PEN-F (julkkari 27. pv?)

Minolta-digit, Olympus-digit (ei-järjestelmädigejä)
Humminbird
Viestit: 363
Liittynyt: Tammi 02, 2013 12 : 42

Viesti Kirjoittaja Humminbird »

nomad kirjoitti: Eiköhän siinä ne 4k:t tms. ole. Tosin oletan, että verrattuna OM-D sarjaan Pen-sarjan huippumalli jäänee taas vähemmälle huomiolle. ja tämän takia hintakin liukuu malli-iän loppua myöten alemmas kuin mitä saattaisi odottaakaan.

Toivottavasti Pen-f on valokuvaushenkinnen ja tyylikäs kamera. E-P5:n omistajana voin sanoa, että kun kuva pitäisi saada, niin pleikkaritouhu kyllästyttää. Eikä liene myöskään toivoa, että OM-D sarja tähän Olympuksen perusongelmaan mitään ratkaisua toisi.
Mielestäni tuo "pleikkarimaisuus" liittyy ennen kaikkea siihen valikkojärjestelmään, rungon rakannehan on kuitenkin aika hyvä OM-D:ssä ja EP-5:ssäkin. Toki joissakin malleissa ne napit on huonosti sijoitettu ja vähän turhan pieniä, mutta esim. E-M1 on kohtalaisen onnistunut. GH4 on ehkä parhaiten mietitty m4/3-kamera rungon osalta, menukin on siinä parempi kuin Olympuksissa. GX8 näyttää myös aika asialliselta, en ole vielä livenä nähnyt.

Mitä hintaan tulee, niin maksoin tuossa syksyllä E-P5:stä 269 euroa uutena 3 vuoden takuulla. Siinä sai rahalle jo mukavasti vastinetta. E-M5:ttäkin on myyty uutena jo noin 300 eurolla. Aika rajua hintapudotusta 4 vuodessa, mutta se on sikäli ymmärrettävää että tuotekategoria on vielä aika uusi ja kehitys nopeaa. Veikkaisin että tämän vuoden julkaisujen arvo säilyy hieman paremmin, mutta se jää nähtäväksi.
Cloudcity. Uuden ajan pilvipalvelu.
moonshine
Viestit: 1312
Liittynyt: Heinä 27, 2010 21 : 08

Viesti Kirjoittaja moonshine »

Kuva

Gripillä.
Humminbird
Viestit: 363
Liittynyt: Tammi 02, 2013 12 : 42

Viesti Kirjoittaja Humminbird »

No joo, ruma grippi mutta muuten ihan siistin näköinen. Kuvassa on aika iso linssi kiinni, ja silti melko sopusuhtaisen kokonaisuus. Etulevyssä oleva nuppi on kaiketi tarkennustavan valinta. Mielenkiintoista nähdä lopullinen tuote.
moonshine
Viestit: 1312
Liittynyt: Heinä 27, 2010 21 : 08

Viesti Kirjoittaja moonshine »

– 20MP Live MOS sensor (made by Sony)
– 50MP high resolution shot mode
– 5-axis camera shake correction. Five stop correction (CIPA)
– Creative dial to directly access four functions
– 2.36 million dot organic EL EVF (S-OVF mode to extend the dynamic range)
– Mechanical shutter: 60 seconds -1/8000 seconds
– Electronic front curtain shutter (anti-shock mode): 60 seconds -1/320 seconds
– Electronic shutter (silent mode): 60 seconds -1/16000 seconds
– Video full HD60p
– Interval Shooting
– 4K time-lapse movie
– Continuous shooting of 10 frames / sec (5 frames / sec in the AF tracking)
– Wi-Fi built-in. Remote control via smartphone
– 3 inches 1.03 million dot movable LCD monitor
– AF tracking pad: EVF is capable of moving the AF point in the touch panel at the time of use
– Media SDHC / SDXC (UHS-II compatible)
– Included with an external flash FL-LM3. Guide number 9.1. Bounce possible
– ISO200-25600 (LOW: ISO80 equivalent)
– Color Black and Silver
Aika hintavalta tuntuu edelleen spekseisin nähden (näihin ranskalaisiin perustuen).
bpixels
Viestit: 212
Liittynyt: Touko 06, 2011 9 : 27

Viesti Kirjoittaja bpixels »

moonshine kirjoitti:

Tuohan on melkolailla OMD-5M2,
-paremmalla tarkennuksella
-suurempi kenno + sen tiimoilta suurempi HIGH RES otos.
-UHS-II muistikorttituella
-touch af
-onko mitään muuta oleellista eroa??

ergonomia jää kuvien perusteella OMD-EM1, 5MII.sen alle.

Puhtaaseen valokuvaukseen tulee ihan kivoja vehkeitä, Fuji Xpro2:nen mukaan lukien. OMD-EMII:sta odotellesa.
nomad
Viestit: 20313
Liittynyt: Huhti 26, 2007 16 : 22

Viesti Kirjoittaja nomad »

bpixels kirjoitti: Tuohan on melkolailla OMD-5M2,
-paremmalla tarkennuksella
-suurempi kenno + sen tiimoilta suurempi HIGH RES otos.
-UHS-II muistikorttituella
-touch af
-onko mitään muuta oleellista eroa??

ergonomia jää kuvien perusteella OMD-EM1, 5MII.sen alle.

Puhtaaseen valokuvaukseen tulee ihan kivoja vehkeitä, Fuji Xpro2:nen mukaan lukien. OMD-EMII:sta odotellesa.
Olympuksen kuviossa Pen huippumalli näköjään ennakoi M-sarjan huippumallia, vrt. E-P5 ja OMD M1.

Integroitua etsintä lukuunottamatta en näe Pen-F:ssä kuin inkrementaalista kehitystä E-P5 nähden. Kommenttiasi suuremmasta kennosta en ymmärrä???
moonshine
Viestit: 1312
Liittynyt: Heinä 27, 2010 21 : 08

Viesti Kirjoittaja moonshine »

^Eiköhän tuossa tarkoitettu suurempaa määrää megapikkelsejä...

Vaikka olympuksella on oikeesti ihan kivoja hilavitkuttimia (kuten high res ja live composite), eiköhän ne tärkeimmät kysymykset ole edelleen auki:

- evf käytännössä
- af-c parannukset?
- videon laatu käytännössä?
- kehitys dynamiikassa?
- hand held high res?

Mutta vähän tosiaan näyttäs siltä, että todelliset kehitysloikat nähdään vasta M1 II:ssa...

(Oma upgrade lienee kuitenkin M1, kun hinta vähän vielä droppaa. 4.0 firmiksin myötä melkoinen namu hintaansa nähden.)
nomad
Viestit: 20313
Liittynyt: Huhti 26, 2007 16 : 22

Viesti Kirjoittaja nomad »

moonshine kirjoitti:^Eiköhän tuossa tarkoitettu suurempaa määrää megapikkelsejä...

Mutta kun veikkaan, että se M1 mk2 on nimenomaan tämä Pen-F toisissa kuorissa. Siis sama suhde kuin E-P5:llä ja nykyisellä M1:llä.

Samoja käytännöllisiä parannuksia minäkin kaipaan. Mutta kova sarka on markkinamiehillä kynnettävänä kun edeltäjämallia on viimeaikoina myyty 1/3 hinnalla tähän uutuuteen nähden. Miten perustella uutuuden arvo jos se maksaa 3x enemmän kuin edeltäjänsä!!??
moonshine
Viestit: 1312
Liittynyt: Heinä 27, 2010 21 : 08

Viesti Kirjoittaja moonshine »

nomad kirjoitti:

E-P5 ja E-M1 on kyllä aika kaukana toisistaan, vaikkakin samoja ominaisuuksia löytyy.

Ja ehkä pitäs malttaa odottaa sitä julkkaria ja arvosteluja. :-)

Erilaisia kameroitahan ne on, mutta erot perustekniikassa ovat pienet. Sama myös Pen-F:n ja M1:n seuraajamallin kanssa. Ja veikkaanpa, että myös jatkossa M1 myötäilee enemmän kansan syvien rivien toiveita, myyden niin ollen paremmin, Pen-sarjan pitäessä yllä Olympuksen brändiä ja suhdetta historiaan.
bpixels
Viestit: 212
Liittynyt: Touko 06, 2011 9 : 27

Viesti Kirjoittaja bpixels »

Henk koht. en ole koskaan noteerannut yhtäkään pen kameraa yhtään mihinkään. Tämä pen-f on ensimmäinen pen-tuote, jonka kohdalla pysähdyin tutkimaan asiaa.

PEN sarjahan on ollut aina ns sunnuntai kuvaajille suunnnattu sarja. Toki hyvissä käsissä lähes kamera kuin kamera taipuu hienoihin kuviin.

EM II:sen mahdollisista parannuksista normaalien oletettavien parannusten ympärillä vois olla esim.
-suurempi high res mode. Eli ken tietää jos nyt pystyvät tekemään puolen/yhden pikselin liikutuksilla .. 8 kuvalla tarkan kuvan.. Mitäs jos tuota ominaisuutta voi käyttää ns puolen pikselin välein laajemmalta alueelta 16 kuvaa yhdistämällä tms.

Kamerassahan on toki kaikki mitä EM-1:seen on tullut päivitysten myötä. Yhtään vähempään ei luonnollisesti kannata tyytyä sitten kun lompakon nyörejä availee.

HIGH RES mode, joka toimii myös focus bracketingin kanssa. Eli monta makrokuvaa eri tarkennuksilla ja high res tilassa (käytännössä .. yhden painikkeen tuotekuvaus toiminto) 50mpix resoluutiolla.

Mitäs muuta sitä teoretisoisi :) .

-enenmmän otoksia per sekunti (normi oletus)
-parempi EVF (uusia ratkaisuja löytyy ESIM LEICA SL EVF on kuulemma kova)
Maffer
Viestit: 21490
Liittynyt: Elo 20, 2008 17 : 32
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Maffer »

Mikä näis laatikkorungoissa niin hienoa on? Aivan skeida ergonomia. Ihmisen käden mukaan pitäisi muotoilu tehdä eikä jatkaa tätä 70-luvun linjaa.
bpixels
Viestit: 212
Liittynyt: Touko 06, 2011 9 : 27

Viesti Kirjoittaja bpixels »

Maffer kirjoitti:Mikä näis laatikkorungoissa niin hienoa on? Aivan skeida ergonomia. Ihmisen käden mukaan pitäisi muotoilu tehdä eikä jatkaa tätä 70-luvun linjaa.
Ei niissä hirveästi toki mitään hyvää ole. Aina pitäisi olla vähintään optio laittaa grippi kiinni kuten EM-5II. Joskus kahvan puute voi olla tie mahd. pieneen fyysiseen kokoon, joka monia ainakin ajatuksen tasolla kiehtoo.

tietyntyylisessä kuvauksessa pieni koko on etu. Esim pelkkiä maisemia jalustalta (mahd kevyt kalusto). Tosin tuossa yhteydessä pitäs olla HIGH SPEED HIGH RES SHOT :)
ruutu
Viestit: 1312
Liittynyt: Tammi 10, 2007 22 : 44

Viesti Kirjoittaja ruutu »

Jos kuvanlaadussa ei mitään merkittävää parane, pärjää EM-5:lla ihan hyvin ja tarkennuksen kohdalla päivityspaineet voi pikemminkin suunnata peilijärkkärien suuntaan...
moonshine
Viestit: 1312
Liittynyt: Heinä 27, 2010 21 : 08

Viesti Kirjoittaja moonshine »

http://robinwong.blogspot.fi/2016/01/ol ... art-1.html

http://blog.mingthein.com/2016/01/27/re ... pus-pen-f/

http://www.dpreview.com/reviews/history ... ign=buffer

I have sufficient shooting experience to conclude that the image output from the new PEN-F is in fact, rather similar to what you can expect to obtain from OM-D E-M5 Mark II/E-M10 Mark II/E-M1, with perhaps minor improvements. Considering the fact that the image processing engine is still the same, Truepic 7, the image characteristics are quite similar.
Olympus has optimized the Single-AF performance and I dare claim that for single point focusing, Olympus cameras take the top spot, rivaling even the most expensive of cameras in the market. I did not test the Continuous AF capability of the camera, because of two reasons: I do not use C-AF in my shooting much, and Olympus did not claim to have improved C-AF in PEN-F.
Electronic Viewfinder (EVF) looks exactly the same as the one used in Olympus OM-D E-M10 Mark II. I have been shooting E-M10 Mark II side by side with the PEN-F, hence I made comparisons.
My goodness, I would think 6 dials in a camera is an overkill.
Isosceles
Viestit: 2452
Liittynyt: Syys 23, 2005 23 : 17
Paikkakunta: Lahti

Viesti Kirjoittaja Isosceles »

Eli mitä? 1300e lillerikennoisesta jossa uudet retrokuoret, mitään sen suurempia parannuksia ei ole? No voihan tollasen kokeeks ostaa kun hinta on ens syksynä 600e.
burmanm
Viestit: 469
Liittynyt: Elo 31, 2015 21 : 44

Viesti Kirjoittaja burmanm »

Pitipä tuota käydä tänään hypistelemässä Rajalassa kun olivat esittelemässä. Mitäs tuosta nyt jäi mieleen, mielestäni siitä sai ihan hyvän otteen, olin yllättynyt (odotin sen olevan paljon liukkaampi). Eikä se nyt rumakaan ollut, monissa kuvissa ollut pahempi.

Ainoat asiat mitkä jäi mietityttää (jos unohdetaan hinta) oli etten saanut oikealla peukalolla oikein kontaktia siihen exposure compensation rullaan (se muuten hieno peukalontuki estää sen mielestäni, ja ainakin tuossa esittelykappaleessa se rulla oli todella jäykkä) ja toinen oli EVF, joka oli vähän pettymys E-M5 II:n jälkeen (ja ei oikein tuntunut istuvan rillipäälle se suojus).
zone6
Viestit: 1241
Liittynyt: Touko 11, 2011 13 : 59

Viesti Kirjoittaja zone6 »

Näyttää jatkuva tarkennus olevan melkoinen ongelma kun katsoo netissä olevia ensimmäisiä testejä.
Zone VI
Vastaa Viestiin