taidemaailman vaikuttajat.

Katzin tapa ikuistaa taiteilijaystäviään ja taidemaailmaa on Snapshot-tyyppinen. Kaiken kaikkiaan Katzilta löytyy yli puoli miljoonaa negatiivia. joista yli 20.000 kuvaa Baselitzia.

Baselitz-näyttelyyn on valittu noin sata valokuvaa vuosilta 1978-2009.

Näyttelyn yhteydessä julkaistaan näyttelykirja, jonka artikkelin on kirjoittanut näyttelypäällikkö Erja Pusa.

Taidemuseo Tennispalatsi
Salomonkatu 15 (Kampin liikekeskuksen vieressä), Helsinki
ti-su klo 11-19
8 €/6 €, alle 18-v. ilmaiseksi, perjantaisin ilmainen sisäänpääsy klo 11-16.


Teemu Köppä, Kotimeri
Kuva: Teemu Köppä1.8.2010 asti

Teemu Köpän Kotimeri-näyttely kertoo elämästä Itämeren äärellä ja kotimeremme monimuotoisuudesta. Sukellusharrastuksen myötä kuviin on tallentunut myös vedenalaista elämää.

Köppä on harrastanut valokuvausta yli kymmenen vuotta. Viime vuosina hän on keskittynyt kuvaamaan Itämerta ja saaristoa. Näyttelyssäkin mukana olevalla Valon pilkahdus -kuvalla Köppä voitti Turun Sanomien 2008 järjestämän valtakunnallisen Itämeri - Meidän meri -kilpailun.

Näyttelyssä on mukana myös tietoa Itämeren luonnosta ja sen haasteista.

Villa Elfvikin luontotalo
Elfvikintie 4, Laajalahti, Espoo
ma-pe klo 9–16 ja la-su klo 10–16


Erika De Martino ja Egle Oddo: Flowing Traces – Virtaavat jäljet
Erika De Martino ja Egle Oddo: Flowing Traces – Virtaavat jäljet17.6.2010 asti

Italialaisten arkkitehti Erika De Martinon ja taiteilija Egle Oddon yhteisnäyttely antaa erilaisen näkökulman siihen, miten luonto ja ihminen vaikuttavat maisemaan. Tämä dynamiikka tuodaan esille valokuvien, videon ja installaatioitten avulla.

Kulttuurikeskus Caisa
Mikonkatu 17 C / Vuorikatu 14, Helsinki
Galleria, Käytävägalleria ja Aula ovat avoinna ma-pe klo 9-18, la 11-18


Saila ja Timo Turkka: Tytöstä naiseksi, lapsesta äidiksi
Kuva: Saila Turkka18.6.2010 saakka

Saila Turkka sairastui synnytyksen jälkeiseen masennukseen. Toipuminen alkoi, kun Turkka hakeutui lopulta psykoterapiaan ja sai lääkitystä. Lisäksi terapiakeinoksi löytyi voimauttava valokuvaus puolison kanssa.

Hyvän mielen galleria
Ratakatu 9, Helsinki
ma-pe klo 13-17


Kuvat: Heidi Wikström ja Eva Górzna.

Heidi Wikström - Siinä missä valo päättyy pimeään -paikkoja ja pieniä asioita
24.6.2010 asti

Eva Górzna - In the flow
24.6.2010 asti

Galleria Pirkko-Liisa Topelius
Ullanlinnankatu 1 A 2 – 4, Helsinki
ti-pe 11-17, la-su 12-16


Kai Kuusisto: Pyörällä päästään
Kuva: Kai Kuusisto24.6.2010

Pyörällä päästään esittelee Kai Kuusiston kuvia Bmx- freestylepyöräilystä. Kai Kuusisto (s.1980) on viettänyt puolet elämästään skeittiramppien ja katujen tarjoamien antimien äärellä haastaen itsensä ja ystävänsä 20 tuumaisella bmx-pyörällä.

Näyttelyssä on esillä yhdeksän kuvaa temppupyöräilystä vuosilta 2008-2009. Pyörällä päästään on Kuusiston esikoisnäyttely.

Harjun nuorisotalo
Aleksis Kiven katu 1-3, Helsinki
Ma-to klo 14-21


KESTÄMÄ - kuvia ajasta ja sen kokemisesta
24.6.2010 asti

Liisa Söderlundin johdolla 13 Kameraseuran kuvaajaa on rakentananut näyttelyn yhteisen aikaan liittyvän teeman ympärille. Osa kuvaajista on pitkän linjan konkareita, osa lyhyemmän aikaa aktiivisesti kuvanneita.  Kestämä on monelle ryhmän jäsenelle  ensimmäinen kokemus oman näyttelyn toteuttamisesta.

Kamera-galleria
Lastenkodinkuja 1, Helsinki
avoinna poikkeuksellisesti joka päivä klo 12-16


Oliver Godow: 5 Ecken in Chelsea
Kuva: Oliver Godow30.06.2010 asti

Ns. katuvalokuvaajaksi (street photographer) itsensä luokitteleva Oliver Godow kuvaa arkiympäristöään korostaen sen muotoja ja veistoksellisuutta. Hän haluaa luoda kaupunkimaisemaan arvoituksellisuuden topografiaa ja synnyttää vaihtoehtoisia merkityksiä, jotka helposti jäävät meiltä huomaamatta.

Oliver Godow asuu ja työskentelee Stuttgartissa ja Lontoossa.

Goethe-Institut
Mannerheimintie 20 A, 6. kerros, Helsinki
ma-to 12-18, pe 12-16


Exposition
Ville Andersson, Lukas Hoffmann, Jonna Kina, Aleksi Linnamaa, Laura Paavilainen, Saku Soukka, Filippo Zambon
30.6.2010 asti

Lasipalatsin aukion ulkoilmanäyttely entisellä linja-autoaseman laiturialueella esittelee seitsemän Kuvataideakatemian opiskelijan valokuvia.

Lasipalatsin aukio, Helsinki
aina avoinna


Claudia Angelmaier: re-presented
Claudia Angelmaier: re-presented2.7.2010 asti

Angelmaier käyttää teostensa lähtökohtana mm. taidepostikortteja ja vanhoja maalauksia esittäviä kuluneita diakuvia. Niiden avulla hän tutkii mm. kerroksellisuuden ja kaksoisvalotuksen mahdollisuuksia.

Claudia Angelmaier (s. 1972) asuu ja työskentelee Leipzigissa ja Berliinissä. Hän oli residenssissä Kaapelitehtaalla Helsingissä osana HIAP - Helsinki International Artist-in-residence Programmea marras-joulukuussa 2009.

Gegenliebe: Torsten P Bruch
2.7.2010 asti

Hippolyte Studiossa on esillä toisen saksalaistaiteilijan, Torsten P Bruchin neljä videoteosta.

Valokuvagalleria Hippolyte
Kalevankatu 18 B, Helsinki
ti-pe 12-17, la-su 12-16


Henri Jalo: Villien kirjojen kerho
Kuva: Henri Jalo.12.6.2010

Henri Jalo on leikitellyt kirjahyllynsä kirjojen kanssa.

 

Galleria ja kirjakauppa
Laterna Magica
Rauhankatu 7, Helsinki
ma-pe 11-17, la 11-15

Kuva: Tristan CaiTristan Cai: hysical Realities of Death - A Memoir of Toivo Laukkanen
12.6.2010

Physical Realities of Death - A Memoir of Toivo Laukkanen on Tristan Cain valokuvainstallaatio, joka käsittelee elämän peruskysymyksiä Toivo Laukkasen henkilöhahmon kautta.

Galleria ja kirjakauppa
Laterna Magica
Rauhankatu 7, Helsinki
ma-pe 11-17, la 11-15


Pysäytetty - Kameraseuran Nuorten valokuvanäyttely
5.6.2010 asti

Kameraseuran nuorten näyttelyssä etsitään vastauksia kysymyksiin: Miten aika muovaa ihmistä? Mikä on pysyvää? Miten näemme ja koemme muutoksen ympärillämme? Miten kellon saisi pysähtymään?

Kamera-galleria
Lastenkodinkuja 1, Helsinki
ti-pe 12-16, la 11-14


Denise Grünstein: Dear Prudence
Kuva: Denise Grünstein6.6.2010

Suomalaissyntyisen, Ruotsissa uransa tehneen Denise Grünsteinin (s. 1950) valokuvateoksia on samanaikaisesti nähtävillä Kiasmassa ja Korjaamolla. Korjaamon näyttely koostuu rantaelämää kuvaavasta valokuvasarjasta Dear Prudence.

Kulttuuritehdas Korjaamo
Galleria (Korjaamohalli)
Töölönkatu 51 b, Helsinki
Galleria: ma-su ko 11-17


Catrin Svenfors: Täydelliset vajavaisuudet
Kuva: Catrin Svenfors6.6.2010 asti

Siinä missä perinteiset muotokuvat usein esittävät mallinsa idealisoituina, tuo Catrin Svenfors sarjassa Täydelliset vajavaisuudet malleista esiin ns. huonoimmat puolet. Vaatimuksena kuvaamiseen on ollut että jokainen malli on paljastanut kuvaajalle jonkin vajavaisuuden, fobian, pelon tai vamman.

Näyttelyssä on esillä 20 muotokuvaa, joissa esitellään ihmiset oikeine nimineen ja puutteineen. Lisäksi mukana on installaatio, jossa kävijää pyydetään paljastamaan joku omista vajavaisuuksistaan.

Catrin Svenfors asuu ja työskentelee Helsingissä. Hän valmistui valokuvaajaksi Yrkeshögskolan Novialta 2009. Täydelliset vajavaisuudet on Catrin Svenforsin ensimmäinen yksityisnäyttely.

Galleri Sinne
Yrjönkatu 23, Helsinki
ti-su 11-17


KAMERA 2010
28.5.2010 asti

Kameraseuran vuosittainen kevätnäyttely Kamera 2010 esittelee neljättä kertaa Kameraseuran jäsenten parhaimpia valokuvia Kamera-galleriassa.

Kuvat näyttelyyn on valittu kilpailun kautta. Kilpailuun saapui määräaikaan mennessä 35 henkilöltä kaikkiaan 134 valokuvaa. Niistä näyttelyyn hyväksyttiin 21 henkilöltä 35 kuvaa.

Kamera-galleria
Lastenkodinkuja 1, Helsinki
ti-pe 12-16, la 11-14


Pekka Järveläinen, Heijastuksen läpi
Kuva: Pekka Järveläinen30.5.2010 asti

Pekka Järveläinen on valmistunut TaiKin kuvallisen viestinnän laitokselta 1975 pääaineenaan valokuvaus. Hän on työskennellyt useille aikakauslehdille mm. Yhtyneissä Kuvalehdissä ja Sanoma Magazines Finland Oy:ssä.

Galleri Luova.fi
Albertinkatu 16, Helsinki
ti-pe klo 11-18, la klo 11-16


Anni Leppälä: valokuvia
Kuva: Anni Leppälä30.5.2010 asti

Anni Leppälän teoksia voi nyt nähdä useammassakin näyttelyssä: Vuoden nuori taiteilija 2010 -näyttely on esillä Tampereen taidemuseossa 30.5. saakka. Sen lisäksi hänen teoksiaan on Helsinki Schoolin nuoren polven näyttelyssä Taidemuseo Meilahdessa ja Emmassa sekä yksityisnäyttelyssä Galleria Amassa.

Anni Leppälän valokuvat herättelevät muistoja ja kertovat tarinoita. Kuvien runollinen ja outo tunnelma sekä symbolinen sisältö jättävät tilaa katselijan omalle tulkinnalle ja mielikuvitukselle.

Helsinkiläinen Leppälä (s. 1981) on valmistunut 2004 Turun Ammattikorkeakoulusta / Taideakatemiasta ja opiskelee Aalto yliopiston Taideteollissa korkeakoulussa valokuvataiteen koulutusohjelmassa maisteritutkintoa. Leppälä on pitänyt yksityisnäyttelyitä vuodesta 2004 alkaen. Yhteisnäyttelyissä hän on ollut mukana vuodesta 2001 lähtien.

Galleria Ama
Rikhardinkatu 1, Helsinki
Avoinna Öppet Open
ti-pe tis-fre Tues-Fri 11-17
la-su lör-sön Sat-Sun 12-16


Sari Vennola, Paperinuket
Kuva: Sari Vennola30.5.2010 asti

Helsinkiläinen valokuvataiteilija Sari Vennola (s. 1965) käsittelee kuvissaan ihmisen vanhenemista ja muutosta.

Paperinuket-teossarjan pääosassa ovat rohkeasti keimailevat iäkkäät naiset. Kuvasarjalla taiteilija palauttaa muistot lapsuuteen ja pikkutyttöjen unelmiin prinsessamekoista. Muotokuvien rinnalle Vennola on kuvannut vanhoja, muistoja kantavia juhlavaatteita.

Vennola valmistui taiteen maisteriksi Taideteollisesta korkeakoulusta keväällä 2008.

Nelli Lindholm, EXOTIC CITY
30.5.2010 asti

Nelli Lindholmin valokuvaa ja ääntä yhdistävä Exotic City on esillä Hippolyten Studiossa. Teokset liittyvät Pietariin, joka on Lindholmin syntymäkaupunki.

Nelli Lindholm asuu ja työskentelee Helsingissä.

Valokuvagalleria Hippolyte
Kalevankatu 18 B, Helsinki
ti-pe 12-17, la-su 12-16


Kuva: Ukko Heikkinen.Ukko Heikkinen, Stadin värejä II
30.5.2010

 

Galleria Dix, Studio
Uudenmaankatu 19, Helsinki
ti-pe 11-17 La, su 12-16

 


IDENTITY SEARCH - tarinoita identiteetistä ja maahanmuutosta
Johannes Romppanen - valokuvat
Sirkku Varjonen - tekstit
Kuva: Johannes Romppanen30.5.2010 asti

Näyttelyssä tarkastellaan maahanmuuttajien identiteettejä: erilaisiin ryhmiin ja paikkoihin kuulumista. Kuinka maahanmuuttajat tulevat määritellyiksi Suomessa? Entä kuinka he itse määrittelevät itsensä?

Näyttely rakentuu 31 maahanmuuttajan haastatteluista sekä valokuvista, jotka on otettu heille itselleen tärkeissä paikoissa.

Projektin myötä tekijät kiinnostuivat tutkimaan omia identiteettejään, ja esillä on heidänkin kuvansa ja tarinansa. Myös näyttelyvieraat haastetaan pohtimaan ja ilmaisemaan erilaisia identiteettejään.

Virka Galleria
Pohjoisesplanadi 11-13, Helsinki
ma-pe 9-19, la-su 11-17


TuomoKuva:  Juhani Vuorenmaa Kuva: Pentti Sammallahti

Tuomo Juhani Vuorenmaa: Parco Nazionale
22.05.2010 asti

Pentti Sammallahti: Parco Nazionale
22.05.2010 asti

Laterna Magicassa on esillä Pentti Sammallahden ja ja Tuomo-Juhani Vuorenmaan kuvia Clienton kansallispuistosta Italiasta. Vuoristoinen Cliento sijaistsee Napolista etelään, Campaniassa, Salernon provinssissa.

Kansallispuisto, Parco Nazionale del Cilento e Vallo di Diano, perustettiin 1991. Tavoitteena oli turvata alueen omaperaisyys, sen alkuperäiset kulttuuriset ja maisemalliset piirteet seka siellä asuvien ihmisten mahdollisuudet perinteisten elinkeinojen harjoittamiseen ja samalla säilyttää luonnon monimuotoisuus. Cilento julistettiin UNESCO:n maailmanperintökohteeksi 1998.

Vuorenmaan ja Sammallahden Parco Nazionale -näyttelyt ovat syntyneet Pontes - Bridging Mariginal Ewope - Finland ry:n aloitteesta. Yhdistys toimii Euroopan marginaalialueiden paikalliskulttuurien ja ympäristöarvojen edistämiseksi.

Pentti Sammallahti ja Tuomo-Juhani Vuorenmaa ovat tehneet kuvausmatkoja Cilentoon vuosina 1999-2006. Työtä on tukenut Suomen kulttuurirahasto.

Galleria ja kirjakauppa
Laterna Magica
Rauhankatu 7, Helsinki
ma-pe 11-17, la 11-15


HELSINKI SCHOOL Valokuva ja video - NYT
Nelli Palomäki, 26-vuotiaana #3, 200823.5.2010 asti

Taidemuseo Meilahti esittelee Helsinki Schoolin nuoren polven uusia valokuvia, videoteoksia ja installaatioita.

Helsinki School on TaiKissa opiskelevien ja sieltä valmistuneiden uraa ja ammatillista kehitystä kansainvälisillä valokuvataidemarkkinoilla edistämään pyrkivä projekti. Hanketta johtaa Timothy Persons. Ryhmä sai alkunsa 15 vuotta sitten.

Helsinki School ei edusta mitään yhtenäistä tyyliä tai genreä, vaan ryhmän taiteilijoilla on kullakin oma aihemaailmansa ja ilmaisukielensä.

Tämä on ensimmäinen kerta kun Helsinki Schoolin nuoren polven taiteilijat esittelevät teoksiaan samassa näyttelyssä Suomessa.

Näyttelyssä on mukana seitsemäntoista Helsinki Schoolin taiteilijaa: Joonas Ahlava, Pasi Autio, Carsten BengerWilma Hurskainen, Hannu Karjalainen, Kalle Kataila, Milja Laurila, Anni Leppälä, Noomi Ljungdell, Susanna Majuri, Nelli Palomäki, Mikko Sinervo, Ea Vasko, Niina Vatanen, Saana Wang, Dagmar Weiss ja Pernilla Zetterman.

Taidemuseo Meilahti
Tamminiementie 6, Helsinki
ti-su klo 11-18.30
suljettu: pe 2.4., pe 30.4., la 1.5.
8 € / 6 €, alle 18-vuotiaat ilmaiseksi,
perjantaisin ilmainen sisäänpääsy klo 11-16


Susanna Majuri, Vedentutkijan tytär
© Susanna Majuri23.5.2010 asti

Vedentutkijan tytär on valokuvataiteilija Susanna Majurin (s. 1978) ensimmäinen laaja yksityisnäyttely Suomessa. Näyttelyssä on esillä sekä Majurin varhaisempia valokuvia että uudempaa tuotantoa.

Vesi on jo pitkään ollut keskeinen elementti Majurin kuvissa. Uusimmissa valokuvissaan hän on kuvannut hahmot vedenalaisissa maisemissa. Valokuvien maisemataustoina Majuri on käyttänyt kuvasuurennoksia, esim. Kultakolikot-teoksen taustana on kirpputorilta löydetty suklaarasian kansi, josta Majuri teetätti valtavan vahakankaan. Kankaan hän upotti uima-altaan pohjalle. Mallit sukelsivat veteen kankaan päälle.

Majuri on kuvannut paljon Islannisssa, Norjassa, Färsaarilla ja Ruotsissa. Malleina hän on käyttänyt tuntemattomia, paikallisia ihmisiä.

Kuvien ideat Majuri kertoo saavansa usein saduista, tarinoista ja musiikista.

Susanna Majuri on valmistunut Turun taideakatemiasta ja Taideteollisesta korkeakoulusta.

Antero Takala, Mindscapes 1960–2010
 © Antero Takala23.5.2010 asti

Kevään toinen päänäyttely valokuvataiteen museossa on valokuvataiteilija, professori Antero Takalan (s.1939) retrospektiivi Mindscapes 1960–2010. Se on yli sadan mustavalkokuvan muodostama maisematutkielma Suomen luonnosta, pohjoisesta valosta ja Lapista.

Lisäksi näyttelyyn liittyy suomalaisten näyttämötaiteilijoiden muotokuvatutkielmien sarja 60-luvulta.

Näyttelyssä nähdään myös kokeellisen elokuvan ja videotaiteen kannalta merkittävät teokset Romeo ja Julia (1972) ja Piha (1980).

Näyttelyn yhteydessä julkaistaan Mustan Taiteen kirja Antero Takala– Mindscape / Mielenmaisema.

Muistojeni Pariisi / Je me souviens de Paris
23.5.2010 asti

Aalto yliopiston Taideteollisen korkeakoulun valokuvataiteen opiskelijat keräsivät suomalaisten muistoja Pariisista. Keräämiään muistoja he käyttivät lähtökohtana omalle valokuvatulkinnalleen samasta paikasta. Näyttely on esillä Projekti-tilassa.

Kurkistus - lapset valokuvaajina
23.5.2010 asti

Kurkistus-näyttely esittelee lapsia kameran käyttäjinä ja antaa samalla vanhemmille vinkkejä lasten kanssa kuvaamiseen. Näyttelyssä on esillä lasten valokuvatyöpajojen tuloksia Pohjois-Savosta. Näyttely ja kesällä sekä syksyllä 2009 järjestetyt työpajat ovat Kuopiossa toimivan VB-valokuvakeskuksen tuotantoa. Lisäksi esillä on valokuvataiteen museon oma Mielikuvia-työpajakokonaisuus.

Näyttely on esillä Prosessi-tilassa.

Suomen valokuvataiteen museo
Tallberginkatu 1 G, Helsinki.
ti-su 11-18
6 / 4 / 0 €. Prosessin näyttelyihin vapaa pääsy.


Espen Eichhöfer: W:n mustalaiset
Kuva: Espen Eichhöfer12.5.2010 asti

Berliinissä asuvan norjalaisen Espen Eichhöferin näyttely kertoo mustalaisten elämästä Weilaun kylässä (romaniaksi Uila), joka sijaitsee vuoristoisessa Transsylvaniassa, Romaniassa.

Eichhöfer teki vuonna 2006 viikon kuvausmatkan kylään Chrismon -aikakauslehden toimeksiannosta.

Näyttely liittyy Luovan mustalaiskulttuurin yhdistys Drom ry:n järjestämään kansainväliseen Unohdettu kansanmurha -tapahtumaan, joka on omistettu romanien holokaustille.

Goethe-Institut
Mannerheimintie 20 A, Helsinki
ma-to 12-18, pe 12-16


Antti Koli : Linnut ja meri
Kuva: Antti Koli.15.5.2010 asti

Antti Kolin näyttely esittelee merellistä lähiluontoa Helsingistä. Suurin osa kuvista on otettu Vuosaaren ja Itä-Helsingin rantamaisemissa.

Vuotalon galleria
Mosaiikkitori 2, Helsinki
ma-to klo 10-20,
pe klo 10-18, la klo 10-16


Caj Bremer: Laatokka, Neuvostoliitto, 1980. Kuva: Caj Bremer.Valokuvaaja Caj Bremer
16.5.2010 asti

Ateneumin taidemuseo esittelee valokuvaaja Caj Bremerin (s. 1929) tuotantoa retrospektiivisessa näyttelyssä, jossa on esillä kuvia 1950-luvulta lähtien. Nähtävänä on reilut 150 valokuvaa - lehtikuvien lisäksi perhekuvia ja luontotutkielmia.

Caj Bremer sai ammattioppinsa ateljeeassistenttina ja teki sen jälkeen mittavan uran kuvajournalistina. Hän aloitti Hufvudstadsbladetissa ja työskenteli sen jälkeen Lehtikuvassa, Viikkosanomissa ja Helsingin Sanomissa. Erityisesti hänet muistetaan Viikkosanomiin tekemistään laajoista kuvareportaaseista. Sanomalehtityönsä ohella Bremer teki lisäksi muotikuvauksia. Myöhemmin hän työskenteli myös taiteilijaprofessorina.

Caj Bremerin tuotanto voidaan lukea humanistisen valokuvauksen traditioon, jolle on ominaista ihmisen ja tämän välittömän ympäristön kuvaaminen kohdettaan kunnioittaen. Bremerin tuotannolle on on lisäksi ominaista vahva komposition taju ja lempeä huumori. Studiossa Bremer ei ole koskaan viihtynyt, muotikuvatkin hän kuvasi mielellään ulkoilmassa.

Sanomalehtityössä Bremerillä oli tapana kuvata pienillä kameroilla. Sillä tavoin hän sai helpommin kontaktin kuvattaviinsa ja sulatui vaivattomammin joukkoon. Nykyisin hän kuvaa suurikokoisilla kameroilla kotinsa lähiluontoa.

Näyttelyn on kuratoinut Riitta Raatikainen. Näyttelyn yhteydessä ilmestyy Musta Taide -kustantamon julkaisema kirja.

Ateneumin taidemuseo
Kaivokatu 2, Helsinki
ti, pe 10–18 | ke, to 10–20 | la, su 11–17
9 €/ 8 €/ 7 €/ 0 €


Ulla-Mari Lindström: Kohtaamisia maalauksissa Valokuvia, videoita
Kuva: Ulla-Mari Lindström.9.5. 2010 asti

Ulla-Mari Lindsröm yhdistää teoksissaan valokuvaa ja liikettä. Teosten lähtökohdat ovat usein maalaustaiteessa.

Galleria Jangva
Uudenmaankatu 4-6, sisäpiha, Helsinki
ti-pe 11-19, la-su 11-17


KekeTop: Marginaaliluisu - Valokuvia
Kuva: KekeTop 2009.9.5.2010 asti

"Suhteellisen hyvässäkin digitaalikamerassa on heikkoutensa, joiden löytäminen johdatti minut tekemään osan näyttelyn teoksista." -KekeTop

Galleria Gjutars
Vanha Kuninkaalantie, Vantaa
ke-pe 12-18, la-su 12-17


Kalle Kataila, Tiedostettu maisema
Kuva: Kalle Kataila.2.5.2010 asti

"Valokuvani tavoittavat kokemuksen hetkessä olemisesta ja maiseman tarkkailusta hiljaisuudessa. Olemalla osa maisemaa, johon olemme yhteydessä, voimme lähteä tutkimaan suhdettamme ympäristöön ja ymmärrystämme siitä. Maisemat voivat auttaa meitä pohtimaan omaa rooliamme ihmisinä planeettamme maisemien alati muuttuvassa monimuotoisuudessa."

Kalle Kaitalan teokset liittyvät läheisesti 1800-luvun romantiikan ajan maisemamaalausperintöön. Useimmissa näyttelyn kuvissa nähdään selin katsojaan seisova pienikokoinen hahmo, joka on uppoutunut ihailemaan edessä aukeavaa ylevää maisemaa.

Helsinkiläinen Kalle Kataila (s. 1978) on osallistunut näyttelyihin vuodesta 2004 lähtien niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. Maisteritutkintoaan Altoyliopiston Taideteollisessa korkeakoulussa suorittava Kataila lukeutuu Helsinki Schoolin valokuvataiteilijoihin.

Mikko Kuorinki, Dissolving Sign
2.5.2010 asti

Hippolyten Studiossa on esillä Mikko Kuoringin valokuvia ja tekstiteoksia sekä videoteosten sarja, joka on syntynyt yhteistyössä yhdysvaltalaisen Alexandr Skarlinskin kanssa.

Valokuvagalleria Hippolyte
Kalevankatu 18 B, Helsinki
ti-pe 12-17, la-su 12-16


Milla Jokinen: Olo huoneessa
Kuva: Milla Jokinen30.4.3010 asti

AV-viestinnän opiskelija Milla Jokisen lopputyönäyttely.

 

Bar High Level
Mannerheimintie 130, Helsinki


Erik Lindahl: Blue Shots
Erik Lindal: Blue Shots25.4.2010 asti

Ruotsalainen valokuvaaja Erik Lindahl (s. 1952) on kuluneiden 25 vuoden aikana toistuvasti matkannut kuvaamaan bluesin syntysijoille Missisipille, Texasiin ja Lousianaan, pohjoisessa kaupunkeihin kuten Chicagoon ja lännessä edelleen Los Angelesiin.

Näyttely ja samanniminen kirja esittelee joukon legendaarisia esiintyjiä kuten Muddy Watersin, John Lee Hookerin ja Buddy Guyn yhdessä hieman tuntemattomampien mutta värikkäiden ja karismaattisten henkilöhahmojen kuten Junior Kimbrough’n, James ”Tail Dragger” Jonesin, ja T-Model Fordin kanssa.

Galleri Luova.fi
Albertinkatu 16, Helsinki
ti-pe klo 11-18, la klo 11-16


Balthazar Korab & Eero Saarinen - Valokuvan ja arkkitehtuurin vuoropuhelu
Kuva: Balthazar Korab18.4.2010 asti

Virka Gallerian suuremmassa näyttelytilassa on esillä Balthazar Korabin valokuvia Eero Saarisen arkkitehtuurista. Korab (s. 1926) toimi vuosina 1955-1958 sekä suunnittelijana että valokuvaajana Eero Saarinen & Associates’n toimistossa.

Ks. myös Eero Saarisen arkkitehtuurista: Koti on siellä missä työ on - Eliel ja Eero Saarinen Yhdysvalloissa -näyttely Hvitträskissä 22.12.2010 asti.

Virka Galleria
Pohjoisesplanadi 11-13, Helsinki
ma-pe 9-19, la-su 11-17


Tapio Ruokoranta, Kauneutta tavoittamassa
Kuva: Tapio Ruokoranta, Popp, New Yor.18.4.2010

Kauneutta tavoittamassa -näyttely esittelee Tapio Ruokarannan valokuvia neljän vuosikymmenen ajalta.

Tapio Ruokoranta (s. 1950) on valokuvannut vuodesta 1972 lähtien. Hän valmistui ammattivalokuvaajaksi Lahden Muotoiluinstituutista vuonna 1984. Ruokoranta työskenteli Lahden taidemuseon valokuvaajana vuosina 1986–1995 ja on sen jälkeen valokuvannut kuvataiteen parissa itsenäisenä yrittäjänä.

Art Kaarisilta
Sanomatalo, Elielinaukio 2, Helsinki
ti-pe klo 11 - 18
la, su klo 12 - 16


Sota oli eilen - Vilho Hiltusen valokuvia Helsingin suurpommituksista
6.4.2010 asti

Kuva: Vilho HiltunenLaajasalon Valokuvaajat ry on koonnut Virka Gallerian valokuvanäyttelyn Helsingin suurpommituksista. Esillä on 25 ennen julkaisematonta kuvaa, jotka Vilho Hiltunen otti rintamalomallaan jatkosodan aikana helmikuussa 1944. Hän valokuvasi pommituksia etenkin kotikulmillaan Kruununhaassa.

Näyttelykuvat on vedostanut Hiltusen poika, Laajasalon Valokuvaajien jäsen Pentti Hiltunen.

Kaikille helsinkiläisille avoin avajaistilaisuus on pe 12.3. klo 17-18.30.

Näyttely on esillä Virka Gallerian pienessä näyttelytilassa.

Virka Galleria
Pohjoisesplanadi 11-13, Helsinki
ma-pe 9-19, la-su 11-17


Henrik Malmström Lainatulla ajalla On borrowed time På lånad tid
31.3.2010

©   Henrik MalmströmValokuvaaja Henrik Malmström (s.1983) esittelee debyytti

näyttelyssään henkilökohtaisen ja herkän kuvasarjan siskonsa Maijan viimeisistä kuukausista hänen taistelussaan syöpää vastaan.

Näyttelyn yhteydesssä julkistetaan Lainatulla Ajalla -kirja, johon esipuheen on kirjoittanut Jörn Donner.

Osa Lainatulla Ajalla -kuvasarjasta valittiin voittajareportaasiksi Vuoden Lehtikuvat 2007 -kilpailussa. Fotofinlandia 2008 -mittelössä se sijoittui kolmanneksi.

Galleria Luova.fi
Albertinkatu 16, Helsinki
ti-pe klo 11-18, la klo 11-16


Ivonne Thein: Kolmekymmentäkaksi kiloa
©  Ivonne Thein25.3.2010 asti

Ivonne Theinin näyttelyssä on esillä 12 suurikokoista valokuvaa, joissa esiintyy äärimmäisen laihoja nuoria naisia. Mallien vähäpukeiset vartalot vääntyvät elegantisti muotilehdistä tuttuihin poseerauksiin. Kasvot ovat piilossa - peruukkien tai siteiden peitossa. Thein on käyttänyt kuvissa hyvin solakoita malleja ja muuttanut heidät sitten digitaalisella kuvankäsittelyllä anorektikoiksi.

Theinin kuvausprojektin lähtökohtana on ollut internetyhteisö Pro Ana, joka nosti laihduttamisen nuorten tyttöjen keskuudessa uudeksi, positiiviseksi elämänasenteeksi. Kuvillaan Thein haluaa kritisoida Pro Anan kaltaisia life style -sivustoja ja muotimaailman vääristyneitä kauneusihanteita.

Näyttelyn nimi viittaa 32 kiloa painaneeseen ranskalaismalliin, joka alkoi tehdä anoreksiaa ehkäisevää valistustyötä sen jälkeen, kun oli itse menehtyä tähän sairauteen.

Goethe-Institut
Mannerheimintie 20 A, Helsinki
ma-to 12-18, pe 12-16


Lharigtso: Little Wing
Kuva: Lharigtso27.3.2010 asti

Little Wing -näyttely siivittää katsojan ympäri maailmaan matkanneen Lharigtson muistoihin ja kokemuksiin.

Lharigtso syntyi 1978 Tiibetin lumivuorilla. 1987 hän muutti perheensä kanssa Pekingiin. Suomessa hän on asunut vuodesta 2008 alkaen. Ennen Suomeen muuttoaan Lharigtso työskenteli Tibet Heritage Fund-kansalaisjärjestössä ja matkusteli työnsä puitteissa ympäri maailmaa ottaen valokuvia ja videoita.

Galleria ja kirjakauppa
Laterna Magica
Rauhankatu 7, Helsinki
ma-pe 11-17, la 11-15


Sanni Seppo: Palsta
Sanni Seppo, Kesärenki-Eki ja Elvi, 200928.3.2010 asti

Sanni Seppo on kuvannut viljelypalstoja vuodesta 2004 ja samalla haastatellut viljelijöitä. Sepolla itsellään on ollut oma viljelypalsta Helsingissä 20 vuoden ajan.

Palstaviljey on suosittua ajanvietettä kaupunkilaisten keskuudessa ja viljelijoiden määrä kasvaa koko ajan. Pääkaupunkiseudulla on tällä hetkellä 70 viljelypalsta-aluetta ja niissä yhteensä satoja viljelypalstoja, joita eri yhdistykset vuokraavat.

Sanni Seppo (s.1960) on keskittynyt urallaan yhteiskunnalliseen ja dokumentaariseen kuvaukseen. Eräs kantavista teemoista hänen tuotannossaan on ollut ihmisen ja luonnon suhde. Hän on tehnyt jo pitkään yhteistyötä valokuvaaja Ritva Kovalaisen kanssa erilaisten kirja- ja näyttelyprojektien muodossa.

Palsta-näyttelyn yhteydessä julkaistaan myös samanniminen kirja.

Sanni Seppo: Palsta (Maahenki, Helsinki 2010) kovakantinen, sidottu, 168 s., tekstit: Auli Leskinen, Mari Räsänen, Sanni Seppo, ISBN 978-952-5652-86-4. Kirjaa on näyttelyn ajan myynnissä Hippolytessä erikoishintaan 26 € (ovh 35 €).

Henna-Riikka Halonen: The Bath House
Henna-Riikka Halonen: The Bath House.28.3.2010 asti

Hippolyte Studiossa on esillä Henna-Riika Halosen videoteos The Bath House, joka perustuu Vladimir Majakovskin kirjoittamaan ja Vsevolod Meyerholdin 1930-luvulla ohjaamaan konstruktivistiseen näytelmään nimeltä Sauna (engl. The Bath House).

Video on Halosen kommentti Royal Commonwealth Pool -uimahallin sulkemiselle Edinburghissa.

Henna-Riikka Halonen (s. 1975) on opiskellut kuvataiteilijaksi Irlannissa. Halonen toimii kuvataiteen opettajana Teessiden yliopistossa ja on Berwick Gymnasiumin stipendiaatti Berwick-upon-Tweedissa. Hän asuu ja työskentelee Newcastlessa, Iso-Britanniassa.

Valokuvagalleria Hippolyte
Kalevankatu 18 B, Helsinki
ti-pe 12-17, la-su 12-16


Kirsi Hyytiäinen, com. Positions
©   Kirsi Hyytiäinen28.3.2010 asti

Hyytiäinen kuvaa lähinnä mustavalkopotretteja, abstrakteja makrokuvia, kaupunkimaisemia sekä elämän pieniä yksityiskohtia.

Suurin osa com.Positions -näyttelyn valokuvista on otettu Ranskassa ja Suomessa vuosina 2009-2010.

Galleria Nunes
Pohjoinen Rautatiekatu 17-A a, Helsinki
ti-pe 12-17, la-su 12-16


UPI - United Photographers International
19.3.2010

UPI eli United Photographers International on kansainvälistä näyttelytoimintaa harrastavien järjestö. UPI:lla on 195 jäsentä 30 eri maassa. Eniten jäseniä on Kreikassa ja toiseksi eniten Suomessa (30 jäsentä).

Kamera-galleriassa on esillä ensimmäinen Suomessa järjestettävä UPI-näyttely. Nähtävänä on 72 vedosta 18 kreikkalaiselta kuvaajalta. Vastaavasti UPI:n suomalaisjäsenet ovat lähettäneet kuviaan Kreikkaan.

Kamera-galleria
Lastenkodinkuja 1, Helsinki
ti-pe 12-16, la 11-14


Lucia Ganieva, Ermitazhniki - Salivalvojat (Projekti-tila)
© Lucia Ganieva21.3.2010 asti

Venäläis-hollantilainen Lucia Ganievan (s.1968) näyttely Ermitazhniki - Salivalvojat on kunnianosoitus Eremitaasissa työskenteleville lukuisille salivalvojille. Ganieva on kuvannut Eremitaasin salivalvojat kuuluisien maalausten rinnalla.

Atelieri O. Haapala ( Prosessi-tila)
Atelieri O. Haapala21.3.2010 asti

Atelieri O. Haapala on kahden valokuvaajan Saara Salmen ja Marco Melanderin yhteistyönä syntynyt performatiivinen taideprojekti. Onyxein ja Helmutin rooleissa kaksikko on kiertänyt erilaisissa tapahtumissa kuvaamassa moderneja kabinettikuvia uusviktoriaaniseen tyyliin.

Vip-avajaiset Atelieri O. Haapalan kuvauksissa olleille: su 7.2. klo 14-16 ja pe 12.2. klo 18-20. Vapaa pääsy.

Atelieri O. Haapalan kuvauspäivät museolla: su 7.2. klo 14-16 ja su 21.3. klo 11-17. Vapaa pääsy.

Suomen valokuvataiteen museo
Tallberginkatu 1 G, Helsinki.
ti-su 11-18
6 / 4 / 0 €. Prosessin näyttelyihin vapaa pääsy.


©   Elina Brotherus

Elina Brotherus / Jan Neva / Teemu Korpela: ARTISTS AT WORK Valokuvia, video, maalauksia
21.3.2010 asti

Kolmen taiteilijan Artist at Work -näyttely sekoittaa taitelijan ja mallin roolit. Kun Elina Brotherus poseeraa maalarien mallina, löytyy lankalaukaisin jalan alta. Näin maalarien mallista tulee myös kuvantekijä ja maalareista malleja. Valokuvaaja Elina Brotherus fuit hic.

Kulttuuritehdas Korjaamo
Galleria (Korjaamohalli)
Töölönkatu 51 b, Helsinki
Galleria: ma-su ko 11-17


Kuiskaus luonnosta
Tarja Ahlstrand, Harri Likki, Jukka Seppälä, Maria Manelius
7.3.2010 asti

Galleria Ferin
Yrjönkatu 11, Helsinki
ma-pe 11-18, la-su 12-16


Vuosikilpailun parhaat 2010 - Juha Halmu, Vesa Jakkula, Olli Keskinen, Hannu Kontkanen, Jarmo Talonen
26.2.2010 saakka

Kameraseuran parhaimmistoa on esillä vuosikilpailun 2010 voittajien yhteisnäyttelyssä.

Kamera-galleria
Lastenkodinkuja 1, Helsinki
ti-pe 12-16, la 11-14


Anne Hämäläinen, Off Season
©  Anne Hämäläinen27.2.2010

Anne Hämäläinen on taltioinut Off Season -sarjaansa Normandian turistikohteiden hiljaista alakuloa sesongin ulkopuolella - autioita hiekkarantoja, harmaita taivaita ja tyhjiä hotelleja.

Valokuvataiteilija Anne Hämäläinen (s. 1966) osallistui normandialaisen “Pôle Image Haute Normandie” -kulttuurikeskuksen taiteilijaresidenssiin tammikuussa 2005 Rouenissa. Residenssin jälkeen Hämäläinen teki vielä kolme kuvausmatkaa Normandian rannoille.

Näyttelyn yhteydessä julkistetaan myös Anne Hämäläisen ja Riikka Ala-Harjan samanniminen kirja.

Hämäläisen edellinen valokuvateos Romanssi (Musta Taide, 2004) käsitteli Moskovaa - sen arkeen kätkeytyvää runollisuutta ja omaleimaista venäläistä värimaailmaa.

Galleri Luova.fi
Albertinkatu 16, Helsinki
ti-pe klo 11-18, la klo 11-16


Philip László: a Statement
© Philip László27.2.2010 asti

Mitä virkaa on enää ihmisellä, joka on saavuttanut keski-iän? Kelpaako hän enää muualle kuin kierrätykseen, kaatopaikalle, unohdukseen?

Tällaisia kysymyksiä pohtien László lähti kuvaamaan kaatopaikkoja. Jätekasojen romun, repaleiden, lian, hajun, kolhujen ja naarmujen keskeltä löytyi kauneutta.

Philip László opiskeli valokuvausta Lontoossa 1970-luvun alussa. Hän veti 25 vuotta yrittäjänä kansainvälisesti suuntautunutta kuvatoimistoa. Nykyään hän mm. kuvaa ajankohtaisia ilmiöitä.

Minna Pöllänen, Observation on Change
©  Minna Pöllänen27.2.2010

Kuvasarjassaan The Contemporary Anthropology Minna Pöllänen tarkastelee ihmisiä joiden elämässä on tapahtunut tai on tapahtumassa jokin perustavanlaatuinen muutos. Kuvaajana Pöllänen pyrkii kuitenkin olemaan tilanteessa muutoksen suhteen mielipiteetön tarkkailija. Henkilöt on kuvattu alastomina heille itselleen luonnolliselta tuntuvassa ympäristössä.

Minna Pöllänen (s.1980) on Helsinkiläinen valokuvataiteilija. Hän on valmistunut valokuvataiteen kandidaatiksi London College of Communicationista vuonna 2004.

Galleria ja kirjakauppa
Laterna Magica
Rauhankatu 7, Helsinki
ma-pe 11-17, la 11-15


Jari Lehtosen ja Jari Mankisen maisemavalokuvia
©  Jari Mankinen27.2.2010 asti

Näyttelyssä on esillä Jari Lehtosen ja Jari Mankisen maisemavalokuvia Pitäjänmäen ja Haagan lähistöltä. Kuvaajat ovat kulkeneet kotipiiriensä läheisyydessä ja etsiskelleet mielenkiintoisia yksityiskohtia sekä laajempia maisemia. Erityisesti Mätäjoen maisemat ovat innostaneet kumpaakin kuvaajaa.

Näyttelyn kuvat on valittu sillä periaatteella, että yksikään niistä ei ole kuvattu yli kahta kilometriä etäämmällä kuvaajan kodista, joka Jari Lehtosella sijaitsee Lassilassa ja Jari Mankisella Reimarlassa.

Kuva yllä: Jari Mankinen, Kulkijoita Reimarlan puistossa.

Pitäjänmäen kirjasto
Jousipolku 1, Helsinki


Saara Ekström, Excess and Ascesis
28.2.2010

© Sara EkströmValokuva- ja videotaiteilija Saara Ekströmin uutta tuotantoa esittelevä näyttely on esillä Kalhama & Piippo -galleriassa. Ekströmille ominaiseen tapaan teokset koettelevat jälleen estetiikan raja-aitoja liikkumalla kauniin ja epämiellyttävän välimaastossa. Näyttelyn kuvat ovat asetelmia, joissa voi nähdä yhtymäkohtia mm. klassiin Nature Morte- ja Vanitas-motiiveihin.

Saara Ekström (s. 1965) on pitänyt lukuisia yksityisnäyttelyjä ja osallistunut näyttelyihin ulkomailla. Vuoden kuluttua Kiasmassa ja Kuntsin modernin taiteen museossa on luvassa Saara Ekströmin laaja yksityisnäyttely.

Gallery Kalhama & Piippo Contemporary
28.2.2010 asti
Mannerheimintie 3 B, 5 krs
ti-pe 11-18, la-ma 11-16


Jani Ruscica, Rinnakkaisia näytöksiä - Parallella akter
©  Jani Ruscica28.2.2010

Jani Ruscican (s.1978) teoksia on yhtäaikaa esillä Helsingissä Valokuvagalleria Hippolytessä sekä Turun Taidemuseon Studiossa. Rinnakkaisia Näytöksiä -näyttelyiden teokset käsittelevät esittämiseen ja näyttämöllisyyteen liityyviä teemoja. Kokonaisuus keskittyy tulevaisuuden kuvaamiseen.

Ruscican teoksia on ollut viime vuosina esillä laajasti niin koti- kuin ulkomaillakin. Ruscican videoteos Evoluutioita (2008) voitti viime syksynä arvostetun Kölnin Kunstfilm Biennalen pääpalkinnon.


Hippolyten Studiossa:
Henrik Eriksson ja Johanna Gustafsson: Fürst HENHEL-HIPPO

Valokuvagalleria Hippolyte
Kalevankatu 18 B, Helsinki
ti-pe 12-17, la-su 12-16


Petri Mulari, Dayakit – Sateen lapset
Kuva: Petri Mulari28.02.2010 asti

Petri Mularin valokuvia Borneolta on esillä Kampin kauppakeskuksen E-tasolla. Näyttely on WWF:n ja Apu-lehden järjestämä. Mulari otti kuvat huhtikuussa 2009 WWF:n mediamatkalla Borneon saarella Indonesiassa.

WWF:n Borneo-hankkeen tavoitteena on turvata monimuotoisuudeltaan maailman rikkaimpiin kuuluvan sademetsäalueen tulevaisuus ja auttaa samalla paikallisia ihmisiä kehittämään kestäviä elinkeinoja.

Petri Mulari on helsinkiläinen valokuvaaja. Hän on kuvannut noin 20 vuotta ja työskentelee tällä hetkellä Apu-lehdessä.

Kampin kauppakeskus, E-taso
Urho Kekkosen katu 1, Helsinki


CD - Photo – Suurlähettiläiden valokuvia
CD - Photo - Suurlähettiläiden valokuvia28.2.2010 asti

Virka Gallerian 50 kuvan näyttelykokonaisuus esittelee Suomea kymmenen Suomeen akkreditoidun suurlähettilään silmin. Kuvia on eri puolelta Suomea Helsingistä Rovaniemelle. Kuvaajat tallensivat Suomesta näkymiä, jotka he kokivat itselleen ainutkertaisen erikoisiksi tai mieltä kiehtoviksi.

Kaikki näyttelyn kuvaajat ovat aktiivisia valokuvauksen harrastajia.

Virka Galleria
Kaupungintalo
Pohjoisesplanadi 11-13, Helsinki
ma-pe 9-19, ja la-su 11 -17


 

KETTU 2000
Pinja Sormunen,  Emma Suominen,  Vanessa Virmajoki: Toiset kengät
14.2.2010    asti

 ©  Pinja SormunenKettu 2000 on kolmen nuoren valokuvataiteilijan, Emma Suomisen, Pinja Sormusen ja Vanessa Virmajoen, muodostama kollektiivi. Galleria Jangvassa nähtävä Toiset Kengät on projekti, jossa taiteilijat vaihtoivat elämänsä viikon ajaksi. Vaihtoon meni kaikki: perhe ja ystävät, asunnot, työt, koulu, vaatteet, rahat, tietokoneet ja puhelimet. Vaihtokaupan tarkoituksena oli tavoittaa toisen identiteetti ja ajatusmaailma. Projektin osallistujat olivat keskenään samanikäisiä, mutta melko erilaisissa elämäntilanteissa.

Vaihtoa osallistujat dokumentoivat valokuvin ja videoin sekä kirjoittamalla.

Projektiin liittyy myös blogi: kettu2000.blogspot.com.

Galleria Jangva
Uudenmaankatu 4-6, sisäpiha, Helsinki
ti-pe 11-19, la-su 11-17


Michael Ruetz: Kuohuvat vuodet
© Michael RuetzValokuvia 1967-1975
28.1.2010 asti

Näyttely on suunniteltu valokuvapäiväkirjan muotoon lähtien berliiniläisopiskelijoiden istumalakosta 22. päivältä kesäkuuta 1966 Arno Schmidtin muistiinpanokokoelmaan toukokuulta 1975.

Michael Ruetz on vanginnut kuvia historiallisista hetkistä ja myös arkipäivän elämästä.

Goethe-Institut
Mannerheimintie 20 A, Helsinki
ma-to 12-18, pe 12-16


Tanja Konstenius: Kadotetut - De Förlorade
© Tanja Konstenius30.1.2010 asti

Valokuvaaja Tanja Konsteniuksen (s.1982) debyyttinäyttely esittelee muotokuvasarjan Helsingin vieraskodin elämän kolhimista asukkaista. Näyttely kuvaa koskettavasti ja lämmöllä yhteiskunnan reunalle ajautuneita kadotettuja miehiä, joiden elämästä Konstenius on kuitenkin löytänyt myös toivoa ja valoa.

Tanja Konstenius tutustui Helsingin Vieraskotiin ja sen asukkaisiin maaliskuussa 2009.

Taiteilijatapaaminen lauantaina 23.1.2010 klo 12.00.

Riitta Supperi: Näkymättömät miehet, I
©  Riitta Supperi30.1.2010 asti

Yhteiskunnan laitapuolella liikkuu myös Riitta Supperin Näkymättömät miehet. Se kuvaa Pelastusarmeijan asuntola Rälläkkään ajautuneiden miesten elämää. Supperi dokumentoi asukkaiden päivien kulkua valokuvaten ja videoiden.

Taiteilijatapaaminen lauantaina 23.1.2010 klo 12.00

Galleri Luova.fi
Albertinkatu 16, Helsinki
ti-pe klo 11-18, la klo 11-16


Suomen talvisota 70- v, Ruotsi talvisodassa
Suomen talvisota30.1.2010 asti

Joulun alla 1939 kaksi ruotsalaista toimittajaa, Olof Lagercranz ja Karl-Gustaf Hillebrand julkaisivat kirjasen Finlands sak är vår (Suomen asia on meidän). Siitä tuli talven lentävä iskulause. Kirjasesta otettiin 600 000 kappaleen painos ja sitä levitettiin koko maahan.

Innostus oli kova ja vapaaehtoisia sotilaita alkoi virrata Suomen puolelle. Helmikuussa heitä oli jo yli 8000. Ruotsalaiset joukot olivat Suomen armeijan ylipäällikön Mannerheimin alaisuudessa ja niillä oli omana komentajana kenraalimajuri Ernst Linder. Hän oli ruotsalainen mutta syntynyt Suomessa.

Joukossa oli myös muutama sata norjalaista ja jonkin verran muidenkin kansallisuuksien edustajia.

Pääosa ruotsalaisista vapaaehtoisista siirrettiin helmikuun lopulla Sallan rintamalle korvaamaan Viipurin seudulle siirrettyjä suomalaisjoukkoja. Ruotsalaiset vapaaehtoiset ennättivät taistella Sallan rintamalla kolmen viikon ajan ennen talvisodan päättymistä. Heidät kotiutettiin huhtikuun lopulla.

Näyttelyn kuvat ovat ruotsalaisten vapaaehtoisten ottamia. Värikuvia talvisodasta ei ole aikaisemmin tiedetty olevan olemassa. Entinen Suomen Punaisen Ristin apulaispääsihteeri Gunnar Rosén löysi niitä savonlinnalaiselta lääkäriltä saamastaan kuvakokoelmasta. Lisää löytyi Ruotsin kansallisarkistosta kansiosta, jonka päällä luki ”Finland 1939-40. Under arbete”.

Galleria ja kirjakauppa
Laterna Magica
Rauhankatu 7, Helsinki
ma-pe 11-17, la 11-15


Jaakko Heikkilä, Cida, Cero, Janko ja Tina
©  Jaakko Heikkilä31.1.2010 asti

Näyttelyssä on valokuvia ihmisistä Brasiliassa ja Serbiassa. Kuvat on otettu vuosina 2007 ja 2008. Serbiassa Heikkilä kuvasi vanhaa romaniaa puhuvaa vähemmistöä, valakkeja (Vlach’s). Brasiliassa Heikkilä oli Sacatar Foundationin residensstaiteilijana ja kuvasi siellä uudella vuokrataloalueella Itaparican saarella, Salvadorin edustalla.

Jaakko Heikkilä on torniolainen valokuvataiteilija, joka on kuvannut 1990-luvun alusta lähtien erityisesti valtakulttuurien keskellä asuvien kulttuuristen vähemmistöjen elämää.

©  Marja PiriläMarja Pirilä, Minä olen
31.1.2010 asti

Galleria Heinossa on esillä myös Marja Pirilän moniosainen valokuvainstallaatio Minä olen II.

 

Galleria Heino
Uudenmaankatu 16-20
ti-pe 11-17, la-su 12-16

 


GP10-työryhmän valokuvanäyttely
30.1.2010 asti

Kameraseuran galleriassa vietetään tänään uuden näyttelyn avajaisia klo 18.

GP10 eli Galleriaprojekti 2010 on eri‐ikäisten, ‐taustaisten ja elämäntilanteissa olevien valokuvaajien muodostama työryhmä.

Ryhmä osallistui syksyllä 2009 työpajoihin, joita vetivät valokuvaajat Riitta Supperi ja Liisa Söderlund.

Millaisia jälkiä ihminen jättää ympäristöönsä tai jälkipolville, ja miten erilaiset kohtaamiset vaikuttavat meihin? Ihmisen jälki ‐näyttely esittelee tekijöidensä näkökulmia aiheesta.

Lisätietoa näyttelystä ja ryhmän jäsenistä (pdf-tiedosto).

Kamera-galleria
Lastenkodinkuja 1, Helsinki
ti-pe 12-16, la 11-14


Sami Perttilä, Mielipaikka
© Sami Perttilä31.1.2010

Sami Perttilän kuvissa nähdään romuautoja, autiotaloja sekä metsiin hylättyä tavaraa. Kaikki kuvat on otettu yöllä tai hämärän aikaan käyttäen pitkiä valotusaikoja. Sulkimen ollessa auki kohteet on valomaalattu eri värisillä valoilla. Kuvien innoittajina ovat olleet lapsuuden muistot ja leikkipaikat.

Perttilä on valmistunut Taiteen maisteriksi Taideteollisesta korkeakoulusta 2006.

Valokuvagalleria Hippolyte
Kalevankatu 18 B, Helsinki


Philip Dean: Long White Cloud
©  Philip Dean22.1.2010 asti

Taideteollisessa korkeakoulussa professorina toimiva Philip Dean oleskeli sapattivapaallaan 5 kuukautta Uudessa-Seelannissa vuoden 2009 alussa.

Deanin Long White Cloud -valokuvanäyttely koostuu sarjasta suurvärikuvia sekä HDTV-näytön kautta esitettäviä kuvasarjoja. Suurkuvien aiheena on Uuden-Seelannin luonnonmaisemat sekä kuuluisat maisemat Etelä-saarella. HDTV-kuvasarja puolestaan kertoo uusseelantilaisten ihmisten rakkaudesta urheiluun ja ulkoiluun, kansan itsenäisyydestä, itseriittoisuudesta ja individualismista.

Long White Cloud on ensimmäinen uuden Aalto-yliopiston Taideteollisen korkeakoulun näyttely.

Mediakeskus Lume
Hämeentie 135 C, Helsinki
ma-to klo 8-19, pe klo 8-18


Juha-Pekka Kervinen, Välähdyksiä Himalajan juurelta
© Juha-Pekka Kervinen / WWF24.1.2010

Valokuvaaja, lääkäri Juha-Pekka Kervinen vietti viime keväänä yli kaksi kuukautta Nepalissa kuvaten luontoa ja ihmisiä alueilla, joilla WWF toimii. Nyt kuvista on koottu näyttely, joka on viikon ajan esillä Kampin kauppakeskuksessa. Näyttely kuvaa ihmisen ja luonnon välistä yhteyttä sekä kertoo WWF:n Nepalissa tekemästä työstä.

Kauppakeskus Kamppi, keskusympyrä
Narinkkatori, Helsinki


Mikula Lüllwitz: The Finnish Musicians Portfolio
© Mikula Lüllwitz17.1.2010 asti

Mikula Lüllwitz matkusteli yhdeksän viikon ajan ympäri Suomea kuvaten muusikoita ja bändejä aikoissa tilanteissa - näyttämollä, harjoituksissa ja studiossa. Suomalainen musiikkielämä näyttäytyy kuvissa monipuolisena, mukaan on mahtunut rockia, jazzia, hip hopia, ekektronista musiikkia, metallia, folkkia ja klassista. Niin ikään mukana on sekä tunnettuja että tuntemattomia kokoonpanoja, uusia yhtyeitä ja kulttibändejä.

Matkalla kertyi yhteensä yli sata kuvaa, joista Lüllwitz on valinnut näyttelyyn yksitoista.

Mikula Lüllwitz (s. 1976 Dierdorf) on opiskellut valokuvausta Bielefeldin AMK:ssa ja asuu nykyisin Rodenbachissa keskisessä Saksassa.

Kirjasto 10
Elielinaukio 2 G, Helsinki
ma-to 10-20, pe 10-18, la-su 12-18


Sivukaupalla - Suomalainen valokuvakirja
6.1.2010 asti

Sivukaupalla - Suomalainen valokuvakirja -näyttely esittelee valokuvakirjoja 1880-luvulta tähän päivään. Pääosassa ovat monografiat, mutta myös työpareilla ja laajoilla toimitustöillä on tärkeä roolinsa.

Näyttely jakautuu teemoihin, joiden avulla kävijä voi tutustua valokuvakirjojen erilaisiin aiheisiin, kuvastoihin ja käyttöihin.

Näyttelyssä pääsee myös selailemaan kirjoja.

Näyttelyn on kuratoinut valokuvataiteilija Taneli Eskola. Näyttelyyn liittyy Eskolan kirjoittama kirja Valon aakkoset, joka julkaistaan lokakuussa.

©  Bridgit AndersonBridgit Anderson, Viimeinen matka - Valokuvaessee huolenpidosta kuoleman jälkeen
6.1.2010 asti

Bridgit Andersonin Viimeinen matka -valokuvaessee koostuu 33 mustavalkokuvasta, jotka kuvaavat vainajien hautaan saattamiseen liittyviä toimia ja rituaaleja. Valokuvissa seurataan vainajan matkaa kuoleman hetkestä hautaan asti.

Andersonin kuvissa kuolema ja kuollut esitetään arkisen huolenpidon kohteena.

Bridgit Anderson (s. 1962) on kotoisin Christchurchin kaupungista, Uudesta Seelannista. Hän opiskeli valokuvaajaksi Canterburyn yliopistossa School of Fine Artsissa. Hänen tuotantonsa koostuu pääosin muotokuvista ja dokumentaarisista valokuvista.

Jenny Lexander, Sisu
©   Jenny Lexander6.1.2010 asti

Marraskuun 30. päivä 2009 tulee kuluneeksi 70 vuotta talvisodan syttymisestä.

Ruotsalainen muoti- ja mainosvalokuvaaja Jenny Lexander (s.1976) on kuvannut suomalaisia ja ruotsalaisia sotaveteraaneja sekä taisteluiden talvisia maisemia.

©   Jenny LexanderSisu-näyttely haluaa kertoa sanoin ja kuvin erityisesti nuorelle sukupolvelle, mitä talvisota merkitsi Suomelle ja Ruotsille sekä lisätä Pohjoismaiden yhteisen historian tuntemusta.

Sisu-näyttely on valokuvaaja Jenny Lexanderin ja AD Susanna Knyphausenin yhteistyöprojekti. Sen on tuottanut ICE:n (Innovation Culture Europe) perustaja Johanna Suo.

Sunnuntaina 29.11. klo 14 Lexander ja Knyphausen kertovat Sisu-näyttelystä. Paikan päällä myös suomalainen sotaveteraani Lars Löflund.

Laura Henno: Asua/ Résider
©  Laura Henno6.1.2010 asti

Ranskalainen taiteilija Laura Henno (s.1976) vietti syksyn 2008 taiteilijaresidenssissä Helsingissä ja kuvasi kaupunkilaisia nuoria syksyisessä luonnossa.

Asua/ Résider on Laura Hennon ja suomalaisen mediataiteilija Hanna Ojamon yhteistyöprojekti, joka on syntynyt Ranskassa toimivan nykytaideyhdistys espace36:n aloitteesta.

Ojamon teokset on esillä Ranskan kulttuurikeskuksessa Kaapelitehtaalla 26.11.-19.12.2009 (Kaapelitehdas 1 C 135, 2 krs).

Suomen valokuvataiteen museo
Tallberginkatu 1 G, Helsinki.
ti-su 11-18
6 / 4 / 0 €. Prosessin näyttelyihin vapaa pääsy.


Gavin Watson, Raving ’89
© Gavin Watson.6.1.2010 asti

Helsingin Taidehallin Studiossa raving-kulttuuri herää henkiin Gavin Watsonin Raving ´89 -näyttelyn myötä.

Gavin Watsonin (UK) valokuvasi ”reivejä” vuonna 1989, jolloin acid house ja nykyinen tanssikulttuuri saivat alkunsa Lontoossa. Raving oli yhdessäoloa, tanssimista ja musiikkia, joka yhdisti kaikki lähiönuoret, skinit, tedit ja punkkarit. Valtavia ravejuhlia järjestettiin esimerkiksi tyhjissä teollisuushalleissa tai ulkoilmassa pelloilla dj:n ja live-esiintyjien johdolla. Raving-kulttuuriin liitettiin myös usein erilaiset huumeet, pääasiassa ekstaasi.

Gavin Watson on 1965 Lontoossa syntynyt työläisluokan kasvatti, jolla on skinhead-tausta.

Gavin Watsonin kuvista ja hänen "reiveissä" dj:nä toimineen veljensä Neville Watsonin muistoista on julkaistu kirja Raving'89 (Djhistory, 2009, 25 €). Kirjaan kuuluu mixtape-cd vuoden 1989 reiveissä soitetusta musiikista. Kirjaa saa Suomessa vain Taidehallista.

Gavin Watsonin nuorisokulttuurin elämää kuvaavia valokuvia on nähty Suomessa ennenkin. Vuonna 2007 Helsinki 10 - muotiliikkeessä Eerikinkadulla oli esillä hänen skinhead-kuviaan Skins-näyttelyssä.

Taidehallin päänäyttelyssä, Nuoret 2009, valokuvataidetta edustavat mm. Kalle Kaitala ja Susanna Majuri.

Helsingin Taidehalli
Nervanderinkatu 3, Helsinki
ti, to, pe 11-18 ke 11-20 la-su 11-17
8 e / 5,50 e/ alle 18-v. vapaa pääsy


RAM RAM Ludia – Hyvästi kyläni
Magi Viljasen valokuvateoksia
3.1.2010 saakka

Magi Viljasen valokuvia.Tänä vuonna tulee kuluneeksi kymmenen vuotta siitä kun Tennispalatsi aloitti uuden elämänsä museo- ja elokuvakeskuksena. Kulttuurien museo esittelee 10-vuotisjuhlanäyttelynään valokuvataiteilija Magi Viljasen teoksista koostuvan näyttelyn RAM RAM LUDIA – HYVÄSTI KYLÄNI.

Näyttely kertoo länsi-intialaisesta Ludian aavikkokylästä, jonka vaiheita Magi Viljanen on seurannut lähes kahdenkymmenen vuoden ajan.

Kulttuurien museo
Tennispalatsi, Eteläinen Rautatiekatu 8
ti-to 11-20, pe-su 11-18
6 / 4 €, alle 18-vuotiaat ilmaiseksi
Vapaa pääsy ti klo 17-20 ja sekä Helsinki- ja Kulttikortilla


Jaakko Koskentola, Vieraisiin pöytiin
©  Jaakko Koskentola3.1.2009 asti

Jaakko Koskentolan näyttely Vieraisiin pöytiin kertoo yksinäisyydestä, vieraantumisesta, ihmisten kohtaamisen vaikeudesta. Sarjan kertoja on mies, joka katselee vieraisiin pöytiin, joissa elämä tuntuu olevan ja joihin kertojalla ei ole asiaa. Sarja on kuvattu vuoden 2009 aikana helsinkiläisissä ravintoloissa.

Valokuvagalleria Hippolyte
Kalevankatu 18 B, Helsinki
ti-pe 12-17, la-su 12-16

Hyvinkäällä

Esa Kivivuori: ARKKITEHTUURIA ... ja muita muotoja
27.2. 2010 asti

Hyvinkään kirjasto
Hämeenkatu 7, Hyvinkää
ma-to 11-20, pe 10-18, la 10-15

Hämeenlinnassa

Taneli Eskola: Lumen maisema
Kuva: Taneli Eskola.12.9.2010

Taidemuseon kesänäyttely esittelee valokuvaaja Taneli Eskolan talven kuvaajana.

Lumen maisema -näyttely kokoaa yhteen Eskolan talvi- ja lumiaiheiset valokuvat kolmelta vuosikymmeneltä.

Hämeenlinnan Taidemuseo
Viipurintie 2, Hämeenlinna
ti-to 11-18, pe-su 11-17
6 € (erikoisnäyttelyt 7€ ) / 4 € (erikoisnäyttelyt 5 €)


Tver ja tveriläiset
Boris Mihailov Yksinäisyys.2.3.2010 asti

Näyttely esittelee venäläistä valokuvataidetta kattavasti Tverin alueelta. Kuvat kertovat tämän päivän Venäjästä kuin myös Neuvosto-Venäjän ajasta, kriittistä näkökulmaakaan unohtamatta.

Näyttelyn taustalla on yhteistyö ystävyyskaupunkien Hämeenlinna ja Tver välillä ja erityisesti suomalais-venäläinen kulttuurifoorumi, jonka kautta Hämeenlinnan Kameraseura löysi valokuvanäyttelyiden vaihtoon kumppanikseen Tverin alueen valokuvaajien yhdistyksen.

Kuva yllä: Boris Mihailov Yksinäisyys.

GalleriaKONE
Kulttuurikeskus Verkatehdas
Paasikiventie 2, Hämeenlinna
ti-pe klo 11-18, la-su klo 11-17

Imatralla

Heikki Virtanen: Nuoria tipuja
Kuva: Heikki Virtanen30.4.2010 asti

Lintuaiheinen luontokuvanäyttely esittelee valokuvaaja Heikki Virtasen Pohjois-Karjalassa vuosina 2007-2008 rengastuksen ohessa kuvaamia linnunpoikasia. Näyttely tarjoaa myös yleistietoa lintujen rengastuksesta Suomessa.

Imatran kaupunginkirjasto
ma-pe 10-19 la 11-15 su

Inarissa

Antonio Briceño, Amerikan jumalat
Antonio Briceño, Amerikan jumalat2.5.2010 asti

Amerikan jumalat (Dioses de América) -näyttely koostuu valokuvista, joiden teemana on Väli- ja Etelä-Amerikan eri alkuperäiskansojen luonnonjumalat ja -henget. Kuvat on ottanut venezuelalainen valokuvaaja Antonio Briceño Linares.

Kuvausprojektinsa myötä Antonio Briceño kiersi alkuperäiskansojen keskuudessa kuunnellen tarinoita jumalista ja hengistä. Hän kuvasi kohtaamiaan ihmisiä niissä maisemissa, joihin jumalten ja henkien ajateltiin liittyvän. Lopullisessa työssä kuvaaja on käyttänyt apunaan myös nykyaikaisen kuvankäsittelyn keinoja.

Saamelaismuseo Siida
Inarintie 46, Inari
ti-su klo 10-17

Isojoella

Bo-Göran Lillandt: Luonnon rikkaus – pohjoisesta etelään -luontokuvanäyttely
Kuva: Bo-Göran Lillandt30.9.2010 asti

Kansainvälisen biodiversiteettivuoden kunniaksi Suupohjan kuukkelitutkimusprojekti järjestää maailman luonnon monimuotoisuutta ja luonnon rikkautta kuvaavan luontokuvanäyttelyn.

Näyttelyn kuvat on ottanut kuukkelitutkija ja luontokuvaaja Bo-Göran Lillandt Kristiinankaupungista.

Lillandt on opiskellut luontokuvausta Axxel-ammattikorkeakoulun aikuiskoulutusohjelmassa ja osallistunut sen puitteissa useille luontokuvausmatkoille viimeisen 16 kuukauden aikana. Näyttelyssä on esillä lintuja, nisäkkäitä, kasveja sekä maisemia viidestä maasta Grönlannista eteläiseen Afrikkaan.

Näyttelyllään Lillandt haluaa myös muistuttaa valtiovaltaa metsäluonnon suojelun ja tutkimuksen tärkeydestä.

Lauhansarven luontomatkailukeskus
Lauhanvuorentie 490 ( ennen Viitakoskentie 212)
Isojoki

Järvenpäässä

Kaisu Jouppi, Valon katoaminen, otteita masennuksesta
Kuva: Kaisu Jouppi28.3.2010 asti

Näyttely esittelee Kaisu Joupin valokuvia masennuksesta kärsivistä ja siitä parantuneista nuorista naisista.

Huhti-toukokuussa näyttely nähdään Helsingissä Kulttuurikeskus Korjaamon baarissa. Osa näyttelyn kuvista on aiemmin julkaistu Image-lehdessä 1/2010.

Järvenpään taidetalo
Harjuvaarankuja 2, Järvenpää
ke-pe 18-20, la-su 12-17

Jyväskylässä

Emma Lappalainen: Muuttuva tekijä
28.11.2010 asti

 

Galleria Harmonia
Hannikaisenkatu 39, Jyväskylä
ti-su 11-18


Mikko Hietaharju: (M)animalism
31.10.2010 asti

Kuva: Mikko Hietaharju

Luonnon ja kulttuurin, ihmisen ja eläinten vaistotoimintojen, biologian ja sosiaalisen ympäristön raja-alueet ovat häilyviä. Eläimiä ei silti pitäisi inhimillistää, vaikka niiden käyttäytyminen näyttäisikin ihmismäiseltä. Ihmisen eläimellisyyskin pitää suhteuttaa tilanteeseen.

Galleria Harmonia
Hannikaisenkatu 39, Jyväskylä
ti-su 11-18


Maija ja Kristoffer Albrecht
3.10.2010 asti

Taiteilijapari Maija ja Kristoffer Albrecht esittelevät näyttelyssään otteita viime vuosien tuotannostaan, johon aiheet ovat löytyneet pääosin oman lähiympäristön luonnosta.

Maija Albrecht tekee grafiikkaa ja Kristoffer Albrecht työskentelee valokuvan keinoin. Molempien kuvat ovat mustavalkoisia.

Galleria Harmonia
Hannikaisenkatu 39, Jyväskylä
ti-su 11-18


Gáti György ja Kapa: SETSE Seeing Europe Through the Stranger´s Eyes
5.9.2010 asti

 

Galleria Harmonia
Hannikaisenkatu 39, Jyväskylä
ti-su 11-18


Matti Salmi: Kuvia Jyväskylän Kesästä
Kuva: Matti Salmi8.8.2010 asti

Matti Salmi on ollut Jyväskylän Kesän valokuvaajana jo vuodesta 1965 lähtien. Galleria Harmoniassa on esillä hänen kuviaan Jyväskylän Kesästä 2000-luvulta.

Toinen valokuvanäyttely, Matti Salmi – Jyväskylän Kesän valokuvaajana 1965-69, on esillä Jyväskylän kaupunginkirjastolla (Minnansali, Vapaudenkatu 39-41) 3.-24.7. ma-pe klo 10-19, la klo 10-15).

Jyväskylän taidemuseo - Galleria Harmonia
Hannikaisenkatu 39, Jyväskylä
ti-su 11-18


Antti Jokinen, Ajan kulkua
Kuva: Antti Jokinen.18.7.2010 asti

Näyttelyteoksissa jylhät kalliot ja ääretön meri kohtaavat ihmisen rakentamaa kaupunkimaisemaa. Jokinen ei pyri kuvaamaan todellisuutta, vaan ilmaisemaan oman näkemyksensä kokemastaan. Kuvausvaihe merkitsee Jokiselle eräänlaista ”metsästys- ja keräilyvaihetta”, raaka-aineiden etsintää, ja vasta kuvausvaiheen jälkeen kuvien työstövaiheessa palaset loksahtavat kohdilleen valmiin kuvan muodossa.

Antti Jokinen (s. 1974 Haapamäki) on valmistunut kuvataiteilijaksi Etelä-Karjalan ammattikorkeakoulusta 2007. Hän on opiskellut myös Barcelonassa ja työskennellyt Berliinissä. Jokinen asuu ja työskentelee Vaajakoskella.

Jyväskylän taidemuseo - Holvi, alagalleria
Kauppakatu 23, Jyväskylä
ti-su 11-18


Viivi Nieminen: Miellekarttoja
Kuva: Viivi Nieminen13.6.2010 asti

"Kuvaaminen on minulle enemmän kysymysten herättelyä kuin vastausten löytämistä. Muodostuuko aisteihin pohjautuvista havainnoista ajatuksia? Löytyykö hajanaisille ajatuksille yhteistä ideaa? Voiko ulkopuolelta nähdä sisälle?"

Jyväskylän taidemuseo - Galleria Harmonia
Hannikaisenkatu 39, Jyväskylä
ti-su 11-18


ISÄ – Voimauttavia valokuvia
Kuva: Esa Rauhala23.5.2010 asti

Näyttely on 15 harrastajavalokuvaajan voimauttavan valokuvan menetelmällä toteutettu yhteisötaideprojekti, jonka prosessiohjaajanaon toiminut valokuvaaja Miina Savolainen.

Kuvaajien näkökulmat ja lähestymistavat ovat löytyneet oman isyyden sekä lapsuuden kokemusten kautta. Projekti on ollut kuvaajille väylä löytää vastauksia omaa isää tai itseä koskeviin kysymyksiin. Voimauttavan valokuvan menetelmä tekee valokuvaamisesta tasavertaisen ja lähentävän tapahtuman, jossa sekä kuvaaja, että kuvan tarinan päähenkilö pohtivat ja jakavat yhdessä kokemusmaailmaansa.

Miina Savolainen, Maailman ihanin tyttö ja voimauttavan valokuvan menetelmä on palkittu mm. Vuoden Kristiina 2009 -, Kulttuurin Gloria 2009 -, Lastenkulttuurin Valtionpalkinto 2006 -, Suomalainen Lääkäriseura Duodecimin Kulttuuripalkinto 2006 - ja Vuoden Nuori Valokuvaaja 2005 -tunnustuksilla.

Näyttelyn on tuottanut Helsingin kaupunki. Se on ollut esillä Helsingin Jugendsalissa, Nurmijärvellä, Karjaalla, Lohjalla sekä Imatralla ennen Jyväskylää.

Näyttelyyn liittyy runsaasti oheisohjelmaa.

Kuva yllä: Esa Rauhala.

Jyväskylän taidemuseo
Galleria Holvi
Kauppakatu 23, Jyväskylä
ti-su klo 11-18
5 € / 3 €. Vapaa pääsy perjantaisin.


Sari Poijärvi ja Ulla Repo: Kaksois Klik
11.4.2010 asti

Sari Poijärvi ja Ulla Repo: Kaksois Klik

Kaksi kuvantekijää, kymmenen yhteistä kuvaa. Eri näkökulmat, sama aihe. Sari Poijärven kuvien meri on Atlantti ja Itämeri, Ulla Revon kuvissa Beirutin pojat uivat Välimeressä.

Luovan valokuvauksen keskus - Galleria Harmonia
Hannikaisenkatu 39, Jyväskylä
ti-su 11-18


Elina Relander: Perhonen sisälläni
10.1.2010 asti

© Elina RelanderElina Relanderin dokumentaarinen valokuvanäyttely Perhonen sisälläni on katsaus suomalaisten transsukupuolisten miesten elämään, jota kuvaaja on seurannut vuodesta 2007 lähtien.

Perhonen sisälläni oli osa Relanderin lopputyötä Turun Taideakatemiassa, mutta Relander on jatkanut projektia itsenäisesti valmistumisensa jälkeen. Näyttely on ollut aiemmin esillä muun muassa Singaporessa sekä Turussa valokuvakeskus Perissä ja Lappeenrannan valokuvakeskuksessa.

Luovan valokuvauksen keskus
Galleria Harmonia
Hannikaisenkatu 39, Jyväskylä
ti-su 11-18

Kainuussa

Avoin panoraama - Taneli Eskolan valokuvia urbaaneista paratiiseista
&
Hel Looks - helsinkiläistä katumuotia
26.9.2010 asti

Helsinkiläinen kaupunkiympäristö ja katumuoti esittäytyvät Kainuussa kahdessa valokuvanäyttelyssä, jotka Helsingin kaupungintalon Virka Galleria on tuottanut osana Helsinki Kainuussa -tapahtumavuotta.

Kuva: Taneli Eskola

Taneli Eskolan Avoin Panoraama -näyttely tuo esille pieniä paratiiseja kaupunkirakenteen katveessa. Osa kuvista on suuria, kaksimetrisiä panoraamavedoksia. Näyttelyssä on valokuvia kolmelta viime vuosikymmeneltä.

HEL LOOKS on Liisa Jokisen ja Sampo Karjalaisen vuonna 2005 aloittama katutyylisivusto, joka sittemmin on laajentunut näyttelyksi. Sivuston esikuvana ovat japanilaisen Shoichi Aokin katutyylejä dokumentoivat lehdet. HEL LOOKS kannustaa ihmisiä omaperäiseen pukeutumiseen ja erilaisuuden suvaitsemiseen.

Kajaanin taidemuseossa maakuntaa kiertävät näyttelyt ovat nyt esillä laajimmassa muodossaan.

Kajaanin taidemuseo
Linnankatu 14, Kajaani
su-pe 10-17, ke 10-20
2 / 1 euroa, alle 18-v. ilmaiseksi

Karjaalla

Zamboree: Shannon Castleman (Singapore / USA), Sade Kahra, Janne Koivuniemi, Beni Köhler, Heli Nurmi, Sirpa Päivinen, Anu Suhonen, Risto Vuorimies
Kuva: Risto Vuorimies.18.12.2010 asti

PhotographersZamboree on Fotocentrum Raseborg Valokuvakeskus rf:n uusi toistuva tapahtuma, jonka tarkoituksena on koota valokuvaajia yhteen ja tuottaa kulloisestakin aiheesta myöhemmin esitettävä valokuvanäyttely. FACES ETNOFESTIVAALI 23-25.7.2010 Pohjan Gumnäsissä, Raaseporissa oli ensimmäisen Zamboreen järjestämispaikka.

Mukaan kutsuttujen 8 valokuvataiteilijan kuvista on nyt tehty valokuvanäyttely Karjaalle galleriZebraan.

Fotocentrum Raseborg Valokuvakeskus r.f.
galleriZEBRA
Keskuskatu 90, Karjaa
ti-to 10-18, pe 10-17, la 12-15


Yrkeshögskolan Novia, Nykarleby: ORIGO
Origo-näyttely20.11.2010 asti

Yrkeshögskolan Novian neljännen vuoden valokuvausopiskelijat esittäytyvät Karjaalla GalleriZebrassa. Origo-näyttelyn teokset on kuvattu viiden päivän aikana Riiassa toukokuussa 2010. Origo ei kuitenkaan ole matkakertomus, vaan kuvaajien henkilökohtainen näkökulma Riiaan. Kuvat nostavat esille kohteita, joita tavallinen turisti harvoin huomaa tai saa kokea.

Fotocentrum Raseborg Valokuvakeskus r.f.
galleriZEBRA
Keskuskatu 90, Karjaa
ti-to 10-18, pe 10-17, la 12-15


Kari Eloranta: So Far
Kuva: Kari Eloranta23.10.2010 asti

"Kuvia viime vuosien keikoilta niin autiomaan avaruuteen, viidakon täyteläiseen umpioon, kuin joutomaille, joita mitkään sanat eivät tunnu tavoittavan. Matkoihin meidän etuoikeutun elämämme kääntöpuolelle, muutamiin maailman koetelluimmista kolkista, ihmisyyden pohjamutiin. Mutta myös paikkoihin, joissa niin henki, kuin ajatuskin on tuntunut taas kulkevan vapaasti, kun elintason sälä on häipynyt. Jumalan hylkäämiin tai median unohtamiin, miten vain, mutta ihmisyyden arkeologia on näissä osoitteissa ollut mitä antoisinta."

Fotocentrum Raseborg Valokuvakeskus r.f.
galleriZEBRA
Keskuskatu 90, Karjaa
ti-to 10-18, pe 10-17, la 12-15, arkiaattoina 10-16


Hans G. Hästbacka: Illusion 7
25.09.2010 asti

Fotocentrum Raseborg Valokuvakeskus r.f.
galleriZEBRA
Keskuskatu 90, Karjaa
ti-to 10-18, pe 10-17, la 12-15, arkiaattoina 10-16


Sade Kahra: Hunter and the hunted - matkavaikutelmia Alaskasta ja Yukonista
Kuva: Sade Kahra28.8.2010 asti

Alaska ja Yukon ovat edelleen tutkimaton alue, joka houkuttelee valtavia määriä luonnonnälkäisiä vierailijoita, jotka keräilevät satoja, ehkä tuhansia kuvia ja videoita reissustaan villiin maahan. Kuvista tulee eräänlaisia metsästystrofeita, todistuksia tuntemattoman valloituksesta.

Sade Kahran Hunter and the hunted - matkavaikutelmia Alaskasta ja Yukonista -näyttely koostuu neljästä valokuvasarjasta, joissa kuvaaja yrittää tavoittaa maata luonnon "takaa". Hän on kuvannut turisteja kuvauskohteensa kimpussa, turkisliikkeestä ostettuja eläinten kasvoja ja hetkiä arjesta sekä matkallaan kohtaamiaan persoonallisuuksia.

Fotocentrum Raseborg Valokuvakeskus r.f.
galleriZEBRA
Keskuskatu 90, Karjaa
ti-to 10-18, pe 10-17, la 12-15, arkiaattoina 10-16


Jarmo Hietaranta: Kiinalaisia Kuvia
Kuva: Jarmo Hietaranta.19.06.2010 asti

Kiinalaisia Kuvia -näyttely tuo esiin Kiinassa meneillään olevat suuret muutokset ja niistä syntyvät vastakohtaisuudet. Maaseutu muuttuu vauhdilla ja nykyinen vaurastuva keskiluokka kasvaa samaa tahtia kaupunkien väkimäärien kanssa. Muutosyhteiskunta jyrää alleen vanhan.

Esillä olevat kuvat ovat osa kokoelmaa, jotka Jarmo Hietaranta kuvasi Gunagxin maakunnassa Naningissa ja Beihaissa sekä Guangzhoussa Kantonissa kesäkuussa 2006 ja toisen kerran samoissa maisemissa kolme vuotta myöhemmin 2009.

Fotocentrum Raseborg Valokuvakeskus r.f.
galleriZEBRA
Keskuskatu 90, Karjaa
ti-to 10-18, pe 10-17, la 12-15, arkiaattoina 10-16


Fotokonst / Webbdesign & reklam- Västra Nylands folkhögskola
22.05.2010 asti

Fotocentrum Raseborg Valokuvakeskus r.f.
galleriZEBRA
Keskuskatu 90, Karjaa
ti-to 10-18, pe 10-17, la 12-15, arkiaattoina 10-16


Janne Koivuniemi: Local STARS
23.05.2010 asti

Art Café Serendipity
Kauppiaankatu 30, Karjaa


Veijo Aulio: CRAFTsART
Kuva: Veijo Aulio24.4.2010

Veijo Aulion Craftsart-näyttely on kunnianosoitus käsityötaidolle. Esillä on kuvia soitinrakentajista ja -korjaajista työnsä ääressä. Aulio on ikuistanut tämän katoavan ammattikunnan erityispiirteitä neljän vuoden ajan.

Mainoskuvaajana toimiva Aulio on valmistunut Taideteollisesta korkeakoulusta valokuvaajaksi vuonna 1981.

Fotocentrum Raseborg Valokuvakeskus r.f.
galleriZEBRA
Keskuskatu 90, Karjaa
ti-to 10-18, pe 10-17, la 12-15, arkiaattoina 10-16

Kemijärvellä

Vesa Särkelä: Taivaan tulet
30.11.2010 asti

Katseita ja valon kuvia Taivaan tulet -televisiosarjan toiselta tuotantokaudelta.

Kemijärven kulttuurikämppä
Kulttuurikeskuksen eteisaula
Hietaniemenkatu 5, Kemijärvi
ma-pe klo 8-16, sekä ilta- ja viikonloppuyleisötilaisuuksien aikana

Kemissä

FOTO1
30.11.2010 asti

Mats Asplund, Emilia Breider, Haye Breider, Gina Genberg, Heikki Ilaskari, Heli Ilaskari, Adam Korpak, Torbjörn Stoor, Laura Sychold

Näyttelyn järjestää Kemiönsaaren taideyhdistys ry/ Valokuvausjaos.

Kemiön kirjasto
Vretantie 6, Kemiönsaari
ma ja pe 10-19, ti ja to 12-19, ke 12-16


Sadonkorjuu - valokuvalahjoituksia vuosien varrelta
26.9.2010 asti

Kemin historialliseen museoon on koottu näyttely museon valokuva-arkiston lahjoituskuvista, joiden turvin kuva-arkisto pääasiassa nykyisin karttuu. Näyttelyssä on kahdeltakymmeneltä lahjoittajalta yli 130 kuvaa, jotka museo on saanut noin kymmenen viime vuoden aikana.

Kuvien aikakausi ulottuu 1800-luvun lopulta 1970-luvulle. Kuvat kertovat mm. Kemin kaupunkikuvasta, elinkeinoista, henkilöistä, tapahtumista ja koulumaailmasta.

Kemin historiallinen museo
Sauvosaarenkatu 11, Kemi
ti-pe 11-17, la-su 12-16
2 €/1 €, ryhmät min 10 h. 1.50 €, alle 18 v. ilmaiseksi.
Perjantaisin vapaa pääsy.

Kemiönsaaressa

FOTO1
Mats Asplund, Emilia Breider, Haye Breider, Gina Genberg, Heikki Ilaskari, Heli Ilaskari, Adam Korpak, Torbjörn Stoor, Laura Sychold
4.6.2010 asti

Kemiönsaarella on toiminut vuoden verran pieni, 9 hengen "kameraseura". Seuralaiset ovat koonneet kuvistaan 51 valokuvan näyttelyn, jossa on mm. Hipstamatic- kuvasarja Helsingistä, liikekuvasarja tanssiesityksestä, sekä kuvia Kemiönsaaren luonnosta ja elämästä.

Kuva: Haye Breider.

Virastotalo, Malmitie 2, Taalintehdas, Kemiönsaari
ma-ke 9-16, to 9-17 ja pe 9-15

Killinkoskella

Kiyomi Sanefuji: Riisipelto ja joki - Ihmisten ja luonnon juhlaa Tagawassa

Japanilaisen Kiyomi Sanefujin valokuvat kertovat japanilaisesta luonnosta sekä keväällä vietettävästä Kawa Watadi Jinko Sai -juhlasta (Luojan onni -juhlasta). Neljä vuosisataa jatkuneella kevätfestivaalilla turvataan vuoden riisisato.

Kyomi Sanefuji on kuvannut lähes 60 vuotta Kiushun saarella sijaitsevan kotikaupunkinsa Tagawan luontoa, maisemia ja ihmisten elämää. Elämänuransa hän on kuitenkin tehnyt liikemiehenä.

Killinkosken Wanha tehdas,
Mikkelikutomon hallitila
näyttely on avoinna kesäkuussa sekä elo-syyskuussa,
ma-pe 12-17, la 10-14, su 12-17.

Kokkolassa

Joni Virtanen: Ihmisen tekemä luonto - Manmade nature
Kuva: Joni Virtanen22.8.2010 asti

Kokkolalaisen Joni Virtasen luontoaiheiset digimaalaukset ovat syntyneet täytettyjä eläimiä ja modernia digitaalitekniikkaa yhdistämällä. Kuvissa esiintyvät eläimet ovat peräisin Veikko Salkion luontokokoelmasta. Eläimiä kuvattaessa on luotu haluttu tunnelma studiovaloja käyttäen. Sen jälkeen on kuvattu kohteelle taustaksi maisema tai jokin yksityiskohta niin, että valo täsmäisi mahdollisimman hyvin kohteensa kanssa. Lopuksi kuvat on yhdistetty ja muokattu kuvankäsittelyohjelmassa.

Joni Virtanen (s.1974) on valmistunut Turun taideakatemiasta v. 2001.

Luontokokoelma Kieppi
Pitkänsillankatu 26, Kokkola
ti-pe 12-15, to myös 18-20, la-su 12-17, kesäisin ti-su 11-16

Kemiössä

Kuva: Heikki IlaskariHeikki Ilaskari: Natura Naturans 2010
31.3.2010 asti

Natura Naturans 2010 -näyttely esittelee Heikki Ilaskarin luontokuvia. Erityisesti Ilaskari on keskittynyt luonnon pieniin yksityiskohtiin, jotka hän on kuvannut kauniin tunnelmallisessa vastavalossa. Näyttely on saanut Finnfoton apurahan v. 2002. 

Kemiön kirjasto
Vretantie 6, Kemiö
ma 10-19, ti 12-19, ke 12-16, to 12-19, pe 10-19

Kotkassa

Studio Portable, Smoke
Studio Portable: Smoke.31.12.2010

Tämän päivän tupakointikulttuuria käsittelevä monikanavavideoteos.

Kotkan valokuvakeskus
Vuorelankulma 2, Kotka
ti-pe 13-18, la 12-16
2 €


Kaakkois-Suomen valokuvataiteen aluenäyttely 2010
Kuva: Taavi Tihkan12.12.2010 asti

Kaakkois-Suomen taidetoimikunta, Kaakkois-Suomen valokuvakeskus sekä Kotkan valokuvakeskus järjestävät yhteistyössä valokuvataiteen aluenäyttelyn 2010. Näyttelyn käytännön järjestelyistä on vastannut kumpikin valokuvakeskus omassa maakunnassaan.

Kymenlaakson alueen aluenäyttelyyn haki määräaikaan mennessä 56 henkilöä. Yli 250 teoksesta näyttelyyn valikoitui 35 valokuvan ja 1 videoteoksen kokonaisuus. Valinnan suoritti valokuvaaja, dosentti Hannu Vanhanen Tampereelta.

Kuva yllä: Taavi Tihkan.

Kotkan valokuvakeskus
Vuorelankulma 2, Kotka
ti-pe 13-18, la 12-16
2 €


Vuoden lehtikuvat 2009
Heidi Piiroinen13.11.2010 asti

Suomen lehtikuvaajat ry:n vuosittaisen kilpailun parhaimmisto on nyt nähtävänä Kotkassa.

Vuoden 2009 lehtikuvan otti Heidi Piiroinen. Hannes Heikura valittiin jo neljättä kertaa vuoden lehtikuvaajaksi. Molemmat ovat Helsingin Sanomien kuvaajia.

Suomen Lehtikuvaajat ry on järjestänyt kilpailua vuodesta 1962. Vuoden lehtikuvat 2009 -kilpailuun osallistui 110 kuvaajaa yli 3000 kuvalla.

Kuva yllä: Heidi Piiroinen.

Kotkan valokuvakeskus
Vuorelankulma 2, Kotka
ti-pe 13-18, la 12-16
2 €


Martti Jämsä: Polaroid
Martti Jämsä: Polaroid9.10.2010 asti

Näyttely sisältää noin 60 Polaroid-kuvaa, jotka on kuvattu Helsingissä ja Kotkassa.

Jämsä on viehättynyt Polaroid-kuvien välittömyyteen. Kuvan voi joko hyväksyä tai hylätä, sitä ei voi muokata jälkikäteen. Taiteilija pyrkii kuvissaan selkeyteen ja välttämään kaikenlaista kikkailua.

Kotkan valokuvakeskus
Vuorelankulma 2, Kotka
ti-pe 13-18, la 12-16


Leevi Korkkula: Ajan säveliä
Kuva: Leevi Korkkula.5.9.2010 asti

Kotkan valokuvakeskuksen kesän päättää suomalaisen reportaasikuvauksen konkareihin lukeutuvan Leevi Korkkulan Ajan säveliä -näyttely, joka esittelee iskelmän ja muun musiikin tähtikaartia Suomessa ja ulkomailla kuuden vuosikymmenen ajalta.

Päivätyönsä Korkkula teki Ilta-Sanomissa ja Helsingin Sanomissa erilaisissa toimituksellisissa tehtävissä. Hän ehti palvella Sanoma-konsernia yhteensä 45 vuotta ennen eläköitymistään vuonna 2003. Lehtimiestyönsä ohessa Korkkula on ottanut vuosikymmenten kuluessa tuhansia valokuvia. Niitä on painettu lehtiin, kirjoihin ja äänilevyjen kansiin. Kuvaamista Korkkula jatkaa edelleen.

Ajan säveliä -näyttelyn avajaisissa julkistettiin samanniminen lähes 200 kuvaa käsittävä kirja.

Kotkan valokuvakeskus
Vuorelankulma 2, Kotka
ti-pe 13-18, la 12-16


Madventures

Tuomas Milonoff - Riku Rantala
25.7.2010 asti

Pikkurahalla ja reppu selässä maailmalla matkaavat Tuomas Milonoff ja Riku Rantala tuovat yleisön nähtäville matkailuohjelma Madventuresin kuvamateriaalista poimitut 32 still-kuvaa.

Pääsymaksu näyttelyyn 3 €.

Kotkan valokuvakeskus
Vuorelankulma 2, Kotka
ti-pe 13-18, la 12-16


Paljastavat kuvat
25.6.2010 asti

Kuva: Juha Metso: Tanja Karpela 2008.Dosentti Hannu Vanhasen kuratoima Paljastavat kuvat valokuvanäyttely valottaa suomalaisen ja kansainvälisen kuvajournalismin suuria draamoja ja julkkissankareiden sekä antisankareiden tähtihetkiä.

Näyttely syväluotaa valokuvan paikkaa mediassa noin 50 kuvaesimerkillä 1930-luvulta nykypäivään. Esillä on mm. saksalaisen Erich Salomonin vuonna 1931 salaa ottama kuva ranskalaisista ja saksalaisista poliitikoista Pariisissa. Kuvaa pidetään kuvajournalismin tilannekuvauksen alkukuvana.

Nykyvalokuvaajista näyttelyssä nähdään muun muassa Magnum-kuvatoimiston Martin Parr Englannista, Aftonbladetin Jimmy Wixström ja Dagens Nyheterin Lars Lindqvist Ruotsista. Suomesta on mukana useita Vuoden lehtikuva -kilpailussa menestyneitä valokuvaajia mm. Erkki Laitila, Hannes Heikura, Eetu Sillanpää, Joonas Brandt, Rami Hanafi ja Kaisa Rautaheimo.

Paljastavat kuvat osoittaa, että valokuvan selväpiirteinen luokittelu  vanhoihin karsinoihin ja lajityyppeihin on käynyt mahdottomaksi. 

Näyttelyyn liittyy Hannu Vanhasen laajasti kuvitettu kirja Paljastavat  kuvat, jonka on kustantanut Valokuvakeskus Nykyaika yhdessä  kirjoittajan kanssa. Kirjassa arvioidaan näyttelyn tematiikkaa ja sitä, mitä paljastavien kuvien takana on.

Ennen Kotkaa näyttely oli esillä Mediamuseo Rupriikissa Tampereella.

Kuva yllä: Juha Metso - Tanja Karpela (2008)

Kotkan valokuvakeskus
Vuorelankulma 2, Kotka
ti-pe 13-18, la 12-16


Juice - muusikon, kirjailijan ja runoilijan elämä valokuvin
Juice Leskinen22.5.2010 asti

Tänä keväänä Juice Leskinen olisi täyttänyt 60 vuotta. Tämän kunniaksi VB-valokuvakeskus on koonnut Juicen elämäntyötä valottavan näyttelyn yhteistyössä Vapriikin (Tampere), Kotkan Valokuvakeskuksen ja Juankosken kulttuuritoimen kanssa.

Näyttelyssä on esillä useiden eri kuvaajien teoksia ja näyttelyn kuluessa myös kävijät voivat tuoda sen osaksi omakohtaisen muiston Juicesta, joko kuvana tai tekstinä.

Näyttely oli ennen Kotkaa esillä Kuopiossa VB-valokuvakeskuksessa. Kotkan jälkeen näyttely siirtyy Tampereelle TR1 - Taidehalliin (5.6.-15.8.). Syksyllä osa näyttelystä nähdään Juankoskella.

Kotkan valokuvakeskus
Vuorelankulma 2, Kotka
ti-pe 13-18, la 12-16


Markku Vanhalakka: Return of the Mummu #2
Kuva: Markku Vanhalakka17.4.2010

Näyttely esittelee kouvolalaisen valokuvaaja/kuvataiteilija Markku Vanhalakan tuotantoa. Return of the Mummu teossarja suomii yhteiskuntamme epäkohtia ja tuo esiin EU-kriittisiä näkökohtia valokuvateosten kautta.

Kotkan valokuvakeskus
Vuorelankulma 2, Kotka
ti-pe 13-18, la 12-16

John Heartfield - Fotomontaaseja
13.03.2010 asti

Kotkan valokuvakeskuksessa on esillä John Heartfieldin fotomontaaseja 80 vuoden takaa.

Heartfieldin 33 teosta ovat syntyneet aikana jolloin poliittinen tietoisuus ja ideologiat elivät kukoistuskauttaan.

Kotkan valokuvakeskus
Vuorelankulma 2, Kotka
ti-pe 13-18, la 12-16


Tommi Pyykkö ja työryhmä
6.2.2010 asti

Kouvolalainen Tommi Pykkö oppilaineen aloittaa Kotkan valokuvakeskuksen näyttelyvuoden.

Näyttely kertoo Kouvolasta. Monet näyttelyn kuvaajista ovat muualta kuin Kouvolasta, tai jo sieltä muualle muuttaneita. Kaikilla näyttelyyn osallistuvilla on kuitenkin jonkinasteinen side Kouvolaan.

Kotkan valokuvakeskus
Vuorelankulma 2, Kotka
ti-pe 13-18, la 12-16

Kuhmossa

Arno Rafael Minkkinen: MINÄ + MAISEMA ≈ KALEVALA
Kuva Arno Rafael Minkkinen30.9.2010 asti

Juminkeon tilaamassa näyttelyssä maailmankuulu suomalaissyntyinen valokuvaaja Arno Rafael Minkkinen on sijoittanut itsensä ja perheenjäseniään "kalevalaiseen" maisemaan.

Juminkeko,
Kontionkatu 25, Kuhmo
Heinäkuussa joka päivä klo 12-18, muulloin sunnuntaista torstaihin klo 12-18.
4 € / 2 €. Ryhmät yli 15 henkeä 2 € . Lapset vanhempien mukana ilmaiseksi.

Kuopiossa

Valokuvien myyntinäyttely
12.12.2010 asti

Myyntinäyttelyssä on esillä alueen harrastajien, ammattilaisten ja taiteilijoiden teoksia. Ei sisäänpääsymaksua.

Vb-valokuvakeskus
Kuninkaankatu 14-16, Kuopio
ti, to, pe 11-17, ke 11-19, la-su 11-15
3/2 €


Minna Havukainen: Exitus
Kuva: Minna Havukainen. Exitus-näyttely.28.11.2010 asti

Minna Havukaisen Exitus-näyttely käsittelee kuolemaa, surua ja menetystä omaisten näkökulmasta.

Exitus-näyttelyn ajan esitelmä- ja keskustelutilaisuuksia VB-valokuvakeskuksessa sekä elokuvia teemaan liittyen Kino Kuvakukossa (ISAK ry).

Maassa, taivaassa - ajatuksia kuolemasta pyhäinpäiväntapahtuman 6.11. ja kuoleman kuukauden ohjelma (pdf).

Vb-valokuvakeskus
Kuninkaankatu 14-16, Kuopio
ti, to, pe 11-17, ke 11-19, la-su 11-15
3/2 €


Leena Saraste: Kirjailijatar saalistaa
31.10.2010 asti

Retrospektiivinen katsaus monialaisen valokuvaajan, opettajan, kirjailijan ja tutkijan tuotantoon.

Näyttelyn yhteydessä julkaistaan uusi valokuvahistorian kirja.

Vb-valokuvakeskus
Kuninkaankatu 14-16, Kuopio
ti, to, pe 11-17, ke 11-19, la-su 11-15
3/2 €


Vuoden lehtikuvat 2009
Kuva: Hannes Heikura26.9.2010 asti

Suomen lehtikuvaajat ry:n vuosittaisen kilpailun parhaimmisto on nyt nähtävänä Kuopiossa.

Vuoden 2009 lehtikuvan otti Heidi Piiroinen. Hannes Heikura valittiin jo neljättä kertaa vuoden lehtikuvaajaksi. Molemmat ovat Helsingin Sanomien kuvaajia.

Suomen Lehtikuvaajat ry on järjestänyt kilpailua vuodesta 1962. Vuoden lehtikuvat 2009 -kilpailuun osallistui 110 kuvaajaa yli 3000 kuvalla.

Kuva yllä: Hannes Heikura, Neurosis soittaa Tuska-festivaaleilla.

Vb-valokuvakeskus
Kuninkaankatu 14-16, Kuopio
ti, to, pe 11-17, ke 11-19, la-su 11-15
3/2 €


Henri Cartier-Bresson: Early works
Henri Cartier-Bresson29.8.2010 asti

VB-valokuvakeskuksen kesänäyttely esittelee maailmankuulun ranskalaisen valokuvaajan Henri Cartier-Bressonin (1908–2004) varhaistuotantoa. Cartier-Bresson tunnetaan kuvajournalismin isänä ja hänen nimensä liitetään erityisesti ”ratkaisevan hetken” käsitteeseen.

Siitä lähtien kun Cartier- Bresson hankki vuonna 1932 pienen Leica-käsikameran, hän alkoi kuvata intohimoisesti ympäröivää todellisuutta. Cartier-Bressonin menetelmänä oli tarkkailla ympäristöään ja odottaa kunnes se itse järjestäytyi merkitykselliseksi näkymäksi kuvaajan etsimeen. Juuri tuolloin, "ratkaisevalla hetkellä", hän painoi laukaisinta.

Cartier-Bressonin kuvissa todellisuuden hetkellisyys yhdistyy taidokkaasti hallittuun kuva-alan sommitteluun. Cartier-Bressonin mielestä kuva rakentui kuvanottohetkellä, eikä hän voinut hyväksyä pimiössä jälkikäteen tehtyjä muokkauksia ja rajauksia.

Cartier-Bresson ei käyttänyt lainkaan salamaa, vaan kuvasi aina vallitsevassa valossa.

Vuonna 1947 Cartier-Bresson oli mukana perustamassa vielä nykyäänkin toimivaa maailman arvovaltaisina kuvatoimistoa, Magnumia.

Early works -näyttelyssä on esillä 85 mustavalkokuvaa Cartier-Bressonin varhaistuotannosta. Mukana on myös kaikkein tunnetuimmat klassikkokuvat.

Early works -kokonaisuus on New Yorkin Modernin taiteen museon valokuvaosaston johtaja Peter Galassin kokoama vuonna 1987.

Näyttelyn ovat tuottaneet Magnum Photos ja Henri Cartier-Bresson säätiö.

Vb-valokuvakeskus
Kuninkaankatu 14-16, Kuopio
Kesänäyttely 4.6. - 29.8.2010
joka päivä: ma-pe 10-18 ja la-su 11-16
5/4 €, alle 12-vuotiaat ilmaiseksi


Tuire Kurikka, Kotini ohi
Kuva: Tuire Kurikka31.7.2010

Tuire Kurikan Kotini ohi on kuvitteellinen sukukertomus, jossa kuvaaja yhdistelee omia muistojaan isoisänsä muistoihin. Kokonaisuus muodostuu valokuvista ja mustepiirustuksista.

Näyttelyn teokset ovat olleet aiemmin esillä Pohjanmaan valokuvakeskuksessa Lapualla helmikuussa 2010 ja ne ovat syntyneet osana valokuvausopintoja Novia Yrkeshögskolaniin.

Taide & Kehys Laila K
Kuninkaankatu 20, Kuopio
ma 12-16, ti-pe 9-16


Juha-Pekka Kervinen, Välähdyksiä Himalajan juurelta
Kuva: Juha-Pekka Kervinen18.6.2010 asti

Valokuvaaja, lääkäri Juha-Pekka Kervinen (s.1982) vietti viime keväänä yli kaksi kuukautta Nepalissa kuvaten luontoa ja ihmisiä alueilla, joilla WWF toimii. Näyttely kuvaa ihmisen ja luonnon välistä yhteyttä sekä kertoo WWF:n Nepalissa tekemästä työstä.

Pro Mylly
Minna Canthinkatu 4, 4. krs., Kuopio
ma-pe 8-17


Sakari Viika: Heavy Light
Kuva: Sakari Viika16.5.2010 asti

Suomalaisia kulttuuritapahtumia ja performansseja kolme vuosikymmentä dokumentoineen valokuvaaja Sakari Viikan "omista" valokuvista koottu laaja yksityisnäyttely on nyt esillä Kuopiossa. Viime vuonna Heavy Light nähtiin Helsingissä galleria Amassa.

Viika nimeää itsensä katukuvaajaksi ja sijoittaa itsensä osaksi sitä valokuvataiteen jatkumoa, joka uskoo Henri Cartier-Bressonin tunnetuksi tekemään ”ratkaisevaan hetkeen”.

Vuosien varrella Viikan tekniikat ja kuvauskohteet ovat vaihdelleet, mutta yhteistä kuville on kuitenkin valoon keskittyminen.

Vb-valokuvakeskus
Kuninkaankatu 14-16, Kuopio
ti-pe 11-17, ke 11-19, la-su 11-15
3/2 €, alle 12-vuotiaat ilmaiseksi


KUKA, MIKÄ, MISTÄ? Hannu Ahosen arvoituksellisia luontokuvia.
2.5.2010 asti

Näyttelyssä on esillä noin 50 arvoituksellista luontokuvaa, joista voi yritää arvailla, mitä etäisesti tutuilta näyttävät kuvat esittävät.

Ahonen on ottanut suuren osan näyttelynsä kuvista omalla kotipihallaan.

Kuopion museo
Kauppakatu 23, Kuopio
Ti–pe 10–17, ke 10–19, la–su 11–17


Juice - muusikon, kirjailijan ja runoilijan elämä valokuvin
Juice Leskinen4.4.2010 asti

Tänä keväänä Juice Leskinen olisi täyttänyt 60 vuotta. Tämän kunniaksi VB-valokuvakeskus on koonnut Juicen elämäntyötä valottavan näyttelyn yhteistyössä Vapriikin (Tampere), Kotkan Valokuvakeskuksen ja Juankosken kulttuuritoimen kanssa.

Näyttelyssä on esillä useiden eri kuvaajien teoksia ja näyttelyn kuluessa myös kävijät voivat tuoda sen osaksi omakohtaisen muiston Juicesta, joko kuvana tai tekstinä.

VB-valokuvakeskuksen jälkeen näyttely siirtyy Kotkan Valokuvakeskukseen (22.4.-22.5.) ja sieltä Tampereelle TR1 - Taidehalliin (5.6.-15.8.). Syksyllä osa näyttelystä nähdään Juankoskella.

Vb-valokuvakeskus
Kuninkaankatu 14-16, Kuopio
ti-pe 11-17, ke 11-19, la-su 11-15
3/2 €, alle 12-vuotiaat ilmaiseksi


Leena Louhivaara: Saa katsoa - Kaksitoista naista - kaksitoista kuvaa © Leena Louhivaararintasyöpään sairastuneista naisista
28.2.2010 asti

Leena Louhivaaran Saa katsoa! -näyttely koostuu rintasyöpään sairastuneiden naisten muotokuvista.

Ajatus näyttelystä syntyi, kun Louhivaara sai luettavakseen aineistoa, jossa rintasyöpään sairastuneet naiset kertoivat suhteestaan omaan ruumiiseensa ja naiseuteensa. Louhivaara kuvasi 12 eri-ikäistä rintasyöpään sairastunutta naista. Ketään heistä hän ei tuntenut entuudestaan, vaan suurin osa naisista löytyi rintasyöpäyhdistyksen kautta. Ennen kuvausta kaikki kertoivat kuvaajalle oman tarinansa. Kertomuksissa tuli esille jokaisen halu elää tässä ja nyt.

Saa katsoa! on aiemmin ollut esillä Laterna Magicassa Helsingissä, galleria Ripustuksessa Hämeenlinnassa ja Kotkan valokuvakeskuksessa.

Jaana Rannikko, Talven valoa
© Jaana Rannikko28.2.2010 asti

Jaana Rannikon unenomaisissa kuvissa liikutaan näkyvän ja näkymättömän maailman rajamailla.

"Kuvat toimivat minulle karttana kohti hiljaista tietoa. Kiinnostun kuvista, jotka tuntuvat viittaavan syvälle itseensä tai näkyvän ulkopuolelle, osoittavan mykkinä, mutta avuliaina kohti kysymyksiä ja vastauksia. Kohti asioita, jotka askarruttavat, mutta joita en vielä osaa sanallistaa."

Vb-valokuvakeskus
Kuninkaankatu 14-16, Kuopio
ti-pe 11-17, ke 11-19, la-su 11-15
3/2 €, alle 12-vuotiaat ilmaiseksi


KURKISTUS - lapset valokuvaajina
Kurkistus - Lapset valokuvaajina -näyttely17.1.2010 asti

VB-valokuvakeskuksen uusi näyttely kurkistaa lasten maailmaan ja antaa samalla vanhemmille vinkkejä lasten kanssa kuvaamiseen. Näyttelyssä on esillä esi- ja alakouluikäisten valokuvatyöpajojen tuloksia Pohjois-Savosta.

Vb-valokuvakeskus
Kuninkaankatu 14-16, Kuopio
ti-pe 11-17, ke 11-19, la-su 11-15
3/2 €, alle 12-vuotiaat ilmaiseksi

Lahdessa

Tanja Liukkonen: Analoginen madonna - valokuvia ja video
Kuva: Tanja Liukkonen16.5.2010

Tanja Liukkonen tekee madonna-kuvia katolisen kuvaston ja performanssitaiteen perinteestä käsin nykytekniikkaa apuna käyttäen.

Uusi Kipinä
Kymintie 1, Lahti
ti-pe 12-18, la-su 12-16


Milja Laurila, To remember
Milja Laurila: To remember (beach), 20051.4.2010 asti

Milja Laurilan (s. 1982) To remember koostuu valokuvista ja teksti-installaatiosta, jotka käsittelevät muistoja ja muistamista. Laurilan valokuvissa mennyt yhdistyy nykyhetkeen päällekkäisvalotusten avulla. Tekstiteos 355 muistoa puolestaan kirjaa ylös yksittäisiä ja satunnaisia muistoja.

Uusi Kipinä, Kenno
Kymintie 1, Lahti
ti-pe 12-18, la-su 12-16


Arto Vuorinen: valokuvia
Kuva: Arto Vuorinen24.4.2010 asti

Arto "Arwi" Vuorinen on 55-vuotias valaistussuunnittelija, joka on harrastanut valokuvausta alle 10-vuotiaasta asti. Valokuvissaan hän ei ole koskaan käyttänyt keinovaloa.

Näyttelyn kuvat ovat vuosilta 1980-2009. Suurin osa kuvista on peräisin Kelveneen saaristosta Päijänteeltä, sekä uusimmat Kärkölän Myllykylästä.

Näyttely on esillä Uuden Kipinän Kenno-tilassa.

Jaana Rannikko, Talven valoa
Kuva: Jaana Rannikko24.4.2010 asti

Jaana Rannikon unenomaisissa kuvissa liikutaan näkyvän ja näkymättömän maailman rajamailla.

"Kuvat toimivat minulle karttana kohti hiljaista tietoa. Kiinnostun kuvista, jotka tuntuvat viittaavan syvälle itseensä tai näkyvän ulkopuolelle, osoittavan mykkinä, mutta avuliaina kohti kysymyksiä ja vastauksia. Kohti asioita, jotka askarruttavat, mutta joita en vielä osaa sanallistaa."

Näyttely on esillä Uuden Kipinän Kirnussa.

Uusi Kipinä
Kymintie 1, Lahti
ti-pe 12-18, la-su 12-16

Lappeenrannassa

Pekka Kettunen & Kari Smolander: Narvan mailla - valokuvia itäisestä Virosta
Kuva: Kari Smolander.31.12.2010 asti

Pekka Kettunen ja Kari Smolander tekivät lokakuussa 2009 ja toukokuussa 2010 kuvausmatkan itäiseen Viroon - Narvaan ja lähiseuduille tavoitteenaan kuvata tämän lähes täysin venäjänkielisen alueen historian jäänteitä.

"Kohtasimme alueen, jossa rakennettu ympäristö etääntyy ajasta ja jossa asukkaat eivät puhu valtaapitävien kieltä. Ihastelimme ja kauhistelimme hylätyn kauneutta ja raskaan teollisuuden rappiota. Tulkitsimme näkemäämme ja tallensimme sen visuaalisesti. "

Kuva yllä: Kari Smolander.

Galleria Pihatto
Valtakatu 80/Kaukaankatu 2, Lappeenranta
ti-pe 11-16, la-su 11-15
(galleria suljettu 24.-27.12.)


Tilattu kuva, Kaakkois-Suomen valokuvaajat ry
30.12.2010 asti

Kaakkois-Suomen valokuvaajat ry:n järjestämässä joulunäyttelyssä pääpaino on muotokuvissa. Näyttelyn nimi Tilattu kuva viittaa siihen, että kaikki yhdistyksen jäsenet tekevät valokuvaustyötä ammatikseen ja tilaajan toimeksiannosta toisin kuin harrastajat tai valokuvataiteilijat.

Näyttely on esillä suuressa galleriatilassa ja siihen osallistuu 10 kuvaajaa.

Kuvattu tila - Kaakkois-Suomen valokuvakeskuksen hallitus
30.12.2010

Valokuvakeskuksen pienessä galleriassa on esillä keskuksen oman hallituksen yhteisnäyttely. Kuvaajat ovat lähestyneet tilaa erilaisista näkökulmista: tila on nähty paitsi konkreettisina paikkoina, myös psyykkisenä tai fyysisenä olotilana, mielenmaisemana, tunnelmana tai tunteena.

Kaakkois-Suomen valokuvakeskus ry
Snellmaninkatu 13 A (käynti pihan puolelta), Lappeenranta
ti-pe 12-18 ja la 12-15

Etelä-Karjalan aluenäyttely
27.11.2010 asti

Kaakkois-Suomen taidetoimikunta, Kaakkois-Suomen valokuvakeskus sekä Kotkan valokuvakeskus järjestävät yhteistyössä valokuvataiteen aluenäyttelyn 2010, joka toteutetaan marraskuussa kahdessa osiossa. Näyttelyn käytännön järjestelyistä vastaa kumpikin valokuvakeskus omassa maakunnassaan.

Kaakkois-Suomen valokuvakeskus vastaa Etelä-Karjalan aluenäyttelystä. Näyttelytyöt valittiin avoimen tarjonnan perusteella: kuka tahansa Etelä-Karjalassa toimiva valokuvauksen ammattilainen tai harrastaja sai tarjota töitään näyttelyyn. Töiden aihe ja toteutus oli vapaa.

Kaakkois-Suomen valokuvakeskus ry
Snellmaninkatu 13 A (käynti pihan puolelta), Lappeenranta
ti-pe 12-18 ja la 12-15


Hannes Heikura: Hiljaiset kuvat
Kuva: Hannes Heikura25.9.2010 asti

Hannes Heikuran Hiljaiset kuvat, joka oli ensi kertaa esillä Suomen valokuvataiteen museossa alkuvuodesta 2008, nähdään nyt Lappeenrannassa Kaakkois-Suomen valokuvakeskuksen suuressa näyttelytilassa.

Helsingin Sanomissa työskentelevä Heikura on valittu neljästi vuoden lehtikuvaajaksi sekä palkittu useista vuoden uutis- ja lehtikuvista. Marraskuussa 2008 hän voitti Fotofinlandia-palkinnon.

Kai Skyttä ... hevosesta
Kuva: Kari Skyttä25.9.2010

Pienessä galleriassa on imatralaisen Kai Skytän hevosaiheinen valokuvanäyttely.

Kaakkois-Suomen valokuvakeskus ry
Snellmaninkatu 13 A (käynti pihan puolelta), Lappeenranta
ti-pe 12-18 ja la 12-15


Veijo Aulio: CRAFTsART
Kuva: Veijo Aulio24.6.2010 asti

Veijo Aulion Craftsart-näyttely on kunnianosoitus käsityötaidolle. Esillä on kuvia soitinrakentajista ja -korjaajista työnsä ääressä. Aulio on ikuistanut tämän katoavan ammattikunnan erityispiirteitä neljän vuoden ajan.

Mainoskuvaajana toimiva Aulio on valmistunut Taideteollisesta korkeakoulusta valokuvaajaksi vuonna 1981.

Sofia Virtanen: Muotokuvat miljöössä
Kuva: Sofia Virtanen.24.6.2010 asti

 

 

 

Kaakkois-Suomen valokuvakeskus ry
Snellmaninkatu 13 A (käynti pihan puolelta), Lappeenranta
ti-pe 12-18 ja la 12-15


Esikoululaisten valokuvanäyttely
30.6.2010 asti

Kaakkois-Suomen valokuvakeskus ja Etelä-Karjalan lastenkulttuurikeskus Metku toteuttavat valokuvausprojektin lappeenrantalaisille esikoululaisille 15.4.-30.6.2010. Tarkoituksena on tutustuttaa esikouluikäiset lapset valokuvaamiseen ja digikameran käyttöön. Projektin lopputulokset ovat esillä valokuvanäyttelyssä Lappeenrannan maakuntakirjastossa.

Lappeenrannan maakuntakirjasto
Valtakatu 47, Lappeenranta
ma-ti 10-19 ke-pe 10-18 juhannusaatonaattona 10-16


Iiris-Lilja Kuosmanen: Toinen minä
Kuva: Iiris-Lilja Kuosmanen29.5.2010 asti

Iiris-Lilja Kuosmasen Toinen minä -näyttely käsittelee ihmisten välisiä suhteita.

"Se, minkälainen ihmissuhde kuvattavilla on, ei ole tärkeintä, vaan tapa, jolla suhde henkilöihin vaikuttaa. Tärkeää on siis se, miten henkilö suhtautuu toiseen, koskettaa toista, tai miten toinen muuttuu toiseksi, samaksi kuin toinen. Samalla periaatteella olen kuvannut myös itseäni, etsien toista minääni."

Näyttely on esillä Kaakkois-Suomen valokuvakeskuksen suuressa galleriahuoneessa.

Ella Karjalainen: Kuiskauksia metsästä
Kuva: Ella Karjalainen29.5.2010 asti

Ella Karjalaisen näyttely pienessä galleriassa taas pohtii ihmisen suhdetta luontoon. Luontosuhteen ilmentäjänä kuvissa esiintyy erilaisia myyttisiä hahmoja - menninkäisiä, metsänhenkiä, Kalevalan hahmoja.

Kaakkois-Suomen valokuvakeskus ry
Snellmaninkatu 13 A (käynti pihan puolelta), Lappeenranta
ti-pe 12-18 ja la 12-15


Kristoffer Albrecht - Ritva Kovalainen - Kim Weston - Kirmo Wilén
30.4.2010 asti

Kaakkois-Suomen valokuvakeskus esittelee valikoiman Kirmo Wilénin Valolla-gallerian kokoelmista. Parikkalan Kirjavalassa kesäkuussa 2008 toimintansa aloittaneen gallerian pääpaino on niin sanotussa perinteisessä valokuvassa. Kokoelmista löytyy teoksia muun muassa Pentti Sammallahdelta, Antero Takalalta, Arno Rafael Minkkiseltä, John Sextonilta, Paul Strandilta ja Edward Westonilta. Näyttelytoiminnan ohessa galleria Valolla tuottaa portfolioita sekä välittää valokuvauskirjallisuutta.

Edustettuina Lappeenrannan näyttelyssä ovat Kristoffer Albrecht, Ritva Kovalainen, Kim Weston ja Kirmo Wilén. Näyttely koostuu pääasiassa mustavalkovedoksista, mutta mukana on myös muutama väriteos.

Tuomas Merilahti: Ogu a gendi kumona - ken kulkee hän näkee
Kuva: Tuomas Merilahti30.4.2010 asti

Valokuvakeskuksen pienessä galleriatilassa nähdään Tuomas Merilahden esikoisnäyttely, joka on Kauniaisten seurakunnan tilaama ja samalla osa Merilahden opinnäytetyötä Kauniaisten Diakonia-ammattikorkeakoulussa.

Kirkon nuorisotyöntekijäksi tänä vuonna valmistuva Merilahti käsittelee kuviensa pohjalta lopputyössään paitsi Namibiassa tehtävää lähetystyötä, myös valokuvan käyttömahdollisuuksia koulutuksessa ja sosiaalialalla.

Kaakkois-Suomen valokuvakeskus ry
Snellmaninkatu 13 A (käynti pihan puolelta), Lappeenranta
ti-pe 12-18 ja la 12-15


Hannu Siitonen, Benjam Pöntinen & Bo-Göran Lillandt: METSO suojelee metsäsi
Kuva: Hannu Siitonen.27.3.2010 asti

Luontokuvaajat Hannu Siitonen, Benjam Pöntinen ja Bo-Göran Lillandt ovat näyttelyssään metsiensuojelun asialla. Kuvat tuovat esille arvokkaita metsäkohteita ja metsäluonnon harvinaisia ja uhanalaisia lajeja: kuukkelin ja liito-oravan lisäksi kuvissa esiintyy monimuotoisten metsien eliöitä hämähäkistä siperiankärhöön.

Näyttelyn taustalla on Etelä-Suomen metsien monimuotoisuutta turvaava METSO-hanke, jonka avulla yksityiset metsänomistajat voivat valtion tuella suojella metsänsä monimuotoisuutta ja sen uhanalaisia eliölajeja.

Näyttely on esillä Kaakkois-Suomen valokuvakeskuksen suuressa galleriassa.

Kuva Yllä: Hannu Siitonen.

Veijo Kantele Korentoja värikentässä
Kuva: Veijo Kantele27.3.2010 asti

Luonnon parissa liikutaan myös valokuvakeskuksen pienen gallerian puolella, jossa debytoi lappeenrantalainen Veijo Kantele korento-kuvillaan.

Kaakkois-Suomen valokuvakeskus ry
Snellmaninkatu 13 A (käynti pihan puolelta), Lappeenranta
ti-pe 12-18 ja la 12-15


Jaakko Repo, 50-vuotisjuhlanäyttely
©  Jaakko Repo27.2.2010 asti

Kaakkois-Suomen valokuvakeskuksen suuren gallerian näyttely juhlistaa simpeleläisen Jaakko Revon (s. 1945) 50-vuotista taivalta valokuvaajana. Kuvia on esillä koko kuvaajauran ajalta.

Ensimmäisen julkisen kuvaustehtävänsä Repo sai jo koululaisena. Tehtävänä oli kuvata oman koulun, Simpeleen yhteiskoulun, joulujuhla. Sittemmin työllistäjinä ovat olleet erilaiset yritykset, kunnat, seurakunnat ja kaupungit.

Janne Leppänen, Henkilökuvia
© Janne Leppänen27.2.2010 asti

Pienessä galleriassa nähdään haminalaisen harrastajavalokuvaajan Janne Leppäsen näyttely. Leppäsen mielenkiinto valokuvauksessa suuntautuu oman arjen kuvaamiseen. Henkilökuvia -näyttelyn kuvissa malleina ovat olleet perheenjäsenet ja läheiset.

Kaakkois-Suomen valokuvakeskus ry
Snellmaninkatu 13 A (käynti pihan puolelta), Lappeenranta
ti-pe 12-18 ja la 12-15


Matti Snellman & Antti Leinonen: Kansallismaisema.fi
Kansallismaisema.fi30.1.2010 asti

Matti Snellmanin ja Antti Leinosen Kansallismaisema.fi-näyttelyn ajatuksena on esittää yksi näkemys 2000-luvun suomalaisesta kansallismaisemasta. Samalla näyttely on kannanotto ympäristönsuojelun puolesta. Kuvien toivotaan herättävän keskustelua Suomen metsien hoidosta ja tulevaisuudesta.

Näyttelyn yhteistyökumppanina on toiminut Greenpeace.

Kansallismaisema.fi on esillä Kaakkois-Suomen valokuvakeskuksen suuressa galleriassa.

Antti Leinonen (s. 1951) on kuhmolainen luontovalokuvaaja ja -kirjailija. Hänen kuvauskohteitaan ovat olleet Oulujärvi ja kainuulainen metsäluonto. Matti Snellman (s. 1969) helsinkiläinen valokuvaaja ja mediataiteilija. Luontokuvaus on hänen pitkäaikainen harrastuksensa, jonka puitteissa hän on tehnyt yhteistyötä eri ympäristöjärjestöjen kanssa.

Kai Hypén: Luonnollisesti
© Kari Hypén30.1.2010 asti

Valokuvakeskuksen pienessä galleriassa vuosi alkaa vantaalaisen Kai Hypénin luontokuvin.

Kaakkois-Suomen valokuvakeskus ry
Snellmaninkatu 13 A (käynti pihan puolelta), Lappeenranta
ti-pe 12-18 ja la 12-15

Lapualla

Seppo Lammi: Katoava lato
Kuva: Seppo Lammi.18.11.2010

Muutettuaan maalle kymmenisen vuotta sitten Seppo Lammi ryhtyi systemaattisesti kuvaamaan katoavaa latomaisemaa Mustasaaren saaristossa, Laihialla, Vähässäkyrössä, Isossakyrössä sekä Ylistarossa.

Pohjanmaan valokuvakeskus
Vanhan Paukun Kulttuurikeskus, Lapua
ma-pe 11-19, la-su 11-15


Lakeuden Luontokuvaajat ry. Luontokuvanäyttely
Kuva: Kai Hautala; Sumujoutsenet 24.10.2010 asti

Lakeuden Luontokuvaajat on seinäjokelainen vuonna 2006 perustettu yhdistys, jonka jäsenistö koostuu luontokuvauksen harrastajista ympäri maakuntaa. Tällä hetkellä jäseniä on viitisenkymmentä.

Nyt esille oleva luontokuvanäyttely on yhdistyksen ensimmäinen yhteisnäyttely. Mukaan on valittu 32 teosta yhdeksältätoista luontokuvaajalta eri puolilta maakuntaa - rajoinaan Virrat, Lapua, Ylistaro ja Teuva.

Kuva yllä: Kai Hautala, Sumujoutsenet.

Pohjanmaan valokuvakeskus
Vanhan Paukun Kulttuurikeskus, Lapua
ma-pe 11-19, la-su 11-15


Veikko Siponkoski: Pilvineva
26.9.2010 asti

Pohjanmaan valokuvakeskus
Vanhan Paukun Kulttuurikeskus, Lapua
ma-pe 11-19, la-su 11-15


Jäsenistön kuvia vuosien varrelta
Kuva: Esa Melametsä29.8.2010

Pohjanmaan valokuvakeskuksen omaa kuvakokoelmaa esittelevässä kesänäyttelyssä on mukana noin kolmekymmentä kuvaa.

Pohjanmaan Valokuvakeskus on kartuttanut 13-vuotisen toimintansa aikana omaa kuvakokoelmaansa keräämällä kuvia jäsenistöltään. Kokoelmassa on tällä hetkellä kuvia vähän vajaalta 30 kuvaajalta, joista osa on kuvannut ammattimaisesti jo kymmeniä vuosia ja osa harrastanut valokuvausta vähemmän aikaa.

Kuva yllä: Esa Melametsä: Lintutyttö

Pohjanmaan valokuvakeskus
Vanhan Paukun Kulttuurikeskus, Lapua
ma-pe 11-19, la-su 11-15


Olli Ilmanen, Jani Suvanto: Jälkikuvia
Olli Ilmanen, Jani Suvanto: Jälkikuvia24.6.2010 asti

Jälkikuvia teossarja koostuu Santaholman sahalla Kalajoella otetuista valokuvista. Vuonna 1996 toimintansa lopettanut saha oli ylivoimaisesti paikkakunnan suurin työllistäjä lähes sadan vuoden ajan.

Santaholman saha oli kuvaushetkellä, syksyllä 2007, säästynyt vandalismilta, eikä sitä myöskään oltu tyhjennetty tai siivottu. Kaikki oli juuri siten kuin se viimeisenä työpäivänä yli kymmenen vuotta aiemmin oli jäänyt lukuun ottamatta paksua pölykerrosta. Suuri osa kuviin tallentuneista rakennuksista on myöhemmin purettu.

Pohjanmaan valokuvakeskus
Vanhan Paukun Kulttuurikeskus, Lapua
ma-pe 11-19, la-su 11-15


Suomen ammattivalokuvaajat ry - 90-vuotisjuhlanäyttely
30.5.2010 asti

Suomen Ammattivalokuvaajat ry:n 90-vuotisjuhlanäyttelyssä on esillä yhdistyksen jäsenten ottamia muotokuvia, lapsikuvia, hääkuvia, valmistujaiskuvia ja ryhmäkuvia. Näyttely tarjoaa poikkileikkausen siitä, mitä asiakas voi tänä päivänä odottaa saavansa mennessään valokuvaamoon.

Suomen Ammattivalokuvaajat ry vietti 90-vuotisjuhliaan marraskuussa 2009. Juhlan kunniaksi avattiin Tampere-talon Talvipuutarhassa erityinen juhlanäyttely, joka nyt vuoden 2010 aikana kiertää eri puolilla Suomea.

Pohjanmaan valokuvakeskus
Vanhan Paukun Kulttuurikeskus, Lapua
ma-pe 11-19, la-su 11-15


Setus Studt: Planet Alsen....be touched
23.5.2010 asti

Pohjoissaksalaisen valokuvataiteilija Setus Studtin (synt. 1954) näyttely kertoo Alsenin entisen sementtitehtaan rappeutumisesta mielenkiintoisten yksityiskohtien kautta.

Alsenin tehdas lakkautettiin vuonna 1983, ja sen jälkeen tehdasalue on pikku hiljaa rappeutunut ja täyttynyt graffiteista.

Lapsena Setus inhosi ja pelkäsi tehdashirviötä, mutta ihastui sittemmin tyhjäksi jääneeseen tehdaskompleksiin siinä määrin, että on valokuvannut sitä jo 20 vuoden ajan. Kuvamateriaalia on kertynyt kymmeniä tuhansia ruutuja.

Lapuan taidemuseo
Kulttuurikeskus Vanha Paukku
Kustaa Tiitun tie 1, Lapua
ke-pe 12-18, la-su 11-15
4 / 2 euroa, ryhmät yli 10 henkilöä 2 euroa /hlö, vuosikortti 10 euroa, vapaa pääsy: alle 18-vuotiaat


Nina Dannert: Kotipaikkoja - Maahanmuuttajia Pohjanmaalla
Kuva: Nina Dannert11.4.2010 asti

Kotipaikkoja - Maahanmuuttajia Pohjanmaalla -valokuvasarja kuvaa Kokkolan seudulla asuvien maahanmuuttajien elämää. Kuvillaan Dannert haluaa tehdä maahanmuuttajien elämää näkyväksi heille vieraassa kulttuuriympäristössä ja samalla edesauttaa monikulttuurisen yhteiskunnan rakentumista. Lisäksi tarkoituksena on tukea hankkeessa kohteena olevien minäkuvaa ja maahanmuuttaja-identiteetin rakentumista.

Dannert toimi hankkeen aikana suomen kielen opettajana Kokkolan seudun opistolla. Valokuvausprojektinsa hän toteutti osittain yhteistyössä oppilaidensa kanssa. Dannertilla on itsellään monikulttuurinen tausta. Hän varttui saksalais-suomalaisessa perheessä Saksassa, josta hän muutti Suomeen vuonna 1996.

Dannertin näyttely on ollut aiemmin esillä useilla paikkakunnilla. Lapuan jälkeen kuvat siirtyvät Peräseinäjoella sijaitsevan Suomen siirtolaismuseon kokoelmiin.

Pohjanmaan valokuvakeskus
Vanhan Paukun Kulttuurikeskus, Lapua
ma-pe 11-19, la-su 11-15


Äkta vara - Aitoa kamaa. Uudenkaarlepyyn AMK Novia, valokuvauslinja.
©  Tuire Kurikka14.3.2010 asti

Äkta vara - Aitoa kamaa -näyttely esittelee Yrkeshögskolan Novian 3. vuosikurssin valokuvauksen opiskelijoiden oppilastöitä syyslukukaudelta 2009. Jokainen opiskelija on työstänyt sarjaa haluamansa teeman ympärille.

Mukana on sekä digitaalisesti että analogisesti tuotettua valokuvaa ja sekatekniikkaa.

Valokuvanäyttelyn on kuratoinut valokuvataiteilija Stefan Bremer yhteistyössä opiskelijoiden kanssa. Näyttelyn toteuttajana toimivat Pohjanmaan Valokuvakeskus sekä Yrkeshögskolan Novian valokuvalinja.

Kuva yllä: Tuire Kurikka.


Seppo Lammi, Merikotka
© Seppo Lammi7.2.2010 asti

Vuoden ensimmäinen näyttely Pohjanmaan valokuvakeskuksessa esittelee Seppo Lammin kuvia merikotkista. Näyttely keskittyy keväisiin tapahtumiin. Suurimpina haasteina ovat olleet liikekuvat ja nopeat tilanteet kuten lennot tai kotkien yhteenotot sekä oikeanlaisen tunnelman saavuttaminen. Vanhin kuva näyttelyssä on vuodelta 1976.

Tänä päivänä merikotkakanta voi hyvin. Toisin oli vielä neljä vuosikymmentä sitten, jolloin Seppo Lammi aloitti merikotkien kuvaamisen. Tuolloin kanta oli lähes kuolemassa sukupuuttoon lintuihin kerääntyneiden ympäristömyrkkyjen johdosta. Maailman luonnon säätiön sekä yksityisten tahojen panostuksella aloitettin kotkien ruokinta myrkyttömällä ravinnolla ja onnistuttiin kääntämään kehitys positiiviseen suuntaan.

Pohjanmaan valokuvakeskus
Vanhan Paukun Kulttuurikeskus, Lapua
ma-pe 11-19, la-su 11-15


Vuoden luontokuvat
© Kari Leo10.01.2010 asti

Kaikki Vuoden Luontokuva 2009 -kilpailussa palkitut teokset ovat nähtävillä Lapualla Pohjanmaan Valokuvakeskuksen näyttelyssä. Yhteensä esillä on 30 kuvaa.

Vuoden Luontokuva 2009 -kilpailuun osallistui yli tuhat kuvaajaa runsaalla 9000 otoksella.

Tuomarointi tapahtui kaksivaiheisesti. Ensi vaiheessa luontokuvaajat Tapio Heikkilä, Elina Nuortie ja Markku Saiha seuloivat joukosta jatkoon 628 kuvaa. Päätuomaristoon oli tänä vuonna kutsuttu neljä pitkän linjan luontokuvaajaa: Pekka Helo Kajaanista, Mika Honkalinna Kuusankoskelta, Eero Kemilä Vaalasta ja Stefano Unterthiener Italiasta.

Vuoden Luontokuvaksi 2009 tuomaristo valitsi yksimielisesti Kari Leon Virroilla ottaman kuukkelikuvan Metsän emäntä. Metsän emäntä voitti myös Yleisön Suosikkikuva -äänestyksen, johon osallistui lähes 8 000 äänestäjää.

Voittajan sai palkinnoksi 5 000 euroa. Yhteensä kilpailussa jaettiin yli 20 000 euron arvosta rahapalkintoja ja kuvien käyttökorvauksia.

Kuva yllä: Kari Leo, Metsän emäntä.

Pohjanmaan valokuvakeskus
Vanhan Paukun Kulttuurikeskus, Lapua
ma-pe 11-19, la-su 11-15

 Lohjalla

Lähiluonto - Lohjan Kameraseuran valokuvanäyttely
Kuva: Heikki Simpura.19.3.2010 asti

Lohjan Kameraseura haluaa näyttelyllään tuoda esille lähiluontoa ja sen moniarvoisuutta. Näyttelykuvat on otettu läntisen Uudenmaan alueella, monet kuvista kuluvan talven aikana. Edustettuina näyttelyssä on yksitoista seuran kuvaajaa.

Näyttelyn on koonnut taiteilija Jaska Salmi.

Kuva yllä: Heikki Simpura.

Lohjan pääkirjasto
Karstuntie 3, Lohja
ma-pe 10-12, la 10-15


Kari Saaristo, L´impression - Vaikutelma
© Kari Saari30.1.2010 asti

Kari Saaristo on halunnut vangita kuviinsa ohikiitäviä hetkiä ja mielikuvia. Innoitusta hän on hakenut maalustaiteesta, ennen kaikkea impressionismista.

Lohjan pääkirjasto
aikuisten osasto, II kerros
ma-pe 10-20, la 10-15

 Mikkelissä

Hiroyuki Masuyama - The Time Travel
©Hiroyuki Masuyama5.9.2010 asti

Japanilaissyntyisen Hiroyuki Masuyaman (s. 1968) valokuvateoksissa moderni kuvankäsittely kohtaa 1800-luvun subliimin maisemamaalauks en. Masuyama on rakentanut kahden romantiikan ajan mestarin Caspar David Friedrichin (1774 – 1840) ja William Turnerin (1775 – 1851) maalauksia uudestaan tuhansista eri valokuvista.

Flight-teossarjassaan Masuyama tarkastelee ajan ja paikan suhdetta. Sarjaa varten taiteilija kuvasi lentomatkojensa aikana ikkunasta näkyvää maisemaa joka 20. sekunti. Näistä sadoista kuvista hän koosti monumentaalisen kokoisia visuaalisia matkakertomuksia. Flowers-sarjassa taas kolmen vuoden aikana kuvatut kukat sekoittuvat yhdeksi vuodenaikojen vaihtumisen kollaasiksi.

Masuyaman tekniikka vaatii kärsivällisyyttä ja aikaa, hän saattaa työstää yhtä teosta jopa 2-3 vuotta.

Teokset ovat näyttelyssä esillä valokaappeina. Esillä on 13 valokuvateosta ja 5 videoteosta vuosilta 2000-2009.

Hiroyuki Masuyama valmistui taidemaalariksi vuonna 1991 Tokion kuvataideakatemiasta. Sen jälkeen hän on opiskellut myös Düsseldorfin taideakatemiassa sekä Kölnin Mediataiteen akatemiassa valokuva- ja mediataidetta.

Hiroyuki Masuyama asuu ja työskentelee Düsseldorfissa. Yksityisnäyttelyitä hän on pitänyt vuodesta 1994 alkaen niin Keski-Euroopassa kuin Aasiassakin. Suomessa hänen teoksiaan nähdään nyt ensimmäistä kertaa.

Mikkelin taidemuseo
Ristimäenkatu 5, Mikkeli
ti-su 10-17, ke 12-19, la 10-13
4 €/ 2,50 €, alle 18-vuotiaat vapaa pääsy.


Harri Heinonen - Hey on the Highway
Kuva: Harri Heinonen18.4.2010 asti

Caspar David Friedrich on innoittanut myös Harri Heinosta, jonka näyttely on esillä museon studiossa.

Näyttelyn valokuvat ovat eräänlaisia studiossa syntyneitä dioraamoja, joiden pääosassa on pieni muovinen firenzeläisestä lelukaupasta löytynyt valokuvaajafiguuri.

”Hey on the Highway –sarjassa kuvaan turismia olematta itse turisti. Me lennämme maailman ääriin kokemaan jotain jo matkailuesitteissä nähtyä ja jotain jo lukuisia kertoja koettua - jotain tuotteistettua aitoutta. Jälkiteollisessa maailmassa ei enää ole seikkailijoita tai pioneereja, sillä lopuksi tulevat turistit.”
Harri Heinonen

Harri Heinonen on mikkeliläinen valokuvataiteilija ja tutkija.

Mikkelin taidemuseo
Ristimäenkatu 5, Mikkeli
ti-su 10-17, ke 12-19, la 10-13
4 €/ 2,50 €, alle 18-vuotiaat vapaa pääsy.


Pentti Sammallahti
20.2.2010 asti

Mikkelin valokuvakeskus / Mikkelin valokuvataide ry
Hallituskatu 3, II kerros, Mikkeli
ma-pe 11-17, la 11-15
Kesä-syyskuussa avoinna myös sunnuntaisin klo 11-15.


Wilma Hurskainen
30.1.2010 asti

Mikkelin valokuvakeskus / Mikkelin valokuvataide ry
Hallituskatu 3, II kerros, Mikkeli
ma-pe 11-17, la 11-15
Kesä-syyskuussa avoinna myös sunnuntaisin klo 11-15.

Mäntässä

Polku- valokuva- ja videotaidenäyttely
Kuva: Stefan Bremer18.12.2010 asti

"Polku-näyttelyyn haluamme koota valokuva- ja videotaidetta, joka kumpuaa tekijänsä omista lähtökohdista ja jonka olemassaolon oikeutuksen ja aitouden tekijä on lunastanut voimakkaan läsnäolonsa kautta." -Ville Lenkkeri-

Valokuvataiteilijat:
Stefan Bremer, Elina Brotherus, JH Engström (ruotsi), Harri Hemmilä, Arja Hyytiäinen, Tuire Kurikka, Janne Lehtinen, Jouko Lehtola, Anni Leppälä, Niko Luoma, Tiina Palmu, Anders Petersen (ruotsi), Hannele Rantala, Heta Saukkonen, Iikka Tolonen, Lars Tunbjörk (ruotsi), Turisti - Turist - Tourist, Pekka Turunen, Hans Viebrock, Leena Ylä-Lyly

Videotaiteilijat:
Annette Arlander, Teuri Haarla ja Ulu Braun, Paevey Hirsiaho, Jan Ijäs, Jaana Kokko, Anikó Kuikka, Rikard Lassenius, Johanna Lecklin, Niina Lehtonen Braun, Varpu, Rautaniemi Simo Rouhiainen, Ingrid Ung, Milja Viita

Kuva yllä: Stefan Bremer Che Guevarana 1971 / 2010

Taidekeskus Honkahovi
Johtokunnantie 11, Mänttä
5€
ke-pe klo 11 - 17 ja lauantaina klo 10-14.

Nokialla

Hidas liike 3.
Tuula Alajoki, Nina Dannert, Antti Haapio, Elise Mäkitalo, Laura Paavilainen, Marja Pirilä, Tiina Riutta, Asko Salminen, Petri Seppä, Saara Sillanpää, Juha Suonpää, Noora Westerberg.
1.10.2010 asti

Valokuvakeskus Nykyajan järjestämä Hidas liike -näyttelysarja on kiertänyt Pirkanmaalla muuttuvana ja erilaisena. Nyt vuorossa on Hidas liike editio 3 ja näyttelypaikkana Nokia.

Näyttelyssä on valokuvateoksia 12 taiteilijalta. Esillä olevia teoksia yhdistävänä tekijänä on ihmisyyden tutkimus.

Nokian Taidetalo
Souranderintie 7, Nokia
ti-to 11-18, pe ja su 11-16

Nurmijärvellä

KekeTop: Sessiot Baaban kanssa
Kuva: KekeTop21.5.2010 asti

Nurmijärven Kirjastogalleria
Punamullantie 1, Nurmijärvi
ma-to 10-20, pe 10-18 la ja aattoina 10-16.

Oulussa

Iikka Tolonen: The End
31.10. 2010 asti

Ilkka Tolosen The End on valokuvateos elämästä ja kuolemisesta. Näyttely on tarina siitä, kuinka intohimoisesta elämänhalusta huolimatta luopuminen ja kuoleman kohtaaminen on väistämätöntä.

Näyttely on esillä Pohjoisen valokuvakeskuksen Rantagalleriassa.

James Clancy: Border Country
Kuva: James Clancy31.10. 2010 asti

"Although Border Country is more a state of heart and mind than a place, I spend much time searching for a place to match my state of heart and mind, knowing that when I find it – and document it in images –some hidden, unexplored corner of my own self will be revealed."

- James Clancy

Näyttely on esillä valokuvakeskuksen Kummigalleriassa.

Pohjoinen valokuvakeskus
Hallituskatu 7, Oulu
avoinna joka päivä klo 10-20

Grégoire Alexandre, Works in Progress
Kuva: Grégorie Alexandre19.9. 2010 asti

Ranskalainen muoti- ja mainoskuvaajana mainetta niittänyt Grégoire Alexandre (s. 1972) on luonut itselleen omaperäisen surrealistisen kuvakielen, johon sisältyy mitä kummallisimpia asetelmia ja kuvakulmia.

Vuonna 2008 Alexandre nimitettiin Prix HSBC pour la Photographie valokuvapalkinnon voittajaksi. Palkintoon sisältyi näyttely, joka kiersi vuonna 2009 eri puolilla Ranskaa. Osa palkintonäyttelyn teoksista oli kuvattu Oulussa, jossa Alexandre työskenteli taiteilijaresidenssissä osana Suomi-Ranska valokuvataiteilijoiden vaihto-ohjelmaa. Nyt näyttely on ensimmäistä kertaa esillä Suomessa.

Pohjoinen valokuvakeskus
Hallituskatu 7, Oulu
avoinna joka päivä klo 10-20


People Need Air – Ilmakitaransoiton MM-kisojen 15-vuotisnäyttely
Ilmakitaristi12.9.2010 asti

Ilmakitaransoiton MM-kisat on houkutellut ilmakitarakansaa Ouluun jo viidentoista vuoden ajan. Juhlavuoden kunniaksi Kulttuuritalo Valveen gallerioiden seinille on ripustettu otoksia maailman parhaista ilmakitaristeista sekä tapahtuman hienoimmista hetkistä koko viidentoista vuoden ajalta. Pohjoisen valokuvakeskuksen Kummigallerissa pyörii slideshow, joka täydentää Valvegallerian kuvakokoelmaa.

Valvegalleria ja Pohjoinen valokuvakeskus/Kummigalleria Kulttuuritalo Valve, Hallituskatu 7, Oulu

Rantagalleria Hildegard Projekt
8.8. 2010 asti

Pohjoinen valokuvakeskus
Hallituskatu 7, Oulu
avoinna joka päivä klo 10-20


David Spero, Balls, Wood and Audiotape
Kuva: David Spero20.6. 2010 asti

Englantilaisen valokuvataiteilijan David Speron näyttelyteokset on kuvattu asumattomissa tiloissa, neutraaleissa ympäristöissä, jossa tilassa olevien esineiden ja sinne aseteltujen pallojen, puun ja nauhojen avulla luodaan väliaikaisia rakenteita.

Teokset ovat syntyneet Speron ollessa taiteilijaresidenssissä Oulussa syksyllä 2007.

Esillä myös pieni muotokuvasarja, jonka Spero kuvasi Pohjoisen valokuvakeskuksen ja JoJo – Oulun tanssin keskuksen yhteisessä taiteilija-asunnossa Isokatu 27 B 19 Oulussa.

Näyttely on esillä Pohjoisen valokuvakeskuksen Rantagalleriassa.

Timo Wright, Omakuva
20.6. 2010 asti

Kummigalleriassa esillä oleva OMAKUVA on Timo Wrightin valtava kollaasi, johon hän kuvaa jokaisen omistamansa esineen. Tarkoituksena on paljastaa kulutustottumustemme järjettömyys ja samalla tarkastella sitä, miten rakennamme minuuttamme kulutuksen kautta.

Kuluttamistamme ei ohjaa tarve vaan haluaminen. Suomalainen perhe omistaa keskimäärin yli 10 000 esinettä. Wrightille erilaisia esineitä on kertynyt n. 3500.

Ennen Oulua näyttely oli esillä Helsingissä Taidehallin Studiossa.

Pohjoinen valokuvakeskus
Hallituskatu 7, Oulu
avoinna joka päivä klo 10-20


Hanna Weselius, Kiinalainen talvi ja muita tarinoita
Kuva: Hanna Weselius13.5.2010 asti

Näyttelyn kuvat kertovat kaipauksesta, kaukomaiden ihmeistä, Kiinan keisarin satakielestä ja salaperäisistä kaunottarista. Kuvat esittävät muovipusseja, hedelmäverkkoja, karkkipapereita, tuontihedelmiä ja roskaa. Samalla kun teokset kysyvät, mitä aiomme tehdä kaikelle Kiinasta tuottamallemme muoviroskalle, ne muistuttavat, että kun tarpeeksi tahtoo, melkein mikä tahansa on ihme.

Hanna Weselius (s. 1972 Kajaanissa) on helsinkiläinen taiteilija, joka toimii myös valokuvan tutkijana Aalto-yliopiston taideteollisessa korkeakoulussa.

Näyttely on esillä Pohjoisen valokuvakeskuksen Rantagalleriassa.

Pohjoinen valokuvakeskus
Hallituskatu 7, Oulu
avoinna joka päivä klo 10-20


Celine Clanet- Maze
Celine Clanet4.4.2010 asti

Ranskalainen valokuvaaja Cèline Clanet (1977) on vuodesta 2005 lähtien vieraillut useaan otteeseen Norjan Lapissa sijaitsevassa Mázen saamelaiskylässä. Kylässä hän on tutustunut ihmisiin, jotka ovat ylpeitä kylästään ja maisemastaan, jota he lakkaamatta tarkastelevat kiikareillaan. Clanet on kuvannut taloja ja maisemia, jotka olivat jäädä 1970-luvulla Norjan valtion suunnittelemien vesivoimaloiden altaiden alle, mutta jotka saamelaisten protestien ja vastarinnan vuoksi pelastuivat. Laajemmin Clanet’n taiteellisen työskentelyn teemana on muistin, identiteetin ja maiseman väliset suhteet ja yhteydet.

Näyttely on esillä Pohjoisen valokuvakeskuksen Rantagalleriassa.

Pohjoinen valokuvakeskus
Hallituskatu 7, Oulu
avoinna joka päivä klo 10-20


Mari Aaltonen-Tukkas oranssi ja musta, housunlahkeessas kusta
©  Mari Aaltonen-Tukkanen21.3. 2010

Mari Aaltonen-Tukkas kulkee aina pokkarikamera mukanaan, ei kuitenkaan kuvauskohteita etsiskellen vaan kuvaten kohteita, jotka tulevat vastaan ja herättävät mielenkiinnon. Aaltonen-Tukkas kuvaa mielellään elämän epätäydellisyytä ja ei niin tärkeiksi koettuja asioita. Kuvaustapa on dokumentoivan toteavaa.

Kuvissa mummot polttavat tupakkaa, suihkukone jättää jäljen taivaalle ja pulut syövät oksennusta.

Näyttelyssä on esillä 60 erikokoista värivedosta epäsovinnaisesti ripustettuina.

Pohjoinen valokuvakeskus, Kummigalleria
Hallituskatu 7, Oulu
avoinna joka päivä klo 10-20


Uuno Laukka - Oulun ja oululaisten kuvaaja
Uuno Laukka10.1.2010 asti

Valokuvan 170-vuotisjuhlavuoden kunniaksi Pohjois-Pohjanmaan museon vuoden päättää näyttely Uuno Laukka - Oulun ja oululaisten kuvaaja.

Uuno Laukka (1914-1978) aloitti kotikaupunkinsa Oulun ja sen asukkauden kuvaamisen jo ennen sotia ja jatkoi kuvaamista edelleen sotien jälkeen niin kauan kuin elinpäiviä riitti.

Esillä olevat 140 kuvaa on vedostettu Pohjois-Pohjanmaan museon hallussa olevasta laajasta negatiivikokoelmasta. Kuvat on vedostanut museon tutkija-valokuvaaja Jarmo Koponen.

Näyttelyssä on lisäksi osio Ennen ja nyt, johon on vedostettu Uuno Laukan kuvan rinnalle Jarmo Koposen kahden viime vuoden aikana ottama kuva vastaavasta kohdasta. Kuvia vertaamalla voi todeta, miten paljon - ja toisaalta vähän - Oulu on vuosikymmenten varrella muuttunut.

Näyttelyssä on esillä myös Uuno Laukkaan liittyvää aineistoa - kameroita ja asiakirjoja.

Pohjois-Pohjanmaan museo
Ainolan puisto, Oulu

Parikkalassa

Valolla-gallerian kesänäyttelyt
29.8.2010 asti

Kuva: Willy RonisValolla-gallerialla on meneillään kolmas näyttelykesä. Aluksi esittelyssä ovat Willy Ronis, Marja Pirilä, Arto Hämäläinen, Jorma Luhta, John Sexton, Hannu Siitonen ja Kirmo Wilén.

Galleristi Kirmo Wilén lupaa vaihdella teoksia pitkin kesää ja tarvittaessa etsiä varastosta teoksia näyttelyvieraan toivomusten mukaan. Gallerian kokoelmista löytyy teoksia mm. seuraavilta kuvaajilta: Kristoffer Allbrecht, Craig Blacklock, Paul Caponigro, Ctein, Imogen Cunningham, Joakim Eskildsen, Taneli Eskola, Ritva Kovalainen, Dorothea Lange, Pekka Luukkola, Kalervo Ojutkangas, Sebastiao Salgado, Pentti Sammallahti, Edward Steichen, Alfred Stieglitz, Paul Strand, Antero Takala, Brett Weston, Edward Weston ja Kim Weston.

Willy Ronisin teokset (kuvasalkku, 12 kuvaa) ovat esillä koko kesän.

Valolla toimii Parikkalassa Kirjavalan käsityökoulun entisissä tiloissa. Itse näyttelytila on talon vinitillä. Alakerta palvelee galleristi Kirmo Wilénin omana valokuvastudiona, joka on avoinna sopimuksen mukaan ympäri vuoden. Myös vintille pääsee muinakin aikoina sopimuksen mukaan.

Kuva yllä: Willy Ronis "Le Nu Provencal" 1949.

Valolla
Kirjavalanraitti 9, Kirjavala
aukioloajat kesäkaudella 2010: 3.6-29.8 to-su klo 11-16,
juhannuksena 26-27.6. suljettu.

Pirkkalassa

© Douglas SymonDouglas Symon: Osa 1: Pirkkala
21.1.2010 asti

Douglas Symon on halunnut kuvata kotikuntaansa Pirkkalaa dokumentaarisesti, mutta erilaisella tekniikalla tuomalla liikkeen tuntua perinteiseen still-kuvaan. Liikevaikutelma on saatu aikaan yhdistämällä kahdesta viiteen otosta yhteen kuvaan. Näyttelyssä on esillä 30 kuvaa (80x60cm) ja yksi 360 asteen panoraama (7.5m).

www.dakuva.net

Kunnantalo alasali
Suupantie 11, Pirkkala
ma-to 15-19
la-su 12-16

Porissa

© Zineb SediraZineb Sedira, Under the Sky and Over the Sea
31.1.2010 asti

Zineb Sedira (s.1963) on syntynyt Pariisissa algerialaiseen maahanmuuttajaperheeseen. Ranskasta hän muutti Lontooseen vuonna 1986. Hän tarkastelee Pohjois-Afrikasta Eurooppaan tapahtuvaa maahanmuuttoa liikkuen dokumentaarisen kuvatradition sekä algerialaisen ja ranskalaisen nykyelokuvan välimaastossa. Videon, lyhytelokuvan ja valokuvan keinoin hän tutkii prosessia, jossa maahanmuuttaja luopuu entisen kulttuurinsa viitekehyksestä alkaen rakentaa uutta identiteettiä.

Porin taidemuseo
Eteläranta, Pori
ti-su klo 11-18. Keskiviikkoisin klo 11-20, jolloin museoon on vapaa sisäänpääsy klo 18-20.
3,50 / 1,50 / 1 euroa. Perhelippu 7 euroa. Kesä- ja erikoisnäyttelyiden pääsymaksut 5 / 2,50 euroa. Perhelippu 10 euroa.

Pyhärannassa

Tuomo Kesäläinen - SOMPIO - Lappi Varsinaissuomalaisen silmin
30.9.2010 asti

 

Pyhärannan pääkirjasto
Tammelinenkuja 2
Ihode

Rovaniemellä

Tara, katse arktiseen ilmastoon
©   Francis Latreille15.1.2010 asti

Etienne Bourgois’n johtama Tara Arctic 2006-2008 -retkikunta järjestettiin kansainvälisen polaarivuoden 2007-2009 yhteydessä. Nämä keskellä Pohjoista jäämerta vietetyt kaksi vuotta omistettiin ilmastonmuutosilmiön tutkimiseen ja ymmärtämiseen.

Valokuvanäyttely TARA-tutkimusaluksen kaksivuotisesta matkasta on esillä Lapin yliopiston Arktisessa keskuksessa.

Valokuvanäyttely kertoo elämästä tutkimusalus Taralla tutkimusmatkan aikana sekä tutkimustyöstä arktisissa olosuhteissa. Ranskalainen valokuvaaja Francis Latreille on ottanut 35 kuvaa taustanaan Pohjoinen jäämeri, joka on yksi maailman herkimmistä ja eristyneimmistä paikoista.

Näyttely on pohjoismainen kiertonäyttely.

Arktinen keskus
Arktikum-talo
Pohjoisranta 4, Rovaniemi
näyttelyyn on vapaa pääsy

Salossa

Luonto antaa – luonto ottaa
Kuva: Kaj Fagerström10.10. 2010 asti
Kai Fagerström ja Heikki Willamo, Paavo Halonen, Kalle Hamm ja Dzamil Kamanger, Terhi Heino, Jorma Luhta, Tuula Närhinen, Anni Rapinoja, Sanni Seppo ja Jenni Tieaho

Salon taidemuseossa esillä olevan Luonto antaa - luonto ottaa -yhteisnäyttelyn valokuvat ja installaatiot pohtivat luonnon monimuotoisuutta ja kiertokulkua sekä ihmisen suhdetta luontoon.

Näyttely on Salon taidemuseon ja Maaseudun Sivistysliiton yhteistuotantoa ja sen kuratoi FT Tuula Karjalainen.

Kuva yllä: Kai Fagerström, Viimeiset vieraat 2009.

Salon taidemuseo - Veturitalli
Mariankatu 14, Salo
ti-pe 10-18, la 11-17, su 11-18
4 €, alle 18-vuotiaat ilmaiseksi


Steve McCurry, Retrospektiivi
© Steve McCurry2.5.2010 asti

Salon taidemuseo esittelee kansainvälisesti tunnetun ja palkitun yhdysvaltalaisen Magnum-kuvatoimiston kuvaajan Steve McCurryn (s. 1950) valokuvia 27 vuoden ajalta. McCurry on kuvannut eri puolilla maailmaa, erityisesti konfliktialueilla. Viimeisimmät matkat ovat suuntautuneet Intiaan ja Tiibetiin. McCarryn retrospektiivin on tuottanut Magnum Photos.

Mukana näyttelyssä on mukana mm. kuva 13-vuotiaasta afgaanitytöstä, jonka vihreiden silmien intensiivinen tuijotus on tehnyt kuvasta maailmankuulun. Kuva julkaistiin National Geographic -lehden kansikuvana 1985. McCurry etsi tytön käsiinsä 17 vuotta myöhemmin ja kuvasi tämän uudelleen.

Salon taidemuseo - Veturitalli
Mariankatu 14, Salo
ti-pe 10-18, la 11-17, su 11-18
4 €, alle 18-vuotiaat ilmaiseksi

Savonlinnassa

30 vuotta Saimaannorpan seurassa
26.9.2010 asti

Valokuvaaja, elokuvantekijä ja kirjailija Juha Taskinen on kuvannut saimaannorppia jo 30 vuotta. Hän on opetellut norppien tavoille ja onnistunut tekemään hiljaa tarkkaillen tuttavuutta kymmeniin eri yksilöihin.

30 vuotta Saimaannorpan seurassa -näyttelyyn Taskinen on koonnut mieleisimpiään valokuvia maailman vähälukuisimmasta ja uhanalaisimmasta hylkeestä ja Saimaalta.

Lisäksi näyttelyssä voi katsoa lyhytelokuvan Hetkiä Saimaan huoneissa, jonka Eetu Leppälä on editoinut Juha Taskisen vedenalaisista videokuvista.

Savonlinnan maakuntamuseo
Riihisaari, Savonlinna
ti-su 10-17, 1.6.-31.8. joka päivä 10-17
5 € / 2 €, alle 7-vuotiaat ilmaiseksi


Talvisodan värikuvat
Kuva: Carl-Erik Groth25.4.2010 asti

Näyttelyssä on esillä ruotsalaisen sotalääkärin Carl-Erik Grothin ottamia värivalokuvia talvisodan aikaisesta Savonlinnasta, Punkaharjusta, Savonlinnan Lyseolla sijainneesta sotasairaalasta ja sen Karjalan rintamalla olleista kenttäsairaaloista.

Talvisodan ajalta ei aiemmin tunnettu värivalokuvia.

Näyttelyn järjestävät sanomalehti Itä-Savo ja Savonlinnan maakuntamuseo.

Savonlinnan maakuntamuseo
Riihisaari 57, Savonlinna
ti-su 10-17

Seinäjoella

Studio Street/Marko Koivuporras: Uusi elämä.
Marko Koivuporras: Uusi elämä.30.11.2010 asti

"Pikkuinen, pehmoinen, sadun lapsi suloinen. Onnen toit sä tullessasi, ilomielen mukanasi."

 

Cafe Kurpitsa
Torikeskuksen 2. krs, Seinäjoki
ma-to klo 9-16-, pe 9-12

Siuntiossa

Antti Rahikka: valokuvia
31.12.2010 asti

Siuntion kunnankirjasto
Asematie 2, Siuntio
ti 12-19, ke 9-16, to 12-19, pe 9-6, la 10-14
Arkipyhää edeltävä päivä 10-15

Sotkamossa

Taneli Eskola: Avoin Panoraama - Valokuvia urbaaneista paratiiseista
28.2.2010 asti

Taneli Eskolan Avoin Panoraama -näyttely tuo esille pieniä paratiiseja kaupunkirakenteen katveessa. Esillä on valokuvia eri puolilta Helsinkiä sekä vastikään kaupunkiin liitetyn Lounais-Sipoon kulttuurimaisemista.

Eskola on valinnut näyttelyyn valokuvia kolmelta viime vuosikymmeneltä, mutta pääasiassa kuvat ovat viime vuosilta.

Aatos, Akkoniementie 16, Sotkamo
ma-pe klo 12-18, la klo 10-13

Suomussalmella

Taneli Eskola: Avoin Panoraama - Valokuvia urbaaneista paratiiseista
11.4.2010 asti

Taneli Eskolan Avoin Panoraama -näyttely tuo esille pieniä paratiiseja kaupunkirakenteen katveessa. Esillä on valokuvia eri puolilta Helsinkiä sekä vastikään kaupunkiin liitetyn Lounais-Sipoon kulttuurimaisemista.

Eskola on valinnut näyttelyyn valokuvia kolmelta viime vuosikymmeneltä, mutta pääasiassa kuvat ovat viime vuosilta.

Suomussalmi, pääkirjasto

Tampereella

Anne Hämäläinen, Off Season
©  Anne Hämäläinen17.10.2010 asti

Anne Hämäläinen on taltioinut Off Season -sarjaansa Normandian turistikohteiden hiljaista alakuloa sesongin ulkopuolella - autioita hiekkarantoja, harmaita taivaita ja tyhjiä hotelleja.

Hämäläinen osallistui normandialaisen Pôle Image Haute Normandie -kulttuurikeskuksen taiteilijaresidenssiin tammikuussa 2005 Rouenissa. Residenssin jälkeen Hämäläinen teki vielä kolme kuvausmatkaa Normandian rannoille.

Näyttelyyn liittyy Anne Hämäläisen ja Riikka Ala-Harjan samanniminen kirja (Off Season. Éditions Cahiers du temps, 2009).

Off Season -näyttely on ollut aiemmin esillä Les Boréales -festivaalilla Ranskassa 2009 sekä Helsingissä ja Hangossa 2010.

Anne Hämäläinen (s. 1966) on valmistunut taiteen maisteriksi Taideteollisen Korkeakoulun valokuvataiteen linjalta 2001.

TR1 Taidehalliin on vapaa sisäänpääsy koko Off Season -näyttelyn ajan.

TR1 Taidehalli
Väinö Linnan aukio 13, Finlayson, Tampere
ti-pe klo 9-17, la-su klo 11-18
Yhteislippu TR1 ja Rupriikki 5 €, opiskelijat 1 €
Perjantaisin TR1:een vapaa pääsy


Erkki Salomaa: KADULLA – kolmekymmentä vuotta katukuvia
Kuva: Erkki Salomaa19.9.2010 asti

Porilaisen Erkki Salomaan KADULLA-näyttelyn kaupunkikuvat kytkeytyvät suoran katukuvauksen perinteeseen. Kuvat ovat eri puolilta maailmaa, usein suurkaupunkien arkielämästä.

Näyttelyssä on kuvia runsaan 30 vuoden ajalta. Teokset ovat perinteiseltä mustavalkofilmiltä tehtyjä hopeagelatiinivedoksia. Näyttelyn kuvien hengessä tehty video ODOTUS kuvaa ihmistä Euroopan ja Aasian risteyskohdassa.

Salomaa on koulutukseltaan yhteiskuntatieteilijä, mutta hän on toiminut myös valokuvauksen opettajana kotiseudullaan.

TR1 Taidehalli (Parvi)
Väinö Linnan aukio 13, Finlayson, Tampere
ti-pe klo 9-17, la-su klo 11-18
Yhteislippu TR1 ja Rupriikki 5 €, opiskelijat 1 €
Perjantaisin TR1:een vapaa pääsy


Vuoden nuori taiteilija 2010 Anni Leppälä
30.5.2010 astiAnni Leppälä: Garden / Puutarha, 2007

Anni Leppälä on järjestyksessä 26. Vuoden nuori taiteilija.

Vuoden 2010 nuori taiteilija saa Tampereen kaupungin myöntämän ja Nokia Oyj:n tukeman yhteensä 20 000 euron stipendin lisäksi yksityisnäyttelyn Tampereen taidemuseossa.

Anni Leppälän valokuvat herättelevät muistoja ja kertovat tarinoita. Kuvien voimakas tunnelma ja symbolinen sisältö jättävät tilaa katselijan omalle tulkinnalle ja mielikuvitukselle.

Helsinkiläinen Leppälä (s. 1981) on valmistunut 2004 Turun Ammattikorkeakoulusta / Taideakatemiasta ja opiskelee Aalto yliopiston Taideteollissa korkeakoulussa valokuvataiteen koulutusohjelmassa maisteritutkintoa.

Leppälä on pitänyt yksityisnäyttelyitä vuodesta 2004 alkaen. Yhteisnäyttelyissä hän on ollut mukana vuodesta 2001 lähtien.

Leppälän teoksia on parhaillaan nähtävänä myös Helsinki Schoolin nuoren polven näyttelyssä Taidemuseo Meilahdessa.

Näyttelyn yhteydessä taidemuseo julkaisee kirjan, jossa mm. kirjailija Bo Carpelan tulkitsee Leppälän valokuvia.

Tampereen taidemuseo
Puutarhakatu 34, Tampere
ti-su 10-18
6 €/4 €


Paljastavat kuvat
30.5.2010 asti

Kuva: Juha Metso: Tanja Karpela 2008.Dosentti Hannu Vanhasen kuratoima Paljastavat kuvat valokuvanäyttely valottaa suomalaisen ja kansainvälisen kuvajournalismin suuria draamoja ja julkkissankareiden sekä antisankareiden tähtihetkiä.

Näyttely syväluotaa valokuvan paikkaa mediassa noin 50 kuvaesimerkillä 1930-luvulta nykypäivään. Esillä on mm. saksalaisen Erich Salomonin vuonna 1931 salaa ottama kuva ranskalaisista ja saksalaisista poliitikoista Pariisissa. Kuvaa pidetään kuvajournalismin tilannekuvauksen alkukuvana.

Nykyvalokuvaajista näyttelyssä nähdään muun muassa Magnum-kuvatoimiston Martin Parr Englannista, Aftonbladetin Jimmy Wixström ja Dagens Nyheterin Lars Lindqvist Ruotsista. Suomesta on mukana useita Vuoden lehtikuva -kilpailussa menestyneitä valokuvaajia mm. Erkki Laitila, Hannes Heikura, Eetu Sillanpää, Joonas Brandt, Rami Hanafi ja Kaisa Rautaheimo.

Näyttelyn avajaisissa julkistettiin Vanhasen laajasti kuvitettu kirja Paljastavat kuvat, jonka on kustantanut Valokuvakeskus Nykyaika yhdessä kirjoittajan kanssa. Kirjassa arvioidaan näyttelyn tematiikkaa ja sitä, mitä paljastavien kuvien takana on.

Kuva yllä: Juha Metso - Tanja Karpela (2008)

Mediamuseo Rupriikki
Väinö Linnan aukio 13, Tampere
ti-pe 9-17, la-su 11-18


Douglas Symon: Osa 1: Pirkkala
© Douglas Symon31.5.2010 asti

Douglas Symon on halunnut kuvata kotikuntaansa Pirkkalaa dokumentaarisesti, mutta erilaisella tekniikalla tuomalla liikkeen tuntua perinteiseen still-kuvaan. Liikevaikutelma on saatu aikaan yhdistämällä kahdesta viiteen otosta yhteen kuvaan. Näyttelyssä on esillä 16 kuvaa (80x60cm).

www.dakuva.net

Bukra Galleria (käynti kirjakaupan ovesta),
Tuomiokirkonkatu 17, Tampere
ma-pe 11-18 la 11-16


Vuoden lehtikuvat 2009
Vuoden 2009 lehtikuva.2.5.2010 asti

Vuoden 2009 parhaat lehtikuvat ja niiden ottajat julkistettiin kolmatta kertaa Tampereella Taidehalli TR1:ssä perjantaina 26.3.2010.

Vuoden 2009 lehtikuvan otti Heidi Piiroinen. Hannes Heikura valittiin jo neljättä kertaa vuoden lehtikuvaajaksi. Molemmat ovat Helsingin Sanomien kuvaajia. Muutkin HS:n kuvaajat menestyivät kisassa. Kaikkiaan HS:n kuvaajille meni seitsemän voittoa kymmenestä.

Suomen Lehtikuvaajat ry on järjestänyt kilpailua vuodesta 1962. Vuoden lehtikuvat 2009 -kilpailuun osallistui 110 kuvaajaa yli 3000 kuvalla.

Voittajakuvista ja haastajista koostettu näyttely on esillä Tampereella Taidehalli TR1:ssä. Esillä on noin 120 kuvaa 41 kuvaajalta.

Näyttelyn toteuttavat yhteistyössä Suomen Lehtikuvaajat ry, Valokuvakeskus Nykyaika ja Mediamuseo Rupriikki.

Taidehalli TR1
Väinö Linnan aukio 13, Finlayson, Tampere
i-pe 9-17, la-su 11-18.


Marko Lampisuo ja Elina Relander, Eräänlaisia sidoksia
© Elina Relander5.4.2010 asti

Lampisuon teos Eräänlainen puutarha on kertomus ensimmäisestä isyysvuodesta, kun ihania asioita tapahtuu, mutta rakastaminen ja vuorovaikutus kangertelevat.

Elina Relanderilta on esillä teoskokonaisuus Perhonen sisälläni/Sidoksia. Relander on seurannut transseksuaali- ja trasvestiittimiehien elämää valokuvin vuodesta 2007 lähtien. Ensimmäinen osa, Perhonen sisälläni, käsittelee kuvattujen halua ja tarvetta pukeutua naiseksi. Sidoksia sarja puolestaan keskittyy transseksuaalien ja heidän lähipiirinsä välisiin suhteisiin.

Kuva yllä: Elina Relander, Minna-Maaria - Koti, 2008.

Be Your Enemy - Idoli/minä/inhokki - Nuorten omakuvia Suomesta ja Venäjältä
5.4.2010 asti

Valokuvanäyttely on syntynyt Suomessa ja Venäjällä toteutettujen Be Your Enemy -työpajojen pohjalta. Työpajassa tuotettiin kuvasarjoja, joissa lapset ja nuoret ovat tulleet kuvatuiksi omana itsenään, idolinaan ja inhokkinaan. Näiden Idoli/minä/inhokki-triptyykkien kautta nuoret ovat voineet pohtia omaa kauneuskäsitystään ja kyseenalaistaa omia ihailunsa, halveksuntansa tai pelkonsa kohteita.

Tampereen taidemuseo
Puutarhakatu 34, Tampere
ti-su 10-18
6 €/4 €/2 €


Echoes of Light / Valon kaikuja
© Nanna HänninenSuomalaista valokuva- ja videotaidetta
7.2.2010 asti

Valon kaikuja -näyttely esittelee Helsinki Schooliin lukeutuvien Nanna Hännisen, Rita Jokirannan, Sandra Kantasen ja Ea Vaskon valokuva- ja videotaidetta.

Näyttelyn järjestäjänä toimii Valokuvakeskus Nykyaika.

Kuva yllä: Nanna Hänninen, Autobahn A5, 2005.

TR1,
Väinö Linnan aukio 13, Tampere.
ti-pe 9-17, la-su 11-18
5/1€, perjantaisin vapaa sisäänpääsy.

Torniossa

Kuva  Elina Juopperi

Elina Juopperi: Kaikki kielen puhujat -30
Valokuvainstallaatio inarinsaamelaisista
Kalottjazz & Blues Festival 2010 - festivaalitaiteilija
14.11.2010 asti

Elina Juopperi (s. 1975) on vuoden 2010 ja samalla 13. perättäinen jazz/festivaalitaiteilija.

Kaikki kielen puhujat -30 -valokuvainstallaatio inarinsaamelaisista koostuu 245 henkilökuvasta ja 13 kielinäytteestä, joista tietokone ohjaa saliin ääniavaruuden. Inarinsaame on yksi uhanalaisimmista saamen kielistä. Juopperin teoksessa on kuvattuna lähes kaikki inarinsaamea puhuvat. Vain 30 kieltäytyi kuvauksesta tai jäi löytymättä.

Kolarissa kasvanut Juopperi muutti parikymppisenä Pariisiin, jossa hän asuu edelleen. Hän on opiskellut taiteen maisteriksi Ranskassa.

Aineen Taidemuseo
Torikatu 2, Tornio
ti-to 11-18 pe-su 11-15
4 €, alle 18-vuotiaat ilmaiseksi.

Turussa

Jaana Kotamäki: Mustavalkoisia muistoja
Kuva: Jaana Kotamäki30.11.2010

Näyttelyssä on esillä Jaana Kotamäen Turun Tall Ships Races 2009 -tapahtumassa ottamia kuvia.

Tall Ships Races -tapahtuman yhteydessä järjestettiin Memorable Photography Trophy -valokuvauskilpailu, jossa Kotamäki palkittiin hopeisella trophylla ja Kamera-lehden erikoispalkinnolla.

Näyttelyssä on esillä 14 työtä, kaikki mustavalkoisia.

Lääkäriasema Pulssin ikkunagalleria
Humalistonkatu 9-11, Turku


Lilli Haapala ja Eetu Jalasmäki: Ketä
30.11.2010 asti

Valokuvaaja Lilli Haapalan omakuvallista maailmaa käsitteleviä valokuvia, sekä Severi Jalasmäen maalauksia.

Bar Kuka
Linnankatu 17, Turku
ma 12-02, ti-la 12-03, su 16-02. Ikäraja 18 vuotta.


Ishwar Maharaj: Stranger in Turku
Kuva: Ishwar Maharaj13.11.2010 asti

Englantilainen Ishwar Maharaj kertoo valokuvillaan, miltä näyttää Turku ulkopuolisen silmin.

Maharaj tuli Turkuun ensimmäisen kerran keväällä 2006 puolittain vahingossa ja lomailemaan. Jokin kaupungissa kiehtoi, sillä siitä on tullut hänen kotikaupunkinsa. Sen jälkeen hän on kuvannut Turkua, turkulaisia ja kaupungin tapahtumia vuoden ympäri.

Käsityö- ja kulttuurikammari Selma&Nils
Brahenkatu 1 B, Turku
ti-pe 10.30-18.00, la 10.30-15.00


Erica Kovanen: Oma huone
Kuva: Erica Kovanen10.10.2010 asti

Erica Kovasen (s. 1982) ensimmäinen yksityisnäyttely Oma huone johdattaa katsojat taiteilijan sisäiseen maailmaan ja mielentiloihin.

Yhdeksän suurikokoista näyttelyteosta on kuvattu vuosien 2009 ja 2010 aikana Suomessa, Ranskassa ja Etelä- Koreassa.

Erica Kovanen on valmistunut taiteen kandidaatiksi Turun taideakatemian valokuvauksen osastolta 2008. Tällä hetkellä hän suorittaa taiteen maisterin opintoja Aalto-yliopiston Taideteollisessa korkeakoulussa Helsingissä.

Valokuvakeskus Peri
Itäinen Rantakatu 38, Turku
ti, to-su 10-18, ke 12-20


Anu Akkanen: Wasterscapes
Kuva: Anu Akkanen12.9.2010 asti

Valokuvataiteilija Anu Akkanen (s. 1967) haastaa perinteisen suomalaisen maisemakuvan ja kansallismaiseman estetiikan kaatopaikoilla kuvatulla Wastescapes -teossarjallaan. Mustavalkoisissa pigmenttivedoksissa kaatopaikkojen jätemassat abstrahoituvat maalauksellisiksi maisemkuviksi.

Anu Akkanen on valmistunut Taideteollisen korkeakoulun valokuvataiteen laitokselta 1995, jonka jälkeen hän on yksityisyrittäjänä sekä opettanut valokuvausta Lahden Muotoiluinstituutissa ja Taideteollisessa korkeakoulussa.

Valokuvakeskus Peri
Itäinen Rantakatu 38, Turku
ti, to-su 10-18, ke 12-20


METSO suojelee metsäsi
Kuva: Hannu Siitonen.31.8.2010 asti

Luontokuvaajat Hannu Siitonen, Benjam Pöntinen ja Bo-Göran Lillandt ovat näyttelyssään metsiensuojelun asialla. Kuvat tuovat esille arvokkaita metsäkohteita ja metsäluonnon harvinaisia ja uhanalaisia lajeja: kuukkelin ja liito-oravan lisäksi kuvissa esiintyy monimuotoisten metsien eliöitä hämähäkistä siperiankärhöön.

Näyttelyn taustalla on Etelä-Suomen metsien monimuotoisuutta turvaava METSO-hanke, jonka avulla yksityiset metsänomistajat voivat valtion tuella suojella metsänsä monimuotoisuutta ja sen uhanalaisia eliölajeja.

Lääkäriasema Pulssi, ikkunagalleria
Humalistonkatu 9-11, Turku


Memorable Photography Trophy
31.8.2010 asti

Turun Tall Ships’ Races -purjelaivatapahtuman yhteydessä heinäkuussa 2009 järjestetyn, kaikille avoimen Memorable Photography Trophy -valokuvauskilpailun kuvista on koottu näyttely Forum Marinumin Kruununmakasiiniin.

Forum Marinum
Linnankatu 72, Turku
joka päivä 11-19
7/4/0€


Satu Haavisto: Kumouksellisia katseita
Kuva: Satu Haavisto13.6.2010 asti

Valokuvaaja Satu Haaviston (s. 1975) on kiinnostunut siitä, miksi yhteiskunnassamme yhä toistuu tapa esittää nuoria naisia ja tyttöjä kuvissa voyeuristisen katseen kohteina, objekteina kaikista kyseenalaistuksista ja vastustuksista huolimatta.

Teossarja Kumouksellisia katseita muodostuu 4-7 -vuotiaita tyttöjä esittävistä rakennetuista henkilökuvista, joilla kuvaaja haluaa haastaa perinteiset tavat esittää, katsoa ja tulkita naiskuvaa.

Kumouksellisia katseita -teossarja on Satu Haaviston opinnäytetyö Taideteollisen korkeakoulun valokuvataiteen osastolle.

Valokuvakeskus Peri
Itäinen Rantakatu 38, Turku
ti, to-su 10-18, ke 12-20

Vuoden luontokuvat 2009- näyttely
© Kari Leo30.5.2010 asti

Näyttelyssä on nähtävillä kaikki Vuoden Luontokuva 2009 -kilpailussa palkitut teokset. Yhteensä esillä on 30 kuvaa.

Vuoden Luontokuva 2009 -kilpailuun osallistui yli tuhat kuvaajaa runsaalla 9000 otoksella.

Tuomarointi tapahtui kaksivaiheisesti. Ensi vaiheessa luontokuvaajat Tapio Heikkilä, Elina Nuortie ja Markku Saiha seuloivat joukosta jatkoon 628 kuvaa. Päätuomaristoon oli tänä vuonna kutsuttu neljä pitkän linjan luontokuvaajaa: Pekka Helo Kajaanista, Mika Honkalinna Kuusankoskelta, Eero Kemilä Vaalasta ja Stefano Unterthiener Italiasta.

Vuoden Luontokuvaksi 2009 tuomaristo valitsi yksimielisesti Kari Leon Virroilla ottaman kuukkelikuvan Metsän emäntä. Metsän emäntä voitti myös Yleisön Suosikkikuva -äänestyksen, johon osallistui lähes 8 000 äänestäjää.

Voittajan sai palkinnoksi 5 000 euroa. Yhteensä kilpailussa jaettiin yli 20 000 euron arvosta rahapalkintoja ja kuvien käyttökorvauksia.

Näyttely on kiertänyt eri puolella Suomea viime vuoden lokakuusta lähtien ja jatkaa kierrostaan vuoden loppuun asti.

Kuva yllä: Kari Leo, Metsän emäntä.

Luonto- ja opastuskeskus Tammenterho
Rantapromenadi 22, Ruissalo, Turku
ma–su klo 10–18


Celine Clanet- Maze
Celine Clanet18.5.2010 asti

Ranskalainen valokuvaaja Cèline Clanet (1977) on vuodesta 2005 lähtien vieraillut useaan otteeseen Norjan Lapissa sijaitsevassa Mázen saamelaiskylässä. Kylässä hän on tutustunut ihmisiin, jotka ovat ylpeitä kylästään ja maisemastaan, jota he lakkaamatta tarkastelevat kiikareillaan. Clanet on kuvannut taloja ja maisemia, jotka olivat jäädä 1970-luvulla Norjan valtion suunnittelemien vesivoimaloiden altaiden alle, mutta jotka saamelaisten protestien ja vastarinnan vuoksi pelastuivat. Laajemmin Clanet’n taiteellisen työskentelyn teemana on muistin, identiteetin ja maiseman väliset suhteet ja yhteydet.

Valokuvakeskus Peri
Itäinen Rantakatu 38, Turku
ti, to-su 10-18, ke 12-20

Tuomo Kesäläinen: Ultima Thule - Euroopan laidalla
Kuva: Tuomo Kesäläinen30.4.2010

Valokuvanäyttely Pohjois-Norjan karusta luonnosta ja kauniista maisemista.

Tammenterhon opastuskeskus
Rantapromenadi 22, Turku
joka päivä klo 10-18


Maria kausalainen: Yhdessä
18.4.2010 asti

Kuvataiteilija Maria Kausalaisen (s. 1975) Yhdessä-näyttelyn kuvamateriaali kumpuaa nykyajan perheistä ja niiden sosiaalisista suhteista sekä kodista ja maisemasta sen ympärillä. Kausalainen työskentelee pääasiallisesti eri fotopolymeeritekniikoilla, joihin hän yhdistää arjen kolmiulotteisia esineitä.

Valokuvateosten rinnalla näyttelyssä on esillä video, jossa lapset leikkivät perheitä ja kotia.

Valokuvakeskus Peri
Itäinen Rantakatu 38, Turku
ti, to-su 10-18, ke 12-20


Maijala/Koljonen/Kopkina: Ten Times, Albedo, After All
21.3.2010 asti

Näyttelyn kolmea nuorta valokuvataiteilijaa Jaana Maijalaa (s.1984), Tanja Koljosta (s.1981) ja Natalia Kopkinaa (s.1984) yhdistää halu työskennellä tunteen ja intuition ohjaamina tutkien ja tarkkaillen ympäröivää maailmaa.

Maijala, Koljonen ja Kopkina ovat valmistuneet Taideteollisesta korkeakoulusta vuonna 2009 valokuvataiteen kandidaateiksi.

Valokuvakeskus Peri
Itäinen Rantakatu 38, Turku
ti, to-su 10-18, ke 12-20


Bridgit Andersonin Viimeinen matka
©  Bridgit Anderson21.2.2010 asti

Bridgit Andersonin Viimeinen matka -valokuvaessee koostuu 33 mustavalkokuvasta, jotka kuvaavat vainajien hautaan saattamiseen liittyviä toimia ja rituaaleja. Valokuvissa seurataan vainajan matkaa kuoleman hetkestä hautaan asti.

Andersonin kuvissa kuolema ja kuollut esitetään arkisen huolenpidon kohteena.

Bridgit Anderson (s. 1962) on kotoisin Christchurchin kaupungista, Uudesta Seelannista. Hän opiskeli valokuvaajaksi Canterburyn yliopistossa School of Fine Artsissa. Hänen tuotantonsa koostuu pääosin muotokuvista ja dokumentaarisista valokuvista.

Valokuvakeskus Peri
Itäinen Rantakatu 38, Turku
ti, to-su 10-18, ke 12-20


Marita Liulia, Choosing My Religion – Uskontoja jäljittämässä Marita Liulia: Choosing my religion – Uskontoja jäljittämässä
10.1.2010 asti

Marita Liulian Choosing My Religion - Uskontoja jäljittämässä -näyttely tarkastelee maailman pääuskontoja erityisesti naisen näkökulmasta.

Näyttelykokonaisuus muodostuu valokuvista, maalauksista, esineistöstä ja mediateoksista.

Liulian monimediateos nähtiin ensimmäisenä Kiasmassa kevättalvella 2009 ja sen jälkeen kesällä 2009 Tampereelle. Turusta näyttely jatkaa vielä Vaasaan Kuntsin modernin taiteen museoon.

Wäinö Aaltosen museossa voi tutustua myös Liulian toiseen näyttelyyn. Tarot on näyttelykokonaisuus, jossa Liulia on päivittänyt vanhan elämänhallintapelin korttipakan nykyaikaan.

Wäinö Aaltosen Museo
Itäinen Rantakatu 38, Turku
ti-su 11-19
7 / 4,5 €, alle 7-vuotiaat ilmaiseksi. Perhelippu 15,50 €, Studio 2,5 €

Uudessakaupungissa

Margaux Alhanen, valokuvia

Galleri Kirjava (lehtisalin aulassa)
Alinenkatu 34, Uusikaupunki
ma-pe 10-19, la 10-14

Rovaniemellä

Harri Nurminen: Kaksi kansaa - kaksi kieltä
© Harri Nurminen(Kueh’tt narood – Kyehti kielâ)
23.5.2010 asti

Freelancevalokuvaaja Harri Nurmisen näyttely kertoo inarin- ja kolttasaamelaisista ja se muodostuu kahdesta kuvakokonaisuudesta: 1980-luvun mustavalkokuvista ja 2000-luvulla otetuista värikuvista.

1980-luvun mustavalkoiset kuvat kertovat ajasta, jolloin saamelaisuus nähtiin väistyvänä kulttuurina. 2000-luvulla ottamiinsa kuviin Nurminen on etsinyt ihmisiä, joilla on vahva saamelainen identiteetti. Suurikokoisissa värivedoksissa kerran jo kadonneiksi luullut kansat tekevät näyttävää esiinmarssia nykyaikaan.

Näyttelyn saamenkielinen nimi Kueh’tt narood - Kyehti kielâ on puoliksi koltansaamea ja puoliksi inarinsaamea. Molemmat kielet on luokiteltu erittäin uhanalaisiksi. Niiden puhujia arvellaan olevan enää vain 300-400.

Lapin Maakuntamuseo Arktikum
Pohjoisranta 4, Rovaniemi
ti-su 10-18
4 €

Vaasassa

Muutos - Metamorfos
Kuva: Esa Luoto.30.12.2010 asti

Muutumme, halusimmepa tai emme.
Ralph Waldo Emerson

Tuija Arina-Sundelin, Gunilla Boucht, Gunnar Bäckman, Raimo Kujanpää, Rita Lukkarinen, Esa Luoto, Eero Murtomäki, Pekka Mäkynen, Pauli Nurminen, Jyrki Portin, Ari Valkola, Vincent Westberg ja/och Mirva Vittaniemi

Kuva yllä: Esa Luoto

Valokuvagalleria IBIS
Senaatinkatu 1 / Kaupungintalo, Vaasa
ke-pe 12-18, la-su 12-17


Caj Bremer -retrospektiivi
Caj Bremer: Laatokka, Neuvostoliitto, 1980. Kuva: Caj Bremer.2.10.2010 asti

Valokuvaaja, akateemikko Caj Bremerin retrospektiivi houkutteli viime keväänä Ateneumiin yli 60 000 kävijää. Nyt näyttelyyn voi tutustua Vaasassa Kuntsin modernin taiteen museossa.

Nähtävänä on reilut 150 valokuvaa - lehtikuvien lisäksi perhekuvia ja luontotutkielmia.

Caj Bremer sai ammattioppinsa ateljeeassistenttina ja teki sen jälkeen mittavan uran kuvajournalistina. Hän aloitti Hufvudstadsbladetissa ja työskenteli sitten Lehtikuvassa, Viikkosanomissa ja Helsingin Sanomissa. Erityisesti hänet muistetaan Viikkosanomiin tekemistään laajoista kuvareportaaseista. Sanomalehtityönsä ohella Bremer teki lisäksi muotikuvauksia. Myöhemmin hän työskenteli myös taiteilijaprofessorina.

Caj Bremerin tuotanto voidaan lukea humanistisen valokuvauksen traditioon, jolle on ominaista ihmisen ja tämän välittömän ympäristön kuvaaminen kohdettaan kunnioittaen. Bremerin tuotannolle on on lisäksi ominaista vahva komposition taju ja lempeäsävyinen huumori. Studiossa Bremer ei ole koskaan viihtynyt, muotikuvatkin hän kuvasi mielellään ulkoilmassa.

Sanomalehtityössä Bremerillä oli tapana kuvata pienillä kameroilla. Sillä tavoin hän sai helpommin kontaktin kuvattaviinsa ja sulatui vaivattomammin joukkoon. Nykyisin hän kuvaa suurikokoisilla kameroilla kotinsa lähiluontoa.

Näyttely on Ateneumin taidemuseon tuotantoa ja sen on kuratoinut Riitta Raatikainen. Näyttelyn yhteydessä on ilmestynyt Musta Taide -kustantamon julkaisema kirja.

Bremerin näyttely täyttää museon ensimmäisen kerroksen, kun taas toisessa kerroksessa on esillä suomalaista nykytaidetta Arktinen hysteria -näyttelyssä. Mukana tietysti myös valokuvataidetta.

Kuntsin modernin taiteen museo
Sisäsatama, Vaasa
ti-su klo 11-17, to 11-20
6 €/4 €, alle 18-vuotiaat ilmaiseksi


Esa Siltaloppi - Kaupallista valokuvataidetta
Kuva: Esa Siltaloppi3.10.2010 asti

Kaupallista valokuvataidetta -näyttely kokoaa yhteen Esa Siltalopin ottamia mainoskuvia. Osa kuvista on ns. raakakuvia ja osa lopullisia kuvia mainosteksteineen.

Esa Siltaloppi aloitti uransa lehtikuvaajana ja siirtyi sitten Ylen filmiryhmään Vaasassa. Myöhemmin hän on tehnyt Ylelle oman tv-tuotantoyhtiön puitteissa tuhansia ohjelmakuvauksia ja tv-mainoksia.

  • Katso Yle Areenasta näyttelyn esittely: Mainoskuvan ja taidekuvan raja on häilyvä. Tuleeko mainoskuvista taidetta kun ne viedään taidegalleriaan? Haastateltavana Kuntsin mondernin taiteen museojohtaja Anne-Maj salin. Kesto 00:01:54
Valokuvagalleria IBIS
Senaatinkatu 1 / Kaupungintalo, Vaasa
ke-pe 12-18, la-su 12-17

Seppo Lammi - Katoava lato
Kuva: Seppo Lammi.12.8.2010 asti

Muutettuaan maalle kymmenisen vuotta sitten Seppo Lammi ryhtyi systemaattisesti kuvaamaan katoavaa latomaisemaa Mustasaaren saaristossa, Laihialla, Vähässäkyrössä, Isossakyrössä sekä Ylistarossa.

Valokuvagalleria IBIS
Senaatinkatu 1 / Kaupungintalo, Vaasa
ke-pe 12-18, la-su 12-17


Nuevas historias- Espanjalaista nykyvalokuvaa ja videotaidetta
Nuevas historias- Espanjalaista nykyvalokuvaa ja videotaidetta15.8.2010 asti

Näyttely Nuevas historias on laajin kansainvälisesti nähty espanjalaisen nykyvalokuvan esittely. Esillä on yhteensä lähes 80 teosta noin 25:ltä espanjalaistaiteilijalta. Yhteistä näyttelyyn osallistuville taiteilijoille on kiinnostus kulttuurista identiteettiä, perintöä ja historiaa kohtaan.

Pohjoismaisella kiertueella oleva näyttely esitellään Suomessa ainoastaan Kuntsin modernin taiteen museossa. Ennen Vaasaa näyttely oli esillä Tukholmassa ja Oslossa ja Kuntsin jälkeen se siirtyy Kööpenhaminaan.

Näyttelyn kuraattoreina ovat toimineet Helsinki Schoolin perustaja Timothy Persons ja tuottaja Estelle af Malmborg Kulturhusetista.

Kuntsin modernin taiteen museo
Sisäsatama, Vaasa
ti-su klo 11-17, to 11-20
6 €/4 €, alle 18-vuotiaat ilmaiseksi

Mikael Herrgård - Rannikko- ja jokikalastus
Kuva: Mikael Herrgård6.6.2010 asti

Mikael Herrgård innostui 1970-luvulla kuvaamaan järjestelmällisesti saaristolaisia ja perinteistä pienimuotoista rannikko- ja jokikalastusta. Myöhemmin hän ryhtyi dokumentoimaan myös muinaismuistoja.

Nyt esillä olevat näyttelykuvat, joiden keskeisenä teemana ovat ihmiset, työ ja veneet, ovat syntyneet useissa eri hankkeissa, ja ne on otettu 1970-luvun loppupuolella ja 1980-luvun alussa.

Valokuvagalleria IBIS
Senaatinkatu 1 / Kaupungintalo, Vaasa
ke-pe 12-18, la-su 12-17


Suomen ammattivalokuvaajat ry - 90-vuotisjuhlanäyttely
25.4.2010 asti

Suomen Ammattivalokuvaajat ry:n 90-vuotisjuhlanäyttelyssä on esillä yhdistyksen jäsenten ottamia muotokuvia, lapsikuvia, hääkuvia, valmistujaiskuvia ja ryhmäkuvia. Näyttely tarjoaa poikkileikkausen siitä, mitä asiakas voi tänä päivänä odottaa saavansa mennessään valokuvaamoon.

Suomen Ammattivalokuvaajat ry vietti 90-vuotisjuhliaan marraskuussa 2009. Juhlan kunniaksi avattiin Tampere-talon Talvipuutarhassa erityinen juhlanäyttely, joka nyt vuoden 2010 aikana kiertää eri puolilla Suomea.

Valokuvagalleria IBIS
Senaatinkatu 1 / Kaupungintalo, Vaasa
ke-pe 12-18, la-su 12-17


Marita Liulia: Choosing my religion – Uskontoja jäljittämässä
Marita Liulia, Choosing My Religion – Uskontoja jäljittämässä 14.2.2010 asti

Marita Liulian Choosing My Religion - Uskontoja jäljittämässä -näyttely tarkastelee maailman pääuskontoja erityisesti naisen näkökulmasta.

Näyttelykokonaisuus muodostuu valokuvista, maalauksista, esineistöstä ja mediateoksista.

Liulian monimediateos nähtiin ensimmäisenä Kiasmassa kevättalvella 2009 ja sen jälkeen se on oli esillä Tampereelle ja Turussa Wäinö Aaltosen museossa. Näyttelykiertue päättyy Vaasaan Kuntsille.

Kuntsin museossa voi tutustua myös Liulian toiseen näyttelyyn. Tarot on näyttelykokonaisuus, jossa Liulia on päivittänyt vanhan elämänhallintapelin korttipakan nykyaikaan.

Kuntsin modernin taiteen museo
Sisäsatama, Vaasa
ti-su 11-17, to 11-20
6 €/4 €, alle 18-vuotiaat vapaa pääsy.

Valkeakoskella

Kameraseura -74 Valkeakoski ry:n vuosinäyttely
28.02.2010 asti

Avajaiset ke 13.1.2010 klo 18

Myllysaaren museo
Kanavanranta 3, Valkeakoski
ti, to-pe, su klo 12-16, ke klo 12-18


Hidas liike – valokuvallinen näyttely
©  Tuula Alajoki18.4.2010 saakka

Hida liike on Valokuvakeskus Nykyajan näyttely Valkeakoskella, Voipaalan taidekeskuksessa. Näyttelyssä on esillä perinteistä valokuvaa ja valokuvaukseen pohjautuvia kolmiulotteisia teoksia.

Mukana on 22 tekijää, joita yhdistävänä tekijänä on pirkanmaalaisuus:

Tuula Alajoki, Lauri Dammert, Nina Dannert, Antti Haapio, Ulrich Haas, Johanna Havimäki, Aimo Hyvärinen, Simo Kaarsalo, Jonna Karanka, Elise Mäkitalo, Petri Nuutinen, Laura Paavilainen, Marja Pirilä, Tiina Raaterova, Tiina Riutta, Asko Salminen, Pasi Sankala, Saara Sillanpää, Petri Seppä, Juha Suonpää, Hans Viebrock, Noora Westerberg.

Hidas liike -näyttelyn on koonnut kolmihenkinen työryhmä, johon kuuluvat Johanna Havimäki, Hans Viebrock ja Noora Westerberg.

Kuva yllä: Tuula Alajoki, sarjasta Sovitus, 2005-2008.

Voipaalan taidekeskus,
Sääksmäentie 772, Sääksmäki
ti-pe 11-17 ja la-su 12-18
6/5/1 €

Tuomo KesäläinenVehmaalla

Tuomo Kesäläinen - SOMPIO - Lappi Varsinaissuomalaisen silmin
5.3.2010 asti

 

Vehmaan kirjasto
Vinkkiläntie 17, Vinkkilä

Vantaalla

Danica Dakić, Loretta Lux, Anu Pennanan
4.9.2010 asti

Näyttely esittelee valokuva- ja videotaitetta kolmelta naistaiteilijalta. Teosten pääosissa ovat lapset ja nuoret.

Näyttelyn taiteilijat ovat: Danica Dakić (synt. 1962 Sarajevo, asuu Düsseldorfissa ja Sarajevossa), Loretta Lux (synt. 1969 Dresden, asuu Monacossa) ja Anu Pennanen (synt. 1975 Kirkkonummi, asuu Berliinissä ja Pariisissa).

Danica Dakićilta on mukana video- ja valokuvateoksia. El Dorado Giessbergstrasse -videoinstallaatiossa päähenkilöinä ovat Hephatan pakolaiskeskuksen alaikäiset nuoret, jotka ovat saapuneet Saksan Kasseliin yksin. Danica Dakić on kuvannut nuoret Kasselin satumaisessa tapettimuseossa. Teoksessa Tapetenmuseumin huikeat panoraamasalit vertautuvat nuorten kertomaan tarinaan onnellisuudesta ja odotuksista todellisesta elämästä - ideaaliin paratiisista. Teos valmistui Kasselin 12. Documentaan vuonna 2007.

Valokuvataiteilija Loretta Lux kuvaa lapsia, mutta totutusta © Loretta Luxlapsikuvauksesta ja perinteisestä muotokuvauksesta poikkeavalla tavalla. Lux ei pyri vangitsemaan kuviinsa mallinsa persoonaa tai luonteenpiirteitä, vaan tekee eräänlaisia ideaalikuvia. Taiteilija itse sanoo pitävänsä teoksiaan viattomuuden ja kadotetun paratiisin metaforana.

Loretta Luxilla on oma selkeästi tunnistettava tyylinsä, jolle on ominaista pikkutarkka ja samalla pelkistetty kuvakieli sekä outo, hieman pelottavakin tunnelma. Hänen lapsihahmonsa ovat kalpeaihoisia muukalaisia jostain toisesta todellisuudesta. He elävät pastellinsävyisessä varjottomassa maailmassa, joka on äänetön ja autio.

Lopulliset kuvat Lux rakentaa ja muokkaa huolellisesti digitaalisen kuvankäsittelyn avulla hyödyntäen taidemaalarin koulutustaan.

(Loretta Luxista ks. myös digicamera.netin uutiset 3.3.2010)

Vuonna 2005 Luxille myönnettiin arvostettu International Center of Photography (ICP) Infinity Award of Art.

Mediataiteilija Anu Pennasen Tallinna-projektin (2004-2007) Sõprus-Дружба-Ystävyys -videoinstallaatiossa ja valokuvateoksissa otettiin kaupunkitila haltuun yhdeksän nuoren kanssa jatkuvan muutoksen Tallinnassa.

Kuva yllä: Loretta Lux

Vantaan taidemuseo
Myyrmäkitalo
Paalutori 3, Vantaa
ti-pe klo 11-18, la klo 10-16

Vihdissä

Juha Auvinen: Häät dokumentaarisella otteella
Kuva: Juha Auvinen31.8.2010 asti

Juha Auvinen ottamia hääkuvia on esillä Nummelan pääkirjastossa Vihdissä. Valokuvia on liki parinkymmenen hääparin suuresta päivästä.

Pisteenkaari 9, Nummela
ma-pe klo 11-20 la ja pyhäaattoina klo 10-15


Saana- Haavoittuva jättiläinen
22.8.2010 asti

Näyttelyssä on esillä kuvia useilta tunnetuilta Pro Luontokuvan Lapin- kuvaajilta, kuten Seppo Keräseltä, Pekka Luukkolalta ja Heikki Nikkiltä.

Kirkonkylän kirjasto
Vihdintie 7, Vihti
näyttely on auki kirjaston aukioloaikoina
ma-ke klo 13-19, to-pe klo 11-16, la klo 10-15 (kesälauantaisin suljettu 5.6.-28.8.2010)


Juha Auvinen: Häät dokumentaarisella otteella
Kuva: Juha Auvinen30.4.2010 asti

Juha Auvinen ottamia hääkuvia on esillä Nummelan seurakuntakeskuksessa Vihdissä.

Pysäkki-kahvila
Kappelitie 5, Nummela
ti, to ja pe klo 12-15


Takaisin Näyttelyt-sivulle

Päättyneet näyttelyt 2009

Päättyneet näyttelyt 2005-2008

 


Hae Google:sta

Uutiset