Masan kesäkuvailut 2017

Esittele omia kuviasi! Anna palautetta muiden kuvista!
Matti_JH
Viestit: 12067
Liittynyt: Tammi 25, 2008 19 : 09
Viesti:

Masan kesäkuvailut 2017

Viesti Kirjoittaja Matti_JH »

Kyllä se kesä taitaa olla, joten lähdetääs taasen.

Viikonloppuna pääsin hetkeksi Pomarkun isollenevalle. Kevät tuntui siellä olevan hiukan myöhässä, tupasvillaa ei sanottavasti ollut. Auringonlasku oli kuitenkin nätti.

Kuva

Muutenkin oli ihan kiva retki; Ainakin kalasääski, käki, kurki ja laulujoutsen tuli kuvattua. Näistä viimeinen tässä:

Kuva


Oli hyvinkin pimeää. Jokseenkin mystinen näky tuo puhtaanvalkea lintu liikkumassa tumman suon läpi...


Reissun jälkeen oli kotiinpaluun aika. Viikonloppu oli ohi. No, ei se mitään, illaksi luvassa oli ukkonen.

Nappasin kameran kainaloon ja kävelin puolen kilometrin päähän lähipellolle.
Ilma oli tyyni ja lämmin. Hyttysiä tuntui parveilevan normaalia enemmän. Hiljaista. Lännestä saapui hiljalleen tummempia pilviä ja muutaman kerran luoteesta kuului jyminää.

Aikani odotettuani alkoi tuuli hieman nousta. Sadealue oli lähestymssä ja sen edellä saapui tämä yhäti voimistuva tuuli ja heikko vyörypilvi. Kuvasin aikani, kunnes metsän takaa alkoi kuulua kohinaa. Sade. Nappasin kameran ja jalustan ja pingoin takaisin kotiin, pisaroiden kannustamana. Päästyäni sisälle sade saapui. Olikin hetken todella voimakas.

Hieno, kesäinen kokemus, vaan ei salamaa. No, kausi on vasta ottamassa alkuaskeleitaan, eli eiköhän tämä tästä!
Kuva
Viimeksi muokannut Matti_JH, Elo 20, 2017 20 : 15. Yhteensä muokattu 3 kertaa.
Cloudcity. Uuden ajan pilvipalvelu.
Maffer
Viestit: 21565
Liittynyt: Elo 20, 2008 17 : 32
Viesti:

Re: Masan kesäkuvailut 2017

Viesti Kirjoittaja Maffer »

Tuo rintama pyyhkäisi juuri Helsingin yli ja kyllä pamahti pari kertaa aika kivasti. Myöskin hillitön kaatosade.
Matti_JH
Viestit: 12067
Liittynyt: Tammi 25, 2008 19 : 09
Viesti:

Re: Masan kesäkuvailut 2017

Viesti Kirjoittaja Matti_JH »

Kielot eivät olleet vielä puhjenneet kukkaan. No, ei haittaa. Eikä ollut hyttysiäkään. Se on aina positiivista.

Kuva
Matti_JH
Viestit: 12067
Liittynyt: Tammi 25, 2008 19 : 09
Viesti:

Re: Masan kesäkuvailut 2017

Viesti Kirjoittaja Matti_JH »

Viime yöllä ajattelin mennä kokeilemaan koskenniskan kuvaamista. Arvioin kuun olevan siinä yhden maissa sopivassa paikassa.

No, ei se ollut. Myöhästyin vuorokaudella. Uusi yritys neljän viikon päästä.

Muuten yö oli nätti. Satakieli säksätti, hyttysiä ei ollut ja näinpä suopöllönkin hyvin läheltä. Äänetön kaveri lentäessään.

Kuva
#juha#
Viestit: 359
Liittynyt: Kesä 24, 2006 21 : 53

Re: Masan kesäkuvailut 2017

Viesti Kirjoittaja #juha# »

Hel_NiS kirjoitti:
Muuten yö oli nätti. Satakieli säksätti, hyttysiä ei ollut ja näinpä suopöllönkin hyvin läheltä. Äänetön kaveri lentäessään.
Tässähän on selvää runoutta....
Matti_JH
Viestit: 12067
Liittynyt: Tammi 25, 2008 19 : 09
Viesti:

Re: Masan kesäkuvailut 2017

Viesti Kirjoittaja Matti_JH »

Upea kesäkuu. Se kellui vain hieman Maan varjon yllä kullanhohtoisena. Tuuli oli tyyntynyt, samoin kuin päivän hälinä. Vain lintujen laulu säesti näkymää.

Mahtavaa, viimeinkin kesä.

Kuva
Maffer
Viestit: 21565
Liittynyt: Elo 20, 2008 17 : 32
Viesti:

Re: Masan kesäkuvailut 2017

Viesti Kirjoittaja Maffer »

Jeps...juuri tulin metsän siimeksestä. Joko olet yöpilviä bongannut?

Perjantai-iltana näkyi voimakas siitepölykehä tjsp. Auringonlaskun aikaan. Vähän sellainen sateenkaaren värinen.
Matti_JH
Viestit: 12067
Liittynyt: Tammi 25, 2008 19 : 09
Viesti:

Re: Masan kesäkuvailut 2017

Viesti Kirjoittaja Matti_JH »

Toukokuun puolessa välissä tuli eka bongaus. Toooodella himmeitä olivat.

Joo, nyt kukkii mänty ja se luo oikein näyttäviä kehiä, varsinkin matalalla olevalle auringolle.
talonherra
Viestit: 1340
Liittynyt: Heinä 16, 2014 23 : 10

Re: Masan kesäkuvailut 2017

Viesti Kirjoittaja talonherra »

Todella hieno kuva! Hienoa mystistä kesäyön tunnelmaa. Nätin sävyinen taivas ja metsänraja ja talokin selvästi esillä sävyt ja muut! Yöpilviä täällä pohojanmaallakin näkynyt jo muutamat, mutta hieman laimeita olleet kuvauksellisesti.
Instagram: jani.honkala
Flickr: Jani Honkala
Matti_JH
Viestit: 12067
Liittynyt: Tammi 25, 2008 19 : 09
Viesti:

Re: Masan kesäkuvailut 2017

Viesti Kirjoittaja Matti_JH »

Talvella ajoin Tuomaansillan yli ja katsoin keskipäivän aurinkoa, joka oli kauniisti joen yllä. Siitä tulikin idea, että täysikuu tulisi kesäöisin olemaan myös samoilla suunnilla.

Perjantai-illalla, 9.6. päätin lähteä katsomaan. Arvioin The Photographers ephemeris -ohjelmalla kuun olevan sopivassa kohdassa joskus yhden, kahden maissa. Ja siellähän se olikin.
Kaunis yö. Liikenne oli rauhaisaa, muutama ohikulkija jäi katsomaan myös kaunista näkymää ja kuuntelemaan satakieltä.

Kuva

https://www.youtube.com/watch?v=1ZaNBFb ... e=youtu.be" onclick="window.open(this.href);return false;

Paluumatkalla ajattelin vielä kiivetä linnavuoren päälle. Valvominen ja edellisen päivän työt painoivat hiukan jaloissa, mutta kyllähän se kapuaminen kannatti. Maisema oli juuri sellainen kuin mitä toivoin.

Kuva


Kuva
Viimeksi muokannut Matti_JH, Kesä 11, 2017 23 : 26. Yhteensä muokattu 3 kertaa.
Larson
Viestit: 535
Liittynyt: Heinä 19, 2007 19 : 33

Re: Masan kesäkuvailut 2017

Viesti Kirjoittaja Larson »

Kyllä tuohon kirkon maisemaan sopii höysteeksi ilmiö kuin ilmiö. Ja aivan mahtava tuo sumuinen Aurajokilaakso tuolta Linnavuorelta taltioituna!
nsamppa
Viestit: 6431
Liittynyt: Helmi 10, 2010 21 : 25
Paikkakunta: Vantaa

Re: Masan kesäkuvailut 2017

Viesti Kirjoittaja nsamppa »

Todella vaffassa seurannassa tämä ketju. Mukavia turinoita ja upeita kuvia. Keep up the good work!
Matti_JH
Viestit: 12067
Liittynyt: Tammi 25, 2008 19 : 09
Viesti:

Re: Masan kesäkuvailut 2017

Viesti Kirjoittaja Matti_JH »

Kiitos. Se on aikas siistiä kun pääsee niihin maisemiin joista on koko talven haaveillut. Muutama idea odottaa toteutusta. Paria niistä olen koittanut saada talteen jo muutaman vuoden ajan. Saas nähdä, joko nyt onnistaa.
nsamppa
Viestit: 6431
Liittynyt: Helmi 10, 2010 21 : 25
Paikkakunta: Vantaa

Re: Masan kesäkuvailut 2017

Viesti Kirjoittaja nsamppa »

Hel_NiS kirjoitti:Kiitos. Se on aikas siistiä kun pääsee niihin maisemiin joista on koko talven haaveillut. Muutama idea odottaa toteutusta. Paria niistä olen koittanut saada talteen jo muutaman vuoden ajan. Saas nähdä, joko nyt onnistaa.
Tohon tunteeseen pystyn yhtymään aivan täysin. Sekä työn että harrastuksen puolelta, mutta etenkin harrastuksen. Mulla toki ne videot ehkä se mun muoto mutta idea täysin sama. Sitä kun on laittanut silmänsä kiinni, nähnyt jonkin tarinan ja siitä alkanut kirjoittaa sitten sitä auki ja niin päin pois. Sitten kun näkee että se toteutuu pala palalta aika pitkälti niin kuin olet sen nähnyt, on vain käsittämättömän huumaava tunne. Se tuntuu jotenkin siltä että pystyy tarjoamaan toisille ihmisille jonkinlaisen ikkunan pääsi sisään.

Onnea matkaan ideoittesi toteutukseen. Innolla odotellaan kuvia.
Kääkkä
Viestit: 1030
Liittynyt: Huhti 07, 2012 21 : 41

Re: Masan kesäkuvailut 2017

Viesti Kirjoittaja Kääkkä »

On kyllä todella hienoja tunnelmia, kertomia ja kuvia. Innostaa kummasti lähtemään itekkin pois sohvalta :)
Kryptos
Viestit: 3920
Liittynyt: Huhti 09, 2014 10 : 10
Viesti:

Re: Masan kesäkuvailut 2017

Viesti Kirjoittaja Kryptos »

Mukavaa tunnelmaa ja kauniita maisemia. Linnavuoren maisema etualan kukkineen oli kaunis.

Kuu on kuitenkin melko lailla puhkipalanut, tai jos ei tosiasiallisesti sitä, niin menettänyt kuitenkin ilmeensä. Sen ympärillä oleva hohde on myös melko päällekäyvä ja taivaan sävyissä näkyy ikävää repeilyä. Tämä tosin melko varmasti johtuu suurelta osin väriavaruusmuunnoksista ja sRGB:n kyvyttömyydestä toistaa hienovaraisempia gradientteja. Sama ongelma on muutoin kauniissa Aurajokikuvassa. Siinäkin kontrastit ovat omaan silmääni ehkä hieman jyrkät ja kuu hohtaa yksityiskohdattomana möllykkänä. Tämä on toki myös valintakysymys ja Matti kyllä osaa kuvata kuun, jossa sen piirteet erottuvat. Oletan siis, että tämä on kuvaajan valinta. Tuomiokirkosta oikealle olevan rakennuksen huippuvaloja olisin kenties laskenut hieman, sekä avannut metsänrajan ja tuomiokirkon tornin varjoja. Kaikki nämä ovat toki vain henkilökohtaisia mieltymyksiä.

Usvamaisema kaipaisi aavistuksen lisää tilaa ylhäälle, omaan silmääni.

Kritiikistä huolimatta pidin kuvista. Olisin tehnyt jälkikäsittelyn ja ehkä määrätyt kuvausvalinnat toisin, mutta nämä eivät tietenkään ole kuviani. Kommenttini ovat vain keskustelua kuvista ja niiden erilaisista tulkintamahdollisuuksista.
Sapere aude.
---
flickr
Matti_JH
Viestit: 12067
Liittynyt: Tammi 25, 2008 19 : 09
Viesti:

Re: Masan kesäkuvailut 2017

Viesti Kirjoittaja Matti_JH »

Kiitti. Joo, kuu on puhki, kahden-kuuden sekunnin valotusajalla siinä vääjäämättömästi käy niin. Iso sadalla tulisi valotusajan olla siinä lähempänä 1/50-1/100 sek tuolla aukolla (f11) ja herkkyydellä (iso100). Hohde Kuun ympärillä on hauskanen yhdistelmä kehää, siitepölykehää ja halopilaria.

Tuo on tavallaan hankalaa, siis kuvata laajakulmalla maisemaa, jossa on kuu ja sitten koittaa saada sen piirteet esille+muu maisema toimimaan. Vaatii useamman ruudun. Muistaakseni otin myös lyhyemmällä valotusajalla kuvia, joten kuun piirteitä voi ehkä saada esille. Mutta hankalaa se on niin, ettei kuva näytä kornilta.

Taivaan sävyissä en omalla näytöllä näe repeilyä.. Pilvijuovia vain. No, täytyyy katsoa.

Tuo kirkkokuva on kyllä vähän hutiloitu. Parempaakin löytyy, tuo on linkattu suoraan taivaanvahdin havainnosta. Parempi kuva(t) on työn alla. Itse asiassa valmiinakin jo.. Ja vaihdettu.
(Isompana tässä)
Matti_JH
Viestit: 12067
Liittynyt: Tammi 25, 2008 19 : 09
Viesti:

Re: Masan kesäkuvailut 2017

Viesti Kirjoittaja Matti_JH »

Operaatio siitepölykehän metsästys.

Lähdin hiukan ennen auringonlaskua ajelulle. Tarkoitus oli löytää avara paikka auringon suuntaan ilman valotolppia tai muita.

Helpommin sanottu kuin tehty.

Ajoin Hämeentietä puolelta toiselle, törmäten joka paikassa (kuvainnollisesti) tolppiin, sähköjohtoihin mastoihin sun muihin.

Usko alkoi loppumaan, kunnes vain viitisen minuuttia ennen auringon laskua löysin sopivan kolon.

Nätin näköinen, värikäs kehä. Sorsaparvi kruunasi bongauksen :)

Kuva

Ps: Spaceweather näköjään laittoi etusivulle :)
http://spaceweather.com/archive.php?vie ... &year=2017" onclick="window.open(this.href);return false;
talonherra
Viestit: 1340
Liittynyt: Heinä 16, 2014 23 : 10

Re: Masan kesäkuvailut 2017

Viesti Kirjoittaja talonherra »

Nättiä on!
Instagram: jani.honkala
Flickr: Jani Honkala
jopisalo
Viestit: 938
Liittynyt: Joulu 02, 2016 17 : 04

Re: Masan kesäkuvailut 2017

Viesti Kirjoittaja jopisalo »

Tervehdys!
Melkoinen sisäinen luomisen palo miestä ajaa. Saadaanpahan katsella hienoja kuvia joista itse vain haaveilee kun oma palo ei aja illalla sängystä ulos kuvaamaan. Ps älä ota univelkaa, siinä on kova korko kun maksun aika tulee.
Vastaa Viestiin