RHH

Esittele omia kuviasi! Anna palautetta muiden kuvista!
Kääkkä
Viestit: 1030
Liittynyt: Huhti 07, 2012 21 : 41

RHH

Viesti Kirjoittaja Kääkkä »

ELI -Rekka Hullun Hommaa-

Allekirjottanut onnistui tosiaan alkuvuodesta hommaamaan itselleen uuden ja vakituisen työpaikan Scania mekaanikkona. Tuossa kesä lämpeni ja alettiin pitää kahvipausseja takapihalla kutostien laidassa. Kerran ohi vilahti Wicströmin 85 tonninen HCT yhdistelmä. Illalla ei uni tullu silmään millään. Ei niin millään! Hiki valui otsaa pitkin ja silmät veresti. Tajusin notta siitä autosta on saatava kuva makso mitä makso.

Seuraavana päivänä lähdin kurvailemaan lähistöä ympäri ettien kutostiestä sopivaa kurvia jossa tie kaartuisi taustalle nätisti. Kolme päivää ja noin sata kilometriä myöhemmin löysin lähes juurikin sellaisen kohdan jonka näin siinä kuvassa jota janoan.

Tässä kolmelta reissulta tuosta kurvista kolme eri testi kuvaa eri olosuhteissa. Ensin kuiva tie ja auringon loimotus, toisessa myöhäinen ilta ja märkä tie ja viimesessä kuvassa kaato sade. Huomautan että keskimmäinen ruutu on pehmeä. Herkkyys 2500 ja vakaaja piiputti ja ilta oli jo liian pitkällä jollonka ajovalot korostuu liikaa ja keulan yksityiskohdat hukkuu hehkun alle. Ja kolmannessa ruudussa tosiaa käkin tunnin kaatosateessa ja kovassa tuulessa. Perse, jalat ja selkä aivan litimärkänä.

Kuva

Kuva

Kuva

No sitten näitten jälkeen löysin tietoa tuosta HCT ydistelmästä lisää. Eli kyseessä siis trafin erikoislupa auto jolla saa ajaa vain tietyissä paikoissa ja tietyillä teillä. Tämä haluttu auto liikkuu Ristiinan ja Kaukaan tehtaan välillä. Eli ollessani tuolla Jänhiälän rampin tienoilla, en olisi onnistunu kuvaamaan tota kyseistä autoa ikinä.

Joten ei muuta kun Mikkelintielle norkoilemaan. Suoran löysin mutta jäin miettimään että kun se haluttu auto ilmestyy kurvin takaa niin onko kulma sitten liian pieni auton sivuun nähden jotta hieno maalaus kylessä näkyis tarpeeks... Täytyy ehkäpä ettiä uusi paikka vielä.
Parit autot kuvasin ja lähdin kotiin.
Kuva

Oudolla tapaa mielenkiintosta touhua kun päivällä tuijottelee töissä nuita ja illalla näkee samoja autoja työntouhussa. Ja vieläpä toimivina vaikka siellä vähän omaa käden jälkeä oliskin.
Cloudcity. Uuden ajan pilvipalvelu.
mremonen
Viestit: 9240
Liittynyt: Joulu 10, 2003 15 : 43
Paikkakunta: itähelsinki
Viesti:

Re: RHH

Viesti Kirjoittaja mremonen »

Hyviä kuvia ja hyvä maisema taustalla, mutta kuvakulmasta johtuen tuo auton koko ei pääse esille. Jos ei olisi selitettä mukana, niin en olisi tavallisesta rekasta erottanut.
Innovoija (innovator) – 2–3% väestöstä: uskalias, koulutettu, omaa useita informaation lähteitä;
---
blogi
JL Anttola

Re: RHH

Viesti Kirjoittaja JL Anttola »

...siis kuvakulmasta riippumatta tai riippuen tavallinen rekka näyttää tavalliselta?
JL

PS. Kääkälle onnittelut ja hatunnosto oikean ammatin ja työn löytymisestä! Hienoa, että on vielä olemassa nuoria ihmisiä, jotka haluavat opetella sellaisia töitä, joissa saa jotain konkreettista ja valmista aikaiseksi. Oman käsitykseni mukaan sellainen työ on palkitsevaa tekijälleen muutenkin kuin tilipäivänä!
Kääkkä
Viestit: 1030
Liittynyt: Huhti 07, 2012 21 : 41

Re: RHH

Viesti Kirjoittaja Kääkkä »

Kiitoksia!

Joo ei miulla ainakaan kiinnostusta työhön jossa ei koe minkäälaisia onnistumisia. Tai pettymyksiä. Rahaa sais varmasti helpommallakin mut noh.. Onha se hienoa kun aamutuimaan hörähtää kasikone käyntiin. Ennen näitä rassailtiin lähinnä puntoja niin ero siihen touhuun on kohtalaisen iso :)

Ja juu tosiaan noissa edellisis kuvissa onkin joo pelkkiä tavan autoja!
Eilen tulikin käännekohta tässä hommassa. Onnistuin löytämään tuon kohdeauton. Kymmenen minuuttia Mikkelintien varressa ja sieltähän se jo putkahti kurvin takaa. Nopeet ruudut siitä ja äkkiä perään, kuutostiellä ohi siitä ja Kaukaalle ettimään autolle parkkipaikkaa. Paikka löyty, juoksin tien laitaan, otin pari testikuvaa jotta asetuksen on edes sinne päin. Kädet meinas vähän täristä tässä kohtaa jo. Minuutti tuosta ja auto tulikin jo mäen päälle.

Edelleen kaivelee tuo että kylki ei näy kunnolla kun siinä se tuon auton hienous kuitenkin on. Eikä yhistelmän mittakaan oikeen pomppaa esille muuten kun pyörien määrää tuijottamalla. Nyt täytyy vetäytyä mietintä tauolle ja toteuttaa seuraava paikka idea joko vesi sateella tai lumisella tiellä paljon myöhemmin.

Kuva

Kuva

On se vaan jumalattoman pitkä pötkö. Normaalin puoliperävaunu yhistelmän perässä siis vielä yksi viis akselinen täysperävaunu.

Jotain nököjä voi siellä täällä näkyä. Ekasta kuvasta poistettu neljä autoa ja heijastin tolpat. Tokasta ruudusta parikymmentä sähkölinjaa, kaks voimalinjatolppaa, yksi puu, tiemerkintöjä, keltanen nostokurki, tuulilasin heijastuksia ja Honda Civik.
JL Anttola

Re: RHH

Viesti Kirjoittaja JL Anttola »

Noita 110 kanioita oli jo miun aikaan. Ite ajanu vaan seitenkutosta...

Voisit joskus laittaa sellasen sivupönötyskuvan tosta yhistelmästä, taustoista riippumatta, meille ihmeteltäväksi. Tai tietysti vielä parempi, jos rinnalla ois sellanen ilman erikoislupia maksimimittanen verrokkina.

JL
Pan
Viestit: 1456
Liittynyt: Elo 23, 2004 17 : 13

Re: RHH

Viesti Kirjoittaja Pan »

Kääkkä kirjoitti:...Edelleen kaivelee tuo että kylki ei näy kunnolla kun siinä se tuon auton hienous kuitenkin on. Eikä yhistelmän mittakaan oikeen pomppaa esille muuten kun pyörien määrää tuijottamalla. Nyt täytyy vetäytyä mietintä tauolle ja toteuttaa seuraava paikka idea joko vesi sateella tai lumisella tiellä paljon myöhemmin
Ota yhteyttä Wikströmiin ja sovi kuvaamisesta. Uskoisin, että firmaakin saattaa lopputulokset kiinnostaa.
Vastaa Viestiin