Kuinka valaista pienen ryhmän kuva 2 valolla?

Aukot, sommittelu, salamat, akut jne.
Rockford
Viestit: 7275
Liittynyt: Loka 05, 2004 10 : 06
Paikkakunta: Oulu
Viesti:

Kuinka valaista pienen ryhmän kuva 2 valolla?

Viesti Kirjoittaja Rockford »

Valaistusohjeita on varmasti erinäiset ulkomaan foorumit pullollaan, mutta laiskuuttani kysyn nyt silti täältäkin.

Olisi tarve kuvailla epämuodollisia muutaman hengen ryhmäkuvia liukuhihnaperiaateella. Ajatuksena ainakin tässä vaiheessa on käyttää kuvaamiseen aulatilan matalaa noin 3x6 metrin kokoista osaa, jossa löytyy valkoinen taustaseinä, tumma sohva ja oikealta sivulta isot ikkunat. Toiselta puolelta tilaa rajataan sermeillä tarpeen mukaan. Ikkunasta voi paistaa aurinko kuvaajaan, mutta ei kuvattaviin. Jotain sermiä/verhoa ehkä saadaan järjestymään tarvittaessa ikkunan eteen. Tilassa on myös iso violetinsävyinen matto, joka voi ehkä värjätä kuvaa. Sen poistaminen onnistunee.

Valaisuun olisi käytössä 2 kpl vanhoja Elinchromen 250Ws salamoja tilan kattoon asti yltävin valojalustoin ja läpiammuttavin valkoisin varjoin. Lisäksi löytyy 1 kpl Nissin pikkutuikku jossa pitäisi olla orjatoiminto. Hätätilassa ehkä voidaan hommata lisää pikkutuikkuja, mutta päävalot on vain nuo 2 kpl.

Valot pitäisi saada aseteltua niin, että ilman valojen siirtelyä ja muuta isompaa säätämistä sama valaistus sopii 2-3 henkilön kuviin (rajauksena jotakuinkin puolikuva tai puolilähikuva) ja jossain määrin siedettävästi myös vähän isomman ryhmän kuviin, jolloin esimerksi muutama ihminen istuu sohvalla ja muutama seisoo heidän takanaan.

Pitäisikö pyrkiäkö vain tasaiseen suhteellisen varjottomaan valoon sijoittamalla valot symmetrisesti ja tehot samoiksi tai hyvin pienellä ratiolla? Tausta voisi tarvita oman valonsa, mutta tuo yksinäinen Nissin ei ehkä siihen riitä. Kuvien sävymaailma saisi olla vaalea, iloinen ja yläsävyinen mieluummin kuin tumma ja synkkä.
Petri Kekkonen :: Kuvia :: "Light and shade - time and space" - PSB
Cloudcity. Uuden ajan pilvipalvelu.
Ville^K
Viestit: 2366
Liittynyt: Syys 14, 2009 16 : 05
Paikkakunta: Jyväskylä
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Ville^K »

Minä pistäisin molemmat valot mahdollisimman keskelle samalla teholla ja kuvaisin niiden alta. Valo on ehkä vähän tylsä, mutta se toimii kivasti riippumatta kuvauskohteesta. Tällöin ei myöskään ole juurikaan väliä sillä mihinkä suuntaan kuvattavien nokat osoittaa ja voit asetella ihmiset täysin sen mukaan mistä suunnasta kukakin näyttää hyvältä. Näin kaikkien naamalle tulee hyvin konsistentti ja luonnollinen valo.
Rockford
Viestit: 7275
Liittynyt: Loka 05, 2004 10 : 06
Paikkakunta: Oulu
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Rockford »

Kiitos ideasta jota en olisi kyllä itse ajatellut. Sellainen vain tulee heti mieleen että jos valot on jalustalla ja valot tulee selvästi lähemmäs kuvattavia henkilöitä kuin kamera niin valojalustat osuu kuva-alalle. Tätä ongelmaa ei tietenkään ole jos kuvaan valojen alta eli samalta etäisyydeltä. Mutta olenko sitten liian lähellä malleja?

Toinen juttu mitä mietiskelin yleisellä tasolla on tuo vallitsevan valon vaikutuksen hävittäminen. Alunperin ajattelin että kyllähän noissa salamoissa tehoa piisaa, mutta koska tuosta on ikkunaseinää ulos auringon suuntaan niin aurinkoisena päivänä voi olla aika valoisaa. Rungon salamasynkka on onneksi 1/250s, mutta silti pitänee mennä 100 ISO:llakin aika pienille aukoille että päivän valon ja keinovalon vaikutus vähenee riittävästi kuvassa. Sitä en tiedä riittääkö salaman tehot mihin asti, mutta tämä selvinnee kun tehdään pieni testikuvaus perjantaina.
Petri Kekkonen :: Kuvia :: "Light and shade - time and space" - PSB
Pan
Viestit: 1456
Liittynyt: Elo 23, 2004 17 : 13

Viesti Kirjoittaja Pan »

Tämä ei ole vastaus esitettyyn kysymykseen, mutta jos kuvaustilassa on riittävästi epäsuoraa luonnonvaloa, niin oletko edes harkinnut käyttää vain sitä?

Täytevaloa saa heijastettua helposti isoilla heijastimilla. Yksinkertaisimmillaan styroxlevyt kelpaavat, jos ei varsinaisia ole käytettävissä. Tällöin kasvoille saadaan luonnolliset valaistukset. Myöskään taustan valaisu ei ehkä ole silloin ongelma, koska varjoja ei tarvitse "hävittää" valaisemalla. Toki heijastimia varten tarvitset avustajia.

Jos teet koekuvauksen, niin kokeilehan myös tuota. Ja ota testikuva harmaakorttia käyttäen. Se helpottaa huomattavasti lopullisten kuvien sävyjen säätöä.
Rockford
Viestit: 7275
Liittynyt: Loka 05, 2004 10 : 06
Paikkakunta: Oulu
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Rockford »

Kiitos kommentista. Olet varmasti oikeassa siinä että heijastimia käyttämällä tuohon tilaa saisi kohtuullisesti valoa, mutta koska ei voi tietää paistaa kuvaushetkellä aurinko vai onko paksua pilveä niin ei uskalla laskea sen varaan. Lisäksi ikkuna on osittain teipattu läpikuultavalla teipillä, joka taisi olla violettia kuten mattokin joten pelkään että se sotkee värejä. Harmaakortti ja väritargettikin kyllä löytyy, kunhan niitä vain muistaa käyttää.

Heijasmien käyttöä rajoittaa myös se että niitä ei ole, lukuunottamatta mun omaa metristä pyöreää aika kulunutta kulta/hopea heijastinta. Jotain ehkä vois ostaa, mutta pääasiassa yritetään hoitaa tämä käytettävissä olevilla kamoilla, jotka ei ole mun kamoja. Myös tuo heijastinta pitelevän assarin käyttö on vähän rajallista, vaikka kuvausta tekemässä onkin tarkoitus olla yhteensä 3-4 hlö niin kaikki ei ole ehkä paikalla yhtä aikaa.
Petri Kekkonen :: Kuvia :: "Light and shade - time and space" - PSB
Ville^K
Viestit: 2366
Liittynyt: Syys 14, 2009 16 : 05
Paikkakunta: Jyväskylä
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Ville^K »

Rockford kirjoitti:Kiitos ideasta jota en olisi kyllä itse ajatellut. Sellainen vain tulee heti mieleen että jos valot on jalustalla ja valot tulee selvästi lähemmäs kuvattavia henkilöitä kuin kamera niin valojalustat osuu kuva-alalle. Tätä ongelmaa ei tietenkään ole jos kuvaan valojen alta eli samalta etäisyydeltä. Mutta olenko sitten liian lähellä malleja?
Onko tarkoitus ottaa puoli- vai kokovartalopotretteja?

Uskoisin että sun kannattaa kuvata valojen alta ja valojen pitäisi olla kuitenkin muutaman metrin päässä jotta valo on voimakkuudeltaan mahdollisimman sama vaikka asettelet ihmisiä lomittain.
Perry
Viestit: 626
Liittynyt: Helmi 04, 2008 11 : 49

Viesti Kirjoittaja Perry »

Rockford kirjoitti:Sellainen vain tulee heti mieleen että jos valot on jalustalla ja valot tulee selvästi lähemmäs kuvattavia henkilöitä kuin kamera niin valojalustat osuu kuva-alalle.
Puomi.
Vastaa Viestiin