Justiina + Käsittelyä?

Esittele omia kuviasi! Anna palautetta muiden kuvista!
paaton
Viestit: 6280
Liittynyt: Elo 02, 2010 7 : 30
Paikkakunta: Helsinki

Justiina + Käsittelyä?

Viesti Kirjoittaja paaton »

Sain ottaa muutaman kuvan eläkkeellä olevasta justiina rouvasta.
Tarkoitus oli näpsiä muutama koira maisemassa tyylinen kuva sigman kolmevitosella, mutta onneksi se hajosi jo heti sisällä kuvaillessa.

Alku näytti todella hankalalta. Justiinalla kävely oli jo kamalan vaikeaa, eikä seisominenkaan ollut enää helppoa. Asento ei ollut kovinkaan nätti isännän komentaessa rouvan paikalleen. No, päätin sitten seurailla justiinan liikeitä pihapiirissä ja onneksi sain edes muutaman kohtuullisen kuvan otettua.

Nämä kuvat ovat kaikki otettu ilman salamaa. Jäi vähän harmittamaan, ettei mukana ollut isoa sofboxia, tosin yli 60 senttistä ei olisi kädessä voinut kuljettaa, enkä tiedä miten hyvin senkään käyttö olisi luonnistunut. Miten olisitte itse kuvanneet nämä kuvat?
Justiinahan seisoo esimerkiksi tässä rappusilla otetussa kuvassa varjossa. Yritin valottaa koiran aika kohdilleen ja laskin sitten ensin lightroomin exposure säätimellä kokonaisvalotusta alaspäin. Jonka jälkeen nostin varjoja, lisäsin kadonnutta kontrastia ja säädin hieman claritya alaspäin. Joissain kuvissa lisäsin myös silmiin valoa shadows sudilla.

Harmittamaan jäi 50/1.4:n sigman kotiin jättäminen. Nuo taustalla olevat puut näyttävät kaameilta nikkorin 50/1.8g:llä. Sigman kolmevitonen olisi satavarmasti tuottanut oksennusta tässä kohtaa. Himmentää en uskaltanut alle f2.8:n koska suoraan koiran takanakin on yksi puu. Tämä näyttää olevan turhan isolla, eli kakkosella kuvattu, mutta galleriassa on 2.8 kuviakin ja tuo tausta vain pahenee.

Joskus oli puhetta kuvasta joista, halukkaat voisivat tehdä oman versionsa. Jos halukkuutta löytyy, niin voin lähettää joistan näistä kuvista raakaversion. Minulla itselläni on vain LR4.

Tämä kuva orginaali lr:n vakio asetuksilla.
Kuva

Tämä kuva viimeinen muokkausversio
Kuva

Tässä galleriassa on loputkin kuvat, joista isäntä saa valita mieleisensä. Ja kuvat näkee tuolla myös isompana.

http://koti.kapsi.fi/~japesone/justiina/

Edit: Alla rawit dng muodossa kuvista yksi ja seitsämän.

http://japesone.kapsi.fi/loadfile.php?p ... stiina.zip

Tässä viimeinen oma muokkauseni isommassa koossa.

http://japesone.kapsi.fi/loadfile.php?p ... 9500-2.jpg
Viimeksi muokannut paaton, Huhti 01, 2013 20 : 50. Yhteensä muokattu 3 kertaa.
Cloudcity. Uuden ajan pilvipalvelu.
Sakke_K
Viestit: 7548
Liittynyt: Heinä 21, 2005 18 : 00

Viesti Kirjoittaja Sakke_K »

Tästä kuvasta yksi neuvo: älä nyt hel*vetissä kuvaa tällaisessa valossa :-D

Vastavalo on ok, mutta ei tällainen tilanne jossa pääkohde on varjossa kokonaan ja arska paistaa silmille takana... mahdotonta käpistellä kuntoon.
--------
Aves!
paaton
Viestit: 6280
Liittynyt: Elo 02, 2010 7 : 30
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja paaton »

Kuten yritin kertoa, niin tuo oli ainoita paikkoja, jossa koiralla oli ok asento ja tomera katse.
Serilla
Viestit: 17
Liittynyt: Helmi 28, 2013 19 : 27

Viesti Kirjoittaja Serilla »

Ihana vanhuskoira! Jos ois mun koira, niin gallerian toiseksi viimeisestä kuvasta teettäisin taulun. :) Valokuvauksesta en kyllä mitään ymmärrä, koirista vähän enemmän. ;)
paaton
Viestit: 6280
Liittynyt: Elo 02, 2010 7 : 30
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja paaton »

Serilla kirjoitti:Ihana vanhuskoira! Jos ois mun koira, niin gallerian toiseksi viimeisestä kuvasta teettäisin taulun. :) Valokuvauksesta en kyllä mitään ymmärrä, koirista vähän enemmän. ;)
Mukana pyöri tuo nuorempi koira, josta olisi saanut helpostikkin hienoja kuvia. :)
Kenzy
Viestit: 447
Liittynyt: Touko 21, 2012 14 : 37
Paikkakunta: Hämeenlinna
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Kenzy »

Pistä vaan se RAW tästä jakoon, voisi herjalla testailla.
http://heinosenjanne.com/blog" onclick="window.open(this.href);return false;
paaton
Viestit: 6280
Liittynyt: Elo 02, 2010 7 : 30
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja paaton »

Kenzy kirjoitti:Pistä vaan se RAW tästä jakoon, voisi herjalla testailla.
Mikä noista gallerian kuvista näyttäisi parhaalta?
Serilla
Viestit: 17
Liittynyt: Helmi 28, 2013 19 : 27

Viesti Kirjoittaja Serilla »

paaton kirjoitti:Mukana pyöri tuo nuorempi koira, josta olisi saanut helpostikkin hienoja kuvia. :)
Jep, näinhän se on. Mutta mikään ei kuitenkaan voita vanhan koiran viisasta, kaikentietävää katsetta, kuten esim. kuvassa 4. :) Mutta ai niin, tämähän on valokuvausfoorumi. Siirryn takavasemmalle lueskelemaan ja oppimaan. :D
Isosceles
Viestit: 2452
Liittynyt: Syys 23, 2005 23 : 17
Paikkakunta: Lahti

Viesti Kirjoittaja Isosceles »

Kokeilitko räpsästä ihan pikkasen täytesalamaa tuossa?
Beatle
Viestit: 411
Liittynyt: Helmi 19, 2013 21 : 23

Viesti Kirjoittaja Beatle »

->


Kuva
paaton
Viestit: 6280
Liittynyt: Elo 02, 2010 7 : 30
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja paaton »

Isosceles kirjoitti:Kokeilitko räpsästä ihan pikkasen täytesalamaa tuossa?


Tämä olisi varmasti ollut fiksuinta. Eli en, salama oli taskussa. Tuo salamabracketti ja raakasalama olisi varmasti ollut ok ratkaisu fillinä...
Kenzy
Viestit: 447
Liittynyt: Touko 21, 2012 14 : 37
Paikkakunta: Hämeenlinna
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Kenzy »

paaton kirjoitti:
Kenzy kirjoitti:Pistä vaan se RAW tästä jakoon, voisi herjalla testailla.
Mikä noista gallerian kuvista näyttäisi parhaalta?
En ole galleriaa kurkkinut, mutta vaikkapa tämä, jonka tänne olet postannut. Lähinnä tuo Saken kommentti huonosti valitusta paikasta herätti mielenkiinnon, josko sitä pystyisi paikkaamaan :)
http://heinosenjanne.com/blog" onclick="window.open(this.href);return false;
Sakke_K
Viestit: 7548
Liittynyt: Heinä 21, 2005 18 : 00

Viesti Kirjoittaja Sakke_K »

paaton kirjoitti:Kuten yritin kertoa, niin tuo oli ainoita paikkoja, jossa koiralla oli ok asento ja tomera katse.
Ei paikassa sinänsä mitään suurempaa vikaa, mutta se valo... vuorokauden aikana Aurinko ehtii kiertää aika paljon. Pari tuntia ennen auringonlaskua olisi ollut paljon parempi?
--------
Aves!
paaton
Viestit: 6280
Liittynyt: Elo 02, 2010 7 : 30
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja paaton »

Beatle kirjoitti:->


Kuva
Ehdottomasti liian vaalea nyt. Laitan tästäkin rawin aloituspostaukseen.
Ilme hyvä, mutta tässä kuvassa jäi oikeasti harmittamaan, etten himmentänyt neloseen asti. Ehdin etsiä oksien välistä oikean kuvakulmankin, mutta himmentää kerkesin vasta seuraavalle otokselle. Ja silloin tilanne oli jo mennyt...
paaton
Viestit: 6280
Liittynyt: Elo 02, 2010 7 : 30
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja paaton »

Sakke_K kirjoitti:
paaton kirjoitti:Kuten yritin kertoa, niin tuo oli ainoita paikkoja, jossa koiralla oli ok asento ja tomera katse.
Ei paikassa sinänsä mitään suurempaa vikaa, mutta se valo... vuorokauden aikana Aurinko ehtii kiertää aika paljon. Pari tuntia ennen auringonlaskua olisi ollut paljon parempi?
Oltiin käymässä kahvilla siskon miehen vanhempien luonna. Taisin vartissa ottaa nuo kuvat ennen kotiin lähtöä. Eipä siinä oikein ehdin auringon laskua odotella...
paaton
Viestit: 6280
Liittynyt: Elo 02, 2010 7 : 30
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja paaton »

No niin, nyt on alotuspostauksessa rawit ykkösestä ja seiskasta. Ensimmäisestä kuvasta saa kyllä monta erillaista versiota. Valotuksen voi jättää myös nollille ja antaa taivaan mennä vaaleammaksi.
paaton
Viestit: 6280
Liittynyt: Elo 02, 2010 7 : 30
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja paaton »

paaton kirjoitti:
Beatle kirjoitti:->


Kuva
Ehdottomasti liian vaalea nyt. Laitan tästäkin rawin aloituspostaukseen.
Ilme hyvä, mutta tässä kuvassa jäi oikeasti harmittamaan, etten himmentänyt neloseen asti. Ehdin etsiä oksien välistä oikean kuvakulmankin, mutta himmentää kerkesin vasta seuraavalle otokselle. Ja silloin tilanne oli jo mennyt...
Tässä vielä tämä oma tämänhetkinen mielipide tästä kuvasta.
Netissä näyttää himpun kyllä tummemmalta.

Kuva
Beatle
Viestit: 411
Liittynyt: Helmi 19, 2013 21 : 23

Viesti Kirjoittaja Beatle »

Hyvä kuva tämä sinun viimeisin. Itse vaan pidän jotenkin "sävyttömämmästä" tavasta lähestyä tuota vanhaa rouvaa.

Ehkä siihen voisi lisätä ripauksen kontrastia jolloin se tummenisi hieman, mutta silloin vähentäisin taustan sinisen kajon kokonaan pois. Toki kuvan luonne muuttuu, mutta ei mielestäni välttämättä huonompaan. Katselijastajan tämä on kiinni :)


->

Kuva
Kenzy
Viestit: 447
Liittynyt: Touko 21, 2012 14 : 37
Paikkakunta: Hämeenlinna
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Kenzy »

Kuva

Tässä voisi olla oma näkemys tuosta ykköskuvasta. Aika haasteellinen kuva, kun siinä on elementtejä niin paljon ja rajaus loppuu alhaalta ehkä hivenen kesken... mutta on nyt kuitenkin.

Editointi tehty Photoshop CS6:sessa, käytetty pääsääntöisesti Nik Softwaren filttereitä.

1. Vivezalla control pointtien avulla taustan kirkkaus matalaksi ja koiraan lisää kirkkautta
2. Color effectsillä reflector- efektiä sekä glamour glow:ta koiraan control pointtien avulla
3. Silver effectsillä rajuhko MV-käännös, joka nostaa paljon detaileja -> tämän tason opacity luokkaa 25%, jolloin kuva desaturoituu ja detailit nousee esiin
4. Output sharpenerilla rajuhko sharpen, jonka maskasin ainoastaan koiraan, taustan jätin koskematta.

Tuossa workflow yksinkertaistettuna.
Viimeksi muokannut Kenzy, Huhti 01, 2013 16 : 54. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
http://heinosenjanne.com/blog" onclick="window.open(this.href);return false;
paaton
Viestit: 6280
Liittynyt: Elo 02, 2010 7 : 30
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja paaton »

Beatle kirjoitti:Hyvä kuva tämä sinun viimeisin. Itse vaan pidän jotenkin "sävyttömämmästä" tavasta lähestyä tuota vanhaa rouvaa.

Ehkä siihen voisi lisätä ripauksen kontrastia jolloin se tummenisi hieman, mutta silloin vähentäisin taustan sinisen kajon kokonaan pois. Toki kuvan luonne muuttuu, mutta ei mielestäni välttämättä huonompaan. Katselijastajan tämä on kiinni :)
Totta, en itsekkään oikein tykkää tuosta sinisestä. Mv-käännöskin voisi toimia. Täytyy katsella, kun pääsee taas kotikoneelle.
Viimeksi muokannut paaton, Huhti 01, 2013 14 : 03. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Vastaa Viestiin