Masan kesäkuvailut 2017

Esittele omia kuviasi! Anna palautetta muiden kuvista!
Kryptos
Viestit: 3920
Liittynyt: Huhti 09, 2014 10 : 10
Viesti:

Re: Masan kesäkuvailut 2017

Viesti Kirjoittaja Kryptos »

Mukavaa tunnelmaa ja kauniita maisemia. Linnavuoren maisema etualan kukkineen oli kaunis.

Kuu on kuitenkin melko lailla puhkipalanut, tai jos ei tosiasiallisesti sitä, niin menettänyt kuitenkin ilmeensä. Sen ympärillä oleva hohde on myös melko päällekäyvä ja taivaan sävyissä näkyy ikävää repeilyä. Tämä tosin melko varmasti johtuu suurelta osin väriavaruusmuunnoksista ja sRGB:n kyvyttömyydestä toistaa hienovaraisempia gradientteja. Sama ongelma on muutoin kauniissa Aurajokikuvassa. Siinäkin kontrastit ovat omaan silmääni ehkä hieman jyrkät ja kuu hohtaa yksityiskohdattomana möllykkänä. Tämä on toki myös valintakysymys ja Matti kyllä osaa kuvata kuun, jossa sen piirteet erottuvat. Oletan siis, että tämä on kuvaajan valinta. Tuomiokirkosta oikealle olevan rakennuksen huippuvaloja olisin kenties laskenut hieman, sekä avannut metsänrajan ja tuomiokirkon tornin varjoja. Kaikki nämä ovat toki vain henkilökohtaisia mieltymyksiä.

Usvamaisema kaipaisi aavistuksen lisää tilaa ylhäälle, omaan silmääni.

Kritiikistä huolimatta pidin kuvista. Olisin tehnyt jälkikäsittelyn ja ehkä määrätyt kuvausvalinnat toisin, mutta nämä eivät tietenkään ole kuviani. Kommenttini ovat vain keskustelua kuvista ja niiden erilaisista tulkintamahdollisuuksista.
Sapere aude.
---
flickr
Cloudcity. Uuden ajan pilvipalvelu.
Matti_JH
Viestit: 12068
Liittynyt: Tammi 25, 2008 19 : 09
Viesti:

Re: Masan kesäkuvailut 2017

Viesti Kirjoittaja Matti_JH »

Kiitti. Joo, kuu on puhki, kahden-kuuden sekunnin valotusajalla siinä vääjäämättömästi käy niin. Iso sadalla tulisi valotusajan olla siinä lähempänä 1/50-1/100 sek tuolla aukolla (f11) ja herkkyydellä (iso100). Hohde Kuun ympärillä on hauskanen yhdistelmä kehää, siitepölykehää ja halopilaria.

Tuo on tavallaan hankalaa, siis kuvata laajakulmalla maisemaa, jossa on kuu ja sitten koittaa saada sen piirteet esille+muu maisema toimimaan. Vaatii useamman ruudun. Muistaakseni otin myös lyhyemmällä valotusajalla kuvia, joten kuun piirteitä voi ehkä saada esille. Mutta hankalaa se on niin, ettei kuva näytä kornilta.

Taivaan sävyissä en omalla näytöllä näe repeilyä.. Pilvijuovia vain. No, täytyyy katsoa.

Tuo kirkkokuva on kyllä vähän hutiloitu. Parempaakin löytyy, tuo on linkattu suoraan taivaanvahdin havainnosta. Parempi kuva(t) on työn alla. Itse asiassa valmiinakin jo.. Ja vaihdettu.
(Isompana tässä)
Matti_JH
Viestit: 12068
Liittynyt: Tammi 25, 2008 19 : 09
Viesti:

Re: Masan kesäkuvailut 2017

Viesti Kirjoittaja Matti_JH »

Operaatio siitepölykehän metsästys.

Lähdin hiukan ennen auringonlaskua ajelulle. Tarkoitus oli löytää avara paikka auringon suuntaan ilman valotolppia tai muita.

Helpommin sanottu kuin tehty.

Ajoin Hämeentietä puolelta toiselle, törmäten joka paikassa (kuvainnollisesti) tolppiin, sähköjohtoihin mastoihin sun muihin.

Usko alkoi loppumaan, kunnes vain viitisen minuuttia ennen auringon laskua löysin sopivan kolon.

Nätin näköinen, värikäs kehä. Sorsaparvi kruunasi bongauksen :)

Kuva

Ps: Spaceweather näköjään laittoi etusivulle :)
http://spaceweather.com/archive.php?vie ... &year=2017" onclick="window.open(this.href);return false;
talonherra
Viestit: 1340
Liittynyt: Heinä 16, 2014 23 : 10

Re: Masan kesäkuvailut 2017

Viesti Kirjoittaja talonherra »

Nättiä on!
Instagram: jani.honkala
Flickr: Jani Honkala
jopisalo
Viestit: 938
Liittynyt: Joulu 02, 2016 17 : 04

Re: Masan kesäkuvailut 2017

Viesti Kirjoittaja jopisalo »

Tervehdys!
Melkoinen sisäinen luomisen palo miestä ajaa. Saadaanpahan katsella hienoja kuvia joista itse vain haaveilee kun oma palo ei aja illalla sängystä ulos kuvaamaan. Ps älä ota univelkaa, siinä on kova korko kun maksun aika tulee.
Matti_JH
Viestit: 12068
Liittynyt: Tammi 25, 2008 19 : 09
Viesti:

Re: Masan kesäkuvailut 2017

Viesti Kirjoittaja Matti_JH »

Sairausloma ja ukkosia odotellaan. Toistaiseksi ei mitään mainittavaa...

Kuva
hassel
Viestit: 3703
Liittynyt: Tammi 18, 2013 21 : 24

Re: Masan kesäkuvailut 2017

Viesti Kirjoittaja hassel »

Komeita otoksia.
Täällä itä-suomessa juuri jyrähti pari kertaa ja yhden salamankin bongasin.
Loppui yhtä nopeasti kuin alkoikin..
Matti_JH
Viestit: 12068
Liittynyt: Tammi 25, 2008 19 : 09
Viesti:

Re: Masan kesäkuvailut 2017

Viesti Kirjoittaja Matti_JH »

Jeps, päivä kului sadekuuroissa. Ukkosista ei tietoakaan tällä paikkakunnalla. Heinäkuussa sitten..
Maffer
Viestit: 21575
Liittynyt: Elo 20, 2008 17 : 32
Viesti:

Re: Masan kesäkuvailut 2017

Viesti Kirjoittaja Maffer »

Helsingin suunnalla ja Salpausselän ympärillä on napsunut kiitettävästi.
nsamppa
Viestit: 6431
Liittynyt: Helmi 10, 2010 21 : 25
Paikkakunta: Vantaa

Re: Masan kesäkuvailut 2017

Viesti Kirjoittaja nsamppa »

Täällä Vantaallakin napsahdellu aika tavalla, muttei niin kiitettävästi. Koira raukka tärissy vessassa koko illan. Ei vanha enää välitä ukkosista.
Matti_JH
Viestit: 12068
Liittynyt: Tammi 25, 2008 19 : 09
Viesti:

Re: Masan kesäkuvailut 2017

Viesti Kirjoittaja Matti_JH »

Ulko-ovelta kävin kurkkaamassa, josko sateenkaarta olisi näkyvillä. Ei ollut. Länsitaivaalla vilahti ohut kuunsirppi. Kiva. Pääsee taas sitä sijoittelemaan kuviin.

Kuva
Matti_JH
Viestit: 12068
Liittynyt: Tammi 25, 2008 19 : 09
Viesti:

Re: Masan kesäkuvailut 2017

Viesti Kirjoittaja Matti_JH »

Kävin yhden maissa katsomassa takapihalla. Mitäs siellä taivaalla.. Yöpilvivöitä luoteesta koilliseen!!
Laitoin itseni valmiiksi ja lähdin Aurajoen rantaan. Näytelmä oli sillä välin muuttunut silminnähden diffuusimmaksi. Pilvet olivat myös keskittyneet tuolloin luoteeseen, koillistaivaan ollessa täysin pilvetön.

Reipas tuuli antoi kuvaamiseen oman twistinsä. Mutta siitä huolimatta oli mukava nähdä yöpilviä pitkästä aikaa! Heinäkuu odottaa...

Edit. kuvan upottamisessa on ongelma, laitetaan toista kautta...

Kuva

https://mattihelin.kuvat.fi/kuvat/Maise ... 062017.jpg" onclick="window.open(this.href);return false;
Kryptos
Viestit: 3920
Liittynyt: Huhti 09, 2014 10 : 10
Viesti:

Re: Masan kesäkuvailut 2017

Viesti Kirjoittaja Kryptos »

Nättiä kesämaisemaa. Tuntuu kuitenkin siltä, että olet ottanut tällaisen, tai lähes tällaisen kuvan jo monen monituista kertaa. Eikö aihe ala olla jo liiankin tuttu? Mikä vielä vetää miehen yöllä pellonlaitaan kuvaamaan samaa teemaa? Suomen vähäluminen ja lyhyt suvi, reflektiiviset hetket yksin ajatuksineen, vai jokin muu?

Vai metsästätkö tästä teemasta sitä Täydellistä Kuvaa - kun kaikki palaset loksahtavat kohdalleen ja tulee tunne, että tämä oli tässä, parempaa tuskin tulee. Kuvaa, joka henkilökohtaisella tasolla määrittelee motiivin?
Sapere aude.
---
flickr
Matti_JH
Viestit: 12068
Liittynyt: Tammi 25, 2008 19 : 09
Viesti:

Re: Masan kesäkuvailut 2017

Viesti Kirjoittaja Matti_JH »

Ei :)

Tämän tarkoitus on oikeastaan olla pelkkä havaintokuva taivaanvahdin havaintokertomukseen. Näkyy missä pilvet ovat ja minkälaisia muotoja niistä löytyy, suhteellinen kirkkaus yms... Oli vajaa tunti aikaa ennen kuin aamu valkeni, niin en lähtenyt etsimään tämän kummempaa edustaa. Riitti, että näkymä pohjoishorisonttiin oli esteetön.

Lisäksi tämä oli hyvää treeniä ihan puhtaasti teknisessä mielessä. Muistui taas säädöt yms.

Yöpilville on yksi kunnon idea + pari semihyvää tiedossa. Niihin tulee panostettua sitten heinä-elokuussa.
Kryptos
Viestit: 3920
Liittynyt: Huhti 09, 2014 10 : 10
Viesti:

Re: Masan kesäkuvailut 2017

Viesti Kirjoittaja Kryptos »

Ymmärrän. Dokumentoivaa havainnointia ja teknistä harjoitusta - ja tietysti kaunista luontoa ja kelpo valokuvaa samalla. Asioiden pitää varmasti olla selkäytimessä siinä vaiheessa, kun ollaan ottamassa sitä mielessä pyörivää ideaa. Silloin ei ole aikaa miettiä miten tämä juttu oikein kuvattiinkaan.
Sapere aude.
---
flickr
Matti_JH
Viestit: 12068
Liittynyt: Tammi 25, 2008 19 : 09
Viesti:

Re: Masan kesäkuvailut 2017

Viesti Kirjoittaja Matti_JH »

Viikonloppureissu kotimaisemissa.

Olen useasti miettinyt käydä kuvaamassa erästä autiotilaa. Nyt, useamman vuoden jahkailujen jälkeen, sain vihdoin itseäni niskasta kiinni ja lähdin yöhämärissä kävelemään tilalle.

Matka oli ikävä. Hyttysia, sadoittain. Laitoin välillä juoksuksi. Vaikkei se mitään auttanut.

No, matka sujui joutuisasti ja kohta näin rakennukset.

Kesäyön hämärä, hiljaisuus ja talojen yllä lentävät lepakot auttoivat mielen suunnistamaan johonkin, hieman epämieluisaan paikkaan.

Kuva

Kuva

Rakennukset eivät olleet vielä kovin pahassa kunnossa ja kokeilinkin päästä sisään. Ovi oli kuitenkin lukossa. Navettarakennuksen ovet olivat sentään avoinna.

Kuva

Polttopuuta olisi muutaman vuoden tarpeisiin. Tuleekohan niitä kukaan koskaan tarvitsemaan? Tuskin.
Jotenkin kaihoisaa.
Aloin miettimään omaa elämääni. Jääko kaikki saavutukseni lopulta johonkin nurkkaan haalistumaan, unohtumaan.

Varmaankin.

Keräsin tavarani pois ja lähdin. Matka kuitenkin kaarsi vielä yhdelle rakennukselle. Sauna.

Kompuroin sisään. Ikkunoista hohti sisään kesäyön sini.

Kuva

Sauna näytti siltä kuin siellä olisi hiljan käyty. Tai voitaisiin koska tahansa tulla uudestaan. Jätin paikan rauhaan.

Kuva

Omalla tavallaan hieno paikka, mutta toisaalta, en tiedä käynkö siellä uudestaan. Ei siksi että paikka olisi pelottava. Vaan siksi, että se herätteli: Olet häviävä. Kuten kaikki muukin.
Viimeksi muokannut Matti_JH, Heinä 05, 2017 15 : 24. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Matti_JH
Viestit: 12068
Liittynyt: Tammi 25, 2008 19 : 09
Viesti:

Re: Masan kesäkuvailut 2017

Viesti Kirjoittaja Matti_JH »

Seuraavana päivänä lähdimme ajelemaan Pomarkkua kohti. Välillä on kaunis koivikko, jota olen katsellut sillä silmällä jo usean vuoden. Päätin pidentää matkaa viidellä minuutilla ja ottaa sen kauan jahkaamani kesäkuvan. Tuuli hieman häiritsi, eli täytyy joku päivä (vuosi?) ottaa revanssi.

Kuva

Illalla päätin lähteä suolle. Olin aiemmin päivällä katsonut kartasta paikan, josta voisin kuvata suojärven yllä loistavan, laskevan kuun.

Pääsin suon laitaan. Nättiä. Ja hyttysiä. Pohjoishorisontissa näkyi himmeitä yöpilviä. Lähdin kohti lammen toista päätä.

Matka oli raskas; Risuja, korkeaa suopursukasvustoa ja pehmeä neva sekä hyttyset laittoivat kunnon sekä pinnan koville. Mutta sentään maisemat hellivät.

Kuva

Kello oli hieman yli yhden. Kuu laskisi puolen tunnin kuluttua ja matkaa oli vielä vajaa puoli kilometria. Laitoin jälleen juoksuksi. Matka joutuikin mukavasti. Vielä kun edessä näkyi olevan polku, alkoi näyttää siltä, että kuunlasku olisi kohta kortilla. Pääsin polulle.

Humps ssshh...

Se ei ollut polku. Vaan repeämä lammen reunan turpeessa . Vasen jalkani oli reittä myöten suossa.
Koitin nostaa sitä. Ei mitään. Ponnistin voimieni takaa. Vaimeaa lorinaa ja suhinaa, siinä se.
Olin hetken vaan ja mietin. Jos kenkä irtoaisi jalasta, jalka voisi nousta. Työnsin yhden kolmijalan jaloista turpeeseen ja päin syvyyksissä majailevaa jalkaani. Taivutin nilkkaa ja ponnistin. Kenkä irtosi ja jalka nousi suosta komean maiskauksen säestämänä. Tungin käteni suossa ammottavaan reikään ja jalustaa pitkin löysin tieni kengälle ja sainkin sen lopulta revittyä ylös.

Huh.

Kopistin liiat turpeet ja suovedet kengästä ja lähdin uudelleen, hieman varovaisemmin, juoksemaan. Liian myöhään. Kuu oli jo laskenut.

Voi nyt ju.......

Mietin hetken mitä tekisin. Lähellä, puolen kilometrin päässä olisi toinen lampi. Sinne olen mielinyt useasti. Eli tossua toisen eteen. Märkää sellaista.

Oja. Soistunut oja. Liian leveä yli hyppäämiseen. Lähdin seuraamaan ojan reunusta ja lopulta kohtasinkin kapeamman kohdan. Otin vauhtia ja hyppy. Lähes täydellinen suoritus. Eli molemmat kengät kastuivat täydellisesti, mutta en sentään jäänyt kiinni mihinkään...
Pysähdyin. Onkohan tässä taas mitään järkeä.

Päätin lähteä autolle. Matkaa pyöreä maili.

Muutaman läheltä piti -suonsilmäkkeen ja yhden uuden ojan jälkeen alkoi maasto kuivumaan. Jatkoin nyt matkaa hieman huolettomammin. Katsoin taivaalle ja siellä näkyi yöpilviä. Etelätaivaalla!

Pysähdyin ottamaan kuvia. Alapilvet uhkasivat vyöryä ylle. Sekin vielä. Sain yhden sarjan talteen ja lähdin rivakasti kohti lammen alkupäätä, jossa toivoin vielä saavani kuvan pohjoistaivaan yöpilvistä.

Kuva

Mikä tuo on? ..Rusakko? Suolla?

Ei. Kurjen poikanen. Menossa uimaan. Laskin varoen mutta pienen innostuksen vallassa reppuni alas ja vaihdoin teleobjektiivin kiinni. Raps..... Kestää. Hetkonen, aukkoa isommaksi. Raps.... kestää. Ison nosto päälle kuuden tuhannen. Kurki ui kauemmas. Räps..... kestää. Mikä piru nyt on! ....joo, moodi manuaalilla ja suljinaika neljässä sekunnissa. Lopulta säädöt löytyivät.

Kuva

Hiivin lähemmäs ja ... KRIIIKrOOOOOO!!!!!

Kurkiemot. Peläten lopullista pistettä tälle reissulle kurkien nokilla avitettuna pakkasin kameran nopeasti reppuun ja lähdin autoa kohti. Jalat märkinä, housut nihkeinä ja selkä sekä otsa hikeä tippuen. Hyttysten säestäessä. Mietin seuraavaa artikkelia verkkolehteen. "Onko sinulle kertynyt ylipainoa ja haluatko pidemmän pinnan? Ryhdy luontokuvaajaksi"

Pääsin sisälle. Vuorossa oli vaatteiden huuhtelu ja kuuma suihku. Uni tuli nopeasti.

Niin, ja hauska tietää -asia. Tuulikaappiin yöksi jätetyt suovietiset lenkkisossut haisevat järkyttävälle :F
Sahaaja
Viestit: 1497
Liittynyt: Loka 07, 2009 21 : 04

Re: Masan kesäkuvailut 2017

Viesti Kirjoittaja Sahaaja »

Komiaa settiä.
Omat vaaransa kuvailussa oli sitten kesä tai talvi.

Kuvasitko joskus aiemmin D600:n lisäksi myös D4:lla?
Matti_JH
Viestit: 12068
Liittynyt: Tammi 25, 2008 19 : 09
Viesti:

Re: Masan kesäkuvailut 2017

Viesti Kirjoittaja Matti_JH »

Kiitos.

Yhdet häät olen kuvannut nelosella. Hieno peli. Hämärään tehty. Mutta loppujen lopuksi omaan käyttöön liian iso ja kallis..
pelai65
Viestit: 1142
Liittynyt: Joulu 05, 2012 12 : 45
Paikkakunta: Lempäälä

Re: Masan kesäkuvailut 2017

Viesti Kirjoittaja pelai65 »

Mukava tarina luettavaksi! Haasteita itse kullakin..


Ja mukavat kuvat sekä autiotilalta, että suolta!
http://www.plaitinen.kuvat.fi
Insta: #petteri_laitinen
Vastaa Viestiin