TEEMA: Elokuussa olli R kritisoi, vaan ei enää

[nsamppa]

Pakko se on itekin koittaa.

Kuvaaminen minulle on eräänlaista keskustelua itseni kanssa. Siis sellainen että otan vain kameran matkaan ja lähden kuvailemaan (ei keikkakuvailu tms). Kuvatessa en tee päätöksiä tietoisella tasolla vaan räpsään kuvan ja joskus se on kohdillaan ja joskus räpsin useamman niin että saan sen oikein. Siitä mikä on oikein ja minkätakia se on tuntunut oikealta, joudunkin sitten pohtimaan myöhemmin.

Kuva on henkilökohtainen.

_DSC6907 by nsamppa, on Flickr

[olli R]

(nsampan saniainen 14.8.)

Kuva on syväterävyystutkielma. Se käyttää toistoa ja linjoja hyväkseen oikeastaan myös syvyyssuunnassa. Terävässä kohdassa mustavalkoisuudella saadaan tuo lehtisormien pintarakenne pitämään katse paikallaan. Kun suurennan kuvan isommaksi esille tulee vielä kastepisaroita.

Valoisuuden jakautuminen tukee tuota terävän kohdan esilletuontia ja alareunan tummuus sitoo kuvan paikalleen. Tässä myös kolmasosien käyttö tekee kuvasta harmonisen.

Näin web-koossa rajaisin kuvan aavistuksen tiukemmaksi, pidän noiden kastepisaroiden löytämisestä ja haluaisin ne esille. Suurempana vedoksena tämä on erinomainen näin.

Rauhoittava kuva. Silloin kuin tällaisen haluaa, niin niiden sommittelun "sääntöjen" tietoinen tai ei-tietoinen käyttäminen toimii. Pidän tätä kuvaa hyvin onnistuneena.

Mietin tämän kuvan yhteydessä, että toimisiko tämä myös värillisenä. Päävärinä olisi todennäköisesti yhden sävyn vihreä, jonka eri valoisuusasteita näkyisi - eräänlainen yksivärikuva näinkin. Tunnelma muuttuisi erilaiseksi, mutta yksityiskohdat voisivat edelleen olla hyvin esillä. Voisin jopa toivoa noiden kastepisaroiden nousevan hiukan paremmin esiin ja väri voisi tuoda "metsän tuoksua" kuvaan. Sinänsä kumpikaan versio ei olisi toista parempi vaan lähinnä erilainen.


Oma tyylilinjauksesi näkyy jo keikkakuvissasi, varsinkin noiden viimeisten kuvien sävyjen vähentäminen on intensiivistä. Ja muissa kuvissa tuo "oikein saaminen" tuntuu tulevan selkärangasta todella hyvin. Valojen ja muotojen näkeminen on kokoajan esillä Flickr-kuvissasi. Jatka tuollaista "räpsimistä".

[nsamppa]

Kiitos ja kumarrus kritiikistä. Varsin perusteltua ja hyvin osuvaa.

Juurikin noita "sääntöjä" oon pohtinut. Mistään kirjasta en ole niitä oppinut, mutta jotenkin sen vaan tietää kuvatessa että mihin päin sitä sommittelua pitää viedä. Välillä sitä tietää senkin että "näin sen pitäisi olla, mutta jos vähän rikkoo harmoniaa, vähän nilvauttaa sen niin että se menee päin honkia, saa sen groovaamaan paljon paremmin." Kiinnostaisi tietää mistä ja miten nämä säännöt ovat muodostuneet? Onko ne kulttuurisidonnaisia? Mutta tämä taitaakin olla jo täysin toinen keskustelu.

Hyvää duunia sä olli täällä teet. Hattua kouraan.

[jere]

Tässä olisi muutama jalustalta otettu maisemakuva arvosteltavaksi.

En ole aikaisemmin kuviani näytille laittanut, mutta niin hyvää rakentavaa palautetta tullut muiden hienoihin kuviin, että päätin itsekkin uskaltautua.

[olli R]

(jeren maisemat 15.8.)

Maisema1:

Pilvet on sellainen aihe, jota kuvaan itsekin mielelläni. Niiden muodot herättävät jokaisessa katsojassa aina erilaisen reaktion, ovat eräänlainen mustetahratesti. Tässäkin itse näen jonkinlaisen Mozartin katsomassa taivaalta alaspäin.

Kuva on (toivottavasti tarkoituksella) sommiteltu erottuvaksi. Pilvet ja metsän aukko muodostavat ovaalin, josta jää etsimään hahmoja. Kuva on myös tarpeeksi tiukka, että huomio napsahtaa heti tähän kokonaisuuteen.

Värit ovat luontevan kauniit. Täytyy kyllä myöntää, että omia sormiani syyhyttäisi käyttää Lightroomin tai Photarin siveltimiä, jolla pilvissä tummentaisi tummaa ja vaalentaisi vaaleaa. Noita muotoja olisi ilo hiukan korostaa vaaleaa taivasta vasten ja pilvet tasapaioittuisivat metsän värikkyyttä vasten.

maisema3: (puhun ensin tästä kolmannesta kuvasta)

Hyvää laajakulman käyttöä!

Valot, värit, pinnat kohdallaan, ei liian tasaiseksi silotettu merenpinta, kolmiulotteinen. Kiviympyrä kuljettaa katsetta yksityiskohdasta toiseen ja sitten taas lähelle ja kauas. Kontrasti kivien hienoisesta lämpimyydestä ja veden sinisestä kylmyydestä. Pohjan muotoja näkyy. Ei liikaa taivasta ja se mitä on, sisältää myös muuta kuin pelkkää väriä. En tiedä onko tuo valo taivaalla ollut tuollainen vai onko se vinjetoitu jälkikäsittelyssä - mitään väliä, tumma kaari kehystää tuota kiviovaalia hienosti.

En sano, etteikö tätä samaa olisi kuvattu aiemminkin, mutta tässä on oltu oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Tuntuu kuin itse seisoisi kuvan alareunan kivellä.

Ihmiskuvaajana heti alan haaveilla kuvasta, jossa alaston naishahmo olisi naijadina tuossa kiviympyrän keskellä ;-) Aivan hulppea olisi tuollainen tausta.

maisema2:

Tässä on periaatteessa samat elementit kuin kolmannessa, mutta nyt puuttuu tuo kivikehän tuoma rytmitys, etäisyydet vaihtuvat vaakalinjoin, taivaalle kaipaisi enemmän elämää, valo on tasaisempi eikä tuota sellaisia värikontrasteja kuin edellä.

Voin kuvitella, että tämä on kuvattu melko hämärässä, joten tekniikka on pitänyt osata. Mutta tässä pitäisi jotain tiivistää, löytää se katsetta keräävä asia - nyt tämä on aika mitäänsanomaton.


Totta kai nämä ovat kaikki kolme keskimääräisen näppälijän kuvia parempia, mutta tuo kolmas on nähty valokuvana ja saatu vangittua. Kyllä näiden pohjalta kehtaisin näyttää useamminkin kuvia.

[Maffer]

Jeren 3. maisemassa on värisävyt mainiosti kohdallaan. Auringonlaskun ja nousun aikaan usein löytyy paras paletti juuri päinvastaisesta suunnasta aurinkoon nähden. Tällöin myöskään ei tarvi kameraa, jossa on 15 aukkoa dynamiikkaa, vaan homma hoituu yhdellä valotuksella vaikka pokkarilla.

[hassel]

[olli R]

(hasselin kuvat 15.8.)

1. kuva

Silmän ja aivojen "huijaamiskyky" katsottaessa jotain on aika hämmästyttävää. Ensi silmäyksellä tämä kuva näyttää symmetriseltä peilikuvalta. Kun kuvan kääntää oikein päin, on aivan itsestäänselvää, että puoliskot eroavat ja tämän näkee tämän jälkeen myös pystykuvasta. Silmä hakee symmetrioita, toistoa ja kuvioita. Tällaisiin aivojen huijaamisiin perustuvat monet "valokuvaussäännöt" ja näköharhat.

Kuva on nätti vaakasuunnassakin. Taas mustavalkoisuus korostaa pintarakenteita, eikä kuva luultavasti olisi värillisenä ollenkaan näin symmetrinen. Vaakasuunnassa pitäisi valotus varmaan säätää kontrastikkaammaksi.

Pystysuunnassa tästä tulee oivallus. Puoliskojen pintarakenteiden vertailu on miellyttävä haaste. Veden ulkoreunan tummuus luo tähän eräänlaisen kolmiulotteisuuden tunteen. Tässä voisi myös kokeilla epäsymmetrisempää ratkaisua ja rajata oikeasta reunasta jotain pois - mielestäni kuvasta tulisi tavallaan vielä vaikeampi tulkita ensisilmäyksellä.

Kun tätä on nyt katsellut useita minuutteja, niin tuon ensimmäisen "oksanreikä puunrungossa" -tulkinnan lisäksi alkaa tulla melkoisen härski tulkinta aiheesta päälletunkevaksi ;-)

2. kuva:

Haen tästä vertailusta nyt jotain tarkoitusta: pääsiäinen, ortodoksisuus, valon käyttäyminen munassa, lumessa ja pyöreässä rakennuksessa, jotain maailman syntyyn viittaavaa, jotain absurdia? Olen ehkä liian keskittynyt johonkin sanoman välittämiseen kuvassa. Olisiko vertailu ollut selvempi ilman kättä, vaikkapa muna yksinään lumella? Häiritsevää. Ainakin kuvaa jää katsomaan, joten tavoite on saavutettu.

Tämän tyyppinen paljon valkoista sisältävä kuva on klassinen haaste kuvaustekniikalle. Minun mielestäni tässä on onnistuttu, ja ennen kaikkea sen takia, että on uskallettu jättää myös puhkipalanutta. Valkoisuus ja valon kirkkaus jää tällöin kuvaan. Elementit kuitenkin erottuvat ja käden luomalla varjolla munassa on tässä osuutensa.

Vaikea sanoa vaikutusta, mutta olisin ehkä kokeillut myös kuvia, jossa munan kärki ei olisi osunut kirkon alareunaa, joko alaspäin tai hiukan kirkon seinän päällä. Syväterävyys toki huolehtii erottamisesta, mutta kuitenkin.

Voisin olla kovasti kiinnostunut kuulemaan oman ajatuksesi tästä kuvasta, jos haluat sen jakaa.


Flickr-streamisi on mielenkiintoinen. Hyvin monialaista, monentyylistä ja monenlaista tekniikkaa ja käsittelyä. Paljon yksittäisiä vahvoja kuvia.

[Matti_JH]

Kokeillaas..

Eli lähinnä kysymys, miksi toisesta pidetään enemmän (eivät toki kaikki).








Itse olen tyytyväisempi ensimmäiseen, enemmän todellista hetkeä kuvastava.

Kuvaan:

Pääkohteena valaisevat yöpilvet. Kuvausaika noin kello kaksi yöllä.
Sommittelussa haettu tasapainoa kuun ja puun välillä.

Ranta oli melkoisen puskittunut, joten kahlasin vajaan kymmenen metriä järveen. Panoraama tehty muistaakseni kymmenestä pystykuvasta.

Tunnelma kuvauspaikalla oli mitä eteerisin. Lämmin vesi, hiljaisuus jota rikkoi vain lähes kosketusetäisyydeltä liitäneen kehrääjän huriseva laulu joka alkoi kohta ohilennon jälkeen. Harvakseltaan näkyi kaloja uimassa ohitseni.

[olli R]

(hel_nis:n valaisevat yöpilvet 16.8.)

Nämä on molemmat hienoja, en oikeastaan edes käy erikseen miettimään. Lisäksi kun tietää kysymyksessä olevan koottu panorama, niin täytyy vaan nostaa hattua.

Eli lähinnä kysymys, miksi toisesta pidetään enemmän (eivät toki kaikki).

Joo, tämä on hyvä kysymys. Luulen että kysymys on karkkiväreistä ja tiukemmasta "rajauksesta" vinjetoinnin avulla. Kuva on nopeampi omaksua ja vaikkapa tuo kuu löytyy tuolta nopeammin. Joskus heti havaittavissa oleva kokonaisuus on se "parempi". Vaikkapa mainoskuvassa erittäin tärkeä asia.

Mutta myönnän kyllä, että nyt kun vertailen kuvia rinnakkain, niin pidän enemmän tuosta ensimmäisestä. Kuvassa on enemmän yksityiskohtia löydettäväksi: kuu, kaislikot, pilvien heijastukset, pilvet aivan taivaanrannassa, näkyvämpi usva. Rauhallisemmat värit ovat luonnollisemmat. Tässä on myös taas sitä "horisonttikuvaa", ja ensimmäisessä kuvassa on paremmin syvyyttä. Sanoisin myös, että jos olet halunnut tasapainoilla kuun ja puun kanssa, niin mustana puu ei ole elementti, vaan kehystä.

Eli jos kuvitellaan, että nämä kuvat olisivat seinällä viikon, niin muidenkin katsojien mieli voisi ehkä muuttua. Makuasioita tietty.

Jos olisi minun kuvani (olisipa vaan), niin vetäisin yläreunasta siivun pois ja tulostaisin parimetrisenä. Seinälle sängyn päälle.
(Ja miksi ottaisin hiukan ylhäältä pois? Minusta tuntuu, että tätä kuvaa ei pitäisi yrittääkään tasapainottaa, vaan antaa sen katseen liukua kuvaa pitkin. Matalampi panorama tavallaan pakottaisi siihen. Mutta tämä on täysin valokuvaajan omia päätöksiä.)


Tuo kuvauksesi kuvaustilanteesta kuvaa jotenkin niitä hyviä hetkiä valokuvauksessa: teet jotain todellista kuvan eteen, kuva onnistuu ja lisäksi kuvaushetki jää mieleesi muutenkin kuin valokuvauksesta.

[Matti_JH]

Kiitos paljon syväluotaavasta analyysistä. Kenties pitäisi tuohon ykköskuvaan lisätä jotain tuosta kakkosesta. Ehkä tuota vinjentointia, varovaisesti.
Rajausehdotus on kokeilemisen arvoinen.

Kiitoksia!

Ja tuohon tauluun; Tästä olen ajatellut tekeväni, rauhallisempi ja siksi ehkä jaksaa katsella pidempään
[img]http://mattihelin.kuvat.fi/kuvat/Maisem ... g/_big.jpg[/img]

[Kryptos]

Toukokuussa kävin valokuvaamassa Työhevosharrastajien perinteisten peltotöiden harjoittelua. Työhevosharrastajat vaalivat perinteisiä hevostyötaitoja. Halusin vangita jotakin hetkestä kertovaa yksityiskohtaa, ja otoksista valitsin nämä kolme jotka ajattelin kenties tulostaa ja kehystää esillepantavaksi kolmen kuvan ryhmänä.

Tässä työtä tehdään jousiäkeellä. Ensimmäisen kuvan housujen lahkeet ovat kyllä tukossa, mutta niitä saisi vielä avattua hieman. Kuvat ovat värillisistä mustavalkokonvertoituja. Sävyssä hain hieman vanhan sanomalehtivalokuvan tunnelmaa, mutta en tunne erityisesti mv-konversion nyansseja. Tein tunnelman ohjaamana.


Harrowing.
by ImaginaryTime, on Flickr


A harrow.
by ImaginaryTime, on Flickr


Harrow II
by ImaginaryTime, on Flickr

[olli R]

(Kryptosin äestyskuva 16.8.)

Jos alottaisi tällä kertaa jälkikäsittelystä, se on varsin "päällekäyvää" - mikä siis voi olla ihan toimivaakin. Pysäyttävyys on monesti hyvin merkittävä asia.

Vanha sanomalehtikuva ajatellaan usein rusehtavaksi - syynä lienee se, että sanomalehtipaperi kellastuu ja mustavalkoiset kuvat sen mukana. Toonausväri onkin näissä kuvissa ihan ok, mutta en oikein pidä tuosta paikallisterävöinnistä. Valkoista huippuvaloa on nyt muodostunut kaikkiin kontrastireunoihin, jopa taustan blurrausympyröiden reunat ovat korostuneet. Seurauksena kuva on aika rauhaton, kaikki sotkeutuu päällekkäin. Keskimmäinen kuva on tässä parhain, ensimmäisestä on vaikea erottaa eri yksityiskohtia.

Näissä kuvissa tulee esille eräänlaisena pääkohteena ruosteen pintarakenne. Mutta vastapainona sitten esimerkiksi hevosen häntäjouhet tai maan pinta ovat melko puuroutuneita. Voisi juuri siinä mv-konversiossa hakea sellaista värimuutosta, jossa nuo auran yksityiskohdat korostuisivat ja muut pysyisivät rauhallisempina. Voi tietty olla hankalaa, kaikki on vähän maanväristä.

Harrowing:

Huolimatta yksityiskohtien rauhattomuudesta, pidän tästä kuvasta eniten. Siinä on toimintaa, ihmistä, eläintä ja äes käytössä. Tässä on esimerkki siitä, että kuvassa ei tarvitse olla asian kokonaan ja silti siitä saa kokonaisuuden.
- Peltoa ollaan raivaamassa (oksat ja karkea maa)
- Hevonen
- Vanha äes, puiset aisat, ruostetta
- Viljelijä liikkuu jalan

Kuva on sopivan tiivis, eikä varsinaisesti kaipaa mitään sommitteluratkaisuja. Minua ei oikeastaan häiritse tukossa olevat kohdat. Hevosta toivoisin asteen paremmin erottuvaksi, nyt sen havaitseminen on lähinnä hännän varassa. Alhaalta suunnattu kuvakulma on juuri se mikä pitääkin.

A harrow:

Tämäkin on ilmeisesti tilanteessa kuvattu, mutta huomattavasti pysähtyneempi. Toisaalta jos olet tekemässä kolmen sarjaa, niiin tämä on siihen oikein sopiva, kertoen tuon äeksen rakenteesta paremmin kuin ensimmäinen kuva.

Tässä tosiaan taustan tummuus antaa tilaa itse äekselle. Korkea kontrasti toimii tässä ja saa aikaan tunnelman vanhanaikaisesta painojäljestä. Tässä tulee myös itsestään silmää kiinnostavia sommitteluratkaisuja kuten toistoa ja katsetta vieviä linjoja.


Harrow II:

Tämän kuvan viesti on ehkä tuo maan muokkautuminen. Kuva on muilta osin vähän samaa kuin edellinen, mutta tausta sotkeutuu nyt noihin jousiin.

Jos tekisin tästä kolmen kuvan dokumenttia, niin harkitsisin tuota kolmannen kuvan vaihtoa, se on vähän toistoa. Aiheena voisi olla vaikka enemmän tuo työn jälki, minkälaiseksi se maa jää äeksen jäljiltä. Tai se voisi olla hevosta tai ohjastajaa. Voisi vaihtaa kuvakulmaa ja ehkä myös laajuutta, näyttäen isomman kuva-alan.


Katsoin taas Flickr-virtaakin. Maisemissa voisi hakea lisää muutakin kuin vaaka- ja pystylinjoja. Voit ajatella vaikka niin, että kun olet kuvannut rakennuksia, niin ihan vaistomaisesti haet sellaista muotoa, jossa näkyy kolme pääakselia (pysty, vaaka, syvyys). Eli siis kuvaat rakennusta ikään kuin kulmasta päin, jolloin syntyy vinoja rakennuksen särmiä. Yleensä vain pystysärmät ovat kuvan reunojen suuntaisesti.

Vaikka maisemassa onkin se vaakahorisontti melko väkisin, ja puutkin olisi kiva pitää suorassa, niin ainakin syvyyden mukaisia vinoja linjoja voi tehdä katseelle seurattavaksi. Lisäksi voi hakea maisemasta elementtejä jotka muodostavat omia kuvioitaan tai linjoja. Laajakulmalla voi myös tuottaa linjoja, jotka ikäänkuin yhtyvät kameran kohdalla ja laajenevat sitten kuvan kulmia kohden. Kuvittele vaikka kuvaavasi pellon nurkasta tai lahden sisäkulmasta

Esimerkiksi niissä sinun olkipaalikuvissasi on juuri tällaisia piirteitä. Kun verrataan Mafferin kuviin ihan samasta tilanteesta, niin Maffer on käyttänyt niitä paaleja vielä vahvemmin (kuvakulma ylempää ja rinnasteisuus maiseman muihin muotoihin). Joissakin noissa merimaisemissasi kalliorantoja on otettu mukaan kuviin muutenkin kuin vaakasuunassa, niissä on juuri tuollaista toimivuutta.

(Ja L'art du Faux II on hienosti toteutettu).

[Kryptos]

Kiitos Olli todella antoisasta palautteesta. Olen erittäin kiitollinen siitä, että aloitit tämän uskomattoman anteliaan ja hyödyllisen ketjun. Tämä on kenelle tahansa valokuvausta harrastavalle kultakaivos. Todellinen DC.netin kulttuuriteko ja tunnustuksen arvoinen.

Vaikka tiedostin itsekin kuvien karkeuden ja tekniikan puutteellisuudet, en osannut jäsentää niitä itselleni enkä siitä johtuen myöskään tiennyt miten parantaa työtä ja mihin puuttua, tai mitä tehdä seuraavalla kerralla toisin. Palautteesi auttoi heti ymmärtämään kuvia paremmin, eikä ainoastaan näitä kuvia, vaan yleisesti ajattelemaan kuvaa ja sen elementtejä kontekstissaan.

On huikeaa, kun saa omista kuvistaan tämän tason analyysiä ja ohjausta. Kun katson kuviani palautteesi lukeneena näen selvästi sen, mikä vielä eilen oli vain epämääräinen tunne siitä, että kuvissa on paljon parannettavaa. Tämä vie minua monta askelta eteenpäin kuvailmaisussa.

En osaa sanoa muuta kuin kiitos. Arvostan palautettasi todella korkealle.

[onninpoika]

Ollin oppeja noudattaen jatkoin ihmiskuvausta. Tuttava pyysi, että otetaisiin hänestä raskauskuvia. Sanoin, että totta mooses onnistuu mutta ota perhe mukaan ja parikin eri vaatekertaa. Mallin ulkonäkö on sellainen, että hiekkaranta ja palmupuut olisi ainut oikea kuvauspaikka mutta täällä Riihimäessä tyydyttiin sitten tuohon meidän pihaan.

Perhepotretti:


Päävalo vasemmalla ja apuvalo oikealla. 1/80 s f4.5 ja ISO 100.
Päävalossa valkoinen sateenvarjo
Lasina kroppirungossa oli suosikkini Nikon 50 1.4 jonka eteen laitoin heti alkuvaiheessa säädettävän ND filsun. Ideana oli supistaa syväterävyyttä jottei tontin kaikki kauheudet näy.

Mamma ja sen maha:



1/250 f:2.0 ja ISO 100.

Ja sitten se naamakuva:


1/200 f:2.0 ja ISO 200

Ison osan kuvista otin siten, että ensin räpsy taustata aukon esiasetuksella. Siirsin automaatin arpoman nopeuden M-asentoon lähtöarvoiksi. Sitten malli kehiin ja M-asetuksella kokeilua kunnes näytti hyvältä. Sitten salamat peliin ja niillä varjot pois, sopiva tunnelma ja mallin nosto kuvassa esiin.

Ei viivoja, vihellyksiä eikä tuomareita joten ei tässä mitään oikeaa kuvattavaa ollut. Parhaani kuitenkin yritin. Kommentit ja kritiikki tervetullutta.

[olli R]

(onninpojan masukuvat 17.8.)

Jos oikein ymmärsin, niin laitoit päävalon kuvaajan vasemmalle puolelle ja täytevalon oikealle. Sitten käytit niitä tavallaan molempia täytevaloina, poistamassa varjoja ja nostamassa mallia hiukan esille taustasta.

Joo. Tämä on kyllä yksi tapa. Jälki on tasavarmaa. Esimerkiksi koulukuvaajat käyttävät suunnilleen samaa.

Mutta ei niitä varjoja tarvitse pelätä. Varjojen terävät reunat ovat pahasta (eikä aina nekään, kunhan eivät ole suoraan mallin takana) ja täysin tukkoon jätetyt varjot luovat melko dramaattista valoa.

Sitä päävaloa kannattaa käyttää varsinkin ulkona kuin loppuiltapäivän aurinkoa, isona valona joka luo ylhäältä etuviistosta mukavan muotoilevan valon kasvoilla ja tässä tapauksessa myös masuun. Täytevalon taas voi suunnata lähes kameran suunnasta ja tehdä sillä sen pienen varjojen täytön. Päävalo on aukon pari tehokkaammalla kuin täyte. Luonnonvalo on sitten joko täyte tai taustan valo (tai jopa korko) ja sekin voi olla aukon pienempi kuin päävalo.

Perhepotretti:

Isällä ja äidillä kasvot mukavasti lähekkäin ja lapsi on oikeassa paikassa. Mutta lapsi on vaikeassa asennossa. Jotain rennompaa. Äidin jalat ovat liian koukussa. Jotain vastaavaa kuin seuraavassa kuvassa olisi luonut vähemmän paksut reidet, kaarevamman pepun ja hametta hiukan alemmaksi.

Valo on vähän "platku". Vasemmalta tulee hiukan enemmän valoa, mutta luonnonvalo tuntuu olevan lähes täysin pääroolissa. Äidin pää varjostaa isän kasvoja. Olisin ehkä tuonut päävalon oikealta, jolloin ei olisi tarvinnut varoa jalkojen valaistumista liikaa ja antaa valoa kasvoille hiukan lisääkin.


Mamma ja sen maha:

Tässä asento on hyvä. Aavistuksen tiukka ilme, mutta ehkä luonnollisin. Taustan sumentaminen toimii ja nuo kukat oikeassa paikassa. Useat vaakasuoraa kokovartalokuvaa ottavat katkaisevat jalat pois, se on jotenkin sopusuhtainen. Vaihtoehtoisesti käännetään polvesta jalkoja taaksepäin.

Valo on edelleen varsin tasainen. Masu nousee toki vaaleana näkyviin, mutta pyöreus välittyy hiukan huonosti.


Naamakuva:

Tässä valo toimii mielestäni parhaiten, johtuen siluettikuvasta ja taustan reippaasta tummenemisestä. Hiuksetkin nousevat taustaa vaaleammaksi ja irroittavat kohteen taustasta. Kukan haistaminen on hyvä idea, joskin sommittelisin ehkä enemmänkin kukkaa mukaan. Oikealla on nyt tavallaan tarpeetonta tilaa.

Jos vertaat hiusten asentoa edelliseen kuvaan, niin ehkä huomaat kuinka paljon paremmin tällainen paksu tukka toimii yhtenä nippuna. Nyt se vähän hapsottaa.


Raskauskuvassa pitää ihan välttämättä ottaa yksi kuva masu sivultapäin. Se vaan kertoo niin paljon paremmin tuon "ongelman".

Kun itse joudun kuvaamaan tilannetta, jota en ole aiemmin asetellut, haen usein Googlella kuvia käyttäen avainsanoja, jotka liittyvät kuvaukseen. Koetan analysoida pitämistäni kuvista, että mikä juttu niissä tekee ne hyviksi ja aihetta kuvaaviksi. Usein otan noita kuvia jopa läppäriin tai paperille, jolloin pystyn malleillekin näyttämään, minkälaista lähtöposeerausta haen. Siitä on sitten hyvä lähteä korjaamaan.


Tuo tapasi mitata valotus on mahdollinen. Tekisin tuon kuitenkin niin, että kuvaisin taustan vaikka aukon esivalinnalla ja harmaasuodattimella niin, että valotus olisi aukon alle ja valotusaika putoaa alle synkronointiajan (1/200). Tämä sitten manuaaliasetuksiksi kameraan.

Sitten salamat paikalle ja myös se malli paikalle. Salamoihin tehoa aluksi vaikka 1/4. Säädetään salamantehoa ja -etäisyyttä niin, että malli valaistuu kauniisti. Kuvataan.

Jos halutaan vaalentaa taustaa, pidennetään valotusaikaa. Jos halutaan tummentaa taustaa, pienennetään aukkoa vähän ja lisätään salaman tehoa kompensoimaan tämä. Tietty jos suljinajassa on varaa lyhentää ja pysyy alle synkronointiajan, niin sitäkin voi säätää suoraan.


Taas veikkaisin kuitenkin, että kuvatut ovat kohtalaisen tyytyväisiä, ihan mukavia kuvia nämä ovat. Se jo, että on alkanut kiinnittää huomiota kuviinsa, nostaa tason jo huomattavasti ylöspäin.

[onninpoika]

Kiitos Olli hienosta, asiantuntevasta ja yksityiskohtaisesta palautteesta.

Olit asiakkaan tyytyväisyydessä ihan oikeassa ja kuvaajaa lämmittää kun facebookissa kuvia kehutaan kolmella kielellä Riihimäki, Hyvinkää, Kolumbia, Panana, Florida-akselila :-)

Kyllä 100-kuvan setistä löytyy ne masun profiilitkin mutta ihan kaikkea en tänne laittanut.

Toinen mukava juttu tuossa kuvauksessa oli se, että usein niin yksinäisen harrastuksen parissa oli kerrankin oma ja kaverien perhe ja kaikilla oli niin kivaa, että kahvitkin meinasi jäädä kiireessä juomatta.

[jere]

Kiitoksia Ollille kritiikistä (15.8).

1. kuvassa kiinnitin huomioni juuri pilvien muotoon ja metsän rajaan, kun näyttivät myötäilevän kivasti toisiaan.

2. kuvassa tosiaan voisi olla jokin kohde ja parempi valo. Toimisi paremmin.

3. kuvassa vinjentointi on varmaan peräisin Cokinin suodatintelineestä. Kuvassa käytin puoliharmaasuodinta, joka on ehkä vähän sävyttänyt taivasta magentan suuntaan.

[Mietitrice]

Koitetaas tämmöstä perinteisempää autokuvaa:

[Puput]

Ennen kuin kuukausi kääntyy loppuun täytyy uskaltautua mukaan muutaman kuvan kanssa:



Ensimmäisenä kuva pari vuoden takaa Dubaista laukkakilpailuista. Käytössä olleen lyhyehkön polttovälin vuoksi ei radalta kilpailujen kuvaaminen onnistunut, joten päädyin kuvaamaan ratsukoita esittelykehässä. Tämä ratsukko odottaa pääsyään radalle. Pidän kuvassa hevosen innokkaasta ja energisestä olemuksesta, samalla kun taluttajan ilme on vakava ja ehkä jännittynyt.



Toisena kuva viimeisimmältä kuvausreissultani. Kuvasin ensimmäistä kertaa jalustalta. Harjoittelin pidemmillä suljinajoilla kuvaamista auringon laskettua. Sää oli tyyni ja taivaalla oli näyttäviä pilviä. Sommittelin kuvan etualalle rannalla olleen veneen.




Viimeisimpänä pari potrettia viime keväältä. Nämä ovat toistaiseksi ensimmäiset ja ainoat potrettini. Kuvasin ystävääni tavoitteena saada mahdollisimman luonnolliset ja klassiset potretit miljöössä. Kuvat ovat otettu luonnonvalossa rakennuksen terassilla suojassa suoralta auringolta. Valotus onnistui ehkä parhaiten näissä kuvissa joissa kasvot ovat terassilta pihaa/valoa kohti.

Kuvat ovat linkitetty blogistani, siksi suuri koko ja vesileimat.