Kritisoin ihmiskuvasi !UUSI!

Esittele omia kuviasi! Anna palautetta muiden kuvista!
Araneva
Viestit: 2625
Liittynyt: Huhti 03, 2003 17 : 38
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Araneva »

"Selfie"

Tässä ollaan Neko Harbourissa, Etelämantereella.

Kuva
Cloudcity. Uuden ajan pilvipalvelu.
olli R
Viestit: 4808
Liittynyt: Tammi 10, 2003 9 : 21
Viesti:

Viesti Kirjoittaja olli R »

eetu1978:n lapsikuvat 24.2.

Jääkiekkoilija:

Heti ensimmäiseksi pitää sanoa, että minun mielestäni kuvan "vinous sopii tähän erinomaisesti. Se tuo vauhdin tuntua, dramatiikkaa, vaikka välttämättä todellisessa tilanteessa sitä ei olisikaan. Laajakulman tekemä reunan kaatuminen on tekee samaa efektiä.

Sommittelussa on haettu olennaisempana tuota "Selänne 8" osaa. Minusta mailan lavan näkyminen olisi ollut "jääkiekkoilijalle" hyvä juttu, vähän samanlailla kuin tuo kiekko kuvassa. Ja samalla olisi ehkä saanut henkilöä aavistuksen sivulle tuosta keskeltä ja lisää taas sitä dramaattista vaikutelmaa. Itse koin tämän kuvan vähän sellaisena "viulun soittamisena" maalin jälkeen.

Sitten värit ja valo. Tämä on toki jossain harjoitusjäällä, ja valot on mitä on. Olisin kuitenkin jäänyt hiukan kaipaamaan sellaista jääkiekon promokuvan tunnelmaa, hiukan tuota natriumin keltaista pois jäästä ja saturaatiota lisää. Sellaista jäähallin tv-valoissa kuvatun tyylistä. Se vaan sopisi siihen "top-star jääkiekkoilija" -fiilikseen, mitä tuo selän teksti luo.

Mutta silti, olet saanut hänet näyttämään jääkiekkoilijalta. En edes osaa arvata ikää, mutta veikkaisin, että kuvan oloinen vauhdikkuus ja varmuus ei ole ihan niin varmaa todellisuusessa.

Keinuja:

Hyvä peruskuva ulkoa. Tausta on nätti, narut tekevät sen kehyksen mitä haitkin, ilme ja valoisuudet OK. Ehkä aavistuksen voisi lämmittää värejä, niin kasvot eivä olisi niin valkoiset, makuasia tuokin.

Vaaleansininen osuus on tosiaan vähän häiritsevä, lähinnä siksi, ettei siitä hahmota oikein, että mikä se on. Keinuksi tuon tunnistaa, mutta miksi kolmas naru (eikä neljättä), miten tuossa keinutaan, kun tuntuu että sininen osa on edessä? Ei se varsinaisesti haittaa henkilökuvaa, mutta vähän epämääräinen. Hiukan voisi pikemminkin antaa lisää vihjeitä väljemmällä rajauksella. Tai sitten rajata täysin henkilökuvaksi. Itse ehkä tekisin pystykuvan, jossa kasvot, heijastin, naurussa oleva käsi ja toisella puolella olkapää. Rajauksen tarpeesta puhuu se, että vasemmalla oleva osa on vähän turha: sinne ei kohdistu liikettä, eikä ole tarvetta tehdä sillä vastapainoakaan oikealle reunalle (kasvot ovat keskellä).


Flickr-stream: No täällähän on ihan makeita jääkiekkoilijan kuvia ja salibändyä sitten enemmänkin kanssa. Salibandykuvissa on selvästi harjoiteltu noiden tilanteiden kiinni saamista, siinä rajoissa, mitä katsomosta saa.

Oikeastaan ainoa mitä noista kaikista kuvista voisi sanoa, olisi että niihin voisi tehdä enemmän "kiksejä", esille nostamista. Näissä sävyt ovat vähän matalalla. Toki halleissa valot ovat varsin tasaisia ja ehkä noissa on jo jouduttu korjaamaan väritasapainoa. Ja varmaan nämä ovat enemmän pelaajille tai dokumentointia, jolloin kuvia tulee paljon. Lightoomiin voisi ehkä miettiä jotain presettiä, jolla esim ihonväriä voisi nostaa hiukan esiin ja lisätä muutenkin kuvien kolmiulotteisuutta.
eetu1978
Viestit: 1186
Liittynyt: Tammi 09, 2011 21 : 14

Viesti Kirjoittaja eetu1978 »

Kiitoksia Ollille palautteesta!

Jääkiekko-kuva tuo myös minulle mieleen tilanteen, jossa Selänne ns. ottaa yleisönsä. Lavan poisjäänti harmittaa myös itseä, mutta parempaan ei ehtinyt sillä hetkellä.
Meidän jäällä on valot vaan toisessa päässä, joten valaistus tuo haasteita ja mahdollisuuksia eteen :)

Keinu-kuvan arvoituksellinen yhden narun puuttuminen selittyy sillä, että yksi keinuja pitää myös toisen keinun narusta kiinni.
Pitääpä rajata kuva uudelleen vinkkiesi mukaan.

Salibandykuvat ovat sellaisia, mitä tulee otettua usein, joten syytäkin pikkuhiljaa onnistua :D
Tilanteiden löytämiseen auttaa varmasti oman pelikokemuksen myötä tullut pelinlukutaito, tai ainakin haluan uskoa niin :)

Itsekin huomannut, että tulee tehtyä liian neutraalin värisiä kuvia.

Edittiä.

Nuorella kiekkoilijalla on yllättävän paljon vauhtia ja varmuutta ikäänsä nähden, kesän korvilla tulee 4 vuotta täyteen.
Viimeksi muokannut eetu1978, Helmi 25, 2015 14 : 02. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Sundo
Viestit: 238
Liittynyt: Touko 24, 2013 13 : 06
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja Sundo »

Kiitos palautteista, hyvä että joku tälläistä jaksaa tehdä.
olli R kirjoitti:Sommitelma antaisi viitteitä vielä pitkästä tuntemattomasta matkasta edessä (pitkä silta, reitti menee mustaan, sillan muodostama portti, perspektiivivaikutelma).

Teknisesti hyvä kuva, ja valokuvauksellinen hetki kuvata. Jos tummuus on tietoinen valinta ja esimerkiksi yllä oleva tulkinta sopii kuvaajan ajatusmalliin, on kuva erittäin toimiva. Voisihan tämän kuvata aukon enenmmän auki yksityiskohtien säilyessä (ja uusien tullessa esiin), mutta tunnelman muuttuessa.
Tummuus on tietoinen valinta, alkuperäinen oli hieman valoisampi. Omaan silmääni siluetit korostivat paremmin kuvan olennaisia osia. Kuvassa näkyvä vanha herra jäi ihailemaan maisemaa sopivaan kohtaan, ei tarvinnut kuin pari askelta ottaa. Jonkin aikaa olin sitä ennen odotellut, josko kuvaan joku kävelisi.
Marraskuu:

Tämän lukisin jo katukuvan laajaan kategoriaan. Lamppujen ja kadun perspektiivilinjat ja valoisuus ohjaavat katseen ihmiseen, kuvattavan asento on jo luettavissa (ainakin isosta kuvasta). Tilateen "lohduttomuus" on käsinkosketeltavaa ja samaistun välittömästi Helsingin talven tuntemuksiin. Mustavalkoisuutta ei ensin edes huomaa.

Hyvä sommittelu, kolmasosa mustaa toimii, osattu ottaa askel oikealle (vai olikohan vain sateelta suojassa ;-). Pystylinjat pidetty suorassa (ei aina niin itsestään selvää), jolloin kuvassa rytmiä.

Nätti kuva, laittaisin seinälleni.
Kiitos kehuista. Tuo on räpsästy esitarkennetulla manuaalilinssillä sateenvarjon kanssa taiteillessa, hiukan joutui jälkeenpäin suoristelemaan. Omat tunnelmat olivat tuon hemmetin märän ja kylmän marraskuun aikana hyvinkin kuvan mukaiset, näkyy parista muustakin samoihin aikoihin otetuista kuvasta.

Harvemmin teen kuvista mustavalkoisia, mutta tuossa ei alun perinkään näkynyt väriä kuin parissa kohtaa ja ne veivät huomiota omasta mielestäni väärään suuntaan.
Flickr-streamissa maisemaa ja (kaupunki)luontoa, kuten arvata saattaa ;-) Valonhallintaa ja sommittelykykyä selvästi on. Jos ihmiskuvaus kiinnostaa, niin lähemmäksi vaan - saat ihan vastaavia kuvia, mutta nyt mukana myös yksi katsojia kiinnostava elementti lisää.
Kiitos, tosin tarkoitus on tähän asti ollut kuvata maisemia ihmisellä, ei ihmisiä maisemalla :). Kyllähän tuo ihmisten kuvaus muutenkin hieman kiinnostaa, pitää jossain vaiheessa kokeilla.
toimeve
Viestit: 366
Liittynyt: Helmi 11, 2003 17 : 05
Paikkakunta: Jämsä (syämmelthän Pyssykyläläinen)

Viesti Kirjoittaja toimeve »

*****************
https://www.flickr.com/photos/127715893@N04

Miehen voi saaha pois Lapista, mutta Lappia ei miehestä
-Lordi-

5D3, 17/3.5, 24-105/4L IS, 50/1.4 USM, 70-200/2.8L
Olympus XZ-1
XTC Riders
Viestit: 352
Liittynyt: Elo 25, 2011 11 : 59
Viesti:

Viesti Kirjoittaja XTC Riders »

On niin hyvää ja syväluotaavaa analyysiä, että pakko käyttää hyväksi.

1) Hetki kahdestaan. Ideana oli saada herkkiä ja hiljaisia kuvia, joista välittyisi odottava tunnelma ja yksityinen hetki.

Kuva


2) Game over. Isoveikka jäi laskemaan pulkalla mäkeä eikä iskäkään ehtinyt pelaamaan kun sen "piti" ottaa kuvia.

Kuva
olli R
Viestit: 4808
Liittynyt: Tammi 10, 2003 9 : 21
Viesti:

Viesti Kirjoittaja olli R »

Araneva:n Selfie 25.2.

En periaattessa tykkää siitä, että ihminen on tälla lailla keskellä, kuva on usein hermostuttavan näköinen, kun katse lipsuu eri suuntiin ja reunaa tuntuu olevan ihan liikaa.

Tässä se toimii melkein. Oikealta puolelsta tulee tuo kallioharjanne ja ranta ohjaten katseen sinne keskelle. Vasemmalta tulee tuo lumireuna ja pilivmassa samaan tyyliin, joskin ei ihan symmetrisesti. Ihminen tavallaan jumitetaan paikalleen, eikä katse liikahtele niin valtoimenaan. Kuitenkin se massiivinen maisema on siellä ja sitäkin voi katsoa.

Toisaalta näinhän aihe pitää käsitellä, vaikka onkin valokuvaajalle "epäsovinnainen". Tai siis tälläisiä kuvia tulisi laajakulmaisella kännykkäräpsimisellä, joten totta kai silloin kännykkäräpsijä pitäisi juuri näin esittääkin. (Selfieksi känny on kyllä liian lähellä ja facebook-päivitykseksi turhan ylhäällä.)

Kylmä on. Kerrankin en taida sanoa, että voisi lämmiittää hiukan tai että kasvoille voisi ohjata valoa lisää.

Eli siis näin valokuvaajalle hankala kuva kaikkinen "sääntöjen vastaisuuksineen", ja hyvä niin, koska joku ajatus syntyy (lieneekö nyt sitten kuvaajan ajatus).
Araneva
Viestit: 2625
Liittynyt: Huhti 03, 2003 17 : 38
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Araneva »

Kiitos taas Olli, osuva analyysi.
olli R
Viestit: 4808
Liittynyt: Tammi 10, 2003 9 : 21
Viesti:

Viesti Kirjoittaja olli R »

toimeve:n "Vedä oksasta..." 25.2.

Hyvä tilanne. Hienoja yksityiskohtia lumihiutaleissa, läpikuultavissa lehmuksen siemenissä ja lumisade puun rungon edessä. Mielenkiintoinen odottava ilme lapsella. Hohtava tausta. Joo, on palanut puhki, mutta koettakaa itse katsoa vastavaloon tässä tilanteessa.

Taas kuva, jossa ihminen keskellä. Vaikeus on toki siinä, että oikealla on puun runko, vasemmalla tuo lumipyry ja hohto, eikä luultavasti voi oikein kiertääkään, koska pitäisi saada vastavalo. Asetelma on vähän kiinteä, eikä esittäydy niin elävänä kuin se tilanteeseen nähden voisi olla. Mutta ei tästä välttämättä saisi parempaa tältä osin - muuten kuin ohjaamalla mallia toiseen kohtaan. Ei olisi todennäköisesti niin luonteva kuva.

Onko alareunasta nousevalle kinokselle/palkille tms joku syy? Jos ei, niin ottaisin pois rajaamalla.

Sitten nypläämiseen: Tässä on erikoinen bokeh, ja tällä kertaa sen näkeekin hyvin. Lapsen edessä nuo lumihiutaleet muodostavat eräänlaisia donitseja tai saippuakuplia. Lumisade tuntuu muuttuvan vesisateeksi. Tarkennuksen takana bokeh näyttäisi ok:lta. Tämä nyt on vain optiikan ominaisuus, eikä kuvaaja paljon voi tässä asialle ilman reipasta sijoittamista parempaan objektiiviin. Mutta tässä kerrankin näkee tuon bokehin todellista vaikutusta.


Flickr-streamissa kuvia monenlaisista aiheista. Ihmiskuvissa on nähtävissä hyvää ja poikkeuksellistakin luonnonvalon käyttöä. Oman maun mukaan vaan etenemistä.
Moska
Viestit: 1256
Liittynyt: Maalis 29, 2010 15 : 07

Viesti Kirjoittaja Moska »

Ennakkokiitokset mahtavasta palvelusta - ilmaista ammattilaisen konsultaatiota on harvoin tarjolla. Pakko hyödyntää, vaikkei mitään erikoista mielessäni olekkaan. Tulin kuitenkin eilen reissusta, joten pannaan pari sieltä - kadulta satunnaisia ihmisiä. Paljon olisi näitä torivaunuja ja paikallista elämää, mutta nämä siksi, että näissä sain kohteen poseeraamaan.

Mies:

Kuva

Liikennepoliisi:
Kuva

Jälkimmäisessä häiritsee kohteen oikealla puolella sekava tausta ja se, ettei kasvot ole terävyysalueella. Kohteen asento ja poseeraus on kuitenkin niin mainio, ettei pikkuvassa häiritse edes liki kiinni olevat silmätkään (paljoa).
olli R
Viestit: 4808
Liittynyt: Tammi 10, 2003 9 : 21
Viesti:

Viesti Kirjoittaja olli R »

XTC Riders:n kuvat 25.2.

Hetki kahdestaan:

Herkkyyttä ja hiljaisuutta - joo, on se tässä.

Tässä on tehty varsin minimalistisilla valoläikillä kuva, kuvassa on paljon täysin mustaa ja valkoista. Se on taito, ja hämmästyttävän vaikeaa suoraan kuvaamalla. En odota, että tässäkään olisi tehty kuva ilman kuvankäsittelyä, ja miksi pitäisi.

Kasvojen läheisyys tekee mielestäni sen herkkyyden. Lisäksi ei ole sorruttu toisten tuijottamiseen, sellaista ei ole kuin kuvissa. Vatsan pitely on kyllä klisee, joka on myös vain kuvissa.

Mutta ajatus ja toteus on kokonaisuutena toimiva, varmaankin kelpasi malleille.

Myönnetään, että kiinnostaisi kyllä nähdä aavistuksen vähemmän kontrastinen versio. Pienet sävyliu'ut voisivat tehdä ilmeistä elävämpiä vaikka mustaa olisi lähes yhtä paljon.


Game over:

Toinen jääkiekkolija ;-)

Miellyttävän kolmeulotteinen kuva. Tunne on myös täysin käsinkosketeltava. Jos tarinaa ei olisi kerrottu, niin olisin lähtenyt hakemaan jotain pettymystä jään puutteesta.

Sommitelmaan ei enempää tarvita. Siinä on niin täydellinen kolmio, katse - kiekko - käsi. Toimisi pienemmälläkin rajauksella, varsinkin tuohon alkuperäiseen tarinaan.

No on tässä yksi juttu, kasvojen valo. Arvaan, että on tehty jälkeen päin vaalentamalla varjoa. Pikkuisen ei osu nyt muuhun valoon. Voisi olla enemmän oikean lisävalon omainen, valaisten laajemmin. Tai sitten olisi voitu räpsäistä oikealla salamalla. Ja leuka unohtui, tai sitten on käyty naamallaan hiilikasassa ;-)

Taas näitä seinälle laitettavia kuvia. Tätä voisi katsoa läpi kuvatun teini-iän.


Flickr: Winter funiin myös kuvattavan reunalle vauhtiviivaa, niin näyttää paremmalle! Nyt näyttää siltä, että on kuvattu siitä kelkkaa hinaavasta autosta, joka ajaa kahdeksaakymppiä. Mutta muuten kadehdittavan hyvää tyyliä, hyvää käsittelyä, mielenkiintoisia tekniikkakokeiluja. En usko että yrittäminen ja kehittyminen pysähtyy tälle tasolle.
toimeve
Viestit: 366
Liittynyt: Helmi 11, 2003 17 : 05
Paikkakunta: Jämsä (syämmelthän Pyssykyläläinen)

Viesti Kirjoittaja toimeve »

olli R kirjoitti:toimeve:n "Vedä oksasta..." 25.2.
---
Taas kuva, jossa ihminen keskellä. Vaikeus on toki siinä, että oikealla on puun runko, vasemmalla tuo lumipyry ja hohto, eikä luultavasti voi oikein kiertääkään, koska pitäisi saada vastavalo. Asetelma on vähän kiinteä, eikä esittäydy niin elävänä kuin se tilanteeseen nähden voisi olla. Mutta ei tästä välttämättä saisi parempaa tältä osin - muuten kuin ohjaamalla mallia toiseen kohtaan. Ei olisi todennäköisesti niin luonteva kuva.
täysin rajaamaton kuva, otettu niin laajalla kuin tuolla putkella sai...hetki oli vain sellainen, että eipä paljon voinu kehotella muuta kuin vetämhän oksasta kun hokasin että komiasti kiiluu tuo pakkaslumi ja taustalla hieno aurinko...tyttö oli siis tuota ennen jo aiemmista puista nykiny oksia ja saanu pakkaslunta niskhansa niistä, ja tuli pikkasen kiire kun oli viiminen puu mistä ylsi oksiin...
Onko alareunasta nousevalle kinokselle/palkille tms joku syy? Jos ei, niin ottaisin pois rajaamalla.
tuo oli itse asiassa se kuvaustilanteessa hauska yksityiskohta, jota en sen takia rajannut pois (kuvaa ei siis ole rajattu vaan on täysin semmonen ku kamerasta tuli kooltaan); puiston vieressä kulkee tie, joka on korkeammalla kuin tuo kenttä, ja löin siihen maaten, että sain auringon reilummin taustalle. Samalla kun makasin siinä, niin tuli tielle traktori, joka pukkaili lumia pois, ja se joutui oottelemhan että innokas noviisikuvaaja saa räpsittyä muutaman ruutun ja sen jälkhen pääsi jatkamhan töitänsä tämä lumiauraaja :D Tuo kaista alareunassa on siis tien reunan pientä lumivallia.
Sitten nypläämiseen: Tässä on erikoinen bokeh, ja tällä kertaa sen näkeekin hyvin. Lapsen edessä nuo lumihiutaleet muodostavat eräänlaisia donitseja tai saippuakuplia. Lumisade tuntuu muuttuvan vesisateeksi. Tarkennuksen takana bokeh näyttäisi ok:lta. Tämä nyt on vain optiikan ominaisuus, eikä kuvaaja paljon voi tässä asialle ilman reipasta sijoittamista parempaan objektiiviin. Mutta tässä kerrankin näkee tuon bokehin todellista vaikutusta.
7D:n nokalla oli Canonin 70-200/2.8L ja otin ehkä 5m (?) päästä kuvauskohteesta tuon kuvan 70mm polttovälillä, aukko näytti olevan 3.5
Flickr-streamissa kuvia monenlaisista aiheista. Ihmiskuvissa on nähtävissä hyvää ja poikkeuksellistakin luonnonvalon käyttöä. Oman maun mukaan vaan etenemistä.
tässä lyhyen digikuvaushistorian (reilu vuosi) aikana on tullu huomattua ainaki se, että mihin minusta ei ainakhan ole...ja myös se, että mistä itte tykkään tai sanotaanko niin, että minkäsuuntashin kuviin tuo oma kuvaus käy luontevammin. Ja tietysti mistä omissa kuvissani eniten tykkään. Ja tuota flikkeriä olen "kasannu" vasta hetken, enkä ole siirtäny sinne kuin muutaman kuvan.

Kiitos Olli R vaivannäöstäsi.
*****************
https://www.flickr.com/photos/127715893@N04

Miehen voi saaha pois Lapista, mutta Lappia ei miehestä
-Lordi-

5D3, 17/3.5, 24-105/4L IS, 50/1.4 USM, 70-200/2.8L
Olympus XZ-1
olli R
Viestit: 4808
Liittynyt: Tammi 10, 2003 9 : 21
Viesti:

Viesti Kirjoittaja olli R »

Moskan satunnaiset ihmiset 25.2.

http://www.digicamera.net/keskus/viewto ... 09#1184309

Mies:

Ihan mielettömän hieno kuvauskohde! Jotenkin niin elämämukainen hahmo, ja omassa ympäristössään. Ihan suoraan sanoen, olisin halunnut saada tämän näköisen kuvan isoisästäni, jolla oli vähän samaa näköä ja kesäisin pihalla jopa samanlainen asustus. Vertaskin olisi ollut jotain tuon näköistä.

Joo, mutta jos valokuvasta. Katukuvassa ei yleensä saa valita taustoja ja valotkin tulevat sellaiset kun ovat. Sitten otetaan tuhat kuvaa ja saada kaksi sellaista, jossa on hieno valo ja ihmiseen sopiva tausta. Kuitenkin joskus tilanne vaan on niin hyvä, että joko kelpaa heikompikin tekninen laatu tai säädetään lisää jälkikäsittelyssä.

Tässä kuvassa on ongelmia taustasta irtoamisessa ja vähän tuon pään valossa. Mutta haittaako se? Tasan ei!. Tässä on jonkinlaista rujoutta, rumuutta, ankeutta ja köyhyyttä, myös valossa. Ja se vaan korostaa sitten kuitenkin sellaista onnellisen elämän versoamista ympäristössä kuin ympäristössä. On kuvaajan rohkeutta mennä kysymään lupa ja kuvata se.

Kuvaa ei ole aseteltu, joten ei oikeastaan voi puhua mukavista yksityiskohdista tai posen onnistumisesta. Tekniikkaakin on ihan riittävästi. Tässä on vaan se asian näkeminen ja vangitseminen.


Liikennepoliisi:

Kuvassa on samaa kuin edellisessä, rohkeutta mennä ja pyytää kuvauslupa. Tässä on kuitenkin jo joitakin juttuja, joissa kuvaaminenkin tulee esile. Vaikka oikealla on sekavaa, niin itse henkilö on valoisammassa paikassa ja irti kohtalaisesti noista taustan sotkuista. Tuo puhelinkioski ja puu jopa tavallaan hiukan kehystävät.

Huomattavasti vahvempi kehys on tuo keltainen liivi. Se toimii katseen kuljettajana kasvoille ja jatkuu jalkojen kanssa X-kuviona. Olen samaa mieltä, että tämä poseeraus on se juttu ja tosiaan silmien kiinniolo jopa ehkä osa asetelmaa.

Hiukan arvailisin, että kuvat eivät ole ihan suoraan kamerasta, vaan poliiisiakin olisi lisävalaistu jälkikäsittelyssä. Niin pitääkin. Kypärä nyt hiukan pomppaa esille, mutta toisaalta tuo varustus kyljellä on myös osa asiaa.

Onnistuneita kuvia. Filippiinit?
Moska
Viestit: 1256
Liittynyt: Maalis 29, 2010 15 : 07

Viesti Kirjoittaja Moska »

Kiitokset.
Läheltä meni, mutta Thaimaassa kuitenkin oltiin.

Lady in blue:
Kuva

Samalta reissulta vielä yksi bongaus. (Kuva on räpsästy ohikuljettaessa - olisi kyllä kannattanut pysähtyä ja ottaa oikea kuvakin.)
olli R
Viestit: 4808
Liittynyt: Tammi 10, 2003 9 : 21
Viesti:

Viesti Kirjoittaja olli R »

Moska:n Lady in blue 26.2.

Olisi voinut pysähtyäkin. Kuvan kontrasti on hieno. Sekä väreissä, muodoissa että aiheessa. Sulavamuotoinen iho ja sininen asu - taustalla pusikkoa vihreätä pusikkoa, harmaata asfalttia ja muuta rompetta. Kuin olisi yhdistetty kaksi kuvaa.

Taustassa tuo vaalea auto on syy, miksi olisi voinut pysähtyä. Olisi voinut odottaa sen ohi menoa (jos se oli liikkeessä) tai hiukan siirtää kuvakulmaa. Tumma tausta olisi rajannut paremmin mallin muodot.

Pidän rajauksesta. Ei siinä siis mitään ihmeitä, ihan normaali kolmasosasommittelu, mutta on onnistuttu vastustamaan kiusausta tiukempaan rajaukseen. Vartalon kallistus synnyttää jännän eteenpäin puskevan voiman, jota tuo nuoli vielä tuolla korostaa. Malli taitaa kyllä olla paikallaan, mutta jotenkin kuvassa kävellään keinuvin lantein tuon tien poikki.

Tämän kuvan voisi oikeastaan tehdäkin, lavastaa, ei sen voima muuttuisi siitä. Nyt vielä kun tietää, että kyse on Thaimaasta, joten mallin sukupuolesta ei voi varmistua.

Hiukan tekisi mieli taas käyttää kuvankäsittelyä ja korostaa aavistuksen lisää vielä tuota ihoa, mutta ehkä sitten kukaan ei enää uskoisi, että kyse on yhdestä kuvasta.


Kameraa on selvästi käytetty reissussa parempaankin kuin turistikohteisiin.
Moska
Viestit: 1256
Liittynyt: Maalis 29, 2010 15 : 07

Viesti Kirjoittaja Moska »

Joo, kuvaa katsellessa harmittaa etten oikeasti pysähtynyt, mutta kuten kaikki perheelliset tietävät, on pienempien tyttöjen ehdoilla mentävä, vaikka isää paikoitellen tuollaiset venäläisdaamitkin kiinnostaisivatkin kovin.

Kolme ruutua tuosta ennätin ottaa ja muissa liikennettä (autoja ja mopoja) runsaasti enemmän. En ole varma olisiko liikenne oikeastaan jopa hyvä lisä tuossa, kun tuossakin on sitä ja sijainniltaan juuri pahimmoilleen mallin taustalla sotkemassa. Mikäli kuvasta olisi tarve tehdä hyvä, niin kahden kuvan yhdistäminen olisi tässä tapauksessa oikeasti varmaankin hyvin perusteltavissa.

Kiitokset Ollille kommenteista.
peblo
Viestit: 5
Liittynyt: Joulu 05, 2011 8 : 47

Viesti Kirjoittaja peblo »

Hieno ketju, Olli R!

Monta vuotta olen tätä palstaa lukenut, vaan en tänne postauksia ole laittanut. Alustuksena nopea läpileikkaus valokuvaus-harrastuksen vaiheista, eli ensimmäinen järjestelmäkamera vuonna 2010, katon kautta heijastettava salama '11, RAW-kuvaukseen '12, manuaalitarkenteiset objektiivit '13, presetit värimäärittelyyn Lightroomissa '14. Pääasiassa perheen arjen ja juhlan dokumentointia.

Viime vuoden yksi suosikeistani, odotan analyysiäsi?

Kuva

20140918-182102 by Petri Blomqvist, on Flickr
olli R
Viestit: 4808
Liittynyt: Tammi 10, 2003 9 : 21
Viesti:

Viesti Kirjoittaja olli R »

Peblon lapsikuva 27.2.

http://www.digicamera.net/keskus/viewto ... 51#1184651

Hyvä valo, eräänlainen rembrant-valo takaviistosta, jolloin se toimii samalla korkovalona. Toimii hyvin myös puolukanvarvuissa.

Mielenkiintoisesti sävyt toistuvat: pinkki - ruskea - vihreä. Tausta blurraatuu kermamaisesti.

Kolmioita: kasvot, varvut, kiven kärki; kasvot, kädet, varvut. Yksityiskohtia: "Name it", kynsien lakka, nurkan yli menevä oksa kameran edessä. Kivi on kuin kaveri, joka istuu siinä ihmettelemässä varpuja, vähän on vaan terävämpi päästään. Rauhallinen, ihmettelevä tunnelma. Kuvaa voi katsella pitkään.

Luulen, että aiheesta toki löytyy kuvia joka kotialbumista, mutta tässä on onnistuttu tekemään miellyttävä ja tasapainoinen kuva. En laittaisi omalle seinälleni, mutta perheen seinälle hieno kuva.

Flickr-streamissa paljon perhekuvia, mutta myös muuta. Viimeaikaisissa kuvissa hyvää valonkäyttöä ja Puolan (?) kuvissa ihan kunnon katukuvausta. Jos nyt arvaan, niin seuraavaksi alkaa kiinnostaa myös kamerasta irti oleva valo, kun talvella olisi mukava saada kuvia myös.
T-K
Viestit: 187
Liittynyt: Maalis 14, 2014 17 : 01

Viesti Kirjoittaja T-K »

Laitetaas itsekkin tänne pari omaa tuotosta, kun kerran näin hyvä tilaisuus saada kritiikkiä! Ihmiskuvaus kiinnostaa ja pitäisi ryhtyä siihen useammin..

Kaksi täysin erilaista;
1.Katukuva, turkistakkinen nainen syöttämässä sorsia

Kuva

2.Heijastus
Kuva
peblo
Viestit: 5
Liittynyt: Joulu 05, 2011 8 : 47

Viesti Kirjoittaja peblo »

Kiitos analyysistä, Olli R!

Hain juuri rinnastusta kolmioksi leikkaantuneelle kivenmurikalle ja tytölle. Metrin kahden kauempana kiven yksityiskohdat sumentuvat ja pinkki sävy takin kanssa matsaa. Mietiskelykaverina siinä olisi kuin metsäntonttu tai -peikko. Olin muutaman metrin päässä makuuasennossa kuvaamasssa, joten kuva-alalle tulee varpuja ja muita puiden oksia out-of-focus-alueille.

Sisäkuvissa käytän nykyään mustaa vaahtomuovia salaman ympärillä
http://neilvn.com/tangents/the-black-foamie-thing/

Gdanskin katukuvaus oli innoittavaa tekemistä ja varmasti tulen jatkamaan tätä tulevilla matkoilla.

Aikaisempaa kritisointiketjua olen lukenut useasti ja jokaisesta kuvasta löydät monta eri tasoa ja suuntaa, hyvin kehittävää palautetta valokuvaajalle ja kuvien katselijoille.
Vastaa Viestiin