(Sticky) Onko vain erikoinen sommittelu hyvää sommittelua?

[jari siren]

Mistä olet saanut päähäsi että sommitelman tarkoitus olisi korostaa pääkohdetta? Ehkä näin jossain mainoskuvassa, mutta ei missään tapuksessa liity taidekuvaamiseen tai muuhunkaan kaupallisesti vapaaseen kuvaamiseen.

Jotenkin tuntuu menevän puurot ja vellit sekaisin, eli somittelu on vain yksi osa valokuvaa ja valonkäyttö toinen.

Studiossa voidaan kuvitella varjojen luomista osana somitelmaa, mutta esimerkki kuvasikin on hallitsemattomasta katukuvaamisesta.

Käsitteenä somittelu on jo valtaosalle liian vaikeaa pelkästään, jos siihen samaan halutaan vielä liittää valaisu, syväterävyys ja mahdollinen liikeepäterävyys yms.

Enpä osaa määrittää sitä hetkeä, kun tuon sommitelman tarkoituksen olen ajatellut noin. Mikäs se sinun mielestäsi on?

Kohde voi toki olla abstraktia eli asia, esim. kahden ihmisen välinen kontakti katseen muodossa. Kaksi ihmistä sommitellaan kuva-allalle niin, että tuo katse kontakti välittyy katsojalle.

Toki ei-kaupallisesa kuvauksessa vapaudet ovat suuremmat, ainakin kuvaajan omien valintojen osalta. Miksei katukuvassa valolla ja varjolla voi olla sommitelmallista merkitystä kohteen erottumisesta muusta ympäristöstä. Kyllä hyvälle katukuvaajalle homma hallitsemista, ei se heille ole hallitsematonta.

Valo on minusta otettava huomioon sommittelussa, jotta kohde tai asia saadaan kuva-allalle esim. vaaleimpaan kohtaan tai niin että se valollisesti erottuu taustastaan. Nämä ovat valintoja. Jossain tilanteessa voidaan jotain jättää varjoon. Silloin valon puute on se tekijä, joka pitää ottaa huomioon sommittelussa. Minä näen ne kaikki osana siihen mikä vaikuttaa sommitteluun ja niihin ratkaisuihin joita tehdään.

Sommittelu on monitahoinen asia ja ei kait sitä kukaan yksinkertaiseksi ole sanonutkaan.

...ja ei kun lätkämatsiin. Palataan asiaan mikäli tarvetta ilmenee.

Mikä on kohde maisema kuvassa?
Entä katukuvassa?
Tuo kohdeajattelusi saataa lähteä jostain henkilökuvauksen perusteista?

Onhan valoilla ja varjoilla merkitystä mutta, minusta ne vain ei kuulu sommitelmaan pääsääntöisesti.

Tottakai hyvä katukuvaaja ennakoi, valitsee paikkoja ja ajoittaa, mutta koska varsinaisessa katukuvauksessa kuvaaja ei järjestä/asettele/ohjaa, niin on kyse siten hallitsemattomasta tilanteesta, turha saivarrella.

Tämä keskustelumme ei taaskaan johda mihinkään, meillä ei ole yhteistä käsitteistöä, eikä kieltä.

[inBright]

Mikä on kohde maisema kuvassa?
Entä katukuvassa?

Mikä tahansa kohteeksi tarkoitettu. Varsinkin maisemakuvassa on oltava keskeinen kohde, muuten kuva(aja) on yksinkertaisesti epäonnistunut.

Tottakai hyvä katukuvaaja ennakoi, valitsee paikkoja ja ajoittaa, mutta koska varsinaisessa katukuvauksessa kuvaaja ei järjestä/asettele/ohjaa, niin on kyse siten hallitsemattomasta tilanteesta, turha saivarrella.

Tässäkin tapauksessa kuvaan on saatava kohde, ja se vaatii kuvaajalta silmää. Jos kuvasta ei löydy keskeistä kohdetta, miksi se kuva on otettu? Kameran voi saman tien antaa vaikka kerjäävälle lapselle ja sanoa "Paina sitä pyöreetä nappia", samaa jälkeä syntyy.

[LostAbroad]

Kameran voi saman tien antaa vaikka kerjäävälle lapselle ja sanoa "Paina sitä pyöreetä nappia", samaa jälkeä syntyy.

Tämä lienee ainoa tapa luoda valokuvaukseen nykypäivänä jotain uutta ja poikkeavaa :)

[jari siren]

Mikä on kohde maisema kuvassa?
Entä katukuvassa?

Mikä tahansa kohteeksi tarkoitettu. Varsinkin maisemakuvassa on oltava keskeinen kohde, muuten kuva(aja) on yksinkertaisesti epäonnistunut.

Tottakai hyvä katukuvaaja ennakoi, valitsee paikkoja ja ajoittaa, mutta koska varsinaisessa katukuvauksessa kuvaaja ei järjestä/asettele/ohjaa, niin on kyse siten hallitsemattomasta tilanteesta, turha saivarrella.

Tässäkin tapauksessa kuvaan on saatava kohde, ja se vaatii kuvaajalta silmää. Jos kuvasta ei löydy keskeistä kohdetta, miksi se kuva on otettu? Kameran voi saman tien antaa vaikka kerjäävälle lapselle ja sanoa "Paina sitä pyöreetä nappia", samaa jälkeä syntyy.

Mistä sä puhut?

[JuhaM]

Onko vain erikoinen sommittelu hyvää sommittelua?

Ehdottomasti ei. Kaikella on paikkansa.

[Bengt]

Heräsin äskettäin tähän aamuun (siellä Suomessahan on jo ilta) ja huomasin, että sommittelusta on syntynyt kiintoisaa keskustelua. Pnen merkille pari asiaa:

On jonkin verran erimielisyyttä siitä, mitä seikkoja sommittelun piiriin valokuvauksessa kuuluu.

Onko kuvassa oltava jokin kekeinen kohde, johon katse kohdistuu?

Kuinka paljo kuvaaja itse asiassa pystyy vaikuttamaan kuva-alalle tuleviin elementteihin, varsinkin katukuvauksessa?

Peruskysymykseeni en ole saanut kovin paljon vastausta:

Saavatko nykyään arvostusta erityisesti ne kuvat, joiden sommittelu on jollain tapaa erikoinen, poikkeuksellinen, yllättävä - tai jopa levoton ja räikeä (ks. esim. Helsingin Sanomien Nyt-liitettä). Voisiko ns. perusräpsykin olla jollain tapaa hyvä kuva (elementit ovat kohdallaan mutta ei mitään erikoista).?

[OskuK]

Onko vain erikoinen sommittelu hyvää sommittelua?

Tämä on vaikea kysymys. Ei voi vastata että kyllä, eikä että ei ;-)

Jos vastaa kyllä, se tarkoittaa että vain erikoinen on hyvää. Ja jos vastaa ei, se tarkoittaa että vain erikoinen on huonoa ;-D

[jari siren]

Voidaan yhtä hyvin kysyä, pitääkö politikon hymyillä vaalimainoksessa, tai pitääkö muotikuvan nainen shopata muovi nukeksi?
Mitä lehtikuviin tulee, niin juuri ne erikoisimmat kuvaajat palkitaan, ei peruskuvista perusteta, ellei sitten oteta nyky linjaa huomioon, eli lukijan kännytkuvat.

[Mikael K.]

Mikä on kohde maisema kuvassa?
Entä katukuvassa?

Kohdehan on selvästi maisema itse tai katu. Ne herättävät myös syvää kaipausta jonnekin toisaalle tai kauhua tuntemattoman edessä. Olennaista on rajaus ja sommittelu, niin että maisema kietoo sametinpehmeään syleilyynsä tai katu houkuttelee kävelylle ilta-auringon hehkussa. Kohde kietoutuu ympärille sulkien katsojan syleilyynsä päästämättä irti. Syleily voi olla myös hyytävän kylmä kietoen kuoleman kourat katsojan kurkun ympärille. Maisema hyydyttää viimeisenkin veripisaran suonissa ja jättää katsojan susien armoille. Kadulla kulkija voi kohdata ikkunoiden takana hehkuvien valojen vaarat tai varjoissa väijyvien kelmeiden silmien juonet.

[olli R]

Riippumatta siitä, mitä katsotaan sommitteluksi tai sen keinoiksi, niin peruskysymys taitaa olla se onko kuva "silmää miellyttävä", harmooninen vaiko "silmään tarkertuva", kysymyksiä avoimeksi jättävä.

Tasapainoisessa (enkä nyt viittaa siis mihinkään sommittelun keinoon) kuvassa silmä lepää, se miellyttää helposti eikä sisällä elementtejä joita vastaan katsoja kapinoisi tai joutuisi vahvasti ajattelemaan. Tällainen kuva toisaalta menee helposti ohi, mutta toisaalta voi myös sisältää alitajuisen viestin joka putoaa katsojan huomaamatta hänen ajatteluunsa. Kauniit maisemat, hymyilevät ihmiset, kirkkaat värit, "sääntöjen mukaan" sommitellut kuvat.

Epätasapainoisesta kuvasta katsoja joutuu hakemaan asioita, keksimään selityksiä, ja hän saattaa olla käsittelyä vastaan. Katsoja joka tapauksessa pysähtyy kuvan äärelle, vaikkakin saattaa nopeasti myös hylätä sen. Raflaavat lehti- tai mainoskuvat, "taide" yms.

Se että, minkälainen kuva halutaan tehdä riippuu käytöstä, eikä kuvien siis "pidä olla" jotain tiettyä formaattia.

On myös huomattava, ettei kuvia voi jakaa suoraan vain nähin kahteen kategoriaan, siirtymä on liukuva.

On myös paljon kuvia, joita ei tarkoituksellisesti kuvata tätä jakoa ajatellen. Minusta juuri tällaiset kuvat, joille ei kuvattaessa ajatella käyttöä tai niiden sisällön muodostumista, vaan ne vain otetaan jostain kohteesta, ovat juuri niitä "räpsyjä". Ne vain pyrkivät "dokumentoimaan" kohteen ilman mitään valokuvauksellisia tarpeita. Jos niihin muodostuu jotain tulkittavaa tai kauneutta, on se se satunnaista.

Paljon heittomerkkejä. Jospa jotain tulkintaakin.

[Bengt]

Mikael K. :

Olennaista on rajaus ja sommittelu, niin että maisema kietoo sametinpehmeään syleilyynsä tai katu houkuttelee kävelylle ilta-auringon hehkussa. Kohde kietoutuu ympärille sulkien katsojan syleilyynsä päästämättä irti. Syleily voi olla myös hyytävän kylmä kietoen kuoleman kourat katsojan kurkun ympärille. Maisema hyydyttää viimeisenkin veripisaran suonissa ja jättää katsojan susien armoille. Kadulla kulkija voi kohdata ikkunoiden takana hehkuvien valojen vaarat tai varjoissa väijyvien kelmeiden silmien juonet.

Kuulostaa kovin dramaattiselta, esteetikon ja ehkäpä romantikonkin näkemykseltä. Pidän siitä kuitenkin, koska se nostaa esiin näkökulman, jonka mukaan sommittelu ei ole pelkkää teknikkaa vaan kykyä sijoittaa kuvaan tunnelmaa luovia elementtejä.

olli R:

Riippumatta siitä, mitä katsotaan sommitteluksi tai sen keinoiksi, niin peruskysymys taitaa olla se onko kuva "silmää miellyttävä", harmooninen vaiko "silmään tarkertuva", kysymyksiä avoimeksi jättävä.

Tasapainoisessa (enkä nyt viittaa siis mihinkään sommittelun keinoon) kuvassa silmä lepää, se miellyttää helposti eikä sisällä elementtejä joita vastaan katsoja kapinoisi tai joutuisi vahvasti ajattelemaan. Tällainen kuva toisaalta menee helposti ohi, mutta toisaalta voi myös sisältää alitajuisen viestin joka putoaa katsojan huomaamatta hänen ajatteluunsa. Kauniit maisemat, hymyilevät ihmiset, kirkkaat värit, "sääntöjen mukaan" sommitellut kuvat.

Epätasapainoisesta kuvasta katsoja joutuu hakemaan asioita, keksimään selityksiä, ja hän saattaa olla käsittelyä vastaan. Katsoja joka tapauksessa pysähtyy kuvan äärelle, vaikkakin saattaa nopeasti myös hylätä sen. Raflaavat lehti- tai mainoskuvat, "taide" yms.

Olllin ajatukset tuntuvat pragmaattisilta ja järkeviltä. Tuollainen karkea kahtiajako todella auttaa ymmärtämään, miksi kuvissa ylipäänsä rikotaan harmonian periaatetta. Myönnät kuitenkin, että tasapainoinenkin kuva ("perusräpsy") voi toimia ajatuksia herättävänä ja jäädä muhimaan mielen pohjalle.

[jari siren]

Riippumatta siitä, mitä katsotaan sommitteluksi tai sen keinoiksi, niin peruskysymys taitaa olla se onko kuva "silmää miellyttävä", harmooninen vaiko "silmään tarkertuva", kysymyksiä avoimeksi jättävä.

Tasapainoisessa (enkä nyt viittaa siis mihinkään sommittelun keinoon) kuvassa silmä lepää, se miellyttää helposti eikä sisällä elementtejä joita vastaan katsoja kapinoisi tai joutuisi vahvasti ajattelemaan. Tällainen kuva toisaalta menee helposti ohi, mutta toisaalta voi myös sisältää alitajuisen viestin joka putoaa katsojan huomaamatta hänen ajatteluunsa. Kauniit maisemat, hymyilevät ihmiset, kirkkaat värit, "sääntöjen mukaan" sommitellut kuvat.

Epätasapainoisesta kuvasta katsoja joutuu hakemaan asioita, keksimään selityksiä, ja hän saattaa olla käsittelyä vastaan. Katsoja joka tapauksessa pysähtyy kuvan äärelle, vaikkakin saattaa nopeasti myös hylätä sen. Raflaavat lehti- tai mainoskuvat, "taide" yms.

Se että, minkälainen kuva halutaan tehdä riippuu käytöstä, eikä kuvien siis "pidä olla" jotain tiettyä formaattia.

On myös huomattava, ettei kuvia voi jakaa suoraan vain nähin kahteen kategoriaan, siirtymä on liukuva.

On myös paljon kuvia, joita ei tarkoituksellisesti kuvata tätä jakoa ajatellen. Minusta juuri tällaiset kuvat, joille ei kuvattaessa ajatella käyttöä tai niiden sisällön muodostumista, vaan ne vain otetaan jostain kohteesta, ovat juuri niitä "räpsyjä". Ne vain pyrkivät "dokumentoimaan" kohteen ilman mitään valokuvauksellisia tarpeita. Jos niihin muodostuu jotain tulkittavaa tai kauneutta, on se se satunnaista.

Paljon heittomerkkejä. Jospa jotain tulkintaakin.

Hyvin sanottu ja yhdyn suurelta osin.
Henkilökohtaoisesti luulen että omassa kuvaamisessa, sommitelun "säännöt" tai oikeistaan tiedossani olevat toimivat vaihtoehdot ovat "selkärangassa" ja kun niitä "etisin näkymiä" alkaa hakemaan niin monia vaihtoehtoja tulee käytyä läpi. Mutta ainakin pyrin laukaisemaan kameran kun näyttää mielestäni hyvältä ja joo 99% päätöksistä sisältää jonkun tuntemani somittelun.

Sommittelulla pystyy tavallaan puhumaan elemettien ulkopuolelta, perus katseen suuntaan tilaa antaa x vaikutuksen kuvaan ja jos tuo tila otetaan pois niin tulee vaikutuksen x vastakohta, joka voi toimia kohteen ulkopuolisena kertovana juttuna, jolla kuvasta saadaan vaikka ahdistava tms.

Peruskuva tai perussommitelu on sanoja ja minulle ne tarkoittaa sitä ilmiselvää valintaa, jonka oletuksena on kuvaajan perustiedot.
Syy miksi en henkilökohtaisesti niitä juuri arvosta, on niiden vaatimattomuus jokainen pystyy hieman luettuaan niitä napsimaan.

Minulla valokuvaus on etsimistä, jossa teen valintoja tuhansista vaihtoehdoista joita kunkin kuvan tapauksessa on.

Kuperkeikan tekeminen onnistuu jokaiselta, mutta jonkun kierre voltin tekeminen vaaatii kovaa harjoitelua ja taitoa, en nouse seisomaan käsiätaputtaen kuperkeikan nähtyäni.

[Mikael K.]

Mikael K. :

Olennaista on rajaus ja sommittelu, niin että maisema kietoo sametinpehmeään syleilyynsä tai katu houkuttelee kävelylle ilta-auringon hehkussa. Kohde kietoutuu ympärille sulkien katsojan syleilyynsä päästämättä irti. Syleily voi olla myös hyytävän kylmä kietoen kuoleman kourat katsojan kurkun ympärille. Maisema hyydyttää viimeisenkin veripisaran suonissa ja jättää katsojan susien armoille. Kadulla kulkija voi kohdata ikkunoiden takana hehkuvien valojen vaarat tai varjoissa väijyvien kelmeiden silmien juonet.

Kuulostaa kovin dramaattiselta, esteetikon ja ehkäpä romantikonkin näkemykseltä. Pidän siitä kuitenkin, koska se nostaa esiin näkökulman, jonka mukaan sommittelu ei ole pelkkää teknikkaa vaan kykyä sijoittaa kuvaan tunnelmaa luovia elementtejä.

Juuri tätä etsin omalla kuvauksellani. Jostakin syystä juuri romantiikan taiteessa kuvaamani draama on esillä tavattoman hienosti. Sen saaminen mukaan valokuvaan vaatii älynystyröiden hieromista. Tästä syystä maisemakuvat eivät ole vain kuvia maisemista tai katukuvat vain kuvia kadulta vaan niihin pitää saada mukaan jokin juoni elokuvan tavoin, sisältö tai näistä johtuva tai johtumaton esteettinen kokemus.

[olli R]

Myönnät kuitenkin, että tasapainoinenkin kuva ("perusräpsy") voi toimia ajatuksia herättävänä ja jäädä muhimaan mielen pohjalle.

Kuten sanottu, minusta räpsy on jotain sellaista, missä kuvaaaja on ajatellut vain omaa suhdettaan kohteeseen ja unohtanut muun kuvassa mukana olevan.

Esimerkiksi:
"Olen tässä maisemassa matkalla ja minulla on mukavaa, eikä sillä niin väliä mitä kuvassa on, kunhan jälkeen päin itse muistan olleeni täällä" -kuva.
Tai "Tässä on lapseni pönöttämässä ja tärkeintä on se, että kuvassa on minun lapseni".

Sen sijaan:
"Tässä on lapseni luonnollisena jouluisessa ympäristössä ja se kuvana miellyttää varmaan myös satunnaista katsojaa ja aiheuttaa jouluisen tunteen" -kuva tai
"Jos käännänkin tämän vuoristoisen maisemakuvan hiukan vinoon ja sijoitan tuon lähellä olevan ihmisen kuvan reunalle, saan katsojassa tunteen, että olen tippumassa korkealta" -kuva
ovat taas ihan muuta kuin perusräpsyjä, vaikka toinen on katsojaa miellyttävä ja toinen ehkä jopa ahdistavan tunteen aiheuttava.

Ja räpsykin voi olla siltikin ihan ok kuva joko "kaikkine puutteineenkin" tai myös sattumalta myös miellyttävänä/vaikuttavana. Kysymys on kuvan tarpeesta ja tavoitteista, eikä ole olemassa "oikeaa kuvaa". Ei omiksi muistoksi tarkoitutuissa kuvissa ole mitään vikaa, kunhan osaa myöntää itselleen, etteivät toiset katsojat näekään niissä välttämättä sitä tunnetta, mikä niistä itselle aiheutuu.

Ja sommittelu ei todellakaan ole pelkkää tekniikkaa. Sommittelun tekniikan on vain tarkoitus helpottaa sitä oman luovuuden käyttöä, jotta osaisi tunnistaa, toistaa ja kehittää omia sommittelutapojaan. Ihan sama asia kuin kameratekniikassakin.

[Pforsgar]

Mikä on kohde maisema kuvassa?
Entä katukuvassa?
Tuo kohdeajattelusi saataa lähteä jostain henkilökuvauksen perusteista?

Kuten tuossa aiemmin laitoin kohde voi myös olla jotain abstraktia. Maisemakuvassa kohde voi olla se mitä kuva-alalle rajataan. Kohteena voi olla se tunne minkä maisema herättää. Kohteena voi olla jokin yksittäinen elementti ym.

Katukuvassa ihan samoin. Kohteena voi olla useamman elementin välinen suhde toisiinsa, yksittäinen asia tai se voi olla jokin erikoinen ja yllättävä elementti joka ei normitilanteessa kuulu sinne.

Minusta jokaisessa kuvassa tulee olla kohde. Me kuvaamme jotain ja se jotain on se kohde. Sommittelun tarkoituksena tuoda se jokin esiin. Sommittelemalla me ohjaamme katsojan katsetta kulkemaan kuvapinnalla haluamallamme tavalla.

Onhan valoilla ja varjoilla merkitystä mutta, minusta ne vain ei kuulu sommitelmaan pääsääntöisesti.

Totta ettei valo ja varjo samalla tavalla ole kiinteästi sommittelu keino kuten esim. kultainen leikkaus. Mutta toisaalta se on hyvin olennainen osa kontrastissa, joka taasen on yksi perussommittelun keino. Tässä tapauksessa siis valokontrasti valon ja varjon muodossa. Muitakin kontrasteja on, suuri/pieni, värikontrasti, rosoinen/sileä ym.

Tottakai hyvä katukuvaaja ennakoi, valitsee paikkoja ja ajoittaa, mutta koska varsinaisessa katukuvauksessa kuvaaja ei järjestä/asettele/ohjaa, niin on kyse siten hallitsemattomasta tilanteesta, turha saivarrella.

Tämä keskustelumme ei taaskaan johda mihinkään, meillä ei ole yhteistä käsitteistöä, eikä kieltä.

Minustahan tämä on ollut varsin hyvä keskustelu. Tämähän on johtanut ajatusten vaihtoon. Turhilta kähinöiltäkin on vältytty.

Katukuvan hallitsemattomasta tilanteesta vielä. Ajattelen asiaa katukuvaajan näkökulmasta. Hänelle se tilanne on täysin hallinnassa. Hän ei siinä mielessä järjestä/aseta, että hän puuttuisi saati siirtäisi elementtejä katukuvassa. Mielessään hän ne asettaa ja järjestää haluamallaan tavalla. Ohjaamista harvoin tapahtuu sellaisessa katukuvauksessa miten se yleensä mielletään, se on totta. Ymmärrän kyllä tuon ajatuksesi hallitsemattomasta tilanteesta.

[asm]

Hallitsematon tilanne on sekin, kun teeriparvi pyrähtää lentoon taimikosta. Siitä huolimatta taitava haulikon käyttäjä voi 'hallita' tilanteen ja pudottaa paistin hyvin ajoitetulla ja suunnatulla laukauksella.

Tökerö analogia? No on. Tai sitten ei. Monet n.s. 'ratkaisevan hetken' kuvista ovat edellyttäneet samaan tapaan tilanteen ennakointia, valmistautumista ja oikea-aikaista reagointia suotuisan tilanteen muodostuessa.

http://www.mattstuart.com/Photographs/B ... -HYDE-PARK

[olli R]

Palaan hiukan vielä tuohon räpsy/kuva -jakoon.

Higgins on tuolla kuvaosan puolella julkaissut muutaman kuvan, joita kommentoijat ovat pääsääntöisesti ihmetelleet ja jopa väheksyneet. Minusta taas kuvissa on ollut jotain kiehtovaa.

http://www.digicamera.net/keskus/viewto ... t=12662805

Kolme myöhempää huonekuvaa ovat minusta hyvä sarja ja esimerkki juuri sellaisesta kuvista, joissa räpsyys, kuvaajan oma tunne kohteeseen on vähentynyt minimiin. Uskoakseni kommentoijien ongelma on ollut juuri siinä, ettei niissä tunnu olevan mitään juuri sellaista kohdetta, joka kiinnostaa.

Kuvat on olettaakseni kuitenkin otettu harkiten. (Ai miksi? Porraskuva on suoraseinäinen, siitä on alaosa rajattu jälkeen päin pois, se hakee linjoja myös valaisullaan. Käytäväkuvan valo. Ikkunakuvassa taas linjat, kehystys ja mustavalkoisuuden käyttö, kuva voisi olla ikään kuin harmaa värillinen).

Jos katson noita kuvia, ne ovat karuudessaan ajatuksia herättäviä, ja kuitenkin varsinkin sarjana on tuo suorakulmaisuus ja keskiosan valo yhdistävä ja toivoakseni harkittu.

Ensimmäinen henkilökuva on vetoava ja sille kameralle on jotain valokuvaajaa ärsyttävää tehty (Canon-teksti käännetty jälkeenpäin?). Voisiko tälläista temppua pitää myös sommittelua rikkovana ja jopa vain tiettyjä ihmisiä koskettavana?

[nomad]

Palaan hiukan vielä tuohon räpsy/kuva -jakoon.

Higgins on tuolla kuvaosan puolella julkaissut muutaman kuvan, joita kommentoijat ovat pääsääntöisesti ihmetelleet ja jopa väheksyneet. Minusta taas kuvissa on ollut jotain kiehtovaa.

http://www.digicamera.net/keskus/viewto ... t=12662805

Minun mielestäni Higginsin kuvissa on parasta yksinkertaistaminen. Toisaalta just kirjoitinkin sinne ketjuun hänen minimalisminsa menevän niin pitkälle, että sitä on välillä aika hankala ottaa vastaan.

Mutta miten tämä liittyy sommitteluun? Kyllä Higg:n kuvien juju on jossain muualla. Kenties siinä, että hän on tarpeeksi päättäväinen ottaakseen ne ja laittaakseen ne esille. Tämä olisi siis kehu :-)

[jari siren]

Palaan hiukan vielä tuohon räpsy/kuva -jakoon.

Higgins on tuolla kuvaosan puolella julkaissut muutaman kuvan, joita kommentoijat ovat pääsääntöisesti ihmetelleet ja jopa väheksyneet. Minusta taas kuvissa on ollut jotain kiehtovaa.

http://www.digicamera.net/keskus/viewto ... t=12662805

Minun mielestäni Higginsin kuvissa on parasta yksinkertaistaminen. Toisaalta just kirjoitinkin sinne ketjuun hänen minimalisminsa menevän niin pitkälle, että sitä on välillä aika hankala ottaa vastaan.

Mutta miten tämä liittyy sommitteluun? Kyllä Higg:n kuvien juju on jossain muualla. Kenties siinä, että hän on tarpeeksi päättäväinen ottaakseen ne ja laittaakseen ne esille. Tämä olisi siis kehu :-)

Niiden ongelma on luullakseni siinä, että ne on kuvattu ja julkaistu herraa itseään varten, katsojan jäädessä sijaiskärsijäksi.
Kuvissa ei ole mitään juttua, ne on useimiten ilmiselvyyksiä siitä että joku on jostain syystä päätänyt ottaa kuvan mitättömästä kohteesta.

Tässä tullaan sopivasti siihen miksi perussommittelu ei herätä hieman valveentuneemmassa katsojassa mitään, eli kuka vaan voisi ottaa nuo ja sadasta 90 päätyy juuri tuohon valintaan.

----

Valokuvaus on siksi vaikeaa että jokaiseen kuvaan on tuhansia vaihtoehtoja, alle kirjoitaneelle tulee wow elämys kun huomaan älykkäitä ja oivaltavia valintoja.

[Bengt]

Myönnät kuitenkin, että tasapainoinenkin kuva ("perusräpsy") voi toimia ajatuksia herättävänä ja jäädä muhimaan mielen pohjalle.

Kuten sanottu, minusta räpsy on jotain sellaista, missä kuvaaaja on ajatellut vain omaa suhdettaan kohteeseen ja unohtanut muun kuvassa mukana olevan.

Esimerkiksi:
"Olen tässä maisemassa matkalla ja minulla on mukavaa, eikä sillä niin väliä mitä kuvassa on, kunhan jälkeen päin itse muistan olleeni täällä" -kuva.
Tai "Tässä on lapseni pönöttämässä ja tärkeintä on se, että kuvassa on minun lapseni".

Sen sijaan:
"Tässä on lapseni luonnollisena jouluisessa ympäristössä ja se kuvana miellyttää varmaan myös satunnaista katsojaa ja aiheuttaa jouluisen tunteen" -kuva tai
"Jos käännänkin tämän vuoristoisen maisemakuvan hiukan vinoon ja sijoitan tuon lähellä olevan ihmisen kuvan reunalle, saan katsojassa tunteen, että olen tippumassa korkealta" -kuva
ovat taas ihan muuta kuin perusräpsyjä, vaikka toinen on katsojaa miellyttävä ja toinen ehkä jopa ahdistavan tunteen aiheuttava.

Ja räpsykin voi olla siltikin ihan ok kuva joko "kaikkine puutteineenkin" tai myös sattumalta myös miellyttävänä/vaikuttavana. Kysymys on kuvan tarpeesta ja tavoitteista, eikä ole olemassa "oikeaa kuvaa". Ei omiksi muistoksi tarkoitutuissa kuvissa ole mitään vikaa, kunhan osaa myöntää itselleen, etteivät toiset katsojat näekään niissä välttämättä sitä tunnetta, mikä niistä itselle aiheutuu.

Ja sommittelu ei todellakaan ole pelkkää tekniikkaa. Sommittelun tekniikan on vain tarkoitus helpottaa sitä oman luovuuden käyttöä, jotta osaisi tunnistaa, toistaa ja kehittää omia sommittelutapojaan. Ihan sama asia kuin kameratekniikassakin.

Se mitä alkuperäisessä viestissäni kutsuin perusräpsyksi on jotain muuta, mitä tässä luonnehdit räpsyksi. Perusräpsyllä tarkoitin kuvaa, joka on sommiteltu jokseenkin oikeaoppisesti, mutta jossa ei ole mitään erikoisuuden tavoittelua. Siinä voi kuitenkin olla esimerkiksi hieno värimaailma, jonka vuoksi kuva jää katsojan mieleen.

Peräänkuulutin sitä seikkaa, että erikoisuuden tavoittelusta voi tulla myös itsetarkoitus - ja myös sitä, että olisi hienoa, jos kuvia kommentoitaessa argumentoitaisiin enemmän eikä heitettäisi mitäänsanomattomia "perusräpsy"-kommentteja. Ne olisivat varsinkin aloitteleville kuvaajille arvokkaita.

Tässä ketjussa on tullut monia kiinnostavia näkökulmia sommitteluteemaan. Otan niistä mielihyvin opikseni.