Tammikuu 2018

19.01.2018   (linkki)

Digicamera.netin Foorumilta.

Ilkka Rytkönen, Tiia-Maria & Jouni - 3.12.2016.-13 °C pakkasta. Merenranta. Tuulta. Siinäpä oli ainekset Tiia-Marian ja Jounin miljöömuotokuvaukselle Kemin sisäsatamassa joulukuisena lauantaipäivänä 2016. Onneksi pari sai odotella lämpimässä autossa sen ajan, kun virittelin kuvausvälineet valmiiksi. Kuvaajahan sai olla paksun takin suojassa, mutta kuvattavien kevyemmät juhlavaatteet eivät varmasti tarjonnet kovin paljon lämmikettä. Siksipä potrettisessio oli nopeasti ohi, mutta saimme otettua tarvittavat kuva. Paljon hääkuvia.

Kamerakoulu.fi.

  • Ilford Delta 3200 -rullafilmi (120). 17.1.2018. Delta 3200:n suurin myyntivaltti lienee juuri sen näennäinen herkkyys, jolloin sen voisi kuvitella sopivan hyvin hämäriin olosuhteisiin. Itse olen vähän sitä mieltä, että korkea iso-luku — oli kyseessä sitten digi- tai filmikuvaus — ei missään nimessä muuta valaistusolosuhteita sen kummemmaksi. Ns. iso-ansa on olettaa, että herkemmällä isolla siitä selviää, vaikka todellisuudessa kökkö valo on aina kökkö valo. Delta 3200 Professional: Superherkkä filmi, joka on prässättävissä (nimellinen ISO 1000). 10 euroa.
  • Niklas Isberg kertoo Wanhat kuvat -projektin taustoista. 18.1.2018. ...Ja koska kyse on vanhasta valokuvasta, päätin kiinnittää kameraani manuaalitarkenteisen vanhan linssin. Kyseinen Nikon-F 85 / 2.0 -linssi kiinnittyi käytössä olleisiin kameroihin vaivattomasti, joista Olympus OMD E-M1 tarvitsi seurakseen oikeanlaisen adapterin. Nikon D750:n kanssa vastaavaa ongelmaa ei ollut, mutta tarkentaminen oli hankalampaa. Olympuksen focus peaking -toiminto auttoi tarkennuksessa, vaikka sen käyttäminen onkin ehkä osittain huijausta.... Vanhan näköisiä uusia kuvia... Facebook, Isberg Design.

Yle Digitreenti, Digitreenit: Näin saat valokuvakaaoksen hallintaan ja löydät etsimäsi kuvat. 17.1.2018. Google Kuvat (aika, paikka, sisältö, henkilöt). Applen kuvat (ajankohta, sijainti, sisältö, henkilöt).

Sttinfo.fi, Lux Helsinki houkutteli jälleen ennätysmäärän yleisöä. 18.1.2018. 6.–10.1.2018 järjestetty valofestivaali Lux Helsinki rikkoi jälleen yleisöennätyksensä. Reilusti yli puoli miljoonaa kävijää nautti valotaiteesta ja talvisen festivaalin luomasta taianomaisesta tunnelmasta Helsingin keskustassa. Visuaalinen festivaali upeine teoksineen innosti kävijöitä julkaisemaan sosiaalisessa mediassa ennätysmäärän valokuvia ja videoita: julkisia kuvia #luxhelsinki-tunnisteella jaettiin Instagramissa lähes 15 000 kappaletta.

Mobiili.fi, Instagram testaa uutta toimintoa: paljastaa milloin olet viimeksi ollut aktiivinen. Tiedot kertoivat, käyttävätkö muut käyttäjät Instagramia sillä hetkellä tai milloin he ovat viimeksi sitä käyttäneet. Instagramin on kerrottu testaavan myös kahta muuta uudistusta.

Tivi, Suosikkiselaimeen tulossa kolme mahtavaa ominaisuutta – näin saat ne heti käyttöön. Firefox. Notifikaatioehdostukset, sijaintiutelut, kameran/mikrofonin käyttöpyynnöt.

Älypuhelimista.

Photo.net, foorumi.

Digital Photography School.

ePhotozine.com.

Dpreview.com.

Diyphotography.net.

Petapixel.com.

Pdnonline.com.

The Online Photographer, Two New (Photo) Books to Read. Geoff Dyer, The Street Philosophy of Garry Winogrand. Robert Adams, Art Can Help.

Fotosidan.se, Roine Magnusson kommer fåglarna inpå livet. Kirja, 272 sivua. Kolme vuotta kerätty materiaalia.

Rumors-sivustot. Faktaa ja fiktiota.

 

18.01.2018   (linkki)
Näkökulmia valokuvataiteeseen -luentosarja, luennoitsija FT Leena Saraste.

Maanantaisin 17:30 - 19:00.
Helsingin työväenopisto, Kanneltalon auditorio, Klaneettitie 5.
Vapaa pääsy.

22.01.2018 Valokuvakilpailut kameraseuroista Fotofinlandiaan
12.02.2018 Venäjän avantgarden taiteesta huikeaan kuvajournalismiin
05.03.2018 Kameralla vai kameralle tehty
26.03.2018 Maalauksellisuus valokuvassa; Caravaggion seuraajat
16.04.2018 Väri ja suurus valokuva(taitee)ssa

Valokuvaaja, FT Leena Saraste on tunnettu tutkijana/kirjoittajana ja opettajana. Saraste on julkaissut useita kirjoja valokuvan historiasta, viimeisimpänä Valokuva, muisto – viesti – taide (2010).

Digicamera.netin Foorumilta.

Antti Salovaara, Lähiluonnon huvituksia, Liesjärven kansallispuisto. 13.1.2018. Vietin kaksi pitkää yötä Liesjärven kansallispuistossa. Edellisestä vierailusta olikin vierähtänyt ikuisuus. Muistan käyneeni Liesjärvellä vain kerran aiemmin. Se on yllättävää siihen nähden, miten lähellä kansallispuisto Helsingistä katsoen sijaitsee. Muistikuvani vuosien takaisesta lokakuisesta retkestä ei ole kovinkaan mairitteleva. Mitään erityistä ei jäänyt mieleen.

Olli Korhonen.

Rajala Blogi, Tähti- ja linnunratakuvaus – haastattelussa Olli Sorvari. 17.1.2018. Myös ohjeita.

Valovuoto.fi, Kuinka löydän malleja kuviini? 18.1.2018. Henkilökuvaus on mukava valo- ja videokuvauksen muoto, sillä siinä tutustuu paljon uusiin ihmisiin ja uuden oppiminen ei lopu koskaan. Aloitin itse aktiivisen henkilökuvauksen vuonna 2012, jolloin pyysin ensimmäistä kertaa itselleni tuntematonta ihmistä kameran eteen. Alussa tuntemattomien ihmisten pyytäminen kuvaan tuntui pelottavalta ajatukselta. Kysymykset kuten: “Mitä jos kukaan ei suostu kuvattavaksi?” tai “Entä jos malli vihaa kuvia joita otan?” pyörivät päässäni.

  • lopussa linkkejä

HS, ”1960-luvulla uskottavuusongelma oli ihan todellinen” – Kuvakooste näyttää Puolustusvoimien satavuotista historiaa sisällissodasta nykypäivään. yli 20 kuvaa.

Etelä-Suomen Sanomat, Kuolonkolari, urheilua ja linnanjuhlat: kuvaajan työhön mahtuu erilaisia keikkoja. Etelä-Suomen sanomien valokuvaaja Sami Kuusivirta, 34, käy kymmenillä keikoilla viikossa. Samalle päivälle voi osua kuolonkolari, FC Lahden peli ja vaikka henkilöhaastattelu. Kuvaajan työ on muuttunut paljon viime vuosina. Tavallisten kuvien lisäksi Sami kuvaa paljon videoita ja käyttää kuvaushelikopteria. Katso, millaisia kuvia hän on keikoiltaan ottanut viime vuoden aikana. Video 1:10.

Retkipaikka, Nuuksio ja Nuuksion kansallispuisto.

Photo.net, foorumi.

Digital Photography School.

  • 9 More Great Apps You Need for Your Smartphone.
    • #1 – ProCamera 10 – iOS – $4.99
    • #2 – VSCO Cam – iOS ja Android – Free with in-app purchases
    • #3 – Lens Distortions – iOS – Free
    • #4 – Rays App – iOS – $0.99
    • #5 – Superimpose – iOS / Android. $1.99 IOS, $0.99 Android.
    • #6 – Mextures – iOS / $1.99
    • #7 – My Aurora Forecast and Alerts – Android / iOS – Free
    • #8 – Geotag Photos Pro – Android / iOS – Free
    • #9 – Sun Seeker – iOS / Android. $9.99 IOS – $7.49 Android.
  • Practical Tips for Doing Commercial Product Photography.

ePhotozine.com.

Dpreview.com.

IR.

Diyphotography.net.

Petapixel.com.

Pdnonline.com.

Techradar.com, Mirrorless vs DSLR cameras: 10 key differences.

Fotosidan.se, Test: Irix 15 mm f/2,4 Blackstone och Firefly. Täyskennoisilel. Canon EF, Nikon F, Pentax K. Sveitsiläinen valmistaja (suunnittelu), valmistus sitten Eteleä-Koreassa. Kaksi versiota. Molemmissa sama optinen rakenne, molemmat säänkestäviä. Kalliimpi Blackstone metallia ja yksityiskohdat. Halvempi Firefly muovia. Erinomaista suorituskykyä. Blackstone 650 euroa (hinnassa on mukana verot). Firefly 500 euroa (hinnassa on mukana verot).

Fotosidan.se, Test: Leica TL2. Peilitön kroppikennoinen järjestelmäkamera, 24 megapikseliä. Video 4K, elektroninen vakautus. Lisävarusteena elektroninen etsin. 3.7 tuuman kiinteä kosketusnäyttö, 1.300.000 pistettä. Sd-korttipaikka UHS-II + sisäistä muistia 32GB. Paino 399g. Sisäänrakennettu Wi-Fi. Yhdellä latauksella voi ottaa vain 250 kuvaa (aiemmin 400 kuvaa). Tarkennus vain kontrastiin perustava (ei hyvä liikkuvaa kohdetta kuvattaessa). Kuvanlaatu on vaikuttava. ISO 12.800 kohina vielä kohtuullista. Halvin objektiivi maksaa yli 1.000 euroa. Runko vähän alle 2.000 euroa.

Rumors-sivustot. Faktaa ja fiktiota.

 

17.01.2018   (linkki)

Digicamera.netin Foorumilta.

Plaitinen.kuvat.fi, Best 2017. Ja voihan niitä muitakin kuvia katsoa, Kuvat.

Yle, Pikajuoksijan kiri avioon ja viikon muita uutiskuvia. 15.1.2018. Kuvakooste. Päättyneellä viikolla Seinejoki tulvi Pariisissa, taidetapahtuma toi valoa Helsingin pimeyteen ja Australiassa vihittiin samaa sukupuolta olevia avioon. Kokosimme yhteen viikon parhaita uutiskuvia. 10 kuvaa.

Kuvajournalistit.fi, Kuvajournalismi 2017 -kilpailu. 11.1.2018. Kuvajournalismi 2017 -kilpailu palkitsee Suomen parhaat uutiskuvat ja kuvasarjat. Kilpailu on avoinna 15.-23.1. ja voittajat julkistetaan 8.3.2018. Tänä vuonna kilpailussa palkitaan yhteensä kymmenessä sarjassa. Kilpailu on kutsukilpailu Suomen kuvajournalistit ry:n jäsenille lukuun ottamatta Uusi kuvajournalisti -sarjaa, johon osallistuminen on avoinna kaikille.

  • Kuvajournalismikilpailu.fi. Sieltä sitten Ilmoittaudu.
  • säännöt (pdf), osallistumisohjeet (pdf) (eivät ole ihan yksinkertaiset...)
  • Uusi kuvajournalisti 2017 -sarjaan voivat osallistua myös yhdistykseen kuulumattomat henkilöt maksamalla osallistumismaksun 50€/sarja (sis.alv.). Yhdistyksen jäsenten ei tarvitse maksaa erillistä osallistumismaksua osallistuakseen sarjaan.

Yle, Maisema muuttui vihdoin valkeaksi myös maan eteläosassa – huurre hohtaa yleisön ottamissa kuvissa. Keskiviikon sumu ja pakkanen yhdessä huurruttivat puut valkoisiksi. 11.1.2018. Keskiviikkona talvi kuitenkin saapui Etelä-Suomeen, kun kiristyvä pakkanen huurrutti maiseman sumuisen päivän jälkeen valkoiseksi. Kuvagalleriassa yleisön ottamia sääkuvia.

Radiokuopio.fi, Kuopion museossa valokuvanäyttely "Karhutarinoita". Kuopion museossa avattiin tänään 16.1.2018 Kirsti Timosen valokuvanäyttely "Karhutarinoita". Näyttely esittelee valokuvia ja tarinoita metsän valtiaista; karhuista.

  • Kuopion museo, Näyttelykalenteri. Kirsti Timosen valokuvia ja tarinoita metsän valtiaista 16.1.–31.8.2018 (pari muutama ruutu pitää mennä sivulla alaspäin).

Tivi, Viikon softe, Näin sähköiset kortit vievät tehokkaasti viestisi perille. 13.1.2018. Myöhässä jaetut tai hukkuneet tärkeät kutsukortit harmittavat ja aiheuttavat pahimmillaan ikäviä ongelmia. Paperless Post on sovellus, jolla voi lähettää näppärästi tyylikkään kortin, joka saapuu varmasti perille. Ideana on luoda nopeasti tyylikäs sähköinen kortti muokkaamalla helposti työpohjaa. Vaihtoehtoja on paljon onnittelukorteista kutsukortteihin. Osa mallipohjista on ilmaisia, osa ostetaan virtuaalisilla kolikoilla, jotka maksavat 7-30 senttiä riippuen siitä, kuinka monta kolikkoa ostaa kerralla.

  • Paperless Post toimii web-selaimella, iPhonelle ja iPadille on oma sovelluksensa.
  • Kortin kulkua voi seurata näppärästi katsomalla, koska vastaanottaja on saanut, lukenut ja vastannut kutsuun. Ilmaiseksi saa lähetettyä kutsun peräti 2000 osallistujalle.

Photo.net, foorumi.

Featureshoot.com, Timeless Photos of the American Midwest. Mustavalkokuvia.

Digital Photography School.

ePhotozine.com.

Dpreview.com.

IR.

Diyphotography.net.

Petapixel.com, The Effects of Different Light Modifiers on Studio Lighting.

Techradar.com.

Pdnonline.com.

Rumors-sivustot. Faktaa ja fiktiota.

 

16.01.2018   (linkki)

Digicamera.netin Foorumilta.

Yle, Lumipesut ja jääpalloilua! Leikkisät korpit lumosivat harrastajakuvaajan. Harrastajavalokuvaaja Arto Laitisella kävi joulupäivänä juuri tällainen uskomaton tuuri. Hän todisti kameroineen piilokojusta korppien leikkiä puhtaalla lumella. Jouluyön jälkeinen lumisade oli juuri väistynyt ja aamu valkeni Mäntsälässä kirkkaampana kuin aikoihin.

Rajala Blogi, Kamera-alan trendit – peilitön vs. peilillinen järjestelmäkamera. 16.1.2018. Minkälainen on tulevaisuuden kamera? Miten kameroiden tekniikka kehittyy lähitulevaisuudessa? Muuttuuko tapamme kuvata?

Sttinfo.fi, Menestysvuosi 2017: museot ja Museokortti kaikkien aikojen ennätyksiin. 16.1.2018. Museokortti teki vuonna 2017 uuden ennätyksensä, kun kalenterivuoden kokonaismyynti nousi yli 121 000 korttiin. Luku ylitti viimevuotisen 44 prosentilla. Museokortti oli joulun lahjasuosikki: pelkästään joulukuussa myytiin ja uusittiin yli 36 000 korttia. Museokortilla vierailtiin museoissa vuona 2017 noin 900 000 kertaa, joka on lähes puolet enemmän kuin edellisenä vuonna.

  • Museokortti. Voimassaolevan Museokortin uusiminen 59 € Uusi Museokortti tai vanhentuneen kortin uusiminen 68 €

Mobiili.fi, Verkkokauppa.com paljasti joulun 2017 jälkeen palautetuimmat tuotteet – puhelimia ei juuri palauteta. Listassa 25 tuotetta. Ei kameroita, ei puhelimia.

Älypuhelimista.

Photo.net, foorumi.

Featureshoot.com, Alec Soth’s Iconic ‘Sleeping by the Mississippi’ 13 Years Later.

Digital Photography School.

ePhotozine.com.

Dpreview.com.

IR.

Thom Hogan.

  • Cheap Cameras, More Shipments. 14.1.2018. Japanilaiset valmistajat dominoivat markkinoita. Mitä tapahtui viime vuonna. Peilittömiön osuus järjestelmäkameroiden markkinoista kaksinkertaistui neljässä vuodessa. Neljäsosasta yli puoleen.
  • Nikon's 2018. 15.1.2018. Pitkä artikkeli.

The Online Photographer, Random Excellence: Petri Juntunen. Kirja ilmestynyt, At the Heart of It All. Saksalainen tunnettu kustantaja Hatje Cantz.

Diyphotography.net.

Pdnonline.com.

Techradar.com, Full-frame cameras: do you really need one?

Earthboundlight.com, Putting it Into Words, and Going Beyond Words. 14.1.2018.

Rumors-sivustot. Faktaa ja fiktiota.

 

15.01.2018   (linkki)

Digicamera.netin Foorumilta.

Pallopanoraamablogi, Vuoden 2018 kuunpimennykset (ja auringonpimennys). 14.1.2018. Tänä vuonna on tiedossa kaksi kuunpimennystä, toinen heti tässä tammikuun viimeisenä päivänä ja toinen sitten myöhemmin kesällä. Osittainen auringonpimennyskin kuuluu ohjelmaan, kaksi viikkoa jälkimmäisen kuunpimennyksen jälkeen.

Vantaan Sanomat, Palkittu valokuvaaja kuvaa luontoa pinnan alla – "Yleensä sukellan kerrallan tunnin tai kaksi". Kun sukeltajakuvaaja Pekka Tuuri avaa autonsa perän ja valmistautuu veden alla kuvaamiseen, ohikulkijat kyselevät. Mikä mies sinä olet? Mitä olet menossa tekemään? Mitä etsit? Tällä kertaa mies etsii ruutanaa. Hänellä on nelisen vuotta ollut teossa kirja Suomen kaloista. Helpoimmat kuvat hän kertoo jo ottaneensa, mutta särkikalat ovat haasteellisia kuvattavia. Ne ovat niin arkoja.

Iltalehti, Kuninkaallisten luottokuvaaja Mario Testino kohun keskellä - miesmallit syyttävät ahdistelusta. The New York Times. Voguen, kuninkaallisten ja julkisuuden henkilöiden suosiossa. Tuskin enää.

Hilavitkutin.com, Wacom tuo markkinoille 32-tuumaisen piirtopöytä-tabletin, kokoa riittää. Cintiq Pro -sarja panostaa nyt huomattavasti myös kokoon: Keväällä ilmestyvät 24- ja 32-tuumaiset piirtopöydät. Cintiq Pro 16?, 4K resoluutiolla maksaa n. 1800 euroa. 32-tuumaisen hinnasta ei ole vielä tietoa. (piirtopöydän osalta isompi ei ole parempi, ihan pieninkin piirtopöytä voi toimia hyvin).

Ilta-Sanomat, Perheen valokuvat leviävät netissä: ”ammattikuvaaja” turmeli potretit käsittämättömään kuntoon – ”Eihän tässä ole mitään järkeä”.

Älypuhelimista.

Photo.net, foorumi.

Digital Photography School.

ePhotozine.com, Take A One Lens Challenge This January.

Diyphotography.net, Baby plate bounce card gear hack.

Petapixel.com, Ep. 246: Can They Really Not See This in Italy? – and more. Podcast kesto 39:09. Suorat linkit sisällysluettelosta kuunneltaviin kohtiin.

Dpreview.com, Gallery Update: Panasonic Lumix DC-G9.

Thephotoargus.com, 35 Clever Examples of Toy Photography.

Fotosidan.se, John Hellström trea i VM för bröllopsfotografer. WPPI Annual Print Competition.

Rumors-sivustot. Faktaa ja fiktiota.

 

14.01.2018   (linkki)

Digicamera.netin Foorumilta.

Remonen.fi, Bremer vanhempi. 13.1.2018. Sipoon Gumbostrandissa on ollut jo jonkin aikaa Caj Bremerin näyttely ”noin 100 kuvaa Suomesta” ja vaikka Sipoo alkaa tuosta meidän takapihalta, en ole sinne itseäni saanut kuljetettua. Nyt kuitenkin, kun näyttely lähenee loppuaan, oli sinne pakko mennä. Gumbostrand Konst & Form on viehättävä taide- ja tapahtumakeskus meren rannalla, sinne kannattaa mennä vaikkapa sunnuntaisin brunssille. Tällä kertaa tosiaan syynä oli Caj Bremerin ikoniset valokuvat ja mikä parasta, akateemikko itse oli paikalla kertomassa kuvistaan.

  • Sen verran pääsin akateemikon kanssa vaihtamaan ajatuksia, että hän kuvaa nykyään digille, mutta pääasiassa luontoa. Haave olisi saada kameraksi Leica, mutta harmitteli niiden kovaa hintaa. Luulisi Suomen maahantuojalta yksi kamera liikenevän…

HS, Elina Brotheruksen leikkisät valokuvat ja videot tulivat Pompidou-keskuksesta Suomeen – Avajaispäivänä väki jonotti katsomaan teoksia. Gallerioissa joutuu harvemmin jonottamaan teosten luo. Elina Brotheruksen (s.1972) näyttely Règle du jeu (suom. Pelisäännöt) veti ensimmäisenä päivänään niin paljon yleisöä, että galleria Heinossa oli suorastaan tungos. Syy kiinnostukseen on selvä. Brotherus voitti viime vuonna uudella teossarjallaan ranskalaisen rahapeliyhtiö PMU:n järjestämän Carte Blanche -valokuvakilpailun, jonka palkintona on yksityisnäyttely maailman merkittävimpiin nykytaidemuseoihin kuuluvassa Pompidou-keskuksessa. Voittonäyttelyn teoksia on nyt ensimmäistä kertaa esillä Suomessa.

  • Elina Brotherus: Règle du jeu. Näyttely 4.2. saakka galleria Heinossa (Uudenmaankatu 16–20). Ti–pe 11–17, la–su 12–16.
  • Taiteilijatapaaminen Galleria Heinossa sunnuntaina 14.1.2018 klo 13-15. Elina Brotheruksen kanssa keskustelemassa myös Nykytaiteen museo Kiasman intendentti ja Fluxus-taiteen asiantuntija Marja Sakari sekä Vera Nevanlinna

HS, Tampereen yliopiston journalistiikan vierailijaprofessuuriin on 10 hakijaa – pesti kestää vuoden. 12.1.2018. Tampereen yliopiston journalistiikan vierailijaprofessorin tehtävää lukuvuodeksi 2018–2019 on hakenut yhteensä kymmenen henkilöä. Heidän joukossaan ovat muun muassa Ylellä nykyisin työskentelevä Imagen entinen päätoimittaja Heikki Valkama, vuoden 2017 urheilutoimittaja, Aamulehdessä työskentelevä Elina Paasonen, sekä valokuvaaja Kari Kuukka.

Vantaan Sanomat, Ammattikuvaaja ikuistaa lemmikin kuvaan yhä useammin – "Ihmiset haluavat muiston rakkaasta ystävästä". Lemmikkejä viedään ammattilaisten valokuvattavaksi yhä useammin. Lemmikkikuvauksia tekevät yksityiset valokuvaajat miljöössä ja studiossa. Myös eläinliikkeet järjestävät valokuvaustempauksia. Kolme kuvaajaa kertoo.

Älypuhelimista.

Photo.net, foorumi.

Digital Photography School.

ePhotozine.com, Perfect Your Indoor Flower Photography Skills With These Top Tips.

Diyphotography.net.

Petapixel.com.

Dpreview.com, Huawei Mate 10 Pro camera review. Arvosana 90%. Kuuden tuuman näyttö, 1080 x 2160. 128 GB. Erittäin hyvä kuvanlaatu, sopii mv-kuviin, vähään valoon, potrettikuvaukseen. Dynaaminen alue hyvä. Videokuvauksen vakautuskin toimii. Ei niin hyvin keinovalossa kuvaamiseen, videokuvausessa panorointiin. Ei aivan kuitenkaan aivan parasta kuvanlaatua tässä luokassa. Suomen hinta on 800 euroa.

Lensrentals.com, blog, The Six Major Differences Between the Panasonic GH5 and Panasonic GH5s.

Pdnonline.com, Attorney: Steer Clear of Blockchain Copyright Services. Kyse on ns. kryptovaluutoista. USA:ssa tekijänoikeudet on jo mahdollista rekisteröidä (ollut jo pitkään). Miksi siihen tarvittaisiin vielä jotain muuta.

Kamera & Bild, Se Nasas mäktiga närbilder på Jupiter. Yksi pikseli vastaa 9.3 kilometriä.

Rumors-sivustot. Faktaa ja fiktiota.

 

13.01.2018   (linkki)

Digicamera.netin Foorumilta.

Olli Korhonen.

HS.

Yle, Hyväksyn käyttöehdot! Välähdyksiä tietosuojan oudosta maailmasta. 9.1.2018. Lentolipusta kuva, Instagrammiin jaon jälkeen kuka tahansa voi kirjautua matkustajan tietoihin lentoyhtiön sivulla. Hello Barbie -niminen nukke on interaktiivinen nukke. Se kuuntelee lapsen esittämiä kysymyksiä ja osaa vastata niihin. Hello Barbie käyttää samaa puheentunnistusteknologiaa kuin muutkin digitaaliset avustajat, esimerkiksi Applen Siri, Windowsin Cortana, Googlen Assistant tai Amazonin Alexa.

  • Kiinalaisella lentokentällä koneeseen voi nousta ilman tarkastuskorttia, kasvojentunnistuksen perusteella. Pekingin yliopiston asuntolan ovet aukeavat kasvojentunnistuksella. Yli tuhannesta viidestäsadasta pankkiautomaatista Kiinassa voi nostaa käteistä pelkän kasvojentunnistuksen avulla.
  • Kymmeniin suomalaisiin kauppakeskuksiin ollaan asentamassa kamerajärjestelmiä, joiden avulla voidaan tunnistaa asiakkaiden sukupuoli, ikä ja mieliala. Kauppakeskuksista Espoon Iso Omena, Helsingin Columbus ja Arabia sekä Myyrmanni Vantaalla ovat järjestelmää hyödyntävien joukossa, kuten myös Koskikeskus Tampereella, Trio Lahdessa ja Iso Kristiina Lappeenrannassa. Sama teknologia otetaan käyttöön myös kymmenissä kauppakeskuksissa Ruotsissa ja Norjassa.
  • Amerikkalainen CBS kertoi vuonna 2016 tuntemattomaksi jääneestä henkilöstä, joka jutteli perheen vauvalle verkkoon liitetyn itkuhälyttimen välityksellä.
  • Älypuhelimesi sisältää päivä päivältä enemmän tietoa sinusta: valokuvia, viestejä, yhteystietoja. Tietenkään et halua kenenkään ulkopuolisen saavan niitä käyttöönsä. Haluat tyhjentää puhelimen. Pelkkä tiedostojen deletointi ja roskakorin tyhjentäminen ei kuitenkaan riitä. Edes käyttöjärjestelmän poistaminen ei riitä. Eikä tehdasasetusten palauttaminen puhelimeen välttämättä poista laitteessa olleita kuvia, sähköposteja ja muita tietoja.
  • Älykaiutinta on myyty jo miljoonittain amerikkalaisiin ja eurooppalaisiin koteihin. Vuoden 2017 loppuun mennessä lähes 20 miljoonaa laitetta. Laitteessa on puhetta ymmärtävä digiapuri nimeltä Alexa. Kun kuusivuotias teksasilainen pikkutyttö jutteli Alexalle ja kysyi voisiko se hankkia hänelle nukkekodin, tekoäly ryhtyi toimeen ja pian oven takana odotti 170 dollarin hintainen nukkekoti. Paikallinen televisiokanava halusi kertoa tästä uutislähetyksessään, ja kun tv-toimittaja lausui lähetyksessä sanat Alexa ordered me a dollhouse, kaikki kuulolla olleet älykaiuttimet ottivat käskyn vastaan ja ryhtyivät kilvan tilaamaan nukkekoteja netistä.

Älypuhelimista.

Photo.net, foorumi.

Digital Photography School.

ePhotozine.com.

Dpreview.com.

IR.

Diyphotography.net.

Petapixel.com.

Techradar.com, How to master black and white photography.

Pdnonline.com.

The Online Photographer, Baker's Dozen: Black-and-White. Lukijoiden kuvia.

Rumors-sivustot. Faktaa ja fiktiota.

 

12.01.2018   (linkki)

Digicamera.netin Foorumilta.

Peter Forsgård ja Matti Sulanto, Valoaalloilla, podcasteja. Uusin:

  • Paistaako Matille aina aurinko? 11.1.2018. Kesto 21:07. Tällä viikolla pohdimme kameramyynnin tilaa ja mistä se ehkä johtuu. Kalusto-osiossa Panasonic GH5s sekä GoPron tulevaisuus. Luonnoolisesti podcastin alkuun Matin kuulumiset maailmalta. Jaksossa selviää miten Matin kameran kävi, kun se oli kennon puhdistuksessa Uudessa-Seelannissa. Jännitystä siis luvassa!

Ilkka Rytkönen, Fujifilm Fujinon XF35mmF2 R WR laajassa kokeilussa. 11.1.2018. Fuji tuli mikrojärkkärimarkkinoille X-Pro1-mallin ja kolmen perusobjektiivin voimin vuonna 2012. Yksi ensijulkaisun objektiiveista oli normaalipolttoväliä vastaava 35mm f/1.4. Tämän jälkeen X-bajonetin objektiivivalikoima on kasvanut kiitettävällä tahdilla ja on tätä nykyä erittäin monipuolinen. Sääsuojattu normaaliobjektiivi.

  • Heikompi valovoima ei aina tarkoita huonompaa tuotetta. Valovoimasta tinkimällä objektiivista saadaan pienempi ja samalla myös halvempi. On paljonkin tilanteita, joissa maksimaalinen valovoima ei ole tarpeen. Vastaavasti on kuvauksia, joissa valovoimasta pitää pystyä hyödyntämää se viimeinenkin pisara. Pienikokoisena objektiivina tämä kulkee helposti mukana, eikä 170 gramman paino paljon tunnu. Rakenne on jämäkän oloinen ja paketissa tulee mukana myös pieni vastavalosuoja.
  • XF35mmF2 R WR on miellyttävä ja laadukkaasti tehty normaaliobjektiivi. Objektiivin saa perinteisen mustan lisäksi myös hopeisena. Hintaa tällä on n. 450 €, joka ei ole ihan pilkkasumma, mutta kuitenkin peruskuluttajankin saavutettavissa. Valovoima on kompromissi koon ja hinnan suhteen. Vallitsevassa valossa työskentelevän hääkuvaajan kannattaa satsata kuitenkin valovoimaisempaan optiikkaan, sillä f/2 ei riitä kaikkein vaativimmissa olosuhteissa.

Petteri Hautamaa, Tee se itse - simpperli siirrettävä kuvauskoju. 11.1.2018. Sain aikanaan kaveriltani 1000 litran vetoisen muovisen hanallisen tankin. Sellaisen metrin kanttiinsa olevan säiliön. Tuumailin, että tuosta saisi värkättyä pikkuruisen piilokojun kuvaustarpeisiin. Muovikuutio jäi laiskuuttani vuosikausiksi sammaloitumaan pihan perukoille, kunnes herätin vision henkiin tänä syksynä piharuokintakuvauksiini.

Rajala Blogi.

Tarmo Pekola, Peko.la. YouTube-video, 008: Uusi vuosi. Kesto 5:37. Video uuden vuoden ilotulituskuvailuista Järvenpään Rantapuistossa Fuji X-T2:lla ja DJI Mavic Pro:lla.

Yle, Palkittu graafikko Pekka Loiri presidenttiehdokkaiden vaalijulisteista: Poliittinen intohimo puuttuu. Parhaiten Loirin mielestä on onnistunut Sauli Niinistön juliste. Siinä ehdokas on kuvattu sivusta, eikä tämä katso kameraan. – Tässä on jotakin muuta kuin pelkkä kasvokuva. Siinä on tarinaa. Tämä on ammatti-ihmisten tekemä, tässä on mietitty, Loiri Kehuu.

Iltalehti, Polaroidien aika ei ole ohi - markkinoille uusi malli 40 vuotta vanhasta kamerasta. Las Vegasissa järjestettävillä CES-teknologiamessuilla riittää tunkua Polaroidin osastolle. Värikäs osasto näkyy jo kauas ja ihmiset napsivat innoissaan kuvia pikakameroilla. ...Kovinkaan halpaa kuvaaminen ei kummallakaan kameralla ole. Polaroidin OneStep 2 ja Kodakin Mini Shot maksavat molemmat 99 dollaria. Polaroidin Snap Touchilla on hintaa noin 150 dollaria. Polaroid ilmoittaa Originals-filmipakettinsa hinnaksi 16 dollaria. Kuvia yhdellä paketilla saa otettua kahdeksan. 20 kappaleen filmipaketti Kodakilla maksaa taas noin 20 dollaria.

TE-palvelut. Osa-aikainen valokuvaaja, Kajaanin kaupunki, Kajaani. Kajaanin kaupunginteatteri - alueteatteri -liikelaitos hakee palvelukseensa osa-aikaista valokuvaajaa toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen. Valokuvaajan työ sisältää 4-6 näytelmän valokuvausta /vuosi. Yhden näytelmän valokuvaus sisältää lukuharjoituksen seuraamisen 2 - 3 h, markkinointi- ja tuotantopalaverit 1 - 3 kpl á 2 h, palaverin ohjaajan kanssa 1 h, ennakkomainoskuvat 3 h, harjoitusten seuraamisen kolmessa harjoituksessa sisältäen lehdistökuvauksen kahdessa harjoituksessa 9 h ja kuvien purun, valitsemiseen, näytön ja valmistuksen 2 pv.

  • Valokuvaajan tehtävän täyttämisessä otetaan ensisijaisesti huomioon Kajaanin kaupungilta irtisanotut, lomautetut, irtisanomisuhan ja lomautusuhan alaiset työntekijät ja kaupungin osa-aikatyöntekijät, mikäli he täyttävät tehtävän kelpoisuusehdot.
  • Työpaikan osoite Kauppakatu 14, 87100 KAJAANI
    Palkkaus Sopimuksen mukaan
    Työ alkaa Sopimuksen mukaan
    Työaika muu osa-aikatyö
    Työn kesto yli 12 kuukautta
    Haku päättyy 31.01.2018 klo 00:00

Älypuhelimista.

Photo.net, foorumi.

Digital Photography School, Tips for Making the Most of Morning Light for Portraits.

ePhotozine.com.

Dpreview.com.

IR.

Thom Hogan.

Diyphotography.net.

Petapixel.com.

Pdnonline.com.

The Online Photographer, Controlling Lighting. Ja samaa teemaa.

Techradar.com, The 10 best 4K cameras in 2018. Hinnat valittu Euroopan Amazonista, halvimmat maat.

  • Panasonic Lumix GH5, 1.760 e
  • Sony Alpha A7S II, 2.400 e
  • Sony Alpha A6500, 1.375 e
  • Canon XC10, 435 e
  • Nikon D850, 3.330 e
  • Olympus OM-D E-M1 Mark II, 1.700 e
  • Fujifilm X-T2, 1.269 e
  • Panasonic Lumix G80 / G85, 760 e
  • Sony Cyber-shot RX10 IV, 2.000 e
  • Sony Cyber-shot RX100 V, 940 e

Rumors-sivustot. Faktaa ja fiktiota.

 

11.01.2018   (linkki)

Digicamera.netin Foorumilta.

Peter Forsgård, blogi.

  • Älä tohota kännykkä tanassa! 7.1.2018. Kaupunkikavana.fi -verkkosivuilla oli viime vuoden lokakuussa julkaistu Jonne Putkosen kirjoitus, jossa hän kritisoi muiden tapaa katsoa taidetta. ...Onko se kunnioituksen puutetta, että kuvaa kännykällä selfieitä maalausten edessä? Minusta se ei sitä automaattisesti ole. Se voi olla kokemuksen tallentamista, kokemuksensa jakamista jne.
  • Visual Trends in 2018. 10.1.2018. I have had the habbit to write a blog post around New Years and predict things that will be trending in visual content creating. Well maybe its not a prediction, but rather some of my thoughts that comes to my mind reading about the trends.

HS, Kesähäät ABC-asemalla, missejä kotioloissa ja 20 Timo Virtasta – Äänestä suosikkisi HS:n Kuvia Suomesta -sarjoista. 6.1.2018. Helsingin Sanomien Kuvia Suomesta -sarjan 29 kuvasarjaa on nyt koottu yhteen. Koosteessa valokuvaajat kertovat kokemuksistaan videolla. Tässä alla voit äänestää omaa suosikkiasi.

Hardware.fi, Microsoftin arvio – Vanhat Windows-koneet hidastuvat eniten prosessorihaavoittuvuuksien takia. 10.1.2018.

Ilta-Sanomat, Tarkista tietokoneesi: Windows-päivitykset loppuivat osasta pc:itä ilman ilmoitusta. Windows-päivitykset lakkasivat tietokoneista, joissa on Microsoftin vaatimusten kanssa yhteensopimaton virustorjuntaohjelma. Ennen Windows-päivityspaketin asennusta käyttöjärjestelmä tarkistaa, onko siihen asennettu virustorjuntaohjelmistoa. Jos virustutkan tekijä ei ole noudattanut tiettyjä Microsoftin vaatimuksia, Windows-päivitys ei asennu.

Älypuhelimista.

Photo.net, foorumi.

Featureshoot.com, Photos of An Old Nuclear Launch Center Capture the Anxiety of the Trump Era. Neljä kuvaa.

Digital Photography School.

ePhotozine.com.

Dpreview.com.

IR.

Diyphotography.net.

Petapixel.com.

Pdnonline.com.

  • 11 Minutes with Bruce Springsteen.
  • Lab Test: Sony a7R III. Julkistettu 25.10.2017. 42.4 megapikselin peilitön järjestelmäkamera. Kameraan on käytetty lippulaivamallista Sony A9:stä opitut asiat. Paljon edellisen version käyttäjien toivomia parannuksia. Edelleen 399 pisteeseen perustuva tarkennusjärjestelmä, samoin kennoa liikuttava viisiakselinen kuvanvakain (nyt teho on 5.5 stoppia). Uutta on 425 pisteen kontrastimittaus, joka toimii vaihetarkennuksen rinnalla. Suljin speksattu 500.000 laukaisuun. 10 kuvaa sekunnissa, myös salama. Sama akkukahva kuin Sony A9 -mallissa. Kolmen tuuman kääntyvä kosketusnäyttö, 1.440.000 pistettä. Kaksi sd-muistikorttipaikkaa (toisessa uhs II -tuki; edellisessä mallissa oli yksi), tarkennuspainike sekä tarkennuspisteen valintaa helpottava tappiohjain. Akun kapasiteetti nyt 650 kuvaa. 4k ultra hd -videot nopeuksilla 30p, 25p ja 24p. Elektroninen etsin, 3.686.400 pistettä. USB 3.1. HDMI, mikrofoni, kuuloke. Wi-Fi, NFC, Bluetooth. Ei GPS. (IR:n testissä ainut malli, joka reputti vedenpitävyystestissä. Nikon D850, Canon 5D Mk IV ja Olympus E-M1 II: ei ongelmia). Kilpailee samassa luokassa Nikon D850:n kanssa. Suomen hinta on 3.600 euroa (hinnassa on mukana verot).
  • PDN Photo of the Day, Gordon Parks, Staring Back at You. 11 kuvaa ja teksti.

Techradar.com.

The Online Photographer, What Is a Studio? Sama teema edelleen.

Thephotoargus.com, 20 Wonderful Examples of Winter Photography.

Fotosidan.se, Jörgen Johansson har fötterna i fokus. Kuvaajaesittely.

Rumors-sivustot. Faktaa ja fiktiota.

 

10.01.2018   (linkki)

Digicamera.netin Foorumilta.

Remonen.fi, Luxusta pimeyteen. 9.1.2018. Taas koitti se aika vuodesta, kun Helsingissä käynnistyivät nyt jo ties kuinka monennetta kertaa valofestivaalit, Lux Helsinki 2018. Joten isolle kirkolle oli suunnistettava vielä kun sääkin alkoi pikkuhiljaa muistuttamaan enemmän tammi- kuin marraskuuta.

Jukka Tiippana, Lapinpöllö, 9.1.2018. "Kjuk-kjuk-kjuk-kjuk-kjuk" sarja toistui kolmannen kerran. Ääni oli kuin kanahaukan, mutta vaimeampi ja pehmeämpi. Ääni kuului nyt hieman eri paikasta, vanhan kuusikon ulkopuolelta. Haukan varoitusääni joka tapauksessa, luultavasti varpushaukka. Lähdin astelemaan ripeästi ääntä kohti, sillä olin etsimässä kuusikosta siellä edellisenä päivänä näkemääni lapinpöllöä.

Yle, Siiri-kissa kuoli neljä vuotta sitten – nyt miljoonat kuuntelevat sen kehräystä YouTubesta rauhoittuakseen. Luontokuvaaja Olli Korhonen lataa YouTubeen luonnonääniä, joiden kuuntelijat haluavat rentoutua, nukkua paremmin tai parantua tinnituksesta. Suosituin klippi on Korhosen edesmenneen Siiri-kissan kehräys.

Tomi Muukkonen, Mustaleppälinnun arvoitus. 7.1.2018. Jouluna 2017 Helsingin Viikkiin pölähti ilmestys kaukaa idästä, punamusta lintu. Ei se ainakaan tavallinen mustaleppälintu ollut, vähintäänkin leppälinnun ja mustaleppälinnun jälkeläinen, niin sanottu risteymä, tai sitten ihan oikea idän ihme.

Yle, SVT: Onnettomuuspaikalla kuvaaminen saattaa johtaa rangaistukseen Ruotsissa. Vuodenvaihteessa Ruotsissa voimaan tullut uusi laki saattaa tehdä onnettomuuspaikoilla kuvaamisesta rangaistavaa. Laki on tarkoitettu muun muassa kostopornon levittämistä vastaan, mutta sitä voitaneen soveltaa myös onnettomuuspaikoilla otettuihin kuviin, joista ihmiset ovat tunnistettavissa, kertoi Ruotsin yleisradioyhtiö SVT(siirryt toiseen palveluun).

Tekniikan Maailma, Oletko jo kokeillut? ”Kasvojen Shazam” tunnistaa jo 400 000 julkkista, jopa Urho Kekkosen – Voit lisätä sinne omatkin kasvosi. Lontoolainen lisätyn todellisuuden teknologioita kehittävä Blippar on kehittänyt puhelinsovelluksen, joka tunnistaa erilaisia objekteja, maamerkkejä ja tunnettuja henkilöitä vakuuttavalla tarkkuudella. Sovellus toimii siis samaan tapaan kuin suosittu musiikkikappaleita tunnistava Shazam.

HS, Mainosfilmeissään Viivi Huuska haluaa purkaa kliseistä naiskuvaa, Instagramissa hän leikittelee omakuvilla. Helsinkiläinen video-ohjaaja ja valokuvaaja Viivi Huuska tunnetaan rohkeudestaan. Hän muovasi laulaja Pete Parkkosesta seksiobjektin Kohta sataa -mu­siikkivi­deolla ja ravisteli mainosten kliseistä naiskuvaa Kalevala Korun mainosfilmillä. Siinä ei nähty malleja, vaan transnainen ja painonnostaja Miss Suomi -kisoista tutun Armi-kappaleen soidessa taustalla.

  • Selfiekulttuuria Huuska on seurannut 17 vuotta sitten perustetun IRC-Gallerian ajoista. ”Se oli ensimmäinen alusta, missä vaihdettiin mielipiteitä ulkonäöstä, mutta jo siellä aikuiset miehet pilkkasivat nuorten tyttöjen string-videoita. Facebookin jälkeen selfiekulttuuri räjähti kasvuun Instagramissa.”
  • Huuska lähti opiskelemaan valokuvausta Lahden ammattikorkeakoulun muotoiluinstituuttiin, mutta opiskelijatoverit eivät ottaneet häntä taiteellisesti vakavasti. ”He ajattelivat, että hyvännäköisissä kuvissa ei voi olla sanomaa.”
  • Instagram, vitunviivi, 18,4k seuraajaa

Kamerakoulu.fi, Nyt haetaan vuoden luontokuvaa 2018. Kilpailu on avoin kaikille kuvaaville luonnon ystäville. 9.1.2018.

Suomen Nikon, Nikon tuo urheilu- ja luontokuvauksen ammattilaisille lisää telekuvauksen monipuolisuutta. Lehdistötiedote, 9.1.2018. Objektiivin suositushinta on 12 475 euroa, ja sen odotetaan tulevan kauppoihin 8.3.2018.

Tivi.fi, Krack säikäytti: wifi-verkkojen salaus korvataan uudella. Langattomissa lähiverkoissa yleisesti käytössä olevasta wpa2-salauksesta paljastui viime vuonna haavoittuvuus. Wpa2 on ollut käytössä vuodesta 2004. Samalla on estetty salasanaa arvaamalla verkkoon pääseminen niin, että verkkoon liittyminen voidaan estää liian monen väärän salasanan syöttämisen jälkeen.

Älypuhelimista.

  • Iltalehti, Tutkimus: Suomalaisnuoret kuluttavat kahdeksan tuntia päivästä somessa. Suomalaisnuoret somettavat joka päivä kokonaisen työpäivän verran, kertoo tuore tutkimus. Viestintätoimisto Viestintäliigan toteuttamassa tutkimuksessa kartoitettiin 13-23-vuotiaiden nuorten sosiaalisen median käyttöä. Tutkimuksen mukaan nuoret somettavat puhelimillaan keskimäärin reilut kuusi tuntia päivässä. Lisäksi sosiaalista mediaa käytetään tietokoneella vajaat kaksi tuntia päivittäin. Nuorten some-työpäivä kuluu viestipalvelu Snapchatissä, kuvapalvelu Instagramissa ja videopalvelu Youtubessa.
  • Mobiili.fi, Uusi lisälaite tekee iPhonesta 360-kameran. Insta360 Nano S on nyt julkaistu ja se on saatavilla yhtiön omasta verkkokaupasta ja Amazonista. Uutuuden hinta on 279 euroa

Photo.net, foorumi.

ePhotozine.com.

Dpreview.com.

  • Panasonic Lumix DC-G9 Review. Arvosana 85%, Silver Award. Panasonic GH5:stä tuttu 20,3 megapikselin micro four thirds -kenno (kroppikerroin x2), tehokas suoritin, 20 ruutua sekunnissa jatkuvalla automaattitarkennuksella. Ensimmäinen Panasonic, joka on suunntattu myös ammattilaisten käyttöön. Jos tarkennus ensimmäisessä ruudussa, sarjakuvaus 60 ruutua sekunnissa. Viisiakselinen kuvanvakain, Panasonicin mukaan suljinaika pitenee jopa 6.5 valotusaskelta. OLED-etsin todella iso, 0.83x, resoluutio 3.68 miljoonaa pistettä, ei pimene sarjakuvauksenkaan aikana. Kolmen kääntyvä tuuman lcd-näyttö (GH5 3.2 tuumaa), 1.040.000 pistettä, yökuvauksiin oma moodi. Kaksi muistikorttipaikkaa (molemmissa tuki UHS-II Class 3). Kennoa siirtämällä myös 80 megapikselin kuvat (kohde paikallaan, pixel shift). 4K videot. Sääsuojaus. Wi-Fi, Bluetooth, monipuolinen sovellus. Liitännät HDMI, mikrofoni, kuulokkeet, salama, USB 3.0, kaukosäädin. Yhdellä latauksella 400 kuvaa, akkukahva 800 kuvaa. Lataus mahdollinen USB-liitännän kautta. Suljin speksattu 200.000 laukaisua. Yksi parhaimmista Micro 4/3 -systeemin kameroista. Sekä still- että videokuvaus. Tarkennus luotettava, mutta ei aina kaikissa tilanteissa ihan tarpeeksi nopea (vrt. Nikon D500). . Rungon hinta on noin 2 000 euroa. Runko ja 12–60 mm:n Leica-zoom maksavat yhdessä noin 2 600 euroa.
  • 'Water Torture Test' compares Canon, Nikon, Sony and Olympus weather sealing. Se IR:n vesitesti. Yksi ei oikein pitänyt vedestä. Aika iso asia uutta kameraa miettiessä. Miksei tämä ole tullut aiemmin esiin.
  • YI's Horizon VR180 captures stereoscopic 3D stills and videos at 5.7K. Jaha, tämä onkin uutta. Ei vielä myyntiintulosta tai hinnasta.
  • WD launches two new portable SSDs designed for photographers and drone users. Consumer Electronics Show (CES), Las Vegas, meneillään.
  • Western Digital reveals world's smallest 1TB USB-C flash drive at CES. Ei ihan vielä kaupoissa. $150.

IR.

Diyphotography.net.

Petapixel.com.

Pdnonline.com.

  • Lens Review: Tamron’s SP 24-70mm F/2.8 DI VC USD G2. Päivitetty versio. Mikroprosessorien avulla nopeampi ja parempi automaattitarkennus. Kuvanvakaajan teho viisi pykälää. Tamronin mukaan tässä luokassa paras. Tamronin oman konsolin avulla firmware-päivitykset. Canon, Nikon. Vastavalosuoja on riittävän tukeva. Säänkestävä. Vähän painavampi kuin Canonin oma versio. Halvempi kuin Canonin ja Nikonin versiot, vähän halvempi kuin Sigma. Suomen hinta on 1.350 euroa (hinnassa on mukana verot).
  • PDN Photo of the Day, Amateur Boxing in South Africa. 11 kuvaa ja teksti.

Techradar.com.

Lensrentals.com, blog, Finally, Some m4/3 MTF Testing: 25mm Prime Lens Comparison. Ja muistetaan, että testattavana on aina kymmenen kappaletta kutakin objektiivia (paitsi Voigtlander, _vain_ viisi objektiivia). Mikä oli paras? Monta tekijää, hinta, valovoima, terävyys jne. jne.

  • Olympus 25mm f/1.2 ED Pro
  • Olympus Digital 25mm f/1.8
  • Panasonic Leica DG Summilux 25mm f/1.4 ASPH
  • Voigtlander 25mm f/0.95 Nokton Type II

The Online Photographer, Bare Bulbs. Salamista edelleen.

Digital Photography School, Review – Shimoda Explore 40 Camera Adventure Bag. Päiväreppu. Kickstarter-projekti päättyi juuri. Jonka jälkeen hinta taitaa olla $379. (!). Ja tämähän on se pienempi malli.

Rumors-sivustot. Faktaa ja fiktiota.

  • Sonyalpharumors.com, Sony Tidbits… Camera Settings for Shooting Landscapes – Sony Alpha. Etc.

 

09.01.2018   (linkki)

Digicamera.netin Foorumilta.

Kontto.kuvat.fi, Qatar - Sri Lanka.

Yle, Hyppy talviseen Tiberjokeen ja viikon muita uutiskuvia. Italialaismies sukelsi Tiber-jokeen perinteisessä uudenvuoden hyppytapahtumassa Roomassa. Ilmassa oli ajoittain myös amerikkalaislaulaja Ty Taylor keikallaan Espanjan Logronossa lauantaina. Tässä viikon vaikuttavimpia uutiskuvia. 8 kuvaa.

HS, Tutkimus: ”Grandioosit” narsistit seuraavat toisiaan ja tykkäävät toisten narsistien kuvista Instagramissa. Itseriittoiset ihmiset lähettävät sosiaaliseen mediaan selfieitä ja seuraavat toisten samanlaisten postauksia. Narsistiset koehenkilöt suhtautuvat muita myönteisemmin toisten lähettämiin selfieihin ja ovat halukkaampia postaamaan niitä itse. He ovat myös taipuvaisempia seuraamaan toisia narsisteja.

  • Tutkimus keskittyi grandioosiin eli suureelliseen narsismiin, joka tarkoittaa halua saada oma itse näyttämään paremmalta kuin on. Se on ulospäin suuntautunutta ja siihen kuuluu kehuskelu vaikkapa saavutuksilla ja tärkeillä tutuilla. Tällainen persoonallisuus on itseriittoinen, itsekäs ja omahyväinen.

Ilta-Sanomat, Reijo kuvasi äärimmäisen uhan­alaisen linnun Vilppulassa viikonloppuna: ”Tällainen tapahtuu kerran elämässä”.

Tivi.fi, Viikon Softa & Vinkit. Poimintoja.

Mynewsdesk.com, Samyangilta uusi täyden kennon 14mm AF-objektiivi Canon-kiinnitykselle. 8.1.2018. Samyang julkaisee uuden ultra-laajakulmaobjektiivin Canonille. Samyang AF 14mm f/2.8 EF -objektiivissa on automaattitarkennus, sähköinen aukonsäätö sekä sääsuojaus. Samyang AF 14mm f/2.8 EF on saatavilla helmikuussa 2018. Hinta n. 725 €.

TE-palvelut, Valokuvaaja, Turun kaupunki., Museopalvelut, Turku. Museon kokoelmien, toiminnan ja tallennustehtävän mukainen valo- ja videokuvaus, aineistojen digitaalinen käsittely ja kuvien tuottaminen asiakaspalveluun liittyen sekä aineistojen arkistointi ja alan toiminnan kehittäminen museossa. Lisäksi liikkuvan kuvan ja 3D-mallinnosten tuottaminen ja mediateosten käsittely. Tehtävänä on myös toimia asiantuntijana valokuvaan ja liikkuvaan kuvaan liittyvissä teknisissä määrittelyissä sekä laitehankinnoissa. Tehtävän kelpoisuusvaatimuksena on valokuvaajan/videokuvaajan ammattitutkinto tai hyvä tehtävään soveltuva työkokemus.


Palkkaus 2 196,00 €/kk
Työ alkaa 19.03.2018
Työaika kokoaikatyö
Työn kesto yli 12 kuukautta
Haku päättyy 22.01.2018 klo 15:00

Helmet.fi, Tapahtumat, valokuvalukupiiri. Hakunilan kirjasto, Vantaa. 11.1.2018 klo 17:00 - 19:00. 15.2.2018 klo 17:00 - 19:00. 15.2.2018 klo 17:00 - 19:00.

  • Hakunilan ja Lumon kirjastoissa käynnistyvä Valokuvalukupiiri kokoaa kuukausittain yhteen valokuvaamisesta kiinnostuneita aikuisia. Valokuvalukupiiri kokoontuu molemmissa kirjastoissa jakamaan ja tarkastelemaan kuvia, joita osallistujat ovat kuvanneet valittuun teemaan liittyen. Kokoontumisissa jaamme myös kokemuksia kuvaamisesta ja kuvan tulkinnasta, kehittäen samalla omia kuvanlukutaitojamme.

Teknosuomi.fi, DJI:n valmistama superhalpa Ryze Tello –drone vuoti julkisuuteen. 109 euroa.

Älypuhelimista.

Photo.net, foorumi.

Featureshoot.com, A Glimpse at Life in Kyrgyzstan. Kirgisia.

Panasonicilta uutta.

Digital Photography School.

ePhotozine.com, Why Use Long Shutter Speeds?

IR.

Dpreview.com.

Diyphotography.net.

Petapixel.com.

The Online Photographer, Flashpoint! Or, Do You Really Need a Monolight? Ei tarvita erillistä virtalähdettä, itsenäinen yksikkö, kulkee mukana.

Pdnonline.com.

  • PDN Photo of the Day, Edvard Munch in Black and White. 14 kuvaa ja teksti. Ensimmäisessä kuvassa hra Munch kylpyammeen vieressä, pyyhe peittää kriittiset paikat, itseotettu kuva. 1908-1909. Munch otti kuvia vuosien 1902 ja 1910 välisenä aikana. Ja sitten kuvaaminen elpyi uudestaan vuonna 1927.

Fotosidan.se, Ljusstark Nikon-zoom med inbyggd telekonverter.

Rumors-sivustot. Faktaa ja fiktiota.

 

08.01.2018   (linkki)

Digicamera.netin Foorumilta.

Valovuoto.fi, Sony A9. 7.1.2018. Sony A9 on kohta jo vuoden vanha kamera, mutta emme ole kerenneet käsitellä sitä Valovuodossa vielä perusteellisesti. Koska kameraa on käsitelty muualla jo todella laajasti, pyrimme tässä keskittymään pääasiassa konkreettisiin käyttökokemuksiin. Kerrataan kuitenkin lyhyesti sen verran, että kyseessä on valmistajan ns. sporttikamera, jonka on tarkoitus kilpailla nopeudessa ja kuvanlaadussa Nikonin D5:n ja Canonin 1D -sarjan kanssa. Sony ei mainosta lippulaivaansa sääsuojattuna.

  • kolmen kuvaajan kokemuksia
  • Sony on päässyt hyvin eroon aikaisempia malleja vaivanneista lastentaudeista. Kun soppaan on vielä lisätty joystickiä, lisämuistikorttipaikkaa ja otettu vielä enemmän irti peilittömän tekniikan mukavuuksista, on käsissä armottoman houkutteleva paketti. 5.300 euroa (hinnassa on mukana verot).
  • 19.4.2017 julkistus. 24 megapikselin täyskennoinen peilitön järjestelmäkamera.

Polku.net, Ville Savilampi, Loppuvuoden lumilla. 2.1.2018. Satavuotiaan Suomen juhlavuoden loppu oli poikkeuksellisen valkoinen Oulussa ja Koillismaalla, jos tilannetta vertaa muutamaan viime vuoteen. Pysyvästä lumesta olemme saaneet nauttia jo pitkään, jopa lokakuulta asti. Nykypäivänä tällaisen tilanteen voisi luokitella jopa luksukseksi. Pimeän loskaisessa kaupungissa elävälle, tämä tuo ylellisyyden tunnetta. Valkoinen kuorrute houkuttelee valokuvaajaa aktiivisesti kameran varteen silmää hiveleviä sommitelmia etsimään. Toisinaan ne löytyvät ja toisinaan jäävät löytymättä. Valokuvaaminenhan on nimenomaan näkemistä

Länsiväylä, Tämä mies kulkee aina drone repussa – listaa nyt vinkit turvalliseen kuvaamiseen. Hikiällä asuva Sinervä on kuvannut kaikki Hausjärven kunnan myynnissä olevat omakotitonttialueet. Samoin Riihimäeltä on kuvattu yksi alue. – Laitteistoni hintataso on 2 000–2 500 euroa, lisäksi ohjaukseen tarvitaan laadukas tablettitietokone. Kamera ottaa 20 megapikselin kuvia, siinä on myös mekaaninen suljin. Videokuvaa tulee 60 kuvaa sekunnissa ja laatu on 4K-tasoa. Laitteiston lisäksi tarvitaan taitoa.

Tekniikkatalous.fi, Tällä kameralla on otettu suuri osa merkittävimmistä kuvajournalistisista valokuvista - sensaatio syntyi sairauden takia. Saksalaisen optoinsinöörin Oskar Barnackin intohimosta pienen ja helposti kannettavan kameran kehittämiseen hyötyi koko valokuvaava maailma. Erityisen suuri merkitys Barnackin keksinnöllä oli kuvajournalismin syntymiseen: se mahdollisti kuvaamisen ilman lisävaloa. Kuvaajasta tuli tilanteiden tallentaja lavastajan sijaan.

  • Barnack sai keksinnölleen työnantajansa tuen, ja hänet nimitettiin Leitzin kehitysosaston johtajaksi. Barnackin ensimmäinen valmis kamera, ur-Leica, valmistui tehtaalla maaliskuussa 1914 ja patentoitiin pikaisesti New Yorkissa.
  • Metallirunkoinen, vajaan 150 gramman painoinen kamera oli käytettävyydessään sensaatiomaisen nopea verrattuna tuon ajan laakafilmikameroihin. Ur-Leican suljin virittyi samalla kun filmiä siirrettiin, joten tahattoman päällekkäisvalotuksenkin vaara poistui.

Suomimobiili.fi, Testissä Xiaomi YI Dome -kamera – näppärä laite parantaa kodin turvallisuutta. Kamera kykenee 360 asteen valvontaan, tunnistamaan liikkeen sekä kuvaamaan öisin. Sisäkäyttöön. 1080p-video. Liiketunnistin. Kamera ilmoittaa mobiilisovelluksen kautta, jos se tunnistaa itkua tai liikettä ja tallentaa lyhyen 6-10 sekunnin videon, joka on helppo katsoa sovelluksessa ilman Yi Cloudiin menoa. Kaksisuuntainen ääni. 99.99 euroa.

Yle, Tyytyväisyyttään voi lisätä - kuuntele podcast-sarja onnellisuusharjoituksia. Mikä rooli elämäntyytyväisyydessä on liikunnalla? Entä tuoko raha onnellisuutta? Mitä hyviä ominaisuuksia ottaisit itsellesi pilvestä? Tohditko katsoa itseäsi valokuvassa ja kehua: olenpa hyvännäköinen. Onnellisuusharjoituksia podcast-sarjan jaksoisssa kerrotaan kuinka onnellisuutta voi harjoitella.

Älypuhelimista.

Photo.net, foorumi.

Digital Photography School.

ePhotozine.com, Winter Wildlife Photography Tips.

Dpreview.com.

IR.

Pdnonline.com.

  • Camera Review: Nikon D850 DSLR. Heinäkuussa 2017 julkistus. 45.7 megapikselin täyskennoinen, 7 kuvaa sekunnissa. Sama 153-pisteen automaattitarkennus kuin Nikon D5 -mallissa. ISO 64 - 25.600 (32 - 103.400). 4K video, 24/25/30p, digitaalinen vakautus vain 1080p-videossa. Kääntyvä 3.2 tuuman kosketusnäyttö, 2.36 megapikseliä (sama kuin Nikon D5). Taustavalaistun CMOS-kennon edessä ei ole tarkkuutta vähentävää antialias-suodinta. Kaksi korttipaikkaa, XQD ja SD. SnapBridge, mutta jos haluaa monipuolisemman Wi-Fin käyttöön, pitää hankkia Wi-Fi -adapteri. Säänkestävä, valaistut näppäimet. Yhdellä latauksella ottaa 1840 kuvaa. Erillisellä akkukahvalla yhdeksän kuvaa sekunnissa. Ja bonuksena yhdellä latauksella 5140 kuvaa. NEF -> JPG prosessaus kamerassa. 1000 kuvaa 25 minuuttia. Siis puolitoista sekuntia raw-kuvaa kohti. Nikon suunnitteli sensorin itse, valmistus sitten toisaalla. Suljin ja peilimekanismi uusiksi, 200.000 laukaisulle speksattu. Paino 915 g, 35 g enemmän kuin Nikon D810. Markkinoiden paras perinteinen järjestelmäkamera. Suomen hinta on 4.000 euroa (hinnassa on mukana verot).
  • PDN Photo of the Day, Chuck Close Expands Portraiture. 10 kuvaa ja teksti.

Earthboundlight.com, The Grass is Always Greener When You Pump up the Saturation in Photoshop. 7.1.2018.

Petapixel.com

Petapixel.com, Ep. 244: What Not to Say If You Want to Keep the Shutter Clicking – and more. Podcast kesto 34:36. Suorat linkit sisällysluettelosta kuunneltaviin kohtiin.

Rumors-sivustot. Faktaa ja fiktiota.

 

07.01.2018   (linkki)

Digicamera.netin Foorumilta.

  • RAID nopeaksi editointilevyksi? (Sana on melkein vapaa).
  • Vuoden luontokuva 2018 (Sana on melkein vapaa).
  • Onko tietoa E-infinityn luotettavuudesta? (Ulkomailta ostaminen).
  • ACR ja linssiprofiilin lisääminen (Kuvankäsittely). Kuinka saan ACR:ään lisättyä Irix 11mm profiilin. Yritetty on mutta ei jostain syystä onnistu. Latausohjelma ei avaudu.
  • Nettisivulinkki erinomaisella kokonaisuudella tarvittaisi (Kuvaus yleinen).
  • Sony FE 85 mm f/1.4 GM (Optiikka). Kerätääs tänne kokemuksia Sonyn jötikästä. Mulla on ollu tämä nyt muutaman päivän ja kokemuksia on kertynyt jonkin verran. En ole tehnyt mitään kunnon settiä tällä vielä koska päivätyö ja Suomen talvi haittaa harrastamista. Mutta tässä näitä:...
  • Sony 18-135/3.5-5.6 (Optiikka). Kappas, Sony on pitkästä aikaa julkistanut uuden APS-C -lasin. Ihan mielenkiintoinen ja tervetullut lisä, varsinkin kun kröppipuolella on ollut aika hiljaista jonkin aikaa. Toivottavasti on selkeästi parempi kuin SEL18200.
  • Peilitön tulevaisuus! Milloin DSLR haudataan? (Järjestelmädigit).
  • Sony A9 (Järjestelmädigit).
  • A7rIII (Järjestelmädigit). Kokemuksia.
  • Sony A7, A7r, A7II, A7s, A7rII ja A7sII (Järjestelmädigit). Viimeksi aiheena kennopöly.
  • Nikon D500 (Järjestelmädigit). Lyhyesti summaan reilun kuukauden käyttökokemuksella. Huikean hyvä tuotantokamera still-luontovalokuvaukseen. Jos joku juttu pitää saada tehtyä, tän kameran AF pystyy siihen pimeässä, jos joku yleensä pystyy. Vieläpä aukon f/4-lasilla. ISO 12800 on täysin käyttökelpoinen – siinä luonnollisesti väriaskaala jo hajoaa ja rae näkyy, mutta ainakaan kaamoksen sinivoittoisessa valossa se ei ole ratkaisematon ongelma. Kamera on yksinkertaisesti hyvä siinä tarkoituksessa mihin se on tehty: vaikeissakin olosuhteissa valokuvien tuottamiseen.
  • TEEMA: BW-kuvat (Linkkejä kuviin ja gallerioihin).
  • Copper leaves. (Linkkejä kuviin ja gallerioihin).
  • Teema: Makrokuvat (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). Sen verran viileät oli kelit Kanarialla Joulun tienoilla ettei mereen viitsinyt mennä. Altaalla kuitenkin viihtyi mutta kuvattavaa ei oikein löytynyt kunnes tämmöinen "allashirviö" ui Nikon W300 linssin eteen.

Miun.otokset.fi, Kuvat.

Yle, Autio rakennus on kuvaajalle sukellus taianomaiseen mysteeriin ja vaaraan – "Lattia tai katto saattavat pettää". Hylätyt rakennukset näyttävät rujoilta ja aivan mahtavilta. Valokuvauksen ammattilaiset Tanja Palmunen ja Sami Funke ottavat samasta aiheesta erilaisia kuvia. He ikuistavat hengen ja rakennemuutoksen. Urban explorer tarkoittaa hylättyjen ja autioiden rakennusten etsijää ja tutkijaa. Palmunen on pelkästään tänä vuonna käynyt kuvaamassa kohteita noin kymmenessä maassa, viimeksi Virossa. Yhteensä hän on kuvannut noin 270 kohdetta.

Ilta-Sanomat, Näin Lux Helsinki valaisi kaupungin – upeat kuvat valofestivaalilta.

Luxhelsinki.fi. 6.1.2018 - 10.1.2018. Lauantaista keskiviikkoon. Teokset ovat nähtävillä esteettömällä reitillä tauotta joka päivä klo 17-22. Vapaa pääsy. Lux Helsinki on vuosittain järjestettävä viisipäiväinen valofestivaali, joka levittäytyy Helsingin keskustaan aina tammikuun alussa loppiaisen tienoilla. Tapahtuma esittelee monipuolisesti valotaiteen eri muotoja joka vuosi vaihtuvalla, muutaman kilometrin pituisella reitillä. Helsingin tunnetuimpien rakennusten lisäksi reitille valikoituu aina myös vähemmän tuttuja sisäpihoja tai julkisivuja.

  • ohjelma ja kartta
  • Festivaalin ja sen teosten kuvaaminen omaan ja ei kaupalliseen käyttöön on sallittua ja toivottavaa. Kuvia voi jakaa sosiaalisessa mediassa tunnisteella #luxhelsinki. Teosten nimet ja tekijät löytyvät teosesittelyistä.

Yle, Oletko törmännyt leudon talven ihmeeseen? Lähetä kuva! Kantarelleja ja koristekasveja on löytynyt kukoistuksessaan keskellä talvea. Melkein neljäkymmentä kuvaa.

Älypuhelimista.

Photo.net, foorumi.

Digital Photography School.

ePhotozine.com, How To Shoot Winter Silhouettes.

Dpreview.com.

IR, Water Torture: Nikon D850 vs Sony A7RIII, Canon 5D Mk IV & Olympus E-M1 II. Säänkestävyys, vedenpitävyys (?). Ei ole olemassa standartoidua testiä. Yksikään näistä kameramalleista ei ole suunniteltu vedenalaiseen kuvaamiseen. Mutta. Miten ne kestävät kunnon vesisadetta. Testi aiheutti yhdelle kameramallille ongelmia.

Diyphotography.net.

Petapixel.com, Zapping Film with Electricity: How to Make Spark Patterns in Photos.

Techradar.com, Sony Alpha A7R III review. Arvosana 5 * / 5 *. Sony a7R III, 42.4 megapikselin peilitön järjestelmäkamera. Kameraan on käytetty lippulaivamallista Sony A9:stä opitut asiat. Paljon edellisen version käyttäjien toivomia parannuksia. Edelleen 399 pisteeseen perustuva tarkennusjärjestelmä, samoin kennoa liikuttava viisiakselinen kuvanvakain (nyt teho on 5.5 stoppia). Uutta on 425 pisteen kontrastimittaus, joka toimii vaihetarkennuksen rinnalla. Suljin speksattu 500.000 laukaisuun. 10 kuvaa sekunnissa, myös salama. Sama akkukahva kuin Sony A9 -mallissa. Kolmen tuuman kääntyvä kosketusnäyttö, 1.440.000 pistettä. Kaksi sd-muistikorttipaikkaa (uhs II; edellisessä mallissa oli yksi), tarkennuspainike sekä tarkennuspisteen valintaa helpottava tappiohjain. Akun kapasiteetti nyt 650 kuvaa. 4k ultra hd -videot nopeuksilla 30p, 25p ja 24p. Elektroninen etsin, 3.686.400 pistettä. USB 3.1. HDMI, mikrofoni, kuuloke. Wi-Fi, NFC, Bluetooth. Ei GPS. Kilpailee samassa luokassa Nikon D850:n kanssa. Plussaa sarjakuvaus, kehittynyt kuvanvakaaja, iso ja kirkas elektroninen etsin, nopea automaattitarkennus. Miinusta akkujen kesto, rajoittunut kosketusnäytön toiminnallisuus, vain yksi SD-korttipaikka tukee UHS-II -kortteja. Suomen hinta on 3.600 euroa (hinnassa on mukana verot).

Kamera & Bild, Vattenstämplar i dina bilder – så gör du. Vesileima kuville. Kuvankäsittely.

Rumors-sivustot. Faktaa ja fiktiota.

 

06.01.2018   (linkki)

Digicamera.netin Foorumilta.

Peter Forsgård ja Matti Sulanto, Valoaalloilla, podcasteja. Uusin:

  • Älä koske siihen kameraan, se on mun kamera! 5.1.2018. Kesto 18:28. Matti ja Peter pohtivat sitä miten henkilökohtainen väline se oma kamera on. Peterikin oli nauhoituksen aikaan maailmalla, joten podcastin aluksi molempien kuulumisia maailman ääristä. Matti haastatteli Uuteen Seelantiin muuttanutta valokuvaaja Johanna Merenheimoa Welligtonissa. Peterin mainitsema valokuvaaja Mubarak Bin London: ...

Yle, Dokumenttiprojekti: Kitkajoki.

Mikko Lagerstedt, New Video Tutorial - Day to Night. 5.1.2018. Happy New Year everyone! For the past two months, I have been working on my first pro video course Day to Night. In the tutorial, you will learn how to capture, create, edit and produce ideas for fine art photography and manipulations. It will be fast-paced, straight to the point learning experience. YouTube-video, kesto 0:51.

HS, Äänestä suosikkisi Kuvia Suomesta -sarjoista.

Älypuhelimista.

Photo.net, foorumi.

Digital Photography School.

ePhotozine.com.

IR.

Dpreview.com.

Diyphotography.net.

Petapixel.com.

Pdnonline.com, Great Weekend Reads in Photography & Filmmaking. 21 linkkiä ja video.

Lensrentals.com, blog, Canon’s Ultra Rare Lenses – Using the Canon 50mm f/1.0L. eBay-hinnat $3.800 - $4.500. Muistuttaa ulkoisesti Canon 85mm f/1.2L II. Sopii lähinnä keräilijöille (kauniisti sanottuna).

Rumors-sivustot. Faktaa ja fiktiota.

 

05.01.2018   (linkki)

Digicamera.netin Foorumilta.

  • RAID nopeaksi editointilevyksi? (Sana on melkein vapaa). Levy on aikamoinen pullonkaula välillä ja suuret SSD:t eivät ole taloudellisesti järkeviä. Nopeuden puute näkyy videotouhujen lisäksi mm. photoshopista tallennettaessa. Kuvan tallennus voi viedä helposti sen minuutin-kaksi. Kuvat kuitenkin ovat helposti yli 2G kokoisia joten tiff:n käyttö on pakollista. Onko kokemusta USB3:seen laitetusta RAID1-levystä, tuoko paljon lisänopeutta verrattuna tuollaiseen sata3:ssa kiinni olevaan kovalevyyn?
  • Vuoden luontokuva 2018 (Sana on melkein vapaa). Säännöistä.
  • Dronet... (Sana on melkein vapaa).
  • Sisällä otettavat kuvat (Aloitteleva digikuvaaja kysyy).
  • Minolta linssit (Aloitteleva digikuvaaja kysyy). ...Kun katsoo Dyxum.com arvioita, kokonaisarvosana laskee vuosimallin mukana (itse asiassa myös kaikki osa-alueet tasaisesti, ei vain esim. "build")....
  • Valokuvaajan matkavakuutuksista (Kuvaus yleinen).
  • Intel prosessoribugi (Kuvankäsittely).
  • Affinity Photo (Kuvankäsittely). Tänään Windows 10 kertoi, että oli blokannut photo.exe:ltä (= Affinity Photo 1.6.1.93) pääsyn näytönohjaimen rautaan, kun tuolla yhtä kuvaa säätelin. Eipä ole tämmöistä ennen tullut, onkohan Affinityssä joku rautakiihdytys vai mistä moinen vois johtua?
  • halokuvaus (DIY eli Tee-Se-Itse). Laitetaan vielä yks pienempi tekele esille, ei tuo ilmastokaan kutsu kuvailemaan. (makro ainoa sääsuojattu...).
  • jalusta 2 (DIY eli Tee-Se-Itse).
  • jalusta (DIY eli Tee-Se-Itse). ...on kyllä! Ehdottomasti pätevän näköinen jalusta. Nostan hattua tälläiselle tee-se-itse touhulle!...
  • Sony FE 85 f/1.8 (Optiikka).
  • A7rIII (Järjestelmädigit). Sony. Vilkasta.
  • Sony A7, A7r, A7II, A7s, A7rII ja A7sII (Järjestelmädigit). Vilkasta.
  • Sony A9 (Järjestelmädigit).
  • PMMP-valokuvakirjan web-versio (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). Kommentit.
  • Strobotti.com (Linkkejä kuviin ja gallerioihin).
  • maisema pystyssä (Linkkejä kuviin ja gallerioihin).
  • Kiviholvisillat (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). Uusi kuva.
  • Teema : Metsä (Linkkejä kuviin ja gallerioihin).

Yle, Kuukauden vanhat eriväriset jaguaarikaksoset ja viikon muita uutiskuvia. Jaguaarit esiteltiin Unkarisssa, Donald Trumpia muistuttava koirapatsas kuvattiin Kiinassa ja tulivuori syöksi laavaa tähtitaivaan valossa Sumatralla. Tässä viikon vaikuttavimmat uutiskuvat. 16 kpl.

Vuoden Luontokuva 2018 säännöt. Sähköinen lataussivusto sulkeutuu keskiviikkona 31.1.2018 klo 23.59. Vuoden Luontokuva -kilpailun järjestää Suomen Luonnonvalokuvaajat SLV ry, nyt 38. kerran. Pohjoismaiden suurimman luontokuvakilpailun tavoitteena on kertoa suomalaisen luonnon moni-ilmeisyydestä, sen näkymistä ja tapahtumista sekä kuvaajien luonnossa kokemista elämyksistä ja oivalluksista. Vuoden Luontokuva on visuaalisesti näyttävä valokuva, joka osoittaa valokuvaamisen taitoa ja jonka keskeisenä sanomana on suomalainen luonto. Arvostelussa kiinnitetään huomiota myös ilmaisuun ja luovuuteen. Vuoden Luontokuva 2018 -kilpailussa on kahdeksan normaalin kuvankäsittelyn sallivaa yksittäiskuvien sarjaa ja yksi vapaamman kuvankäsittelyn salliva yksittäiskuvien sarja (Teoksia luonnosta). Kustakin sarjasta valitaan yksi sarjavoittaja.

  • Kilpailun pääpalkinto on 8 000 euroa. Kilpailussa jaettavien palkintojen ja julkaisupalkkioiden yhteisarvo on yli 30 000 euroa.
  • Kaikkiin sarjoihin voi lähettää 15 kuvaa/sarja, yhteensä kuitenkin enintään 30 kuvaa. Samalla kuvalla tai sen rinnakkaisruudulla voi osallistua vain yhteen sarjaan.
  • osallistumismaksu on 25 euroa, Osallistumismaksu sisältää osallistumisoikeuden kaikkiin kahdeksaan avoimeen sarjaan. Nuorten sarja on maksuton kaikille 2000–2010 syntyneille.
  • Säännöt on päivitetty 31.12.2017 - lue tarkasti!
    - F-sarja nimen vaihdosta huolimatta viime vuosien säännöillä.
    - Kokeellisen I-sarjan olennaiset muutokset viime vuoteen: aihe vapaa, ei kuvayhdistelmiä ja kuvat vuodelta 2016 tai 2017.

Kamerakoulu.fi, CineStill 800T -120 rullafilmi. 4.1.2018. CineStill on alkujaan Kodakin elokuvatuotantoihin tarkoitettu värinegatiivifilmi ja olikin vielä 2017 kevääseen saatavilla ainoastaan kinofilmi (35mm) koossa. 2017 keväällä filmistä ilmestyi myös keskiformaatin 120-rullafilmi.

Länsi-Savo, Keski-ikäiset mikkeliläisnaiset menivät Instagramiin — Sen seurauksena tuntematon lahjoitti kameran, ulkomailta tulee treffikutsuja ja elämään löytyi tärkeä harrastus. Viime keväänä mikkeliläinen Minna Lampinen, 45, seurasi, kuinka teini-ikäinen tytär otti itsestään selfieitä ja katseli niitä kuvien jakopalvelu Instagramissa. Lampista eivät omakuvat kiinnosta, mutta hän on aina ottanut valokuvia. Ne eivät ole olleet esillä missään. Kävelyllä kotipaikan metsissä Juvalla Lampinen ja hänen siskonsa Kati Pesonen, 42, päättivät, että voisihan sitä nyt sitten itsekin alkaa julkaista kuvia. He loivat Instagramiin profiilit luontokuvia varten. Reilussa puolessa vuodessa Lampiselle on kertynyt yli 1700 ja Pesosellekin yli 600 seuraajaa.

Yle, Tervemenoa vanha vuosi! – Vuoden 2017 sääkuvissa paistaa aika usein aurinkokin. 30.12.2017. Vuosi 2017 on pian takanapäin. On aika palata ihastelemaan vuoden aikana tulleita sääkuvia ja muistella kauniita auringonlaskuja, talvisia päiviä ja niitä muutamaa hellepäivääkin. . 59 kpl

Petteri Hautamaa, Von Wrightin veljesten näyttelyssä. 4.1.2018. Ateneumissa on esillä 25.2.2018 asti laaja yli 300 teoksen näyttely von Wrightin veljesten (Magnus, Wilhelm ja Ferdinand) tuotannosta. Monipuolisesta tuotannosta esillä on etenkin lintuaiheisia teoksia öljyvärimaalauksina, vesiväritöinä, grafiikkana ja luonnoksina. Ateneumin omia kokoelmia on täydennetty suomalaisista sekä ruotsalaisista julkisista ja yksityisistä kokoelmista. Lisäksi näyttelyyn on tuotu Magnus von Wrightin konservoimia täytettyjä lintuja Luonnontieteellisestä keskusmuseosta.

Yle, Viestintävirasto varoittaa laajasta tietoturvariskistä – tietokoneen "aivoissa" havaitut viat ovat mahdollistaneet koneiden muistin hakkeroinnin. Sovannon mukaan yksityishenkilön ei kuitenkaan kannata olla kovin huolissaan hyökkäyksestä.

Photo.net, foorumi.

Digital Photography School.

Dpreview.com.

IR.

Diyphotography.net.

Petapixel.com.

ePhotozine.com.

Pdnonline.com.

The Online Photographer, Death of Photography? Much Exaggerated.

Techradar.com.

Kamera & Bild, 21 dokumentärer om fotografi. SVT ja UR Play. UR = Utbildingsradion Play (vaikka nimessä esiintyy sana radio, kyse on videosta...). Melkein kaikki näistä ohjelmista näkyvät myös Suomessa.

Fotosidan.se, Ny lag: Straffbart sprida vissa känsliga bilder. Uusi laki astui Ruotsissa voimaan vuodenvaihteessa.

Rumors-sivustot. Faktaa ja fiktiota.

 

04.01.2018   (linkki)

Digicamera.netin Foorumilta.

HS, Joulukuun parhaat kuvat. Joulukuun hienoimmissa kuvissa muun muassa ulkoilmalätkää, Linnan juhlia ja palloileva pappi. 41 kuvaa.

HS, Kansainvälinen hittisivusto teki helsinkiläisen Joachim Munterin Instagram-kuvista jutun kysymättä mitään, ja yhtäkkiä Munterin kuvia ihmeteltiin ympäri maailmaa. Valokuvausta harrastava Munter julkaisi marraskuun lopussa Seurasaaressa otetun kuvan oravasta, joka näyttää puistelevan päätään, kun sen päälle on tippunut lunta. Kuva keräsi Instagramissa yli sata jakoa, ja siitä tuli Munterin tykätyin kuva. Muun muassa valokuvauksen parissa työskennellyt Munter oli alkanut ottaa luontokuvia ja julkaista niitä Instagram-tilillään vasta vuoden 2017 alussa.

Salon taidemuseo, Veturitalli. Salon taidemuseoon on vapaa pääsy kunkin kuukauden ensimmäisenä perjantaina. Tammikuussa 5.1. museossa on mahdollista tutustua ilmaiseksi Elliott Erwittin retrospektiiviseen valokuvanäyttelyyn. Klo 10 - 18. Tai museokortilla joka päivä.

Mikrobitti.fi, Näin puhdistat tietokoneesi pölystä ja liasta oikein – jäähdytyksen varmistaminen on tärkeää.

Älypuhelimista.

Photo.net, foorumi.

Digital Photography School.

ePhotozine.com.

Dpreview.com.

IR.

Diyphotography.net.

Petapixel.com.

Lensrentals.com, blog, MTF Testing the Canon 85mm f/1.4 L IS. Kaikki erinomaista, erityisesti vähässä valossa erinomainen.

Techradar.com, Best cloud storage for photos in 2018.

Kamera & Bild, Årets bästa bilder 2017. Seitsemän linkkiä, lehtiä, uutistoimistoja.

Fotosidan.se, TV-program om fotografi. Kuusi ohjelmaa, vain yhden katselu oli rajoitettu Ruotsiin.

Rumors-sivustot. Faktaa ja fiktiota.

 

03.01.2018   (linkki)

Digicamera.netin Foorumilta.

Journalisti 15/2017, 21.12.2017.

  • Potkut maailmalle. Työskenneltyään yli 16 vuotta Allerin tv-toimituksessa Ismo Lehtonen jäi viime vuoden lokakuussa vuorotteluvapaalle. Hänen oli tarkoitus ottaa puoli vuotta rennosti ja reissata valokuvaajapuolisonsa Tanja Mikkolan kanssa ympäri maailmaa.
  • Vuoden huiput. Ensi vuoden alussa nähdään taas, mitkä kuvat valitaan kuvajournalismikilpailussa vuoden parhaiksi lehtikuviksi ja ketkä saavat tunnustusta hyvin tehdystä työstään.
  • Journalistien kirjat 2017. Noin 170 teosta. Reilusti yli 10 sivuaa jollain tavoin valokuvausta.
  • Kuvat tallessa, kuvaaja kateissa. Vuonna 1986 työskentelin Iltalehdessä viihdetoimittajana. Matkustimme kuvaajan kanssa Norjan Bergeniin seuraamaan, miten Kari Kuivalainen taustajoukkoineen menestyisi Eurovision laulukilpailuissa kappaleellaan Päivä kahden ihmisen.
  • Mallin nimi. Nyt puhutaan aktiivimallista. Kyse on hallituksen esityksestä ”laeiksi työttömyysturvalain ja eräiden muiden lakien muuttamisesta”. Hallituksen ilmaus ”aktiivimalli” on hyväksytty laajasti myös lehdistössä. Mutta tuleeko samalla hyväksytyksi palanen hallituksen politiikkaa, kysyy Vesa Heikkinen. ...Näyttää siltä, että hallituksen valitsema ilmaus on hyväksytty laajasti myös lehdistössä. Mutta tuleeko samalla hyväksytyksi palanen hallituksen politiikkaa: väite, jonka mukaan uudistus kannustaa työttömiä aktiivisuuteen?
    • Kansan Uutiset referoi tähän tapaan Li Anderssonin ajatuksia mallista: ”Sillä ei ole mitään tekemistä aktiivisuudesta palkitsemisen kanssa. Se palkitsee ainoastaan töiden saamisesta.” Oppositiossa onkin käytetty aktiivimallin asemesta ilmausta passiivimalli.
      • (Vinha perä, sanat ohjaavat ajatteluamme, tiedostamatta. Nerokas termi, "aktiivimalli". Oikeastihan kyse on "passiivimallista". Aktiivimalli aktivoisi kaikkia tasapuolisesti, nyt palkitaan töitä saavia. Nyt vain leikataan niiltä, jotka eivät saa työpaikkaa tai työllisyyttä edistävää palvelua. Kuinkahan monelle sadoista tuhansista työttömistä riittäisi TE-toimiston koulutusta kolmen kuukauden jaksossa viikon verran. Huhtikuussa sitten kyemme jo vähän arvioimaan, miten kepillä "aktivoiminen" toimi. Teoriassakaan ei enemmistöllä ole mahdollista täyttää ehtoja. Oikeudenmukaistako.).

Kallebjorklid.com, PMMP Photobook. I photographed the Finnish band PMMP in the years 2009-2010. A photo book, published by Like Publishing, was released in 2010. The book has sold out and no further editions have been planned - except this one. During this project I went through all the photographs I have from the period and created a new electronic version of the book. Reilusti yli sata kuvaa, mustavalkoista ja väriä. Helppo selailu.

Mikael Rantalainen, Maiseman Lumo, Hyvää uutta vuotta 2018! 1.1.2018. Suomi 100 -juhlavuosi päättyi Helsingissä vuoden vaihtuessa ilotulitukseen Töölönlahdella. Ilotulitusbudjetti oli 40000€, eli sama kuin vuosi sitten. Odotettavissa oli siis hieno ilotulitus. Kävin katsomassa ensin juhlaohjelmaa Kansalaistorilla, ja siirryin sitten pari sataa metriä Töölönlahtea kohti ilotulitusta kuvaamaan. Ilotulitus on erittäin näyttävä, raketteja räjähteli koko ajan. Valokuvaajan kannalta jopa liian näyttävä.

Mikrobitti.fi, Kannattaako valokuvat tulostaa itse vai tilata? Mikrobitin tulostin- ja tulostuspalvelutesti nyt kokonaisena verkossa. Kannattaako kuvat tilata netin kuvapalvelusta vai tulostaa kotona? Minkälaisilla kuvamäärillä tulostin on palvelua halvempi, ja pärjääkö printteri laadultaan kaupallisille kuvapalveluille? Selvitimme. Mikrobitti testasi syyskuun numerossa uudet tulostimet ja kuvapalvelut. Laitteista mukana olivat Canon Pixma TS5051, Epson Ecotank ET-2650 ja HP Envy 5540. Nettipalveluista vertailussa olivat mukana Fotonetti, Fujikuvat sekä Ifolor.

  • Mutta kannattaako tulostin oikeasti ostaa kotiin, vai olisiko järkevämpää vain tilata kuvat suoraan netistä?

Aamulehti, Metsossa muistetaan veteraaneja: Valokuvateos esittelee 120 kasvot, jotka ovat nähneet paljon. Tiistaina 2.1.2018 avattu pääkirjastossa Metsossa valokuvanäyttely Viimeiseen mieheen – Till siste man. Suurikokoinen, noin 40 neliömetrin kokoinen valokuvateos on tehty sotiemme veteraanien kunnioittamiseksi ja muistamiseksi. Teos jakautuu kuuteentoista osaan ja sisältää veteraanien kuvien lisäksi heidän lausumiaan ja muuta infoa. Teokseen on kuvattu yhteensä 120 veteraania. Heidän keski-ikänsä on 93 vuotta. Vanhin oli kuvaushetkellä kaksi vuotta sitten 104-vuotias.

Ess.fi, Orimattilalaispari kiersi kuvaamassa samana yönä kolme Lahden seudun ilotulitusta ja koosti niistä videon. YouTube-video, kesto 9:36.

Älypuhelimista.

Photo.net, foorumi.

IR.

Dpreview.com.

Digital Photography School.

ePhotozine.com, New Camera? What's Next? Lyhyesti.

Diyphotography.net.

Petapixel.com.

Pdnonline.com.

Techradar.com.

Thephotoargus.com, 2018 Photography Challenge: 52 Places to Photograph.

Fotosidan.se, Test: Sony FE 12-24 mm f/4 G. Suomen hinta on 2.000 euroa (hinnassa on mukana verot). Paino 565 g. Vähän vääristymiä. Täydellä aukolla keskellä tarkka, vähän himmentämällä reunatkin teräviä. Automaattitarkennus on hiljainen ja nopea. Ei mikään pieni objektiivi, mutta kuitenkin yllättävän kevyt ja kompakti kilpailijoihin verrattuna. Erinomainen laatu. Terävämpi kuin Sigma 12-24/4. Kuuluu pikemminkin samaan luokkaan kuin paljon kalliimpi Canon 11-24/4.

Kamera & Bild, Googles nya AI kan betygsätta bildkvalitet. NIMA lajittelee kuvat teknisten ja esteettisten arvojen mukaan järjestykseen. NIMA = Neural Image Assessment. Jossain vaiheessa jossain muodossa kaikkien käyttöön.

Rumors-sivustot. Faktaa ja fiktiota.

 

02.01.2018   (linkki)

Digicamera.netin Foorumilta.

HS, Kuvia Suomesta 2017. Helsingin Sanomien valokuvaajat kuvasivat suomalaisuutta tavallisten ihmisten kautta. Jutun lopussa on video, jossa kuvaajat kertovat omista projekteistaan. Kuvia Suomesta on Helsingin Sanomien kuvatoimituksen Suomi 100 -suurponnistus johon osallistui kaikkiaan 10 Helsingin Sanomien vakituista valokuvaajaa sekä 5 kesävalokuvaajaa ja harjoittelijaa. Viimeisimpänä koosteena julkaistiin entisen Helsingin Sanomien valokuvaajan, akateemikko Caj Bremerin kuvasarja menneen ajan Suomesta.

Ville Suorsa.

  • Loppuvuoden marjalintuja, 30.12.2017. Joulun ja uuden vuoden välipäivinä kävin kuvaamassa Oulussa marjalintuja, joita löytyi vielä melko runsaasti eri puolilta kaupunkia. Myös pihlajat notkuvat vielä marjoista, ja puissa oli todella komeasti lunta. Linnut putsaavat pihlajia marjoista kovaa kyytiä: lajeissa enemmistönä ovat tilhi, räkättirastas ja taviokuurna.
  • Kuvausvuosi 2017, 1.1.2018. Kuvablogini yhdeksäs vuosi on ohi, ja alla on joukko vuoden valikoituja kuvia. Vuosi 2018 tulee olemaan kymmenes vuosi – ja sen kunniaksi koitan pitää sivuston päivitystahdin samalla hyvällä tasolla, jolle pääsin vuonna 2017. Kaikkihan tietysti riippuu kuvauskohteiden ja hyvien ruutujen määrästä, mutta vuodelle 2018 jäi edelleen paljon ideoita toteutettavaksi ja kohteita kuvattavaksi.

Antti Salovaara, Lähiluonnon Huvituksia. 2017. Vuosi 2017 oli vähintään 12 kuvan arvoinen. Kunkin kuukauden kuvassa tekstit.

Luxhelsinki.fi. 6.1.2018 - 10.1.2018. Ensi lauantaista keskiviikkoon. Teokset ovat nähtävillä esteettömällä reitillä tauotta joka päivä klo 17-22. Vapaa pääsy. Lux Helsinki on vuosittain järjestettävä viisipäiväinen valofestivaali, joka levittäytyy Helsingin keskustaan aina tammikuun alussa loppiaisen tienoilla. Tapahtuma esittelee monipuolisesti valotaiteen eri muotoja joka vuosi vaihtuvalla, muutaman kilometrin pituisella reitillä. Helsingin tunnetuimpien rakennusten lisäksi reitille valikoituu aina myös vähemmän tuttuja sisäpihoja tai julkisivuja.

  • ohjelma ja kartta
  • Festivaalin ja sen teosten kuvaaminen omaan ja ei kaupalliseen käyttöön on sallittua ja toivottavaa. Kuvia voi jakaa sosiaalisessa mediassa tunnisteella #luxhelsinki. Teosten nimet ja tekijät löytyvät teosesittelyistä.

Älypuhelimista.

Photo.net, foorumi.

Featureshoot.com, Birds, Cats, and Landscapes: Our 25 Most Popular Instagram Photos of 2017. Instagram, @featureshoot. 2700 kuvaa. 6.7 miljoonaa tykkäämistä, 170.000 seuraajaa. Nämä ovat normaaleja valokuvia, ei mitään ylimakeita karkkimaisemia, jotka näyttävät scifi-kirjojen kansilta.

Digital Photography School.

ePhotozine.com.

  • New Year's Resolutions For Photographers.
  • Venus Laowa 15mm f/2 FE Zero-D Review. Arvosana 4.5 * / 5 *. Manuaalitarkennus. Sony FE. Täyskennoiselle. Testissä runkona Sony Alpha 7 -peilitön. Suodatinkierre 72 mm. Vastavalosuoja kiertyy tarkennuksen myötä. Lähin tarkennus 15 cm. Paino 500 g. Erinomainen terävyys kulmasta kulmaan. Vähän värivirhettä. Vähän vääristymää. Ei linssiheijastuksia. Hyvä ergonomia. Suomen hinta on 900 euroa (hinnassa on mukana verot).

Diyphotography.net.

Techradar.com.

Dpreview.com, Sample gallery: Utah with Scott Rinckenberger and the Olympus OM-D E-M10 III.

Rumors-sivustot. Faktaa ja fiktiota.

 

01.01.2018   (linkki)

Hyvää uutta vuotta!

Digicamera.netin Foorumilta.

Remonen.fi, Ja kohti seuraavaa vuotta. 31.12.2017. Vuoden viimeisen päivän (ja samalla vuoden ehkä ensimmäisen aurinkoisen päivän) kunniaksi läksimme Kallvikissa käymään. Että miltä siellä näyttäisi näin vuoden käänteessä.

  • ...Meidän lisäksi rantaa oli kiertämässä yllättävänkin paljon muuta porukkaa ja ihan kameroiden kanssa. Itse tunsin jääväni kalustokilpailussa hieman toiseksi Sonyn NEX-5N:n kanssa, kun vastapuoli roikutti Canon 5Ds:ää ja jotain 300-millistä rantakanuunaa. Mutta ei se koko, vaan se taito.

Kuvakoosteet.

MaXwin Whippet Racing, Kansalaistorin ilotulitus 2018. Sama pönötyspaikka kuin vuosi sitten. Vuosi sitten tulitettiin Suomi 100 aloitukselle ja nyt vaan normi tulitteet, jotka räiskittiin taivaalle vähän pienemmällä budjetilla - niin musta ainakin tuntui. Keli oli muuten ihan kelvollinen mutta pahuksen tuuli kun toi loppupeleissä savumoskan kuvaajan silmille :D

Yle, Kuvagalleria: Ville Valon uralle mahtuu kaljoittelua ja Linnan juhlia – HIM vetää viimeisen keikkansa Tavastialla.

Yle, Kun villieläin käpertyy selän taakse nukkumaan – saarikettu vei miehen sydämen. Once in a lifetime. Miehen ja saariketun kohtaaminen elää kuvina ja tarinana palkitussa valokuvakirjassa. Se elää myös syvänä toiveena Moilasen Hannun sielussa. Että vielä kohdattaisiin. Että tietäisi, voiko kettu hyvin, onko hengissä.

Avplus.fi, Kuvat ojennukseen ilmaisella ohjelmalla. Ilmainen Darktable-kuvankäsittelyohjelma on tullut ensimmäistä kertaa ladattavaksi Windows-käyttöjärjestelmälle. Se on ollut saatavilla Mac- ja Linux-tietokoneille jo vuodesta 2009. Darktable on avointa lähdekoodia käyttävä ja vahvasti Adoben Lightroomia muistuttava ohjelma, jolla voi hallinnoida kuvakirjastoa ja tehdä monipuolisesti perussäätöjä. Kuvankäsittely on non-destruktiivista, eli ohjelmassa pystyy palaamaan aina kuvan alkuperäiseen versioon.

Photo.net, foorumi.

Digital Photography School.

ePhotozine.com.

Dpreview.com.

Diyphotography.net, Here are the top ten favorite posts from 2017.

Petapixel.com, Ep. 242: Predictions for 2018…and Where I Missed in 2017 – and more. Podcast kesto 39:14. Suorat linkit sisällysluettelosta kuunneltaviin kohtiin.

Earthboundlight.com, It's The End Of The Year As We Know It. 31.12.2017.

Thephotoargus.com, 5 Ways To Be A More Creative Photographer In The New Year.

Rumors-sivustot. Faktaa ja fiktiota.

 

Lähetä uutisvinkki:


Matti Harju

 

Armi Hölttö (näyttelyt, kilpailut, tapahtumat)

 

Joulukuun 2017 uutisiin

| sivun alkuun | Kaikki uutiset |

 

Hae Google:sta

Uutiset