 |
Marraskuu 2006 |
| 30.11.2006 |
Taidemuseo
Tennispalatsissa avataan ensi vuoden helmikuussa valokuvataiteen klassikoihin
lukeutuvan ranskalaisen Robert
Doisneaun (1912-1994) näyttely. Doisneau kuvasi ennen kaikkea Pariisin
katuelämää tavallisine ihmisineen ja tapahtumineen. Hänen tunnetuin otoksensa
on vuonna 1950 kuvattu suudelma, Le baiser de l’Hotel de Ville. Doisneaun kuvat
ovat oivaltavia ja niissä on usein lämminhenkistä huumoria.
Tennispalatsin näyttelyyn (14.2.2007 - 29.4.2007) tulee 70 valokuvaa vuosilta
1932-89. Näyttelyn on tuottanut DiChroma yhdessä kuvatoimisto Raphon kanssa.
Samaan aikaa Doisneau-näyttelyn kanssa Tennispalatsissa nähdään
Tähtitaivas
- suomalaisen elokuvan kultakauden filmitähtiä -valokuvanäyttely.
Toukokuussa avautuu jälleen uusi valokuvanäyttely, Oi
maamme...
11.5.2007 - 30.9.2007.
Fotoni.org,
bändikuvia niin paljon, että heikompaa hirvittää. Myös
muita kuvia. Markus Lehto, Turku.
Anssi
Jokiranta, Lehtikuvia
2006.
(Foorumilta)
Joel Nykter, Salibandy.
Luova.fi,
tulevaa.
- Luovan Joulumyyjäiset lauantaina 2.12 ja sunnuntaina 3.12 klo 10 - 14
osoitteessa Suvilahdenkatu 10 A 5 krs. Lähes kaikki valikoiman 500 kirjaa
ovat esillä. Ajankohtaisimmat kirjat ovat ehkä Arno Minkkisen Saga ja
Diane Arbusin Revelations sekä I.K. Inha ja Antero Takalan Kaamos. Yksi tarjouskirjoista
on Anders Petersenin Cafe Lehmitz 30 e (norm 38 e) signeerattuna.
- sateenvarjoheijastimet ovat tarjouksessa 20 e (28 e)
- Jussi Aallon vedoksia vedoksia (3 - 800 euroa) (kolme vai kolmesataa?)
- Jussi Aalto ottaa muotokuvia puoleen hintaan 60 e (120 e normaalihinta). Tähän
hintaan sisältyy yksi 10 x 15 vedos (paspis mukana).
- maksutavat käteinen, luottokortti ja pankkikortti
- Luova.fi:n sivuilta löytyy tietoa ensi vuoden työpajoista
Katse.org,
Kenties syksyn hienoin
näyttely. Perttu Saksa, valokuvia 3.12.2006 saakka Galleria Hippolyte,
Helsinki.
Valokuvatorstai,
27. haaste on ottaa valokuva, joka pohjautuu viime viikolla edesmenneen Juice
Leskisen runoon... Tarkoitettu bloggaajille.
- "päivä päivältä
muistuttaa itseään
entistä enemmän"
- "Osallistuminen. Tarvitset kameran, ja blogin (tai muun sivuston), jossa
voit julkaista kuvasi. Näppäät annettua aihetta sivuavan valokuvan,
julkaiset sen blogillasi ja jätät staattisen linkin* (permalinkin) Valokuvatorstai-blogin
kommenttiosaston laatikkoon, jossa lukee "Kotisivusi osoite".
HS,
tiistai 28.11.2006, C 28, pieni juttu kuvan kera, Luontokuvat saivat uuden kodin.
Tarja Suksi hoitaa Suomen suurinta luontokuva-arkistoa. Suomen luonnnonsuojeluliiton
200.000 luontokuvaa ovat siirtyneet Kannelmäkeen kuvatoimisto Kuvaliiteriin.
Luontokuva-arkistoon ovat kuviaan antaneet välitettäväksi noin
700 kuvaajaa vuodesta 1978. Vaikka välittäjä vaihtuu, niin toiminta
jatkuu kuulemma entiseen malliin. Kuvaliiterissä on kuvia kaikkiaan 400.000.
Luontokuva-arkisto, luontokuvat.fi.
- (Kuvaajilta ei lupia kysytty, kun kuvat siirrettiin LKA:n toiminnan loppuessa.
Kuvien palautusaika on kuusi kuukautta niille, jotka haluavat diansa takaisin.
Jonkin verran närää on herättänyt myös 50/50 myyntipalkkion
muuttuminen kuvaajalle epäedullisemmaksi 35/65 myyntipalkkioksi. Toisaalta
taitaa diojen välitys olla katoava luonnonvara...)
Turun
Sanomat, Saaristomeren
valokuvia Pulssin näyteikkunassa. 25 kuvan näyttely Turun Seudun
Luonnonvalokuvaajien ja Turun Sanomien järjestämän saaristoaiheisen
valokuvakilpailun sadosta.
- Saaristomeri 2006- valokuvanäyttelyn avajaiset 30.11. klo 17.30 Humalistonkadun
Lääkäriasema Pulssin luentosalissa, Humalistonkatu 9-11
- ks. Digicamera.netin uutiset 10.11.2006
Tänään
on sitten viimeinen päivä osallistua Panasonicin Lumix Awards 2006 -digikuvakilpailuun.
Aiheena on ‘Same Sights. Different Views’, tulkinta on vapaa. Osallistuminen
vaatii sivuille rekisteröitymisen.
Digitalcamerainfo.com,
Sony
alpha DSLR-A100 -arvio. (Alussa 10 sekunnin rasittava Olympuksen mainos).
Suomen Sony.
IR,
Panasonic
Lumix DMC-TZ1 -arvio. Suomen Panasonic
(teksti on ruotsiksi).
Trustedreviews.com,
OKI
C8600n A3 Colour LED -arvio.
|
| 29.11.2006 |
Jos
on vielä ongelmia Foorumille kirjautumisessa, ota yhteyttä ylläpitoon.
Muista laittaa mukaan käyttäjätunnus ja rekisteröinnin yhteydessä
antamasi sähköpostiosoite.
Helsingin
Sanomain Säätiö, myönnetyt apurahat: Helsingin Sanomain
Säätiö jakoi maanantaina 28.11. kaikkiaan 1,1 miljoonaa euroa viestinnän
ja median tutkimukseen.
Tampereen yliopiston Journalismin tutkimusyksikkö sai 86 500 euroa digitaalisen
kuvankäsittelyn rajoja koskevaan tutkimukseen. Professori Janne Seppäsen vetämässä
hankkeessa selvitetään, millaisia kuvankäsittelyn sääntöjä ja normeja sovelletaan
suomalaisissa sanoma- ja aikakauslehdissä sekä millaisia ovat tähän liittyvät
ammatillisen harkinnan ja päätöksenteon prosessit.
 Antero
Takala, Kaamos
25.11.2006 saakka
jatkoaika 9.12.asti!
Professori Antero Takalan Kaamos-kuvien näyttely on saanut jatkoaikaa.
Kaamoksen hämärässä otetuissa mustavalkokuvissa on erittäin
rikas harmaasävyasteikko, mutta mustin musta ja huippuvalot puuttuvat. Näyttely
on esillä Laternan uudessa Lukulamppu-kirjagalleriassa.
Näyttelyn yhteydessä on julkaistu myös kirja Antero Takala,
Kaamos. Hinta 25 euroa, 35 valokuvaa Lapin kaamoksesta (Kustannusosakeyhtiö
Musta Taide).
Petteri
Kokkonen, Pikinokka - Karjalan koira
10.12.2006 saakka
Petteri Kokkonen on kuvannut elämää Laatokan rannalla.
Saatavana myös kirjana, teksti Esa Keron.
Laterna Magica
Rauhankatu 7
00170 Helsinki
ma-pei 10-18, la 10-15
Pspvinkit.net,
Kuvankäsittely
FAQ eli usein kysytyt kysymykset. Soveltaen käyvät muihinkin ohjelmiin
kuin Paint Shop Pro:hon.
Päivän
Elokuvia ja Valokuvia -blogi pläjäys, Julkimot,
jotka näyttävät minulta. Kyse on Myheritage.com -palvelusta,
jonne voi upata kuvansa ja katsoa, ketä julkisuuden henkilöä eniten
muistuttaa.
- ks. digicamera.netin uutiset 12.1.2006
ja 16.8.2006
- (itse en saanut Myheritage.com-sivuja toimimaan..., tässä
voisi olla toimivampi linkki)
Rob
Galbraith, Samsung
set to ship SyncMaster XL20, 20" wide-gamut LCD monitor with LED backlight.
20-tuumainen näyttö, kalibrointilaite + softa mukana, hinta on $1.999.
Joulukuussa myyntiin.
IR,
Leading
Image Quality Evaluation Tool DxO Analyzer Now Supports Measurement of RAW Images
(lehdistötiedote).
Ephotozine.com,
hahnel
gets a grip. Canon 30D:n akkukahva.
Steve
Sanders, Canon
EOS Digital Rebel XTi -arvio. Euroopassa Canon EOS 400D. Suomen Canon.
Cameralabs.com,
Olympus
E-400 -arvio. Suomen Olympus.
Digicamreview.co.uk,
Olympus
E-400 -arvio. Suomen Olympus.
DCRP,
Olympus
FE-190 -arvio. Suomen Olympus.
Megapixel.net,
Fujifilm
FinePix S6000fd -arvio. Euroopassa Fujifilm FinePix S6500fd. Käytettävyys
8.8. Kuvanlaatu 9. Suomen Fuji.
Steve
Sanders, Canon
PIXMA Pro9000 -arvio. A3-tulostin. Suomen Canon.
Shutterbug.com,
Epson
Stylus Pro 3800 -arvio. A2-koon tulostin. Suomen Epson.
|
| 28.11.2006 |
Foorumi
on jälleen auki. Foorumin tiedot palautettiin sulkemista edeltäneeltä
päivältä.
Päivitimme foorumisoftan uusimpaan versioon. Nebulassa puolestaan siirrettiin
Digicamera.netin Foorumin tietokanta uudelle palvelimelle, jossa on päivitetty
MySQL.
(Isoksi paisunut Foorumi korruptoi satunnaisesti jonkun taulun, vähän
ajan päästä tuli sitten tietokantavirheitä.)
Jos päivitys ja kaksi palvelinta eivät riitä, niin sitten kokeillaan
muita keinoja.
Jos sinulla on ongelmia Foorumille kirjautumisessa, ota yhteyttä ylläpitoon.
Muista kertoa viestissäsi Foorumilla käyttämäsi käyttäjätunnus
ja sähköpostiosoite.
Viikon
48 kuva: Villiviini.
Eilen
digicamera.netin uutisissa mainittuun RAW-kuvauskyselyyn
saatiin jo tarpeeksi osallistujia. Kyselyn tekijä Lauri Aaltonen haluaa digicamera.netin
uutisten kautta lähettää kiitoksen kaikille kyselyyn osallistuneille!
Tietokone.fi,
Sony
jatkaa viallisten kameroiden takuuta. Vikoja lcd-näytöissä.
Yhtään valmistusvirheestä johtuvaa huoltotapausta ei ole tullut
ilmi Suomessa.
Tietokone.fi,
Ergonomianäyttö
bisneskäyttäjille ja grafiikan harrastajille. Kymmenen uutta mallia,
17 - 22 tuumaisia.
Pekola.net,
Holgarocks Ry Tallinnassa.
Iltalehti,
Räps2006, viikolla
44 alkaneen kännykkäkuvakilpailun satoa. Kisa-aikaahan on 10.12.2006
asti.
Bodynet.fi,
syyskuussa on lisätty pari sarjaa kuvia.
Elokuvia
ja Valokuvia -blogi, ...
ei edes kruununprinssi
- Miten Henrin käy, osa 2? Samsungin 21-tuumaisella oli kolmen vuoden onsite-takuu,
ostosta oli kulunut 3 v 3 kk ja monitori oli ruvennut temppuilemaan. Mitä
tuli kuluttajaviranomaisilta yms. vastaukseksi...
- ei hyvältä näytä
Luminous
Landscape, The
Online Photographer Turns One, An Interview with Michael Johnston.
16-9.net,
Zeiss
ZF 25mm f2.8 v Nikon 24mm f2 AIS v Nikon AF f2.8.
Dcviews.com,
Akvis
releases Sketch plug-in v.2.1 for Windows and Macintosh. Valokuvista piirroksia.
Vakuuttavan näköistä jälkeä. Hinta on $72.
Photographyblog.com,
Canon
Powershot A640 -arvio. 4 * / 5 *. Suomen Canon.
Trustedreviews.com,
Kodak
EasyShare V705 -arvio. Suomen Kodak.
|
| 27.11.2006 |
(klo
15:57) Joulukortit ja kalenteritilaukset ruuhkauttivat sunnuntaina www.foto-fr.com
sivujen palvelimet ja kaikki tilaukset eivät ole pääseet läpi,
Mikäli et ole saanut kuittia tilauksestasi sähköpostiisi tee tilaus
uudelleen, sillä tilauksesi ei mennyt perille! Ilmennyt ongelma on saatu
korjattua ja tilausjärjestelmä toimii normaalisti.
- kyse on siis tuosta toiseksi ylimmäisen ilmoittajan bannerista, foto-fr
Foorumi
on tänään(kin) pois käytöstä.
Fimeko
(Lönnrotinkatu 31, Hki) on aloittanut California Sunbounce tuotteiden maahantuonnin
ja myynnin.
Onko
sinulla sanasi sanottavana mitä tulee RAW:lla kuvaamiseen?
Lauri Aaltonen (TKK) tekee harjoitustyönä tutkimusta RAW:lla
kuvaamisen hyödyistä, haitoista ja työnkulusta. Tutkimusta varten
etsitään vapaaehtoisia henkilöitä kertomaan näkemyksensä
web-kyselyssä. Kiitokseksi vastanneet saavat halutessaan valmiin
raportin pdf-tiedostona! Kysely vie korkeintaan 10-15 minuuttia
ajastasi.
- Osallistu RAW-kuvauskyselyyn (lomake, jonka muutaman kentän täyttämällä
saa sähköpostiin linkin, josta pääsee vastaamaan itse kyselyyn)
- 28.11.2006: kyselyihin vastanneita tuli enemmänkin kuin tarpeeksi
yhden päivän aikana, kiitos kaikille vastanneille!
Gallen-Kallelan
museon I.K.Inhan valokuvien näyttelyssä Unelma
maisemasta on käyty kahden kuukauden aikana yli 5 500 kertaa. Museon
syyskauden kävijäennätys on rikkoutunut.
Metro-lehti
ja Canon järjestävät yhdessä kansainvälisen
kilpailun (seitsemän maata), palkintoina 30 Canon Powershot -digiä
(kussakin maassa). Kuvien lähettämisaika päättyy 22.12.2006.
Kilpailukuvan pitää esittää jotain suosikkikaupunkia, jossa
on vieraillut. Lähetetyt kuvat ovat esillä kuvagalleriassa.
- "Jokainen henkilö voi osallistua kilpailuun vain yhdellä kuvalla,
jonka omistusoikeudet siirtyvät Metrolle ja jota ei palauteta."
Nieppi.net,
HolgaRocks Tallinnassa,
21.11.2006.
veteraaniurheilija-blogi,
Ruokapäiväkirja
valokuvaustekniikalla.
Luminous
Landscape, Ray Maxwell, What’s
the Problem Color Management is Trying to Solve? A Short History of “Manufacturing”
Color. Uusi sarja kirjoituksia alkaa.
Earthboundlight.com,
Doing
Even More with Luminosity Masks (Photo Tip of the Week).
Dpnow,
Single Use Cameras (lehdistötiedote).
Kertakäyttökamerat tulivat markkinoille vuonna 1986, ne lienevät
kaikille tuttuja. Mutta mitä kameralle tapahtuu, kun ruudut on valotettu
ja kuvat printattu?
Ajaxnetphoto.com,
Digital
solutions for film lovers - Flat bed scanner fustrations.
IR,
Canon
PowerShot SD900 Digital ELPH -arvio. Euroopassa mallin nimi on Canon Digital
IXUS 900 Ti. Suomen Canon.
Trustedreviews.com,
Samsung
Makes 97 Per Cent Colour Accurate LCD.
|
| 26.11.2006 |
| Foorumi
on tänään pois käytöstä päivityksen vuoksi.
Aleksanterinkadun
joulukatu avataan tänään sunnuntaina klo 12 alkaen Senaatintorilla,
valot syttyvät klo 13.
Markus
Viinikka, Tapahtumat.
Tapani
Pikkarainen, Ajankuvia Oulusta -blogi, Vesipisaroita
(vesipisara-kuvia oikein urakalla). Siitä vaan kameran omistajat kokeilemaan...
Suomen
tietokirjailijat ry myönsi tietokirjailijoille apurahoja, Kopiosto-korvauksista.
Tämän syksyn apurahoja myönnettiin oppi- ja tietokirjahankkeisiin
1 040 800 euroa, hakijoita oli 616 tietokirjailijaa, apurahan sai 319. Valokuvauksen
alalta osui silmiin
- Suvanto Timo, 3500 euroa, Valokuvaajana Suomessa
Helsingin
Huutokauppakamari, Turun lainatoimistossa Eerikinkatu, 4 to 7.12.2006 klo
17 alkava panttihuutokauppa. Lähtöhintahan on vain ohjeellinen.
1 DIGIKAMERA OLYMPUS FERRARI MODEL 2004 240 e
1 DIGITAALINEN JÄRJESTELMÄKAMERA CANON EOS 350D KIT 400 e
1 KAMERA FOCA HIHNOINEEN N.50 MERKKIÄ 60 e
1 KAMERA LEICA M6 1200 e
1 OBJEKTIIVI LEITZ ELMARIT-M 1:2.8/28
1 KAMERAJALUSTA GITZO G1349 + KUULAPÄÄ CAMBO CBH3 420 e
1 KAMERAJALUSTA GITZO 1220 + PÄÄ 1370 200 e
1 KAMERAJALUSTA GITZO 1220 + PÄÄ 1276M 200 e
PIKALUKITUSLEVY PUUTTUU
1 KAMERAJALUSTA GITZO 1320MK2 + PÄÄ 1370 260 e
1 KAMERAJALUSTA GITZO 410 220 e
1 KAMERA FUJI GW690II 6X9 90MM/1:3.5 600 e
LAUKKU
1 KAMERA GSW690II 6X9 65MM 1/5.6 700 e
1 SALAMALAITE VIVITAR 283
LAUKKU
1 KAMERA LINHOF TECHNIKA 900 e
FILMIKASETTEJA YM.
LAUKKU
1 KAMERA MAMIYA 7II 65MM 1/4 VIALL. 600 e
1 KAMERAJALUSTA MANFROTTO 058/029 220 e
1 KAMERALAJUSTA MANFROTTO 475B 260 e
KANTOKASSI
1 KAMERA HASSELBLAD 500C +FILMIKASETTEJA 600 e
1 OBJEKTIIVI ZEISS PLANAR 80/2.8
1 KAMERA HASSELBLAD 500C/M + FILMIKASETTI 800 e
1 OBJEKTIIVI ZEISS PLANAR 80/2.8
1 KAMERA HASSELBLAD 2003FCW 1600 e
1 OBJEKTIIVI ZEISS SONNAR 150/2.8 T*
2 FILMIKASETTIA
1 KAMERARUNKO HASSELBLAD 500 C/M + FILMIKASETTI 600 e
1 KAMERAJALUSTA MANFROTTO 161B 260 e
1 KAMERARUNKO MAMIYA 330C 500 e
4 OBJEKTIIVIA 55.65.180.250MM
1 KAMERAJALUSTA MANFROTTO 190DB + JATKOVARSI 180 e
1 KAMERAJALUSTA MANFROTTO 144 NAT
1 KAMERA PENTAX 6X7 1200 e
3 OBJEKTIIVIÄ 55MM.75MM.135MM
PRISMAETSIN
LAUKKU
1 KAMERA NIKON F-801 AF NIKKOR 50/1.4 120 e
1 KAMERA YASHICA FX-D 28/2.8
1 KAMERARUNKO NIKON D100 MUISTIKORTTI CF512MB 1100 e
1 OBJEKTIIVI SIGMA 15-30D/3.5-4.5
1 OBJEKTIIVI NIKKOR ED 80-200/2.8
2 OBJEKTIIVIA NIKON 50/1.4 35-70/2.8
1 KAMERARUNKO NIKON FE10
1 SALAMALAITE NIKON SB-28DX
1 DV-KAMERA CANON XL-1S 16XZOOM XL 5.5-88 IS 1700 e
KAUKOSÄÄDIN. LATURI. VERKKOVIRTALAITE. KÄYTTÖOHJE
LAUKKU
1 DIGIKAMERA KODAK DCS760C (NIKON F5) 680 e
1 OBJEKTIIVI SIGMA 28-70/2.8D ASP.
1 OBJEKTIIVI ZEISS DISTAGON 50/4 700 e
1 OBJEKTIIVI HASSELBLAD CARL ZEISS SONNAR 150/4 T* 800 e
1 OBJEKTIIVI ZEISS DISTAGON 40/4 T* 800 e
1 VALAISUKALUSTO NORMAN 200C 250 e
1 JALUSTA 1 SATEENVARJO YM
1 KAMERAJALUSTA GITZO G1349 + KUULAPÄÄ CAMBO CBH3 420 e
1 KAMERAJALUSTA GITZO 1220 + PÄÄ 1370 200 e
1 KAMERAJALUSTA GITZO 1220 + PÄÄ 1276M 200 e
PIKALUKITUSLEVY PUUTTUU
1 KAMERAJALUSTA GITZO 1320MK2 + PÄÄ 1370 260 e
1 KAMERAJALUSTA GITZO 410 220 e
1 KAMERAJALUSTA MANFROTTO 058/029 220 e
1 KAMERAJALUSTA MANFROTTO 161B 260 e
1 KAMERAJALUSTA MANFROTTO 190DB + JATKOVARSI 180 e
1 KAMERAJALUSTA MANFROTTO 144 NAT
1 SALAMALAITE METZ 45 CL-4 350 e
2 AKKUA QUANTUM TURBO BATTERY
1 SALAMA BOWENS MONO 400D 140 e
1 SALAMALAITE VIVITAR 283 180 e
1 QUANTUM 1+ TEHO AKKU
2 SALAMAA BOWENS MONO 200E.400E 240 e
1 SALAMALAITE VIVITAR 283 180 e
1 AKKU QUANTUM BATTERY 1+
2 SALAMAA HENSEL MONOFLASH VARIO B 400 360 e
1 SALAMA HENSEL MONOFLASH VARIO B 800 190 e
1 SALAMA HENSEL MONOFLASH VARIO B 400 240 e
PEHMEÄ LAUKKU
(via
Linko) Kuvia
eläimistä kohdussa.
Digitoday.fi,
Sonyn
kamera voi pimentyä kuumuudessa. Tuhansia kameroita jouduttaneen korjaamaan.
Camera2photo.com,
25
things you must know when taking portrait photos.
Digitimes.com,
More
30-inch LCD monitors introduced in the market.
Trustedreviews.com,
Iiyama
ProLite E2200WS -arvio. 22 tuuman laajakuvanäyttö. Ei sitä
laatua, jota Iiyama-nimeltä on tottunut odottamaan. Ei sovi kuvankäsittelijälle.
|
| 25.11.2006 |
| Kaleva,
Antero
Takala julkaisi kirjan kaamoksen kuvista.
Aleksanterinkadun
joulukadun avaus huomenna sunnuntaina klo 12 alkaen Senaatintorilla, valot syttyvät
klo 13 (ei siis lauantaina!).
juha
p. blogi, valokuvaukseen(kin) liittyvää mielenkiintoista tekstiä.
ITviikko,
Luvaton
kännykkäkuvaus lasten suosiossa. Vanhempien vaikea seurata touhua.
Peter
Forsgård, ..."Näyttelyni on 4.12-19.12.2006. Paikkana on galleria
E. Pinomaa, Raatimiehenkatu 2b Helsingissä."...
- Raatimiehenkatu on Tehtaankadun ja Kaivopuiston välinen pieni katu
Sfnet.harrastus.valokuvaus,
Kamerat
ja kotivakuutus.
Digitoday.fi,
Portfolio
houkuttelee malligallerialla. MySpacen ja työnvälityksen yhdistelmä.
- Portfolio.fi (melkoinen
hajonta kuvien laadussa, on parempaa ja luvattoman huonoa. Amatöörin
ja ammattilaisen jäljen huomaa. Mallialalla toimii kaikenlaista valokuvayrittäjää,
itseään ammattilaiseksikin kutsuvaa...)
Rob
Galbraith, Leica
issues M8 recall, provides details about IR sensitivity solution. 27.11.2006
jälkeen valmistuneissa kameroissa ei ole vikaa. 6.12.2006 alkaen Leica M8:n
omistavat voivat rekisteröityä Leican sivustolle, tämän jälkeen
Leicasta otetaan yhteyttä. Dpreview.com, Leica
announce fixes for M8.
Dpreview.com,
Sony
discovers defect in some models. Mahdollisesti vialliset kamerat on valmistettu
vuoden 2003 syyskuun ja vuoden 2005 tammikuun välisenä aikana, mallinimet
ovat DSC-F88, DSC-M1, DSC-T1, DSC-T11, DSC-T3, DSC-T33, DSC-U40 ja DSC-U50. Kuumassa
ja kosteassa kameroiden lcd-näyttö voi lakata toimimasta. Sony ilmoittaa
korjaavansa nämä mallit, jos vikaa esiintyy. IR, Sony:
More CCD service advisories.
- Suomen Sony
- myydyistä noin miljoonasta digistä viallisia on nelisentuhatta
IR,
Canon
expands digicam service advisory. Canonillakin on ongelmia, viimevuotiseen
listaan on tullut lisää malleja.
The
Online Photographer, Why
Not Scanned Film?
Luminous
Landscape, Sandisk
Extreme IV CF. Miten nopea? Entä Firewire-kortinlukijalla?
Bobatkins.com,
Avoiding
holiday scams when buying photo gear. Niitä Brooklynin liikkeitä,
resellerratings.com
paljastaa ainakin nämä huijarit.
Trustedreviews.com,
Olympus
E-400 -arvio. Suomen Olympus.
Photographyblog.com,
Nikon
Coolpix S7c -arvio. 4 * / 5 *. Suomen Nikon.
Olegnovikov.com,
AF-S
VR DX Zoom-Nikkor 18-200mm f/3.5-5.6G IF-ED.
The
Unofficial Canon
IPF5000 Printer Wiki.
|
| 24.11.2006 |
| Valokuvatorstai,
26. haaste, aiheena on nyt "kaamos". Tarkoitettu bloggaajille.
- "Osallistuminen. Tarvitset kameran, ja blogin (tai muun sivuston), jossa
voit julkaista kuvasi. Näppäät annettua aihetta sivuavan valokuvan,
julkaiset sen blogillasi ja jätät staattisen linkin* (permalinkin) Valokuvatorstai-blogin
kommenttiosaston laatikkoon, jossa lukee "Kotisivusi osoite".
(Foorumilta)
Joissakin La Crosse -latureissa (ns. älylaturi) on ollut ongelmia ylikuumenemisen
takia. Nähtävästi sen(kin) takia valmistajalta on tullut uusia
versioita. Itselläni vanha RS-900 -malli ei ole aiheuttanut ongelmia (eikä
monella muullakaan). Uudet mallit ovat IC-8800 (ei kuumenemisongelmaa) ja BC-700
(maksimilatausvirta 700 mA).
ITviikko,
Tulostin
uusiokäyttää paperin. Erikoispaperi kestää jopa 500
käyttökertaa. Toshiban tulostimen hinta on 7.400 euroa, yksi paperiarkki
maksaa 7.40 euroa, valmistajan mukaan käyttökerran hinta on 1.5 senttiä.
Tietokone.fi,
Poliisin
valvontakamerat reagoivat riitelyyn. Mikrofonit ja automatiikkaa tappelujen
estoon.
Digitoday.fi,
Vistan
suomenkielinen versio pian saatavilla.
Foorumilla
tehdään viikonloppuna pieni päivitys, katsotaan, auttaako se viime
päivinä esiintyviin ongelmiin.
Trustedreviews.com,
Digital
Camera Tutorial: Shutter speed.
Photocritic.org,
The
Photoshop tool palette: As basic as it gets.
IR,
Canon
EOS 400D Digital Rebel XTi -arvio. Suomen Canon.
Ephotozine.com,
Nikon
D40 -arvio. Suomen Nikon.
C|net,
Nikon
D40 w/18mm-to-55mm lens -arvio. Suomen Nikon.
C|net,
Olympus
Stylus 730 -arvio. Suomen Olympus.
Photo-i.co.uk,
FujiFilm
FinePix S6500fd -arvio.
Trustedreviews.com,
Kyocera
Mita FS-C5015N -arvio. Värilaser.
|
| 23.11.2006 |
HS:
Hannes Heikura palkittiin eilen Suomen Kuvalehden journalistipalkinnolla
ja 5 000 eurolla. Heikura vannoo ratkaisevan hetken nimeen ja pitää
kuvien lavastamista itselleen vieraana ajatuksena. Muuten hän ei vieroksu
mitään aiheita tai kohteita: "Ikinähän ei voi tietää,
mistä hyvän kuvan löytää."
Foorumilla
on viime päivinä esiintynyt ongelmia (ja juuri nyt aamullakin, sisään
pääsee, mutta aiheita ei löydy). Asiaa selvitellään sekä
Nebulassa (foorumi ja sivut ovat Nebulassa) että täällä päässä.
Yle.fi,
Vuoden
luontokirja seuraa elämää lintujärvellä. Teksti ja
kuvat ovat Mauri Leivon, graafinen ulkoasu Jyrki Heimosen. Vuoden luontokirjan
valitsi WWF.
Lintukuva.fi,
Lajikansioita on nyt 348 ja niissä 12129 kuvaa. Linnunlaulua voi kuunnella
yli sadalta lintulajilta. Arto Juvonen, Tomi Muukkonen, Jari Peltomäki ja
Markus Varesvuo ovat valinneet kuvistaan
edustavan otoksen, josta voi tilata suoraan printtejä DigiExpress.fi:n
kautta.
Peter
Forsgård, Valokuvauskoulutuksesta....
Yhteishyva.fi,
Ostaisinko
digikameran? Muitakin aiheita, ihan perusasiaa.
Strobist,
The
Lighting Journey: Where Are You? Seven Levels of Lighting. Millä tasolla
itse olet?
The
Online Photographer, The
HP is Coming.
Opaco,
35 minuuttia pitkä elokuva, joka on koostettu 15.000 Nikon D50 -järjestelmäkameralla
otetusta still-kuvasta.
Makezine.com,
Camera
gun & gun ruler. Gun shaped camera from Popular Mechanics 1938.
IR,
Iridient
Digital Releases Raw Developer 1.6 for Mac OS X (lehdistötiedote).
LetsGoDigital,
Canon
EOS 400D -arvio. Suomen Canon.
Photoxels.com,
Nikon
D200 -arvio. Suomen Nikon.
Photographyblog.com,
Samsung
NV7 -arvio. 4 * / 5 *.
|
| 22.11.2006 |
| Outowear.com/jussi/,
kuvia
Haaparannan Ikean avajaisista.
Kaleva,
Halson
digitaaliset luontokuvat esillä Kuopiossa.
Iltalehti,
"Kauheaa katseltavaa". IL tutustui salattuihin kuviin 17-vuotiaana
rintamalle lähteneen sotaveteraani Paavo Teikarin, 82, kanssa. Iltalehti.fi
julkaisee 300 salatusta kuvasta noin 80.
Pelkkää
kuvitelmaa -blogi, Sinne,
mihin parittomat sukatkin. Nikon D200 -järjestelmädigin omistajat
kadottavat helposti kameran etuosassa sijaitsevan 10-reikäisen lisälaite/etälaukaisimen
pistokkeen kierrettävän tulpan. Näin kävi Ilkallekin.
Canon.fi,
marraskuun verkkolehti
on ilmestynyt.
MTV3
eiliset uutiset (21.11.2006), Kännykkäkuvien
ottoon kaivataan pelisääntöjä (videoklipin alussa kymmenen
sekunnin mainos). Pelastakaa Lapset -yhdistyksen nettikyselyn mukaan 7 - 15 -vuotiaat
kuvaavat paljon ja kuvia lähetetään myös nettiin. Aina ei
muisteta kysyä kuvattavalta lupaa, kuvat voivat päätyä myös
muille sivuille. Vanhempien kanssa pitäisi sopia pelisäännöt.
Kolmannes 18.000 vastanneesta tiesi ainakin yhden tuttavan, josta oli otettu kännykkäkuva
ilman lupaa ja lähetetty kuva sen jälkeen eteenpäin. Yli neljännes
vastanneista ei ollut koskaan puhunut vanhempiensa kanssa kamerakännykän
käytön pelisäännöistä.
New
York Times Blog, Pogue'sPosts, The
Truth About Digital Cameras. Onko viiden, kahdeksan ja kolmentoista megapikselin
kameroilla otetuissa kuvissa eroja (isoonkin kokoon printattuna)?
Flickr:
Camera Finder.
Luminous
Landscape, Pete Myers, From
the Big House, to the Outhouse. Valokuvauksesta ja "kritiikistä".
Sigmauser.co.uk,
kaikenlaista Sigma-asiaa.
Tamron,
Winners
of the 'It's a wild world" 2006 Tamron photo contest (kilpailu vain USA:ssa
asuville).
Ephotozine.com,
REALVIZ®
Stitcher® Unlimited 5.5 DS introduced. Panoraamakuvien koostaminen, myös
kahden fisheye-kuvan yhdistäminen. Hinta vaatimattomasti $800, 680 euroa.
Dpreview.com,
Toshiba
announce 8GB SDHC memory. Tammikuun alussa myyntiin.
Cameralabs.com,
Fujifilm
FinePix F30 -arvio. Suomen Fuji.
DCRP,
Nikon
Coolpix S10 -arvio. Suomen Nikon.
Megapixel.net,
Panasonic
DMC-FZ50 -arvio. Käytettävyys 9. Kuvanlaatu 8.8.
IR,
Olympus
Stylus 750 -arvio. Suomen Olympus.
C|net,
Olympus
Stylus 1000 -arvio. Suomen Olympus.
C|net,
Panasonic
Lumix DMC-L1 -arvio.
Popular
Photography, Nikon
18-135mm f/3.5-5.6G DX AF-S -arvio.
Cameras.co.uk,
Sony
DSC T50 -arvio. Suomen Sony.
|
| 21.11.2006 |
Tänään
tulee kuluneeksi 15 vuotta siitä, kun Top Shot (Malminkartano, Helsinki)
avasi ovensa (21.11.1991). Juhlavuoden kunniaksi myymälää on uudistettu
ja synttäreitä juhlitaan tarjouksin.
Sfnet.harrastus.valokuvaus,
Canonin
EF linssien sopivuus. Loppupuolella ketjua mielenkiintoista tekstiä.
Tietokone.fi,
Vista
jakoon testaajille – osin ilmaiseksi. Windows Vista ja Office 2007 julkaistaan
virallisesti marraskuun viimeinen päivä, mutta vain yrityksille. Kuluttajat
voivat hankkia Vistan ja Officen 2007 vasta ensi vuonna, tammikuun 30. päivänä.
(kertausta)
Kuluttajavirasto, Virhevastuu
ja takuu. Oikeuksistaan kannattaa (yrittää) pitää kiinni.
Jussivakkala.com/blog,
uusimpana kuvia Virosta ja Suomesta (maisemia + lintuja). Samalla voi lukaista
Canon EF 35/2 EF Lens, Canon EF 50/2.5 Macro Lens, Canon 30D testing ja Tripod
heads.
Tamron.com,
Pro
Learning Center.
Digitalcamerainfo.com,
Canon
Ships Most Digital Cameras in U.S. USA:ssa kolmannella neljänneksellä
Canon oli ensimmäisenä, osuus oli 19% (6.8 miljoonaa digiä). Sony
15%, Kodak 13%, Nikon 11%. Viidentenä listalla oli Samsung.
IR,
Canon
drops Rebel XT pricing. Euroopassa Canon EOS 350D (helmikuussa 2005 julkistettu),
uusi rungon hinta USA:ssa on $599.99 (aiempi $699.99).
Dpnow.com,
Kata release Camera Armor.
Kuminen kuori kameralla, suojaa myös lcd-näyttöä + objektiivia,
hinta on tarjouksena £39.95, 59.14 euroa (normaalihinta on £49.95,
73.95 euroa). Camerarmor.com.
Dcviews.com,
Canon
SD800 / IXUS 850 -arvio. Euroopassa Canon IXUS 850 IS. Suomen Canon.
Ephotozine.com,
Canon
EOS 400D -arvio. Suomen Canon.
Photographyblog.com,
Panasonic
Lumix DMC-FX07 -arvio. 4 * / 5 *. Suomen Panasonic.
Ephotozine.com,
Olympus
Mju 725SW -arvio. Suomen Olympus.
Trustedreviews.com,
Kodak
EasyShare Z710 -arvio.
Ephotozine.com,
CompactFlash
Card Group. Markkinakatsaus cf-kortteihin.
Ephotozine.com,
Pentax
Optio A20 -arvio. Suomen Pentax.
Hardware.gotfrag.com,
Samsung
204B -arvio. 20 tuuman näyttö, 1600 x 1200.
Digit-life.com,
HP
Photosmart D7363 -arvio. Lienee sama malli kuin HP D7360, Suomen HP.
|
| 20.11.2006 |
| Vesa
Huttunen, birds.fi. Uusimmat:
timo-pekka's
astrophotos -blogi, Kuvauskurssin
materiaali (pdf).
- Digitaalinen tähtikuvaus, 18.11.2006, Timo-Pekka Metsälä. 93-sivua.
Suomen
löytötavarapalvelu, huutokauppa
tiistaina 21.11.2006 klo 19. Käpylän työväentalo, Vipusentie
19, 00610 Helsinki. Muutama poiminta:
- Olympus Camedia C-740 UltraZoom, 3.2Mp, 10xdigital zoom, 128MB-muistikortti,
toimiva
- Fujifilm Finepix A210, 3.2Mp, 16MB muistikortti, toimiva
- Olympus Camedia C-310, 3.2Mp, toimiva, mukana 128 ja 16MB-muistikortit, kotelo
- Kodak Easyshare C330, 4.0Mp, 256MB-muistikortti, luukussa pieni vika, muutoin
toimiva
- HP photosmart E317, 5.0Mp, 1GB-muistikortti, toimiva
- Olympus mjuu-mini digital, 4.0Mp, muistikortti 16MB, toimiva
- Canon IXUS 50, 5.0Mp, 256MB-muistikortti, toimiva, kotel
- Canon PowerShot A85, 4.0Mp, 1GB-muistikortti, toimiva, kotelo
- Panasonic Lumix DMC-F25, 512MB-muistikortti, laturi, usb-kaapeli, kotelo,
toimiva
- Canon PowerShot A530, 5.0Mp, 256MB-muistikortti, toimiva, kotelo
- Canon EOS 300, objektiivi 28-90
Snadiomena.net,
Mac.
HS:n
uutistoimittajien blogi, Kuvat,
jotka eivät anna unohtaa. Puolusvoimien tähän asti salaamista
sotakuvista.
Earthboundlight.com,
Another
Photoshop Masking Technique: Luminosity Masking (Photo Tip of the Week).
Digitalkamera.de,
Lensbaby
3G schielt zum Test in die digitalkamera.de-Redaktion (saksaksi).
Dslrblog.com,
DIY
Diffusion Panel from PVC Plumbing Supplies. DIY = Do It Yourself.
Steve
Sanders, Canon
Pixma Pro9000 -arvio. A3-tulostin. Suomen Canon.
|
| 19.11.2006 |
| Kampin
keskus (Hki) Joulun
Valot. Ilotulitus sunnuntaina 19.11.2006 klo 18.00.
HS,
Sotien
salatut kauhukuvat tulevat nyt julkisiksi. Puolustusvoimien talvi- ja jatkosotaa
koskevien "kauhukuvien" salassapito on voimassa viimeistä päivää
tänään. Maanantaina nämä kuvat (vähän alle
300 kpl) siirretään sota-arkistoon. Salaamisen peruste on ollut lähinnä
poliittinen, mutta myös omaisia haluttiin suojella. Aineistossa on kuvia
neuvostopartisaanien tuhoamista kylistä, kenttäoikeuden istunnoista
ja teloituksista. Helsingin Sanomien nettisivuilla on esillä seitsemän
kuvaa.
Eskelinen-Haili-Helenius
-blogi.
Hilavitkutin.com.
Photocritic.org,
Event
photography, miten ansaita rahaa tapahtumien tms. kuvaamisella, Englanti.
Photo-i-co.uk,
BARGAIN
of the year. Computer Shopper -lehden (ainakin aiemmin tämä on ollut
myynnissä Suomessa, mutta Lehtipiste.fi
ei tunnistanut ko. lehteä) January 2007 -numeron mukana tulee julkaisuohjelma
Quark Xpress 5:n täysversio. Ko. versio on vuodelta 2002.
Dcviews.com,
Optical
illusions: real beauty is in the brain of the beholder. Tämä on
se tuttu sakkilautailluusio, aivot tulkitsevat harmaan ruudun valkoiseksi. Nyt
on lisätty pieni kuva, joka tulee näkyviin, kun kursorin vie shakkilaudan
päälle. Aika uskomaton illuusio.
Thom
Hogan, Nikon D80
-arvio. Suomen Nikon.
Digicamreview.co.uk,
Canon
Digital IXUS 850 IS -arvio. Suomen Canon.
IR,
Two
more lens tests posted on SLRgear.com. Nikon 180mm f/2.8
ja Tamron 90mm f/2.8 Macro.
|
| 18.11.2006 |
| Parta,
Designsapiens Photo, Studio
28.10.2006.
(Foorumilta)
Sami Vahterus, Vire Productions.
Kuvia eri aktivistien tapahtumista.
Rupuranta.net
- periferian hilpeä dekadenssi, panoraama-päivät jatkuvat edelleen.
Nebulan
kuvat.fi -palvelun Usein
kysytyt kysymykset.
- Haluaisin linkittää galleriassani olevan kuvan keskustelufoorumille,
mutta foorumi ei tunnista linkkiä kuvaksi. Mitä teen?
- Jotkut foorumisovellukset edellyttävät, että kuvan linkki
päättyy .jpg. Tämän vuoksi olemme toteuttaneet galleriaan
vaihtoehtoisen tavan viitata täys- ja keskikokoisiin kuviin. Lisää
kuvan nimeen _medium.jpg tai _full.jpg perään, niin galleria avaa halutun
kuvakoon. Esimerkiksi http://demo.1g.fi/kuvat/linkitettava.jpg_medium.jpg
HS,
Lastenkulttuurin
valtionpalkinto Sanna Kuusistolle ja Miina Savolaiselle. Taiteen keskustoimikunnan
myöntämät palkinnot ovat 15 000 euroa.
- Miina Savolainen palkittiin etenkin Maailman ihanin tyttö -valokuvahankkeesta,
joka on Savolaisen ja kymmenen helsinkiläisessä Hyvösen lastenkodissa
kasvaneen tytön ja nuoren naisen yhteinen projekti. Se nähtiin ensimmäisen
kerran esillä Annantalon taidekeskuksessa syksyllä 2003.
- Kokonaisuudessaan Savolaisen hanke todistaa, miten monipuolinen väline
valokuva voi olla yhtäältä todellisuuden kuvaajana ja taitavasti
käytettynä myös taidekasvattajana, perusteluissa todetaan.
- ks. voimauttavavalokuva.net
GE
Money Matkakuvakilpailu. Yksi kilpailija voi lähettää korkeintaan
kolme kuvaa, joko sähköpostilla tai etanapostilla. Kilpailuaika päättyy
31.12.2006. Matkat 2007 -messujen yleisö äänestää voittajakuvan
20 raadin valitsemasta kuvasta. Pääpalkinto on Nikon D80 -järjestelmäkamera,
viisi parasta palkitaan.
- "Osallistuja luovuttaa oikeudet valokuvien julkaisuun Mondo-lehdessä,
verkkosivuilla ja matkamessujen valokuvanäyttelyssä".
Katse.org,
Helsinki School sai 70
000 euroa valokuvan vientiin. Opetusministeriöltä 70 000 euroa nykyvalokuvan
kulttuurivientiin, tuki on puoleksi vuodeksi.
Irfanview-ohjelmasta
on tullut uusi versio, 3.99, ks. muutokset.
Edellinen versio 3.98 julkaistiin viime jouluaattona. Ei-kaupallisessa käytössä
ilmainen ohjelma. Monipuolinen ohjelma, kuvien katselu, kuvankäsittely, erätoiminnot,
web-galleriat jne.
- suomenkieli ei välttämättä toimi (vielä) oikein (joitain
asetuksia ei löydy)
Rob
Galbraith, Macworld
says recent Mac OS update, 10.4.8, gives notable speed bump to Photoshop on Intel
Macs. Photoshop CS2 nopeutuu 34-36%.
Dpreview.com,
Canon PowerShot
G7 -arvio. Highly Recommended (but only just!).
Popular
Photography, Fujifilm
FinePix S3 Pro UVIR -arvio. Järjestelmädigin kennon edestä
poistettu ohut IR-levy. Infrapuna- ja ultraviolettiaaltoalueet tallentuvat nyt
kuvaksi.
Ephotozine.com,
Sigma
70mm f/2.8 EX DG Macro -arvio.
Cameras.co.uk,
Olympus
MJU 750 -arvio. Suomen Olympus.
Trustedreviews.com,
Samsung
GX 1L -arvio. Järjestelmädigi, toinen nimi Pentax *ist DL2.
Steve
Sanders, Casio
Exilim EX-Z70 -arvio.
Steve
Sanders, Casio
Exilim EX-Z700 -arvio.
Cameras.co.uk,
Casio
Exilim EX-S770 -arvio.
|
| 17.11.2006 |
Antero
Takala, Kaamos. Valokuvia hämärän maisemista Laterna Magican
uudessa Lukulamppu-kirjagalleriassa.
25.11.2006 saakka
Laterna Magica
Rauhankatu 7
00170 Helsinki
ma-pei 10-18, la 10-15
Lahden
ammattikorkeakoulun Muotoiluinstituutin 2. vuosikurssin valokuvauksen opiskelijat
ovat tehneet Aavaa 2007 -taskukalenterin. Kolmetoista valokuvauksen opiskelijaa
on ollut yhteistyössä, värisivuja on 160, kovakantisen lankasidotun
kalenterin koko on 17cm x 11 cm, suositushinta 20 euroa. Nykymuotoisena kalenteri
on ilmestynyt kahdentoista vuoden ajan, kyse on perinteestä.
- Aavaa 2007 -kalenteri on myynnissä Suomessa useissa kirjakaupoissa,
taidemuseoissa ja -gallerioissa sekä erikoisliikkeissä. Kalenterin voi
myös tilata nettiosoitteesta www.aavaa07.com.
- Aavaa 07 -näyttely on esillä Helsingissä mbarissa 24.11.-24.12
(Mannerheimintie 22-24, Lasipalatsi)
Docendo
julkaisi eilen uuden laadukkaan valokuvauskirjan, Matkakuvaus
(Pekka Punkari). Nidotussa kirjassa on sivuja 160, hinta on 34 euroa. Kirja on
ensimmäinen suomenkielinen matkakuvauksen yleisopas. Kirjassa on kuvia yli
300 kpl. Pekka Punkari on Kamera-lehden päätoimittaja.
Tietokone.fi,
Nikonilta
digijärkkäri aloittelijoille. Matala kynnys pokkarista siirtyville.
Nikon D40 tulee myyntiin joulukuussa, hinta on 699 euroa. Myyntiin tulee myös
uusi pienikokoinen ja kevyt salama Nikon SB-400.
Elokuvia
ja Valokuvia -blogi, Filmin
vastaisku?
Sfnet.harrastus.valokuvaus,
LIDLin
myymälöissä ei saakaan kuvata.
Dpreview.com,
Nikon D40
-ensiarvio. (USA:n markkinoilla ei myydä Nikon D40 -järjestelmädigiä
pienempää Olympus E-400 -järjestelmädigiä...).
Dpreview.com,
Nikon
SB-400 Speedlight. Ohjeluku on 21 (siis pikkusalama). Joulukuussa myyntiin.
Dpreview.com,
Nikkor
AF-S DX 18-55 mm F3.5-5.6G ED II lens. Nikon D40:n kittiobjektiivi.
Rob
Galbraith, Canon
EF 50mm f/1.2L on track to ship in December. Myyntiin joulukuussa, $1.599.
IR,
Light
Crafts Releases LightZone 2.0. $249.95.
Dpnow.com,
Think Tank Photo announce
a revolutionary new concept in gear accessibility for photographers, the rotation360°
backpack. Ei taida tulla Suomessa myyntiin?
Digitalcamerainfo.com,
Canon
Cuts Rebel XT Price to $599.99 (rasittava kymmenen sekunnin viive...).
Digitalcamerainfo.com,
Aven
Launches First Microscope Camera (rasittava kymmenen sekunnin viive). Tämä
on se Canonin digipokkariin liitettävä iLoupe.
Digitalcamerainfo.com,
Olympus
Stylus 1000 Digital -arvio (rasittava kymmenen sekunnin viide). Suomen Olympus.
Cameras.co.uk,
Panasonic
DMC FX3 -arvio. Suomen Panasonic.
Trustedreviews.com,
Samsung
CLP-300 -arvio. Halpa värilaseri.
|
| 16.11.2006 |
Viikon
46 kuva: Puita.
Työministeriö,
Kuvankäsittelijä,
Potkastudios Oy, Helsinki. Aluksi osapäivätyö, osaamisen mukaan
kokopäiväiseksi. Työn kesto yli 12 kuukautta. Haku päättyy
01.12.2006.
Kaleva,
Suomalainen
valokuva esittäytyy Kööpenhaminassa. Lauantaina avautuva näyttely
sisältää viiden tekijän töitä, valokuvaajia on kolme.
Elina Brotherus, Aino Kannisto ja Sanna Kannisto. Työt ovat esillä tammikuun
28. päivään asti.
Suomen
Valokuvajärjestöjen Keskusliitto Finnfoto
myönsi yhdeksännen Finnfoto-palkinnon Jukka Kukkoselle. Palkinto jaetaan
vuosittain henkilölle tai yhteisölle, joka on merkittävällä
panoksella vaikuttanut suomalaisen valokuvauksen kehitykseen ja vahvaan asemaan
taidemuotona, sekä luonut edellytyksiä valokuvan arvostuksen lisäämiselle.
Kukkonen on ollut toimittaja, kirjoittaja ja kuvatoimittaja 30 vuoden ajan. Hän
oli Barsokevitsch-keskuksen ensimmäinen toiminnanjohtaja (v. 1986), vuodesta
1996 Suomen valokuvataiteen museon erikoistutkija. Palkinto on 1.000 euroa, siihen
kuuluu myös jäsenjärjestöön kuuluvan valokuvaajan ottama
muotokuva. Tänä vuonna kuvan otti Vuoden Muotokuvaaja Tomi Aho.
Aukea.net,
Kuukauden
Teema, infosivu.
Helsingin
Huutokauppakamari, Helsingissä ke 22.11.2006 pidettävä Töölön
Pantti Oy:n panttihuutokauppa. Lähtöhintahan on vain ohjeellinen.
1 KAMERANRUNKO MAMIYA M645 150 e
1 OBJEKTIIVI MAMIYA-SEKOR C 55/2.8
- toteutunut hinta 165 e
1 KAMERANRUNKO CANON EOS 1000 F 40 e
1 OBJEKTIIVI CANON 35-80/4-5.6
- toteutunut hinta 30 e
1 KAMERANRUNKO PENTAX 67 200 e
1 OBJEKTIIVI PENTAX 165/4
- toteutunut hinta 200 e
1 DIGIKAMERA OLYMPUS CAMEDIA C-3040 ZOOM 3.3 MP 40 e
VIALL
1 LATURI 2 MUISTIKORTTIA 128 MB. 16 MB
1 KAUKOSÄÄDIN
LAUKKU
- toteutunut hinta 28 e
1 KAMERAPUHELIN NOKIA 6610 I 50 e
1 VERKKOLATURI
- toteutunut hinta 68 e
1 DIGIKAMERA NIKON COOLPIX 5600 5.1 MP 100 e
1 MUISTIKORTTI 1.0 GB
- toteutunut hinta 110 e
1 DIGIKAMERA CANON POWERSHOT PRO 1 8.0 MP 250 e
1 MUISTIKORTTI 512 MB 1 KAAPELI + KÄYTTÖOHJEET
LAUKKU
- toteutunut hinta 300 e
1 KAMERAPUHELIN SAMSUNG SGH-D500 100 e
1 VERKKOLATURI 1 HF 1 KAIUTIN
- toteutunut hinta 115 e
1 KAMERANRUNKO CANON AE-1 PROGRAM 60 e
1 OBJEKTIIVI CANON 35-70/3.5-4.5
1 SALAMA CANON SPEEDLITE 199A
- toteutunut hinta 50 e
1 KAMERAPUHELIN NOKIA 7200 80 e
- toteutunut hinta 76 e
1 OBJEKTIIVI NIKKOR ED AF-S 17-35/2.58 D 500 e
- toteutunut hinta 860 e
Iltalehti,
Paras Pipari.
Lähetä piparikuvasi 6.12.2006 mennessä. Paras Pipari valitaan yleisöäänestyksellä.
Valokuvatorstai,
25. viikko eli kierros eli haaste on alkanut, aiheena on nyt "valkoinen".
Tarkoitettu bloggaajille. (Yhden viikon tauon jälleen uusi haaste).
- "Osallistuminen. Tarvitset kameran, ja blogin (tai muun sivuston), jossa
voit julkaista kuvasi. Näppäät annettua aihetta sivuavan valokuvan,
julkaiset sen blogillasi ja jätät staattisen linkin* (permalinkin) Valokuvatorstai-blogin
kommenttiosaston laatikkoon, jossa lukee "Kotisivusi osoite".
Digitoday.fi,
Risto
Linturi kumoaa ketjukirjeellä Aarnion tulkintaa. Saako ihmisiä googlettaa?
- "Linturin mukaan tietosuojavaltuutettu Reijo Aarnio tulkinta siitä,
ettei työnhakijan taustoja saa selvittää hakukoneen avulla koska
tämä merkitsee henkilötietojen keräämistä, vaikeuttaa
lähes kaikkea internetin käyttöä."
- ks. Digicamera.netin uutiset 20.7.2006,
21.3.2006, 15.3.2006,
11.4.2006, 8.9.2006
(Kertausta)
Pixort on tehty otettujen
digikuvien lajitteluun ja säästettävien otosten etsimiseen. Se
ei ole arkisto-ohjelma eikä se ole kuvankäsittelyohjelma. 1.1.3-versio
on ilmainen, sen jälkeiset versiot maksavat $25. Ohjelmaa kehitetään
jatkuvasti, nykyinen versionumero on 1.5.5.
The
Digital Journalist, June2004, Laura
Wilson's Avedon at Work in the American West. Kuvia ja videoklippejä
(QuickTime).
The-digital-picture.com,
Canon
EF 17-40mm f/4.0 L USM -arvio.
Fotosidan.se,
FOTO 2006.
Ruotsissa pidettiin isot fotomessut 10.-12.11.2006. Raportti messuilta.
X-pose.be,
The Making of a Christmas
Card. Muoviputken palasista ja valkoisesta kankaasta rakennettu paneeli, jonka
kautta saadaan pehmeämpää valoa.
Luminous
Landscape, Mark D. Segal, Between
the Shoe-box and the Portfolio Box:, The Book-Album for Storing and Showing
Your Photographs.
Rob
Galbraith, Fujifilm
to reintroduce Fujichrome Velvia 50. Vasta ensi kesän kynnyksellä.
Ephotozine.com,
Christie's
sale raises £1.3 million. Valokuvien huutokauppahintoja.
Popular
Photography, Canon
EOS Digital Rebel XTi -arvio. Euroopassa Canon EOD 400D. Suomen Canon.
DCRP,
Panasonic
Lumix DMC-FZ50 -arvio. Suomen Panasonic.
Cameralabs.com,
Sony Cyber-shot
DSC N2 -arvio. Suomen Sony.
Trustedreviews.com,
Dell
Upgrades Its 30in LCD. Dell 3007WFP-HC. Myyntiin kuun lopussa.
|
| 15.11.2006 |
Muotokuvaaja
Aila Teräväinen (StudioTapio)
31.12.2006 saakka
MikroBitti
nro 11/2006 (muutama viikko sitten ilmestynyt).
- Kokeiltua, Logitech QuickCam Ultra Vision, Lasinen katse, 150 euroa.
Nettikamera kiinnitetään näytön yläosaan. Hämärässäkin
valossa kuva on hyvä, videokuvaa voi lähettää 640 x 480, still-kuvan
tarkkuus on 1280 x 960. Objektiivi on riittävän laajakulmainen, sisäänrakennettu
mikrofoni on hyvä. Asennuskin on helppoa. "Tarkkaa ja valoisaa kuvaa
tuottava laadukas nettikamera".
- Kokeiltua, Canon PowerShot A710 IS, vakaampi vaihtoehto, 370 euroa.
Seitsemän megapikseliä, kuusinkertainen zoomi ja 2.5 tuuman lcd-näyttö.
Kahdesta AA-akusta riittää virtaa vähän alle 400 kuvaan. Värintoisto
ja valotus ovat hyviä, ISO 400 -asetuksella kohina tulee selkeästi näkyviin.
Videokuva on hyvälaatuinen. Ergonomiassa on parantamista, kuvausotetta joutuu
hakemaan, muistikortti on samassa luukussa akkujen/paristojen kanssa, kortin vaihtaminen
on vähän hankalaa. "Paristokäyttöinen kuvanlaadultaan
hyvä peruspokkari kuvanvakaajalla".
- Photokina 2006, kun mikään ei riitä, nelisivuinen raportti.
- Gigatavut kämmenelle, katsaus ulkoisiin massamuisteihin. Kymmenen
mallia, neljä sivua. Koot 30 Gt -> 1 teratavu, hinnat 155 euroa ->
670 euroa. Ks. nettijatkot.
- Ilmaisohjelmat. Kokoa pienistä iso, Hugin,
panoraamakuvien koostamiseen, käyttöliittymä Panorama Toolsiin.
Calibration Aider, erityisesti kuvaputkinäytön säätämiseen,
myös vinkkejä, ilmainen.
Mosaiikkikuvien tekoon, MozoDojo,
vain Macille.
- Netistä poimittua. Face
transfer image upload, upataan kasvokuva, jota voi muokata haluamakseen vaikka
rodun mukaan. Virtuaalimatka.com,
web-kameran kuvia ympäri maailmaa, maailman nettikamerat.
- Tulossa. 12 parasta kamerapuhelinta. Säästääkö
akkulaturi rahaa? Pikkupokkarit, testissä vanha voittaja uutuuksia vastaan.
(Foorumilta)
Valokuvaaja Ari Nurmela,
ks. esim. näyttöjen valinnainen (muotokuvia studiossa).
Skrubu.net,
blogeille ns. meemi, viisi
kysymystä valokuvauksesta. Vielä yksi vastannut:
Sektori.com,
Adoben johtohenkilön
poika kidnapattiin, Intiassa. Viitisentoista vuotta sitten Adoben toimitusjohtaja
Chuck Geschke kidnapattiin. Koettelemus kesti tuolloin viisi päivää,
onneksi oli onnellinen loppu.
Cnnmoney.com,
Investors
zoom in on photography. Christien New Yorkin huutokaupassa myytiin 1996 Helmut
Newtonin ottama valokuva $2.300, viime kuussa samalla valokuvalle tuli samassa
paikassa hinnaksi $38.400. Ansel Adamsin ja Robert Mapplethorpen huutokauppahinnat
ovat rikkoneet ennätyksiä.
Strobist,
Sometimes
it's Not the Photo, it's the Process. Valojen lisäksi tekstiä itse
kuvaustilanteesta ja kuvattavien manipuloinnista.
Makezine.com,
HOW
TO - Create Quicktime VR Panoramas (using free software).
Rob
Galbraith, Sites
We Like: That's My Monkey.
Luminous
Landscape, Leica
M8 Infrared Workaround. Magenta Blacks and How to Correct Them. Kuinkahan
monta Leica M8 -digikameraa Suomessa on?
Rob
Galbraith, Apple
posts new Digital Camera RAW Support Update.
Megapixel.net,
Canon
EOS 30D -arvio. Käytettävyys 9.6. Kuvanlaatu 10. Suomen Canon.
Digitalcamerainfo.com,
Panasonic
Lumix DMC-L1 -arvio. Olympuksen 4/3 -formaatin 7.5 megapikselin järjestelmädigi.
Kameran mukana tulee Leican 14-50mm/f2.8-35 kuvanvakainobjektiivi.
LetsGoDigital,
Canon
PowerShot A710 IS -arvio. Suomen Canon.
The-digital-picture.com,
Canon
EF 16-35mm f/2.8 L USM -arvio. Päivitetty.
Cameras.co.uk,
Canon
Powershot A640 -arvio. Suomen Canon.
|
| 14.11.2006 |
| Sakari
Mäkelä: "Kameraseurojen Liiton ja Vantaan aikuisopiston studiokuvauskurssin
kuvasatoa on (paljon) sivulla skslkurssit.1g.fi/kuvat/studio06/
"
- "Ainakin voi tutkiskella hiukan vaihtelevien valaisutyylien käyttöä.
Kurssi kokoontuu vielä kerran, joten muutama lisääkin voi lähiviikkoina
ilmaantua."
Kamera-lehti,
nro 10-11 (ilmestyi 31.10.2006), 132 sivua. Muutama poiminta.
- Tietääkö kukaan? Museovirasto etsii tietoja arkistossa
olevista kuvista. Kuka
tietää (maalauksista ja 1953 otettu kuva kaislan korjaajista Munkkiniemessä,
kuvat on ottanut C. Grünberg).
- Jyviä ja rakeita, Pentti Koskinen pääsi eläkkeelle
48 vuoden työtaakan jälkeen, hän aloitti lehtikuvaajana 17-vuotiaana.
Koskinen ei pidä nykysuuntauksesta, jossa mielellään otetaan kokouksista
kuvia, joissa horisontti on vinossa. Lisäksi suositaan luonnonvalon lisänä
salamaa, "...flässillä päin näköä alhaalta
ja taakse sijoitetaan cumuluspilvi". Lehtikuvassa kuvattavan ryppyjä
ei saa silotella.
- Vuoden luontokuva 2006, yhdeksän sivua ja kolmekymmentä
kuvaa. Kilpailun järjestysnumero oli 26, kuvia oli yli 5600, kuvaajia oli
794 kpl. Naisia oli 22% eli 175. Kuvien valinta oli kolmiportainen. Ensin Lahden
muotoiluinstituutin oppilaat valokuvaaja Sakari Nenyen johdolla valitsi 160 kuvaa.
Näistä sitten äänestettiin Luonnonvalokuvaajien talvipäivillä
kustakin sarjasta (kahdeksan sarjaa) neljä kuvaa jatkoon. 100 luontokuvaaja
valitsi sarjoittain mielestään kolme parasta kuvaa. Viimeinen vaihe
jäi sitten päätuomarille, Arthur Morrisille (Florida).
- 11. Kuusamo Nature, kahdeksan sivua ja 31 kuvaa. Suomen toiseksi suurimpaan
kuvakilpailuun osallistui 154 kilpailijaa ja 554 kuvaa. Pääsarjoja oli
kolme, luomusarja (manipulaatio kielletty) oli suosituin. A-sarjan voiton vei
Kalevi Koskelan Riita, luomusarjan voittaja oli Jorma Paasin Langinkoski. Nuorten
sarjan voitti Eerik Lämsän varhainen lintu madon nappaa.
- Karisma kuvaan a'la Avedon, aukeaman verran ohjeita Avedonin tyyliseen
studiokuvaan.
- Digiextra, 33 sivua koottu speksejä, kompakti-/järjestelmädigit,
salamat, objektiivit, kamerakännyktä, digivideot, printterit, skannerit,
videoprojektorit, muistikortit jne. Ohessa vielä useita mielenkiintoisia
pienartikkeleita (puolenkymmentä).
- Varjo pääosassa, kolme sivua valaisusta.
- Gimp kuvankäsittelyä ilmaiseksi, kaksi sivua.
- Seuraava numero 12/06 ilmestyy 30.11.2006. Aiheina mm. Kuka vuoden
kuvaaja? Suurkisa 2006. Uudet digijärkkärit testissä. Kissamaiset
kuvat. Kamera koulussa, tunnelmaa talvikuviin, joulu lähesty...
Turun
Sanomat, Pohjoismainen
valokuva Pariisissa. Paris Photo 15.-19.11.2006.
Verkkouutiset.fi,
Kodintekniikka
aikoo juhlia jouluna. Lopusta:
- "Valokuvausala on digikuvien takia kokenut viime vuosina suuren murroksen.
Tilastokeskuksen viimeisten tilastojen mukaan alan liikevaihto supistui kesä-elokuussa
viimevuotisesta yli 10 prosenttia, eikä tämä joulu varmaankaan
enää tilannetta pelasta."
HS,
Jokisen
kuvat vedenalaisesta Itämerestä hätkähdyttävät.
Markku Jokisen ja Heikki Willamon kirja Pohjoinen Itämeri tarkasteltavana.
Ilkkakorkorhonen.com,
uusimmat kuvat ovat Santorinilta.
Elokuvia
ja Valokuvia -blogi, Kuluttaja
on kuningas, joopa joo. Miten Henrin käy? Samsungin 21-tuumaisella oli
kolmen vuoden onsite-takuu, ostosta on kulunut 3 v 3 kk ja monitori on ruvennut
temppuilemaan.
Rob
Galbraith, November
issue of The Digital Journalist posted.
Dslrblog,
DIY
Foamcore Lightbox/Diffusion Panel eBay Photography Macro Studio. Valoteltta.
Digitaldarrell.com,
Zeiss®
ZF Lenses for Nikon® F-Mount.
Dpreview.com,
Ricoh
Caplio RR730. Seitsemän megapikseliä, kolminkertainen zoom, sisäistä
muistia 32 MB, uusi malli.
Moosepeterson.com,
Moose's
Settings for Nikon D200.
Ephotozine.com,
Op/tech
Rainsleeve. £5, 7.4 euroa.
Dcviews.com,
Lightweight
and Ultra-Compact: the ZUIKO Digital ED 40-150mm F4.0-5.6.
Creativepro.com,
FujiFilm's
Face Detection Technology a Cure for "Picture Phobia".
Photographyblog.com,
Nikon
D80 -arvio. 4.5 * / 5 *. Suomen Nikon.
IR,
Canon
PowerShot SD40 Digital ELPH -arvio. Euroopassa Canon Digital IXUS i7 Zoom.
Suomen Canon.
Cameras.co.uk,
Canon
IXUS i7 Zoom -arvio. Suomen Canon.
Trustedreviews.com,
Panasonic
Lumix DMC-FX3 -arvio. Suomen Panasonic.
Pocket-lint.co.uk,
Pentax
Optio A20 -arvio.
Thinkcamera.com,
Kodak
G600 -arvio. Sublimaatiotulostin, kymppikuvakokoa.
|
| 13.11.2006 |
| (Foorumilta)
Luontokuvia
by Jarmo Manninen.
Jatkoa
eiliseen, Diakopiointi
vertailu.
Ns.
yhden pikselin kamerasta (sillä yhdellä pikselillä otetaan kymmeniä
tuhansia kuvia kohteesta):
Microsoft
Live Labs, Photosynth,
preview. 3D.
Luminous
Landscape, Alain Briot, The
Eye and the Camera (sarjaa Reflections on Photography & Art - 5). Mitä
kamera näkee ja mitä ihminen näkee.
(Jälleen
kerran muistutus) OptikVerve Labs, virtual
Photographer. Kaikenlaisia plug-inejä Photoshoppiin, ilmainen.
Gisle
Hannemyr, Radio
slave flash triggers. eBayssa myydään myös EU-versioita.
Earthboundlight.com,
Contrast
Masking in Photoshop (Photo Tip of the Week).
USA,
ilmainen ohjelma ammattikuvaajalle, sopimusten, kuvien, maksujen jne. hallintaan.
PhotoByte.
Suomalaiselle kuvaajalle tällä ohjelmalla on tuskin mitään
käyttöä.
Engadget.com,
HP
outs price, ship date for its 30-inch LCD monstrosity. Hinta on alle $1.700
ja myyntiin olisi pitänyt tulla muutama päivä sitten.
Digicamreview.co.uk,
Samsung
NV3 -arvio.
|
| 12.11.2006 |
| Foorumilla
kysytään usein Nikoniin suomenkielisiä manuaaleja (kun kamera on
ostettu vaikka Saksasta tai Suomesta mahdollisimman halvalla, jolloin ei tule
suomenkielistä manuaalia). Nikonin sivujen ohjeiden mukaan on saatu Japanista
suomenkielisiä manuaaleja, ks. Mitä
ovat harmaat markkinat (sivun alalaidasta Liittyvät vastaukset ja kolmas
linkki Mistä saan painetun käyttöoppaan kieliversion, jota ei ole
saatavana Nikon-jälleenmyyjältä?).
- kaksi tapaa (yleensä on lähetetty alkuperäinen vieraskielinen
käyttöopas Japaniin)
(Foorumilta)
HannuS, itse
rakennettu valopöytä (iso, diojen katseluun ja myös kopioimiseen
digikameralla).
Virtual
Finland on avannut virtuaaligallerian Culture
Gallery. Sivut o
| |