Etusivu Foorumi Uutiset Vinkit Galleria Kortit Linkit Info
 
 
30.11.2003  

Olemme talvilomalla 30.11.-7.12.2003.

MMG Monimedia Group Oy aloittaa digikuvaukseen erikoistuneen
Pikseli-lehden julkaisemisen tammikuussa 2004. Lehteä julkaistaan ensi
vuonna kaksitoista numeroa, joista kaksi on kaksoisnumeroa. Lehden
esittelynumeroa painetaan 60.000 kappaletta, joista 36.000 postitetaan
Pikselin yhteistyöyritysten osoiterekistereihin. Lehti postitetaan
vuosikertatilaajille ja esittelynumeron tilaajille 15.1.2004. Lehti on
tuolloin myös saatavissa Lehtipisteistä.

Pikselin ensimmäisessä numerossa käsitellään kameraesittelyjen lisäksi
mm. seuraavia aiheita: digiluontokuvaus, valaistus, ICC-profiilit ja
värien hallinta -sarjan avaus, kameran hankinnan perusteet,
digikuvauksen ABC, PhotoShop CS:n uusia ominaisuuksia, kuvien
arkistointi, jne. Lehden toimituskunta koostuu sekä ammattikuvaajista
että pitkään digikuvausta harrastaneista henkilöistä. Pikselissä
kiinnitetään artikkeleiden vahvan ja monipuolisen sisällön lisäksi
erityistä huomiota taiton ilmeeseen ja sen myötä lehden luettavuuteen.
Lehden tilaaminen onnistuu vaivattomasti osoitteessa www.pikseli.fi,
josta löytyy myös tarkempaa tietoa lehdestä. Pikseli on tuhti
tietopaketti digikuvauksen parissa harrastuksenaan ja työkseen
toimiville.

  • kauan tätä on odotettu, mutta nyt viimeinkin saadaan suomenkielinen digikuvauslehti
  • lehti ilmestyy joka kuukausi (paitsi ne "pakolliset" kaksoisnumerot kesällä ja jouluna)
  • www-sivuista on jo runko valmiina, mutta ensi vuonna syntyy kunnon sisältöä
  • olen seurannut sivusta lehden syntyprosessia, oikein hyvältä näyttää tässä vaiheessa
  • ensimmäisessä numerossa pitäisi olla kirjoittamani lyhyt artikkeli Canon 10D -kokemuksistani ja taitaa siellä olla myös digicamera.netin esittely
  • tammikuun loppuun asti Pikselin voi tilata kestotilauksena vuodeksi hintaan 35 euroa (normaali hinta on 50 euroa)
  • pelkkä näytenumero maksaa 4 euroa, normaalihinta on 6 euroa
  • tilauksen voi tehdä myös tekstiviestinä puhelimella
  • ensi vuoden numeroiden teemat ja osittain artikkelienkin aiheet on jo kirjattu, esim. helmikuun numeron teemana on ICC-profiilit ja värinhallinta, maaliskuussa keskitytään kuvauksen suunnitteluun jne.

(L.J. email) MoonTV:n jäämistö huutokaupataan Espoossa keskiviikkona 3.12.2003 klo 11. Digitaalisia videokameroita on vajaa kymmenen kappaletta, kamerajalustoja, kaikkea mahdollista. Kts. huutokaupat.com:in linkki.

Visa (visakopu.net) oli käynyt käyttänyt Helsingin Kuvan avajaistarjousta hyväkseen (40 paperikuvaa kahdella eurolla). Kts. visakopu.net blogin juttu.

Dpreview, Olympus E-1 -arvio. Phil Askey on sitä mieltä, että E-1 ei oikein sovi ammattikuvaajalle. Olympus E-1:n tarkennus ei ole riittävän nopea urheilukuvaukseen, myöskään monien peräkkäisten kuvien ottamistahti ei riitä. Loppuarvioksi tulee vain "Recommended".

Luminous Landscape, Mike Johnston kertoo sunnuntaikolumnissaan vähän Pentax *ist D -järjestelmädigistäkin.

Digital Outback Photo, Olympus E-1 Experience Report.

Digital Outback Photo, Fractal Sharpening.

 

29.11.2003  

Digitoday.fi, Ruotsi siirtyy digiaikaan. Ruotsissa myydään v. 2003 puoli miljoonaa digikameraa, kaksi miljardia kruunua. Joulukaupan arvo Ruotsissa arvioidaan 400 miljoonaa kruunuksi. 22% ruotsalaisista jo omistaa digikameran, joulun jälkeen neljäsosa. Ensi vuonna arvioidaan Ruotissa myytävän 750.000 digikameraa.

Sfnet.harrastus.valokuvaus -ryhmässä käyty keskustelu Lidl:in 129 euron Aiptek-kamerasta.

Dp-now.com, HP Deskjet 5850, mustesuihkukirjoitin, jossa langaton liitäntä.

Dcviews.com, Sony Cybershot DSC-V1 -arvio. Paljon näytekuvia. Suomen keskihinta on 729 euroa (MBnetin Hintaseuranta).

Digital Outback Photo, Nikon Capture 4. Kaikenlaista hyödyllistä, esim. laajakulmaobjektiivien aiheuttamien vääristymien korjaus.

Rob Galbraith, Nikon D2H:n tiedot on lisätty Compact Flash -korttien nopeusvertailuun.

DCRP, HP Photosmart 945 -arvio. Viiden megapikselin versio aiemmasta 850-mallista. Kahdeksankertainen zoom, F2.8 - F3.1, 37 mm- 300 mm, 16 s - 1/2.000 s, käsisäädöt, SD-kortit, AA-akut. Video-out löytyy, mutta kaapeli pitää ostaa erikseen lisävarusteena. Telakka on lisävaruste. Linssinadapterin avulla voi käyttää tele- ja laajakulmalisäkkeitä. HP 945 on iso kamera, kamera on valmis kuvanottoon viisi sekuntia käynnistyksestä. Suljinviive on keskitasoa, noin puoli sekuntia. Pakkaamattomana talletusta ei voi valita. Suomen keskihinta on 554 euroa (MBnetin Hintaseuranta).

 

28.11.2003  

MikroPC, nro 14, 27.11.2003

  • Tusinan verran 200 - 400 euron digikameroita testissä, kymmenen sivua. Suurimmassa osassa malleista oli kolme megapikselia, kolminkertainen zoom sekä automaattiset kuvaustoiminnot peruskorjailuun. Canonin käyttö on johdonmukaista ja sen säätimet on mietitty loppuun asti. Polaroidin toimintaviiveet olivat sitä luokkaa, että kamera sopii parhaiten elottomien kohteiden kuvaamiseen.

    Kaikilla kameroilla otettiin testikuvat sen selvittämiseksi, miten kamera selviytyy valkotatasapainosta, silhuettikuvasta, kirkkaasta paisteesta ja varjosta sekä yökuvasta. Eroja oli mallien välillä, vaikka säädötkin varmasti vaikuttavat. (Kuvat otettiin nähtävästi kameran oletusarvoilla). Lisäksi mitattiin erotuskyky, geometriavirheet, kokonaiskohina ja käyttöaika akuilla. Selkeää voittajaa ei löytynyt, mutta kolme mallia sai määreen MikroPC Valinta: Epson PhotoPC L-400, HP Photosmart 935 ja Nikon CoolPix 3100. Aikaisempien testien vakiovoittaja Canon A70 ei sijoittunut tähän ryhmään.

    - Canon PowerShot A70, ei taskukamera, ergonomia hyvä, suomenkieliset valikot. Kuvanlaatu on hyvää keskitasoa. Canon valottaa varjojen mukaan, jolloin tausta voi palaa.
    - Fujifilm FinePix A310, helppokäyttöinen pikkukamera, jossa on vähän säätöjä. Kamera valottaa oikein, mutta vastavalokuvissa kohde voi jäädä mustaksi. Väritoisto on vähän kellertävä.
    - Kodak EasyShare DX6340, kookas näppäilypokkari, jossa paljon säätöjä. Optiikka on korkeatasoista, kohina testin alhaisimpia. Kameraa on taipumusta alivalottamiseen. Värintoisto on parhaasta päästä, mutta erottelukyky ei vastaa optiikan tasoa.
    - Epson PhotoPC L-400, kulmikas kamera, jota on vähän hankala käyttää. Erottelukyky on testin kolmanneksi paras. Ei paljoa käsisäätöjä. Värintoisto on neutraali, keinovalossa vähän kellertävä. Kamera selviää hankalistakin kuvauskohteista hyvin, neljässä sormiakussa riittää virtaa viideksi tunniksi. MikroPC Valinta.
    - HP Photosmart 935, Kodakin ja Polaroidin ohella testin kookkain kamera. Säätöjä on vähän, kamera ylivalottaa jonkin verran. HP:ssa on laaja dynamiikka, akut eivät kestä kauan. MikroPC Valinta. (28.11.2003 Helsingin Sanomissa Anttila mainostaa HP:tä tarjoushintaan 399 euroa (599 euro). MBnetin Hintaseurannan keskihinta on kuitenkin 398 euroa).
    - Minolta Dimage E323, taskuun mahtuva peruskamera, yhdelläkin kädellä voi ottaa kuvia. Minoltassa on vähän säätöjä, vastavalokuvat alivalottuvat. Yökuvista Minolta suoriutuu hyvin, kohina on kuitenkin testin toiseksi isointa.
    - Nikon CoolPix 3100, pienikokoinen. Nikonista saa hyvän otteen yhdelläkin kädellä. Kuvausohjelmia on todella paljon, käsisäätöjä sitten hyvin vähän. Reunaterävyys saisi olla parempi, geometriavirheetkin vaivaavat. Kameralle eivät tuota ongelmia voimakkaat kontrastit. MikroPC Valinta.
    - Pentax Optio 33 WR, neliömäinen malli, Olympuksen lailla roisketiivis. Lyhin tarkennusetäisyys on 1 cm. Pentaxissa on paljon kuvausohjelmia, yhdellä kädellä kuvaaminen onnistuu hyvin. Kamerassa ei ole linssisuojusta. Vastavalokohde jää mustaksi, muuten Pentaxilla on lievä taipumus alivalottaa. Värintoistoa vaivaa kellertävyys erityisesti keinovalossa.
    - Samsung Digimax U-CA 3, esituotantomalli testissä, pieni kamera, jonka ergonomia on hyvä, vähän hämmentävät säädöt. Kohina on testin pienimpiä, kuvanlaatu on vain välttävä. Samsung alivalottaa, väritasapainon korjaamisessa kamera ei ole johdonmukainen.
    - Olympus mjuu 300 Digital, testin siroimpia kameroita, yhdelläkin kädellä voi kuvata. Hallintavalikko ei ole selkeä. Kuva on testin kohinaisin, mutta kuitenkin toiseksi tarkin. Värintoisto on neutraali, keinovalossa kellertävä. Kontrastiset kuvat tuottavat ongelmia, kirkkaat valopisteet aiheuttavat heijastuksia.
    - Polaroid PDC 3350, ensinäkemältä kamera näyttää vähän lelulta. Vaikutelma osoittautuu kameraa käytettäessä oikeaksi. Kohinataso on testin alhaisimpia, mutta kuvanlaatu on vaatimaton. Polaroid ylivalottaa helposti, väritasapaino on usein kellertävään päin.
    - Sony Cyber-shot DSC-P72, kookas ja leveä kamera, jonka säätimiä on helppo käyttää. Keskelle leveää takaseinää sijoitettu etsin ei ole ehkä parhaalla paikalla. Kuvanlaatu on hyvä, vaikka geometriavirheitä onkin. Värintoistossa ei ole ongelmia, lukuunottamatta keinovaloa. Lievä ylivalottaminen vaivaa, kamerassa on mahdollisuus käsintarkennukseen.

    - (Kameroita ei Tekniikan Maailman testien tapaan laiteta tarkkaan järjestykseen, mikä on toisaalta ihan hyväkin asia. Olisin kaivannut testattavien kohdalla tietoa lisälinssien ja suotimien käyttömahdollisuudesta, samoin olisi ollut hyvä kertoa esim. valikkojen kieli jokaisen mallin osalta. Testikuvat oli nyt nähtävästi otettu kunkin kameran oletusasetuksilla, jälki voi olla aivan toisenlainen, kun asetukset säädetään kullekin kameralle optimaalisimmiksi. Testi on suositeltavaa luettavaa kakiken kaikkiaan kameran hankintaa harkitsevalle).
  • Softapankissa mainitaan Thomas Nyströmin ilmainen Web Picture Creator 1.40, jolla tekee näppärästi web-albumit. Kts. www.webpicturecreator.com, in English.
  • Kirjat-osiossa käsitellään puolentoista palstan verran Martin Eveningin kirjaa Photoshop valokuvaajille. Web-kuvankäsittelyä ei oikein löydy, kirja sopii parhaiten Photoshoppia aiemmin käyttäneelle ja printtimediaan suuntautuneille. Kts. myös Digicamera.net.
  • Pikatestit, sivun verran HP Scanjet 4670, "HP ajatteli skannerin uusiksi". Skanneri on pöydällä pystyasennossa, muuten skannataan asettamalla skanneri kohteen päälle (vaikka taulu seinältä). Erillinen diaskanneriyksikkö tulee muiden HP:n mallien tapaan, mekaaninen tarkkuus on 2 400 kuvapistettä tuumalle, todellinen tarkkuus on alempi. Negojen skannaus onnistuu kohtuullisen hyvin, diat tuottavat ongelmia. Varjoihin tulee raitoja, väritasapainoa on vaikea saada kohdalleen. Paperivedosten skannaus onnistuu hyvin, HP päihittää monet muutaman vuoden takaiset ammattimallit. Scanjet on kuitenkin suunnattu kuluttajamarkkinoille, mikä tulee ilmi vähän yksinkertaisesta skannausohjelmasta. Skannerin dynamiikka on hyvä, automaattiasetuksillakin jälki on hyvää. Skannaus on helppoa, kun kannen läpi näkee, ovatko skannattavat suorassa. Julisteet ja taulut voi käsitellä useassa erässä ja lopuksi yhdistää mukana tulevalla ohjelmalla. Hinta on 225 euroa, 4.5 */5*.

(kts. myös 24.11.) Kävin eilen illalla Pasilassa samana päivänä avatussa Lidl-liikkeessä. Turha matka, sillä 129 euron Aiptekin neljän megapikselin digikamera oli kuulemma myyty loppuun. Lidl mainostaa näyttävästi, että "4.0 Mpix digitaalikamera", mutta CMOS-kenno on kolme megapikseliä. Kyseessä on Aiptek PocketCam 4000. Lieneekö kyseessä interpolointi vai mikä, mutta Aiptekin sivuilla mainitaan myös neljän megapikselin resuluutio, vaikka vähän myöhemmin kerrotaankin, että kamerassa on kolmen megapikselin CMOS. Lidl:n 129 euron hintaan sisältyy 32 MB:n cf-kortti, akkulaturi + 4 x 1.800 mAh AA-akut, jalusta (taitaa olla mini) sekä suojapussi.

  • Tampereen Lidl:issä pitäisi olla satakunta Aiptekin kameraa. Aiptekilla voi videota voi ottaa vaikka 64 minuuttia 512 MB:n kortille, tarkkuus on tällöin 320x280.
  • maanantaina 1.12. Lidl:issä on tarjous eli Tronic -pikalaturi (24.90 euroa), erittäin hyvä hinta/laatusuhde. Mukana tulee kahdeksan kappaletta 2.000 mAh -akkua ja tupakansytytinjohto. Lataus tapahtunee parissa tunnissa, laitteessa on kaksi erillistä latauspesää. Hinta on vain 24.90 euroa, toivottavasti tätä tuotetta on varattu riittävästi myyntiin. Lidl:in linkki, kyseessä lienee tämä laturi.

Digitalkamera.de, Minolta A1 firmware 1.01e.

ePhotozine.com, Tamron 17-35mm f/2.8 Di. Suositushinta 400 puntaa.

Digital Outback Photo, Nikon D2H -kokemukset täydentyvät. Nyt vertailussa Nkon D2H:n kohina vs. Canon 1D:n kohina.

Luminous Lanscape, Hartblei 45mm f/3.5 Super-Rotator. Keskikoon kameroille siirto/kallistus -objektiivi (tilt/shift), Ukrainasta kotoisin.

PhotographyBlog.com, Picasa ja Hello arvioitavana. Picasa on kuva-albumiohjelma, Hello-ohjelma mahdollistaa kuvien "jakamisen" (eli reaaliaikaisen lähettämisen/näkemisen ryhmään kuuluvien kesken).

(via PhotographyBlog.com) Photoexels.com, Canon i860 mustesuihku.

Norman Koren, Tonal quality and dynamic range in digital cameras. Aika tekninen artikkeli, ehdottomasti tutustumisen arvoinen.

Tom's Hardware Guide, kolme uutta mustesuihkua. Canon i860, Epson C84 ja HP Photosmart 7760.

Tom's Hardware Guide, Canon EOS 300D -arvio. Tällä hetkellä kaikkein paras hinta/laatusuhde.

 

27.11.2003  

(Teknofokus.fi) Hannu Määttänen on päivittänyt edelleen aihetta "Digikuvia okulaarin läpi". Canon G1 ei ole paras kamera tällaiseen kuvaamiseen, mutta G1 riittää esim. kuun kuvaamiseen. Kts. Canon G1:llä MTO:n läpi.

Dpreview, FotoWare FotoStation Pro 5.0. Icc-profiilit ja makrot ovat uutta. Fotowaren sivuilta voi imuroida 30 päivän kokeiluversion.

  • Suomen maahantuoja on THT-Image
  • uuden version tulosta oli maininta diginewseissä jo 17.10.2003

Fujifilm FinePix F610, ensimmäinen taskudigi, jossa on kuusi miljoonaa pikseliä. Kolminkertainen zoom, 35 - 105 mm, 3 s - 1/2.000 s, 1.8 tuuman lcd-näyttö, pikku-lcd isomman alla takana kameran asetuksille. xD-kortit, litiumioni-akut, käynnistyy 1.3 sekunnissa. Myyntiin vuoden 2004 ensimmäisellä neljänneksellä. Kts. dpreview, IR, LetsGoDigital.

Adoben tutoriaaleja Photoshopin käyttöön, vaatii rekisteröitymisen.

c|net, Minolta Dimage A1 -arvio. Viisi megapikseliä, seitsemänkertainen zoom, optinen kuvanvakain. Suomen keskihinta on 1.162 euroa (MBnetin Hintaseuranta).

 

26.11.2003  

Helsingin kuva: Helsingin rautatieaseman uudistuneeseen länsisiipeen on avattu valokuvausliike. Avajaistarjouksena 26.11.2003 neljäkymmentä kuvaa kahdella eurolla, filmiltä tai muistikortilta. Max. 40 kuvaa / asiakas, niin kauan kuin tavaraa riittää.

(email) Lehtikuvaaja Juha Tanhua Lahdesta on sijoittunut International Photography Awards -kilpailun Other Photojournalism -sarjassa ainakin kolmen parhaan joukkoon, kts. kolme parasta kuvasarjaa. Tanhuan kuvat on vasemmanpuoleisimmat. Yleisö äänestää sitten voittajan.

  • kilpailussa on monta sarjaa, International Photography Awards aloitti vasta viime keväänä, mutta lienee jo nyt isoimpia valokuvakilpailuja
  • marraskuun Kamera-lehden seuraavan numeron ennakkotiedoissa oli iso kuva Tanhuan valokuvasta ja alla teksti "LUOVASTI ERILAINEN". Joulukuun alussa ilmestyvässä Kamera-lehden numerossa esitellään Juha Tanhuan kuvasarjaa enemmänkin. Lehtiartikkelista kalankääreeksi, "Valokuvaaja Tanhuan patentoitu arkistointimenetelmä 5.2.1"
  • Tanhua on kerännyt satoja lehtiartikkeleita, joissa on hänen ottamiaan kuvia. Hän on sitten kuvannut kaikkia mahdollisia käyttötapoja, mihin kuvat ovat lukemisen jälkeen joutuneet: kaninhäkkiin suojaksi, kalankääreeksi, sytykkeeksi...
  • eiköhän äänestetä Tanhuan kuvasarja voittajaksi! (Klo 20:40: äänestys vaatii rekisteröitymisen, etusivulta on linkki äänestyssivulle)

Jan Sandvikin 14.10.2003 esittämän A4-paperin kuvausharjoituksen tulokset ovat nähtävillä. Lue alkuperäinen kuvausharjoitusviesti.

IR, Leica Digilux 2. Viisi megapikseliä, 28 mm - 90 mm, paljolti samat speksit kuin filmipuolen Leica M6 -mallilla. 2.5 tuuman lcd-näyttö, elektronisessa etsimessä on pikseleitä 235.000 kpl. LetsGoDigital raportoi puolitoista kuukautta sitten vastaavasta Panasonicin mallista, Panasonic Lumix DMC-LC1. Leica Digilux 2 löytyy jo saksalaisen liikkeen listoilta, hintaa on 1.800 euroa. Myyntiin malli lienee tulossa vasta ensi vuonna.

Steve Sanders, Fuji S3000 -arvio. Fuji FinePix 3800:n seuraajaa, kolme megapikseliä, kuusinkertainen zoom, 38 mm - 228 mm, 1.8 tuuman lcd-näyttö, elektroninen etsin (95%), AA-akut, xD-kortit, tele- ja laajakulmalisäkkeet lisävarusteina. Linssiadaperi tulee mukana, 55 mm kierteet. Käynnistys kesti 3.5 sekuntia, suljinviive esitarkennettuna oli 0.3 s, ilman esitarkennusta 0.7 s. Etsimen viiveen osuus kokonaisviiveestä oli 0.1 s. USA:n hinta on alle $300.

Dpreview, Nikon varoittaa väärennetyistä litiumioni-akuista. (Tässä ei ole kyse ns. tarvikeakuista, vaan ihan puhtaasta väärennöksestä...).

Sigman uudet objektiivit, Sigma SD9 -järjestelmäkameralla otetttuja kuvia, kts. tarkemmin (kieli taitaa olla japania), alkuperäinen viestiketju Dpreview.com:ista. Alussa ovat Sigman 55-200mm DC ja 18-50mm DC. Tässä Dpreview.com:in alkuperäinen uutinen 27.10.2003. Kyseessä on siis nimenomaan pienemmälle kuvasensorille suunniteltu halpa ja kevyt objektiivimalli.

Dpreview:n viesti, lyhyt arvio Sigma 55-200 F4-5.6 DC, hinta Saksassa n. 130 euroa

Digitalkamera.de, Kodak DX6490 -arvio (Babel Fish -käännös saksasta). Neljä megapikseliä, kymmenkertainen zoom.

 

25.11.2003  

Digitarvike.fi:n uutisia:

  • huippuhalvat (15 e - 17 e) USB 1.1 -kortinlukijat ovat saapuneet. Pienissä USB-lukijoissa kääntyy pää 180 astetta, jolloin lukija voidaan liittää myös hankalassa paikassa sijaitsevaan USB-porttiin. Mukana tulee USB-johto. Windows ME, 2000 ja XP eivät vaadi ajuria ollenkaan, kortinlukija toimii heti.
  • 7-in-1 USB 2.0 -lukija maksaa 29 euroa
  • xD -> SmartMedia -adapterin avulla xD-kortteja voidaan käyttää kaikissa niissä lukijoissa, joihin sopii Smartmedia-kortti, hinta on seitsemän euroa
  • lukijat toimitetaan pehmeissä myymäläpakkauksissa, toimituskulut ovat 1.50 euroa
  • akut (nimenomaan tarvikeakut) ovat edelleen päätuote, vaikka kortinlukijoitakin on tarkoitus pitää hyllytavarana
  • Digitarvikkeen Janne lähetti lyhyen viestin, jossa opasti vähän esim. Canon 10D:n litiumioni-akkujen lataajia. Akkua kannattaa ensimmäisillä kerroilla ladata ohjeen tuntia pitempään, yleensäkin näitä akkuja voi turvallisesti ladata pidempään, sillä latureissa on automaattinen latauksen keskeytys. Ns. tunnin lataus ei aina riitä kaikille akuille, kapasiteetti ja latausastekin vaihtelevat. Ensimmäisillä kerroilla kannattaa litiumioni-akkuja siis ladata pitempään.

Greenbatteries.com (USA, ei toimita maan ulkopuolelle) löytyi heti eilen mainittu Lidl:n myymä paristolaturi (ainakin ilmiasu on sama), hinta sille on $36.95, Lidl:n hintahan on 24.90 euroa. Greenbatteries.com:in testisivun mukaan kyseessä onkin parin tunnin pikalaturi, AA-akuille 1.000 mA.

Digital Outback Photo, Nikon D2H -ensiarvio. Ensimmäiset kokemukset tuotantoversiosta. Nopeus on kahdeksan kuvaa sekunnissa, tämän vuoksi vain neljä megapikseliä. Lcd-näyttö on 2.5 tuumaa, kuvaa on paljon helpompi arvioida. Yksillä akuilla voi ottaa parituhatta kuvaa. Kamera on heti käynnistyksen jälkeen valmis kuvanottoon, suljinviive on hyvin pieni. Nikon D2H:n lähin kilpailija on Canon 1D, jolle vuorostaan odotellaan vuodenvaihteen jälkeen seuraajaa.

Digital Outback Photo, D-photo, rullalta tulevan paperin oikaisuun, kymmenen sekuntia riitti suoristukseen. Hintaa ei mainita.

Photoxels.com, Canon EOS Digital Rebel -arvio (Canon 300D).

DCRP, Sony Cyber-shot DSC-T1, tammikuussa myyntiin. Erittäin pieni, viiden megapikselin kamera, kolminkertainen zoom ja 2.5 tuuman lcd-näyttö. Hinta on $550.

Dpreview, Archos AVCam 300, liitetään Archoksen AV300 -sarjan ns. tiedostosäilöön, jolla voi kuunnella mp3-tiedostoja ja katsoa videoita. Myynnissä marraskuun 27. päivä, $200.

Panasonic Lumix DMC-FZ10 on tulossa Suomessa myyntiin maaliskuussa v. 2004 (kuten muuallekin Eurooppaan). Hinta on selvillä vasta ensi vuoden puolella. Kaukomarkkinat on maahantuoja.

 

24.11.2003  

Viikon kuva: Nostalgiaa.

Keltainen pörssi tuoreimmat ilmoitukset (28.11.) (Melkein kaikki ilmoitukset löytyvät osastoista 3203. Oheislaitteet ja tarvikkeet, 3107. Videolaitteet ja kamerat sekä 4313. Valokuvaus).

  • Canon A40, 200 e, Tampere (26.11.)
  • Canon EF 1.4 telejatke, 230 e, Jyväskylä (27.11.)
  • Canon EF 20mm F2.8 USM, 540 e, Kuopio (27.11.)
  • Canon EF 28-105/3,5-4,5 II USM, vv-suoja, pieni naarmu, 180 e, Jyväskylä (22.11.)
  • Canon EF 28-200/F3.5-5.6 USM, 300 e, Nurmijärvi (25.11.)
  • Canon EF 70-200/2.8 USM L, 700 e, Jyväskylä (27.11.)
  • Canon EOSD30, 35-135 Zoom + 256 MB, 1.120 e, Hki (23.11.)
  • Canon Digital Ixus 330, 128 MB, 295 e, Lahti (25.11.)
  • Canon G2, laajakulmalisäke 28 mm, telelisäke 160 mm, 625 e, Jyväskylä (26.11.)
  • Canon G2, Soligorin suodinlisäke, 475 e, Pori (26.11.)
  • Canon Ixus 400, 480 e, Vantaa (27.11.)
  • Canon Ixus, 300 e, Kuusankoski (23.11.)
  • Canon Ixus, 128 MB, 310 e, Hki (24.11.)
  • Canon Ixus digikamera, 48 MB, 480 e, Hki (23.11.)
  • Canon Ixus V2, 300 e, Hki (25.11.)
  • Canon Powershot A70, 128 MB, 350 e, Kemi (26.11.)
  • Canon Powershot A70, 250 e, Hki (21.11.)
  • Canon Powershot A200, 128 MB, 170 e, Lappeenranta (23.11.)
  • Canon Powershot G1, 310 e, Ilomantsi (25.11.)
  • Canon Powershot G3, 550 e, Hki (27.11.)
  • Canon Powershot G3, 550 e, Turku (25.11.)
  • Canon Powershot G3, 600 e, Vantaa (24.11.)
  • Canon Powershot G5, 680 e, Hki (28.11.)
  • Canon S10, näytössä vikaa, 90 e, Kerava (26.11.)
  • Casio QV-R40, 128 MB, 350 e, Vantaa (28.11.)
  • Casio QV-R40, 400 e, Tampere (23.11.)
  • Fujifilm EX-20, 64 Mb, 105 e, Tampere (24.11., 25.11.)
  • Fujifilm EX-20, 64 MB, 110 e, Rovaniemi (23.11.)
  • Fujifilm Finepix 6800Zoom, 128 MB, 350 e, Hki (23.11.)
  • HP 850, 360 e, Turku (28.11.)
  • HP Photosmart 318, 128 MB, 110 e, Pori (26.11.)
  • HP Photosmart 433, 130 e, Vantaa (25.11.)
  • HP Photosmart 433, 150 e, Kuopio (23.11., 24.11.)
  • Kodak XC6330, 250 e, Tampere (24.11.)
  • Kodak XC6330, 230 e, Tampere (25.11., 28.11.)
  • Konica Digital Revio KD-400Z, 400 e, Vantaa (24.11.)
  • Minolta Dimage X, 128 MB, 310 e, Hki (24.11.)
  • Nikkor 16/2.8 AIS kalansilmäobjektiivi, 720 e, Oulu (26.11.)
  • Nikon D1X, 2.900 e, Kouvola (25.11.)
  • Nikon Coolpix 775, 220 e, Kotka (26.11.)
  • Nikon Coolpix 2000, 64 MB, laukku, 200 e, Hki (24.11.)
  • Nikon Coolpix 4300, 64 MB, 420 e, Tampere (26.11.)
  • Nikon Coolpix 4500, 500 e, Oulunsalo (22.11.)
  • Nikon Coolpix 5000, 1.100 e, Vaasa (26.11.)
  • Nikon Coolpix 5700, 64 MB, 850 e, Hki (26.11.)
  • Nikon Coolpix E5000, 64 MB, 395 e, Lahti (21.11.)
  • Nikon Coolscan IV ED, skanneri550 e, Espoo (25.11.)
  • Olympus E-10, laajakulma, laukku, 850 e, Espoo (27.11.)
  • Olympus E-10, laajakulma, laukku, 900 e, Espoo (23.11.)
  • Olympus E-20, 256 MB, 900 e, Hki (23.11.)
  • Olympus CL1000, 125 e, Espoo (26.11.)
  • Samsung Digimax 410, 128 MB, 300 e, Kangasala (27.11.)
  • Sigma 135-400/4,5-5,6 RF APO, Nikonille, 549 e, Hki (28.11.)
  • Sigma EX 2.8/70-200 APO HSM Canon EF, 670 e, Tampere (22.11.)
  • Sigma AF 28-70mm F-2.8, vv-suoja, EX -zoom, 500 e, Siilinjärvi (22.11., 23.11.)
  • Sony DSC-F707, 2 akkua, 64 MB, laukku, vvs, uv-suodin, 650 e, Hki (24.11.)
  • Sony DSC-U20, 64 MB, 350 e, Tampere (24.11., 28.11.)
  • Tamrac 5606 System-6 kameralaukku, 79 e, Hki (28.11.)
  • Vivitar 283 salama, suodinsarja, 75 e, Rovaniemi (27.11.)

Kuva2004-tapahtuma pidetään Wanhassa satamassa pe 16.4.2004 - la 17.4.2004. Kohderyhmänä ovat valo- ja videokuvauksen ammattilaiset ja harrastajat. Tapahtumaan odotetaan 5.000 kävijää, perjantai on suunnattu ammattilaisille, lauantai harrastajille. Seminaariohjelmia ei ole vielä lyöty lukkoon, mutta suunnitelmissa on aiheita tekijänoikeuksista, kuvankäsittelystä ja värinhallinnasta, kuvan tuottamisesta ja tilaamista sekä kuvan elinkaaresta. Esillä on tarkoitus olla Fotofinlandia, Vuoden huiput, Vuoden lehtikuva tms.

Helsingin Sanomat D3, Lidl mainostaa, Aiptek 4 megapikseliä, 1.5 tuuman lcd-näyttö, optinen etsin, ei zoomia, laturi + 4 x 1.800 NiMH -akku mukana, 32 MB cf-kortti, kolmen vuoden takuu, 129 euroa. Torstaina 27.11.2003 klo 9 avataan Pasilassa Ratapihantie 3 uusi Lidl-myymälä.

  • paristolaturi, sis. 8 x NiMH -akkua (2000 mAh), kaksi erillistä latauspesää (?), toimii verkkovirralla tai tupakansytyttimestä. Kuvan mukaan olisi kennokohtainen valvonta (8.12.: Lidl:in myymässä versiossa ei ole kennokohtaista valvontaa). Tämän hintainen tuote (24.90 e) taitaa olla ns. hidas laturi, joka on käytössä erinomaisen hankala. (8.12.: pikalaturihan se on, kuten voi lukea vähän myöhemmin...).
  • aikaisemminhan Lidl on myynyt Nytech ND-4000 -digikameraa (joka on sama kuin Toshiba PDR-4300)

Neat Image v.3.0. Ilmainen rekisteröityneille käyttäjille. Nopeus kasvanut 2.5-kertaiseksi, Photoshop CS -yhteensopivuus, käyttöliittymää parannettu jne.

  • päivityssivulle pääsee aikaisemmin annetulla käyttäjätunnuksella ja salasanalla
  • vanha versio pitää ensin poistaa ennen uuden asentamista
  • uusi versio tunnistaa aikaisemmin rekisteröityneen käyttäjän
  • päivitys (tai oikeastaan siis ihan uusi versio) on kooltaan 1.8 megatavua

Max Lyons, 735 megapikselin kuva, olkaa hyvä! Kuva on otettu Canon D60 -järjestelmädigillä.

  • Max Lyonsin kuvista
  • Tawbaware, esim. graafinen käyttöliittymä Panorama Toolsiin.

USA:ssa valokuvaajat saavat ainakin periaatteessa viedä lentokoneeseen yhden ylimääräisen laukun, jossa on valokuvaukseen liittyviä välineitä. Kts. tarkemmin, samalla sivulla on ohje filmin kuljettamisesta.

Thom Hogan If I ran Nikon (päivitetty 6.10.2003). Mielenkiintoinen kurkistus kulissien taakse.

Sigman salamalaitteiden esitteitä skannattu, lue Dpreview-viesti. USA:n Sigman salamasivut.

 

23.11.2003  

Digivideo.fi:n sivuilla haettiin sopivaa valon heijastinta tai reflektoria. Yhdessä viestissä mainittiin Suomen Punaisen ristin sivuilta tilattu TamCross:in suojapeite 130 x 220 cm, hinta 4.90 euroa. Molemmin puolin hopeinen, toinen puoli enemmän heijastava. Lue viestiketju.

  • Suomen Punaisen ristin sivuilta (= verkkokauppa) en löytänyt tätä suojapeitettä. Tampereen SK-Tukku Oy:n sivuilla sellainen on, laita tuotehakuun "suojapeite".
    "Suojapeite, 130 x 220 cm. Aluminoidusta muovista valmistettu peite potilaan suojaamiseen tuulelta ja sateelta. Tno 927855. 3.60". Toimituskulut olivat Tampereen SK-Tukun verkkokaupassa 8 euroa, taidanpa etsiä tuotteen jostakin Helsingistä...
  • edellinen maininta heijastimista oli diginewseissä 26.9.2003
  • Profitech.fi:n sivuilla ei ollut enää 5-in-1 heijastimen pidikettä. Pitänee lähettää tiedustelu, kun ajattelin ostaa toisen sellaisen. Jessopsin Portaflash -salamasettejäkään ei enää sivuilla näe, ajattelin ostaa sen isomman joululahjaksi itselleni. (klo 22:00, Profitech.fi:n toimintaa ollaan kuulemma ajamassa alas, vanha varasto myydään loppuun, mutta uutta tavaraa ei enää hankita)

Teknofokus.fi, Digikuvia okulaarin läpi.

IR, Olympus C-5060 Wide Zoom -arvio. Viisi megapikseliä, nelinkertainen zoom, 27 mm (!) - 110 mm, sekä xD- että Compact Flash -kortit käytössä. 1.8 tuuman lcd-näyttö kääntyy moneen suuntaan, optinen etsin, raw-kuvien tallennusmahdollisuus, f2.8 - f8.0, suljinajat ovat 16 s - 1/4.000 s, mahdollisuus myös bulb-valotukseen. Salamakenkään käyvät muidenkin valmistajien kuin Olympuksen salamalaitteet. Histogrammi näkyvillä jo kuvaa otettaessa, litiumioni-akut (kestävät pitkään), kaikkea voi manuaalisesti säätää. Kuvissa on pitkilläkin valotusajoilla vähän kohinaa, lisäksi on mahdollista käyttää erillistä kohinanpoistoa. Muiden uudempien Olympusten digikameramallien tapaan käyttäjä voi itse poistaa (siis mapata) mahdolliset kuumat/toimimattomat pikselit (muilla merkeillä kamera pitää viedä aina huoltoon). Suomen keskihinta on 755 euroa (MBnetin Hintaseuranta).

Roger Cavanagh, BP-511 -akut.

  • litiumioni-akkuja voi ladata milloin vain, ei tarvitse odottaa tyhjenemistä, ei muisti-ilmiötä
  • Canon 1D:ssä käytettyjä akkuja kannattaa säännöllisesti välillä tyhjätä kokonaan, BP-511 -akuille tätä ei tarvitse tehdä
  • BP-511 -akut kestävät yleensä 300 - 400 lataussykliä, jonka jälkeen niitä ei voi enää käyttää
  • Canonin järjestelmädigien akkujen latausasteen näyttö on alkeellinen: täysi, puolet latauksesta jäljellä, akun kuva vilkkuu, tyhjä
  • litiumioni-akkujen volttimäärä voi lyhyen käyttämättömyyden jälkeen nousta vähän. Niinkin pieni kuin 0.01 voltin nousu riittää muuttamaan latausasteen näytön puolitäydestä täyteen.
  • Akkukahva BG-ED3 käyttää ensin korkeamman volttimäärän akkua, kunnes voltit ovat molemmissa samat. Sen jälkeen virtaa otetaan molemmista akuista samanaikaisesti.
    Omat lisäykseni:
  • Canonin litiumioni-akkujen kestoikä on alle kahdesta vuodesta vajaaseen kolmeen vuoteen riippumatta siitä, käytetäänkö niitä
  • ensimmäisellä kerralla akkua voisi ladata kahteen kertaan / pitempään
  • jos litiumioni-akkuja ei käytä pitkään, niin niitä kannattaa säilyttää puoliksi ladattuna
  • litiumioni-akut toimivat kylmässä paremmin kuin NiMH-akut
  • tarvikeakkujen hinta on tyypillisesti noin kolmasosa alkuperäisten akkujen hinnasta. Canonin mukaan vahingon sattuessa (tarvikeakkuja käytettäessä) takuu ei ole voimassa. En ole lukenut koskaan tapauksesta, jossa tarvikeakun takia kamera olisi hajonnut. Digitarvike.fi oli nimenomaan varmistanut, että akuissa ovat asianmukaiset suojat (vertaa Nokian halpa-akut).

Luminous Landscape, Mike Johnston, Camera envy: the Nikon D2H.

 

22.11.2003  

PrePress Center järjestää (Docendo on myös mukana) Kuva2004 -tapahtuman yhteyteen mielenkiintoista kuultavaa. Yksi osa tapahtumaa on Photoshop-seminaari 14. - 15.4.2004, jossa on luennoitsijana Deke McClelland (Photoshop Biblen tekijä).

  • Paikkana on Wanha Satama Katajanokalla, hinta on 390 e + alv, ilmoittautua voi vaikka heti
  • Itse Kuva2004 -tapahtuma pidetään Wanhassa Satamassa 16.4. - 17.4.2004, kts. WanhaSatama.ccom

DCRP, Panasonic Lumix DMC-FZ10 -arvio. Neljä megapikseliä, 12-kertainen zoom kuvanvakaajalla, 35 mm - 420 mm, F2.8 koko polttovälialueella, salamakenkä. Kamera käyttää SD/MMC-kortteja, litiumioni-akku (ei kovin tehokas). Iso kamera, vastavalosuoja (jossa kierteet 77 mm:n suodattimille). Lcd-näyttö on 2 tuumaa, etsin on elektroninen (hämärässä kovin himmeä). Lisätarvikkeita ovat laajakulma- ja telelisäke. Käynnistys vei aikaa 4.8 sekuntia, kuvia pystyi ottamaan sekunnin välein, suljinviive ei ollut kovin iso. Kamerassa ei ole mahdollista valita pakkaamattomana talletusta. FZ10:ssa on manuaalisäätöjä paljon (toisin kuin edeltävässä mallissa FZ1:ssä). Tynnyrivääristymä laajakulmapäässä oli aika iso, kuvanlaatu kuitenkin hyvä. USA:n hinta on $599.

Qimage v.2004.100, kyseessä siis tulostukseen tarkoitettu ohjelma, jossa voidaan tehdään monta kuvankäsittelyyn kuuluvaa asiaa. Ohjelmaa päivitetään tiheään tahtiin, kaikki päivitykset (ja seuraavat versiot) ovat ilmaisia, kun on kerran ostanut Qimagen. Käyttöliittymään tottuminen vie jonkin verran aikaa, mutta ehdottomasti tutustumisen arvoinen ohjelma. Tukee tietenkin icc-profiileitakin. Hinta on $45. (Pitänee imuroida ilmainen päivitys, olen tämän ohjelman ostanut runsas vuosi sitten).

Luminous Landscape, Architecture as Landscape. Käytössä olivat Contax 645 ja Kodak DCS Pro-Back. Vähässä valossa silmä ei näe paljoa värejä, kameralla ei ole näitä ongelmia.

c|net, Pentax Optio S4. Erittäin pienikokoinen neljän megapikselin digi, päivitys Optio S -malliin. Kolminkertainen zoom, 35 mm - 105 mm. Hitaanpuoleinen, kuvanlaatu huonompi kuin keskimäärin tässä luokassa. Suomen keskihinta on 498 e (MBnetin Hintaseuranta).

Kamera-lehti 11/2003 (ilmestyi jo viikko sitten)

  • digikameroiden myyntiluvut ohittivat jo alkuvuodesta filmikameroiden myynnin. Tänä vuonna meillä myydään noin 200.000 digiä. Kodakin mukaan tänä vuonna otetaan ensimmäisen kerran enemmän kuvia digille kuin filmille
  • DigiSuurkisa 2003 sähköisille valokuville. Aihe on vapaa, max. 2 kuvatiedostoa, lähetys joko postitse tai sähköpostitse, kilpailuaika päättyy 7.1.2004.
  • Pekka Luukkolan palkkikameralla otetuista kuvista on kuuden sivun juttu
  • Seppo Saves on kirjannut 11-sivuisen jutun Pentti Sammallahdesta, mielenkiintoista luettavaa
  • Jyviä & Rakeita -palstan kirjoittaja Bert Carpelan on ostanut digin
  • Valot Moskovan tallentuvat digipokkarilla, Canon G3 otetaan Moskovasta yöaikaan kuvia. Mielenkiintoinen tieto, että digipokkarilla voi ottaa tärähtämättömiä kuvia viisi kertaa pitemmillä suljinajoilla kuin tavallisella kameralla (esim. laajakulmalla voisi ottaa tärähtämättömiä kuvia 1/7 sekunnin ajoilla) (sama väite on esitetty Kamera-lehdessä jo aiemminkin)
  • Uutta Digikuvan peruskirjaa (Docendo, kts. aiemmin) mainostetaan sivun verran, mukana tilauslomake, jolla kirjan saa hintaan 35 euroa (45 euroa)
  • 28-sivuinen Digi Extra, perustiedot erimerkkisistä digeistä, kamerakännyköistä, latureista, muistikorteista. Lisäksi tekstiä monesta aiheesta, pitempi artikkeli Lisävirtaa Digeille, jossa ohjeet lyijyakun liittämiseen esim. X-Driveen, invertterin käytöstä (auton 12 voltin virta) jne.
  • QP colorkit 1, värinkorjaussarja digeille testissä, kaksi sivua. Testikortti sisältää 30 värineliötä, jotka otetaan mukaan ensimmäiseen kuvaan. Sitten itse ohjalmassa ruudukko asetetaan kohdalleen ja ohjelma tekee väriprofiilin. QP ei tunnista raw-muotoisia tiedostoja ollenkaa, 16-bittiset kuvat käsitellään 8-bittisinä, kuvat voi tallentaa vain sRGB-muodossa. Pienenä vinkkinä kerrotaan, että ohjelmalla tulee parempaa jälkeä, kun kaikki tehdään kaksi kertaa. Viisi testikorttia ja ohjelma maksavat alle 200 euroa.
  • Kannettava CD:n polttaja pelastaa, Apacer DiscSteno yhden sivun testissä. Vähän turhan iso, painaa tarvikkeineen 700 g. "Paria miinusta lukuunottamatta Apacerin DiscSteno on kätevä laite tilaa tarvitsevilel kuvaajille joilla ei ole puutetta laukkukapasiteetista". Top Shot (kohta Tallennusvälineet) myy DiscStenoa, hinta on 375 euroa.
  • seuraava nro 12/2003 ilmestyy 5.12. Uudet digijärkkärit Canon EOS 300D, Olympus E-1, Pentax Ist*D. Näin pelastat kauhtuneiden kuvien värit ja sävyt. Digiä ja filmiä samalla /Hasselblad H1. Vuoden kuvaaja, vinkit ja palkinnot

 

21.11.2003  

Olli Rinne (Digikameran omistajan FAQ) on ostanut Canon 300D:n, Galleriasta löytyy vuoden 2003 loppupuolelta 300D-kuvia.

Perttu Luukkanen, Epson Perfection 3170 Photo -arvio (in English). 3.200 dpi, 48-bittiset värit, paperikuvat, negat, diat, keskikoon formaatit (6x6, 6x9). Skannerin mukana tulee Adobe Photoshop Elements. Pölynpoisto ei toimi paperikuvissa. Perusteellinen ja selkeä artikkeli, paljon esimerkkikuvia. Suomen keskihinta on 283 euroa (MBnetin Hintaseuranta).

IR, Sony F828:n hinta on laskenut $1.000 ($1.200).

  • Sonyn kahdeksan megapikselin F828:n myyntiintulo on viivästynyt, kun Sony on yrittänyt saada kohinaa kuriin. Viimeisimmät näytekuvat ovat jo kohtuullisen hyviä. Kamerahan ei ole vieläkään myynnissä.
  • 166-sivuinen Sony F828 pdf-manuaali (5 MB).

LetsGoDigital, Sony Cybershot DSC-T1 -ensiarvio. Viisi megapikseliä, kolminkertainen zoom, 2.5 tuuman lcd-näyttö. Erittäin ohut ja pieni kamera. Valmis kuvanottoon sekunnissa, ei optista etsintä, myyntiin tammikuussa v. 2004.

PhotographyBlog.com, Fuji Finepix M603 -arvio. Kolme megapikseliä, kaksinkertainen zoom, 38 mm - 76 mm, xD-kortit tai cf-kortit tai microdrive. Käsin voi säätää vain ISO, valkotasapainoa ja valotuksen kompensaatiota. Videoita voi tallettaa 640x480 tai 320x240, gigan microdriveen mahtuu parasta laatua 15.3 minuuttia. 3.5*/5*. Suomen keskihinta on 673 e, alin hinta on 458 e (MBnetin Hintaseuranta).

(uusinta) Pbase.com, kuvat järjestettynä kameran mukaan.

Malesian Canonin sivuilla on arvioita Canonin objektiiveista. Arviot ovat oikeastaan valmistajan/jälleenmyyjän tekstiä, yhtäkaikki paljon tietoa.

 

20.11.2003  

NIKON D2H:n toimitukset Suomeenkin ovat jo alkaneet.

Digicamera.netin etusivulta on linkki tekemäämme arvioon Capture One -ohjelmasta. Capture One muuntaa raw-muotoisia tiedostoja.

  • Kallein versio eli C1 Pro käsittelee Canonin raw-tiedostojen lisäksi myös Nikonin raw-tiedostoja. C1 Pro maksaa 599 euroa + ALV 25%.
  • C1 LE maksaa 99 euroa + ALV 25%
  • C1 Rebel (Canon 300D) maksaa 59 euroa + ALV 25% (29 euron tarjous on siis päättynyt!)

Moose Peterson, Nikon D2H -arvio.

Suomen Sigman maahantuoja eli http://www.foka.fi/ on haluton korjaamaan vaikkapa Saksasta ostetun Sigman objektiivin takuuaikana ilmenneitä vikoja. EU:n alueelta ostetun Sigman takuukorjausvastuuta Foka ei voi väistää, he ovat tehneet sopimuksen Sigman kanssa näistä korjauksista ja veloittanevat niistä edelleen Sigmaa. Korjaushaluttomuuden ymmärtää, sillä osa Sigman objektiiveista maksaa Suomessa aika tavalla.

www.cps.canon-europe.com, (CPS = Canon Professional Services) Canon EOS 300D vs. Canon EOS 10D.

Dpreview, InfoTrendsin tutkimus, vuonna 2004 digikameroita tullaan myymään 53 miljoonaa kappaletta. Myynti kasvaa 15% vuositasolla, v. 2008 arvioidaan myytävän 82 miljoonaa digikameraa. Canonin, Sonyn, Olympuksen, Fujifilmin ja Kodakin osuus markkinoista on tänä vuonna 75%.

Digit.no, perusteellinen Olympus E-1 -testi. (Olympus-uskovaisille uskon vahvistusta).

DCRP, Fuji FinePix A310 -arvio. Kolme megapikseliä, kolminkertainen zoom, lisävarusteena telakka, 1.5 tuuman lcd-näyttö, optinen etsin (80% tallentuvasta kuvasta), xD-kortit ja AA-akut. Kyseessä kompakti kamera, jossa ei ole käsisäätöjä. Nopeus on keskitasoa, kuvia voi ottaa kolmen sekunnin välein. Viime aikoina markkinoille tulleiden muiden Fujien tapaan voi valita vain yhden pakkauksen (joka on turhan voimakas). Fujilla on edelleen ongelmia kohinan suhteen, mutta esim. valotus ja värit ovat oikein hyviä. Videoiden tallennus ei ole parasta a-luokkaa, vain 10 ruutua sekunnissa, 320 x 240 tai 160 x 120, ei tallenna ääntä. Suomen keskihinta on 348 euroa (MBnetin Hintaseuranta).

Helsingin Sanomat A7, "...Näiden Nokian puhelinten myyntipakkauksessa mukana tulevissa metallihybridiakuissa lataustekniikka on erilainen....". Metallihybridiakkua ei ole olemassa, oikeasti kyse on metallihydridiakusta. (Onkohan Siperiaan jo tullut talvi?)

 

19.11.2003  

Dpreview, Vincent Bockaertin The 123 of digital imaging e-book 2.0. Uusi versio on ilmestynyt, 78 MB tiedosto, $40. Imuroin 3.1 MB:n demon, sähköpostiosoitteeseen tuli välittömästi salasana, jolla demo aukesi. Asennus ei muuttanut Windowsin systeemitiedostoja. Sivuja e-bookissa on kaikkiaan yli 2.000, aiheet kattavat oikeastaan kaiken digitaalisen kuvan kentästä. On kuvankäsittelyä, laitteita, tekniikkaa, peruskäsitteitä, ohjeita Aboden ohjelmien käyttöön jne. Valokuvien ottamisesta ei ole mitään. Vähän vielä mietin, mutta taidanpa tämän tilata.

Digitalkamera.de, arvioitavana Canonin kameroiden mukana tuleva panoraamaohjelma Canon PhotoStich v. 3.1.5.16. (Babelfish käännös englannista). Erittäin helppokäyttöinen ohjelma, aiemmista versioista laatu on parantunut, mutta ei vastaa vielä esim. Photo Vistaa tai PanoramaFactorya.

  • panoraamaohjelmia voi käyttää innovatiivisesti vaikkapa dynaamisen alueen kasvattamiseen, jolloin esim. taivas yhdistetään myöhemmin kuvaan. Samoin voidaan koemielessä luoda vaikkapa kymmenien megojen kuvia.

Dpreview, uusi versio, Sigma 17-35 mm F2.8-F4.0 EX DG HSM. Uusi versio HSM:sta (Hyper Sonic Motor, Sigma vastine Canonin USM:lle). (Dpreview:n uutisen lehdistötiedotteessa on edelleen virhe kohdassa, jonka mukaan "It has a minimun focusing distance of 27mm at all focal lengths,...).

Steve Sanders, Olympus C-5000 Zoom -arvio. (Steve Sanders. sai uuden Nikon 2DH:n arvioitavaksi, on kuulemma nopea...).

Rob Galbraith, Nikon D2H:n kuvanlaatu. Kolmen päivän käytön jälkeen lopullista tuomiota ei voi esittää tästä Nikonin uusimmasta uutis- ja urheilukuvaukseen suunnatusta neljän megan järjestelmädigistä. Yleensä kuvanlaatu on samaa tasoa tai parempi kuin Nikon D1X:n ja Nikon D1H:n. Saturaatiotasoa on kauttaalta jonkin verran nostettu.

Lonestardigital.com, esitetään yksityiskohtaisesti, miten Photoshopin avulla saadaan melkein valkoiseksi ylivalottunut taivas jälleen siniseksi.

Studio Mac & PC -lehti, www.studio-lehti.com, on myynnissä Stockmannin lehtiosastolla, ei kuitenkaan esim. Lehtipisteissä.

 

18.11.2003  

Kävin eilen jättämässä JAS Tekniikkaan Canon G2:n (taittuneet pinnit cf-korttipaikassa). Minun edelläni näytti olevan käsittelyssä Canon G3, joka oli törmännyt johonkin kiinteään kohteeseen putki zoomattuna. Näytti olevan vähän vääntynyt. Voi olla, että tähänkin turmaan olisi auttanut ns. tötterö eli runkoon ruuvattava linssiadapteri.

  • kameran saa takaisin joskus joulukuun alussa, muutaman viikon jono
  • järjestelmädigin rungon ja objektiivien kalibrointiin on sellainen puolentoista viikon jono, aika kannattaa varata etukäteen

Digitalretouch.org, Katrin Eismannin kirjaan Photoshop Restoration & Retouching on 44-sivuinen päivitys pdf, jossa käydään läpi Photoshop CS:n uudet ominaisuudet. Kokoa tiedostolla on vähän yli 4 MB.

Sigma 12 - 24 mm miniarvio. Marraskuun lopussa pitäisi tulla täällä Euroopassa myyntiin.

LetsGoDigital, Sigma 17-35 mm f2.8-f4 EX DG HSM. Lähin tarkennusetäisyys on 27 cm, 77 mm filtterikoko, vastavalosuoja. Sigma/Canon -mallit myyntiin joulukuun 12. päivä, Canon tulee myyntiin joulukuun lopulla ja Minolta/Pentax -mallit ovat ostettavissa tammikuussa 2004.

Tamron SP AF 28-75 F2.8 XR, täyskokoisia kuvia.

Dpreview, Aska Cardbus MS/SD adapters. Pc card (aik. pcmcia-sovitin) adaptereita (kannettavan pc card/pcmcia -paikkaan sovitin), Memory Stickillä nopeus on 4.500 kB/s, SD-kortilla 3.000 kB/s. Aluksi vain Japanissa myynnissä.

Tamron Af 17-35 F/2.8-4 Di LD Aspherical (IF) Super, ensimmäiset kappaleet ovat jo USA:ssa myynnissä, Kts. Adorama, $479.

DCRP, Pentax Optio 555 -arvio. Viisi megapikseliä, viisinkertainen zoom, pieni koko. Edellisen mallin eli Pentax Optio 550:n Suomen keskihinta on 699 euroa (MBnetin Hintaseuranta).

ePhotoZine.com, The Pod kokeiltavana. Kyseessä siis pieni ns. hernepussi.

  • Tästä oli digicamera.netin uutisissa juttua jo 20.3.2003. Ko. pussi sopii paremmin pienemmille kameroille tai digivideoille.
  • Salama Selänne (Suomen Luontokuva) kauppaa isoja hernepusseja, hinnasta ei ole tietoa

ePhotoZine.com, Beanpod, ihan oikea hernepussi, musta vinyyli, täytteenä polystyreenikuulia. Maksaa Englannissa 10 puntaa, päälle postikulut 3 puntaa

  • valmistajan sivut
  • Amateur Photographer -lehden lyhyt arvio

 

17.11.2003  

Viikon kuva: Budoaari-asetelma.

Vesa Huttusen (Nikon D100) Aukea.net:issä 15.11.2003 julkaistu viiden kuvan sarja Illan valo oli eilen sunnuntaina Aikojen parhaat listan kärjessä. Valtaosa tämän listan näyttelyistä on jostain syystä ns. yhden työn näyttelyitä.

  • Ja kukahan mahtaa olla juuri nyt listan ykkösenä? Olli Nuutinen... (Canon 10D)

Keltainen pörssi tuoreimmat ilmoitukset (21.11.) (Melkein kaikki ilmoitukset löytyvät osastoista 3203. Oheislaitteet ja tarvikkeet, 3107. Videolaitteet ja kamerat sekä 4313. Valokuvaus).

  • Canon 30D (!), 450 e, Pornainen, (21.11.)
  • Canon Digital Ixus, 240 e, Tampere (15.11.)
  • Canon Digital Ixus V3, 128 MB, 350 e, Vantaa (16.11.)
  • Canon EF 20mm f2.8 USM, 520 e, Kuopio (15.11.)
  • Canon EF 20-35mm/f3.5-4.5 USM, vvs, 470 e, Espoo (14.11.)
  • Canon EF 24-70 F/2.8 L, 1.350 e, Vantaa (18.11.)
  • Canon EOS D30, 35-135 Zoom, 256 MB, 1.120 e, Hki (16.11.)
  • Canon EOS D60, 512 MB, 1.050 e, Hki (14.11.)
  • Canon Ixus, 300 e, Kuusankoski (17.11.)
  • Canon Ixus 400, 480 e, Vantaa (21.11.9
  • Canon Powershot A70, 128 MB, 350 e, Kemi (17.11.)
  • Canon Powershot G3, 2 kpl 32 MB, 600 e, Vantaa (17.11.)
  • Canon Powershot G3, 256 MB, 650 e, Espoo (15.11.)
  • Canon Powershot S45, 256 MB, 450 e, Hki (19.11.)
  • Canon Powershot S45, 128 MB, 400 e, Seinäjoki (14.11.)
  • Canon Speedlite 380EX salama, 150 e, Hki (18.11.)
  • Canon Speedlite 550EX salama, 395 e, Kouvola (19.11.)
  • Casio QV2300UX, 220 e, Hki (16.11.)
  • Casio QV-R4, 400 e, Vantaa (17.11., 19.11.)
  • Eclipse ja Pec Pad, kuvakennon puhdistukseen, muutama kpl, 22 e, Espoo (14.11.)
  • Epson Perfection 1650 Photo skanneri, 100 e, Tampere (19.11.)
  • Epson Stylus Photo 950, 300 e, Hki (18.11.)
  • Fuji Finepix 602, 128 MB + 256 MB, 840 e, Hki (19.11.)
  • Fujifilm EX-20, 100 e, Forssa (17.11.)
  • Fujifilm EX-20, 64 MB, 105 e, Tampere (14.11.)
  • HP Photosmart 120, 140 e, Kurikka (17.11.)
  • HP Photosmart 320, 90 e, Keitele (19.11.)
  • Kodak XC6330, 250 e, Tampere (19.11.)
  • Kodak XC6330, 260 e, Tampere (14.11.)
  • Konica Digital Revio KD-220Z, 150 e, Hki (18.11.)
  • Kuvausvalot 2 kpl, jaloilla, 500W, hajottavat kangaskalvot, 100 e, Hki (18.11.)
  • Manfrotto 143 kuvaustuki/kuvausjalka, 129 e, Hki (16.11.)
  • Manfrotto 308 Pro Ball Head, 2 kpl, 50 e/kpl, Suonenjoki (18.11.)
  • Manfrotto 058B, 280 e, Hki (20.11.)
  • Microtek 4000 Dia, skanneri, 390 e, Hki (21.11.)
  • Minolta Dimage 7Hi, 800 e, Kiiminki (15.11.)
  • Minolta Dimage XT, 2 kpl 256 MB, 400 e, Hki (17.11.)
  • Minolta Dimage E201 -digikamera, 64 MB, kortinlukija, 250 e, Valkeakoski (14.11.)
  • Nikkor AF-D 18-35 mm, 595 e, Hki (14.11.)
  • Olympus 3030 Zoom, 400 e, Hki (17.11.)
  • Olympus C-5050, CLA-4 -sovite, 43-55 step-up-ring, UV/ND4-filtterit, 256 MB, 650 e, Lohja (17.11.)
  • Olympus Camedia C-740, 64 MB, 450 e, Lappeenranta (17.11.)
  • Olympus CL1000, 125 e, Espoo (14.11.)
  • Panasonic Lumix DMC-LC20, 295 e, Hki (21.11.)
  • Samsung Digimax 130, 32 MB, 95 e, Lappeenranta (16.11., 21.11.)
  • Samsung Digimax 410, 128 MB, 300 e, Kangasala (19.11.)
  • Sigma 15mm/2.8 fisheye, Canon, 520 e, Lappeenranta (17.11.)
  • Sigma 20mm 1:1.8 EX DG, 82 mm uv-filtteri, 400 e, Hki (20.11.)
  • Sigma 18-35/3.5-4.5 ASP N-AF, D-sarja Nikon, 260 e, Urjala (17.11.)
  • Sigma 28-105/2.8-4 D, Nikon, 190 e, Petäjävesi (15.11.)
  • Sigma EX 2.8/70-200 APO HSM Canon EF, 700 e, Tampere (17.11.)
  • Slik 88N, kamerajalusta, 15 e, Vantaa (17.11.)
  • Sony DSC-U20, 64 MB, 350 e, Tampere (17.11.)
  • Vivitar 283 salama, 75 e, Rovaniemi (17.11.)

Capture One (Canonin raw-muunnosohjelma), marraskuun 18. tulee C1 Pro 1.2 for Mac, jossa on tuki myös Canon 300D:lle, ilmainen päivitys nykyisille käyttäjäjille. Ensi vuoden 1. neljänneksellä on tulossa tuki Nikon D100/D1X -raw-tiedostoille.

Adobe teki CS:n (Creative Suite, siis Photoshop 8) raw-pluginiin pienen "uudistuksen", raw-kuvasta tallennettuun jpg-kuvaan ei menekään enää standardin mukaisia exif-tietoja. Exif-tiedot upotetaankin nyt XMP-formaattiin (paljolti Adoben standardi). Ei hyvä.

Kamera-lehdessä nro 11/2002 oli sivun mittainen artikkeli ns. CIS-järjestelmästä (Continuous Inking System), jolla voidaan säästään Epsonin mustesuihkun väripatruunakuluja yli puolella. Kts. digicamera.netin uutiset 16.11.2002. Bryan Biggersin foorumilla käydään aiheesta keskustelua, kts. tarkemmin.

Dpreview-foorumi, ensimmäisiä vaikutelmia Nikon D2H -järjestelmädigistä.

Photoshopuser.com, Photoshop CS Resource Center.

Mark Sweeting, Lens Angle of View Calculator (Canon, Nikon, Sigma).

PhotoZone.de, Digital SLR Feature Overview, D-SLR Performance Survey.

IR, Fuji FinePix A310 -arvio. 3.1 megan Super CCD HR -kenno, pieni ja kevyt kamera, kolminkertainen zoom, 38 mm - 114 mm, f/2.8 - f/4.8, 1/2.000 s - 2 s, ISO 200 - 800, optinen etsin, 1.5 tuuman lcd-näyttö, xD-kortit, AA-akut. Optinen etsin näytti tallentuvasta kuvasta 79%, lcd-näyttö oli tarkempi eli 90%- 92%. Fuji kamerat tunnetaan erityisesti hyvästä värintoistostaan, A310-malli ei tämän suhteen poikkea toisista Fujeista. Ongelmaksi muodostuu jonkin verran häiritsevä kohina (alin ISO on 200). Suomen keskihinta on 351 euroa (MBnetin Hintaseuranta).

Digivideo.fi, Sony DCR-PC330, miniDV-videokamera, jossa on kolmen megapikselin kenno still-kuvia varten. (Tähän mennessä näiden hybridien laatu ei ole vastannut "oikeiden" digikameroiden laatua, mutta ero pienenee koko ajan).

 

16.11.2003  

Luminous Landscpae, Mike Johnston, Wedding Photography and the "$39K Schmuck". Marraskuun 6. päivä CBS:n Marketwatch.com listasi kymmenen eniten ylipalkattua ammattia. Kymmenenneksi sijoittuivat hääkuvaajat. Kuten arvata saattaa, moni ei ollut aivan samaa mieltä ansiotasosta.

suomalaisilta sivuilta hääkuvia + hintojakin, satunnainen järjestys:

c|net, HP Photosmart 945 -arvio. Suomen keskihinta on 551 euroa (MBnetin Hintaseuranta).

(Lintu- ja digiscopingmies) Arto Juvonen on hankkimassa järjestelmädigiä. Pääsivulta on linkki vertailuun, jossa näkyy Arton ottama tilhikuva ja järjestelmädigillä otettu tilhikuva. Ruutukokoon pienennettynä laatu on melkein sama, mutta 1:1 -koossa ero onkin jo aika dramaattinen.

Hannu ja Katriina Salosen Canon 10D -sivuilla on monta kissojen ystävää miellyttävää kuvaa.

Joulukuun megapixel.net:

  • Canon Digital Rebel/EOS 300. Runko on vahvaa muovia, kumisesta kädensijasta saa hyvän otteen. Pieni lcd-näyttö on takana isomman näytön yläpuolella. Vähän yli kuuden megapikselin CCD-kenno, ISO 100 - 1600, vanhojen EF-objektiivien lisäksi voidaan käyttää uusia EF-S -objektiiveja. Paketin mukana tulevan objektiivin polttovälialue on 18 mm - 55 mm (rajauskerroin huomioiden 28.8 mm - 88 mm), f3.5 - f5.6, makroasennossa 7 cm leveä kohde täyttää sensorin. Suljinajat vaihtelevat 30 s - 1/4.000 s, myös bulb on käytettävissä. Valotuksen mittaustapaa ei voi valita, mutta automaatti selviää hyvin melkein kaikista tilanteista. Kuuden megapikselin kennon tuottaman kuvan laatua ei voi olla kehumatta. Kamera sopii erinomaisesti vanhan järjestelmäkameran käyttäjälle, joka harkitsee siirtymistä digiin. Käytettävyys 8.6, kuvanlaatu 9.4. Suomen hinta on 1.272 euroa (MBnetin hintaseuranta).
  • Minolta Dimage A1. Minolta 7 -sarjan korvaaja, viisi megapikseliä, seitsemänkertainen zoom (kuvanvakaaja, jossa kenno liikkuu), 28 mm - 200 mm, f2.8 (f3.5) - f11, 30 s - 1/16.000 s (!), ISO 100 - 800. Elektroninen etsin (235.000 pikseliä), 1.8 tuuman lcd-näyttö (kääntyy 90 astetta ylös ja 20 astetta alas), cf-kortit, litiumioni-akku. Raw-muotoisten kuvien laatu erinomainen, jpg-kuvat eivät olleet aivan tarkkoja, kuvanvakaaja on hieno lisä. Kuvissa on jonkin verran kohinaa.Käytettävyys 8.8, kuvanlaatu 8.4. Suomen keskihinta on 1.162 euroa (MBnetin hintaseuranta).
  • Olympus C-5000. Uudenlainen muotoilu, pehmeämmät kulmat, keskikokoinen digikamera. Viisi megapikseliä, kolminkertainen zoom, 38 mm - 114 mm, f2.8 (f4.8) - f8, 16 s - 1/1.000s, ISO 50- 320. Litiumioni-akku, xD-kortit. Ulkoinen salamakenkä (älykäs, jos käytetään Olympuksen FL-20/40 -malleja, muuten manuaalinen). Telepäässä saisi valovoimaa olla enemmän, kuvanlaatu on erinomainen. Kamera on jonkin verran hitaampi käytettävä kuin toiset Olympuksen kamerat. Kuvanlaadussa ei ole tingitty yhtään, vaikka hinta on saatukin suhteellisen alas. Käytettävyys 7.8, kuvanlaatu 9.2. Suomen keskihinta on 479 euroa (MBnetin hintaseuranta).
  • Pentax Optio 33WR. Erikoinen neliömäinen muoto, nurkat ovat kumipäällysteiset, kamera on roisketiivis, erikoisesta muotoilusta huolimatta ergonomia on hyvä. Kolme megapikseliä, 2.8 zoom, 37 mm - 104 mm, f2.8 (f3.9) - f6.9 (f9.6), ISO 50 - 200, 4 s - 1/2.000 s. Pentax käyttää AA-akkuja ja MMC/SD-kortteja. Kuvaa ei voi tallettaa pakkaamattomana, ISO-arvoilla 50/100 kuvissa ei ole kohinaa. Käytettävyys 8.2, kuvanlaatu 8.4. Suomen keskihinta on 440 euroa (MBnetin hintaseuranta).
  • Sony DSC-U50. Erittäin pieni kamera, linssiosa kiertyy 120 astetta eteen ja 90 astetta taakse. Kaksi megapikseliä, ei zoomia, 33 mm, f2.8/f4/ f5.6, ISO 100 - 250, 1/8 s - 1/2.000 s. Kuvan pakkausastetta ei voi muuttaa. Memory Stick Duo -kortit, kaksi AAA-akkua, ei video-outia, ei optista etsintä. Käytettävyys 6.6, kuvanlaatu 8.8. Euroopan hinta on 270 euroa.
  • Valkotasapaino, yksinkertaisesti, mutta tyhjentävästi selostettu
  • Canon LV-7210, datatykki/-heitin, hinta vähän alle $2.000
  • Makrokuvia, ei vieläkään pohjoismaista kuvaajaa

Dpreview, Sigma Photo Pro 2.0. Käy myös Sigma SD9 -järjestelmädigin käyttäjille ja tietenkin Sigma SD10 -mallille.

Eiliseltä Kameraseuran kirpputorilta ostin kaksi kirjaa ja kaksi lehdykkää. Hauska sattuma, että molemmat ostamani kirjat olivat minulla juuri paraikaa kirjastosta lainassa. Lisäksi tarttui mukaan nippu valokuvauslehtiä ja vielä muutama Cokinin suodin. Kovasti teki mieli ostaa sellaista vähän parempaa valotusmittaria (uusi, alkuperäinen hinta 240 euroa, nyt 100 euroa), mutta sain hillittyä itseni.

 

15.11.2003  

Työpaikan henkilökunnan lainattavissa oleva Canon G2 on toiminut moitteetta pian kaksi vuotta. Kuukausi sitten toinen Canonin alkuperäisista merkkiakuista lakkasi toimimasta. Täyden latauksen jälkeen sillä ei voinut ottaa kuin muutaman kuvan. Litiumioni-akkujen kestoikä vaihtelee vajaasta kahdesta vuodesta kolmeen vuoteen. Käytöllä ei ole tämän "kulumisen" kanssa paljoakaan tekemistä, yhtälailla käyttämätönkin litiumioni-akku tulee toimimattomaksi. Eilen oli kameran lainaajalle tullut eteen sitten isompi ongelma. Kamera ei tunnistanut enää muistikorttia, kortti oli kovin tiukassa eikä korttia saanut enää kunnolla kameraan. Kurkistin tyhjään korttipaikkaan ja syykin paljastui. Pari pinniä oli taittunut kokonaan. Soitin JAS Tekniikkaan, sieltä kerrottiin, että osa maksaa 100 euroa ja korjauskulut ovat yhteensä vähän yli 200 euroa.

  • Aina silloin tällöin olen lukenut vastaavista tapauksista, jotka ovat kuitenkin melkoisen harvinaisia. Ylivarovainen ei tämän takia käytä ollenkaan kortinlukijaa, vaan siirtää kuvatiedostot aina suoraan kamerasta. Kortinlukijan edut (nopeus, vaivattomuus, kameraa voi käyttää kuvien siirron aikana jne) ovat kuitenkin paljon isommat kuin riski vahingoittaa cf-korttipaikan pinnejä.
  • Kysyin samalla Canon 10D:n kennon puhdistuksen hintaa, joka on 38 euroa. Vastaaja varoitteli käyttämästä painepulloa puhdistukseen, ilmasuihkun mukana voi tulla öljypisaroita, joita on hankala saada pois.

IR, RoadStor, kirjoittava cd-asema, jossa muistikorteille paikat. Omat litiumioni-alut, kaukosäädin, USB 2.0, video-out (still-kuville/DVD:lle), audio-out, s-video, mp3. Hinta USA:ssa $249.

Digitalkamera.de, Canon 300D -testi (Babel Fish -käännös).

Rob Galbraith, Olympus käynnisti viime kuussa ohjelman, joka tarjoaa E-1 -järjestelmädigiä käyttäville ammattilaisille monenlaisia etuja. Nikon ja Canon tarjoavat samantapaisia ohjelmia (Canonin edut USA:ssa ovat melkoisen hyvät, mutta Suomessa ko. ohjelmaan liittyvä ei taida saada ohjelmasta oikein mitään). Lisäksi Olympus on julkaissut suunnitelmansa uusista objektiiveista vuosille 2004 (viisi kpl) ja 2005 (seitsemän kpl).

Dpreview, Nikonin kiistää huhut suunnitelmista lopettaa pokkarikameroiden valmistus. Kts. myös IR.

Dataclub.fi:ssä on muiden mukana vielä tarjouksessa (alkuaan kyse oli lokakuusta) mm. Lynch, Inside Photoshop 6, 10 euroa. Saamani viestin lähettäjä oli ostanut tämän kirjan tällä viikolla ja oli ollut siihen hyvin tyytyväinen.

DV-Videolehti.fi, www-sivuille on nyt tullut sisältöäkin.

 

14.11.2003  

Huomenna lauantaina 15.11. klo 12 - 18 on Kameraseuran tiloissa (Lastenkodinkatu 1, 600 m Kampin metroasemalta länteen) valokuvaukseen liittyvien tavaroiden kirpputori. Esillä ovat myös sunnuntaisen valokuvahuutokaupan työt. Kaupan on seuraavien valokuvaajien vedoksia: Jussi Aalto, Ensio Aura, Martti Brandt, Heimo Harju, Ukko Heikkinen, Ismo Hölttö, Erik Lauraeus, Kalevi Pekkonen, Pentti Sammallahti, Mikko Savolainen, Antero Takala... Kts. tarkemmin.

  • meilläkin on yksi kaikkien aikojen komeimmista suomalaisista valokuvakirjoista, nimittäin Ismo Höltön Ihminen Pääosassa (Valokuvia Suomalaisista). Ismolla oli hiljakkoin hieno näyttely Hippolyte-galleriassa Helsingissä Kalevankadulla. Ismo Höltöltä on kuusi työtä huutokaupassa.

Kuvia lukuunottamatta melkein jokaisen digicamera.netin sivun alalaidassa on pieni sateenkaaren värinen neliö. Tämä neliö on Sitemeterin laskuri, joka näyttää sivunlataukset. Laskuri on ollut silloin tällöin muutaman tunnin toimimatta, siitä huolimatta viimeisen 24 päivän yhteenlasketut sivunlataukset ylittävät jo reilusti puoli miljoonaa. Mukana ovat myös Foorumilla käynnit. Jouluun mennessä kuukausitasolla mennee rikki miljoona sivunlatausta. Digicamera.netin Info-sivulta löytyy vähän toisenlaisia tilastoja (niissä ei ole mukana kaikkia php-sivujen eli Foorumin sivujen latauksia ).

Eilen kävin sitten hakemassa Adobe Photoshop CS -päivityksen, 215 euroa. Manuaalissa on sivuja 351, mukana tulee kaksi cd-levyä, jossa toisessa itse ohjelma ja toisessa Video Workshop Training. Kuva.

  • Asentamiseen kului lisenssiehtojen lukemisineen alle 10 minuuttia. Aktivointi pitää tehdä 30 päivän kuluessa, internetin kautta automaattinen aktivointi vei aikaa noin viisi sekuntia. Työpaikan koneen ensisijainen käyttäjä voi asentaa Photoshopin joko kannettavaan tai kotitietokoneeseen sillä edellytyksellä, että ohjelmaa ei tulla käyttämään samanaikaisesti kahdelta koneelta.
  • "....2.4 Käyttö Kannettavassa Tietokoneessa tai Kotitietokoneessa. Kohtien 2.1, 2.2 sekä 2.3, mukaisten yksittäisten kopioiden lisäksi, Ohjelmistoon asennetun tietokoneen ensisijainen käyttäjä voi tehdä toisen kopion Ohjelmistosta yksinomaiseen käyttöönsä kannettavalla tietokoneella tai kotitietokoneellaan edellyttäen, että kannettavalla tietokoneella tai kotitietokoneella olevaa Ohjelmistoa ei käytetä yhtä aikaa ensisijaisella tietokoneella olevan Ohjelmiston kanssa...."
  • Asennuksen oletushakemisto on eri kuin PS 7:n
  • samalla sarjanumerolla voinee aktivointi tapahtua vain kaksi kertaa puolessa vuodessa, muuten pitää ottaa yhteyttä Adobeen...

Pekka Mäkynen (Vaasa) oli ottanut kuunpimennyksestä kuvia, Canon 10D, Canon EF 100-400 L IS ja vielä telejatke 1.4, kts. kuunpimennys.

(H.N. email) Edellinen kamera on Olympus C-2100 UZ, keskiviikkona oli hankittu Olympus C-5060 WZ. Sivuilla (vähän levoton ulkoasu) kerrotaan ensivaikutelmia kamerasta, näytekuviakin voi katsoa, mielenkiintoiset sivut. Kts. koti.phnet.fi/warthog.

  • Top Shot jo myy Olympus C-5060:aa, 795 euroa

Dcview.com 13.11.2003, Nikon lopettanee perinteisten 35 mm pokkarimallien valmistuksen Japanissa ja keskittyy digikameroihin. 15.11.: Nikon kiistää.

ePhotoZine.com, Apacer Disc Steno CP 200. Kyseessä siis itsenäinen kirjoittava cd-asema, jossa muistikorteille paikka. Tv-liitäntä kuvien katseluun ja mp3-tiedostojen kuunteluun. USB 2.0, ladattavat akut, kaukosäädin, pieni näyttö, josta voi tarkistaa kopioinnin edistymisen. Heti myynnissä, listahinta on 300 puntaa.

Dpreview, Nikkor 17-55 mm AF-S DX -objektiivin myyntiintulo lykkääntyy kevääseen v. 2004. Objektiivin piti alkuaan olla myynnissä samaan aikaan kuin Nikon D2H -järjestelmädigin.

Dpreview, Ritzin kertakäyttödigikamera on hakkeroitu. $10.99 maksavalla kahden megan CMOS-kennon digikameralla voi nyt ottaa kuvia vaikka kuinka monta kertaa. Kts. myös IR.

Steve Sanders, HP Photosmart 945 -arvio. Viisi megapikseliä, kahdeksankertainen zoom, 37 mm - 300 mm, F2.8 - F3.5, elektroninen etsin, kahden tuuman lcd-näyttö, AA-akut. Käynnistys kestää viisi sekuntia, kuvia voi normaalisti ottaa viiden sekunnin välein. Suomen keskihinta on 551 euroa (MBnetin Hintaseuranta).

Steve Sanders, Pentax *ist D, nyt voi lukea loppuarvion. Suomen keskihinta on 2.090 euroa (MBnetin Hintaseuranta).

IFI:stä löytyy vaikka mitä. Viimeisin villitys on tehdä postimerkit omista kuvistasi (!). Kyseessä on 1. luokan ikipostimerkki (0.65 euroa), minimitilaus on yksi arkki (20 kpl tarrapostimerkkejä), hinta on 20 e + pk. 2.50 e.

  • kts. IFI:n Omakuva postimerkki, www.posti.fi./postimerkki
  • IFI:ssä on menossa arvonta, joka päättyy 30.11.2003, palkintona on viisi Minolta Dimage F300 -digikameraa
  • kuvausoppaassa käydään läpi kuvauksen perusasioista
  • 10x15 pöytäkalenteri on 7.90 e, 20x30 seinäkalenteri on 14.90 e, 50x75 julistekalenteri on 12.90 ef

Studio Mac & PC -lehti, www.studio-lehti.com, tuli eilen kotiin (näytenumeron tilaus 4 euroa). Sivuja on kaikkiaan 48, kovin on yleisvaikutelma kuin lukisi edesmennyttä MacMaailmaa, ulkoasu on kuitenkin selkeämpi ja yhtenäisempi (johtuuko siitä, että vielä on vähemmän mainoksia?).

  • seuraava numero ilmestyy jo 5.12., kaipa minun tämäkin lehti pitää tilata, vaikka en ehdi nykyisiäkään tilattuja kunnolla lukea. Aiheita ovat mm. dtp-opas (painokelpoinen PDF), Canon 300D testissä ja Flash-joulukortti.
  • pikakokeessa (puolitoista sivua yhteensä) ovat Caon EOS 300D ja Fuji FinePix S5000
  • Olympus E-1 -järjestelmädigiä käsitellään perusteellisemmin, runsaan kolmen sivun verran
  • vaihteeksi Pekka Potkaa käsitellään aukeaman verran, ihan mielenkiintoista luettavaa (taitaa P.P. olla Suomen ainut ammattimainen digikuvaaja? :-)
  • puoli sivua Adobe Photoshop CS:stä

 

13.11.2003  

Helsingin Sanomat A7, peräti kaksi kertaa mainitaan Nokian akkujen yhteydessä väärinkirjoitettuna nikkeli-metallihybridiakku. Kuten kaikki tietävät, niin ihan oikeastihan kyseessä on metallihydridiakku. Jostain kumman syystä tämä sana kirjoitetaan aina väärin. HS:n väärinkirjoitetun sanan lukee monta sataatuhatta suomalaista, kirjoitusvirheen leviämistä ei siis voi enää hillitä... (terminä hybridi ja hydridi tarkoittavat aivan eri asiaa, vaikka eroa onkin vain yksi kirjain. Armoa ei, Siperiaan!).

Michael Almond on lisännyt Noise Ninja -ohjelman kohinanpoistotestiinsä. Niukasti paras vertailluista, vähiten artefakteja, Neat Imagea nopeampi, hyvä ja selkeä dokumentaatio. Esikatseluikkuna on pieni, profiili kannattaa tehdä vain targetista (jos tavallisesta kuvasta yrittää tehdä profiilia, niin tulos on paljon huonompi). Ohjelmaa ei vielä saa plugin-versiona (sellainen on työn alla).

  • Noise Ninja:n hinta on laskenut, Pro-versio $69, Home $29.

DCRP, Olympus C-5000 Zoom -arvio. Hyvää kamerasta löytyi paljon, se ottaa laatukuvia, manuaalisäätöjä on paljon, menuja ja painikkeita voi itse muokata, Olympuksen kameroiden ns. pixel mapping eli viallisten pikseleiden mappaaminen on kätevä toiminto. Vähemmän hyvää on sitten kuvissa näkyvä lievä kohina, histogrammia ei näy missään muodossa, paperilla tulee vain pikaopas, varsinainen manuaali löytyy cd:ltä.

Photo-i-co.uk, Epson Perfection 4870 Photo. Tasoskanneri, jolla voi skannata negojakin (24 kpl kerralla) tai dioja (8 kpl kerralla). Myös ison koon kameran negoja/dioja voi skannata. 4.800 x 9.600 dpi, 3.8DMax, USB 2.0 ja FireWire, softanan SilverFast SE6 ja Adobe Elements 2.0. Rautapohjainen Digital Ice poistaa pölyt ja naarmut, lisäksi on mahdollista valita filmin rakeen poisto. Myyntiin skanneri tulee helmikuun 1. 2004. Kts. dp-now.com.

Photo-i-co.uk, Epson Stylus Photo R800.

Makrokuvausta kotikonstein, Olympus C-220 Zoom ja Tascon minikiikarin linssit. Esimerkkikuvat ilman linssiä ja linssin kanssa. Kolikkokuvassa URO täyttää koko ruudun.

EE Times, Sharper CMOS imagers share transistors among pixels.

Dpreview-viestejä. Ilmainen FEC (Canon 300D-käyttäjille, Flash Exposure Compensation), Breeze Systemsin Downloader Pro (FEC, $26.95).

 

12.11.2003  

Verkkokauppa.com (hakusana 9443) näyttää, että Adobe Photoshop CS 8 Win Upg Eng:ia on tilattu 12 kpl ja että maahantuojalla on varastossa 14 kpl. Toivottavasti päästään piakkoin asentamaan fotaria...

  • J.L. (aw-sector.fi) oli juuri asentanut PS CS:n, ei ongelmia, rekisteröinti ja asennus oli edennyt nopeasti. Puolisen sataa megaa enemmän uusi versio vei levyltä tilaa. Pieniä ja isompia parannuksia oli aivan riittävästi, päivitys siis kannatti tehdä. Kanadasta oli tullut Nikon 5700:n filtteriadapteriputki, joka oli vastannut odotuksia.
  • klo 18:18 tuli viesti "Tilauksenne on valmis noudettavaksi...". Haen sitten huomenna töiden jälkeen (vaikka vähän tekisi mieli lähteä heti bussilla Espooseen).

wlcastleman.com, Canon EF 300mm f/4 L IS USM.

  • NYC 1.718 euroa. AC-Foto 1.409 euroa. Suomen hinta on alle ja päälle 1.700 euron.

Luminous Landscape, Olympus E1-arvio. Erinomainen kamera, jossa muutama vähemmän erinomainen ominaisuus. Kuvanvakaajaa jää kaipaamaan objektiivivalikoimasta. 4/3-formaatin tulevaisuus on hämärän peitossa. Täyden ruudun kennojen hinnan laskiessa on mahdollista, että 4/3-formaatti ei tulekaan yhtä suosituksi kuin on odotettu. Olympus E-1 Kit:in hintanoteeraus Top Shotissa on 2.650 euroa (muita suomalaisia myyjiä ei MBnetin Hintaseurannasta löytynyt).

Digital Outback Photo, Lastolite Translucent Tri-Grip Reflector. Tarpeeksi iso, helppo kannatella yhdellä kädellä, käytetään heijastamaan valoa ja myös auringon ja kuvattavan kohteen välissä (parin aukon menetys) tai vaikka vastavalosuojana. USA:n listahinta on $115.

LetsGoDigital, Fuji FinePix S5000 -arvio. Suomen keskihinta on 516 euroa (MBnetin Hintaseuranta).

Dpreview, Minolta A1 -arvio. Minoltan 7-sarjan seuraajamalli, viisi megapikseliä, seitsemänkertainen zoom, aivan uudenlainen kuvanvakaaja (ccd-kenno liikkuu!), 28 mm - 200 mm, F2.8 - F3.5, 30 s - 1/16.000s, litiumioni-akut, Compact Flash -kortit. Kamerassa on yhdessä tasossa taittuva lcd-näyttö ja elektroninen etsin (235.000 pikseliä). Loppuarvosanaksi tuli Recommended, ominaisuuksista täysi kymppi. Parasta arvosanaa ei voinut antaa jpg-kuvissa esiintyneiden ongelmien vuoksi, raw-kuviin ei tullut ylimääräisiä pisteitä, moirea jne. Kameran sisäisessä prosessoinnissa on joitain ongelmia, jotka toivottavasti saadaan firmware-päivityksessä korjattua. Muuten kamera olisi ansainnut määreen Highly Recommended. Suomen keskihinta on 1.197 euroa (MBnetin Hintaseuranta).

IR on päivittänyt Minolta A1 -arviotaan.

Roger Cavanagh, Assign vs. Convert. Mitä tarkoittaa, kun Photoshopissa vaihdetaan profiilia Assign/Convert -käskyllä?

Nikondigital.org, Photoshop Activation. Tämän mukaan Photoshop CS sallisi samalla sarjanumerolla kaksi aktivointia puolessa vuodessa. Lisenssiehtojen mukaan Photoshop voidaan asentaa kahdelle koneelle, joista toinen on kannettava. Ehtona on, että ohjelmia ei käytetä samanaikaisesti.

 

11.11.2003  

Rob Galbraith, Kanadan Nikon pudottaa jälleen järjestelmädigien hintoja. Tuhat Kanadan dollaria = 762 USA:n dollaria = 661 euroa.

(J.V. email) Ateneumissa saa yksityiskäyttöön kuvata, ilman jalustaa ja salamaa. Muunlainen kuvaus vaatii etukäteen yhteyden ottamista museoon. (Ateneumissa näkemäni kamerakieltokyltit lienevät koskeneet vain erityisnäyttelyitä, kassalta kysyin muutama vuosi sitten kuvaamislupaa, silloin kerrottiin, että kuvaaminen on kielletty.)

Dpreview, hollantilaisen sivuston mukaan ensi vuoden alussa Nikonilta on tulossa Nikon D70, Nikon D100:n riisuttu versio (vrt. Canon 300D), lue viestiketju.

  • Englanniksi käännetty teksti
  • www.koopdigital.nl, kuva lienee syntynyt kuvankäsittelyohjelmassa. Sama sivusto esitteli Canon 300D:n muutama päivä ennen virallista julkistusta.

Top Shot:ista löytyy ladattava CR-V3 Li-ion akku ja laturi, kts. tarkemmin. Samalla laturilla voi ladata myös 2 x AA NiMH-akut. Akku + laturi maksavat 89 euroa, CR-V3 akku yksinään maksaa 45 euroa.

Kameraseuran (Hki) jäsenlehti 8/2003 tuli eilen kotiin. Lehden ulkoasua on uudistettu ja nyt se näyttää oikein miellyttävältä ja taittokin ammattilaisen jäljeltä.

  • jonkinlainen jälkitilaus Arno Rafael Minkkisen kirjoista on mahdollinen, kun aika moni (minä muiden muassa) jäi ilman ko. kirjaa 25.9.2003 järjestetyssä tilaisuudessa (kts. diginews 25.9.2003)
  • Kameraseuran kerhojen toiminnasta on paljon asiaa (löytyvät myös netistä)
  • Jugendsalissa Pohjoisesplanadilla jatkuu helsinkiläisiä.nyt -näyttely marraskuun 23. päivään asti, aiheena on "kuvia helsinkiläisyydestä kameraseuralaisten silmin"
  • koulutusta järjestetään koko ajan Kameraseuran tiloissa, esim. 18. - 19.1. 2003 klo 10.00 - 16.00 on Digikuvauskurssi, kameran saa lainaksikin kurssin ajaksi. Hinta on 70 euroa.
  • ensi viikonloppuna, lauantaina 15.11.2003 klo 12 -18 järjestetään Kameraseuran tiloissa kirpputori, jäsenet voivat myydä valokuvaukseen liittyviä tavaroitaan ja myös valokuviaan. Suomen oloissa mielenkiintoinen tapahtuma on seuraavana päivänä eli sunnuntaina 16.11.2003 klo 14-17 järjestettävä Valokuvahuutokauppa. Kuvat ovat esillä jo edellisenä päivänä kirpputorin yhteydessä. Tarjolla on mm. Pentti Sammallahden, Ismo Höltön, Mikko Savolaisen ja Antero Takalan kuvia.

Ainakaan kovin julkisesti ei kannata kysellä apua, jos uuden Photoshop CS:n asennuksen jälkeen ctrl-näppäintä käyttävät pikanäppäimet eivät toimi. (Kyseessä erään warez-kräkin "ominaisuus").

  • Sama tilanne oli silloin, kun Photoshop 7 -versiosta tuli päivitetty Photoshop 7.01 -versio. Netti oli täynnä kysymyksiä tyyliin "...päivitys jää kesken, kun ilmoittaa, ettei löydä photoshopp...". Adobe oli lisännyt päivitykseen tarkistuksen ns. mustan listan warez-sarjanumeroista.

Dpreview, Tested: Pringle vs ExpoDisc - Images. Harmittavasti ketjun ensimmäisessä viestissä kerrotaan kuvien järjestys väärin. Aihe on aiemmin mainittu diginewseissä 21.9.2003 ja 9.9.2003.

Creativepro.com, Epson Stylus Photo R800 -mustesuihku. Käyttää pigmenttimusteita, A4-kokoa, hinta on $399, vasta helmikuussa v. 2004 myyntiin.

Dpreview, Digital Photo Copy Cruiser (Alera Technologies), kuvat muistikortilta cd:lle, USB 2.0, hinta on 229 puntaa, 333 euroa. (Pakettiin ei näyttäisi kuuluvan akkuja.)

Gonamax (Porkkanasorvaamo.fi) myy kaikki loput 37 mm:n adapterit halpaan hintaan. Canon G1/G2, C