Digikuvaus on tuhoamassa valokuvan

[mremonen]

^Määrätyllä tavalla ymmärrän kyllä pointin. Mutta tämä ei taida olla ihan pelkästään valokuvauksen ongelma, vaan liittyy kaikkeen muuhunkin. Kuten tuossa aiemmin provokatiivisesti kirjoitin, niin ennen sitä hinkattiin yhtä pop-kappaletta kasetti- ja kelamankalla koko vuosi. Sanat kirjoitettiin vihkoon korvakuulolta ja nuotin vierestä vedettiin, että uunolta palo mankka...

Vai kuka muistaa Euroviisujen Suomen kappaleen 2017? Entäs 1973? Jälkimmäiseen vastaus on Marion Rung ja "Tom Tom Tom". No nyt se soi päässä koko loppupäivän...

Eli siinä mielessä on menty tasapäisempään suuntaan. Luontokuvankin osalta voi sanoa, että vastaavanlaista kuin voittajakuva on, löytyy facebookista joka päivä. Mutta sellaista se nyt vaan on. En sitten tiedä, olisiko se toivottavampaa, että palattaisiin aikaan, jossa viisi akkreditoitua luontokuvaajaa vuodesta toiseen jakaisivat keskenään samat palkinnot.

Kaikki arkipäiväistyy.

[mjuhani]

Olen aloittajan kanssa täysin samaa mieltä. Syy on pitkälti digikuvauksen helppous. Nykyään jokainen Iiro-Petteri luulee olevansa suurikin mestari, kun saa facessa sata tykkäystä väärin valotetusta iltakuvasta. Samalla peukuttajien käsitys hyvästä valokuvasta rapisee.

Viitaten edelliseen viestiini: ja ongelma on?

Enemmän olen huolissani metsien katoamisesta ja luonnon köyhtymisestä.

Ongelma on huonot kuvat, joita otetaan, jaetaan ja peukutetaan liikaa. Sekä kuvaajan, että katsojien käsitys hyvän valokuvan visuaalisesta ilmeestä rapautuu.

Ongelma on erityisesti miesten, jotka pyrkivät helpolla ja nopeasti helppoon ejakulaatioon.
Jo opiskeluaikoina ilmeni, että naiset ottavat perusvälineillä visuaalisesti todella hienoja ja pohdittuja kuvia. Miehet roiskivat mitä sattuu esille.

[mremonen]

Ejakulaation olen yhdistänyt valokuvaukseen tähän asti vain spegen kohdalla, mutta ilmeisesti olen ollut liian kapeakatseinen.

Mikä on hyvä kuva?Ja mikä huono? Onko riittävän huono jo itse asiassa riittävän hyvä? Eli kuvan laatumääre ei olekaan jana, vaan möbiuksen rengas, jossa toisella puolella on hyvät ja toisella puolella huonot kuvat?

Veikkaan myös, että ajan saatossa on käsitys hyvä kuvan visuaalisesta ilmeestä kokenut aikamoisen muutoksen. Sata vuotta sitten hyvänä kuvana pidettiin jos sinne paperille jotain ilmeistyi. Esimerkiksi sadan vuoden takaiset muotokuvat eivät tänä päivänä saa osakseen kuin nostalgis-säälinsekaista hymynkaretta.

Itse asiassa minä väitän, että tänä päivänä kuvan pitää olla todella hyvä ja omaleimainen menestyäkseen ja saadakseen huomiota. Esimerkiksi vaikka drone-kuvat. Muutama vuosi sitten mikä tahansa yli kahden metrin korkeudelta otettu kuva sai tuhat peukkua. Nyt noita ylhäältä kuvattuja metsikköjä on naamakirjat pullollaan ja kuvassa pitää olla mukana joku ajatus jotta se jäisi mieleen tai jotta sitä jaksaisi katsoa yli sekuntia.

[Maffer]

Tässä yhtälössä on hieman liian monta muuttujaa mutta yksi paskan leviäminen tuulettimeen lähti jo siitä että haluttiin helpolla vanhan ja perseelleen kehitetyn näköistä kuvaa. Keksittiin suttufiltterit ja kuvanpilaamisgrammi ja kas sinne alkoi tunkea sisältöä. Digifilmi muodostaa käsityksen massoille digikuvasta ja läjä on valmis. Kun tuurigrammiin yhdistetään muutkin some-kanavat on lopputulos hallitsematon.

Iso EMP-vahinko toki palauttaa analogisen kuvaamisen ilon.

[janne.]

puhuttu kieli aloitti ihmisten keskinäisen viestinnän romuttamisen ja kirjoitettu kieli tuhosi sen lopullisesti

[Shchuka]

puhuttu kieli aloitti ihmisten keskinäisen viestinnän romuttamisen ja kirjoitettu kieli tuhosi sen lopullisesti

Ei kieli, mutta kirjojen runsas määrä on. Kirjat ovat menettäneet asemansa kulttuurisena aineksena ja niistä on tullut bisnestä. Ne markkinoidaan kirjailijan ympärille rakennetuilla tarinoilla, ja kirjallisen arvon sijaan kirjoja nostetaan esiin niiden taloudellisen arvon perusteella.

Miljoonaa asukasta kohti tarkasteltunakin käyrä sojottaa kaikissa maissa pystyyn. Joukossa voi olla vaikka kuinka hienoja teoksia, mutta ei niistä tule kulttuurista omaisuutta, koska ne peittyvät hälyyn.

Kirjalle on käynyt aivan samalla tavalla kuin valokuvallekin. Se on vain nopeasti hotkaistava pika-ateria, joka ei jää elämään kulttuuriin ja ihmisten tietoisuuteen.

[mremonen]

Ok, meillä on nyt tässä ongelma. Mikä on ratkaisu?


(vai onko se niin, että ei ole ratkaisua, eikä oikein ongelmaakaan...?)

[ttuplai]

Missä vaiheessa elimme kulttuurin huippuaikaa? 150v sitten rahvas ei todellakaan lukenut kirjoja tai katsellut valokuvia - eikä käynyt taidenäyttelyissä - harvalla siihen oli edes mahdollisuuksia. Nyt näiden romahdusteorioiden mukaan ollaan kohta samassa tilanteessa. Missä vaiheessa siis elettiin kulttuurin huippuaikaa, jolloin maksimi määrä ihmiskunnasta (suhteutettuna väkilukuun) eli taiteen huipulla (eikä siis vain pieni eliitti). Määrän lisääntyminen ei automaattisesti tarkoita mitään - ei kirjallisuudessa, eikä valokuvauksessa. Jos kura lisääntyy, se myös tarkoittaa useammalla ihmiselle mahdollisuutta itseilmaisuun ja koko yhteiskunnan potentiaalin parempaa käyttöä (myös taiteessa).

[mremonen]

Missä vaiheessa elimme kulttuurin huippuaikaa?

Mihin vuoteen Matrix sijoittuikaan?

[tehodia]

Minun käsityksen mukaan digikuvauksen kansanomaistaminen alkoi n. 25 vuotta sitten. Silloin tuli markkinoille PhotoCD. Silloin kenellä tahansa oli mahdollisuus viedä kuvattu filmi kehitettäväksi ja noutaessaan sai takaisin kehitetyn filmin ja PhotoCD-levyn.

EIhän tuosta varsinaista kehityksen mullistajaa tullut, mutta voitaisiin miettiä mikä nyt on erilailla kuin esim vuonna 1992? Mitkä asiat ovat paremmn ja mitkä huonommin? Vaatimustaso on ehkä noussut, mutta onko tämänpäivän hyvä kuva huonompi kuin hyvä kuva vuonna 1992? Tuhoaako tämänhetken kuvat myös sen vuoden 1992 (tai sitä vanhemman) hyvän kuvan?

[mjuhani]

Jos missä, niin valokuvauksessa pätee viisaus: vähemmän on enemmän. Valottamalla 12 kuvan rullan 120 mm:n filmiä harkiten aiheet ja kohteet valitsemalla, huolellisesti sommitellen ja tarkkaan harkitusti kehittäen asialleen omistautunut kuvaaja saa taatusti paremman lopputuloksen kuin kymmenet jäykin polvin satoja ruutuja valottelevat digikuvaajat. Välitön tarpeen tyydytys ei johda hyvään lopputulokseen, ja toisaalta nihil sine labore.

[ttuplai]

Jos missä, niin valokuvauksessa pätee viisaus: vähemmän on enemmän. Valottamalla 12 kuvan rullan 120 mm:n filmiä harkiten aiheet ja kohteet valitsemalla, huolellisesti sommitellen ja tarkkaan harkitusti kehittäen asialleen omistautunut kuvaaja saa taatusti paremman lopputuloksen kuin kymmenet jäykin polvin satoja ruutuja valottelevat digikuvaajat. Välitön tarpeen tyydytys ei johda hyvään lopputulokseen, ja toisaalta nihil sine labore.

Mut on yksi ja hailee onko Jaska Mähönen hätähousu vai meneekö Jaska Mähösen aika mansikin lypsäämiseen ja maan muokkaukseen. Nykyaika tarjoaa useammalle ihmiselle mahdollisuuden - toki se synnyttää x kiloa enempi kuraa - ehkä jopa prosentuaalisesti enempi, mutta kokonaisuuden kannalta noin nopiasti vois väittää, et myös laadukkaita kuvia on enempi. Ja tässä säikeessä on esitetty väitteitä, et hätähousut tuhoavat myös ei hätähousujen hengen tuotokset (nyt ja menneisyydessä). Siksi mä peräänkuulutin sitä kulttuurikäyrää, jonka derivaatan nollakohdasta voidaan kätsysti lukea se hetki jolloin olimme huipulla. Tää kun pahasti vaikuttaa enemmän menneen nostalgisoinnilta ja toisaalta turhalta ruikutukselta ilmiölle jota ei ole edes olemassa. Ennen leipäkin maistui paremmalta.

[Maffer]

Ratkaisu on sallia digikuvantamisvälineet vain VAT-tutkinnon omaavalle. Harrastelijalle riittää hidas metodi kun ei leipä ole kiinni kuvista.

[Shchuka]

Missä vaiheessa elimme kulttuurin huippuaikaa?

Silloin kun elämään alkoi mahtua muutakin kuin ainaista fyysistä arkea, eikä kulttuuri ollut vielä teollistunut.

Teollisuustuote on aina teollisuustuote, eikä kulttuuriteollisuuden tuote eroa tässä suhteessa muusta massateollisuudesta.

Kun hihnalta puskee tuotetta sellaista vauhtia, etteivät ihmiset ehdi suurena joukkona tutustua yksittäisiin tuotteisiin ja tehdä niistä itselleen kulttuurin elämään jäävää sosiaalista omaisuutta, niin tällöin tuotteen arvo on siinä hetkessä, kun se kulutetaan. Sen pysyvämpää arvoa sillä ei ole.

[hkoskenv]

Ratkaisu on sallia digikuvantamisvälineet vain VAT-tutkinnon omaavalle. Harrastelijalle riittää hidas metodi kun ei leipä ole kiinni kuvista.

No mitä jos tuota ajatellaan hieman pitemmälle. Kielletäänkö kaikki muutkin harrastusvälineet ja työkalut tavalliselta ihmiseltä? Jos ei, niin miksi juuri valokuvaus on erityisasemassa? Mitä ihmiset sitten saavat tehdä? Katsoa puolueen leimaamaa virallista viihdettä valtion viralliselta nettisivulta, joka on tietenkin ainoa sallittu nettisivu.
Mitä jos käykin niin, että ihmiset jolta on kaikki mielenkiintoinen kielletty alkavatkin rötöstellä aikansa kuluksi? Kolkkaavat VAT-tutkinnon omaavia ja ryöstävät kamerat ja myyvät ne mustassa pörssissä. Olisiko se hieno poliisivaltio oikeasti mielestäsi parempi yhteiskunta?

[mremonen]

Silloin kun elämään alkoi mahtua muutakin kuin ainaista fyysistä arkea, eikä kulttuuri ollut vielä teollistunut.

Tämä ajanhetki on lähes joka maassa ja kulttuurissa eri aikaan. Vielä -50 -luvulla enemmistö suomalaisista asui maaseudulla. Veikkaan, että suhde jossain muissa maissa samaan aikaan oli päinvastainen.

Kun hihnalta puskee tuotetta sellaista vauhtia, etteivät ihmiset ehdi suurena joukkona tutustua yksittäisiin tuotteisiin ja tehdä niistä itselleen kulttuurin elämään jäävää sosiaalista omaisuutta, niin tällöin tuotteen arvo on siinä hetkessä, kun se kulutetaan. Sen pysyvämpää arvoa sillä ei ole.

Tarvitseeko sillä sen kummempaa arvoa ollakaan? Miksi jokaisella tuotteella pitäisi olla joku "kestävä" arvo?

Ja kyllä varmaan renesanssin aikanakin tuotettiin luokattomia maalauksia tai musiikkikappaleita. Ne eivät vain ole säilyneet jälkipolville.

[hkoskenv]

Kirjalle on käynyt aivan samalla tavalla kuin valokuvallekin. Se on vain nopeasti hotkaistava pika-ateria, joka ei jää elämään kulttuuriin ja ihmisten tietoisuuteen.

Ei se tuhoa kirjaa eikä kuvaa. Vain vahvistaa ja monipuolistaa. En usko sitäkään, etteikö enää olisi jonkinlaista kulttuurieliittiä, joka hyväksyy tietyt tuotteet "oikeaski kulttuuriksi" ja harrastaja voi kuluttaa niitä juhlallisen ylimielisellä hartaudella ja laittaa nettisivut kiinni ja bestsellerit saunan pesään, jos haluaa vanhan ajan fiilistä.

Takuulla 50 vuoden kuluttua tastäkin ajasta muistetaan rajallinen määrä kirjailijoita ja valokuvaajia ja heidän teoksilleen on muodostunut kulttuurinen status. Sitä ei vain voi nyt tietää kuka siinä onnistuu. Ja 50 vuoden kuluttua otetaan kuvia ja kirjoitetaan kirjoja, joten huhut noiden alojen tuhoutumisesta ovat vahvasti ennenaikaisia.

[mremonen]

Kolkkaavat VAT-tutkinnon omaavia ja ryöstävät kamerat ja myyvät ne mustassa pörssissä.

Ei niitä voi myydä mustassa pörssissä, kun vain VATtilaiset voivat niitä ostaa. Mutta olet aika lailla asian ytimessä. Miksi valokuvaus eroaa muka muusta harrastamisesta?

[rolsen]

Miksi valokuvaus eroaa muka muusta harrastamisesta?

No se nyt vaan on vähän parempaa, niinkuin vasemmistoanarkistinen väkivalta :)

Näissä on yleensä aina johtoajatuksena se, että joku suuri sielu loukkaantuu kun se erilainen Matti saa mielihyvää asiasta, jota hänen ei pitäisi harrastaa tai edes ymmärtää millään tavalla - ja se Matin saama mielihyvä on sitten tältä suurelta sielulta pois jollakin tavalla. Havannalainen ja konjakki ei maistukaan enää niin hyvältä, hifilaitteiden kohinoista katosi nyt se viimeinenkin viehätys ja Leicakin hajosi vitriiniin. Kyllä niin mieleni pahoitin.

[ttuplai]

Ratkaisukeskeinen vaihtoehto. Ehdotan itseäni maailmankaikkeuden valokuvataiteen suojelijaksi ja virallisten valokuvauslupien myöntäjäksi - demokratia on persiistä - eläköön diktatuuri (siis jos mä olen se diktaattori).