TEEMA: Elokuussa olli R kritisoi, vaan ei enää

Esittele omia kuviasi! Anna palautetta muiden kuvista!
olli R
Viestit: 4808
Liittynyt: Tammi 10, 2003 9 : 21
Viesti:

Viesti Kirjoittaja olli R »

(onninpojan masukuvat 17.8.)

Jos oikein ymmärsin, niin laitoit päävalon kuvaajan vasemmalle puolelle ja täytevalon oikealle. Sitten käytit niitä tavallaan molempia täytevaloina, poistamassa varjoja ja nostamassa mallia hiukan esille taustasta.

Joo. Tämä on kyllä yksi tapa. Jälki on tasavarmaa. Esimerkiksi koulukuvaajat käyttävät suunnilleen samaa.

Mutta ei niitä varjoja tarvitse pelätä. Varjojen terävät reunat ovat pahasta (eikä aina nekään, kunhan eivät ole suoraan mallin takana) ja täysin tukkoon jätetyt varjot luovat melko dramaattista valoa.

Sitä päävaloa kannattaa käyttää varsinkin ulkona kuin loppuiltapäivän aurinkoa, isona valona joka luo ylhäältä etuviistosta mukavan muotoilevan valon kasvoilla ja tässä tapauksessa myös masuun. Täytevalon taas voi suunnata lähes kameran suunnasta ja tehdä sillä sen pienen varjojen täytön. Päävalo on aukon pari tehokkaammalla kuin täyte. Luonnonvalo on sitten joko täyte tai taustan valo (tai jopa korko) ja sekin voi olla aukon pienempi kuin päävalo.

Perhepotretti:

Isällä ja äidillä kasvot mukavasti lähekkäin ja lapsi on oikeassa paikassa. Mutta lapsi on vaikeassa asennossa. Jotain rennompaa. Äidin jalat ovat liian koukussa. Jotain vastaavaa kuin seuraavassa kuvassa olisi luonut vähemmän paksut reidet, kaarevamman pepun ja hametta hiukan alemmaksi.

Valo on vähän "platku". Vasemmalta tulee hiukan enemmän valoa, mutta luonnonvalo tuntuu olevan lähes täysin pääroolissa. Äidin pää varjostaa isän kasvoja. Olisin ehkä tuonut päävalon oikealta, jolloin ei olisi tarvinnut varoa jalkojen valaistumista liikaa ja antaa valoa kasvoille hiukan lisääkin.


Mamma ja sen maha:

Tässä asento on hyvä. Aavistuksen tiukka ilme, mutta ehkä luonnollisin. Taustan sumentaminen toimii ja nuo kukat oikeassa paikassa. Useat vaakasuoraa kokovartalokuvaa ottavat katkaisevat jalat pois, se on jotenkin sopusuhtainen. Vaihtoehtoisesti käännetään polvesta jalkoja taaksepäin.

Valo on edelleen varsin tasainen. Masu nousee toki vaaleana näkyviin, mutta pyöreus välittyy hiukan huonosti.


Naamakuva:

Tässä valo toimii mielestäni parhaiten, johtuen siluettikuvasta ja taustan reippaasta tummenemisestä. Hiuksetkin nousevat taustaa vaaleammaksi ja irroittavat kohteen taustasta. Kukan haistaminen on hyvä idea, joskin sommittelisin ehkä enemmänkin kukkaa mukaan. Oikealla on nyt tavallaan tarpeetonta tilaa.

Jos vertaat hiusten asentoa edelliseen kuvaan, niin ehkä huomaat kuinka paljon paremmin tällainen paksu tukka toimii yhtenä nippuna. Nyt se vähän hapsottaa.


Raskauskuvassa pitää ihan välttämättä ottaa yksi kuva masu sivultapäin. Se vaan kertoo niin paljon paremmin tuon "ongelman".

Kun itse joudun kuvaamaan tilannetta, jota en ole aiemmin asetellut, haen usein Googlella kuvia käyttäen avainsanoja, jotka liittyvät kuvaukseen. Koetan analysoida pitämistäni kuvista, että mikä juttu niissä tekee ne hyviksi ja aihetta kuvaaviksi. Usein otan noita kuvia jopa läppäriin tai paperille, jolloin pystyn malleillekin näyttämään, minkälaista lähtöposeerausta haen. Siitä on sitten hyvä lähteä korjaamaan.


Tuo tapasi mitata valotus on mahdollinen. Tekisin tuon kuitenkin niin, että kuvaisin taustan vaikka aukon esivalinnalla ja harmaasuodattimella niin, että valotus olisi aukon alle ja valotusaika putoaa alle synkronointiajan (1/200). Tämä sitten manuaaliasetuksiksi kameraan.

Sitten salamat paikalle ja myös se malli paikalle. Salamoihin tehoa aluksi vaikka 1/4. Säädetään salamantehoa ja -etäisyyttä niin, että malli valaistuu kauniisti. Kuvataan.

Jos halutaan vaalentaa taustaa, pidennetään valotusaikaa. Jos halutaan tummentaa taustaa, pienennetään aukkoa vähän ja lisätään salaman tehoa kompensoimaan tämä. Tietty jos suljinajassa on varaa lyhentää ja pysyy alle synkronointiajan, niin sitäkin voi säätää suoraan.


Taas veikkaisin kuitenkin, että kuvatut ovat kohtalaisen tyytyväisiä, ihan mukavia kuvia nämä ovat. Se jo, että on alkanut kiinnittää huomiota kuviinsa, nostaa tason jo huomattavasti ylöspäin.
Cloudcity. Uuden ajan pilvipalvelu.
onninpoika
Viestit: 1422
Liittynyt: Helmi 26, 2004 13 : 34
Paikkakunta: Riihimäki

Viesti Kirjoittaja onninpoika »

Kiitos Olli hienosta, asiantuntevasta ja yksityiskohtaisesta palautteesta.

Olit asiakkaan tyytyväisyydessä ihan oikeassa ja kuvaajaa lämmittää kun facebookissa kuvia kehutaan kolmella kielellä Riihimäki, Hyvinkää, Kolumbia, Panana, Florida-akselila :-)

Kyllä 100-kuvan setistä löytyy ne masun profiilitkin mutta ihan kaikkea en tänne laittanut.

Toinen mukava juttu tuossa kuvauksessa oli se, että usein niin yksinäisen harrastuksen parissa oli kerrankin oma ja kaverien perhe ja kaikilla oli niin kivaa, että kahvitkin meinasi jäädä kiireessä juomatta.
jere
Viestit: 14
Liittynyt: Tammi 27, 2003 17 : 22

Viesti Kirjoittaja jere »

Kiitoksia Ollille kritiikistä (15.8).

1. kuvassa kiinnitin huomioni juuri pilvien muotoon ja metsän rajaan, kun näyttivät myötäilevän kivasti toisiaan.

2. kuvassa tosiaan voisi olla jokin kohde ja parempi valo. Toimisi paremmin.

3. kuvassa vinjentointi on varmaan peräisin Cokinin suodatintelineestä. Kuvassa käytin puoliharmaasuodinta, joka on ehkä vähän sävyttänyt taivasta magentan suuntaan.
Mietitrice
Viestit: 91
Liittynyt: Kesä 27, 2006 23 : 05

Viesti Kirjoittaja Mietitrice »

Koitetaas tämmöstä perinteisempää autokuvaa:

Kuva
Puput
Viestit: 42
Liittynyt: Heinä 31, 2012 12 : 32

Viesti Kirjoittaja Puput »

Ennen kuin kuukausi kääntyy loppuun täytyy uskaltautua mukaan muutaman kuvan kanssa:

Kuva

Ensimmäisenä kuva pari vuoden takaa Dubaista laukkakilpailuista. Käytössä olleen lyhyehkön polttovälin vuoksi ei radalta kilpailujen kuvaaminen onnistunut, joten päädyin kuvaamaan ratsukoita esittelykehässä. Tämä ratsukko odottaa pääsyään radalle. Pidän kuvassa hevosen innokkaasta ja energisestä olemuksesta, samalla kun taluttajan ilme on vakava ja ehkä jännittynyt.

Kuva

Toisena kuva viimeisimmältä kuvausreissultani. Kuvasin ensimmäistä kertaa jalustalta. Harjoittelin pidemmillä suljinajoilla kuvaamista auringon laskettua. Sää oli tyyni ja taivaalla oli näyttäviä pilviä. Sommittelin kuvan etualalle rannalla olleen veneen.


Kuva

Viimeisimpänä pari potrettia viime keväältä. Nämä ovat toistaiseksi ensimmäiset ja ainoat potrettini. Kuvasin ystävääni tavoitteena saada mahdollisimman luonnolliset ja klassiset potretit miljöössä. Kuvat ovat otettu luonnonvalossa rakennuksen terassilla suojassa suoralta auringolta. Valotus onnistui ehkä parhaiten näissä kuvissa joissa kasvot ovat terassilta pihaa/valoa kohti.

Kuvat ovat linkitetty blogistani, siksi suuri koko ja vesileimat.
olli R
Viestit: 4808
Liittynyt: Tammi 10, 2003 9 : 21
Viesti:

Viesti Kirjoittaja olli R »

(Mietitrice:n volkkari 18.8.)

Kupla hienossa kunnossa, avomalli ja vielä luksusversio kun on kellokin. Tosi vaikea katsoa tätä kuvaa vain valokuvana ;-)

Tässä kuvassa auto on tehnyt itse hienon valon kuvaan. Vaaleat pinnat heijastelevat kiillotetusta maalipinnasta. Avoversio päästää auringonvalon sisään ja edestä tuleva valo heijastuu penkeistä sopivasti. Muutama puhkipalama antaa vaan paremman vaikutelman aurinkoisesta säästä.

Vaikka usein sanotaan, että auton kiilloissa ei saisi näkyä ympäristöä, niin tässä tuon kojelaudan vaihtelevat kiillot korostavat tämän auton klassista metallisuutta. Toisesta suunnasta valittu valon suunta ja homma olisi ihan mahdoton kuvata. Ihan ripauksen loppuu syväterävyys tuolla hanskalokeron kohdalla.

Sommittelu on loppujen lopuksi hyvin "sääntöjen mukainen". Kolmasosat on käytetty, vinot linjat ja sen tuoma kolmiulotteisuus, aika onnistuneesti tehdyt katkaisut reunoilla. Ratti ja jalkatilan musta tasapainottavat ja rytmittävät kuvaa.

Tässä on myös esimerkki kuvasta, jossa ei tarvita kuin osa kokonaisuutta näkyviin. Katsoja kuvittelee loput ja tässä tapauksessa jopa ehkä enemmänkin. Olisi todella helppo kuvitella tämä vaikka Kalifornian aurinkoon tai vastaavaa.

Hyvin vaikea sanoa, mitä tämän tyyppisessä kuvassa tekisi erilailla. Jos tämän pitäisi olla täydellinen mainoskuva, niin radion etulevystä pitäisi saada oranssi sävy pois ja ohjaajan penkin ylälaidan puhkipalama vie aavistuksen huomiota liikaa, se olisi ehkä pitänyt varjostaa. Mutta onneksi Kuplaa ei tarvitse enää mainostaa.

Ehkä jossain kohtaa alkaa ärsyttää näin täydellinen "autonäyttely"-kliinisyys. Tällä autolla ei ajeta. Jos tilanteeseen olisi pääsyt vaikuttamaan, niin sinne olisi voinut lisätä jonkun yhden inhimillisen asian: esim. ajohanskat avoimeen hanskalokeroon, hippisandaalit lattialle tai sen Kalifornian maantiekartan esille. Tyylikkyys ei olisi vähentynyt yhtään, mutta kuvan tarina olisi vaan kasvanut.


Kurkkasin tietenkin tuonne kuvat.fi -sivuillesi. Autoharrastus taitaa olla lähellä sydäntä. Kovin paljon uusia kuvia ei ole, mutta ehkä sanoisin, että kokonaisten autojen kuvauksessa taustalla on vähintään yhtä suuri merkitys kuin auton kiillotuksella. Tuolla on hyviä onnistumisia ja toisaalta myös räpsyjä.

Jos autokuvaus kiinnostaa, niin siinä on kyllä useita koulukuntia, joista minunlaisellani "mekaanisesti peukalo keskellä kämmentä" -kuvaajalla on varmasti jokin väärä. Sinuna hakisin mieleisiä mallikuvia ja lähtisin hakemaan niistä. Omia suosikkejani ovat Kimmo Taskisen autokuvat, niistä voi katsoa jo pelkästään sitä autonkin kuvaamista.
olli R
Viestit: 4808
Liittynyt: Tammi 10, 2003 9 : 21
Viesti:

Viesti Kirjoittaja olli R »

(Puput:in kuvat 18.8.)

Kolme erilaista kuvaa, perustekniikka selvästi hallusta, ollaan jo reilusti keskitason yläpuolella. Ja hyvä uutinen on se, että kuvissa ollaan haluttu kokeilla jotain uutta.

Ratsastaja Dubaista:

Tämä on dokumentoiva kuva, jossa on mielestäni jotain katukuvamaista. Neljä katsetta, kukin eri suuntaan, kukin erilaisella asenteella ja ilmeisesti vain hevosella kohti kuvaajaa. Tilanne tulee esille tulostaulusta ja osallistujanumeroista. Kuva on otettu jatkuvassa tilanteessa ja saatu kuitenkin valo muotoilevana ja yksityiskohdat hyvin näyttävänä.
Jään miettimään, mitä takimmainen hymyilevillä silmillä katsova mies näkee :-)


Vene auringonlaskussa:

Viimeinkin voin sanoa: "horisontti on vinossa". Tätä on odotettu kaksi viikkoa ;-)
Eihän tämä ole vakavaa, mutta ihmisen silmä on ihan liian tarkka siihen pieneen kallistumaan, se vaan vie katsetta niistä muista tärkeämmistä asioista. Tässä sen näkee tuosta kapeasta valoviirusta aivan järven vastarannalla. Ja valojen kiiltojen pitäisi olla pystysuorassa.

Muuten sitten nätti ja rauhallinen auringonlaskukuva, joka ei olisi mitään ilman tuota viimeisten auringonsäteiden valaisemaa venettä. Hyvin sommiteltu.

En ole ihan aina tällaisen pitkällä valotuksella softatun veden ystävä. Se ei ole sama kuin täysin tyyni vesi, josta taivas heijastuisi terävänä. Efekti on hiukan epäluonnollinen.


Potretit:

Olet saavuttanut näissä tavoitteen. Kuvat ovat luonnoliset sekä valoltaan että poseeraukseltaan. Molemmissa vaaleus tuottaa "puhtaan" vaikutelman ja pehmeä valo silottaa ihon. Lyhyellä syväterävyydellä on saatu tausta vaihtelevaksi, mutta siistiksi. Terassi on hyvä paikka kuvata, varsinkin, jos valoa tulee hiukan enemmän jostain yhdestä suunnasta, jolloin sillä saa lisää muotoilevuutta.

Vasemmassa kuvassa valo on tosi tasainen, jopa aavistuksen flatti. Hyvä katsekontakti on vangitseva.
Oikeassa valo on ns. Rembrant-valo, vaikka malli onkin sivuttain, tuo valokolmio etummaisen silmän alla on sille tyypillistä. Tämän tyyppinen vähän suunnattu valo tuo kauniit kasvot kauniisti esille. Kuvassa on myös hyvä tiukka rajaus ja sopivasti tyhjää katseen suuntaan.

Jatka henkilökuvien ottamista - jos nämä olivat ensimmäisestä kuvauksesta, niin erinomainen alku.

Blogissasi: luonto- ja maisematkuvat tyylikkäitä, koirat hellyttäviä, hevosissa se ylhäältä päin kuva tosi oivallus. Helsingistä kaipaisin enemmän (jaha, niitä on blogissa), Dubaissa ja Taomirnassa mennään selvästi yli normaalin matkakuvauksen. Ota noita katukuvia lisää, sinulla on niissä näkemystä (siis ei kuvia kadusta, vaan ihmisten toimista kadulla). Se Fiat-kuva on mainio.
Araneva
Viestit: 2604
Liittynyt: Huhti 03, 2003 17 : 38
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Araneva »

Tässä on nyt kuvat neljästä erilaisesta paikasta.

Pingviinejä Half Moon Islandilla

Kuva

Auschwitz-Birkenau

Kuva

Junan odottajat Stadissa

Kuva

Poika Père-Lachaisen hautausmaalla

Kuva
BasicDude
Viestit: 252
Liittynyt: Loka 09, 2005 17 : 03

Viesti Kirjoittaja BasicDude »

Tässä omasta mielestäni paras ottamani hääpotrettii. Kuvassa jokin miellyttää minua paljon. Mutta onko se hyvä kuva oikeasti? Tarkoitus ottaa hääpotrettia missä on jotain "sanomatonta tunnelmaa ja rakkautta" peruspönötyksen sijaan.
Kritiikkiä kaipaan.

Kuva
olli R
Viestit: 4808
Liittynyt: Tammi 10, 2003 9 : 21
Viesti:

Viesti Kirjoittaja olli R »

(Aranevan kuvat 18.8.)

Jälleen neljä hyvin erilaista kuvaa. Perustekniikka ja valotukset on kunnossa. Olettaisin, että kuvat ovat valottuneet niin kuin kuvaaja on halunnutkin.

Pinviinit:

Eläinkuvia tulee usein katsottuja inhimilliseltä kannalta, kuin eläimet toimisivat ihmisten tavoin. Tästä kuvasta tulee aivan välttämättä mieleen "tahtimarssi". Eläinkuvasta harvoin saa näin hyvää sommittelun esimerkkiä, toistoa, vinolinjaa, katsetta kuljettava polun pohja jne. Lisäksi vielä ainakin suomalaiselle harvinainen aihe.
Täydet pisteet.


Auschwitz:

Tässä ketjussa oli jo aiemmin yksi piikkilankakuva. Huolimatta siinä olleesta mustavalkokonversiosta ja kohinasta, sään näki kirkkaaksi, eikä tunnelma ollut aivan maassa. Tässä kuvassa ollaan sitten kunnolla ankeudessa.

On hyvin ajateltu sumentaa todelliset vankileirin elementit harmauteen. Esimerkiksi taustalla näkyvät ihmiset voi ajatella alkuperäisiksi asukkaiksi, eikä turisteiksi. On helppo kuvitella saapuvansa junalla epämääräiseen tulevaisuuteen.

Toki tämä kuva on käsitelty, kynttilälyhdyt ovat liian vaaleita tähän ja en kyllä vannoisi epäterävyyden olevan alkuperäisessä kuvassa. Mutta jos nämä on tehty tarkoituksellisesti, ovat ne mielestäni olleet hyvin perusteltuja ja sitä kautta onnistuneita ratkaisuja.


Junan odottajat:

Suomen talvifiilis on kyllä puristettu tässä erinomaisesti yhteen kuvaan. Tämä kuvan kahtiajakautuminen antaa hyvin mahdollisuuden kahteen tai oikeastaan kolmeen tarinaan, varisten talviankeus, tummaa taustaa vasten erottuva lumisade ja mustina talvivaatteisiin pakkautuneet ihmiset. Ja sitten kaiken taustana kaupunkiympäristön asema.

Mutta sitten itselläni paloi silmiini tuo hattupäinen karhu, jolla on takki auki ja kassi kädessä, enkä pääse tästä mielikuvasta irti ;-)

Poika hautausmaalla

Äärimmäisen ajaton kuva. Sama näkymä olisi voinut olla sata vuotta sitten.

Kuvatessa tuo puiden muodostama valopilkutus olisi voinut tuntua epätoivoiselta valotettavalta. Vaan on se saatu toimivana kuvaan ja mustavalkoisuudella tehtyä ihan ymmärrettäväksi. Katukiveyksen luomat linjat rytmittävät kuvan katsomista.

Minä olisin varmaan tiukentanut rajausta, mutta tätä kuvaa katsoessani, en ole ollenkaan varma, että se olisi oilut oikea ratkaisu. Pilkutus olisi ehkä hukuttanut kuvan kokonaisuuden, jos sitä olisi rajaamalla suurentanut.


Tästä arviosta tuli aika lyhyt, koska en oikeastaan edes halua ehdotella näille kuville korjauksia tai kuvaukselle uusia suuntia. Aranevan kuvia olen katsonut aiemminkin ja pitänyt sekä tyylistä että tekniikan varmuudesta. Jatkuva kuvaamisen tekeminen näkyy.
olli R
Viestit: 4808
Liittynyt: Tammi 10, 2003 9 : 21
Viesti:

Viesti Kirjoittaja olli R »

(BasicDuden hääpotretti 19.8.)

Heti alkuun: on se hyvä kuva.

En tiedä sanoisiko hääpari tätä hääpotretiksi. Se on kuva jossa on "tunnelmaa ja rakkautta" ja iloa, se kertoo kaiken tärkeän yhdellä silmäyksellä, siitä todennäköisesti myös tunnistaa parin luonteet. Mutta ehkä se ei ole "virallinen" kuva, jossa asiat näkyisivät myös silmistä - todennäköisesti tätä kuvaa katsotaan enemmän koko loppuelämän aikana kuin sitä virallista potrettia.

Kuva on myös teknisesti tosi nätti. Hyvin osuneet rajaukset, pehmeä silottava mutta muotoileva valo (ilmeisesti tehty salamalla, josta lisäpisteitä), sävyt ovat säilyneet sekä tummassa tukassa ja morsiuspuvun finessit näkyvät. Sulhasen mustan puvun ongelma on pidetty poissa, pitämällä puku kuvasta poissa. Mustavalkokonversio on pitänyt ihon, hampaat ja asut raikkaina.

Sulhasen korva on tainnut saada aavistuksen liikaa valoa, sitä voisi sutia hiukan tummemaksi, niin se ei lähde sieltä niin liikkeelle (löytyipäs joku, mistä pääsi sanomaan).


Kuvasivultasi näkyy, että ollaan jo ammattimaisesti liikkeellä, joten ei ihme, että tämä kuva on näin hyvä.
olli R
Viestit: 4808
Liittynyt: Tammi 10, 2003 9 : 21
Viesti:

Viesti Kirjoittaja olli R »

Sanotaan nyt tässä kohtaa, että tähän ketjuun on lähetetty paljon hyviä kuvia. Alkaa jo hiukan olla vaikeata keksiä sopivia ylisanoja. En ole visuaalisen taiteen professori, enkä viilaa viimeisiä finessejä sellaisissa kuvissa, jotka ovat mielestäni jo harrastajatasolla onnistuneita.

Tämä ketju ei ole kisa, eikä tarkoitus ole lähettää aina vaan parempaa kuin edellinen. Minusta olisi mukava yrittää kommentoida myös sellaisia kuvia, joissa ette ole olleet täysin tyytyväinen, mutta ette ihan tiedä, mikä meni pieleen. Kenties löytyisi jotain ratkaisuja, joilla saisitte kuvaamistanne eteenpäin. Koska en tunne teidän kaikkien kuvaamistasoa, niin kertokaa etukäteen, jos joku teitä ärsyttää omassa kuvassanne.
Araneva
Viestit: 2604
Liittynyt: Huhti 03, 2003 17 : 38
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Araneva »

Kiitos Olli, mukavaa, että joku jaksaa :)
Puput
Viestit: 42
Liittynyt: Heinä 31, 2012 12 : 32

Viesti Kirjoittaja Puput »

Kiitokset Olli arvioinnistasi. Hyviä asioita olet nostanut esille, joita kannattaa pohtia. :)
Ville^K
Viestit: 2366
Liittynyt: Syys 14, 2009 16 : 05
Paikkakunta: Jyväskylä
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Ville^K »

Kiitokset Ollille hienosta duunista! Pakkohan tätä on itsekin kokeilla :)

Eli tosiaan kuvailen enimmäkseen ihmisiä ja tavoitteena parantaa omaa osaamista mallien kanssa touhuamisessa ja saada tehtyä jotain beauty- sekä editorial-kuvien tapaisia juttuja.

Tällä kertaa mallina oli kaverini Linda ja olin saanut Annin tekemään meikkiä ja hiuksia ilmaisiksi TFP-meiningillä. Haluttiin tehdä porukalla jotain hiukan tummasävyisempää beauty-kuvaa korujen kanssa kovaa valoa käyttäen.

Tämä oli oikeastaan eka kerta kun otan päävalosta pois ison valonmuokkaimen ja onnistui siihen nähden aika kivasti. Päädyin valaisemaan kasvot puoliksi siksi koska tämä piilotti näppärästi nenän varjon ja toisaalta korkovalo toi kivasti muotoa varjopuolelle. Ilme toimii myös mielestäni tämän tyylisessä kuvassa oikein nätisti. Kuvassa on käytetty neljää valoa.

Kuva
Dark Beauty Portrait by VilleK_, on Flickr

Esittelin tämän setin muita kuvia joskus aiemmin, mutta tämä ei ole ollut täällä vaikka onkin mielestäni setin onnistunein ruutu. Tämä on sivuston nimen vastaisesti kuvattu filmille, mutta haitanneeko tuo :) Analogiset jutut on mulle melko uusia ja tällä kertaa filmivalinta ei osunut aivan kohdilleen koska raetta tuntuu olevan aika paljon.

Tiimin tiedot:
Valokuva ja jälkikäsittely | Ville^K
Malli | Linda
Meikki ja hiukset | Anni Jää
Korut | Plico Accessories
olli R
Viestit: 4808
Liittynyt: Tammi 10, 2003 9 : 21
Viesti:

Viesti Kirjoittaja olli R »

(Ville^K:n Dark Beayty Potrait 19.8.)

Huolella ja harkiten tehtyä kuvaamista, erinomaista toimintaa!

Mistähän aloittaisi? Mallin ilme on viileän poissaoleva. Se ei täten vie huomiota tuolta korulta, niin kuin pitääkin.

Tuon korkovalon käyttö on tosiaan mainio, koru heijastaa kiillon, mutta iholla valo esiintyy melko tasaisena ja päällekäymättömänä. Jotenkin pidän erityisesti tuosta korkovalon osumisesta huuliin, vaikka osaisin kuvitella vastakkaisiakin mielipiteitä. En tiedä olisiko korkoa voinut hiukan nostaa (tai strippivalo), niin tuonne hiusten päälle olisi tullut hiukan parempi irrotus taustasta. Tai sitten vielä pieni suunnattu valo sinnekin.

Kovan päävalon käyttö on näille hiuksille ja silmille juuri oikea ratkaisu. Kasvojen ihossa on toki kiilto, mutta se nyt vaan osuu oikeaan paikkaan tuossa poskipäällä. Tuossa täytyy kuitenkin olla joku pienempi kuuppa tai beauty dish, eikö?
Jään kyllä nyt pitempään katsottuani miettimään, että olisiko tuon selän ja olkapään puolelle menvää valoa voinut kuitenkin rajoittaa. Nyt tuo on aika massiivinen kohde, joka alkaa kilpailla kasvojen kanssa. Eikä olkapäiden asento toisiinsa nähden ole ihan selkeä. Ehkä olkapäätä taaksepäin, valo ylhäältä ohi tai joku gobo (valoa rajoittava levy).

Kaksi pientä yksityiskohtaa löydän, joita voisi harkita korjaavansa. Yläreunassa on joku taustapaperin tms viiru. Ei liene tarkoituksellinen. Ei ole iso juttu, mutta osuu nyt omiin silmiini.

Toinen olisi olkapäiden ja rinnan iho. Se ei tavallaan nyt vastaa kasvoille tehtyyn tiukkaan meikkiin. Toki siis kasvot ovat vaaleammat, mutta olkapäillä ihossa on nyt isohko pintarakenne. Tuota olisi joko voinut tasoittaa meikillä tai ihan aavistuksen silottaa jälkikäsittelyssä. Tosin pitäisi varmaan ensin nähdä kuva isona, että varmaksi osaisin tämän sanoa.

Korun ympärillä taas on kohinaa näkyväksi asti. En tiedä onko tuota vaalennettu jälkikäsittelyssä, mutta voisin tehdä vaikka paikallisen kohinanpoiston. Jos tuossa on jouduttu avaamaan varjopaikkoja, niin sitten seuraavalla kerralla tarkempi valaisu, täytettä valmiiksi lisää etupuolelle. Silmien kiilloista päätellen tässä on myös täytesalama kameran suunnasta.

Jos tämä olisi oikea julkaisuun menevä kuva, niin toivon, että alkuperäisessä olisi enemmän väljää ympärillä, kuvasta tulee käyttökelpoisempi. Hiukan olisin jättänyt nyt tilaa pään päälle lisää, kun muutenkin on aavistuksen huonosti irtoava päälaki. Muuten taustan valaisu on saatu oikein hyvin tasapainotettua malliin.

Meikkaajalle ja mallille terveisiä, että oikein hyvin hoidettu kuvaus.
Kuvaajalle, että on selvästi harjoiteltu valaisua ja mietitty asioita tarkkaan.
Ville^K
Viestit: 2366
Liittynyt: Syys 14, 2009 16 : 05
Paikkakunta: Jyväskylä
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Ville^K »

Kiitos paljon!

Tässä vähän kommentoitia osaan huomioistasi.
olli R kirjoitti:Tuon korkovalon käyttö on tosiaan mainio, koru heijastaa kiillon, mutta iholla valo esiintyy melko tasaisena ja päällekäymättömänä. Jotenkin pidän erityisesti tuosta korkovalon osumisesta huuliin, vaikka osaisin kuvitella vastakkaisiakin mielipiteitä. En tiedä olisiko korkoa voinut hiukan nostaa (tai strippivalo), niin tuonne hiusten päälle olisi tullut hiukan parempi irrotus taustasta. Tai sitten vielä pieni suunnattu valo sinnekin.
Itse tykkään myös miten korkovalo saa huuliin kiiltoa. Tuota voisi ehkä tosiaan inan nostaa niin tulisi valoa myös poskipään yläpinnalle. Strippivaloa ei ollut valitettavasti käytössä vaan tossa sivussa oli pieni softboxi.
Kovan päävalon käyttö on näille hiuksille ja silmille juuri oikea ratkaisu. Kasvojen ihossa on toki kiilto, mutta se nyt vaan osuu oikeaan paikkaan tuossa poskipäällä. Tuossa täytyy kuitenkin olla joku pienempi kuuppa tai beauty dish, eikö?
Päävalossa oli tällainen pieni heijastinkupu ilman gridiä.
Jään kyllä nyt pitempään katsottuani miettimään, että olisiko tuon selän ja olkapään puolelle menvää valoa voinut kuitenkin rajoittaa. Nyt tuo on aika massiivinen kohde, joka alkaa kilpailla kasvojen kanssa. Eikä olkapäiden asento toisiinsa nähden ole ihan selkeä. Ehkä olkapäätä taaksepäin, valo ylhäältä ohi tai joku gobo (valoa rajoittava levy).
Samaa mieltä. Käyttämäni studiotila on niin matala, että jos olisin ampunut ylhäältä ohi niin valo olisi heijastunut katon kautta malliin. Gobolla tuon olisi voinut toteuttaa
Kaksi pientä yksityiskohtaa löydän, joita voisi harkita korjaavansa. Yläreunassa on joku taustapaperin tms viiru. Ei liene tarkoituksellinen. Ei ole iso juttu, mutta osuu nyt omiin silmiini.
Ihan totta. Tuon voisi fotaroida pois. Itseäni tuo ei niin haitannut käsittelyvaiheessa varsinkin jostain syystä ajattelen niin että filmikuvia ei pitäisi retusoida niin paljoa :)
Toinen olisi olkapäiden ja rinnan iho. Se ei tavallaan nyt vastaa kasvoille tehtyyn tiukkaan meikkiin. Toki siis kasvot ovat vaaleammat, mutta olkapäillä ihossa on nyt isohko pintarakenne. Tuota olisi joko voinut tasoittaa meikillä tai ihan aavistuksen silottaa jälkikäsittelyssä. Tosin pitäisi varmaan ensin nähdä kuva isona, että varmaksi osaisin tämän sanoa.
Totta. Kasvoissa ja olkapäissä on kuitenkin erilainen iho ja tykkään että kuvat ovat siltä osin realistisia. Olkapään ihon uudelleenteksturointi tekisi kuvasta muovisemman.
Korun ympärillä taas on kohinaa näkyväksi asti. En tiedä onko tuota vaalennettu jälkikäsittelyssä, mutta voisin tehdä vaikka paikallisen kohinanpoiston. Jos tuossa on jouduttu avaamaan varjopaikkoja, niin sitten seuraavalla kerralla tarkempi valaisu, täytettä valmiiksi lisää etupuolelle. Silmien kiilloista päätellen tässä on myös täytesalama kameran suunnasta.
Joo kameran suunasta tulee filli. Tykkäsin sen voimakkuudesta digikuvissa ja pidin asetukset samana filmille kuvatessa. Kävi kuitenkin niin, että käyttämäni Fuji Superia 400 (6x7) on todella rakeinen tummemmissa kohdissa (mitä D700 ei ole). Paikallinen kohinanpoisto on hyvä idea. Mulla on pikkusen vielä hakusessa filmin skannauksen työnkulku niin en osaa sanoa onko tässä saatu ihan parasta mahdollista laatua skannatessa.
Jos tämä olisi oikea julkaisuun menevä kuva, niin toivon, että alkuperäisessä olisi enemmän väljää ympärillä, kuvasta tulee käyttökelpoisempi. Hiukan olisin jättänyt nyt tilaa pään päälle lisää, kun muutenkin on aavistuksen huonosti irtoava päälaki. Muuten taustan valaisu on saatu oikein hyvin tasapainotettua malliin.
Samaa mieltä.
Meikkaajalle ja mallille terveisiä, että oikein hyvin hoidettu kuvaus.
Kuvaajalle, että on selvästi harjoiteltu valaisua ja mietitty asioita tarkkaan.
Laitetaan etiäpäin :) Kiitos vielä kerran!
nomad
Viestit: 20313
Liittynyt: Huhti 26, 2007 16 : 22

Viesti Kirjoittaja nomad »

Villen kuvan värit ja sävyt ovat mielestäni tosi hienot. Ollaan lähellä sitä mikä värifilmille kuvaamisessa on parasta... Noista sävyistä huokuu luksuksen ja luonnollisuuden liitto.

Rae ei minua haitannut tämän yksittäisen kuvan yhteydessä, mutta toki se saattaisi pompata esiin jos tätä kuvaa esitettäisiin rinnan silkosen siloisten filmikuvien kanssa. Lisäksi rae on esteettinen kysymys. Mielestäni se tavallaan pehmentää ja inhimillistää kuvaa.

Skannaaminen vaikuttaa paljon rakeisuuteen, mutta eiköhän ISO400 filmissä aina ole jonkinmoista "rouheutta".
Pan
Viestit: 1456
Liittynyt: Elo 23, 2004 17 : 13

Viesti Kirjoittaja Pan »

Kun kerran henkilökuvista pidät, niin tässä muutama. Vanhana filmikuvaajana digilläkin kuvaan aika vähän ruutuja. Ja kun kamera tallentaa jpg:t mv:nä ja värit kaivetaan rawista, niin esikatselussa tulee kiinnitettyä huomiota kuvan valaistukseen ehkä ylimääräistä huomiota. Jamieluiten kuvaan vallitsevassa valossa.

1. Pomo kyylää
kuvattu filmille (HP4) Zenza Bronicalla ja pikkutelellä (150mm?)joskus 1975 paikkeilla. Tämä on likimain suora "skannaus" negasta digikameralla
Kuva

2. Paimen, kuvattu myös filmille (TX400) järkkärillä 85mm pikkutelellä, mutta tällä vuosituhannella. Digitoitu negasta kameralla. Tausta tosin eri negasta
Kuva

3. Keraamikko, yksi isommasta sarjasta. Digille viime keväänä.
Kuva
olli R
Viestit: 4808
Liittynyt: Tammi 10, 2003 9 : 21
Viesti:

Viesti Kirjoittaja olli R »

(Panin henkilöitä 20.8. ;-)

Parrakkaita miehiä työn äärellä. Uskoisin, että tosiaan olet miettinyt kuvaa mustavalkoisena jo kuvausvaiheessa, koska näissä mustavalkoisuus on käytetty vahvana, mutta luonnollisesti.

Pomo kyylää:

(Edellyttäen että tämä on aito tilanne) Tässä on minun mielestäni katukuvausta kaukana kadulta. Ihmisen ja ympäristön välistä vuorovaikutusta järjestämättömässä kuvassa. Tosin vaatii tuon nimen, jotta aukeaisi kokonaan.

Hyvin katseiden suunnilla tehdään asia selväksi, vaikka katseiden kohdetta ei näykään. Vastakkainasettelua tulee vaikkapa asuista ja karvaisuudesta. Syväterävyys tukee ajatusta "pomon kyyläämisestä" taustalla ja ikään kuin vahtimista vaikka pomo ei olisi paikallakaan. Tällaiset pienet kuvan keinoin tehdyt sanattomat (jopa alitajuiset) viestit tekevät hyvän kuvan.

Tämä nyt kuulostaa ehkä pahalta, mutta minusta on aina tuntunut, että mustavalko on helppo ratkaisu saada parempaa valoa. Niin on esimerkiksi kameran puoliautomatiikka tai automaattitarkennuskin. Ja näitä on tarkoitus käyttää siksi, että ehtisi keskittyä kuvan aiheen vangitsemiseen. Tässäkin kuvassa luonnonvalo tekee kuvassa juuri sen mitä pitääkin.


Paimen:

Pidän miehen kuvasta todella paljon, mutta paljon vähemmän tuosta taustasta.

Mies on kontrastikas sekä kuvana että mallina. Mustavalkoisuudesta huolimatta paljon ulkona olleen ihon väri nousee tuosta harmaiden karvojen muodostamasta kehyksestä. Silmissä on valoa, katseessa on valoa. Koko kuvan tummapainotteisuus luo (hassua kyllä) vaikutelman ympäristön valoisuudesta.

Natisin edellisessä arvostelussa iholla olevasta kohinasta/rakeisuudesta. Siinä rakeisuus peitti ihon rakenteen ja muodot ja näkyi vain rakeita. Tässä taas näin ei ole, vaan rakeisuus lomittuu näihin uurteisiin ja ihohuokosiin. Kohinaa/rakeisuutta ei tarvitse vältellä äärettömiin asti, koska ihminen on jo niin sisäistänyt valokuvan rakeen, että sillä on oma asemansa kuvan viestissä.

Tausta taas sitten ei minusta toimi. Se ei kerro mitään lisää, ja rikkoo reunoja hiuksista alaspäin. En tiedä olisinko näin vastahankainen, jos et olisi kertonut, että se on rakennettu.

Vai onko tuolla taustalla lampaita? Jos, niin jonkinlaista vaalennusta olisin kaivannut tai muuta parempaa vihjettä. Nyt minä en olisi erottanut eläimiä, ellen olisi vielä kerran alkanut miettiä tämän taustan tarkoitusperää.



Keraamikko:

Henkilökuvassa kasvot on valaistava vaaleimmiksi ja silmät oltava näkyvissä ... ei! Tässäkin henkilön luonne tulee varmasti paremmin esille kuin perinteisessä poseerauksessa, vaikka sama pullo ja dreija olisi näkyvissäkin. Ilmeestä nyt puhumattakaan, mutta pikkusormen käyttö luo jotenkin sellaisen tarkkuuden ja keskittymisen tunteen. Lieneekö katsottu asiaa kun mustavalkokuva on tehty, mutta tuo savisuuden erottuminen käsissä on myös asia, josta pidän.

Sommittelu mieleiseni tiukka - vain se näkyviin, mikä kertoo tarinan. Katse ja käsi luovat hyvän osoittavan kiilan. Varmasti joku kitisisi siitä, ettei käsi yhdisty kasvoihin, mutta pitää nyt katsojaltakin jotain vaatia.

Mietin, että onko tässäkään sen parempi tausta - tuo hyllynpätkä, jossa ruukkuja kuivamassa on kuitenkin sellainen pieni yksityiskohta, joka parantaa kuvaa.


Kuvasivuillasi näköjään paljon värillistäkin kuvaa. Niistä voisi arvioida, että valokuvaus olisi enemmän muistojen tallettamista. Vakavissaan valokuvauksen takia valokuvatut kuvat erottuvat tuolla joukosta.
Vastaa Viestiin