Etusivu Foorumi Uutiset Vinkit Galleria Kortit Linkit Info
 

Huhtikuu 2008

30.04.2008    (linkki)

Olli Jaatinen: Sadonkorjuu
4.5.2008 asti

Kuvaamalla erilaisten tilanteiden ajallisia kaaria Olli Jaatinen (s. 1960) pyrkii paljastamaan yhteisömme sosiaalisia kokonaisuuksia ja ihmisten välisiä suhteita.

Jaatinen on suorittanut maisterin tutkinnon Taideteollisen korkeakoulun valokuvataiteen laitoksella.

Korjaamon galleria
Töölönkatu 51 B, Helsinki
ma-pe 12-18, la-su 12-16

Kahdeksannen kansainvälinen Backlight-valokuvatriennaalin (syyskuussa) teemana on tänä vuonna Tickle Attack. Teemalla lähestytään naurun merkitystä sekä elon humoristista, ironista ja absurdia puolta.

Backlight 08 -tapahtuma koostuu näyttelyistä ja symposiumista, joka käsittää seminaareja, luentoja, työpajoja, portfoliokatselmuksia ja taiteilijatapaamisia.

Backlightin taiteilijat on nyt valittu. Valinnan suoritti viiden hengen kansainvälinen kuraattoriryhmä lähetettyjen teosehdotusten joukosta. Kaikkiaan valittiin 56 taiteilijaa, joista kahdeksan Suomesta (Tatu Hiltunen, Jorma Mylly, Pekka Niittyvirta, Okko Oinonen, Anu Suhonen, Sari Tervaniemi, Iikka Tolonen ja Filippo Zambon).

Tapahtuman järjestää Valokuvakeskus Nykyaika.

Valokuvausmaraton Mikkelissä, Fotomaraton 17.5.2008 klo 10 - 22. Osallistujille jaetaan valokuvausvälineet (kertakäyttökamera), joilla kuvat otetaan. Tehtävät jaetaan tunnin välein... Aikaa on 12 tuntia, kamerat palautetaan. Osallistumismaksu 12 e, Mikkelin Kameraseuralaisille 10 e, ennakkoilmoittautuneille 2 e alennus. Ilmoittautumiset fotomaraton.mikkeli(at-merkki)gmail.com. Ilmoita nimesi ja yhteystietosi täydellisenä.

Kappas.fi, Viikon 17 kuvasarja [Kakola]. Suuri osa kuvattu 10-22mm objektiivilla.

Luonnonvalo.net, Valokuvia enimmäkseen pääkaupunkiseudulta.

Look.fi, muotiblogi, Kuvankäsittelystä (muoti)kuvissa.

  • (...Look.fi on harrastusprojektina huhtikuussa 2008 syntynyt muotisivusto. Sivua ylläpitää Helsingin Punavuoressa vaikuttava 28-vuotias valokuvaaja & muotifriikki...)

Suomen valokuvataiteen museo, RANDA MIRZA: SHOCK CULTURE, Projekti 2.5.–22.6.2008.

  • ...Mirza siirtää digitaalisesti muokatuissa kuvissaan uteliaan yleisön sotakentille...

Tietokone.fi, Google: vallankumous kuvahakuihin. Visualrank ottaa kuvat kuvina.

Tekniikka & Talous, Sähköinen superlinssi alittaa aallonpituuksien rajat.

Suomen Kulttuurirahasto, Varsinais-Suomen Kulttuurirahasto, apurahoja.

  • Fil. maisteri Minna Ijäs 1910-20 -lukujen turkulaisia valokuvaamoja käsittelevään
    väitöskirjatyöhön, Turun Sanomien rahastosta 8.000
  • Hum. kand. Sirpa Ikala-Suomalainen, kirjeenvaihtaja Liisa Jalava-Peltonen ja yliluutnantti evp. Kai Lindegren Nostalgia-valokuvanäyttelyn valmistamiseen, Turun Sanomien rahastosta 1.200
  • Dokumenttielokuvaohjaaja Tarja Lapila ja valokuvaaja Andréa Vannucchi vanhusten toiminnallisuutta edistävän, arjen kulttuuriin liittyvän valokuva-aineiston valmistamiseen, Viivi ja Niilo Kallion rahastosta 5.000
  • Valokuvataiteilija Aada Niilola taiteelliseen työskentelyyn, Turun Sanomien rahastosta 4.000
  • Valokuvataiteilija Saara Pelkonen ja työryhmä yhteisötaideprojektin toteuttamiseen Marokossa, Turun Sanomien rahastosta 6.000

Suomen Kulttuurirahasto, Etelä-Pohjanmaan rahasto, apurahoja.

  • Fil. maisteri Peter Holmblad ja valokuvaaja Mikael Herrgård entisen Vaasan läänin
    alueen muinaisuutta käsittelevän julkaisun tekemiseen 13.000
  • Valokuvaaja Seppo Lammi taiteelliseen työskentelyyn sekä Merenkurkun maailmanperintöalueen dokumentointiin 3.000
  • Valokuvaaja Rita Lukkarinen valokuvakirjan tekemiseen, Oiva Kuusiston rahastosta 6.000
  • Etelä-Pohjanmaan sijaisvanhemmat ry valokuvausleirin järjestämiseen, Viljo Syreniuksen rahastosta 3.000
  • Härmä-seura ry valokuvanäyttelyn järjestämiseen 2.000

Suomen Kulttuurirahasto, Hämeen rahasto, apurahoja.

  • Tait. tohtori Taneli Eskola Lumen maisema -valokuvanäyttelyn toteuttamiseen, Martti Alikarin rahastosta 5.000
  • Valokuvaaja Seppo Pessinen näyttelyn järjestämiseen, Annikki ja Heikki S. Heikkilän rahastosta 3.000

Suomen Kulttuurirahasto, Lapin rahasto, apurahoja.

  • Maat. ja metsät. maisteri Mikko Jokinen valokuvalaitteiston hankintaan ja näyttelyn järjestämiseen, Martti Miettusen rahastosta 3.000
  • Valokuvaaja Jukka Piiroinen kuvausmatkaan Armeniaan 1.000

Suomen Kulttuurirahasto, Pohjois-Karjalan rahasto, apurahoja.

  • Palkinto, valokuvaaja Kimmo Kirves maakunnan ja maailman kuvaajalle, maailmankuvamme avartajalle 10.000
  • Museonjohtaja Pekka Piiparinen Joensuun väliaikaisia miljöitä käsittelevän valokuvanäyttelyn järjestämiseen 1.300
  • Luontokuvaaja Markku Tano Koli - kansallismaisema -valokuvateoksen tekemiseen, visuaalisen taiteen apurahana 18.000

Suomen Kulttuurirahaston palkinnot ja apurahat, vuosijuhla, 27.2.2008. (Osa listasta jo ollut esillä digicamera.netin uutisissa).

  • Valokuvaaja Jari Jetsonen ja arkkitehti Sirkkaliisa Jetsonen, Helsinki, arkkitehtien kesäasuntoja esittelevän näyttelyn toteuttamiseen Yhdysvalloissa, Paavo Koskisen rahastosta 10.000
  • Valokuvaaja Jussi Tiainen, Helsinki, suomalaisen nykyarkkitehtuurin kuvaamiseen, kolmivuotisen apurahan ensimmäisen vuoden apurahana, Suomen Hypoteekkiyhdistyksen rahastosta 18.000
  • Valokuvataiteilija Tuukka Rönkkö ja tanssitaiteilija Hilja Marttila, Jyväskylä, taideauton kyläkiertueen toteuttamiseen 3.500
  • Tanssitait. maisteri Johanna Ikola ja työryhmä, Helsinki, nykytanssivalokuvataideteoksen valmistamiseen, Eeva Rauhankallion rahastosta 12.000
  • Graafinen suunnittelija, valokuvaaja Elina Nuortie, Espoo, taiteelliseen työskentelyyn, Leo ja Regina Wainsteinin rahastosta 9.000
  • Valokuvataiteilija Tiina Itkonen, Helsinki, valokuvanäyttelyn ja -kirjan toteuttamiseen, Eeva Rauhankallion rahastosta 10.000
  • Valokuvataiteilija Raakel Kuukka, Helsinki, retrospektiivisen näyttelyn järjestämiseen, Huhtamäen rahastosta 8.000
  • Valokuvataiteilija Heini Lehväslaiho, Helsinki, taiteelliseen työskentelyyn ja näyttelyn järjestämiseen 8.500
  • Valokuvaaja Jouko Leskelä, Helsinki, taiteelliseen työskentelyyn, Teresia ja Rafael Lönnströmin rahastosta 18.000
  • Valokuvaaja Leena Louhivaara, Helsinki, taiteelliseen työskentelyyn ja näyttelyn järjestämiseen, Teresia ja Rafael Lönnströmin rahastosta 4.500
  • Teemu Niskanen, Helsinki, valokuvanäyttelyn järjestämiseen, Alli ja Kaarlo Sahlanin rahastosta 3.000
  • Valokuvataiteilija Riitta Päiväläinen, Helsinki, taiteelliseen työskentelyyn 18.000
  • Tait. maisteri Magnus Scharmanoff, Helsinki, näyttelyn järjestämiseen 3.500
  • Valokuvataiteilija Sanni Seppo, Helsinki, taiteelliseen työskentelyyn 18.000
  • Valokuvataiteilijoiden värivedostusosuuskunta Värinä, Helsinki, suurkuvatulostimen hankintaan 20.000
  • Valokuvaaja Sakari Viika, Helsinki, taiteelliseen työskentelyyn ja näyttelyn järjestämiseen, Eevi ja Eemil Tannisen rahastosta 18.000
  • Valokuvaaja Martti Anttila, Karjalohja, valokuvanäyttelyn järjestämiseen, E. J. Längmanin rahastosta 6.000
  • Valokuvaaja Hans von Schantz, Kirkkonummi, valokuvanäyttelyn valmistamiseen, Anni ja S. Pajarisen rahastosta 18.000
  • Tait. tohtori Juha Suonpää, Lempäälä, suomalaisen valokuvataiteen kansainvälistymistä käsittelevän kirjan kirjoittamiseen, Ida Sabina Packalénin rahastosta 18.000
  • Valokuvaaja Ari Jaskari, Mikkeli, taiteelliseen työskentelyyn, Ida Sabina Packalénin rahastosta 9.000
  • Valokuvataiteilija Vesa Ranta, Oulu, taiteelliseen työskentelyyn 18.000
  • Valokuvataiteilija Jaakko Heikkilä, Tornio, taiteelliseen työskentelyyn, Alli ja Kaarlo Sahlanin rahastosta 18.000

Panttihuutokauppa Helsingissä 7.5.2008. Lähtöhinta on ohjeellinen.

DIGI-VIDEOKAMERA CANON DC-210 DVD R/RW R DL 250 e
1 VERKKOLATURI 1 KAAPELI
KÄYTTÖOHJEET
- 290 euroa

KIIKARIT BILORA BILOGON ECO 8X21 40 e
1 KAMERA OLYMPUS MJU III 80
- 36 euroa

DIGIKAMERA OLYMPUS FE70 40 e
1 MUISTIKORTTI 256MB
2 KAAPELIA
OHJEET
- 50 euroa

Rob Galbraith, Canon releases firmware updates for EOS-1D Mark III, EOS-1Ds Mark III. AI Servon toimintaa parannettu + muuta.

Digital Photography School, An Introduction to External Flash Units.

Diyphotography.net, Studio Lighting - Stainless Steel Beauty Dish. Yksityiskohtaiset ohjeet + kuvat.

Ephotozine.com, Using UV protection to look after your framed photos. Miten printit pitää suojaa auringonvalolta?

Trustedreview.com, The Inkjet Investigation Part 3. Miten tarvikemusteet selvisivät 12 kuukauden testissä?

Macworld.com, Color correcting digital camera images.

Kamera & Bild, TEST: Ewa Marine. Håll tätt med en undervattenspåse. Vain tietyille kameramalleille.

c|net, Pentax K200D. K100D:n seuraaja, 10 megapikseliä, kuvanvakaaja, säänkestävä, ISO 1600, 2.7 tuuman lcd-näyttö, kroppikerroin 1.5. Sarjakuvaus 2.8 kuvaa sekunnissa neljän kuvan verran, ei mikään vauhtihirmu. AA-akut. Kennon pölyn löytämistä varten on oma kuvausohjelma, automaattista enemmän tai vähemmän toimivaa pölynpoistoa. Sisäänrakennettu salama, ohjeluku 13. Arvosana 7.7/10. Ks. Perkko.fi. Suomen hinta on n. 700 euroa (mukana 18-55mm kittiobjektiivi).

Popular Photography, Sony Alpha 350. 14 megapikselin järjestelmädigi, erikoinen kääntyvä 2.7 tuuman lcd-näyttö, Sonyn oma versio Live View:stä. Suomen Sony. Suomen hinta lienee vähän yli 900 euroa.

Photozone.de, Sony 100mm f/2.8 macro. Painoa 505 gr, filtterikoko 55mm. Suomen hinta on vähän yli 700 euroa.

Ephotozine.com, Sigma DP1. Kiinteä 28mm f/4, järjestelmädigin kenno kompaktidigissä, raw-kuvat, 2.5 tuuman lcd-näyttö. Kaikenlaisia lisävarusteita, mm. mittaetsin. Arvosana Arvosana 7/10.. Hinta on $799. Suomen maahantuoja on Foka.

Cameras.co.uk, Panasonic DMC TZ5. Tammikuussa julkistettu. 9 megapikseliä, 28-280mm, 10-kertainen zoom, 3 tuuman lcd-näyttö. Videota kuvatessa voi nyt zoomata, hdtv-out. Arvosana 83. Suomen Panasonic. Suomen hinta on n. 400 euroa.

Photoreview.com.au, Fujifilm FinePix S100fs. 11 megapikseliä (iso kenno tässä luokassa), 28-400mm, 14.3-kertainen zoom, kuvanvakaaja, dynaamista aluetta kasvatettu, taittuva 2.5 tuuman lcd-näyttö, elektroninen etsin, FS = Film Stimulation. ISO 6400 ja ISO 10000 (3 megapikseliä). Raw-kuvien käsittely kangertelee. Fujin lippulaiva ei-järjestelmädigeissä. Arvosana 9. Suomen Fuji. Suomen hinta on vähän alle 600 euroa.

Trustedreviews.com, Casio Exilim EX-Z80. 8 megapikseliä, 38-114mm, 3-kertainen zoom, lcd-näyttö 2.6 tuumaa (114.00 pikseliä). Erittäin pieni koko, painoa 100 gr. Family First -ominaisuus, etukäteen voi tallettaa max. 6 kasvokuvaa, kuvaa otettaessa kamera tarkentaa näihin kasvoihin (jos niitä kuvasta löytyy) ja valottaa ensijaisesti näiden kasvojen mukaan. Arvosana 8/10.

 

29.04.2008    (linkki)

Euroopan komissio järjestää valokuvauskilpailun, Kulttuurit kotikadullani - Cultures on my street, joka on avoin kaikille Euroopan unionin asukkaille iästä ja kulttuuritaustasta riippumatta. Kilpailu järjestetään Euroopan kulttuurienvälisen vuoropuhelun teemavuoden 2008 puitteissa.

Valokuvauskilpailun avulla Euroopan unioni rohkaisee kaikkia eurooppalaisia kertomaan oman näkemyksensä kulttuurien välisestä vuoropuhelusta ja yhteiskunnallisesta monimuotoisuudesta.

Kuvia voi vapaasti muokata ja manipuloida. Myös valokuvakollaasit ja montaasit ovat sallittuja.

Kilpailuun voi lähettää kuvia sen virallisen nettisivuston (www.street-cultures.eu) kautta 30. kesäkuuta 2008 saakka.

Rekisteröinti on pakollinen, osallistua voi kolmella kuvalla, kuvissa olevien henkilöiden suostumius pitää olla (pystyttävä todistamaan).

Euroopan komissio varaa oikeuden käyttää lähetettyjä kuvia tiedotuskampanjaan sekä promootiomateriaalina.

Voittajille järjestetään palkintoseremonia Brysselissä syyskuussa 2008.

Raadin valitsemat voittajat:

1. Palkinto (arvo on noin 5 000 euroa):
Canon EOS 5D digitaalinen ammattilaiskamera 24-105 mm zoomilla. Lisäksi matka kolmeen eurooppalaiseen pääkaupunkiin (kaksi päivää per kaupunki, yhteensä kuusi päivää).

2. Palkinto (arvo on noin 3 000 euroa):
Nikonin D300 digitaalinen ammattilaisrunko 18-200 mm zoomilla. Lisäksi matka kahteen eurooppalaiseen pääkaupunkiin (kaksi päivää per kaupunki, yhteensä neljä päivää).

3. Palkinto (arvo on noin 2 000 euroa):
Pentaxin K10D digitaalinen kamera 18-55 mm:n ja 55-200 mm:n zoomeilla. Lisäksi kahden päivän matka johonkin eurooppalaiseen pääkaupunkiin.

Yleisön valitsema voittaja:

Yleisöäänestyksen voitto (arvo on noin 5 000 euroa):
Olympus E3 digitaalinen ammattilaisrunko 14-54 mm zoomilla. Lisäksi matka kolmeen eurooppalaiseen pääkaupunkiin (kaksi päivää per kaupunki, yhteensä kuusi päivää).

Lue lisää kilpailusivuilta:

Terho.org, Lapin maisemia. Viisi leveää panoraamakuvaa Lapista.

(via Linko) 50 kuvan kokoelma, (Really) Stunning Pictures and Photos. (Joissakin kokoelman kuvissa lienee takana voimakastakin kuvankäsittelyä, mutta entä sitten?).

Birdlife.fi, Tornien taisto. Kevään odotetuin lintutornitapahtuma lauantaina 3.5. on järjestyksessään 15. Tornien taisto. Ilmoittautumisaika oli 26.2.-21.4. Lisäksi yleisö on tervetullut jokaiseen kisaan osallistuvaan torniin. Havaintoja tehdään aamuviidestä kello 13:een.

Tekniikka & Talous, Harrastelijalle sopivaa kuvaa laajakulmasta superteleen. Olympus SP-570 UZ, hinta on noin 500 euroa.

Tietoviikko.fi, Uusi kuvahaku mullistaa Googlen. Uusi VisualRank-algoritmi on yhdistelmä hahmontunnistusta sekä tekniikoita, joiden avulla voidaan arvioida ja rankata kuvien samannäköisyyttä.

Digitoday.fi, Kuka lukee blogeja? Digitoday selvittää parhaat blogit.

Digital Photography School, 9 Lighting Types to Harness & Improve Your Photography.

Rob Galbraith, Former assistant talks about Ansel Adams' photos.

New York Times, Sepia No More, flickr. ...amid the more than two billion images that currently circulate on the site, the most distinctive offerings, admired by the site’s members and talent scouts alike, are digital images that “pop” with the signature tulip colors of Canon digital cameras....

Strobist, Lighting 102: 6.1 - Gelling for Fluorescent. Muovinpala salaman edessä keinovalon väriä poistamassa.

Earthboundlight.com, Photoshop Selection: Winning Against the Marching Ants (Photo Tip of the Week). CTRL-H ja uudestaan CTRL-H. Tai View, Show, Selection Edges.

Luminous Landscapes, Making Profiles with the HP Z3100. HP:n tulostimessa on sisäänrakennettuna ihan oikea spektrofotometri kalibrointia varten.

Kamera & Bild, Jag fick smaka på min egen medicin i en lögnaktig guidebok. Colosseumin ympäriltä ei löytynyt mistään kohtaa nurmikkoa... Miksei, vaikka matkaoppaan kuvassa oli?

Kamera & Bild, Kamera & Bild startar boklubb för fotoälskare.

Photographyblog.com, Pentax K20D. K10D-mallin päivitys. 14.6 megapikselin järjestelmädigi, kuvanvakain rungossa. 2.7 tuuman lcd-näyttö. Kuvausvauhti on vain kolme kuvaa sekunnissa. Arvosana 4.5 * / 5 *. Ks. Perkko.fi. Suomen hinta on n. 1.100 euroa.

Dpreview.com, Fujifilm Finepix S100FS. 11 megapikseliä (iso kenno tässä luokassa), 28-400mm, 14.3-kertainen zoom, kuvanvakaaja, dynaamista aluetta kasvatettu, taittuva 2.5 tuuman lcd-näyttö, elektroninen etsin, FS = Film Stimulation. ISO 6400 ja ISO 10000 (3 megapikseliä). Raw-kuvien käsittely kangertelee. Fujin lippulaiva ei-järjestelmädigeissä. Arvosana Recommended. Suomen Fuji. Suomen hinta on vähän alle 600 euroa.

Slrgear.com, Sigma 50-150mm f/2.8 II EX DC HSM APO. Versio II, päivitys (Pentaxille ja Sonylle versiot). Hinta on n. $700.

Ephotozine.com, Zeiss Ikon Rangefinder. Mittaetsin, 35mm, filmikamera, painoa 500 gr. Arvosana 8/10. Sonnar 50mm f/1.5 -objektiin kanssa hinta on 2.448 euroa.

Ephotozine.com, Voigtlander Bessa R4a Rangefinder. Mittaetsin, 35mm, filmikamera, painoa 440 gr. Arvosana 8/10. Runko maksaa £405, 515 euroa.

Crave, The panoramic assistant. Kameran ja jalustan väliin, apuna panoraamakuvauksissa, hinta on $24.95.

 

28.04.2008    (linkki)

Tampereen Kameramafia, Hot Rod & Rock Show @ Pirkkahalli, Tampere.

Tapani Pikkarainen, Ajankuvia Oulusta II -blogi, Liminganlahden luontokeskus (päivitys viime viikonlopulta).

Journalisti nro 8/2008.

  • Noloin hetkeni (toistakymmentä, tässä yksi: "Tein kuvatekstejä silloin, kun kuvat lähetettiin filmirullana. Kuvassa oli rivi tyttöjä. Laitoin toimitussihteerille lapun, että en ihan muista, missä järjestyksessä neidot siinä seisovat, joten tässä tuntomerkkejä: Riitta S (rillipää), Marja N (pyöreänaamainen), Taina V. (kireä pusero), Leena O (blondi). Lehteen meni, että hujahti."...

Fotorally Pariisi-Helsinki (kilpailu) päättyi muutama päivä sitten. Viikon aikana lähetettiin 800 kuvaa Helsingistä ja Pariisista. Ideana on lähettää molempiin suuntiin yhdelle kuva kuvapari. Kuvia (ja kuvapareja) voi selata kategorioittain. Kilpailu on päättynyt, mutta kuvia voi lähettää edelleen.

Ilta-Sanomat, Lähetä hauska vappukuva - voita kamera! Paras otos palkitaan digikameralla. Kuvia julkaistaan verkkosivujen lisäksi myös IS:n vappulehdessä keskiviikona 30.4.

  • "...Kuvien lähettäjä on vastuussa siitä, että hän on itse ottanut lähettämänsä kuvan tai videon, tai hänellä on alkuperäisen kuvaajan lupa lähettää otos meille. Lähetetyn kuvan tai videon jälleenjulkaisu- ja edelleenluovutusoikeudet siirtyvät Ilta-Sanomat Oy:lle..."

Pulju.net. (Monet näistä tuotteista eivät sovi ns. oikeaan kuvaukseen, kuvien laatu on sen verran huono. Pulju.netin hinnatkin voivat olla jopa korkeampia kuin ns. oikeissa kamerapuljuissa). Go Pro Digital Hero 3. Vedenkestävä digitaalinen videokamera, 513x384. Kolmen megan still-kuvia. Keveä ja pieni. Voi kiinnittää kypärään tai vaikka käsivarteen. Hinta on 179 euroa. Tallennus sd-kortille.

Hilavitkutin.com.

Piraattiliitto.org, Amerikkalaisille vapaat kädet takavarikoida ja kopioida matkailijoiden kannettavia. ...amerikkalaisilla rajaviranomaisilla on nyt laillinen oikeus vapaasti takavarikoida, tutkia ja kopioida maahan saapuvien matkailijoiden kannettavia tietokoneita...

NewScientistTech, Simple 'superlens' sharpens focusing power. Viime vuonna esitettiin teoria, nyt on sitten valmistettu ensimmäinen prototyyppi. Protyyppi ei vielä toimi näkyvällä valolla, vaan mikroaalloilla. Tavallisen objektiivin diffraktioraja on puolet valon aallonpituudesta. Uusi prototyyppi pystyy rikkomaan tämän rajan 10-kertaisesti. Valo pystytään tarkentamaan paljon pienempään pisteeseen kuin aiemmin.

Viikko sitten ilmestynyt ruotsalainen Foto nr 5/2008 vertaili kuutta kuvanvakaajallista zoom-objektiivia, kuusi sivua. MTF-käppyrät teetetään Hasselbladilla, teksti ja testit vaikuttavat muutenkin luotettavilta. Valmistajien mukaan kuvanvakaimen ansiosta voidaan suljinaikaa pidentää 3 - 4 -kertaiseksi, useimmiten lienee kyse kuitenkin 2 - 3 -kertaisesta pidennyksestä. Nykyiset 10 megapikselin tai 12 megapikselin kennot vaativat objektiiveilta paljon, halvoilla pakettizoomeilla ei saavuteta sitä tarkkuutta, johon kamera pystyisi. Pentax, Olympus, Samsung ja Sony ovat rakentaneet kameraan kuvanvakaimen, joka toimii 300 mm:iin asti ihan hyvin. Näissä malleissa etsinkuvassa ei näy kuvanvakautus toisin kuin objektiiveissa, joissa on kuvanvakain. Kuva siis heiluu enemmän runkovakaajadigeissä. Canon ja Nikon ovat vastanneet kilpailijoiden haasteeseen tuomalla markkinoille halvempia objektiiveja, joissa on kuvanvakaaja.
- Tamron AF28-300/3.5-6.3 XR Di VC Marco, 6.000 kr, 641 euroa. Käy myös täyskennoisille kameroille. Mitattu polttoväli 28-282 mm, painoa 558 gr, 67 mm filtteri, 9 cm - 18 cm. Täydellä aukolla suurin osa kuvasta ei ole tarkka, aivan keskialuetta lukuunottamatta. 300 mm:n polttovälillä keskialuekaan ei ole tarkka, 28 mm:llä keskialuekin on suorastaan epätarkka. Aukkoarvolla 8 Tamron on tarkka erityisesti 40-85 mm, 300 mm keskialueen epätarkkuus ei paljoa parane. Tamronin ajateltu kohderyhmä on vähän epäselvä, täyskennoisille laatu ei riitä, kroppikennoisille polttovälin pitäisi alkaa enemmän laajakulmapäästä. 18-200mm olisi ollut tällaiselle objektiiville paljon onnistuneempi polttoväli.
- Canon EF-S 18-55/3.5-5.6 IS, 2.100 kr, 224 euroa, kroppikennoisille. Mitattu polttoväli 18-55mm, painoa 200 gr, filtterikoko 58mm. Harvemmin erikseen myytävänä, yleensä tulee paketissa mukana. Täydellä aukolla keskellä kohtuullinen piirto, reunoja kohti selvästi huononee. Aukolla 8 reunatarkkuus paranee jonkin verran, erityisesti 18-28mm. 55mm reunoilla ei saada millään aukolla kovin tarkkaa piirtoa. Optinen laatu ei ole erityisen huono, jollei hyväkään. Sopiva ensimmäiseksi lasiksi, mutta jos halutaan kameran kaikki ominaisuudet käyttöön, niin pitää valita toinen vaihtoehto.
- Canon EF-S 55-250/4-5.6 IS, 3.100 kruunua, 330 euroa, kroppikennoisille. Mitattu polttoväli 55-237mm, painoa 390 gr, filtterikoko 58mm. Polttoväleillä 55-135mm tarkka piirto täydellä aukolla ja aukolla 8. 200-250mm tarkka keskellä, mutta selvästi pehmeämpi reunalla. Kaiken kaikkiaan hyvä tarkkuus. Polttoväli vastaa kroppikennoisilla 88-400mm, hyvä hinta/laatusuhde. Yksinkertainen rakenne, muovibajonetti, tavanomainen tarkennusmoottori, joka on melko äänetön ja nopea. Etulinssi pyörii tarkennettaessa, ei hyvä esim. polarisaatiofiltteriä käytettäessä. Vinjetointi pysyy kurissa. "Mycket prisvärt".
- Nikkor AF-S DX VR 16-85/3.5-5.6 G ED, 7.000 kruunua, 747 euroa, kroppikennoisille. Mitattu polttoväli 16-84mm, painoa 485 gr, filtterikoko 67mm. Täydellä aukolla 16-65mm erittäin terävä, reunoilla vähän pehmeämpi, mutta kuitenkin hyvä. Aukolla 8 keskiosan terävyys vähenee diffraktion takia, reunoilla terävyys kasvaa. Kroppikennoisille erittäin käyttökelpoinen polttovälialue 24-128mm, tukeva rakenne, metallibajonetti, tuntuu hyvältä. Tarkennusmoottori on äänetön ja nopea. Erittäin hyvä piirto, vinjetointi pysyy kurissa. Huono puoli on suorien linjojen vääristyminen kuvan reunoilla. "Rekommenderas".
- Nikkor AF-S DX VR 18-55/3.5-5.6 G, 2.400 kruunua, 256 euroa, kroppikennoisille. Mitattu polttoväli 18-54mm, painoa 262 gr, filtterikoko 52mm. Täydellä aukolla 18mm ja 50mm keskialue on riittävän tarkka, mutta reunoilla huonompi. 28mm keskialue saisi olla terävämpi ja reunat ovat suorastaan pehmeitä. Muovinen bajonetti, tarkennusmoottori on äänetön. Etulinssi pyörii tarkennettaessa. Optinen laatu saisi olla parempi, vaikka suorituskyky onkin tyydyttävä himmentämisen jälkeen 18 ja 28mm:n välillä.
- Nikkor AF-S DX VR 55-200/4-5.6 G ED, 3.000 kruunua, 320 euroa, kroppikennoisille. Mitattu polttoväli 55-200mm, painoa 335 gr, filtterikoko 52mm. 55-135mm keskellä terävä, mutta ei reunoissa. Himmentäminen ei auta. 200mm täydellä aukolla keskeltäkin aika pehmeä, reunoilla jo hyvin pehmeä. Himmentäminen aukkoon 8 auttaa jonkin verran, mutta reunat jäävät edelleen pehmeiksi. Kroppikennoisilla polttoväli on 83-300mm. Rakenne on vähän heppoinen, vaikka tarkennusmoottori onkin äänetön. Etulinssi ei pyöri tarkennettaessa. Optisesti kuvan laatu ei kuitenkaan tyydytä. Reunaviivat vääristyvät.

Gizmodo, Casio Exilim EX-F1 Slow-Mo Super Cam Full Review. (Verdict: Totally Unique, Shockingly Powerful). 6 megapikseliä, 12-kertainen zoom, 60 still-kuvaa sekunnissa , videokuvausta 300 ruutua sekunnissa (512x284), 1200 ruutua sekunnissa (336x96). Sisäänrakennettu salama välähtää tarvittaessa seitsemän kertaa sekunnissa.

 

27.04.2008    (linkki)

Tänään viimeistä päivää:

Pertti Kekarainen: Works from the TILA - SPACE series
27.4.2008 asti

Pertti Kekarainen (s. 1965) on yksi kansainvälisesti menestyneistä valokuvataiteilijoistamme. Hänen uusimpia Tila-sarjaan liittyviä teoksiaan on esillä Sanomatalossa Gallerie Anhavassa. Kekarainen kuvaa anonyymejä sisätiloja ja lisää niihin elementtejä, jotka voimistavat kuvan monitulkintaisuutta ja hämmentävät havaintoa.

Galerie Anhava
Mannerheiminaukio 3, Helsinki (Sanomatalo)
ti-pe 11-17, la-su 12-16

Henrik Duncker, Relating Latvia
27.4.2008 asti

Duncker on tehnyt säännöllisesti matkoja Latviaan vuodesta 2002 lähtien yhdessä latvialaissyntyisen vaimonsa kanssa. Näyttelyssä on yli 30 värivalokuvaa Länsi-Latvian maaseudulta, jossa Dunckneria on mm. riemastuttanut häpeilemättömästi rönsyilevä kukkaornamentiikka ja interiöörit, joita pohjoismaiset sisustus- ja stailausaatteet eivät vielä ole kesyttäneet.

www.henrikduncker.com

Luova.fi
Albertinkatu 16, Helsinki
ti-pe klo 11-18, la-su klo 12-16

Katerina Mistal, Fear of Landscape
27.4.2008 asti

Tukholmalaisen Katerina Mistalin kaikissa kuvissa on ampuma-aseita, mutta kuvien väkivalta on hiljaista, vain aavistettavissa olevaa.

Valokuvagalleria Hippolyte
Kalevankatu 18 B, Helsinki
ti-pe klo 12-17, la-su klo 12-16

Simo Sivonen, Helsingin Taivaita, valokuvia, Cafe Photo, Museokatu 9B, Helsinki. Ma-pe 8-18, la 10-16. La 26.4.2008 - pe 30.5.2008.

Iloinenliftari.fi, blogi. Muista klikata myös kohdat Workshops, Matkat, Seminaarit ja Uutiset.

HS, J.V. Snellman -palkinto Merja Salolle. Taideteollisen korkeakoulun kuvallisen viestinnän ja valokuvataiteen professori Merja Salo sai Aikakauslehtien Liiton J.V. Snellman -palkinnon. Palkintoa on jaettu vuodesta 1981, se on arvoltaan 2.000 euroa.

Agi on Pohjoismaiden johtava graafisen alan aikakauslehti. Sivuilla ovat uutiset, sanasto, blogi, painotuotearvioita jne.

Villa Elfvikin luontotalo, Kevätkarkelot - Espoo 550-luontokuvakilpailun satoa. Kevätkarkelot -valokuvanäyttelyssä esitellään tuomariston valitsemat 30 parasta kuvaa. 4.5.2008 jälkeen näyttely kiertää ympäri Espoota.

Digitoday.fi, Googlen Street view leviää Eurooppaan. Googlen karttapalvelusta pääsee katuja tutkailemaan pian Euroopassakin. Milanossa ja Roomassa on nähty Googlen autoja kuvailemassa.

Bobatkins.com, Canon Price Increases. USA:n Canon nostaa tukkuhintojaan 1.5.2008, korotus ei koske järjestelmädigien runkoja eikä ihan kaikkia objektiiveja. Hinnankorotukset ovat 3% - 5%. Kanadan Canon seuraa USA:n Canonin esimerkkiä 5.5.2008. Ilmoitukset koskee vain USA:n ja Kanadan Canonia. Syynä lienee suurelta osin dollarin jatkuva heikkeneminen. Muiden maiden Canonien hintakorotuksista ei ole tullut mitään ilmoituksia.

Tipa.com, The Awards: 2008. (Kyseessähän on suurelta osin jonkinlainen markkinointitapahtuma, mutta tuskinpa sarjavoittajaksi huonoa tuotetta valitaan...).

Hemmy.net, Celebrities Before And After Photoshop.

Rangefinder Magazine, April 2008. Koko lehden artikkelit erillisinä pdf-tiedostoina, sisällysluettelosta valittavissa.

Microsoft.com, Microsoft PowerToys for Windows XP. Ilmaisia apuohjelmia Windows XP:hen. Color Control Panel Applet, SyncToy, RAW Image Thumbnailer and Viewer, HTML Slide Show Wizard, Image Resizer, CD Slide Show Generator, Webcam Timershot ym.

Digitalreview.com, Noise, Noise, Noise: Three Canon SDs put to the test.

  • Canon PowerShot SD700 IS (Euroopassa Canon Digital Ixus 800 IS)
  • Canon PowerShot SD890 IS (Euroopassa Canon Digital Ixus IXUS 970 IS)
  • Canon PowerShot SD950 IS (Euroopassa Canon Digital IXUS 960 IS)

Gizmodo, The Ultimate Cheap Camera Battlemodo.

  • Kodak EasyShare M853, The Best UI
  • Nikon CoolPix L18, The Easiest to Use
  • Canon PowerShot A580, The No-Frills Camera
  • Sony Cyber-shot DSC-S750, The Fiddler's Delight
  • GE A735, The Cheapest

 

26.04.2008    (linkki)

Foorumilaisten kuvia:

  • jtni, kurjet ja ilves1, kurjet ja ilves2, samaan kuvaan osuneet, ei taida olla kovin tavallinen tapahtuma
  • "Tuo kuva on itse asiassa tapahtuman jatkoa, alun se sai eri paikassa ja kurjet lensivät suon keskeltä tuonne reunaan jonne ilves ryntäsi perässä. Itse vielä siinä kohtaa kuvasin vain kurkien lentoa, enkä huomannut ilvestä lainkaan. Vasta tuossa kohtaa ehdein tosissaan tilanteeseen mukaan. Vähän aikaa ilves sinnikkäästi tuossa mietti mitä tekisi mutta joutui tosiaan toteamaan, että antaa olla..."

(Foorumilta) Ketjusta DIY Tilt-Shift objetiivi, stobe187:

  • oma konstruktio (kuvia tekoprosessista, klikkaamalla kuvat isommiksi)
  • testikuvia (mielenkiintoisia efektejä, klikkaamalla kuva isommaiksi)

Pieni varoitus Dellin uusista monitoreista (esim. Dell UltraSharp 2408WFP Widescreen, 24 tuumaa), joka oli Tietokone-lehden testin "Toimituksen Valinta". Muuten hyvä testi, mutta jotain unohtui... Dellin uudet monitorit ovat ns. laaja-gamutteisia eli ne näyttävät Dellin mukaan vähän yli 100% NSTC-väriavaruudesta. Tämä tarkoittaa suomennettuna sitä, että ei-värihallituissa ohjelmissa oranssit/punaiset/vihreät ovat ylisaturoituja. Piste. Tätä ei kykene näytön säädöillä poistamaan. Piste. Joitain vippaskonsteja on, voi valita esim. SRBG-näyttötilan, jolloin kolmasosa väriavaruudesta tippuu pois ja värit samenevat ja kalibrointi ei toimi. Mitähän Dell oikein on ajatellut laittaessaan markkinoille tällaisia monitoreja?

(Mitä hyötyä on näiden testien lukemisesta, jollei tällaista perustavaa laatua olevaa asiaa lehden testissä ei mainita?).

  • Ongelman voi osaltaan kiertää esim. ottamalla käyttöön FireFoxin beta 5:n, jossa selain osaa käyttää väriprofiileita. FF beta 5:ssa profiilt pitää erikseen ottaa käyttöön (about:config ja yhden parameterin vaihto). Tämän jälkeen ei ole enää ongelmia neon-värisistä oransseista jne. Ja tämä värinhallintahan tarkoittaa kaikkeja värejä, ei vain valokuvien värejä. Mutta miten sitten ne kaikki muut ohjelmat, joissa ei ole värinhallintaa?
  • jokaikinen näytön hankkinut joutuu tämän "ongelman" eteen, netistä löytyy pikaisella haulla monta tyytymätöntä...
  • Suomen Dell, Dell UltraSharp 2408WFP Widescreen Flat Panel Monitor - TCO03, 669 euroa (alviton hinta, aiempi tarjous oli 515.57 e)
  • Tftcentral.co.uk, Dell 2408WFP
  • Monitortest.blogspot.com, Dell 2408WFP
  • Dpreview.com, foorumi, Wrong...(img) (esimerkkikuva)

Hopeinenomena.net. Alue DTP ja kuvankäsittely.

Tekniikasta.blogspot.com, Canon S5 PowerShot IS digikameran virittelyä.

Sfnet.harrastus.valokuvaus.digi, Häpeä Perkko, ala-arvoista suomennostyötä! Pentax K20D:n manuaali. Kääntäjänä lienee ollut henkilö, jolla ei ole ollut mitään kokemusta valokuvauksesta. Häipyminen = vinjetointi. Syötön polttoväli. CMOS-tunnistin. Elävä Näkymä. Objektiivin avauspainike. Purkauskuvaus. Askelväli. Peilaa ylös. Valinta muoto (muistikortin alustus). Silmäkuppi. Polttimokuvaus.

Dpreview.com, Nikon updates D3 firmware update. Vanha versio vedettiin pois, tämä on uusi korjattu v1.11.

Rob Galbraith, Canon USA informing dealers of upcoming price jump. Tämä uutinen taitaa koskettaa kaikkia maita, varmaa on, että ainakin USA:ssa hinnat nousevat. Objektiivien ja kameratarvikkeiden tukkuhinnat nousevat USA:ssa toukokuun alusta 3-5%.

Luminous Landscape, The Luminous Landscape Guide to Adobe Camera Raw. A 7 Hour 45 minute Multi-Segment Training Video with Michael Reichmann and Jeff Schewe, $39.95. 31-megainen näyte (käynnistyy vasta, kun kokonaan siirtynyt koneelle).

Peachpit.com, Photoshop Lightroom Reference Guide. Yli kolmekymmentä tutoriaalia.

Chasejarvis.com, Dear Light Meter: You're Dead To Me. Do you ever use a light meter? If so, what are the situations?

Tft.vanity.dk, Online Monitor Test.

Dpreview.com, Canon EOS 450D. Preview. 12 megapikselin järjestelmäkamera, 1.6 kroppikenno, 3 tuuman lcd-näyttö, LiveView, pölynpoisto. 3.5 kuvaa sekunnissa (53 jpg-kuvaa, 6 raw-kuvaa). Pieni, kevyt, runko painaa 475 gr. Suomen Canon. Suomen hinta on n. 800 euroa (mukana Canon EF-S 18-55/3.5-5.6 IS -objektiivi).

Thinkcamera.com, Nikon D60. 10 megapikseliä, kroppikenno, 2.5 tuuman lcd-näyttö, jonkinlainen pölynpoisto. Lcd-näyttö menee pois päältä automaattisesti, kun käytetään etsintä (95%). Nikon D60 -järjestelmädigiin käyvät sellaiset objektiivit, joissa on sisäinen tarkennusmoottori. Kuvausvauhti kolme kuvaa sekunnissa. Pieni, kevyt ja halpa. Suomen Nikon. Suomen hinta kittiobjektiivin kanssa on n. 700 euroa.

IR, Datacolor Spyder3. Jälleen uusi versio Spyder-kalibraattorista, nopeampi 5 minuuttia (aiemmin 7 minuuttia). Softaa muutettu helppokäyttöisemmäksi. Kolme eri versiota, kahdessa halvemmassa vain softa on erilainen. Kallein eli Spyder3Studio kalibroi myös printterit. Suomen n. hintoja: Spyder3Pro 150 euroa, Spyder3Elite 260 euroa (kalibroi myös videotykit), Spyder3Studio 550 euroa. Ja sitten on vielä SpyderTV n. 140 euroa (käy myös monitorin kalibrointiin).

  • (Käytännössähän nykyisille paneelinäytöille riittää yksi/kaksi kalibrointia vuodessa. Lisenssiehdot kuitenkin kieltävät kalibrointisoftan käytön muissa koneissa - paitsi ehkäpä esim. valokuvauskerhot jne. Loppukäyttäjästä ei tunnu oikein järkevältä sijoittaa useampi sata euroa johonkin, jota käytetään ehkäpä kerran kaksi kymmenen minuuttia...)
  • (Suuri osa ei ole millään tavoin säätänyt näyttönsä asetuksia, yleensä kontrasti ja kirkkaus ovat tapissa ja värit ihan mitä sattuu... Mutta ei kai tällä sitten ole yhtään mitään väliä... Laitteista maksetaan toista tuhatta euroa, mutta näytön säädöt ovat sitten ihan mitä tahansa... Kamerat + objektiivit tuhansia euroja... Kalibrointilaitteeseen rahat eivät kuitenkaan riitä...)

Cameras.co.uk, Panasonic DMC FS3. 8 megapikseliä, 33-100mm, 3-kertainen zoom, kuvanvakain, 2.5 tuuman lcd-näyttö. Arvosana 84/100. Suomen Panasonic. Suomen hinta on n. 200 euroa.

DCRP, Ricoh R8. R7-mallin seuraaja, 10 megapikseliä, 28-200mm, kuvanvakaaja, erikoisuutena 1:1 kuvasuhde. 2.7 tuuman lcd-näyttö, 460.000 pikseliä. Suomen hinta on n. 300 euroa.

Digitalcamerareview.com, Nikon Coolpix S600. Erittäin kompakti, 10 megapikseliä, 28-112mm, 4-kertainen zoom, kuvanvakain, 2.7 tuuman lcd-näyttö. Suomen Nikon. Suomen hinta on vähän yli 300 euroa.

Ephotozine.com, Kodak Easyshare M863. 8 megapikseliä, 34-102mm, 3-kertainen zoom, ei kuvanvakaajaa, halpamalli. Kohinaa alimmallakin ISO-arvolla. Arvosana 7/10. Suomen Kodak. Suomen hinta on n. 150 euroa.

 

25.04.2008    (linkki)

Ilmailutoimittajat ry ja FlightForum.fi julistavat valokuvauskilpailun, jossa on kolme sarjaa:

1. Uutiskuvasarja
Uutiskuvasarjan palkittava kuva on ilmailuun liittyvä uutiskuva. Sen on täytettävä uutiskriteerit ainakin löyhästi, eli kuvan tulee esittää kiinnostavaa tapahtumaa vuodelta 2007. Kuvan aiheen on liityttävä ilmailuun.

2. Ihminen ja ilmailu
Ihminen ja ilmailu –luokassa etsitään kuvaa, jossa tulee esille ihmisen ja ilmailun vuorovaikutus kuvaajan parhaaksi katsomalla tavalla. Kuvassa on kuitenkin oltava näkyvissä ainakin yksi ihminen.

3. Avoin luokka
Palkittava avoimen luokan kuva on mikä tahansa ilmailuun liittyvä kuva.

Luokkien 1 ja 2 (uutiskuva, ihminen ja ilmailu) voittajakuvat valitsee kilpailun järjestäjän asettama raati. Arvioinnissa kiinnitetään huomiota sekä kuvan taiteelliseen että tekniseen laatuun.

Avoimen luokan voittaja valitaan esikarsinnan jälkeen 20 kuvan joukosta yleisöäänestyksellä.

Kilpailukuvat lähetetään sähköpostitse kunkin luokan omaan osoitteeseen. Kuvien on oltava perillä viimeistään maanantaina 5.5.2008. Jokainen osallistuja saa lähettää vain yhden valokuvan kilpailuluokkaa kohti.

Palkinnot:

1. luokka (uutiskuva): edestakainen lentolippu voittajan valitsemalle Finnairin Euroopan reittilennolle turistiluokassa yhdelle hengelle

2. luokka (ihminen ja ilmailu): edestakainen lentolippu voittajan valitsemalle Blue 1:n Euroopan reittilennolle turistiluokassa yhdelle hengelle

3. luokka (avoin luokka): 300 euron lahjakortti Rajala Pro Shop-kameraliikkeeseen

Lue tarkemmat ohjeet kilpailusivuilta.

Valokuvan kokemus -seminaari. 5.–6.6.2008 Ateneum-sali, Kaivokatu 2, 00100 Helsinki.

  • Suomen valokuvataiteen museo ja Ateneumin taidemuseo järjestävät kaksipäiväisen seminaarin, jonka laajakulmaiseksi, temaattiseksi sateenvarjoksi nostetaan valokuvan kokemus
  • seminaariin osallistuminen on ilmaista
  • Pyrkimyksenä on ollut koota yhteen valokuvassa risteytyviä monitahoisia tieteen ja taiteen ajankohtaisia projekteja, tutkimuksia ja tutkimushankkeita. Esitelmiä tarjottiin runsaasti. Päädyttiin nostamaan keskiöön kysymyksen dokumentaarisuudesta.
  • Seminaariin osallistuminen on ilmaista, ilmoittautumiset 15.5.2008 mennessä sähköpostitse osoitteeseen satu.itkonen(at-merkki)fng.fi. Lisätietoja tarvittaessa leena.saraste(at-merkki)saunalahti.fi tai elinahe(at-merkki)fmp.fi.
  • Valokuvan kokemus -seminaari liittyy Ateneumin taidemuseossa 10.4.–3.8.2008 esillä olevaan Matti Saanion valokuvanäyttelyyn Yhteinen elämä.
  • SEMINAARIN OHJELMA

    Ateneumin taidemuseon Yhteinen elämä -näyttelyyn liittyvä seminaari Ateneum-salissa 5.–6.6.2008, Kaivokatu 2, Helsinki. Järjestäjät: Suomen valokuvataiteen museo ja Ateneumin taidemuseo.

    Valokuvan kokemus – kysymys dokumentaarisuudesta

    TORSTAI 5.6.2008

    10.00–10.15 Museonjohtaja Maija Tanninen-Mattila. Seminaarin avaus

    1. Sessio: Ihmisen kuva Moderaattori tutkija Kati Lintonen

    10.15–11.00 museonjohtaja Elina Heikka. Hommage à Matti Saanio. Mitä oli humanistinen valokuvaus?

    11.00–11.30 Minna Ijäs. Ainutkertainen kokemus: poseeraus valokuvamuotokuvissa 1920-luvulla

    11.30–12.00 Sanna Hirvonen. Omakuva valokuvassa – Elina Brotheruksen Le Miroir

    12.00–13.00 Lounastauko

    13.00–14.00 Dag Peterson. The paradigmatic making of Jacob Riis's The Other Half

    14.00–14.30 Kahvitauko

    2. Sessio: Muuttuvat rajat - dokumentaarisuuden tekniset ja ilmaisulliset ulottuvuudet. Moderaattori tutkija Asko Lehmuskallio

    14.30–15.00 Risto Sarvas. Metatiedon kokemus näppäilyssä

    15.00–15.30 Mikko Villi. Mobiilivalokuva kuvallisena keskinäisviestintänä

    15.30–16.00 Leevi Haapala. Dokumentaarinen käänne –
    neuvotteluja dokumentin ja taideteoksen välillä

    16.00–16.45 Anna-Kaisa Rastenberger. Dokumentaarisuuksia suomalaisessa nykyvalokuvataiteessa

    17.00 Tutustuminen Yhteinen elämä -näyttelyyn kuraattoreiden, Kati Lintosen ja Elina Heikan, kanssa keskustellen

    PERJANTAI 6.6.2008

    3. Sessio: Valokuvan keinoin intiimiä ja julkista. Moderaattori Elina Heikka

    9.15–10.00 Johanna Frigård. Kuvitelma todesta. Ihanteellisuuden tuottamisen tapoja alastonvalokuvissa 1900-luvun alkupuolella

    Tauko

    10.15–10.45 Mari Mäkiranta. Hiljaista ja häilyvää – Koetut, kerrotut ja vaietut henkilökohtaiset kuvat

    10.45–11.15 Virpi Mäkinen. Perheen ihanne ja intiimisyys 1800- ja
    1900-luvun vaihteen harrastajavalokuvauksessa

    11.15–11.45 Päivi Setälä. Kokemuksen sietäminen. Lapsi valokuvaajana

    Lounas 11.45–12.45

    4. Sessio: Dokumentin paikka. Moderaattori FT Leena Saraste

    12.45–13.45 Pia Sivenius. Valokuvan ja psykoanalyysin välimerkityksiä

    13.45–14.15 Kahvi

    14.15–14.45 Klaus Kaartinen ja Jari Harju. RIKOSPAIKKA: HELSINKI. Näyttely rikospoliisin valokuvista 1920–1940-luvulta

    14.45–15.15 Iina Kohonen. Propagandakuva ja historia

    15.15–15.45 Kati Lintonen. Suomi kuvissa – valokuva kansallisen projektin eturintamassa

    15.45–16.00 Kiitokset ja seminaarin päättäminen

Pinholeday.org, Worldwide Pinhole Photography Day. Sunnuntaina, 27. huhtikuuta 2008. Joka vuosi huhtikuun viimeisenä sunnuntaina. Neulanreikäkameralla otetaan kuvia ympäri maailmaa.

Diyphotography.net, Six and Two Halves Must-Read Free Digital Photography eBooks. Muutamasta kymmenestä sivusta 160 sivuun.

Digital Photography School, What Kind of Digital Camera and Gear Do You Use?

Makezine.com, PVC Wide-angle and fish-eye camera lens adaptor. Ovisilmä + muoviputki.

Photoshop Insider, Scott Kelby, Camera Raw, Bridge, or Lightroom? Mitkä ovat näiden ohjelmien erot? Milloin kannattaa käyttää mitäkin?

BBC, In pictures: Linda McCartney Exhibition.

Photojojo.com, Mysterious Photographic Time Machine Found In Japan. Japanilaiset sivut, jonne voi upata kuvan, joka vanhennetaan. Keskellä yksinään olevaa painiketta kun napauttaa, niin näkee vanhennetun kuvan.

Kamera & Bild, Stockholm söker billiga bilder av Stockholm. "Kilpailu", jonka avulla Tukholman kaupunki aikoo säästää. Ei tarvitsisi ostaa "kalliita" ammattilaisten ottamia kuvia. Kaupunkilaisten lähettämistä kuvistahan ei tarvitse mitään maksaa. Jälleen hyvää "julkisuutta"...

Trustedreviews.com, Pentax K200d. K100D:n seuraaja, 10 megapikseliä, kuvanvakaaja, säänkestävä, ISO 1600, 2.7 tuuman lcd-näyttö, kroppikerroin 1.5. Sarjakuvaus 2.8 kuvaa sekunnissa neljän kuvan verran, ei mikään vauhtihirmu. AA-akut. Kennon pölyn löytämistä varten on oma kuvausohjelma, automaattista enemmän tai vähemmän toimivaa pölynpoistoa. Sisäänrakennettu salama, ohjeluku 13. Arvosana 8/10. Ks. Perkko.fi. Suomen hinta on n. 700 euroa (mukana 18-55mm kittiobjektiivi).

Cameras.co.uk, Canon Powershot A580. 8 megapikselin pokkari, 35-140mm, 4-kertainen zoom, 2.5 tuuman lcd-näyttö. Arvosana 82. Suomen Canon. Suomen hinta on n. 160 euroa.

Steve Sanders, Panasonic DMC-TZ4. 8 megapikseliä, 28-280mm, 10-kertainen zoom, kuvanvakain, 3 tuuman lcd-näyttö. Suomen Panasonic. Suomen hinta on n. 350 euroa.

Steve Sanders, Panasonic DMC-LZ8. 8 megapikseliä, 32-160mm, 5-kertainen zoom, kuvanvakaaja, 2.5 tuuman lcd-näyttö (230.000 pikseliä). AA-akut. Suomen Panasonic.

 

24.04.2008    (linkki)

Linjakohinaa-blogi. Merkintöjä mielenkiintoisista valokuvaukseen liittyvistä asioista, internetistä löydettyjä aiheita.

Valokuvatorstai, 87. haaste, haastesana on "kotimainen". Osallistua voi viikon ajan.

  • Osallistuminen tavalliseen tapaan, kuvausaikaa on viikko. Ohjeet.
  • 86. haasteen, haastesanapari on "rappion estetiikka". otti vastaan 161 kuvaajaa

Canon.fi, You Connect -verkkolehden uusi numero 3/2008 on ilmestynyt, suomenkielinen. Galleria, uutiset, artikkelit, vinkit, kilpailu. Ei vaadi kirjautumista.

Tähdet ja Avaruus, Nasa kokosi kauneimmat avaruusasemalta otetut kuvat.

Museokeskus Vapriikki, Tampere 1918 -näyttely avautuu Vapriikissa.

HS, Pedofiliaepäilyt saivat Googlen avaamaan yksityisiä kuvakansioita. Brasilia. Google on luovuttanut viranomaisten tutkittaviksi tuhansia valokuvatiedostoja Orkut-verkkoyhteisön käyttäjien yksityisistä kuvakansioista...

Amateurphotographer.co.uk, National Trust accused of photo rights grab. Jälleen yksi kilpailu, jonka säännöissä olisi paljon korjattavaa. Tuskin kilpailujen järjestäjät tahallaan hakevat tällaista negatiivista julkisuutta?

Thinkcamera.com, Adobe Photoshop: The Complete Guide: Part 5. Selection & Paths (Pen Tool).

Usatoday.com, In a flash, Strobist blog about lighting photos hit it big.

Strobist, On Assignment: Controlling Daylight, Pt. 1. Yksityiskohtaiset ohjeet, mitä parilla irtosalamalla ja sateenvarjolla ja snootilla (kävisikö suomennokseksi vaikka pistevaloheijastin tai salamankohdistin tai rajaussuppilo tai salamaputki tai salaman kohdistusputki tai...) saa aikaan.

Photocritic.org, 10 ways to make Google love your photography site.

Digital Photography School, Building Your Blog: 10 things to consider when building your rockin’ photoblog.

Ephotozine.com, The darker side of photography. UV-valon kuvaamista.

The-digital-picture.com, Canon Celebrates Production of 40 millionth EF lens. Kaksi vuotta sitten valmistui 30. miljoonas EF-objektiivi. Viime vuonna valmistettiin 30. miljoonas Canon EOS -kamera, ks. Suomen Canon. Ja nyt sitten 40. miljoonas Canon EF-objektiivi.

LetsGoDigital, Sony Alpha 350. 14 megapikselin järjestelmädigi, erikoinen kääntyvä 2.7 tuuman lcd-näyttö, Sonyn oma versio Live View:stä. Suomen Sony. Suomen hinta lienee vähän yli 900 euroa.

Cameras.co.uk, Canon Powershot A470. 7 megapikseliä, 38-132mm, 3.4-kertainen zoom, 2.5 tuuman lcd-näyttö. Neljä eri väriä. Suomen Canon. Suomen hinta on n. 130 euroa.

IR, Pentax Optio Z10. 8 megapikseliä, 38-266mm, 7-kertainen zoom, ei kuvanvakaajaa, sisäistä muistia on 52 MB, 2.5 tuuman lcd-näyttö. Suomen hinta on n. 250 euroa. Suomen hinta on n. 220 euroa.

Steve Sanders, Panasonic DMC-FS3. 8 megapikseliä, 33-100mm, 3-kertainen zoom, kuvanvakain, 2.5 tuuman lcd-näyttö. Suomen Panasonic. Suomen hinta on n. 200 euroa.

The Online Photographer, The SMC Pentax DA 35mm ƒ/2.8 Macro Limited.

Photographyblog.com, Fluid Mask 3. Helppokäyttöinen maskausohjelma. Arvosana 4 * / 5 *. Hinta 209 euroa.

 

23.04.2008    (linkki)

Antin Itä-Bloggi, Apuraha tuli! Espoon kaupungin kulttuurilautakunta on myöntänyt minulle apurahan Taidevalokuvanäyttelyn järjestämiseen Galleria Espoonsillassa 25.8. - 14.9.08 varten...

Luontokuvakisan voitto Viitasaarelle: Keskisuomalaisen tänä keväänä järjestämässä luontokuvakilpailussa vei voiton viitasaarelaisen valokuvaajan Jaakko Tähden luontokuva marraskuisella huurteisella järvellä soutelevasta kalastajasta.

Foorumilaisten kuvia:

Tapsanluonto.fi, koju myynnissä. "Myyn uuden monikäyttöisen kojun. Kaarevassa etuseinässä on 3 hupullista kuvausaukkoa, joilla saadaan 220 asteen kuvaussektori. Peilikalvotettu osa antaa hyvän näkyvyyden ulos. Seinissä, katossa ja lattiassa on eristeet. Pysyy hyvin lämpimänä pakkasillakin. Kevyt ja helppo kuljettaa auton peräkärrissä ja maastossa. Kojussa pystyy myös yöpymään siihen lisätyn jalkatilan ansiosta. Koju sisältää kaiken tarvittavan tuolia ja kuulapolvien kiinnityspultteja myöten. Hinta ym. tiedustelut: tapani.rasanen(at-merkki)pp.inet.fi"

  • seuraava kuulemma valmistuu vasta syksyllä, kesä kun pyhitetään kuvauksille
  • tarvittaessa tarkemmat tiedot ja valokuvia sähköpostilla
  • koju on noudettavissa vaikka heti

Työministeriö, Kuvankäsittelijä, Kankaanpään Kuva-Center Oy, Kankaanpää. Tarvitaan ammattitaitoinen kuvankäsittelijä, joka hallitsee sujuvasti Photoshop CS-kuvankäsittelyohjelman. Työ alkaa heti toukokuun alusta tai viimeistään kesäkuun alusta. Työnluonne käsittää pääosin ammattikuvien käsittelyä. Lisäksi on mahdollisuus osallistua myyntityöhön ja kuvanvalmistukseen. Valokuvaajan assistenttina toimiminen miljöössä tulee kuulumaan myös työn kuvaan. Työn kesto vähintään syyskuun loppuun tai mahdollisuus jatkaa pidempäänkin vuoden loppuun. Oppisopimus voisi tulla myös kysymykseen, mikäli henkilö on sopivan pätevä Photoshop-osaaja tällä hetkellä tarvittavaan työhön.

  • Työ alkaa sopimuksen mukaan
  • Työaika kokopäivätyö
  • Työn kesto 3 - 6 kk

Tietokone.fi, Kumpi on parempi, kännykkä vai digipokkari?

  • Tietokone-blogit, Kari Haakana, Kamerakännykkä vastaan digipokkari ...Toukokuun numeron Bitit vastakkain -jutussa asetamme vastakkain Nokia N82 -multimediakännykän ja Canonin Ixus 80 IS -digipokkarin. N82 on Nokian tämän hetken valikoimassa selkeimmin digikuviin kallellaan oleva laite. Ixus 80 IS taas edustaa digipokkarien valtavirtaa....

Timesonline.co.uk, Martin Parr polarises the world of photography. Ristiriitainen hahmo, erityisesti kotimaassaan. Magnum-kuvaajaksi vuonna 1994, kuuden vuoden keskustelujen jälkeen (2/3 äänistä, niukimmalla mahdollisella marginaaililla).

Digital Photography School, A Look at Urban Portraiture.

Creativepro.com, Selectively Adjust Color in Photoshop.

Technologyreview.com, Crossover Camera. Will a new low-price, high-def video camera make traditional still cameras obsolete? Red Digital Cinema Camera, hinnat alkaen $3.000. Vaakatasossa halvimman mallin tarkkuus lienee 3.000 pikseliä.

Flickr, radio for back up. Yli-innokkaat vartijat yrittävät estää valokuvausta julkisella paikalla (Lontoo).

  • (ei täysin vierasta Suomessakaan...)

Digital Outback Photo, Backup for Photographers: The big Picture. Jatkossa aiheesta enemmän tekstiä, nyt vain ranskalaisilla viivoilla aiheet.

Diyphotography.net, Macro Photography Tip: Spraying Flowers.

Ohgizmo.com, Pet’s Eye View Camera - Oh Where, Oh Where Has Your Little Dog Gone? Koiran kaulaan ripustettava digikamera, kuvia voi ottaa automaattisesti 1, 5 tai 15 minuutin välein. 640 x 480 pikseliä, kuvia mahtuu kameraan 35 kappaletta. Hinta on $47.95.

Dpreview.com, Ricoh drops resilient G600 into market. Uusi malli, rantaleikkeihin sopiva. 10 megapikseliä, 28-140mm, 5-kertainen zoom, 2.7 tuuman lcd-näyttö.

Photo.net, Canon EOS Digital Rebel XSi. Euroopassa Canon EOS 450D. 12 megapikselin järjestelmäkamera, 1.6 kroppikenno, 3 tuuman lcd-näyttö, LiveView, pölynpoisto. 3.5 kuvaa sekunnissa (53 jpg-kuvaa, 6 raw-kuvaa). Pieni, kevyt, runko painaa 475 gr. Suomen Canon. Suomen hinta on n. 800 euroa (mukana Canon EF-S 18-55/3.5-5.6 IS -objektiivi).

The Online Photographer, Pentax K20D Report—Part II: The CMOS Sensor. K10D-mallin päivitys. 14.6 megapikselin järjestelmädigi, kuvanvakain rungossa. 2.7 tuuman lcd-näyttö. Kuvausvauhti on vain kolme kuvaa sekunnissa. Arvosana 9/10. Ks. Perkko.fi. Suomen hinta on n. 1.100 euroa.

Ephotozine.com, Sony Alpha A-200. Uusittu versio A100-mallista, joitakin ominaisuuksia otettu Sonyn lippulaivasta A700:sta. 10 megapikselin järjestelmädigi, ccd-kenno, kuvanvakain, etsinkuva 95%, sisäänrakennettu salama, 2.7 tuuman lcd-näyttö, akun kesto 750 kuvaa, lisävarusteena akkukahva. Arvosana 8/10. Suomen Sony. Rungon hinta Suomessa n. 600 euroa.

Luminous Landscape, Casio EX-F1. Peering Into The Future. 6 megapikseliä, 12-kertainen zoom, 60 still-kuvaa sekunnissa , videokuvausta 300 ruutua sekunnissa (512x284), 1200 ruutua sekunnissa (336x96). Sisäänrakennettu salama välähtää seitsemän kertaa sekunnissa. Suomen hinta on 797 euroa (Top Shot).

Dpreview.com, Panasonic Lumix DMC-TZ5. Tammikuussa julkistettu. 9 megapikseliä, 28-280mm, 10-kertainen zoom, 3 tuuman lcd-näyttö. Videota kuvatessa voi nyt zoomata, hdtv-out. Arvosana Highly Recommended (just). Suomen Panasonic. Suomen hinta on n. 400 euroa.

Cameras.co.uk, Olympus MJU 850 SW. 8 megapikseliä, 38-114mm, 3-kertainen zoom, vesitiivis 3m, iskunkestävä 1.5m, kolme väriä, 2.5 tuuman lcd-näyttö, LED Macro -apuvalo, suomenkielinen valikko. Arvosana 75/100. Suomen Olympus. Suomen hinta on n. 300 euroa.

Trustedreviews.com, Fujifilm FinePix S1000fd. 10 megapikseliä, 12-kertainen zoom, ei kuvanvakaajaa, luokassaan pienin. 2.7 tuuman lcd-näyttö (230.000 pikseliä). Väritasapaino, kontrastia eikä kohinaa voi säätää. Normaalitilassa kuvia voi ottaa vain kolmen sekunnin välein. Tarkennus on kuitenkin nopea. Kohina pysyy kurissa, linssissä on vääristymiä laajakulma- ja telepäässä. Arvosana 6/10. Suomen Fuji. Suomen hinta on n. 200 euroa.

Printerville.net, HP Photosmart Pro B8850. Photosmart Pro B9180:n halvempi pikkuveli, A3-mustesuihku, pigmenttimusteet. Ei yhtä kehittynyt kalibrointisysteemi, ei lcd-näyttöä, ei verkkoliitäntää. Suomen HP.

 

22.04.2008    (linkki)

Valokuvagalleria Hippolyte, Helsinki. Keskustelutilaisuus tänään klo 17:00: The Threatening Image – Hille Koskela, Katerina Mistal, Teemu Mäki & Harri Pälviranta (keskustelu englanniksi).

Työministeriö, Taittaja/kuvankäsittelijä, Turun työvoimatoimisto, Henkilöstövuokraus, Turku. Haussa graafisen alan taittajaa/kuvankäsittelijä. Tuotteina korkealuokkaiset postikortit, kutsukortit ja hääsomisteet. Vaatimuksena yleisimpien taitto-ohjelmien hallinta, esim.fotoshop, freehand jne.

  • Palkkaus tes
  • Työkokemus 1-5 vuotta
  • Työ alkaa 15.05.2008, tai sop.mukaan
  • Työaika kokopäivätyö
  • Työn kesto 3 - 6 kk, mahd.pidempään

Luontotupa.net.

Reaxon.fi esitteli muutaman viikon takaisilla Kuva&Kamera2008-messuilla Aiptekin uutuutta, digivideo-stillkameraa, AIPTEK PocketDV AHD Z500 PLUS, 340 euroa. 5 MB CMOS-kenno, 3-kertainen zoom, 2.4 tuuman lcd-näyttö, 8 megan stillikuvat (interpoloidut). Video 30 kuvaa sekunnissa tarkkuudella 1440x1080 pikseliä, 60 kuvaa sekunnissa 1280x720 pikseliä. SD/SDHC tai MMC. Neljän gigan kortille noin tunti parasta videolaatua. Mukana akku, kaukosäädin, laukku ja hihna.

Tapani Pikkarainen, Ajankuvia Oulusta II -blogi, Liminganlahden luontokeskus.

MTV3, Ex-huippumalli suostui retusoituihin bikinikuviin - katso! Photoshop jälleen asialla.

Snet.harrastus.valokuvaus.digi, Negojen/diojen digitointi.

Itviikko, MTV Media ostaa Kuvaboxi-liiketoiminnan. Futurice jatkaa ylläpitoa. 170.000 rekisteröitynyttä käyttäjää, 5.3 miljoonaa kuvaa.

Luontokuva.org, Hannu Mällinen, Purot loihtivat alati muuttuvia jääveistoksia.

Kokemäenjokilaakson Luontokuvaajat ry (KOJUKO) järjestää toimintansa esittelytilaisuuden torstaina 24.4. klo 17-19 Huittisten kirjaston auditoriossa (Lauttakylänkatu 26). Ohjelmassa kuvaesityksiä, vedoksia ja kalustonäyttely.

Tietokone.fi, Avoimen wlanin lainaamisen tuomio saa vastustusta. Kansanedustajat Paavo Arhinmäki ja Jyrki Kasvi ihmettelevät lakia.

Tietokone.fi, MSI julkaisi Wind-pikkukoneen. Valmistaja lupaa seitsemän tunnin akkukeston. Hintahaitari 299 - 699 euroa. Suomessa myyntiintulo taitaa lykkäytyä aika lailla.

Strobist, RadioPopper-Palooza. Vuosi sitten kukaan ei tainnut oikein uskoa, että tällaisen tuotteen voisi valmistaa. Nyt ensimmäiset kappaleet on toimitettu ensimmäisille tilaajille. Myöhemmin sitten niitä paljon halvempia ei ttl/etl-versioita.

Digital Photography School, Photo Projects - Why you should participate. Myös linkkejä eri projekteihin.

Earthboundlight.com, Seeing Double in Photoshop (Photo Tip of the Week). Välillä kannattaa pitää kopiota alkuperäisestä kuvasta toisessa ikkunassa.

Sportshooters.com, Sports Shooter 2007 Contest Winners.

Deadly Computer Blog, DIY Camera Kaleidoscope.

Creativepro.com, The Tricky Side of Photo Model Releases. Suomen sopimuskäytännöt eroavat USA:n vastaavista, mutta paljon yhteistäkin on.

Amateurphotographer.co.uk, DSLR sales rescue UK camera market. Brittein saarilla järjestelmädigien myynti kasvoi arvoltaan 32.5% vuoden ensimmäisen neljänneksen aikana verrattuna vuoden takaiseen myyntiin.

Dcviews.com, Sanyo unveils Xacti DMX-CA8. Digivideon ja still-kameran yhdistelmä, vedenpitävä. Myyntiin Japanissa toukokuun puolivälissä.

IR, Luxology's Peebler Interviews Photoshop Creator Knoll (lehdistötiedote). Podcast, kesto yli tunnin (muutakin).

IR, One Million Digital Memories Uploaded to the Web Through Eye-Fi (lehdistötiedote). (Ja sitä langatonta Panasonicia, TZ50-mallia, ei odotusten mukaisesti tule ollenkaan myyntiin Euroopassa).

Thom Hogan, Quick Links & Comments. ...Current rumors out of Japan have Nikon introducing the D90, D3x, plus lenses, in the second week of June...

Digitalcamerainfo.com, Nikon D300. 12 megapikselin järjestelmädigi, kroppikerroin 1.5. Arvosana 9/10. Suomen Nikon. Suomen hinta on 1.700 euroa.

Digitalcamerareview.com, Nikon D60. 10 megapikseliä, kroppikenno, 2.5 tuuman lcd-näyttö, jonkinlainen pölynpoisto. Lcd-näyttö menee pois päältä automaattisesti, kun käytetään etsintä (95%). Nikon D60 -järjestelmädigiin käyvät sellaiset objektiivit, joissa on sisäinen tarkennusmoottori. Kuvausvauhti kolme kuvaa sekunnissa. Pieni, kevyt ja halpa. Suomen Nikon. Suomen hinta kittiobjektiivin kanssa on n. 700 euroa.

Photographyblog.com, Sigma DP1. Kiinteä 28mm f/4, järjestelmädigin kenno kompaktidigissä, raw-kuvat, 2.5 tuuman lcd-näyttö. Kaikenlaisia lisävarusteita, mm. mittaetsin. Arvosana 4.5 * / 5 *. Hinta on $799. Suomen maahantuoja on Foka.

Photoxels.com, Panasonic TZ5. Tammikuussa julkistettu. 9 megapikseliä, 28-280mm, 10-kertainen zoom, 3 tuuman lcd-näyttö. Videota kuvatessa voi nyt zoomata, hdtv-out. Suomen Panasonic. Suomen hinta on n. 400 euroa.

Cameras.co.uk, Fuji Finepix J10. Pieni ja halpa pokkari, 8 megapikseliä, 35-113mm, 3-kertainen zoom, ei kuvanvakaajaa, 2.5 tuuman lcd-näyttö (153.000 pikseliä). Arvosana 76 / 100. Suomen Fuji. Suomen hinta on n. 150 euroa.

 

21.04.2008    (linkki)

Viikon 17 kuva: Eesti-työmaa goes East.

Kapasia-blogi, Näyttelyitä ja viikon kuva 16. Kapa Helsingissä, Heikuraa, Saaniota. Kapa otti yhden kuvan, Kiasman kuppilassa kaljalasillisen ääressä. Tuo kuva on viikon 16 kuva.

Verkossa.fi.

/Pintaliitoblogi, Oopa: Korjasinpa kameran. Canon S2 IS on ollut pimeänä yli puoli vuotta. Kamera toimii hyvin, mutta etsin näytää mustaa ja sitä ovat kuvatkin...

  • yksinkertainen vinkki, jolla kamera tuli taas käyttökuntoon

Tekniikan Maailma nro 8/08, 16.4.2008.

  • TM Testi, Käsitöihin, Fujifilm FinePix S100 FS, 670 euroa, neljä sivua. 10 megapikseliä, 28-400mm, 14.3-kertainen zoom, valovoima f/2,8-5,3, kuvanvakaaja. Zoomaus tapahtuu mekaanisesti käsin eikä hankalasti ja epätarkasti sähköisesti (kuten useimmissa malleissa). Sähköinen etsin (200.000 pikseliä), 2.5 tuumainen vaakatasossa saranoitu lcd-näyttö (230.000 pikseliä). Valkotasapainoa ja dynamiikkaa voi säätää mieleisekseen, raw-kuvia ei voi tallentaa yhtaikaa jpg-kuvien kanssa. Väriavaruuden valintaa ei ole. Ulkoiseksi salamaksi salamakenkään käyn minkä mallinen salama tahansa. Myös salamasynkkapistukka löytyy. Videoetsimestä tulee vähän suttuinen vaikutelma. Käsitarkennus toimii sähköisesti ja hitaahkosti. Raw-kuvina tallentaa hyydyttää kameran, kolmen kuvan sarjan kirjoittaminen muistikortille kestää parikymmentä sekuntia. Kohina pysyy kurissa ISO 800 -arvoon asti. Objektiivi on osin hyvä ja osin tyydyttävä. Väripoikkeamaa eli purppureunaisuutta on kuvissa jonkin verran. "Fujifilm finePix S100 FS on ominaisuuksiensa puolesta oiva matkakamera, mutta lähes kilon paino taitaa olla lomailijalle liikaa". Hyvää: zoomaus käsin, polttovälialue ja kuvanvakain, kääntyvä näyttö, sävynsäätömahdollisuudet. Huonoa: objektiivin toisto reuna-alueilla, videoetsimen kuvanlaatu.
  • TM Vertailu, Tarpeeksi hyvä, monitoimitulostimet (180 - 190 euroa), seitsemän sivua. Alle sadan euron monitoimitulostimet kuluttavat väripatruunoita paljon, yhden värin loppuessa pitää vaihtaa koko kasetti, vaikka muissa väreissä olisikin vielä mustetta. Isompaan koteloon mahtuu tehokkaampi koneisto ja isompi näyttö samoin on mahdollista kaksipuoleinen automaattinen tulostus. Verkkoliitäntä on laitteessa mahdollisesti jo valmiina, samoin langaton tulostus. Paperikaukalot ovat isompia ja koneet kestävämpiä. Haittapuolena on sitten laitteen ympärilleen vaatima tila. Rinnakkaistarvikkeina myytävät musteet eivät sovi valokuvatulostukseen. Vaikka väripatruunoita myydäänkin yksittäin, niin yhdistelmäpakkauksissa säästää paljon. Toisaalta esim. HP kulutti keltaista väriä kolminkertaisesti tummansiniseen väriin verrattuna. Epson kulutti haalean punaista ja sinistä väriä yli kaksinkertaisesti tummansiniseen verrattuna. Valokuvatulosteita varten tarvitaan valmistajan omia erikoispinnoitettuja papereita. Jos käyttää muita papereita kuin valmistajan omia, niin ei voi olla varma tulosteiden kestävyydestä. Canon kulutti väripatruunoita tekstiin (A4) 0.10 euron edestä, valokuvaan (10-kuva) 0.14 eurolla. Epson (A4) 0.12 euroa, 10-kuva 0.16 euroa. HP (A4) 0.13 euroa, 10-kuva 0.30 euroa. HP:n paperit olivat halvimpia, Epsonin ja Canonin vähän kalliimpia.
    - Canon Pixma PM610, 190 euroa, arvosana 8.9, 5 *. vertailun ykkönen. Laatukuvat syntyivät kaksinkertaisella nopeudella kilpailijoihin verrattuna. Suomenkieliset ja opastavat valikot ovat selkeitä. Kuvanlukija toimii nopeasti. Hyvää: nopeus, runsaat ominaisuudet, selketä valikot, duplekseri, koko ja pölyltä suojaava rakenne. Huonoa: lähiverkkoliitäntä puuttuu.
    - Epson Stylus Photo RX685m,180 euroa, arvosana 8.6, 4 *. Haalistuneet valokuvat korjataan melkein automaattisesti, tietokonettakaan tähän ei tarvita. Käyttöliittymä on selkeä, mutta englanninkielinen. Kaksipuoleinen tulostus eli duplekseri maksaa euroa, syöttökaukaloon mahtuvien paperien määrä vähenee puoleen. Asiakirjat skannautuvat nopeasti, valokuvien tarkka skannaus kestää muita kauemmin. Hyvää: monipuolinen myös ilman tietokonetta, liitäntä usb-muisteille, erinomainen kuvien automaattikorjaus, kookas paperikasetti ja luovutustaso, näytön laatu. Huonoa: duplekseri lisävaruste, englanninkieliset valikot ja ohjelmat, tekstinlukuohjelma ja lähiverkkoliitäntä puuttuvat.
    - HP Photosmart C6280, 190 euroa, arvosana 8.1, 3 *. Paperin lisääminen heppoisille liukutasoille saisi olla helpompaa, paperin ohisyöttöä ei ole, duplekseri on vertailun nopein. Vedoslaatuista tekstiä HP tulostaa lähes 15 sivua minuutissa. Valokuvatulostus, kuvanluku ja kopiointi saisi olla nopeampaa. Lcd-näyttö on karkea ja kehnosti sävyjä toistava. Ajuriohjelmisto ja muut ohjelmat on suomennettu. Kuvanlukista tulee hivenen raitoja, korkeammilla tarkkuuksilla tumma pää menee tukkoon. Hyvää: lähiverkkoliitäntä, duplekseri, suomenkielisyys. Huonoa: pienet syöttö- ja tulostustasot, hitaus, tulosteiden vedenkesto, suoratulostus puuttuu, näytön laatu.

Gizmodo, Canon 5D Mark II Supposedly Surfaces Online, Due in June. (Tämäkin "uutinen" perustunee ns. käsiteltyyn kuvaan. Tiedot sinällään voivat olla oikeita tai vääriä...).

Photos-of-the-year.com, Digital Photography Articles. Yli 150 kirjoitusta.

Trustedreviews.com, Digital Camera Tutorial: Spring Tips.

Meejahor.com, Tip: Using light stands outside. Yksinkertainen idea, vaatii pehmeän maan.

Kamera & Bild, Extremt finkornig film från Rollei. Kuten Kodakin Technical Pal.

Tftcentral.co.uk, Dell 2408WFP. Dellin uusi 24 tuuman paneelinäyttö.

  • ks. digicamera.netin uutiset 19.4.2008, yhteenveto Tietokone-lehden nro 5/2008 kymmenen sivun testistä 24'' näytöt vertailussa
  • Dellin sivuilta aukeaa vielä Kuva2008-messujen tarjoussivu Dell.fi/kuva2008 (tarjous piti päättyä 18.4.2008). Siellä hinnat ilman alvia, 27-tuumaa 736.89 (alvin kera 899 e, norm. 1.231 euroa), 24-tuumainen ilman alvia 515.57 e (alvin kera 629 euroa, norm. 816 euroa). 30-tuumaista näyttöä ei enää tuolla sivulla näy. Toimitusaika ainakin 24-tuumaisella näytöllä on pari viikkoa, vaikka Dellin sivujen mukaan toimitusaika onkin 3 - 5 päivää.

 

 

20.04.2008    (linkki)

Vesa Huttunen, birds.fi. Etusivulla 20 uusinta ajoittain vaihtuvaa kuvaa. Alasivuilla riittää selailtavaa.

Suomen Lehtikuvaajat ry, Lehtikuvaajarahasto julistaa haettavaksi vuoden 2008 apurahat. Rahasto myöntää anomuksesta vuosittain apurahoja valokuvaproduktioiden tekemiseen sekä läheisesti lehtikuvausta sivuaviin opintoihin ja tutkimuksiin. Hakemusten viimeinen jättöpäivä on 9.5.2008.

  • ks. vuoden 2007/2006 myönnetyt apurahat
  • Lehtikuvaajarahaston säännöt
  • Lehtikuvaajarahasto
  • rahaston perusvarat tulevat Kopiosto ry:n keräämistä lehtikuvaajien kuvien valokopiointikorvauksista
  • Apurahan saajan Kopiosto-valtakirja tulee olla luovutettu Suomen Journalistiliittoon. Stipendin käytöstä ja käytetyistä kustannuksista on annettava raportti rahaston hoitokunnalle kahden kuukauden kuluessa stipendin käytöstä, kuitenkin ennen uusien stipendien hakuaikaa.

Luontokuva.org, Luontokuvat Kuvamessuilla. Kaikkiaan Kuva&Kamera2008-messuilla oli n. 3.800 kävijää.

Tietokone.fi, Testi: Applen Mac lyö pc:n jopa Vistan ajamisessa. Mac muutenkin nopeampi.

Turun Sanomat, Uteliasta yksinäisyyden pohdintaa. Talvio tavoittelee valokuvissaan henkilökohtaista kokemusta. Valokuvakurssin oppilasnäyttely Brysselissä.

Diyphotography.net, Readers Projects - The CD Spindle Ringflash. Käytännössä ilmainen rengassalama, valmis parissakymmenessä minuutissa.

(kertausta) Faststone.org. Ilmaisia: FastStone Image Viewer 3.5 (15.1.2008), FastStone MaxView 2.1 (24.5.2007) sekä FastStone Photo Resizer 2.5 (4.2.2008).

North-light.images.co.uk, Better black and white with the ColorMunki. Creating QTR icc profiles for better black and white printing. ColorMunki on dataprojektorin, näytön ja printterin kalibraattori, Suomen hinta lienee vähän yli 500 euroa. 28.4.2008: Top Shot myy hintaan 497 euroa.

Bobatkins.com, Canon EOS Digital Rebel XSi (EOS 450D). 12 megapikselin järjestelmäkamera, 1.6 kroppikenno, 3 tuuman lcd-näyttö, LiveView, pölynpoisto. 3.5 kuvaa sekunnissa (53 jpg-kuvaa, 6 raw-kuvaa). Pieni, kevyt, runko painaa 475 gr. Suomen Canon. Suomen hinta on n. 800 euroa (mukana Canon EF-S 18-55/3.5-5.6 IS -objektiivi).

The Online Photographer, Pentax K20D Report—Part I: Focus. K10D-mallin päivitys. 14.6 megapikselin järjestelmädigi, kuvanvakain rungossa. 2.7 tuuman lcd-näyttö. Kuvausvauhti on vain kolme kuvaa sekunnissa. Arvosana 9/10. Ks. Perkko.fi. Suomen hinta on n. 1.100 euroa.

Digital Outback Photo, Sigma DP 1. Kiinteä 28mm f/4, järjestelmädigin kenno kompaktidigissä, raw-kuvat, 2.5 tuuman lcd-näyttö. Kaikenlaisia lisävarusteita, mm. mittaetsin. Suomen hinta on n. 770 euroa.

L7foto.com, Lumiquest FX Review. Irtosalaman eteen värillisiä liuskoja (viisi) , tausta helposti eri väriseksi. Hinta $35.

Seattle Times, Digital photo frames work best when kept simple.

 

19.04.2008    (linkki)

Maailman ihanin tyttö
22.6.2008 asti
Petra Parvikoski, Jenna Pystö, Tuula Koskela, Tiina Siitonen, Paula Anttila, Ann-Mari Anttila, Nina Laurin, Mira Alanne, Milla Makkonen, Monna Makkonen, Miina Savolainen

Maailman ihanin tyttö on valokuvaaja Miina Savolaisen ja kymmenen helsinkiläisessä lastenkodissa varttuneen nuoren naisen yhteisötaideprojekti, joka on toteutettu käyttäen Savolaisen kehittämää voimauttavan valokuvan menetelmää. Projekti seuraa tyttöjen kasvua lapsista nuoriksi aikuisiksi kymmenen vuoden ajan.

Näyttelyssä on esillä runsaat 80 teosta yli 140 valokuvateosta käsittävästä sarjasta. Kuvat on suunniteltu ja toteutettu yhdessä nuorten kanssa.

Näyttely liittyy Turussa 16. -18.6.2008 järjestettävään kansainväliseen Valokuvaterapia konferenssiin.

(ks. myös Digicamera.net / Päättyneet näyttelyt: Libris-palkinto / Vuoden nuori valokuvaaja 2005)

Kuva yllä: Miina Savolainen & Nina Laurin, 2005.

Wäinö Aaltosen Museo, Studio ja kahvio
Itäinen Rantakatu 38, Turku
ti-su 11-19
6 / 5 / 4 €, alle 16-vuotiaat ilmaiseksi.

Katerina Mistal, Fear of Landscape
27.4.2008 asti

Tukholmalaisen Katerina Mistalin kaikissa kuvissa on ampuma-aseita, mutta kuvien väkivalta on hiljaista - vain aavistettavissa olevaa.

Tiistaina 22.4. kello 17 keskustelutilaisuus galleriassa 'The Threatening Image' Keskusteluun osallistuvat Hille Koskela, Katerina Mistal, Teemu Mäki & Harri Pälviranta. (keskustelu englanniksi)

Valokuvagalleria Hippolyte
Kalevankatu 18 B, Helsinki
ti-pe klo 12-17, la-su klo 12-16

Heikki kuvaa, päiväkirjaa valokuvausjutuistani. Stam1na!

Peter Forsgård, Saanion valokuvat Ateneumissa.

YLE, Yli 40 taiteilijaa pääsi eläkkeelle. Täysi eläke on 1.199 euroa, osaeläke puolet tästä. Joukossa yksi Valokuvataide-nimikkeen alla, Irmeli Jung (Helsinki).
Eläkettä ei ilman erityistä syytä myönnetä 60 vuotta nuoremmalle henkilölle. Aikaisempina vuosina myönnettyjä taiteilijaeläkkeitä:

  • Vuonna 1998 Valokuvataide: Hietanen Pertti Johannes, Helsinki, Suominen Teuvo Yrjö, Kirkkonummi
  • Vuonna 1999 Valokuvataide: Helanne Marjatta (Helsinki), Manninen Pertti (Vantaa)
  • Vuonna 2000 Valokuvataide: Nordberg Kai (Helsinki), Ojala Jaakko (Köyliö),
    Petrelius Max (Helsinki)
  • Vuonna 2001 Valokuvautaide: Könönen Jouko (Joensuu), Saves Seppo (Vantaa)

Tietokone.fi, Sonyn litisti näytön 0,2 milliin. Oled-ruudut jo paperinohuita. Vasta prototyyppiasteella.

Tietokone-lehti nro 5/2008, 16.4.2008.

  • TK Labs, 24'' näytöt vertailussa, kymmenen sivua. Testissä kahden ryhmän paneeleita, vanhempia ja halvempia tn-paneeleita (400 - 600 euroa) ja kalliimpia va-paneeleita (700 - 1000 euroa). Tarkkuus on kaikilla näytöillä 1920 x 1200 pikseliä. Tn-paneelinäytöt kärsivät huonoista katselukulmista, värit vääristyvät pahasti, jollei katso suoraan edestä. Tn-paneelia ei kannata käyttää mihinkään järkevään graafisen alan työhön Perustason käyttöön nämä paneelit riittävät hyvin. S-Pva-paneelilla saa hyvän kuvan.
  • - Acer X243W, arvosana 7.0, 396 euroa, "Edullinen iso näyttö, jonka katselukulma on kapea". Pieni jalusta ei tarjoa paljoa säätövaraa. Tn-paneelin huonot puolet näkyvät selvästi, katselukulmat ovat onnettomia. Kirkkaat sävyt ovat pääosin aivan liian vihreinä. "Edullinen iso näyttö, jonka katselukulma on kapea". Plussaa: kontrasti, edullinen. Miinusta: jalusta, väritoisto, katselukulmat.
    - Asus MK241H, arvosana 6.9, 518 euroa. "Näytön laatu ja varustelu ei vastaa hintaa". Paneeli on testin huonoimpia, jalusta on hutera. Valikot ovat kankeat ja epäselvät. Plussaa: web-kamera. Miinusta: paneeli, valovuoto, jalusta, valikot.
    - Benq G2400W, arvosana 6.4, 399 euroa. "Pelkistetty edullinen näyttö". Tn-paneeli, jonka huomaa heti. Kuva on epätasaisen kirkas, jalusta on testin pelkistetyimpiä. Valikot ovat testin huonoimpia. Plussaa: hdmi- ja dvi-liittimet, halpa. Miinusta: katselukulmat, kuvan kirkkauden epätasaisuus.
    - Eizo Flexcan S2401W, arvosana 7.9, 630 euroa. "Edullinen laadukas näyttö". Värisävyt toistuvat tn-paneeleista selvästi parhaiten. Värilämpötila ja kontrasti ovat kohdallaan. Plussaa: jalusta, paras tn-paneeli. Miinusta: valikot.
    - Fujitsu-Siemens L24W-2, arvosana 6.5, 395 euroa. "Näyttö on ja tuntuu halvalta". Tummassa päässä kaikki sävyt heittävät niin paljon että ovat tunnistamattomia. Plussaa: halpa. Miinusta: väritoisto, jalusta, liitännät.
    - HP 2w2408h, arvosana 7.2, 474 euroa. "Edullinen pivot-jalustalla varustettu näyttö". Väriavaruus on testin toisiksi laajin, näytön värit toistuvat aivan liian sinisinä. Plussaa: jalusta, valikot. Miinusta: siniset harmaasävyt, ei dvi-sisääntuloa.
    - Nec Accusync LCD24WMCX, arvosana 7.5, 468 euroa. "Monipuoliset liitännät tarjoava näyttö". Tn-paneelien huonompaa päätä. Jalusta on hutera. Plussaa: liitännät. Miinusta: väriliukujen porrastuminen, sävytoisto.
    - Samsung Syncmaster 2493MH, arvosana 9.0, 550 euroa, Toimituksen Valinta. "Edullinen laatunäyttö". Testin paras halpasarjalainen, vaaleammissa sävyissä on liikaa sinistä. Tn-paneeliksi katselukulmat ovat harvinaisen hyvät. Plussaa: kuvanlaatu, jalusta. Miinusta: hipaisukytkimiin koskee vahingossa.
    - Benq FP241w, arvosana 8.1, 769 euroa. "Liitännöiltään runsas ja värit hyvin toistava näyttö". Plussaa: kuvanlaatu, liitännät, jalusta. Miinusta: napit ja valikot.
    - Dell 2408WFP, arvosana 8.5, 828 euroa. Toimituksen Valinta. "Ylenpalttisilla liitännöillä varustettu laadukas näyttö". Liitäntöjen määrä on runsas, jalusta on hyvä, mukana on myös kortinlukijat. "Jos kuvan laadusta suostuu tinkimään aavistuksen, on 2408WFP muilta ominaisuuksiltaan testin huippua". Plussaa: liitännät, jalusta, valikot. Miinusta: kuvanlaatu ei muun suunnittelun tasoa.
    - Eizo Flexscan S2431W, arvosana 8.9, 975 euroa. "Näyttö tarjoaa vertailun parhaan kuvanlaadun". Näyttö on graafikolle kelvollinen, kuluttajalle aivan huippua. Plussaa: testin paras kuvanlaatu, jalusta. Miinusta: valikot.
    - Fujisu-Siemens P24W-3, arvosana 7.1, 830 euroa. Väritoistossa ongelmia, vaikka paneeli onkin s-pva, suuri osa sinisestä väristä jää toistumatta. Jalusta on hyvä, vaikka pivotia ei olekaan, liitäntöjä on paljon. "Näyttö ei tarjoa vastinetta rahoille". Plussaa: sekä dvi- että hdmi-liittimet. Miinusta: väritoisto, valikkonappien sijoittelu.
    - HP LP2465, arvosana 7.9, 790 euroa. Mittausarvot keskinkertaisia, yksittäisten sävyjen toisto on testin parhaita. Ainut näyttö, jossa ei ole ollenkaan vga-liitäntää. "Väriliukujen virheistä huolimatta miellyttävä ja käyttökelpoinen näyttö". Plussaa: jalusta, kaksi dvi-sisääntuloa, miellyttävä kuva. Miinusta: väriliukujen porrastuma, ei vga-liitintä.
    - NEC Multicync LCD2470WNX, arvosana 7.5, 798 euroa. Jalustan säädöt ovat hyvät. Kuvakin näyttää ensisilmäyksellä hyvältä, mutta testituloksissa on ongelmia. Harmaasävyissä tumma puoli ylikorostuu, vaaleassa päässä on aavistuksen liikaa vihreän ja punaisen sävyjä. Paneelin kirkkaudessa on selviä epätasaisuuksia ei kohdissa. "Näyttö ei tarjoa vastinetta rahoille". Plussaa: jalusta. Miinusta: valikkonapit, harmaatoisto, kirkkauden vaihtelu.
    - Samsung Syncmaster 245T, arvosana 9.0, 990 euroa. Toimituksen Valinta. Kuvanlaatu häviää vain Eizon kalliimmalle mallille. "Laatunäyttö ensimmäisestä käyttösekunnista alkaen". Plussaa: kuvanlaatu, liitännät, jalusta. Miinusta: vertailun kallein.
    - Viewsonic VX2435WM, arvosana 6.7, 690 euroa, "Näyttö jättää viidenneksen väriavaruudesta toistamatta". Plussaa: runsaat liittimet. Miinusta: väriavaruudesta viidennes jää näkemättä.
  • Pikakokeet, Videot helposti biteiksi, Pinnacle Video Transfer, 129 euroa. VHS-nauhurilta tai kamerasta tuleva kuva + ääni muutetaan suoraan mpeg-4:ksi, usb-liitännän kautta tiedoston voi tallentaa esimerkiksi muistitikulle tai kovalevylle. Videolähde kiinnitetään video- tai s-video-liittimiin, samoin audio. Tallennuslaadulle on kolme valintaa. "Laitteella syntyy valmiita videotiedostoja ilman tietoteknistä sähläämistä erilaisten videomuunninlaitteiden, tallennusohjelmien ja asetusten kanssa".
  • Pikakokeet, Vakaa peruskamera, Canon Powershot A590, 209 euroa. 8 megapikseliä, pienikokoinen, mutta ei ihan paidantaskuun mahtuva. 4-kertainen zoom, 35-140mm, kuvanvakaaja, kaksi AA-akkua/paristoa, sd-kortit. Perusmallinen kamera, mutta mukana on myös käsisäädöt. Ylimääräisenä bonuksena tavallinen optinen etsin. "Näppärä peruskamera kuvanvakaimella, kasvontunnistuksella sekä valotuksen käsisäädöllä".
  • Terävää videoeditointia, kaksi sivua. Ohjeita Windows Vistan mukana tulevan Movie Makerin käyttöön.

Tietokone-lehti nro 4/2008, 27.3.2008.

  • Pikakokeet, Canon Digital Ixus 80 IS, Liikettä tunnistava pokkari, 279 euroa, puoli sivua. Kahdeksan megapikseliä, kasvojentunnistusta + liikkeentunnistusta. Optinen kuvanvakaaja. Punasilmäisyyden poisto jo kamerassa näyttää toimivan. Akku tyhjeni parissa illassa. Kamera mahtuu taskuun kuin taskuun. "Uusin ominaisuuksin höystetty kamera pieneenkin taskuun".
  • Pikakokeet, Nikon D60, Pokkarikuvaajan ensijärkkäri, 750 euroa (18-55/3.5-5.6 VR), puoli sivua. Kohina pysyy kurissa isommillakin herkkyyksillä. "Kokonaisuutena D60 on kuitenkin erinomainen siirryttäessä kompakteista järjestelmämaailmaan. Tukevaa kit-objektiivia voi kerrankin suositella varsin varauksetta".
  • Pikakokeet, Ricoh Aficio GX2500, Tulostusta geelillä, 169 euroa. Geelimäisen väriaineen etu on nopea kuivumiaika ja teoriassa nopeampi tulostus. Erikoispapereitakaan ei pitäisi tarvita. Tekstitulostuksessa ei ollut ongelmia. Valokuvatulostuksessa oli ongelmia, värit olivat tavallista mustesuihkua kirkkaammat, mutta jäivät selvästi pigmenttimusteita käyttävistä mustesuihkuista. Jälki ei vastaa mustesuihkujen jälkeä. "Nopea geelitekniikkaa käyttävä tulostin, joka on parhaimmillaan tekstin ja värigrafiikan tulostuksessa".
  • Pikakokeet, Eizo Coloredge CG301W, Eizo-laatua uudessa kodissa, 4.450 euroa. 30 tuumaa, 2560 x 1600, 4.1 miljoonaa pikseliä. Näytönohjaimessa pitää olla kaksikanavainen liitäntä. Ips-paneelista on siirretty s-pva-paneeliin, kontrasti on kaksinkertaistunut. "Eizo CG301W on erinomainen näyttö ammattimaiseen työhön, eikä sille tällä hetkellä löydy kilpailijoita. Laadulla ja koolla on toki myös sangen korkea hinta". "Suurikokoinen ja laadukas laitekalibroitava erikoisnäyttö graafiseen työhön".

Tietokone-lehti nro 3/2008, 5.3.2008.

TL Labs, 11 edullista ja nopeaa värilaseria, 10 sivua. Testissä 500 euron - 1000 euron värilaserit, nopeus 20 sivua minuutissa + verkkoliitännät. Viime vuonna myytiin 320.000 tulostinta, mustesuihkuja 200.000 kpl, lasereita 120.000 kpl. HP:n osuus markkinoista on kolmannes, Canonilla on viidennes, Epsonin, Lexmarkin, Samsungin ja Brotherin markkinaosuudet ovat noin kuusi prosenttia.

Testin laitteet aiheuttavat hajuhaitan, silmiä ärsyttävän otsonin hajun.

- Brother HL-4050CDN, arvosana 8.0, 776 euroa, "Jämäkkä ja tarkka perustulostin", arvosana 7.6. Tulostus on hidasta. Plussaa: väriliu'ut Postcriptilla. Miinusta: tulostusnopeus.
- Canon i-Sensy LBP-5300, arvosana 7.1, 899 euroa, "Vertailun yksinkertaisin tulostin edullisilla tulostuskustannuksilla". Ei postscript-tukea. Kuvanlaatu on melko hyvä, mutta kuvat ovat liian vaaleita. Kustannukset lienevät tästä syystä pienemmät kuin muilla. Plussaa: kustannukse. Miinusta: suuri koko, ei näyttöä, web-hallinta.
- Epson Acculaser C2800, arvosana 7.7, 699 euroa, "Nopea ja kustannuksiltaan edullinen värilaser". Tulostinajureissa oli joitain ongelmia. Kuvien laatu oli kohtuullisen hyvä lukuunottamatta liikaa tummuttaa. Nopeustestissä Epson oli kolmas. Epson on kustannuksiltaan edullisimpia. Plussaa: Nopeus. Miinusta: suuri koko, ajuriongelmat tulostuksessa.
- HP Color Laserjet 2700n, arvosana 6.4, 649 euroa. "Huoltovapaa, mutta kustannuksiltaan kallis tulostin". Nopeudessa on parantamista. Tulostuskustannukset ovat vertailun kalleimpia. Kuvat ovat muita tummempia. Plussaa: vähäinen huollon tarve. Miinusta: kustannukset, suuri koko, energian kulutus, nopeua.
- Konica Minolta Magicolor 4650 DN, arvosana 8.1. 853 euroa. "Tyylikäs ja nopea värilasertulostin". Tyylikäs laite, vertailun nopein. Värikasetit ovat halpoja. 30.000 sivun välein vaihdettavat kuvayksiköt eivät enää olekaan halpoja. Plussaa: ulkonäkö, nopeus. Miinusta: tarvikkeiden hinnat, virrankulutus.
- Kyocera FS-C5025N, arvosana 8.7, Toimituksen Valinta, 1.263 euroa. "Käyttökustannuksiltaan ja kuvanlaadultaan vertailun paras värilaser". Vertailun pienin ja kallein. Käyttökustannukset ovat todella edulliset. Muihin vertailun laitteisiin verrattuna hankintahinta tulee takaisin kevyessäkin käytössä nopeasti takaisin. Kuvanlaadussakin ei ollut moittimista. Ulkonäköä lukuunottamatta ei heikkoja kohtia löytynyt. Plussaa: kustannukset, tulosteiden laatu, koko, paperikaukalo. Miinusta: ulkonäkö.
- Lexmark C534N, 775 euroa, arvosana 7.3. "Tarkka ja laadukas värilaser melko tyyriillä kustannuksilla". Plussaa: virrankulutus. Miinusta: suuri koko, valokuvatulostus, kustannukset.
- Oki C5950, 652 euroa, arvosana 7.3. "Nopea, mutta kustannuksiltaan kallis tulostin". M/v-tulostus on testin nopeinta. Postscript-tulostus on jostain syystä välillä erittäin hidas. Kuvanlaatu ei ole testin kärkeä. Värikasettien riittävyys on vain puolet luvatusta.
- Ricoh Aficio CL3500DN, 910 euroa, arvosana 6.7. "Tarkka tulostin, jonka kuvanlaadussa ja kustannuksissa on parantamisen varaa". Koneiston tarkkuus pitäisi olla 1200x1200, laadussa tämä ei kyllä näy. Väripinnat ovat karkeita ja niissä on värivirheitä ja pikselöitymistä. Tulostus on hidasta.
- Samsung CLP-610ND, 499 euroa, Toimituksen Valinta, arvosana 7.4. "Vertailun edullisin laite on oiva valinta vähän tulostavalle". Kaksipuoleinen tulostus vakiona. Pienillä tulostusmäärillä hinta-laatu-suhde on erinomainenl. Ei postcriptiä. Tulostuskustannukset ovat melko isot.
- Xerox Phaser 6180, 609 euroa, arvosana 7.8. "Nopea värilaser, jonka tulosteiden laatu vaihtelee". Ulkoisesti näyttää samalta kuin Epson, mutta kuvien laatu vaihtelee suuresti. Tulostuskustannukset ovat vertailun kalleimpia.

TK Labs, Dokumentteja verkkoon liukuhihnalla, kolme sivua.
- Canon ScanFront 220P, 2.300 euroa. "Tietokoneesta riippumaton nopea ja helppokäyttöinen skannausasema". Plussaa. käytettävyys, erittäin nopea, erinomainen varustelu. Miinusta: vain dokumenteille.
- Epson GT-2500, 950 euroa, "Edullinen skanneri pieniin verkkoihin". Plussaa: sopii kaikkeen skannaukseen. Miinusta: ei skannausta selaimesta.*
- Hp ScanJet 7650n, 900 euroa. "Teknisesti hyvä skanneri, jonka toteutus verkkoliitäntäseinä on jäänyt puolitiehen". Plussaa: tarkka. Miinusta: verkkokäyttö.

Pikakokeet, Sony a200, Sonyn aloitusjärkkäri, 700 euroa, 18-70mm. "Sisäisellä kuvanvakaimella varustettu peruskamera, joka istuu hyvin käteen. Kokonaisuuten edullinen ja siten oiva valinta ensimmäiseksi digijärjestelmäkameraksi".

Tietokone-lehti nro 1/2008, 16.1.2008.

  • Muistikortit, Valtit kouraan korttipelissä, kolme sivua. Yleisin korttityyppi on nykyään sd, siitä tehdyt pienet versiot minisd ja microsd ovat laajassa käytössä varsinkin kännyköissä. Compact Flash -kortti on pitkäikäisin, joissakin järjestelmäkameroissa cf-kortteja vielä käytetään. Xd-kortteja käytetään vain Fujin ja Olympuksen tuotteissa, memorystickejä Soneissa. Nopeus ei helposti muodostu pullonkaulaksi: parhaidenkaan järjestelmien korttiasemat harvoin kirjoittavat yli 10 Mt/s -nopeudella (66xnopeus). Korttien lukeminen ei vielä ole samalla tasolla kiintolevyjen kanssa, lisäksi kortinlukijoiden nopeuksissa on isoja eroja. Ammattilaisdigeissä kannattaa ostaa 133 x kortteja.
  • TK Labs, Ilmaista kuvansäätöä, kolme sivua. Photoshop CS3:n hinta on noin tuhat euroa, Photoshop Elements ja Paint Shop Pro maksavat lähes sata euroa. Neljä esiteltyä ilmaista ohjelmaa eivät vaadi rekisteröintiä, niihin löytyy suomenkielinen käyttöliittymä yhtä lukuunottamatta (Paint.net). Picasan käyttäjille Google tarjoaa gigatavun verran ilmaista talletustilaa. Gimp on avoimen ohjelmistokehityksen kilpailija Photoshopille, pc/mac/unix. Photofiltre on kuutosversioon asti ilmainen, kahden ranskalaiskehittäjän freeware-ohjelma.
    - Gimp 2.5, laajin, toiminnallisuus vastaa aika pitkälle Photoshoppia. Käyttöliittymä ei ole helppo. "Laaja ja yhä kehittyvä ohjelma vakavaan kuvankäsittelyyn". Plussaa: toiminnallisuuden laajuus. Miinusta: käyttöliittymän lievä sekavuus.
    - Paint.net 3.10, toiminnot ovat hyvin esillä, aloittaminen on helppoa. Ohjelman rajat tulevat nopeasti vastaan. "Suoraviivainen ja monipuolinen ohjelma peruskuvankäsittelyyn".
    - Photofilre 6.0, erikoisefektejä on helppo tehdä, mutta ongelmana on niiden samanlaisuus. Valokuvien säätöön ohjelma ei sovi, pikemminkin se sopii manipulointiin. Käyttö on helppoa. "Helppo tapa saada kuvamanipulaatiota eri käyttöihin". Plussaa: Helppo, vuorovaikutteinen. Miinusta: rajoittuneet säätömahdollisuudet tehosteissa, ei histogrammia.
    - Picasa 2.7, tavaliselle valokuvaajlle suunnattu. Kuva-arkisto, kuvien säätäminen ja jakaminen verkossa. Kuvankäsittely on melko suppeata, mutta keskeisimmät säädöt voi tehdä. Kuvien valinta tai selaus on erittäin nopeaa. Ohjelman valmiit varmistustoiminnot kannattaa ottaa käyttöön. Picasaweb-sivusto on Picasan käyttäjille keskeinen sivusto netissä. "Peruskuvaajan kaikki tarpeet käyttävä kuvanhallinta". Plussaa: yksinkertainen, ei pelkästään kuvankäsittelyä. Miinusta: vain perussäädöt.
  • Pikakokeet, Tarkka pikkukamera, Nikon Coolpix S700, 320 euroa, puoli sivua. 12 megapikselin pokkari, 35-110mm, 3-kertainen zoom. Näyttö täyttää melkein kokonaan takapaneelin. Vääristymät pysyvät kurissa, piirtoa riittää oikeasti 12 megapikselin verran, ISO-kohina on arvoon 800 asti siedettävä. Kuvanvakaimen toiminta saisi olla aavistuksen verran tehokkaampi. "Ulkoisesti Nikon on tyylikäs, runko on metallia ja pienenä ja kevyenä kamera sujahtaa helposti taskuun". "Tyylikäs ja pienikokoinen 12 megapikselin taskukamera. Toiminta on nopeaa ja kuvanlaatu on hyvä".
  • Tehokäyttäjän vinkit, Tuunaa kamerasi, kaksi sivua. Firmware-päivitykset kannattaa pitää ajan tasalla. Harrastelijat tekevät omia ohjelmiaan, jolla firmawarea "parannellaan". Viime vuosilta havainnollinen esimerkki on Canon EOS 10D ja 300D. Canon oli jättänyt ominaisuuksia pois 300D-mallista, venäläinen harrastaja kävi ohjelmistot läpi ja tarjosi "päivityksen", jolla 300D:lle sai monia uusia ominaisuuksia.

Thinkcamera.com, Adobe Photoshop: The Complete Guide: Part 4. Grouping, Masks & History.

Digital Photography School, Looking Around You Pays Off. Pyörätuolillakin liikkuva löytää kuvattavaa.

Diyphotography.net, Seven Reasons to Share Your Photographic Know How Online.

Archivaladvisor.com, How To Prevent Mold. Preservation Q & A. Ja nyt puhutaan filmistä ja valokuvasta (ei hometaloista). 5-sivuinen pdf.

Rob Galbraith, Nikon confirms D3 firmware v1.10 photo corruption problem. Firmware v1.10 ei enää webissä, korjattu versio on tulossa tämän kuun lopulla.

Photocritic.org, Sharpening photos in the darkroom.

Dcviews.com, Mamiya ZD Digital Back Adapter for RB67 Pro-S / Pro-SD. Filmikamerasta keskikoon digi. Myyntiin toukokuussa.

Ephotozine.com, Praktica Luxmedia 8403, 8503, DCZ 8.2 and 12-XS. Uusia malleja.

Kamera & Bild, Köp kända bilder över disk. Tunnettujen valokuvaajien printtejä myydään kolmen kuvan seteissä, 40x50 cm, 250 kpl kutakin settiä, setit ovat numeroituja. Vaihtoehto Ikeasta ostetuille sisustustauluille. Ensimmäisenä on tarjolla David LaChapelle. 2.450 SKr, 260 euroa.

Kamera & Bild, Anders Jensen bloggar, Italienska poliser gillar inte svenska fotografer. Roomassa vähän ongelmia tummatukkaisella kuvaajalla, poliisia ei saa kuvata.

  • meillä ei ollut pari vuotta sitten Roomassa minkäänlaisia ongelmia, paaviakin sai kuvata muutaman metrin päästä, ks. kuva

Dpreview.com, Nikon D3. 12 megapikselin järjestelmädigi, täyden ruudun kenno, ammattilaiskäyttöön, hämäräkuvausominaisuudet erittäin hyvät. Hyviä puolia riittää, huonoja vähän (hinta). Highly Recommended (neljältä osa-alueelta arvosana 9.5, yhdeltä osa-alueelta 10, yhdeltä osa-alueelta arvosana 8). Suomen Nikon. Suomen hinta on n. 4.500 euroa.

  • (ensi viikolla on sitten luvassa Canon 1D Mark III -arvio...)

Trustedreviews.com, Pentax K20D. K10D-mallin päivitys. 14.6 megapikselin järjestelmädigi, kuvanvakain rungossa. 2.7 tuuman lcd-näyttö. Kuvausvauhti on vain kolme kuvaa sekunnissa. Arvosana 9/10. Ks. Perkko.fi. Suomen hinta on n. 1.100 euroa.

Cameras.co.uk, Canon IXUS 80 IS. Ultrakompakti, 8 megapikseliä, 38-114mm, 3-kertainen zoom, kuvanvakaaja, optinen etsin, 2.5 tuuman lcd-näyttö. Arvosana 85. Suomen Canon, Canon Digital Ixus 80 IS. Suomen hinta on vähän yli 250 euroa.

Wired, Olympus Hybrid Camera Makes a Big Splash Focusing Small. Olympus SP-570UZ. 10 megapikseliä, 26-520mm, 20-kertainen zoom, kuvanvakaaja, HotShoe-salamaliitäntä, raw, ISO 50, 2.7 tuuman lcd-näyttö. Suomen Olympus. Suomen hinta on n. 500 euroa.

Steve Sanders, Fujifilm FinePix Z100fd. 10 megapikseliä, 27-486mm, 18-kertainen zoom, kuvanvakaaja. Litteä taskumalli. Suomen Fuji, lehdistötiedote (1.10.2007). Suomen hinta on n. 250 euroa.

Pcmag.com, Panasonic Lumix DMC-FS20. 10 megapikseliä, 30-120mm, 4-kertainen zoom, kuvanvakaaja, 3 tuuman lcd-näytöt, litteä kamera. Arvosana 3.5 / 5. Suomen Panasonic. Suomen hinta on n. 300 euroa.

LetsGoDigital, Olympus E-3 underwater housing. Suomen hinta lienee tuhannen euron väärällä puolen

 

18.04.2008    (linkki)

Samikarjalainen.fi, Kaupunkikaruselli.

  • "Yleensä valokuvaajat kaivavat kameran esille, kun jotain poikkeuksellista tapahtuu, kun löytyy esteettisesti viehättävä kohde tai kun tarjoutuu tilaisuus nostalgiaan. Arkea ei nähdä kuvaamisen arvoisena. Nämä kuvat tekevät poikkeuksen. Olen valokuvannut Helsingin arkipäivää katutasolta kymmenen vuoden ajan vuosina 1990-2000. Tänä aikana olen kävellyt kaupungilla kameran kanssa noin 2000 km ja kuluttanut vajaan kilometrin filmiä."

Galleria Luova.fi Helsingin Albertinkadulla järjestää päivän valokuvan ystäville lauantaina 19.4.2008 klo 12-16.

  • Päivä valokuvan ystäville -tapahtumassa voi tutustua Henrik Dunckerin näyttelyyn Relating Latvia. Taiteilija on paikalla koko päivän.
  • valokuvakirjakaupan puolella -10 % alennus kaikista kirjoista
  • Helsingin Valokuvakeskus HCP esittelee työpajatoimintaa

Katse.org, Jukka Järvinen, The Roma Journeys. "Kuuden vuoden työn tuloksena on vakuuttava kokoelma kuvia mustalaisista. Kirja on reilu nelisataasivuinen 'värikuvaraamattu'. Kysymys on seitsemästä pidempikestoisesta kuvausmatkasta mustalaiskulttuurin pariin. Matkakohteet ovat olleet Unkarissa, Romaniassa, Kreikassa, Ranskassa, Suomessa, Venäjällä ja Intiassa."...

  • Joakim Eskildsen, The Roma Journeys, Le romané phirimàta, Steidl Saksa 2007. (tekstit Cia Rinne, esipuhe Günter Grass).

Turun Sanomat, Matti Saanion näyttely avasi Ateneumin valokuvataidesarjan.

Pinseri.com, Huawei E220, tuttavallisemmin Mokkula. Käytännön kokemuksia, pitkä ja perusteellinen kirjoitus. Miten Mokkula oikein toimii, ja toimiiko se ylipäätään, onko sitä helppo käyttää, mitä sen käyttö maksaa jne. Kannettavalla internettiin missä vain Suomessa.

Tietokone.fi, Isoissa lcd-näytöissä paljastui suuret erot.

(Foorumilta) Jälleen yksi kiinnijuttuneen suodattimen irrotusvinkki:

  • "Laitetaan paksupohjainen juomalasi muutamaksi tunniksi pakkaseen. Otetaan kylmä juomalasi pakastimesta ja asetetaan se muutamaksi minuutiksi suodattimen päälle. Kierretään suodatin irti."

Suomen Löytötavarapalvelu, huutokauppa, ti 22.4.2008 klo 19, Käpylän Työväentalo, Vipusentie 19, 00610 Helsinki. Poimintoja:

  • 502 Samsung S630,6.0Mp,256MB-muistikortti
  • 510 Olympus FE-220,7.1Mp,1GB-muistikortti
  • 555 Canon digital IXUS70,7.1Mp,2GB-muistikortti
  • 558 Canon PowerShot A550,7.1Mp,1GB-muistikortti
  • 580 Panasonic NV-GS25 Mini DV,2 akkua
  • 581 Canon Speedlite 580EX
  • 584 Archos 404
  • 588 Canon PowerShot A550,7.1Mp,1GB-muistikortti
  • 591 Canon PowerShot A530,5.0Mp,1GB-muistikortti

Digital Photography School, 10 Cameraphone Photographs that Rock.

Amateurphotographer.co.uk, Capa photo investigators defend war picture. Meksikosta löydettyjen kuvien skannauksen arvioidaan kestävän vuoden verran. Capan kuuluisinta kuvaa vastaan esitettyjen lavastusväitteiden toivotaan kumoutuvan.

Digital-lifestyles.info, Photographers Rights In The UK: A Guide (Part 1). Turistille kuitenkin pieni vinkki: kovin äänekkäästi niitä "oikeuksiaan" ei ehkä kannata lähteä puolustamaan.

BBC, Innocent photographer or terrorist?

Gawker.com, Worst Vogue Cover... Since The Last One. Vaihteeksi Photoshopin väärinkäyttöä, tulokset lehden kannessa.

Diyphotography.net, Studio Photography - The Best Softbox Ever. Itsetehty, studiokokoa. Yksityiskohtaiset ohjeet, monta kuvaa.

(via Linko) Lapsuuden valokuva ja samanlaisesta tilanteesta otettu nykyhetken kuva vierekkäin, Youngme / Nowme.

Photojojo.com, Free Pinhole Cameras for Everybody! Pdf-pohjat imuroitavina, itse joutuu neulanreikäkameransa askartelemaan kuvauskuntoon.

Rob Galbraith, Nikon D3 v1.10 firmware appears to cause photo corruption problem. Kuvat korruptoituvat osittain, koskee vain pientä osaa otettuja kuvia.

Dpreview.com, New Olympus firmware focuses on Panasonic.

Steve Sanders, PowerShot SD790 IS. Euroopassa Canon Digital Ixus 90 IS. 10 megapikseliä, 35-105mm, 3-kertainen zoom, kuvanvakaaja, 3 tuuman lcd-näyttö. Suomen Canon. Suomen hinta on n. 330 euroa.

c|net, Casio Exilim EX-F1. 6 megapikseliä, 12-kertainen zoom, 60 still-kuvaa sekunnissa , videokuvausta 300 ruutua sekunnissa (512x284), 1200 ruutua sekunnissa (336x96). Sisäänrakennettu salama välähtää seitsemän kertaa sekunnissa. Suomen hinta on 797 euroa (Top Shot).

IR, Sony Cyber-shot DSC-W170. 10 megapikseliä, 28-140mm, 5-kertainen zoom, kuvanvakaaja, 2.7 tuuman lcd-näyttö, myös optinen etsin, 15MB sisäinen muisti. Suomen Sony. Suomen hinta on n. 300 euroa.

Cameras.co.uk, Canon Powershot A590 IS. 8 megapikseliä, 35-140mm, 4-kertainen zoom, kuvanvakaaja, optinen etsin, 2.5 tuuman lcd-näyttö, sd-kortit, AA-akut. Arvosana 84/100. Suomen Canon. Suomen hinta on n. 200 euroa.

Ephotozine.com, Colour Confidence Grafilite Display Device. Printtikuvien väritarkkaan arviointiin, ei riitä isommille kuville. Arvosana on 8/10. Hinta on £60, 75 euroa.

 

17.04.2008    (linkki)

Foorumilaisten kuvia:

Työministeriö, Kuvankäsittelijä, StaffPoint Oy, Helsinki, Helsinki. Asiakaskohtaamisten tutkimiseen erikoistunut yritys hakee kauttamme kokopäiväistä kuvankäsittelijää 31.5 (mahdollisesti pidempään) saakka kestävään työsuhteeseen. Työaika on ma-pe klo 8-16. Palkka on 9,50 €/t. Työtehtäviin kuuluu mekaanista kuvienkäsittelyä.

  • Työ alkaa Heti
  • Työaika kokopäivätyö
  • Työn kesto 1 - 3 kk
  • Haku päättyy 21.04.2008
  • (Palkasta päätellen ei kovin vaativaa kuvankäsittelyä. Ja mitäköhän tarkoittaa "mekaaninen kuvankäsittely"?)

Valokuvatorstai, 86. haaste, haastesanapari on "rappion estetiikka". Osallistua voi viikon ajan.

  • Osallistuminen tavalliseen tapaan, kuvausaikaa on viikko. Ohjeet.
  • 85. haaste, inspiroidu kirjan nimestä: 1. Humiseva harju 2. Lennä, uneksi tai 3. Vetää kaikista ovista; otti vastaan 135 kuvaajaa

(Foorumilta) Marjeta, pieni ohje, koordinaatit valokuviin.

"Käytössä Nokia 9300i ja MapViewGPS-ohjelma, Insmat Bluetooth GPS ja digikamera MapviewGPS:n saa myös Series 60 puhelimille. Muukin softa käy, kunhan tallentaa jäljen. GPS Babel kääntää formatin tarvittessa.

1) GPS:llä: Jäljen tallennus päälle
Kameralla kuva GPS:n kellosta (tarvitaan myöhemmin)
Kuvaa kuvasi
Jäljen tallennus pois päältä

Kuvien ja jäljen siirto koneelle (PC Suite tai muistikortin lukija)

Jälkitiedosto auki GPS Babelilla (http://www.gpsbabel.org/)
Muunto PLT:stä GPX formaattiin
Geotaggaus Gpicsyncilla (http://code.google.com/p/gpicsync/)
aseta aika ensimmäisen kuvan perusteella
taggaa
Katso Google earthilla
Tallenna GE:n omaan formaattiin jos tarvetta.

2) Ilman GPS:ää
Picasa:lla Tools-Geotag-Geotag with Google Earth
Töki jokainen kuva paikalleen kartalla.
Huom. Irfanview ja Lightroom tukevat geotagattuja kuvia kuten monet muutkin softat
Veppigallerioista ainakin Flick ja Picasa tukevat.

Kaikki mainitut softat ovat ilmaisia, ainoa kustannus tulee GPS:stä.

Kaikkiin kuviin ei tätä viitsi tehdä, mutta lomakuvien katseluun tämä toi piristettä."

Nelonen.fi, Euro lähes 1,60 dollaria.

  • (Ensisilmäyksellä usalaisten nettisivujen hinnat voivat näyttää hyvinkin houkuttelevilta. Mutta: USA:n hinnoissa ei ole ALV:ia / VAT:ia mukana, siitä tulee heti alkuun 22%, sitten kuljetuskustannukset + mahdollinen tulli + tullauskulut + mahdollinen takuun toimimattomuus Euroopassa, suomenkielisten manuaalien puuttuminen jne.)

Canon.fi, Canon on Suomen luotetuin kameramerkki jo kahdeksannen kerran peräkkäin! (lehdistötiedote). Valittujen Palojen teettämä Luotetuin tuotemerkki -tutkimus.

Panttihuutokauppa Helsingissä 23.4.2008. Lähtöhinta on ohjeellinen.

DIGI-VIDEOKAMERA SAMSUNG VP-D371W MINI-DV 140 e
1 LATURI 1 KAAPELI
KÄYTTÖOHJEET
- 130 euroa

DIGITAALIKAMERA SAMSUNG PRO 815 8.0 MP 200 e
7.2-108/2.2-4.6
1 MUISTIKORTTI 1 GB
EI TESTATTU
- ei tarjousta

Makezine.com, Stranger photos have happened. Penkille jätettiin naruun sidottu kertakäyttökamera, penkillä teksti, jossa pyydettiin ottamaan kuvia.

Digital Photography School, How to Eliminate Lens Flare.

BBC, Nude image of Carla Bruni sold. Christie'sin alkuperäinen arvio oli $3.000 - $4.000, ostaja maksoi kuvasta kuluineen oli yli $91.000. Tuotto meni hyväntekeväisyyteen.

Dpreview.com, Nikon announces Coolpix P80 Superzoom. 10.4.2008. 10 megapikseliä, 27-486mm, 18-kertainen zoom, kuvanvakaaja, 2.7 tuuman lcd-näyttö. Myyntiin 25.4.2008, hinta on 448 euroa.

Dpreview.com, Nikon launches Coolpix S52 & S52c. 10.4.2008. 9 megapikseliä, 3-kertainen zoom, kuvanvakain. S52c-mallissa on sisäänrakennetu WiFi eli langaton yhteys. S52 tulee myyntiin 25.4.2008. S52c tulee myyntiin 16.5.2008, hinta on 343 euroa.

Diyphotography.net, Worry Free Digital White Balance - The 0.05 Cent Expodisc. Uusi versio muutaman vuoden takaisesta Pringles-purkin kannesta.

Digital Outback Photo, Backup & Archiving for Photographers.

  • "Technology Preview: Drobo Storage Solution"
  • "ChronoSync Folder Synchronization"
  • "Where are my Photoshop actions?"
  • "FileBack PC"

Diyphotography.net, Shooting Balloons - DIYing High Speed Photography. Onnistuu kotikutoisillakin välineillä.

Rob Galbraith, The CF/SD Performance Database is back. Muistikorttien nopeuksia eri kameramalleilla, laaja tietokanta.

BBC, US releases Iraqi AP photographer. Pari vuotta Irakissa vangittuna ollut AP:n valokuvaaja on vapautettu. Bilal Hussein oli mukana AP:n valokuvaajatiimissä, joka voitti Pulitzer-palkinnon vuonna 2005.

Pdnpulse.com, Camcorders that think like cameras: Q&A with Ted from RED. Digitaalinen still-kamera, jolla voi kuvata videota. Kolme mallia, 5K Epic, 3K Scarlet ja Red Ray. Objektiivia ei voi vaihtaa.

Digital Photography School, Adobe Photoshop Express beta. Online-tilaa jpg-kuville 2 GB, yksittäisen kuvan maksimikoko 10MB ja 4.000 x 4.000 pikseliä. Beta-vaiheen rekisteröinti palveluun onnistuun vain amerikkalaisilta.

Foliomag.com, Photoshopping Mag Covers: How Much is Too Much? "Ruma Betty" ennen-ja-jälkeen-Photoshopin.

Diyphotography.net, Sticks, Stones, Concrete and Killer Lighting.

Digital Photography School, Blog Power - Why You Should Consider Setting up a Photoblog.

Digital Outback Photo, Photomatix 3.0: Reducing Ghosting.

IR, Panasonic launches WiFi-capable Lumix TZ50. 9 megapikseliä, 28-280mm, 10-kertainen zoom, kuvanvakaaja, 3 tuuman lcd-näyttö (460.000 pikseliä), 802.11b/g wireless LAN, 50 MB sisäistä muistia, hd-video USA:n markkinoille myyntiin toukokuussa, hinta on $450. (Eipä taida tulla Eurooppaan?).

Amateurphotographer.co.uk, Faster CompactFlash on the cards. Ensi vuonna digikameroiden käyttöön, ei sovi nykyisten kameroiden cf-korttipaikkaan. Tiedonsiirtonopeus speksien mukaan 8-kertainen.

(Foorumilta) Bluefive.pair.com, PIXresizer - Free Image Resizer.

Dpreview.com, 24.4 MP Nikon D3X DSLR on the way? Spekulointia, arvailuja.

Fotosidan.se, Ny fototidning! Fotosidan Magasin - tidningen för dig som vill ta bättre bilder. Ensimmäinen numero syyskuussa, painos 10.000 kpl, neljä kertaa vuodessa.

Journalisten.se, Gratisbilder krav för ackreditering. Ruotsin motocross-sarjan akkreditoiduksi kuvaajaksi pääsemisen ehtona on ilmaisten kuvien luovuttaminen (kaksi kpl) kilpailun järjestäjille, lisäksi voittajat pitää kuvata niin, että sponsorien nimet näkyvät selvästi.

Thinkcamera.com, Nikon D300. 12 megapikselin järjestelmädigi, kroppikerroin 1.5. Arvosana 9/10. Suomen Nikon. Suomen hinta on 1.800 euroa.

Cameralabs.com, Canon EOS 450D / Digital Rebel XSi. 12 megapikselin järjestelmäkamera, 1.6 kroppikenno, 3 tuuman lcd-näyttö, LiveView, pölynpoisto. 3.5 kuvaa sekunnissa (53 jpg-kuvaa, 6 raw-kuvaa). Pieni, kevyt, runko painaa 475 gr. Arvosana 88%. Suomen Canon. Suomen hinta on n. 800 euroa (mukana Canon EF-S 18-55/3.5-5.6 IS -objektiivi).

Gizmodo.com, Entry-Level DSLR Battlemodo: Canon Rebel XSi vs. Sony Alpha a350 vs. Nikon D60 vs. Olympus E-420.

Digitalcamerareview.com, Panasonic Lumix DMC-TZ4. 8 megapikseliä, 28-280mm, 10-kertainen zoom, kuvanvakain, 3 tuuman lcd-näyttö. Suomen Panasonic. Suomen hinta on n. 350 euroa.

Cameras.co.uk, Panasonic DMC FS5. Pienikokoinen, metallikuori, 10 megapikseliä, 30-120mm, 4-kertainen zoom, kuvanvakaaja, 2.5 tuuman lcd-näyttö. Arvosana 84/100. Suomen Panasonic. Suomen hinta on n. 270 euroa.

Cameras.co.uk, Sony DSC W120. 7 megapikseliä, litteä, 4-kertainen zoom, 2.5 tuuman lcd-näyttö, kuvanvakaaja. Hymyntunnistus. Arvosana 80/100. Suomen Sony DSC-W120. Suomen hinta on n. 240 euroa.

Printerville.net, Epson Stylus Photo R1900. A3+ mustesuihku. Arvosana 4.5 / 5. Suomen hinta on vähän alle 600 euroa.

 

16.04.2008    (linkki)

Annukka Majamäki, Muistoja matkalta
3.5.2008 asti

Galleria Laterna Magicassa on esillä Annukka Majamäen valokuvia Vodou-rituaalista Afrikan Beninissä.

Jaakko Kilpiäinen, Betonin lumoa
3.5.2008 asti

Jaakko Kilpiäinen on kuvannut Pohjois-Intiassa Chandigarhissa Le Corbusierin 1950-luvulla suunnittelemaa betonista oikeustaloa.

Laterna Magica
Rauhankatu 7
00170 Helsinki
ma-pe 11-17 ja la 11-15

Keski-Suomen alueellisen valokuvataiteen 8. kiertonäyttely
30.4.2008 asti

Jyväskylän Luovan valokuvauksen keskuksen järjestämässä Keski-Suomen valokuvataiteen 8. aluenäyttelyssä on mukana teoksia 27 taiteilijalta. Vuoropuhelua käyvät perinteinen valokuvataide sekä digitaalisen teknologian tarjoamat ilmaisulliset mahdollisuudet. Mukana on myös taidegrafiikkaa ja valokuvataidetta yhdistäviä teoksia.

Viitasaaren kaupunginkirjaston galleria
Haapaniementie 52, Viitasaari
ma-to 12-19 pe 10-16 la 11-14

Turun Sanomat, Arten valokuvaajat esillä Ranskassa. Tatu Hiltunen ja Renja Leino sekä Juha Suonpää.

Valokuvagalleria Hippolyte:Kevätkauden 2009 näyttelyajat haettavissa 30.4.2008 mennessä.

Näyttelyaikaa voi hakea kahdesti vuodessa. Seuraavan kevätkauden aikoja haetaan edellisenä keväänä huhtikuun loppuun mennessä, ja vastaavasti syyskauden aikoja edellisenä syksynä lokakuun loppuun mennessä. Tilavuokra neljän viikon näyttelyajalta on Valokuvataiteilijoiden jäsenille 1700 euroa ja  muille 1900 euroa (ei sis. kutsukorttien painatus- ja postituskuluja). 

Hippolyte Studiotilan vapaita näyttelyaikoja voi hakea kolme kertaa vuodessa vuonna 2008. Tilan vuokra neljän viikon jaksosta on 300 euroa.

  • 30.4. mennessä saapuneet hakemukset huomioidaan jaettaessa aikoja saman vuoden elokuusta marraskuuhun.
  • 31.7. mennessä saapuneet hakemukset huomioidaan jaettaessa aikoja joulukuusta 2008 maaliskuuhun 2009.
  • 30.11. mennessä saapuneet hakemukset huomioidaan jaettaessa aikoja seuraavan vuoden aikoja 2009 huhtikuusta heinäkuuhun.

Jämsän Paintball, Valokuvat - Vironpeli 2008 - Laukkanen. Leikkisotaa.

Sfnet.harrastus.valokuvaus.digi.

Sfnet.harrastus.valokuvaus.

Tietokone.fi, Teratavujen tallennusta tuodaan koteihin. EMC ja Iomega rakentavat uutta miljardibisnestä.

  • Iomegan teratavun ulkoinen kiintolevyboksi maksaa noin 350 euroa. Laitetta saa myös gigabitin ethernet- ja wlan-yhteyksien kanssa.

Photocritic.org, Teaching yourself photography.

Trustedreviews.com, Digital Photography Tutorial – Spot Metering. Pistemittaus.

Red.com, 3K Scarlet. Ensi vuoden puolella myyntiin, hinta lienee alle $3.000. Lähinnä digivideo, mutta paljon muutakin. Speksien mukaan haastaa still-kameratkin.

The Online Photographer, Remembrance Of Things—Part 2. Miten onnistui valokuvien järjestely ja duplikaattien poisto, kuvia oli 45 GB:n verran.

Lagom.nl, LCD monitor test images. Näiden kuvien avulla voi yrittää arvioida, ovatko littunäytön säädöt oikean suuntaisia.

Earthboundlight.com, Up and Down, Forward and Back, Left and Right (Photo Tip of the Week). Välillä pienikin kameran paikan siirto parantaa paljon kuvaa.

Earthboundlight.com, Shaking the Sensor (Photo Tip of the Week). Toimiiko automaattinen kennonpuhdistus? Nikon D300.

Rob Galbraith, Adobe releases Camera Raw 4.4.1, Lightroom 1.4.1. 10.4.2008.

Rob Galbraith, Nikon releases firmware update for D3. 15.4.2008.

Rob Galbraith, lisää Nikonin päivityksiä.

Strobist, HonlPhoto Speed Grids: Controlling Contrast.

  • Suomen maahantuoja on Top Shot

Ameteurphotographer.co.uk, Samsung hints at full-frame camera.

Techcrunch.com, Google Developing Mac Version Of Picasa, Due To Be Released This Year.

Megapixel.net, Canon raises curtain on hi-res mobile printer. Canon Pixma iP100. $249.99.

Photoreview.com.au, Canon EOS 450D. 12 megapikselin järjestelmäkamera, 1.6 kroppikenno, 3 tuuman lcd-näyttö, LiveView, pölynpoisto. 3.5 kuvaa sekunnissa (53 jpg-kuvaa, 6 raw-kuvaa). Pieni, kevyt, runko painaa 475 gr. Arvosana 9/10. Suomen Canon. Suomen hinta on n. 799 euroa (mukana Canon EF-S 18-55/3.5-5.6 IS -objektiivi, Rajala Camera).

LetsGoDigital, Canon Digital IXUS 90 IS. 10 megapikseliä, 35-105mm, 3-kertainen zoom, kuvanvakaaja, 3 tuuman lcd-näyttö. Arvosana 79%. Suomen Canon.

Trustedreviews.com, Canon Digital IXUS 970 IS. 10 megapikselin pokkari, 37-185mm, 5-kertainen zoom, kuvanvakaaja, 2.5 tuuman lcd-näyttö. Arvosana 7/10. Suomen Canon. Suomen hinta on n. 380 euroa.

Luminous Landscape, Sigma DP-1. Kiinteä 28mm f/4, järjestelmädigin kenno kompaktidigissä, raw-kuvat, 2.5 tuuman lcd-näyttö. Kaikenlaisia lisävarusteita, mm. mittaetsin. Hinta on $799.

DCRP, Sony Cyber-shot DSC-W150. 8 megapikseliä, 30-150mm, 5-kertainen zoom, kuvanvakaaja, 2.7 tuuman lcd-näyttö. Suomen Sony. Suomen hinta on n. 270 euroa.

Photographyblog.com, Olympus Mju 1030 SW. Arvosana 4 * / 5 *.

Trustedreviews.com, Olympus mju 1030 SW. 10 megapikseliä, 28-102mm, vesitiivis 10m, iskunkestävä 2m, kolme väriä, 2.7 tuuman lcd-näyttö, suomenkielinen valikko. Arvosana 8/10. Suomen Olympus. Suomen hinta on n. 400 euroa.

 

15.04.2008    (linkki)

HS, 12.4.2008, Suomalaisopiskelijan sattumaotos Fidel Castrosta levisi maailman lehtiin 60-luvulla. Clas Olin otti kuuluisan kuvan Fidel Castrosta kellumassa aalloilla turvamiehen ja muutaman suomalaisen kanssa. Kyse oli sattumasta, Kuuban ohjuskriisi oli kehittymässä pahimmilleen ja tällaiselle kuvalle oli kova kysyntä. Jorma Routilla oli mukana äidiltä lainattu Kodak Retina -taskukamera. Hän pyysi Clas Olinia nappaamaan muistoksi muutaman kuvan.

  • ..."Kentällä vastassa oli iso joukko lehtiväkeä. Matkakuvat olivat vielä kamerassa. Annoin kameran filmeineen Hufvudstadsbladetin toimittajalle", Routti kertoo...
  • ...Lopulta kuvan julkaisi aukeaman kokoisena myös kuvajournalismin lippulaiva Life Magazine. Lifen versiosta suomalaiset oli rajattu pois...
  • Kuvan oikeudet myytiin 80 markalla silloisella Pressfotolle, joka välitti saman tien materiaalin AP:n kautta joka puolelle maailmaa. Routti kyseli myöhemmin Lifelta suoraan korvauskäytäntöjä, silloin paljastui, että Life olisi voinut maksaa jopa 15.000 dollaria yksinoikeudesta kuvaan. Nykyrahassa summa olisi 90.000 euroa.
  • Routti: "Kuvatoimistojen kautta tulleista kuvista sen sijaan ei lisäkorvauksia tarvinnut maksaa. Life piti tilannetta kuitenkin sen verran epäoikeudenmukaisena, että lähetti lohdutukseksi tuhannen dollarin sekin".
  • (Tässä siis opettavainen esimerkki, miten EI kannata toimia... Pressfoto meni konkurssiin vuonna 1996. A4 Media Oy hankki Pressfoton kuva-arkiston myyjälle kuuluneine tekijänoikeuksineen.
  • Kilpailuviraston lausunto 10.1.2000, Lehtikuva Oy:n epäilty määräävän markkina-aseman väärinkäyttö uutiskuvapalvelumarkkinoilla. Pressfoto Ltd Oy oli pyytänyt Kilpailuvirastoa selvittämään, onko Lehtikuva Oy käyttänyt väärin määräävää markkina-asemaansa uutiskuvapalvelujen hinnoittelussa siten, että se on johtanut Pressfoton konkurssiin. Perusteellinen selvitys, mielenkiintoista luettavaa. Tässähän on sitten kyse yli viiden takaisesta päätöksestä.
  • Ja vielä vähän aiheen sivusta: Jukka Kukkonen, VALOKUVAT KELLAREISSA
    SELVITYS KUSTANNUSTALOJEN KUVA-ARKISTOISTA
    , v. 2002, 71-sivuinen pdf)

HS, Matti Saanion näyttely aloittaa Ateneumin valokuvataiteen sarjan. Yhteinen elämä – Matti Saanion varhaiset valokuvat 3.8. saakka Ateneumin taidemuseossa.

Jani Sourander, Ennakkotehtävät. Lahden Muotoiluinstituutin ja TaiKin yhteisen haun deadline oli 11.4.2008 klo 16:15. Ks. kuvat, joilla Jani osallistui hakuun.

(Foorumilta) Turun taideakatemian valokuvauslinjan hakuaika päättyi jokin aika sitten. Ennakkotehtäviä oli kolme.

Muurlan opiston valokuvauslinja, blogimerkintä 11.4.2008, Raastis raastaa, mutta helmiäkin on luvassa..

  • ...Raastinrauta on nimensä mukainen raastava ja palasiksi ihmisen mahdollisesti laittava kontaktikuvauskurssi. Tarkoituksena on ottaa kontaktia tuntemattomaan toiseen ihmiseen kadulla urbaanissa ympäristössä...

Janneheimonen.net, Toinen kerta teerensoitimella 2008.

Sektori.com, Silmälasiprojektorilla kuvaa suoraan verkkokalvolle. Prototyyppivaiheen miniprojektorin paino on 25 grammaa, kaupallista sovellusta joutunee odottamaan ainakin vuoteen 2010.

Tietokone.fi, Jokamiehestä tehdään nettijulkaisijaa. Ilmainen palvelu kääntää automaattisesti pdf-julkaisut flashiksi. Flashissa on mukana kääntyvät sivut, kirjanmerkit, haku, omat muistilaput, lisäksi hakukoneet indeksoivat nämä sivut.

Työministeriö, Graafikko, Finnbrodeeraus Oy, Somero. Osattavia ohjelmistoja PhotoShop, FH, illustrator, corel. Aikaisempi kokemus tarra- tai banderollitulostuksista sekä silkkipainon värierottelusta ovat eduksi.

  • Palkkaus Sopimuksen mukaan
  • Työ alkaa Sopimuksen mukaan
  • Työaika kokopäivätyö
  • Työn kesto yli 12 kuukautta
  • Ilmoitus jätetty 11.04.2008

Canon Fan Foto, valokuvakilpailu jalkapallofaneille. Canon on kesäkuussa pidettävien jalkapallon EM-kisojen virallinen tukija. Kilpailuun osallistuminen vaatii rekisteröitymisen. Euroopan-laajuisen kilpailun pääpalkintona on paikka EM-kisojen kuvausaitiossa. Jokaisesta sivustolle ladatusta kuvasta Canon antaa Punaiselle Ristille yhden euron. Jokaisesta äänestyskerrasta Canon antaa Punaiselle Ristille 0.50 euroa. Viikottain eniten ääniä saaneen jalkapalloaiheisen kuvan ottaja palkitaan Canon PowerShot SX100 IS -kameralla. Toisessa vaiheessa Canonin ja Gettyn edustajat valitsevat 11 kilpailun parasta kuvaa, ne julkistetaan 27.5. - 6.6.2008. 11 kuvan ottajaa palkitaan kahden hengen VIP-matkalla kisoihin (lennot, majoitukset, liput, kuljetukset sekä Canon EOS 450D).

 

11.04.2008    (linkki)

Päivityksissä tulee 4 - 5 päivän tauko.

10.04.2008    (linkki)

Tekijänoikeusneuvosto, 2007:15 Valokuvan teoskynnys. 8-sivuinen pdf, lausunto annettu 16.11.2007. Kysymys 1940-luvulla valmistettujen valokuvien teossuojasta. A.A. pyytää 12.12.2006 saapuneella sähköpostiviestillä tekijänoikeusneuvostolta lausuntoa siitä, onko Museoviraston hallussa olevassa Aukusti Tuhkan valokuvakokoelmassa yhtään teoskynnyksen ylittävää valokuvaa.

  • ...Hakijalle on selvinnyt nyttemmin että Tuhkan valokuvia on lahjoitettu
    vuonna 1970 Museovirastoon huomattavan suuri kokoelma (yli 20.000
    valokuvaa). Kuvien luovutus on tapahtunut Tuhkan eläessä ja
    luovuttajataho on hakijan mukaan ilmeisesti ollut Filmiyhtymä Oy, jonka
    perustaja Tuhka oli. Luovutus- tai vastaanottokirjaa ei ole löydetty,
    ainoastaan merkintä aineiston liittämisestä kokoelmiin...
  • ...Hakija on halunnut selvittää kokoelman tekijänoikeuksia. Museovirasto on hakijan mukaan vastannut hänen tiedusteluunsa siten, että "Museoviraston kuva-arkiston yli-intendentin B.B.:n asiantuntemukseen viitaten Museoviraston mielestä yksikään kokoelman kuvista ei ylitä teoskuvan kynnystä" (lainaus hakijan sähköpostiviestistä)...
  • ...Tällöin siis yli 20.000 valokuvan kokoelmassa ei ole yhtään tekijänoikeudella suojattua kuvaa. Hakijan mukaan on "huomattava sattuma ettei tuohon joukkoon ole eksynyt yhtään teoskuvaa", huomioiden erityisesti että aineistosta on tehty ainakin yksi kirja sekä pysyväisnäyttely Kuopioon....
  • Mikä oli tekijänoikeusneuvoston vastaus? Kuuluvatko näin vanhat valokuvat teossuojan piiriin? Perustelut ovat pitkät, niihin kannattaa tutustua. Oliko päätös yksimielinen?
  • Jos "kiistan" taustat kiinnostavat, niin lue digicamera.netin uutiset 15.1.2007

Valokuvatorstai, 85. haaste, inspiroidu kirjan nimestä: 1. Humiseva harju 2. Lennä, uneksi tai 3. Vetää kaikista ovista. Osallistua voi viikon ajan.

  • Osallistuminen tavalliseen tapaan, kuvausaikaa on viikko. Ohjeet.
  • 84. haasteen "MÖRKÖ" otti vastaan 135 kuvaajaa

Kaleva.fi, Kuva yliopiston sivuilta päätyi lesbosivuille. ...parin vuoden takainen kasvokuva Oulun yliopiston sivulta oli imuroitu norjalaisille homo- ja lesbosivuille. Naisen nimi oli sivuilla vaihdettu tekaistuksi nimeksi, mutta kasvot olivat tutut...

(Foorumilta) Helsingissä laminointia kapa-levylle edullisesti?
- K: Missä saisi julistekokoisen kuvan edullisesti ja hyvin kiinnitettyä kapa-levyyn? Mielellään Helsingissä. Verrokkihinta on 85 e 100x70 cm kuvalle -- kuvittelen ja toivon, että tuo ei ole edullisin mahdollinen.
- V: Tarvitset levyn (5mm, valkoinen) ja esim. 3M:n tekemää valokuvaliimaa. Molemmat löysin pari päivää sitten Uudenmaakadun Temperasta. Levy maksoi n. kahdeksan euroa ja spray-liima 18e. Liima riittänee n. viidelle kuvalle eli kappalehintaa tulee n. 12e.

Muropaketti, viestejä niin paljon että heikompaa hirvittää. Pitkistä ketjuista kannattaa ehkä lukea vain tuoreimmat. Ja alue on Rauta.

Suomen Ammattivalokuvaajat ry, Fotofinlandia 2008 tuomaristo (1-sivuinen pdf, jossa tuomareista kuvat + vähän esittelyä).

Sfnet.harrastus.valokuvaus.digi, Mittaaminen kuvasta.

HS, Kadonneen pikkutytön epäillään joutuneen siepatuksi. Ohikulkija otti kuvan pyöräilevästä Engla Juncosa-Höglundista hetkeä ennen hänen katoamistaan...

  • Keskustelu aiheesta (viestejä jo yli 30 kpl), ohikulkija sattui ottamaan kuvan juuri kuvan ennen katoamista, myös epäillyn autosta on kuva jne...

Elisa.net, Harvinaiset Elvis-kuvat löytyivät.

The Independent, The cult of Holga: The sixties' camera makes a comeback.

Ephotozine.com, Decades of photography. Chris Steele-Perkins, vuodesta 1979 Magnum-kuvaajaa.

Photo-i.co.uk, Adobe TV. Creative Suite 3 Video Content Available. Ilmainen.

Digital Photography School, Your Best Friend’s Wedding.

Photographyblog.com, PhotographyBB Online Magazine 3rd Edition. Ilmainen pdf-lehti.

Photocritic.org, Why sharpen your images?

Pentax Travel Contest, results. 539 kuvaa.

Rob Galbraith, Crucial SSD provides a glimpse into the future of computing for the mobile photographer. Lexar 32GB vs. kovalevy.

Makezine.com, Panoramic video experiment.

Dslrblog, Viewfinder: See Pictures Matched with 3D Google Earth Scenes.

Ephotozine.com, Jessops All Party Parliamentary Photographic Competition. Parlamentin jäsenet (ylä- ja alahuone) ovat ottaneet kuvia.

Dpreview.com, Canon and Nikon fix firmware for forties. Canon 40D ja Nikon D40.

Strobist, First Look: Honl Speed Grids.

Megapixel.net, Shades for the conspicuous spy. Spy Camera Sunglasses, 1.3 megapikselin kamera, mp3, giga tallennustilaa. Kaukosäätimella voi ottaa kuviakin. Hinta on $99.

IR, Canto Releases Cumulus 7.5.3 Product Line Tune-Up (lehdistötiedote). Edellinen päivitys joulukuussa.

Photographyblog.com, Rankin Tests the Canon EOS-1Ds Mark III. Mitä paljastui? 21 megapikseliä, kuvan koko 5600 x 3700 pikseliä, täysikokoinen kenno, ISO 50 - 3200, 3 tuuman lcd-näyttö, Live View, 5 kuvaa sekunnissa, max. 56 jpg-kuvaa. Kysyntää riittää tämänkin hintaluokan kameralle. Suomen Canon. Suomen hinta on vähän alle 8.000 euroa.

Photographyblog.com, Colormunki Photo Review. Näytön, printterin ja dataprojektorin kalibrointi, hinta on $499. Arvosana 5 * / 5 *. 28.4.2008: Top Shot myy hintaan 497 euroa.

The Online Photographer, Sigma DP1. The Future Meets the Past. Kiinteä 28mm f/4, järjestelmädigin kenno kompaktidigissä, raw-kuvat, 2.5 tuuman lcd-näyttö. Kaikenlaisia lisävarusteita, mm. mittaetsin. Hinta on $799.

Dpreview.com, Sony Cyber-shot DSC-H10. 8 megapikseliä, 10-kertainen zoom, 3 tuuman lcd-näyttö (H3-mallissa 2.5 tuuman lcd-näyttö). Pieni päivitys Sony DSC-H3:een. Recommended (just). Suomen Sony. Suomen hinta on n. 300 euroa.

 

09.04.2008    (linkki)

Foorumilaisten kuvia:

Journalisti-lehti, 20.3.2008.

Suomen Adobe, ti 22.4.2008, klo 9:00 - 11:30, Finnkino, Tennispalatsi 2, Helsinki. Adobe Photoshop Lightroom 2.0, ilmainen seminaari, ennakkoilmoittautuminen.

Tietokone.fi, Panasonicin uutuuspokkari kuvaa hd-videota. Laajaa kuvaa taskukameralla. Panasonicin Lumix DMC-FX500, hinta on noin 469 euroa, tässä kuussa myyntiin.

Afterdawn, BenQ:lta ohut 24-tuumainen laajakuvanäyttö. Suomen suositushinta on 549 euroa.

Tietokone.fi, HP:ltä ultrapieni halpakannettava. Euroopan hintataso lienee lähellä 500 euroa. 8,9 tuuman näyttö, 1280 x 780 pistettä, noin 1.2 kiloa.

Muropaketti, Eee PC tulee kesäkuussa Suomeen. Eee PC 701:n suositushinta Suomessa on 312 euroa.

Panttihuutokauppa Helsingissä 16.4.2008. Lähtöhinta on ohjeellinen.

DIGIKAMERA CANON IXUS 75 7.1 MP 90 e
1 VERKKOLATURI 1 MUISTIKORTTI 32 MB 1 USB-KAAPELI
KÄYTTÖOHJEET
- poistettu

DIGI-VIDEOKAMERA SAMSUNG VP-D361W MINI DV 140 e
1 VERKKOLATURI 1 KAAPELI
KÄYTTÖOHJEET
- 120 euroa

KAMERANRUNKO LEICA D.R.P. N:O 522517 500 e
1 OBJEKTIIVI LEITZ 5 CM/3.5
1 ETSIN 1 ETÄISYYSMITTARI
KOTELO
- 400 euroa

KAMERANRUNKO CANON F-1 300 e
1 OBJEKTIIVI 50/1.4. 1 OBJEKTIIVI CANON 24/2.8
1 OBJEKTIIVI CANON 35-105/3.5. 1 EXTENDER CANON 2X
1 OBJEKTIIVI CANON 100-300/5.6
1 SALAMA CANON 299T. 1 MOOTTORIPERÄ CANON PW FN
LAUKKU
- poistettu

SALAMALAITE CANON SPEEDLITE 550 EX 150 e
- 150 euroa

Pdonline.com, Pulitzers Go To Photographers From Reuters, Concord Monitor.

Luminous Landscape, Balmoral Mist – Deconstructed. Erään kuvan tarina.

Mike Stimpson, Classics in Lego. Hauskoja, jos muistaa alkuperäisen kuvan.

Digital Photography School, How to Recover Lost Images. Muutama ilmainen kuvanpelastusohjelma mainitaan. Tässä niitä ilmaisia:

Bobatkins.com, Macro Lenses for Canon EOS.

Strobist, Birthdays, Heresies and Watt-Seconds. Kaksi vuotta takana, mitä edessä?

Strobist, Can-Do Approach to Cheap Lighting. Video.

Pdnpulse.com, Weston Print Fetches $1.6M At Auction. Sotheby's huutokauppa.

Olympus Techno Zone, nettilehti, huhtikuun numero on ilmestynyt.

Rob Galbraith, Canon releases firmware update for EOS 40D. Firmware v.1.0.8.

Dpreview.com, Sigma software stops DP1 going green.

LetsGoDigital, Photography portal for Apple iPhone.

Trustedreviews.com, Canon EOS 40D. 10 megapikselin järjestelmädigi, kroppikerroin 1.6, 6.5 kuvaa sekunnissa, Live View (myös AF), 3 tuuman lcd-näyttö, säänkestävä (ei 1-sarjan tasoa). Arvosana 9/10. Suomen Canon. Suomen hinta n. 1.000 euroa.

Trustedreviews.com, Olympus E-3. 4/3-formaattia, 10 megapikseliä, rungon sisäänrakennettu kuvanvakain. Olympuksen kroppikerroin on 2. Kehittyneen harrastajan/ammattilaisen järjestelmädigi. Arvosana 9/10. Suomen Olympus. Suomen hinta on alle 1.800 euroa.

Creativepro.com, Nik Software's Viveza. Monimutkaisempaan maskaukseen.

Steve Sanders, Olympus FE-340. 8 megapikseliä, 36-180mm, 5-kertainen zoom, neljä väriä, 2.5 tuuman lcd-näyttö, suomenkielinen valikko. Suomen Olympus. Suomen hinta vähän yli 200 euroa.

 

08.04.2008    (linkki)

Pertti Kekarainen: Works from the TILA - SPACE series
27.4.2008 asti

Pertti Kekarainen (s. 1965) on yksi kansainvälisesti menestyneistä valokuvataiteilijoistamme. Hänen uusimpia Tila-sarjaan liittyviä teoksiaan on esillä Sanomatalossa Gallerie Anhavassa. Kekarainen kuvaa anonyymejä sisätiloja ja lisää niihin elementtejä, jotka voimistavat kuvan monitulkintaisuutta ja hämmentävät havaintoa.

Galerie Anhava
Mannerheiminaukio 3, Helsinki (Sanomatalo)
ti-pe 11-17, la-su 12-16

Henrik Duncker, Relating Latvia
27.4.2008 asti

Duncker on tehnyt säännöllisesti matkoja Latviaan vuodesta 2002 lähtien yhdessä latvialaissyntyisen vaimonsa kanssa. Näyttelyssä on yli 30 värivalokuvaa Länsi-Latvian maaseudulta, jossa Dunckneria on mm. riemastuttanut häpeilemättömästi rönsyilevä kukkaornamentiikka ja interiöörit, joita pohjoismaiset sisustus- ja stailausaatteet eivät vielä ole kesyttäneet.

www.henrikduncker.com

Luova.fi
Albertinkatu 16, Helsinki
ti-pe klo 11-18, la-su klo 12-16

Muotokuvanäyttely, Photo Retreat 2007 - Ekenäs
Tuulevi Aaltonen, Hannu Iso-oja, Anna Kervinen, Antti Lumikari, Aleksi Niemelä, Monica Nordling, Joona Palaste, Tuula Palaste-Eerola, Robert Perander, Leena Saarela.
25.4.2008 asti

Tänään avautuvassa näyttelyssä on esillä Tammisaaressa syksyllä 2007 kuvattuja henkilökuvia kymmeneltä eri kuvaajalta.

Kameraseuran Kamera-Galleria
Lastenkodinkuja 1, Helsinki.
 ma-pe klo 11-17

Afrikan tähti - Africa be wetrivi
24.4.2008 asti

Turkulaisen lehtikuvaaja Tuula Heinilän valokuvia Länsi-Afrikasta: Benin, Togo ja Ghana. Alkuperäiskulttuuria ja arkipäivää.

Kansainvälinen kulttuurikeskus Caisa
Mikonkatu 17 C, Helsinki
arkisin 10 - 18

Toby Glanville, Finland Stations
30.3.2008 asti

Toby Glanvillen näyttely on siirtynyt Oulusta Turkuun.

Valokuvakeskus Peri
Uudenmaankatu 1, Turku
ti-pe 12-19, la-su 11-17

Jorma Ikonen, Veden lumoa
26.4.2008 asti

Pääkirjaston kahvila
Maaherrankatu 12, Kuopio

Skenet.fi, Mikko Oranen, Näyttely: Henrick Duncker, Kuvia Euroopan reunalta.

Elmu.fi, Stefan Bremerin valokuvanäyttely. Elmulla on 30-vuotisjuhlat. Osa ohjelmaa on Stefan Bremerin kuvasarjat ’Täysillä ja keskellä’ -valokuvia yöllisestä Helsingistä 1978-1985 sekä ’Yön Hahmot’ –sattumanvaraisia yöllisiä muotokuvia Helsinki 1984-1986. Kuvat ovat esillä Nosturilla 07.04-31.05.2008.

  • Näyttely avoinna arkisin kello 11:00-16:00 Ravitsemusliike Nousussa ja Nosturin ala-aulassa, osoitteessa Telakkakatu 8, 00150 Helsinki. Vapaa pääsy.

Heikki kuvaa, päiväkirjaa valokuvausjutuistani. Abduktio ja Raised Fist 28.3.2008.

Taloussanomat, Digikuvat voivat tuhoutua muutamassa vuodessa. Digitieto voi säilyä cd- ja dvd-levyillä vain muutaman vuoden. Suomen Kansallisarkiston kehittämispäällikön István Kecskemétin mukaan tutkimuksissa cd-levyjen kestoiäksi on saatu 3–320 vuotta...

Uusisuomi.fi, Hollywood-tähdet: Nyt riitti photoshoppaus!

Stara.fi, Huippumalli-juontaja tyylikkäissä nakukuvissa.

  • Iltalehti 1.3.2008, Huippumalli-juontaja alastonkuvissa
  • kuvat on aikanaan ottanut valokuvaaja Lauri Eriksson, ks. digicamera.netin uutiset 1.7.2005
  • YleQ, sarja Miten minusta tuli minä, Lauri Eriksson (mp3, vajaa 30 megaa), 28.9.2004. "Anna Tuluston toimittamassa Miten minusta tuli minä -ohjelmassa Lauri Erikssonin lisäksi puheenvuoron saavat myös miehen ystävät ja työtoverit." 28.9. Lauri Eriksson.

Levikintarkastus.fi, Levikkihaku. Vuosi 2007.

  • Kamera-lehti 10.892 kpl
  • Digikuva-lehti 6.807 kpl

Tekniikan Maailma on uudistunut, vertailuista on netissä kaikille esillä joitain lyhennelmiä, mahdolliset näytekuvat yms.

Tekniikan Maailma on uudistunut, testeistä on netissä kaikille esillä joitain lyhennelmiä, mahdolliset näytekuvat yms.

Tekniikan Maailma nro 7/08, 2.4.200.

  • Kuvan ja tekstin monitaiturit, kuusi sivua. Käydään läpi nykyaikaisen monitoimitulostimen ominaisuuksina, esimerkkinä mainitaan Canon MP610 ( alle 200 euroa) ja HP C81810 (HP:n huippumalli, muistikortinlukija, kirjoittava dvd-asema ym. 400 euroa). Muutaman viikonlopun ahkera valokuvien tulostaminen voi maksaa enemmän kuin itse monitoimitulostin. Kymppikokoisen valokuvan musteet ja erikoispaperit maksavat 20 - 70 senttiä. Kuuden erillispatruunan sarja Epson RX685:een maksaa 50 euroa, 100 kpl kymppikokoista fotopaperia maksaa 17 euroa, tarjouksessa 11 euroa. Maahantuojan mukaan musteen hinta yhtä kymppikuvaa kohti on 14 - 15 senttiä. HP C4380:n parhaat valokuvat saa kahdella yhdistelmäpatruunalla, joiden isoimmat mallit maksavat yli 50 euroa, 100 kpl fotopaperia maksaa 10 - 20 euroa. HP:n mukaan yhden kymppikuvan musteen hinnaksi tulee runsaat 30 senttiä.
    - Harvoissa edullisissa kirjoittimissa on kätevää kaksipuolista tulostusta. Melkein kaikissa on kuitenkin tarjolla manuaalinen kaksipuolinen tulostus, joka aiheuttaa harmaita hiuksia, jos jokin menee pieleen (syöttöhäiriö tms.).
    - Langattoman lähiverkon avulla tulostimen voi jakaa usean tietokoneen kesken, usb-liitäntää tarvitaan kuitenkin edelleen esimerkiksi skannaukseen.
    - Kännykästä on kätevä tulostaa valokuvat Bluetoothilla.
    - Monitoimitulostimien automaattisäädöt parantavat kuvaa vaivattomasti, vanhat ruskettuneet värikuvatkin saavat helposti värinsä takaisin.
  • TM Testi, Legenda elää, Leica M8, 6 + 1 sivua, hintaluokka 4.800 euroa. Leica M8 esiteltiin jo vuoden 2006 Photokinassa syksyllä, tässä digissä on 10 megapikselin ccd-kenno. Objektiiveja on tarjolla vähän alle kaksikymmentä, 16 - 135 mm:n välillä. Mittaetsinkamerana M8 tarjoaa pitkille zoomille pienemmän rajausikkuna, etsimen laajin rajauskehä on tehty 24 mm:n objektiiveille, tätä isommat objektiivit vaativat apuetsimen. Näyttä on 2.5 tuumaa, valikon kieltä ei ole suomennettu. Kuvaustahti on kaksi kuvaa sekunnissa, kerralla kymmenen sarja jpg-/dng-kuvia. Jpg-prosessointi ei ole parasta luokkaa, kohina on hyvää keskitasoa. Mittaetsinkameran ongelmat peilikameraan verrattuna ovat terävyysalueen hallinta, etu- ja taka-alan suhde ja lähikuvauksen vaikeudet. Kuvien tarkka rajaaminen helokehäetsimen avulla on yksinkertaisesti mahdotonta. "Leican ostaja saa varmaankin jotain, mitä rahalla ei voi mitata, ja puuhailu erilaisten etsinten ja välttämättömien suodattamien kanssa tuottaa varmaan nostalgista mielihyvää tekniikasta innostuville".

Panttihuutokauppa Tampereella 10.4.2008. Lähtöhinta on ohjeellinen.

KAMERANRUNKO NIKON F5 320 e
- ei tarjousta

DIGIKAMERA PENTAX OPTIO M10 6.0 MP EI MUISTIKORTTIA 74 e
TIA 2 ASENNUSLEVYKETTÄ 2 JOHTOA 1 OHJEKIRJA
- ei tarjousta

DIGIKAMERA NIKON COOLPIX 1 LATURI VAILL 1 MUISTIKORTTI 44 e
128MB SUOJAPUSSI OHJEKIRJA TELINE 2 JOHTOA
- 52 euroa

DIGIVIDEOKAMERA SONY DCR IP7E 2 AKKUA 1 LATURI 110 e
1 MUISTIKORTTI 32MB 1 SUOJAPUSSI
- 195 euroa

KAMERANRUNKO CANON EOS350D 250 e
1 OBJEKTIIVI CANON 18-55MM 1 MUISTIKORTTI 512MB
1 LATURI 2 JOHTOA OHJEKIRJAT ASENNUSLEVYKKEET
- 250 euroa

STUDIOSALAMA QFLASH T5D QUANTUM 360 e
1 AKKUMODULI QUANTUM TURBO COMPACT VÄLIJOHTOJA
1 DIGIKAMERA PANASONIC LUMIX DMC-LX1 1 LATURI
1 MUISTIKORTTI 2GB
- poistettu

Panttihuutokauppa Turussa 10.4.2008. Lähtöhinta on ohjeellinen.

DIGIKAMERA SAMSUNG DIGIMAX L60 SD258 60 e
- 60 euroa

DIGIKAMERA CANON POWERSHOT A620 60 e
- 60 euroa

DIGIKAMERA SONY DSC-W30 MUISTIKORTTI 1GB 40 e
- 40 euroa

KAMERA NIKON F-801 MULTI CONTROL BACK MF-21 80 e
1 OBJEKTIIVI NIKON 50 MM 1:2.8
1 SALAMALAITE NIKON SB-24
- ei tarjousta

KAMERAJALUSTA MANFROTTO 161 + KINOPÄÄ 160 220 e
- poistettu

KAMERA HASSELBLAD 2003FCW + FILMIKASETTI A12 1000 e
1 OBJEKTIIVI SONNAR 150/2.8
- poistettu

Digital Photography School, High Impact Photography With Panoramics.

Diyphotography.net, 25 Ways to Jump Start Photography Inspiration.

IR, ExpoImaging Introduces Ray Flash: The Ring Flash Adapter; Puts Unique Ring Light Effects in the Hands of Mobile Photographers (lehdistötiedote). Rengassalama, $299.

Cameralabs.com, Sony Alpha DSLR-A350. 14 megapikselin järjestelmädigi, erikoinen kääntyvä 2.7 tuuman lcd-näyttö, Sonyn oma versio Live View:stä. Suomen Sony. Suomen hinta lienee vähän yli 900 euroa.

Neocamera.com, Sony Alpha A200. Uusittu versio A100-mallista, joitakin ominaisuuksia otettu Sonyn lippulaivasta A700:sta. 10 megapikselin järjestelmädigi, ccd-kenno, kuvanvakain, etsinkuva 95%, sisäänrakennettu salama, 2.7 tuuman lcd-näyttö, akun kesto 750 kuvaa, lisävarusteena akkukahva. Suomen Sony. Rungon hinta Suomessa n. 600 euroa.

Digitalcamerareview.com, Olympus E-420. Pieni ja kevyt 10 megapikselin 4/3-systeemin järjestelmädigi, painoa 380 gr, kroppikerroin 2, Live View, 3.7 tuuman lcd-näyttö, langaton salamaohjaus, rungossa ei kuvanvakaajaa.

Pcmag.com, Canon PowerShot SD790 IS. Euroopassa Canon Digital Ixus 90 IS. 10 megapikseliä, 35-105mm, 3-kertainen zoom, kuvanvakaaja, 3 tuuman lcd-näyttö. Suomen Canon. Arvosana 4.5 * / 5 *, Very Good.

Photographyblog.com, Panasonic Lumix DMC-LZ10. 10 megapikseliä, 30-150mm, 5-kertainen zoom, kuvanvakaaja, 2.5 tuuman lcd-näyttö. Arvosana 4.5 * / 5 *. Suomen Panasonic. Suomen hinta on n. 260 euroa.

Dpreview.com, Olympus Zuiko Digital 14-42mm 1:3.5-5.6 ED. Suomen hinta on n. 260 euroa.

Dpreview.com, Olympus Zuiko Digital 12-60mm 1:2.8-4.0. Suomen hinta on n. 1.000 euroa.

 

07.04.2008    (linkki)

Kesällä alkanut Fazerin valokuvakilpailu Sininen Hetki on päättynyt. Kilpailuun lähetettiin 3.314 kuvaa. Tämä kilpailu kuului sarjaan "Älä järjestä valokuvakilpailuja näin...".

- Säännöissä ei mainittu mitään palkkiosta, jos/kun kuvia käytetään. 20 eniten yleisöäänestyksessä ääniä saanutta palkitaan alle 20 euron arvoisella Fazerin suklaalla (9 x 200 g). Kaikki lähetettyjen kuvien oikeudet luovutettiin ilman erillistä korvausta Cloetta Fazer Makeiset Oy:lle. Tuomaristo valitsi yhdeksän parasta kuvaa, jotka esitellään kevään 2008 aikana Sinisen levyissä.

- näyttelynä 64 kuvaa kiertävät kauppakeskuksissa, seuraavana on vuorossa Sello, Espoo, 7-12.4.2008. Sitten 14.-19.4.2008 Koskikeskus, Tampere ja 21.-26.4.2008 Hansa, Turku. Esilläolevat kuvat edustavat hyvin perinteistä käsitystä sinisestä hetkestä, ei erityisen kiinnostavaa.

  • Säännöt: "...Osallistumalla kilpailuun kuvan lähettäjä vakuuttaa omistavansa kaikki oikeudet lähettämäänsä kuvaan ja luovuttaa nämä oikeudet ilman erillistä korvausta Cloetta Fazer Makeiset Oy:lle. Cloetta Fazer Makeiset Oy:llä on oikeus muun ohella käyttää kuvia sekä lähettäjän nimeä ja kuvatekstiä kampanjaan liittyvällä kampanjasivustolla (mukaan lukien e-postikortit), kampanjan mainonnassa sekä tuotepakkauksissaan. Myös kaikki kuvien kaupalliset oikeudet siirtyvät Cloetta Fazer Makeiset Oy:lle..."

Turun Sanomat, Valokuvaajaneiti Signe Branderin matkassa Suomen kartanoissa. ...Tästä kokoelmasta tutkijat Irma Lounatvuori ja Sirkku Dölle ovat toimittaneet tyylikkään, ammattitaidolla tehdyn teoksen Signe Brander, Suomen kartanoissa....

Digivideo.fi, Kuvausvinkkejä verkkolehdestä. Pinnacle on aloittanut verkkolehden julkaisemisen myös suomeksi. Asiasta on kerrottu sähköpostitse rekisteröityneille käyttäjille, mutta sivusto on avoin muillekin. Ensimmäisessä numerossa on 10 kuvausvinkkiä, jotka kerrankin ovat asiallisia, lyhyitä ja perusasioista. Noita voi suositella...

Suomen Ammattivalokuvaajat ry, Huhtikuun kuvaaja 2008. Oululainen Studio P.S.V:n valokuvaaja Onni Kinnunen.

Suomen Lehtikuvaajat ry, Huhtikuun kuvaaja 2008. Sami Kilpiö

Muropaketti, Olympuksen erikoispokkari kestää rankkaa kohtelua Olympus µ 1030 SW.

LFI, Leica-lehti. Leica's revised plan. Tj:n haastattelu, pdf.

Kamera & Bild, Hon köper dina bilder. Art buyer Maria Widemar i stor intervju. Mitä kuvaajan pitää ottaa huomioon?

Kamera & Bild, Test av fem fotoböcker som livar upp dina bilder. Lehdessä viime vuoden puolella ilmestynyt testi. Ruotsalaiset omista kuvista koottavat fotokirjat testissä.

LetsGoDigital, Canon EOS-1Ds Mark III. 21 megapikseliä, kuvan koko 5600 x 3700 pikseliä, täysikokoinen kenno, ISO 50 - 3200, 3 tuuman lcd-näyttö, Live View, 5 kuvaa sekunnissa, max. 56 jpg-kuvaa. Arvosana 82%. "Absolutely top of the top! ". Kysyntää riittää tämänkin hintaluokan kameralle. Suomen Canon. Suomen hinta on vähän alle 8.000 euroa.

Anandtech.com, Sony A350. 14 megapikselin järjestelmädigi, erikoinen kääntyvä 2.7 tuuman lcd-näyttö, Sonyn oma versio Live View:stä. Suomen Sony. Suomen hinta lienee vähän yli 900 euroa.

Popular Photography, Panasonic Lumix DMC-TZ5. Tammikuussa julkistettu. 9 megapikseliä, 28-280mm, 10-kertainen zoom, 3 tuuman lcd-näyttö. Videota kuvatessa voi nyt zoomata, hdtv-out. Suomen Panasonic. Suomen hinta on n. 400 euroa.

Thinkcamera.com, Kodak Z1085 IS. 10 megapikseliä, 35-175mm, 5-kertainen zoom, kuvanvakaaja, 2.5 tuuman lcd-näyttö. Arvosana 8/10. Suomen Kodak.

 

06.04.2008    (linkki)

HS, Vedonlyöntiyhtiö käytti luvatta suomalaisteosta mainoksessaan. Brittiläinen vedonlyöntiyhtiö Ladbrokes on käyttänyt mainoksissaan kuvaa Eila Hiltusen Sibelius-monumentista ilman lupaa...

  • ks. digicamera.netin uutiset 14.2.2008 (jos tekijänoikeudet ja Finlandia-muistomerkki ja Eila Hiltunen kiinnostavat...)

HS, Ranskalaiskuvaaja näyttää Suomen viimeisen rauhan kesän tunnelman. ...Nyt Denise Bellonin Suomen-kuvista on nyt koottu kirja nimeltä Onnen maa – Suomi elokuussa 1939....

V2.fi, Tarja Turunen haluaa fanien ottamat kuvat. Parhaat Tarjan valitsemat kuvat päätyvät kiertuekirjan sivuille. Aikaa kuvien lähettämiselle on huhtikuun 10. päivään asti. Tarjan valitsemat kuvat päätyvät tulevaan Tarja-Storm in Europe 2008 -kiertueopukseen....Parhaan kuvan ottaja palkitaan ruhtinaallisesti. Voittaja ystävineen saa valita minkä tahansa Tarja-keikan - matkat ja hotellit luonnollisesti maksetaan ja tapaaminen Tarjan kanssa kuuluu luonnollisesti ohjelmaan...

MTV3, Rupsahtaneet Sinkkuelämää-tähdet työllistävät kuvankäsittelijöitä.

Eilen kävimme Katajanokalla Wanhassa Satamassa Kuva&Kamera2008-messuilla, sunnuntaina ovet ovat auki 10 - 17. Aika kului muutamaa luentoa kuullessa, mielenkiintoisin oli Finnfoton järjestämä, Valokuvaajan tekijänoikeus, Mari Lampenius. Tuttua asiaa, mutta vähän eri tavalla esitettynä. Sunnuntaina aiheena on sitten Valokuvaaminen julkisella paikalla (klo 13:00, Charlotta Heikinaro).

Sunnuntain luennoista kiinnostaisi myös tämä, klo 13:30 "Langallinen ja langaton kuvaus Canonin uusimmilla järjestelmäkameroilla - tulevaisuuden mahdollisuudet käytössäsi jo nyt! Lisänä RAW-työnkulku, kamera-asetukset ja vaihtoehdot erilaisiin kuvaustilanteisiin. Olli Turtiainen, Canon Oy"

Mielenkiintoinen olisi myös esim. Kukkia Latvian seiniltä -keskustelu valokuvan synnystä. Jouko Leskelän haastattelussa valokuvaaja Henrik Duncker. www.henrikduncker.com. Järjestää Luova.fi.

Top Shotin osasto taisi olla messujen isoin, myyjiäkin kymmenkunta. Kokeilin muutaman minuutin Casio Exilim Pro EX-F1 -uutuutta, joka kuvaa täyskokoista hd-videota 60 kuvaa sekunnissa. Valikot olivat suomeksi, päällä vielä erillinen salamakenkä. Top Shotin nettisivuilla ovat esillä messutarjoukset, esim. Tamronin objektiiveista saa 10%:n alennuksen. Spyderin kalibrointilaitteita näkyi moni ostaneen: Spyder 3 Elite 229 euroa (259 euroa) ja Spyder 3 Pro 129 euroa (149 euroa).

Reaxon esitteli maahantuomiaan ja myymiään Aiptek-, Plustek-, Praktica-, Exakta-, Noise Ninja-, Nik Software- ja Solid Converter- tuotteita. Plustek-filmiskannereiden myynti Suomessa taisi lähennellä jo tuhatta kappaletta. Praktica-kameroiden hinnoista oli messutarjous -10%.

Docendon kirjoja myytiin tasaiseen tahtiin. Nettisivuilla on hinnasto, joissakin nimikkeissä on aika hurja alennusprosentti. Sunnuntaina klo 11 - 13 Docendon kirjailivat esiintyvät. Klo 11 - 11.25 Olli Rinne: Digijärkkäri. Klo 11.25-11.50 Petteri Paananen: Photoshop CS3. Klo 11.50-12.15 Pekka Punkari: Digifotokoulu - luovia kuvia kompaktikameralla. Klo 12.15-12.40 Jarkko Viljanen: Katrin Eismannin uuden luova kuvankäsittely -kirjan esittely. Klo 12.40 - 13.00 Yleisökysymyksiä.

Readme.fi esitteli Docendon tapaan julkaisemiaan kirjoja Wanhan Sataman keskikäytävällä. Mielenkiintoinen uutuuskirja oli Juha Vartiaisen Ice luonnon jäätaide. Ei taida olla julkaistu muita kirjoja, joiden aiheena olisi jää? Sivuilla on parinkymmenen valokuvaajan kuvia, kuvien kohteena on jää. Tarjoushinta messuilla on 20 euroa (35 euroa). Pari poimintaa muista tarjouskirjoista: Adobe Photoshop CS3 - Tehokas hallinta, Adobe Press, 40 euroa (58 euroa). Scott Kelby: Photoshop parhaat käytännöt 40 euroa (54 euroa). Digikuvaus 40 niksiä parempaan kuvaamiseen 20 euroa (33 euroa). Adobe Photoshop Lightroom 30 euroa (64 euroa).

Luova.fi mainosti isolla julisteella olevansa "Pohjoismaiden monipuolisin valokuviin keskittynyt kirjakauppa". Kysäisin Jussi Aallolta, että pitääkö tämä paikkansa. Kuulemma pitää, Anders Petersenin mukaan Luovan esillä oleva valokuvakirjakokoelma on Pohjoismaisittain laajin. HCP:n eli Helsingin valokuvakeskuksen tämän vuoden työpajaohjelma oli esillä.

Kamera-lehti myi uusinta numeroa viiden euron hintaan, tämän vuoden ensimmäisen numeron ja viime vuoden Kamera-lehtiä sai ostaa kahdella eurolla. Kameraseuran (Helsinki) toimintaa ja koulutusta esiteltiin.

Raw-lehti myi ensimmäistä numeroa viiden euron hintaan. Mikäli tulkitsin oikein, niin
"2 x 4 kpl 35 euroa" tarkoittaa, että lehteä pystyi messuilla tilamaan kaksi vuosikertaa yhden hinnalla (?).

Finnfoton pisteessä myytiin Tekijänoikeus-opasta 10 euroon (15 euroa). Sama opas on sivuilta ladattavissa pdf-tiedostona ilmaiseksi. (Suositelllaan!).

Luontokuva.org, esillä viitisenkymmentä luontokuvakirjaa. Jäsenkortti kannattaa ottaa mukaan, sillä saa kirjoista alennusta. Hannu Vallaksen kirjasta Suomi Ilmassa oli esillä seitsemän kuvaa, myös viime vuoden Luontokuvakilpailusta oli puolenkymmentä kuvaa.

Digivideo-yhdistys esitteli toimintaansa (jäsenmaksu 10 euroa).

Dellin osastolla oli esillä 24, 27 ja 30 tuuman littunäytöt tarjoushintaan. Tarjous on voimassa 18.4.2008 saakka. Tarjoussivu pitäisi olla osoitteessa http://www.dell.fi/kuva2008 (ehkäpä sivut avautuvat vasta messujen jälkeen...). UltraSharp 3008WFP (2560 x 1600) 1.490 euroa (norm. 1.963 euroa). UltraSharp 2707WFP (1920 x 1200) 899 euroa (norm. 1.231 euroa). UltraSharp 2408WFP (1920 x 1200) 629 euroa (norm. 816 euroa).

Fotoman.fi / Pentax / Samsung. Pentaxin järjestelmädigit olivat näyttävästi esillä. Messuetuna järjestelmädigin ostajat saavat SLR-paketteihin 49 euron arvoisen laukun. Pentax K20D + 18-55 II Kit 1.199 euroa. Pentax K100D Super + 18-55 499 euroa. Pentax K10D 18-55 699 euroa. Pentax K110D 399 euroa. Pentax K200D +18-55 699 euroa. Samsung S1000 139 euroa (249 euroa). Samsung S850 149 euroa (249 euroa). Samsung S1050 179 euroa (299 euroa). Samsung L77 199 euroa (349 euroa). Samsung L74W 199 euroa (349 euroa). Samsung NV3 199 euroa (299 euroa). Samsung NV11 239 euroa (399 euroa). Samsung i7 229 euroa (399 euroa). Samsung Pro815 399 euroa (699 euroa). Samsungin pokkarin ostaneet saavat vielä kaupan päälle LowePron 100PDA-laukun (19 euroa). Lisäksi Giottosin ja Lowepron laukuista messutarjous -20%.

Gateway Connection Oy, Espoo, SnapChecker väritarkistin messuhintaan 25 euroa (39 euroa). Gwc.fi/shop. Esillä oli messutarjouksena kirja Väriopas, 27.000 kpl CMYK-värejä kolmelle eri paperilaadulle painettuna. Alkuosa kirjasta on teoriaosaa. Messutarjouksena kirja 99 euroa (129 euroa). Neljä tuoreinta AGI-lehteä sai ottaa halutessaan mukaan. "Pohjoismaiden johtava graafisen alan aikakauslehti".

Tietokone-lehden ja Mikrobitti-lehden uusimmat numerot sai ilmaiseksi heti sisääntulon jälkeen.

PrePress Studion Miika Lammela oli lyhyeen esitykseensä mahduttanut paljon asiaa, Väriprofiilien merkitys valokuvaajan työnkulussa. Ks. PrePress Studion/Centerin sivut, Tietoa ICC-profiileista. Miika Lammelan esityksestä muutama muistiinpano:

  • oletusarvoisesti nykyiset näytöt ovat ilman kalibrointia liian sinertäviä ja kirkkaita (valkoisen sävyt häviävät)
  • hyvä kalibroinitilaite + ohjelma maksaa 200 - 300 euroa
  • littunäytöille riittää kalibrointi puolen vuoden välein
  • jotkut kameramallit eivät aina talleta väriavaruutta oikein, kameran firmware kannattaa tämänkin takia päivittää
  • Photoshopissa on kätevä toiminto SoftProofing, Näyttövedostus, jolla saa hyvän käsityksen, miltä kuva näyttäisi eri paperilaaduille ja eri tulostimille printattuna
  • hyvälle paperille printattuna nykyiset mustesuihkut näyttävät laajemman väriavaruuden kuin sRGB
  • mattapintaista paperia käytettäessä tummat sävyt muuttuvat nopeasti täysin mustiksi, glossy-paperilla ei tätä ongelmaa ole
  • nettitulostuksessa kannattaa käyttää icc-profiileja (jos tulostajalla sellainen on), Convert To Profile
  • jotkut ammattimaiset tulostajat hoitavat automaattisesti profiilimuunnoksen, jos kuvassa ylipäätään on profiili
  • tärkeät kuvat kannattaa ehdottomasti tallettaa riittävään laajaan profiiliin, esim. AdobeRGB:hun, jälkipolvetkin sitten tietävät, millaisia värejä kuvaaja on nähnyt

 

05.04.2008    (linkki)
Foorumilaisten kuvia:
  • nyholral, Ralf.1g.fi, 15-2008 (9 kuvaa), tanssivia puita yms. (jonkin verran nostettu esiin hahmoja kuvankäsittelyssä)

Kuva&Kamera2008-messut alkavat tänään Wanhassa Satamassa. Esim. Top Shotilla on esittelyssä huippunopea Casio Exilim Pro EX-F1 sekä tuotantoversiot Olympus Zuiko ED 14-35mm 1:2.0 SWD ja Tamron SP AF 70-200mm F/2.8 Di LD (IF) objektiiveista. Lauantaina ja sunnuntaina valokuvaaja Jyrki Vesa esittelee Olympuksen langatonta salamajärjestelmää HonlPhoton heijastimia hyväksikäyttäen.

  • Messuilla on esillä kymmeniä uutuustuotteita kuvauksen ja kuvankäsittelyn eri puolilta. Kameramerkeistä paikalla ovat mm Canon, Casio, Olympus, Pentax, Panasonic, Samsung ja Sony. Tämän lisäksi messuvieraat voivat tutustua erilaisiin kuvakirjaratkaisuhin, tarvikkeisiin ja kuvankäsittelyn tuotteisiin.

Suomen Valokuvaajien Keskusliitto Finnfoto ry. Fotofinlandia 2008 tuomariston jäsenet on julkistettu. Tänä vuonnahan kilpailua uudistettiin, vain jäsenjärjestöihin kuuluvilla on osallistumisoikeus. Jäsenjärjestöjen kautta n. 6.000 kuvaajalla onmahdollisuus osallistua kuvasarjallaan Fotofinlandia 2008 -kilpailuun. Tässä tuomarit:

  • Asko Kallonen, Warner Music Finlandin tuotantojohtaja
  • Pentti Koskinen, Helsingin Sanomien lehtikuvaaja
  • Laura Malmivaara, näyttelijä – valokuvaaja
  • Tuomo-Juhani Vuorenmaa, valokuvaaja, vapaa toimittaja

- Kukin Finnfoton jäsenjärjestö valitsee omat ehdokkaansa Fotofinlandia-kilpailuun. Nämä finalistien kuvat ovat esillä ja yleisön nähtävissä Sanomatalossa 17.11.2008 alkaen. Yleisöllä on myös mahdollisuus vaikuttaa voittajan valintaan, sillä yksi viidestä tuomariäänestä tulee nettiäänestyksen tuloksesta; suosikkiaan voi äänestää osoitteessa www.fotofinlandia.fi. Tuomariston muut jäsenet edustavat valokuvauksen eri aloja ja muita mediavaikuttajia. Fotofinlandia-kilpailun pääpalkinto on 17000€.

- Tulokset julkistetaan Sanomatalossa perjantaina 21.11.2008 klo 13.

- Jos Fotofinlandia 2008 -kilpailu kiinnostaa enemmän, niin lue digicamera.netin uutiset 21.1.2008

- HS, Laura Malmivaara ja Asko Kallonen Fotofinlandia-tuomaristoon

Paris Hilton ja Suomen kuvaajat.

Itviikko.fi, Tietokone.fi ohjasi haittaohjelmien luo. (Eilisestä... tilanne korjautui iltakymmeneltä, maanantaina sitten Tietokone.fi:n sivuilla tarkempi selostus)

Digitoday.fi, Sonylta maailman pienin HD-videokamera. Alle 300 grammaa.

Tietokone.fi, Digikameroissa kaksi on ylitse muiden. Canon ja Sony jyräävät - Nikon ja Samsung yllättäjät. Tavalliset kamerat: Canon 25 miljoonaa kpl, 18.8%. Sony 21 miljoonaa, Kodak 13 miljoonaa, Samsung 12 miljoonaa, Nikon ja Olympus 11 miljoonaa, Panasonic 9 miljoonaa, Fuji 6 miljoonaa ja HP 3 miljoonaa. Järjestelmäkamerat: Canon 42.7%, Nikon 40%.

Tietokone.fi, Epson: Mustesuihkujen ja laserien ero kapenee. Kaksi uutta mustesuihkua yrityskäyttöön. Myyntiin kesän aikana. Epson B-300:n veroton hinta on 249 euroa, Epson-500DN:n hinta on 425 euroa. 500DN:ssä on verkkoliitäntä. Väritulosteen hinta on Epsonin mukaan 2.5 senttiä sivua kohti.

Rob Galbraith, Reuters posts the best images from March.

Wired.com, Supercharge Your Camera with Open-Source CHDK Firmware.

Strobist, Light Faster With a Cheat Sheet.

Photocritic.org, The top 14 entry-level digital SLR cameras.

Thom Hogan, Getting the Pixels Right. Kuvausohjeita.

  • pääsivulla, kohta Quick Links & Comments, Capture NX Deal Almost Over. Ei enää ilmaista Capture NX -ohjelmaa Nikon D300:n mukana (?). Nikon ilmoitti alkuaan, että 300.000:n ensimmäisen Nikon D3/D300:n mukana toimitetaan ilmainen Capture NX.

Npr.org, Pap, Snap Thyself: in the Spears Zone. Britney Spearsiin keskittyvistä paparazzeista.

Underexposed, Adobe drops unpopular online Photoshop terms. Käyttäjien Adoben sivuille/palveluun siirtämät kuvat eivät enää siirrykään automaattisesti Adoben vapaasti käytettäväksi. Lakimiesten laatimia käyttöehtoja on muutettu. Kyse on siis Adobe Photoshop Expressistä, Photoshopin online-versiosta.

IR, onOne Software Announces Free Liquid Resize Product Preview (lehdistötiedote).

Kamera & Bild, HDR ger maximalt med toner. 3-sivuinen pdf.

DCRP, Canon PowerShot A590 IS. 8 megapikseliä, 35-140mm, 4-kertainen zoom, kuvanvakaaja, optinen etsin, 2.5 tuuman lcd-näyttö, sd-kortit, AA-akut. Suomen Canon. Suomen hinta on n. 200 euroa.

Trustedreviews.com, Panasonic Lumix DMC-TZ4. 8 megapikseliä, 28-280mm, 10-kertainen zoom, kuvanvakain, 3 tuuman lcd-näyttö. Arvosana 9/10, TR Recommended. Suomen Panasonic. Suomen hinta lienee n. 350 euroa.

Ephotozine.com, Photodex ProShow Gold. Näyttävien diaesitysten tekemiseen. Arvosana 7/10. Hinta on $69.95.

 

04.04.2008    (linkki)

Viikon 14 kuva: Satama.

Kapasia-blogi, Ärsyynnyin. Miksi?

Jani Sourander.

KKuja, Lightroom 2 uudistuksia - Kirjasto.

Alla Docendon uutuusjulkistus lauantain ja sunnuntain Kuva&Kamera2008-tapahtumassa, Wanha Satama, Helsinki 5.-6.4.2008.

  • Docendo Forumissa julkistetaan 5.4.2008 klo 11,00 valokuvaaja Jussi
    Murtosaaren Hetkiä luonnossa - vuoden kierto -luontokuvateos.
  • Docendo Forum tuo paikalle molempina päivinä 4-5 Docendon kirjailijaa
    kertomaan kuvauksen ja kuvankäsittelyn uusimmat virtaukset. Puheenvuorojen lisäksi foorumiin varataan aikaa kuulijoiden kysymyksille. Kirjailijoista mukana ovat muun muassa Pekka Potka, joka kertoo Photoshop Lightroomista, Markku Saiha, jonka aiheena on valokuvaajan RAW -työnkulku, Olli Rinne aiheenaan digijärkkärit ja niiden käyttö, Pekka Punkari, joka kertoo luovien kuvien ottamisesta kompaktikameralla ja Jussi Murtosaari aiheenaan luontokuvaus – harrastuksesta ammatti.
  • Docendon Tarjoushinnasto (pdf) kannattaa ehdottamasti tutkia etukäteen. Muutama poiminta, yksittäisiä suoraan valokuvaukseen liittyviä tarjouskirjoja on lähes 30 kpl
  • Photoshop CS3, 27 euroa (34 euroa)
  • Adobe CS3 kirjojen toivepaketti 69 euroa (102 euroa)
  • Luontokuvaajan toivepaketti 35 euroa (66 euroa)
  • Peruskuvaajan toivepaketti 19 euroa (70 euroa)
  • Digijärkkäri - käyttäjän käsikirja (5/08) 39 euroa (48 euroa)
  • Digikuvaus & seniori 29 euroa (36 euroa)
  • Hetkiä luonnossa - luonnonkierto kuvina 39 euroa (48 euroa)
  • Täyttä RAWia - lisäpotkua digikuviin 29 euroa (48 euroa)
  • Kiehtova luontokuvaus 29 euroa (48 euroa)
  • Luova kuvankäsittely (5-6/08) 49 euroa (62 euroa)
  • Photoshop Lightroom 29 euroa (49 euroa)
  • Suuri digikuvausopas (5/08) 39 euroa (49 euroa)
  • Valokuvaamisen taito 39 euroa (49 euroa)
  • Digifotokoulu 10 euroa (34 euroa)
  • Henkilökuvaus digikameralla 15 euroa (49 euroa)
  • Matkakuvaus 15 euroa (36 euroa)
  • Digikuvan värinhallinta & -korjailu 19 euroa (49 euroa)
  • Mainoskuvaus digikameralla 19 euroa (49 euroa)
  • Photoshop CS2 19 euroa (34 euroa)
  • Photoshop valokuvaajille 29 euroa (67 euroa)

Digitoday, Adobe julkisti uudesta digipimiöstään kokeiluversion. Tuki 64-bittisille tietokoneille. Photoshop Lightroom 2.0 Beta.

  • (ei ehkä kannata ottaa ns. tuotantokäyttöön, sillä Adobe ei takaa saumatonta siirtymistä tuotantoversioon)

Tietokone.fi, Digikuvia hukataan urakalla. Joka kolmas kadottanut muistojaan.
HUOM! Klo 18:06: Itviikko.fi, Tietokone.fi ohjasi haittaohjelmien luo
Tietokone.fi, Tietokone.fi-palvelu laitettiin nurin
Digitoday.fi, Tietokone.fi ohjasi haittaohjelmien luo

Luminous Landscape, Seeing RED. Raw Goes to the Movies. 12 megapikselin CMOS-digivideo, joka kuvaa raw-kuvaa. Pelkkä digivideo maksaa $17.000, päälle sitten objektiivit + kovaleyt yms.

Lynda.com, online training library, Photoshop Lightroom 2 Beta New Features. Ilmaisia.

Makezine.com, DIY Macro lighting using a styrofoam cup.

(Foorumilta suositus) Youtube-videoita, kahdeksan osaa, Studio Lighting demonstration by Ken Henderson.

Underexposed, Next Photoshop will get 64-bit boost--on Windows only.

Diyphotography.net, Who Needs a Lomo Colorsplash if You Have a Film Container.

Dpreview.com, Kodak gives plug-ins a makeover.

Wrotniak.net, E-500IR, An infrared-only conversion of the Olympus E-500. Modattu kamera tuli, autofocus ei toimi, käsintarkennukseen ei onnistu.

Photographyblog.com, Epson Stylus Pro GS6000. Epsonilta uusi suurkokotulostin.

Photographyblog.com, Sony HDR-TG1 Handycam. Maailman pieni full HD digivideo. Toukokuussa myyntiin, hinta on $900.

Ephotozine.com, Digital Foci Digital Keychain Photo Viewer. Avaimenperään kuvia. 1.5 tuuman lcd-näyttö, 74 kuvaa, 8 megan sisäinen muisti. Hinta on $29.95.

c|net, Canon EOS Rebel XSi. Euroopassa Canon EOS 450D. 12 megapikselin järjestelmäkamera, 1.6 kroppikenno, 3 tuuman lcd-näyttö, LiveView, pölynpoisto. 3.5 kuvaa sekunnissa (53 jpg-kuvaa, 6 raw-kuvaa). Pieni, kevyt, runko painaa 475 gr. Arvosana 7.8/10. Suomen Canon. Suomen hinta (Rajala Pro Shop: CANON EOS 450D + EF-S 18-55/3.5-5.6 IS, nyt myynnissä) 799 euroa.

Nytimes.com, A Camera for the Shot You Missed. Casio Exilim EX-F1. 6 megapikseliä, 60 still-kuvaa sekunnissa, videokuvausta 1200 ruutua sekunnissa. Myynnissä.

Steve Sanders, Olympus Stylus 1030 SW. 10 megapikseliä, 28-102mm, vesitiivis 10m, iskunkestävä 2m, kolme väriä, 2.7 tuuman lcd-näyttö, suomenkielinen valikko. Suomen Olympus. Suomen hinta on n. 440 euroa.

Pcmag.com, Sony Cyber-shot DSC-H10. 8 megapikseliä, 10-kertainen zoom, 3 tuuman lcd-näyttö (H3-mallissa 2.5 tuuman lcd-näyttö). Pieni päivitys Sony DSC-H3:een. Arvosana 3/5, good. Suomen Sony. Suomen hinta on n. 300 euroa.

Kamera & Bild, Camera Armor: Skyddsgummi att stöta på. Järjestelmäkameran suojakumi testissä. 1.5 mm paksuinen kumikerros suojaa jonkin verran, mutta tuskin on vaivan arvoinen.

 

03.04.2008    (linkki)

Foorumilaisten kuvia:

Valokuvatorstai, 84. haaste "MÖRKÖ". Osallistua voi viikon ajan. Pääsiäisen kahden viikon tauko on ohi.

  • Osallistuminen tavalliseen tapaan, kuvausaikaa on viikko. Ohjeet.
  • 83. haasteen "Heijastuksia" otti vastaan 178 kuvaajaa

Mike Sirén photography, merkintöjä tulee solkenaan. Viimeisin:

/Pintaliitoblogi.

Eilen tuli kotiin ilmoitus isokokoisesta lähetyksestä, joka pitäisi hakea postista. Luulin, että kyse oli tilaamistani Life on Mars -dvd-sarjoista, mutta kyse olikin kirjasta. Musta Taide julkaisee valokuva-aiheisia kirjoja 4 - 5 kertaa vuodessa. Idea on vähän kuin kirjakerhossa, vuositilaajat saavat automaattiset lähetykset erittäin edulliseen vuosihintaan. Tämän vuoden vuositilaus maksaa 60 euroa ja sillä saa puolenkymmentä kirjaa. Tilaukset hoituvat kätevimmin sähköpostilla: musta.taide(at)veturitalli.com.

  • Se kirjayllätys oli Hannes Heikuran Photographs -kirja, ei missään pikkukoossa, vaan samankokoisena kuin oikea Heikuran näyttelyssä julkistettu kirja. Ainoa ero on pehmeät kannet, huonompi sidonta (tai siis ei sidontaa, vaan liimaus) ja erilainen paperi.
  • "Tästä kirjasta oli poikkeuksellisesti tehty kaksi erilaista painosta. Koviin kansiin sidotun teoksen postitus ei valitettavasti onnistunut. Postiluukun mitat ja postin hinnoittelu tulivat vastaan. Siksi kirja on näinkin myöhässä. Tässä se nyt kuitenkin on."
  • "Seuraava Musta Taide, Wilma Hurskaisen Kasvu, ilmestyy toivoaksemme tuossa tuokiossa."
  • jos Heikura kiinnostaa, niin katso aikaisemmat merkinnät digicamera.netin uutisista: 27.3.2008, 20.3.2008, 16.3.2008, 15.3.2008, 4.2.2008 (vähän isompi tietopaketti...)

Suomen Lehtikuvaajat ry, Huhtikuun kuvaaja: Sami Kilpiö.

Eiliseen digicamera.netin uutiseen "Helsingin Sanomat, ke 2.4.2008, D1, Hinta & Laatu, Ostosapua netistä" liittyvää keskustelua HS:n sivuilta, Ostosapua netistä.

Pinseri, MacBook Air. Pinserin lelutestissä: MacBook Air 1,6 GHz 80G kovalevyllä. "...Airia ei ole suunniteltu ainoaksi tietokoneeksi...."

Tietokone.fi, Macin suosio kasvaa kodeissa huimasti. Windows jyrää yhä yrityskäytössä. Applen osuus kuluttajamarkkinoista on 10%, USA:ssa yli viidennes koteihin myydyistä tietokoneista on Macintosheja.

Canon EOS 450D toimitukset alkaneet, Rajala Pro Shop Sanomatalossa.

Panttihuutokauppa Helsingissä 9.4.2008. Lähtöhinta on ohjeellinen.

DIGIKAMERA CASIO EX-S880RD EXLIM 8.0 MP 100 e
1 LATURI 1 USB-JOHTO 1 TV-JOHTO
1 MUISTIKORTTI 2 GB 1 KOTELO
OHJEKIRJA
- 94 euroa

DIGI-VIDEOKAMERA SONY DCR-HC27E MINI-DV 150 e
1 LATURI 1 KAAPELI
OHJEKIRJA
- 110 euroa

Digital Photography School, Tummy Time - 7 Tips for Taking Great Maternity Shots.

Dpreview.com, Adobe opens door to second Lightroom. Ilmainen beta toimii 30 päivää, nykyisillä Lightroomin käyttäjillä ei ole rajoituksia (31.8.2008 asti).

Underexposed, Canon loses SLR share, as Nikon surges. Viime vuonna Canon myi 3.18 miljoonaa järjestelmädigiä (42.7%), Nikon 2.98 miljoonaa (40%). Edellisen vuoden 2006 luvut olivat 46.7% ja 33%. Järjestelmädigejä myytiin kaikkiaan 7.45 miljoonaa kappaletta, kasvua 41%. Kompaktidigejä myytiin viime vuonna 123.3 miljonaa kappaletta. Kaikkien digikameroiden myynnistä Canonin osuus oli 18.8%, Sonyn 16%, Kodakin 9.6%, Samsungin 9%, Nikonin 8.4% ja Olympuksen 8.3%.

LetsGoDigital, X-Rite interview. Värikalibrointilaitteiden valmistaja.

Capdesign.idg.se, Bästa bilden oavsett budget. En guide i att köpa bilder - del 1.

Photographybay.com, Nikon D60. 10 megapikseliä, kroppikenno, 2.5 tuuman lcd-näyttö, jonkinlainen pölynpoisto. Lcd-näyttö menee pois päältä automaattisesti, kun käytetään etsintä (95%). Nikon D60 -järjestelmädigiin käyvät sellaiset objektiivit, joissa on sisäinen tarkennusmoottori. Kuvausvauhti kolme kuvaa sekunnissa. Pieni, kevyt ja halpa. Suomen Nikon. Suomen hinta kittiobjektiivin kanssa lienee vähän yli 600 euroa.

Steve Sanders, Canon PowerShot SD1100 IS Digital ELPH. Euroopassa Canon Ixus 80 IS. Ultrakompakti, 8 megapikseliä, 38-114mm, 3-kertainen zoom, kuvanvakaaja, optinen etsin, 2.5 tuuman lcd-näyttö. Suomen Canon, Canon Digital Ixus 80 IS. Suomen hinta on vähän yli 250 euroa.

The-digital-picture.com, Sigma 150mm f/2.8 EX DG APO HSM Macro Lens. ...In summary, the Sigma 150mm f/2.8 EX DG HSM Macro Lens delivers excellent optical quality but only fair AF performance in a solid package at a very reasonable price. It very well could be the best macro lens option for you personally... Suomen hinta on n. 620 euroa.

Photoreview.com, Panasonic DMC-TZ15. Euroopassa Panasonic DMC-TZ5. Tammikuussa julkistettu. 9 megapikseliä, 28-280mm, 10-kertainen zoom, 3 tuuman lcd-näyttö. Videota kuvatessa voi nyt zoomata, hdtv-out. Arvosana 8.8. Suomen Panasonic. Suomen hinta on n. 400 euroa.

Ephotozine.com, Shortcut PhotoStudio 9 Professional. Monitoimiohjelma kaikkeen kuvaan liittyvään. Arvosana 8/10. Hinta on $79.

Kamera & Bild, Sigma både bäst och sämst. 10 vidvinkelzoomar testade.

  • Canon EF-S 10-22/3.5-4.5 USM (Skärpa 4, Mekanik & Konstruktion 4, Bra Köp)
  • Nikon AF-S DX 12-24/4G IF-ED (4; 4)
  • Olympus Zuiko Digital 7-14/4 ED (4; 4)
  • Olympus Zuiko Digital 11-22/2.8-3.5 (4; 4; Bra Köp)
  • Pentax DA 12-24/4 ED (3.5; 3.5)
  • Samsung D-XENON 12-24/4 ED AL (3.5; 3.5)
  • Sigma EX 10-20/4-5.6 DC HSM (3; 3.5)
  • Sigma EX 12-24/4.5-5,6 DG HSM (4.5; 4; Bäst i Test; Bra Köp)
  • Sony DT 11-18/4.5-5.6 (3; 2.5)
  • Tokina ATX 12-24/4 DX (3.5; 3.5; Bra Köp)

 

02.04.2008    (linkki)

Foorumilaisten kuvia:

Kuva&Kamera2008-tapahtuma, Wanha Satama, Helsinki 5.-6.4.2008.

Mukana on yli 60 maahantuojaa, jälleenmyyjää, yhdistystä, lehteä tai muuta näytteilleasettajaa. Messut koostuvat näyttelyosastoista, seminaareista ja tietoiskuista sekä demoteattereista. Messuilla on esillä uutuustuotteita miltei kaikilta maahantuojilta.

Messuosastojen lisäksi tapahtumassa voi käydä kuuntelemassa kymmeniä puheenvuoroja. Tässä joitain esimerkkejä:

  • Suomen Valokuvajärjestöjen keskusliitto Finnfoto ry: asiantuntijat kertovat mm. kuvan tekijänoikeuksista ja markkinoinnista sekä kuvaamisesta julkisella paikalla.
  • Jussi Aalto: Onko valokuvaus kuollut? – valotuksia valokuvauksen historiasta.
  • Miika Lammela, PrePress Studio Oy: Väriprofiilien merkitys valokuvaajan työnkulussa.
  • Taiteilija Gary Wornellin digitaalinen luomisprosessi by Epson.
  • Petteri Järvinen, PJOY: Digikuvien arkistointi.
  • Docendo Forum: Docendon kirjailijat kertovat kuvauksen ja kuvankäsittelyn uusista tuulista (Jussi Murtosaari, Pekka Potka, Markku Saiha, Pekka Punkari)
  • Digivideoyhdistys ry: aiheina mm. valaistus, sommittelu, kuvakerronta.
  • Olli Turtiainen, Canon Oy: Langallinen ja langaton kuvaus Canonin uusimmilla järjestelmäkameroilla. Lisänä RAW-työnkulku, kamera-asetukset ja vaihtoehdot erilaisiin kuvaustilanteisiin.
  • Jouko Leskelän haastattelussa valokuvaaja Henrik Duncker. Aiheena Kukkia Latvian seiniltä -keskustelu valokuvan synnystä. Järjestää Luova.fi.
  • Tommi Luhtanen, Vihreä Peto Oy: Adoben kuvankäsittelyratkaisut

    Ohjelma kokonaisuudessaan:

Tällaisten messujen anti on kiinni omasta aktiivisuudesta. Maahantuojan edustajilla ja kokeneilla myyjillä on paljon tietoa edustamistaan tuotteista. Kannattaa sinnikkäästi kysellä kaikkea mahdollista, kokeilla eri kameramalleja ja vertailla. Messutarjouksetkin pitää tietenkin tutkia.

Messut ovat jatkoa samassa paikassa vuonna 2005 järjestetyille Kuva-messuille, tällä kertaa näyttelypinta-ala on kasvanut yli 25%. Kolmen vuoden takaisia messutunnelmia voi lukea digicamera.netin uutisista, ks. 23.4.2005.

Salon Seudun Sanomat, Salolainen Sami Kilpiö kuukauden kuvaaja. Salolainen freelancekuvaaja Sami Kilpiö on valittu Suomen Lehtikuvaajien huhtikuun kuvaajaksi. Parhaillaan Kilpiö työskentelee Salon Seudun Sanomissa...

Jouko Leskelä, Snapshot.fi. Katukuvaukseen keskittyvässä blogiin on taas kertynyt uusia merkintöjä.

The F Blog - About Photography - With Photographs - By Photographers:

Helsingin Sanomat, ke 2.4.2008, D1, Hinta & Laatu, Ostosapua netistä. Sivun mittaisen jutun aiheena on avun saaminen netistä kodinkoneiden ja elektroniikan ostamiseen. Vertailutietoa etsiittiin television, pesukoneen ja digikameran hankkimiseen. Kohdassa Digikamera HS kirjoitti mm. näin:

  • "Digikamera.netin vinkkiosastolle on listattu suomalaislehtien testejä kameroista ja muusta valokuvaukseen liittyvästä. Kunkin laitteen testituloksista löytyy pieni tiivistelmä sekä linkki kyseisen lehden nettisivuille"
  • (Sivuston nimi on oikeasti Digicamera.net, vaikka rinnakkaisosoite Digikamera.net toimiikin. Digicamera.netin Suomalaisten lehtien artikkelit ja testit -sivusta on linkit Digicamera.netin uutiisiin suoraan siihen kohtaan, jossa on lyhennelmä kunkin lehden valokuvaukseen liittyvästä sisällöstä. Backlogia on kertynyt vajaan kymmenen eri lehden numeron verran, mutta kurotaan tämä kiinni lähipäivinä...)

Canon, You Connect -verkkolehti, Valokuvia äärirajoilta. Verkkolehteä ei pääse oikein lukemaan, jollei Kirjaudu/rekisteröidy palveluun.

Tietokone.fi, HP julkisti tarkan web-kameran. Markkinoille huhtikuun aikana. Hintaluokka noin 100 euroa, myyntiin huhtikuussa.

Afterdawn, Suomalaista voimaa kuvankäsittelyyn.

Muropaketti, Adobe liittyi Linuxin tukijoukkoon.

Digitoday, IMac-ostaja näkee punaista. Apple oikeuteen näytön vajavaisuudesta.

Megapixel.net, Put your mug on a mag cover. Miltä itseotettu kuva näyttäisi lehden kannessa?

Digital Photography School, Wildlife Photography - Consider Your Subject First.

Kuvien laittomasta käytöstä pari linkkiä.

Steve Sanders, April Tech Corner, Full Frame Versus DX Cameras.

Rob Galbraith, Sports Shooter posts February's best.

Photographyblog.com, Canon Dominates GfK’s Best-Seller List. Brittein saaret, tilasto viime vuodelta.

Dpnow.com, Nikon announces Nikon Small World Photomicrography Competition. Mikroskooppikuvien viimeinen jättöpäivä on 30.4.2008.

IR, Nikon Coolpix L15. Malli julkistettu viime syksynä. 8 megapikseliä, 35-105mm, 3-kertainen zoom, kuvanvakaaja. Hyvässä valossa hyviä kuvia, huonossa valossa huonoja kuvia. Halpa kamera, sopii lapsille. Suomen Nikon. Suomen hinta on n. 150 euroa.

Trustedreviews.com, Ricoh R8. R7-mallin seuraaja, 10 megapikseliä, 28-200mm, kuvanvakaaja, erikoisuutena 1:1 kuvasuhde. 2.7 tuuman lcd-näyttö, 460.000 pikseliä. Arvosana 8/10. £250, 317 euroa.

Trustedreviews.com, Casio Exilim EX-S10. 10 megapikseliä, 36-108mm, 3-kertainen zoom, 2.7 tuuman lcd-näyttö. Arvosana 7/10. Hinta £180, 228 euroa.

Wrotniak.net, Panasonic FRT-1. Can a Camera Make You a Better Photographer? Panasonic thinks their FRT-1 will do exactly that... (julkaisupäivä 1.4.2008).

Strobist, Overclock Your Speedlight for More Power (julkaisupäivä 1.4.2008).

Photoshelter, Buyers Seeking! Call for Photos! (julkaisupäivä 1.4.2008)

Fotosidan.se, Canon EOS 50D presenteras på onsdag! (julkaisupäivä 1.4.2008).

 

01.04.2008    (linkki)

Foorumilaisten kuvia:

  • anttikarppinen.net, uusia kuvia tältä vuodelta, luontokuvia, voimakkaat värit
  • mikael.kuvat.fi, monenlaisia kuvia
  • makenkuvat.fi, Paitsi-08 (17 kuvaa), Päijänteen ympäriajo 2008. Viimeisellä erikoiskokeella Laakson kentällä ei ollut lunta.

Tutkielmat.uta.fi, Tampereen yliopiston pro gradu -tutkielmat ja lisensiaatintutkimukset.

Katse.org, Galleriassa uusi näyttely, Anni Leppälä.

Tampereen yliopiston toimittajakoulutuksen viikkolehti Utain 2 / 22.2.2007.

  • Kameran edestä kameran taakse, "...Entisellä huippumallilla ei ole tarvetta näyttää kuvissa kauniilta. Hän voi tehdä itsestään pellenkin. Valokuvaaja Emilia Ikäheimo, 30, haluaa uudistaa jäykkää muotikuvausperinnettä..."

Peter Forsgård, Valokuvan etiikasta - ajatuksia esseestäni vuodelta 1994.

Suomen Ammattivalokuvaajat ry, Vuoden Muotokuvaaja. Oululainen valokuvaaja Onni Kinnunen voitti Vuoden Muotokuvaaja – tittelin Suomen Ammattivalokuvaajat ry:n Vuosikilpailussa, joka käytiin kevätkokouksen yhteydessä 29.3.2007 Tampereella. Kokonaiskilpailun muille palkintosijoille nousivat Johanna Sjövall Porista ja Reija Vilmi Tampereelta. Kilpailijoita oli tänä vuonna 34 kpl.

Hot Shots eli Hottis: eilen maanantaina oli Lauttasaaren eteläkärjessä oli kyhmyjoutsenia yhdeltä paikalta laskettuna nelisenkymmentä, puolet olivat ruskeita nuoria yksilöitä.

Digitoday, Adobe lievittämässä Photoshop Expressin tiukkoja lisenssiehtoja. Yhtiö haluaa kaikki oikeudet.

Afterdawn, Halpa teräväpiirtovideokamera. Vivitar DVR565HD, 3 tuuman lcd-näyttö, ei optista zoomia. Myyntiin ensi kuun aikana.

Digicamera.netin Foorumilla keskusteltiin aiheesta "Onko pimiöön menemistä raskaana?" Keskustelijoiden mukaan tuskin on mitään riskiä, jos pimiössä ei oleilla pitkiä aikoja ja tuuletuksesta huolehditaan. Yksi linkki:

Creativepro.com, Hollywood Sign Meltdown Linked to Global Warming. An inconvenient truth found in the Hollywood Hills.

Luminous Landscape, Sean Reid, Yes, It Matters. Mikä merkitys valokuvan ottamisessa on välineillä?

Earthboundlight.com, PhotoME - EXIF and IPTC Metadata Editor (Photo Tip of the Week). Ilmainen, selaimen kakkosnäppäin.

Digital Photography School, Is That Fancy Lens (or Camera) Really Worth It? Sigma 18-200mm f/3.5-6.3 vs. Canon 28-300mm f/3.5-5.6 L IS USM. Vähän yli kuusinkertainen hintaero.

Creativepro.com, A Monstrous Photoshop Technique. Russell Brown, QuickTime video,

Photo-i.co.uk, Apply a makeover to a portrait using Paint Shop Pro X2. Video, kesto 10:55.

Diyphotography.net, Get Creative with Selective Focus!

Photocritic.org, The man behind the blog.

Makezine.com, DIY night vision scope.

The Online Photographer, Legal Guide for Photographers. Kirja.

Dn.se, Bilspionen på iskallt fotouppdrag. Ruotsin Norrbotten on uusien automallien tärkein testauspaikka, kun tarvitaan talviolosuhteita. Autopaparazzeille maksetaan uusien automallien kuvista jopa 25.000 kruunua, 2.700 euroa.

LetsGoDigital, Olympus E-3. 4/3-formaattia, 10 megapikseliä, rungon sisäänrakennettu kuvanvakain. Olympuksen kroppikerroin on 2. Kehittyneen harrastajan/ammattilaisen järjestelmädigi. Arvosana 83%. Suomen Olympus. Suomen hinta on alle 1.800 euroa.

DCRP, Sony Cyber-shot DSC-W130. 8 megapikseliä, litteä, 4-kertainen zoom, 2.5 tuuman lcd-näyttö, kuvanvakaaja. Hymyntunnistus. Suomen Sony DSC-W130. Suomen hinta on n. 230 euroa.

Photographyblog.com, Epson Stylus Photo R1900. A3-mustesuihku. Arvosana 4.5 * / 5 *. Suomen Epson. Suomen hinta on vähän yli 500 euroa.

c|net, Panasonic Lumix DMC-LS80. 8 megapikseliä, 33-100mm, 3-kertainen zoom, kuvanvakain, 2.5 lcd-näyttö, käsisäädöt, AA-akut, sisäistä muistia 24 MB. Arvosana 6.6 / 10. Suomen Panasonic. Suomen hinta on n. 170 euroa.

Ephotozine.com, Samsung Digimax i70. 7 megapikseliä, 38-114mm, 3-kertainen zoom, suomenkieliset valikot, li-ion akku, 3 tuuman lcd-näyttö, mp3-kuuntelu. Yli vuoden vanha malli. Arvosana 7/10. Ks. Perkko. Suomen hinta on n. 210 euroa.

Strobist, Full Review: Ray Flash Ring Flash Adapter. $300. Rengassalama, pieni, kevyt, ttl, vain yhden aukon verran valoa menetetään. Rajattu määrä yhteensopivia salamamalleja.

MacWorld, Epson Stylus Photo RX680 multifunction printer.

 

 

Lähetä uutisvinkki:


Matti Harju

 

Armi Hölttö (näyttelyt, kilpailut, tapahtumat)

 

| sivun alkuun | Kaikki uutiset |

 


Hae Google:sta

Uutiset