Pasin kuvausvuosi 2016

Esittele omia kuviasi! Anna palautetta muiden kuvista!
Gamma
Viestit: 1723
Liittynyt: Tammi 13, 2004 14 : 14
Viesti:

Pasin kuvausvuosi 2016

Viesti Kirjoittaja Gamma »

Tein taas omaksi ilokseni yhteenvetokokoelman viime vuoden kuvasadosta.

http://gamma.1g.fi/kuvat/Edellinen_vuosi/

2016 oli aika turhanpäiväinen kuvausvuosi. Ei mitään mestarilaukauksia sattunut tällekään vuodelle. Lintukuvaus ei oikein maistunut, vaikka suuri osa kokoelmaan valikoituneista kuvista on lintuja, koska muista kuvausaiheista en saanut aikaan juurikaan näytettävää. Lähiympäristön dokumentaarisia maisemapanoraamoja kertyi kyllä aikamoinen määrä. Merkittävimpiä yrityksiä hyvän kuvan saamiseksi olivat alkuvuoden Koskikarakuvaukset ja keskikesän Huuhkajan poikasten kuvaus, nämä eivät kuitenkaan tuottaneet toivottua tulosta. Värikkäät kesäkuvat puuttuvat taas, aivan kuin minulla olisi vain kolme vuodenaikaa.

Olen tehnyt vastaavat kokoelmat myös muutamana edellisvuonna. Viime vuoden kokoelmaa ei käynyt katsomassa kukaan, edellisen vuoden kuvia katsottiin kolme kertaa ja ensimmäisiä parikymmentä kertaa :-)


Kuva

Kuva

Kuva
Cloudcity. Uuden ajan pilvipalvelu.
Matti_JH
Viestit: 12067
Liittynyt: Tammi 25, 2008 19 : 09
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Matti_JH »

Tykkäsin. Perus laadukasta lintukuvaa ym. Tämä oli luokkaa ohhoh :
http://gamma.1g.fi/kuvat/Edellinen_vuos ... 6-Edit.JPG
jopisalo
Viestit: 938
Liittynyt: Joulu 02, 2016 17 : 04

Viesti Kirjoittaja jopisalo »

Katselin niitä vanhempiakin. Uiva majava 2014 nappasi erityisesti kun mökillä olen parikymmentä vuotta lattahäntiä seuraillut (pesä vastapäätä laituria noin 80 metriä), onko jostain sillalta kun on noin yläkulmasta? -sarjakuva jumppasi myös mukavasti kasvolihaksia.
Kaikki pöllökuvat on mainioita, loistaako niiden silmät oikeasti noin kirkkaina vai onko jotain käsittelyjippoa?
Gamma
Viestit: 1723
Liittynyt: Tammi 13, 2004 14 : 14
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Gamma »

Kiitos kommenteista.
"Majava" on piisami. Silmiä huuhkajakuvissa ei ole erityisesti käsitelty ehkä terävyyttä ja konstrastia vähän nostettu.
spege
Viestit: 11297
Liittynyt: Loka 07, 2003 9 : 18
Paikkakunta: Suur-Sawo

Viesti Kirjoittaja spege »

Tämä on varsin hyvä koskikarakuva. Hyvä sommittelu, jota tukevat virtaavan veden hyvin toistuva liike ja lumisade. Vähän tummempana toimisi vielä paremmin.

Kuva
* Suur-Sawon valtakunnan ja DC.net kansan valokuvamarsalkka *
jopisalo
Viestit: 938
Liittynyt: Joulu 02, 2016 17 : 04

Viesti Kirjoittaja jopisalo »

menipä vanha vipuun, täälläpäin en ole aikoihin nähnyt havaintoja piisameista, 70-luvulla vielä näki usein, sittemmin hiipunut, ei kait sitten vielä kokonaan, vieraslaji tuo kuitenkin on
moonshine
Viestit: 1312
Liittynyt: Heinä 27, 2010 21 : 08

Viesti Kirjoittaja moonshine »

spege kirjoitti:Tämä on varsin hyvä koskikarakuva. Hyvä sommittelu, jota tukevat virtaavan veden hyvin toistuva liike ja lumisade. Vähän tummempana toimisi vielä paremmin.

Kuva
Pakko kompata marsalkkaa. Tunnelmallinen ja edukseen erottuva karakuva.
pelai65
Viestit: 1142
Liittynyt: Joulu 05, 2012 12 : 45
Paikkakunta: Lempäälä

Viesti Kirjoittaja pelai65 »

Katselin sivujesi kuvia. Olipa komeita huuhkajakuvia!!
http://www.plaitinen.kuvat.fi
Insta: #petteri_laitinen
Vastaa Viestiin