Sivu 1/1

Valonmuokkaussettiä

Lähetetty: Tammi 12, 2014 15 : 34
Kirjoittaja Qathan
Hei! Olen nyt about vuoden kuvannut paljaalla salamalla semivakavasti lehtikuvista kissanristiäisiin ja nyt salamakuvaus on alkanut kiinnostamaan enemmälti. Runkona on D5100 ja nokalta löytyy useimmiten 50mm f/1.8G. Salamana Nissin Di622 MkII.

Salamakuvauksessani on rajoittavana tekijänä tällä hetkellä valonmuokkainten puute. Olen epäröinyt softboxin ja sateenvarjon välillä - mutta nyt vaikuttaa siltä että olen tällä hetkellä päätymässä pelkkään varjoon, sillä läpiammuttava varjo korvaa softboxin aika hyvin ja on muutenkin monikäyttöisempi. Siksi olenkin tällä hetkellä päätymässä Elinkan sateenvarjosettiin, halpaan valoständiin sekä pidikkeeseen. Mielestäni tällä 75€ setillä pääsisi mukavasti alkuun, ja laatukin pitäisi olla parempaa kuin Honkkarista tilatuissa kamoissa. Kamoja olen tilaamassa lähinnä kesäksi tutuilta tulleisiin yo- sekä riparikuvatilauksia ajatellen.

Ajatuksena siis olisi kuvata salaman avulla, todennäköisesti päiväsaikaan hyviä peruspotretteja muistoksi. Riittääkö Nissinissäni teho päiväsaikaan? Yrittäisin tietysti hakea jonkun semivarjoisan paikan esimerkiksi puun alta. Salaman asettelisin noin 45 asteen kulmaan mallista, valonmuokkaajaksi läpiammuttava sateenvarjo osoittamaan kohti mallia. 1/200s salamasynkka lieneekin rajoittava tekijä, joten en tule saamaan lyhyttä syväterävyyttä, joten sopivat asetukset lienevät 1/200s f/5.6 ISO 100 ja salama täydellä teholla. Olenko aivan väärässä?

Pitäisiko minun lisäksi hommata jotkut halvat triggerit kaveriksi, vai toimiiko optinen orja hyvin myös auringonpaisteessa?

Lähetetty: Tammi 12, 2014 19 : 33
Kirjoittaja Guzmo
Aurinkoisella kelillä pikkuflässin ja sontikan/boxin kanssa ei teho riitä. Kannattaa pysyä varjon puolella missä optinen triggerikin toimii varmemmin.

Sunny 16 tilanteessa aukko on pienempi kuin f5.6

Lähetetty: Tammi 12, 2014 19 : 34
Kirjoittaja whisperd
Olen kuvaillut vastaavia tilanteita Nikon D90+SB-600+varjo, hyvin on sisäänrakennetulla ohjailu onnistunut myös kirkkaammassa paisteessa ja salaman teho on ollut riittävä. Ongelmana on lähinnä se, että pitää olla varjon takana jotta kamera näkee salaman, radio olisi tässä kätevämpi jos haluaa esim kuvata laajakulmalla lähempää. Sateenvarjo kaatuilee ärsyttävästi tuulessa, joten hyvä jalusta ja jotain painoa kannattaa olla mukana (tai avustaja).

Lähetetty: Tammi 12, 2014 19 : 57
Kirjoittaja Guzmo
Ei SB-600 mitenkään riitä auringonpaisteessa sontsan kanssa kun neljä+ aukkoa enemmän antavat studiosalamatkin ovat kovilla.

Lähetetty: Tammi 12, 2014 20 : 06
Kirjoittaja paaton
Guzmo kirjoitti:Ei SB-600 mitenkään riitä auringonpaisteessa sontsan kanssa kun neljä+ aukkoa enemmän antavat studiosalamatkin ovat kovilla.
Tai siis nikonilla ei piisaa. Fujin x100s kanssa onnistuisi hyvin.

Lähetetty: Tammi 12, 2014 20 : 06
Kirjoittaja whisperd
Tarkoitin siis optista ohjausta auringossa, kohde on yleensä varjon puolella. En tarkoittanut keskikesän keskipäivän pilvettömän taivaan aurinkoa, lähinnä aamu/iltapäivän kirkkautta.

Lähetetty: Tammi 12, 2014 20 : 41
Kirjoittaja aminof
Noissa Elinkan varjoissa on luokattoman huono varsi, herkkä painumaan kasaan noissa ruuvipuristeisissa klämpeissä. En tarkoita eroa 7mm vs 8 mm vaan materiaalivahvuutta. Halvemmissa kiinan varjoissa eli noissa mitä digitarvikkeeltakin löytyy edullisemmin on yleensä paksummat materiaalit jotka kestää paremmin klämppi käyttöä.

Lähetetty: Tammi 12, 2014 22 : 00
Kirjoittaja Qathan
aminof kirjoitti:Noissa Elinkan varjoissa on luokattoman huono varsi, herkkä painumaan kasaan noissa ruuvipuristeisissa klämpeissä. En tarkoita eroa 7mm vs 8 mm vaan materiaalivahvuutta. Halvemmissa kiinan varjoissa eli noissa mitä digitarvikkeeltakin löytyy edullisemmin on yleensä paksummat materiaalit jotka kestää paremmin klämppi käyttöä.
Ja minä kun luulin Elinkaa laatumerkiksi...

Noh, Googlettelin lisää ja löyty tällainen varjo. Plussana tässä olisi 2-in-1, jolloin kantamus vähenisi, mutta toisaalta en tiedä tuon ratkaisun kestävyydestä. Ainakin Zach Arias on pitänyt kyseisestä varjosta. Plussana lienee myös 25cm suurempi koko, joka tosin aiheuttanee ongelmia valon määrän kannalta...

Lisäksi Verkkiksestä löytyisi hieman huokeampi pidike, jossa kiristys tapahtuisi ruuvilla.

Nissinin kanssa lienee mahdotonta saada tarpeeksi valoa kuvaan suorassa auringonpaisteessa, mutta varjossa lienee mahdollista saada mukavaa täytevaloa. Taustasta erottaminen ei olekaan tarkoitus, vaan pehmeä, luonnollisen näköinen valo.

Lähetetty: Tammi 12, 2014 22 : 23
Kirjoittaja whisperd
Minulla on/oli tuollainen pidike ja varjon kiristysruuvin jenkat meni heti rikki, toimii kun on kuminauha stopparina varjon varressa.

Lähetetty: Tammi 13, 2014 6 : 26
Kirjoittaja hb81
Mulla on ylimääräisenä juuri tuollainen kiina pidike.
Voin myydä kympillä jos haluat. =)
Täysin ehjä ja tainnut kerran kokeilla, joten melkein käyttämätönkin.

Lähetetty: Tammi 13, 2014 9 : 33
Kirjoittaja Ville^K
Mä ottaisin radiot ulkokuvaukseen. Muussa tapauksessa salaman pitää aina nähdä se kameran pikkutuikku ja tämä asettaa ikävästi rajoituksia ulkona. Sisällä kuvatessa pikkutuikku heijastuu seinistä salamaan, mutta ulkona näin harvemmin tapahtuu.

Esim. akkukahvalla kuvatessa salamaa ei voi sijoittaa kuvaajan oikealle puolelle kovin vapaasti koska kameran salama välähtää kameran vasemmalla puolella ja kamera tekee ison katvealueen oikealle puolelle.

Ainakin läpiammuttavasta sateenvarjosta vielä sellanen huomio, että siitä tuleva valo leviää ihan joka paikkaan mikä tekee sen käytöstä välillä vähän haastavaa.

Tutustupa näihin

Lähetetty: Tammi 13, 2014 20 : 19
Kirjoittaja ilek2
Suosittelen tsekkaamaan Photekin Softlightereita. Itselläni on sekä 60" että 45" Softlighterit. Samassa paketissa on softbox, heijastava varjo ja läpiammuttava varjo. Voi käyttää sekä studiosalaman että käsisalaman kanssa.

Softboxin valo on tosi kiva, ja kuitenkin käytön helppous on lähes sateenvarjon luokkaa.

Mielestäni hinta-laatusuhde on älyttömän hyvä.

http://www.bhphotovideo.com/c/product/4 ... er_II.html

Valmistajan sivut, josta voi myös suoraan tilata: http://photekusa.com/?page_id=51

Googleta vaikka vähän arvosteluja.

Lähetetty: Helmi 21, 2014 16 : 52
Kirjoittaja Neon Valo
Lisäksi Verkkiksestä löytyisi hieman huokeampi pidike, jossa kiristys tapahtuisi ruuvilla.
Sanoisin että välttele noita muovisia, minä en ainakaan luota, itselläkin on tuonlainen kiinasta ostettu joka halkesi ensimmäisellä kerralla kun kiristin ruuvin jalustaan, lisäksi irtosi se mutteri jossa se siipiruuvi on kiinni..

kun tarve oli kolmannelle manfrotto nivelelle ja ei raskinut ostaa sitä niin sitten erehty ostamaan ton ja ei kannattanut :D
Sensijaan kokeilin nyt tämmöstä tuolta ebayn maalta, kohtakai sen pitäs tulla mutta vaikuttaa asialliselta ja näyttää manfrotolta ja on metallinen: http://www.ebay.com/itm/Universal-Flash ... 23351c7b28

15€

Re: Valonmuokkaussettiä

Lähetetty: Helmi 23, 2014 13 : 25
Kirjoittaja Jukka75
Qathan kirjoitti:
Ajatuksena siis olisi kuvata salaman avulla, todennäköisesti päiväsaikaan hyviä peruspotretteja muistoksi. Riittääkö Nissinissäni teho päiväsaikaan? Yrittäisin tietysti hakea jonkun semivarjoisan paikan esimerkiksi puun alta. Salaman asettelisin noin 45 asteen kulmaan mallista, valonmuokkaajaksi läpiammuttava sateenvarjo osoittamaan kohti mallia. 1/200s salamasynkka lieneekin rajoittava tekijä, joten en tule saamaan lyhyttä syväterävyyttä, joten sopivat asetukset lienevät 1/200s f/5.6 ISO 100 ja salama täydellä teholla. Olenko aivan väärässä?

Pitäisiko minun lisäksi hommata jotkut halvat triggerit kaveriksi, vai toimiiko optinen orja hyvin myös auringonpaisteessa?
Itse olen jonkun verran käytänyt ulkona juuri varjossa vanhaa Yongnuo tuikkua ja läpiammuttavaa, hyvin on riittänyt teho siltä osin.
Mitä tuohon ison aukon käyttöön tulee niin ainahan voit vaikka ostaa objektiivin nokalle esim.ND8:n, sehän pudottaa valotusta noin kolme aukkoa.