Reissailua

Esittele omia kuviasi! Anna palautetta muiden kuvista!
Kääkkä
Viestit: 1030
Liittynyt: Huhti 07, 2012 21 : 41

Viesti Kirjoittaja Kääkkä »

Lähiseutu matkailua jälleen.
Yksi lähiseutujen hienoimmista tien pätkistä. Suht pitkä suora reunustettuna kai jollain lehmuksilla tai tammilla. En ole puulajiin kiinnittänyt suurmpaa huomiota mutta ihan täavan mäntyjä ne ei ole.

Kuva
Cloudcity. Uuden ajan pilvipalvelu.
Kääkkä
Viestit: 1030
Liittynyt: Huhti 07, 2012 21 : 41

Viesti Kirjoittaja Kääkkä »

Pitkästä aikaa tännekkin!

Mietin että tekisikö näille omaa ketjua mutta tämähän se reissailua on jos mikä.

Eli olen reissun puolivälissä. 9 päivää yksin pohjoisessa. Kilpisjärvellä, Norjassa ja Äkäslompolon suunnilla. Kääkkä on tällä hetkellä aika rikki suht reilun kävelyn ja korkeuserojen vuoksi mutta tämä päivä on menny palautuessa.

Kuvista noin 30% on käyty läpi ja niistä tähän nyt vaikka pari mansikkaa.

Viime perjantaina lähdin työntämään Lappeenrannasta Ylläkselle. Matkalla pysähyin Aavasaksalla. Ei mitään huimia kuvia syntynyt, mutta tuli syötyä yksi kylmä pizza kylmä laukusta samalla joten ei turha paussi. Lauantaina ennen kilpisjärvelle lähtöä oli käytävä Pakasaivolla.
Kuva

Saapumisiltana iltana jätin auton Muotkatakan parkkipaikalle ja kiipesin lännen puoleiselle mäen nyppylälle.
Kuva

Ruskaa matkan varrelta.
Kuva

Saana ja parit porot. Hyökkäsivät kimppuun notkon takaa. Vedin repun kiinni ja juoksin karkuun. Jalusta, hanskat ja juomapullo jäi kivelle mutta onneksi eivät lähteneet lauman matkaan.
Kuva

Samana päivänä oli pakko lähteä kapuamaan ylöskin. Pilvet tuli ja näkyvyys meni. Kävelin aivan tunturin päälaelle jyrkänteen reunalle jossa oli täydellisen tyyni. Pilvet kiisivät ohi ja keskellä imussa oli selkeää. Sitten yhtäkkiä täydellisessä kohdassa täydelliseen aikaan ilmestyi tommonen jääkide halo. Tarkkasilmänen huomaa keskellä haloa kameran varjon.
Kuva

Perinteiset Saanan vajaat 800 porrasta. Vähän kalmaset värit mutta niin oli livenäkin.
Kuva

Siinä ekalta päivältä joitakin ruutuja. Näiden jälkeen on koettu Steindalenin jäätikkö, elämäni tahan astisista poluista ylivoimasesti sairain, vaarallisin ja rankin, ja Signaldalenin aamun kajot.

Jos kiinnostusta löytyy niin laittelen lisää tuossa kun joutaa :)
Viimeksi muokannut Kääkkä, Loka 06, 2016 11 : 38. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
moonshine
Viestit: 1312
Liittynyt: Heinä 27, 2010 21 : 08

Viesti Kirjoittaja moonshine »

Hyvä meininki. Laitahan tarkempaa rapsaa Norjan puolen etapeista ja reittivalinnoista kuvien ja tekstin muodossa - kiinnostas toteuttaa itsekin samantapainen ekskursio. :-)
Kryptos
Viestit: 3920
Liittynyt: Huhti 09, 2014 10 : 10
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Kryptos »

Halokuva on hieno! Rajaisin kuitenkin kuvasuhteen säilyttäen siten, että Kääkkä sijoittuisi kolmijaolla vasemman alakulman leikkauspisteeseen. Halo säilyy kokonaisena ja kuvaan tulee mielestäni parempi tasapaino.

Olette te veijareita (tiedätte, keitä olette), kun kierrätte korpia yksinänne päivätolkulla.
Sapere aude.
---
flickr
Maffer
Viestit: 21565
Liittynyt: Elo 20, 2008 17 : 32
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Maffer »

Hyvä Kääkkä! Oikein mukavaa reissufotoa olet saanut otettua.

Mielestä yksin noi hommat pitääkin tehdä ehkä muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Jos joku sössöttää korvaan tjsp. niin 90% keskittymisestä on mennyttä ja se vaikuttaa suoraan kuvan sisältöön ja visuaaliseen laatuun. Jos lähtee toverin kanssa pitkälle reissulle pitää varautua siihen että mielipiteet eroaa aina välillä ja tulee vänkäystä siitä mitä seuraavaks tehdään - tällöin on hyvä että henkilökemia pelittää. Kaveria ei toisaalta jätetä koskaan ja silloin kestävyys joutuu koville, tulee väsymystä ja vitutusta.

Noi excursiot on myös eräänlaisia riittejä joissa tulee ajateltua omaa tekemistä aika monesta näkökulmasta.
mikko696
Viestit: 582
Liittynyt: Maalis 19, 2008 13 : 08

Viesti Kirjoittaja mikko696 »

Saakelin hyvä halokuva!
Larson
Viestit: 535
Liittynyt: Heinä 19, 2007 19 : 33

Viesti Kirjoittaja Larson »

Hienoja kuvia upeista maisemista!

Tuo halokuvan rengas on mielestäni sumukaari, eli ei varsinainen halo. Jääkiteistä olit oikeassa, halot esiintyvät nimenomaan niissä, tässä sumua (pieniä pisaroita).

Sumukaaret esiintyvät sateenkaarien tapaan (paria poikkeusta lukuun ottamatta) aina auringon vastakkaisella puolella. Ja päätellen kameran varjosta keskellä kaarta valonlähde tosiaan on "selän takana". Monesta muuttujasta riippuen tuo voi olla joko täysi ympyrä tai enemmän sateenkaarta muistuttava.
Matti_JH
Viestit: 12067
Liittynyt: Tammi 25, 2008 19 : 09
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Matti_JH »

Larson kirjoitti:Hienoja kuvia upeista maisemista!

Tuo halokuvan rengas on mielestäni sumukaari, eli ei varsinainen halo. Jääkiteistä olit oikeassa, halot esiintyvät nimenomaan niissä, tässä sumua (pieniä pisaroita).

Sumukaaret esiintyvät sateenkaarien tapaan (paria poikkeusta lukuun ottamatta) aina auringon vastakkaisella puolella. Ja päätellen kameran varjosta keskellä kaarta valonlähde tosiaan on "selän takana". Monesta muuttujasta riippuen tuo voi olla joko täysi ympyrä tai enemmän sateenkaarta muistuttava.
Komeita!

Tuo on tosiaan sumukaari ja keskellä on glooria, kameran varjon ympäröivänä.
©pjm
Viestit: 5999
Liittynyt: Huhti 30, 2015 10 : 08

Viesti Kirjoittaja ©pjm »

Hito hyvä!
Siis kuvasarja teksteineen naapurkadun ukolta. :)

Tuttuja maisemia liki kaikki mutta silti niin toisenlaisia näkemyksiä ja säitä.
Eiku lisää vaan kun aikas antaa periks. Näitä kattelee useempaaki otteesee henkisinä masennuslääkkeinä. ;)
hassel
Viestit: 3703
Liittynyt: Tammi 18, 2013 21 : 24

Viesti Kirjoittaja hassel »

Kalliokuva höystettynä halolla tai mikä lienee onkaan on hieno.
Hiki nousee jo täällä monitorin takana, kun katselee noita portaita.
Ei olisi minusta noiden kiipijäksi.
poweri
Viestit: 407
Liittynyt: Helmi 03, 2008 11 : 57
Viesti:

Viesti Kirjoittaja poweri »

Tuo porraskuva on myös hieno, oikeastaan jo päätettiin vaimon kanssa lähteä ensi syksynä tonne, joo laittelethan vaan lisää!
kuka ampus? Who's shooting?



6D&EosM|EF 100 IS L F2,8|EF 16-35 F4 IS|EF 24-105 L|EF 50/1.4|EF 70-200 2,8 L II |HELIOS|EF Extender X2 III|EX 580 II|EX 430 II|YN 560|YashicaFX-D|Yashica FX-3|Benro|Mannfrotto|Sirui|And a bunch of other sh*t....
zone6
Viestit: 1241
Liittynyt: Touko 11, 2011 13 : 59

Viesti Kirjoittaja zone6 »

Milloin tuonne on portaat tehty?

Viimeksi kun kuvasin, sain vielä täysin portaatonta maisemaa :)
Zone VI
Matti_JH
Viestit: 12067
Liittynyt: Tammi 25, 2008 19 : 09
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Matti_JH »

zone6 kirjoitti:Milloin tuonne on portaat tehty?

Viimeksi kun kuvasin, sain vielä täysin portaatonta maisemaa :)
Saanalle? Ainakin 2008 olivat kun siellä tuli käytyä.
zone6
Viestit: 1241
Liittynyt: Touko 11, 2011 13 : 59

Viesti Kirjoittaja zone6 »

Hel_NiS kirjoitti:
zone6 kirjoitti:Milloin tuonne on portaat tehty?

Viimeksi kun kuvasin, sain vielä täysin portaatonta maisemaa :)
Saanalle? Ainakin 2008 olivat kun siellä tuli käytyä.
Kävin viimeeksi 1994 :D
Zone VI
Maffer
Viestit: 21565
Liittynyt: Elo 20, 2008 17 : 32
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Maffer »

Noi portaat tekevät tuosta IMHO kuvan. Ilman portaita siinä olisi laajiksen littaama maisema.
PeCa
Viestit: 213
Liittynyt: Tammi 09, 2011 17 : 16

Viesti Kirjoittaja PeCa »

Tykkään
moonshine
Viestit: 1312
Liittynyt: Heinä 27, 2010 21 : 08

Viesti Kirjoittaja moonshine »

Saanan reitti on hieno. Kirkkaalla säällä aika makeet näkymät varsinkin Norjan puolelle.

Muutenkin Kilpisjärvi <3
Kääkkä
Viestit: 1030
Liittynyt: Huhti 07, 2012 21 : 41

Viesti Kirjoittaja Kääkkä »

Oho ketjunihan o herännyt henkiin :)

Jaa se onkin sumukaari. Kiitos oikaisusta!

Huomenna otan suunnan jälleen äkäslompoloon ja vaivun synkin mielin kaamoksen ottaessa vallan etelä suomestakin juonimaan seuraavia kuvausreissuja pikku sohvalleni.

Laitetaas välillä jatkoa kuvinakin.

Saanalta vielä parit:
Mastolta piiru takasin päin löytyi tuommonen reunama.
Kuva

Ja koska tytöt tykkää selfieistä (kai). Ja kyllä, olisi toiminu paremmin ilman tota jäykkistäkin. Polku olisi riittänyt etualalle. Mutta ku tytöt..
Kuva

Samana iltana oli koko taivaan revontulet. Sai taas todeta notta valovoimaa lisää mahollisimman pian.
Kuva

Seuraavana päivänä tallustelin reilu kuusi tuntia Steindalenin laaksossa jäätikölle asti jossa odottikin todella hienot arktiset olosuhteet.
19km tuli kävelyä vaikka vastarannalta näyttää siltä kuin jäätikkö olisi ihan lähellä.
Kuva

Kuva

Laaksosta täytyy vielä tonkia kuvia kun joutaa. Oli leipäluukku levällään kun saavuin kuvausholleille. Kummallakin puolella laaksoa kohoavat Steindalstindenit oli todellakin huikaiseva näky. Kummallakin korkeutta sen 1500m. Jäätikön vierellä vielä kaksi jyhkeää huippua lisää. Jäätikölle asti käveltyä olin siis käytännössä neljän valtavan vuoren keskellä, ilma täydellisen raikasta, sinistä vettä virtaa joka puolella, oli lunta ja oli jäätä. Mieletön paikka. Suosittelen.

Koitan ensi settiin tonkia laaksosta kuvia ennen kun siirryn seuraavaan tempaukseen.
janu5
Viestit: 461
Liittynyt: Kesä 22, 2011 18 : 07

Viesti Kirjoittaja janu5 »

Huikeita kuvia Miska!
bemarijari
Viestit: 183
Liittynyt: Marras 25, 2010 21 : 13

Jäätikkö

Viesti Kirjoittaja bemarijari »

Kävin kanssa tuolla 23.9 ja on huikean hieno paikka.Lunta ei meidän reissulla vielä ollut. Suosittelen aluetta .T Jarski
Vastaa Viestiin