Etusivu Foorumi Uutiset Vinkit Galleria Kortit Linkit Info
 

Helmikuu 2013

Maaliskuun uutiset ovat jo ilmestyneet
28.02.2013   (linkki)

Digicamera.netin Foorumilta:

  • Monenlaista kuuta (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). Kolmas on pirun hieno! Ensimmäisessä hieno idea myös.
  • Kurkistus (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). Tämä on kyllä tosi hyvä. Hauska ja esteettinen.
  • Eläkeläinen+lisätulot (Sana on melkein vapaa).
  • Konsepti uusiksi (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). Kolme vuotta kotisivuja samalla konseptilla on pitkä aika. Tuli henkinen tarve uudistaa sivut ja ottaa portfoliotyyppinen lähestymiskulma. Samallahan näkee mitä kaikkea sitä onkaan tullut tehtyä :-)
  • Samyang 650-1300mm IF MC f/8-16 ?? (Optiikka).
  • Jumiutuneen filtterin irrotus (Optiikka). Repunhihna petti, tapahtumasarjan seurauksena UV-filsun lasi murskana. Obiska ja camera onneksi intact. Mutta mutta, lasi lähti irti palasina, filsun kehä ei lähde obiskasta irti. Ei näppivoimin, ei pienellä pihtien avustuksellakaan. Mikä avuksi, vai kumijalalla JAS-tekniikkaan?
  • Nikonistin kevät (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). (Lat. huom.: kuvaan liittynee ns. sisäpiirin vitsi - tai ainakin tällainenkin tulkinta on mahdollinen...).

Valokuvatorstai, 276. haaste. Haasteena maalaus. Christopher Paudiß: Einen Brief lesender alter Mann mit seiner Katze (suom.huom. Kirjaa lukeva vanha mies ja hänen kissansa).

Yle Uutiset, Lahti, Kameraviidakko saa vasta-alkajan pään pyörälle. Valokuvaamiseen hurahtaneella on valittavanaan valtava määrä vaihtoehtoja kuvauskalustoksiksi. Jan Kallas pohtii kolumnissaan, miten löytää se oikea kamera.

Mobiili.fi, Photoshop nyt myös älypuhelimiin, mutta ei WP-versiota. Adobe on julkaissut kuvankäsittelijöiden hyvin tuntemasta Photoshopista älypuhelimissa toimivan version. Adobe Photoshop Touch on nyt saatavana mobiiliversiona iOS- ja Android-laitteille, mutta Windows Phone -puhelinten käyttäjät joutuvat ainakin toistaiseksi tyytymään muihin kuvankäsittelysovelluksiin. Apple-versio 4.99 euroa. Google Play 4.49 euroa.

Suomen Kulttuurirahasto, Kulttuurirahasto jakoi 21,3 miljoonaa euroa. yli 90% 8.300 hakijasta ei saanut mitään. Poimintoja:

Tait. maisteri Kenneth Bamberg, Helsinki, taiteelliseen työskentelyyn, kolmivuotisen apurahan ensimmäisen vuoden apurahana 22.000

Tait. maisteri Zaida Bergroth, Helsinki, taiteelliseen työskentelyyn 22.000

Tait. maisteri Päivi Eronen, Imatra, Hilja inen kylätie - kirjan ja - näyttelyn valmistamiseen, Artturi ja Aina Heleniuksen rahastosta 22.000

Tait. maisteri Wilma Hurskainen, Helsinki, taiteelliseen työskentelyyn, Aino ja Einari Haakin rahastosta 22.000

Tait. kand. Saana Jyläs-Wang, Helsinki, taiteelliseen työskentelyyn Kiinassa 22.000

Valokuvataiteilija Natalia Kopkina, Helsinki, näyttelyn järjestämiseen, Aino ja Einari Haakin rahastosta 4.000

Valokuvataiteilija Raakel Kuukka, Helsinki, taiteelliseen työskentelyyn 22.000

Tait. maisteri Janne Lehtinen, HELSINKI, taiteelliseen työskentelyyn ja näyttelyiden järjestämiseen, Anna-Maria ja István Ráczin rahastosta 22.000

Tait. maisteri Pekka Niittyvirta, Helsinki, taiteelliseen työskentelyyn 22.000

Valokuvataiteilija Marja Pirilä, Tampere, näyttelyiden järjestämiseen ja kirjan tekemiseen 22.000

Valokuvataiteilija, M.F.A. Perttu Saksa, Helsinki, ihmisen ja eläimen suhdetta muotokuvan keinoin käsittelevien näyttelyiden järjestämiseen 10.000

Valokuvataiteilijoiden Liitto ry, Helsinki, Helsinki Photography Biennialin järjestämiseen 8.000

Valokuvauksen Opiskelijat ry, Helsinki, yhdistyksen 40-vuotisjuhlavuoden näyttelyn järjestämiseen ja valokuvakirjan toteuttamiseen, Teresia ja Rafael Lönnströmin rahastosta 20.000

Lisäksi:

Fil. tohtori Johanna Frigård, Kuopio, värivalokuvien historiaa Suomessa käsittelevään väitöksen jälkeiseen tutkimukseen, Reino Kontolan rahastosta 26.000

Fil. maisteri Hannu Linkola, Helsinki, maisemavalokuvan käyttöä suomalaisessa maantieteessä käsittelevän väitöskirjatyön loppuunsaattamiseen, Pekka Ryhdän nimikkoapurahana 17.000

Medianomi AMK, valokuvaaja Verna Kovanen, Helsinki, Näkymättömiä ystäviä -valokuvaprojektin loppuunsaattamiseen, Juhani Kämpin rahastosta 16.000

Suomen Tinku ry, Helsinki, vesistöjen hyvinvointia ja vesien myyttejä käsittelevien valokuvaustyöpajojen ja kiertävän valokuvanäyttelyn toteuttamiseen Perussa ja Suomessa, Vappu Jakobssonin rahastosta 20.000

Photo.net, foorumi.

Digitalcameraworld.com.

Petapixel.com.

Thephotoargus.com, Portraits of Strangers by Danny Santos.

The Online Photographer, What a Journalist Is Obliged to Do. Edelleen Pellegrin.

Digital Photography School.

ePhotozine.com.

Bobatkins.com, Compact Flash, SD, SDHC and SDXC Memory Cards. Muistikorttien lyhyt oppimäärä.

Pixiq.com, How To Deal With a Bad Review. Vuonna 2010 julkaistu kirja, millaisia arvioita. Ammattilaiset + amatöörit arvioivat, mikä oli arvioiden taso. Internet-aikana tekijän on helppo kommentoida.

Diyphotography.net, Using A Game Controller To Cull & Sort Files In Lightroom. Parempi ergonomia.

Dpreview.com Connect, Instagram hits 100 million active users. Lokakuussa 2010 julkistettu kuvien jakopalvelu kännykän käyttäjille. 100 miljoonaa aktiivista käyttäjää.

IR, Canon S100 and S110 firmware updates resolve control ring issues, WiFi operation.

Popular Photography, Lens Test: Tamron 70-200mm f/2.8 Di VC USD. Kuvanvakaaja. Täyskennoiselle. Kevyempi, lyhyempi, halvempi kuin kilpailijat. Mukana vastavalosuoja ja jalustapanta. Sääsuojattu. Paino 1.470kg, filtterikierre 77mm. Canon, Nikon. Suomen hinta on n. 1.600 euroa.

Dxomark.com, 35mm prime lens round up. Canoniin sopivat 35mm EF-objektiivit. Seitsemän kappaletta. Sigma, Canon, Carl Zeiss, Samyang.

 

27.02.2013   (linkki)

Suomen valokuvataiteen museossa tänään:

  • Valokuvaajat Rami Hanafi, Touko Hujanen ja Evelin Kask 11-kollektiivista kertovat Suomi-näyttelystä klo 18.30-19.30. Vapaa pääsy.
  • HUOM! LUENTO ON PERUTTU. FL, opettaja, freelance-valokuvaaja Mari Pienimäki luennoi klo 17: Työkaluja journalististen valokuvien tulkintaan.

Digicamera.netin Foorumilta:

  • Missä kuvasi on otettu? (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). Tulipa tuosta toisesta ketjusta mieleen, että laittakaapa Google mapsin linkkejä, joissa olet ottanut kuvan :) Ja niin, että rajaus on suunnilleen sama. (Eilen illalla aloitettu ketju...).
  • Porukkaa Jyväsjärvellä (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). Vähän erilainen kuvakulma :-) Maisema jossa on monenlaista katseltavaa. Olenkin usein miettinyt minkälainen näköala noista taloista on...
  • "Valon ja varjon vuosi" (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). Noniin, reilun vuoden kestänyt projekti saatu päätökseen onnellisesti! Kuvia tuli lopulliseen settiin n. 100, joka on varmasti aivan liikaa kerralla katseltavaksi, mutta eihän niitä ole pakko kerralla kaikkia katsoa ;)
  • Teema: MaisemaKuvat (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). Uusi ketju.
  • Habanero("DIY"-viritelmä) (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). Laitoin siis Nikon 18-105mm osiin(rikkinäinen) ja otin talteen uloimman/suurimman linssin ja aloin kokeileen makroiluun. Ainakin omaan silmään olen tyytyväinen piirtoon ja jatkossa keksin jonkin helpomman tavan pitää tätä linssiä objektiivin edessä.
  • Onko oikealle järkkärille todellista haastajaa? (Järjestelmädigit). Niin, alkaa kyllästyttää seuraavan kokoonpanon mukana "raahaus", ja kysyisin MIELIPITEITÄ että mikä olisi paras vaihtoehto tilalle kevyemmästä/pienemmästä sarjasta, tai onko sellaista edes keksitty? Mukana kulkee kaksi runkoa siksi etten jaksa vaihdella objektiiveja juurikaan. (D800, D700).
  • Canon powershot s100 edelleen parasta pokkaririntamalla? (Canon). Olen etsiskelemässä toimistomme käyttöön pikkukameraa. Kameraa tulisi käyttämään useampi henkilö, lyhyellä varoitusajalla, vähällä teknisellä kiinnostuksella ja matalalla vaivannäkökynnyksellä.
  • kaukaa videoo (Digikuvaus). ...millä vermeillä tulisi paras jälki kaukaa videoituna. etäisyys kohteeseen 700m. valaisut pimeä ja kohteena kuun edessä malli. lähinnä mietin järkkäri+1200m vs joku kovanluokat videokamera. ...
  • Vanhahtavia kuvia firman markkinointikäyttöön (Kuvaus yleinen). Firmalle kaivattaisiin kuvia joiden tyyli on vanhahtava vrt Sherlock Holmes leffat. Jos sinulta löytyy kuvia joissa on henkilöitä/henkilö lavastettuna esim. Sherlock Holmes tyyppisesti, ota yhteyttä. Luonnollisesti saat korvauksen jos päätämme käyttää kuviasi. Ota yhteyttä yksityisviestillä.

Peter Forsgård, Kuvajournalismin kuolemasta. 25.2.2013. Hannes Heikura kommentoi kuvajournalismin tulevaisuutta YLE:n haastattelussa. Huoli on aiheellinen ja ihan hyvä, että tuota tuodaan esiin eri medioissa. Minusta on kuitenkin turha puhua kuvajournalismin kuolemasta sinänsä, sillä kyse toimeentulon hankkimisen kuolemasta.

  • Koko ongelman ydinhän on juuri siinä business osaamisessa. Yrityksen pyörittämisen taidot ovat heikkoja. Se on toki ymmärrettävää, koska esim. lehtikuvaajan ammatti on ollut perinteisesti vahvasti kuukausipalkkapohjaisia.

HS, Epätäydellisyyksien professori. Valokuvaaja Heli Rekula kuvaa yhä teoksensa filmille. Heli Rekula täyttää huomenna torstaina 50 vuotta. Rekula valmistui valokuvaajaksi Lahdesta 1991. Ensimmäisen näyttelynsä Rekula piti Valokuvagalleria Hippolytessa. Mutta leipä tuli pitkään lehtikuvista. Elokuussa Rekula pitää yksityisnäyttelyn Helsingissä, Helsinki Contemporary -galleriassa Bulevardilla.

  • Rekula hoitaa neljättä vuotta valokuvauksen professuuria Bergenin taideakatemissa
  • tekee taiteen tohtorintutkintoa
  • Heli Rekula ei pidä digimaailman rajattomuudesta. "Minä tarvitsen rajoja, ne luovat turvallisuutta".
  • Google kuva-haku "Heli Rekula"

Photo.net, foorumi.

Digitalcameraworld.com.

Pdnpulse.com, World Press Hits Pellegrin with Wet Noodle (And Other Contest Scandals). World Press Photo ja Pictures of the Year International, Paolo Pellegrin, sama kuva osallistui useamman kuvan sarjassa molempiin kilpailuihin, molemmissa kilpailussa palkittiin. Toisen kilpailun järjestäjät ottavat kantaa (siis eivät kerro yhtään mitään). Paul Hansenin voittajakuvasta jatkuu keskustelu. Ynnä muuta.

Digital Photography School, Getting Landscapes Sharp: Hyperfocal Distances and Aperture Selection.

Photo.net, Thoughts on Framing and Space.

ePhotozine.com.

Strobist, How We Got Here: Analog Photoshop. Kaikenlaista kuvamanipulointia filmiaikaan. Ja mikähän tässä on sitten sitä hyväksyttävää ja sallittua.

Bobatkins.com, Crop Sensor (APS-C) Cameras and Lens Confusion. Kroppikennoisia järjestelmädigejä on ollut jo vuodesta 1999 (Nikon D1). Mitä kroppikenno oikein tarkoittaa.

IR, Free online Photoshop classes offered all week from Chase Jarvis’ creativeLIVE site.

Kamera & Bild, De manipulerade Michelle Obamas klänning. Iranissa naiset eivät saa käyttää liian paljastavia vaatteita.

Photo.net, Nikon 70-200 f/4G ED VR AF-S Zoom Lens Review. Vihdoinkin halvempi versio f/2.8:n vaihtoehdoksi. Paino 850g, filtterikierre 67mm. Nikonin mukaan kolmas versio kuvanvakaajasta (VR). Kevyempi ja pienempi. Jalustapanta maksaa ylimääräiset $200. Terävyys zoomattuna parempi, jo täydellä aukolla terävä, f/5.6 reunatkin teräviä. Jonkin verran tynnyri- ja tyynyvääristymää, helposti korjattavissa. Vähän värivirhettä. Vinjetoi vain täydellä aukolla. Suomen hinta on n. 1.300 euroa.

Steve Sanders, Olympus PEN E-PM2 Review. Syyskuussa 2012 julkistettu. Micro 4/3 -systeemiä, vähän riisuttu versio, pieni ja kevyt. 16 megapikseliä, kolmen tuuman kosketusnäyttö 460.000 pistettä, 16:9 kuvasuhde. Kuvanvakaaja rungossa. ISO 200 - 25.600. Kahdeksan kuvaa sekunnissa. RAW kamerassa. Elektroninen etsin lisävaruste. Yksillä akuilla ottaa 360 kuvaa. 1080i (ei p) videokuvaus. Värit hopea, musta, punainen ja valkoinen. Ei sisäistä salamaa, kittisalama. Suomen hinta on n. 600 euroa (mukana 14-42mm ja salama).

 

26.02.2013   (linkki)

Digicamera.netin Foorumilta:

  • Aloittelijan masennus (Aloitteleva digikuvaaja kysyy). Olen aiemmin kuvaillut ihan perus digipokkarilla harvakseltaan. Nyt kuitenkin innostuin hankkimaan astetta paremman kameran toiveena oppia ottamaan parempia kuvia. Tosi aloittelijalle tuottaa kuitenkin ongelmia valita oikeat asetukset oikeaan tilanteeseen. Olisiko parasta alkuun turvautua automaattiasetuksiin ja toivoa parasta, valita kameran valmiit säädöt tiettyyn tilanteeseen, esim. "maisema", "muotokuva" vai ihan vaan yrityksen ja erehdyksen kautta lähteä kokeilemaan? ... Nyt tuntuu, että saan aikaan pelkkiä surkeita kuvia; maisemat ei näytä hyvältä, tarkennus on ihan jossain muualla ja mikään ei muutenkaan näytä miltään. En olettanutkaan, että uusi kamera taikoo hyviä kuvia, mutta en tiedä mitä itse tekisin toisin.
  • Ja valkeus tuli (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). tosi hienoja ...Upeat, eka ja toinen varsinkin ...Toka on kyllä huikea! ...Tyylikästä, kuten yleensäkin sun kuvat! ...Meinasin kehua vain ekan setin kuvia kunnes huomasin etä niitä onkin lisää, niin ja nekin vielä aivan helkutin tyylikkäitä. ...Kyllä tuo pylyväs on ehdottomasti hienoin.
  • Melankoliaa (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). Hieno. Normitunnelmaa ála Kaurismäki .-) ...Mukavan masentava :)
  • Istuen lentävä talitintti (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). Ei photoshopattu.
  • DotTune AF hienosäätö (Digikuvaus). YouTube. Kyseessä on menetelmä jolla rungon tarkennuksen hienosäädön voi kalibroida kohdilleen huomattavan pienellä vaivalla.

Hetki unelmaa
2.3.2013 asti

Kaakkois-Suomen valokuvakeskuksen suuressa galleriassa on esillä kuvia Hetki unelmaa -projektista. Kyseessä on hanke, jonka Suomen Ammattivalokuvaajat ry toteutti yhdessä Kehitysvammaisten tukiliiton kanssa.

Kaakkois-Suomen valokuvaajat ry: Muotokuvia
2.3.2013 asti

Valokuvakeskuksen Pienen gallerian puolella nähdään muotokuvia Kaakkois-Suomen valokuvaajat ry:n jäseniltä.

Kaakkois-Suomen valokuvakeskus ry
Snellmaninkatu 13 A (käynti pihan puolelta), Lappeenranta
ti-pe 11-18, la 11-15, arkiaattoina 11-16

mustekala.info/Ennisofia Salmela: Ihmisenä olemisen sietäminen ja paino Teemu Mäen valokuvissa. Kaksikymmentä valokuvaa ihmisestä on ripustettu Valokuvagalleria Hippolyteen. Teemu Mäen Miten olla mies tai nainen? -näyttely kyseenalaistaa ja tarkastelee yhteiskunnan sanelemia sukupuolirooleja, joihin olemme tottuneet, sopeutuneet tai joita olemme oppineet sietämään. Kuvasarjoissa Mäki on kuvannut eri ikäisiä ja eri sukupuolirooleja kantavia henkilöitä sellaisina kuin he ovat, ilman keinotekoista poseerausta tai rekvisiittaa.

mustekala.info/Saara Hacklin: Häpeä, kärsi ja unhoita? Eeva-Mari Haikala Valokuvataiteen museon projekti-tilassa.

tampereenteatteri.fi: Aila Rekimies voitti valokuvakisan! Valokuvakisan "Minun Tampereen Teatterini" voittaja on Aila Rekimies kuvallaan Jo ilta ehtii. Tunnelmallinen iltakuva sai sekä raadilta että yleisöltä parhaat pisteet.

Matkaopas, Kamera sekä Valitut Palat ja Meidän Suomi -lehdet toteuttavat yhdessä Vuoden matkakuva 2013 -kilpailun.

Kilpailu on avoin vain harrastajakuvaajille. Kuva voi olla otettu ulkomailla tai kotimaassa 1.6.2012-31.5.2013.

Kukin osallistuja saa osallistua enintään kahdella kuvalla. Kuva ei saa olla aiemmin julkaistu, ja kuvaajalla on oltava siihen täydet oikeudet.

Palkinnot:

1. Apollomatkojen matkalahjakortti, arvo 1000 €.
2. HP ENVY x2, ohut ja kevyt kannettava, joka muuntautuu tablettitietokoneeksi, arvo 900 €
3. Canon PowerShot SX50 HS superzoomkamera. Arvo n. 550 €.
4.–10. Lehden vuosikerta: Matkaopas, Kamera-lehti tai Valitut Palat ja Meidän Suomi.
11.–20. Valittujen Palojen tietokirja 101 tapaa käyttää digikameraa.

+ Meidän Suomen erikoispalkintona kahden vuorokauden hemmotteluloma Imatran Kylpylässä kahdelle hengelle, arvo 416 €.

Voittajat julkaistaan Matkaopas -lehdessä 29.7., Kamera-lehdessä 16.8., Valitut Palat -lehdessä 30.8. ja Meidän Suomi -lehdessä 14.8.

Lue tarkemmat ohjeet kilpailun sivuilta

Sulantoblog.

  • Canon 6D, ensivaikutelmia, 25.2.2013. Canon 6D ei tosiaan tarjoa mitään ihmeellistä, suurinta tai eniten jotakin, mutta ensivaikutelmani perusteella 6D tarjoaa hyvän ja toimivan peruskattauksen. Runko on rakenteeltaan tukeva ja antaa luotettavan vaikutelman. Säätimet ovat tuttua Canonia, mutta takaseinässä ei ole paremmista Canoneista tuttua joystickiä, jolla esim. tarkennuspisteen valinta on näppärää.
  • Fujifilm X20 pikakokeilussa, 21.2.2013. Fuji X20 on kompaktikamera, mutta ei aivan pienimpiä joskin reilunkokoiseen taskuun sopiva. Kameran muotoilu noudattaa samaa retrotyyliä kuin muutkin X-sarjan kamerat. Ne, jotka pitävät tyylistä ovat mielissään, mutta on niitäkin, joiden mielestä vanhat pitäisi unohtaa ja tehdä vain uutta. Minun mielestäni X20 näyttää hienolta.
  • Fujifilm X-E1 kokeilussa, 18.2.2013. X-E1 on ulkomuodoltaan kuin hieman kutistettu X-Pro1, mutta optisen etsimen aukko kameran etuseinässä puuttuu. Muita pieniä yksityiskohtaerojakin on, mutta säätimet ovat käytännössä identtiset. Muotoilu ja ulkonäkö muutenkin ovat makuasia, mutta siitä ei voi olla kovin paljon eri mieltä, että X-E1:n rakenne ja viimeistely ovat ensiluokkaiset.
  • Sony RX1 kokeilussa, 14.2.2013. Sony RX1 on tällä hetkellä ainoa laatuaan, koska siinä iso ns. täyden koon kenno ja kiinteä objektiivi. Pienemmällä kennolla varustettuja muuten samantapaisia kameroita ovat esim. Fuji X100S tai vaikka Sigma DP2 Merrill. Täysi kenno on luonnollisesti Sonylle tärkeä markkinointiargumentti ja monelle ostajallekin houkutus, vaikka ei se sinänsä mitään erityistä kuviin välttämättä tuo.
    • Kuvan tekninen laatu on yllättäen erinomainen. Alhaisilla herkkyyksillä terävyyttä ja yksityiskohtia piisaa 24 megapikselin runsaudella, mutta vielä ISO 6400 herkkyydelläkin kuva pysyy kasassa. Kohina on tiukkaa eikä pahemmin häiritse, jos valotus on kohdallaan. Siis ei ali. Tämä kompakti pärjää järkkäreille ja päihittääkin useimmat.

Talouselämä, Ei vain kallis hinta - myös näin tulostimien mustekasetit höynäyttävät kuluttajia. "Uudemmat mustekasetit sisältävät murto-osan siitä määrästä mustetta, mitä samanlainen tuote sisälsi vuosikymmen sitten", sanoo kasetteja myyvän kaupan omistaja Martin Dyckhoff lehdelle. Guardian kirjoittaa, että HP:n mustekasetin sisältä paljastuu nykyisin entistä enemmän tyhjää tilaa. Epsonin kasetit ovat puolestaan pienentyneet.

Photo.net, foorumi.

Petapixel.com, Long-Exposure Photos of Light Rising Up from Snowy Landscapes.

Digitalcameraworld.com.

Dpreview.com, Ethics of prize-winning photo debated. Photographer of the Year -voittaja, Magnum-kuvaaja Paolo Pellegrin. Kuvaajan mukaan kyse oli vain vahingosta ja väärinkäsityksestä. Niinpä.

Lensrentals.com, Seeing the Numbers. MTF käytännössä, miten käppyräerot näkyvät reaalimaailmassa. Ensin Imatestin MTF50, sitten kuvataan testitauluja. Nikon D800. Sigma 35mm f/1.4, Nikon 35mm f/1.4 G, Nikon 16-35mm f/4 VR (35mm) ja Nikon 24-120 f/4 VR ( 35mm.). MTF ei ota huomioon esimerkiksi vinjetointia, värivirhettä, vääristymää.

ePhotozine.com.

IR, The Magnificent Seven: Imaging Resource’s Camera of the Year Awards.

YouTube, Portrait Photography Tips by Bambi Cantrell. Video, kesto 2:43.

Aphotoeditor.com, Expert Advice: Wealth Management For Photographers. Valokuvaajalle ohjeita taloutensa hoitoon.

Digital Photography School.

Popular Photography, Software Workshop: Use Your Tablet to Edit Photos on the Go.

Dpreview.com, Adobe posts Lightroom 4.4 and ACR 7.4 release candidates. Uusimmille kameroille tuki. Fuji X-Pro1, X-E1, tukea parannettu.

 

25.02.2013   (linkki)

Kuva&Kamera -messut järjestetään tänä vuonna 8.3. - 10.3.2013. Helsingin Messukeskus, perjantaista sunnuntaihin. Ohjelmaa on kolmella lavalla (Kuva&Kamera, Docendo, Tietoiskulava), Studiossa (Top Shot) sekä näytteilleasettajien osastoilla. Messuista saanee enemmän irti, jos messukäyntiä miettii jo etukäteen. Mitkä luennot kiinnostavat. Maahantuojien asiantuntijat ovat paikalla, mitä kysyttävää vaikkapa uutuustuotteista. Samaan aikaan voi hypistellä montaa eri kameramallia, miltä ne tuntuvat kädessä. Tai sitten voi lähteä metsästämään messutarjouksia (ja ilmaisia tuotteita...).

Bonuksena samalla lipulla (16 euroa) pääsee samaan aikaan Messukeskuksessa järjestettävään GoExpo:oon, Suomen suurimpaan liikunnan tapahtumaan (fillari, kunto, golf, retki, metsästys, kalastus, Ball Sports, Helsinki Horse Fair).

Perjantai 8.3.13 klo 12- 19. Huom! Messut avoinna ammattilaisille klo 9-12.
Lauantai 9.3.13 klo 10 – 18
Sunnuntai 10.3.13 klo 10 – 17

KUVA&KAMERA - lava
Perjantai
12:00 - 12:55. Vedostaminen. Pekka Potka. Järjestäjä Hanart Oy
13:00 - 13:55. Millaista on tehdä pitkää, dokumentaarista valokuvaprojektia. Valokuvaajat Juuso Westerlund, Laura Vuoma ja Aki-Pekka Sinikoski kertovat. Järjestäjät Photo Raw ja Musta Taide
14:00 - 14:25. Color Management for Photographers! Sales Manager ColorEdge Anders Jönsson, EIZO Nordic AB. Järjestäjä Suomen Interfoto Oy
14:30 - 15:25. Katukuvauksen salaisuudet. Jarkko Antikainen. Järjestäjä Kamera-lehti
15:30 - 16:25. Linsseillä ja liikkumisella lisää ilmaisua. Tiina Puputti, valokuvaaja / Järjestäjä Canon
16:30 - 17:00. Suomen Valokuvahistoriallinen yhdistys.

Lauantai
10:30 - 10:55. Urheilukuvauksen salat – Vesa Koivunen ja Ville Lahtinen. Järjestäjä Nikon
11:00 - 11:25. Tiesitkö tämän Kameraseurasta? Liisa Söderlund. Järjestäjä Kamera-lehti
11:30 - 12:25. Linsseillä ja liikkumisella lisää ilmaisua. Tiina Puputti, valokuvaaja / Järjestäjä Canon
12:30 - 13:25. Gary Wornell: Face to Face, henkilökuvaus ja tulostus sessio. Järjestäjä Epson
13:30 - 14:25. Katukuvauksen salaisuudet. Jarkko Antikainen. Järjestäjä Kamera-lehti
14:30 - 14:55. Uudet langattomat Wi-Fi ominaisuudet Samsung kameroissa.
Avainasiakaspäällikkö, Kari Pälli, Samsung
15:00 - 15:55. Parempia urheilukuvia Canon EOS -järjestelmäkameralla. Kari Kuukka, valokuvaaja / Järjestäjä Canon
16:00 - 16:55. Gary Wornell: Face to Face, henkilökuvaus ja tulostus sessio. Järjestäjä Epson

Sunnuntai
10:45 - 11:25. Urheilukuvauksen salat – Vesa Koivunen ja Ville Lahtinen-
Järjestäjä Nikon
11:30 - 11:55. Katukuvauksen salaisuudet. Jarkko Antikainen. Järjestäjä Kamera-lehti
12:00 - 12:55. Linsseillä ja liikkumisella lisää ilmaisua. Tiina Puputti, valokuvaaja / Järjestäjä Canon
13:00 - 13:25. Tiesitkö tämän Kameraseurasta?Liisa Söderlund. Järjestäjä Kamera-lehti
14:00 - 14:55. Gary Wornell: Face to Face, henkilökuvaus ja tulostus sessio! Järjestäjä Epson
15:00 - 15:55. Parempia kuvia Canon EOS -järjestelmäkameralla. Peter Forsgård, valokuvaaja / Järjestäjä Canon

Tietoiskulava
Perjantai
13:00 - 13:25. Miten pelastan perhekuvat (vanhojen valokuvien skannaus). Päätoimittaja Asko Vivolin, Kamera-lehti. Järjestäjä Epson
13:30 - 13:55. Blackmagic Design Cinema camera! Channel Sales Executive Darren Gosney, järjestäjä Mediatrade Oy
14:00 - 14:55. Langattomat ja inspiroivat kompakti ja videokamerat Canonilta.
Jussi Poikolainen Canon
15:00 - 15:55. Kuinka ammattilainen digitoi filmejään. Valokuvaaja Juha Heiskanen. Järjestäjä Reaxon Oy
16:00 - 16:25. Color Management for Photographers! Sales Manager ColorEdge Anders Jönsson, EIZO Nordic AB. Järjestäjä Suomen Interfoto Oy
16:30 - 16:55. Uutiskuvaus vuonna 2013 ammattilaisen silmin – vinkkejä sekä ammattilaisille että amatööreille! Jukka Töyli, Kuvatuottaja & Sony Alpha Ambassador yhteistyössä Sony Finlandin kanssa.
17:00 - 17:45. Sosiaalinen media ja sen tärkeys nykyajan valokuvaajalle! Valokuvaaja & ohjaaja Lauri Laukkanen. Järjestäjä: Nuoret valokuvaajat / SKsL ry

Lauantai
11:00 - 11:25. Palkittu valokuvaaja Hannes Heikura kertoo kuvistaan. Järjestäjä Musta Taide
11:30 - 11:55. Langattomat ja inspiroivat kompakti ja videokamerat Canonilta. Jussi Poikolainen Canon
12:00 - 12:25. Color Management for Photographers! Sales Manager ColorEdge Anders Jönsson, EIZO Nordic AB. Järjestäjä Suomen Interfoto Oy
12:30 - 12:55. Kuinka ammattilainen digitoi filmejään. Valokuvaaja Juha Heiskanen. Järjestäjä Reaxon Oy
13:00 - 13:25. Uutiskuvaus vuonna 2013 ammattilaisen silmin – vinkkejä sekä ammattilaisille että amatööreille! Jukka Töyli, Kuvatuottaja & Sony Alpha Ambassador yhteistyössä Sony Finlandin kanssa.
13:30 - 13:55. Blackmagic Design Cinema camera. Channel Sales Executive Darren Gosney, järjestäjä Mediatrade Oy
14:00 - 14:25. Color Management for Photographers! Sales Manager ColorEdge Anders Jönsson, EIZO Nordic AB. Järjestäjä Suomen Interfoto Oy
14:30 - 14:55. Miten pelastan perhekuvat (vanhojen valokuvien skannaus). Päätoimittaja Asko Vivolin, Kamera-lehti. Järjestäjä Epson
15:00 - 15:25. Valokuvauskursseja ja -työpajoja – mieleenpainuvia kuvaushetkiä Suomessa ja maailmalla. KS Koolitus
15:30 - 15:55. Miten valokuvakirjoja tehdään? Ideasta kirjaksi! Valokuvataiteilija ja valokuvakirjojen tekijä Kristoffer Albrecht ja tuottaja Hannamari Shakya keskustelevat valokuvakirjojen tekemisestä. Järjestäjä Musta Taide
16:00 - 16:45. Sosiaalinen media ja sen tärkeys nykyajan valokuvaajalle! Valokuvaaja & ohjaaja Lauri Laukkanen. Järjestäjä: Nuoret valokuvaajat / SKsL ry

Sunnuntai
11:00 - 11:25. Valokuvauskursseja ja -työpajoja – mieleenpainuvia kuvaushetkiä Suomessa ja maailmalla. KS Koolitus
11:30 - 11:55. Langattomat ja inspiroivat kompakti ja videokamerat Canonilta. Jussi Poikolainen, Canon
12:00 - 12:25. Color Management for Photographers! Sales Manager ColorEdge Anders Jönsson, EIZO Nordic AB. Järjestäjä Suomen Interfoto Oy
12:30 - 12:55. Blackmagic Design Cinema camera. Channel Sales Executive Darren Gosney, järjestäjä Mediatrade Oy
13:00 - 13:25. Uutiskuvaus vuonna 2013 ammattilaisen silmin – vinkkejä sekä ammattilaisille että amatööreille! Jukka Töyli, Kuvatuottaja & Sony Alpha Ambassador yhteistyössä Sony Finlandin kanssa.
14:00 - 14:55. Kuinka ammattilainen digitoi filmejään. Valokuvaaja Juha Heiskanen. Järjestäjä Reaxon Oy
15:00 - 15:25. Miten pelastan perhekuvat (vanhojen valokuvien skannaus). Päätoimittaja Asko Vivolin, Kamera-lehti. Järjestäjä Epson
15:30 - 16:15. Sosiaalinen media ja sen tärkeys nykyajan valokuvaajalle! Valokuvaaja & ohjaaja Lauri Laukkanen. Järjestäjä: Nuoret valokuvaajat / SKsL ry

Docendoforum
Lauantaina 9.3. klo 10:30–16:30
10:30–11:10. Sarvia muttei hampaita, vinkkejä lähikuvaukseen, Jukka Lehtonen
11:10–11:50. Luontokuvaajan moninaiset mahdollisuudet, Markku Saiha
11:50–12:30. Digikamerakoulu, Pekka Punkari
12:30–13:10. Valokuvaajan tekniikkavinkit, Mika Karhulahti
13:10–13:50. Kuvat käyttöön: kuvamukeista web-gallerioihin ja kuvaesityksiin, Olli Rinne
13:50–14:30. Kuvaa elämäsi tärkeät hetket, Kenneth Lehtinen
14:30–15:10. Urheilu- ja tilannekuvaus, Vesa Koivunen
15:10–15:50. Valo & valaisu, Tiina Puputti
15:50–16:30. Raw-työnkulku, Markku Saiha

Sunnuntaina 10.3. klo 11:00–16:20
11:00–11:40. Digikamerakoulu, Pekka Punkari
11:40–12:20. Sarvia muttei hampaita, vinkkejä lähikuvaukseen, Jukka Lehtonen
12:20–13:00. Luontokuvaajan moninaiset mahdollisuudet, Markku Saiha
13:00–13:40. Valokuvaajan tekniikkavinkit, Mika Karhulahti
13:40–14:20. Kuvaa elämäsi tärkeät hetket, Kenneth Lehtinen
14:20–15:00. Urheilu- ja tilannekuvaus, Vesa Koivunen
15:00–15:40. Valo & valaisu, Tiina Puputti
15:40–16:20. Raw-työnkulku, Markku Saiha

Top Shot - Studio
Perjantai
14:30 - 14:55. Adobe Photoshop CS6 – ammattilaisen huipputyökalu! Asiantuntija Tommi Luhtanen, Adobe Systems Nordic AB
15:30 - 15:55. Photoshop Lightroom 4 – valokuvaajan ja harrastajan korvaamaton apulainen. Asiantuntija Tommi Luhtanen, Adobe Systems Nordic AB
16:00 - 16:25. ELINCHROM – VALOA KAIKILLE! Valokuvaaja Krister Löfroth. malleina Veera Konga sekä Mirjam Lehtonen. Järjestäjä Color-Kolmio Oy
16:30 - 17:00. VÄLÄHDYKSESTÄ KONEELLE JA PRINTIKSI. Valokuvaaja Krister Löfroth. Järjestäjä Color-Kolmio Oy
17:00 - 17:30. Adobe Production Premium CS6 – Adoben ammattilaistyökalut liikkuvalle kuvalle pähkinänkuoressa. Asiantuntija Tommi Luhtanen, Adobe Systems Nordic AB

Lauantai
11:00 - 11:55. Vedostaminen. Pekka Potka. Järjestäjä Hanart Oy
12:00 - 12:25. Adobe Photoshop CS6 – kuvankäsittelyn huipputyökalu. Asiantuntija Tommi Luhtanen, Adobe Systems Nordic AB
13:00 - 13:25. ELINCHROM – VALOA KAIKILLE. Valokuvaaja Krister Löfroth. malleina Veera Konga sekä Mirjam Lehtonen. Järjestäjä Color-Kolmio Oy
13:30 - 13:55. Adobe Photoshop ja Premiere Elements 11 – harrastajan paras kuvankäsittely- ja videotyökalu. Asiantuntija Tommi Luhtanen, Adobe Systems Nordic AB
14:30 - 14:55. Vedostamisen materiaalit ja vinkit. Jussi-Pekka Arkkola. Järjestäjä Hanart Oy
15:00 - 15:25. ELINCHROM – VALOA KAIKILLE. Valokuvaaja Krister Löfroth. Malleina Veera Konga sekä Mirjam Lehtonen. Järjestäjä Color-Kolmio Oy
15:30 - 15:55. VÄLÄHDYKSESTÄ KONEELLE JA PRINTIKSI. Valokuvaaja Krister Löfroth. Järjestäjä Color-Kolmio Oy
16:00 - 16:25. Photoshop Lightroom 4 – valokuvaajan ja harrastajan korvaamaton apulainen. Asiantuntija Tommi Luhtanen, Adobe Systems Nordic AB

Sunnuntai
11:00 - 11:25. Adobe Photoshop ja Premiere Elements 11 – harrastajan paras kuvankäsittely- ja videotyökalu. Asiantuntija Tommi Luhtanen, Adobe Systems Nordic AB
11:30 - 11:55. Vedostamisen materiaalit ja vinkit. Jussi-Pekka Arkkola. Järjestäjä Hanart Oy.
12:00 - 12:55.Gary Wornell: Face to Face, henkilökuvaus ja tulostus sessio! Järjestäjä Epson
13:00 - 13:25. ELINCHROM – VALOA KAIKILLE. Valokuvaaja Krister Löfroth malleina Veera Konga sekä Mirjam Lehtonen. Järjestäjä Color-Kolmio Oy
13:30 - 13:55. Photoshop Lightroom 4 – valokuvaajan ja harrastajan korvaamaton apulainen. Asiantuntija Tommi Luhtanen, Adobe Systems Nordic AB
14:30 - 14:55. Adobe Photoshop CS6 – kuvankäsittelyn huipputyökalu. Asiantuntija Tommi Luhtanen, Adobe Systems Nordic AB
15:00 - 15:25. ELINCHROM – VALOA KAIKILLE. Valokuvaaja Krister Löfroth. Malleina Veera Konga sekä Mirjam Lehtonen. Järjestäjä Color-Kolmio Oy
15:30 - 15:55. VÄLÄHDYKSESTÄ KONEELLE JA PRINTIKSI. Valokuvaaja Krister Löfroth. Järjestäjä Color-Kolmio Oy.

Lisäksi: Osastojen ohjelmaa. Docendo, Kamera-lehti, Metro Photo Challenge, Kameratori, Nuoret valokuvaaja / SKsL (Workshopit osastolla), Madadventures-valokuvanäyttely, Suomen Valokuvajärjestöjen Keskusliitto Finnfoto ry:n näyttelyt.

Kuva&Kamera-messuilla useita uutuusnäyttelyitä, 5.2.2013.

Uutuustuotteet

Näytteilleasettajat

Digicamera.netin Foorumilta:

  • Kuvia menneiltä vuosilta (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). Kivaa photoa, muistaakseni tuo vene kuva joskus palkittukin jossain?
  • PIFun kuvanurkka (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). Hyvännäköstä kamaa, mutta mitään kritiikkiä ei oikein voi antaa, kun setti on niin laaja, ettei oikein voi tarttua mihinkään selkeään juttuun.
  • Lisätarvikkeet: halvalla hyvää? Milloin aito kannattaa (Aloitteleva digikuvaaja kysyy). Ajattelisin että olisi kiva kuulla kokemuksia huokeammista 3. osapuolen lisätarvikkeista - mitä uskaltaa ostaa ja missä tapauksissa taas kannattaa pysyä alkuperäisessä.

Iiro Rautiainen, Kuinka kuvata luovasti tähtiä? 20.2.2013. Mieleni on pitkään tehnyt mieli kuvata Star Trail -kuvia, jossa tähdet venyvät ja paukkuvat pitkiksi vanoiksi hyöriessään taivaalla. Suomenkielistä sanaa en kuvaustyylille tiedä, jonka ansiosta tämä postaus sai äärettömän kuvailevan otsikon. Pitempi artikkeli.

Mattihartikainen.net, uusin artikkeli, Oikealle valottamisesta. 24.2.2013. Oikealle valottamisen hyödyllisyydestä on viimeaikoina ollut juttua blogeissa ja palstoilla. Ajattelin tehdä muutamia testejä selvittääkseni asiaa itselleni. Tulokset olivat sen verran mielenkiintoisia, että päätin kertoa niistä muillekin.

Luomukuvasalonki, Kirjan tekemisen työnkulku kuvien osalta. “Tarinoita suomalaisesta luomusta” -kirjan tekeminen alkaa olla loppusuoralla, mutta kyllä siinä vielä aika lailla tekemistä on. Työnkulku kuvien osalta – ja toki muutenkin – alkaa vähitellen selvitä – ainakin luulen niin. Lyhyesti kuvattuna se menee tämän kirjan kohdalla näin: ...

Aki Joensuu, Akikuvaa.com.

  • Akikuvaa.com, 23.2.2013. Vippasin blogin uuden osoitteen taakse: akikuvaa.com. Eli nyt homma pyörii omalla palvelimella ja omalla domainilla. Julkaisualustaksi valitsin edelleen WordPressin. Homman piti olla simppeli tyylillä “5min” asennus ja asia pihvi. Aina kaikki ei mene kuten elokuvissa.
  • Olympus E-M5 ja tarkennus urheilussa. 19.2.2013. Kuten olen jo todennut, paljon on puhuttu peilittömien tarkennuksesta liikkuvissa kohteissa. Kävin kokeilemassa Olympuksen E-M5:sen kanssa, miten se suoriutuu tehtävästä.
  • Yökuvaa Stadista, 16.2.2013. Vietin alkuviikosta yhden yön kokonaan Stadissa kuvaillen. Kuvailin taustoja varastoon ja paikkoja, kun ihmisiä ei ollut tiellä.
  • Ak-Kolumni: Asenne kohdilleen. 28.1.2013. Monia asioita voi oppia harjoittelemalla ja tekemällä sen eteen kovasti töitä. Tottakai on nämä, niin sanotut luonnonlahjakkuudet, mutta yksin sekään ei riitä.

Vesa Koivunen, Ihan liekeissä! 23.2.2013. Keikkoja on tehty jopa edellistä vuotta enemmän ja samalla rakennettu uusi studio. Vauhtia on piisannut ja tuntuukin, että meidän porukat on ihan liekeissä.

Keskisuomalainen, Jussi Murtosaari, Luontokuvaaja tallensi petojen herkän hetken – näin se onnistui. 24.2.2013. Karhut parittelevat kesäyössä, 22.6.2004, kello 0.27. Vuorokauden pimein hetki on ollut alkuajan digikameralle haastava.

Pekka Potka, Skies with dreamliners and sharks, 21.2.2013. Tekstin aiheena lentokoneet.

Suomen Kameraseurojen Liitto ry, Koulutusta: Kameran käyttökurssi, 21.3.2013. Vantaan Fotokerho ry järjestää lauantaina maaliskuun 23. päivänä opetustilaisuuden digikameran käytöstä Vantaalla Myyrmäkitalon Kerhotilassa (3.krs). Tämän kertainen kurssi on suunnattu erityisesti nuorille, toki muutkin ovat tervetulleita.

  • Osallistumismaksu on 30 euroa, maksu sisältää Fotokerhon jäsenmaksun vuodeksi

Suomen Lehtikuvaajat ry, Lehtikuvaajarahaston apurahat 2012 haettavissa. Hakuaika päättyy 4.3.2013.

Muropaketti.com, Applelta Retina-näytöllinen MacBook Air syksyllä? Apple on tarjonnut suurella resoluutiolla varustettuja Retina-näytöllisiä MacBook Pro -kannettavia jo pidemmän tovin ja nyt se on huhujen mukaan laajentamassa Retina-tarjontaa myös toiseen kannettavatuoteperheeseen - MacBook Airiin.

Tekniikan Maailma, Panasonic lisäsi Glonass-paikannuksen ja nfc-tekniikan kovanpaikankameraansa. Panasonic Lumix DMC-FT5 sietää edeltäjänsä tavoin 2 metrin pudotuksen ja 10 asteen pakkasen. Suurin sukellussyvyys on kuitenkin kasvanut 12:sta 13:een metriin. Langattoman wlan-yhteyden lisäksi DMC-FT5 tukee nfc-tekniikkaa (near field communication). Näin kameran voi yhdistää nfc-älypuhelimeen antamalla laitteiden koskettaa toisiaan ja seuraamalla näytön ohjeita. Glonass-tekniikkaa = global navigation satellite system. Panasonic DMC-FT5 maksaa alle 400 euroa.

Photo.net, foorumi.

Digitalcameraworld.com.

Earthboundlight.com, Should You Keep Everything You Shoot? 24.2.2103. Levytilaa on halpaa, periaatteessa kaiken kuvatun voisi säilöä.

ePhotozine.com, Moonlight Photography Tips.

 

24.02.2013   (linkki)

Kamera-lehti.fi, Rakennetulle luonnolle on monta tulkintaa. Rakennettu luonto -valokuvauskilpailuun lähetettiin kaikkiaan n. 800 kuvaa. Tulokset.

HS, Timo Valjakka, Komeat kuvat, surulliset tarinat. Jouko Lehtolan (1963–2010) retrospektiivinen valokuvanäyttely Kiasmassa on upea yllätys, mutta samalla myös pieni pettymys. Yllätys näyttely on siksi, etten muistanut miten loistava valokuvaaja Lehtola oli. Pettymys seuraa siitä, että esillä on vain 25 teosta taiteilijan satoja kuvia käsittävästä tuotannosta.

  • Viattomuuden loppu. Jouko Lehtolan valokuvia 18. 8. saakka Kiasmassa (Mannerheiminaukio 2). Ti–10–17, ke–pe 10–20.30, la 10–18, su 10–17.

HS, Veikko Halmetoja, Helsinki jakautuu kahdeksi. Kaupunki jakautuu kahtia valokuvataiteilija Martti Jämsän (s. 1959) Helsinki-aiheisessa näyttelyssä. Jakautuminen on konkreettista, mutta vailla draamaa. Jämsä on rakentanut näyttelyn kahdesta erilaisesta kokonaisuudesta, joista toinen kuvaa Helsinkiä päivällä ja toinen yöllä.

Taskumuro.com, Lumia 920:n päivitykset alkoivat vihdoin Suomessa.

Photo.net, foorumi.

Pdnonline.com, A Neighborhood Documentary Revisited. Suomalainen valokuvaaja Sirkka-Liisa Konttinen. Kuvasi seitsemän vuotta vuodesta 1969 alkaen koillis-Englannin Byker-kylää. Palasi 35 vuotta myöhemmin kuvaamaan uudelleen. Tällä kertaa kuvaamista kesti viisi vuotta.

  • Sidetv.net, Amber 1983, 53 minuutin tv-ohjelma, katsottavissa kokonaan netistä. Valokuvia, liikkuvaa kuvaa, autenttista puhetta. Lopputeksteissä kerrotaan, että uudelleenrakentamisen jälkeen vuonna 1983 Bykerissa asui alle 20% yli 17.000 alkuperäisestä asukkaasta. Asukkaiden murteesta ei aina tahdo saada selvää.
  • Sidetv.net, Girl on a Spacehopper. 3 minuutin lyhytfilmi, 2009. NYC, Sid Kaplan pimiössä, yhdestä ruudusta printti. Äänessä ja kuvassa myös Sirkka-Liisa Konttinen.
  • Wikipedia, Sirkka-Liisa Konttinen
  • Google, kuvahaku
  • The New York Times, Lens Blog, Bringing Color to Newcastle
  • Amber Online, Sirkka-Liisa Konttinen sekä Byker. Lisäksi film archive, online videot (yhdeksän kappaletta)

Digital Photography School.

  • Why does your camera see things differently than you? Hämärässä emme erota värejä yhtä hyvin kuin kameran sensori ("hämärässä kaikki kissat ovat harmaita"). Kymmenien sekuntien suljinajoilla tulee näkyviin sellaista, jota emme yöllä ole koskaan nähneet. Aivan lyhyet suljinajat (vaikka 1/5000s) pysäyttävät liikkeen tavalla, jota emme ole koskaan nähneet reaalimaailmassa. Taustan / etualan sumentuminen on jossain määrin yhteistä, reaalimaailmassa emme kuitenkaan koskaan voi kohdistaa katsetta epäterävään osaan. Värit. Dynaaminen alue.
  • Sony NEX-6 Review. 16 megapikseliä. Peilitön järjestelmädigi. Kroppikenno, rajauskerroin 1.5x.

Digitalcameraworld.com, Sharing photos online: how to deal with criticism of your photos.

Petapixel.com.

ePhotozine.com, Beginner's Tutorial On Photographing Children.

The Online Photographer, Followup: Pellegrin Kerfuffle. "Mr. Pellegrin got caught fudging, is all (in this one instance). In a story about gun violence in an area called the Crescent, he posed a friend of one of his photo student guide's with a gun in a setting of his own choosing many miles from the Crescent, miscaptioned it, and called it reportage. Not quite."

  • Tällä kertaa on kyse lehtikuvakilpailuista, World Press Photo ja POYi (Pictures of the Year international). Lehtikuvissa pitäisi olla muutenkin tiukempi linja. Ei järjestettyjä kuvaustilanteita, ei harhaanjohtavia kuvaotsikoita eikä liian rankkaa valokuvan käsittelyä.
  • Petapixel.com, Magnum Photographer Accused of Ethics Breach In Prize-Winning Photo

Photo.net, 3 Steps to Creating Retro Tones in Photoshop. Kuvaruutukaappaukset.

 

23.02.2013   (linkki)

Digicamera.netin Foorumilta:

  • Canon EF 70-200mm f/2.8L IS II USM ja jääkiekon valokuvaus (Aloitteleva digikuvaaja kysyy). Vuosien pohtimisen jälkeen sain päätöksen tehtyä ja marssia kauppaan hakea vehkeet jääkiekon (omien poikien ja joukkueen) valokuvaamiseen. Kassiin tuli em putki ja Canon 600D. Canonin opaskirja ja manuaali on luettu teoriaksi. Googlasin, että kyseinen putki olisi passeli käyttötarkoitukseen, koska jäähalleissa on huono valaistus. Ketjussa 60 viestiä.
  • Arktiset valokuvaajat -blogi (Linkkejä kuviin ja gallerioihin).
  • Ufo (Linkkejä kuviin ja gallerioihin).

Valokuvatorstai, 275. haaste. Haasteena Eeva-Liisa Mannerin hevosruno.

Juha Haataja, Valopolku, An Autobiography / Ansel Adams, 21.2.2013. Kirja valmistui vähän ennen Adamsin kuolemaa, ja kansikuvassakin komeilee jo selvästi ikääntynyt valokuvaaja. Ja eilen sattui olemaan Adamsin syntymäpäivä (20.2.1902 San Francisco, Kalifornia, Yhdysvallat), joten tämän kirja-arvion julkaiseminen on melkeinpä ajankohtaista.

  • (pääkaupunkiseudun kirjastojen Helmet-järjestelmässä on yksi kappalet tätä kirjaa...)

Yle Uutiset, Kuvaushaaskan karhut eivät menetä ihmisarkuuttaan. RKTL:n tutkija Ilpo Kojola kertoo, että varmuus arkuudesta vaatisi pidemmän seurannan ja kenttäkokeita. Silti jo nyt tehtyjen vertailujen myötä voidaan sanoa, että syrjäisistä kuvaushaaskoista ei ole uhkaa ihmisille. Tutkimuksessa vertailtiin vuosina 1995-2008 kaadettujen karhujen maantieteellisestä sijaintia suhteessa karhujen katselu- ja kuvauspaikkoihin.

Tekniikan Maailma, Nikon AW110 kuvaa jopa 18 metrin syvyydessä. Nikon nosti kovanpaikankameransa upotuskestävyyttä 10:stä metristä 18:aan metriin. Elektroninen kompassi, gps- ja sisäänrakennettu maailmankartta helpottavat kuvien paikkamääritystä sekä auttavat suunnistamaan uusissa paikoissa ja merkitsemään samalla reitin matkan edetessä. Vakiovarusteisiin kuuluu nyt wlan-yhteys, joka mahdollistaa kuvien lähettämisen suoraan esimerkiksi älypuhelimeen. Kameraa voi myös ohjata älypuhelimen näytöltä. Nikon AW110 maksaa alle 380 euroa.

Photo.net, foorumi.

Digitalcameraworld.com.

Pdnpulse.com, Paolo Pellegrin and His Subject At Odds Over Photograph. World Press Photo ja POYi (Pictures of the Year international), Magnum-kuvaaja puolustautuu. Kuvattu kertoo, että kyse ei ole "aidosta" kuvasta vaan lavastuksesta. Kuvattava ei myöskään pidä kuvateksistä “Rochester, NY, USA. A former US Marine corps sniper with his weapon.”

Digital Photography School, Weddings Through The Eyes of a “Noob”: Lessons I Learned. Hääkuvaajalle vinkkejä.

ePhotozine.com.

Luminous Landscape, Alain Briot, Vision – Part 1. From Passion to Vision.

Petapixel.com.

IR, Rove around Mars in this awesome 360-degree interactive panorama experience.

Reuters, Photographers Blog, A dramatic rescue outside my window. Kreikka, Ateena. Kuvaaja herää ukkosen ääneen ja rankkasateeseen. Aamukahvia juodessa kadut täyttyvät vedestä.

Strobist, Q&A: Will My Old Flash Fry My New Remotes? Vanha Vivitar 285HV. Uudet Phottix salaman kaukolaukaisimet. Voiko yhdistää.

Dpreview.com, Nikon issues service advisory on D600's dust issue. Vihdoinkin Nikon tunnustaa ongelman ja ottaa vähän vastuuta. Eikö olisi edes hieman aikaisemmin voinut tulla Nikonilta jonkinlaista lausuntoa...

 

22.02.2013   (linkki)

Osallistumisaika seuraaviin kilpailuihin päättyy pian:

Digicamera.netin Foorumilta:

  • Montako putkea? (Optiikka). Pari ruudullista uusia viestejä. Kaikkiaan 744 viestiä.
  • Kuvat aina vinossa (Aloitteleva digikuvaaja kysyy). Kuvausta on tullut harrasteltua vuodesta 2008 asti ja nyt kun oon keskittynyt enemmän ratsastuskuvaukseen pääasiassa kisoissa, niin huomaan että lähes poikkeuksetta jokainen kuva on n. 2-4 astetta vinossa.
  • Jääkiekon kuvaaminen (Aloitteleva digikuvaaja kysyy). Nonniiin... Nyt sitä ollaan sitten tähän tultu. Eli jääkiekosta en ymmärrä yhtään mitään, ja yksi peli pitäisi mennä kuvaamaan. Opiskelen valokuvausta, ja tämä on koulutehtävä, muuten kuvailen mielummin studiossa ihmisiä...
  • Kotisivujen päivitys (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). Pirun hyvin sä kuvaat. Nettisivut ovat kuitenkin kätettävyydeltään heikot. ...
  • Mistä vastapainopusseja salamajalustalle (Kuvaus yleinen). Muutama vastaus.

Janne Heinonen, blogi. Mitä on hääkuvaus? 25.1.2013. ...Minut tilattiin viime vuoden puolella eräisiin häihin kuvaamaan viralliset hääpotretit sekä vihkiseremonia. Minulle kerrottiin, että juhliin ei tarvitse tulla kuvaamaan, koska sinne on varattu jo järjestelmäkameran omaava sukulainen kuvaamaan halvalla. ...

Suomen Kuvalehti, Suljettujen kauppojen Suomi - kuvakertomus. 22.2.2013. 13 kuvaa. Kuvat Aapo Huhta.

Tekniikan Maailma, Sony DSC-HX300 sisältää 50-kertaisen zoomin ja tehokkaan kuvanvakaimen. Zoomin kuvakulma vastaa 24 - 1200 mm:n kino-optiikkaa, ja valovoima on f/2,8 - 6,3, eli laajakulmapäässä kohtuullisen hyvä. Kuvailmaisimena toimii 1/2,3 tuuman cmos-kenno, jonka tarkkuus on 20,4 megapikseliä. Sony DSC-HX300 tulee kauppoihin huhtikuussa noin 500 euron hintaan.

Photo.net, foorumi.

Nikonilta uutta.

Petapixel.com.

ePhotozine.com, 10 Top Sunset Pictures. Ja värithän ovat tietenkin aivan luonnolliset.

Popular Photography, Reader Gallery: 24 Photos of Falling Precipitation.

Digitalcameraworld.com.

Digital Photography School.

Bobatkins.com, Ten Eleven Tips for Better Photography. Hyvää kertausta kaikille.

Dpreview.com, 320-gigapixel photo of London is the world's largest panoramic photo. Edellinen ennätys oli vuodelta 2012, 281 gigapikseliä. Perinteisenä paperikuvana koko olisi 98 x 24 metriä. Neljä Canon 7D -järjestelmädigiä, Canon EF 400mm f/2.8L IS USM.

Thephotoargus.com, 16 Useful Photography Apps For Your Android Phone.

Photo.net, Sigma 18-250mm F3.5-6.3 DC OS MACRO HSM Review. Uusi versio, aikaisempaa pienempi ja kevyempi, paremmat makro-ominaisuudet. Kroppikennoiselle (29mm - 400mm), kuvanvakaaja. Paino 470g, filtterikierre 62mm. Canon, Nikon, Pentax, Sigma, Sony (ei kuvanvakaajaa...). Matkazoomiksi sopiva objektiivi. Ei mitenkään huono kompromissi. Suomen hinta on n. 400 euroa.

 

21.02.2013   (linkki)

Timon poikkitiedepalsta, Vuoden lehtikuvaaja 2012, 20.2.2013. Poikkitieteellistä kritiikkiä vuoden 2012 lehtikuvaajaehdokkaiden kilpailukuvista - ja vähän niiden ulkopuoleltakin.

Digicamera.netin Foorumilta:

  • Mikä kamera? (Aloitteleva digikuvaaja kysyy). Ensimmäinen viesti 11.7.2012. Vastauksia 48 kpl. Eli siis olen 15-vuotias tyttö, joka saa vanhemmiltaan kameran syntymäpäivälahjaksi, mutta minulla ei ole hajuakaan minkälainen kamera olisi hyvä minun tarpeisiini. Budjetti on siinä 400-700 euron ympärillä.
  • Pyörivä maailma (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). Kokeilin ekaa kertaa tällaisen tähtikuvan kuvaamista viime yönä. Vähän vilu pääsi tulemaan n. 1h 15min aikana mikä kesti kuvan ottamiseen :) Kuva on yhdistetty lopulta n. 45 min kuvasaldosta.
  • Talvista Suomea (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). Useampi sarja kuvia.
  • Kameraan pölysuojaus? (Sana on melkein vapaa). Järkkäri ja pöly, hieman hankalaksi osoittautunut yhdistelmä. Joudun/pääsen/saan kuvata työn puolesta välillä sangen haastavissa olosuhteissa jossa on ilmassa kaikenlaista töhnää. Objektiivin säätöihin pitää päästä käsiksi, samaten rungon säätöihin. Myös takanäytön pitäisi näkyä. Vaan pulmana on kuinka suojauksen toteuttaisin. Olisiko raadilla mitään vinkkiä?
  • Asuntokuvaus (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). Kaveri laittoi kämpän myyntiin ja pyysi nappasemaan muutaman kuvan ilmoitukseen. Rivitalo Jyväskylässä myynnissä, 91 m2. 18 kuvaa.
  • 7D ja Sigma EF-530 DG Super salama (Järjestelmädigit). Laitteina 7D kamera ja Sigma EF-530 DG Super salama. Ongelma on, että en saa langatonta salamaa toimimaan siten, että ainoastaan Sigma välähtää. Tuntuu, että kaikki mahdolliset asetuksen on kokeiltu ja ohjeet luettu, mutta popup salama välähtää myös aina.

Nurmijärven Uutiset, Skeittailu vei valokuvaajaksi. Skeittailu poiki Klaukkalassa asuvalle Pasi Salmiselle ammatin. Alle 15 -vuotiaana hän skeittaili paljon ja mieleen tuli tallentaa harrastusta digikuvin. Erilaisten vaiheiden jälkeen ajatus vei siihen, että nyt 33 -vuotiaana valokuvaaminen on Salmisen leipätyö.

  • Yritys- ja lehtikuvissa on se ero, että yritykset maksavat paremmin. Salminen sanoo, että yhdestä mainoskuvasta saa saman verran kuin 5-15 lehtikuvasta.
  • Salminen on kuvannut myös presidenttejä, valtion päämiehiä sekä julkisuuden henkilöiden ja yritysjohtajien merkkipäiviä, joten pukukin on tuttu työasu.
  • pasisalminen.com

Afterdawn, Samsung julkaisi halvemman Galaxy Cameran ilman 3G-yhteyksiä. Hintaa on tiputettu jättämällä pois 3G-yhteys. ...WLAN-yhteyden voi jakaa laitteelle puhelimen kautta.

Iltalehti.fi, Kuningatar Silvia taistelee kiusallista kuvaa vastaan. Kuvassa kuningatar puolestaan kyykkii lattialla keltaiset kumihanskat käsissään, kun hän jynssää harjalla maton kulman alta paljastuvaa hakaristiä. Ja kysehän on valokuvasta, kuvamanipulaatiosta.

  • Fotosidan.se, Drottning Silvia anmäler tidningar för fotomontage
  • Digicamera.netin uutiset 9.1.2013: Fotosidan.se, Scanpix säger nej till politisk fotosatir. Lokakuussa 2010 Elisabeth Ohlson Wallin julkaisi manipuloidun kuvan, johon oli koottu pöydän ympärille kuningas ja kuninkaan ystäviä. Lähteenä oli käytetty Wallinin omaa kahta kuvaa ja kuvatoimistosta ostettuja kuvia. Kuningatar Silvia yrittää parketilta maton alta poistaa hakaristin kuvaa juuriharjalla. Pöydällä on alaston Camilla Henemark, pizzoilla peitettynä. Kuvantekijän mielestä kyse on poliittisesta satiirista.
    • Kuvatoimisto Scanpix on nyt ilmoittanut, että se ei enää myy Wallinille kuvia (manipuloitavaksi). Scanpixin toimintapoihin kuuluu, että valokuvaajalta pitää kysyä lupa, jos ostettua kuvaa halutaan käsitellä.
  • Digicamera.netin uutiset 9.10.2012: Kamera & Bild, Fotograf kräver skadestånd för kungamontage. Elisabeth Ohlson Wallinin kuvamontaasissa kuningas seisoo taustalla, kun alastoman naisvartalon päältä syödään pizzoja. Kuningatar Silvia on vaatetettuna polvillaan juuriharjalla hankaamassa parketilta hakaristin kuvaa pois. Kyse lienee poliittisesta satiirista, kuva julkaistiin sosiaalidemokraattien lehdessä. Wallin on yhdistänyt usean eri kuvaajan otoksia, nyt yksi kuvaajista on haastanut Wallinin tekijänoikeusrikkomuksesta.

Photo.net, foorumi.

Sonylta uutta.

Digitalcameraworld.com.

ePhotozine.com, Ten Reasons When Manual Focus Is Better Than Auto Focus.

Thephotoargus.com, The Breathtaking Beauty of Infrared Landscape Photography.

Digital Photography Schoo.

Photoshelter.com, Pricing Your Work: Magazine Photography. Email-osoitetta vastaan hinnoitteluopas.

The Online Photographer, A Cascade of RX1 Reviews. Sony RX1. Peilitön täyskennoinen kompaktikamera, 24 megapikseliä, kiinteä Zeiss 35mm f/2. Paino 482g. Hidas tarkennus hämärässä. Muuten mainio. Suomen hinta on n. 3.000 euroa.

Photographyblog.com, Plustek to Showcase OpticFilm 120 at Focus. Birminghamissa Focus-messut 3. - 6.3.2013. Pluste OpticFilmi 120 esillä.

  • Suomen maahantuoja on Reaxon

Photographyblog.com, Save up to €4500 on Hasselblad Scanners. Minkähän verran skanneri oikein voi maksaa, jos pelkkä säästö on 4.500 euroa.

The-digilta-picture.com, Canon PowerShot S100 Firmware Version 1.0.1.0 Released.

Shutterfinger, The Perfect Travel Tripod. Edellisestä jalustan ostosta on kulunut vuosikymmeniä, Gitzo Studex Performance.

 

20.02.2013   (linkki)

Digicamera.netin Foorumilta:

  • Valomaalausta (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). Hyvältä näyttää. Ei muutakun lisää kuvia tulemaan.
  • Satujen ihmemaassa (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). Innostuin noista kompoista....
  • En talveen taivu! (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). Alaosan valkoista leikkaisin osittain veks ja se ois siinä. Todella maalauksellinen! ...En kroppais yhtään, upean maalauksellinen todellakin! ...Juu, alaosa pois.
  • Hyviä objektiiveja NEX formaattiin - onko niitä? (Optiikka). Kaksi vastausta.

Yle Uutiset, Hannes Heikura manaa lehtikuvan kuolemaa. Ammattitaitoinen kuvajournalismi katoaa sanomalehtien sivuilta, pelkää palkittu kuvaajakonkari. Entisen työnantajansa tabloidiuudistuksessa Heikuraa huolettaa sivukokoa enemmän toimituksen koko – ja henkinen ilmapiiri. ...Lukuisia tunnustuksia saaneen Heikuran mielestä ammattitaitoisen kuvajournalistin otoksilla ei ole paljoa painoarvoa nykylehdissä, jotka pullistelevat kännyköillä räpsittyjä lukijan kuvia.

  • Kuvaajan ammattitaitoa käytetään nykyään isommissa lehdissä ehkä ulkomaan reppareissa ja reissuissa. Sekin on varmasti jossain määrin pikkuhiljaa vähentymään päin, koska budjetit pienenevät. Sanomalehtien koko pienenee, budjetit pienenee, henkilöstön määrä pienenee… Se on kuoleva media-ala.
  • Heikura hymähtääkin lakonisesti, että menon ollessa työmarkkinoilla tätä tasoa kuvaajien tuskin kannattaa odottaa työnantajien kustantavan kalustoa tai kuvausmatkoja.
  • Kuvaajat ajetaan yksityisyrittäjiksi, jolloin myös taloudelliset rasitteet ja riskit jäävät hänen kontolleen.
  • (toimittajan ottama kuva Heikurasta - laadusta päätellen freimi videosta - sopisi mainiosti Digicamera.netin sarjaan Karseita lehtikuvia osa 2. Paavo Haavikon sanoin: "Parodia on jo kauan ollut mahdotonta. Ne tekevät sen itse.")

Poyi.org, Pictures of the Year international. 5.2.2013 alkaen on julkistettu eri sarjojen palkittuja kuvia. Päivittäin uusia. Kuvaajien nimet julkistetaan 26.2.2013. Kansainvälinen arvostettu kuvajournalistien kilpailu. Ja löytyyhän palkituista se suomalainenkin...

Foorumilaisten kuvia, Tuukkah. Flickr, Thailand. Kuvia Thaimaasta, lähinnä Krabilta ja pari Phuketista.

Teemu Oksanen, Behind the picture – F I E L L U. Kuten jo aikaisemmin lupailin, niin seuraavassa “behind the picture” tarinassa kirjoitan yhdestä vaellusreissulla otetusta kuvasta. Tässä kirjoituksessa käyn läpi pitkille vaelluksille valmistautumista ja miten syntyi “F I E L L U” valokuva. Kuva otettiin kesällä 2012, jolloin kiersimme Kevon Luonnonpuistossa 80km mittaisen Kuivin vaellusreitin.

ls24.fi: Kameraseura järjestää nuorille avoimen valokuvanäyttelyn
Tänä vuonna 75 vuotta täyttävä Rauman kameraseura haluaa lisää nuoria mukaan toimintaansa. Seura järjestää kesäkuussa nuorille avoimen valokuvanäyttelyn pääkirjastossa.

Mobiili.fi, Lumia 920:n juhlaa – kameratestissä jäivät taakse iPhone 5, Galaxy S III, Nexus 4… Nokian Lumia 920 nousi voittajaksi suuren Gizmodo-teknologiasivuston kameratestissä, jossa vastakkain asetettiin uusimmat huippuälypuhelimet. Lumia 920 kruunattiin parhaaksi kamerapuhelimeksi.

Photo.net, foorumi.

Digitalcameraworld.com.

Digital Photography School, Learning to See, Part V.

IR, Image Liberation Day: Adobe celebrates Camera Raw’s 10th birthday. Kymmenen vuotta tuli täyteen.

Popular Photography, You Can Pre-Order The Samyang (Rokinon) T-S 24mm F/3.5 Tilt-Shift Lens For $999. Hinta on puolet Canonin ja Nikonin vastaavan objektiivin hinnasta.

Dpreview.com, Samsung announces Wi-Fi-only version of Galaxy Camera. 3G/4G pudotettu pois, saatu hintaa alemmaksi. Hintatietoja ei kuitenkaan vielä julkistettu. Tämä on se Android-kamera.

Dpreview.com, Connect, HTC One: Is it the ultimate camera phone? Uusi kamerakännykkä. Neljän megapikselin kamera, F2.0, kuvanvakaaja. Vähemmän megapikseleitä, paremmat hämäräkuvausominaisuukset.

Fotosidan.se, Gallerix hotas av konkurs. Kehysliike lähinnä. Ketju.

Kamera & Bild, Gigantisk kamerasamling såld på ebay. Harhaanjohtava uutinen. Ei kauppa kuitenkaan ebayssa päättynyt, myyjä vain sulki alkuperäisen huutokaupan kesken myyntiajan ja avasi uuden.

 

19.02.2013   (linkki)

Saana Wang: Hujialou
Kuva: Saana Wang17.3.2013 asti

Saana Wangin Hujialou-sarja pohjautuu samannimiseen asuinalueeseen Itä-Pekingissä Kiinassa. Sijainniltaan keskeinen Hujialoun alue on häviämässä pilvenpiirtäjien tieltä.

Saana Wangin teokset sijoittuvat dokumentaarisen ja fiktiivisen kuvan rajamaastoon. Kuvissa eri ikäiset ihmiset esiintyvät Peking-oopperan maskeihin meikattuina.

Saana Wangin näyttelyn TR1 Taidehallin parvella järjestää Valokuvakeskus Nykyaika ry.

Valokuvataiteilija Saana Wang on syntynyt Helsingissä v. 1979. Hän on asunut Pekingissä useaan otteeseen eri mittaisia ajanjaksoja. Hänellä on takanaan vuoden residenssiohjelma School of Visual Arts’ssa New Yorkissa. Wang on suorittanut BA-tutkinnon Gerrit Rietveld Academiessa Amsterdamissa, ja hän suorittaa parhaillaan taiteen maisterin opintoja Aalto-yliopiston Taideteollisessa korkeakoulussa.

TR1 Taidehalli
Väinö Linnan aukio 13, Finlayson, Tampere
ti-pe 9-17, la-su 11-18
5/1/0 €
Perjantaisin vapaa pääsy.

Jaana Kotamäki: Näkymätön kauneus
Kuva: Jaana Kotamäki.10.3.2013 asti

Näkymätön kauneus -näyttely esittelee Jaana Kotamäen luontoaiheisia valokuvia. Kotamäki on kuvannut kohdettaan abstrahoiden tuoden esiin luonnon näkymättömiä yksityiskohtia muotoina, väreinä ja pinnan rakenteina.

Jaana Kotamäki on turkulainen freelance-kuvaaja, joka työskentelee myös mm. valokuvauksen kouluttajana.

Valokuvakeskus Peri
Itäinen Rantakatu 38, Turku
ti, to-su 10-18, ke 12-20

Ryhmä 11: Suomi
19.5.2013 asti
Kuva: Sakari Piippo.

Näyttely kokoaa yhteen tarinoita tämän päivän Suomesta ja suomalaisuudesta. Joukko erilaisia aiheita muodostaa kollaasin, joka katsoo maata yksityiskohtien, kliseiden ja yllätysten kautta.

Ryhmä 11 on yhdentoista nuorten suomalaiskuvaajan muodostama kuvajournalistikollektiivi.

Näyttely on esillä Suomen valokuvataiteen museon Prosessi-tilassa.

Kuva: Sakari Piippo, Luokkaretki.

Suomen valokuvataiteen museo
Tallberginkatu 1 G, Helsinki
ti-su klo 11-18, ke 11-20

Digicamera.netin Foorumilta:

  • Mikä suojafiltteri? (Optiikka). Täältä varmaan löytyy kokemusta suotimista. Ostin nex-7:aan 24mm zeissin ja tuo on jo sen verran hinnakas lasi, etten viitsisi sen etulinssiä moottoripyöräreissuilla vähän väliä hiekkapölystä puhdistella. En ole aikaisemmin noista suojalaseista pahemmin perustanut, koska kuvanlaatua ne tuskin parantavat, mutta nyt ajattelin ostaa sellaisen linssinsuojaksi.
  • Koski (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). Hieno on!
  • Red Bull Crashed Ice (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). Käväisin lauantainan kameran kanssa katsomassa alamäkiluistelua. (Yllättävän) hankalia olivat kuvattavaksi vähäisen valon ja kovan vauhdin takia.
  • kevyt Monopod+ ballhdead matkoille (Digikuvaus). Mopodeja tuntuu olevan niin pirusti, että ota näistä selvää. Eli haussa olisi ulkomaanreissuille monopodi ja siihen pää mahdollisimman kevyinä. (vievät matkalaukussa painotilaa).
  • Kuka on kuvaaja tässä tapauksessa? (Kuvaus yleinen). Kuka on kuvaaja jos sommittelen kuvan, teen valaisun ja lopuksi vielä jälkikäsittelyn, mutta ennen kuvan ottamista juoksen itse kuvaan mukaan ja avustaja käy painamassa nappia? (vastaus on yksiselitteinen...).
  • Badass br0 (Linkkejä kuviin ja gallerioihin).

Työ- ja elinkeinotoimisto, Valokuvaaja, Express-Kuva Oy, Turku. Express-Kuva Oy on pohjoismainen nuorisourheilu- ja koulukuvausta tekevä yritys. Haetaan valokuvaajaa määräaikaiseen projektiin kesäksi 2013. Sopivalle henkilölle on myös mahdollisuus pidempään työsuhteeseen. Työ on nuorisourheilujoukkueiden valokuvausta Turun alueella, pääpaikkana Turku. Työaika painottuu iltapäivään, iltaan ja viikonloppuun. Vapaamuotoinen hakemus mielellään valokuvalla varustettuna. Toivotaan että hakija pystyy työskentelemään vielä elokuunkin ajan. Hakuaikaa on 8.3.2013 saakka.

Työpaikan osoite 20100 TURKU
Palkkaus sop.muk.
Työ alkaa sop.muk/huhtikuulla
Työaika osapäivätyö, 2-6 t
Työn kesto 1 - 3 kk
Haku päättyy 08.03.2013

Saman sisältöiset ilmoitukset: Päijät-Häme (Lahti) sekä Kainuun maakunta (Kajaani)

Työ- ja elinkeinotoimisto, Juhlavalokuvaaja, Tmi Jade Myllykangas/Elegans juhla-ja valokuvauspalvelu, Etelä-Pohjanmaa, Seinäjoki. Etstiään kesälle 2013 Etelä-Pohjanmaalle valokuvaajaa, joka pystyy työskentelemään pääasiassa viikonloppuisin kuvaten erilaisia tilaisuuksia. Suurin osa tilauksista on dokumentaarisia hääkuvauksia, näistä tulisi olla kokemusta. Työ on keikkaluontoista joten tunnit vaihtelevat paljon, keskittyen pääasiassa viikonloppuihin. Työ alkaa sopimuksen mukaan/elokuussa. Vapaamuotoinen hakemus ja valokuvaportfolio parhaimmista kuvista. Niiden tulisi olla mahdollisimman erilaisista ympäristöistä. Mukaan mahdollisimman paljon juhlakuvia. Kuvista tulee huomata reagoiminen erilaisiin tilanteisiin, valotuksen osaaminen, haastavissa valaistusolosuhteissa toimiminen ja myös heittäytyminen kuvaushetkeen. Valinta tehdään sopivan hakijan löydyttyä.

Työpaikan osoite 60100 SEINÄJOKI
Työn luonne kesätyö
Työkokemus 1-5 vuotta
Työ alkaa sopimuksen mukaan/ kesällä 2013
Työaika muu osa-aikatyö
Työn kesto yli 12 kuukautta, työtä tarjolla keikkaluontoisesti
Haku päättyy 11.03.2013

Yle Uutiset, Pinterest ponkaisi Twitterin rinnalle naisten ansiosta. Pew-tutkimuslaitoksen tilastoista käy ilmi, että joulukuussa 15 prosenttia kaikista sosiaalista mediaa käyttävistä yhdysvaltalaisista viihtyi Pinterestin parissa. Twitteriä käytti 16 prosenttia ja Facebookia 67 prosenttia.

Photo.net, foorumi.

Digitalcameraworld.com.

ePhotozine.com.

Thephotoargus.com, What Is Photography and What It Means To Me.

Petapixel.com, Photos from the World’s First Underwater Nuclear Explosion. Vuosi on 1946. Mustavalkokuvia.

Strobist, How To: Easily Fine Tune Your Flash Right From the Camera. Tavallisessa salaman synkkaliitännässä ei ole älyä. Mutta onneksi valokuvaajalla sitä on. Myös ihan halpaa salamaa voi "säädellä" kamerasta. Aukko ja suljinaika.

Digital Photography School, Sun Too Harsh? Modify It!

YouTube-videoita.

(16.3.2013 Digicamera.netin uutiset) Petapixel.com, There Are Giant Camera Resolution Test Charts Scattered Across the US löytyyköhän näitä Suomesta?

  • The Online Photographer, The World's Largest Lens Test Chart. 18.2.2013. Ihan oikeita resoluutiokarttoja nämä ovat. Ja siltä ne näyttävätkin. Niitä on käytetty 1950- ja 1960-lukujen vakoilukoneiden kameroiden kalibrointiin.

Fotosidan.se, Tala om bilder del 1. Kesto 4:50. Keskustellaan Punaisen ristin mainoksesta. På svenska.

Photozone.de, Sigma AF 30mm f/1.4 EX DC HSM (Nikon DX) - Review / Test Report. Vanha objektiivi, Sigma on jo julkistanut seuraajan tälle. Kroppikennoiselle. Testikamerana Nikon D7000. EX-sarjaa (Excellence). Vastavalosuoja mukana. 45mm vastaavuus. Paino 430g, filtterikierre on 62mm. Jonkin verran tynnyrivääristymää. Epäsäännöllistä vinjetointia. Keskeltä tarkka jo täydellä aukolla, reunat ja kulmat eivät ole ollenkaan tarkkoja. Värivirhettä. Hinta/laatusuhde 3 * / 5 *. Optinen laatu 2 * / 5 *. Suomen hinta on n. 450 euroa.

 

18.02.2013   (linkki)

Digicamera.netin Foorumilta:

Yle, Elävä Arkisto, Olentomainen Susanna Majuri. 15.4.2008. Helsinkiläinen valokuvaaja Susanna Majuri (s. 1978) inspiroituu unenomaisesta todellisuudesta, jota kaikki eivät voi nähdä. Intuitio, menetyksen pelko, Islannin karunkaunis luonto ja voimakas mielikuvitus houkuttavat kuvaustilanteissa esiin hetkiä, jotka Majurin mukaan parhaissa tapauksissa yllättävät myös taiteilijan itse. Mallin ei tarvitse olla ennestään tuttu, mutta "olentomaisuus" on ehdottoman tärkeää.

Suomen Kuvalehti.

Journalisti 2/2013. 7.2.2013.

  • Uutiset. Freelle parempi työttömyysturva. Freelancerin asema parani vuodenvaihteessa, kun työttömyysturvalaki uudistui. ...Myös toiminimellä tai muulla yhtiömuodolla työskennellyt freelancer joutui ennen viettämään neljä tuetonta kuukautta, kun työt loppuivat.
  • Uutiset. Turun Sanomat neuvottelee uudesta freesopimuksesta. Journalistiliiton asiamies Jussi Salokangas pitää tärkeänä muun muassa sitä, että journalistisen työn julkaisu useassa välineessä vaikuttaa palkkiotasoon.
  • Artikkelit. Tarkkailijana Länsirannalla. Uudessa roolissa. Valokuvaaja Timo Marttila ei halua sotakuvaajaksi, mutta haluaa tallentaa Hebronin arkea.
  • Palstat. Kuvaviesti. Rytmiä ja rosoa. Jos haluaa kuvan, jossa on liikettä, rytmiä ja dynamiikkaa, kannattaa usein mennä urheilusivuille. Valtaosa muiden osastojen kuvista on henkilökuvia erilaisissa ympäristöissä, ihmishahmoja pöytien ympärillä tai pukumiehiä puhujanpöntöissä. Urheilupuolella on vähemmän puhetta ja enemmän hikeä ja draamaa.
  • Palstat. Paras kuva voittakoon. Miten valita paras lehtikuva tuhansien ehdokkaiden joukosta? Miten kuvia edes voi panna paremmuusjärjestykseen?
  • Palstat. Lehtikuvaaja tallensi kotikaupunkinsa tuhon. Itä-Häme-lehden lehtikuvaaja Anja Halla huomasi 1960-luvulla juoksevansa kameroineen kilpaa puskutraktoreiden kanssa. Hän halusi tallentaa vanhan puutalojen Heinolan ennen sen katoamista.
  • Palstat. Kaksi keikkaa, yksi kamera. Tv-kuvaaja Seppo Kärki, Canon EOS 5D: ”Tällä kameralla ei saa niin paljon auktoriteettia kuin isolla ENG-televisiokameralla, mutta siihen ne ison kameran hyödyt sitten jäävätkin....
  • Palstat. Takasivun kuva. ...Miljoonien viestintätukia saava puolue ei katsonut tarpeelliseksi palkata keikalle kuvaajaa, vaan kreditointitietojen perusteella kuvan Valtamäestä otti jutun kohde itse.

Keskisuomalainen, Jussi Murtosaari, Näin pääset valokuvaamaan suurpetoja. 17.2.2013. Karhun, suden ja ahman kuvaa tavoiteltaessa ovat haaskat edel­leen pääosissa. Pysyvän haaskan pystyttäminen vaatii aina luvan. Kuvaus tapahtuu kiinteästä piilokojusta, jolle asetetaan suuremmat vaatimuk­set kuin lintukuvauksessa.

Kemppinen, HDR, 16.2.2103. Mietin tuota HDR:ää maisemakuvauksessa. Se on tämän hetken ratkaisu kysymykseen, miten saman ruudun voi valottaa eri kohdista eri lailla. Kuvitelkaa katsovanne hämärästä luolasta tai kaivosta. Ylhäällä on huippuvalo, taivas. Sen läheltä pursuaa valoa. Muu on mustaa.

  • Laillisilla konsteilla kuvaten taivas valottuu oikein mutta muuta ei näe. Tai sitten taivas valottuu puhki ja aukon ympärillä erottuu rinkula.
  • HDR-järjestelmä on suunnilleen se, että otetaan nippu valokuvia niin että kamera haarukoi niihin eri valotuksen. Tyypillisesti otetaan viisi – kymmenen kuvaa sekunnissa. Kamera, erillinen sovellus tai Photoshop ”prässää” kuvat yhteen, ja lopputulos on mahdoton – se muistuttaa todellisuutta. Lisäksi se tarjoaa mahdollisuuksia kokeiluille siellä, minne on vaikea viedä valaisiamia ja softbokseja, kuten Kansalliskirjaston lehtereille.

Froadifferentangle.net, Some more snow… 16.2.2103. So what would happen in the camera when I’d point it at my winter landscape? The meter sees the landscape and ‘thinks’: “Wow! That’s easy! A big frame full of 18% grey.” And so, thinking the purest white snow is 18% grey, the camera underexposes your image with about 2 stops.

Tom's Hardware, hardware.fi, AOC I2757Fh ja ViewSonic VX2770Smh: Kaksi 27” IPS-näyttöä. 27.1.2013. Näyttöjen hinnat ovat olleet laskusuuntaiset jo pidempään ja jopa uusimpien IPS-näyttöjen hinta on tippunut kohtuulliselle tasolle. Tässä artikkelissa käydään läpi kaksi 27 tuuman kokoista, LED-taustavalaistua 1080p-resoluutiolla toimivaa näyttöä AOC:lta ja ViewSonicilta. Nämä monitorit maksavat Suomessa n. 300 euroa.

  • molempien kuvasuhde 16:9, 1920 x 1080 (ei hyvä)
  • (itselläni on kuutisen vuotta vanha Dellin 24-tuumainen monitori, 1920 x 1200. Hm.)

Ylex.yle.fi, Kuinka paljon älypuhelimen korjaaminen maksaa? Rele tiedusteli älypuhelimien korjaushintoja 11 korjaamosta, joista 10 lähetti taksojaan erilaisista korjaustilanteista. Esimerkkilaitteina käytettiin yleisimpiä ja uusimpia älypuhelimia: iPhone 4, iPhone 4S, iPhone 5, Samsung Galaxy S2, Samsung Galaxy S3, Nokia Lumia 800, Nokia Lumia 820 ja Nokia Lumia 920.

Photo.net, foorumi.

Digitalcameraworld.com.

Petapixel.com.

ePhotozine.com, Landscape Photography: Motion And Movement.

Earthboundlight.com, It's the Lighting That Makes the Photograph, 17.2.2013. Valokuvaus on valolla maalaamista.

The Online Photographer.

Strobist, Coming Soon: Inexpensive Cactus Laser Triggers? Cactukselta tulossa uutta.

Diyphotography.net, How To Mix Beauty And High Speed Photography. Yksityiskohtaiset selvitykset kuvausjärjestelyistä.

Digital Outback Photo, Free Script: Where is my Photoshop Scripts Folder. Missä piileksii Photoshopin skriptikansio.

Digital Photography School, 6 Tips for Getting Your Work on Travel Image Libraries.

IR, Caught on video: the moment meteor explodes over Russian city.

Creativepro.com, Modeling a 3D Bracelet with Photoshop. Photoshop CS6 Extended. Yksityiskohtaiset ohjeet, 24 vaiheesta kuvat.

Slrgear.com, Canon EF-M 22mm f/2 STM (Tested). Peilitön järjestelmäkamera Canon EOS-M julkistettiin heinäkuussa 2012, samalla julkistettiin myös kaksi objektiivia, Canon EF-M 22mm f/2 STM oli toinen. Kroppikennoiselle ja vain peilittömälle mallille, polttovälivastaavuus on 35mm. Paino 105g. Filtterikierre 43mm. Vastavalosuoja lisävaruste, $25. Täydelläkin aukolla yllättävän teräviä kuvia. F/2.8 täysin terävä. F/2 reunat aukon verran pimeämpi, jonkin verran siis vinjetointia. Ei vääristymää. Automaattitarkennus hidas, äänetön kylläkin. Suomen hinta on n. 250 euroa.

 

17.02.2013   (linkki)

Digicamera.netin Foorumilta:

  • riistakuvaajia? (Aloitteleva digikuvaaja kysyy). itse tässä olen hiukan yritellyt peuroja, kauriita ja supikoiria kuvailla ja alkoi tuossa kiinnostaa, että onko tällä palstalla paljon tästä aiheesta kiinnostuneita kuvaajia?
  • Rippikuvia ja pari kovemman valon potrettia (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). Tän päivän rippikuvaussessiosta muutama shotti ja lisäksi kuvattavasta pari kovemman valon potrettia.
  • Old time (henkilö kuvia) (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). Paukkurauta-Kati?
  • Apua Vauvauintikuvaukseen (veden alla) (Digikuvaus). Käytössä on tuollainen sukelluspussi, johon mahtuu vanha 400d sisälle. Lisäksi sinne sopii radiotriggeri vielä salamakenkään. Tänään kävin uinnissa testailemassa, ja käytössä oli tuolla triggerillä yksi salama suoraan 1/4 teholla. Pinnan päällä kaikki valottui selvästi liikaa. Nuo halppistriggerit ei ymmärrä ttl mitään ,joten manuaalilla mennään.
  • Canon EOS 5D - Shutter Count tieto (Järjestelmädigit).
  • Nikonin Check&Clean lisäarvopaketti-voucher (Aloitteleva digikuvaaja kysyy). Ostin viime kesänä d7000 kitin, ja tuntuu että olisi aika lähettää se ensimmäiselle Check&Clean visiitilleen. Tuolla Nikonin sivulla sanottiin, että siihen pitää mukaan laittaa tuo lisäarvopaketti-voucher, mutta minkä näköinen lappu se on?

Yle, Elävä Arkisto, Opas muotovalokuvaamiseen. Kesto 29:26. Jussi Aalto opastaa muotovalokuvauksen saloihin. Esitetty (?) 17.12.1987. Edelleen ihan hyödyllistä oppia. 26 vuoden takainen maailma vaatteineen ja kampauksineen antaa liikkuvalle kuvalle ylimääräistä kiinnostavuutta. Kuvattu suurelta osin Joutsenon työpajassa kesällä.

  • ei tainnut työpajaan osallistuneista tulleita ammattivalokuvaajia?

Jani Sourander, S3D-elokuvien lyhyt oppimäärä. 13.2.2013. Päätin kirjoittaa tämän artikkelin, sillä useimmille elokuvankävijöille 3D-elokuva herättää paljon kysymyksiä. 3D-lyhytelokuvan ohjanneena ja aiheesta opinnäytetyön tehneenä minulla on valmiit vastaukset useimpiin kysymyksiin.

Viesti Digicamera.netin Foorumilta:

"Varastettu keskiviikkoiltana 13.2.2013 Helsingin Metrosta

Neotec Pro 458B -jalusta, sarjanumero: A1073405
Midi Ball Head 488RC0, sarjanumero: B0005951

Kuula oli ilman kuusikulmaista pikakiinnityslevyä. Koko paketti on vähän käytetty. Mikäli joku havaitsee ko. tarvikkeita myytävän, on myyjä joku muu kuin minä, jalustan omistaja."

Photo.net, foorumi.

Digitalcameraworld.com.

ePhotozine.com, How To Watermark Images In Lightroom And Other Editing Software. Kuvaruutukaappaukset, yksityiskohtaiset ohjeet. Vesileima kuviin.

Petapixel.com.

Digital Photography School.

  • Dragging The Shutter: Balancing Fill Flash With Ambient Light. Salaman välähtäessä kamerassa käytetään tyypillisesti 1/200s - 1/250s suljinaikoja. Vallitsevaa valoa saadaan kuvaan mukaan suljinaikaa pidentämällä. Mutta isolla suljinajalla kaikki liike näkyy epäterävänä. Lisää valoa kuvaan saadaan ISO:a nostamalla. Muitakin vaihtoehtoja on. Aukon esivalintaa käytettäessä kamera mittaa vallitsevaa valoa ja tulkitsee salaman vain täytevaloksi. Mutta nyt voi suljinaika tulla liian isoksi. Epäterävyyttä voi tulla kuvaan, jos valokuvaaja ei käytä jalustaa tai jos kohde liikkuu.
  • Panasonic Lumix DMC-LX7 Review. Kompaktikamera. 10 megapikseliä, 24-90mm, f1.4 (!) - f2.3. Lcd-näyttö 920.000 pistettä. USB 2.0. Paino 298g. Suomen hinta on vähän alle 500 euroa.

Photo.net, Create Your Own Engagement Photos. Ota itse kihlakuvat.

Thecameraforum.com, Canon 1DC. Mitä tämä kamera voisi tarjota ammattilaiselle, joka on tarkka kalustonsa hinnasta.

Luminous Landscape, Rolleiflex 2.8F – An Old-Timer in the Digital Age. Millaista on ottaa kuvia Rolleiflexillä.

 

16.02.2013   (linkki)

Digicamera.netin Foorumilta:

  • Kuvakompositio (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). ...Tuosta puuttuu ne kuunatsit. Katse menee sinne taivaalle väkisin mallin kustannuksella, joten vedä nyt sinne joku koukku sekaan! :)
  • Mustavalkoisuusbuumi, miksi? (Kuvaus yleinen). Tuntuu viime aikoina tulleen iso läjä mv-kuvia vastaan vähän joka puolella. Yhteistä niille on se, että mustavalkoisuutta ei ole käytetty korostamaan valon muotoilevuutta. Sen sijaan vähän platkun kontrastin omaavia vähän platkuja kuvia on ikään kuin taiteellistettu mv-käännöksellä. ...Mistä tämä mustavalkointo johtuu ja mitä kuvaajat ajavat sillä takaa? Kuvataiteessa viivaan perustuva mv-grafiikka korostaa muotoa. Valon kuvaamiseen moni graafikko käyttää akvarelleja, eli värejä.
  • Huumorikuvat (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). Järjestelen ja karsin kotisivuani. Karsin huumorikuvistani mielestäni kaikista heikoimmat ja lisäsin tekstit. Olisi kiva tietää, jos on jotain mikä nauratti, tai jotain erityisen heikkoa.
  • The Simpsons & Angry Birds (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). Vaimo teki. Naapureilla taas ihmeteltävää kun ohi ajelee, haha.
  • DIY panoraamapää (DIY eli Tee-Se-Itse).
  • Kokemuksia lintukuvaajan keveistä piilokojuista (Aloitteleva digikuvaaja kysyy).

Yle.fi, Ruotsalaiskuvaaja voitti Maailman lehtikuva -palkinnon. Dagens Nyheterin valokuvaaja Paul Hansen on voittanut maailman arvostetuimpiin kuuluvan valokuvapalkinnon. Voittokuva esittää koskettavasti gazalaislasten hautajaisia.

Vuodenlehtikuvat.fi. Suomessa yleisöäänestys on käynissä, aikaa on 26.2.2013 klo 24 asti. Vuoden lehtikuvat 2012 -kilpailun tulokset julkistetaan Helsingissä keskiviikkona 20.3.2013 kello 18:00.

Kemppinen, Luonnon omituisuus, 15.2.2013. Kemppisen polveilevaan tapaan sivutaan monia asioita, pääaiheena lienee Kati Lintosen väitöskirja I. K. Inhasta, Miten valokuvaus on vaikuttanut luonnon ymmärtämiseen ja suojeluun?

  • Helda.helsinki.fi, Valokuvallistettu Luonto, I. K. Inhan tuotanto luonnon merkityksellistäjänä. Kati Lintonen. 304-sivuinen pdf, yksityisessä käytössä vapaasti luettavissa netistä.

Mika Karhulahti, Pelivara.com, Digikuvauksen perusteet -virtuaaliopintoja tarjolla, 15.2.2013. Kuten osa lukijoista varmaan tietääkin, päivätyöhöni kuuluu opettaminen Jyväskylän ammattikorkeakoulussa. Tämä posti onkin tiedoksi lähinnä niille, jotka opiskelevat jossakin VirtuaaliAMK-verkostoon kuuluvassa suomalaisessa ammattikorkeakoulussa..

Suuri Journalistipalkinto 2012. 462 ehdokasta, jatkoon kolme kolmessa luokassa. Vuoden journalisti -sarjan yksi kolmesta ehdokkaasta on Niklas Meltio.

Vuoden Luontokuva 2013, vähän etukäteistietoa: 11.535 kuvaajaa, aiempi ennätys parin vuoden takaa (11.466 kuvaajaa).

Digitoday.fi, Office 2013 on lukittu yhteen tietokoneeseen – ei saa siirtää edes koneenvaihdon yhteydessä. Nämä ovat siis MS:n omia lisenssiehtoja, Suomen ja EU:n laki on sitten jotain ihan muuta. Kommenteista: "EU-tuomioistuin on aiemminkin näissä tehnyt selväksi, että lisenssi on oltava siirrettävissä ja myös lisenssin jälleenmyytävissä."

MTV3, Nappaa itsestäsi onnistunut kuva – 6 ammattilaisvinkkiä. Kuusi yksinkertaista mutta toimivaa vinkkiä.

Photo.net, foorumi.

Digitalcameraworld.com.

Petapixel.com.

ePhotozine.com.

Digital Photography School, 5 Fail Proof Portrait Poses.

Pdnonline.com, What's Your Niche: Cruise Ship Photography. Asiakkaana ristelyalukset, ensimmäiset kuvat on otettu jo kolmekymmentä vuotta sitten. Haastattelu.

Popular Photography, How Is The Growing "Capture Everything" Attitude Changing Photography?

Wired.com, Star Wars Meets Legos in Photo Fan Fiction. Kuvasarja.

The Online Photographer, Image Atlas. Taryn Simonin luentoa kuuntelemassa. Ei taida pelkkiä kuvia palauttava hakukone oikein toimia...

Thephotoargus.com, The Basics of Scenic Photography.

The-digital-picture.com, Update: Canon Warranty May Apply to Non-Authorized Dealer Purchases. USA, eipäs otsikko pidäkään paikkaansa. Canonin virallinen politiikka lienee, että takuu ei USA:ssa ole voimassa, jos järjestelmädigi on ostettu joltain muualta kuin Canonin hyväksymältä myyjältä.

 

15.02.2013   (linkki)

Digicamera.netin Foorumilta:

Skenet.fi, Mikko Oranen, Nelli Palomäki. Nelli Palomäki (s.1981) on suomalaisen nuoren polven valokuvaaja. Hän on ehtinyt saada jo tunnustusta niin meillä kuin muuallakin. Palomäen näyttely on siten odotettu tapahtuma. Valokuvataiteen museon näyttely täyttää noin puolet museon näyttelytilasta ja onkin siten sopivan intiimi nuoren kuvaajan takautuva näyttely.

- Palomäki on erityisen herkkä ihmiskuvaaja. Hän tuntuu tavoittavan sen jonkin hetken, jolloin kuvattava on samaan aikaan läsnä, mutta myös haavoittuvana omassa itsessään ja maailmassaan. Osa kuvista nostaa ihon kananlihalle – niin intensiivinen ja herkkä tunnelma niissä on.

  • Palomäki on raikas ja omaperäinen oman tiensä kulkija, joka poikkeaa myönteisesti nykyvalokuvauksen usein hieman liiankin yksitotisesta kaavasta. 

(Digicamera.netin uutiset 16.1.2013) Kevään näyttelyt avautuvat tänään yleisölle Suomen valokuvataiteen museossa:

Nelli Palomäki
21.4.2013 asti

Kuva: Nelli Palomäki.Valokuvataiteen museon kevätkaudella nähdään ensimmäinen laaja katselmus valokuvataiteilija Nelli Palomäen (s. 1981) tuotannosta. Palomäki on tehnyt viime vuosina läpimurron sekä Suomessa että ulkomailla klassisilla mustavalkoisilla muotokuvillaan.

Palomäki käyttää vanhaa kaksisilmäistä peilikameraa, jonka tekniset ominaisuudet ja 6x6 senttimetrin filmikoko mahdollistavat henkilökuvien pehmeyden ja tekstuurien toistumisen lähes käsin kosketeltavina.

Näyttelyn yhteydessä ilmestyy Hatje Cantzin kustantamana kirja Nelli Palomäki: Breathing the Same Air.

Palomäki on osallistunut yli kolmeenkymmeneen yhteisnäyttelyyn ja pitänyt yhdeksän yksityisnäyttelyä.

Markku Könkkölä, Ensivaikutelmia Canon 6D:stä, 7.2.2103. Kamera on pieni ja kevyt. Käteen ja kuvaamiseen sopisi paremmin isompi, mutta toisaalta kasveja ja maisemia kuvaava kantaa kameraa suuremman osan ajasta kuin kuvaa. ...Laukaisimen jälkeen toiseksi tärkein nappula, himmenninnasta on aivan liian pieni ja vaikeasti tavoitettava. ...6D:n vatupassia ei saa näkymään etsimessä. ...Kameran akku tyhjenee muutamassa päivässä käyttää kameraa tai ei, on se Locked tilassa tai itse nukahtaneena. Oletan, että syynä on ollut se, ettei ”virtakytkin” sammuta GPS:n toimintaa. Jos sitä käyttää, niin ilmeisesti se pitää myös muistaa aina kytkeä erikseen pois päältä.

Kappas.fi, 50-millisen paluu, 6.2.2013. ...Tätä en koskaan ehtinyt ostamaan, vaan sain huomenlahjaksi Sigman 50/1.4:sen, jollaista olen jossain kohtaa myös testannut viikonlopun verran. Tämähän tekee parempaa piirtoa kuin Canonin vastaava ja rakennekin on mielestäni vähän vähemmän muovinen Canoniin verrattuna.

Suomen freelance-journalistit ry, Uusi palkinto valo- ja videokuvaajille 12.2.2013. Tänä kesänä jaetaan ensimmäinen valokuvaaja Carina Appelin Muistorahaston palkinto. Palkinto on 3000 euroa. Rahasto on perustettu kunnioittamaan Carina Appelin muistoa, hänen elämäniloaan ja intohimoista suhtautumistaan työhönsä. Ehdota palkinnon saajaa.

Mikropc.net, Mullistava kamerakeksintö: ihmesovitin lisää valovoimaa ja tekee terävämpiä kuvia. Speed Booster. Pieniin järjestelmäkameroihin on kehitetty lisäosa, joka parantaa objektiivin valovoimaa sekä kuvanlaatua ja muuttaa sen polttoväliä lyhyemmäksi. Speed Booster -niminen sovitin on tehty suurikennoisten kameroiden objektiivien käyttämiseen pienikuvakennoisilla järjestelmäkameroilla.

- Speed Boosterilla on mahdollista sovittaa Canonin alle seitsemän vuotta vanhoja objektiiveja Sonyn NEX-kameroihin. Automaattisen aukonvalinnan, kuvanvakaimen, exif-tietojen ja hitaanpuoleisen automaattitarkennuksen luvataan tässä yhdistelmässä toimivan.

- Lisäksi sovitinta on kohta saatavilla muun muassa Leica R, ALPA, Contarex, Contax C/Y ja Nikon F -bajoneteilla, kuten myös Micro 4/3 ja Fuji X -kameroihin.

  • Tammikuussa myyntiin tulleen lisäkkeen hinta ilman veroja on 600 dollaria eli noin 550 euroa.

Kemppinen, Lapin kummallisuus, 14.2.2013. Veikko Neuvonen, lähetä sähköposti tämä kirjoituksen yläreunassa olevaan osoitteeseen. Keskustelisin mielelläni luontokuvista ja kirjoituksista ja etenkin niistä tuhansista dioista, jotka kukaties kiinnostaisivat lähes puolen vuosisadan takaisinakin myös muita.

Kari Kuukka.

  • Motion Graphics, 7.2.2013. One thing which has been on my list for a long time is digging deep into After Effects and I spent a good portion of my days in January in front of lynda.com and AE Apprentice. Joitakin videoita.
  • Playing with Snapseed, 12.2.2013. I’ve never used Instagram. I know I should have… but just never got to do it. The closest I’ve ever got is a program called Snapseed, which produces (I think) quite similar results.

Valokuvatorstai, 274. haaste. Haastesana on "nälkä".

Suomen Kameraseurojen liitto ry, Liiton nuoret pääosassa Kuva&Kamera -messuosastolla, 11.2.2013. Suomen Kameraseurojen Liitolla on oma messuosasto 8.-10.3. järjestettävillä Kuva&Kamera -messuilla Helsingissä. Tänä vuonna osaston pääpaino on liiton nuorisotoiminnassa, jonka osalta voidaan todeta paljon hyvää ja kaunista olevan luvassa.

Muotoa etsimässä, Valo- ja videokuvaus: Syrp Genie. 7.11.2012 tilattu, nyt vasta toimitus. Tonnin hilavitkutin. Kiinnitetään jalustan ja kameran väliin. Tai kiskoon, skeittilautaan, köysiin jne. Sekvenssikuvaus.

Fromadifferentangle.net, Copyright infringement, follow up… ...Just recently I discovered that they had been using since early 2010 one of my images, without my consent, without the proper licenses, and even with Mr Tom Butt’s name as accreditation with the image (screenshot of the web page attached)....

  • Auttoiko kirje Kalifornian lakimiesyhdistykselle? Mitä vastattiin.

Tietokone.fi, PhotoRevival. PhotoRevival herättää kymppikuvat henkiin. Monella on tusinoittain vanhoja valokuvia, jotka haluttasiin jakaa sosiaalisessa mediassa tai muualla netissä. Sen voi tehdä helposti iPhonella. Suomessa tehtyä softaa. Hinta 0.89 euroa.

Tietoviikko.fi, Apple nopeutti Macbook Pro:ta ja laski hintoja.

Yle Uutiset, Pohjois-Karjala, ELY-keskus: Valkoselkätikoille annettava pesimärauha. Kiinnostus Joensuussa liikkuvia valkoselkätikkoja kohtaan huolestuttaa. Pohjois-Karjalan ELY-keskus on saanut useita yhteydenottoja valokuvaajista ja muista liikkujista, joiden pelätään häiritsevän erittäin uhanalaisen tikan pesintää.

Yle uutiset, Kainuu, Talvivaarassa kuvannut aktivisti ei rikkonut julkisrauhaa. Stop Talvivaara -liikkeen aktivisti kävi viime vuonna kuvaamassa Sotkamon Talvivaaran kaivoksen lieteallasta ilman kaivosyhtiön lupaa. Aktivistia vastaan nostettu syyte julkisrauhan rikkomisesta on hylätty Kainuun käräjäoikeudessa torstaina.

  • Oikeus perustelee päätöstä sillä, ettei julkisrauhan rikkomista koskevissa rangaistussäännöksissä mainita kaivos- eikä teollissuusalueita. Julkisrauha suojaa vain säännöksissä erikseen mainittuja rakennuksia ja niiden aidattuja piha-alueita. Julkisrauha suojaa paikkoja, jotka jäävät kotirauhan ulkopuolelle.

MTV3, Tutkimus: 88 prosenttia teinien "herutuskuvista" päätyy pornosivustolle - mikä on tilanne Suomessa? Nettipoliisi Marko "Fobba" Forssin mukaan kuvien päätyminen virallisille pornosivuille on Suomessa harvinaista – sen sijaan esimerkiksi keskustelupalstoille kuvat päätyvät "aivan varmasti".

– Jos otetaan huomioon netti kaikkinensa, voi luku hyvinkin pitää paikkansa. Jos laitat itsestäsi paljastavan ja seksuaalissävytteisen kuvan nettiin, se lähtee aivan varmasti leviämään.

Yle, Suomalainen katseli etänä kuinka virolaisperhe käytti hänen varastettua tietokonettaan. Syksyllä varastettu Mac-tietokone ilmoittautui viikko sitten sähköpostitse entiselle isännälleen. Vorot olivat onnistuneet kiertämään salasanan, mutta etäkäyttö- ja näytönjako-omaisuuksia he eivät älynneet kytkeä pois. Kone näyttäisi olevan pärnulaisen perheen käytössä Virossa.

Muropaketti.com, Adobe julkaisi Photoshop 1.0.1:n lähdekoodin. Ohjelma on ladattavissa ilmaiseksi zip-tiedostona, joka sisältää 179 tiedostoa. Itse ohjelma rakentuu 128 000 rivistä koodia, joista noin kolmasosa on koodattu Pascalilla ja 15 prosenttia Motorolan 68000:lle.

Photo.net, foorumi.

Lensrentals.com, Roger Buys a Camera System: Finally. Ja mihin kamerasysteemiin Roger Cicala päätyi.

Petapixel.com.

Digitalcameraworld.com.

Pdnpulse.com, Want to Guess What Will Win World Press Photo of the Year? Tänään julkistetaan voittaja.

ePhotozine.com.

Digital Photography School.

IR, Pro photographer offers helpful tips on how to pick the right camera lens (VIDEO). Kesto 6:00. Pentax. Yleispätevät neuvot sopivat muillekin merkeille.

Popular Photography, eBay Watch: The Personal Film Camera Museum Starter Kit. Ainakin kuva on vakuuttava. eBay-huutokauppa, lähtöhinta on $35.000. Yli tuhat kameraa.

Popsci.com, World's First Bionic Eye Receives FDA Approval. Euroopassa hyväksytty jo vuonna 2011. Nyt sitten USA.

Fotosidan.se, Smygfota lättare med Iphone. Pöydällä olevalla iPhonella voi ottaa salaa kuvia.

Kamera & Bild, Bildbyrån Scanpix försvinner. Pohjolan suurin kuvatoimistoa ei uhkaa konkurssi. Kyse on nimen vaihdoksesta. Tapahtunee tämän vuoden aikana.

Kamera & Bild, Iran skräms med fejkade bilder. Iranista virtaa manipuloituja kuvia. Huonoa kuvankäsittelyä.

Cameralabs.com, Sigma 35mm f1.4 review. Marraskuussa 2012 julkistettu, suora Nikonin, Canonin ja Sonyn haastaja. Sigman ensimmäinen 35mm f1.4 täyskennoinen. Testikamerana 36 megapikselin Nikon D800. Vertailut Nikon 35mm f1.4G -malliin. Paino 665g (10/15% painavampi kuin Nikon/Canon). Lähin tarkennus 30cm. Filtterikierre 67mm. Vastavalosuoja, pehmeä kuljetuspussi. Ei säänkestävä. Suomen hinta n. 850 euroa. (vastaava Canon n. 1.500 euroa, vastaava Nikon n. 1.750 euroa).

The-digital-picture.com, Canon EF 24-70mm f/4 L IS USM Lens Review. Vertailuja selkeästi halvempaan 24-105mm f/4 L IS USM -objektiiviin. Pienempi koko, kevyempi. Vähemmän laajakulmapään vääristymää. Tarkentaa todella lähelle (melkein jo makro-objektiivi). Täyskennoiselle, kroppikennoisella polttovälivastaavuus on 38.4-112mm. Kuvanvakaajan teho on neljä pykälää (vrt. 24-105mm kolme pykälää). Filtterikierre on 77mm. Mukana vastavalosuoja ja säilytyspussi. Hinta/laatusuhde saisi olla parempi, etenkin kun vertaillaan 24-105mm -objektiiviin. Suomen hinta on n. 1.450 euroa.

 

14.02.2013   (linkki)

Maria Kokljusckin - By The Big River
Maria Kokljusckin13.3.2013 asti

By The Big River on kertoo dokumentaarisella otteella tarinoita eristyksissä olevasta maailmasta ja kulttuurien kohtaamisesta sademetsän keskellä.

Kokljuschkin matkusti kuudeksi viikoksi Peruun kesällä 2011. Osan matkastaan hän vietti Iquitos nimisessä noin 500 000 asukkaan kaupungissa, joka sijaitsee sademetsän ympäröimänä Pohjois-Perussa. Kaupunkiin pääsee vain lentämällä tai Amazon jokea pitkin, mutta ei maanteitse.

Maria Kokljuschkin (s.1980) on helsinkiläinen freelance-valokuvaaja, joka on dokumentoinut ihmisten arkea eri puolilla maailmaa.

Luova.fi Galleria
Suvilahdenkatu 10 A, 5. krs., Helsinki
ma-pe 11-18

Rupuranta.net. Periferian hilpeä dekadenssi. 61N21E. Wrecked on a Baltic shore. Jan Eerala. Viimeisimmät. Kuvaa ja ääntä yhdessä, tarkoin harkittu minimalistinen lähestystapa.

Digicamera.netin Foorumilta:

Ilta-Sanomat, Hänen sotakuvansa eivät kuole. Ranskalainen valokuvaaja Rémi Ochlik täyttäisi tänä vuonna 30, ellei syyrialainen kranaatti olisi lopettanut hänen elämäänsä. Rémi Ochlik sai World Press Photo 2012 -uutiskuvapalkinnon vain pari viikkoa ennen kuolemaansa.

  • (IS viettää 80-vuotisjuhlavuottaan. Se huipentuu sananvapauskampanjaan, jossa kerromme 80 tarinaa toimittajista, joita vainotaan, surmataan tai heidän työtään yritetään estää."

Finnfoto, Finnfoton nettisivulta nyt myös englanninkielinen luvattomasti verkkosivuilla käytetyn valokuva-aineiston poistopyynnön kirjemalli. Koska valtaosa internetissä olevista sivustoista on englanninkielisiä, on Finnfoto nyt julkaissut englanninkielisen luvattomasti verkkokäytössä käytössä olevan valokuvamateriaalin poistopyynnön kirjemallin.

Photo.net, foorumi.

Thephotoargus.com, 20 Adorable Examples of Dog Photography.

Digitalcameraworld.com.

Digital Photography School, What is Holistic Photography?

ePhotozine.com, Focus Stacking And Refraction Photography. Syväterävyys halutuksi.

Pdnpulse.com, In Defense of “Ruin Porn”. Rappioromantiikka on ollut jo monta vuotta suosiossa. Vaikka välillä se tuntuu kliseeltä, niin suosioon on syynsä.

Petapixel.com, Photographer Captures Detailed Photos of the Sun From His Backyard. Aurinko näyttää aika erikoiselta.

Pixiq.com, How to Select Images for Your Online Photography Portfolio.

IR, International Loupe Award winners includes dramatic photo of Leopard Seal gobbling up a penguin.

Popular Photography, Tips For Taking Stunning Aquarium Pictures.

Dpreview.com, Olympus denies reports that it is ceasing DSLR production. Siis mitä. Talousrintamalla Olympuksella ei mene hyvin. Kamerapuolen tappiot ovat kaksinkertaiset ennakoituihin. Tappio nousi 170 miljoonaan dollariin. Mutta nyt on kyse siis perinteisistä järjestelmäkameroista, ei peilittömistä. Olympus julkaisi edellisen perinteisen järjestelmäkameransa syyskuussa 2010.

Popular Photography, Camera Test: Sony Alpha NEX-6 ILC. Peilitön järjestelmäkamera, 16 megapikseliä, Wi-Fi. 2.3 megan elektroninen etsin (sama kuin NEX-7: kenno 24 megapikseliä). Käyttöliittymää uudistettu, standardi ulkoinen salama. 1920x1080p60 video.

Photographyblog.com, Sony RX1 vs Canon 5D Mk III / Sigma 35mm f/1.4. Sony RX:ssä Zeiss 35mm f/2. Kumpi terävämpi.

 

13.02.2013   (linkki)

Digicamera.netin Foorumilta:

Petteri Järvinen, Bittimittari.

  • En vielä vaihda järkkäriäni kamerapuhelimeen, 6.2.2013. Miten lähelle kamerakännykän kuva pääsee järjestelmäkameraa silloin, kun olosuhteet ovat optimaaliset? Tein pikaisen kokeilun kolmella eri kameralla: iPhone 4, Lumia 920 ja Canon 5Dm3.
  • Nexus 7 - näppärä Android-tablet, 12.2.2013. Ostoskeskuksessa osui silmiini Nexus 7 -tablet 269 euron hinnalla. Melkeinpä heräteostoksena hankin sen, olikin viimeinen Prisman hyllyssä (ei tullut kanta-asiakasalennusta eikä bonusta, kun ei ole korttiakaan). Vastaavalla muistilla varustettu iPad Mini maksaa 443 euroa, joten Nexus on selvästi edullisempi.

Tietokone.fi, Ensituntumassa Lumia 920. Nyt vuorossa oli Nokia 920. Tämä on jo aivan eri luokan laite, mutta onko siitä iPhone nelosen korvaajaksi?

  • Yksi suuri syy valintaani Lumian puolesta on myös raha. Lumia 920:n saa alle 600 euron. IPhone viitosesta joutuu 32 gigatavun mallina maksamaan yli 830 euroa.
  • Lumia 920 on selvästi Nokian paras älypuhelin ja siinä on tehty monia asioita oikein. Osittain se on jopa iPhonea parempi laite

Tekniikan Maailma, Kestävä ja edullinen kokoperheen kamera. Nikon Coolpix S31 sietää 1,2 metrin pudotuksen sekä viiden metrin upotuksen ja on lisäksi pölytiivis. Kolminkertaisen zoomin kuvakulma vastaa 29 - 87 mm:n kino-optiikkaa, ja valovoima on f/3,3 - 5,9. Kuvailmaisimena toimii 10 megapikselin ja 1/2,9 tuuman ccd-kenno.

  • Nikon Coolpix S31 tulee kauppoihin helmikuun lopulla 115 euron hintaan.

Muropaketti.com, Delliltä uusia UltraSharp-näyttöjä.

Photo.net, foorumi.

Featureshoot.com, Photographers Nude Self Portraits Blend Beautifully with Environment. Ei aivan kaikkein omaperäisintä kuvaa. Ehkäpä Minkkisen jo vuosikymmeniä ottamat kuvat ovat toimineet innoittajana. Mutta harvoinpa mitään täysin uutta ja aiemmin näkemätöntä tulee esiin.

Digitalcameraworld.com.

ePhotozine.com.

Lensrentals.com, Roger Buys a Camera System: Refining My Choices. Cicala jatkaa hankintansa miettimistä ja tutkii valintojaan. Nämä ovat nyt harkinnassa:

  • Nikon D800e
  • Canon 5D Mk III
  • Sony A99
  • Nikon D5200
  • Sony A77
  • Pentax K5 IIs

Thephotoargus.com, Nine Reasons to Love Live View.

Petapixel.com.

Popular Photography, Lens Adapters: An Introductory Guide.

Digital Photography School.

Fotosidan.se, 10 tips för att bli yrkesfotograf. Video, kesto 5:11. In English.

Dpreview.com, Canon EOS 6D In-Depth Review. Syyskuussa julkistettu. Canonin pienin ja kevein täyskennoinen eikä hinta hirvitä. 20.2 megapikseliä. GPS ja Wi-Fi. ISO 50 - 102.4000 (laajennettu). Etsin 97%. 3-tuumainen lcd-näyttö, 1.040.000 pistettä. Full HD 1080p video. 4.5 kuvaa sekunnissa. Säänkestävä runko. Sisäinen HDR (ei samanaikaista RAW). AF Microadjustment, objektiivien hienosäätö. Akut (CIPA) 1.090 laukaisua. Elektroninen vesivaaka (horisontaali). Suljinäänen voi vaimentaa. Vain yksi korttipaikka, ei sisäistä salamaa. Arvosana 83%.

  • The Online Photographer, Why Is the Canon 6D so Hot? Yksi teoria, miksi Canon 6D käy yllättävän hyvin kaupaksi.
  • Canon USA, EOS 6D On-Camera Tutorials. 12 eri videota. Niitä voi katsoa myös kameran lcd-näytöltä (ohjeet).
  • ePhotozine.com, Canon EOS 6D Digital SLR Review
  • Digicamera.netin Foorumi, Canon EOS 6D (Järjestelmädigit)
  • The-digital-picture.com, Canon EOS 6D Digital SLR Camera Review
  • Comparing the Canon 5D Mark II, 5D Mark III and 6D. Lähinnä taulukot, vertailu.
  • The Online Photographer, New Canon 6D: 20 MP, Full Frame. 5D Mark III:n alapuolelle mutta kroppikennoisten yläpuolelle.
  • Suomen Canon, Canon EOS 6D. Täysikokoisella kennolla varustettu pienikokoinen 20,2 megapikselin digitaalinen järjestelmäkamera.
  • Tekniikan Maailma, Canon EOS 6D on pieni ja kevyt täyden kinokoon järjestelmäkamera. Canon EOS 6D perustuu täysin uuteen 20,2 megapikselin kinokokoiseen (36 x 24 mm) cmos-kennoon. Kamera on saman kokoinen (145 x 111 x 71 mm) ja painoinen (770 g) kuin aps-c-kennolla varustettu 60D. Canon EOS 6D on valmistajansa ensimmäinen järjestelmärunko, joka sisältää sekä wlan-yhteyden että gps-paikannuksen. Canon EOS 6D:n on saatavilla marras- ja joulukuun vaihteessa. Rungon hinta on 2500 euroa.
  • Mikropc.net, Canon EOS 6D - uusi täyden kennon järkkäri. Täyden koon kuvakennolla varustettu kamera on Canon EOS 5D Mark III:n kaltainen ja ominaisuuksiltaan hyvin lähellä EOS 5D Mark II:sta. Puutteena ainakin videokuvaajille on se, että kamerasta puuttuu kuulokeliitäntä.
  • Janneheimonen.net, Nikon D600 & Canon 6D – Halvat FF-kamerat. Osuipa hauskasti! Sekä Canon, että Nikon molemmat julkaisivat samaan segmenttiin hyvin samantyyppisen kameran.
  • Dpreview.com, Canon announces EOS 6D enthusiast-level Wi-Fi capable full-frame DSLR. Pienempi, kevyempi, edullisempi täyskennoinen. 20.2 megapikseliä, uusi automaattitarkennussysteemi. Tarkentaa vähemmässä valossa kuin aiemmin. GPS ja Wi-Fi sisäänrakennettuna. ISO 100 - 25.600. Lcd-näyttö 3.2 tuumaa, 1.040.000 pistettä. Etsin 97%. Paino 770g.
  • Dpreview.com, Canon EOS 6D Hands-on Preview. Canon 60D:n täyskennoversio. Vähän pienempi ja kevyempi kuin Nikonin D600. Canonin etuna on GPS ja Wi-Fi, Nikonin kaksi korttipaikka, paremmin speksattu automaattitarkennus ja sisäänrakennettu salama. Canon 6D tarkentaa pykälän verran (-3 EV) vähemmässä valossa kuin Canon 5D Mark III. Wi-Fi:n avulla kuvat voi siirtää suoraan älypuhelimeen tai taulutietokoneeseen tai vaikka Facebookiin. Älypuhelimen avulla voi ohjata kameraa. Mahdollisuus valita erittäin vaimennettu suljinääni. Kameran sisäinen HDR (vain jpg). Elektroninen vesivaaka (horisontaali). Ei kosketusnäyttöä, ei kääntyvää näyttöä. Kuukauden parin päästä myyntiin, hintaluokka sama kuin Nikon D600:lla, vähän yli 2.000 euroa.
  • IR, Canon EOS 6D Preview. Tarkoitettu täyskennoiseen siirtymistä harkitsevalle, joka haluaa vähän halvemman vaihtoehdon. Myyntiin joulukuussa 2012.
  • Cameralabs.com, Canon EOS 6D preview.
  • Photo.net, Canon EOS 6D Preview.

Photographyblog.com, ArcSoft Portrait+ Review. Helppokäyttöinen. Potrettikuvien parantamiseen heille, joille Photoshop on liian monimutkainen. Hinta on vähän turhan korkea. Arvosana 4 * / 5 *. $179.

 

12.02.2013   (linkki)

Petri Neuvonen: Kiveen piirtynyt aika - Valokuvia Viipurista
Kuva: Petri Neuvonen.3.3.2013 asti

Näyttelyssä on esillä valikoima Viipurin kaupunkinäkymiä ja rakennuksia seleenisävytettyinä hopeagelatiinivedoksina.

Kuvat on otettu perinteisellä palkkikameralla 4x5 tuuman laakafilmille vuosina 2009-2012.

Petri Neuvonen (s. 1964) on Viipurin rakennushistoriaan perehtynyt arkkitehti.

Lasipalatsin näyttelytila
Mannerheimintie 22-24, Helsinki
ti-su klo 12-18

Vuosikilpailun parhaat
28.2.2013 asti

Kameraseura ry:n Vuosikilpailun parhaat on nähtävillä Kamera-galleriassa.

Kilpailu on kaikille jäsenille avoin ja järjestetään aina tammikuussa. Kilpailussa on neljä sarjaa, joihin voi osallistua korkeintaan neljällä teoksella.

Tänä vuonna kilpailuun osallistui teoksia yhteensä 72 kpl, joista viisi oli sarjoja. Tuomaristona toimivat valokuvaajat Jussi Aalto, Elise-Anette Kokkonen ja Lasse Lecklin.

Antti Jalo: Rauhanturvaajat Libanonissa 2012
28.2.2013 asti

Kamera-gallerian pienellä puolella Keittiö-galleriassa on esillä Antti Jalon kuvia, jotka hän otti työnsä ohessa toimiessaan rauhanturvaajana Libanonissa vuonna 2012.

Kamera-galleria
Lastenkodinkuja 1, Helsinki
ti-pe 10-15

Pasi Salminen: Valokuvia lumilautailusta
25.2.2013 asti

Tornimäen hiistokeskuksessa Nurmijärven Klaukkalassa on esillä Pasi Salmisen lumilautailu-aiheisia kuvia viime ja tältä kaudelta. Pienimuotoisen näyttelyn kuvissa nähdään mm. Eero Ettala, Heikki Sorsa ja JP Walker.

Tornikeskus
Tornimäentie 20, Klaukkala
ma-pe 16-20.30, la-su 11-18

Keskustelutilaisuus huomenna keskiviikkona 13.2. klo 17 alkaen Valokuvagalleria Hippolytessä: Valokuvataiteilija Elina Brotherus, gender-tutkija Jemima Repo ja Taideyliopiston rehtori Tiina Rosenberg keskustelevat Teemu Mäen kanssa Miten olla mies tai nainen? -näyttelyn teoksista ja teemoista.

Keskustelutilaisuus huomenna keskiviikkona 13.2. klo 18 alkaen VB-valokuvakeskuksessa, Kuopiossa.

Aiheena Toiko Barsokevitsch elokuvan Kuopioon?

Valokuvaaja Victor Barsokevitschin (1863-1933) kuvaamo toimi Kuopiossa vuosina 1887-1926. Osoitteessa Kuninkaankatu 14-16 - entisissä ateljeetiloissa - toimii VB-valokuvakeskus.

Kaikille avoin tilaisuus on valokuvakeskuksen Ateljeetilassa, jossa illan aiheeseen johdattaa Huk Outi Vuorikari. Häneltä ilmestyi joulukuussa julkaisu Eläviä kuvia Kuopiossa.

Digicamera.netin Foorumilta:

Digitoday.fi, Flickr julkaisi yksityiskuvia kaiken maailman nähtäväksi. Flickr oli vahingossa muuttanut joidenkin käyttäjien kaikki kuvat tietyltä ajalta julkisiksi. Flickrin viestin mukaan virhe koski vain pientä prosenttia kaikista valokuvista.

Puhelimet.

Photo.net, foorumi.

Reuters, Photographers Blog, Sauna marathon. Viro on kuuluisa saunoistaan. Melkein kaikissa kodeissa on oma sauna.

  • (Eikö olekin hämmästyttävää...).

Digitalcameraworld.com.

Pdnpulse.com, Paul Hansen of Dagens Nyheter Wins POYi Newspaper Photographer of the Year. Missäs ovat suomalaiset? Kuvaajien nimiä ei ole vielä julkistettu, kuvien perusteella ei näyttäisi olevan suomalaisia mukana

Digital Photography School, Finding Your Way Around the Mode Dial.

Petapixel.com.

Lensrentals.com, Optical Tune Ups. Mitä objektiiveille tapahtuu ikääntyessä. Pieneneekö terävyys.

Photo.net, Winter Landscapes. Talvisen maiseman kuvaamisesta.

ePhotozine.com.

Thephotoargus.com, Photography 101: What You Need To Take Great Shots.

YouTube, Photoshop tutorial: Creating a Warhol-style silkscreen effect | lynda.com. Video, kesto 14:54.

Diyphotography.net, How To Build A DIY PVC C Stand. Video, kesto 1:28.

NYIP, How to Take a Romantic Portrait of the One You Love. Lyhyt artikkeli. Ystävänpäivä lähestyy.

IR, Nikon V1 mirrorless, D4 DSLR improved with new firmware; Capture NX software updated. Kaikenlaisia päivityksiä.

IR, The Camera Bag: Spice up your photo life with this lens-shaped pepper mill grinder. Objektiiviksi naamioitunut pippurimylly. $18.99.

Fosidan.se, 200 fotografer tågade genom Göteborg. Facebookin kautta ilmoittautui 200 kuvaajaa.

Cameralabs.com, Panasonic Lumix 7-14mm f4 review. Micro 4/3 -systeemiin. Panasonic Lumix G, Olympus PEN ja Olympus OMD. 14-28mm. Maaliskuussa 2009 julkistettu. 8.3cm pitkä, painoa 300g. Ei näytä kalliilta objektiivilta. Ei säänkestävä. Ei filtterikierrettä. Terävä piirto, zoomattuna reunat vähän pehmenevät. Edelleen erinomainen objektiivi. Highly Recommended. Suomen hinta on n. 1.200 euroa.

 

11.02.2013   (linkki)

Digicamera.netin Foorumilta:

Timon poikkitiedepalsta, Hiljainen hyväksyminen, 10.2.2013. Poikkitieteellisessä postaus kuvattavan hiljaisesta hyväksymisestä tulla kuvatuksi. Varsinkin vieraasta kulttuurista olevien ihmisten toiveita kuvaamisen suhteen voi olla joskus vaikea lukea. Jotkut ilmeet ovat kuitenkin yhteisiä kaikille ihmisille.

Pingstate.nu.

Keskisuomalainen, Jussi Murtosaari, Luontokuvaus: Mylvimään opettelu voi kannattaa. 10.2.2013. Totuttelua voi käyttää myös suuriin nisäkkäisiin. Hyviä tuloksia on työskentelystä saatu ainakin hirvien kanssa ja onpa yksi kuvaaja tullut hyväksytyksi myös ahman perhepiiriin.

Ylex.yle.fi, Pienet paparazzi-kopterit yleistyvät - pysyykö yksityisyydensuoja perässä? Pienet kauko-ohjattavat kopterit ovat yleistyneet Suomessa. Viranomaiset tai tiedotusvälineet eivät vielä hyödynnä uutta teknologiaa. Alan yrittäjä tietää, että lainsäädäntö ei ole pysynyt täysin perässä, kun kamerakopterit yleistyvät.

  • Yle uutiset, Kopterikamera valvoo, tutkii ja vakoilee. Kameralla varustetut lennokit ja kopterit yleistyvät nopeasti. Niitä käyttävät viranomaiset, mutta huomaamaton ilmakuvaus mahdollistaa myös naapurin vakoilun.

MTV3, MTV3 testasi: Kuvat nopeasti turvaan Facebookista. Backup Plus on ulkoinen kovalevy, jolle käyttäjä voi tehdä varmuuskopiot valitsemistaan tiedostoista ja haluamallaan aikataululla. Backup Plus -kovalevyn erikoisuus on siinä, että käyttäjä voi tehdä varmuuskopioita valokuvista, videoista ja muusta itselleen tärkeästä sisällöstä myös suoraan Facebook-, Flickr- ja YouTube-tiliensä kautta.

  • Seagate Backup Plus -kovalevyn 500 Gt:n malli maksaa noin 80 euroa.

Photo.net, foorumi.

Digitalcameraworld.com.

Luminous Landscape, Self-Publishing a Landscape Photography Book. Kickstarter-projekti vuodelta 2012. Tuhannen kopion painokseen tarvittiin $11.000, Kickstarter tuotti $39.383. Yksityiskohtainen kuvaus tapahtumien kulusta.

Petapixel.com.

Diyphotography.net, 3 Ways To Bare Bulb your Flash. Ykköskohta sopii kaikille, mutta kakkonen ja kolmonen vain osaaville.

Digital Photography School, What Type of Photographer Are You? Oman ominaislaatunsa tunnistaminen auttaa kehittymään nopeammin.

ePhotozine.com, When Are Converging Verticals And Lines A Good Thing?

Earthboundlight.com, Wandering Around Aimlessly ... On Purpose, 10.2.2013. Suunnitelmista kannattaa välillä poiketa.

Fotosidan.se, Fotosidan TV: Intervju med krigsfotografen Andrea Bruce. Videohaastattelu, kesto 5.28. In English. Andrea Bruce oli mukana myös Helsingissä 8.2.2013 Nikon Professional Services'in järjestämässä NOOR Images'issa.

Fotosidan.se, Proffsfotografer och deras analoga kameror. Poimintoja camerabag.tv -sivustolta.

Photozone.de, Nikkor AF-S 70-200mm f/4 G ED VR (FX) - Review / Test Report. Täyskennoisella testattu, Nikon D3x. Kuvanvakaaja, Nikonin mukaan vaikutus on viisi pykälää. Vastavalosuoja mukana. Jalustapanta on lisävaruste. Ei säänkestävä. Paino 850g, filtterikierre 67g. Lähin tarkennus 1m. Hinta/laatusuhde arvosana 5 * / 5 *. Suomen hinta on n. 1.350 euroa.

Photozone.de, Nikkor AF-S DX 12-24mm f/4G IF-ED - Review / Test Report. Vuodelta 2003. Kroppikennolleiselle. Paino 465g, filtterikierre 77mm. Vastavalosuoja mukana. Hinta/laatusudhe arvosana 2 * / 5 *. Suomen hinta on n. 1.300 euroa.

Photozone.de, Micro-Nikkor AF-S 60mm f/2.8 G ED (DX) - Review / Lab Test Report. Vuonna 2008 julkistettu. Kroppikennoisella testattu, Nikon D7000. Lähin tarkennus 18.5cm. Vastavalosuoja mukana. Paino 425g, filtterikierre 62mm. Hinta/laatusuhde arvosana 4 * / 5 *. Suomen hinta on n. 600 euroa.

 

10.02.2013   (linkki)

Digicamera.netin Foorumilta:

  • HEL AMS (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). "Duunimatka Amsterdamiin. Mukana NEX5N+SEL1855."
  • Beauty-kuvakokeiluja (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). "Sain pari viikkoa sitten ensimmäistä kertaa alan ihmisen tekemään meikkiä omaan kuvaprojektiin. Oli kyllä aivan mahtava setti kun oli meikit viimisen päälle ja oli kuvatessakin toinen silmäpari pitämässä huolta kaikesta :)"
  • Tuikku opettelua henkilökuvauksessa (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). Palautetta viidestä kuvasta. Kuvat otettu olohuoneessa.
  • Pentax k-x ja uuden putken hankinta (Aloitteleva digikuvaaja kysyy)

Martti Kapanen, kapa4.kuvat.fi.

  • Valoa Lahdessa, 9.2.2013. Näyttely oli sekava, sellainen klassinen sillisalaatti. Jos olisi kultakin sallittu isompi kuvamäärä (nyt oli maksimi kolme työtä) ja karsintaa tiukennettu, niin olisi kokonaisuus ollut mielestäni parempi. Vaan olivat tehneet ripustuksen suhteen parhaansa.
  • Käväisin Tampereella, 4.2.2013. Tulihan Tampere pikaisesti nähtyä. Kaksi päivää ja yksi ilta tuli istuttua kollegoitten kanssa. Kokoonnuimme Tampereen Canonin tiloissa ja siellä minulle oli uutta, että Canon on konttorikonevalmistuksen ohessa keskittynyt myös kahvinkeittoon ja maukkaitten sämpylöitten valmistukseen.

Mikael Rantalainen.

Pallopanoraamablogi.

360panorama.fi, Panoramas. 78 kpl. Suomesta ja ulkomailta. Ja kysehän on 360 asteen pallopanoraamoista.

Ismo Mattila, FD objektiiveilla edullisesti macroilun maailmaan? 29.1.2013. Edellisen jutun kirjoittelun ja testailun jälkeen päätin että olen erittäin tyytymätön FD adapterin optiseen kuvanlaatuun ja en uskonut FD objektiivieni olevan niin huonoja kuin testi antoi ymmärtää. Päätin kokeilla irtoaako adapterin linssielementti ilman suurta taistelua, jolloin adapteri toimisi loittorenkaana FD objektiiveilleni. Suureksi iloksi linssielementti on omassa kehikossaan kierrekiinnityksellä ja irroitus sujui vaivattomasti.

Peter Forsgård, NOOR Images käväisi Helsingissä, taas. 8.2.2013. Nikon Professional Service järjestää aina silloin tällöin varsin mielenkiintoisia luentotilaisuuksia. Olen onneksi noihin saanut myös kutsun, vaikkein Nikonia ole käyttänytkään sitten vuoden -94.

Kuvauspäiväkirja, Kuvaristo. Canon EOS-1D X. Canon EOS-5DMarkII. Uusimmat.

  • Helsinki, 2.2.2013. Käytiin Mallun kanssa kävelyllä Helsingin eteläosissa rantaa pitkin ja Kaivopuiston ympäri.
  • Jääkruisailua, 26.1.2013. Lauttasaaren edustalla kruisailee jos jonkinlaista leijaa, purjetta, suksee, lautaa, luistinta…
  • Jääkävelyä, 23.1.2013.
  • Uusi linssi, 22.1.2013. Sain uuden linssin EF 70-200/2.8 L IS USM II tänään ja kävin koeajamassa sitä Lauttasaaressa.
  • Kustaanmiekka, 21.1.2013. Oli hieno auringonlasku Suomenlinnassa.
  • Lempisaari, 20.1.2013. Siis ehkä saarista eniten kuvaamani. Tänään aurinko tippui pilven sisällä, mutta silti oli hienoja värejä.
  • Merisumua, 19.1.2013. Olin eilen Kaivopuiston rannassa jo ennen kahdeksaa. Liian aikaisin, kun aurinko nousi vähän yhdeksän jälkeen.

Keskisuomalainen, Jussi Murtosaari, Näillä nikseillä saat napattua parhaimmat eläinkuvat. 3.2.2013. Mikäli pikkujyrsijät tuntuvat turhan hankalilta, kannattaa aloittaa vaikka koko kansan suosikista siilistä. Se tulee ja tuo kaverinsakin säännöllisesti ruokakupille.

Tampereen ylioppilaslehti Aviisi 01/2013. Nuoret journalistit luovat itse tulevaisuutta. 25.1.2013. Suomalaisen valokuvauksen kiinnostavimmat päänavaukset tulevat nyt Tampereelta. Taidehalli TR1:n on valloittanut 11-kollektiivi, joka aikoo raivata tilaa ajan kanssa toteutetulle dokumentaariselle valokuvalle. Suurella osalla ryhmäläisistä on takanaan opintoja Tampereen yliopiston kuvajournalismin linjalla. Aikaisemmin pääkaupunkiseudun taiteellinen Helsinki School -valokuvausryhmittymä on näyttänyt suomalaisen valokuvauksen kasvot ulkomaille. Nyt on Tampereen ja dokumentaarisuuden vuoro.

  • (tänään näyttely on esillä viimeistä päivää...)

Kemppinen, Kuvan taika, 9.2.2013. Kuva on otettu Mannerheimintien ja Simonkadun risteyksestä niin että rautatieasema, jota emme nyt näe, on oikealla, ja upouusi Eduskuntatalo häämöttää taustalla. Vasemmalla on siis Lasipalatsi. Ja vuosi on 1935.

Metropoli.net, Haluatko paparazziksi – lyhyt oppimäärä. 4.2.2013. Perusasiaa julkisella paikalla kuvaamisesta ja kuvien julkaisemisesta. Lyhyesti.

Photo.net, foorumi.

Digitalcameraworld.com.

ePhotozine.com, How To Apply Star Ratings, Flags And Labels In Lightroom. Pitkä artikkeli.

Petapixel.com.

Digital Photography School, Perfecting and Playing with White Balance.

Lunchbox.com, blog, Step-by-step: Wireless tethered shooting with the Nikon D4 and WT-5 wireless transmitter (without Wi-Fi). 11.9.2012.

Photozone.de, Olympus M.ZUIKO DIGITAL 60mm f/2.8 ED Macro - Review / Test Report. Micro 4/3 -systeemiä, 120mm. Olympuksen tapaan ei kuvanvakaajaa. Säänkestävä. Vastavalosuoja lisävaruste. Paino 185g, filtterikierre 46mm. Pituus 8.2cm. Hyvin vähän vääristymiä. Vinjetointi yleensä korjataan ohjelmallisesti Micro 4/3 -systeemissä, niin nytkin. Tarkkuudessa ei vikaa. Väärivääristymää. Bokeh hyvä. Arvosana 4 * / 5 *. Suomen hinta on n. 500 euroa.

Cameralabs.com, Olympus 45mm f1.8 review. Micro 4/3 -systeemiä. 90mm. Vertailut Panasonic Leica 45mm f2.8 -objektiiviin. Panasonic Lumix G, Olympus PEN ja Olympus OM-D. Olympuksen tapaan ei kuvanvakaajaa. Ei säänkestävä. Suunnattu potrettikuvaajalle, mutta käy myös muuhunkin. Vastavalosuoja on lisävaruste. 4.6cm pitkä, paino 116g, filtterikierre 37mm. Lähin tarkennus 0.5m. Yksi parhaita Micro 4/3 -systeemin objektiiveja. Pieni, kevyt, terävä piirto reunoihin asti. Syväterävyys vastaa täyskennoisella 90mm f3.6 -objektiivia. Highly Recommended. Suomen hinta on n. 280 euroa.

 

09.02.2013   (linkki)

Teemu Mäki: Miten olla mies tai nainen?
Kuva: Teemu Mäki3.3.2013 asti

Miten olla mies tai nainen? on sarja muotokuvia naisista ja miehistä. Sarjan valokuvissa Teemu Mäki yrittää tehdä näkyväksi kamppailua, jota ihminen käy yrittäessään elää kulttuurin tuottamien mies- ja naisroolien kanssa.

Kuvasarjan toinen pääteema on kuolevaisuus.

Sarjaa varten Mäki on kuvannut hyvin erilaisia ja eri-ikäisiä naisia ja miehiä. Tähän mennessä sarjassa on kuvattuna 40 teosta, joista nyt on esillä 20. Monet teoksista ovat moniosaisia, ja kokonaisuus koostuu 69 yksittäisestä kuvasta, joita varten on kuvattu 56 ihmistä.

Teemu Mäki (s. 1967) on taiteilija, kuvataiteen tohtori ja kuvataiteen professori Aalto-yliopistossa.

Valokuvagalleria Hippolyte
Yrjönkatu 8–10 (sisäpiha), Helsinki
ti-pe 12-17, la-su 12-16

Keke Top: Tilapäinen blondi - Huorasatu - Madonna ilmestys Pattaya
Kuva: Keke Top31.3.2013 asti

Pariisilaisesta rekvisiittakaupasta löytynyt Madonnan kumipää ja sattuma johdattivat Keke Topin vuoden kestäneeseen kuvausprojektiin, jossa periaatteena oli kuvata seksipalveluja myyviä henkilöitä sukupuoleen katsomatta Madonna-maski pään peittona. Kameraksi sai kelvata pokkari.

Näyttelyyn voi tutustua Ryhmäteatterin Huorasatu-näytelmän esitysiltoina helmi - maaliskuun aikana.

Ryhmäteatteri, näyttämön lämpiö
Helsinginkatu 25, Helsinki

Digicamera.netin Foorumilta:

Valokuvatorstai, 273. haaste. Haastesana on "jää".

Macmaa.com.

Photo.net, foorumi.

Digitalcameraworld.com.

Dpreview.com, Steve McCurry’s 'Last Roll of Kodachrome' photos are now live on his blog.

Strobist, Will Your Flash Last Forever? Minkä verran voisi olettaa käsisalaman kestävän.

YouTube, Two Portraits, One Light. Video, kesto 15:16.

Petapixel.com.

Digital Photography School, Deciphering Photo Jargon – Learn to Speak “Photographer”. Sanasto, termit määriteltyinä.

IR, Q&A with Sony’s Mark Weir: Big tech and development decisions yield a big year for Sony cameras.

IR, Canon preps for even faster 4K video capture with EOS-1D C.

IR, Sony shows commitment to NEX mirrorless, Translucent Mirror; updates ten cameras and three lenses.

Kamera & Bild, Månillusionen: Så tolkar din hjärna bilder av månen. Miksi kuun koko ei näytä meidän silmissämme samalta. Tähän asti on uskottu, että lähellä horisonttia silmälle (tai aivoille) tarjotaan vertailukohtaa (esim. kasvillisuus, maan pinnan muodot jne.), jolloin koko paljastuu. Mutta uuden teorian mukaan kyse onkin vuorovaikutuksesta stereonäköön. Taivas ei mielestämme ole rajattoman kaukana, vaan äärellisen välimatkan päässä. Kuu ja taivaankappaleet sijaitsevan taivaan tällä puolen. Aivoissa tämä ristiriita ratkaistaan niin, että lähellä horistonttia sijaitsevan kuun suhdetta vertailukohtiin liioitellaan. ("lievästi" seka referaatti...).

  • Timon poikkitiedepalsta, Kuu-illuusio, 12.8.2010. ...Jokainen merellä taivaalle nousevaa Kuuta katsellut ei ole voinut panematta merkille, että Kuu-illuusio toimii myös aavalla merellä, missä ei näy muuta kuin meri ja taivas....

Kamera & Bild, Dubbel videokvalitet i kameran nästa steg. Uusi standard H.265 HEVC (High Efficiency Video Coding). Tiedostokoot puolta pienemmäksi.

Photographyblog.com, Nikon AF-S Nikkor 70-200mm f/2.8G ED VR II Review. Täyskennoiselle. Kuvanvakaaja, säänkestävä. Lähin tarkennus 1.4m. Filtterikierre 77mm, paino 1.540 kg. Vastavalosuoja, kuljetuspussi, jalustapanta on lisävaruste. Iso ja painava ja kallis, mutta tarjoaa vastiketta rahalle. Kiinteä aukko f/2.8 iso plussa. Arvosana 4.5 * / 5 *. Suomen hinta on n. 2.450 euroa.

ePhotozine.com, Photo Trigger Review. Sekvenssikuvaukseen. Kameran saa laukeamaan myös äänen, putoavan vesipisaran, salaman jne. avulla. Vaatii aika paljon teknistä osaamista. Arvosana 3 * / 5 *. Hinta $199.

 

08.02.2013   (linkki)

Jouko Lehtola: Viattomuuden loppu
Kuva: Jouko Lehtola.18.8.2013 asti

Nykytaiteen museo Kiasmassa avautuu tänään valokuvaaja Jouko Lehtolan näyttely Viattomuuden loppu.

Jouko Lehtola (1963-2010) aloitti uransa 1990-luvulla rock-tähtien, festareiden ja konserttien kuvaajana. Vuonna 1996 Vanhan Ylioppilastalon galleriassa nähdyn Nuoret Sankarit -näyttelyn myötä Lehtola lunasti paikkansa 90-luvun suomalaisen nuorison kuvaajana.

Vuosien saatossa aihepiiri sai vakavampia ja yhteiskuntakriittisempiä sävyjä. Samalla Lehtola alkoi etsiä uusia visuaalisia keinoja kertoakseen yhteiskunnan pahoinvoinnista. Tarinat tallentuivat nyt jälkinä, esineinä tai paikkoina. Ihminen oli enää läsnä kuvissa vain välillisesti. Lehtola kuvasi mm. huumekuolemien tapahtumapaikkoja, kotiväkivallassa käytettyjä teräaseita ja kolariautoja.

Loppukesästä 2008 Lehtolalla diagnosoitiin vakava sairaus. Toivoa paranemisesta ei annettu. Tässä elämäntilanteessa katse kääntyi elämän ikuisiin arvoihin ja luonnosta tuli nyt tärkein inspiraation lähde.

Jouko Lehtola kuoli 47 vuoden iässä syyskuussa 2010.

Näyttelyssä on esillä Kiasman kokoelmien teoksia eri sarjoista. Näyttelyn yhteydessä esitetään Riitta Riihosen elokuva Valossa, Jouko Lehtola (2011), joka pohjautuu päiväkirjoihin, jotka Lehtola luovutti ohjaajalle.

Nykytaiteen museo Kiasma
Mannerheiminaukio 2, Helsinki
ti 10-17, ke-pe 10-20.30, la 10-18, su 10-17
10/8€, alle 18-vuotiaille vapaa pääsy. Kuukauden ensimmäisenä perjantaina vapaa pääsy klo 17–20.30.

Valon houkutus - valokuvataidetta 2013
Kuva: Gary Wornell: yksityiskohta teoksesta "Endangered Species", 201226.5.2013 asti

Lahden taidemuseon kevätkauden näyttelynä nähdään monipuolinen kattaus suomalaista nykyvalokuvaa.

Valon houkutus esittelee yhteensä 89 teosta 63 taiteilijalta ympäri Suomen. Valokuvavedosten lisäksi kokonaisuudessa nähdään videoteoksia, installaatioita ja 3D-kuvia. Kaikki teokset ovat syntyneet vuosien 2010-2012 aikana.

Vapaaseen hakuun perustuvaan näyttelyyn saapui 580 teosehdotusta 220 taiteilijalta, joista kolmihenkinen jury valitsi esille tulevat työt.

Museossa järjestetään kevään aikana lisäksi Valokuvailtoja, joissa taiteilijat kertovat teoksistaan.

Valon houkutus - valokuvataidetta 2013 toteutetaan yhteistyössä Lahden valokuvataide ry:n kanssa.

Kuva: Gary Wornell: yksityiskohta teoksesta "Endangered Species", 2012.

Lahden taidemuseo
Vesijärvenkatu 11 A, Lahti
ti-pe 10-17, la-su 11-17
7 €/ 5 € /3 € /1 €

Lakeuden Laajakuvafestivaali, Pohjanmaan Valokuvakeskus, Kustaa Tiituntie 1, Lapua. Kulttuurikeskus Vanha Paukku.

Laajakuvafestivaali järjestetään jo kuudennen kerran.

Ohjelma
Klo 12.00 - 12.05 Tervetuloa (Pohjanmaan Valokuvakeskuksen puheenjohtaja, valokuvaaja Benjam Pöntinen, Lapua)
Klo 12.05 - 13.00 ”Leipää ja sirkushuveja”, valokuvaajayrittäjän elämää kuvien kautta. Valokuvataiteilija Katja Lösönen, Vaasa.
Klo 13.00-13.45 Lounas Ison Prässin Kahvilassa. Talon maittava lounas festivaalin osanottajille 7 €. Huom. lounas vain ennakkoon ilmoittautuneille.
Klo 13.45 - 14.45 Mikä tekee valokuvasta taidevalokuvan ? Valokuvaaja, kuvataiteen koulutuspäällikkö, taiteen tohtori Juha Suonpää, Tampere.
Klo 15.00-16.30 Kahvitarjoilu Ison Prässin Kahvilassa jonka jälkeen valokuvanäyttelyn avajaiset Pohjanmaan Valokuvakeskuksessa. Alajärven Kamerakerho, Jakobstads Fotoklubb, Seinäjoen Kamerakerho, Vaasan Valokuvailijat.
iltaohjelma alk.
klo 18

WILLA UKULI, Benjam ja Aulikki Pöntinen Tienhaarantie 134, 62130 Hellanmaa, Lapua

Iltapala (maksullinen), kuvankatselua ja keskustelua valokuvauksesta. KUVAKISA, aiheena " laajakuva", tuomarina yleisö. Kilpailukuvat, 3 kpl, jätetään järjestäjille lauantaina klo 18.00 mennessä. Kuvat levyllä tai tikulla, kuvan leveys 1024 px, jos pystykuva, korkeus 768 px.

 

Ilmoittautuminen (tarjoilun vuoksi) torstaihin 7.2. mennessä

Luennoille vapaa pääsy, väliaikatarjoilu ja maksullinen iltapala vain ennakko-ilmoittautuneille, joten tarjoilun järjestämiseksi ilmoita osallistutko päivä- vai iltaohjelmaan vai molempiin.

  Lakeuden Laajakuvafestivaali

olotila.yle.fi: Hae mukaan Valokuvan voimaa -tv-ohjelmaan

Ylen uudessa reality-tv-sarjassa Valokuvan voimaa osallistujat pääsevät toteuttamaan Maailman ihanin tyttö -projektin tekijän, Miina Savolaisen, ohjauksessa omalle perheenjäsenelle voimauttavan valokuvaprojektin.

Osallistuminen ei edellytä valokuvaustaitoja. 8-osainen sarja kuvataan kevät-kesällä 2013. Ilmoittautuminen ohjelmaan 1.4. mennessä.

olotila.yle.fi: Voimauttavassa valokuvassa opitaan tuntemaan toisiaan

Voimauttavan valokuvan menetelmässä valokuvaa käytetään välineenä ihmissuhteiden parantamiseen sekä oman minän vahvistamiseen.

Voimauttavan kuvaamisen ideana on, että kuvaamisesta tehdään moniäänistä niin, että jokainen perheenjäsen tulisi mahdollisimman monipuolisesti itsenään nähdyiksi kuvissa, kertoo menetelmän kehittäjä, valokuvaaja Miina Savolainen.

Digicamera.netin Foorumilta:

  • Häävalokuvaajaa Pirkanmaalle 13.7.2013 (Kuvaus yleinen) "...etsin amatööriä kuvaamaan dokumentaarisesti hääpäivän kokonaisuudessaan. Vihkiminen tapahtuu Nokialla ja juhlat on noin 25min siitä Sastamalaan päin..."
  • Korppi (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). "Kliseiseen kuvaan tuotu jotain uutta. Hieno."
  • Teema: Lintukuvat (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). Viestejä ketjussa melkein 2.200 kpl.
  • Timelapsekuvaaminen ja yleiset alueet? (Kuvaus yleinen). "Meillä oli kaverien kanssa keskustelua videokuvaamisen lakipykälistä ja sitten esille nousi kysymys siitä, että onko timelapsen kuvaaminen laitonta yleisellä paikalla jos ei ole itse painamassa laukaisinta? Lasketaanko se videovalvonnaksi vai ei?"
  • Silminnäkijä: Lentävä piilokamera. YLE areena (Sana on melkein vapaa). Mielenkiintoinen pätkä lennokeilla kuvaamisesta ja asian moninaisista vaikutuksista.
  • Vanhat Nikkorit (Optiikka)

Lassikujala.1g.fi, Tiainen ja urpiainen. Talitiainen / talitiaiset ovat tappaneet jo yli 20 urpiaista reilun viikon aikana. Urpiaisten saalistukseen erikoistunut talitiainen / mahdollisesti yksi tai kaksi muuta ovat tappaneet tähän mennessä reilun viikon aikana yhdeltä ainoalta ruokinnalta yli 20 urpiaista Valkealan Tuohikotissa.

Työ- ja elinkeinotoimisto, Media-alan ammattilainen / taiteilija, 4 paikkaa, Loiskis ry, Jyväskylä, yhteistyöprojetit/esitykset voidaan toteuttaa myös muualla. Tarjoataan töitä media-alan ammattilaisille ja taiteilijoille. Poikkitaiteellisia teoksia kanssamme! Loiskis ry, Keski-Suomen elokuvakeskus ja Keski-Suomen Tanssin keskus saivat OKM:ltä rahoitusta media-alan taiteilijoiden työllistämiseen v. 2013-2014. Haetaan 1- 6 kuukaudeksi töihin media-alan osaajia: mediataiteilija/ ohjaaja, elokuvaaja/videokuvaaja, leikkaaja/editoija ja valokuvaaja. Toteutettavien teosten sisältö koostuu pääosin elokuvan, musiikin ja tanssin taiteilijoiden työstä. Kaikki palkattavat henkilöt toimivat yhteistyössä kolmen toimijan kanssa.

Työpaikan osoite Työ useassa osoitteessa tai etätyö
Palkkaus 1700 - 2100 e
Työ alkaa huhtikuusta alkaen 2013
Työaika kokopäivätyö, osalla projektityö, työpäivät jakautuvat ma-su
Työn kesto 3 - 6 kk, 1 - 6 kk
Haku päättyy 15.03.2013 klo 10:00

Työ- ja elinkeinotoimisto, Yrittäjä, Suomen fantasiakuvaus, Valokuvausalan yrittäjä, -harrastaja tai Freelancer, Helsinki. Tarjotaan studiotilaa, rekvisiittaa ja tunnetun viihtyisän kuvauspaikan. Tarvittaessa ammattitaitoista opastusta sekä mahdollisuuden jakaa markkinointikuluja, sekä avustaa uusasiakashankinnassa. Tilat sijaitsevat Helsingissä, hyvien kulkuyhteyksien varrella. Täällä hetkellä tiloissa toimii erityisesti lapsi-, perhe-, sekä tuotevalokuvaukseen erikoistunut kuvaaja, toivoen samanhenkistä asiakaskuntaa palvelevaa yrittäjää. Tule suunnittelemaan, laajentamaan ja kehittämään unelmien liiketoimintakonseptiasi jo yli 10 vuotta alalla toimineen naisyrittäjän kanssa.

Työpaikan osoite 00210 HELSINKI
Työ alkaa sopimuksen mukaan
Työaika kokopäivätyö, sopimuksen mukaan
Työn kesto yli 12 kuukautta, sopimuksen mukaan
Ilmoitus jätetty 06.02.2013

Työ- ja elinkeinotoimisto, Osakas/yrittäjä, 4 paikkaa, Jarkko Soini, Vantaa. Haetaan osakkaita muoti / aikakauslehteen. Ideana on perustaa tyylilehti joka on suunnattu ensisijaisesti 15-45 vuotiaille miehille. Potentiaalinen asiakaskunta on riittävän suuri kannattavaan toimintaan. Lisäksi ilmoitusmyynnin oletetaan olevan asettuvan hyvälle tasolle. Onnistumisen haasteena on tuottaa hyvin kohderyhmäänsä palvelevaa lehteä.

Työpaikan osoite 01480 VANTAA
Palkkaus Tulos yrityksestä
Työ alkaa 01.04.2013, Osakkaiden yhdessä päättämänä pvnä
Työaika kokopäivätyö, Yrittäjäpanoksesta riippuen, sovitaan erikseen
Työn kesto yli 12 kuukautta
Haku päättyy 15.03.2013 klo 16:00

YLE Uutiset, Pohjanmaa, Vain harva ammattilainen kuvaa enää mustavalkofilmille. Vanhan koulukunnan valokuvaajat ovat hävinneet lähes tyystin pohjalaisilta lakeuksilta. Suurin osa ammattivalokuvaajista on siirtynyt uuden tekniikan myötä digikuvaukseen. Yksi harvoista mustavalkofilmille kuvaavista on vielä jurvalainen Kalervo Puskala.

HKL, Uutiset, 07.02.13 Öiset metroasemat valokuvissa. HKL ja valokuvaaja Olli Tahvanainen ovat toteuttaneet Kaisaniemen metroasemalle valokuvanäyttelyn, jossa esitellään metroa hiukan totutusta poikkeavasta näkökulmasta. Kuvissa ovat öiset metroasemat Ruoholahdesta Vuosaareen ja Mellunmäkeen asti.

  • Kaisaniemen metroaseman laituritasolla maaliskuun loppuun asti.

Aamuset, Kaupunginlakimies: Valtuuston kokouksen kuvauskielto perusteeton ja virheellinen. Turussa kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Seppo Lehtinen (sd.) oli kieltänyt kieltää valtuuston kokouksen kuvaamista 19.11.2012. Jiri Keronen kanteli Lehtisen päätöksestä eduskunnan oikeusasiamiehelle ja katsoi, että menettely oli lainvastainen, koska julkisissa kokouksissa tallentaminen on sallittua.

  • Valtuuston puheenjohtajan määräämä kuvauskielto oli lausunnon mukaan toteutuneessa muodossa perusteeton ja virheellinen, eikä tallentamista ei olisi saanut kieltää.

Digitoday.fi, Samsungin Galaxy S4: langaton lataus, 13 megapikseliä, 8 ydintä... Samsung julkistaa seuraavan lippulaivapuhelimensa 15. maaliskuuta, ja laite tulee ensin Aasian ja Euroopan markkinoille, raportoi Sammobile.

Mbnet.fi, Rajatonta tallennustilaa Bitcasalta. Ilmaiseksi käyttöön saa 10 gigan tontin.

Adana Rotary Club 10th International Photography Contest:

"Tell Me Your Story"

  • kilpailuun voi lähettää johonkin teemaan perustuvia 3-10 kuvan portfolioita (portfolion tulee kertoa tarina, aihe sinällään on vapaa)

Jaossa:

  • FIAP Gold Medal
  • UPI Gold Medal
  • FIAP Silve Medal
  • UPI Silver Medal
  • FIAP Bronze Medal
  • UPI Bronze Medal
  • 6 FIAP Mansions
  • 6 UPI Mansions
  • Altın Oran Special Reward
  • Adana Rotary Club Honorary Reward ( Will be chosen between peace titled portfolios )

Aikataulu:

  • portfolioiden viimeinen jättöpäivä 1.5.2013
  • Tulokset 4.5.2013 osoitteessa www.altinjuri.com
  • Näyttely ja palkintoseremonia kesäkuussa 2013

Maksut:

  • osallistumismaksu 20 TRY (Turkin liiraa) = n. 11 USD, n. 4.5 euroa

Photo.net, foorumi.

Popular Photography, Your Best Shot Gallery: January 2013. 27 kuvaa.

Digitalcameraworld.com.

Lensrentals.com, Roger Buys a Camera System: So What’s This Going to Cost? Ja mitähän eri systeemeille tulee hinnaksi. Cicala ostaa omalla rahalla, panosta on siis riittävästi. Olympus OM-D. Kroppikennoinen. Täyskennoinen.

ePhotozine.com.

Petapixel.com.

Digital Photography School.

Popular Photography, How Do Astronauts Capture Sharp Images at Night?

IR, Seriously bright Voigtländer lenses on the way for Micro Four Thirds, Leica M-mount.

Fotosidan.se, TEST: Pentax K-30 och K-01.

 

07.02.2013   (linkki)

Julia Weckman: Mental Traveler
Kuva: Julia Weckman3.3.2013 asti

Julia Weckmanin Mental Traveler -näyttelyn aiheena on maisema ja tutkimusmatkailu - ihmisen tarve uuden löytämiseen, tutkimiseen ja valloittamiseen.

Weckman haluaa korostaa maiseman ja tutkimusmatkailun henkilökohtaisempaa puolta; näkeminen, olennaisen löytäminen, matkalle tai toisaalle lähteminen, vapauden kaipuu.

"Etäännytän henkilökohtaiset tunteeni ja kokemukseni valokuvan keinoin, teokset voivat näyttää kliinisiltä. Ne ovat kuitenkin voimakkaan tunne-elämyksen synnyttämiä."

Valokuvataiteilija Julia Weckman (s. 1977) valmistui Taideteollisesta korkeakoulusta Taiteen maisteriksi vuonna 2004 ja on pitänyt näyttelyitä Suomessa ja ulkomailla.

Sami Kulju: Epälineaarinen päiväkirja 2011-2012
Kuva: Sami Kulju3.3.2013 asti

Valokuvaaja Sami Kulju on ottanut vuodesta 2010 lähtien päiväkirjanomaisesti snapshot-tyyppisiä tallenteita ympäriltään löytyvästä kiinnostavasta estetiikasta.

Sami Kulju (s.1964) on kotoisin Jyväskylästä ja asuu nykyisin Helsingissä. Hän on kuvannut päätyökseen vuodesta 1987.

Galleria Ratamo
Veturitallinkatu 6, Jyväskylä
ti-su 11–18

Merja Tanhua: Still Life
Kuva: Merja Tanhua.7.3.2013 asti

Kuvataiteilija Merja Tanhua on kuvannut ihmisiä 1600-luvun pohjoiseurooppalaisen maalaustaiteen hengessä linkittäen kuitenkin teokset nykypäivään kuvattavana olevien henkilöiden kantamien materiaalien kautta.

Näyttelyn järjestää Valokuvakeskus Nykyaika.

Tampere-talo, Talvipuutarha
Yliopistonkatu 55, Tampere
arkisin klo 10-17 ja aina kun talossa tapahtuu.

Haku kevään 2013 Portfoliokatselmukseen, Suomen valokuvataiteen museo

Suomen valokuvataiteen museo järjestää maanantaina 8.4.2013 valokuvataiteen portfoliokatselmuksen. Tavoitteena on saattaa yhteen valokuvataiteilijoita ja muita taidealan ammattilaisia tutustumaan toisiinsa ja keskustelemaan valokuvista. Hakuaika tapahtumaan päättyy perjantaina 22.2.2013.

Katselmus järjestetään vuosittain. Tämän vuoden katselmus on järjestyksessä neljä. Tapahtuma on ilmainen.

Börje ja Dagmar Söderholm -apuraha vuodelle 2013

Suomen valokuvataiteen museo jakaa vuosittain tutkimusapurahan Börje ja Dagmar Söderholmin rahastosta. Vuonna 2013 haettavaksi julistetaan 8.500 euron apuraha, joka voidaan jakaa myös useamman hakijan kesken.

Hakemukset tulee lähettää 28.3.2013 klo 15.30 mennessä.

LUMA-keskukset järjestävät yläkoululaisille ja lukiolaisille luonnontieteellisen valokuvauskilpailun "Globaalit haasteet: vesi, ravinto ja energia".

1. palkinto 300 € tavarapalkinto
2. palkinto 150 € lahjakortti
3. palkinto 50 € lahjakortti

Vuosittain toteutettava Nuoren kuvataiteen kilpailu – The Art of Basware on tarkoitettu nuorille, alle 30-vuotiaille taiteilijoille. Kilpailun voittajateos lunastetaan Baswaren taidekokoelmaan 4 000 € kertakorvauksella. Lisäksi taidekokoelmaa kartutetaan myös muilla kilpailuun osallistuneilla töillä.

Vuoden 2013 kilpailun teema on NETWORK. Aiheen käsittelytapa oli vapaa.

Ilmoittautumiminen päättyy 15.4.2013.

Digicamera.netin Foorumilta:

Karjalainen, 30 000 kameranlaukausta vuodessa - noin tuhat kuvaa päätyy lehteen - kuvagalleria. Karjalaisen kuvaajat ovat valinneet kahden viime vuoden kuvistaan otoksia Kauppakeskus Isossa myyssä olevaan valokuvanäyttelyyn. Karjalaisen valokuvaajan kameralle tallentuu vuoden aikana noin 30 000 ruutua. Otoksista reilu tuhat päätyy lehteen. Näin ollen kuvaajilla on ollut mistä näyttelyyn kuviaan valita.

Juha Haataja, Valopolku, Ansel Adams: Yosemite and the range of light. Ansel Adamsin elämäntyö yksissä kansissa, olisiko siitä kyse tässä kirjassa?

Canon Professional Network, News. December 2012. Canon Europe has announced the further growth of its Ambassadors Programme with the addition of 13 more ‘Explorers’ – highly talented photographers who come from across Europe, the Middle East and Africa and share a passion for photography with a love of shooting with Canon equipment.

  • ...Specialist bird photographer Markus Varesvuo (Finland).
  • Ambassadors Programme, articles
  • ks. Suomen Canon, pdf, Lintukuvaaja Markus Varesvuo ensimmäisenä suomalaisena Canon-kuvaajien lähettiläsohjelmaan

Photo.net, foorumi.

Featureshoot.com, Ugly Modeling Agency. Video. Kesto 2:56. Otsikko pitää täsmälleen paikkansa.

Digitalcameraworld.com.

ePhotozine.com.

Petapixel.com.

The Online Photographer, Superfocus vs. Presbyopia Man. Presbyopia = ikänäkö. Esim. lehteä pitää siirtää kauemmaksi, jotta näkisi lukea. Ctein on hankkinut uutta teknologiaa edustavat silmälasit. Tulossa kuukauden päästä.

  • (saakohan näitä jo Suomesta?)

YouTube-video, Shooting and creating photo real HDR. Kesto 12.10.

Photo.net, 5 Valentine's Day Gifts Under $25 for Your Favorite Photographer.

Popular Photography, "Colour Blindness Simulator" Shows Your Photos Through Someone Else's Eyes.

The-digital-picture.com, Canon Confirms AF Assist Beam Firmware Fix for 5D Mark III and 1D X is Coming. Kyse on Canonin salaman tarkennusvalosta.

Kamera & Bild, Flygande minikamera spanar i Afghanistan. Minihelikopteri on 10cm pitkä ja painaa 16g. Video ja still-kuvat, pystyy lentämään myös tuulisissa oloissa.

Kamera & Bild, Sony snabbar upp reaktionstiden. Uusi firmware, Sony SLT-A37, A57, A65, A77 och A99.

Dpreview.com Connect, Samsung Galaxy Camera in-depth review. 16 megapikseliä, 23-481mm, 21-kertainen zoom, F2.8 - 5.9, 1080p 30 kuvaa sekunnissa. 4.8 tuuman kosketusnäyttö, 1280 x 720. Android-käyttöjärjestelmä. Wi-Fi, 3G, 4G. Mini-HDMI, Micro-SD, SIM. Loppuarvosana 7.7. Suomen hinta on 600 euroa.

1001noisycameras.com, Dxomark Group-Test of five Super Wide Primes (Nikon, Zeiss, Sigma, Samyang).

 

06.02.2013   (linkki)

Red Bull Illume 2013 -valokuvauskilpailussa kilpaillaan toiminta- ja seikkailu-urheiluun liittyvillä kuvilla. Kilpailu on avoin sekä harrastajakuvaajille että ammattilaisille.

Kilpailuun lähetettävien kuvien tulee olla otettu 28.2.2010 jälkeen.

Kuvia voi lähettää 30.4.2013 asti.

Kaikkiaan 50 tuomaria eri maista valitsee kokonaiskilpailun voittajan ja 50 parasta valokuvaa kymmenestä (10) eri kategoriasta.

Palkinnot:

Kokonaiskilpailun voittaja: Leica S camera
Kategoriavoittajat: Leica X2.

Lisäksi jaetaan pienempiä palkintoja.

Lue lisää kilpailun sivuilta

Millaista opiskelijaelämä on nyt, 60 vuotta ISIC-kortin syntymän jälkeen, kysytään ISICin avaamassa 60 Great ISIC Experiences -valokuvakilpailussa. Kilpailuun voivat osallistua kaikki kokoaikaiset opiskelijat.

Kisassa on seuraavat kategoriat:

  • kampuselämää (around campus)
  • opiskelijaelämän aakkoset (student life essentials)
  • askel suureen maailmaan (exploring the world)
  • monikulttuurisuuden tukeminen (supporting intercultural understanding).

60 parasta valokuvaa kootaan valokuva-albumiksi, joka kertoo pienestä hetkestä opiskelijaelämää vuonna 2013.

Lähetä kuva, lyhyt kuvaus - vaikka kuvan tarina - (enintään 50 sanaa) ja kerro mihin kisakategoriaan haluat osallistua. Kilpailutyöt tulee jättää englanniksi.

Kilpailuaikaa on perjantaihin 1.3.2013 asti.

Kaikkien osallistuvien kesken arvotaan:

  • iPad
  • ilmaisia ISIC-kortteja
  • kaksi 500 euron matkalahjakorttia
  • Lonely Planetin lahjakortteja.

Linkin tarkempiin ohjeisiin löydät kilpailun sivuilta

Lumipallo järjestää yhdessä Elämysmatkojen kanssa kilpailun, jossa etsitään talven elämyksellisintä lumikuvaa tai -videota.

Lisää Lumipallon galleriaan oma valokuvaotoksesi tai Youtubeen/Vimeoon ladattu video elämyksellisimmästä lumikokemuksestasi. Voit osallistua usealla otoksella.

Eniten tykkäyksiä keränneen Lumielämyksen lisääjä kuittaa itselleen Elämysmatkojen 1000 € lahjakortin.

Kilpailuaika ja äänestys jatkuvat 27.3.2013 asti.

Lue lisää kilpailun sivuilta

Oulun tuomiokirkkoseurakunta järjestää kaikille avoimen valokuvauskilpailun Yhteisvastuukeräyksen 2013 teemasta Old is gold.

Kilpailuaikaa on 31.3.2013 asti.

Kilpailuun voi osallistua enintään kahdella kuvalla. Kuvien on oltava osallistujan itsensä ottamia ja niihin tulee olla täydet tekijänoikeudet. Mahdollisilta kuvissa esiintyviltä tunnistettavilta ihmisiltä tulee pyytää kirjallinen lupa kuvan käyttöön. Kuvat eivät saa olla muissa kilpailuissa aikaisemmin palkittuja.

Voittajakuvat ja muu parhaimmisto voidaan julkaista ilman erillistä korvausta Rauhan Tervehdys -lehdessä ja Oulun seurakuntien nettisivuilla. Oulun tuomiokirkkoseurakunta varaa itselleen oikeuden lunastaa kilpailuun osallistuneita kuvia myös muuhun käyttöönsä.

Lue lisää kilpailun jäjrestäjän sivuilta

Ks. muita valokuvauskilpailuja Digicamera.netin Kilpailut-sivulta.

Digicamera.netin Foorumilta:

Vesa Koivunen, Mikä ei tapa minua, se vahvistaa minua, 27.1.2013. Lähdin toteuttamaan visuihmisten suunnitelmaa ennakkoluulottomasti. Valmistauduin kaikin osaamani keinoin, sillä minun työssäni ennakointi on yli puolet suoritusta. Selvitin mistä joukkue tulee sisään ja missä järjestyksessä.

Jussi Koskela, Valokuvaajan ammattitutkinto 2012 -blogi.

  • Kontaktijakso viikko 3 | Osa 1 - January 20, 2013. Noniin, kirjoitetaanpa nyt vaihteeksi tuoreita kuulumisia. Meillä oli nyt viikolla 3 kontaktijakso, missä käsiteltiin ensin pari päivää teoriajuttuja ja sitten lauantaina päästiin vähän kuvaamaankin.
  • Kaksi kesäistä projektia, 25.10.2012. Kesän aikana tein kaksi tosi mielenkiintoista projektia. Toinen oli jo äsken mainitsemani journalistishenkinen kuvailu Rengasliike Paussun mahdottoman tunnelmallisessa miljöössä. Toinen oli henkilökuvaus pienessä kuumailmapallossa melkein kilometrin korkeudessa.
  • Kesäkuun kontaktiviikko | Osa 1, 22.10.2012. Käännetäänpäs muistelot nyt kesäkuulle. Lomaisan kuukauden ansiosta meitä hemmoteltiin peräti viikon kestäneellä kontaktijaksolla. Wohoo!

Northernexposures.

  • Matkajalusta Sirui T-1005X -käyttökokemuksia, 3.2.2013. Vaikka kyseessä on höyhensarjalainen, valmistaja lupaa kantavuudeksi 10kg. Kolmijalan kanssa käytin saman valmistajan kuulapäätä mallia G10. ...Kolmijalan hinnat näyttävät pyörivän n. 130-150e ja sitä myyvät useat valokuvaustarvikkeiden erikoisliikkeet.
  • Sirui M-3204 -hiilikuitujalusta, 29.1.2013. Pari viikkoa on tullut käytettyä Sirui M-3204 hiilikuitujalustaa ja siinä kuulapäätä samalta valmistajalta Sirui k-30x. Valokuvaustarvikkeiden valmistajana Sirui on melko uusi tulokas maailmanlaajuisesti ja Suomen markkinoilla vielä uudempi. ...Jalustan hinta pyörii noin 450e tietämillä ja kuulapään hinta n. 150 eurossa.

Yle Uutiset, Ei mene jakeluun – varmuuskopiot jäävät useimmilta yhä ottamatta. Tiedostojen tallentaminen tietokoneen lisäksi johonkin toiseen paikkaan jää tavallisesti pelkäksi aikeeksi. Mykäksi menneistä koneista kaivataan erityisesti valokuvia.

  • Suurelta huolelta välttyy, jos tallentaa tärkeät tiedostot kahteen paikkaan, tietokoneen lisäksi joko CD-levylle, muistitikulle tai ulkoiselle kiintolevylle. Uudet tiedostot kannattaa muistaa heti tallentaa molempiin paikkoihin.
  • - Nykyään on olemassa myös ohjelmia, jotka tallentavat tiedostot automaattisesti kahteen paikkaan. Ei se sen vaikeampaa ole, opastaa Pekkanen.

Photo.net, foorumi.

Digitalcameraworld.com.

Thephotoargus.com, 20 Gritty Examples of Noir Photography.

Lensrentals.com, Roger Buys a Camera System: Screening for Candidates. Miten Cicalan oma kameran valintaprosessi etenee. Perusteellinen ja valaiseva artikkeli. Aluksi tietenkin listataan vaatimukset.

Petapixel.com.

Digital Photography School.

ePhotozine.com.

Dpreview.com Connect, Photojournalist Ben Lowy explains why he uses an iPhone.

Digital Outback Photo, Droplets: Using Photoshop Automation for Lightroom.

Popular Photography, I Photographer: Grand Opera Shooter Marty Sohl. Metropolitanin oopperakuvaaja.

Diyphotography.net, How to Make a DSLR Battery Run 4 Times Longer. Omalla vastuulla, yksityiskohtaiset ohjeet.

Dpreview.com, firmware-päivityksiä.

IR, Canon EOS-1D X firmware squashes bugs, fixes AF problem for some bodies in the process.

Fotosidan.se, Video: Nanoteknik ska rädda de äldsta fotografierna.

 

05.02.2013   (linkki)

F5.6-klubilla tänään alkaen klo 19 TaT Harri Pälviranta esittelee väitöskirjansa "Toden tuntua galleriassa. Väkivaltaa käsittelevän dokumentaarisen valokuvataiteen merkityksellistäminen näyttelykontekstissa".

Tutkimuksessa selvitetään tapaustutkimuksen avulla tekijän omien väkivaltaa käsittelevien dokumentaaristen valokuvateosten vastaanottoa ja teosten merkityksellistämistä. Kohteena ovat tekijän kolme teoskokonaisuutta, jotka ovat olleet esillä eri gallerioissa.

Tilaisuuden järjestää Photo Do ry.
Paikka: Kansallisteatterin Lavaklubi. Vapaa pääsy.

Nikon Nordic NPS järjestää seminaarin, jossa kaksi merkittävää dokumentaristeihin lukeutuvaa valokuvaajaa - Noor-kuvatoimiston Pep Bonet ja Andrea Bruce esittelevät valokuviaan ja kertovat kuvausmatkoistaan.

Helsingin Tennispalatsissa huomenna järjestettävä tilaisuus on osa viiden päivän mittaista seminaarikiertuetta Pohjoismaissa ja Baltiassa. Seminaarikiertue järjestetään yhteistyössä amsterdamilaisen valokuvausjournalistiikan yhteisön NOORin ja Nikon Nordicsin kanssa. Moderaattorina Helsingissä toimii Bettina Sågbom.

Aika: 6.2.2013 klo 15:30-20.00 (Ohjelma)
Paikka: Tennispalatsi - Salon 1
Salomonkatu 15, 00100 Helsinki

Tilaisuuteen osallistuminen maksaa 20 euroa, ja se laskutetaan jälkikäteen.

Digicamera.netin Foorumilta:

Kemppinen, Välipuhe Adobesta, 4.2.2013. Menin ja maksoin 29,90 Creative Cloudista, ja sama summa menee joka kuukausi, vuoden kuluttua enemmän. Tuo oli päivityshinta. Normaalimpi on 49 euroa.

Iiro Rautiainen.

  • Syrjäytynyt nuori, 1.2.2013. Taas olisi aika viikon kuvalleni Lapin yliopiston facebookkiin.
  • Sigma 35mm f/1.4 testailua, 30.1.2013. Noniin, pitkä odotus on täällä päässä takana, kun sain eilen vihdoin postissa tuon uuden Sigman 35mm F/1.4 linssin! On se kyllä kaunis ja jykevä.
  • Lenkillä, 26.1.2013. Noniin, pakko oli kuvata vielä yksi levitaatiokuva, mutta tämän jälkeen saa kyllä luvan riittää vähäksi aikaa.. :D
  • Leviathan, 23.1.2013. Eilen tuossa ehdinkin jo hieman jutella valokuvasarjasta, jonka kehittelimme Tromssan retkiporukan kanssa lieventääkseemme huonon kelin tuomaa traagista pettymystä.
  • Tromssan lomakuva-albumi, 23.1.2013. Noniin, nyt ollaan kotiuduttu ja etenki selvitty viikonlopun pikaisesta reissusta Tromssaan! Pakko todeta näin alkuun, että ei ollu kelien puolesta mikään paras valokuvauskeli; perjantaina satoi vettä, lauantaina lunta ja tietenkin takaisinpaluu matkalla komia auringonpaiste.
  • Promokuvauksia vol. 2, 15.1.2013. Pieni ja nopea promokuvauskeikka tuli heitettyä viime viikolla Lapin ylioppilasteatterin tulevan näytelmän harjoituksissa.
  • Mallikuvauksia, 7.1.2013. Nyt on joululomat lusittu ja paluu opiskelijan arkeen koittaa taas kohta.

Suomen Ammattivalokuvaajat ry, Helmikuun kuvaaja 2013. Helmikuun kuvaaja 2013 Back to Home Page » Irma Varrio (s.1969) on Rovaniemellä työskentelevä valokuvaaja ja valokuvataiteilija.

Petteri Järvinen, Bittimittari.

  • Lumia 920 kamera yllättää, 2.2.2013. Nokian uuden Lumia 920:n kameraa on kehuttu vuolaasti. Odotukseni olivat korkealla, mutta kokeilussa kamera yllätti sekä positiivisesti että negatiivisesti.
  • Lumia 920 -kokemuksia, 3.2.2013. Olen käyttänyt Lumia 920 -puhelinta kuukauden päivät. Seuraavassa muutamia havaintoja sen hyvistä ja huonoista puolista.

Yle Uutiset, Kuka aloitti vanhojen kuvien viikon Facebookissa? Ajan patinaa, kellastuneita sävyjä ja lapsuuden muistoja. Mm. sitä on viime päivien aikana löytynyt runsaasti Facebook-profiileista.

Markku Könkkölä, Pikalukkolevyn kiinnitys kameraan. Pikalukkolevyillä on taipumus pyörähtää ja samalla löystyä.

Yle Uutiset, Vallan vanha valokuva imi itsensä betoniin. Vahvoihin valkobetonielementteihin kuvat on saatu yhdistämällä kirjapaino- ja betonivalutekniikkaa. -Seinän koko on hieman alle sata neliötä, paljastaa Martti Oja.

Vuoden tunnelmallisin saunomiskuva 2012 -kilpailussa voiton vei Emilia Panula lapsiaiheisella kuvallaan Saunatonttu.

Oppimateriaalikeskus Opike järjestää 25-vuotisjuhlavuoden kunniaksi avoimen valokuvakilpailun. Kilpailun teemana on Opitaan, osataan ja onnistutaan.

Kilpailuaikaa on 30.11.2013 asti.

Palkinnot:

iPad mini (arvo 300 €)
kirjapalkinto (arvo 60 €)
kirjapalkinto (arvo 40 €)

Kilpailun järjestäjällä on oikeus julkaista palkittuja kuvia lehdissään ja internetsivuillaan sekä kilpailukuvista järjestettävissä näyttelyissä. Voittajakuvia voidaan esittää ilman erillistä korvausta myös Kehitysvammaliiton muissa julkaisuissa. Palkitsemattomia kuvia järjestäjät voivat käyttää 20 euron korvausta vastaan.

Lue tarkemmat ohjeet kilpailun sivuilta

Mitä?-verkosto järjestää Riittääkö ahkeruus? – Suomalaiset nuoret osana globaalia nuorisotyöttömyyttä -valokuvauskilpailun, johon voivat osallistua kaikki 15-30-vuotiaat. Osallistua voi joko yksin tai ryhmänä.

Kilpailuaika: 4.1.13-15.3.13

Kilpailusarjat:

  • Suomalaisnuoret ja työ
  • Maailman nuoret ja työ

Kilpailuun voi osallistua 1-2 digitaalisella kuvalla, joihin kuvaajalla on oikeudet. Kuvien tulee olla otettu vuosien 2011-2013 aikana.

Kilpailuun osallistuvan valokuvan on liityttävä nuorisotyöllisyyden teemaan suomalaisesta tai globaalista näkökulmasta.

Kuvia ei saa manipuloida digitaalisesti, mutta ns. perussäädöt sallitaan.

Plan Suomen asiantuntijaraati valitsee kummastakin sarjasta 5 parasta kuvaa näyttelyyn, joka kiertää Suomea keväällä ja kesällä 2013. Voittajat kutsutaan näyttelyn avajaisiin Helsingissä. Lisäksi heidät palkitaan Raparperi-kollektiivin järjestämällä kaupunkiseikkailupäivällä Helsingissä.

Kilpailu on osa Plan Suomi Säätiön nuoria osallistavaa globaalikasvatustyötä ja sillä pyritään lisäämään tietoisuutta nuorisotyöttömyydestä globaalina ilmiönä.

Lue tarkemmat ohjeet kilpailun sivuilta

Ks. muita valokuvauskilpailuja Digicamera.netin Kilpailut-sivulta.

Photo.net, foorumi.

Digitalcameraworld.com.

IR, Here’s a sample of the fantastic photos on the shortlist for the 2013 Sony World Photography Awards. 122.000 kuvaa, 170 maata. Ei Suomesta jatkoon päässeitä, mutta kylläkin Ruotsista ja Norjasta.

Popular Photography, Your Best Shot Gallery: November 2012.

Strobist, On Assignment: Cheap Portable Studio, Pt. 2. Olohuonestudiosta lisää.

Sansmirror.com, Thom Hogan, Why CP+ Was So Grim. Japanin CP+ -messut, mikä on kameramarkkinoiden nykytilanne. Millaisia tuloksia kameravalmistajat tekivät.

Digital Photography School.

ePhotozine.com.

Diyphotography.net,

IR, Video demonstrates how to shoot fun Steampunk portraits using small strobe lighting.

Petapixel.com.

Thephotoargus.com, Winter Landscape Photography: Beyond Mere Survival.

Dpreview.com, Panasonic promises high sensitivity sensors using 'Micro Color Splitters'. Kaikki sisääntuleva valo sensorille. Vasta kehitteillä, luvataan pykälän verran enemmän valovoimaa. Ihan uutta tekniikkaa.

Dpreview.com.

YouTube.

Guardian.co.uk, Nokia to bring 41-megapixel 'Pureview' sensor system to Lumia range. EOS, kesällä USA:n lanseeraus. Ei virallista varmistusta.

Fotosidan.se, Canon EOS 70D bekräftas av toppchef på Canon.

Fotosidan.se.

Fotosidan.se, Fototidningen Shoot Magazine i konkurs. Kesällä ja syksyllä moni tilaaja odotteli ruotsalaisen lehden uutta numeroa. Paperilehden painatus- ja jakelukulut eivät liene vähäisiä.

 

04.02.2013   (linkki)

Digicamera.netin Foorumilta:

Sulantoblog.

  • Vaihetarkennus, miten se oikein toimii? 3.2.2013. Perusteellinen selvitys.
  • Miten ja millä kuvaan liikkuvan kohteen? 1.2.2013. Yksi yleisimpiä minulle viimeisen vuoden aikana esitettyjä kysymyksiä on: Voiko Olympus E-M5 kameralla kuvata liikkuvia kohteita, kuten esim. leikkiviä lapsia tai lemmikkejä?
  • Tilannekatsaus. 31.1.2013. Minulla on taas kaksi erittäin kiinnostavaa uutuutta pöydällä odottamassa kokeilua. Toinen on kiinteäobjektiivinen pikkukamera ja toinen on järkkäri.

Matti J. Kaleva, matin mietteitä.

  • Kolmen vuoden lyhyt inventaari, 2.2.2013. Ei valokuvauksesta vaan muusta.
  • Vale, emävale,tilasto. osa 3 koulutuksen etiikka, 30.1.2013. Tasan 50 vuotta on jo takanani ammatillisen koulutuksen etiikan ja metodiikan kokopäiväistä ja usein –öistäkin ihmettelyä. ...Siksi sekä kouluttajan, että oppilaitoksen tehokas täysiaikainen käyttö todelliseen oppimis/ opetustilanteeseen oli vähintä, mitä meillä ja nykyoppilaillakin on sekä oikeus, että velvollisuuskin odottaa ja myös vaatia. ...Eli maamme ammattikunnat täyttyvät kyvyttömistä ja työttömistä muodollisesti pätevistä. ...Minä koin ja koen edelleen virallisen ammatillisen koulutuksen käytännön etiikan olevan täysin käänteinen sen tavoitteisiin nähden. ...Karmein esimerkki tästä on hiljattain näkemäni erään ammattitutkintoja antavan oppilaitoksen hakuilmoituksen otsikko ”Meillä saat olla sellainen kuin haluat”.

Hemmon Kuvat.

Photo.net, foorumi.

Digitalcameraworld.com.

Earthboundlight.com, The Updated Develop Controls of Lightroom Process Version 2012. 3.2.2013. Päivityksiä Lightroomiin.

The Online Photographer, How Should You Frame a Photograph? Part III. Kahden edellisen kirjoituksen kommenteissa on paljon asiaa.

Slrgear.com, Canon EF 24-70mm f/4L IS USM. Marraskuussa 2012 julkistettu, kevyempi ja halvempi vaihtoehto 24-70mm f/2.8:lle. Täyskennoiselle, kuvanvakaaja. Mukana vastavalosuoja, filtterikierre 77mm, 600g. Kolme kappaletta objektiivia, 50mm jätti kahden osalta toivomisen varaa. Testitulokset ovat kolmannesta objektiivista, jonka suorituskyky oli odotettu. Suomen hinta on n. 1.650 euroa.

Luminous Landscape, Canon 200 – 400mm f/4L IS Pre-Production Lens. Ei vielä myynnissä. Video, kesto 7:34. Sisäänrakennettu 1.4x telejatke.

Photo.net, Vanguard Heralder 38 Messenger Bag Review. Kolmen olkalaukun sarja, modulaarinen rakenne. Suomen hinta on n. 150 euroa.

 

03.02.2013   (linkki)

Hannes Heikura kertoo työstään ja valokuvistaan näyttelynsä yhteydessä järjestetyssä taiteilijatapaamisessa Salon taidemuseossa tänään klo 14. Normaali sisäänpääsymaksu.

Digicamera.netin Foorumilta:

Photo.net, foorumi.

  • JPEG's (digipimiö).
  • McDonald's (katukuvaus). Kuvaketju.
  • Lens doesn't disconnect (Nikon). Nikon D700 ja 16-35 f/4. Vanhempia objektiiveja pystyy kiertämään liian paljon. Nikonin kamerat kiinnitetään runkoon vastapäivään pyörittämällä ja irrotetaan myötäpäivään. Canonilla sitten päinvastoin.
  • New Sigma 35mm 1.4 (Nikon).

Digitalcameraworld.com.

The Online Photographer, Q&A: How Should You Frame a Photograph? Part II. Lisää valokuvien kehystämisestä. Mikä paspatuurin väriksi. Voiko itse kehystää, onko valmita kehyskittejä. Millainen lasi, matta, heijastava.

Petapixel.com.

Digital Photography School.

Dpreview.com, CP+ 2013: Interview with Olympus' Toshi Terada. Peilittömien markkinaosuus USA:ssa kasvaa. Luvataan edelleen uusia objektiiveja myös vanhempaan 4/3-systeemiin. Kompaktidigien pitää jollain tapaa erottautua älypuhelimien kameroista.

ePhotozine.com, Top Examples Of Low Light Photography.

Diyphotography.net, Interview With Canadian Model, Photographer And Retoucher Renee Robyn [mildly NSFW]. Kysymys - vastaus, tekstinä.

YouTube-videoita.

Dpreview.com, Panasonic puts 43mm F1.2 portrait lens and 150mm F2.8 on lens roadmap.

Canonrumors.com, *UPDATE* EOS 70D is Coming, The Future of Pro APS-C Will Change. Canon 7D II tulossa, ehkä puolentoista kuukauden ehkä kolmen kuukauden päästä julkistus. Canonin edustajan mukaan uusi malli ei ole pelkkää ominaisuuksien päivitystä, vaan myös uusia innovaatioiota.

Kamera & Bild, "Jag förstår inte riktigt att alla är så upprörda". Elisabeth Ohlson Wallin kertoo.

 

02.02.2013   (linkki)

Suomen freelance-journalistit ry, Turun Sanomien uusi avustajasopimus vie freen kaikki oikeudet 29.1.2013. Aineiston on kerrottu menevän lähes korvauksetta esimerkiksi Aamulehden, Satakunnan Kansan, Lapin Kansan, Pohjolan Sanomien, Kainuun Sanomien, Kalevan, Keskipohjanmaan, Ilkan ja Pohjalaisen käyttöön. Edelleenluovutuksella TS saisi luovuttaa aineiston maksutta myös minne tahansa ilman erillistä sopimista.

Jariharjula.com.

Nokkonen, pari valokuvanäyttelyä.

Digicamera.netin Foorumilta:

  • MP messut (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). Messukuvia MP messujen ensimmäiseltä päivältä...

Haat.fi, Vuoden Hääkuva 2013. Valokuvaaja Mikko Ovaskan idea ja toteutus morsiamen omasta hetkestä hääpaikan rappukäytävässä nappasi kokonaiskilpailun voiton Vuoden Hääkuva 2013 -kilpailussa.

  • Suomen Ammattivalokuvaajat ry, pdf-tiedote (kolme sivua) Kilpailu on jaettu neljään sarjaan, jotka ovat miljööhääkuva, studiohääkuva, dokumentaarinen hääkuva ja vuoden morsian -kuva. Kustakin sarjasta valittiin sarjavoittaja ja lisäksi kaksi kunniamaininnan saanutta kuvaa. Sarjojen voittajien joukosta valittiin kokonaiskilpailun voittaja. Vuoden Hääkuva 2013 -kilpailuun osallistui ennätykselliset 376 hääkuvaa.

Petteri Järvinen, Havaintoja digimaailmasta, Perikunta lukee sähköpostisi ja tekstiviestisi, 1.2.2013.

Suomen Lehtikuvaajat ry, Tammikuun kuvaaja Johannes Romppanen.

Yle uutiset, Tiesitkö, että automaatti kuvaa sinut joka kerta? Itellan pakettiautomaatti kerää asiakkaista valtavan valokuvarekisterin. Kysyimme informaatio- ja teknologiaoikeuden professorilta, onko menetelmä laillinen. SMARTpost-automaatin jokainen käyttäjä kuvataan mahdollisten rikosepäilyjen tutkinnan helpottamiseksi. Kamera on sivusuunnassa näppäimistön kohdalla automaatissa.

Muropaketti.com, Uusi EU-standardi: Applen Mac Pro -tietokoneiden myynti loppuu Suomessa. Apple on vahvistanut, että Mac Pro -tietokoneiden myynti loppuu EU-maissa, Suomi mukaan lukien, 1. maaliskuuta 2013. Apple ottaa viimeiset tilaukset vastaan 18. helmikuuta ja jälleenmyyjät voivat myydä sen jälkeen varastonsa tyhjäksi.

  • Mac Pro ei täytä standardin vaatimusta sormisuojien käytöstä tuulettimissa ja ilmeisesti myös virtalähteen virtajohdon liitin on standardin turvamääräysten vastainen.

Photo.net, foorumi.

Digitalcameraworld.com.

Pixiq.com, True Creativity Requires Originality and Self-Expression.

Petapixel.com.

The Online Photographer, Q&A: How Should You Frame a Photograph? Part I. Valintoja ihan liikaa, millaista materiaalia kehys, minkä värinen kehys, millainen paspatuuri jne. jne. Miten paksu kehys. Mikä on budjetti. Voiko itse kehystää. Minne signeeraus.

Digital Photography School, How To Achieve Nice Bokeh [In Plain English].

Thephotoargus.com, Digital Photography Tips for Concerts and Events.

YouTube-videoita.

ePhotozine.com, Twilight Photography Tips.

Photoshelter.com, The Photographer’s Outlook on 2013. 5.000 Photoshelterin jäseneltä kyseltiin vuoden 2013 näkymiä. Raportti lähetetään sähköpostiin, pdf-muodossa.

Kamera & Bild.

Photozone.de, Nikkor AF-S 70-200mm f/4 G ED VR (FX). Täyskennoisella testi, Nikon D3x. Ei säänkestävä. Kuvanvakaaja (Nikonin ilmoitus mukaan teho olisi viisi pykälää...), testeissä kuvanvakaaja toimi selvästi paremmin kuin aiemmat toteutukset. Paino 850g, filtterikierre 67mm. Vastavalosuoja mukana, jalustapanta pitää ostaa erikseen. Vääristymää jonkin verran, samoin vinjetointia. Keskellä tarkkuus erinomainen jo täydellä aukolla. Värivirheet vähäisiä. Heijastumat eivät ole ongelma. Hinta/laatusuhde 5 * / 5 *. Suomen hinta on vähän alle 1.400 euroa.

Photo.net, Canon EF 70-200/2.8L IS II USM Review. Vuoden 2010 alkupuolelta. Kuvanvakaaja. Jalustapanta mukana. Säänkestävä (runkokin pitää olla säänkestävä). Paino 1.49kg, filtterikierre 77mm. Käytössä lähes äänetön. Tarkennus nopea ja virheetön. Suomen hinta on n. 2.500 euroa.

 

01.02.2013   (linkki)

PHOTOFUSS - nuorten ilta Suomen valokuvataiteen museossa tänään klo 17-20. Vapaa pääsy.

Jason DeBose: He lähtivät 150 vuotta sitten
Kuva: Jason Debose17.2.2013 asti

He lähtivät 150 vuotta sitten -valokuvanäyttely käsittelee Suomesta Kanadaan ja Yhdysvaltoihin vuosina 1860-1920 muuttaneiden suomalaisten jälkeläisiä.

Noin 250.000-350.000 suomalaista pakeni Pohjois- Amerikkaan karkeasti ottaen vuosina 1860-1920, johtuen Suomen heikosta taloudellisesta tilanteesta.

Galleria Jangva
Uudenmaankatu 4-6, sisäpiha, Helsinki
ti-pe 11-19, la-su 11-17

Lauri Valkola: Kairosta Kilimanjarolle
Kuva: lauri Valkola.24.2.2013 asti

Lauri Valkola kulki 12.000 kilometriä Egyptistä Tansaniaan 135 päivässä ja tuloksena on näyttely Afrikan arjesta.

Galleria Ibis
Kaupungintalo
Senaatink. 1, Vaasa
ke-pe 12-18, la-su 12-17

MUSTAA JA VALKOISTA - Tampereen Kameraseura ry
MUSTAA JA VALKOISTA - Tampereen Kameraseura ry28.2.2013 asti

Tampereen Kameraseuran näyttely keskittyy perinteisellä vedostustekniikalla tehtyihin mustavalkokuviin. Osallistuvat kuvaajat ovat Ilkka Aaltonen, Kai Aarikka, Janne Kaakinen, Sonja Sinisalo ja Sami Sipilä.

Pyynikin näkötorni
Näkötornintie 20, Tampere
ma-su 9-20

Tampereen kameraseura ry: Jäsenmaksu 65 € vuodelle 2013

  • Jäsenet ovat oikeutettuja käyttämään ensiluokkaista pimiötä Tampereen kaupunginkirjastotalo Metsossa.
  • Ammattitason studio on vuokrattavissa jäsenhintaan.
  • Jäsenet voivat lainata seuraavia laitteita veloituksetta:
    • Studiosalamasetti (3 välähdyspäätä + sateenvarjot + mittari ym.)
    • Noblex 135s, panoraamakamera
    • Epson tasoskanneri (kuvat, diat, filmit 120 kokoon asti)

Digicamera.netin Foorumilta:

Valokuvatorstai, 272. haaste. Haastesana "oranssi".

Kuvaa elämäsi tärkeät hetket – valokuvausopas arkeen ja juhlaanKuvaa elämäsi tärkeät hetket – valokuvausopas arkeen ja juhlaan

Tekijät: Kenneth Lehtinen, Mikko Pylkkö
Kustantaja: Docendo Oy
Julkaistu: 02/2013
ISBN: 978-952-5912-60-9
Sidosasu: Sidottu
Sivuja: 160
Hinta: 36 €

Kuvaa elämäsi tärkeät hetket opastaa valokuvauksen perusteisiin ja antaa vinkkejä oman elämän arjen ja juhlahetkien dokumentointiin.

Kirja käsittelee kuvausaiheita syntymästä kuolemaan. Vinkkejä löytyy mm. raskausajan, syntymän, valmistujaisten, häiden, harrastusten ja kotieläinten kuvaamiseen. Lisäksi kirja opastaa kuvankäsittelyssä ja kuvakirjan teossa.

Kirjan kuvamateriaali on peräisin kirjoittajien omista perhekuvien arkistoista ja avustajajoukon albumeista.

Pääasiassa kirja sopii aloittelevalle kuvaajalle ja hieman pidemmälle ehtineille harrastajakuvaajille.

Tilaa kirja kustantajan sivuilta

Mbnet, Nettijatko: Pakkasen pantavana. Miten digilaitteet kestivät pakkasta. Canon EOS 650D. Nikon Coolpix L 120 (AA-paristot).

Mato78.com, Kevään uudet Canon-kompaktikamerat on esitelty.

Tietokone.fi, Firefox laittaa Javan ja lisäosat ankaraan kuriin. Firefox on kyllästynyt Javan ja muiden lisäosien turvaongelmiin, hidasteluun ja kaatuiluun. Selaimeen tehdään merkittävä muutos, joka lopettaa lisäosien automaattisen käytön melkein kokonaan. Firefoxin käyttäjä saa täyden hallinnan nettiselailuunsa. Poikkeuksena on tosin yksi lisäosa.

Photo.net, foorumi.

CP+ -messut Japanissa, vielä vähän.

IR, Paris Mon Amour: More early 20th-century color photos of the city of light and love. Pariisista värikuvia, viime vuosisadan alkupuolelta.

  • (Maailma on erilainen mustavalkokuvaajan silmin... Eihän tämä näytä ollenkaan siltä, miten olemme tottuneet Pariisin kokemaan... Onko meitä huijattu? Pitäisikö mustavalkokuvat julistaa pannaan, sillä nehän selvästi vääristävät todellisuudetta, huijaavat... Pahimman luokan manipulaatiota...)

Petapixel.com, An Incredible B&W Photograph of a Man Feeding Ducks and Swans.

Digitalcameraworld.com.

Strobist, On Assignment: Cheap Portable Studio, Pt. 1. Esimerkkinä kahden studiovalon halvasta setupista. Kuvataan valkoista taustaa vasten.

Digital Photography School.

ePhotozine.com.

Fotosidan.se, TEST: Gör din egen fotobok. Iso testi, kuvakirjat. Aiemmin julkaistu testi, 3/2012. Viikon verran kaikille avoin.

  • Önskefoto, kokonaisarvosana 3.6
  • Japanphoto Cewe, kokonaisarvosana 3.5
  • Fotoquick, kokonaisarvosana 2.8
  • Myphotobook, kokonaisarvosana 2.8
  • Fuji direkt, kokonaisarvosana 2.8
  • Blurb, kokonaisarvosana 4.3
  • Vistaprint, kokonaisarvosana 3.2
  • Fotoklok, kokonaisarvosana 4.3

Fotosidan.se, Uppdatering av flera proffskameror. Firmware-päivityksiä. Menneitä ja tulevia. Canon EOS 5D Mark III: huhtikuussa tulossa päivitys.

Lensrentals.com, A 24-70mm System Comparison. Kolmen objektiivin vertailu, Canon, Nikon, Tamron. Runkoina Canon EOS 5D Mark III ja Nikon D800E. Iso kenno (Nikon) + hyvä objektiivi, pienempi kenno (CanoN9 + huippuobjektiivi. Kummalla yhdistelmällä terävämpiä kuvia.

Dpreview.com, First Impressions: Metabones Speed Booster. Mitä tällä oikein voi tehdä. Täyden kennon objektiivi saadaan kiinni kroppikennoiseen tai Micro 4/3 -systeemin peilittömään. Miten adapteri voi muuttaa valovoimaa ja polttoväliä. Kyse on telejatkeen vastakohdasta, polttoväli lyhenee ja valovoima kasvaa. Ilman adapteria täyden kennon objektiivi kroppikennoisessa kamerassa kattaa isomman alueen kuin itse kenno. Speed Boosterin avulla ylimenevää osaa ei tule.

 

 

Tammikuun 2013 uutiset

Lähetä uutisvinkki:


Matti Harju

 

Armi Hölttö (näyttelyt, kilpailut, tapahtumat)

 

| sivun alkuun | Kaikki uutiset |

 

 


Hae Google:sta

Uutiset