Ja se oli kylymä tammikuinen päivä! Kuvasuhdetta olisi voinut vähän miettiä toisen kerran, juolahti näin mieleen kun katselee kuvaa parin kuukauden jälkeen uudelleen.
Se ainut päivä kun ei ollut pilvessä ja reposia voisi näkyä oli viime viikolla tiistaina, edellisistä kerroista masentuneena kävelin kuitenkin sen 150m rantaan ja laitoin vermeet valmiiksi...sitten joku sytytti valot taivaalle jota kesti noin 15min.
Pidän kovasti tästä maisemaa ihailevasta pulusorsasta. Taustan vuorten huiput rytmittyvät kauniina diagonaalina ja häipyvät matalakontrastisempaan ja kirkkaampaan, rakentaen syvyysvaikutelmaa. Näiden kontrastina oikean reunan metsäinen vuorenrinne on ehkä hieman liian saturoitunut ja tumma, ja tonaalinen erottelu tummasta pulusta tummaa vettä pitkin tummaan vuoreen on hieman liian tasainen. Sitä kenties tutkisin toisin jälkikäsittelyssä. Metsäinen vuorenrinne hieman vaaleammaksi, saturaatiota siltä osin alaspäin ja se olisi siinä.
No, se on makuasia ja vain kuvan pohdintaa. Aina on olemassa toisenlaisia tulkintoja. Kuvaajan näkemys ratkaisee aina.
Kiitos paljon kommentoinnista! Jälkikäsittelyssä en tosiaan ole ihan vielä mukavuusalueellani. Mutta kun otit asian esile, niin omakin silmä alkoi tarttumaan tuohon kuvan oikeaan puoliskooon. Täytyy jossain välissä palata sorvin ääreen kokeilemaan omien rajojen ja taitojen avartamista.
E: Nyt on hieman yritetty pudotella saturaatioita maskeilla ja rajausta tiukennettu oikealta, alkuperäinen linkki päivitetty.
Viimeksi muokannut OlyT 75, Maalis 27, 2016 22 : 08. Yhteensä muokattu 3 kertaa.
En ymmärrä mitä kumpuongelmia Oly:n kuvissa on. Ihan kivastihan noi pehmenee taustan lievään usvaan. Jättäisin ihan luomuksi.
Pulu ei puhuttele, mutta Italian järvikuva on kiva ja idyllinen. Olispa tuossa kattoparvekkeella vielä ihminen tai kaksi, niin kaikki olisi täydellistä! Järvikuva on myös luonteeltaan sellainen, että tekisi mieli klikata se isoksi.
Oikean puolen metsäiset varjonpuoleiset vuoret olivat alunperin ehkä aavistuksen tummia ja dominoivia. Olen päivittänyt linkit. Kiitokset palautteesta.