Junnukiekkoa

Esittele omia kuviasi! Anna palautetta muiden kuvista!
onninpoika
Viestit: 1422
Liittynyt: Helmi 26, 2004 13 : 34
Paikkakunta: Riihimäki

Junnukiekkoa

Viesti Kirjoittaja onninpoika »

Junnukiekko poikkeaa oikeasta lätkästä tietty pelillisesti mutta myös siinä, että sitä pelataan pimeissä ja hämärissä halleissa. Melkoisen haastavaa valokuvauksen kannalta kun kaupungininsinööri on löytänyt edullisia lamppuja joilla korvataan ne kellertävät lamput osin sinertävillä. No ei niin iso haitta kun ne eivät ihan kaikkia vaihda kerralla ja osahan ei toimi ollenkaan.

Itse peli on mahtavaa! Sitä pelaamisen, tekemisen ja yhdessäolon riemua on sitten ihan eri malliin kuin aikuisten tekemisessä. Toisaalta harmi kun ne kasvavat silmissä ja se sählääminen vähentyy. Nämä kuvat on C2 pojista jotka ovat 14v.

Kuvilla on myös hieman eri tarkoitus kuin aikuisten hommissa. Kuvien viestinä on tietty se peli ja joukkue mutta kuvan tulee olla myös sellainen, että sillä saa tytöt kiinnostumaan face bookissa, kuvan on oltava äidin silmään ihana, kuvattavan on näytettävä äijältä jne.

Viikonloppuna oli turnaus ulkojäällä. Taivas pilvessä ja tasainen upea valaistus. Iltamatsissa alkoi aurinko laskea ja tuli hieno yhdistelmä luonnon- ja keinovaloa.

Tässä esimerkki FB-kelpoisesta kuvasta jossa on äijä.

Kuva

Tässä valoa. Luonnovaloa vielä jonkinverran ja sähkölamput päällä.


Kuva

Äitiperspektiiviä. Kyllä se meidän Xxxx on söpö:

Kuva

Onhan siellä mukana myös aikuisiakin. Eivät näköjään osaa päättää kumpaan suuntaan menisivät:


Kuva

Ensiviikolla taas paluu sisähommiin ja huonoon valaistukseen.

Laittakaapa kolleegat omia kuvianne ja tuntojanne liittyen junnujen lätkään.
Cloudcity. Uuden ajan pilvipalvelu.
onninpoika
Viestit: 1422
Liittynyt: Helmi 26, 2004 13 : 34
Paikkakunta: Riihimäki

Viesti Kirjoittaja onninpoika »

Paluu sisäkuvaukseen. Upean luonnonvalossa kuvatun päivän jälkeen saikin ruuvata ISOn isolle ja ruveta ihmettelemään taas varjojen syntymistä pelaajien kasvoihin. Ulkona pimeää ja hallissa hämärää. Eilen oli Riihimäen Kiekkonikkareilla kylässä Jää-Tiikerit.

Kuva
1/320 f:5.0 ISO1600

Olen vaihtanut junnukiekossa zoomit kiinteisiin. Ykköslasiksi on tullut Nikonin 50/1.4. Eilen en vaihtanut tuota kertaakaan kakkoslasiini 35/2.0:aan. Yli vuoden harjoittelun jälkeen olen päätynyt tähän lähinnä kuvan laadun takia. En suinkaan kuvittele, että joku haluaisi teettää kuvasta seinäjulisteen vaan laatua tarvitaan kun otoksesta kropataan se lopullinen valokuva. Joskus jos tuo junnu siirtyy ihan telkkaria varten valaistuihin halleihin on edessä paluu huomattavasti käyttäjäystävällisempiin zoomeihin joilla pärjää sitten tässä minimissään 1/320 suljinaikaa kaipaavassa hommassa.
JiiPeeM
Viestit: 1167
Liittynyt: Tammi 12, 2008 17 : 32
Paikkakunta: Rauma

Viesti Kirjoittaja JiiPeeM »

Katselin kuviasi, ja vaikka Picasan merkinnöistä mitään ymmärrä, päättelin sinun kuvanneen suljinajan prioditeetillä, koska aukko muuttuu kuvissa.

Minusta kärsisi isompaa aukkoa, eli ainakin 1/400s suljinaikaa.

Minä taas olen kuvannut aukon prioditeetillä, mutta nyt hommatuani kiinteäaukoisen optiikan, pitäisi alkaa kokeilla manuaalisäätöjä.

En ala pilaamaan ketjuasi omilla kuvilla, joten pistän pari linkkiä, jos haluat otan nekin kyllä pois.

https://picasaweb.google.com/lh/photo/c ... directlink

ja

https://picasaweb.google.com/lh/photo/J ... directlink

Koska tuo vanha Oly ei ole mikään AF-C -kone, käytä kertatarkennusta ja keskipistettä, joka saa aikaan sen, että kuvat on kyllä keskisommiteltua, ja jälkimmäisessä vielä tyhjä väärällä puolella kuvaa. Tuossa vain näkee valaistuksen vaihtelun kun kuvaa aukon esivalinnalla.

Oly ei kuitenkaan enää ISO 1600 oikein kestä kroppaamista, joten uutta Sonyn kennolla olevaa pelirunkoa odotellessa...
onninpoika
Viestit: 1422
Liittynyt: Helmi 26, 2004 13 : 34
Paikkakunta: Riihimäki

Viesti Kirjoittaja onninpoika »

Kiitos kommenteistasi. Ensinnäkin tuo:

"En ala pilaamaan ketjuasi omilla kuvilla, joten pistän pari linkkiä, jos haluat otan nekin kyllä pois."

En missään nimessä halua omia tätäketjua. Minulla on tarkoitus oppia ja tulla paremmaksi junnukuvaajaksi ja homma lähtee siitä, että näkee muiden otoksia ja niistä sekä omista kuvista syntyy keskustelua.

Millä asetuksilla kuvata?

En todellakaan tiedä. Riippuu aina tilanteesta. Viimeaikoina olen kuvannut 1/320 suljinajalla koska se pysäyttää sen luistimesta lähtevän jää-sumun kivasta. Tuo 1/320 laittaa aukkoa melko pienelle kuten kirjoitit ja silloin tulee ehkä perempia dokumenttikuvia.

Olen kokeillut myös täyden aukon 1.4 kuvaamista jolla saa sitten sen kohteen paremmin esiin. Tutkailin tuossa muutaman viimeisimmän matsin ja jotenkin laiskana olen ollut noiden nappuloiden kanssa. Peli vie kuvaajaa varsinkin kun oma poika on kentällä :-)
miikkaj
Viestit: 219
Liittynyt: Joulu 02, 2007 20 : 53
Viesti:

Viesti Kirjoittaja miikkaj »

Mä laittaisin vähän lyhyemmän suljinajan ja vastaavasti aukkoa taas suuremmalle. Tuntuu, että 1/500 alkaa olemaan sellanen, jolla saa kiekkoa ja jäähilua pysäytettyä jotenkin. 1/640 vielä parempi. Jotkut käyttää kuulemma 1/1000:kin, mutta en oo nähnyt sille vielä tarvetta. Eikä kyllä ole mahdollisuuttakaan kun pääasiassa kuvaan hämärässä hallissa.

Oletko kokeillut kuvata asettamalla sekä aukon että sulinajan manuaalisesti?


Tuossa on muistaakseni 1/500 ollut aikana, ja kohtuu nätisti pysähtyy, jonkun verran on epäterävyyttä:
http://jaakiekko.kuvat.fi/kuvat/Mestis% ... mg=img1280

Tuossa taitaa olla jo 1/800:
http://jaakiekko.kuvat.fi/kuvat/SM-liig ... mg=img1280
onninpoika
Viestit: 1422
Liittynyt: Helmi 26, 2004 13 : 34
Paikkakunta: Riihimäki

Viesti Kirjoittaja onninpoika »

Vauhtia, vaarallisia tilanteita ja mukavia muistoja kuten tuossa JiiPeeM.n linkissäkin.

Mainio kuva kasvojen poisjäänti harmittaa mutta juuri tuollaisenakin nuo ovat mukavia muistoja noille junnuille ja näiden arvo kasvaa ajan myötä.
Aika kaukaa olet ottanut kun pukea ollut tuossa 172mm.

Tuossa vielä sisäkuvausta ja arvomaailmaa. Normi-ihminen laittaisi kädet alas vastaanottamaan jään iskua mutta kiekkojunnu tietää, että prioriteetti nro1 on mailasta kiinnipitäminen:



Kuva :-)

50mm F:5.0 1/320

Sama kroppaamattomana:

Tuo meidän nro 11 ei saanut kakkosta pikku kujeestaan :-)
Kuva
rakkuj
Viestit: 36
Liittynyt: Tammi 17, 2008 13 : 44

Viesti Kirjoittaja rakkuj »

miikkaj kirjoitti:Mä laittaisin vähän lyhyemmän suljinajan ja vastaavasti aukkoa taas suuremmalle. Tuntuu, että 1/500 alkaa olemaan sellanen, jolla saa kiekkoa ja jäähilua pysäytettyä jotenkin. 1/640 vielä parempi. Jotkut käyttää kuulemma 1/1000:kin, mutta en oo nähnyt sille vielä tarvetta. Eikä kyllä ole mahdollisuuttakaan kun pääasiassa kuvaan hämärässä hallissa.

Oletko kokeillut kuvata asettamalla sekä aukon että sulinajan manuaalisesti?


Tuossa on muistaakseni 1/500 ollut aikana, ja kohtuu nätisti pysähtyy, jonkun verran on epäterävyyttä:
http://jaakiekko.kuvat.fi/kuvat/Mestis% ... mg=img1280

Tuossa taitaa olla jo 1/800:
http://jaakiekko.kuvat.fi/kuvat/SM-liig ... mg=img1280
Oletko jälkikäsitellyt noitaa kuvia jotenkin? On hyviä ja hienoja kuvia.

Itse, kun olen noita junnupelejä yrittänyt kuvata niin tuo hallien pimeys kyllä kyllä muodostaa haastetta.

Nuo mestis ja sm-pelit kun pelataan vähän eri valoilla
miikkaj
Viestit: 219
Liittynyt: Joulu 02, 2007 20 : 53
Viesti:

Viesti Kirjoittaja miikkaj »

rakkuj kirjoitti:
miikkaj kirjoitti:Mä laittaisin vähän lyhyemmän suljinajan ja vastaavasti aukkoa taas suuremmalle. Tuntuu, että 1/500 alkaa olemaan sellanen, jolla saa kiekkoa ja jäähilua pysäytettyä jotenkin. 1/640 vielä parempi. Jotkut käyttää kuulemma 1/1000:kin, mutta en oo nähnyt sille vielä tarvetta. Eikä kyllä ole mahdollisuuttakaan kun pääasiassa kuvaan hämärässä hallissa.

Oletko kokeillut kuvata asettamalla sekä aukon että sulinajan manuaalisesti?


Tuossa on muistaakseni 1/500 ollut aikana, ja kohtuu nätisti pysähtyy, jonkun verran on epäterävyyttä:
http://jaakiekko.kuvat.fi/kuvat/Mestis% ... mg=img1280

Tuossa taitaa olla jo 1/800:
http://jaakiekko.kuvat.fi/kuvat/SM-liig ... mg=img1280
Oletko jälkikäsitellyt noitaa kuvia jotenkin? On hyviä ja hienoja kuvia.

Itse, kun olen noita junnupelejä yrittänyt kuvata niin tuo hallien pimeys kyllä kyllä muodostaa haastetta.

Nuo mestis ja sm-pelit kun pelataan vähän eri valoilla
Ei ollut tarkoituskaan antaa verrokkia valoisuuden tai minkään muidenkaan seikkojen osalta, vaan näyttää vain tuota valotusajan vaikutusta yksityiskohtiin. Eli valotusaikaa kannattaa lyhentää kun siihen kerran on varaa aukkoa suurentamalla.

Sanoisin mututuntumalta että tuo Lempäälän halli, jossa pääasiassa kuvaan, ei varmaankaan paljon junnupelien valaistusta parempi ole. Kun liigapeliä menee sitten kuvaamaan, tuntuu että silmiin sattuu :)

Kuvia on jälkikäsitelty kyllä, eli terävöitys, kohinaa pois, kirkkautta ja kontrastia. Joitain huippuhyviä yksittäisiä kuvia voi tulla säädettyä enemmän ajatuksella. Mutta tarpeeksi kun kuvaa samassa hallissa, voi hyväksi todetuilla pre-set-asetuksilla muokata kaikki kuvat kerralla ja tarkastaa että ovat ok.
onninpoika
Viestit: 1422
Liittynyt: Helmi 26, 2004 13 : 34
Paikkakunta: Riihimäki

Viesti Kirjoittaja onninpoika »

Miikalla aivan upeeta, pro-settiä!

Kuinka monta kuvaa otat keskimäärin matsista? Kun katselin sivustoasi, niin loppupelissä olit julkaissut 7-28 otosta per matsi. Thats all? Onko tuo seuran virallinen tai edes puolivirallinen saitti josta kundit, äipät ja se kuuluisa Australian mummo hakevat kuvat??
miikkaj
Viestit: 219
Liittynyt: Joulu 02, 2007 20 : 53
Viesti:

Viesti Kirjoittaja miikkaj »

onninpoika kirjoitti:Miikalla aivan upeeta, pro-settiä!

Kuinka monta kuvaa otat keskimäärin matsista? Kun katselin sivustoasi, niin loppupelissä olit julkaissut 7-28 otosta per matsi. Thats all? Onko tuo seuran virallinen tai edes puolivirallinen saitti josta kundit, äipät ja se kuuluisa Australian mummo hakevat kuvat??
Omasta mielestä prosta vielä kaukana, yleensä katselen kateellisena muiden kiekkokuvia ja mietin mikä omissa kuvissa on vikana :-)

Kuvien määrä per matsi vaihtelee 300-700, ja lukema on suoraan verrannollinen ottelun vauhtiin/sykkeeseen. Jos 500 kuvaa otan, niistä ehkä 50-100 on julkaisukelpoista ja niistä pudotan vielä puolet pois. Tonne sivulle kerään niitä parhaita tai erikoisimpia kuvia.

Kuvat on tuolla ihan vain harrastusmielessä laitettu esille, joskus sitten joku lehti saattaa yksittäisestä kuvasta kiinnostua.

Täältä forumilta olen oppini näihin kuviin saanut, joten mieluusti jaan vähäistä kokemusta muillekin!
pelai65
Viestit: 1142
Liittynyt: Joulu 05, 2012 12 : 45
Paikkakunta: Lempäälä

Viesti Kirjoittaja pelai65 »

Hei

Olen tässä hetken harjoitellut juniorikiekko kuvien ottamista ja samoihin vaikeuksiin törmännyt kuin muut. Eli isoin ongelma on noiden harjoitushallien pimeys. Usein harjoitukset ja pelit pelataan puolilla valoilla.

Itse olen päätynyt kuvaamaan manuaali asetuksilla. Otan ensin muutaman harjoituskuvan eripuolilta kaukaloa ja sitten fiksaan ajan ja aukon sopivaksi. Yritän saada aukkon ainakin 4:ään, jotta saisin hieman syvyysterävyyttä . Hyvässä (valoisassa hallissa se tarkoittaa nopeitta 1/320 (enemmänkin saisi olla) ja ISO 800-1600.

Kuvia olen ottanut käsivaralta ja putkena sigma 70-200/2.8. Oletin ensin tuon 2.8 valovoiman tuovan hyötyä, mutta sitä pääsee heikosti hyödyntämään olemattoman syvyysterävyyden takia.

Tällaisia kuvia olen saanut aikaisin (vinkkejä otetaan vastaan):


http://flickr.com/gp/91955186@N08/eY966v
http://flickr.com/gp/91955186@N08/P9E8qz
http://flickr.com/gp/91955186@N08/kQ84WR
http://flickr.com/gp/91955186@N08/29C2L9

Toivottavasti linkit toimivat...

PS Miikalla hienoja kuvia
Viimeksi muokannut pelai65, Helmi 09, 2013 20 : 03. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
mremonen
Viestit: 9185
Liittynyt: Joulu 10, 2003 15 : 43
Paikkakunta: itähelsinki
Viesti:

Viesti Kirjoittaja mremonen »

onninpoika kirjoitti:Normi-ihminen laittaisi kädet alas vastaanottamaan jään iskua mutta kiekkojunnu tietää, että prioriteetti nro1 on mailasta kiinnipitäminen:
Ja normi-ihminen menisi polin kautta kotiin, kun kiekkojunnu ottaa iskun kyynärsuojilla. Tosin kyllähän ne hanskatkin rannevammoja estää. Toiset paremmin ja toiset huonommin.
onninpoika
Viestit: 1422
Liittynyt: Helmi 26, 2004 13 : 34
Paikkakunta: Riihimäki

Viesti Kirjoittaja onninpoika »

Eilen kokeilin sitten täydellä aukolla. Olipas hemmetin hankalaa. Tarkennuksen kanssa saa vielä etsiä sopivaa settiä. Nyt pikaharjoittelulla pistetarkennus oli paras. Tässä esimerkki:

Kuva

50mm F1.4 1/1250s ISO 800. Pudotin tuon ISO:n sitten alemmaksi kun rupesi tuo suljinaika menemään tappiin.

Tänään sitten Vuosaaren halliin. Sehän on uusi halli jossa on sarjan parhaat valot. Pikkusen laitan aukkoa kiinni jotta saan anteeksi tarkennusta ja pikkuisen syväterävyyttä.

Onko raadilla ehdotuksia tarkennukseen? Kokeilen hieman laajentaa tuosta pistetarkennuksesta jotta saan tarkennettua huonommallakin sihtauksella. Kun on aikaa tilantessa usein alle sekunnin,niin ainakaan minä en aina ehdi.
onninpoika
Viestit: 1422
Liittynyt: Helmi 26, 2004 13 : 34
Paikkakunta: Riihimäki

Viesti Kirjoittaja onninpoika »

"pelai65"



http://flickr.com/gp/91955186@N08/eY966v
Ihan hyvä tilannekuva. Tuossa esimerkki yhdestä perusongelmasta. Valot katossa ja pelaajien kasvoisa varjot. Kerrankin maalivahdin kasvot olisivat näkyneet maskin takaa mutta pimennossa. Jos näihin lähtee buustaamaan naamat näkyviin, niin jää palaa puhki.

http://flickr.com/gp/91955186@N08/P9E8qz
Tuossa on ilmettä ja yritystä. Jotenkin valju?

http://flickr.com/gp/91955186@N08/kQ84WR
Numeron 13 ilme ja kasvot hemmetin hyvät!
http://flickr.com/gp/91955186@N08/29C2L9

Äijämeininkiä! Esimerkki hyvästä kuvasta joka on mieletön muisto pojalle ja äipälle :-)
JiiPeeM
Viestit: 1167
Liittynyt: Tammi 12, 2008 17 : 32
Paikkakunta: Rauma

Viesti Kirjoittaja JiiPeeM »

Eopä paljon ole tarkennkseen antaa vinkkejä, keskipisteellä ja kertatarkennuksella mennään tällä, mutta johtuu kyllä tuon vanhan Olyn seuraavan tarkennuksen kökköisyydestä.

Vuosaaren hallissa kerran käyneenä muistelisin siellä olleen ledivalot. Kamera ei silloin ollut mukana, joten ei tiedoa miten toimiin kuvaukseen.

Omasta mielestäni hyvät valot kuvaukseen oli Hyvinkään isommassa hallissa, siinä miinuksena oli että remontin yhteydessä valoja lisättiin, mutta jätetiin myös vanhat katttoon. Valoa on hyvin, mutta eri osissa kenttää eri väristä.

Kyllä f1.4 alkaa olla tarkennukselle haastavaa, mutta kokeile f 2.8 tai f3.2, saat suljinaikohin lisää nopeutta, menettämättä syväterävyyttä kokonaan.
onninpoika
Viestit: 1422
Liittynyt: Helmi 26, 2004 13 : 34
Paikkakunta: Riihimäki

Viesti Kirjoittaja onninpoika »

Uusi päivä, uudet kujeet. Tänään piti testailla mutta aloitin kiinteällä F:2.0 ja siihen jumahti. Kun matsi alkaa, niin säädöt ei ihan heti tule mieleen.

Jälki 2.0 aukolla oli mielestäni kivaa. Tarkennus terävöityi ja syvaterävyys taitaa olla sitä jota haen:

Kuva

Eli haluan nostaa sen ko. pelaajan tai taisteluparin esiin. Paras nosto mielestäni ilman salamaa on tuo suuri aukko jonka avulla hukkaan taustalla olevat muut pelaajat.

Vuosaaren hallin LED valaistus toimi hemmetin hyvin. Valot olivat puoliteholla mutta riittävän kirkkaat silti.

Päivän kooste: https://picasaweb.google.com/1125176118 ... Viikingit#
pelai65
Viestit: 1142
Liittynyt: Joulu 05, 2012 12 : 45
Paikkakunta: Lempäälä

Viesti Kirjoittaja pelai65 »

Kuvathan näyttävät hienoilta.

Olen huomannut mainitsemasi kasvojen pimentoon jäämisen. Valo tulee ylhäältä ja kypärä ja maski peittävät kasvot. Voisi kuvitella jään heijastavan valoa myös alhaalta, mutta se ei tunnu riittävän.

Tässä muutamia vinkkejä joita olen täältä oppinut ja testaillut. Näihin toivon uusia ajatuksia kokeneimmilta kuvaajilta.

-Kuvaan RAW muodossa
-Säädän valkotasapainon hallin mukaan
-Aukko, nopeus ja ISO tasapaino, kaikilla merkitystä, minä päädyin käsiasetuksiin joilla kuvaan koko pelin.
- Kuvaan lyhyitä sarjoja 1-4 kuvaa kerralla. Pelistä noin 200-300 kuvaa joista käyttökelpoisia 30-50. Hyviä ... muutama
- olen kokeillut kuvaamista yhdellä ja usealla tarkennuspisteellä, tilanteesta riippuu mikä on paras. Yksi on varmempi, mutta liikkeessä tarkoittaa, että kohteen pitää olla keskellä.
- Sama tarkennusmenetelmällä, kerta vai jatkuva (viimeksi jatkuva toimi hyvin)
- Jälkikäsittely tärkeää (lightroom). Huomasin, että kuvat ovat usein hailakoita lopputulokselta ja nostin kirkkautta ja kontrastia yms. Ja tuloksena paljon " pirteämpiä" kuvia. Ainakin minun makuun parempia.

Eli näin minä kuvaan, varmaan kokeneimmilta harrastajilta on saatavissa parempia vinkkejä. Omasta mielestä kuvat on teknisesti kohtalaisia ja nyt voi enemmän paneutua tilanteiden tallentamiseen ja rajaamiseen. Ehkä ne kuvat vielä siitä paranee.
Viimeksi muokannut pelai65, Helmi 11, 2013 8 : 20. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
JiiPeeM
Viestit: 1167
Liittynyt: Tammi 12, 2008 17 : 32
Paikkakunta: Rauma

Viesti Kirjoittaja JiiPeeM »

Noissa pleksin läpi kuvatuissa on ongelmana se harmaa "kalvo" joka tulee kuviin.
Sen saa aika hyvin häivytettyä nostamalla kontrastia ja saturaatiota.
Itse säädän/korjaan kirkkauden yleensä jonkun valkoisen varusteen mukaan, jäähän ei ole valkoista. Niissä kuvissa joissa on jää säädetty valkoiseksi, menee minun mielestäni liian "kovaksi". Se ei ole enää se näky joka hallilla oli todellisuudessa.
onninpoika
Viestit: 1422
Liittynyt: Helmi 26, 2004 13 : 34
Paikkakunta: Riihimäki

Viesti Kirjoittaja onninpoika »

Hyviä ajatuksia edellisissä viesteissä.
Kuvaan nykyisin raw formaatissa. WB:n säädän lätkähommissa aina jään mukaan. Tuo RAW antaa sitten mahdollisuuksia korjailuihin. Olen niin laiska, etten juurikaan käytä mitään "kunnon" softaa noiden jälkikäsittelyyn. Picasa ottaa sisään suoraan Nikonin RAW (NEF) tiedostot ja Picasassa on minulle tärkeimmät työkalut jälkikäsittelyyn. Tärkeimmät työkalut omaan käpistelyyni
1) Crop (Kroppaaminen)
2) Straighten (Maalitolpat suoraan = lähes neuroosi minulle)
3) Light (Valon säätely)
4) I'm feeling lucky (Automaattikorjaus kun en itse jaksa)
5) Shadows (Tuo lisää varjoja, syvyyttä, kontrastia, tekee haljusta kuvasta paremman)
Nuo ovat Picasassa todella helppoja hommia jotka tulee tehtyä samalla kun imaisee kuvat kortilta. Tuosta on sitten muutamalla klikkauksella kuvat joukkueen webbikansiossa.

Joskus äiti haluaa jonkun kuvan omaan käyttöönsä tulostettavaksi tai muuhun tärkeään hommaan. Silloin ihan vakava tuunaus joko Photoshopilla tai Gimpillä. Erittäin tärkeitä ovat myös joukkuekuvat pojille ja sponsoreille.
Sponsoriluvista tuleekin sitten viikon pirkkavinkki:

Leimatkaa joukkuekuva erikseen jokaiselle sponsorille! Itse olen tehnyt sen seuraavasti:

Kuva

Meillä on tuon toimitsijakopin yläpuolella joukkueen tärkeimmän sponsorin mainos jossa lukee "Riihimäki - kotikaupunki" Pyyhin sen tekstin pois ja laitoin vuorotellen jokaisen sponsorin logon siihen koko hallin parhaalle paikalle. Nämä sitten printattiin ja lähetettiin sponsoreille kehystettyinä. Näyttävät kuulemma hemmetin hyviltä yrityksen sisääntulotiskillä tai neukkarissa. Sain juuri jojolta kuulla, että kaikki olivat uusineet sponsorisopimuksen myös tälle kaudelle :-)
https://picasaweb.google.com/1125176118 ... sorikuvat#
Viimeksi muokannut onninpoika, Helmi 11, 2013 9 : 53. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
pelai65
Viestit: 1142
Liittynyt: Joulu 05, 2012 12 : 45
Paikkakunta: Lempäälä

Viesti Kirjoittaja pelai65 »

Muutama kuva lisää...

Harjoitukset on hyvä paikka harjoitella kun liikkeet on arvattavissa helpommin. Pelin luku on myös tärkeä osa onnistuneita kuvia.

Kuva
IMG_1858 by pelai65, on Flickr
Tästä puuttuu liike ja vauhti, jota lajissa on. Mutta toisaalta pelaajan karvot näkyvät hyvin.

Kuva
IMG_1969 by pelai65, on Flickr
Minusta onnistunut tilannekuva, jossa kiekko on juuri menossa hanskaan. Harmittavasti juuri siinä kohtaa laitaa on tumma mainos, jolloin kiekko ei erotu taustasta. Vähän yritin tehdä töitä, jotta sen saisi erottumaan taustastaan. Mutta tässä tulos... Yksittäiskuvia ottamalla ei tällainen koskaan onnistuisi.
Vastaa Viestiin