Etusivu Foorumi Uutiset Vinkit Galleria Kortit Linkit Info
 
Tammikuun 2019 uutiset ovat jo ilmestyneet

Joulukuu 2018

31.12.2018   (linkki)

Perinteinen kimara, aiheena ilotulitus.

Tässä sitten ne ilotulitusohjeet. Alla yleisohjeita, voi soveltaa miten haluaa.

Ilotulitus vuosi 2012/2013/2014/2015/2016, ajankohtaista:

Ilotulituskuvia aiemmilta vuosilta:

Digicamera.netin Foorumilta.

Ville Suorsa, Joulukuuta Hiekkasärkillä. 29.12.2018. Joulukuussa meri alkoi pikkuhiljaa jäätyä Kalajoen korkeudella, ja jäätyminen loi rannoille hienoja olosuhteita. Vaikka meri oli kauempaa vielä sula, rannikon viimeisissä sulissa viivytteli vielä joukko laulu- ja kyhmyjoutsenia. Rannoilla jäätyneet kivet näyttäytyivät jäävuorten tavoin.

Ilta-Sanomat, Luodinkestävä Heidi Foxell, Kyllikki Saaren viimeinen kotimatka – IS:n kuvaajat valitsivat vuoden parhaat otokset. 30.12.2018. Sähköposti Seppo Kärki valitsi omat suosikkinsa vuoden kuva- ja videosadosta. Juttusarjassa IS:n kuvaajat kertovat vuorollaan töistään vuoden varrelta.

Tivi.fi, Viikon Softa: Affinity Publisher. 29.12.2018. Esimakua uudesta taitto-ohjelmasta – voit testata jo ilmaiseksi. Brittiläinen Sefir valmistaja. Beetaversio. MacOS ja Windows.

Hilavitkutin.com, Leica M -legorakennussarja on täällä – Sekä monen muun kameran rakennusohjeet Legoista. 30.12.2018. Pdf:t.

Älypuhelimista.

Photo.net, foorumi.

Digital Photography School, The dPS Top Travel Photography Tips of 2018. Linkit.

Diyphotography.net.

ePotozine.com, Quick Tip: Instantly Improve Your Photos By Guiding The Eye.

Dpreview.com, Gear of the Year 2018 - Dale's choice: DJI Ronin-S. Gimbaali. Videoon. Panasonic GH5. Nopea setup, vähän yli minuutti kamera + objektiivi. Akutkin riittivät oikein hyvin. Painava gimbaaliksi. Maksimikuormitus 3.6kg. Itse gimbaali 1.5kg. Suomen hinta on 550 euroa (hinnassa on mukana verot).

The Online Photographer, Camera of the Year? Mikähän voisi olla.

Pdnonline.com, How an “Amazing Pep Talk” Changed Dana Scruggs’s Career.

Lensrentals.com, blog, How We Solve Problems – Fixing the Broken Battery Door of the Blackmagic Pocket Cinema Camera 4K. Akkujen luukku avautuu turhan helposti, akut vähän ulos, kamera sulkeutuu. Apuu 3D-printteri, pieni korjaus, ei enää ongelmia.

Rumors-sivustot. Faktaa ja fiktiota.

 

30.12.2018   (linkki)

Digicamera.netin Foorumilta.

Terävyysalue - Suomen valokuvataiteen museon blogi.

HS, Jokainen suomalaisia lehtiä ja mainoksia selannut on nähnyt Henrik Schüttin, 70, valokuvia – Hurriganesin hovikuvaajan työt näyttävät ajankuvaa menneistä 50 vuodesta. 29.12.2018. Täytti eilen lauantaina 70 vuotta. Jo yli viisikymmentä vuotta työkseen valokuvannut Henrik Schütt löytää jokaisesta omasta otoksestaan yhä pientä paranneltavaa ja väittää tietysti samaan hengenvetoon, että hänen parhaita kuviaan ei ole vielä edes julkaistu.

Ilta-Sanomat, Merenmies Markku, Jelena Välben täytetty karhu ja Brigitte Macronin tennarit – IS:n kuvaajat valitsivat vuoden parhaat otokset. 29.12.2018. Sähköposti Valokuvaaja Antti Hämäläinen keräsi vuoden kiinnostavimmat otoksensa. Juttusarjassa IS:n kuvaajat kertovat valitsemistaan kuvista ja videoista vuoden varrelta.

Ilta-Sanomat, Sophia-robotin hämmentävä katse ja hautajaisiin ilmestyvä veljeskunta – IS:n kuvaajat valitsivat vuoden parhaat otokset. 29.12.2018. Ilta-Sanomien kuvaaja Aleksi Jalava valitsi vuoden kiinnostavimmat kuvat ja videot. Juttusarjassa IS:n kuvaajat kertovat vuorollaan vuoden 2018 töistään.

Etelä-Suomen Sanomat, Vuosi pysäyttävinä kuvina - ESS:n kuvaajat valitsivat parhaat otoksensa. 30.12.2018.

Museokortti.fi. Tänä vuonna vanhan voimassaolevan kortin uusiminen 58 euroa sekä yksi ylimääräinen kuukausi. Ensi vuonna kortin uusiminen maksaa 64 euroa (eikä ylimääräistä kuukautta). Tänä vuonna uusi kortti (tai vanhentuneen kortin uusiminen) 68 euroa, kaupan päälle yksi ylimääräinen kuukausi. Ensi vuonna uusi kortti maksaa 69 eikä ylimääräistä kuukautta.

Iltalehti, Käsittämätön 195 000 megapikselin maisemakuva julkaistiin netissä - 2000 kertaa normaalia valokuvaa tarkempi. Vielä kerran.

Photo.net, foorumi.

Digital Photography School. The dPS Top Portrait Photography Tips of 2018. 15 linkkiä.

Petapixel.com.

ePhotozine.com, 5 Top Tips On Taking Black & White Shots Of Snow Scenes.

Dpreview.com, DPReview TV: Full frame mirrorless camera party. YouTube-video, kesto 2:45. Huumoria.

Diyphotography.net, How misconceptions affect travel photographers and how to avoid them. Mitähän tämäkin on.

Kamera & Bild, Anna Ulmestrand: Den andra världen. Haastattelu. Makrokuvaaja.

Rumors-sivustot. Faktaa ja fiktiota.

 

29.12.2018   (linkki)

Digicamera.netin Foorumilta.

  • Taistelu peilittömien ff järkkäreiden herruudesta (Järjestelmädigit).
  • Pentax K-1, K-1 II (Järjestelmädigit).
  • Pentax K-3 (Järjestelmädigit).
  • Kun Sirkus saapui kaupunkiin (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). Kommentit.
  • Kiviholvisillat (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). Ponte Sant'Angelo, Rooma.
  • Mikkelin jouluvalot (Linkkejä kuviin ja gallerioihin).
  • Teema : Metsä (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). Rauhoittava metsä.
  • Karhukuvia Viiksimosta (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). Tuli käytyä ensimmäistä kertaa karhukojulla. Paikka on Kuhmon Viiksimossa. Paria kuvaa lukuunottamatta kuvat on otettu Nikon D750 + Sigma 120-300 F2.8 OS kompolla ja välillä käytössä oli myös Sigman 1.4x telejatke. Aivan huippukokemus oli tämä ja aion kyllä mennä uudestaan. Meillä oli avovaimon kanssa oma 1-2 hengen koju, joka oli melkoisen ahdas, mutta karhujen näkeminen sai unohtamaan ahtauden.

Mad Florist Photography, Bears at Viiksimo Finland.

Peter Forsgård, Olympus STF-8 Macro Flash Review. 28.12.2018. YouTube-video, kesto 4:12. Olympus STF-8 Macro is a great light for macro photography. Veden- ja pakkasenkestävä (-10C). Olympus Zuiko Macro -objektiiveihin helppo kiinnitys, 40cm suodinkierre. Myös 62mm (Olympus Pro -objektiivit). Muihin sitten step- tai step-down-renkaat. Kummankin salaman tehoa voi säätää erikseen. Salaman ohjeluku on yhdessä 8.5, erikseen 6.0. TTL mahdollista käyttää (automaattinen valotus). Myös manuaali. Voi käyttää myös Focus Bracketingia ja Focus Stackingia (tarkennuksen haarukointi ja pinoaminen.) Hinta 500 euroa (hinnassa on mukana verot).

HS, Ruotsalaisyhtye Arch Enemy antoi valokuvaajalle porttikiellon keikoilleen ja suututti käytöksellään myös fanit. 28.12.2018. Kuvaaja pyysi maksua kuvansa käyttämisestä luvatta kaupallisiin tarkoituksiin. Arch Enemyn laulaja White-Gluz on kommentoinut tapahtumia omilla Facebook-sivuillaan ja selittänyt, että kuvaa ei käytetty kaupallisiin tarkoituksiin ja että kuvaajan pitäisi oikeastaan olla vain iloinen, että hänen kuvansa on saanut lisää näkyvyyttä. (Kuvaa jakoi Thunderball Clothing -niminen yhtiö, jonka vaatteita ja asusteita laulajalla on kuvassa yllään. Juuri nimenomaiset vaatteet oli räätälöity laulajalle. Thunderball Clothing ei taida valmistaa mitään muuta kuin Arch Enemyn laulajalle räätälöityjä vaatteita = ei siis ole kyse kaupallisesta käytöstä. just.)

HS, Astu sisään Eduskuntatalon pyhimpään: Ainutlaatuinen 360-kuva istuntosalista suurremontin jälkeen. 5.9.2017. Kuva isoksi oikeasta yläkulmasta. Ja eikun vaikka hiirellä pyörittämään.

Älypuhelimista.

Photo.net, foorumi.

Pdnonline.com.

Digital Photography School, The dPS Top Landscape Photography Tips of 2018. Linkit.

Diyphotography.net.

Petapixel.com.

IR, Firmware Friday: A holiday feast for Fuji, Olympus, Panasonic, Sigma and Sony shooters.

ePhotozine.com, Night Photography Gear And Subject Suggestions.

Dpreview.com, Gear of the Year 2018 - Allison's choice: Google Photos. Ei oikein mitään. Älypuhelimella. Kuvakirja. Ei rajoituksia talletustilan suhteen jos yksittäinen kuva korkeintaan 16 megaa tai videot korkeintaan 1080p.

Kamera & Bild, Taylor Swift letade stalkers med hemlig kamera. 18.5.2018 Kalifornia. Ennen konserttia näytettiin katkelmia esiintymisistä. Ruutua katsomaan pysähtyneistä etsittiin stalkkaaja kasvojen tunnistusohjelman avulla. Kuvaaminen tapahtui salaa. Lain mukaan kuvaamisesta ei tarvinnut ilmoittaa, sillä kyse ei ollut suljetusta tapahtumasta. Moraalinen puoli taisi olla sitten toisin.

Rumors-sivustot. Faktaa ja fiktiota.

 

28.12.2018   (linkki)

Digicamera.netin Foorumilta.

Teemu Saloriutta, Luonnonvalo.net. Vuoden 2018 kohokohdat. 26.12.2018. Jälleen yksi vuosi lähenee loppuaan. On aika katsoa, mitä kaikkea siihen mahtuikaan valokuvauksen, retkeilyn ja yritystoiminnan näkökulmasta.

Petteri Hautamaa, Mallasmetsoa, kuohuvaa kurkea ja tuopintäydeltä muita lintuaiheisia laatuoluita! 27.12.2018. Lintuharrastuksen pitää olla hauskaa, joten vuoden 2018 viimeiseksi blogiksi vuodenvaihteen juhlahumuun istuu mitä mainioimmin leikkimielinen lintuaiheisten laatuoluiden esittelykierros. K18-aiheen takia käskenkin kaikki pikkunaperot pikimmiten pois syntisestä blogistani muumilimujen ääreen, ettei kärttyisten kukkahattutätien muki vaan mene nurin :)

HS, Tältä näyttää jouluun valmistautuva Helsinki – HS:n valokuvaaja Outi Pyhäranta kuvasi kaupungin joulutohinaa ja tiivisti tunnelman näihin 6 kuvaan. 21.12.2018.

Tivi.fi, Monet mestariteoksiksi kohonneista valokuvista on kuvattu Leicalla – TH: Kameraklassikko syntyi sairauden takia. 27.12.2018. Artikkeli on jo aiemmin ilmestynyt.

Älypuhelimista.

Photo.net, foorumi.

Digital Photography School.

Petapixel.com.

Diyphotography.net.

Dpreview.com.

  • Gear of the year - Carey's choice: Panasonic GX9. (miksi muuten Panasonicilla on kaksi melkein saman nimistä kameraa, GX9 vs. G9). Julkistus 13.2.2018. Mittaetsintyyppinen peilitön järjestelmäkamera, kroppikenno 2x, Micro 4/3-systeemiä. 20 megapikselia. Runkovakaaja. Kolmen tuuman kääntyvä kosketusnäyttö. Elektroninen etsin 2.760.000 pistettä. Sarjakuvaus 9 kuvaa sekunnissa. Paino 407g. Panasonic GX9 sopii hyvin satunnaiseen kuvaamiseen tai vararungoksi. Video ei ole erikoisen hyvä (sellainen mitä on Panasonicin kameroilta totuttu odottamaan). Suomen hinta runko alle 800 euroa (hinnassa on mukana verot).
  • Canon patent details schematics for a possible RF 90mm F2.8L IS Macro lens.

Pdnonline.com.

Thephotoargus.com, 2019 Photography Challenge: 52+ Photography Techniques to Try Out. Aika huima lista. Sivun lukeminen vie aikaa.

ePhotozine.com, Tips On Photographing Mountains.

The Online Photographer, SUV Cameras (Careful There, Snarky Blogger!). Miken mieleen ovat enemmän kroppikennoiset ja Micro 4/3 -systeemin kamerat.

Fotosidan.se, Jean Hermansons bilder säljs på auktion. Vuonna 2012 kuollut valokuvaaja. Dokumentoi teollisuutta 1960- ja 70-luvuilla. Jätti jälkeensä ison arkiston. Nyt 19 kuvaa huutokaupassa Stockholms Auktionsverk. Mukana tunnetuimpia kuvia, Olof Palme, Paris, Guinea-Bissau.

  • Huutokaupan kuvat (online-huutokauppa päättyy 28.12.2018 illalla 21:22 - 21:58 kohteesta riippuen puolenpäivän aikaan). Eivät kovin kalliita (mikä ei ole mikään yllätys). 4 reilusti alle 1000 kruunua. Kallein 22.000 kruunua, sitten 5400 kruunua, 4800 kruunua jne. Karkeasti yksi nolla pois niin saadaan hinta euroina. Tuskin nousevat paljoa loppua kohti. Osa kymmenesosa ns. lähtöhinnasta.
  • 29.12.2018, jaha nousivathan ne. Suluissa pyyntihinta SEK: 1100 (6000), 1300 (6000), 1400 (6000), 1400 (6000), 2800 (6000), 3000 (6000), 3000 (8000) ... 8600 (10000), 11500 (12000), 30000 (12000). Vai yksi ylitti pyyntihinnan (kaikki kuitenkin myytiin).

Rumors-sivustot. Faktaa ja fiktiota.

 

27.12.2018   (linkki)

Digicamera.netin Foorumilta.

Tuomas Heinonen, Talvinen Meiko hurmaa Kirkkonummella. 26.12.2018. Paljon kuvia, myös drone-kuvia.

Aamulehti, Tamperelaistaustaisen valokuvaajan kuvat julkaistiin yhdysvaltalaislehdessä – Ulkomailla ihmetellään taas Tampereen Rauhaniemeä ja saunan avantouimareita. 27.12.2018. Yhdysvaltalainen Wired-lehti julkaisi tamperelaislähtöisen Markku Lähdesmäen mykistäviä valokuvia Rauhaniemen avannosta.

Avplus.fi, Zoom yhdisti 4k-videokameran ja äänitallentimen – sopii muun muassa keikkojen tallennukseen ja vloggaukseen. 26.12.2018. Muun muassa tallentimistaan ja muista pro audio -laitteistaan tunnettu Zoom on tuonut markkinoille äänitallentimen ja 4k-videokameran yhdistelmän. Q2N-4K sisältää 120 asteen x/y-stereomikrofonin sekä 150 asteen laajakulmalinssillä varustetun 4k-kameran. Käytössä on panostettu helppokäyttöisyyteen. F2.8/15.2mm. Video 720p, 1080p, 4K. 249 euroa.

Areena.yle.fi, sarja Elokuvia ikuistamassa. Jakso 7: Eve Arnold - Marilyn Monroe. Kesto 6 min. Eve Arnold - Marilyn Monroe. Valokuvaajat kertaavat intiimejä muistojaan tunnettujen elokuvien kulisseissa ottamistaan otoksistaan.

Kaarina-lehti, Reikä sydämessä ja taivaan värikirjot – Kaarina 2018 lukijoiden kuvissa. 27.12.2018. 10 kuvaa.

Niksi-Pirkka, Osoitemuistio joulukorteille. Sitten ensi vuonna jos vielä vinkin silloin muistaa. Yksinkertaisempaa vinkkiä ei voi olla.

Napsu.fi, Kamera kohti tuttua Tukholmaa: Nämä ovat naapurimaan pääkaupungin parhaat Instagram-kohteet. 26.12.2018. Jotain.

(Huomasin juuri, että tänään tuli täyteen kahdeksan vuotta Digicamera.netin uutisia, keskeytymättä ihan joka päivä. Aiemmin jäi väliin päiviä uutisten päivittämisessä erilaisten loma- ym. matkojen takia. Viimeisen kahdeksan vuoden aikana on käyty seitsemässä maassa, kaukaisin maista oli Intia. Kertaakaan ei tarvinnut enää käydä internet-kahviloissa tms. uutissivuja päivittämässä. Maailma on muuttunut aika paljon viime vuosituhannen lopusta.)

Älypuhelimista.

Photo.net, foorumi.

Digital Photography School.

Dpreview.com.

  • Gear of the year 2018 - Jeff's choice: Nikon Coolpix P1000. Julkistettu 10.7.2018. Hyper-zoom kompaktikamera, 16 megapikseliä, 24-3000mm, 125-kertainen zoom. F2.8-8. Paino 1.415kg. Jalustakuvaaminen vaatii vähän paremman kolmijalan, mutta kamera pikkuhiljaa kallistuu alaspäin (sattuneesta syystä painopiste on edessä). Eipä ole yhtään kilpailijaa tässä luokassa. Monet puutteet pitää vain hyväksyä, vastapainona yksi ylivoimainen ominaisuus. Suomen hinta on 1.150 euroa (hinnassa on mukana verot).
  • DPReview 20th Anniversary: Simon Joinson on the Seattle years. Vuonna 2010 Lontoosta Seattleen, 180km Kanadan ja Yhdysvaltain rajasta etelään.

Petapixel.com.

ePhotozine.com, How To Take Better Photos With Your Smartphone - 10 Top Tips.

Pdnonline.com.

IR, Exploring Photography with Mark Wallace: How to use frequency separation to retouch your portraits. YouTube-video, kesto 14:46. Ihonhoitoa, tekee ihosta paljon paremman näköinen. Jälki ei kuitenkaan ole muovista. Kaksi tasoa käytössä. Ei kovin mutkainen prosessi.

The Online Photographer, The Panasonic G9 is the Porsche 911 of Cameras. Mike on yllättynyt G9-mallista, ei ole ollenkaan sitä mitä etukäteen odotti.

Diyphotography.net, Sigma releases Photoshop plugin to add X3F raw import. Sigma-kameroille.

Rumors-sivustot. Faktaa ja fiktiota.

  • Sonyalpharumors.com, Sony Tidbits… Portrait shoot – Godox ad600pro w/ Sony a7r3 + 85mm f1.4 GM. Etc.

 

26.12.2018   (linkki)

Digicamera.netin Foorumilta.

Flickr, Christmas light in Mikkeli. 9 kuvaa.

Sulantoblog, Slow zooms and NOT much light -Christmas photo assingment. 25.12.2018. YouTube-video, kesto 6:05. I was photographing the Christmas lights in my home town Helsinki using two slow zoom lenses instead of my one prime lens. I also explain how to balance the city lights and the natural light. Runkona Canon EOS M50, julkistettu 26.2.2018. peilitön 24 megapikselin kroppikenno, 1.6x. Runko + 15-45mm sh. 729 euroa.

  • Tehtävänä on ottaa 5 kohtuullisen hyvää jouluvalokuvaa Helsingin keskustasta. Edellisestä jouluvalojen kuvaamisesta on kulunut paljon aikaa. Kaksi objektiivia käytössä Canon EF-M 11-22mm f/4-5.6 IS STM ja Canon EF 70-300mm f/4-5.6 IS II USM. Kolmijalka jätettiin suosiolla pois ruuhkan takia.
  • Ensimmäiseltä kuvauskerralta Sulanto ei saanut kuin pari mieleistään kuvaa, turhan myöhäinen aloitus. Tarkoituksena oli ottaa kuva ns. sinisestä hetkestä, mutta aikaikkuna oli turhan lyhyt. Noin klo 15 - 15:30. Pari päivää myöhemmin sininen hetki tallentuikin kuviin. Viikon päästä tulee jälleen uusi video, silloin vuosikin on jo vaihtunut.
  • Instagram, sulantoblog

Peter Forsgård, Olympus 30mm F3.5 Macro Review. 21.12.2018. YouTube-video, kesto 8:27. Olympus 30mm f3.5 Macro is a very good lens to start macro photography. M.Zuiko Digital ED 30mm 1:3.5 Macro. Micro 4/3 systeemi, kroppikerroin 2x. Pari vuotta sitten eeppinen matka vaimon kanssa Skotlantiin, sieltä paljon maisemakuvia samanlaisella objektiivilla. Kuvia näytetään.

  • Hinta 300 euroa (alennusmyynneistä on löynyt 200 euronkin hintaan). Paino 128g, pituus 6cm, halkaisija 5.5cm, pieni ja kevyt. Ei sääsuojattu. Vastavalosuoja pitää hankkia erikseen. Olympuksen kameroissa on rungossa ihan hyvä kuvanvakaaja (objektiivin aukko F3.5, ei kovin valovoimainen), sitä käytettäessä pitää huomioida suljinajan kasvaminen, kohteen pitää olla paikallaan. Hinta/laatusuhde Olympus 30mm f3.5 Macro on kohdallaan.
  • Jos vinjetointi häiritsee, aukko stopin verran pienemmäksi. Kuvanlaatu muuten hyvä. Hyvä tapa päästä sisään makrokuvaukseen. Lähin tarkennus 1cm. Tammikuussa 2019 Forsgårdilta tulossa video STF-8 makrosalamalla kuvaamisesta.
  • Runkona Olympus E-M1 Mark II. Otetaan makrokuva. Sitten Focus Stacking päälle, 2s välit (Charge Time), että salama ehtii latautua. 7 kuvaa automaagisesti, vähän aikaa odottelua että kamera pinoaa kuvat yhdeksi ja ta-dam, valmista tuli. Joka paikasta terävä kuva.
  • Forsgårdilta pitäisi tulla uusi video joka tiistai ja perjantai
  • Instagram, jpeterf

Älypuhelimista.

Photo.net, foorumi.

Digital Photography School.

Dpreview.com.

Diyphotography.net.

Thephotoargus.com, 45+ Great Camera Bags for Every Budget. Jaettu kahdeksaan luokkaan.

Fotosidan.se, Ikonisk bild fyller 50 år - tagen med en Hasselblad. Tämä on se Earthrise. Vuosi on 1968, Apollo 8, ihminen ensi kertaa kuussa.

 

25.12.2018   (linkki)

Digicamera.netin Foorumilta.

Yle, Pyörivä joulukuusimetsä ja viikon muita uutiskuvia. 24.12.2018. Yle kokosi viikon kiinnostavimmat ja tärkeimmät uutiskuvat. 15 kuvaa teksteineen, helppo selaus.

Hilavitkutin.com, Pixelsynth on ohjelma, joka muuttaa kuvan ääneksi — Eikä pelkästään ääneksi, vaan halutun asteikon ja sävelläjin mukaiseksi sävellykseksi. 25.12.2018. Selaimessa toimiva ohjelma. Online. Voi ladata kuvat tai vaikka piirtää.

Älypuhelimista.

Photo.net, foorumi.

Diyphotography.net.

IR.

Dpreview.com, Gear of the Year 2018 - Dan's choice: Tamron 28-75mm F2.8 Di III RXD. Julkistus 22.2.2018. Sony E, täyskennoisille. Ensimmäinen toisen (tai kolmannen osapuolen) Sony-yhteensopiva objektiivi, jossa on automaattitarkennus, myös silmiin tarkennus toimii. Lähin tarkennus 19cm. Paino 550g. Pituus 11.7cm. Sääsuojattu. Suodinkierre 67mm. Vastavalosuoja. Sopii erityisen hyvin Sony a7 iii. RXD (Rapid eXtra-Silent Stepping Drive) -tarkennusmoottori, erittäin hiljainen, hyvä myös videokuvaukseen. Sonyn oma versio on paljon isompi, paljon painavampi ja paljon kalliimpi (3-kertainen hinta!). Tamron ei ole kuitenkaan mikään budjettiversio. Suomen hinta on 800 euroa (hinnassa on mukana verot).

Pdnonline.com, PDN Photo of the Day, Reykjavík’s Nighttime Regulars. 11 kuvaa ja teksti. Kirja baarista, Reykjavik. Kuvia kävijöistä.

Earthboundlight.com, Doing Your Part. 23.12.2018.

Fotosidan.se, Läs om 24 fotografer bakom Lars Darebergs luckor. Vuodesta 2012 kuvajournalisti Lars Darebergin joulukalenterissa on ollut 24 valokuvaajahaastattelua. Joka vuosi. Niin tänäkin vuonna.

  • Blogi, larsdareberg.blogspot.com. Ensimmäisenä Lucka 24 med Espen Rasmussen. 24.12.2018. Kuvia, kysymys-vastaus -formaatti. Sitten loput 23 valokuvaajahaastattelua. Muut vuodet sitten linkkejä sivun oikealla puolen.
  • YouTube, Lars Dareberg

Kamera & Bild, ActiveStills – bilder mot förtryck. Rerportaasi. Activestill, ryhmä valokuvaajia, kameran avulla pyritään luomaan yhteys toisilleen vihamielisille tahoille. Tel Aviv. Umm al-Hiran. Jerusalem. Pitkä artikkeli.

Rumors-sivustot. Faktaa ja fiktiota.

 

24.12.2018   (linkki)

 

Toivotamme kaikille Digicamera.netin yhteistyökumppaneille ja kävijöille Rauhallista joulua!

Sähköisten korttien lähetysten äkillisen lisääntymisen syy Digicamera.netin Kortit-sivulta (Ilmaiset Sähköpostikortit!) selvisi! No kun nythän on joulu!

 

Digicamera.netin Foorumilta.

Nanianette.fi. Blogi, podcast. Luovan yrittäjän avuksi. Kohderyhmäksi valikoitunee naiset, mutta sopii hyvin myös miehille. Valokuvaus usein aiheena, lisäksi yrittäjyys. Paljon sisältöä on kertynyt.

HS, Vuosi 2018 kuvina – Ilon ja juhlan aiheita, mutta myös pettymyksiä, surua ja draamaa. 24.12.2018.

HS, Näin syntyi joululehden kansi – Mika Ranta kuvasi Rockettesin luistelijat pienoiskopterilla pimeässä. 23.12.2018. (hyvä ettei käytetty drooni- tai lennokkinimitystä). Ranta käytti kuvauksessa kuutta käsisalamaa, jotka oli viritetty yhteen paikkaan. Valotusaika oli 1,6 sekuntia. Kuvasta näkee, että luistelijat ehtivät pyörähtää siinä ajassa noin kaksi kierrosta.

Älypuhelimista.

Photo.net, foorumi.

Dpreview.com.

IR.

ePhotozine.com.

Digital Photography School, Gear Review: Fujifilm 50-140mm vs 55-200mm. Fujinon XF 55-200mm f/3.5-4.8R LM OIS, julkistus kesäkuu 2013. Suomen hinta on 750 euroa (+ 100 euron Cashback). Fujinon 50-140mm f/2.8 OIS julkistus marraskuu 2014. Suomen hinta on 1550 euroa (+ 200 euron Cashback).

Fotosidan.se, Fem modeller stämmer känd fotograf för sexuella trakasserier. Tunnettua muotikuvaaja Bruce Weberiä syytetään miesmallien seksuaalisesta ahdistelusta. Calvin Klein, Ralph Lauren, Gianni Versace, Vogue, Vanity Fair, Elle, GQ ja Life. Erityisesti uransa alussa olevat miespuoliset kuvattavat kohteena.

Rumors-sivustot. Faktaa ja fiktiota.

 

23.12.2018   (linkki)

Eilen lähetettiin Digicamera.netin Kortit-sivulta 141 sähköistä korttia. Luovutan. En keksi syytä näin runsaaseen korttien lähettelyyn.

Digicamera.netin Foorumilta.

Pallopanoraamablogi, Valokuvaajan hyvät (tai ainakin asiansa ajavat) ja halvat kiinanroinat. 23.12.2018. Kiinasta tulee tilattua kaikkea pientä roinaa (mutta vain tarpeeseen), joskus jopa valokuvaukseen liittyvääkin. Seuraavassa on listattuna niistä kokemuksia, hyviä ja niitä huonojakin. Alla tiivistetty lista.

  • Youpro YP-880, langallinen ohjelmoitava kaukolaukaisin johon on saatu mahdutettua kaikkea kivaa ja käytännöllistä toiminnallisuutta. 15-20 euroa. (hyviä)
  • Mixzan MicroSD-kokoiset U3-nopeusluokan SDXC-muistikortit. Kiinasta tilatessa kannattaa olla varuillaan varsinkin muisteja tilatessa, piraatin tai suoranaisen huijauksen vaara on hintahaitarin alapäässä varsin suuri. (hyviä)
  • Olen vaihtanut sekä Siruin K20x-kuulaan että Manfrotton 410 Junior -hienoliikuntapäähän Arca-Swiss-yhteensopivat pikakiinnitysleuat. Manfrottoon siksi että en olisi sidoksissa pelkkiin Manfrotton omiin pikakiinnityslevyihin ja Siruihin koska Manfrotton pikakiinnitysleuan vaihdon yhteydessä piti vaihtaa pikakiinnityslevyihin jotka käyttävät kiinnitysleuan läpi tulevan jousikuormitteisen pidiketapin sijasta kahta pidikeruuvia pikakiinnityslevyn pohjassa. (hyviä)
  • Omat, kamerasta irti olevalla salamalla tapahtuvat kuvailuni hoidan Yongnuon mainioilla RF-603-lähetinvastaanottimilla. Ne vain toimivat eivätkä verota kukkaroa kovin paljoa käyttökelpoisuuteensa nähden: pari radiomokkuloita irtoaa parilla kympillä. Eikä tässä vielä kaikki: Yongnuoita voi käyttää myös kameran lanka- tai radiolaukaisimina. Uskomatonta monikäyttöisyyttä! Viis kautta viis. (hyviä)
  • Merkitön ja malliton langallinen kaukolaukaisin. Sen olen oppinut että useimmiten kannattaa Kiinasta tilata se toisiksi halvin tuote halvimman sijaan. Halvimmassa on yleensä säästetty kohdista joista ei toivoisi olevan säästetty. Tämän laukaisimen tapauksessa säästö tarkoittaa virtakytkimen poisjättöä. (huonoja)
  • Halvimmat kiinankauppojen Arca-Swiss-tyyppiset pikakiinnityslevyt näyttävät yleensä näiltä ja maksavat halvimmillaan alle kaksi euroa kappale — ruuvin malli ja kumien muoto saattavat muuttua, mutta levyt itsessään ovat usein samanmallisia. Ne toimivat hyvin jos sattuvat olemaan oikean kokoisia ja niitä käytetään oikeantyyppisessä pikakiinnitysleuassa. (huonoja)
  • Oikeat kuvaajat eivät jää maastossa kallistelemaan kolmijalkaansa vaan käyttävät kuulan päällä pannaavaa kiinnitysleukaa jolloin kolmijalan asennolla ei periaatteessa ole mitään väliä — pannailun horisontinmukaisuuteen riittää että kuulapään yläosan saa suoraksi. Sellaisen leuan ostin minäkin iShootilta melkein 40 euron hintaan ja haaveilin pääseväni pois jalkojensäätelyhelvetistä. Väärin meni. (huonoja)
  • Kopiotuotetta tai -varaosaa tehdessä ensimmäisenä otetaan varmaan tarkat mitat alkuperäisestä, jotta oma olisi samannäköinen ja yhteensopiva alkuperäisen kanssa. Mengs kuitenkin on joko jättänyt mitat ylipäätään ottamatta tai arvioinut ne ylimalkaisen silmämääräisesti Manfrotto 410PL -pikakiinnityslevykopionsa kanssa. Levy menee 410 Junior -hienoliikuntapäähän kivasti aloilleen, mutta ei millään kiristy paikoilleen. Koska levy ei pysy aloillaan, ei kamerakaan pysy aloillaan eli tällä ei tee yhtään mitään. (huonoja)
  • Kameran akut ovat kaukomailta pilkkahintaan ostettuna melkoista lottoa. Tällä hetkellä minulla on kameraan kaikenkaikkiaan neljä akkua: yksi Nikonin alkuperäisakku, yksi kalliimpi merkkiakku ja kaksi ihan halvinta kiinanakkua. Ainoa toimimasta lakannut akku on se toinen halpa kiinalainen, se ilmeisesti latautuu täyteen, latauksen jäljiltä sillä voi ottaa tasan yhden kuvan jonka jälkeen kamera kieltäytyy yhteistyöstä. (huonoja)

HS, Kuvia Suomesta osa 41: Kaamos. 23.12.2018. Mikko Suutarinen kuvasi Suomen pimeintä paikkaa.

Valoaalloilla, kaikki podcastit. Vaatimattomasti 107 kuunneltavaa jaksoa. Valoaalloilla oli valokuvaajien Matti Sulannon ja Peter Forsgårdin viikottainen valokuva-aiheinen podcast. Aiheena kaikki valokuvaukseen liittyvä. Viimeinen Siirryimme YouTubeen! Kesto 2:13. 15.6.2018.

  • Pisin podcast on 39:10, yleisin kesto on ehkä alle ja päälle 15 minuuttia. Joulun aikaan näitä on aikaa kuunnella uudestaankin.

Tivi.fi, Viikon Softa: Confirmed VPN. 22.12.2018. Kenen vpn-palveluun kannattaa luottaa? Kokeile vaikka tätä. Kyseessä on avoimeen lähdekoodiin perustuva sovellus, jonka koodi ja toiminta on auditoitu ja todettu varmasti turvalliseksi. Vpn-sovellukseksi Confirmed VPN on mainio vaihtoehto. Se suojaa verkkoyhteydet avoimissa haavoittuvissa langattomissa verkoissa, piilottaa ip-osoitteen ja sijainnin sekä estää mainokset ja mainossivujen seurannan. Suorituskyky on myös erinomainen, vpn-yhteydelle luvataan jopa 300 megan latausnopeuksia. Android, iOS, kolme yhtaikaista yhteyttä, kk-maksu 4.99 euroa. Tuplahinnalla mukaan saa myös kaksi tietokonetta, ohjelma kun on saatavana myös macOS:lle ja Windowsille. Vuosimaksu 8.33 euroa (onkohan tässä pilkkuvirhe, ohjelman nettisivuilla sama virhe (?)).

  • ainakin avoimissa verkoissa pitäisi VPN-ohjelmaa aina käyttää (salasanat jne.)

Museokortti.fi. Joulutarjous 1kk kaupan päälle, 31.12.2018 saakka. 12kk + 1kk 68 euroa. Vanhan kortin uusiminen voimassaoloaikana 59 euroa. Myös siihen 1kk ylimääräistä aikaa. Ensi vuonna 68 euroa -> 69 euroa.

Fin.afterdawn.com, Käsittämätön 195 gigapikselin kuva vetää sanattomaksi: voit zoomata lähes mihin tahansa - katso ja kokeile. 22.12.2018. Panoraamakuva on otettu Shanghaissa sijaitsevasta Oriental Pearl Tower -pilvenpiirtäjästä.

Älypuhelimista.

Photo.net, foorumi.

Digital Photography School.

IR.

  • Canon EOS R Review: Canon’s first full-frame mirrorless is good, but is it good enough? Julkistus 5.9.2018. 30 megapikselin peilitön järjestelmäkamera. Osa ominaisuuksista peräisin Canon EOS 5D Mark IV -mallista. Moderni, kompakti design, pieni ja kevyempi. Erittäin kestävä rakenne, sääsuojattu, erinomainen kuvausote. Elektroninen etsin huippuluokkaa, joka suuntaan kääntyvä kosketusnäyttö terävä ja reagoi hyvin. Pienempi koko ei ole ergonomian kannalta hyvä asia, nappuloille ei tahdo olla tilaa. Kosketusnäytön vieressä oleva monitoimipalkki (Multi-Function Bar) on jäänyt jotenkin keskeneräiseksi. Kuvanlaadussa ei moittimista, hämäräkuvatkin hyviä. Jpg-kuvat ovat vähän parempia kuin 5D Mark IV:n. Kilpailijoiden hämäräkuvaus ja dynaaminen alue ovat kuitenkin parempia.
    • Sinällään Canon EOS R on oikein miellyttävä kamera. Se tuntuu hienolta, ottaa hienoja kuvia ja 4K video (1.7 kroppi) on ihan kohtuullinen. Kilpailu on kuitenkin kovaa, erityisesti peilittömissä täyskennoisissa. Tuntuu että Canon EOS R häviää jo kättelyssä näille.
    • Canon EOS R vaikuttaa perinteisten järjestelmäkameroiden peilittömältä versiolta. Suunnattu uskollisille Canon-käyttäjille. Ei ole edes yritetty saada toisten merkkien ostajia. (missä runkovakaaja?).
    • Rungon suositushinta on 2649 euroa (hinnassa on mukana verot).
  • Learn how to retouch portraits in Photoshop in around 5 minutes. YouTube-video, kesto 7:52. Ensin säädöt Adobe Camera Raw.
  • How important is your own artistic vision when capturing and editing landscape photographs. YouTube-video, kesto 14:58.

Dpreview.com, DPReview TV: Best and worst of 2018. 22.12.2018. YouTube-video, kesto 16.15. Sisällysluettelosta suorat linkit aiheisiin.

Petapixel.com.

Diyphotography.net, Here is how to create a cinematic video piece under extreme time pressure.

ePhotozine.com, Quick Food Photography Tips.

Thephotoargus.com, The Best National Parks for Landscape Photography. USA.

Rumors-sivustot. Faktaa ja fiktiota.

 

22.12.2018   (linkki)

Eilen lähetettiin Digicamera.netin Kortit-sivulta 107 sähköistä korttia. Yritän edelleen keksiä syytä.

Digicamera.netin Foorumilta.

Valoaalloilla, YouTube-video, Viimeistä viedään. 21.12.2018. Kesto 3:00. Valoaallot loppuu toistaiseksi. Katsomiskerrat eivät oikein päässeet lentoon, videoiden teko on kuitenkin aika aikaa vievää hommaa. Molemmilla on sitten vielä omien YouTube-videoiden teko päälle. Vielä ei kuitenkaan Valoaaltoja ihan kokonaan haudata. Kevään aikana katsotaan missä muodossa tulee takaisin (jos nyt ylipäätään tulee). Kolmisen vuotta takana yhteistä taivalta, jos laskee mukaan podcastit. Sulannon ja Forsgårdin yhteistyö ei kuitenkaan tähän lopu.

  • Näissä videoissa oli ja on hyvää tuulta riittämiin ja asiaakin. Ihan mielellään olisi jatkanut Valoaaltojen seuraamista. Uusimmassa videossa oli kaksi siloposkea, mihinkähän se partasuu oli kadonnut...
  • YouTube, Valoaalloilla uusia videoita ei näillä näkymin tule, mutta vanhat videot eivät mihinkään katoa. Niitä voi edelleen katsoa.
  • YouTube, sulantoblog Matti Sulanto, in English
  • YouTube, Peter Forsgård Peter Forsgård, in English

Turun Sanomat, Viikon kuvat: Loimaalla kullattu, joulumuori ja parrat pois. 21.12.2018. 17 kuvaa ja tekstit.

Rajala Blogi, Hyväntekeväisyysjärjestö ryöstettiin - Rajala kerää tilalle käytettyjä laitteita. 21.12.2018. Rajala on tehnyt pitkään yhteistyötä nuoren suomalaisen auttajan, 23-vuotiaan Viola Walleniuksen perustaman Home Street Home -hyväntekeväisyysjärjestön kanssa. Järjestö tekee työtä lasten ja nuorten hyvinvoinnin sekä oikeuksien parissa Keniassa – ja on auttanut jo 4000 lasta. Nyt kutsumme teidät osallistumaan tähän arvokkaaseen työhön lahjoittamalla tarpeettomaksi käyneet, toimivat kameranne Rajalan keräykseen. Ohjeet löydät jutun lopusta.

  • Keräys on käynnissä 31. maaliskuuta 2019 saakka.

Mobiili.fi, Google julkaisi uuden yksinkertaisen Chrome Canvas -piirtoverkkosovelluksen. 21.12.2018. Googlen Chrome Canvas toimii monilla eri laitteilla, kuten puhelimilla, tableteilla ja tietokoneilla, ja selaimilla, kuten Chromella, Firefoxilla ja Operalla.

  • Canvas.apps.chrome ja on kuin onkin yksinkertainen, omaa kuvaa voi käyttää pohjana (mitäköhän hyötyä siitäkin olisi) tai aloittaa ihan alusta

TE-palvelut, Muu valokuvaaja, 2 paikkaa, zentuvo Finland Oy, Vantaa. Digitaalinen SLR-kamera laajakulmazoom objektiivilla (noin. APS-C 12mm-22mm ja FF 16-24mm) ja tehokkaalla lisäsalamalla sekä auto. Video sekä drone kalusto katsotaan eduksi. Kuvauspalveluita kiinteistö- ja asunnonvälitysalan tarpeisiin. (yrittäjäpohjainen työllistyminen).

Älypuhelimista.

Photo.net, foorumi.

Digital Photography School.

Dpreview.com.

Pdnonline.com.

IR.

Petapixel.com.

Diyphotography.net.

ePhotozine.com, 6 Top Landscape Photography Tips From A Landscape Pro.

The Online Photographer, G9 IBIS. Ensimmäinen kokeilu runkovakaajalla.

Fotosidan.se, Ikoniska pressbilder av Anders Engman. Video kesto 17:04. In Swedish. Ruotsin tunnetuimpia lehtikuvaajia. 23-vuotiaana Unkarin kansanousua kuvaamassa vuonna 1956, ensimmäinen ulkomaankomennus. Haastattelu. Uusi kirja.

Fotosidan.se, Videointervju med Bruce Davidson. YouTube-video, kesto 13:51. På engelska. Legendaarinen reportaasikuvaaja.

Kamera & Bild, Rävbilden vinnare i vår fototävling.

Rumors-sivustot. Faktaa ja fiktiota.

  • 43rumors.com, a bit of everything… Are smartphones really as good as Micro Four Thirds cameras? Etc.
  • 43rumors.com, (FT5) The Olympus E-M1X also has a “live ND filter”. Harmaasuodin, vaikutuksen näkee heti elektronisessa etsimessä. Kameran julkistus tammikuu 2019. Hintaluokka $3.000.
  • Photorumors.com, First Zeiss ZX1 camera hands-on video: in the flow in Little Tokyo. Iso möhkäle. 37.4 megapikselin sensori (Zeiss). Kiinteä Zeiss Distagon 35mm F2.0. AF, mutta myös MF. 2 säätöpyörää ja laukaisin, kaikki muu tehdään 4.3 tuuman kosketusnäytön avulla. 0.7 tuuman OLED etsin, 1080p. Sarjakuvaus 3fps. Video 4K, 1080p 60p. Ei muistikorttipaikkaa, sisäistä muistia 512GB. USB-C lataukseen ja kuvien siirtämiseen. HDMI, mikrofoni, kuulokkeet. Sisäänrakennettuna Lightroom mobile. Kuvien jako online. Paino 800g. Ei vielä hintatietoja, myyntiin 2019 alussa.

 

21.12.2018   (linkki)

Eilen lähetettiin Digicamera.netin Kortit-sivulta 119 sähköista korttia. Jostain syystä en ole vielä keksinyt mistä tällainen piikki.

Digicamera.netin Foorumilta.

Petteri Hautamaa, Mikä on (lintujen) häirintää? 21.12.2018. Lähestyin lintujen häirintää pohtivaa aihetta monelta kantilta analysoiden jo lokakuisessa blogissani: ... Pääkaupunkiseudun lintuharrastajatungoksessa riittää mielipiteitä laidasta laitaan, myös niitä äänekkäitä selän takaa huudeltuja. Aihe kaipaa vieläkin tarkastelua, ehkä jopa asiallisen keskustelun avaamista.

  • Onko lintujen häirintää, jos äiti menee pikkulapsensa kanssa Seurasaareen viemään leivänpalasia sulapaikoissa talvehtitiville sorsille? Ilo on varmasti molemminpuolinen, pullasorsat saavat kaipaamaansa vatsantäytettä ja lapsi äiteineen mukavan luontokokemuksen sekä hyvän mielen sorsien syödessä jopa kädestä.

Peter Forsgård, Focus Bracketing. 18.12.2018. YouTube-video, kesto 6:24. Focus Bracketing and Focus Stacking are great in macro photography. Olympus has great features for both. Tarkennuksen haarukointi ja pinoaminen.

Mobiili.fi, Google tuplasi Kuvat-albumien maksimikoon – nyt jopa 20 000 kuvaa/videota. 20.12.2018. Googlen Kuvat-palvelulla voi tallentaa automaattisesti pilveen rajattoman määrän kuvia, jos on valmis hieman pakkaamaan kuvaa tai videota. Se pakkaa kuvat maksimissaan 16 megapikselin kokoon ja videot voi olla parhaimmillaan Full HD -tarkkuudella. Jos haluaa ladata kuvia täydellä laadulla pilveen maksuttomasti, käyttäjällä on jokin raja.

Yle, Luonto on tehokas stressin purkaja, jopa toimistossa – 15 minuuttia luontokuvaa ja -ääntä riittää mielialan kohenemiseen. 20.12.2018. Luontovideon katselu ja luonnon äänimaiseman kuuntelu palauttivat stressistä paremmin kuin hiljaisuus.

HS, Lennot yhä keskeytyksissä Gatwickin lentokentällä Lontoossa – Poliisi harkitsee droonien alas ampumista. 20.12.2018.

  • (Joka puolella maailmaa taidetaan vasta nyt herätä droonien torjuntaan. Kuvittelisin että torjunta ei tule ollenkaan niin kalliiksi kuin lentojen keskeytys tai jopa koneiden ja satojen ihmishenkien menetys. Pikkuisiin kuvauskoptereihin voi ennalta ohjelmoida reitti, tällaisen lennon keskeytys vaatinee ihan fyysisiä toimenpiteitä. Eikä syyllisten kiinniottaminen liene ihan helppoa).
  • (kieliopin sääntöjen mukaan drooni on kirjoitettu oikein. Omiin korviini ja silmiini droni kuulostaisi paremmalta. Lainsäädännössä puhutaan lennokeista, siitä puolestaan tulevat aivan erilaiset laitteet mieleen).
  • Dpreview.com, Rogue drones cause chaos at London's Gatwick international airport.
  • Diyphotography.net, Drone sightings shut down Gatwick airport – up to 100,000 passengers delayed.

Älypuhelimista.

Photo.net, foorumi.

Digital Photography School.

ePhotozine.com.

IR.

Dpreview.com.

  • Why we haven't taken a stance on in-body stabilization vs OIS - and why that has changed. Aiemmin ei ole paljoa kiinnitetty huomiota kameran runkovakaajaan dpreview-sivustolla. Mutta jatkossa kamera-arvioissa listataan runkovakaajan puuttuminen miinuksena. Lähi- ja laajakulmakuvissa runkovakaaja toimii paremmin kuin objektiivin vakaaja. Pitemmilla polttoväleillä objektiivin vakaaja toimii paremmin. Runkovakaajia on yhä enemmän, Ricoh, Olympus, Panasonic, Sony, Fujifilm ja Nikon. Runkovakaaja toimii tehokkaammin videossa.
    • (Jostain syystä artikkelissa ei mainita ollenkaan hintaa. Jos rungossa ei ole vakaajaa, niin joutuu maksamaan erikseen jokaisesta vakaajalla varustetusta objektiivista. Viime vuosina Canon on halunnut suojella vakaajaobjektiiviensa markkinoita kuluttajien kustannuksella. Nyt taitaa olla tullut seinä vastaan. Kuvittelisin, että ensi vuonna tulee Canoniltakin runkovakaaja. Useita vuosia liian myöhään monen mielestä.)
  • Sony fixes data loss issues with firmware v2.10 for a7 III, a7R III cameras.

Diyphotography.net.

Petapixel.com.

Pdnonline.com.

Fotosidan.se, Videointervjuer med yrkesfotografer. Svenska Fotografers Förbund haastatteli ammattikuvaajia 2000-luvun alussa, alle ja päälle vuosi 2006. 26 kuvaajaa. Alle ja päälle 10 minuutin kestot.

Kamera & Bild, Webb-tv: Erik Johansson – vägen till den färdiga bilden. YouTube-video, kesto 8:12. På svenska. Ja tekstityskin. Useita katkelmia yhdistetty. Parin oppilaan tutorointia.

Kamera & Bild, Olympus uppdaterar äldre kameror. Yhdeksän kameraa, toimivat firmware-päivityksen jälkeen kahden uuden objektiivin kanssa.

Rumors-sivustot. Faktaa ja fiktiota.

 

20.12.2018   (linkki)

Eilen lähetettiin Digicamera.netin Kortit-sivulta 135 sähköista korttia. Mikäköhän voisi olla syynä tällaiseen ruuhkaan?

Digicamera.netin Foorumilta.

Mattihelin.kuvat.fi, Vuosi 2018. 27.10.2018. Paljon kuvia. Paljon tekstiä. Taivas ja luonnonilmiöt mukana monessa kuvassa.

Jukka Tiippana, Nikkor AF-S 500mm f/5.6E PF ED VR. 19.12.2018. 500mm kiinteäpolttovälinen Nikkor, joka painaa 1460g, on 23,7cm pitkä ja maksaa 8200 euroa vähemmän kuin f4 valovoimainen AF-S NIKKOR 500mm f/4E FL ED VR, mutta vastaa sitä kuvanlaadultaan ja tarkennusominaisuuksiltaan – liian hyvää ollakseen totta? Ei ole. Sain objektiivin käsiini pilvisenä ja lumisateisena päivänä vuoden pimeimpään aikaan, viikkoa ennen talvipäivän seisausta. Ei mikään ihannekeli objektiivin kannalta sen testaukseen.

  • Olen kuvannut pitkistä teleistä Tamron 150-600mm mark1, Nikkor 200-500mm ja Nikkor 200-400 mark1 zoomeilla sekä Nikkor 300mm PF objektiivilla. Nikkor 300mm f/4E PF ED VR on näistä lähinnä tässä testattavan objektiivin laatua, mutta mielestäni edes se ei käytännön kuvaustilanteessa yllä samalle tasolle.
  • Palaan aiheeseen vielä lisäkokemusten myötä, mutta jo lyhyt alkukokeilu oli erittäin vakuuttava.

HS, NYT: Facebook antoi Netflixille ja Spotifylle vapaan pääsyn käyttäjien yksityisviesteihin. 19.12.2018.

Älypuhelimista.

Photo.net, foorumi.

Dpreview.com.

IR.

Pdnonline.com.

  • Nikon Z 6 Camera Review. 23.8.2018 julkistettu peilitön järjstelmäkamera. 24.5 miljoonan pikselin sensori, suodin sensorin edessä. ISO 100 - 51200 (laajennettu 50-204800). 273 automaattitarkennuspistettä, sarjakuvaus 12 kuvaa sekunnissa. Valotus aina -4EV, tarkennus -2EV. Uusi Z-bajonetti (mount, kiinnike) on läpimitaltaan isompi kuin Nikonin perinteisissä järjestelmädigissä. Mahdollistaa esim. tulevan f/0.95 objektiivin. Runkovakaaja. Nikonin adapteri mahdollistaa aiemman Nikonin optiikan käytön. Elektroninen OLED-etsin 3.609 miljoonaa pistettä. 4K video erinomainen. Sääsuojattu. 3.2 tuuman kääntyvä kosketusnäyttö. Sisäänrakennettu Wi-Fi, kuvat älypuhelimeen ja ensimmäistä kertaa suoraan tietokoneelle. Yksi XQD-korttipaikka, kalliit mutta nopeat muistikortit. Nikon Z6 Suomen hinta runko 2.399 euroa (hinnassa on mukana verot). Voi olla hiukka vaikeaa löytää mistään hyllytavarana Suomesta.
    • Paljon teknisiä mittaustuloksia. Videota kuvattaessa ilman mikrofoniakin äänet tallentuvat hyvin selvästi.
    • Ei mitään mainintaa mahdollisista liikkuvan kohteen seurannan ongelmista. Laboratiotestit eivät kata ollenkaan tätä osaa kamerasta.
  • PDN Photo of the Day, Inside One of Oakland’s Tent Cities. 10 kuvaa ja teksti. Behind Home Depot. Kaksi vuotta telttakaupunkeja.

Digital Photography School.

  • Gear Review: Canon EOS M50 Mirrorless Camera Kit. (vähän outoja adjektiiveja "arviossa", ylisanoja. Tämä peilitön on sentään suunnattu aloittavalle kuvaajalle. Vai onko tämä mainos. Faktat kyllä suunnilleen löytyvät).

    -Julkistettu 26.2.2018. 24 megapikselin kroppikenno, 1.6x kroppikerroin). 2.36 megapikselin erinomainen elektroninen etsin (yksittäisiä pikseleitä ei erota, ei kuitenkaan täyskokoinen), salamakenkä. Joka suuntaan kääntyvä kosketusnäyttö, 1.04 miljoonaa pistettä. Dual Pixel -automaattitarkennus käytössä still-kuvissa ja videossa (ei kuitenkaan aina), toimii hyvin. Uusi Digic 8-prosessori. 4K video (mutta 1.7x kroppi, pehmeämpi jälki kuin kilpailijoilla). 1080/60p, 720/120p HD videot, (ns. hidastusvideot). Tarkennus lukittuna sarjakuvaus 10 kuvaa sekunnissa, muuten 7.4 kuvaa sekunnissa. Yhdellä latauksella 235 kuvaa. Paino 390g. Uusi CR3 raw. Pienempi tiedostokoko valittavissa, ei vaikuta paljoa kuvanlaatuun. M-sarjaan käy suoraan tällä hetkellä vain 7 M-sarjan objektiivia. M-sarja = Canonin peilittömät, EF/EF-S vaatii adapterin. Wi-Fi, Bluetooth (helppo yhteys älypuhelimeen), NFC. Ei ensimmäistä kertaa, mutta nyt ensimmäistä kertaa automaattinen kuvatiedostojen lähetys vaikkapa älypuhelimeen tai tietokoneeseen suoraan. 3.5mm mikrofoniliitäntä, tämän luokan kamerassa harvinaisuus. Mikro-HDMI ja Micro-USB (ei latausta). Ulkoisen mikrofonin liitäntä. Rungon sisäinen salama, voi sormella siirtää osoittamaan myös kattoon. Neuvovasta kosketusnäytöstä on apua. Uusi äänetön kuvausasetus (ei voi säätää tällöin manuaalisesti valotusta). Videota on hankala käynnistää. Lähin kilpailija lienee Olympus E-M10 III. Canon EOS M50, Suomen sh. 729 euroa, mukana 15-45mm yleisobjektiivi.

    Matti Sulanto, Why I Switched from Sony to Canon. 8.6.2018. YouTube-video, kesto 4:00. On this video I'll tell you why I switched from Sony A7RII to Canon EOS M50. (27.677 näyttökertaa).

  • How to Deliver Digital Images to Your Clients. Aika yleistä.

Petapixel.com.

Diyphotography.net.

ePhotozine.com.

Fotosidan.se, Poddradio: Fokus på Canons nya spegelfria. Kesto 43:01.

Kamera & Bild, Mattias Klum vinterpratar på nyårsdagen. Ruotsin radio. 1/1/2019.

Rumors-sivustot. Faktaa ja fiktiota.

 

19.12.2018   (linkki)

Digicamera.netin Foorumilta.

Sulantoblog, BenQ SW271 Monitor Review. 18.12.2018. YouTube-video, kesto 9:00. This my review of the BenQ SW271 photo editing monitor. Paketin paino yli 16 kg. Jalusta metallia, kahdessa osassa, suuri osa painosta. Mukana tulee myös näyttösuoja (hood). Päällä vielä luukku (kalibrointilaitteen virtajohdolle). Monitorin reunat ovat ohuet, hyvä asia, jos useampi näyttö rinnakkain. Säätöjä voi tehdä pienen pyöreän kauko-ohjaimen avulla, ei tarvitse painaa monitorin säätimiä. 2 x HDMI, Display Port, USB-C, Audio-out, USB-in hubia varten. Takana sd-kortinlukija (ei kovin käytännöllisessä paikassa).

  • Monitori saisi mennä ihan alas, mahdollisimman lähelle pöydän pintaa, nyt jää puuttumaan vähän yli 5cm. 99% Adobe RGB. 100% sRBG. Kuusi värimoodia: Adobe RGB, sRGB, Rec. 709, DCI-P3, B+W, HDR. Värimoodin vaihto sujuu helposti. Tehtaalla esikalibroitu, oletuksena Adobe RGB. Kalibrointilaitetta ei tule mukana. Sulanto kalibroi itse, mutta ei huomannut silmämääräistä eroa oman kalibroinnin ja tehdasasetusten välillä. Silmin ei huomaa mitään vikaa värintoistossa. 10-bit color, 14-bit 3D LUT. Paljon enemmän informaatiota kuvassa kuin kannettavan näytöllä, siis näyttö parempi (ei liene yllätys).
  • Jos Lightroomia käyttää kahdella näytöllä, niin rautakiihdytys onnistuu vain yhdellä monitorilla kerrallaan (numero 1). Valokuvaaja voisi miettiä, että jos ostaisikin uuden kameran sijaan vaikkapa uuden monitorin. Kuvat näyttävät paljon paremmilta kunnon näytöltä. Muitten näyttöihin tai vaikka älypuhelinten näyttöihin ei tietenkään voi vaikuttaa. BenQ:n hinta on 1100 euroa. 500 - 600 eurollakin saa ihan kohtuullisen näytön. Viisi kuusi vuotta sitten hyvät näytöt maksoivat aika paljon enemmän.
  • tom's Hardware, BenQ SW271 27-Inch Monitor Review: Nearly Perfect. 3840 x 2160, 16:9. (hm.)
  • Benq.eu, PhotoVue Photographer Professional Monitor with 27 inch, 4K UHD, Adobe RGB |SW271.

Museovirasto, Kurkista helsinkiläisten elämään 1950-luvulla. 18.12.2018. Museoviraston Kuvakokoelmat on digitoinut vanhoja kaitafilmejä. Filmit ovat nyt kaikkien vapaasti katsottavissa verkon välityksellä.

Suomen Canon, Valaiseva katsaus hämäräkuvaamiseen. Nige Levanterman, haastattelu.

Yle, Profiilit yksityisiksi ja teippi kameran päälle – Asiantuntijat muistuttavat vanhempien vastuusta lasten turvallisessa netin käytössä. 18.12.2018.

Ilta-Sanomat, Näyttelijä Laura Malmivaara hurahti valokuvaamiseen – ihmisten suora palaute yllätti: ”Siinä itsekin hämmästyy”. Laura Malmivaara on menestynyt näyttelijä, mutta harva muistaa, että ennen ensimmäisiä roolejaan Malmivaara opiskeli valokuvausta Taideteollisessa korkeakoulussa. Nyt Malmivaaran töitä on nähtävissä Sanomatalon Käytävägalleriassa. Kuivuudessa kasvaa toivo -nimeä kantava näyttely sai alkunsa kun Malmivaara tutustui Suomen Lähetysseuran kehitysyhteistyöhön Kishapussa, Tansaniassa.

  • Kuivuudesta kasvaa toivo -näyttely Helsingin Sanomatalossa 17.–23.12.2018.

Yle, Tulevaisuuden taidemuseo löytyy jo kännykästä – Google on koonnut miljoonien teosten digikokoelman. 18.12.2018. Teknologiajätti Google on perustanut Pariisiin laboratorion, jossa kehitetään tekoälyä ja virtuaalisia taidemuseoita. Tuorein hanke kokoaa yhteen hollantilaisen kuvataiteilijan Johannes Vermeerin koko tuotannon.

Yle Areena, Elokuvia ikuistamassa, Jakso 5: Dennis Stock - James Dean. Kesto 7 min. Valokuvaajat kertaavat intiimejä muistojaan tunnettujen elokuvien kulisseissa ottamistaan otoksistaan.

Älypuhelimista.

  • Suomimobiili.fi, Tässä ovat parhaat alle 400 euron älypuhelimet pukinkonttiin. 18.12.2018.
  • Mobiili.fi, KKV: Näin älypuhelimen huollon pitäisi sujua – erityisesti yhdessä asiassa esiintyy epäselvyyttä. 18.12.2018. Kilpailu- ja kuluttavavirasto (KKV). Korjausaika ei saisi ylittää kahta viikkoa eikä samaa vikaa tulisi korjata enempää kuin kaksi kertaa.
    • Puhelimen viasta voi valittaa, vaikka puhelimelle ei olisi myönnetty takuuta tai takuu olisi päättynyt. Kuluttajien kokemusten perusteella myyjät kuitenkin kieltäytyivät korjaamasta puhelinta usein juuri näihin syihin vedoten.

Photo.net, foorumi.

Digital Photography School.

Dpreview.com.

Diyphotography.net.

Pdnonline.com.

Petapixel.com, 10 Tips on How to Improve Your Photography Game in the Next Year.

ePhotozine.com.

Dustin Abbott, Canon EOS R Review. Perusteellinen arvio. Rungon suositushinta on 2649 euroa (hinnassa on mukana verot).

Lensrentals.com, blog, The Great 400mm f/2.8 Teardown Competition. Part 1 – The Canon 400mm f/2.8 L IS III. Aikaisemmin supertelezoomien purkamisia ei ole julkaistu. Korjausta varten niitä kuitenkin koko ajan puretaan (ja kootaan). Uusien kevyiden objektiivien markkinoille tulon jälkeen heräsi uteliaisuus (Canon ja Sony melkein samat speksit). Ensin tarkastelussa Canon, julkistettu 5.9.2018. Paino 2.84kg. Miten on saatu noin kevyiksi. Sama tarkennusmoottori kuin Canon RF 50mm f1.2L. Suomen hinta vaatimattomat 13.500 euroa (hinnassa on mukana verot).

The Online Photographer, Random Excellence: Ralph Striewski. 26-vuotias pilotti, katukuvausta. Flickr. Joitakin kymmeniä seuraajia.

Rumors-sivustot. Faktaa ja fiktiota.

 

18.12.2018   (linkki)

Digicamera.netin Foorumilta.

Tekniikan Maailma, Paras kamera ei ole kaikille sama. 12.12.2018. Testi: Kameroita järkkäristä kännykkään 700–2 650 €. Moni ostaa kameran merkin perusteella. Joku toinen taas tutkii tarkkaan tekniset tiedot ja tirkistelee pikseleitä sadan prosentin osasuurennoksista. Kolmas tapa on pohtia mitä ja missä kameralla aikoo kuvata. Netissä kaikkien luettavissa oleva artikkeli ei ole mikään tynkäversio.

  • Canon EOS R, 2 650 €, runko ja EF-sovite. Hyvää: näyttö ja etsin. Kuva hyvässä valossa. Huonoa: video-ominaisuudet. Kuva vähässä valossa.
  • Fujifilm X-T3, 1 550 €, runko. Hyvää: Kuvanlaatu. Video-ominaisuudet. Tarkennusjärjestelmä. Huonoa: ei kennoa liikuttavaa vakaajaa.
  • Olympus OM-D E-M10 Mark III, 00 €, runko. Hyvää: käsiteltävyys. Kuvanvakain. Huonoa: epävarma tarkennus. Ei mikrofoniliitäntää.
  • Sony DSC-RX100 VI, 300 €. Hyvää: kuvanlaatu. Ulottuva zoom. Pieni koko. Huonoa: sekavat kuvausasetukset.
  • Nikon Coolpix P1000, 1 150 €. Hyvää: ulottuva zoom. 4k-videokuva. Vaatimaton valovoima. Iso ja painava.
  • Huawei P20 Pro, 750 €. Hyvää: älykäs automatiikka. 3x optinen zoom-alue. Huonoa: onneton kuvausote. Otosten oranssi sävy.

Rajala Blogi, Rajala Ambassador – Hanna Råst, osatehtävä 4. 17.12.2018. Tehtävänä oli muuntaa jokin kuvalliseksi ilmaisuksi. Ottaa inspiraation lähteeksi jokin teema, joka on kuvaajalle tärkeä, pohdituttava tai provosoiva. Sellainen voi olla jokin taiteellinen lähde, kuten kirja tai musiikkikappale. Tai lähtökohta voi olla tieteellinen tai esimerkiksi jokin muisto, tarina jonka on kuullut.

Ikinörtti, Lukulaite vai tabletti e-kirjoille? 16.12.2018. Pohditko e-kirjojen lukemista, mutta mietit, mikä laite olisi sopivin siihen puuhaan? Lukeminenhan onnistuu kannettavalla tietokoneella, pöytätietokoneella ja nykyään myös älykännykällä, tablettilaitteella sekä tietenkin myös e-kirjojen lukemiseen erityisesti suunnitellulla lukulaitteella.

Kaapelitehdas, Keudan Pekka Halosen akatemia: Tässä, nyt. Keudan Pekka Halosen akatemiasta valmistuvat graafikot ja valokuvaajat pysähtyvät oppimansa äärelle ja katsovat tulevaan. Tule katsomaan, mistä tämä hetki on tehty. Avoinna klo 12-20. Puristamo, Kaapelitehdas. Vapaa pääsy.

  • Facebook
  • Keudan Pekka Halosen akatemia, Facebook
  • Keuda, Pekka Halosen akatemia. Tuusulan Rantatien tuntumassa. Voi suorittaa media-alan ja kuvallisen ilmaisun perustutkintoon kuuluvan kuvallisen ilmaisun osaamisalan perustutkinnon. Suuntautumisvaihtoehtoja on kolme: graafinen suunnittelu, kuvataide sekä valokuvaus. Toimipisteessä on noin 200 ammatillista perustutkintoa suorittavaa opiskelijaa.

HS, Fingerpori, Katso karmeat kuvat. 17.12.2018. Ja jollei auennut, niin tässä selitys.

Älypuhelimista.

Photo.net, foorumi.

Featureshoot.com, Gynecological Tools Throughout the Years, in Photos. Jaa. Inhaa.

Digital Photography School.

ePhotozine.com.

Dpreview.com.

Petapixel.com.

Diyphotography.net.

Pdnonline.com.

IR.

Earthboundlight.com, What Gets in the Way. 16.12.2018.

The Online Photographer, Christmas Present, Continued. Mike päätti hankkia itselleen joululahjan, Panasonic G9.

Fotosidan.se, Kungsörn hos Conny Lundström i Kalvträsk. Blogi.

Rumors-sivustot. Faktaa ja fiktiota.

 

17.12.2018   (linkki)

Digicamera.netin Foorumilta.

  • Digicamera.netin optiikka- ja järkkäriosioiden keskustelu (Sana on melkein vapaa).
  • Järkkärin hintaluokan vaikutus (Aloitteleva digikuvaaja kysyy).
  • Mikä 27 tuuman näyttö väsähtäneen Eizon tilalle (Kuvankäsittely).
  • Lightroom Classic CC 8.1 (Kuvankäsittely). ...Tuo aukeamisongelma (Lightroom -> Photoshop) paikattiin näemmä heti. Lisäksi kuvat aukeavat Photariin nyt puolessa ajassa siitä mitä meni aikaisemmin.
  • Nikkor 35-70 2.8 (Optiikka). Näissä laseissa valmistustekniikka ei kestänyt aikaa. Sisin linssipaketti on koottu liimalla, joka vanhetessaan kaasuuntuu ja sumentaa optiikan. Aikoinaan Nikonilta sai korjauspaketin, mutta sellaisia ei enää myydä. Himmentyneen linssipakentin purkaminen ei taida onnistua. Omassani ensimmäinen huoltoliike ei saanut usvaisia linssejä irrotetuksi ja toinen huoltoliike ei kyennyt enää kokoamaan purkamaansa objektiivia toimivaksi. Kuuklaa "haze in Nikkor 35-70/2.8".
  • Irix 150mm F2.8 Macro 1:1 (Optiikka).
  • Pohdintaa Fujin kameroista yökuvauksessa (Casio, Fuji).
  • Sony A7III (Järjestelmädigit). Sony eye-tarkennus on hyvä, siitä ollaan yhtä mieltä.
  • Canonin peilitön FF, EOS R (Järjestelmädigit). Nyt viimeksi Sonyn adaptereista (Canonilla pian myös ongelma, ns. rinnakkaisvalmistajien adapterit).
  • Henkan kuvia (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). Coca-Colan joulurekka.
    • (Kampin Narinkka-torilla oli 8.12.2018 huimat jonot molemmin puolin rekkaa. Siinä vaiheessa päivää olivat luvatut 2 x 1000 Imax-lippua jo varmasti loppu. Jonotettiin colatölkkiä)
  • Teema: Lintukuvat (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). Mielenkiintoinen kuva.

Petteri Hautamaa, Kaamoskarkureissu Kanarialle. 15.12.2018. Jos nyt olen jotain oppinut elämäntieni varrella, niin ainakin sen, että inhoan marras-joulukuun välistä sysipimeää Etelä-Suomen lumetonta paskanharmaata ”alkutalvea”. Säkkipimeys ja loppuvuoden duunikiireet latistavat fiiliksen todella alas, eikä D-vitamiinipilleri paljoa piristä mieltä loskamöhjössä laahustaessa. Aika monta vuosikymmentä kerkesi vierähtää, ennen kuin tajusin että sieltä kesälomastahan voisi säästää viikon keskelle kurjinta kaamosta ja suunnata latautumaan jonnekin etelän aurinkoon.

Peter Forsgård, Olympus OM-D E-M10 Mark III or Mark II? YouTube-video, kesto 12:40. In this video I will tell you which one for photography and which one for video Olympus OM-D E-M10 Mark III or Olympus OM-D E-M10 Mark II.

Yle, Pikaruokaa kerjäävistä cityketuista tuli some-julkkiksia – Kimmo Ohtonen: Söpöjen kettuvideoiden taustalla on huolestuttava ilmiö. 16.12.2018. Kimmo Ohtonen kertoo kuvanneensa ketun toimintaa pikaruokapaikan parkkipaikalla, ja julkaisi videon ketun käytöksestä Instagramiin. Julkaisuun hän kirjoitti pohdiskelevia sanoja siitä, mihin kettujen ruokinta johtaa.

  • Jälkikäteen hän miettii, kääntyvätkö myös söpöt sosiaaliseen mediaan jaetut kuvat loppujen lopuksi kettua itseään vastaan, jos ketun lähelle tulemista pidetään kuvaamisen takia jopa toivottavana.

Suomen Nikon, Etsimme Kuukauden kuvaa. Osallistuaksesi kilpailuun sinun tulee ladata 1–3 kuukauden aiheen mukaista kuvaa. Kuvasi julkaistaan kilpailusivustollamme, jossa ystävät ja vieraat voivat antaa sille ääniä. Eniten ääniä saaneet työt kiinnittävät epäilemättä Nikonin tuomariston huomion. Aikaa 31.12.2018 saakka. Nettilataus.

Älypuhelimista.

Photo.net, foorumi.

Dpreview.com.

  • Video: Nigel Danson on his switch to mirrorless and the Nikon Z7. YouTube-video, kesto 17:22. Suorat linkit videon sisällä. UK maisemakuvaaja. Ei ihan pelkkää ylistystä. Kertoo, että kuukauden aikana on pitänyt puhdistaa kenno kolme kertaa (aukko voi olla vaikkapa f/16, kennopöly näkyy). Vaikuttaa kaikin puolin aidolta siirtymiseltä perinteisistä järjestelmäkameroista peilittömiin.
  • Three is the magic number: LG V40 ThinQ sample gallery. Lokakuussa 2018 julkaistu. Kolmoiskamera (takana). 27mm + 16mm + 52mm. Kaksoiskamera edessä. 6.4 tuuman näyttö. Eipä taida löytyä Suomesta myynnistä.

Diyphotography.net.

Digital Photography School.

ePhotozine.com.

Fotosidan.se, Robert Frank berättar om The Americans. San Francisco Museum of Modern Art, 3.5 minuutin haastattelu, Robert Frank kertoo kirjastaan 1958 - The Americans. 83 kuvaa siitä, mitä Amerikka näytti sodan jälkeen. YouTube-video kesto 3:35.

Rumors-sivustot. Faktaa ja fiktiota.

 

16.12.2018   (linkki)

Digicamera.netin Foorumilta.

Peter Forsgård, Olympus OM-D E-M10 Mark III Video setting. YouTube-video, kesto 12:40. Viime tiistaina kysel oli Mark II -mallista. Samat asetukset löytyvät edelleen, vähän eri paikasta vain. Silloin jäi kertomatta Super Fine Compressionin valinta (jpg-kuvat). Olympus OM-D E-M10 III, julkistus 31.8.2017. 16 megapikselin peilitön Micro 4/3 -systeemin peilitön. Kroppikerroin 2x. Runko + 14-42 kittizoomi alle 700 euroa.

Rajala Blogi, Joululahja hankkimatta? Poimi 8 takuuvarmaa lahjavinkkiä kuvaamiseen. 15.12.2018.

  • 1. Olympus PEN E-PL8
  • 2. Sony A6000 -järjestelmäkamera
  • 3. Sony A7 Mark II
  • 4. Polaroid Zip -mobiilitulostin
  • 5. Bluebiit Selfie-kaukolaukaisin
  • 6. Benro BK10
  • 7.LaCie Rugged 2TB -kovalevy
  • 8. Garmin Dash Cam 45 - autokamera

Ilta-Sanomat, Kuvauskurssilla Barcelonassa – upeita kohteita ei tarvitse etsiä. Katseen konsulttien Barcelonan valo -kurssilla Espanjassa kuljetaan kaupungilla kuvien perässä. Valokuvaajat Harri Pälviranta ja Jari Silomäki alkoivat muutama vuosi sitten järjestää harvakseltaan koulutuksia kaupungeissa, joissa he viihtyvät ja toimivat itse muutenkin. Kun aikaa on vain pitkä viikonloppu, kaikki pitää tehdä nopeutetusti.

  • Neljä päivää, 27.9.2018 - 30.9.2018, Barcelona. Maksoi 450 euroa. Kurssi piti sisällään opetuksen neljänä päivänä, opetusmateriaalit, henkilökohtaiset ohjaukset ja opetussessioiden aikana kahvit, juomat ja purtavat. Matkajärjestelyt + yöpymiset kukin hoiti itse. (ihan kohtuuhinta).

Mynewsdesk.com, Making YouTube videos with the Canon EOS R and EOS M50. 11.12.2018. In English. Dave Cad on hiljakkoin muuttanut Helsinkiin. Viime kesästä alkaen YouTube-videot Canon EOS M50.

Tivi.fi, Viikon Softa: Parcel. 15.12.2018. Ehtiikö paketti jouluksi? Seuraa lähetysten kulkua näppärällä sovelluksella. Parceliin voidaan rekisteröidä melkein mikä tahansa lähetys, sillä palvelu tukee yli kolmea sataa postia ja kuljetusyhtiöitä eri puolilta maailmaa. Lähetyksen rekisteröintiin tarvitaan vain tilauksesta saatu seurantakoodi, kuljetusyhtiötä ei tarvitse käsin lisätä. Ilmaisversiossa voi tosin seurata vain kolmea lähetystä kerrallaan, mutta Premium-tilaus maksaa alle kolme euroa vuodessa. Rajattoman tilauslistan lisäksi silloin saa käyttöön myös erittäin kätevät push-ilmoitukset. Mac, iOS.

Älypuhelimista.

Photo.net, foorumi.

Digital Photography School.

Dpreview.com.

  • DPReview TV: Nikon Z6 review. YouTube-video, kesto 11:08. Suorat linkit videon sisältöön (7 linkkiä). Mukana vain yksi objektiivi, Nikkor Z 35mm f1.8 S (999 euroa). (YouTube-video on kuvattu Panasonic GH5). Nikon Z6 -peilittömällä ergonomia on kunnossa, kuvaaminen on helppoa ja intuitiivista. Elektroninen etsin on erinomainen, koko ajan 60Hz päivittyvä kuva. Kosketusnäyttö käyttöliittymänä toimii hyvin, samoin joystick. XQD-kortit eivät ole halpoja, toisaalta luotettavia ja nopeita. Nikon Z7, melkein kaksinkertainen resoluutio, bufferi täyttyy nopeasti. Nikon Z6, nopeampi sarjakuvaus, pitempään kuvaamista. Jatkuva automaattitarkennus ei oikein tahdo toimia, aina vähän myöhässä, tarkennus menee taustaan. Hitaammin liikkuvissa kohteissa ei ongelmia. Ja jos hämärässä kuvattaisiin... Nikon Z6 ja Nikon Z7 sopivat erinomaisesti studiokuviin, matkakuviin, maisemakuviin. Jos jatkuva automaattitarkennus on tärkeä, niin...
    • Nikon Z6 Suomen hinta runko 2.399 euroa (hinnassa on mukana verot). Voi olla hiukka vaikeaa löytää mistään hyllytavarana Suomesta.
  • 2018 Holiday Gift Guide: over $250.
  • 3 Tenba launches new Ridged Lens Capsule line, two new Gear Pouches. Objektiiveille pussukoita. Viisi kokoa, pancake-koosta 200-400mm zoomiin. £18 - £38.50.

Petapixel.com.

ePhotozine.com, Tips On Photographing A Simple Still Life Shot.

Kamera & Bild, Erik Johansson: Mästerkreatören tipsar om bildretusch – del 3. Reportaasi. Kuvia, tekstiä. Kysymyksiä ja vastauksiakin.

Rumors-sivustot. Faktaa ja fiktiota.

 

15.12.2018   (linkki)

Digicamera.netin Foorumilta.

Valoaalloilla, YouTube-video, Mikä objektiivi kittizoomin jälkeen? 14.12.2018. Kesto 5:52. Tällä viikolla valoaalloilla pohtii mikä objektiivi olisi hyvä kittizoomin jälkeen? Ensi normaaliobjektiivi, valovoimaa. FF = 50mm, APS-C = 35mm, MTF = 25mm. Edullisia, optisesti hyviä, valovoimaa. Maisemakuvaukseen kittizoomit (vaikka pimeitä ovatkin) sopivat jalustan kanssa (laajakulmapää). Kittizoomit ovat mainettaan parempia. Huono maine: aloittavat kuvaajat vasta opettelevat => ei parhaita kuvia. Laatu vaihtelee yksilöstä toiseen, laaduntarkkailu ei ole näissä kovin tarkka.

  • Sulanto myöntää, ettei mielellään kuvaa muovisella pakettizoomilla. Vaatimaton valovoima, Sulanto ei muutenkaan pidä zoomeista. Jos löytää paketin, jossa mukana runko + valovoimainen objektiivi = hyvä (vaikka kiinteäpolttovälinen). Usein kuvataan kotona hämärässä. Mitä jos normaaliobjektiivi olisikin se ensimmäinen objektiivi. Kiinteäpolttovälisellä kuvaaminen kehittää kuvaajana.

Turun Sanomat, Viikon kuvat: Tarkennus joululahjalistaan ja tositeeveevoittajat. 14.12.2018. Kuvateksteineen. 15 kuvaa.

Lea Kömi.

Mynewsdesk.com, Ammattilaisen vinkit parempiin juhlakauden kuviin. 14.12.2018. Lyhyesti.

Ifolor.fi, Ifolorin tutkimus: Näitä suomalaiset kuvaavat jouluna – joulupukki kaukana kärjestä. 13.12.2018. Lehdistötiedote. Keväällä 2018 kysely, 1053 vastaajaa. Joulupukki sijalla 10. Lista: Suomalaisten mieluisimmat aiheet joulukuvissa.

Älypuhelimista.

Photo.net, foorumi.

Digital Photography School.

ePhotozine.com.

Dpreview.com.

Pdnonline.com.

Diyphotography.net.

IR, Firmware Friday: New features for Canon Cinema EOS C300 II, C700-series; Sigma updates Optimization Pro.

Fotosidan.se, Fotomässan i Älvsjö 2019 ställs in. Maaliskuuksi 2019 suunniteltu Stockholmsmässän jää väliin. Kilpailija Fotografiska järjestää Photo Market -messut keväällä 2019.

Rumors-sivustot. Faktaa ja fiktiota.

 

14.12.2018   (linkki)

Digicamera.netin Foorumilta.

Suomi24.fi, keskustelu. Valokuvaus.

Iltalehti, Suomalaisen Ossin talvikuvat Suomen ”satumetsistä” niittävät kansainvälistä mainetta – Katso kuvat, joita koko maailma nyt ihastelee! 13.9.2018. 21-vuotias Espoossa asuva kuvaaja Ossi Saarinen on jälleen lumonnut sosiaalisen median ja kansainvälisen yleisön talvisilla kuvillaan.

Yle Areena. Elokuvia ikuistamassa.

  • Jakso 3: Peter Van Agtmael - Treme. Kesto 6 min. Peter Van Agtmael - Treme. Valokuvaajat kertaavat intiimejä muistojaan tunnettujen elokuvien kulisseissa ottamistaan otoksistaan.

Museovirasto, Otavamedian 3,5 miljoonaa lehtikuvaa Museoviraston Journalistiselle kuva-arkistolle JOKA:lle. 12.12.2018. Otavamedian laaja ja historiallisesti merkittävä kuva-arkisto, yhteensä noin 3,5 miljoonaa vedosta, negatiivia ja diaa, on lahjoitettu tänä syksynä Museoviraston Journalistiselle kuva-arkistolle JOKA:lle. ”Otavamedian kuva-arkisto on Suomen merkittävin ja laajin aikakauslehtikuvakokoelma”, kuvailee intendentti Inkamaija Iitiä lahjoitusta.

Ilta-Sanomat, Juuri nyt Katse kohti taivasta! Vuoden upein meteoriparvi täyttää taivaankaaren. 14.12.2018. –Taivas on perjantaina melko suuressa osassa pilvinen, mutta toivoa pilvipeitteen rakoilusta on sentään siellä täällä, Forecan päivystävä meteorologi Olga Kukkonen kertoo Ilta-Sanomille. (Pimeään aikaan siis).

Älypuhelimista.

Photo.net, foorumi.

Featureshoot.com, David LaChapelle’s Stunning “Letter to the World”. Pariisissa näyttely 22.12.2018 saakka.

Digital Photography School.

ePhotozine.com.

Dpreview.com.

Pdnonline.com.

Diyphotography.net.

Petapixel.com.

The Online Photographer, Ten TOP Recommended Cameras. Edullisimmasta kalleimpaan. Vähän vanhempiakin runkoja. Ja nyt on sitten kyse still-kuvaamisesta ("valokuvaamisesta").

IR, Five-part video guide to time lapse photography guide with Brian Leary and Zeiss. Viisi YouTube-videota, kukin vähän yli 5 minuuttia.

Fotosidan.se, NYA-EVO Fjord 60-C: Ryggsäck för fotografer på äventyr. Yritys aluksi osittain ruotsalainen, nyt Belgia. NYA-EVO alkoi Kickstarter-kampanjasta. Toinen kamerareppu tulossa. 60 litraa tilavuus. Hihnojen avulla tilavuus pienenee 44 litraan, voi ottaa lentokoneeseen. Tämäkin on Kickstarter-kampanja. 199 euroa. Myöhemmin sitten 249 euroa.

Rumors-sivustot. Faktaa ja fiktiota.

  • Sonyalpharumors.com, Sony Tidbits… Samyang AF 35mm F1.4: Hands-On First Look | 4K. Etc.

 

13.12.2018   (linkki)

Digicamera.netin Foorumilta.

Yle, Lasten kuvien julkaisemisessa pitää aina miettiä lapsen etua, sanoo professori – "Mitä nettiin laittaa, löytyy vielä vuosien jälkeen". 12.12.2018. Lapsista otettujen kuvien ja videoiden julkaisemisessa viestintäoikeuden professori kehottaa miettimään, onko julkaiseminen lapsen edun mukaista. Viestintäoikeuden professori Päivi Korpisaari pitää erittäin merkittävänä korkeimman oikeuden viime viikolla antamaa päätöstä, jonka mukaan lasten huostaanotosta ei olisi saanut julkaista videota YouTubessa, vaikka siihen olisi huoltajien suostumus.

Rajala Blogi, Pikameroiden suosio on tuonut paperikuvat takaisin. 12.12.2018. Oletko nähnyt somessa tai kaverillasi pikakameralla otettuja neliönmallisia paperikuvia, jotka muistuttavat muodoltaan menneiden vuosikymmenien, 70- 80- ja 90-luvun retrokuvia? Se ei ole ihme, sillä 2010-luvun uudelleen henkiin herätetyt pikakamerat ovat tuoneet paperikuvat jälleen kovaan suosioon. Syy on yksinkertainen: käteen samantien saatavan paperikuvan fiilistä on vaikea voittaa.

  • 1. Polaroid Originals OneStep 2 VF. 139 euroa. Polaroid-filmit, 8 kuvaa paketissa. Erilaisia. 23 euroa paketti.
  • 2. Fuji Instax Mini 9. Valkoinen. 99 euroa (124 euroa). 10 kuvan paketti 29 euroa. Tai Mini 2x10, 29 euroa.
  • 3. Leica Sofort. 299 euroa. 10 kuvan paketti 29 euroa. Tai 2x10 paketti 29 euroa.

Uusiteknologia.fi, Armeijalle oikeus tuhota häiritsevä drone-kopteri. 7.12.2018. Puolustusvoimilla on ensi vuoden alusta lähtien lain suoma oikeus poistaa, vaikka voimakeinoin esimerkiksi varuskunta-alueille ja sotaharjoitusalueille saapuvat dronet eli minikopterit sekä muut miehittämättömät lennokit. Tasavallan Presidentti vahvisti 5.12.2018 lain.

Varaamo. Pääkaupunkiseudun kirjastot, kuvaan liittyvien tilojen varaus. Oodin tilat tullenevat näkyviin, kunhan 2. kerroksen tilat saadaan käyttöön. Joulukuun loppuun mennessä.

  • Entressen kirjasto. AV-Digitointi. Varauksen maksimipituus 4h. Digitointiin käytettävä työasema on iMac, jossa ohjelmistoina Audacity ja Blackmagic Media Express, sekä Adobe CC:n videoeditointi-ohjelmat Premiere pro, After effect, Media encoder.
  • Entressen kirjasto. Kuva-Digitointi. Varauksen maksimipituus 4h. Digitointiin käytettävä työasema on iMac, jossa ohjelmistona SilverFast 8. Dia- ja valokuvaskannerilla voit skannata dioja, negatiiveja ja valokuvia digitaaliseen muotoon. Skanneri on malliltaan Epson Perfection V850 Pro. Optinen tarkkuus on 4 800 dpi valokuvien skannauksessa ja 6 400 dpi skannattaessa filmipidikkeiden avulla.
  • Ison Omenan palvelutori. Mediapiste (CC ja piirtonäyttö). Varausaika työpisteelle on 4 tuntia. Mediapiste on tarkoitettu piirtämiseen, kuvankäsittelyyn, taittamiseen, animointiin, videoeditointiin ja kaikkeen muuhun luovaan digitaaliseen tekemiseen. Windows-pohjainen työpiste on varustettu Wacom Cintiq 22HD DTK-2200 -piirtonäytöllä. Käytettävissä Adoben täysi Creative Cloud -paketti.
  • Ison Omenan palvelutori. Mediapiste (CC ja valokuvaskanneri). Varausaika työpisteelle on 4 tuntia. Mediapiste on tarkoitettu piirtämiseen, kuvankäsittelyyn, taittamiseen, animointiin, videoeditointiin ja kaikkeen muuhun luovaan digitaaliseen tekemiseen. Windows-pohjainen työpiste on varustettu Canonin CanoScan 9000F valokuvaskannerilla. Käytettävissä Adoben täysi Creative Cloud -paketti.
  • Myllypuron mediakirjasto. Dia- ja valokuvaskanneri. Maksimivarausaika tilaan on 4 tuntia. Dia- ja valokuvaskannerilla voit skannata dioja, negatiiveja ja valokuvia digitaaliseen muotoon. Skanneri on malliltaan Epson Perfection V850 Pro. Optinen tarkkuus on 4 800 dpi valokuvien skannauksessa ja 6 400 dpi skannattaessa filmipidikkeiden avulla. Epsonin oman ohjelmiston lisäksi löytyy erittäin tasokas Silverfast Ai Studio 8.8 skannausohjelma. 48bit värisyvyys haluttaessa kummallakin ohjelmalla. Asiakirjojen skannaaminen tapahtuu kirjastossa muilla skannereilla ja näiden käyttöön ei tarvitse varata erillistä aikaa.
  • Sellon kirjasto. Dia- ja filminegatiiviskanneri. Skannerin malli on CanoScan 9000F, Canon. Se on A4-kokoinen tasoskanneri. jossa on filmi/dia-sovittimet. Sovittimen avulla dioja ja negatiivejä voi skannata 4 kpl kerrallaan. Sovitin on 12x35mm - kokoisille dioille. Resoluution voi valita 25-19 200 dpi väliltä.
  • Sellon kirjasto. Mediapiste (CC ja piirtonäyttö). Varauksen maksimipituus: max 4h. Kuvankäsittelykoneena ja mediatyöasemana on Mac-tietokone ja ohjelmapakettina iMac Adobe Creative Cloud. Sieltä löytyy mm. Photoshop, Premiere Pro, InDesign, Illustrator, Dreamweaver. Koneeseen on yhdistetty Wacom-piirtonäyttö.
  • Tapiolan kirjasto. Julistetulostin. Julistetulostimella voi tulostaa julisteita ja valokuvia. Tulostimeen pitää tuoda omat paperit. Sopivia ovat esim. Canon Plus II PP-201, Glossy A3, 260 g/m2 ja Clas Ohlson Glossy A3, 270 g/ m2. Julistetulostimessa käytettävien paperien pitää olla kiiltäviä. Laitteen malli on EPSON Stylus Pro 4900 A2. Julistetulostin on kytketty Mac-tietokoneeseen, jossa on iMac Adobe Creative Cloud -ohjelmapaketti, josta löytyy mm. Photoshop, Premiere Pro, InDesign, Illustrator ja Dreamweaver.
  • Tapiolan kirjasto. Mediapiste (piirtonäyttö). Varauksen maksimipituus: max 4h. Mediapiste on tarkoitettu piirtämiseen, kuvankäsittelyyn, taittamiseen, animointiin, videoeditointiin ja kaikkeen muuhun luovaan digitaaliseen tekemiseen. Windows-pohjainen työpiste on varustettu Wacom Cintiq 22HD DTK-2200 -piirtonäytöllä sekä mm. Photoshop Elements ja Premiere -ohjelmilla.
  • Tikkurilan kirjasto. Digipaja Dynamo. Varauksen maksimipituus: max 4h. Työhuone (vain) graafiseen työskentelyyn yhdelle hengelle kirjaston toisen kerroksen työskentelyalueella. Tilan varustuksena on työpöytä, 27-tuumainen Wacomin piirtopöytä, laadukas CanoScan 9000F Mark II -kuvaskanneri sekä tietokone, jossa on Windows 10 -käyttöjärjestelmä, Adobe Creative Cloud -ohjelmistopaketti ja tulostusmahdollisuus. Kuvaskannerissa on filmiskannausmahdollisuus. Käytössä on Vantaan kaupungin ilmainen langaton verkko. Piirtonäytön kynän ja kaukosäätimen sekä filmiskannauspaketin voi lainata kirjastokortilla toisen kerroksen asiakaspalvelutiskiltä.

Mynewsdesk.com, Zhiyun Crane 3 Lab – Vakaaja järeille kameroille. 12.12.2018. Focus Nordic. Ammattitaso, kameran max. paino 4,5 kg. Toimitukset alkavat tammikuussa, 999 euroa.

Tekniikan Maailma, Testikuvat ja videot kameratestistä. 12.12.2018. Varsinainen artikkeli vain tilaajille. Ei-tilaajat saavat vähän maistiaisia. Testin kolmen järjestelmäkameran, laatupokkarin ja super-zoom-kameran testikuvat ja testivideot on järjestetty kennokoon perusteella. Ensimmäisenä tulee kinokoon kennolla varustettu Canon EOS R, sitä seuraavat Fujifilm X-T3 (aps-c), Olympus OM-D E-M10 Mark III (micro four thirds), Sony DSC-RX100 VI (1 tuuma) ja Nikon Coolpix P1000 (1/2,3 tuumaa).

  • TM-testi: Kameroita kännykästä järkkäriin 700-2650 euroa - 4k-testivideo (TM 23/2018), kesto 3:31. Aluksi näytetään kuuden kameran videokuvaa satunnaisessa järjestyksessä. Myöhemmin sitten tekstit kameroista, samoja pätkiä toistetaan peräkkäin, eri pituisina. Ehtii varmasti tutkailla eroja. (Entä kuvanvakautus, entä hämäräkuvaus, entä jne. Jotain kuitenkin tämäkin kertoo...Ainakin sen, että polttoväli vaihtelee ja että valkotasapaino vaihtelee).

HS, Nyt, Samsung mainosti puhelimensa kameraa naisen järjestelmä­kamera­selfiellä, internet riemastui – Nyt hän kertoo, miten kaikki tapahtui. 11.12.2018. Miten Djudjicin itse itsestään järjestelmäkameralla ottama kuva päätyi siis kännykkäjätin valheelliseen mainokseen?

Älypuhelimista.

Photo.net, foorumi.

IR.

Diyphotography.net.

Petapixel.com.

Dpreview.com.

Pdnonline.com.

ePhotozine.com.

Lensrentals.com, blog, Disassembly of the Canon RF 50mm f1.2L. Lensrentalsin perustaja Roger Cicala purkumiehenä. Aluksi vakava varoitus: älkää sitten lapset yrittäkö tätä siellä kotona. Heti alussa otettiin luulot pois. Elektroniikka- ja mekaniikkapuolella on paljon Canonille ihan uutta. Uutta teknologiaa. Ei ehkä kaikkein ihanteellisin objektiivi, jos korjausta tarvitaan. Voihan olla, että korjausta ei paljoa tarvita.

Digital Photography School, So You Want to Make a Website? Part 1: Squarespace versus WordPress. 5-osainen artikkelisarja. (varoituksen sana WordPressistä, päivityksiä tulee tiuhaan. Yleensä tietoturvaan liittyviä. Jollei saman tien päivitä -> hakkerit heti blogin kimpussa. Tämä koskenee itse hallinnoitua blogia).

Fotosidan.se, Poddradio: Så hittar du vinterinspirationen. Poddradio 73. Kesto 38:37. På svenska.

Kamera & Bild, Prestandalyft för Lightroom Classic med 4K-skärm. LR Classic CC 8.1.

Rumors-sivustot. Faktaa ja fiktiota.

 

12.12.2018   (linkki)

Digicamera.netin Foorumilta.

Sulantoblog, Four reasons to use ONE prime lens. 11.12.2018. YouTube-video, kesto 7:47. Here are some reasons to use only one prime lens. It's simple, it's cheap, it's fast and it makes you a better photographer.

  • 1. Yksinkertaista. Jos muita laseja mukana, niin tekee koko ajan mieli vaihtaa.
  • 2. Halpaa. Ainakin siihen verrattuna, että hankkii useita runkoja ja useita objektiiveja. Se yksi objektiivi voi olla vaikka kuinka hyvä ja kallis. Matti Sulanto kuvasi (matkalla) 8 kuukautta vain yhdellä objektiivilla, jonka polttovälivastaavuus oli 35mm. (paljon esimerkkikuvia).
  • 3. Nopeaa, kevyttä ja kompaktia. Kiinteäpolttovälinen on (melkein) aina kevyempi, terävämpi ja valovoimasempi zoomiin verrattuna. Erityisesti matkoilla kätevä. Ei kiinnitä huomiota. Illallakin helpompi ottaa mukaan.
  • 4. It impoves you. Zoomi laiskuttaa. Prime voi pakottaa vaikkapa kävelemään lähemmäksi kohdetta ja miettimään kuvaamista enemmänkin. Pakottaa myös potrettikuvauksessa miettimään asioita uusiksi.
  • Eikös järjestelmäkameran ideana ole nimenomaan päästä vaihtamaan objektiiveja ja kuvaamaan eri polttoväleillä? Totta. Mutta uuttakin kannattaa välillä kokeilla. Kiinteäpolttovälistä käyttäen menettää kuvausmahdollisuuksia (laajakulma, zoom). Mutta ikinä ei voi kuvata kaikkea. Lasia vaihdettaessa ei voi kuvata, zoomia käytettäessä ihan lähellä voi olla vaikka mitä kuvattavaa. Primeä käytettäessä voi periaatteessa saada enemmän kunnon kuvia, sillä silloin kalusto ei rajoita eikä vie kuvaajan huomiota. Voi keskittyä kokonaan ympäröivään maailmaan. Valokuvaaminen on myös oppimista. Kokeile kuvaamista vain yhdellä objektiivilla, ilta tai vaikkapa viikonloppu. Katso mitä tapahtuu.

Peter Forsgård, Olympus OM-D E-M10 Mark II Best Settings. 11.12.2018. YouTube-video, kesto 8:45. Peter kiittää aluksi lisääntyneestä kommentoinnista. Kaikenlaisistakin. Kuvia Helsingistä. The Pool (Allas) ja Sederholmin talo.

  • 1. Picture Mode Neutral (3. Natural). Luonnollisimmat värit.
  • 2. Jpg-kuvien laatu kannatta muuttaa oletuksesta LN -> LF.
  • 3. B. Button/Dial. Dial Function. Kaikki kuvausmoodit. P = Exposure, Back Dial. Front Dial, aukko/suljinaika. A = Exposure, Back Dial. Front Dial, aukko. Sama sitten S = suljinajan esivalinta. M = manuaali, saa olla oletusasetuksin.
  • 4. B. Button/Dial. Fn1, oletus (AEL/AFL). (valotuksen/tarkennuksen lukitus). FN2, S-OVF (EVF elektroninen etsin -> peilinäkymä, jos ottaa vaikka salamalla kuvia pimeässä).
  • 5. D. Disp -> kaiutin /PC. Beep-äänii pois. Sleep, 1min -> 5min (ainakin). Auto Power Off, 4h -> 30min (esimerkiksi).
  • 6. E. Exp./neliö /ISO. ISO-Auto, All (myös manuaalimodessa käytössä). Valon muuttuessa aukko ja suljinaika pysyvät samana.
  • 7. G. WB Auto. Keep Warm Color. On -> Off.
  • 8. J. Built-in EVF Style. Style 1 tai 2 (näyttävät infon kuvan alla). Style 3 näyttää kaiken infon kuvassa.
  • 9. J. Built-in EVF. Displayed Grid. On, toiseksi ylin.
  • 10. Setup Menu. Kellonaika yms. kuntoon. Helpoin tapa on älypuhelimella olla yhteydessä kameraan, aikakin automaattisesti kuntoon.
  • 11. H. Record/Erase. Copyright Settings. Copyright Info On. Artist Name. Copyright Name.
  • 12. Kun kaikki on kunnossa, talleta asetukset Reset/Myset. Myset1. Neljä eri muistipaikkaa.

Journalisti 14/2018. Ilmestynyt 30.11.2018.

  • Oikeutta valokuville. Valokuvaaja Marina Ekroos haluaa pelastaa maailman huonosti rajatuilta valokuvilta. Kun Donald Trump tapasi Kiinan presidentin Xi Jinpingin, Business Insider ja Helsingin Sanomat julkaisivat aiheesta uutiskuvan, jossa Kiinan presidentti seisoo puhujanpöntön takana. Häntä vain oli vaikea tunnistaa, koska hänen päänsä on rajautunut kuva-alan ulkopuolelle. Tämä johtuu siitä, että mobiilisovellukset ja sosiaalisen median palvelut rajaavat kuvia automaattisesti.
    • Jos suomalainen startup Frameright onnistuu tavoitteessaan, noloista rajausmokista päästään eroon. Frameright on kustantajille ja valokuvaajille suunnattu työkalu, jonka avulla kuvaaja voi itse määritellä erilaiset rajaukset eri kanaviin. Neliön Instagramiin, vaakakuvan Facebookiin ja niin edelleen.
  • Samalla viivalla. Soittokierros juttuja ostaville toimittajille, ja vastaus on yksiselitteinen: eläkeläinen saa jutustaan yhtä suuren palkkion kuin päätoiminen vapaa toimittaja. Eläkkeellä voi tehdä niin paljon työtä kuin haluaa. Työtulot eivät vähennä maksettavaa eläkettä. Yrittäjän eläkemaksua (Yel) ei tarvitse maksaa, jos saa eläkettä ja työskentelee avustajana. Silloin palkkioista ei myöskään kartu uutta eläkettä.

Kamerakoulu.fi, Local Surfer Project Senegal – Osa 3 (Kodak T-MAX 400). 11.12.2018. Canon EOS 500N with a fix lense Canon EF 50 mm f/1.8.

HS, Puolustusvoimat kartoittaa lennokkeja ja pienoiskoptereita ammatikseen lennättäviä reserviläisiä – Taitavat lennättäjät ovat iso apu taistelukentällä. 11.12.2018.

TE-palvelut, Muu valokuvaaja, zentuvo Finland Oy, Turku. Kiinteistö- ja asunnonvälityspalvelun tarpeisiin kuvia. Yksityiskodit. Hakijalla pitää olla käytössä SLR-kamera laajakuvazoom objektiivilla, tehokas lisäsalama sekä auto. Tarjotaan yrittäjyyttä.

Älypuhelimista.

Photo.net, foorumi.

Featureshoot.com, A Breathtaking Portrait of Women Amid a Primordial Landscape. Kuvia ja haastattelu. Ei ehkä ihan kaikkein tuorein idea. Jostain syystä vaatteet on jätetty pois.

ePhotozine.com.

Dpreview.com.

IR.

Digital Photography School.

Diyphotography.net.

Petapixel.com.

Pdnonline.com.

The Online Photographer, Five Favorites. Viisi suosikkia.

Rumors-sivustot. Faktaa ja fiktiota.

 

11.12.2018   (linkki)

Digicamera.netin Foorumilta.

Petteri Hautamaa, Mestarin opeilla kuvaamaan - Hannu Hautalan luontokuvausopas. 2.12.2018. Olen esitellyt blogissani aiemmin Hannu Hautalan Kamerani luonnossa –luontokuvausoppaan vuodelta 1986. Siinä aihetta lähestyttiin havainnollistavien esimerkkikuvien ja -tilanteiden kautta, ainakin omaan makuuni se upposi mainiosti. Hautala on ollut myös mukana tekemässä vuonna 1981 julkaistua Luonnonvalokuvauksen käsikirjaa, tuota oman aikansa todella kattavaa merkkiteosta. Pitäisi sekin varmasti esitellä pikkuhiljaa blogini klassikkokirjasarjassa…

  • Tämänkertainen Hannu Hautalan luontokuvausopas ei kuitenkaan ole mestarin itsensä kirjoittama, vaan tekstistä vastaa Pekka Punkari. Oikeastaan lähestymistapa on mielenkiintoinen ja onnistunut: Punkari on seurannut pitkään läheltä Hautalan työskentelyä. Kuvannut samalla mestarin opissa, dokumentoinut sitä valokuvin ja nauhoittanut opettavaisia keskusteluja talteen. Näistä aineksista rakentui Hannun pitkään kokemukseen ja osaamiseen peilaava luontokuvausopas. Koska Hautala kuvaa vieläkin itsepintaisesti filmille, on Punkari parhaansa mukaan tuonut kirjaan mukaan digitietämystä.
  • Docendo julkaisi 248 sivuinen kirjan jo vuonna 2012, mutta moni luontokuvaukseen liittyvä tieto ei onneksi vanhene. Esimerkiksi alussa mainitsemastani Luonnonvalokuvauksen käsikirjasta löytyy yhä paljon hyödyllistä tietoa vaikkapa sommittelun saralta. Hannu Hautalan luontokuvausopasta on vieläkin saatavilla ja vieläpä ihan edulliseen hintaan, kannattaa siis tutustua ja muistaa vaikka sen lahjapotentiaali luontokuvausharrastajalle.

Pallopanoraamablogi, Kuopion Matkakeskus silloin ja nyt. 10.12.2018. 2014 kävin Kuopion linja-autoaseman ("Matkakeskuksen") kuvaamassa panoraamaksi kun sain tietää että siihen "ihan just kohta" aletaan jotain tornitalojen täyteistä toimisto- ja asuntokompleksia rakentamaan. Ja 2018.

Päivän Lehti, Mistä hyvän kuvan erottaa huonosta? – ”Nykyään kaikki ottavat kännykällään valokuvia”. 10.12.2018. Fotofinlandia-kuvituskuvasarjan pääpalkinto 23.3.2018. , Markku Pajunen. Nyt Pajunen on valittu Holy Diver -nimisellä sukeltaja-aiheisella kuvalla edustamaan Suomea World Photographic Cupin tiimiin. Kilpailu on erittäin arvostettu. Se järjestetään joka toinen vuosi. Finalistit julkaistaan tammikuussa 2019.

  • Markku Pajusen ura valokuvaajaksi ei ole aivan tavallinen. Hän on Otaniemestä valmistunut materiaaliteknologian diplomi-insinööri, joka työskenteli vuosituhannen vaihteessa Nokialla kansainvälisissä tehtävissä. Hän oli muuan muassa Kiinassa ja perustamassa tehdasta Unkariin.
  • – Olen aina pitänyt kuvaamisesta ja harrastanut sitä. Olen mieltynyt kuviin, jotka eivät ole totta, mutta voisivat olla. Siihen oiva apuväline on Photoshop. Pajunen päätti opetella myös Photoshopin jälkikäsittelytekniikan, toki itse Photoshop oli entuudestaan hänelle tuttu työkalu.

Yle Areena. Elokuvia ikuistamassa.

Luxhelsinki.fi/info. Yhdestoista Lux Helsinki järjestetään 5.–9.1.2019, klo 17-22. Lux Helsinki on vuosittain järjestettävä viisipäiväinen valofestivaali, joka levittäytyy Helsingin keskustaan aina tammikuun alussa loppiaisen tienoilla. Tapahtuma esittelee monipuolisesti valotaiteen eri muotoja joka vuosi vaihtuvalla, muutaman kilometrin pituisella reitillä. Helsingin tunnetuimpien rakennusten lisäksi reitille valikoituu aina myös vähemmän tuttuja sisäpihoja tai julkisivuja.

Yle, En halua, että vanhana muistan elämäni kännykän ruudun kautta koettuna. 9.12.2018. Lopetin tilini kaikista käyttämistäni sosiaalisen median palveluista ja poistin applikaatiot puhelimestani. Taakse jäivät Facebook, Instagram, Twitter, Snapchat ja LinkedIn. Kyse ei ole somepaastosta, vaan toistaiseksi voimassa olevasta valinnasta. En ole kieltänyt itseltäni paluuta, mutta olen asettanut riman tietoisesti korkealle. Jos palaan someen, teen sen vain siinä tapauksessa, että sen hyvät puolet osoittautuvat ajan mittaan niin hyviksi, että elämä ilman tuntuu jotenkin huonommalta.

  • Kun on roikkunut sosiaalisessa mediassa yli vuosikymmenen, viikko ilman ei vielä kerro läheskään kaikkea. Varsinaiset vaikutukset selvinnevät minulle vasta paljon myöhemmin; siinä vaiheessa, kun somettomuudesta on tullut uusi perusasetus poikkeustilan sijaan.
  • Somettomuus on haaste myös omalle kyvylleni pitää yhteyttä. Tähän asti tuttavapiirin elämä on ollut skrollailtavissa kännykän ruudulla. Nyt minun pitää opetella uudelleen järjestämään tapaamisia, soittelemaan ja lähettämään tekstiviestejä. Toivon,että kahdenkeskiset tapaamiset ystävien kanssa lisääntyisivät.
  • Jo viikossa olen huomannut nauttivani uudenlaisesta yksityisyydestä. Jos kerron tekemisistäni tai ajatuksistani jollekulle, teen sen siksi, että oikeasti haluan kertoa sen juuri tälle tietylle ihmiselle. Tuntuu, että näin sen kuuluukin olla. Olen fyysinen olento enkä vain virtuaalinen kuvake.

Älypuhelimista.

Photo.net, foorumi.

Digital Photography School.

IR.

Diyphotography.net.

Petapixel.com.

Pdnonline.com.

  • Tips for Using Lightroom’s RGB Tone Curve. YouTube-video, kesto 8:27.
  • Pentax K-1 Mark II Camera Review. Julkistettu 21.2.2018. Kaksi vuotta edellisestä julkistuksesta, nyt seuraaja. Sama täyskenno, perinteinen järjestelmädigi, 36.4 megapikseliä (ei suodinta kennon edessä). Esiprosessori uutta, ISO 819.000 (aiemmin ISO 209.400). Pixel Shift Resolution Shift II, ei tarvita jalustaa, neljästä kuvasta yksi, paljon pikseleitä. Muuten speksit aika lailla ennallaan. 3.2 tuuman erikoinen joka suuntaan kääntyvä lcd-näyttö, 1.037.000. Kaksi sd-korttipaikkaa. Yhdellä latauksella ottaa 670 kuvaa (aiemmin 760 kuvaa). Paino 1.010kg. Wi-Fi. Sisäänrakennettu GPS. Tähtien kuvaajille oma bonus: GPS:n ja sensorin yhteistyönä voidaan kamera säätää seuraamaan tähtien liikettä (Astrotracer), pitkät suljinajat. Säänkestävä rakenne, kunnolla toteutettu, 100% (melkein) optinen etsin. 33 tarkennuspistettä. Viisiakselinen kuvanvakaaja rungossa, teho 5 stoppia. Sarjakuvaus 4.4 kuvaa sekunnissa (17 raw-kuvaa tai 70 jpg-kuvaa). Video edelleen 1080/30p. Eräänlaista 4K-videota saadaan, kun still-kuvia yhdistetään. Kuuloke- ja mikrofoniliitäntä (mahdollisuus valita tuulen huminan vaimennus). Kaikenlaisia ominaisuuksia, joita kilpailijoista ei löydy, kestää käyttöä, moniin olosuhteisiin. Hyvä kuvausote, voi kuvata myös hanskat kädessä. Täysin pimeässä muistikorttien vaihto on helppoa valaisevien diodien ansiosta. Edellisen version omistajille mahdollisuus päivittää sama kamera uuteen versioon. Hyviä puolia laaja dynaaminen alue, sääsuojattu rakenne, Pixel Shift kuvien yhdistämiseen. Huonoja puolia valkotasapaino, hidas sarjauvaus, vähän turhan iso. Suomen hinta 1.950 euroa runko (hinnassa on mukana verot).
  • PDN Photo of the Day, Florida’s Innate Peculiarity. 10 kuvaa ja teksti. Kirja ja näyttely.

Lensrentals.com, blog, Staff Picks for The Best New Photography and Videography Gear of 2018. 12 valitsijaa. Kukin 1 - 3 tuotetta. Ja nyt kyse vuodesta 2018, aikaisempi vuosien laitteet on jätetty ulkopuolelle. Aluksi top-20 vuokraustilasto, valokuva + video.

Dpreview.com.

ePhotozine.com.

The Online Photographer, The Fuji X-H1: Mike's Verdict. Julkistettu 15.2.2018. 24 megapikselin peilitön järjestelmäkamera, kroppikerroin 1.5x. Runkovakaaja, 5 stoppia. 3 tuuman kääntyvä kosketusnäyttö, 1.040.000 pistettä. Elektroninen etsin, 3.690.000 pistettä. Kaksi korttipaikkaa. 4K video, paljon yksityiskohtia. Sopii hyvin sekä still- että videokuvaukseen. Suomen hinta on alle 2.000 euroa (hinnassa on mukana verot).

  • Mike tutustui vain still-kuvaukseen. Kaikki on tasapainossa. Ei iso mutta ei pienikään. Ilo käyttää. Kuuluu top5:een.

Thom Hogan, Long Term Versus Short Term Planning. 9.12.2018. Kameravalmistajat ovat jo pitkään hioneet strategioitaan ja ovat niitä pitkään myös toteuttaneet. Entäs sitten kuvaaja? Miten kuvaaja on suunnitellut tulevaisuutensa kaluston suhteen. Juuri sinä.

Fotosidan.se, Skicka bilder från LR Classic till världen. Voiko LR Classicista lähettää kuvia älypuhelimeen. Ja älypuhelimesta sitten someen. YouTube-video, kesto 11:05. På svenska.

Rumors-sivustot. Faktaa ja fiktiota.

 

10.12.2018   (linkki)

Digicamera.netin Foorumilta.

Kamera-lehti. Nro 10-11 ilmestynyt 28.11.2018. Seuraava numero 1/2019 ilmestyy 17.01.2019.

Yle, Presidentin viimeinen matka ja viikon muita uutiskuvia. 10.12.2018. Viime viikolla juhlittiin uuden Oodi-kirjaston avajaisia ja vietettiin Yhdysvaltain entisen presidentin George Bushin hautajaisia. Keräsimme viikon mielenkiintoisimmat uutiskuvat yhteen. 12 kuvaa ja teksti.

Yle, Harvinaiset kuvat sodissa menetetyistä ulkosaarista julkaistiin netissä – katso, miltä saaret näyttivät sata vuotta sitten. 9.12.2018. Suomalaiset ovat hullaantuneet selailemaan vanhoja kuvia, museoiden verkkoarkistoilla on jo miljoonayleisö.

Älypuhelimista.

Photo.net, foorumi.

Digital Photography School.

Diyphotography.net, Shoot for the edit or How to shoot a man walking through a door. Jos kuvaat videota, opettele myös editoimaan videota.

Thephotoargus.com, 35 Awesome Examples of Night Photography.

Earthboundlight.com, That Perfect Sunset Shot. 9.12.2018.

Dpreview.com.

Pdnonline.com, Andrea Bruce on How She Earned the 2018 Catchlight Fellowship.

ePhotozine.com, Photographing Christmas Baubles.

Kamera & Bild, Här är de nominerade till Årets bild 2018 – rösta på din favorit! Sivuston oma kilpa.

Rumors-sivustot. Faktaa ja fiktiota.

 

09.12.2018   (linkki)

Digicamera.netin Foorumilta.

Timoasepp.com, Lapland Wedding Portraits - Paju & Christopher. Varsinaiset häät olivat muutamaa viikkoa aiemmin. Nyt otettiin kuvat rauhassa ja itse valitussa paikassa. Paljon kuvia. Ja YouTube-video, kesto 4:52. In English. Mukavan hyväntuulinen video. Fujifilm X-T2 | Fujifilm X-Pro 2 | Fujifilm GFX 50S & Rolleicord Vb with Kodak Portra 120 800 film.

Peter Forsgård, YouTube.

  • Super Control Panel - Olympus. 16.11.2018. Kesto 2:49. Super Control Panel in Olympus Cameras is a great and fast way to change settings on your Olympus camera. Shortening for Super Control Panel is SCP.
  • Olympus OM-D E-M10MKII and MKIII - specs and differences. 8.12.2018. Kesto 8:58. I have both the Olympus OM-D E-M10MKII and the OM-D E-M10MKIII for a short time for testing. Olympus Finland loaned me the cameras. I will be testing both of them during December.

Yle, Ihmissilmään verrattava resoluutio – vievätkö suomalaisen Varjon lasit virtuaalitodellisuuden uuteen aikakauteen? 8.12.2018. ...Nyt tilanne tulee muuttumaan, kun kuuma ja kohistu suomalaisyhtiö Varjo tuo ensi vuonna markkinoille uudet Bionic Display -lasinsa. Ne tarjoavat parikymmentä kertaa tarkempaa kuvaa kuin nykyiset, ja resoluutiota voi verrata ihmissilmään. ...Lasien hinnaksi arvioidaan 5000 - 10 000 euroa, joten tavallisten kuluttajien valtavirtatuotetta tästä ei ole tulossa.

Älypuhelimista.

  • Tivi.fi, Viikon Softa: Scanbot 8. 8.12.2018. Tee puhelimesta näppärä skanneri. Käyttöliittymä on helppokäyttöinen, ja se on myös suomennettu hyvin. Sovellus rajaa paperin automaattisesti ja ohjeistaa menemään lähemmäksi tarvittaessa. Automatiikka ottaa sen jälkeen kuvan, joten skannauksen voi tehdä nopeasti yhdellä kädellä.
    • Maksullisissa versioissa on tarjolla myös tekstintunnistus useilla eri kielillä, suomi mukaan lukien. Scanbot Lite maksaa 5,49 euroa ja kaksi ja puoli euroa kalliimpi Pro lisää mukaan myös merkintöjen ja allekirjoitusten tekomahdollisuuden, paremman kuvanlaadun ja sovelluksen suojaamisen pääsykoodilla ja biometrisellä tunnistuksella.
    • Ilmaisversiolla pääsee hyvin alkuun, eikä Pro-versio ole kallis. Sovellus toimii myös näppäränä QR-lukija. Scanbotin saa ladattua Androidille ja iOS:lle

Photo.net, foorumi.

Digital Photography School.

Dpreview.com.

Petapixel.com.

ePhotozine.com, 8 Top Snow Photography Tips And Tutorials. Linkit tutoriaaleihin.

Diyphotography.net, How to mimic sunlight in the studio – The Lighting Series #3.

Pdnonline.com, PDN Photo of the Day, The Making of Gordon Parks. 5 kuvaa ja teksti.

Kamera & Bild, Sophie Odelberg: När minnen får nytt liv. Kolumni.

Rumors-sivustot. Faktaa ja fiktiota.

 

08.12.2018   (linkki)

Digicamera.netin Foorumilta.

Valoaalloilla, YouTube-video, Kuusi vinkkiä parempiiin kuviin. 7.12.2018. Kesto 10:43. Tässä kuusi vinkkiä parempiin kuviin ja koska Valoaalloilla ei uskota uusien kameroiden parantavaan voimaan, niin vinkkeihin ei sisälly tavaran ostamista. Harrastajille.

  • Katsele kuvia. Mikä kuvasta tekee hyvä. Miksi kuva on otettu. Miksi pidän tai en pidä kuvasta. Inspiraation lähde, ei kopiointia.
  • Osallistu työpajaan. Aluksi sellaisiin työpajoihin, joissa käsitellään itselle läheiseksi kokemia aiheita. Mutta myöhemmin voi sitten osallistua ihan itselle vieraita aiheita käsitteleville work shopeille. Poistu mukavauusalueeltasi.
  • Hanki palautetta. Somessa tykkääminen ei välttämättä tarkoita mitään. Ota vastaan palaute. Pelkät kehumiset eivät johda mihinkään kehittymiseen. Kuvaa itsellesi.
  • Aloita kuvausprojekti. Ihan pienikin. Kuvaamisen taso varmasti paranee. Ajan myötä projekti voi muuttaa muotoaan. Huomaat muitakin asioita.
  • Opettele kamerasi. Mitä voi tehdä. Käyttöohje, YouTube, mitä vain. Ai, kamerassa on tällainenkin ominaisuus.
  • Uusi kamera ei tee parempaa sisältöä. Mutta esim. valovoima ei riitä, makrokuvat jne. paremmat mahdollisuudet. Kun oppii kameran rajoitukset, niin oppii niitä kiertämäänkin. Jos ei mielekästä sisältöä, niin kameralla ei ole merkitystä.
  • Lopuksi Instagram, valoaalloilla. Kumman kuvasta tykättiin enemmän, Matin vai Peterin. Aikaa oli keskiviikkoon 5.12.2018 klo 20 saakka.

Tivi.fi, Tekoäly voi pian pelastaa valokuvasi. 7.12.2018.

Älypuhelimista.

Photo.net, foorumi.

Digital Photography School.

Dpreview.com.

Pdnonline.com.

ePhotozine.com.

  • Tips On Photographing Lakes And Rivers In Winter.
  • Nikon AF-S Nikkor 500mm f/5.6E PF ED VR Review. Julkistettu 14.6.2018. Pieni ja kevyt (!). Pituus 23.7cm. Paino 1.46kg. Kuvanvakaaja 4 stoppia. Sääsuojattu. Suodinkierre 95mm. Runkona Nikon D810. Vastavalosuojan voi lukita. Kätevä Memory Recall nappi, voi tallettaa tarkennusetäisyyden, pääsee siihen sitten heti tarvittaessa takaisin. Terävä, vähän vääristymiä, vähän värivirhettä, vähän vinjetointia. Vähässä valossa automaattitarkennus ei aina toimi nopeasti. Arvosana 4.5 * / 5 *. Suomen hinta on 4.300 euroa (eipä taida vaan saada mistään).

Petapixel.com.

Diyphotography.net.

IR.

The Online Photographer, The Fuji X-H1: Opinions and Impressions. Julkistettu 15.2.2018. 24 megapikselin peilitön järjestelmäkamera, kroppikerroin 1.5x. Runkovakaaja, 5 stoppia. 3 tuuman kääntyvä kosketusnäyttö, 1.040.000 pistettä. Elektroninen etsin, 3.690.000 pistettä. Kaksi korttipaikkaa. 4K video, paljon yksityiskohtia. Sopii hyvin sekä still- että videokuvaukseen. Sarjakuvaus 14 kuvaa sekunnissa. Paino 674g. Yhdellä latauksella ottaa 310 kuvaa. USB-lataus kätevä, mukana myös tavallinen laturi. Mike vuokrasi kameran 7 päiväksi. Viikon jälkeen oli vaikea erota. Kokemuksia. Videopuolta Mike ei kokeillut. Suomen hinta on alle 2.000 euroa (hinnassa on mukana verot).

Kamera & Bild, Wacom Cintiq Pro 32 – både pennskärm och dator i ett. Piirtopöytä tai -levy. 4K tarkkuus, 3840 x 2160. Adobe RGB 98%. 3.500 euroa.

Rumors-sivustot. Faktaa ja fiktiota.

 

07.12.2018   (linkki)

Digicamera.netin Foorumilta.

Peter Forsgård.

  • Olympus M.Zuiko Digital ED 12mm f2.0 Review. 2.12.2018. YouTube-video, kesto 6:03. I tested the 7 years old Olympus M.Zuiko Digital ED 12mm F2.0 lens. In the video I go trough the specs and show a set of images I have used the 12mm f2.0 for. Vuodelta 2011, ensimmäinen kiinteäpolttovälinen Olympukselta Micr 4/3 -systeemiin.12mm (polttovälivastaavuus 24mm). Paino vain 130g. Pituus 4.3cm. Suodinkierre 46mm. Lähin tarkennus 20cm. Kaikki metallia. Ensimmäistä kertaa MF Clutch, kätevästi käsintarkennukseen. Ei sääsuojattu. Ehkä keväällä tulossa pro-versio.
    • Musta tai hopea. Arkkitehtuuri, maisema, matkakuvaus, jopa katukuvaus.
    • Vastavalosuoja ei tule mukaan, neliömallia. Sensorikin on neliönmuotoinen (objektiivi on kuitenkin pyöreä, neliömuoto on kuitenkin vahvempi kuin pyöreä). Nurkat vähän pehmeitä täydellä aukolla. Syväterävyys aika iso (mikä on välillä hyväkin asia). Hinta kalliihko, 700 euroa.
  • Olympus 15mm F/8.0 Body Cap Lens - review. 4.12.2018. YouTube-video, kesto 3:17. Peter maksoi objektiivista 39 euroa (tarjous). Melkein kuin neulanreikäkamera. Kiinteä f8. Lähin tarkennus 30cm. Eipä ole tarvetta (eikä mahdollisuuttakaan) minkäälaiseen tarkennukseen (paitsi tuo 30cm). Vähän kuin kuvia ottaisi pienellä kompaktikameralla, ergonomia kuitenkin järjestelmäkameran.

Rajala Blogi, Vinkit onnistuneisiin joulukuviin. 6.12.2018.

Teemu Saloriutta, Luonnonvalo.net.

  • Citynature.eu-sivusto johdattaa Helsingin lähiluontoon. 27.5.2018. Tänä keväänä julkaistu Citynature.eu-sivusto on tehty juuri tähän tarkoitukseen: sivusto esittelee Helsingin ja Tallinnan TOP10-luontokohteet. Jokaisesta kohteesta on tarjolla paljon luontotietoa ja retkivinkkejä. Sivusto on suunniteltu toimimaan erityisen hyvin mobiililaitteilla, jotta siitä olisi apua myös maastossa.
  • Luontokuvausoppaana melontaretkellä. 15.6.2018.
  • Arktinen alkukesä Paistunturin erämaassa. 19.6.2018.
  • Täydellinen kuunpimennys Tuusulan pelloilla. 29.7.2018. Lähes helteiseen perjantain ja lauantain väliseen yöhön 27.-28.7.2018 osunut täydellinen kuunpimennys keräsi ympäri Suomea laajan kansanjoukon ilmiötä ihailemaan. Etelärannikolla moni joutui pettymään pilvisyyden pilattua valtaosan pimennyksestä. Keski-Uudenmaan havaitsijoilla kävi parempi tuuri.
  • Lammaspaimenena Närängän erämaatilalla. 2.8.2018. Metsähallitus arpoo vuosittain perinnetiloilleen lammaspaimenviikkoja. Onnekkaat voittajat pääsevät viikoksi hoitamaan lampaita ja majoittumaan upeaan ympäristöön. Useiden vuosien yrittämisen jälkeen arpaonni suosi: vaimoni voitti juhannuksen jälkeisen viikon Kuusamon Närängänvaaralla sijaitsevalle Närängän erämaatilalle. Keräsimme noin kymmenen hengen porukan mukaan nauttimaan pohjoisen kesästä ja lampaiden hoidosta. Lammaspaimenviikot maksavat yhteensä 400 euroa – näin isolle porukalle touhu on siis lähes ilmaista.
  • Kuvausretkiä Etelä-Kuusamon vaaramaisemissa. 19.8.2018. Kirjoittelin edellisessä tekstissä tarinaa lammaspaimenviikolta Närängän erämaatilalta Kuusamosta. Lampaiden vahtimisen ohella aikaa retkeilyyn ja valokuvaukseen jäi runsaasti. Kiertelimme kuvauskavereideni kanssa Närängänvaaran lähimaastoissa. Säät suosivat ja hyviä kuvaustilanteita mahtui viikkoon useita. Reissun huipentumana kävimme Iivaaran yöttömässä yössä etsimässä vaarametsien harvalukuista koristusta, sinipyrstöä.
  • Mitä erätaitoja oikeasti tarvitaan? 30.9.2018.
  • Kevytretkeilijöiden tapaaminen Kytäjä-Usmin metsissä 3.-4.11.2018. 5.11.2018.

Hopeinen Omena, Kuva ja graafinen suunnittelu. (viimeisimmän viestin pvm).

Iina Hyttinen, Luukku 3: Parhaat vinkit joulukorttikuviin. 3.12.2018. Muutama ihan hyvä vinkki.

HS, Linnassa juhlittiin tunteella ja rikottiin rajoja – Laaja kuvakooste näyttää, mitä illan aikana tapahtui. 6.12.2018.

Ilta-Sanomat, Samsung jäi kiinni housut kintuissa: Hieno kuva ei ollut ihan mitä piti. 6.12.2018. Samsungin mainoskuva paljastui muualta hankituksi ja järjestelmäkameralla otetuksi.

Ilta-Sanomat, Suosittu verkkopalvelu kielsi pornon – mitä tästä seuraa? 7.12.2018. Satoja miljoonia blogeja isännöivässä palvelussa on arvioitu olevan vain vähän blogeja, jotka ovat keskittyneet pornoon. Toisaalta selvästi enemmän on käyttäjiä, jotka etsivät palvelusta pornoa. Tumblrilla onkin ollut maine yhtenä merkittävänä pornon lähteenä internetissä.

Älypuhelimista.

  • Mobiili.fi, Kameratestaaja arvioi iPhone XR:n – testatuista paras yksikamerainen. 6.12.2018. DxOMarkin listalla seitsemännelle sijalle, mutta nappaa yksikameraisten älypuhelimien kärkipaikan Galaxy S9:ltä. iPhone XR:ssä on vain yksi kamera eikä se tarjoa optista zoomia. Kamera saa risuja DxOMarkilta zoomauksesta ja keinotekoisesta boke-efektistä. Hämärässä otetuissa kuvissa on esiintyy välillä rakeisuutta. Videokuvauksessa iPhone XR saa kehuja hyvästä kuvanvakautuksesta, nopeasta jatkuvasta automaattitarkennuksesta ja yksityiskohtien taltioimisesta. Valkotasapainon kanssa puhelimella on taasen ongelmia sisätilöissa ja kohinaa on havaittavissa hämärissä olosuhteissa.

Photo.net, foorumi.

Featureshoot.com, The Secret Life of Alpacas, in Photos. Nyt on kyse eläimistä. Lähinnä kai kyse absurdeista kuvista. Näyttää siltä että jotain on lisätty myöhemmin kuviin.

Digital Photography School.

  • Taking a Measured Approach to Learning Photography.
    • Start with What’s Essential
    • Concentrate on the Basic Functions
    • Be Regular
    • Learn a Little More
    • Three Helpful Tips to Help Your Progress
  • Photography Equipment Tips for an Africa Photo Safari.
    • Cameras for an Africa Photo Safari. Monikossa eli kaksi runkoa mukaan. Pölyä ja hiekkaa joka paikassa. Parasta oli jos ei tarvitsisi vaihtaa objektiiveja.
    • Lenses for an Africa Photo Safari
    • Filters for an Africa Photo Safari
    • Camera Support on an Africa Photo Safari
    • Bean Bags. Hernepussit.
    • Monopod
    • Tripod
    • Clamp
    • Storing Images while on an Africa Photo Safari. Laptop, Memory Cards.
    • Accessories for an Africa Photo Safari. Batteries, Lens Cleaning Cloth, Others.
    • Packing for an Africa Photo Safa. Arvokkaampi käsimatkatavaroihin, jos mahdollista.
    • Final Thoughts on an Africa Photo Safari

ePhotozine.com.

Dpreview.com.

IR, How to enhance eyes in your portraits using Photoshop CC. YouTube-video, kesto 16:41. Ja nyt on kyse lähinnä studiokuvasta, pitää olla jo valmiiksi silmät hyvin esillä. Samat asiat voi tehdä monella eri tapaa. Tämä tutoriaali käy samalla aika hyvin ihan yleisestä Photoshop-oppaasta, sen verran montaa eri työkalua käytetään.

Diyphotography.net.

Petapixel.com.

Pdnonline.com.

Fotosidan.se, Kirsty Mitchells sagorike visas på Fotografiska. 7.12.2018 - 3.3.2019. 5-vuotinen projekti alkoi kesällä 2009, seitsemän kuukautta äidin aivosyöpään menehtymisen jälkeen.

Rumors-sivustot. Faktaa ja fiktiota.

 

06.12.2018   (linkki)

Digicamera.netin Foorumilta.

Sulantoblog, The best video settings for Canon EOS M50. 4.12.2018. YouTube-video, kesto 7:14. Here are some advice how to make the video footage from the Canon EOS M50 look better. I'll reveal my best settings and they may work for you too, but if not, I'll tell how to find the best for you.

  • Suurin osa painikkeista tehdasasetuksissa. Mutta shadow-button toimii videomoodissa tallennuksen aloituksena. Hyvin harvoin manuaalitarkennus videosassa. MF peaking kyllä käytössä jos on tarve.
  • Picture Styles. Kosketusnäytön tai valikoiden kautta pääsee käsiksi. 8 etukäteen määriteltyä profiilia. Ja 3 käyttäjän määriteltävissä olevaa profiilia. Kaikkia voi vielä erikseen kustomoida (sharpness, contrast, color saturation ja color tone). Matti: Neutral (sharpness 0 tai 1, contrast pienin mahdollinen eli max-miinus).
  • Valkotasapaino. Vahva manuaalivalkotasapainon suositus. Automaattinen toimi hyvin, mutta voi muuttua milloin tahansa kesken klipin, kuvauksen mukaan (jos taustaksi vaihtuu vaikka keltainen rakennus). Usein joku valkotasapainon valmiista esiasetuksista sopii (sunny, cloudy, tungsten jne.). Sitten voi säätää valkotasapainoa ihan käsin värilämpötila-arvoa muuttamalla.
  • Framespeed, shutter speer vielä säätöä (josta Matti ei tässä kerro)

HS, Kamera näyttää revontulet kirjavampina ja kirkkaampina kuin paljas silmä – Jorma Luhdan kuvat loimuavat uudessa kirjassa. 5.12.2018. Pieni mies hiihtää valtavan leiskuvan taivaan alla. Kuva henkii rauhaa, kaikkeuden ihmettelyä, yksinäisyyttä. Mutta sen ottaminen vaati sekä valmisteluja että nopeutta. Kymmenen sekunnin vitkalaukauksen aikana luontokuvaaja Jorma Luhta pinkoi etukäteen sopivaan kohtaan panemilleen suksille, nosti vetovyön vyötäisilleen ja tekeytyi sen näköiseksi, että tässä vedetään ahkiota. Lopputuloksesta ei paljastu, ettei hän ehtinyt kiinnittää siteitä vaan astui niiden päälle. Otos koristaa uuden Revontulet-kirjan kantta.

  • Kirja ilmestyi marraskuussa yhtaikaa suomeksi, englanniksi, kiinaksi ja japaniksi. Se on kevyt ja muiltakin mitoiltaan pieni, kuin tehty matkamuistoksi. Luhta on kuvannut revontulia ja yötaivasta pitkään. Vuoden luontokirjana palkittu Tähtiyöt ilmestyi vuonna 2009, Taivas tulessa. Kulje revontulten loimussa vuonna 2013. Niissä tekstitkin ovat Luhdan kynästä.
  • Maahenki.fi, Revontulet. Sidottu. 72 sivua. 35 euroa.

Kamerakoulu.fi, Local Surfer Project – Osa 2 (Fujifilm Pro 400H). 5.12.2018.

Ikinörtti, Kokemuksia ryhmäpuheluista. 3.12.2018. okeilut tehtiin syys- lokakuussa 2018 muutaman hengen ryhmissä. Testiin valittiin IOS- ja Android-puhelimiin ilmaiseksi ladattavat sovellukset Facebook/Messenger, Google Hangouts ja WhatsApp sekä Skype.

Älypuhelimista.

Photo.net, foorumi.

Digital Photography School.

ePhotozine.com.

Dpreview.com.

IR.

Petapixel.com.

Diyphotography.net.

Pdnonline.com, PDN Photo of the Day, New Southern Anthem. 7 kuvaa ja teksti. Näyttely.

Fotosidan.se, Föreläsning: Konsten att ta betalt. Svenska Fotografers Förbund. YouTube-video, kesto 1:27:57. Kaikenlaista.

Fotosidan.se, Kameradrönare kan snart få skjutas ned. Vaikkapa ydinvoimaloiden lähellä. Lupa ampua alas. Vasta ehdotus.

Rumors-sivustot. Faktaa ja fiktiota.

 

05.12.2018   (linkki)

Digicamera.netin Foorumilta.

Pallopanoraamablogi, Reposia susirajalla. 5.12.2018. Niinpä vain tällekin syksylle saatiin ei yksi vaan jopa kaksi kunnollista revontuliyötä. Koska hiukkaskuuro ei yllättänyt ihan housut kintussa, tuli hakeuduttua kuvaamaan jopa vähän tavanomaista pimeämmän taivaan alle eli Lapinlahden (ent. Varpaisjärven) Älännejärven pitkille hiekkarannoille. Kolme 360 asteen pallopanoraamaa, kaksi tavallista kuvaa.

HS, HS:n valokuvaaja Mika Ranta kuvasi kolmen vuoden ajan Oodin rakentamista – Ainutlaatuinen video näyttää, miten kirjasto kohosi Helsingin keskustaan. 4.12.2018. Kuvia kertyi noin miljoona ja ne näyttävät Oodin rakentamisen vaiheet hetki hetkeltä. Ranta on ottanut rakennustyömaasta pitkän sarjan valokuvia, jotka on yhdistetty nopeutetuksi noin parin minuutin videoksi. Kuvaus on tehty valvontakameralla. ”Malli on sama, mitä Paavi käyttää Vatikaanissa”, Ranta kertoo. Timelapse-video.

  • Kuvia on kuvattu joka päivä minuutin välein yhteensä 1 020 kappaletta. Videoon on sitten valittu kuvia kuvatun jatkumon mukaan. Arkipäiviltä on keskimäärin viisi kuvaa päivässä.

Rajala Blogi, Miten valita sopiva kameralaukku? 4.12.2018. ...Myymälään kannattaa ottaa kuvauskalusto mukaan laukkua ostaessa

Aamulehti, Kuvajournalisti tarvitsee pitkiä kalsareita ja painavaa reppua – Kaksitoista kuvaamisesta kiinnostunutta lukijaa tutustui työhön Aamulehdessä. 4.12.2018.

Yle, Janne Autere sulki Facebookin kymmenen vuoden aktiivisen käytön jälkeen, eikä hän ole ainoa – Ylen lukijat kertovat miksi jättivät somen ja miten se vaikutti. 4.12.2018.

HS, Korkein oikeus: Vanhemmat eivät voi julkaista lapsistaan mitä tahansa tietoa – Isän tuomio huostaanotto­videon julkaisemisesta pysyi voimassa. 4.12.2018. Isällä ei edes lasten huoltajana ollut oikeutta levittää lastensa yksityisyyteen liittyvää videota. Isä vetosi siihen, että nykyisin vanhemmat julkaisevat netissä lapsistaan monenlaisia tietoja ja kuvia.

  • ”Tästä päätellen lasten huoltajat varsin laajasti ovat käsityksessä, että heillä on oikeus päättää lasten yksityiselämää koskevien tietojen julkaisemisesta”, KKO huomautti.

Yle, Suomalainen tutkimus: Instagram paljastaa nopeasti influenssa-aallon vaiheet. 4.12.2018. Instagramissa julkaistuista sanoista ja kuvista saatu tieto influenssa-aallon etenemisestä ja sen huipusta on lähes viiveetöntä. Tutkimus, huhtikuu 2012 - toukoko 2018.

Mobiili.fi, WhatsApp tulossa saataville myös Android-tablettilaitteille. Vielä beta-versio.

Photo.net, foorumi.

Digital Photography School.

ePhotozine.com.

Dpreview.com.

IR.

Petapixel.com.

Diyphotography.net.

Pdnonline.com.

The Online Photographer, Sarah Meister On Dorothea Lange. 48-sivuinen kirja. Aiheena yksi kuva. Pokkari. Viikon päästä.

Rumors-sivustot. Faktaa ja fiktiota.

 

04.12.2018   (linkki)

Digicamera.netin Foorumilta.

  • Vaakasuorat viivat videokuvassa (Aloitteleva digikuvaaja kysyy). Huomasin nyt vasta videokuvaa ottaessani että kamerani videokuvaan tulee vaakasuoria viivoja liikkuvan kohteen ääriviivoihin. Mukana kuvakaappaus videosta, jossa on liikkuva käsi. Mistä tämä mahtaa johtua?
  • Canon, camera connect ja ongelma salaman kanssa (Aloitteleva digikuvaaja kysyy). Ratkaistu.
  • Hyviä eBay-kamerakauppoja (Ulkomailta ostaminen). Kysymys.
  • Uudet Sigmat (Optiikka). Sigma 40mm art ja 60-600 tuli kokeiltua. Tuo 60-600mm tarkentaa Sonyn A7R3 rungolla ja MC-11 adapterilla pitkässä päässä tosi hitaasti, mutta tarkentaa oikein. Kannattaa varmaan kokeilla ensin kaupassa, jos kuvaa lintuja tai urheilua Sonyn ja adapterin kanssa.
  • Sony FE 24 f1.4 GM (Optiikka). Dpreview.com. Best prime lens.
  • Taistelu peilittömien ff järkkäreiden herruudesta (Järjestelmädigit). Vaihteeksi ihan kiinnostavaa keskustelua, useampi kymmenen viestiä.
  • Waves (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). Kommentit.

Olli Korhonen, Lintujen peilikuvia tyynellä vedenpinnalla – Testaa keksitkö mitkä kuvista on käännetty ylösalaisin. 3.12.2018. Viime kesänä keskityin lähes kokonaan kuvaamaan jo edellisenä kesänä suuren osan huomiostani vieneen Suonenjokelaisen louhintakiellossa olleen kalliolouhoksen lintuelämää, joka oli paikan pienehkön koon huomioon ottaen poikkeuksellisen vilkasta. Louhoksen pohjalle syntyneellä matalalla suurella vesialtaalla vieraili nimittäin kesän kuluessa todella mielenkiintoinen kirjo erilaisia lintuja, joista suuri osa oli erilaisia kahlaajia kuten kurki, lapinsirri, suokukko, lehtokurppa, kuovi, liro, valkoviklo, metsäviklo, pikkutylli ja tylli. Peilikuvia 20 kpl.

Yle, Sydän palaneessa autossa ja viikon muita uutiskuvia. 3.12.2018. Mies katseli palanutta autoa Pariisin mellakoiden jäljiltä viime sunnuntaina. Kunnan työntekijät yrittivät saada kaivoa vetämään Australiassa. Valokuvaajat odottivat G20-kokoukseen saapuvia johtajia Buenos Airesissa. Yle kokosi viikon kiinnostavimmat uutiskuvat. 17 kuvaa. Ja kuvatekstit.

Kamerakoulu.fi, Local Surfer Project – Osa 1 (Kodak Portra 160). 3.12.2018. In English. Graafikko Anna Anundin ja valokuvaaja Giovanni Astorinon Local Surfer Project tutkii ainutlaatuisia surffiyhteisöjä kuvituksen ja valokuvan keinoin. Heidän kiinnostuksensa suuntaa erityisesti valtavirran ulkopuolelle, tarkoituksena löytää monipuolisempi näkemys geneeriseen surffimaailmaan.

Ritarikunnat.fi, 6.12.2018 annetut kunniamerkit. Yksi valokuvaaja: Jorma Puranen. Suomen Valkoisen Ruusun I luokan ritarimerkki.

Älypuhelimista.

Photo.net, foorumi.

Digital Photography School.

ePhotozine.com.

  • Winter Bird Photography Tips. Vähänlaisesti.
  • Final November Photo Month Winner Revealed.
  • A Charming Sheep Image Has Been Awarded POTW.
  • Photography Gift Guide For Her 2018.
  • Nikon Z6 Review. Julkistettu 23.8.2018. 24 megapikselin peilitön täyskennoinen. Runkovakaaja, 5 akselia, 5 stoppia. Sopii paremmin videokuvaajille kuin lippulaivamalli Nikon Z7, paremmat speksit. Monet ominaisuudet samoja kuin isoveljellä (evf jne). Elektroninen etsin erinomainen, 3.690.000 pistettä. Kääntyvä (ylös-alas) kosketusnäyttö, 3.2 tuumaa, 2.1 miljoonaan pistettä. Paino 675g. Ulkoisesti sama kuin Z7, sisälläkin paljon samaa. Erot löytyvät vasta kun valikoihin menee syvemmälle. Nikon Z6 on selvästi nopeampi kuin isoveli Z7. Molemmissa sama Expeed 6 prosessori. Z6 12 kuvaa sekunnissa. Nikon Z6 273 PDAF-pistettä (vaihetarkennuspistettä), 90%:n peittävyys sekä vaaka- että pystysuunnassa. 4K kroppaamaton full pixel readoutista. ISO 100 - 51200 (ei Z7:n ISO 64). Nopein sarjakuvaus 12 kuvaa sekunnissa. Yksi XQD-korttipaikka. Akut kestävät 310 kuvaa (CIPA, oikeasti paljon pitempään). Arvosana 4.5 * / 5 *.
  • Suomen suositushinta on 2399 euroa (hinnassa on mukana verot, elokuussa julkistuksen yhteydessä kerrottu suositushinta oli 2099 euroa).

Dpreview.com.

Thom Hogan.

  • Nikon Z7 Camera Review. 2.12.2018. Pitkä. Perusteellinen. Jos Nikonin peilitön vähääkään kiinnostaa, lue. Nikon Z7 on Nikonin _kahdestoista_ peilitön kamera. Jos ennestään omistaa Nikonin F-objektiiveja, niin Nikon Z7 on paras valinta perinteisistä järjestelmäkameroista peilittömiin siirtyville. (Miten onnistuu Sonyn käyttäminen pakkasessa hansikkaat kädessä? Vrt. Nikon). Sonyn jatkuva automaattitarkennus on parempi kuin Nikonin. Suomen hinta runko, vähän alle 4000 euroa.
  • Nikkor 24-70mm f/4 S Lens Review. 2.12.2018. Suunniteltu Z-sarjan peilittömille. Paino 500g, pituus 8.85cm. Tässä luokassa koko ja paino vähän keskivertoa pienempi. Periaatteessa peilittömän kittilinssiksi kallis. Mutta erittäin hyvä hinta/laatusuhde. Suomen hinta on 1.150 euroa (hinnassa on mukana verot).
  • Statistics Interpreted Incorrectly. 3.12.2018. "Sony is crushing Canon and Nikon"? BCN:n muutaman päivän takainen tilasto Japanin myynnistä. Graafissa oli kyse kaikista täyskennoisista. Canon 5D, 6D, 1D, and R; Nikon D610, D750, D810, D850, D5, and Z7; Sony A7, A7R, A7S, and A9. Koko vuoden tilasto: Canon 39.2%, Nikon 30.1%, Sony 30.7%. Nikon Z6 ei ole ollenkaan mukana, ei ehtinyt kauppoihin. Toivottavasti vuoden lopussa Sonylla, Canonilla ja Nikonilla on kullakin kolmasosa täyskennoisten markkinoista (Japanissa). Kilpailu panee yrittämään.

Petapixel.com.

Diyphotography.net.

Pdnonline.com.

  • Camera Review: Fujifilm’s X-T3. Julkistettu 6.9.2018. 26 megapikselin peilitön kroppikennoinen X-Trans sensori, perinteisen järjestelmäkameran ulkoasu. 425 tarkennuspistettä, -3EV. 3.69 pisteen elektroninen etsin. Kolmiakselinen kääntyvä 3.2 tuuman kosketusnäyttö (pitäisi hyödyntää monipuolisemmin), 1.040.000 pistettä. Ei runkovakaajaa. ISO laajennettuna 80 - 51200. Sarjakuvaus elektroninen suljin kropattuna x1.25 30fps, elektroninen suljin 20fps, mekaaninen suljin 11fps. Videoon panostettu oikein kunnolla, 4K/60p kropattuna, 4K/30p kroppaamattomana. Kilpailee Panasonicin GH5:n kanssa. Sisäisesti 10-bittinen tallennus. F-Log. Kaksi SD-korttipaikkaa (UHS-II). Mikrofoni- ja kuulokeliitännät. Yhdellä latauksella ottaa 390 kuvaa. Myös USB-C -lataus. Paino 539g. Ei GPS. Sopii sekä still-kuvaajalle että videokuvaajalla. Kunnolla sääsuojattu. Värit musta ja hopea. Retro-design. Suomen hinta runko alle 1.600 euroa (hinnassa on mukana verot).
  • PDN Photo of the Day, Hong Kong’s Construction Cocoons. 12 kuvaa ja teksti. Ensimmäinen vierailu 25 vuotta sitten. Rakennustelineet bambusta.

Lensrentals.com, Most Popular Photography and Videography Products of 2018. Näihin tilastoihin eivät vaikuta se, mihin leiriin arvostelun tekijä kuuluu. Tai minkä kuusen juurella koti sattuukaan olemaan. Äänestys on tapahtunut sen tärkeimmän eli oman lompakon mukaan. Most Popular Photography & Videography Gear of 2018. Most Popular New Photo & Video Gear of 2018. Most Popular Photography & Videography Gear of 2017.

IR, Why a folding v-flat is an indispensable tool for many studio photographers. Esittelyssä kokoonmenevä, $200. Päästää valoa, taustana jne.

Thephotoargus.com, 20 Excellent Double Exposure Photos: Film and Digital.

Kamera & Bild, Prisbelönt fotograf levde som hemlös i 36 dagar. Dokumentti. Christoffer Hjalmarsson. Valokuvaajana aiemmin palkintoja voittanut, nyt SVT-journalisti. Kertoi avoimesti mistä oli oli kyse. Joka päivä kollega toi sovittuun tapaamiseen uudet akut ja muistikortit videokameraan.

  • Svtplay.se, 36 dagar på gatan. Kesto 28.42. Säsong 1 - Avsnitt 1: Du måste ta hand om dig själv. Så är det här ute på gatan.
  • Fotosidan.se, SVT-fotograf levde som hemlös i 36 dagar. Monta vuotta freelance-kuvaajana, Expressen. Vaihtoi tänä vuonna SVT:lle (Ruotsin Ylelle). Ei rahaa, ei yösijaa eikä paljon muutakaan. Paitsi videokameran kodittomien elämän taltioimiseen.

Rumors-sivustot. Faktaa ja fiktiota.

 

03.12.2018   (linkki)

Digicamera.netin Foorumilta.

Valovuoto.fi, Stefan Bremer – Keskeltä & Täysillä. 2.12.2018. Osallistuin viime viikonloppuna kolme päiväiseen Stefan Bremerin pitämään Keskeltä & Täysillä kontaktikuvaustyöpajaan, jonka järjestäjinä toimivat Taiteen edistämiskeskus, Jouko Lehtolan säätiö ja Luovan valokuvauksen keskus. Työpajan aiheena oli kontaktikuvaus, jonka oletin liittyvän jollain tavalla henkilökuvaukseen. Paja järjestettiin Jyväskylässä.

HS, Marraskuun parhaat kuvat: Tellervo Koivisto #metoo-hengessä, Ukrainan sodan kaksi puolta sekä norjalainen maalaisidylli. 2.12.2018. Helsingin Sanomien kuvatoimitus koostaa joka kuukausi parhaat HS:ssa julkaistut kuvat kuluneiden neljän viikon ajalta. Marraskuun kuvakoosteen yhteydessä kuvaaja Rio Gandara kertoo lisäksi mietteitään kuvanottopaikalta. Kaikkiaan 34 kuvaa. Kuvateksteineen.

HS, Kristian Runeberg 1934–2018. Valokuvaaja Kristian Runeberg kuoli 9. marraskuuta Snappertunassa. Hän oli 83-vuotias, syntynyt Helsingissä 28. marraskuuta 1934. Eläkkeelle siirtymisen jälkeen Runeberg ei enää ottanut ainuttakaan valokuvaa. Hänen noin satatuhatta negatiivia ja diaa sisältävä kokoelmansa siirtyi Suomen valokuvataiteen museolle, ja kameransa hän lahjoitti museolle Tammisaareen.

Muropaketti.com, Kokeilussa Netgear Orbi RBK20 AC2200 -mesh-verkkopaketti – Langaton verkko isoonkin kotiin. 2.12.2018. Langattoman Mesh-verkon ideana on laajentaa samaa SSID-tunnusta usealle tukiasemalle, jotka toimivat kokonaisuutena. Kun päätelaitteet kotona liikkuvat, osaavat tukiasemat siirtää ne nopeimman linkin taakse itsestään käyttäjälle huomaamattomasti. Tukiasemat kommunikoivat keskenään langattomasti. Muropaketin testiin otettu Netgear Orbi RBK20 AC2200 koostuu langattomasta reitittimestä ja yhdestä satelliittitukiasemasta, jotka yhdessä pystyvät kattamaan teoriassa jopa 250 neliömetrin alan. 260 euroa.

Yli kahdeksaan vuoteen emme ole laittaneet esille uusia kuvia Digicamera.netin Gallerioihin. Silloin iski jonkinlainen kuvaähky. Joka ei ole mitenkään viime vuosien aikana vähentynyt. Tein muutaman yksinkertaisen Google-Kuvahaun. Aika paljon kuvia Google löysikin, joukossa sellaisia, joita ei edes muistanut ottaneensa. (loppupuolella tulee tietenkin muitakin osumia).

Älypuhelimista.

Photo.net, foorumi.

Featureshoot.com, Join Us in Brooklyn for The Print Swap Holiday Exhibition.

Digital Photography School.

  • Improve Your Photography by Learning How To Use Exif Data.
    • Data About Data
    • How Is This Information Useful to Beginner Photographers?
    • Use Exif Data To Make Comparisons
    • Analyze and Anticipate
      • ExifTool by Phil Harvey. Vahva suositus, ilmainen. Kaikkea muutakin (esim. pvm/kellonaika voi korjata).
      • Jeffrey's Image Metadata Viewer. Online. Kuvan osoite netissä. Tai kuva omalta koneelta. Exif-tiedot esiin.
  • The (Almost) Perfect Autofocus of the Sony a7R III: a Hands-On Review. Sonyn mukaan on vaikeaa saada tällä kameralla epätarkka kuva. Speksit kerrottu tarkasti. Ja käytännön kokemukset. Kaikki toimii. Musiikkikonserteissa strobovalot sotkevat tarkennuksen täydellisesti. Canonin laseilla Metabones Smart Adapter toimi parhaiten. (tekstissä ei huomioitu ollenkaan juuri julkaistua firmware-päivitystä, jolla saadaan käyttöön muillakin objektiiveilla kaikki Sonyn AF-moodit). Suomen hinta rungolle on vähän alle 3.300 euroa (hinnassa on mukana verot). Julkistettu 25.10.2017
    • (hm. ...tämä on siis yllättynyt positiivinen hymähdys... mitäs kilpailijat Canon ja Nikon puuhasivat viimeisen runsaan vuoden aikana...).

Dpreview.com, Our favorite gear, rewarded: DPReview Awards 2018. Paras kilpailijakin kussakin luokassa esitellään. Ja muitakin mainitaan. Useampi yllätys.

  • Best photography accessory. Wandrd Prvke 21L Backpack.
  • Best video accessory. Winner: DJI Ronin-S.
  • Best smartphone camera. Apple iPhone XS.
  • Best prosumer camera drone. DJI Mavic 2 Pro.
  • Best zoom lens. Tamron 28-75mm F2.8 Di III RXD.
  • Best prime lens. Sony FE 24mm F1.4 GM.
  • Best compact/fixed lens camera. Sony Cyber-shot DSC-RX100 VI.
  • Best consumer stills/video camera. Fujifilm X-T3.
  • Best entry-level ILC. Canon EOS M50.
  • Best midrange ILC. Sony Alpha a7 III.
  • Best high-end ILC. Nikon Z7.
  • DPReview innovation award. Google Pixel 3.
  • DPReview product of the year, 2018. Sony Alpha a7 III.

IR, Using the new Frame Tool in Photoshop and how it compares to Clipping Masks. YouTube-video, kesto 11:26.

ePhotozine.com, Top Tips On Photographing Snowy Landscapes.

Diyphotography.net.

Thom Hogan, Sony Sensor Announcement Versus Rumor. 27.11.2018. Sonyn virallinen lista sensoreista kertoo jo kameroissa käytössä olevista sensoreista. Ja kertoo myös mitä on tarjolla (jos ei listassa niin ei enää tarjolla). Huhut kertovat ihan uusista 36 megapikselin ja 60 megapikselin täyskennoisista sensoreista. 20%:n kasvu nykyisiin. Datan siirto sensoreilta on melkein kaksinkertaistunut. Kameravalmistajat eivät halua myydä kuluttajille $1000:n kameraa vaan $3000:n kameran. Kuvien koot kasvavat huomattavasti, monella voi olla edessä muunkin kaluston päivitys.

  • Kuinka moni tarvitsee monen kymmenen megapikselin järjestelmäkameraa. Suurelle osalle tärkeintä on jakaa kuvat somessa.
  • Televisiot eivät ole tehneet läpimurtoa kuvien katselussa. 1080p on oikeasti 2 megapikselin kuva. 4K puolestaan 8 megapikselin kuva. Mutta 8K onkin yhtäkkiä 33 megapikseliä. Järjestelmäkameran ja älypuhelimen kuvanlaadun erot näkyvät 8K-kuvassa.
  • Mitä kuuluukaan Hi-Fi -markkinoilla? Japanilaiset yhtiöt tekevät yhä kalliimpia ja kalliimpia tuotteita, kuluttajamarkkinat ovat romahtaneet.
  • Sony tekee yhä isompia ja isompia sensoreita, missä vaiheessa massat eivät enää ole kiinnostuneita ostamaan kalliita kameroita, joissa on aina enemmän ja enemmän megapikseleitä.

Pdnonline.com, Notable Photo Books of 2018. Nelisenkymmentä kirjaa.

Fotosidan.se, Ställ frågor om Canon. Seuraavan Poddradion topikki. Pyydetään kuuntelijoilta kysymyksiä.

Rumors-sivustot. Faktaa ja fiktiota.

 

02.12.2018   (linkki)

Digicamera.netin Foorumilta.

Yle, "Selvittiin säikähdyksellä, mutta vahva muisto jäi" – tällaisia kuvia ja tarinoita lähetettiin Luonto-Suomen myrskyiltaan. 30.11.2018.

Iltalehti, Syöpä vei vaimon ja vaanii nyt Hannun henkeä - rajusti tatuoidun Aleksandran ja muiden ainutlaatuisten mallien kuvaaminen toi valoa pimeyteen. 20.12.2018. - Halusin tuoda esiin valokuvissa sen tärkeimmän ajatuksen, että ihminen tulisi ottaa vastaan ihmisenä. Kuviin ei ole lisättynä mitään tekotaiteellista paskaa, Hannu Hietarinne sanoo.

Tivi.fi, Viikon Softa: Copied. Applen mobiililaitteisiin käyttömukavuutta kätevällä sovelluksella. Tekstin kopioiminen ja liittäminen on melko hidasta iOS:ssa, varsinkin jos on tarpeen liittää eri tekstin pätkiä esimerkiksi useampiin sähköpostiviesteihin. Copied on näppärä apuri, johon voidaan tallentaa tekstiä, linkkejä ja kuvia useille leikepöydille. Perusversio ilmainen. Copied+ runsaat 3 euroa.

Tivi.fi, Instagram uudistuu – hyödynnä ominaisuutta näin. 1.12.2018. Vaihtoehtoiset tekstit kuvajulkaisussa. Kuvausten pituus voi olla enintään 100 merkkiä. Näkövammaisia varten. Tämän lisäksi Instagramin tekoäly käy vastaan tulevia kuvia läpi ja luo kuvauksia niistä.

Yle, Valheenpaljastaja: Netin käyttäjäarvioihin ei kannata luottaa sokeasti – nämä merkit paljastavat huijauksen. 2.12.2018. Tuoreet tutkimukset paljastavat, että suuri osa esimerkiksi Amazonin käyttäjäarvioista on todellisuudessa maksettua mainontaa. Esimerkiksi Amazon UK Reviewers -ryhmässä on yli 25 000 jäsentä, jotka ovat valmiita kirjoittamaan ylistäviä arvioita ilmaisia tuotteita tai palkkioita vastaan. Yritykset kertovat ryhmissä tuotteistaan ja lupaavat rahat takaisin PayPal-siirroilla. Arvostelijan täytyy ensin ostaa tuote Amazonista, jotta arvio vaikuttaa aidolta.

  • Kaikkien aikojen tunnetuin käyttäjäarvosteluhuijaus lienee tempaus, jossa lontoolaismies onnistui saamaan pihavajansa Lontoon ykkösravintolaksi Tripadvisorissa. Tapaus poiki uutisotsikoita ympäri maailman vuonna 2017.

Älypuhelimista.

Photo.net, foorumi.

Digital Photography School.

Dpreview.com.

IR.

ePhotozine.com, Photographing Fairground Rides At Night.

Diyphotography.net.

Petapixel.com.

The Online Photographer, An Hour With Sarah Meister. MoMa, valokuvausopuolen kuraattori. How Does a Museum Curator Do Her Job? Podcast kesto 1:11:20 (viimeinen kysymys katkesi kesken kaiken).

Kamera & Bild, TEST: Fujifilm X-T100 – stilren men kraftlös. Julkistettu 24.5.2018. Kamera on oikeastaan sama kuin Fujifilm X-A5. Edullisimpaan luokkaan peilitön järjestelmäkamera. 24 megapikselin kroppikenno. Elektroninen etsin 2.36 miljoonaa pistettä, hyvä. Tarkennusta voi muuttaa sormella näytöltä samalla kun katsoo etsimestä (hidas ja huono toteutus). Kolmen tuuman kosketusnäyttö, ylös-alas 180 astetta. Bluetooth, Wi-Fi, ihan hyvä sovellus älypuhelimelle. Video keskinkertainen, kuitenkin mikrofoniliitäntä. Pieni popup-salama. Yhdellä latauksella 430 kuvaa. Paino 448g, ei ihan kevyemmästä päästä. Ei säänkestävä. Tyylikäs ulkonäkö, terävät kuvat. Mutta. Säästösyistä hidas prosessori => hidas kamera. Tarkennuskin hidas. Arvosana 60. Suomen hinta on vähän yli 600 euroa (runko + kittilinssi, vielä 100 euroa cashback-kampanjasta).

Kamera & Bild, Ljusgurun – David Bicho. Haastattelu. Tekstiä ja kuvaa.

Rumors-sivustot. Faktaa ja fiktiota.

 

01.12.2018   (linkki)

Digicamera.netin Foorumilta.

Valoaalloilla, YouTube-video, Kuvahaaste - Bokeh on kielletty! 30.11.2018. Tällä viikolla taas kuvahaaste - pitkästä aikaa. Bokeh on kielletty! Käy tykkäämässä Matin tai Peterin kuvasta Valoaalloilla Instagramissa. Tykkää kuvasta keskiviikkoon 5.12. klo 20.00 menessä niin äänesi on laskennassa mukana.

  • Peter Forsgård, DxOMarkin testaama bodycap-linssi, kaikkein huonoin arvosana. M.Zuiko 15mm f8 bodycap lens. Aikanaan maksoi 39 euroa. Runkona Olympus OM-D E-M1 MKII. Runkovakaaja. Bodycapissa ei elektroniikkaa, pitää muista käydä kertomassa vakaajaa varten, että kyse on 15mm:n polttovälistä. Vaihtoehdot tarkentamiseen 30cm ja ääretön. Hauskaa kuvausta. Ei tietenkään iltakuvaukseen tms. Peteriltä vain mv-kuvia.
  • Matti Sulanto, Canon EF-M 22mm f/2 STM. Runkona Canon EOS M50. Ns. pancake. Aukon esivalinta F8. Aurinko paistaa, valotusaika ei liene ongelma (vaikka kohde vähän liikkuisikin). Tarkennusta eikä muitakaan teknisiä seikkoja tarvitse miettiä. Tarkennusta ei pääse lukitsemaan millekään etäisyydelle.
  • Instagram, valoaalloilla. Aikaa tykätä jommastakummasta kuvasta keskiviikkoilta klo 20.00 asti.

Petteri Hautamaa, Paskakelien aatelia Jurmossa. 29.11.2018. Loppusyksyn Jurmo on itselleni kiehtova reissukohde. Valitettavasti Jurmossa, kuten kaikilla muillakin kuvausreissuilla, on vallitsevalla säällä ratkaiseva merkitys onnistumisessa. Mitä taas säiden natsaamiseen ja meikäläisen tuuriin tulee, niin jokainen matkaraporttejani lukenut tietää kykyni imeä puoleensa sankkoja monsuunisateilla höystettyjä pilvimassoja. Tälläkään kertaa en tuottanut pettymystä sen suhteen, taattua hautiskeliä!

Ville Suorsa, Talven odotusta Limingassa. 29.11.2018. Talvi 2018/2019 on tehnyt tuloaan todella verkkaisesti Pohjois-Pohjanmaan rannikolle, eikä täällä Limingassa ole käytännössä lainkaan lunta näin marraskuun viimeisinä päivinä. Kuun lopulle sattui kuitenkin useampia hienoja ja aurinkoisia pakkaspäiviä, jolloin kehtasi lähteä kuvaamaan lähiseudun kohteille. Oheisissa kuvissa on nähtävissä maisemia ja yksityiskohtia Limingasta Ala-Kestilän arboretumin alueelta sekä Liminganlahden rannoilta Virkkulan luontokeskuksen seudulta.

HS, Kuvia Suomesta, osa 40: Akseli Valmunen kuvasi lentämistä: ihmisiä lähdössä, ilmassa ja perillä. 1.12.2018. Kuvatekstit kunkin kuvan jälkeen.

Turun Sanomat, Viikon kuvat: Lumilajit, loistavat joulukukat ja kymmenen päivän baariputki. 30.11.2018. 17 kuvaa. Kuvatekstit.

Ilta-Sanomat, 25 vavahduttavaa valokuvaa talvisodasta – sota syttyi tasan 79 vuotta sitten. 30.11.2018.

Sttinfo.fi, Museokortti jo yli 200 000 suomalaisen lompakossa: museoiden käyttökulttuuri muuttui 3,5 vuodessa. 30.11.2018. Marraskuussa voimassa oli 140.000 korttia. Amos Rexiin (Lasipalatsin alla) sisäänpääsy 18 euroa. Museokortilla ilmainen. Museokortti 68 euroa. Ensi vuonna tulossa mobiilikortti, jossa paljon muutakin. Museokortti tuli käyttöön 5.5.2015, silloin hinta oli 50 euroa. Voimassaolevan kortin uusiminen maksaa 59 euroa.

Yle, Drone lentää metsään ja mittaa hetkessä sen jokaisen puun – havaitsee nopeasti myös tuholaiset. 30.11.2018.

Photo.net, foorumi.

Digital Photography School, Weekly Photography Challenge – Type.

Dpreview.com.

IR.

Pdnonline.com.

Petapixel.com.

  • That Iconic ‘Migrant Mother’ Photo Was ‘Photoshopped’. Alkuperäisessä kuvassa näkyy peukalo ensimmäistä niveltä myöten kuvan reunassa. Vuonna 1939 Lange ohjeisti assistentia poistamaan kuvasta peukalon. Kyse oli pohjimmilta Langen saamasta työtehtävästä, dokumentoinnista. Työn toimeksiantaja ei ilahtunut muokkauksesta. 1960-luvun lopulla Bill Hendrie löysi Migrant Motherin ja 31 muuta Langen alkuperäistä käsittelemätöntä kuvaa roskalaatikosta/-lavalta. Langen oma printti myytiin 2002 huutokaupassa $141.500. Muut kuvat 2005 $296.000.
  • ‘Projectile Vomit’ Street Photo Goes Viral. Aika ällöttävä kuva. Vähässä valossa kuvattu. Suljinaika ei ole pysäyttänyt liikettä.
  • The Clever Street Photography of Alan Burles.

Diyphotography.net.

ePhotozine.com, 5 Cold Weather Photography Tips.

Thephotoargus.com, Surf Photography Tips: Learn the Basics of Taking Great Photos in the Water.

Fotosidan.se, Nya bilder i Fotosidan Galleri.

Fotosidan.se, Fotografier som stjäl din själ. Kolumni.

Rumors-sivustot. Faktaa ja fiktiota.

 

 

Lähetä uutisvinkki:


Matti Harju

 

Armi Hölttö (näyttelyt, kilpailut, tapahtumat)

 

Marraskuun 2018 uutisiin

| sivun alkuun | Kaikki uutiset |

 

 


Hae Google:sta

Uutiset