Vuoden luontokuva 2017

Pipoa voi löysätä, mutta aiheen tulee liittyä jotenkin valokuvaukseen.
chiefl
Viestit: 358
Liittynyt: Helmi 07, 2004 9 : 30

Re: Vuoden luontokuva 2017

Viesti Kirjoittaja chiefl »

zone6 kirjoitti:Kas, tuonne osallistuakseen ei tarvitsekkaan olla luontokuvaajien jäsen. Oliko näin ennen, vai mistä minulle on jäänyt käsitys pienen suljetun piirin kisasta johon ei kaikki voi osallistua?

Kuvankaan ei ilmeisesti tarvitse olla ennestään julkaisematon, mutta kuitenkin pitää olla kuvattuna samana vuonna?
Juu, ennen oli ennen ja nyt on nyt : ) Raha on puhunut kylmää kieltään ja hyvä niin, sillä yhdistyksen luovuttua työnäytteestä, alkoi jäseniä ja RAHAA sataa kassaan aivan eri malliin mahdollistaen hienon jäsenlehden ja palkinnot kisassa. Raha venyttää myös sääntöjä pikkuhiljaa sallivampaan suuntaan.
Juttelin eilen illalla pitkään omassa VLK-paikallistapahtumassamme tähtiesiintyjämme Magnus Elanderin kanssa (Ruåttinmaalta) ja hän kertoi svedujen katsovan suomalaista luontokuvausta kunnioittavasti ylöspäin. Heillä luontokuva(us) ei ole lähimainkaan samalla tasolla eikä nauti yleistä arvostusta. Hän harmitteli myös Ruotsin luonnonvalokuvaajien yhdistyksessä edelleen käytössä olevaa työnäytepakkoa. Tämä on tehokkaasti estänyt jäsenmäärän kasvun ja nuoren polven nousun parrasvaloihin. Hän kertoi jäsenkunnan olevan patavanhoillista ukkokaartia ja oli silminnähden pahoillaan asiasta.
Muuten, sen kummemmin tämän vuoden tuloksia kritisoimatta, en olisi pahoillani vaikka joka vuosi ei palkittaisi Oulankajoen mutkaa, kiepillä olevaa kyytä ja Korouoman maaliskuun valossa kylpevää rinnettä ; )
Thank you Fuketa-san for the eternal F-bayonet.
Cloudcity. Uuden ajan pilvipalvelu.
Matti_JH
Viestit: 12073
Liittynyt: Tammi 25, 2008 19 : 09
Viesti:

Re: Vuoden luontokuva 2017

Viesti Kirjoittaja Matti_JH »

Ei tarvitse olla jäsen, jäsenyydellä pääsee osallistumaan hiukan edullisemmin. Kuva täytyy olla kahden edellisen kalenterivuoden aikana otettu.
Maffer
Viestit: 21661
Liittynyt: Elo 20, 2008 17 : 32
Viesti:

Re: Vuoden luontokuva 2017

Viesti Kirjoittaja Maffer »

Joo, en ole jäsen itse. Pikkasen joutuu pulittamaan kun kuvia lataa mutta ei mitään isoja summia. Tosin olisi jo aika että se lataussysteemi tuotaisiin vuoteen 2017. Kyllä niille rahoille pitää joku kate saada.
Matti_JH
Viestit: 12073
Liittynyt: Tammi 25, 2008 19 : 09
Viesti:

Re: Vuoden luontokuva 2017

Viesti Kirjoittaja Matti_JH »

Tämä Taiteilijan syksy -kuva on kyllä melkoinen kollaasi.
"Lopputuloksen tulee kohtuudella ilmentää nähtyä kuvaustilannetta tai sen tunnelmaa, eikä kuvaa saa muuttaa selkeästi totuuden vastaiseksi (esimerkiksi muuttamalla päivä yöksi, raa'an marjan väri kypsäksi tai sulkimen pysäyttämä liike epäteräväksi)."

Mennään mielestäni kyllä ohi aiempien normien niin että kohisee.
Whig
Viestit: 828
Liittynyt: Elo 15, 2003 9 : 00

Re: Vuoden luontokuva 2017

Viesti Kirjoittaja Whig »

Ehkä vika on minussa mutta kuultaako tuossa "B.2. Paleltaa. Tommi Pantti" kuvassa puu/kivi linnusta läpi?
Huuto.net <- Objektiiveja yms. Canoniin yms.
Flickr
Instagram
Maffer
Viestit: 21661
Liittynyt: Elo 20, 2008 17 : 32
Viesti:

Re: Vuoden luontokuva 2017

Viesti Kirjoittaja Maffer »

Niin näitä sääntöjä ei ole nyt ajateltu oikein loppuun asti. Eikä sen puoleen sarjojakaan. Vedenalaisista puuttuu oma sarjansa kokonaan ja sitten on näitä aivopieruja 60-luvulta kun filmikameroissa pystyi valottamaan päällekkäin. Monessa digissä noille voi tehdä jo aikamoisia temppuja, muistaakseni Magic Lanternissa vähän enemmänkin. Sonylla on sitten erikseen ne parit appsit millä voi tehdä niitä feidauksia kahden valotuksen välillä (se HDR kökkäre) ja lopputuloksena noista tulee silti "RAW" sekä ML:ssä että Sonyssä. Pentaksilla voin naulata 2000 kuvaa päällekkäin ainakin viidellä erilaisella tavalla. Kohta varmaan fokus stack in-camera joka antaa yhden RAWin pihalle. Loputon kujan juoksu.

Noh nyt sitten keulitaan vähintään yksi kisa aina jollain erikoissäännöillä jolloin kaikki on kuuminta hottia ja taas löytyy joku uusi "porsaanreikä" tulevana vuonna. Tai tässä juuri päättyneessä skabassahan on ihan selvä sääntörikko tän "päivästä yö / yöstä päivä" homman osalta, eihän se ole edes porsaanreikä.

Meneekö Pentaksin Pixel-Shift läpi RAWina? Sehän on 4 päällekkäistä valotusta.
hpjm
Viestit: 314
Liittynyt: Tammi 31, 2003 9 : 25
Paikkakunta: Jalasjärvi
Viesti:

Re: Vuoden luontokuva 2017

Viesti Kirjoittaja hpjm »

Whig kirjoitti:Ehkä vika on minussa mutta kuultaako tuossa "B.2. Paleltaa. Tommi Pantti" kuvassa puu/kivi linnusta läpi?
Kuvaushetkellä paikalla olleena voin kertoa, tilanne on kuvattu juuri tuollaisena kuin se kuvassa näkyy. Tosin keli tuntui vielä raaemmalta kuin kuva pystyy välittämään.
http://www.hannumanty.fi" onclick="window.open(this.href);return false;
Maffer
Viestit: 21661
Liittynyt: Elo 20, 2008 17 : 32
Viesti:

Re: Vuoden luontokuva 2017

Viesti Kirjoittaja Maffer »

Kyllä se hyvältä näytti siellä valkokankaalla. Oli oikein onnistunut kuva.
temama
Viestit: 10050
Liittynyt: Maalis 13, 2008 9 : 12

Re: Vuoden luontokuva 2017

Viesti Kirjoittaja temama »

Maffer kirjoitti:Kyllä se hyvältä näytti siellä valkokankaalla. Oli oikein onnistunut kuva.
samaa mieltä. tossa lintukuvassa on sentää menoa ja meininkiä. Rokettirollaa Tommi Panttin kuva!!
jollakin tapaa haikea kuva, kuvastaa niin hyvin ankaria olosuhteita jossa pohjoiset eläimet elää. ja mitä ilmeisemmin kuvaaja myös, ainakin hetken aikaa.
Elämä on valokuvaajan parasta aikaa! Vîta est tempus optimum homini
raapas
Viestit: 65
Liittynyt: Helmi 06, 2011 23 : 08
Paikkakunta: Joensuu

Re: Vuoden luontokuva 2017

Viesti Kirjoittaja raapas »

Olipa mielenkiintoinen ketju. Itse muinaisjäänteenä diaa ja mv-filmiä poltelleena luontokuvaajana luin vuonna kivi ja kanto kuvaajasta, joka meni metsään ja otti kuvia jos sattui kuvattavaa kohdalle tulemaan. Tilanteita ei koskaan järjestetty. Kolmisen vuotta myöhemmin esiteltiin hienoja karhukuvia samaiselta kuvaajalta ja nyt hän kertoi, kuinka hänellä oli moottoriperällä varustettua kameroita useita kiinnitettyinä puunrunkoihin. Niitä hän ohjasi siihen aikaan todella kalliin hintaisilla radiotriggereillä usean sadan metrin päästä. Siitähän seurasi syvä järkytys lähes idoliksi nousseen kuvaajan takin käännöstä. Aika antaa mahdollisuuden teknisesti käsittämättömiin otoksiin, joista joskus saattoi vain unelmoida. Tulostustekniikan huikea kehitys on vapauttanut ciba-vedostuksen myrkyistä, joka ainakin itselle jätti astman pahenemisen. Nykyaika mahdollistaa useimmille osallisuuden luontokuvauksen hienouksiin pääsemiseen suhteellisen edullisella hinnalla, mutta aina on ne joilla on varaa päästä leikkimään teknisillä uutuuksilla etunenässä. Paluuta entiseen jo puhki keskusteluissa 80-luvulla riivittyyn "puhtaaseen" luontokuvaukseen ei ole. Toisaalta mikäpä tästä sen epäpuhtaampaa tekee. Maailma muuttuu ja arvot sen mukana.
raapas
temama
Viestit: 10050
Liittynyt: Maalis 13, 2008 9 : 12

Re: Vuoden luontokuva 2017

Viesti Kirjoittaja temama »

Hyvä skriivasit Raapas! Täyttä asiaa.

Toivon vaan, ettei tekninen kehitys jyrää luonnonvalokuvauksen hienoutta. Minusta siihen on aina kuulut myös se, että sankarikuvaaja taapertaa metiköissä itseään säästelemättä, ikäänkuin osana luontoa.

Tää meidän maailma vaan pienenee tekniikan kehityksen myötä. Kohta kovimmat seikkailut täytynee suorittaa virtuaalimaailmassa.
Elämä on valokuvaajan parasta aikaa! Vîta est tempus optimum homini
odzmo
Viestit: 280
Liittynyt: Loka 18, 2009 2 : 34

Re: Vuoden luontokuva 2017

Viesti Kirjoittaja odzmo »

temama kirjoitti:Hyvä skriivasit Raapas! Täyttä asiaa.

Toivon vaan, ettei tekninen kehitys jyrää luonnonvalokuvauksen hienoutta. Minusta siihen on aina kuulut myös se, että sankarikuvaaja taapertaa metiköissä itseään säästelemättä, ikäänkuin osana luontoa.

Tää meidän maailma vaan pienenee tekniikan kehityksen myötä. Kohta kovimmat seikkailut täytynee suorittaa virtuaalimaailmassa.
OT:
Aivan vastaavasti on käynyt (hirven)metsästyksessä.
temama
Viestit: 10050
Liittynyt: Maalis 13, 2008 9 : 12

Re: Vuoden luontokuva 2017

Viesti Kirjoittaja temama »

odzmo kirjoitti:
OT:
Aivan vastaavasti on käynyt (hirven)metsästyksessä.
sen voi hyvin uskoa.

toivottavasti ei kuitenkaan ihan samalla tyylillä, että jätetään syöttöautomaatin viereen etälaukaistava ase, ja tussautetaan iPadin näytöltä käsin!
Elämä on valokuvaajan parasta aikaa! Vîta est tempus optimum homini
Pan
Viestit: 1457
Liittynyt: Elo 23, 2004 17 : 13

Re: Vuoden luontokuva 2017

Viesti Kirjoittaja Pan »

Etälaukaisu, siis kameran, voi olla joissain tilanteissa jopa suositeltavaa, kuten silloin kun kuvattava kohde on hyvin arka. Mutta kuitenkin niin, että kuvaaja tietoisesti valitsee hetken, jolloin ottaa kuvan. Mutta sitähän ei mitenkään pysty jälkeenpäin todentamaan. Ei kuvaaja eikä sääntöjen valvoja.

Tässäkin kisassa rahapalkinnot houkettelevat sääntöjen kiertämiseen tai niiden porsaanreikien hyödyntämiseen. Ihan samalla tavalla kuin urheilussa. Valitettavasti.
talonherra
Viestit: 1342
Liittynyt: Heinä 16, 2014 23 : 10

Re: Vuoden luontokuva 2017

Viesti Kirjoittaja talonherra »

Mitenkähän sen oman kannan lyhyesti sanos.. Kyllä kuvaajan täytyy olla kahvassa tai laukaisimessa kiinni ja itse kuva ottaa, ja kyllä kuvan pitää näyttää siltä, miltä luonnon ehdoilla se sillä hetkellä näyttää.. Minen piä yhttää minnää jos jollaki liiketunnistimella tai riistakameralla ottaa, siinä ei oo haastetta eikä naamioitumisen tai oveluuden viekasta taitoa. ;).. Eri asia on sitte taiteelliset ilmaisut joissa luovuus kertoo.. Ja tietenki semmonen jossa esim. vaikka pinoamalla teet todellisuutta vastaavan teoksen. Esim macrokuvat, pitkät valotukset.
Taitava luonnonvalokuvaaja osaa huijata luonnon elukkaa, naamioitua, tai totuttaa kohde itseensä, ja näkee vaivaa otoksensa eteen eikä käytä vippaskonsteja.
Taitava luonnonvalokuvaaja osaa luoda maisemasta tai kohteesta taideteoksen ilman vilppiä.
Luonnonvalokuvan näen henk.kohtaisesti sellaisena että se vastaa todellisuutta.
Taide ja fantasiateokset punnitaan eri kriteereillä, eri luokassa.
Instagram: jani.honkala
Flickr: Jani Honkala
temama
Viestit: 10050
Liittynyt: Maalis 13, 2008 9 : 12

Re: Vuoden luontokuva 2017

Viesti Kirjoittaja temama »

muistan tässä vuosia sitten kun ansioitunut luonnovalokuvaaja Lauri Mantere (silloin Lauri Sippu)
http://laurimantere.com/blog/index.html" onclick="window.open(this.href);return false;

kertoi yhä kunniahimoisimmista luontokuvaushommistaan. Sinne erämaahan kannettiin jo jossakin vaiheessa valonheittimiäkin ja virtalähteitä niihin, että saatiin valaistuksella tiettyä tunnelmaa kuviin!!

lyhyesti sanottuna. immeisellä on sisäänrakennetuna se taito, että homma karkaa ns käsistä.
asialle omistautuminen on tärkeää, mutta siinäkin on hyvä pitää terve järki mukana.

sittemmin Lauri taisi palaa loppuun (luontokuvaukseen) ja lopetti ne hommat kokonaan.
Elämä on valokuvaajan parasta aikaa! Vîta est tempus optimum homini
Whig
Viestit: 828
Liittynyt: Elo 15, 2003 9 : 00

Re: Vuoden luontokuva 2017

Viesti Kirjoittaja Whig »

hpjm kirjoitti:
Whig kirjoitti:Ehkä vika on minussa mutta kuultaako tuossa "B.2. Paleltaa. Tommi Pantti" kuvassa puu/kivi linnusta läpi?
Kuvaushetkellä paikalla olleena voin kertoa, tilanne on kuvattu juuri tuollaisena kuin se kuvassa näkyy. Tosin keli tuntui vielä raaemmalta kuin kuva pystyy välittämään.
Juu en kuvan aitouteen tai siihen onko kuva hyvä/huono ottanutkaan mitään kantaa vaan ihmettelin tuota mainitsemaani asiaa =)
Huuto.net <- Objektiiveja yms. Canoniin yms.
Flickr
Instagram
Myynnissa
Viestit: 461
Liittynyt: Marras 30, 2014 0 : 31

Re: Vuoden luontokuva 2017

Viesti Kirjoittaja Myynnissa »

Kyllä Lauri edelleen kuvaa aktiivisesti karhuja. Olympus on kamerana ja kuvauksessa hän käyttää tekniikkaa (kauko-ohjausta), joka mahdollistaa mm. lähikuvia karhuista.

:ppie
temama kirjoitti:muistan tässä vuosia sitten kun ansioitunut luonnovalokuvaaja Lauri Mantere (silloin Lauri Sippu)
http://laurimantere.com/blog/index.html" onclick="window.open(this.href);return false;

kertoi yhä kunniahimoisimmista luontokuvaushommistaan. Sinne erämaahan kannettiin jo jossakin vaiheessa valonheittimiäkin ja virtalähteitä niihin, että saatiin valaistuksella tiettyä tunnelmaa kuviin!!

lyhyesti sanottuna. immeisellä on sisäänrakennetuna se taito, että homma karkaa ns käsistä.
asialle omistautuminen on tärkeää, mutta siinäkin on hyvä pitää terve järki mukana.

sittemmin Lauri taisi palaa loppuun (luontokuvaukseen) ja lopetti ne hommat kokonaan.
Villaristi
Viestit: 263
Liittynyt: Touko 05, 2011 10 : 18

Re: Vuoden luontokuva 2017

Viesti Kirjoittaja Villaristi »

Myynnissa kirjoitti:Kyllä Lauri edelleen kuvaa aktiivisesti karhuja. Olympus on kamerana ja kuvauksessa hän käyttää tekniikkaa (kauko-ohjausta), joka mahdollistaa mm. lähikuvia karhuista.

:ppie
temama kirjoitti:muistan tässä vuosia sitten kun ansioitunut luonnovalokuvaaja Lauri Mantere (silloin Lauri Sippu)
http://laurimantere.com/blog/index.html" onclick="window.open(this.href);return false;

kertoi yhä kunniahimoisimmista luontokuvaushommistaan. Sinne erämaahan kannettiin jo jossakin vaiheessa valonheittimiäkin ja virtalähteitä niihin, että saatiin valaistuksella tiettyä tunnelmaa kuviin!!

lyhyesti sanottuna. immeisellä on sisäänrakennetuna se taito, että homma karkaa ns käsistä.
asialle omistautuminen on tärkeää, mutta siinäkin on hyvä pitää terve järki mukana.

sittemmin Lauri taisi palaa loppuun (luontokuvaukseen) ja lopetti ne hommat kokonaan.
Kuvaan edelleen ja vieläpä enemmän kuin koskaan. Tänä vuonna vietin 11 viikkoa mm. Viiksimon karhujen parissa, kuvaten niistä reilut 130000 kuvaa, joita nyt parhaillaan raakkaan. Villen kanssa tehtiin päivittäin yhteistyötä ja sanonpa teille epäilijöille sen, että tuo liiketunnistinkuvaus on vaikein kuvauksen laji ja Ville sen hallitsee, kuten äärettömän hyvän luontotuntemuksen nuoresta iästään huolimatta.
Hieman perustelua: Se (liiketunnistin) nimenomaan vaatii etukäteissunnittelua ja sommitelukin tehdään huolella kuten Ansel Adamsin aikoihin. Eläinten liikkeet ja käyttäytyminen pitää tietää tarkalleen, sekä ruokinta että tarkennus pitää keskittää vain liiketunnistimen katveen sisälle, silti 9:n yötä 10:stä kamera kuvaa pelkkää huttaa eli shittiä.
Tässä n. vuoden takainen karhujuttuni - uudempi pelkällä laajakulmalla puhtaassa haaskattomassa luonnosta valmistuu viimeistään 15.11, sillä silloin on ensi-ilta :)
https://www.youtube.com/watch?v=EzbrWCbBeWQ
t. Lauri

PS. Tässä pari vuotta kestänyt taajamaketut projektini:https://www.youtube.com/watch?v=mE1YnWRxvpY
Laittakaa äänet kaakkoon, sillä musiikki on aina tärkeämpi elementti kuin kuvat.
Viimeksi muokannut Villaristi, Loka 24, 2017 23 : 55. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Kannattaako enää edes elää, sillä Kovanen hautaa niin halvalla?
Maffer
Viestit: 21661
Liittynyt: Elo 20, 2008 17 : 32
Viesti:

Re: Vuoden luontokuva 2017

Viesti Kirjoittaja Maffer »

Magic Lanternissa on muuten liiketunnistin Canonin tietyille rungoille. Kyllä se 6D:llä toimi kun sitä huvikseen kokeilin pari vuotta takaperin. Se laskeskelee eroja freimien välillä ja losauttaa jos muuttuu tarpeeksi. Käytännössä noita voisi kehittää niin että kamera ei laukea, ellei tietty hahmo ole juuri tietyssä paikkaan kuvaa ja vielä tarkennettuna oikein. Siinä olisi Canonille tai Sonylle työsarkaa vaikka kehittää jotain oikeasti hyödyllistä noihin runkoihinsa pelkkien speksien sijaan. DSP:t surraamaan kiitos.
Viimeksi muokannut Maffer, Loka 24, 2017 23 : 58. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Vastaa Viestiin