Kamera lähelle maanpintaa

Mikä tahansa valokuvaukseen liittyvä oheislaite
jaava
Viestit: 2000
Liittynyt: Joulu 27, 2004 16 : 41
Paikkakunta: Espoo

Kamera lähelle maanpintaa

Viesti Kirjoittaja jaava »

Mä olen ollut makrokuvien kanssa ongelmissa, kun on pitänyt ottaa kuvat läheltä maanpintaa. Nyt mulla on 10mm kinokoon-objektiivi, joka vaatii etualaan jotain, joka tahtoo olla kuvattavissa vain alhaalta, jopa maanpinnan tasolta. Innostuinkin miettimaan taas kerran ratkaisua.

Tässä erilaisia tapoja saada kamera maanpinnan lähelle:
Kuva
Mieleen tulevia mutinoita kuvista:
  • 1a. ja 1b. Kolmijalka, jossa lyhyet jalat. Tällä ei pääse aivan maanpintaan kiinni. Jos tarvitaan kuvia myös korkeammalta, niin vaatii mukaan kaksi jalustaa.
  • 2. Jalusta, jonka saa spagaatiin. Tässäkin kamera jää melko kauaksi maanpinnasta. Jos kuvaa vetisessä paikassa, kolmijalka kärsii.
  • 3. Kolmijalka, jossa keskiputkea pystyy liikuttelemaan myös jalkojen väliin. Kameran saa myös alas maanpintaan kiinni, mutta se ei voi tällöin olla oikein päin vaakasuunnassa.
  • 4. Lisäputkella saa kameran pois keskiputken alta/päältä. Tämä saattaa olla kuitenkin värähtelyaltis ratkaisu.
  • 5a. ja 5b. Kääntämällä keskiputken jalkojen väliin saa kameran laskettua aivan maanpintaan, mutta se on ylösalaisin. Jalustapäällä voi kameran asentoa säätää, mutta ei täysin oikeinpäin (temppuilemalla L-raudalla saa joko vertikaalin tai horisontaalin oikein).
  • 6. Jos keskiputki on jalkojen välissä ja se kiinnitetään jalustapäällä videokuvauksessa käytettyyn kehikkoon (esim. kuvassa NEEWER Video Camera Cage Rig), niin kamera kuvatessa oikeinpäin, ja sen painikkeiden käyttö on suoraviivaisempaa.
Joskus meinasin sahata kolmijalan keskiputken lyhyeksi päästäkseni alemmas (jäi tekemättä). Sillä olisin saanut kolmijalan kunnon spagaatiin, mutta en kuitenkaan maanpintaan (kuva 2).
Mä olen käyttänyt 4 ja 5 kuvien menetelmiä, mutta kun olen nähnyt noita videokuvauksessa käytettyjä rigejä, niin sehän vois ollakin näpsäkkä tapa saada kamera tukevasti todella alas (kuvassa 6).

Onkohan muut kuvaajat olleet innokkaita ottamaan kuvia läheltä maanpintaa?
Cloudcity. Uuden ajan pilvipalvelu.
Maffer
Viestit: 21661
Liittynyt: Elo 20, 2008 17 : 32
Viesti:

Re: Kamera lähelle maanpintaa

Viesti Kirjoittaja Maffer »

Joo. Vaihto luuriin. Kun käännät sen vielä ylös-alaisin, on laajis kiinni maassa millien korkeudella.
JL Anttola
Viestit: 1233
Liittynyt: Loka 17, 2021 10 : 39

Re: Kamera lähelle maanpintaa

Viesti Kirjoittaja JL Anttola »

Merkkipalstalla yks pohti samaa pulmaa joku aika sitten. Heitin sinne taikasanan: Heipi 3 in 1! Meni ja tilas; ei oo vielä kertonu kokemuksia? Jokoha saisin itellein rovikkana, jos jaavakii innostusis? Sitte ois vielä se pakastehernepussi-konsti, jos Heipi on liian kallis?
Maffer
Viestit: 21661
Liittynyt: Elo 20, 2008 17 : 32
Viesti:

Re: Kamera lähelle maanpintaa

Viesti Kirjoittaja Maffer »

No ei noita saa vain tonttiin jos ei kaiva monttua kameran alle. Ei auta hernepussi tai glönks 10-in-1.
©pjm
Viestit: 6053
Liittynyt: Huhti 30, 2015 10 : 08

Re: Kamera lähelle maanpintaa

Viesti Kirjoittaja ©pjm »

Ei haittaa isotkaan lätäköt kun jalat vetää pitkiksi. Sopivasti jalkoja käyttämällä pääsee maanpintaa alemmas jopa aika paljon.

"Jos kuvaa vetisessä paikassa, kolmijalka kärsii." Miksi kärsii?

Kuva
Maffer
Viestit: 21661
Liittynyt: Elo 20, 2008 17 : 32
Viesti:

Re: Kamera lähelle maanpintaa

Viesti Kirjoittaja Maffer »

Joo ei tosiaan kärsi. Sit se kärsii jos sinne jää biomassaa sisään ja pukkaa vähä homesientä. Tai menee hiekkaa kierremalleihi.

Mut iha kuulaan asti ne voi upottaa kyll. Talvella tietty voi miettiä tartteeks kuvata sillä reissulla sen upotuksen jälkeen jos o roimasti pakkasta. Mut parempi ottaa se kuva kuin paapoa romuja. Berlebach ei oikein toimi syvässä vedessä. Hieman kelluttaa.

Otin joskus pari klippiä kun uitin Manflötköä purossa:
https://mjkoski.1g.fi/kuvat/Miscellaneo ... the+field/

Jalustat tykkää siitä et niitä uitetaan.

Kuva
Viimeksi muokannut Maffer, Loka 02, 2023 18 : 23. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
©pjm
Viestit: 6053
Liittynyt: Huhti 30, 2015 10 : 08

Re: Kamera lähelle maanpintaa

Viesti Kirjoittaja ©pjm »

Omat jalustat vuosia uinu nii meri- ku järvivedessä, turvesuon liejuissa ja savimutakoissa. Ei nuo nuo oo siitä itteensä ottanu. Kotiin tullessa suihkuun ja kuivumaan. Totta Mooses pitää tsekata että putket ei oo täys skeidaa.

Tietääkseni en oo nähny myynnissä yhtään metalli- tai hiilikuitujalustaa joka ei sais kastua. 😂
JL Anttola
Viestit: 1233
Liittynyt: Loka 17, 2021 10 : 39

Re: Kamera lähelle maanpintaa

Viesti Kirjoittaja JL Anttola »

Maffer kirjoitti: Loka 02, 2023 17 : 05 No ei noita saa vain tonttiin jos ei kaiva monttua kameran alle. Ei auta hernepussi tai glönks 10-in-1.
Heipin ns. keskiputki onkin kolmejalkanen pikkujalusta, joka irtoaa varsinaisesta. Siitä saa kuulapään irti ja kameran suoraan pintaan kiinni; kameran pohja on joitakin millejä maan pinnan yläpuolella, kun jalat kääntää vaakasuoriksi.

En ota kantaa siihen, toimiiko tuo, tai tekeekö sillä mitään, kun en ole kokeillut enkä edes nähnyt paitsi kuvissa, mutta en myöskään väitä asioita ns. mutu-tuntumalla, kuulopuheisiin tai ennakkoluuloihin perustuen. Kokemus opettanu... Videoitten ja kuvien mukaan sillä kyllä saa kameran alas. Millä vaan jalustalla kyllä saa alas, kun kääntää kameran alassuin; jos kameralle on monipuolinen kauko-ohjain, kännykän avulla tai erillisisellä ohjaimella, voisi sekin olla soiva ratkaisu? Kuvathan sitten joutuu katsomaan jaloista katosta roikkuen kait...

Jaakko
©pjm
Viestit: 6053
Liittynyt: Huhti 30, 2015 10 : 08

Re: Kamera lähelle maanpintaa

Viesti Kirjoittaja ©pjm »

Arvostan omia ja muitten omakohtaisia oikeita kokemuksia ihan toisella tavalla ku mainoskuvia. Saahan niistä vääntää ja mutua kertoa mutta se totuus paljastuu vasta kenttäkäytössä.
jaava
Viestit: 2000
Liittynyt: Joulu 27, 2004 16 : 41
Paikkakunta: Espoo

Re: Kamera lähelle maanpintaa

Viesti Kirjoittaja jaava »

Kameran takanäytön näkymisellä ei ole väliä, koska kuva tulee mun uudelle pikku monitorille, joka on sylissä ... ja minä istun jakkaralla.

Tässä paremmin tuo mun ajatus käyttää videokuvausrigiä, jotta saan kameran oikeinpäin ja kameran pohjan viistämään maan pintaa:
Kuva
Tällä systeemillä kameran saa sentin päähän lätäköstä halutessaan (kuvan kamerassa on vissiin akkukotelo pohjassa haittaamassa).

Jos kuvan lätäkkö on mutaa, lehmänlantaa tai muuta kameran tahrivaa (myös kameran pohjassa saattaa akkukotelon kansi vuotaa), niin suht mielellään kuvais tukevalla ja tarkasti asemoitavissa olevalla systeemillä.

Mullahan olis jo käytettävissäkin tällainen sydeemi, kunhan hommaan tuollaisen videokuvaus-rigin, johon mun kamera mahtuu sisään.
Saisinko hyvää halvalla :D
Viimeksi muokannut jaava, Loka 02, 2023 20 : 13. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Maffer
Viestit: 21661
Liittynyt: Elo 20, 2008 17 : 32
Viesti:

Re: Kamera lähelle maanpintaa

Viesti Kirjoittaja Maffer »

Ei tuo ole kiinni maassa. Pähein perspektiivi alkaa siitä kun etulinssi on mullassa. Luurilla onnistuu.
JL Anttola
Viestit: 1233
Liittynyt: Loka 17, 2021 10 : 39

Re: Kamera lähelle maanpintaa

Viesti Kirjoittaja JL Anttola »

Kuinkahan syvälle sen luurin vois upottaa suohon, että luu-tuutti jaksas vielä puskee kuvat maan pinnalle?
©pjm
Viestit: 6053
Liittynyt: Huhti 30, 2015 10 : 08

Re: Kamera lähelle maanpintaa

Viesti Kirjoittaja ©pjm »

jaava, laita vaikka ElmuKelmu sinne alaosan suojaksi, ei kastu kameran varpaat mihinkään vaik sammaleessa olis. Itte oon 70D, 1D ja 1Dx rungot laskenut suolla sammaleen päälle kun kihokkeja oon kuvannu, ilman muovia. Ne mihinkään oo hajonnu.
janne.
Viestit: 2461
Liittynyt: Maalis 01, 2009 21 : 16
Paikkakunta: Suur-Sawo

Re: Kamera lähelle maanpintaa

Viesti Kirjoittaja janne. »

JL Anttola kirjoitti: Loka 02, 2023 20 : 17 Kuinkahan syvälle sen luurin vois upottaa suohon, että luu-tuutti jaksas vielä puskee kuvat maan pinnalle?
ämpäritestille seuraaja, kuinka syvältä suossa saa vielä fotoneja talteen talviyön mittaisella valotuksella
Gold member of Sigma 14mm f/1.8 & 100-300mm f/4 fun club.
Maffer
Viestit: 21661
Liittynyt: Elo 20, 2008 17 : 32
Viesti:

Re: Kamera lähelle maanpintaa

Viesti Kirjoittaja Maffer »

Kannattaa ainakin vaihtaa Pentaksiin sitä ennen.
jaava
Viestit: 2000
Liittynyt: Joulu 27, 2004 16 : 41
Paikkakunta: Espoo

Re: Kamera lähelle maanpintaa

Viesti Kirjoittaja jaava »

Mä olen nyt hehkuttanut kahdessa säikeessä istuvani kolmijalkaisella jakkaralla kun kamera on maanpinnassa, mutta en ole kokeillut säätää kameraa, kun istun tuolilla. No ei se ollut helppoa enää tässä iässä, kun kamera on maanrajassa, ja jakkara litistää ne pallukat, jotka on aina olleet tiellä. Miesten tulee olla varovaisia näiden kanssa.
Meillä on kaksi kiinalaista jakkaraa, ja toisesta on aikojen saatossa kadonnut töppönen, niin päätin korvata rikkoutuneen hieman ökympään ruotsalaiseen tuotteeseen (jää puoliskolle se vielä ehjä kiinantuoli) ... ainakin tuotteen lapussa on Ruotsin lippu ja jossain lukee myös Made in Sweden - sen täytyy olla laatutavaraa. Ostin sen Motonetistä, joten öky-sana saattaa olla lievästi myös ylisana.

Tässä tuolissa on teleskooppijalat, joiden pituudella on kaksi asentoa: joko täys istumakorkeus 50 cm tai sitten pallituolikorkeus 30 cm. Tuossa 50 cm asennossa kameran säätäminen edellyttää hengityksen pidättämistä, kun oma runko pitää saada reisien väliin. Sen sijaan 30 cm on vallan passeli korkeuden puolesta ja kädet yltää hyvin kameraan. Mutta tasapainon kanssa voi tulla ongelma, kun jakkara on tällöin yksijalkainen.

Kuva
Motonetin hinta noin 50€ - ja vaikuttaa aika kestävältä: tuolin kantavuudeksi ilmoitetaan 150kg.
Tuolin paino on 675 grammaa. Kun se on kuljetusmuodossa pakattuna, sen pituus on 36 cm, joten se sopii mainiosti vaikka mun sling-bagin kylkeen hihnalla kiinni.

Ongelmia:
- Tuo ei oikein sovi suolla tai muussa erityisen pehmeässä maastossa käytettäväksi (ilman apuvälineitä).
- Kun tuoli on 30 cm pituudessa, täytyy istujan hieman keskittyä istumiseen, ettei kaadu vahingossa :D
Maffer
Viestit: 21661
Liittynyt: Elo 20, 2008 17 : 32
Viesti:

Re: Kamera lähelle maanpintaa

Viesti Kirjoittaja Maffer »

Ugh. Miten ois ihan euron makuuualustasta leikattu pala persuksen tai polvien alle ja Canonin vaihto sellaiseen jossa on kääntyvä näyttö? Eihän tuollaisen teorioinnin tieltä ehdi edes kuvaamaan. Modernimman laitteen liveviewin saat näkyviin vaikka luurin näytölle etkä tarvi sitä hdmi-ruoskaakaan siihen johdon jatkeeksi.

Suolla harvemmin tuolia asetellaan persuksen alle :O
JL Anttola
Viestit: 1233
Liittynyt: Loka 17, 2021 10 : 39

Re: Kamera lähelle maanpintaa

Viesti Kirjoittaja JL Anttola »

Just samanlainen ruotsalainen palli, ja motonetistä löydetty, jo useita vuosia sitten. Kulkee tuossa repun remmeissä aina. Ei siks, etten yletä maahan, vaan siks, kun en oikein kamera silmällä seiso kovin tukevasti; voip kuvata istuen. Syynä iän lisäks nuoruudessa murjottu tukiranka, siis tuohon pystyssä pysymisen huonontumiseen. Aina ei oo puuta nojattavaks mieleisen perspektiivin kohalla.

Miun jakkarassa on kulumaa teipissä enemmän...

Kuva

Oon mielessäin tuohon suunnitellu jakkaran kolmannen jalan tilalle vähän pitempää, niiko kävelykepin tapasta kaupunkikuvaamiseen, ja vaelluksille vaikka ihan vaellussauvaa. Mikä sitte pysähtyessä muuttus käden käänteessä rahiks, ja tarjois vielä kameran tukikädelle alustan. Tai voishan siinä olla vaikka kuulapää... mutta suunnitteluasteelle jääny, niiko monet muutkin hommat.

EDIT: Se kävelykeppi-istuin ei oo ite keksitty, sitä myytiin jo 1952 Helsingin Olympialaisissa katsojille ja valokuvaajille, Enso-Gutzeitin tuote tais olla. Vieläkin myydään, kuva on mainoksesta, mikä löytyy netistä esimerkiks haulla "kävelykeppi istuin", jos joku haluaa valmiin hankkia.

Kuva

Kangasistuimella ois kappeempi kävelykeppiasennossa, kuin tuo vanerista väännetty, tuo vanerinen taas lonksahtaa isuimeks ihan itekseen, kun sen kallistaa sopivasti. Tuossa siis tukevampi istuma-asento on niin, että pitkä jalka eli kävelykeppi on jalkojen välissä ja istujan edessä, se ei oo selkänojaks tarkotettu. Tai voip käyttää, mutta melko varmasti kippaa ittensä selälleen maahan silloin.

Tarinat ei kertoneet, oliko hittituote aikanaan?

EDIT2. Niistä pallukoista. Oiskos se ennää iso menetys, jos ruunajaiset järjestäs, ja pääsis siitäkii ongelmasta...
©pjm
Viestit: 6053
Liittynyt: Huhti 30, 2015 10 : 08

Re: Kamera lähelle maanpintaa

Viesti Kirjoittaja ©pjm »

https://www.tradeinn.com/hunt/fi/eurohu ... 38403153/p

Briteissä oli 80-luvulla myynnissä viel korkeampia.

Sitte tommosia Suomessakin myynnissä:
https://www.hunting-bow.com/products/ha ... marsh-seat

Tai----> https://www.amazon.co.uk/Quality-Huntin ... 6042741136

Miks näitä korkeempia? Menee kävelykeppinä jotkut, ei selkä oo jumissa ku ei tartte istuu persaus liki maassa. Jos tasapainon ja mahdollisten huimausten kanssa propleemia ni sitte ainaki enempi ku ponnistaa sieltä alhaalta ylös ilman tukea.

Jos sauvaa tarttee ni tossa kameralle kiinnitysmahdollisuus: https://varuste.net/p79024/leki-photosystem-alu
jaava
Viestit: 2000
Liittynyt: Joulu 27, 2004 16 : 41
Paikkakunta: Espoo

Re: Kamera lähelle maanpintaa

Viesti Kirjoittaja jaava »

Maffer kirjoitti: Loka 03, 2023 14 : 04 Ugh. Miten ois ihan euron makuuualustasta leikattu pala persuksen tai polvien alle
Tämä on ollutkin mun käytäntö. Mulla on ohut, kapeahko ja lyhyehkö, joka on aikoinaan kulkenut lapinreissuilla. Pidin sitä ilmataäytteisen alla, jotta lonkat ja kyynärpäät ei joutunut maakosketukseen.
Hyvin se on toiminut nykyretkillänikin - ainut ongelma alkaa olla jalat: makuulta on hieman työläs ja hutera nousta ylös. Pitäs olla jokin tuki vieressä.
Maffer kirjoitti: Loka 03, 2023 14 : 04 Canonin vaihto sellaiseen jossa on kääntyvä näyttö?
Yks on mitä en vaihda ... ennen kuin korvaavaan tulee 15 bittiä dynamiikkaa.
Maffer kirjoitti: Loka 03, 2023 14 : 04 Suolla harvemmin tuolia asetellaan persuksen alle :O
Pari korentoa ristiin ja kolmijalkatuoli keskuskohdan päälle ... toimiskohan.
Vastaa Viestiin