Tekijänoikeuksiani rikottu - mitä pitäisi tehdä?

Mikä tahansa kuvaukseen liittyvä, häät, koulukuvaukset, tekijänoikeudet, kuvaajan/kuvattavan oikeudet jne. jne.
Jarmophoto
Viestit: 6
Liittynyt: Maalis 19, 2015 14 : 48
Paikkakunta: uusikaarlepyy
Viesti:

Tekijänoikeuksiani rikottu - mitä pitäisi tehdä?

Viesti Kirjoittaja Jarmophoto »

Hei

Olen hieman ummikko näissä asioissa, mutta perusoikeudet kyllä pitäisi olla itselläni(kin) tiedossa näistä asioista.

Eli olin vuoden alkupuolella kuvaamassa erästä nyrkkeilytapahtumaa. Tämä oli toinen kerta kun kuvasin ns. tapahtumalle ja itselleni eli kuvat tulevat omien facebookissa sijaitsevien kuvaussivustojeni JA tapahtuman sivuille. Lisäksi myös ottelijat saavat linkin sivustoilleni.

Tapahtumaan pääsin ilmaiseksi ja sai kahvia ja syödäkin.

Nyt järjestetään toisella paikkakunnalla nyrkkeilyottelu eri järjestäjän toimesta. Huomasin tuossa pari päivää, sitten että tapahtumaa mainostetiin jo facebookissa ns. virallisen julisteen muodossa ja siitä oli kuulemma jo mallierä ehditty painattaa.

Julisteessa oli siis käytetty kahta em. toisen paikkakunnan nyrkkeilytapahtumassa ottamaani kuvaa. Julisteen toinen suunnittelija on tulevan nyrkkeilytapahtuman "päätähti" eli itse ottelija. Miehellä on siis manageri ja muu tiimi.

Kuvia oli käytetty siis ilman lupaa tai edes ilmoitusta, että niitä oli käytetty. Kun nostin asiasta äläkkää niin kovasti vedottiin kiireeseen ja kun tuli puhe korvauksista niin tämä juliste oli vedetty pois netistä ja sitä ei paineta mainostarkoitusta varten.

Kuvia oli jo kuitenkin ehditty käyttää, ihmiset olivat sen jo ennen poisvetoa ehtineet nähdä ja tietenkin jos en olisi asiaa itse huomannut ja siitä maininnut niin sitä julistetta olisi käytetty laajalti tapahtuman mainostamiseen.

Totta kai vaadin asiasta korvausta ja asia jo sovittiin julisteen toisen suunnittelijan kanssa, mutta mitä tapahtuikaan kun lähetin laskun kaverin tiimin sähköpostiin. Tiimi pisti hanttiin, että noin epämääräistä summaa he eivät maksa. Jotain muuta korvausta voidaan miettiä ja lähettää lisää pahoitteluita.

Korvausvaateeni oli hyvin vaatimaton. Se oli 80 euroa per kuva eli yhteensä 160€. Perustan tämän hinnan siihen, että tätä taksaa käyttää mm. yksi paikallinen isohko sanomalehti.

Kaikki kuvausta harrastavat ja freelancerina toimivat tuttavani ovat sanoneet, että olisin ollut oikeutettu paljon suurempaan korvaussummaan.

Oli myös mukavaa kun tämän tulevan tapahtuman järjestäjät olivat soittaneet tapahtumajärjestäjälle jossa olin aikaisemmin kuvannut ja totta kai tämä aikaisemman paikan kaveri viestitteli minulle eilen aika myrkynkatkuista tekstiä. Asiatonta suorastaan ja uhkasi lähettää jopa laskun tuosta illasta. Olinhan päässyt hyvän tavan mukaan ilmaiseksi sisään ja saanut vielä kahvia ja ruokaa.

Mitkä ovat tässä nyt minun oikeuteni? Ja mitä rikkeen tekijän on tehtävä?


Huomionarvoisia seikkoja (ehkä - en tiedä):
Olen yksityinen henkilö.
Ei firmaa ei toiminimeä.
Olen harrastanut valokuvausta noin 4 vuotta.
En ole luovuttanut kuvieni käyttöoikeuksia kenellekkään.
Ottamissani kuvissa on aina kuvaussivustoni osoite
Metatiedot ovat kunnossa kuin myös se, että jokaisesta ottamastani kuvasta löytyy RAW-versio.
Cloudcity. Uuden ajan pilvipalvelu.
Jarmophoto
Viestit: 6
Liittynyt: Maalis 19, 2015 14 : 48
Paikkakunta: uusikaarlepyy
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Jarmophoto »

olisi myös hyvä jos joku osaisi antaa tähän suoraa lakitekstiä tai tapahtuneen esimerkin tms niin voisin lähettää postia kavereille.

En vissiin tullut maininneeksi, että sain myös kuvausporttikiellon tuohon aikaisempaan tapahtumaan jossa olin ollut toista kertaa kuvaamassa koska järjestäjä ei enää halua selvitellä näitä asioita kanssani millään tasolla.

Sanoi hankkivansa jonkun toisen kuvaajan paikalle sillä varmasti halukkaita löytyy - totesin tähän vain, että ihan miten vaan haluaa, mutta heillä on ihan samat oikeudet ellei ole kirjallisesti toisin sovittu - ja vaikka tulevien oikeuspoljettujen kuvia käyttäisivätkin niin niihin on hyvä joka tapauksessa kysyä lupaa tai edes ilmoittaa asiasta.
PaPo
Viestit: 149
Liittynyt: Syys 23, 2013 15 : 37

Viesti Kirjoittaja PaPo »

Kuvaaja omistaa aina tekijänoikeudet ottamiinsa kuviin, joten olit aivan oikeassa, kun lähdit hakemaan maksua. Toinen järjestäjä ei olisi saanut ottaa kuviasi ilman lupaa, puhumattakaan niiden käytöstä omaan markkinointiinsa.

Teoriassa voisit lähettää heille karhukirjeitä niin kauan kunnes laskusi on maksettu sekä uhkailla juristeilla. Käytännössä jokainen, joka haluaa toimia alalla, joutunee miettimään, mitä tapahtuu tuleville keikoille, jos lähtee sotajalalle.

Sinun asemassasi ehkä yrittäisin kuitenkin neuvotella niin, että kaikki olisivat lopulta tyytyväisiä. Ehkäpä he voisivat antaa sinun kuvata omassa tapahtumassaan ja ostaa kuviasi?
Jarmophoto
Viestit: 6
Liittynyt: Maalis 19, 2015 14 : 48
Paikkakunta: uusikaarlepyy
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Jarmophoto »

PaPo kirjoitti:Sinun asemassasi ehkä yrittäisin kuitenkin neuvotella niin, että kaikki olisivat lopulta tyytyväisiä. Ehkäpä he voisivat antaa sinun kuvata omassa tapahtumassaan ja ostaa kuviasi?
Juu, no maailma ei kaadu siihen jos tuossa yhdessä pitäjässä ei enää tätä urheilutapahtumaa ei kuvata saisi MUTTA juu

En ole millään tapaa "sotaisia" ja en suutu helposti, mutta asia oli jo sovittu julisteen toisen suunnittelijan kanssa, mutta kun lähetin laskun sähköpostiin sovitusti tyypin kirjanpitoa varten niin ilmeisesti siihen väliin ehti joko manageri tai joku tyypin "tiimistä" ja kieltäytyivät hyvinkin kohtuullisesta korvauksesta.
Munt
Viestit: 9998
Liittynyt: Joulu 31, 2008 3 : 23

Viesti Kirjoittaja Munt »

Tämmöstä se on, kun tekee businesta tyyppien kanssa, jotka on saaneet liikaa iskuja päähän. Tyhmyys ja tietämättömyys on tässä kyseessä eikä mikään muu. Jollain on liikaa testosteronia eikä järkipuhe mene enää kaaliin?
Laita lasku sisään ja sano, että maksettava on, koska tekijänoikeuslaki näin sanoo. Pyytämäsi korvaushan oli aivan nimellinen...

..
mvuori
Viestit: 2725
Liittynyt: Marras 29, 2003 13 : 50

Re: Tekijänoikeuksiani rikottu - mitä pitäisi tehdä?

Viesti Kirjoittaja mvuori »

Jarmophoto kirjoitti:Korvausvaateeni oli hyvin vaatimaton. Se oli 80 euroa per kuva eli yhteensä 160€. Perustan tämän hinnan siihen, että tätä taksaa käyttää mm. yksi paikallinen isohko sanomalehti.
Perinteinen tapa on ollut periä luvattomasta käytöstä 3 x normaalihinta. Listahinnan periminen kertoo rosmoille, että laittomuudella keskimäärin voittaa.
Matti Vuori
paaton
Viestit: 6280
Liittynyt: Elo 02, 2010 7 : 30
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja paaton »

Aika hyvä esimerkki...
Alan kyllä ymmärtää, miksei kuvia kannata laittaa internettiin yli 600px koossa, mikäli niillä on tarkoitus tienata rahaa.

Tässäkin tapauksessa tuo 160e on minimaalisen pieni summa, kun ottaa huomioon kaiken pskn mitä tuon vaatimisesta jälkikäteen seuraa ja on jo seurannut.
Dailunch
Viestit: 448
Liittynyt: Kesä 02, 2013 19 : 34

Viesti Kirjoittaja Dailunch »

Jarmophoto kirjoitti:olisi myös hyvä jos joku osaisi antaa tähän suoraa lakitekstiä tai tapahtuneen esimerkin tms niin voisin lähettää postia kavereille.
Viimeksi käytin levy-yhtiöltä (!) karhutessani käytin seuraavaa hyväksi havaittua kaavaa. Pahoittelivat kovasti ja maksoivat välittömästi ilman mutinoita. Kuvatkin poistuivat heti.

Kuva
Juffe
Viestit: 35
Liittynyt: Syys 10, 2014 8 : 19

Viesti Kirjoittaja Juffe »

Onkos tuollainen vahingonkorvaus verovapaata tuloa?

Meinaan, jos yksityinen ihminen lähettää firmalle laskun, pitäisi siitä pidättää verot ja muut sotut...
Pan
Viestit: 1456
Liittynyt: Elo 23, 2004 17 : 13

Viesti Kirjoittaja Pan »

Juffe kirjoitti:Onkos tuollainen vahingonkorvaus verovapaata tuloa?

Meinaan, jos yksityinen ihminen lähettää firmalle laskun, pitäisi siitä pidättää verot ja muut sotut...
Ei tartte. Olen verottajalta saamani ohjeen mukaisesti liittänyt firman maksaman valokuvateoksen korvauksen veroilmoitukseen ja hieman suuremman tulonhankkimisvähennyksen ko. kuvaa varten tekemistäni liittyvistä kuluista. Verotus ei siis muuttunut mitenkään. Toki hankinnoista pitää olla kuitit. Ne siis kannattaa pitää tallessa muutaman vuoden, jos vaikka tulee tarvetta ...

*edit*
Ja jos on toiminimen haltija, niin taideteosten ALV on muistaakseni 8% silloin kun taiteilija myy kuvansa itse. Ja siitähän tässä tapauksessa on oikeastaan kyse.
Hissi
Viestit: 166
Liittynyt: Heinä 02, 2006 18 : 03

Viesti Kirjoittaja Hissi »

ja myös uhkailu on laitonta eli jos koet tulleeksi laittomaksi uhkailluksi niin se on myös poliisiasia.
Dailunch
Viestit: 448
Liittynyt: Kesä 02, 2013 19 : 34

Viesti Kirjoittaja Dailunch »

Hissi kirjoitti:ja myös uhkailu on laitonta eli jos koet tulleeksi laittomaksi uhkailluksi niin se on myös poliisiasia.
Tuskin tässä nyt henkeä, terveyttä tai omaisuutta on uhattu RL 25 luvun 7 § kuvaamalla tavalla...
Hissi
Viestit: 166
Liittynyt: Heinä 02, 2006 18 : 03

Viesti Kirjoittaja Hissi »

Dailunch kirjoitti:
Hissi kirjoitti:ja myös uhkailu on laitonta eli jos koet tulleeksi laittomaksi uhkailluksi niin se on myös poliisiasia.
Tuskin tässä nyt henkeä, terveyttä tai omaisuutta on uhattu RL 25 luvun 7 § kuvaamalla tavalla...
Tuskin mutta josko ketjun aloittaja tuntee että näin on niin silloin kannattaa ottaa jonkun kanssa asia esille.
Sakke_K
Viestit: 7548
Liittynyt: Heinä 21, 2005 18 : 00

Viesti Kirjoittaja Sakke_K »

Hissi kirjoitti:
Dailunch kirjoitti:
Hissi kirjoitti:ja myös uhkailu on laitonta eli jos koet tulleeksi laittomaksi uhkailluksi niin se on myös poliisiasia.
Tuskin tässä nyt henkeä, terveyttä tai omaisuutta on uhattu RL 25 luvun 7 § kuvaamalla tavalla...
Tuskin mutta josko ketjun aloittaja tuntee että näin on niin silloin kannattaa ottaa jonkun kanssa asia esille.
Nyrkkeilijät vastassa? :-)

No joo, mutta tuollainen esimerkkinä olllut kirje viitteineen asianosaisille vaan äkkiä, kannattaa testauttaa sisälukutaitoa!
--------
Aves!
Jarmophoto
Viestit: 6
Liittynyt: Maalis 19, 2015 14 : 48
Paikkakunta: uusikaarlepyy
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Jarmophoto »

No niin. Sain tällaisen vastauksen (muokattuna ettei "syylliset" paljastu):
******** on ammattiurheilija ja toiminta on alv:n alaista, perustuu pitkälti sponsorisopimuksiin. Nuo sinun pyytämäsi summat eivät perustu mihinkään, laskun sisältö on kotikutoinen ja laskusta puuttuu y-tunnus. Se, että sinulla ei ole rahaa, ei oikeuta sinua sitä ***** oikeustoimilla kiristämään. Toivon, että jätät ***** nyt rauhaan ja annat keskittyä tulevaan otteluun
Tämä tuli kaverin asianhoitajalta (managerilta ilmeisesti?).... what the FUCK?!

Ja tämä sen jälkeen kun olin kohtuudella ja REILULLA pelillä ollut vielä valmis keskutelemaan toisenlaisesta korvauksesta.
Naranek
Viestit: 684
Liittynyt: Heinä 20, 2013 15 : 50

Viesti Kirjoittaja Naranek »

Ei sinulla tuollaisten kanssa ole mitään yhteistyömahdollisuuksia jatkossa. Kovempi eli 3x lasku menemään, ja sitten perintään. Jos eivät maksa, niin sitten vain rikosilmoitus ja raastupaan. Sitä saa mitä haluaa, eikö?
Jarmophoto
Viestit: 6
Liittynyt: Maalis 19, 2015 14 : 48
Paikkakunta: uusikaarlepyy
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Jarmophoto »

Ukko.fi palvelusta voi varmaan nakata tuommosen virallisen laskun ihan ok kun semmoisen haluavat
PaPo
Viestit: 149
Liittynyt: Syys 23, 2013 15 : 37

Viesti Kirjoittaja PaPo »

Ei vitsit, mitä potaskaa! Laskun ulkomuodolla ei ole mitään väliä. Laitapa heille viestiä perustuen tuohon esimerkkikirjeeseen, jonka joku tuossa edellä on postannut. Vaatimuksesi perustuu lakiin, ei siinä ole mitään mussutettavaa kenelläkään. Arggg.
JuhaM
Viestit: 2886
Liittynyt: Tammi 09, 2003 21 : 38
Paikkakunta: Kurikka (Jurva)

Viesti Kirjoittaja JuhaM »

Niin törkeän ylimielinen vastaus että kannattaa viedä ihan loppuun asti.
Jarmophoto
Viestit: 6
Liittynyt: Maalis 19, 2015 14 : 48
Paikkakunta: uusikaarlepyy
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Jarmophoto »

Lisäystä edelliseen. Jos jostakin maksetaan, niin mistä? Mitä maksu sisältää, mitä kuvia saa käyttää ja missä?
Mihin hinta perustuu? Missä ovat kuvat joista laskutat?
Tommonen tuli vielä jälkikäteen.

Onneksi tallensin sen kuvan luuriin ja koneelle mitä olivat tapahtuman facebook sivuilla ehtineet käyttää sen päivän pari koska näköjään pitää vääntää rautalangasta
Vastaa Viestiin