Millainen kamera (ja editointiohjelma) videokuvaamiseen?

Voit vapaasti kysyä jopa vähän tyhmiäkin.
0000
Viestit: 2
Liittynyt: Syys 03, 2016 10 : 26

Millainen kamera (ja editointiohjelma) videokuvaamiseen?

Viesti Kirjoittaja 0000 »

Olen harrastanut valokuvaamista kaiken kaikkiaan noin viisi vuotta, joskin viime vuosien aikana tämä harrastus on jäänyt hieman taka-alalle. Olen kuitenkin jo pidemmän aikaa pohtinut videokuvaamisen aloittamista, mutta en oikein tiedä, millainen kamera olisi tähän hommaan sopivin.

Tähän mennessä olen kuvaillut Canonin järjestelmäkameroilla, mutta omassani ei ole videokuvausmahdollisuutta. Eniten minua mietityttää varmaankin se, olisiko parasta vain päivittää Canonin runko sellaiseen, jossa on videokuvausmahdollisuus, vaiko sitten hankkia kamera, joka on tarkoitettu ainoastaan videokuvaamiseen?

Canonin järjestelmäkameroissa olisi ainakin se plussa, että pystyisin hyödyntää nykyisiä objektiivejani. Ja se, että tunnen ne kamerat suht hyvin - videokameroiden maailma taas on täysin uusi minulle.

Haluaisin kuvata pääasiassa "musavideotyylisiä" videoita, eli esim. tanssivideoita tai sellaisia tarinankerrollisia videoita. :D Myös videoiden editointiohjelmat ovat minulle ihan tuntemattomia, eli olisiko jollain vinkkejä hyvistä editointiohjelmista, jotka saisi MacBookille?

Kiitos jo etukäteen!
Cloudcity. Uuden ajan pilvipalvelu.
0000
Viestit: 2
Liittynyt: Syys 03, 2016 10 : 26

Viesti Kirjoittaja 0000 »

Hups, laitoin tämän vahingossa väärän aiheen alle... Oli tarkoitus laittaa sinne "Aloitteleva digikuvaaja kysyy" -alueelle!
MattiH
Site Admin
Viestit: 6276
Liittynyt: Tammi 08, 2003 20 : 57
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Viesti Kirjoittaja MattiH »

(Moderaattori) Siirretty!
MjrPayne
Viestit: 192
Liittynyt: Marras 24, 2009 19 : 40

Viesti Kirjoittaja MjrPayne »

Helpoimmalla pääsee varmaankin hankkimalla Canonin nykyrungon jolla opettelee videokuvaamista. Toinen vaihtoehto on sitten hankkia peilitön ja adapterilla siihen vanhat linssit kiinni. Peilittömissä nykyään paremmat video-ominaisuudet kuin peilillisissä. Esim. Sonyn vanhempi A6000 saa hyvällä hinnalla jos HD taso riittää, 4K sitten A6300 ehkä tämän hetken paras hinta/laatusuhde.

Toki helpommin videoiden kuvaaminen onnistuu varsinaisella videokameralla mutta kohtuulliseen sellaiseen saa menemään huomattavasti enemmän rahaa kuin järkkäriin, varsinkin jos haluaa valovoimaa ja herkkyyttä hämäräkuvauksiin.

MacBookissa on jo vakiona hyvä editointiohjelma alkuunsa eli iMovie. Sillä pääsee aika pitkälle alkuun ja jos nälkä kasvaa niin helppo siirtyä FCPX. Jos koneessasi ei iMovia ole valmiina niin appstoresta noutamaan 0€ hintaan.
Guzmo
Viestit: 2041
Liittynyt: Joulu 14, 2005 20 : 25
Paikkakunta: Narnia

Viesti Kirjoittaja Guzmo »

Vaikka iMoviella voi leikata ja tehdä paljonkin suosittelen opettelemaan jonkun monipuolisemman ohjelman käyttöä heti alusta alkaen. Varsinkin jos musavideot ja muu hieman vaativampi leikkaus ja editointi on tavoitteena.

esim.

- Final cut Pro
- Adobe Premiere Pro
- DaVinci Resolve


Canonin rungolla ja linsseillä pääsee varmasti alkuun. Kamerahan on vain yksi osa videon tekemistä. Yhtä paljon ja enemmänkin rahaa voi mennä jalustoihin, valoihin, mikkeihin jne.

Choose the right camera
https://vimeo.com/blog/post/choose-the- ... ra-for-you
markku1967
Viestit: 2
Liittynyt: Joulu 09, 2016 18 : 15

Viesti Kirjoittaja markku1967 »

[quote="Guzmo"]Vaikka iMoviella voi leikata ja tehdä paljonkin suosittelen opettelemaan jonkun monipuolisemman ohjelman käyttöä heti alusta alkaen. Varsinkin jos musavideot ja muu hieman vaativampi leikkaus ja editointi on tavoitteena.

esim.

- Final cut Pro
- Adobe Premiere Pro
- DaVinci Resolve

Tähän listaan lisäisin Cyberlinkin Power Director Ultra 15. Markkinoiden nopeiden editointiohjelma. Joustaa editoinnissa todella paljon. Adobe on liian vaikea selkoinen ja myös Final Cut. Cyberlinkin ohjelmisto on käyttäjäystävällinen. Samaista ohjelmaa voi käyttää sekä vasta-alkaja ja expertti. Ohjelmassa voi valita kumpaa puolta käytetään. Expertti saa kaikki herkut eteensä säädettäviksi, kun aloittelija pääsee automaattisilla säädöillä helposti eteenpäin.
OskuK
Viestit: 34028
Liittynyt: Joulu 22, 2003 20 : 05

Viesti Kirjoittaja OskuK »

Iso kysymys onkin, miten aikoo säilöä: originaalin, muokkaukset ja valmiit videot.

Waldo's Peoplen Waldo:

"Itseensä pitää luottaa, eikö niin?"
Vastaa Viestiin